TOIMINTAKERTOMUS ja tilinpäätös vuodelta 2014

Samankaltaiset tiedostot
OSAVUOSIKATSAUS

TOIMINTAKERTOMUS ja tilinpäätös vuodelta 2013

SIDONNAISUUSILMOITUKSET päivitetty Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus

Toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarvio 2014

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Kyläyhdistysseminaari Raahessa

Hyvinvointiseminaari Raahessa

Toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarvio 2015

TOIMINTAKERTOMUS ja tilinpäätös vuodelta 2015

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

SIDONNAISUUSILMOITUKSET Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

TOIMINTAKERTOMUS ja tilinpäätös vuodelta 2017

Palvelustrategian linjaukset Yhtymähallitus

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 1/ Yhtymäkokous. Aika klo 16:00-18:05. Sievin kunnan valtuustosali, Haikolantie 16, Sievi

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015

Säännön nimi. Tetola Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Uusvanhaa perhehoitoa kokemuksia Kainuusta Kehitysvamma-alan konferenssi Jyväskylän paviljongissa

Terttuirmeli Haapakoski, palvelujohtaja, HtM

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

Ylivieskatalo Akustiikka näyttelysali, Koulukatu 2 B, Ylivieska

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Eksoten palvelut Annaleena Rita

Perusturvan toimialan organisaatio (578 työntekijää*)

Yhtymähallitus Liite 3 KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 2012

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

TOIMINTAKERTOMUS ja tilinpäätös vuodelta 2016

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Iso kokoushuone, Ylivieska

TAVOITE TAVOITE Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017: tilinpäätösraportointi

Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 1/ Veteraaniasiain neuvottelukunta. Aika klo 09:30-10:25

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta.

Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 3 Edellisen kokouksen 2/ pöytäkirjan tarkistaminen ja

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas

2014 Toimintakertomus

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

Tietopaketti 9: Vammaispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2015 ja -suunnitelma vuosille

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/ Yhtymähallitus. Aika klo 08:30-11:23. Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

KUNTAYHTYMÄN KATSAUS YHTYMÄHALLITUS PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ

PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE

Miten on järjestetty Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelut?

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari Diakonialaitos Martintalo

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille

TOIMINTAKERTOMUS ja tilinpäätös vuodelta 2012

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

Green Care- seminaarisarja Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Yhtymähallitus Liite 4 KUUKAUSIRAPORTTI

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa

Sisäinen hanke/suunnitelma

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016

Perusturvakuntayhtymä Akselin toimintaa koskeva selvitystyö

SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016: tilinpäätösraportointi

Lumijoen kunnan talouden tasapainottamisohjelma vuosille

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 3/ Yhtymäkokous. Aika klo 16:00-17:47. Nivalan kaupungintalo, Kalliontie 15, Nivala

Transkriptio:

TOIMINTAKERTOMUS ja tilinpäätös vuodelta 2014

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Sisällysluettelo 1 Kuntayhtymän johtajan katsaus... 1 2 Kuntayhtymän hallinto... 2 2.1 Yhtymähallitus... 2 2.1.1 Yksilöjaosto... 2 2.1.2 Henkilöstöjaosto... 3 2.2 Sopimustyöryhmä... 3 2.3 Tarkastuslautakunta ja tilintarkastus... 3 2.4 Organisaatio... 4 2.5 Sopimusohjaus... 4 2.6 Tilivelvolliset... 5 3 Yleinen ja alueen taloudellinen kehitys... 6 4 Kuntayhtymän toiminnan ja talouden muutokset sekä asetettujen tavoitteiden toteutuminen... 11 4.1 Hyvinvointipalvelut... 11 4.2 Terveyspalvelut... 18 4.3 Hallinto- ja tukipalvelut... 23 5 Kuntayhtymän henkilöstö... 25 6 Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä... 26 7 Yhtymähallituksen selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä... 27 8 Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus... 29 8.1 Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut... 30 8.2 Rahoituslaskelma... 31 8.3 Tase... 32 8.4 Kokonaistulot ja -menot... 33 8.5 Tilikauden tuloksen käsittely... 34 9 Talousarvion toteutuminen... 34 9.1 Hallinto- ja tukipalvelut... 37 9.2 Hyvinvointipalvelut... 38 9.2.1 Varhaiskasvatuspalvelut... 38 9.2.2 Perheiden palvelut... 39 9.2.3 Hoito- ja hoivapalvelut... 40 9.2.4 Vammaisten ja erityisryhmien palvelut... 42 9.3 Terveyspalvelut... 43 9.3.1 Vastaanottopalvelut... 44 9.3.2 Erikoissairaanhoito ja kuntoutus... 46 9.3.3 Aikuispsykososiaaliset palvelut... 46 9.3.4 Työterveyshuolto... 47 9.3.5 Suun terveydenhuolto... 47 9.3.6 Ympäristöterveydenhuolto... 48 9.4 Kuntayhtymän tuloslaskelman toteumavertailu... 49 9.5 Investointien toteuma... 50 9.6 Rahoitusosan toteutuminen... 50 10 Tilinpäätöslaskelmat... 51 11 Tilinpäätöksen liitetiedot... 55 11.1 Kuntayhtymän tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot... 55 11.2 Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot... 55

11.3 Tasetta koskevat liitetiedot... 57 11.4 Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot... 58 11.5 Henkilöstöä ja tilintarkastajan palkkiota koskevat liitetiedot... 58 LIITTEET OHEISMATERIAALIT Maisema-taulukoiden kokoomataulut Henkilöstökertomus Tuoteryhmäkohtaiset Maisema-toteutumataulukot Talousarvion toteutumavertailu

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 1 Kuntayhtymän johtajan katsaus Kallion perustehtävänä on järjestää alueen asukkaille sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut oikeatasoisina, oikea-aikaisina ja oikeassa paikassa niin, että asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä edistetään. Strategian päämäärinä ovat olleet edelleen Kallion palvelualueen yhtenäistäminen, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja kotona asumisen tukeminen. Kuntayhtymän strategia perustuu yhtymähallituksen tietoisiin valintoihin asioista, jotka ovat keskeisiä tulevaisuuden menestyksen kannalta. Tietoiset valinnat ja yhteinen käsitys etenemissuunnasta antavat toimijoille edellytykset keskittyä olennaiseen kehittämistyössä ja toiminnassa. Käytännönläheisen strategian toteutumista on luonnollista seurata, ja siitä on helppo viestiä omalle henkilöstölle sekä erilaisille sidosryhmille. Yhtymähallitus tarkensi keväällä Kallion strategisia päämääriä ja määritteli kriittiset menestystekijät näiden saavuttamiseksi vuosille 2014-2016. Vuoden 2014 tavoitteet pohjautuivat Kallion päivitettyyn strategiaan. Strategisilla valinnoilla Kallio tukee asukkaiden arjessa pärjäämistä kustannustehokkailla palveluilla ja osaavalla henkilöstöllään. Kallio toimii edelleen vahvana yhtenäisenä alueena ja Kallion palvelut vastaavat myös alueen kuntien kantokykyä. Kuntayhtymälle asetettujen taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteuttaminen edellytti toimia palvelurakenteen kehittämiseksi ja optimoimiseksi, asiakas- ja kustannusvaikuttavuuden lisäämiseksi ja prosessien johtamisen parantamiseksi. Toimialat ylittävien palveluprosessien kehittäminen on lisännyt hyvinvointi- ja terveyspalvelujen integraatiota Kalliossa. Kuntayhtymän henkilöstö on ottanut toimintojen uudistamisen haasteen vastaan paneutuen määrätietoisesti yhteisten asiakasprosessien ja palvelusisältöjen sekä palvelurakenteen uudistamiseen. Tuloksia tästä on jo nähtävissä Kallion oman toiminnan kustannuskehityksen merkittävänä taittumisena. Kallio pystyi järjestämään pääsääntöisesti lakisääteiset palvelut hoitotakuu- ja palveluvelvoitteiden edellyttämällä tavalla. Kallion talousarvio 2014 sisälsi yhdessä omistajakuntien kanssa tietoisesti otettuja palvelutuotannon määrään ja kustannuksiin liittyviä kuntakohtaisia riskejä muun muassa hoito- ja hoivapalveluissa ja erityisesti ostetussa erikoissairaanhoidossa. Pääosaan palvelutuotannon ja ostopalveluiden kysyntään varauduttiin vuoden 2013 tasoisesti. Kallion vuoden 2014 tilinpäätöksessä käyttötalouden nettomenot olivat 124,1 milj. euroa, kasvua vuoteen 2013 oli 2,2 prosenttia. Oman toiminnan jäsenkuntalaskutus oli 88,4 milj. euroa, nousua edelliseen tilinpäätökseen 0,5 prosenttia. Ostetun erikoissairaanhoidon jäsenkuntalaskutus oli 35,7 milj. euroa, nousua edelliseen tilinpäätökseen 6,7 prosenttia. Peruspalvelukuntayhtymä Kallio on vakiinnuttanut asemansa alueellamme osaavana ja luotettavana sosiaali- ja terveydenhuollon toimijana ja vetovoimaisena työnantajana. Menestys perustuu määrätietoiseen yhdessä tekemiseen ja työprosessien kehittämiseen. Kallion menestyksestä kiitos kuuluu erityisesti henkilöstölle, joka on työllään turvannut hyvät ja laadukkaat palvelut alueen asukkaille. Kiitoksen sanat esitän myös poliittisille päätöksentekijöille, joilta on löytynyt tahtoa tukea Kalliota erityisen haasteellisessa sote-uudistuksen kentässä. Johanna Kiiskilä kuntayhtymän johtaja 1

2 Kuntayhtymän hallinto Perussopimuksen mukaan kuntayhtymän ylintä päätäntävaltaa käyttää yhtymäkokous, johon jäsenkunnat nimeävät edustajansa siten, että kutakin alkavaa 2500 asukasta kohden nimetään jokaisesta kunnasta yksi edustaja. Yhtymäkokous on kokoontunut vuonna 2014 kaksi (2) kertaa ja käsitellyt 15 asiaa. 2.1 Yhtymähallitus Kuntayhtymän yhtymähallituksessa on 13 yhtymäkokouksen valitsemaa jäsentä. Yhtymäkokous valitsi kokouksessaan 10.4.2013 kuntayhtymän yhtymähallituksen toimikaudeksi 2013 2016 sekä nimesi jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat. Varsinainen jäsen Varajäsen Kunta Jouko Hannula, puheenjohtaja Jani Palola Ylivieska Kaisa Haapakoski Sirkku Vinkka Ylivieska Pauli Korpi-Tassi Karoliina Nevalainen Ylivieska Alpo Löytynoja Auli Mustikkamaa Ylivieska Tea Ruha Juha Liukkonen Ylivieska Esko Kangas, 2. varapuheenjohtaja Jarmo Kivioja Nivala Eeva-Leena Ainasoja Eija-Riitta Niinikoski Nivala Satu Pirnes Henna-Maria Råman Nivala Eero Erkkilä Marjut Holappa Nivala Antti Toivola, 1.varapuheenjohtaja Kari Honkala Sievi Terhi Kangas Ari Ahola Sievi Risto Mäkelä, 3.varapuheenjohtaja Teijo Visuri Alavieska Marja Isokääntä Veijo Kauppila Alavieska Yhtymähallitus on kokoontunut vuonna 2014 13 kertaa ja käsitellyt 151 asiaa. Esittelijänä on toiminut kuntayhtymän johtaja ja pöytäkirjanpitäjänä talousjohtaja. 2.1.1 Yksilöjaosto Toimikausi 2013 2016 Yhtymähallitus on nimennyt yksilöjaostoon neljä jäsentä ja jokaiselle jäsennelle henkilökohtaisen varajäsenen sekä jaoston jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan. Varsinainen jäsen Varajäsen Kunta Risto Mäkelä, puheenjohtaja Marja Isokääntä Alavieska Alpo Löytynoja, varapuheenjohtaja Auli Mustikkamaa Ylivieska Eeva-Leena Ainasoja Jarmo Kivioja Nivala Terhi Kangas Antti Toivola Sievi Yksilöjaosto on kokoontunut seitsemän (7) kertaa ja käsitellyt 63 asiaa. Esittelijänä on toiminut hyvinvointipalvelujohtaja ja sihteerinä hallintopalvelupäällikkö. 2

