AURINKOSIIPI OY MIEKKIÖN TUULIVOIMAHANKKEEN LEPAKKOSELVITYS Tuuli Laukkanen 27.10.2014
Sisällysluettelo JOHDANTO...3 ALUEEN YLEISKUVAUS...4 YLEISTÄ LEPAKOISTA... 5 Suojelu...5 Elinympäristö... 5 Lepakot ja tuulivoima...6 MENETELMÄT...7 TULOKSET...8 JOHTOPÄÄTÖKSET... 8 LIITTEET...10 LÄHTEET... 11 2
JOHDANTO Aurinkosiipi oy suunnittelee tuulivoimaloiden rakentamista Hollolan Miekkiön alueelle. Alue sijaitsee Helsingintien (140) itäpuolella, noin kolmen kilometriä Lahden kaupungista etelään. Alue on pääosin metsätalousaluetta jolla on yksittäisiä asuinrakennuksia. Lähimmät asuinkeskittymät sijaitsevat Luhdantaustassa ja Miekkiössä. Tässä hankkeen suunnittelutyön tueksi laaditussa selvityksessä tutkittiin lepakoiden esiintymistä alueella. Maastokäyntejä tehtiin kesän aikana kolme, kesä- heinä- ja elokuussa. Elokuun maastokäynti jaettiin kahteen osaan. Erityistä huomiota kiinnitettiin Lakikallion ja Mäyränkallion mastojen ympäristöön. Lisäksi alueella pidettiin passiivisia tallentimia useiden öiden ajan heinäelokuussa. Maastokäynnit sekä passiivitallentimien ympäristöekologian opiskelija, LuK Tuuli Laukkanen. Kuva 1. Hankealueen sijainti kartalla. 3 aineistojen analysoinnin suoritti
ALUEEN YLEISKUVAUS Alueella sijaitsee kolme kalliota; Tuohijärvenkallio, Lakikallio ja Mäyränkallio. Lakikallion pohjoispuolella sijaitsee pieni Hanijärvi, ja Tuohijärvenkallion eteläpuolella Tuohijärvi. Alueella on myös suoympäristöä, erityisesti Hanijärven ympäristössä sekä Mäyränkallion koillispuolella. Kallioalueiden kasvillisuus on pääosin harvapuustoista mäntymetsää, kun taas painanteita hallitsevat tuoreen kankaan kuusimetsät. Metsät ovat pääosin metsätaloustoimin käsiteltyä sekametsää. Suoalueet ovat luonnontilaisia ja ojittamattomia. Kuva 2. Alueelle suunnitellut tuulivoimalat. Kuva 3. Näkymä lakiakalliolle johtavalta tieltä. 4
YLEISTÄ LEPAKOISTA Lepakot (Chiroptera) ovat maailman ainoita lentäviä nisäkkäitä. Niillä on erikoispiirteenä kyky hahmottaa ympäristöään ultraäänien avulla. Suomessa esiintyy yleisenä viisi lepakkolajia: pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), vesisiippa (Myotis daubentonii), viiksisiippa (Myotis mystacinus), isoviiksisiippa (Myotis brandtii) sekä korvayökkö (Plecotus auritus). Lisäksi meillä tavataan useita lajeja harvalukuisina tai satunnaisina vierailijoina. Kaikki Suomessa esiintyvät lepakkolajit ovat hyönteissyöjiä, jotka saalistavat erityisesti metsäisillä ja kulttuurivaikutteisilla alueilla. Myös vesialueet ovat lepakoille tärkeitä, sillä niiden lähettyvillä hyönteisravintoa on runsaasti. Suojelu Kaikki lepakkolajit ovat Suomessa luonnonsuojelulain (1096/1996) 38 nojalla rauhoitettuja. Lepakoiden tahallinen tappaminen, pyydystäminen ja häiritseminen on kielletty, eikä niille tärkeitä pesimis-, levähdys- ja saalistusalueita saa heikentää. Ripsisiippa (Myotis nattereri) on arvioitu Suomessa erittäin uhanalaiseksi, ja kuuluu siten erityistä suojelua vaativiin lajeihin. Lisäksi