Sijoituksen aikainen sosiaalityö vanhempien kuntoutumisen tukena Tutkimussuunnitelma tammikuu 2010 Miia Pitkänen Heikki Waris -instituutin tutkijasosiaalityöntekijä
1. Johdanto Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskuksessa käynnistyi lokakuussa 2009 kaksivuotinen käytäntötutkimushanke Sijoituksen aikainen sosiaalityö vanhempien kuntoutumisen tukena. Tutkimuksessa tarkastellaan miten vanhempien kokemustiedon avulla voidaan kehittää ammattikäytäntöjä ja tarkennetaan miten vanhempien kuntoutumista tukevat palvelut tulisi huomioida sijoituksen aikaisessa sosiaalityössä. Sosiaalityön kentällä kiinnostusta on viime vuosien aikana vahvimmin herättänyt lapset ja lapsilähtöisyys. Huolimatta monista lapsilähtöisyyttä vahvistavista käytännön kehittämishankkeista ja laajasta sosiaalityön keskustelusta lapset kuvautuvat edelleen monissa kohdin välillisinä subjekteina sosiaalityön ammatillisissa käytännöissä, teksteissä ja puheissa (kts. Forsberg ym. 2006, 7, Korpinen 2008). Lasten kuvataan saavan oman paikkansa heitä koskettavassa sosiaalityössä laajemman kontekstin välityksellä. Viimeisten vuosien aikana lapsilähtöinen asiantuntijuus on kuitenkin merkittävästi käytännön työssä saanut vahvistua ja tämän keskustelun rinnalle tutkimushanke nostaa vanhemmuuden. Uuden lastensuojelulain myötä vanhempien kanssa tehtävä suunnitelmallinen työ sijoituksen aikana korostuu ja tarvitaan vanhempien kuntoutumista tukevia käytäntöjä, joiden tarkasteluun tutkimushanke kohdentuu. Lastensuojelu perustuu lapsikeskeiseen perhelähtöisyyteen. Lastensuojelun ydintä on lapsen kehityksen ja terveyden turvaaminen ja sitä vaarantavien tekijöiden poistaminen. (Bardy 2009, 41.) Erityisesti avohuollon lastensuojelutyössä on keskitytty rakentamaan lapselle omaa paikkaa käytännön työhön liittyvissä kohtaamisissa. Lastensuojelutarpeen selvityksissä pidetään tärkeänä lapsen omien tapaamisten järjestämistä, jotta lapsen omat kokemukset ja ääni saavat tilaa ja tilannetta kyetään tarkastelemaan lapsen näkökulmasta. Vanhemmuus saa lastensuojelun sosiaalityössä paljon merkityksiä. Lapsen tilanne ja tuen tarve rakentuu osana perhesysteemiä, jossa vanhemman ja lapsen välisillä suhteilla on keskeinen rakenteensa. Lastensuojelun avohuollon tukitoimet kohdentuvat yleensä perheeseen ja 1
painottuvat tuen tarpeen mukaisesti joko vanhemmuuden sisältöihin, lapsen kanssa työskentelyyn tai hyvin usein näihin molempiin. Tutkimus kohdentuu erityisesti sijaishuollon aikaisen sosiaalityön tarkasteluihin ja paikantuu perhetutkimukseen, lastensuojelututkimukseen ja sosiaalityön ammattikäytäntötutkimukseen. 2. Teoriatausta ja peruskäsitteet Tutkimuksen teoriatausta muodostuu vanhemmuuden ja perhe-elämän tarkasteluista lapsen sijaishuollon aikana. Vanhemmuutta tarkastellaan kuntoutumisen voimavarana ja lähestytään lapsen ja vanhemman välisen suhteen lisäksi sosiaalityön institutionaalisten vaikutusten kautta. Ammattikäytäntöjen osalta painottuvat lapsisensitiivinen vanhemmuustyöskentely, asiakaslähtöisen työskentelyn tarkastelut ja vertaistuen mahdollisuudet. Lapsen ja vanhemman roolit ja tehtävät paikantuvat perheeseen. Perhettä pidetään usein itsestään selvänä ja luonnollisena ilmiönä. Ihmisiä