2.1.2 Henkilöstöjaosto Toimikausi 2013 2016 Yhtymähallitus on nimennyt henkilöstöjaostoon neljä jäsentä ja jokaiselle jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen sekä jaoston jäsenten keskuudesta jaoston puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan. Varsinainen jäsen Varajäsen Kunta Antti Toivola, puheenjohtaja Terhi Kangas Sievi Esko Kangas, varapuheenjohtaja Satu Pirnes Nivala Marja Isokääntä Risto Mäkelä Alavieska Kaisa Haapakoski Jani Palola Ylivieska Henkilöstöjaosto on kokoontunut viisi (5) kertaa ja käsitellyt 27 asiaa. Esittelijänä on toiminut henkilöstöpäällikkö ja sihteerinä kehittämispäällikkö. 2.2 Sopimustyöryhmä Varsinainen jäsen Vierimaa Tapani Ikonen Olli, lokakuusta alkaen Ojanperä Terho Valtanen Kari Koski Markku Tervo Janne, syyskuusta alkaen Alavieskan kunta Ylivieskan kaupunki Nivalan kaupunki Sievin kunta 2.3 Tarkastuslautakunta ja tilintarkastus Yhtymäkokous on valinnut kuntayhtymän tarkastuslautakunnan jäsenet toimikaudeksi 2013 2016 ja nimesi jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Varsinainen jäsen Varajäsen Kunta Maarit Jutila, puheenjohtaja Juhani Isotalus Alavieska Heikki Häyrynen, varapuheenjohtaja Ritva Saviluoto Nivala Ahti Hannula Maarit Silver Sievi Terttu Alanen Eero Myllykangas Ylivieska Tilintarkastusyhteisönä toimii 2013 2016 BDO Audiator Oy. 3

2.4 Organisaatio Toimintaorganisaatio: 2.5 Sopimusohjaus Kuntayhtymän perussopimuksen ja hallintosäännön lähtökohtia ovat sopimusohjaus ja omistajaohjauksen kanavointi jäsenkunnista kuntayhtymään kuntajohtajien välityksellä. Sopimusohjaus on prosessi, jossa määritellään väestön palvelujen tarve sekä sovitaan palvelujen määrästä ja laadusta. Talousarvion valmistelussa tulosaluekohtaiset palvelukuvaukset, väestön palvelutarpeen ennakointi sekä sovittu palvelujen taso ja määrä ovat määrärahavarausten perustana. Jäsenkuntien mahdollisuus rahoittaa lakisääteisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita on heikentynyt mm. valtionosuusjärjestelmässä tapahtuneiden leikkausten vuoksi. Vuoden 2014 talousarviota sopeutettiin kuntien taloustilanne huomioiden. Talousarvio sisälsi jäsenkuntien kanssa sovittuja taloudellisia ja toiminnallisia riskejä. Riskit on kuvattu palvelukuvauksissa. Nivalan kaupungin ostetun erikoissairaanhoidon riskiksi sovittiin 850.000 euroa. Nivalan ostetun erikoissairaanhoidon riski realisoitui 581.000 eurolla. Omaishoidontuen palvelukuvaukseen Nivalan kaupunginhallitus hyväksyi 105.000 euron ylitysoikeuden. Jäsenkuntien maksuosuudet määräytyvät aiheuttamisperiaatteen mukaisesti vahvistetun toiminta- ja taloussuunnitelman pohjalta. Kunnittaisen kustannustenjaon välineenä on Maisema-laskentatyökalu, jonka avulla lasketaan kullekin jäsenkunnalle tulosalueittaiset kustannukset tuoteryhmäkohtaisina suursuoritteina suunniteltujen/käytettävien palvelusuoritteiden mukaisessa suhteessa. Maisema-mallin suunnitelma- ja kustannustenjakotaulukot toimivat kuntayhtymän ohjausjärjestelmänä, talousarvion pohjana ja sekä seurannan että tilinpäätöksen työkaluina. Taulukoissa palveluita on käsitelty tuoteryhmittäin suursuoritteina (ks. luku 5.1 ). Maisema suunnitelmataulukot ovat talousarvion oheismateriaalina. 4

2.6 Tilivelvolliset Tilivelvollinen toimielin: Yhtymähallitus Tilivelvolliset viranhaltijat: Kuntayhtymän johtaja 1.1. - 12.8.2014 vs. Kuntayhtymän johtaja 13.8. - 31.12.2014 Jarmo Kivimäki Urho Möller Toimialajohtajat: Terveyspalvelut, terveyspalvelujohtaja Hyvinvointipalvelut, hyvinvointipalvelujohtaja Hallinto- ja tukipalvelu, talousjohtaja Päivi Peltokorpi Pirjo Matikainen Urho Möller Tulosaluejohtajat: Varhaiskasvatuspalvelut, palvelujohtaja Marja Ranta-Nilkku Perheiden palvelut, palvelujohtaja Leena Iisakkila Hoito- ja hoivapalvelut, palvelujohtaja Terttuirmeli Haapakoski Vammaisten ja erityisryhmien palvelut, palvelujohtaja Raija Eskola-Valli (1. - 6.1.2014) Leena Iisakkila (7.1. - 4.5.2014, 30.9. - 31.12.2014) Johanna Wallström (5.5. - 29.9.2014) Vastaanotto- ja vuodeosastopalvelut, hoitotyön johtaja Erikoissairaanhoito ja kuntoutus, johtava ylilääkäri Aikuisten psykososiaaliset palvelut, psykiatri-ylilääkäri Työterveyshuolto, ylilääkäri Suun terveydenhuolto, ylihammaslääkäri Ympäristöterveydenhuolto, ympäristöterveydenhuollon johtaja Reetta Hjelm Risto Olli Tuija Päivärinta Osmo Konu Marja-Liisa Laitala Meeri Rinta-Jouppi Palvelupäälliköt: Varhaiskasvatuspalvelut palvelupäällikkö, päiväkotihoito palvelupäällikkö, perhepäivähoito + ostopalvelut Perheiden palvelut johtava sosiaalityöntekijä, aikuissosiaalityö johtava sosiaalityöntekijä, lastensuojelu Sari Suhonen Ulla-Maija Miettilä Marja-Liisa Autio Kaija Jokela Hoito- ja hoivapalvelut palvelupäällikkö, hoiva- ja asumispalvelut Riitta-Liisa Kujala (1.1. - 31.5.2014) Janne Nikula (1.6. - 31.12.2014) palvelupäällikkö, kotihoito Virpi Kamunen Avosairaanhoito, palvelupäällikkö 1.1. - 31.5.2014 osastonhoitaja 1.6. - 31.12.2014 Avoterveydenhuolto, palvelupäällikkö Janne Nikula Arja Rättyä Pirjo Jääskelä 5

3 Yleinen ja alueen taloudellinen kehitys Kuntaliiton kuntataloustiedotteen 4/2014 mukaan talouden epävarmuus jatkuu edelleen. Suomen kansantalous on ollut taantumassa. Taloustilanne Suomessa on pitkän laskun jälkeen edelleen heikko eikä mitään nopeaa kasvua vuodelle 2015 ole näköpiirissä. Vuosi 2015 tulee olemaan kuntatalouden näkökulmasta haasteellinen. Valtakunnallisesti kuntien rahoitusasema tulee heikkenemään n. 220 milj. euroa ja valtionosuusleikkaukset tuovat taas konkreettisesti kunnille vaikeuksia kun rahat puuttuvat, mutta palvelut on järjestettävä ja rahoitettava. Varsinkin kun Rakennepoliittisen ohjelman, valtion kontolle tuleva tehtävien vähentäminen ei ole edennyt suunnitellulla tavalla. Palvelutarpeet terveyspalveluissa ja ikäihmisten palveluissa kasvavat jatkossa. Huolestuttavaa on myös lastensuojelun tarpeen kasvu. Väestön ikääntyessä ja väestömäärän kasvaessa terveyspalvelujen tarve nousee lähivuosina vähintään puolentoista prosentin vuosivauhtia, jos terveyspalvelujen ikäryhmittäinen käyttö pysyy nykytasolla. Väestökehitykseen perustuvan arvion mukaan kuntasektorin menot kasvavat nopeimmin vanhusten pitkäaikaishoidon palveluissa sekä 2010- että 2020-luvuilla. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion jäsenkuntien taloudellinen tilanne on maan keskitasoa heikompi. Tilastokeskuksen tilastoaineiston mukaan jäsenkuntien taseisiin kertynyt alijäämä ja taseiden mukainen omavaraisuusaste konkretisoivat tilanteen: Kertynyt yli- /alijäämä eur/as 2009 2010 2011 2012 2013 Alavieska -770-741 -666-851 -855 Nivala 76 12-1 40 108 Sievi -375-189 21-163 -35 Ylivieska -628-546 -450-522 -507 Omavaraisuusaste % 2009 2010 2011 2012 2013 Alavieska 40 36 37 34 27 Nivala 47 46 43 40 41 Sievi 29 29 32 29 29 Ylivieska 16 17 19 17 17 Alueen kuntatalouden taustatekijät huomioon ottaen Kallion järjestämien palvelujen kustannuskehityksen hallintaan kohdistuu erityisiä odotuksia huolimatta siitä, että asukaslukuun suhteutetut kustannukset eivät palvelujen tarvetekijät huomioon ottaen merkittävästi poikkea valtakunnan keskiarvosta. 6

Jäsenkuntien tuloveroprosentit ovat oleellisesti maan keskiarvoa korkeammat: Veroprosentit 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Alavieska 20,00 21,00 21,00 21,50 21,50 21,50 21,50 Nivala 20,50 20,50 20,50 21,00 21,00 21,50 21,50 Sievi 20,50 21,00 21,00 21,25 21,75 21,75 21,75 Ylivieska 20,50 21,00 21,00 21,00 21,50 21,50 21,50 Koko maan ka. 18,50 19,00 19,25 19,25 19,25 19,75 19,75 Lähde: Verohallinto Jäsenkuntien vuoden vaihteen yhteenlaskettu väestömäärä on kehittynyt seuraavasti: Väkiluku Miehiä Naisia Yhteensä 31.12.2013 Muutos 31.12.2014 Alavieska 1 400 1 287 2 687 2 740-53 Nivala 5 582 5 363 10 945 10 942 3 Sievi 2 656 2 498 5 154 5 198-44 Ylivieska 7 508 7 467 14 975 14 748 227 Kallio yhteensä 17 146 16 615 33 761 33 628 133 Väkiluku 31.12.2013 17 071 16 557 33 628 Muutos 75 58 133 Lähde: Tilastokeskus, väestörakenne. 7

Väestön ikärakenne vuoden 2014 alussa ilmenee seuraavasta kuviosta: Väestön ikäjakauma 31.12.2013 0-6 7-14 15-17 18-64 65-74 75-84 85 ja yli Kallio 3767 3923 1407 18744 3006 1979 802 Ylivieska 1568 1554 524 8712 1302 778 310 Sievi 667 737 286 2664 436 278 130 Nivala 1282 1338 476 5861 1019 682 284 Alavieska 250 294 121 1507 249 241 78 Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-5379. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 2.10.2014]. Saantitapa: http://www.tilastokeskus.fi/til/vaerak/tau.html Jäsenkuntien väestön ikärakenteen muutoksesta seuraa myös väestön huoltosuhteen muutos, johon ikääntymisen lisäksi vaikuttaa alueen syntyvyys. 80 75 70 65 60 55 50 Väestöllinen huoltosuhde jäsenkunnittain 76,2 74,9 72,6 72,7 69,4 70,5 70,8 67,9 68,3 66,1 67,1 63,5 57,9 59,7 55,5 52,1 2005 2010 2012 2013 Alavieska Nivala Sievi Ylivieska Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-5379. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.10.2014]. Saantitapa: http://tilastokeskus.fi/til/vaerak/tau.html 8

