HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN LEPAKKOKARTOITUS 2014

Transkriptio

1 HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN LEPAKKOKARTOITUS 2014 FT Thomas Lilley

2 Yhteenveto Lepakkokartoitus toteutettiin Kiimassuon tuulipuistohankkeen alueella yhteensä neljänä yönä kesän 2014 aikana: yksi yö kesäkuussa, toinen heinäkuussa ja loput elokuussa. Kiimassuolta ei löytynyt lepakoiden kannalta merkittäviä levähtämis- tai lisääntymispaikkoja, ruokailualueita, siirtymäreittejä tai muita lepakoiden käyttämiä alueita. Alueelta havaittiin vain yhtä lepakkolajia, pohjanlepakoita, joiden yksittäisiä ruokailevia yksilöitä tavattiin alueella harvassa. Kiimassuolla ei ole varttunutta metsää, riittävää kosteutta ja lahoa puuta, jotta lepakot ja niiden ravinto, erilaiset hyönteiset, viihtyisivät alueella merkittävissä määrin. On hyvin todennäköistä että suunnitellulla tuulipuistolla ei tule olemaan vaikutuksia paikallisiin, ruokaileviin lepakoihin. Johdanto Huittisten Kiimassuolle suunnitellaan tuulipuiston rakentamista. Suunniteltu hankealue sijaitsee noin 7 km Huittisten keskustasta lounaaseen (Kuva 1). Alue rajautuu idässä Jokisivun peltoihin ja lännessä Korvenkyläntiehen. Lepakkokartoitus toteutettiin osana hankkeen luontoselvityksiä. Tavoitteena oli selvittää onko alueella lepakoiden levähtämis- ja lisääntymispakkoja, joissa lepakot viettävät päivänsä ja naarat synnyttävät poikasensa. Selvityksessä pyrittiin myös määrittämään lepakoille tärkeitä ruokailualueita sekä siirtymäreittejä, joita lepakot käyttävät siirtyessään päiväpiiloilta ruokailualueille. Elokuun kartoituskerroilla kiinnitettiin erityistä huomiota Kiimassuon merkitykseen lepakoiden syysmuuton kannalta. Kokonaisuudessaan kartoitus arvioi tuulivoimahankkeen mahdollisia lepakkovaikutuksia. Kartoituksesta ja raportoinnista on vastannut FT, biologi Thomas Lilley. Kuva 1. Hankealueen rajaus

3 Lepakoiden suojelu Kaikki Suomessa tavattavat lepakkolajit ovat rauhoitettuja. Kaikki lepakkolajimme kuuluvat EU:n Luontodirektiivin liitteen IV (a) lajilistaan ja Luonnonsuojelulain 49 :n mukaan lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Näitä ovat lisääntymispaikat, muut kesä-, kevät- ja syysaikaiset päiväpiilot sekä talvehtimispaikat. Ripsisiippa (Myotis nattereri) on Suomessa arvioitu erittäin uhanalaiseksi (EN) lajiksi ja pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) vaarantuneeksi (VU) uusimman, vuonna 2010 valmistuneen uhanalaisuusarvioinnin mukaan 1. Tämän lisäksi Suomi on osapuolena Euroopan lepakoidensuojelusopimuksessa (EUROBATS 1999). Sopimus velvoittaa osapuolimaita huolehtimaan lepakoiden suojelusta lainsäädännön kautta sekä tutkimusta ja kartoituksia lisäämällä. EUROBATS- sopimuksen mukaan osapuolimaiden tulee pyrkiä säästämään lepakoille tärkeitä ruokailualueita sekä siirtymä- ja muuttoreittejä 2. EUROBATS ottaa voimakkaasti kantaa tuulivoimapuistojen perustamiseen metsiin 3. Keski- ja Etelä- Euroopassa, jossa metsäteollisuus ei ole yhtä kansantaloudellisesti merkittävässä roolissa kuin Suomessa, metsien rakenteet usein suosivat lepakoita ja tämän vuoksi lepakkotiheydet metsissä ovat huomattavasti korkeampia. Suomessa tilanne on toisin, talousmetsät ovat usein lepakkotiheyksiltään hyvin alhaisia. Uusimmassa, edelleen painossa olevaan versioon yllämainitusta ohjeistuksesta onkin tulossa erityismaininta, jossa metsiä koskeva ohjeistus ei koske Suomea. Lepakoiden ekologiaa lyhyesti Maassamme on havaittu tähän mennessä 13 lepakkolajia. Kaikki meillä tavattavat lepakot kuuluvat pienlepakkojen (Microchiroptera) aitolepakkojen (Vespertilionidae) heimoon. Kaikki Suomessa tavattavat lepakkolajit käyttävät ravinnokseen hyönteisiä, lähinnä pieniä surviaissääskiä, vesiperhosia, yöllä lentäviä mittareita ja pieniä kovakuoriasia. Lajeillamme on voimakasta sukupuolten välistä jakautumista etenkin kesän aikana: naaraslepakot muodostavat lisääntymisyhdyskuntia, joissa ne synnyttävät ja huolehtivat poikasistaan. Joillain lajeilla, kuten vesisiipalla (Myotis daubentonii) ja pohjanlepakolla (Eptesicus nilssonii) yhdyskunnat eivät ole sidottuna yhteen päiväpiiloon koko pesintäkauden ajaksi, vaan vaihtavat paikkaa säännöllisesti, 3-4 vuorokauden välein viimeistään poikasten ollessa lentokykyisiä, luultavasti loistaakan kasvaessa päiväpiilossa liian suureksi. Yksilöillä saattaa olla tiedossa tusinan verran sopivia piilopaikkoja kotireviirillään. Erityisesti kantaville ja imettäville naaraille hyvät saalistusalueet päiväpiilon lähellä ovat tärkeitä. Monilla lajeilla naaraat valtaavat paremmat ruokailureviirit ja päiväpiilot niiden läheisyydessä 4. Yhdyskunnat hajaantuvat loppukesällä poikasten itsenäistyessä. Urokset liikkuvat kesäisin useimmiten yksittäin tai pieninä ryhminä ja niitä havainnoidaan usein yksittäin heikommilla saalistusalueilla. Sopivia päiväpiiloja löytyy rakennuksista, puiden koloista tai muista suojaisista ja lämpimistä paikoista. Loppukesällä lepakot yleensä levittäytyvät tasaisemmin erilaisiin ympäristöihin. Jotkin lajit tarvitsevat myös suojaisia kulkureittejä päiväpiilojen ja saalistusalueiden välillä. Kaikki Suomessa tavattavat lajit siirtyvät syksyisin horrostamaan talven yli, osa jää Suomeen ja osa muuttaa Keski- Eurooppaan.