sitoo yhteen hoiva, huolenpito, läheisyys ja erilainen resurssien jakaminen. Perhe on yhteiskunnallisten ja kulttuuristen prosessien tuote. (Forsberg 2003, 8-9.) Perhe mielletään yksityisen alueelle, kotiin, julkisen elämän vastakohdaksi asettuvaksi heteroseksuaaliseksi ydinperheeksi. Perheen käsite yksikössä ei kuitenkaan tunnista erilaisten perheryhmien moninaisuutta. Kun kiinnitetään huomiota yksilöiden valintoihin ja lähi-ihmissuhteille antamiin merkityksiin perhe näyttää rakentuvan esimerkiksi hoivaa, seksuaalisuutta ja rahaa koskevissa yksilöllisissä päätöksissä. Perheen käsite voidaan hajottaa ideologiaksi ja eletyksi käytännöksi. Edelleen käsite voidaan pilkkoa sukupuolisuhteiksi, sukupolvisuhteiksi, osapuolten välisiksi asumisen järjestelyiksi ja kotitaloudeksi. Perhettä voidaan tarkastella myös julkisen ja yksityisen suhteina. (Mt. 10-12.) Perheen käsitteen sisälle paikantuvat monet yksilöille tärkeät lähisuhteet, joista lapsiperheissä tärkeäksi nousevat lapsen ja vanhempien välinen suhde tai suhteet. 2
Vanhemmuus on yhteiskunnan yleisten kasvatus- ja moraalikäsitysten ja lainsäädännön säätelemä instituutio. Jokapäiväisessä kasvatussuhteessa isä tai äiti eivät kuitenkaan tietoisesti edusta lapselle perheinstituutiota, eikä perheellä ole julkisesti määrättyjä tehtäviä. Kasvattajana oleminen merkitsee vastuuta toisesta ja vastuuta toiselle. Kasvatusta voidaan kuvata ensisijassa kohtaamisen taitona. (Värri 2000, 144, 147, 151.) Lapsen huostaanotto tarkoittaa perhesuhteiden rakentumista julkisen lastensuojelujärjestelmän määrittelemien rajojen sisällä, jolloin lapsen ja vanhemman välinen suhde muodostuu uudenlaisista ja poikkeavista lähtökohdista. Psykologiassa lapsen ja vanhemman välistä suhdetta voidaan tarkastella kiintymyssuhdeteorian avulla, joka voi tarjota kaksi vastakkaista tapaa hahmottaa läheissuhteita. Kiintymyssuhdeteorian avulla voidaan perustella lapsen ja vanhemman välisen biologisen suhteen merkityksellisyyttä korostamalla suhteeseen liittyvien menetysten traumaattisuutta. Tällöin korostuu miten tärkeää on tukea vanhemmuutta ja välttää läheissuhteiden katkaisua. Toisaalta teoriaa voidaan käyttää muistuttamaan, että varhaiset kiintymyssuhteet ovat merkityksellisiä yksilön kehitykselle ja häiriöt vaurioittavat lapsen minäkuvaa. Tällöin ratkaisuna lapsen ongelmiin on toimivamman kiintymyssuhteen mahdollistuminen. (Hurtig 2003, 103; Kalland 2001.) Biologisten vanhempien mahdollisuudet olla lapsen kiintymyssuhteen kohteina vaihtelevat vanhemman henkilökohtaisen elämäntilanteen mukaan ja lähes jokainen huostaanotetun lapsen vanhempi tarvitsee tukea suhteen vahvistumiseksi. Kääriäinen (2008, 108) kuvaa vanhemmuutta hyvin moniulotteisena käsitteenä, jolla on yhtäaikaisesti yhteiskunnallinen, taloudellinen ja juridinen puolensa. Sitä voidaan tarkastella myös sosiaalisesta, biologisesta ja psykologisesta näkökulmasta. Vanhemmuus on myös joukko erilaisia rooleja ja olemisen tapoja, jotka arvottuvat ja normittuvat kulloisessakin ajassa ja erilaisissa elämäntilanteissa. Vanhemmuuden monimuotoisuus ja muuttuvuus haastavat vanhemmat jatkuvaan prosessiin oman vanhemmuutensa kanssa. Vanhemmuus ei ole enää selkeä kulttuurinen rooli isän ja äidin välillä. Se on muotoutunut yhä enemmän neuvotellen tuotetuksi käytännöksi, jossa vanhemmuutta raamittavat joko keskenään tehdyt tai 3