Seuraavassa taulukossa on esitetty alle 15-vuotiaiden ja yli 65 vuotta täyttäneiden määrän suhde 15 64-vuotiaiden määrään: Huoltosuhde 2014 2015 2020 2025 2030 2035 2040 Alavieska 70,0 74,4 85,9 95,1 100,6 100,4 98,1 Nivala 74,7 77,0 84,7 87,0 87,3 87,0 85,8 Sievi 78,1 77,8 87,6 93,7 97,4 98,4 97,4 Ylivieska 62,0 62,9 70,0 75,1 76,6 75,8 74,3 Pohjois-Pohjanmaan maakunta 59,4 61,1 67,5 71,5 74,5 75,3 74,9 KOKO MAA 57,1 58,6 64,4 68,2 71,2 72,1 71,2 Lähde Tilastokeskus: Lopullinen tieto 2014, väestöennuste 2015-2040. Työssäkäyvän väestön määrän väheneminen asettaa tulevaisuudessa uudenalaisia paineita palvelujärjestelmän kehittämiselle ja rahoituspohjalle samalla, kun ikääntyvän väestön palvelutarpeet kasvavat. Laskennallisiin kustannuksiin valtionosuuden määräytymisessä vaikuttaa jäsenkuntien sairastavuus- ja vammaisuuskertoimet, jotka kuvaavat Kallion alueen väestön palvelutarpeet maan keskimääräistä suuremmiksi: Kelan terveyspuntarin vuoden 2013 kansantauti-indeksien yhteiskuva osaltaan kertoo jäsenkuntien palvelutarpeisiin liittyvistä haasteista: 9

Kansantauti-indeksi 2013, vakioitu 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 151,1 164,6 158,3 138,4 137,8 100 Lähde: Kela, Kelasto-raportit, Terveyspuntarin kansantaudit 10

4 Kuntayhtymän toiminnan ja talouden muutokset sekä asetettujen tavoitteiden toteutuminen 4.1 Hyvinvointipalvelut Vuoden 2014 talousarvion ja suunnitelmakauden 2015-2016 toiminnalliset tavoitteet pohjautuivat Kallion palvelustrategiaan. Keskeisimpiä kehittämiskohteita olivat Kallion palvelualueen yhtenäistäminen, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja kotona asumisen tukeminen. Näiden tavoitteiden edistämiseksi kehitettiin ja optimoitiin palvelurakennetta. Tavoitteena oli myös parantaa prosessien johtamista sekä asiakas- ja kustannusvaikuttavuutta. Ennaltaehkäisevää näkökulmaa vahvistettiin edelleen niin hyvinvointi- kuin terveyspalveluissa. Vuoden 2014 talousarvio sisälsi kaksi keskeistä toiminnan kehittämisen kärkihanketta: Nuorisopsykiatrisen yksikön käynnistämisen ja perheiden varhaisen tuen lisäämisen neuvolatoiminnassa perhepalveluohjaajien toimilla. Tavoitteena on, että lasten palveluissa otetaan huomioon vanhempien tuen ja hoidon tarve ja aikuisten palveluissa vastaavasti lasten tuen tarve. Lapset puheeksi menetelmän käyttöön otto aloitettiin konkreettisena keinona tukea hyvää kehitystä ja ehkäistä ongelmia. Henkilöstön sijaismäärärahoja vähennettiin taloussuunnitelmassa lähes miljoona euroa. Sijaisten palkkaamista jouduttiin rajoittamaan. Vapautuvien virkojen ja toimien täyttämisestä päätettiin tapauskohtaisesti. Työjärjestelyillä, kuten henkilöstön sijoittelulla, työvuorosuunnittelulla, vuosilomasuunnittelulla, hallittiin kustannuksia ja parannettiin toiminnan tuottavuutta. Hyvinvointipalveluissa edistettiin alueen asukkaiden elämänhallintaa, terveyttä ja hyvinvointia sekä omatoimisuutta. Kaikilla tulosalueilla korostui tavoite toimia ennaltaehkäisevästi, tukea asiakkaiden selviytymistä kotona ja kehittää asiakas- ja kustannusvaikuttavaa toimintaa. Tulosalueille asetetut toiminnalliset tavoitteet saavutettiin. Toimialat ylittävää yhteistyötä jatkettiin terveyspalveluiden kanssa. Toimialojen ja tulosalueiden kesken sovittujen asiakaslähtöisten palveluprosessien toimintamallien vieminen käytäntöön aloitettiin mm. järjestämällä koulutusta henkilökunnalle. 4.1.1. Hyvinvointipalveluiden yhtymäkokoukseen nähden sitovat tavoitteet Varhaiskasvatuspalvelut Tavoite 1 Lasten ja perheiden hyvinvointiin vaikutetaan varhaiskasvatussuunnitelman mukaisilla yhtenäisillä toimintavoilla sekä järjestämällä palveluja verkostomaisen perhekeskuksen toimintamallin mukaisesti. Mittarit: 1. Varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitut yhtenäiset toimintatavat ja -periaatteet toteutuvat kunnallisissa ja yksityisissä varhaiskasvatuspalveluissa. Kaikille lapsille kunnallisissa ja yksityisissä palveluissa on laadittu yhteistyössä vanhempien kanssa varhaiskasvatussuunnitelma 3 kk:n kuluessa päivähoidon alkamisesta. Tilanne (%) vuoden lopussa. 11

Vuoden lopussa hoidossa olleille lapsille laadittiin varhaiskasvatussuunnitelma 3 kk:ssa 94 %:sti. Mm. lasten vaihtuvuudesta johtuen lasten varhaiskasvatussuunnitelmien laatiminen jatkuu alkuvuodesta 2015. 2. Lapsiryhmän varhaiskasvatussuunnitelmien määrä kunnallisissa ja yksityisissä palveluissa. Tilanne (%) vuoden lopussa. Tavoite toteutui 88 %:sti. Lasten vaihtuvuudesta ja hoitoryhmien lisääntymisestä johtuen ryhmän varhaiskasvatussuunnitelmien määrät täydentyvät alkuvuodesta 2015. 3. Kuvataan, miten varhaiskasvatuspalvelut ovat mukana verkostomaisen perhekeskuksen toimintamallin luomisessa ja toteuttamisessa. Varhaiskasvatuspalveluista oli edustus yleisen, varhaisen ja erityisen tuen prosessien rajapintoja kuvaavissa ryhmissä ja näiden työtä jatkaneessa kehittämisryhmässä. Henkilöstö osallistui yhteiseen verkostomaisen perhekeskuksen koulutukseen, kuntakohtaisiin moniammatillisiin koulutuksiin sekä pohti yksiköissä perhekeskuksen tavoitteita ja toimintatapoja. 4. Yhteinen suunnitelma Lapset puheeksi-menetelmän käyttöönottamisesta ja henkilöstön kouluttamisesta on laadittu, ja suunnitelman toteuttaminen on aloitettu. Kallion Lapset puheeksi- ohjausryhmä laati yhteisen, täydentyvän suunnitelman Lapset puheeksi toimintamallin käyttöönotosta. Varhaiskasvatuspalveluissa neljä työntekijää osallistui Lapset puheeksi- kouluttajakoulutuksen ja kahdella koulutus päättyy keväällä 2015. Lapset puheeksi - menetelmäkoulutuksen kävi vuoden loppuun mennessä 17 varhaiskasvattajaa. Keväällä 2015 valmistuvan Lapset puheeksi- varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen aloitettiin. Sen jälkeen henkilöstön kouluttaminen ja toimintamallin käyttöönotto jatkuu. Tavoite 2 Varhaiskasvatuspalveluissa lisätään tuottavuutta ja arvioidaan palvelurakenteen muutostarpeita ja vaikuttavuutta seuraavilla tavoilla: 1. Palveluita järjestetään monituottaja -mallilla. Yksityisten palveluiden prosenttiosuus (%) varhaiskasvatuspalveluiden budjetista lukuun ottamatta lasten kotihoidon tukea. Tavoite 15-20 % kuntayhtymän tasolla. Mittari: Yksityisten palveluiden prosenttiosuus (%) varhaiskasvatuspalveluiden budjetista lukuun ottamatta lasten kotihoidon tukea. Palvelusetelien ja yksityisen hoidon tuen osuus varhaiskasvatuspalveluiden budjetista, lukuun ottamatta lasten kotihoidon tukea, toteutui Kallion kaikkien kuntien osalta 17 %:sti. (Alavieska 5 %, Nivala 11 %, Sievi 5 %, Ylivieska 26 %) 2. Selvitetään kaksi kertaa vuodessa niiden lasten määrä, joiden hoidon tarve ei johdu työstä tai opiskelusta. Arvioidaan tiedon perusteella päiväkotien kerhomuotoisten hoitopaikkojen riittävyyttä ja sopeutetaan palvelurakennetta tarpeen mukaisesti. 12

Mittari: Kerhomuotoisten hoitopaikkojen määrä päiväkodeissa suhteessa lapsiin, joilla hoidon tarve ei johdu työstä tai opiskelusta (%). Subjektiivista päivähoito-oikeutta käytti kunnallisissa tai yksityisissä varhaiskasvatuspalveluissa kuukausittain keskimäärin 198 lasta, joiden hoidon tarve ei johtunut vanhempien työstä tai opiskelusta. Näistä lapsista 30 %:lla päivähoidon tarve johtui kuntoutuksellista syistä tai päivähoito järjestettiin lastensuojelun avohuollon tukitoimena. Palvelurakennetta sopeutettiin lapsia ja perheitä paremmin palvelevaksi syksystä 2013 alkaen siten, että Vilkunan (N) ja Simonpuiston (Y) päiväkodeissa yhdessä ryhmässä lapsilla oli mahdollisuus osallistua osaviikkoiseen toimintaan (2-3 pv/vk, kokopäivähoito). Kakaravaaran päiväkodin (S) pienryhmässä järjestettiin vastaavaa osaviikkoista hoitoa. Näillä järjestelyillä lapset saivat osallistua oman, säännöllisesti kokoontuvan ryhmän toimintaan. Vuoden 2014 aikana hoitopaikka pystyttiin järjestämään osaviikkoisesta kokopäiväryhmästä 37 %:lle lapsista, joiden hoidon tarve ei johtunut vanhempien työstä tai opiskelusta. Nykyistä palvelurakennetta tulee vaiheittain keventää osapäiväisten ryhmien ja avoimien varhaiskasvatuspalveluiden (kerhotoiminta) suuntaan. Perheiden palvelut Tavoite 1 Aikuissosiaalityössä ja perhepalveluissa vaikutetaan asiakkaiden terveys- ja hyvinvointieroihin ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä ja varhaisella tuella monialaisia prosesseja hyödyntäen sekä yhteisesti sovittujen toimintatapojen mukaisesti. Painopisteenä palveluissa on tukea asiakkaiden kotona asumista. Palveluja järjestetään verkostomaisesti toimivan perhekeskuksen toimintamallilla. Mittarit: 1. Yhtenäiset toimintamallit, ohjeet ja kriteerit on päivitetty (Kuvataan päivitetyt ohjeet, toimintamallit, kriteerit sekä henkilöstön niihin perehdyttäminen) Lastensuojelun sosiaaliohjaajien tiimi perustettiin ja määriteltiin sosiaaliohjaajien tehtävänkuvaa. Huostaanotto- ja sijaishuolto- opas vanhemmille ja käsikirja perhehoitajille laadittiin. Lisäksi mallinnettiin lastensuojelulain mukainen jälkihuoltomalli yhdessä aikuissosiaalityön kanssa. Toimintaohjeiden laatiminen sijaishuollossa olevien lasten ja heidän vanhempiensa tulojen perimisestä sijaishuollon ajalta aloitettiin. Toimeentulotuen soveltamisohjeet tarkistettiin. 2. Palvelu-/asiakassuunnitelmien kattavuus (% asiakkaista) Aikuissosiaalityön suuren asiakasmäärän vuoksi asiakassuunnitelmien laadinta kohdennettiin lähinnä niille asiakkaille, joilla oli asiakkuus myös muissa palveluissa. Asiakassuunnitelmia laadittiin 134 asiakkaalle. Lastensuojelussa asiakassuunnitelmia laadittiin noin 70 %:lle avohuollontukitoimissa asiakkaana olevista lapsista ja nuorista. Lastensuojelun perhetyössä ja jälkihuollossa suunnitelma laadittiin kaikille asiakkaana oleville asiakkaille. Ennaltaehkäisevässä perhetyössä laadittiin perhetyön suunnitelma, tehtiin loppuarviointi ja pyydettiin palaute kaikilta asiakkaana olleilta perheiltä. Perheneuvolassa suunnitelma tehtiin kaikille asiakkaille. 13