kaikki Suomessa tavattavat lepakkolajit kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteessä IV (a) lueteltuihin tiukkaa suojelua vaativiin lajeihin. Tämän takia lepakoille tärkeiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentäminen on kielletty. Vuonna 1999 Suomi liittyi EUROBATSsopimukseen, joka velvoittaa osapuolimaita huolehtimaan lepakoiden suojelusta lainsäädännön kautta sekä tutkimusta lisäämällä. Elinympäristö Lepakot viihtyvät usein pienipiirteisessä maisemassa, josta löytyy niille sopivia päiväpiilopaikkoja kuten kolopuita sekä reheviä saalistusalueita, kuten rantametsiä. Eri lepakkolajit suosivat hieman erilaisia saalistushabitaatteja. Kaikki Suomen lepakot viettävät talven horroksessa. Osa Suomen lepakkolajeista muuttaa kausittain, mutta tieto lepakoiden muuttoliikkeistä on vielä hyvin vaillinaista. Pohjanlepakko (E. nilssonii) on Suomen yleisin ja laajimmalle levinnyt lepakkolaji. Se saalistaa useimmiten avoimella paikalla, kuten tien tai pihan yläpuolella noin 5-10 m korkeudessa. Pohjanlepakkoa tavataan kuitenkin säännöllisesti myös huomattavasti korkeammalta. Pohjanlepakko on varsin tavallinen näky myös kaupunkimaisemassa, ja se kelpuuttaa 5
päiväpiilokseen usein rakennuksen. Pohjanlepakon saalistuskausi kestää jopa huhtikuusta lokakuulle, ja se lentää jopa tihkusateella. Saalistusalue on useimmiten lähellä päiväpiilopaikkaa. Vesisiipan (M. daubentonii) tapaa yleensä vesistön läheltä. Se saalistaa surviaissääskiä veden pinnan lähellä lentäen. Vesisiipan päiväpiilona on usein puunkolo, mutta se kelpuuttaa lepopaikakseen myös esimerkiksi siltojen rakenteet. Vaikka kaikki Suomen yleiset lepakkolajit voivat saalistaa veden läheisyydessä, on noin 5-20 cm vedenpinnan yläpuolella ketterästi pyörähtelevä lepakko todennäköisimmin vesisiippa. Viiksisiippa (M. mystacinus) ja isoviiksisiippa (M. brandtii) viihtyvät suojaisemmissa, metsäisemmissä maisemissa. Ne karttavat erityisesti valoisia alueita, vaikka saattavat pitää ullakkoa päiväpiilonaan. Lajien erottaminen toisistaan ilman yksilöiden pyydystämistä on aina epävarmaa, ja siksi niitä käsitelläänkin usein lajiparina. Korvayökkö (P. auritus) on kulttuurimaisemien ja metsien laji. Usein korvayökön päiväpiilo löytyy rakennuksesta, kuten kirkosta. Korvayökkö on taidokas lentäjä, joka saalistaa tyypillisesti varsin matalalla, puiden ja pensaiden välissä. Tyypillisesti korvayökkö saalistaakin puun lehvästössä esimerkiksi vanhassa puutarhassa tai puistossa. Lepakot ja tuulivoima Ihmisen aiheuttama elinympäristöjen häviäminen tai heikentyminen sekä tappaminen ja vieraslajit ovat suurimpia uhkia lepakoille. Tulevaisuudessa myös tuulivoimalat voivat olla merkittävä uhka lepakoille. Tuulivoimala voi tappaa lepakoita kahdella tavalla: lepakko voi törmätä tuulivoimalan pyöriviin lapoihin tai saada barotrauman lapojen lähellä olevista paineenvaihteluista. Suomessa yleisesti esiintyvät lepakot saalistavat harvoin kovin korkealla, mutta yleistä pohjanlepakkoa tavataan säännöllisesti jopa 60 metrin korkeudesta. Euroopassa tehtyjen tutkimusten perusteella erityisen riskin muodostavat rannikon lähettyville rakennetut voimalat. Keski-Euroopassa myös metsäisten mäkien havaittiin olevan riskialueita, kun taas maatalousalueiden tuulivoimaloiden lepakkovaikutukset ovat olleet varsin vähäisiä. Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset ovat puolestaan osoittaneet, että tuulivoimaloiden aiheuttamat lepakkokuolemat ovat voimakkaasti yhteydessä sääolosuhteisiin; lepakoita kuolee eniten loppukesän ja alkusyksyn heikkotuulisina öinä (alle 4-6 m/s). Siksi lepakoille aiheutuvaa riskiä on mahdollista pienentää siten, että voimala ei käynnisty mikäli tuulennopeus on hyvin alhainen. (Rydell et al 2010). 6
Tuulivoima muodostaa erityisen suuren riskin muuttaville lepakoille. Suomen lepakoiden muutosta on kuitenkin toistaiseksi varsin rajallisesti tietoa, ja tutkimus on keskittynyt rannikkoalueille. PäijätHämeessä yksi mahdollinen muuttoreitti kulkee Pulkkilanharjua pitkin (Metsänen, 2009). Lepakoiden myös arvellaan käyttävän ainakin osittain samoja muuttoreittejä lintujen kanssa, mutta asiaan ei ole saatu varmuutta. MENETELMÄT Alueelle tehtiin neljä maastokäyntiä kesän 2014 aikana: 11.6., 23.7. sekä 21. ja 24.8. Maastokäynneillä kartoitettiin kävellen Lakikallion ja Mäyränkallion mastojen alueet sekä Tuohijärvenkallion ympäristö. Kartoituksessa käytettiin erilaisia ultraääni-ilmaisia, jotka muuttavat lepakoiden päästämät ultraäänet ihmiskorvalla kuultavaan muotoon. Koko kesän ajan käytössä oli taajuusjakodetektori, jonka lisäksi heinä- ja elokuun maastokäynneillä käytettiin aikalaajennusdetektoria. Maastokäyntien ja ilmakuvien avulla pyrittiin myös arvioimaan alueen merkitystä lepakoiden kannalta. Heinä-elokuussa alueella pidettiin useiden öiden ajan passiivista ultraäänitallenninta, jolla kerättiin erityisesti tietoa pohjanlepakoiden ja viiksisiippalajien mahdollisesta esiintymisestä alueella. Kuva 4. Maastotöissä käytetyt ultraääni-ilmaisimet. Vasemmalla passiivitallennin CIELelectronique CDP102 R3, keskellä taajuusjakodetektori CIEL-electronique CDB301, oikealla aikalaajennusdetektori CIEL EaM micro trio. Maastokäynneillä saadaan havainnoitua pääasiassa saalistavia sekä päiväpiilo- ja saalistusalueiden välillä liikkuvia lepakoita. Sen sijaan esimerkiksi talvehtimispaikkoja tällä menetelmällä ei voida selvittää. Myös eri lepakkolajien määritys ultraääni-ilmaisimen eli lepakkodetektorin avulla 7
vaihtelee. Esimerkiksi viiksisiippaa ja isoviiksisiippa ei voi erottaa toisistaan luotettavasti äänen perusteella. Lisäksi osa lajeista, kuten korvayökkö, on hiljaisempia, ja siten vaikeampi kuulla ilmaisimen avulla. Osa lepakoista saattaa myös lentää niin korkealla, ettei detektori havaitse sen päästämää ääntä. TULOKSET Mastojen ympäristöissä ei havaittu maastokäyntien aikana yhtään lepakkoa. Lakikalliolla pidetty passiivinauhoitin taltioi