ulkopuolisen vahvistamat sopimukset. (Mts 108.) Erityisesti lapsen huostaanottotilanteessa vanhemmuus on neuvottelun ja lastensuojelusopimusten kohteena esimerkiksi lasten kotilomien osalta. Neuvotteluissa sovitaan miten paljon lapsi viettää aikaa vanhempien kanssa sekä missä ja miten tapaamiset toteutetaan. Käytännön tasolla lapsen sijoitus voi tuoda vanhemman elämään hyvin isoja konkreettisia muutoksia, joista yleisenä esimerkkinä asumistuen määrän muutoksesta aiheutuva välttämätön tarve vaihtaa asuntoa pienempään ja kustannuksiltaan edullisempaan. Huostaanottoratkaisun perusteleminen läheisille, naapureille sukulaisille ja työtovereille ovat myös haaste, jossa oman vanhemmuuden ja lapsensa asian joutuu avaamaan ulkopuolisten mielipiteille, asenteille ja arvioinnille. Lastensuojelua voidaan kuvata normaalistamistyönä, jossa vanhempien elämäntapaa ohjataan ja kasvatuskykyä arvioidaan kulttuurisessa viitekehyksessä (Saurama 2002, 26). Lastensuojelun paradoksi on sosiaalityöntekijän vastuu kokonaisprosessista ja samanaikaisesti perheenjäsenten yksilöllisyyden huomioiminen prosessissa (Kaikko & Friis 2009, 87). Perheenjäsenten tarpeet ja merkitys kokonaisprosessissa ovat erilaisia ja sosiaalityöntekijän ammatillisena haasteena on huomioida yksilöllisiä tekijöitä kokonaisprosessia ohjatessaan. Lapsen sijoitustilannetta ohjaa erityisesti lapsen etu ja arvioinnissa korostuu vahvasti lapsen näkökulma. Vanhemman näkökulmasta sijoitusratkaisu saattaa olla ristiriidassa vanhemmuuden kanssa, jos lapsen tilannetta vaarantavista tekijöistä huolimatta vanhempi haluaisi säilyttää kokonaisvastuun lapsen arjesta. Erityisen tärkeää on suhtautua huostaanottoon lapsen oikeutena. Huostaanotto on tarkoitettu aina väliaikaiseksi toimenpiteeksi ja sen luonne on viimesijainen. Sijaishuollon aikana vastuusosiaalityöntekijän tehtävänä on huolehtia lapsen sijaishuoltoon liittyvistä ratkaisuista ja samanaikaisesti tukea perheen jälleenyhdistämistä huomioiden lapsen etu ja perheenjäsenten yksilölliset tekijät. Huostaanottotilanteissa lapsen kasvun ja kehityksen vaarantavat tekijät ovat usein yhteydessä perheenjäsenten mahdollisuuksiin toimia lapsen näkökulmasta riittävällä tavalla vanhempina. Sijaishuoltovaiheessa lapsen elämään tulee uusia aikuissuhteita, 4
joiden avulla lapsen kanssa voidaan käydä läpi tilanteita ja tekijöitä, joista lapsuuteen on seurannut turvattomuutta ja epätasapainoa. Lapsi on lähtökohtaisesti saattanut pitää poikkeuksellista perhe-tilannetta normaalina ja kestää merkittäviäkin laiminlyöntejä vanhempien taholta esimerkiksi vanhemman päihteiden käytön seurauksina (Kts. Hyytinen 2007). Lapsen suhde omiin vanhempiinsa on aina ainutlaatuinen ja tämän huomioiminen myös sijaishuollossa on tärkeä lähtökohta lapsen eheytymisen tueksi. Sijaishuoltovaiheessa lapsi tarvitsee varmuuden siitä, että vanhemmat eivät häviä ja vanhemmat tukea miten käsitellä lapsen sijoituksesta ja siihen liittyvistä edeltävistä olosuhteista aiheutunutta kriisiä. Kriisityöskentelyn lisäksi vanhemmuuteen liittyen sijoituksen aikana