3. Henkilöstön osallistuminen yhteisiä prosesseja ja verkostomaista perhekeskusta koskevaan koulutukseen (% henkilöstöstä) Perhepalveluiden henkilöstöä osallistui yleisen, varhaisen ja erityisen tuen prosessien rajapintojen kuvaamiseen. Työyksiköissä työstettiin ennakkotehtävänä perhekeskuksen tavoitteita ja toimintatapoja. Henkilöstö osallistui 100 %:sti sekä yhteiseen verkostomaisen perhekeskuksen koulutukseen että kuntakohtaisiin moniammatillisiin tilaisuuksiin. 4. Yhteinen suunnitelma Lapset puheeksi -menetelmän käyttöönottamisesta ja henkilöstön kouluttamisesta on laadittu ja suunnitelman toteuttaminen on aloitettu. Lapset puheeksi kouluttajakoulutukseen osallistui yksi työntekijäpari, joka koulutti keväällä lastensuojelun ja ennaltaehkäisevän perhetyön perhetyöntekijät (13 henkilöä) ja syksyllä aikuissosiaalityön työntekijät (9) henkilöä. Tavoite 2 Perhepalveluissa lisätään tuottavuutta sekä arvioidaan palvelurakenteen muutostarpeita ja vaikuttavuutta kodin ulkopuolelle tehtävissä uusissa lasten/nuorten sijoituksissa. Tavoitteena on, että osa sijoituksista on lyhytaikaisia (3-6 kk). Mittari: Lyhytaikaisten sijoitusten määrä (%) kaikista sijoituksista Uudet sijoitukset tehtiin määräaikaisesti ja avohuollon tukitoimia tehostettiin entisestään. Lyhytaikaisia sijoituksia oli noin 30 % kaikista sijoituksista. Suunnitelmakausi Suunnitelmakaudella toteutetaan Ylivieskan perhepalvelukeskukselle pysyvät toimitilat. Toimitilojen suunnittelu ei edennyt vuoden 2014 aikana. Hoito- ja hoivapalvelut Tavoite 1 Monipuoliset eri toimijoiden tuottamat palvelut tukevat asiakkaiden hyvinvointia, osallisuutta ja mahdollisuutta asua kotona tai kodinomaisessa ympäristössä. Ikäihmisistä (yli 75- vuotiaat) 92 prosenttia asuu omassa kodissa. Palvelut järjestetään ikääntyvän väestön palveluiden kehittämissuunnitelman linjausten ja tavoitteiden mukaisesti. Mittarit: 1. Kotona asuvien 75 vuotta täyttäneiden suhteellinen osuus kaikista 75 vuotta täyttäneistä. Omassa kodissaan asui 90,2 % 75 vuotta täyttäneistä (86,7 % kotona ja 3,5 % kotihoidon tukemissa palveluasumistyyppisissä yksiköissä.) 14

2. Ikääntyvän väestön palveluiden kehittämissuunnitelmassa määritellyt mittarit Kallion alueen hoito- ja hoivapalvelujen peittävyydet yli 75 -vuotiailla v. 2014: Omaishoito 6,0 % Jatkuva ja säännöllinen kotihoito 15,5 % Tehostettu palveluasuminen 9,8 % SHL:n mukainen laitoshoito 1,0 % Akuutti vuodeosastohoito 2,0 % Tehostettuun palveluasumiseen ja laitoshoitoon ei ole sisällytetty lyhytaikaishoitoa, sillä asiakkaat asuvat kotona. Kallion Ikääntyvän väestön palveluiden kehittämissuunnitelman peittävyystavoitteet: Omaishoidon tuen piirissä >75-vuotiaista 7 %, säännöllisen kotihoidon piirissä >75-vuotiaista 14 %, ympärivuorokautisissa palveluasumisessa >75-vuotiaista 9 %, lyhytaikaishoidon paikkoja >75- vuotiailla 2 %, ympärivuorokautisia palveluasumispaikkoja <75-vuotiaille 1 %. Kotihoidossa ja ympärivuorokautisissa palveluissa ei tehty asiakaskyselyjä vuonna 2014. Kotihoidon toiminnassa panostettiin hyvinvointia edistäviin kotikäynteihin ja palautteen hankkimiseen sen kautta. Kuntalaiskyselyt tehtiin ikääntyvän väestön palveluiden kehittämissuunnitelman tekoa koskevissa kuntalaistilaisuuksissa ja kuntien ikäneuvostotapaamisissa. Säännöllistä kotihoitoa (hoito- ja palvelusuunnitelman piirissä) sai 431 henkilöä. Tilapäisiä asiakkaita oli 803. Yhteensä kotihoidossa oli 1234 asiakasta. Kotihoidon palveluasumisessa oli 105 asiakasta. Omaishoidontukea sai 258 eri henkilöä, joista alle 65-vuotiaita 52 henkilöä. Tehostetussa palveluasumisessa oli hoitopäiviä vuonna 2014 yhteensä 125 028, joista alle 75-vuotiailla 19 119 ja yli 75-vuotiailla 105 909. Hoivaosastoilla hoitopäiviä oli yhteensä 12 139 joista alle 75-vuotiailla 1682 ja yli 75-vuotiailla 10 457. Palveluasumisen yksiköiden käyttöaste oli 101,25 % ja hoivaosastoilla 97,3 %. Kotihoidon henkilöstön määrä pysyi ennallaan. Henkilöstörakennetta muutettiin eläköitymisen myötä niin, että 2 kodinhoitajan toimea ja 1 kotiavustajan toimi muutettiin lähihoitajien toimiksi. Kotihoidossa ei ole käytössä tällä hetkellä valtakunnallista henkilöstömitoitusta. Ympärivuorokautisissa palveluissa palveluprosesseja kehitettäessä johtamis- ja kehittämistyön vastuita selkiytettiin. Henkilöstön koulutusrakennetta muutettiin niin, että eläköityneiden kodinhoitajien toimet muutettiin lähihoitajien toimiksi. Tavoite 2 Palvelut järjestetään yhdenmukaisesti ja kustannustehokkaasti. Tehostetun palveluasumisen henkilöstömitoitusta tasoitettiin eri yksiköiden välillä kohti Kalliossa asetettua mitoitusta (0,6). Henkilöstön kiertoa oman yksikön sisällä tehostettiin ja työnsisältöjä kehitettiin laajentamalla suonensisäisten antibioottihoitojen antaminen kaikkiin yksiköihin joko omana toimintana tai kotisairaalan turvin. 15

Kotihoitopalvelujen välitön asiakasaika on vähintään 65 % ja omahoitajuus toteutuu (enintään viisi eri hoitajaa/asiakas). Hoiva- ja asumispalvelujen nettokulut suhteessa 75 vuotta täyttäneiden määrään laskevat vuodesta 2013. Mittarit: 1. Hoito- ja hoivapalveluihin jonottavien asiakkaiden määrä ja jonotusaika Omaishoidon tuen määrärahavaraus ei mahdollistanut hoitopalkkioiden maksamista 1.1.2014 jälkeen hakemuksensa jättäneille Sievissä (6) ja Ylivieskassa (27). Muut omaishoitoa tukevat palvelut ja omaishoitajan vapaa sitä halunneille omaishoitajille järjestettiin kaikille kriteerit täyttäneille. Muista palveluista ainoastaan ympärivuorokautiseen palveluasumiseen jonotettiin. Tehostettuun palveluasumisen paikkaa odotti yhteensä 175 henkilöä, joista 130 henkilöä sai paikan vuoden 2014 loppuun mennessä. Vuoden lopussa palveluasumisen paikkaa jäi jonottamaan yhteensä 45 henkilöä. Palveluasuntopaikkaa ei voitu järjestää vanhuspalvelulain edellyttämässä määräajassa 20 henkilölle (Nivala 12 ja Ylivieska 8). 2. Kotihoitopalvelujen välitön asiakasaika ja samaa asiakasta hoitavien hoitajien määrä/asiakas Kotihoitopalveluissa välitön asiakasaika vuonna 2014 oli 55,3 %. (lähihoitajilla 56,8 % ja sairaanhoitajilla 36,1 %). Omahoitajuus (1-5 hoitajaa) toteutui 44,6 %:lla asiakkaista. Omahoitajuus toteutui kaikissa asumispalveluissa suosituksen mukaisena. 3. Hoiva- ja asumispalvelujen toteutuneet nettokulut/75 vuotta täyttäneet Nettokulut olivat 11 164 euroa/ 75 vuotta täyttänyt, laskua edelliseen vuoteen oli 236 euroa/ 75 vuotta täyttänyt. Tavoite 3 Yhteisille palveluprosesseille kehitettyjen toimintamallien käyttö on vakiinnutettu. - kotisairaala ja SAP -prosessi (selvitä, arvioi, palveluohjaa) - muistisairaan palvelupolku - mielenterveyskuntoutujan palvelupolku (asumispalveluun siirtyminen yli 65-vuotiaat) - päihdekuntoutujan palvelupolku (asumispalveluun siirtyminen yli 65-vuotiaat) - vaikeavammaisen palvelupolku (asumispalveluun siirtyminen yli 65-vuotiaat) Mittari: Yhtenäiset toimintamallit, ohjeet ja kriteerit on päivitetty ja henkilöstö perehdytetty niiden käyttöön. Yhtenäisten toimintamallien kehittäminen jatkui. Niihin liittyviä kriteerejä ja ohjeistusta valmisteltiin ja tarkistettiin. SAP- ja palvelutarpeenarviointiprosessissa otettiin yhtenäinen toimintamalli käyttöön. Muistisairaan palvelupolun kehittämiseen liittyen päivitettiin muistihoitajan työn prosessikuvaus. Mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden palvelupolku mallinnettiin moniammatillisena yhteistyönä. Tulosalue oli mukana rajapintaprosessityöskentelyssä. 16

Suunnitelmakausi Ikääntyvän väestön palveluiden kehittämissuunnitelmaan sisältyvän toimenpideohjelman toimenpiteet toteutetaan ja palveluiden peittävyystavoitteet saavutetaan. Hoito- ja hoivapalvelujen palvelurakenteen kehittämistä jatkettiin asetettujen peittävyystavoitteiden saavuttamiseksi ja muita toimenpiteitä vietiin eteenpäin suunnitelman mukaisesti. Vammaisten ja erityisryhmien palvelut Tavoite 1 Kehitysvammahuollossa vastataan kasvavaan palvelukysyntään mahdollisimman vaikuttavasti ja tuottavasti siten, että palvelut tuotetaan avohoitopainotteisesti ja kotona asumista tukevina. Mittarit: 1. Omissa asumispalveluyksiköissä lyhytaikaishoidossa asiakkaiden määrä ja hoitopäivät (aikuiset kehitysvammaiset) Aikuisille kehitysvammaisille järjestettiin työ- ja päivätoimintaa sekä tilapäishoitoa. Kotona asuvien kehitysvammaisten omaisia tuettiin omaishoidontuella. Itsenäisesti asuvia kehitysvammaisia tuettiin asumisen ohjaajan palveluilla. Kallion omissa asumisyksiköissä tilapäishoidossa oli 20 (460 vuorokautta) ja ostopalveluissa 12 asiakasta (386 vuorokautta). 2. Omissa tilapäishoitoyksiköissä (Tarhi ja Apila) tilapäishoidossa olevien asiakkaiden määrä ja hoitopäivät (lapset ja nuoret) Lapsille ja nuorille tarkoitettua tilapäistä hoitoa käytti yhteensä 40 asiakasta ja hoitopäiviä oli 915. Tarhin tilapäishoidossa oli 15 asiakasta ja hoitopäiviä 400 päivää. Kehitysvammaisten lasten omaisia tuettiin omaishoidontuella, päivähoidolla sekä palveluohjauksen avulla. Kaikille palvelukriteerit täyttäville hakijoille voitiin myöntää omaishoidontukea. Tavoite 2 Vammaispalveluissa kehitetään yhteistyötä muiden toimijoiden ja kuntayhtymän muiden tulosalueiden kanssa sekä vakiinnutetaan palveluprosessille kehitetty toimintamalli. Mittari: Tulosalueiden yhteisten palvelusuunnitelmien määrä asiakkaille, jotka tarvitsevat useamman tulosalueen palveluja. Vammaispalvelun työntekijät osallistuivat rajapintaprosessien kehittämiseen yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Yhteisten palvelusuunnitelmien laatiminen aloitettiin. Tavoite 3 Erityisryhmien palveluissa kehitetään yhteistyötä palvelua tuottavien toimijoiden sekä kuntayhtymän aikuispsykososiaalisten palveluiden kanssa huomioiden vaikuttavuus ja kustannustehokkuus. Mittari: Palveluasumisen piirissä olevien nuorten alle 35-vuotiaiden asiakkaiden hoitojaksojen pituus. 17

