Kaupunginhallitus Valtuustoaloitteet vuodelta 2016

Samankaltaiset tiedostot
Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Kaupunginvaltuuston kokouksen päätösten lainvoimaisuus ja täytääntöönpano

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

KUNTALAISTEN JA VALTUUTETTUJEN TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

SAVONLINNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA/KOKOUSKUTSU 2/2017. Perusturvalautakunta (8)

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.

Tekninen lautakunta , 195. "Savonrannan aluejohtokunta on tehnyt seuraavan päätöksen:

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017. Aluejohtokunta Punkaharju Punkaharjutalo, ent. kunnanhallituksen kokoushuone

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet

Kunnanvaltuusto nro 2/ SISÄLLYSLUETTELO

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty

- Kyytineuvon perustamisesta tekniseen toimeen ja soten henkilöstön siirroista ja yleiskuluista aiheutuu määrärahasiirtoa yhteensä 146.

220 Irtisanoutuminen henkilöstöjohtajan virasta, Heli Huopainen

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

34 Lavajärven koulun nykyisen tosiasiallisen tilanteen vahvistaminen

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym.

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien Yritystalon tilanne 157/03.

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Taajaman katujen talvikunnossapidon nykytilan parantaminen

KÄSITELTÄVÄNÄ OLEVAT VALTUUSTO- JA KUNTALAISALOITTEET

Sote-ohjausryhmä. Ote pöytäkirjasta 5/2015. Aika Tiistai klo

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Aloitteiden käsittelyprosessit

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

TEHTÄVÄKUVA

Muut saapuvilla olleet Annikki Kallioniemi perusturvajohtaja 35. Pöytäkirjan Outi Kurkela Miia Ahlholm allekirjoitus puheenjohtaja sihteeri

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kaupunginvaltuuston kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpano

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2017. Yhteistyötoimikunta Läsnä Korhonen Juha jäsen, plm Juko ry, vpj. sihteeri

Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen

Luettelo vuonna 2015 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Sosiaali- ja terveydenhuolto - Maakuntauudistuksen valmistelutyöryhmä

14 Valtuustoaloite toimeentulotuen byrokratian keventämiseksi - Anna Kontula ym. Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Orimattilan kaupungilla on seuraavat vaihtoehdot:

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Tarkastuslautakunta. Aika klo 08:00-10:30. kaupunginhallituksen kokoustila.

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009.

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

bruttosäästönä euroa veromenetyksenä euroa yhteensä euroa

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU

Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite

Aluelautakuntien tehtävät

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika klo Teknologiakylän auditorio

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

10 TARKASTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano

230 Valtuustoaloite selvityksen tekemiseksi Viistokadun palauttamiseksi ratikan rakentamisen ajaksi - Aila Dündar-Järvinen

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / KOKOUSAIKA kello

Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 26 (34) Valtuusto. Yliopiston tutkimusasema. 1 varavaltuutettu

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 130 20.03.2017 Valtuustoaloitteet vuodelta 2016 651/54/542/2016, 653/47/477/2016, 652/45/450/2016, 654/41/410/2016, 562/00/000/2016, 561/30/300/2016, 451/01/010/2016, 241/54/541/2016, 168/05/056/2016, 166/51/512/2016, 240/01/010/2016, 619/40/405/2015 KH 130 Selostus: Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 5 :n 3 momentin mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Vuoden 2016 aikana on tehty 12 valtuustoaloitetta. Kaupunginhallitus on käsitellyt aloitteet kulloinkin kaupunginvaltuuston päätösten täytäntöönpanon yhteydessä ja antanut aloitteet edelleen valmisteltavaksi. 1.2.2016 Erja Linnamurto + useat allekirj: Aloite OKL:n säilymisestä Savonlinnassa Kaupunginhallitus on 22.2.2016 77 antanut aloitteen hallintojohtajan valmisteltavaksi. Hallintojohtaja toteaa vastineenaan aloitteeseen: "Kaupunginjohtaja ja johtavat luottamushenkilöt ovat käyneet useita neuvotteluja vuoden 2015 puolella Itä-Suomen Yliopiston opettajakoulutuksen jatkumiseksi Savonlinnassa opetusministerin sekä yliopiston edustajien kanssa. Kaupunginvaltuusto on 14.12.2015 tehnyt tarjouksen neuvottelujen käymisestä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Kaupunginhallitus on 25.1.2016 tehnyt esityksen OKL:n jatkumisesta Savonlinnassa Alueellistamisen koordinaatioryhmälle. Kaupunginvaltuusto on 14.3.2016 hyväksynyt Itä-Suomen Yliopistolle tehdyn tarjouksen opettajakoulutuksen turvaamiseksi Savonlinnassa ja lähettänyt kannanoton maan hallitukselle. Useista neuvotteluista ja tehdyistä tarjouksista huolimatta Itä-Suomen Yliopiston hallitus teki 11.4.2016 päätöksen opettajakoulutuksen keskittämisestä Joensuuhun. Päätöksen jälkeenkin kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja ovat jatkaneet toimenpiteitä ja selvityksiä OKL:n jatkumisen turvaamiseksi. Toimenpiteitä ovat olleet mm. pyyntö valtioneuvostolle puolueettoman arvioinnin suorittamisesta OKL laukkauttamisen johdosta tehtyyn päätökseen sekä oikeusasiamiehelle, oikeuskanslerille ja valtioneuvostolle lähetetty selvityspyyntö