nousee keskeiseksi vanhempien kuntoutumisen edistäminen ja lapsen ja vanhemman välisen suhteen mahdollistuminen ja kehittyminen. Vanhemmista erottaminen on aina molemmille osapuolille traumaattinen kokemus. Lapsi on mahdollisista huostaanottoa edeltävistä vaikeista perheolosuhteista huolimatta kiinnittynyt vanhempiinsa ja vanhemmat ovat omalla tavallaan kiinnittyneet lapseen (Tuovila 2008, 56). Huostaanottotilanteessa traumaattisuuden huomioiminen ja kriisin käsitteleminen lapsen ja vanhempien kanssa on lastensuojelun viranomaisten vastuulla. Lapsen näkökulmasta erityisen hyödyllistä on jos vanhemmat itse kykenevät käsittelemään huostaanottoon johtaneita syitä ja antamaan lapselle luvan ottaa vastaan sijaishuollossa tarjottavaa huolenpitoa. Sammalla tavoin kuin vanhempi voi syyllistyä huostaanotosta (ks. Sinko & Virokannas 2009) voi lapsi käsitellä huostaanottovaiheessa omaa osuuttaan ratkaisuun ja kokea syyllisyyttä. Vanhempi voi kokea tulevansa suljetuksi yhteiskunnan ulkopuolelle (ks. Väyrynen 2006, 93), mutta myös lapsi voi kokea paikkansa uudenlaisessa arkielämän huolenpitosuhteessa sijaishuollossa poikkeavana. Ruisniemi (2006, 168) kuvaa, että vanhemmalta viedään lapsen huostaanottotilanteessa vanhemmuuden sosiaalinen identiteetti, jolloin vanhemman on todistettava ominaisuutensa ja kyvykkyytensä muille ihmisille, jotta hänen äiti- tai isäidentiteettinsä taas tunnustettaisiin. 5
Vanhemmuus elämänsisältönä on usein hyvin keskeinen ja tärkeä. Huostaanottotilanteissa korostuu lapsen merkitys elämän tarkoituksena ja ehkä suojaavana tekijänä aikuiselle. Lapsi on saattanut pitää joiltakin osin koossa perheen arkea vaikeissa olosuhteissa. Huostaanottotilanteessa päihteitä käyttävä vanhempi voi pelätä suistuvansa entistä hallitsemattomampaan päihteiden käyttöön, kun lapsen huolenpito ei motivoi arjen rakenteista huolehtimiseen. Vanhemmuus voi olla keskeinen tekijä kuntoutumisessa ja vanhemman motivoitumisessa elämän sisältöjen muuttamiseen lapsen näkökulmasta tasapainoisiksi. Kujala (2003, 12) toteaa, että lapsen sijoitus ei pelkästään tuo ratkaisua tilanteeseen, vaan se, mitä sijoituksen aikana tapahtuu ja toteaa biologisten vanhempien jäävän sijoituksen tapahduttua vaille huomiota ja tukea. Lapsen sijoituksen onnistumisessa oma merkityksensä on vanhempien suhtautumisella ja erityisesti hyväksynnällä, jonka kautta lapsi saa vanhemmiltaan luvan hyötyä sijaishuoltopaikan aikuissuhteista ja toiminnan rakenteista. Omat vanhemmat ovat sijoitetulle lapselle tärkeät emotionaalisina vanhempina. Vanhemmuus rakentuu aina suhteessa lapseen ja lastensuojelutyössä lapsen näkökulma on keskiössä vaikka lapsi itse ei olisikaan tilanteessa läsnä. Lapsen kokemusten kohtaaminen ja niiden ottaminen työskentelyn kohteeksi on lapsen auttamisen edellytys (Hyytinen 2009). Pohdittaessa vanhempien kuntoutumisen tukea lapsen sijoituksen aikaisessa työssä on tärkeä lähtökohta lapsen kokemusten näkyväksi tekeminen vanhemmalle. Hyytinen (2009) toteaa, että kun lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi vanhemmilleen, hän tulee todellisemmaksi myös itselleen. Näen tämän lähtökohdan tärkeänä myös sijoituksen aikaisessa sosiaalityössä. Tavoitellaan sitten