Alle 35-vuotiaiden kuntoutujien hoitojaksoja seurattiin ja todettiin, että palveluasumisen piirissä pidempään olleiden alle 35-vuotiaiden kuntoutujien hoitojaksot olivat kestäneet yli kaksi vuotta. Vuoden 2014 loppupuolella alkoi useampia alle 35-vuotiaiden hoitojaksoja. Suunnitelmakausi Suunnitelmakaudella toteutetaan toimintakeskus Kipinälle ja kehitysvammaisten koululaisten päivähoidolle uudet yhteiset toimitilat Ylivieskaan Työ- ja toimintakeskus Kipinän uusien toimitilojen suunnittelu aloitettiin ja aikataulu laadittiin siten, että suunnittelu päättyy 31.1.2015. Hankesuunnitelma laadittiin siten, että Kipinän rakentaminen alkaa huhtikuussa 2015 ja arvioitu valmistuminen on keväällä 2016. 4.2 Terveyspalvelut Vuoden aikana terveyspalveluissa yhtenäistettiin edelleen toimintoja sekä otettiin palveluissa huomioon ennaltaehkäisevän työn merkitys ja kotona asumisen tukeminen. Toimialat ylittävää yhteistyötä jatkettiin yhdessä hyvinvointipalveluiden kanssa. Yhteisiä prosesseja mallinnettiin ja kuvattiin sekä osallistettiin näihin myös henkilökuntaa. 4.2.1 Terveyspalveluiden yhtymäkokoukseen nähden sitovat tavoitteet Vastaanotto- ja vuodeosastopalvelut Tavoite 1 Vastaanottopalveluiden saatavuuden toteutuminen tavoitteiden mukaisesti Välitön yhteydensaanti toteutuu vähintään 80 %. Hoidon tarpeen arviointi toteutetaan kolmessa vuorokaudessa. Odotusaika lääketieteellisesti perusteltuun ei-kiireelliseen hoitoon toteutetaan Kallion alueen terveyskeskuksessa neljässä viikossa. Päivystysaikojen ja kiireettömien vastaanottoaikojen suhde lisätään enemmän kiireettömän vastaanottoaikojen suuntaan, tavoite 25/75 %. Mittarit: 1. Puheluiden läpipääsy % 2. Ei-kiireelliseen hoitoon pääsyaika viikkoina 3. Päivystysaikojen käyttö suhteessa kiireettömiin vastaanottoaikoihin Puheluiden läpipääsyn keskiarvo oli 81 %. Hoitoon pääsy toteutui pääsääntöisesti neljässä viikossa. Kiireettömien vastaanottoaikojen saaminen (lääkärille) toteutui Kallion alueella 3 kk:n sisällä. Päivystyksen ja kiireettömän vastaanoton suhde vuoden aikana Kallion alueella oli seuraava; päivystys 52,5 % ja kiireetön vastaanotto 47,5 %. Tavoitteiden mukaiseen suhteeseen ei päästy. Kuntakohtaisia eroja oli kuitenkin vielä havaittavissa. 18

Tavoite 2 Kotona asumisen tukeminen moniammatillisena yhteistyönä Kotisairaalatoiminta ja SAP-prosessi (suunnittele-arvioi-palveluohjaa) kuvattiin vuonna 2013 yhdessä hyvinvointipalveluiden kanssa. Kotisairaalatoiminnan ja SAP-prosessin edelleen kehittäminen ja laaja-alaisempi käyttöönotto vuonna 2014. Uusi toimintamalli (terveyshyötymalli) otetaan käyttöön paljon terveyspalveluita käyttäville. Mittarit: 1. Kotisairaalatoiminnan ja SAP-prosessin käynnistäminen moniammatillisesti toimialojen välisenä yhteistyönä 2. Terveyshyötymalli -prosessi on kuvattu ja toiminta on käynnistynyt Toimialarajat ylittävä kotisairaalatyöryhmä ja monialainen ikäihmisten palveluiden johtoryhmä kehittivät kotisairaalatoimintaa. Kotisairaalaprosessin mallinnus aloitettiin. SAP-prosessin myötä toimialat ylittävän monialaisen työryhmän kokoontumiskäytäntö vakiintui. SAP:ssa otettiin käyttöön yhtenäinen toimintamalli. Terveyshyötymalli paljon terveyspalveluita käyttäville käynnistettiin Potku-hankkeen koulutuksilla. Lisäksi osallistuttiin Jyvä hankkeeseen, jolla on tarkoitus tuottaa uusia toimintamalleja paljon palveluita käyttäville. Tavoite 3 Lasten, nuorten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin kehittäminen moniammatillista, toimialat ylittävää yhteistyötä kehittämällä. Lasten, nuorten ja heidän perheidensä terveyteen ja hyvinvointiin vaikutetaan neuvolaasetuksen mukaisilla yhtenäisillä toimintavoilla sekä järjestämällä palveluja verkostomaisen perhekeskuksen toimintamallin mukaisesti. Mittarit: 1. Toteutuneet lakisääteiset tarkastukset % 2. Yksilöllisen tarpeen mukaiset lisäkäynnit % (tavoite 20 %) 3. Kuvataan miten neuvolapalvelut ovat mukana verkostomaisen perhekeskuksen toimintamallin luomisessa ja toteuttamisessa. Yhteinen suunnitelma Lapset puheeksi -menetelmän käyttöön ottamisesta ja henkilöstön kouluttamisesta on laadittu. Oman toiminnan lakisääteiset tarkastukset toteutuivat suunnitellusti lukuun ottamatta lastenneuvolan 8 kk ikäisten lääkärintarkastusta ja naisopiskelijoiden toisen vuoden tarkastusta Ylivieskan ja Sievin opiskelija-terveydenhuollossa. Miesopiskelijoiden tarkastus toteutettiin kutsunta-tarkastukseen yhdistettynä. Koululaisten määräaikaistarkastuksissa ei täysin päästy tavoitteeseen lukuvuonna 2013 2014; terveydenhoitajan tarkastus jäi tekemättä Sievissä 26 (5%) alakoulun ja 76 (27%) yläkoulun oppilaalle ja Ylivieskassa 40 (13%) yläkoulun oppilaalle. Avo-Hilmo tilastojen mukaan lastenneuvolakäynneistä yksilöllisen tarpeen mukaisia lisäkäyntejä oli 10,2 %, muutos vuoteen 2013 oli +0,3 %. Kouluterveydenhuollossa yksilöllisen tarpeen mukaisia lisäkäyntejä oli 16,8 %, lisäystä vuoteen 2013 +8,7 %. Kouluterveydenhuollossa sairaanhoitokäyntien osuuden keskiarvo kaikista käynneistä oli 19,2 %. Laajojen tarkastusten toteutuminen kouluterveydenhuollossa arvioidaan lukukausittain (kts. taulukko alla). Vanhempien osallistumisessa tarkastuksiin oli kuntakohtaista vaihtelua. Laajat tarkastukset (vanhempi osallistunut joko terveydenhoitajan tai lääkärin tarkastukseen ja perheen hyvinvointiarvio tehty) 19

lukuvuosi 1 lk 5 lk 8 lk 2014 2013 2014 2013 2014 2013 Alavieska 100,0 % 81,0 % 64,7 % 74,0 % 68,0 % 44,0 % Nivala 69,8 % 45,4 % 47,4 % 8,4 % 30,2 % 43,0 % Sievi 78,4 % 84,5 % 73,4 % 59,5 % 48,9 % 49,5 % Ylivieska 90,8 % 87,2 % 88,4 % 86,9 % 67,6 % 70,1 % Vuonna 2014 neuvolan koko henkilöstö osallistui kuntakohtaisesti järjestettyihin verkostomaisen perhekeskuksen toimintamallikoulutuksiin. Neuvolasta oli edustus perhekeskustoimintamallin kehittämistyöryhmissä. Lapset puheeksi menetelmän koulutussuunnitelma laadittiin ja koulutus käynnistettiin. Erikoissairaanhoito ja kuntoutus Tavoite 1 Yhtenäistetään erikoissairaanhoidon käyttöön liittyviä käytäntöjä Terveyskeskuskohtaiset toimintakäytännöt yhtenäistetään pitkäjänteisesti. Mittari: Erikoissairaanhoidon kuntakohtaiset kustannukset ja käyttö. Kuntakohtaiset erot kaventuvat. Erikoissairaanhoidon asukaskohtaiset kustannukset lähenivät toisiaan edelliseen vuoteen verrattuna, vaikka eroja kuntien välillä edelleen oli. Myös oman erikoissairaanhoidon seurattavat kuntakohtaiset kustannukset lähenivät toisiaan esimerkiksi magneettikuvauksissa, joskin yhtenäistämiselle on edelleen tarvetta. Tavoite 2 Erikoissairaanhoidon ostoja suunnataan kokonaistaloudellisesti edullisempiin sairaaloihin, lähinnä Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan Mittarit: 1. Keski-Pohjanmaan keskussairaalan osuus ostetun erikoissairaanhoidon kokonaiskustannuksista on vähintään 12 %. 2. Lähetteiden määrä Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan suhteessa muihin palveluntuottajiin kasvaa. Keski-Pohjanmaan keskussairaalan osuus ostetun erikoissairaanhoidon kokonaiskustannuksista oli 9 %. Kustannukset nousivat KPKS:ssä n. 1 %, mutta Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä nousua oli enemmän, jolloin KPKS:n suhteellinen osuus hieman pieneni. Kustannusten suhteellinen osuus näyttää toimivan mittarina huonosti, koska PPSHP:n ja varsinkin OYS:n kustannusmuutokset peittävät helposti KPKS:n kustannuksissa tapahtuvat muutokset alleen. Lähetteiden määrä Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan oli 1893 lähetettä, joka oli 81 lähetettä enemmän kuin vuonna 2013. 20