yksittäisiä saalistavia pohjanlepakoita sekä siippoja, joita esiintyi runsaimmin heinäkuun lopulla ja elokuussa. Kesäkuun maastokäynnillä tehtiin kaksi ohilentohavaintoa tunnistamattomaksi jääneistä lepakkolajeista, toinen metsäpolun yllä ja toinen hakkuuaukean reunalla (Liite 1). Heinäkuun maastokäynnillä Tuohijärvenkallion pohjoispuolella havaittiin saalistava pohjanlepakko sekä saalistava viiksisiippa tai isoviiksisiippa metsäautotien yllä (Liite 2). Elokuussa havaintoja ei ollut lainkaan. Maastokäyntien, ilmakuvien sekä alueella tehdyn luontokartoituksen (Lehtinen, 2012) perusteella tuulivoimaloiden rakentamista suunnitellaan alueille, jotka ovat pääasiassa kuivahkon, kuivan tai karukkokankaan mäntymetsiä. Ympäröivät metsäalueet ovat voimakkaasti metsätaloustoimin käsiteltyjä ja puusto on ikärakenteeltaan kohtalaisen nuorta. Alueen itäpuolelta alkavat laajat maatalousalueet, joiden merkitys lepakoille lienee vähäinen. Suunniteltujen tuulivoimala-alueiden väliin jäävä Tuohijärvi ja sitä ympäröivät metsät ovat todennäköisesti lepakoiden kannalta tärkeämpiä kuin kuivat, kallioiset alueet. Lepakoiden muuttoreitit tunnetaan hyvin vaillinaisesti. Linnustolle tärkeä Päijänteen-Vesijärven muuttoreitti saattaa olla myös lepakoiden käyttämä. Asikkalassa sijaitsevalta Pulkkilanharjulta on saatu tähän viittavia tuloksia (Metsänen, 2009). Myös merenrannikkoa ja saaristomerta epäillään lepakoiden tärkeäksi muuttoreitiksi. JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN Tuulivoimaloiden suunnitellut rakentamisalueet sijaitsevat maaston lakialueilla jotka ovat todennäköisesti lepakoiden kannalta kohtalaisen vähäarvoista aluetta. Kallioiden kolot saattaisivat olla lepakoille soveltuvia piilopaikkoja, mutta maastokäyntien aikaan alueilta mahdollisesti lentoon lähtevistä lepakoista ei tehty havaintoja. Kallioita ympäröivissä metsissä esiintyy jonkin verran ainakin pohjanlepakoita ja viiksisiippalajin edustajia, Tuohijärven ympäristössä mahdollisesti myös 8
vesisiippoja. Lepakoiden kannalta suotuisimmat elinympäristöt jäävät kuitenkin noin 0,5-1 km etäisyydelle suunnitelluista tuulivoimaloista, ja lepakkohavaintojen määrä oli koko kauden ajan vähäinen. Hankkeen vaikutukset lepakoihin olisivat tämänhetkisen tiedon puitteissa varsin vähäisiä. Kuva 5. Lakikallion laen mäntymetsää. 9
LIITTEET Liite 1. Kesäkuun lepakkohavainnot Liite 2. Heinäkuun lepakkohavainnot 10
LÄHTEET Lehtinen, K. 2012: Miekkiön tuulivoimahankkeen luontoselvitys. Metsänen, T. 2009: Asikkalan Pulkkilanharjun lepakoiden muutonseuranta 2009. Rydell, J. Et al. 2010: Bat mortality at wind turbines in northwestern Europe Acta Chiropterologica 12(2):261-274. Luonnonsuojelulaki 1096/1996: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961096 Suomessa esiintyvät luontodirektiivin liitteiden II, IV ja V lajit: www.ymparisto.fi/download/noname/ %7B0BC25AA1-899E.../77457 Kartat: Ympäristö- ja paikkatietopalvelu OIVA Valokuvat: Tuuli Laukkanen 11