mahdollisesta sopimusrikkomuksesta sekä useat kirjalliset kannanotot ja neuvottelut eri osapuolten kesken. Kaupungin virallisten neuvottelujen ja kannanottojen lisäksi kaupungissa järjestettiin kolmannen sektorin toimeenpanema yleinen mielenilmaus asian puolesta. Huolimatta monista tehdyistä toimenpiteistä ja neuvotteluista Itä-Suomen Yliopisto ei ole kumonnut päätöstään siirtää opettajakoulutus Joensuuhun v. 2018. Neuvottelut kompensaatiotoimenpiteistä ovat käynnistyneet ja niistä odotetaan päätöstä kevään aikana." (valmistelu: hallintojohtaja Saku Linnamurto puh: 044 417 4005) 14.3.2016 Ulla Seppänen + useat allekirj.: Projekti digiasioinnin opastukseen, Sivistyslautakunta on käsitellyt aloitteen 21.4.2016 57 "Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että digiasioinnin opastaminen kirjastossa huomioidaan kaupungin työllistämistoiminnassa mahdollisuuksien mukaan." 14.3.2016 Sampsa Kokko + useat allekirj.:brahenkaaren alue kaavoitettava puistoksi Kaupunginhallitus on 21.3.2016 119 antanut aloitteen kaavoituspäällikkölle valmisteltavaksi. Tekninen lautakunta on käsitellyt asian 18.10.2016 206 kohdalla ja todennut lausuntonaan, että " korttelin 740-4-37 asemakaavaa muutetaan niin, ekttä pääosa korttelista varataan puistoksi. Puiston lisäksi alueelle voidaan sijoittaa enintään yksi pienehkö kerrostalo- tai mieluummin pienehkö, kaunis matala liikerakennus, jossa on muutama pieni liiketila (esim. kalakauppa, käsityöläispuoti ja kahvila ulkopaikkoineen)." 25.4.2016 Jouni Koskela + useat allekirj.: Olavinkadun pohjoispuolen katusuunnitelma uudelleen käsittelyyn Kaupunginhallitus on 2.5.2016 202 antanut aloitteen tekniselle johtajalle valmisteltavaksi Tekinen lautakunta on käsitellyt asian 16.8.2016 157 "Lautakunta toteaa, että Olavinkadun länsiosan (Asemantien risteys - Possenkatu) suunnittelussa on noudatettu tehtyjä päätöksiä. Katusuunnitelma on lainvoimainen ja hanke toteutetaan vuosittain kaupunginvaltuuston osoittamien määrärahojen puitteissa. Lisäksi lautakunta toteaa, että valtuustoaloite ei anna aihetta jatkotoimenpiteisiin ja että se on loppuun käsitelty." 25.4.2016 Kauko Rauhansalo: valtuustoaloite Savonlinnan kaupunginvaltuuston työjärjestykseen Kaupunginhallitus on 2.5.2016 202 antanut aloitteen kaupunginlakimiehelle valmisteltavaksi