Työterveyshuolto Tavoite 1 Työterveyshuollon ennaltaehkäisevään toimintaan panostaminen Lakisääteinen työterveyshuolto (korvausluokka 1) on ennaltaehkäisevää ja työkykyä ylläpitävää toimintaa. Sairaanhoito (korvausluokka 2) rajataan ns. työterveyshuoltopainotteiseen sairaanhoitoon. Mittari: Ennaltaehkäisevien käyntien (korvausluokka 1) suhde sairaanhoitoon liittyviin käynteihin (korvausluokka 2) nousee. Ennaltaehkäisevään työterveyshuoltoon käytettiin resursseja. Yhteistyötä työnantajien kanssa kehitettiin. Etenkin kolmikantaneuvottelut yhdessä työntekijöiden ja työnantajien kanssa lisääntyivät aikaisempiin vuosiin verrattuna. Sairaanhoitopalvelujen tarjonta rajattiin ns. työterveyshuoltopainotteiseen sairaanhoitoon. Suun terveydenhuolto Tavoite 1 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Väestön hampaiden reikiintyminen vähenee ja suun terveys paranee. Keinoja eri väestöryhmien vaikuttavaan terveydenedistämiseen kehitetään sekä omana toimintana että yhteistyömahdollisuuksia (Kallion kuntien opetustoimet, YSO, Oulun yliopisto) hyödyntäen. Mittarit: 1. Hampaiden terveyttä kuvaavat indeksit dt = reikiintyneiden hampaiden lukumäärä (keskiarvo ikäluokassa; mitä pienempi arvo, sitä parempi on hampaiden terveys) dmft ja DMFT = 0, hampaat ovat täysin terveet (keskiarvo ikäluokassa; mitä suurempi arvo, sitä suuremmalla osuudella ikäluokasta ei ole ollut koskaan reikiä hampaissaan) Mittari 5-vuotiaiden dt (reikiintyneiden hampaiden lkm) 5-vuotiaiden dmft = 0 (tervehampaisten osuus ikäluokassa) 12-vuotiaiden DMFT = 0 (tervehampaisten osuus ikäluokassa) 15-vuotiaiden DMFT = 0 (tervehampaisten osuus ikäluokassa) Tavoite 2014 Toteuma 2014 Toteuma 2013 < 0,6 0,3 0,5 > 75 % 83 % ei mitattu > 50 % 49 % ei mitattu > 22 % 32 % 30 % 2. Ryhmätilaisuuksien ja niihin osallistuneiden henkilöiden lukumäärää Väestön suun terveyden edistämiseen suunnattuja ryhmätilaisuuksia eri asiakasryhmille, esim. lapset ja nuoret, opiskelijat, erityisryhmät (mm. päihde- ja mielenterveyskuntoutujat, kehitysvammaiset) järjestettiin suunnitelman mukaisesti, yhteensä 326 tilaisuutta, joissa osallistujia oli 5 584. 21

Tavoite 2 Tuottavuuden lisääminen Työnjakoa sekä suun terveydenhuollon ammattiryhmien että työyksiköiden kesken kehitetään edelleen. Kehitetään jo olemassa olevia toimintamalleja ja luodaan uusia keinoja palvelujen yhtenäistämiseksi yhteistyössä suun terveydenhuollon eri toimipisteiden sekä muiden Kallion toimijoiden kanssa. Kehitetään ajanvarauksen toimivuutta. Mittarit: 1. Käyntien ja toimenpiteiden lukumäärä eri ammattiryhmissä 2. Seurataan hoidon tarpeen arviointia ja puhelinneuvontaa (tiedot AvoHilmosta) Työnjaon tarkastelua ja toimintamallien kehittämistä jatkettiin. Sairaus- ja muista poissaoloista johtuen käyntitavoitteet hieman alittuivat (95 % tavoitteesta), mutta toimenpiteiden määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna ja tavoitteet kaikissa ammattiryhmissä saavutettiin. Puhelinajanvarauksen toimivuuden parantamiseksi hankittiin Contact Center palvelu, jonka käyttöönotto ajoittuu vuoden 2015 alkupuolelle. Ajanvarauksen ja välinehuollon toimivuuden kehittämistä Nivalassa vaikeutti toimiminen kahdessa toimipisteessä, molemmat tilat ovat ahtaat ja epäkäytännölliset. Ympäristöterveydenhuolto Tavoite 1 Valvontaeläinlääkärien yhteistoiminnan sopimuspohjainen toteuttaminen yhdessä ympäristöpalvelut Helmen, Kalajoen yhteistoiminta-alueen ja Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen kanssa. Yhteistyö parantaa valvontaeläinlääkärien toimintaedellytyksiä ja lisää vaikuttavuutta. Mittari: Yhteiskäyntien lukumäärä / vuosi Eläinsuojeluvalvonnan yhteiskäyntejä toteutui yksi tarkastus Ympäristöpalvelut Helmen alueella. Konsultaatiota valvontaeläinlääkärien kesken tehtiin puhelimitse. Aikuispsykososiaaliset palvelut Tavoite 1 Pitkäaikaisasiakkaiden hoito- ja palveluprosessia on kehitetty yhdessä hyvinvointipalveluiden kanssa. Palveluasumisen ja kotihoidon suhteen palveluprosessia selkeytetään, mallinnetaan ja vahvistetaan. Terapiakeskuksessa kehitetään myös omia pitkäaikaisasiakkaiden hoitomalleja. Vuoden 2014 aikana prosessikuvauksia tarkennetaan käytäntöön ja luodaan hoitomalli kaikkien yli 2 vuotta hoidossa olleiden osalle. Mittari: Kaikkien yli 2 vuotta hoidossa olleiden asiakkaiden tilanteen ja hoidon tarkistaminen toteutuu Pitkäaikaisasiakkaiden hoito- ja palveluprosessia kehitettiin edelleen hyvinvointipalveluiden 22

kanssa. Yli kaksi vuotta hoidossa olleiden asiakkaiden tilanne ja hoito tarkistettiin suurelta osin. Tavoite 2 Tavoitteena on nuorisopsykiatrisen hoitoprosessin rakentaminen ja hoidon käynnistäminen alueella. Mittari: Nuorisopsykiatrisen hoitoprosessin käynnistäminen Nuorisopsykiatrinen yksikkö, Nuppu, käynnistyi kevään 2014 aikana. Tavoite 3 Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottaminen ja siihen liittyvä osaamisen päivittäminen Mittari: Yhteinen suunnitelma Lapset puheeksi -menetelmän käyttöön ottamisesta ja henkilöstön kouluttamisesta on laadittu ja suunnitelman toteuttaminen on aloitettu Kallion yhteisenä tavoitteena ollut Lapset puheeksi -menetelmän laaja käyttöönotto eteni Terapiakeskuksessa. Lähes kaikki työntekijät kävivät vuoden 2014 aikana Lapset puheeksi - koulutuksen. Suunnitelmakausi Tavoitteena on nuorisopsykiatrian kalliiden osastohoitojen vähentäminen. 4.3 Hallinto- ja tukipalvelut Yleishallinto Yhtymähallitus vastaa kuntayhtymän hallinnosta ja taloudenhoidosta soveltuvin osin kuntalain (365/1995) 23 :n tarkoittamalla tavalla. Kuntayhtymän johtaja Kuntayhtymän organisaation kokonaisuuden johtamisesta vastaa kuntayhtymän johtaja. Hän vastaa kuntayhtymän strategisesta johtamisesta ja taloudellisuudesta sekä kuntayhtymälle asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Kuntayhtymän johtaja huolehtii kuntayhtymän palvelutuotannon järjestämisvastuun toteutumisesta sekä kuntayhtymän hallinnosta ja taloudesta yhtymähallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Hallinto- ja tukipalvelut Talousjohtajan alaisuudessa toimii kuntayhtymän hallintokeskus, joka palvelee kuntayhtymän kaikkia toimielimiä ja tulosalueita. Hallintokeskus tukee muutosta, joka toimialat ylittävänä on tuotanto-organisaation toiminnan tehokkuuden, taloudellisuuden ja tuottavuuden parantamiseksi välttämätöntä väestön palveluiden saatavuuden varmistamiseksi rajallisten voimavarojen ja palvelutarpeiden kasvun viitekehyksessä. Tarpeellisten muutosten läpiviemisessä huolehditaan henkilöstön työhyvinvoinnista sekä luotettavan ulkoisen ja sisäisen viestinnän järjestämisestä. Toiminnan kehittämiseksi koordinoidaan, hallinnoidaan ja toteutetaan alueellisia kehittämishankkeita. 23

4.3.1 Hallinto- ja tukipalveluiden yhtymäkokoukseen nähden sitovat tavoitteet Tavoite 1 Kuntayhtymän tulevaisuuden palveluverkon ja -tason ratkaisuvaihtoehtojen selvitys Kallion tulevaisuuden palvelujen järjestämiseksi laaditaan selvitys vaihtoehtoisista ratkaisista. Selvitystyön kohteena ovat lähipalvelut, alueelle yhteisesti järjestettävät palvelut ja palvelujen järjestämistavat. Selvitys pohjautuu pidemmän aikajänteen syvälliseen analyysiin alueen väestön määrän kehityksestä, sijoittumisesta alueella, palvelutarpeen muutoksista sekä alueen kykyyn vastata palveluiden rahoituksesta. Mittari: Pidemmän aikavälin palvelustrategia on päivitetty alueen tarpeiden ja mahdollisuuksien pohjalta. Yhtymähallitus päivitti keväällä 2014 palvelustrategian linjauksia. Sote-uudistukseen liittyen Peruspalvelukuntayhtymä Kallio oli mukana tulevien tuotantorakenteiden valmistelussa. JokiSote selvityksessä tuotettiin analyysitietoa JokiSote alueen tuotantorakenteesta, resursseista ja kustannuksista, raportti valmistuu vuoden 2015 alussa. Jatkossa toteutettava valtakunnallinen SoTe-uudistus tulee määrittelemään palveluverkkoaja tasoa. Tavoite 2 Lähiesimiestyön tukeminen Lähiesimiestyö tukee palvelustrategian toteuttamista ja henkilöstön työhyvinvointia. Mittari: Esimiestyön tueksi on suunniteltu koulutusta ja vertaistuen toimintatapa, joka on otettu käyttöön. Kotihoidon esimiehillä on ollut Lean -johtamisvalmennusta. Esimiehiä osallistui JET- johtamisen erikoisammattitutkinnon suorittamiseen. Suuri osa esimiehistä osallistui Kallion Ylivieskassa järjestämään Työelämän juridiikka ja psykologiaa käsittelevään koulutukseen. Vuoden aikana pidettiin kahdeksan esimiesfoorumia, joissa on käsiteltiin kuntayhtymän yhteisiä asioita ja tiedotettiin uusista ohjeista, sopimuksista ja käytännöistä. Aktiivisen varhaisen tuen malli on käytössä Esimiehet ottivat Aktiivisen tuen malli 1-lomakkeen käyttöön tilanteissa, joissa heillä heräsi huoli työntekijän jaksamisesta ja työkyvystä. Aktiivisen tuen mallin 2 -lomaketta käytettiin työterveyshuollon kolmikantaneuvotteluissa työntekijän työhön palaamisen ja työkyvyn säilyttämisen suunnittelun apuna. Tavoite 3 Toimintolaskennan ja tuotteistamisen kehittäminen, sisäinen laskutus Mittari: Toimintolaskennan käyttöä edelleen laajennetaan tukemaan sisäisen laskutuksen toteutusta. Sisäinen laskenta tukee palvelurakenteen eri vaihtoehtojen arviointia. 24

Toimintolaskennan käyttöä laajennettiin ja sisäisen laskutuksen toteumat ovat osa yksikkökohtaista talousarvion seurantaa. Tavoite 4 Sähköisen asioinnin laajentaminen ja tietojärjestelmien käytettävyyden parantaminen Mittari: 1. Asiakkaiden omahoito kokonaisuuden käyttöönotto otetaan käyttöön vuonna 2014. 2. Kanta-arkistoon liittyminen on toteutettu. Asiakkaiden omahoito kokonaisuuden käyttöönotto aloitettiin vuonna 2014 ja se valmistuu vuoden 2015 alussa. Kanta-arkistoon liittyminen toteutettiin suunnitelman mukaisesti. Tavoite 5 Sisäisen valvonnan prosessien ja raportoinnin kehittäminen Mittari: 1. Sisäisen valvonta ja riskienhallinta toteutuu tasalaatuisena koko kuntayhtymässä 2. Yhtymähallitus saa osavuosikatsauksissa raportin sisäisen valvonnan toteutumisesta Yhtymäkokous hyväksyi Peruspalvelukuntayhtymä Kallion sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Raportointia kehitettiin suunnitellusti. Riskienhallinnan tueksi otettiin käyttöön mm. RiskiArvi ohjelmisto. 5 Kuntayhtymän henkilöstö Vuoden lopussa kuntayhtymän palveluksessa oli 1021 vakinaisessa palvelussuhteessa olevaa henkilöä. Avoimia tai määräaikaisesti täytettyjä toimia ja virkoja oli yhteensä 67. Henkilöstön työhyvinvointiin panostusta jatkettiin perustamalla työhyvinvointityöryhmä, joka toimii esimiesten tukena. Työergonomiaan on kiinnitetty huomiota ja tulokset ovat näkyneet koko organisaatiotasolla. Tule- sairauksien sairauspoissaolot vähenivät vuodesta 2013 vuoteen 2014 hoiva- ja asumispalveluissa ja kotihoidossa yhteensä 1003 päivää eli 2,7 bruttohenkilötyövuotta. Vuoden aikana koko henkilöstön sairauspoissaoloja kertyi yhteensä 24 208 päivää eli n. 66,3 bruttohenkilötyövuotta, mikä on 1,2 bruttohenkilötyövuotta vähemmän kuin vuonna 2013. Koko henkilöstön sairauspoissaolojen keskipituus kalenteripäivinä laski vuodesta 2013 vähän jolloin se oli 18,5 kalenteripäivää ja oli nyt 18,3 kalenteripäivää yhtä bruttohenkilötyövuotta kohti. Henkilökuntaa palasi työhön hyvinkin pitkien sairauspoissaolojen jälkeen Kevan erimuotoisilla tuilla sekä osasairauspäivärahalla. Vuoden 2014 henkilöstömenot yhteensä olivat 52,1 milj. euroa. Menot kasvoivat 0,3 % edellisestä vuodesta. Palkkausmenojen muutosta vuodesta 2009 esittää seuraava kuvio: 25