lapsen kotiutumista tai toimivaa vanhemmuutta sijaishuollon aikana on tärkeää tehdä lasta näkyväksi tunteineen, kokemuksineen, tarpeineen ja oikeuksineen vanhemmalle. Jos vanhemman edellytykset eivät riitä lapsen näkyväksi ja kuulluksi tulemiselle lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa,on lapsen edun mukaista saada rakentaa luottamuksellisia ja kasvua tukevia aikuissuhteita ensisijassa sijaishuollon tai jonkun muun läheisen aikuisen kanssa. Uskon, että sijaishuollon aikana voitaisiin 6
merkittävästi korjata lapselle aiheutuneita emotionaalisia vaurioita vanhemmuutta vahvistamalla. Lapsi hyötyy suoraan, jos vanhempi tulee tietoiseksi tekojensa ja valintojensa vaikutuksista lapsen elämään. Sosiaalityön keinoin tulisi korjata lapsen ja vanhemman välisen suhteen säröjä, näin toimien molempien kuntoutuminen ja eheytyminen voivat vahvistua. Lastensuojelulla on kaikissa huostaanottotilanteissa velvoitteena tukea lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Viranomaisten ammatillisena haasteena on kyetä tukemaan vanhempaa niin, että vanhempi jaksaisi uskoa omiin kuntoutumisen mahdollisuuksiin. Usein tarvitaan konkreettista vanhemmuuden opettelua, joka palvelujärjestelmältä edellyttää moniammatillisten palveluiden kehittämistä(esimerkiksi päihdehuollon ja lastensuojelun yhteiset palvelut), vertaistuen muotoja ja toimivia yksilöllisiä lastensuojelun palveluita. 3. Tutkimuksen tavoite ja tutkimustehtävä Ammatillinen kehittyminen edellyttää tutkimuksellisen tiedon lisäksi käytännöistä ja asiakkailta nousevaa tietoa. Tässä käytäntötutkimushankkeessa tarkastellaan vanhemmuutta yhtenä merkittävänä osana lapsen sijaishuollon aikaista sosiaalityötä. Lastensuojelulaki korostaa vanhempien kanssa työskentelyn tärkeyttä sijoituksen aikana ja painottaa työn suunnitelmallisuutta (Lsl 30). Laadukkaalla lapsisensitiivisellä vanhemmuustyöllä voidaan vahvistaa lastensuojelupalveluita, jotka edistävät sijoitusten lyhenemistä ja niiden päättymistä tai vahvistavat vanhemmuuden muodostumista tilanteissa, joissa lapsen elämäntilanne edellyttää sijaishuollossa kasvamista. Tutkimushankkeen tavoitteena on kuvata vanhemmuutta ja erityisesti kuntoutumisen lähtökohtia sekä mahdollisuuksia sijoituksen aikaisessa lastensuojelutyössä. Näkökulma rakentuu lastensuojelun ammatillisen tiedon yhdistämisestä vanhempien kokemustietoon. Tiedon muodostukseen hankkeessa osallistuvat tutkijan lisäksi 7
lastensuojelun ammattilaiset ja vanhemmat. Tärkeä perusta tutkimushankkeelle on lapsi, jonka etuna on kasvaminen ja eläminen sijaishuollossa. Tutkimuksessa tarkastellaan miten vanhemmuutta tukemalla voidaan vahvistaa huostaanottoratkaisua ja lapsen sijaishuollon aikaa lapsen ja vanhemman kokemuksina entistä myönteisemmäksi. Tutkimuksessa tarkastellaan mitä vanhemmuustyö lastensuojelun ammattikäytäntönä tarkoittaa lapsen sijaishuollon aikaisessa sosiaalityössä. 1. Miten sijoituksen aikainen sosiaalityö tukee vanhempien kuntoutumista? 2. Minkälainen tuki vanhempien määrittelemänä lapsen sijoituksen aikana on tärkeää? 