Valtuustoaloite käsitellään keväällä 2017 valmistuvan hallintosääntöpäivityksen yhteydessä. (Valmistelu: kaupunginlakimies Aki Rasimus, puh 044-4174041) 22.8.2016 Erkki Rakkolainen:Tapahtumien ilmoittaminen, hallintosääntömuutos Aloitteen osalta voidaan todeta, että asia kuuluu teknisen toimen operatiiviseen päätöksentekovaltaan ja sitä ei ole erikseen tarvetta kirjata hallintosääntöön (Valmistelu: kaupunginlakimies Aki Rasimus, puh 044-4174041) 17.10.2016 Perussuomalaisten valtuustoryhmä: Pormestarimallin käyttöönotto Hallintosäännön päivityksen yhteydessä on selvitetty pormestarimallin käyttöön ottoa. Pormestarimallin käyttöön ottamista ei voida pitää taloudellisesti kannattavana, koska kuntalain mukaan kunnanjohtaja tulee siirtää hänelle soveltuvaan toiseen virkaan. Kaupungin tavoitteena ja toimintatapana on ollut henkilöstömenojen vähentäminen. Pormestarimallin käyttöönotto lisäisi puolestaan henkilöstömenoja suhteessa kaupunginjohtaja malliin. Pormestarimalli on lisäksi ristiriidassa voimassa olevan johtajasopimuksen kanssa. Johtajasopimuksen mukaan kaupunginjohtaja vastaa ja johtaa virasto-organisaatiota. Poliittinen ohjauksesta vastaa kaupunginhallitus, valtuusto sekä niiden puheenjohtajat (Valmistelu: kaupunginlakimies Aki Rasimus, puh 044-4174041) 17.10.2016 Perussuomalaisten valtuustoryhmä: Savonlinnan kaupungin sote-suuntautuminen Kaupunginhallitus on 31.10.2016 438 antanut aloitteen perusturvajohtajalle valmisteltavaksi. Perusturvajohtajan vastaus aloitteeseen: Savonlinnan kaupunki ja Itä-Savon sairaanhoitopiiri ovat olleet mukana Etelä-Savon maakunnan sote-valmistelussa jo syksyllä 2016 nimeten edustajiaan valmisteluryhmiin. Lokakuussa 2016 järjestäytyivät maakunnalliset sote- työryhmät Etelä-Savon maakuntaliiton 11.10.2016 päättämällä tavalla. Sote-ryhmän alla toimii 10 alatyöryhmää, joissa kaikissa on edustajia Savonlinnasta. Työryhmät ovat sosiaali- ja perhepalvelut, terveyspalvelut, vanhuspalvelut, vammaispalvelut, mielenterveys- ja päihdepalvelut, kuntoutuspalvelut, palveluohjaus ja laajan palvelutarpeen arviointi, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, hallinto-, talous- ja tukipalvelut, strategia ja kehittäminen. Työryhmät tekevät esivalmistelua, jonka on määrä olla valmiina kesäkuussa

2017. Savonlinnan kaupunki päätti siirtää sosiaalipalvelut Sosteriin lokakuussa 2016 ja siirto toteutui 1.1.2017 - tästä päätöksestä johtuen suuri osa sote-työryhmien tämänhetkisestä savonlinnalaisesta edustuksesta on Sosterin työntekijöitä ja viranhaltijoita. Savonlinnan osallistuminen Etelä-Savon sote-valmisteluun on näin ollen toteutunut tässä vaiheessa huolimatta valtuuston suuntautumispäätöksestä. Edelleen myös sote- ja maakuntauudistusta koskeva lainsäädäntö on eduskunnassa vahvistamatta, mutta esivalmistelussa mukana olo on katsottu joka tapauksessa myös lakiluonnosten näkökulmasta aiheelliseksi. Harkinta sote-suuntautumisen uudelleenkäsittelyyn kuuluu kaupunginhallitukselle. 12.12.2016 Juha Kukkonen: Olavinlinnan käytön lisääminen Kaupunginhallitus on 19.12.2016 534 antanut aloitteen tekniselle toimelle valmisteltavaksi. Tekninen lautakunta on käsitellyt asiaa 28.2.2017 31 kohdalla ja äänestyksen jälkeen jättänyt asian pöydälle huhtikuun kokoukseen. 12.12.2016 Juha Kukkonen:Selvityksen tekeminen teatterin toiminnan turvaamiseksi Kaupunginhallitus on 19.12.2016 534 antanut aloitteen kulttuuritoimenjohtajalle valmisteltavaksi. Kulttuuritoimenjohtaja antaa aloitteeseen vastineen: "Savonlinnan kaupunki päätti vuonna 2014, että Savonlinnasalin käyttöasteen parantamiseksi ja säästöjen aikaansaamiseksi Savonlinnan Teatterin tulee siirtyä Kisalinnan tiloista Savonlinnasaliin. Muutto toteutettiin vuoden 2015 alussa. Savonlinnan Seudun Teatteriyhdistyksen vastuulle siirtyi myös Savonlinnasalin konsertti- ja kokoustoiminta. Siirtymävaiheessa 2015-2016 teatteriyhdistys sai korotettua avustusta Savonlinnasalissa tehtäviin välttämättömiin muutostöihin ja Kisalinnan irtisanomisajan vuokraan. Kaupungin avustus teatteriyhdistykselle on tänä vuonna 740 000 euroa. Se on sama summa, jonka kaupunki vuonna 2014 maksoi avustusta teatterille (548 981) ja katemaksua Savonlinnasali Oy:lle (195 000). Savonlinnan Teatterin menot jakautuivat vuonna 2013 seuraavasti: henkilöstömenot 71 %, huoneistomenot 14 % ja toimintamenot 15 %. Vuonna 2016 vastaavat luvut olivat 62/23/15 ja vuoden 2017 talousarviossa 61/26/12. Valtakunnalliset luvut ovat 68/14/18 (viimeisin tilasto vuodelta 2015). Savonlinnan Teatterin vuokra Kisalinnan tiloista oli 167 000 euroa vuonna 2014. Tänä vuonna huoneistomenot ovat 443 000 euroa eli muuton myötä teatterin huoneistomenot ovat yli kaksinkertaistuneet.