60 000 000 50 000 000 40 000 000 Henkilöstökulut 2009-2014 Palkat ja palkkiot Eläkekulut Muut henkilösivukulut Henkilöstökulut yhteensä 50 736 262 51 950 887 52 018 549 48 560 368 43 762 707 44 849 636 40 414 326 41 939 658 42 856 985 42 644 537 36 296 613 37 640 867 30 000 000 20 000 000 10 000 000 0 5 973 683 6 197 535 6 937 825 7 330 932 7 154 898 7 881 501 1 492 411 1 011 234 1 208 217 1 465 673 1 939 004 1 492 510 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Kuntayhtymän erillinen henkilöstötilinpäätös esitetään tilinpäätösaineiston oheismateriaalina. 6 Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Merkittävin riski lähitulevaisuudessa on edelleen ammattitaitoisen, kokeneen henkilökunnan saatavuus. Toimialan henkilöstön nopea eläköityminen ja sen myötä syntyvä vaje ammattitaitoisesta työvoimasta kaikissa ammattiryhmissä luo erityisiä haasteita rekrytointitoimenpiteiden onnistumiselle. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion näkökulmasta on kriittisen tärkeää, että alueella turvataan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten koulutus, Centria ja Oamk Oulainen. Lakisääteisten velvoitteiden täyttämismahdollisuuksiin liittyy edelleen epävarmuutta, erityisesti ongelma konkretisoituu mm. lääkäreiden, sosiaalityöntekijöiden ja psykologien virkojen täyttöasteena. Rekrytointitoimenpiteistä huolimatta kaikkia asiantuntijatehtäviä ei ole saatu täytettyä. Jatkossa myös sijaisten rekrytointi tulee vaikeutumaan käytettävissä olevan osaajien määrän vähentyessä. Erityisen riskin muodostaa tilanne, jos alan koulutus vähenee alueella. Huomioiden jäsenkuntien edelleen kiristyvä taloudellinen tilanne ja palvelutarpeiden / - kysynnän samanaikainen kasvu väestön ikääntymisen ja väestöpohjan kasvun seurauksena, on palveluiden saatavuuden turvaaminen käytettävissä olevilla voimavaroilla haasteellista. Käynnissä oleva SoTe- ja kuntarakenneuudistuksen keskeneräisyys ja epäselvyys. Epävarmuus tulevista muutoksista vaikeuttaa toiminnan pitkäjännitteistä suunnittelua ja kehittämistyötä. Jäsenkuntien on hankala sitoutua välttämättömiin toiminnan kehittämishankkeisiin kun ei ole tiedossa tulevan toiminnan organisointi tai kuntajako. 26

7 Yhtymähallituksen selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä Kuvaus sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä Peruspalvelukuntayhtymä Kallion sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaa yhtymähallitus. Kuntayhtymän johtaja vastaa sisäisen valvonnan järjestämisestä ja organisoimisesta kuntayhtymän organisaatiossa. Toimialajohtajat; talousjohtaja, terveyspalvelujohtaja ja hyvinvointipalvelujohtaja vastaavat sisäisen valvonnan ja vastuiden järjestämisestä omalla toimialallaan. Esimiehet vastaavat oman yksikkönsä sisäisestä tarkkailusta. Yhtymäkokous vahvisti Peruspalvelukuntayhtymä Kallion sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet syksyllä 2014. Yhtymähallitus hyväksyi Peruspalvelukuntayhtymä Kallion sisäisen valvonnan ohjeen. Yhtymähallitus vastaa riskienhallinnan toimivuudesta koko kuntayhtymän tasolla sekä asettaa sen tavoitteet. Kuntayhtymän johtajalla on riskienhallinnan toteuttamis- ja valvontavastuu. Toimialajohtajat vastaavat oman toimialansa riskienhallinnasta. Kuvaus sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan seuranta- ja arviointitoimenpiteistä Toiminnan seurantaa ja itsearviointia ovat suorittaneet mm. kuntayhtymän johtaja, toimialajohtajat, tulosalueiden johtajat, tulosyksiköiden esimiehet, tietohallinnon asiantuntijat ja työsuojelu/työhyvinvointi organisaatio. Pääsääntöisesti seuranta- ja arviointityö on tehty osana normaalia esimiestyötä. Lisäksi määräajoin tietosuojaa ja tietoturvaa auditoidaan. Arviointi oli pääasiassa toimintoihin ja talouteen liittyvää ajankohtais- ja jälkikäteisvalvontaa, joka kohdistui mm. seuraaviin osa-alueisiin: - talouden seuranta - toimintojen ja prosessien arviointi - toimintaan ja talouteen liittyvät täsmäytykset - toiminnan sisäiset ja ulkoiset auditoinnit (AVI) - asiakaspalaute - hyvä hallintotapa ja johtamiskäytännöt, kuntayhtymän sääntöjen noudattaminen Lisäksi johtamiseen sekä talous- ja tietohallintoon sisältyvinä ennaltaehkäisevinä toimenpiteinä tarkkailtiin muun muassa: - tilivelvollisten säännölliset kokoukset - hyväksymis- ja vahvistusmenettelyjä - viranhaltijapäätökset ja hankintaprosessit - tietojärjestelmien käyttöoikeuksia ja niiden myöntämisperiaatteita - henkilöstön tietosuojan ja tietoturvan osaamisen varmistaminen, TIETUS-tentti - sisäisen valvonnan raportointia on lisätty osavuosikatsausten tilinpäätöksen valmistelun yhteydessä. 27

Erikseen voidaan todeta mm. seuraavat toimialoilla tehdyt toimenpiteet: - tulosaluekohtaista riskien arviointia ja raportointia on kehitetty - tietosuoja ja tietoturvapolitiikat on hyväksytty yhtymähallituksessa ja toimialojen tietosuojavastaavat on nimetty - toimipisteiden riskien arvioinnin apuvälineeksi on otettu RiskiArvi ohjelman käyttöönotto aloitettu - potilasturvallisuutta edistävä, vaaratilanteiden ja läheltä piti tilanteiden seurannassa käytettävä HaiPro järjestelmää laajennettiin myös työsuojeluun liittyvien poikkeama ja vahinkotilanteiden tilanteiden systemaattiseen keräämiseen ja raportointiin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan systemaattista raportointia on kehitetty mm. osana osavuosikatsauksia ja tilinpäätöstä. Tilivelvollisten säännöllisissä kokouksissa arvioidaan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä sisäisen valvonnan toteutumista. Kuntayhtymän vahinko- ja omaisuusvakuuttaminen ajantasaistetaan säännöllisesti vuosittain. Olennaisimmat toimintaan ja talouteen liittyvät riskit 1. täyttämättömät asiantuntijoiden virat ja toimet 2. kasvavat paineet talouden kehityksen heikkenemiselle ja organisaation toimintakyky talouden tasapainottamistyössä ja toimintoja uudelleen arvioitaessa 3. palvelukysynnän muutokset esim. varhaiskasvatuksen, lastensuojelun tai toimeentulotuen osalta 4. merkittävimpien tietojärjestelmien ja puhe-/datayhteyksien toimintavarmuus esim. sähköhuollon häiriötilanteissa Tunnistetut keskeiset sisäisen valvonnan osa-alueiden kehittämisalueet (puutteet) 1. Yhtymäkokouksen vahvistaman sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteiden mukaisten toimintamallien juurruttaminen osaksi kuntayhtymän arjen johtamis- ja esimiestyötä 2. Tietojärjestelmien käyttöoikeushallinnan ja kansallisen varmennepalvelun käyttöönotto ja systematisointi. Vahvan tunnistautumisen käyttöönotto perusjärjestelmissä 3. Kulunvalvonnan ohjeistuksen ja käytänteiden päivittäminen ja valvonta Suunnitellut kehittämistoimet 1. RiskiArvi ohjelmiston käyttöönoton laajentaminen koko organisaatioon 2. Sisäisen valvonnan tiedonkeruun ja analysoinnin edelleen tehostaminen 3. Henkilöstön tunnistekorttien käytön lisääminen Kannanotto sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan asianmukaisuudesta ja riittävyydestä Sisäinen valvonta tuottaa keskeisiltä osin riittävän varmuuden toiminnan tuloksellisuudesta, lain- ja hyvän hallintotavan noudattamisesta, varojen ja omaisuuden turvaamisesta sekä johtamisen edellyttämän luotettavan toiminnallisen ja taloudellisen informaation riittävyydestä. Yhtymäkokouksen hyväksymät sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteiden mukaista toimintamallia ja raportointia on käynnistetty. Toimintamallin vakiinnuttamiseen kiinnitetään huomioita jatkossa. 28

8 Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus Jäsenkuntien välinen kustannustenjako määräytyy kuntakohtaisten Maisema-taulukoiden kautta. Kuntayhtymän rahoituksen järjestämiseksi jäsenkunnat ovat maksaneet kuukausittain 1/12 talousarviossa hyväksytystä talousarviostaan etukäteen kahtena eränä. Sairaaloiden laskuttama erikoissairaanhoito laskutettiin sellaisenaan edelleen jäsenkunnilta. Jäsenkunnittain kustannusosuuksien ennakoitiin määräytyvän hyväksytyn talousarvion ja siihen tehtyjen muutosten perusteella seuraavasti vuonna 2014: Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Alavieska Nivala Sievi Ylivieska Kallio Talousarvio 2014 eur eur eur eur eur Vastaanottopalvelut 939 777 3 506 413 2 176 908 4 237 280 10 860 377 Suun terveydenhuolto 338 838 981 220 667 311 1 605 142 3 592 511 Erikoissairaanhoito 2 987 162 12 135 840 5 303 448 15 398 404 35 824 854 - josta ostettu erikoissairaanhoito 2 882 000 11 500 000 5 146 000 14 828 490 34 356 490 Aikuisten psykososiaaliset palvelut 357 878 1 207 635 587 495 1 608 561 3 761 569 Hoito- ja hoivapalvelut 3 421 575 10 430 561 5 167 037 11 801 915 30 821 087 Kuntoutuspalvelut 139 203 551 712 303 639 850 367 1 844 922 Perhepalvelut 736 093 2 060 019 1 043 914 2 576 732 6 416 758 Vammaispalvelut 885 445 3 034 676 1 720 177 2 723 182 8 363 480 Ympäristöterveydenhuolto 111 861 435 681 206 150 363 315 1 117 007 Työterveyshuolto -8 039-39 716-16 463-32 806-97 025 Varhaiskasvatus 1 175 223 6 048 553 2 463 456 7 875 633 17 562 864 Toimeentulotuki ja työllistäminen 251 993 1 061 212 482 753 1 982 022 3 777 980 Projektit 1 571 6 314 3 019 8 151 19 055 Kallio 11 338 578 41 420 120 20 108 844 50 997 897 123 865 439 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Talousarvio 2014 Tilinpäätös 2014 Kulut Tuotot Netto Kulut Tuotot Netto Vastaanottopalvelut 13 750 043 2 889 666 10 860 377 13 503 029 2 700 902 10 802 128 Suun terveydenhuolto 4 942 411 1 349 900 3 592 511 4 714 974 1 267 432 3 447 542 Erikoissairaanhoito 36 429 228 604 374 35 824 854 37 230 508 427 349 36 803 158 - josta ostettu erikoissairaanhoito 34 815 562 459 072 34 356 490 36 107 322 427 349 35 679 973 Aikuispsykososiaaliset palvelut 4 131 813 370 244 3 761 569 3 897 712 365 723 3 531 988 Hoito- ja hoivapalvelut 37 257 756 6 436 669 30 821 087 37 870 312 6 821 881 31 048 430 Kuntoutuspalvelut 1 876 522 31 600 1 844 922 1 731 365 36 081 1 695 284 Perhepalvelut 6 539 258 122 500 6 416 758 6 915 677 105 204 6 810 473 Vammaispalvelut 8 863 680 500 200 8 363 480 8 705 900 575 921 8 129 978 Ympäristöterveydenhuolto 1 261 807 144 800 1 117 007 1 199 109 159 380 1 039 729 Työterveyshuolto 2 012 975 2 110 000-97 025 2 027 329 2 067 837-40 508 Varhaiskasvatus 19 485 664 1 922 800 17 562 864 19 290 370 2 062 326 17 228 044 Toimeentulotuki ja työllistäminen 5 337 180 1 559 200 3 777 980 5 091 810 1 512 143 3 579 667 Projektit 4 532 773 4 513 718 19 055 4 104 485 4 077 256 27 229 Yhteensä 146 421 110 22 555 671 123 865 439 146 282 579 22 179 434 124 103 143 29