3. Miten lastensuojelutyössä voidaan vanhemmuutta tukemalla edistää lapsen kodin ulkopuolisen sijoituksen onnistumista ja tukea perheen jälleenyhdistämistä? Tutkimuksen tavoitteena on vahvistaa vanhempien kanssa tehdyn sosiaalityön asiakaslähtöisyyttä sijoituksen aikaisessa työskentelyssä ja mahdollistaa hyvien työkäytäntöjen kehittämistä ja jakamista pääkaupunkiseudulla. 4. Aineisto ja aineiston keruumenetelmä Tutkimuksen aineisto muodostuu ammattilaisten ja sijoitettujen lasten vanhempien haastatteluista, havainnointiaineistoista ja vanhempien suunnitelmadokumenteista. Tutkimuksessa on mukana pilottityöryhmiä Espoosta, Helsingistä ja Vantaalta. Piloteissa kehitetään vanhempien kuntoutumista tukevia lastensuojelun työmenetelmiä valitun kehittämistehtävän mukaisesti ja tuotetaan tutkimusaineistoa. Aineistoa analysoidaan ilman tunnistetietoja sisällönanalyysin avulla. 8
5. Tutkimuksen raportointi, aikataulu ja erityiskysymykset Tutkimushanke on alkanut lokakuussa 2009 ja päättyy syyskuussa 2011. Aineiston keruu alkaa keväällä 2010 ja päättyy kesällä 2011. Aineiston analysointia tehdään aineiston keruun kanssa samanaikaisesti ja tutkimusraportti kirjoitetaan valmiiksi syksyllä 2011. Tutkimuksen loppuraporttina on tarkoitus kirjoittaa tieteellinen artikkeli ja lisäksi tuottaa työkirjamallinen raportti sijaishuollon aikaisen vanhemmuustyön tärkeimmistä näkökulmista ja hankkeen kehittämistehtävistä lastensuojelun ammattilaisille. Tutkimuksen aikana kartoitetaan vanhempien toiveet oman tukimateriaalin luomiseksi huostaanottoon ja sijaishuoltoon liittyen. Tutkimushankkeessa tärkeää on asiakkaiden rooli tiedon tuottajina. Tutkijan tehtävässäni näen tärkeänä käytännön piloteissa tämän näkökulman esiin nostamisen ja rakenteiden tukemisen. Tutkimukseen osallistuminen on kaikille vanhemmille täysin vapaaehtoista ja tutkimuksessa noudatetaan tutkimustoimintaa ohjaavia eettisiä periaatteita. Tutkimukseen osallistuville tarkoitetussa infokirjeessä on kerrottu, että tutkimukseen osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ei vaikuta millään tavoin lapsen lastensuojeluasian hoitamiseen. Tutkimukseen osallistuneille vanhemmille tarjotaan myös mahdollisuus tutustua tuloksiin ennen niiden raportoimista. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille sijoitettujen lasten vanhempien omia näkemyksiä ja huomioida vanhempien kokemustietoa palveluiden kehittämistyössä. Tutkimuksen aihe on ajankohtainen ja siihen on kohdistunut hyvin vähän lastensuojelututkimusta. Huostaanotosta seuraa lapsen ja vanhemman elämään merkittäviä vaikutuksia ja sijoituksen aikaisia lastensuojelupalveluita on tärkeää tarkastella myös vanhemmuuden näkökulmasta. Tärkeää on myös tarkastella miten vanhempien tuki jakautuu eri ammatillisten toimijoiden kesken lapsen sijaishuollon aikana ja erityisesti lastensuojelun osalta tarkentaa mikä osuus työskentelystä kuuluu selkeästi lastensuojelulle. Ammatillisissa käytännöissä on tarpeen myös tarkentaa lapsen huostaanotosta aiheutuvia vanhemmuuden erityispiirteitä, jotka tulisi huomioida sijaishuollon aikaisessa työskentelyssä. Sijoituksen aikaisessa 9