Teatteri on joutunut vuokraamaan lisätiloja, koska Savonlinnasalissa ei ole verstasta, ompelimoa, varastoja eikä toimistotiloja, vaan tilat ovat eri puolilla kaupunkia. Summaan lisätään vielä liikkumisesta sekä työajan pidentymisestä aiheutuvat kustannukset. Teatterilta arvioidaan, että paikasta toiseen liikkumiseen on vuonna 2016 kulunut jopa yhden ihmisen työaika. Teatterin talous onkin erittäin tiukalla. Sitä kiristää myös valtionosuuksien väheneminen 50 710 eurolla vuodesta 2104. Savonlinnan Teatteri ei missään tilanteessa tietoisesti vähentäisi myyntiä. Jos teatteri onnistuu tekemään tulosta, se käytetään alijääminen kattamiseen tai välttämättömiin menoihin, kuten vanhentuneen tekniikan uusimiseen. Tavoite on aina saada mahdollisimman paljon pääsylipputuloja, sillä ne myös takaavat, että tuotantokohtaisiin menoihin riittää rahoitusta, eikä ensi-iltojen määrä vähene. Konsertit ja kokoukset eivät tuo teatterille pääsylipputuloja. Kun valtio aikoinaan kehitti tuettavan laitosteatterimallin Suomeen, tarkoitus oli, että jokaiselle suomalaiselle taataan mahdollisuus nähdä korkeatasoista teatteria ja kaupunkien ja kuntien tulee olla mukana tukemassa tätä toimintaa ja näin parantaa alueen ihmisten hyvinvointia. Teatteri on kaupungille myös merkittävä ympärivuotinen vetovoimatekijä. Kaupunki käy vuosittain avustusneuvottelun Savonlinnan Seudun Teatteriyhdistys ry:n kanssa. Neuvotteluissa käsitellään yhdistyksen tilinpäätöstietoja ja tavoitteiden toteutumista sekä tulevan vuoden toimintasuunnitelmaa ja talousarviota." (valmistelija: kulttuurtoimenjohtaja Outi Rantasuo puh: 044 417 4400) 12.12.2016 Vasemmiston valtuustoryhmä: Leikkikentän rakentaminen Kaupunginhallitus on 19.12.2016 534 antanut aloitteen tekniselle toimialalle valmisteltavaksi. Tekninen lautakunta on käsitellyt asian28.2.2017 ja päättänyt, että "Kunnallistekniset palvelut suunnittelee leikkikentän Kangasvuokontien varteen kortteleiden 5 ja 8 väliselle puistoalueelle. Leikkikenttää rakennetaan ja varustellaan vuoden 2017 aikana resurssien mukaan ja täydennetään tarvittaessa tulevina vuosina. Lautakunta toteaa vasemmistoliiton valtuustoaloitteen tulleen loppuun käsitellyksi." 12.12.2016 Keskustan valtuustoryhmä:digitaalisen opetusmenetelmän jatkaminen Savonlinnassa Digitaalisten opetusmenetelmien jatkaminen otetaan huomioon normaalikoulun oppilaiden koulupaikkajärjestelyjen yhteydessä. Normaalikoulun oppilaiden koulupaikkajärjestelyjen aikataulu on

seuraava: sivistyslautakunta 23.3.2017, kuulemistilaisuus on 11.4.2017 ja sivistyslautakunnan käsittely 18.5.2017. (valmistelija: koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou) Kaupunginjohtajan esitys: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee vuoden 2016 valtuustoaloitteita koskevat selvitykset tiedoksi ja toteaa niitä koskevat asiat loppuun käsitellyiksi. Valtuustoaloitteen "Olavinlinnan käytön lisääminen" osalta aloite tuodaan valtuuston käsittelyyn teknisen lautakunnan päätöksen jälkeen. Päätös: Toimenpiteet: Esitys hyväksyttiin. Kaupunginvaltuusto