8.1 Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut TULOSLASKELMA 1.1. - 31.12. 2014 2013 Toimintatuotot Myyntituotot 127 359 370 124 811 734 Maksutuotot 9 879 399 9 792 500 Tuet ja avustukset 1 778 754 1 965 881 Muut toimintatuotot 1 008 067 800 520 140 025 590 137 370 635 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -42 644 537-42 856 985 Henkilösivukulut Eläkekulut -7 881 501-7 154 898 Muut henkilösivukulut -1 492 510-1 939 004 Palvelujen ostot -67 078 920-64 079 298 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 754 684-3 933 601 Avustukset -9 469 903-9 420 023 Muut toimintakulut -7 168 106-7 560 764-139 490 163-136 944 573 Toimintakate 535 427 426 062 Rahoitustuotot ja kulut Korkotuotot 6 419 4 106 Muut rahoitustuotot 97 499 76 921 Korkokulut 0 0 Muut rahoituskulut -78 549-72 088 Vuosikate 560 796 435 001 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -535 427-426 061 Tilikauden tulos 25 369 8 940 Tilikauden ylijäämä 25 369 8 940 Toimintatuotot/ toimintakulut % 100,4 % 100,3 % Vuosikate/ poistot % 104,7 % 102,1 % Vuosikate euroa/asukas 16,61 12,94 Asukasmäärä 33 761 33 628 30

8.2 Rahoituslaskelma RAHOITUSLASKELMA 2014 2013 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Toiminnan rahavirta Vuosikate 560 796 435 001 Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot -753 661-1 028 551 Rahoitusosuudet investointimenoihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta -192 865-593 550 Rahoituksen rahavirta Antolainojen muutokset Antolainasaamisten lisäys Antolainasaamisten vähennys Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset -23 565 44 677 Vaihto-omaisuuden muutokset -20 872 35 835 Saamisten muutos -85 944 3 036 985 Korottomien velkojen muutos 608 705 2 916 659 Rahoituksen rahavirta 478 324 6 034 156 Rahavarojen muutos 285 459 5 440 607 Rahavarojen muutos Rahavarat 31.12. 10 664 940 10 379 481 Rahavarat 1.1. 10 379 481 4 938 874 285 459 5 440 607 Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta -602 927-88 609 Investointien tulorahoitus % 74,41 % 42,29 % Pääomamenojen tulorahoitus % 74,41 % 42,29 % Lainanhoitokate >1 >1 Kassavarat 31.12. 10 664 940 10 379 481 Kassasta maksut 140 322 373 138 045 212 Kassan riittävyys pv 28 pv 27 pv Asukasmäärä 33 761 33 628 31

8.3 Tase T A S E 31.12.2014 31.12.2013 VASTAAVAA A PYSYVÄT VASTAAVAT I Aineettomat hyödykkeet 1. Aineettomat oikeudet 205 145 211 672 Aineettomat hyödykkeet yht. 205 145 211 672 II Aineelliset hyödykkeet 4. Koneet ja kalusto 1 879 984 1 667 223 Aineelliset hyödykkeet yht 1 879 984 1 667 223 III Sijoitukset 1. Osakkeet ja osuudet 12 001 1 Sijoitukset yht 12 001 1 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ 2 097 131 1 878 896 B TOIMEKSIANTOJEN VARAT C VAIHTUVAT VASTAAVAT I Vaihto-omaisuus 1. Aineet ja tarvikkeet 314 893 294 021 Vaihto-omaisuus yhteensä 314 893 294 021 II Saamiset Lyhytaikaiset saamiset 1. Myyntisaamiset 6 068 559 5 103 224 3. Muut saamiset 983 202 1 011 304 4. Siirtosaamiset 510 096 1 361 385 Lyhytaikaiset saamiset yht. 7 561 857 7 475 913 Saamiset yhteensä 7 561 857 7 475 913 III Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset yht. 10 664 940 10 379 481 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ 18 541 690 18 149 416 VASTAAVAA YHTEENSÄ 20 638 821 20 028 312 32

31.12.2014 31.12.2013 VASTATTAVAA A OMA PÄÄOMA I Peruspääoma 2 712 803 2 712 803 IV Edellisten tilikausien yli/alijäämä 104 019 95 078 V Tilikauden yli/alijäämä 25 369 8 940 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 2 842 191 2 816 821 B POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET PAKOLLISET VARAUKSET D TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 2. Lahjoitusrahastojen pääoma 12 546 21 048 3. Muut toimeksiantojen pääoma 85 763 100 827 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT YHT. 98 309 121 874 E VIERAS PÄÄOMA I Pitkäaikainen II Lyhytaikainen 2. Lainat rahoitus- ja vak.lai 0 0 5. Saadut ennakot 288 362 6. Ostovelat 6 835 762 6 074 281 7. Muut velat 999 363 980 393 8. Siirtovelat 9 862 908 10 034 580 Lyhytaikainen vieras po. yht. 17 698 321 17 089 616 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 17 698 321 17 089 616 VASTATTAVAA 20 638 821 20 028 312 Omavaraisuusaste, % 13,8 % 14,1 % Suhteellinen velkaantuneisuus, % 12,6 % 12,4 % Kertynyt ylijäämä 129 388 104 019 Kertynyt ylijäämä, /asukas 4 3 Lainakanta 31.12. 0 0 8.4 Kokonaistulot ja -menot TULOT eur % MENOT eur % Varsinainen toiminta Varsinainen toiminta Toimintatuotot 140 025 590 100 Toimintakulut 139 490 163 99 Korkotuotot 6 419 0 Korkokulut 0 Muut rahoitustuotot 97 499 0 Muut rahoituskulut 78 549 0 Investoinnit Investoinnit Rahoitusosuudet inv.menoihin Käyttöomaisuusinvestoinnit 753 661 1 Käyttöomaisuuden myyntitulot Rahoitustoiminta Rahoitustoiminta Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen lisäys Lyhytaikaisten lainojen vähennys Oman pääoman lisäykset Oman pääoman vähennykset Kokonaistulot yhteensä 140 129 508 100 Kokonaismenot yhteensä 140 322 373 100 33

8.5 Tilikauden tuloksen käsittely Yhtymähallitus esittää yhtymäkokoukselle, että tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014 muodostunut tulos 25 369,36 vahvistetaan ja kirjataan edellisten tilikausien yli- ja alijäämätilille. 9 Talousarvion toteutuminen Kuntayhtymän yhtymäkokouksen kertomusvuodelle vahvistaman talousarvion toteutuma muodostui seuraavaksi: TP 2013 TA2014 TP 2014 Ali/Yli Tot% Toimintatuotot Myyntituotot -3 381 573-2 970 544-3 256 227 285 683 109,6 Maksutuotot -9 792 500-9 913 503-9 879 399-34 104 99,7 Tuet ja avustukset -1 965 881-1 775 183-1 778 754 3 571 100,2 Muut toimintatuotot -800 520-925 422-1 008 067 82 645 108,9 Toimintatuotot yhteensä -15 940 473-15 584 652-15 922 447 337 795 102,2 Toimintakulut Palkat ja palkkiot 42 856 985 43 051 860 42 644 537 407 323 99,1 Eläkekulut 7 154 898 7 634 641 7 881 501-246 860 103,2 Muut henkilösivukulut 1 939 004 2 303 420 1 492 510 810 910 64,8 Henkilöstökulut yhteensä 51 950 887 52 989 921 52 018 549 971 372 98,2 Palvelujen ostot 64 079 298 65 196 844 67 078 920-1 882 076 102,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 3 933 601 3 705 652 3 754 684-49 032 101,3 Avustukset 9 420 023 9 813 360 9 469 903 343 457 96,5 Muut toimintakulut 7 560 764 7 169 995 7 168 106 1 889 100,0 Toimintakulut yhteensä 136 944 573 138 875 772 139 490 163-614 391 100,4 Toimintakate 121 004 100 123 291 120 123 567 716-276 596 100,2 Suunn. mukaiset poistot 426 061 574 320 535 427 38 893 93,2 Kuntien maksuosuus 121 430 161 123 865 440 124 103 143-237 703 100,2 Talousarvio 2014 sisältää sisäisiä eriä 786 634 euroa, joiden toteutuma oli 992 016,26 euroa. Yllä olevassa laskelmassa näitä sisäisiä eriä ei ole huomioitu. Verrattuna talousarvion mukaiseen jäsenkuntien maksuosuuteen (124.103.143 euroa) toteumaprosentiksi saadaan 100,2 %. Kallion kokonaiskustannukset kasvoivat edellisen vuoden tilinpäätökseen +2,2 %. Oman toiminnan kustannusten kasvu verrattuna vuoden TP2013 on +0,5 %, Ostetun erikoissairaanhoidon kustannusten kasvu verrattuna vuoden TP2013 on +6,7 % Ostettu erikoissairaanhoito ylittää vahvistetun talousarvion 1.323.483 euroa. Nivalan kaupungin osalta ostetun erikoissairaanhoidon 850.000 euron talousarvio riski realisoitui 581.000 eurolla. Oman toiminnan talousarvio alittaa vahvistetun talousarvion 1.085.780 euroa. Kokonaisuutena kuntayhtymän talousarvio ylitti vahvistetun talousarvion 237.703 euroa. 34

Toimintatulot 2014 Tuet ja avustukset Maksutuotot 1,3 % 7,1 % Muut myyntitulot 2,3 % Vuokratuotot 0,5 % Muut toimintatuotot 0,2 % Jäsenkuntien osuudet esh:n ostoihin 25,5 % Jäsenkuntien maksuosuudet 63,1 % Kuva: Toimintatulot Toimintamenot 2014 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 2,7 % Avustukset 6,8 % Muiden palveluiden osto 22,5 % Vuokrakulut 4,9 % Erikoissairaanhoitopalvelut 25,6 % Muut toimintakulut 0,2 % Henkilöstökulut 37,3 % Kuva: Toimintamenojen jakauma Muiden palveluiden ostoihin suurimpina palveluostoryhminä sisältyvät: TP 2013 TP 2014 milj. - asiakaspalveluiden ostot (pois lukien esh) 10,8 11,4 - palvelusetelipalvelut 4,4 4,9 - ruokahuoltopalvelut 2,9 3,2 - puhtaanapitopalvelut 2,1 2,1 - sairaankuljetuspalvelut 1,9 1,7 35