työskentelyssä on tärkeää luoda vanhemmalle mahdollisuus määritellä vanhemmuuden merkitystä ja kuntoutumisen tavoitteita. Työskentelyssä voidaan pohtia onko tavoitteena kuntouttaa omaa vanhemmuutta, itseään vanhempana vai kenties molempia. Lapsen näkökulmasta on arvokasta, jos vanhempi näkee vanhemman tehtävänsä tärkeänä ja merkityksellisenä lapsen elämässä. Sijaishuollon aikaisen työskentelyn avulla voidaan vahvistaa lapsen ja vanhemman välistä suhdetta ja käsitellä sijoitusta edeltäneitä elämänvaiheita turvallisesti. KIRJALLISUUS Bardy, Marjatta (2009) Lapsuus, aikuisuus ja yhteiskunta. teoksessa Bardy Marjatta (toim) Lastensuojelun ytimissä. Helsinki, THL, 16-46. Forsberg, Hannele & Ritala-Koskinen, Aino & Törrönen, Maritta (2006) Kohti lapsisensitiivistä sosiaalityötä. teoksessa Hannele Forsberg & Aino Ritala-Koskinen & Maritta Törrönen (toim.) Lapset ja sosiaalityö. Kohtaamisia, menetelmiä ja tiedon uudelleen arviointia. Jyväskylä: PS-kustannus, 5-20. Forsberg, Hannele (2003) Kriittistä näkökulmaa jäljittämässä. Teoksessa Forsberg Hannele & Nätkin Ritva Perhemurroksessa. Kriittisen perhetutkimuksen jäljillä. Helsinki, Gaudeamus, 7-15. Hurtig, Johanna (2003) Lasta suojelemassa etnografia lasten paikan rakentumisesta lastensuojelun perhetyön käytännöissä. Lapin yliopisto, Rovaniemi. Hyytinen, Riitta (2007) Lapsi, huumeperhe ja toivo. Lapsen todellistuminen huumeperheen kuntoutusprosessissa. Ensi- ja turvakotien liitto ry, Helsinki. Hyytinen, Riitta (2009) Päihdeperheen lapsen osallisuus. Julkaisematon luentomateriaali Kaste-hankkeen verkostotapaamisessa, 13.11.2009 Kaikko, Kirsi & Friis, Leila (2009) Menetelmät lastensuojelun tukena. Teoksessa Marjatta Bardy (toim.) Lastensuojelun ytimissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki, 76-88. Kalland, Mirjam (2001)Kiintymyssuhdeteorian kliininen merkitys: soveltaminen erityistilanteissa. Teoksessa Sinkkonen, Jari & Kalland, Mirjam (toim.) Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen. WSOY. Helsinki, 198-233. Korpinen, Johanna (2009) Istuntoja institutionaalisen katseen alla. Lastensuojelun suulliset käsittelyt hallinto-oikeudessa. Acta Electronica Universitatis Tamperensis. http://acta.uta.fi viitattu 11.11.2009. 10
Kujala, Virpi (2003)Jaetun vanhemmuuden mahdollisuudet. Sijoitettujen lasten vanhempien ryhmätoiminnan opas. Sininauhaliitto, Helsinki. Kääriäinen, Aino (2008) Ero haastaa vanhemmuuden. Lastensuojelun keskusliitto, Helsinki. Ruisniemi, Arja (2006) Vanhemmuus päihderiippuvuudesta toipumisen voimavarana. Teoksessa Nätkin Ritva (toim.) Pullo, pillerit ja perhe. Vanhemmuus ja päihdeongelmat. Ps-kustannus, Jyväskylä, 165-188. Saurama, Erja (2002) Vastoin vanhempien tahtoa. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus 2002:7. Sinko, Päivi & Virokannas, Elina 2009 Rajallisia äitiysidentiteettejä Huumeita käyttäneiden naisten kertomuksia lastensa huostaanotoista. Janus Vol 17 (2), 104-120. Tuovila, Pirjo (2008) Menetykset ja lapsen kehitys. Teoksessa Ketola Jari (toim.) Menetyksistä mahdollisuuksiin. Perhehoitoa lasten ja vanhemmuuden tueksi. PS- Kustannus, Jyväskylä, 29-50. Värri, Veli-Matti (2000) Hyvä kasvatus kasvatus hyvään. University Press, Tampere. Väyrynen, Sanna (2006) Multa on viety se kaikesta tärkein Äitiys ja leimattu identiteetti huumekuvioissa. Teoksessa Nätkin Ritva (toim.) Pullo, pillerit ja perhe. Vanhemmuus ja päihdeongelmat. Ps-kustannus, Jyväskylä, 81-106. 11