4 Menetelmät Kartoitus- ja arviointialue on esitetty Kartalla 1. Alue tarkasteltiin etukäteen maastokartan ja ilmakuvien perusteella. Tässä vaiheessa alueelta määritettiin silmämääräisesti lepakoille mahdollisesti sopivat elinalueet, joihin kiinnitettäisiin erityistä huomiota kartoitusöinä. Kartoitusyöt olivat 6.6, 6.7., 4.8. ja Sääolosuhteet olivat kartoitusöinä lepakoille saalistukselle otollisia (lämpötila yli 8 C sekä kartoituksen alussa, että päättyessä, tuuli < 2 m/s, ei sadetta). Alueella käyntiä suunniteltaessa pyrittiin ottamaan huomioon lepakoille tärkeät saalistusalueet sekä mahdolliset levähtämis- ja lisääntymispaikat. Jälkimmäisinä toimivat asuinrakennukset, vanhat metsiköt ja yksittäiset vanhat haavat/männyt/koivut. Saalistusalueina saattavat toimia pienet vesistöt, pienaukot (esim. talojen pihat) sekä sopivan sulkeutuneet, holvimaisen rakenteen omaavat metsätiet ja sopivan peittävän latvuston omaavat varttuneet metsät. Metsätiet ovat usein lepakoiden suosimia reittejä päiväpiiloilta saalistusalueille ja ovat erityisesti pohjanlepakoilla ja viiksisiippalajeilla saalistuskäytössä latvuston avonaisuudesta riippuen. Kiimassuo on tyypillistä mäntyvoittoista kohtalaisen nuorta talousmetsää. Metsiköitä jakavat hakkuut, metsätiet ja ojat. Maastosta ei löytynyt karttoja tarkastelemalla lepakoille erityisen hyviä lisääntymispaikkoja tai ruokailualueita. Alueelta puuttuvat lepakoiden lisääntymispaikkoina suosimat asuinrakennukset sekä vanhat, tikkojen kaivertamat kolopuut. Vesistö, kostea maaperä ja lahopuu ylläpitävät runsasta hyönteisbiomassaa, joka houkuttelee lepakoita ruokailemaan. Kiimassuo ojitettuine metsineen ei tämänkään suhteen ole etukäteen arvioituna otollista aluetta lepakoille. Kartoitus suoritettiin jalan käyttäen apuna kiikareita, GPS:ää ja ultraäänitallenninta (Wildlife Acoustics EM- 3). Tallentimen muistikortille kertynyt data analysoitiin Petterson Bat Sound Pro- ja Audacity- ohjelmistoilla. Kartoituksessa hyödynnettiin alueella olevia metsäteitä ja polkuja. Lepakot käyttävät näitä siirtyessään päiväpiiloilta ruokailualueille ja siirtyessään yhdeltä ruokailualueelta toiselle. Sama tie tai polku on usein monen lepakkoyksilön käytössä. Tämän vuoksi korkeimmat lepakkotiheydet, jotka ovat suoraan verrannollisia alhaisempiin ruokailureviiritiheyksiin, rekisteröidään juuri suojaisilta teiltä ja poluilta ja ne antavat parhaimman kuvan alueen lepakkolajistosta ja tiheyksistä. Kartoituksen ja arvioinnin perusteena on käytetty julkaistua tieteellistä materiaalia Suomessa esiintyvien lepakoiden elinympäristövalinnasta 5 9 ja ohjeina Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen laatimia kartoitusohjeita 10. Kartoitusreitistö on merkitty kuvaan 2.

5 Kuva 2. Kuljetut kartoitusreitit Kiimassuon hankealueella. Tulokset Alue on kokonaisuudessaan sekä lepakoiden ruokailu- että levähdyspaikkojen suhteen heikko. Alueelta tavattiin ruokailemassa vain yksittäisiä pohjanlepakkoja, yhteensä 22 kappaletta. Pohjanlepakko on Suomen yleisin lepakko ja elinympäristön suhteen generalisti. Muita näillä leveysasteilla yleisiä lepakkolajeja, isoviiksisiippa, viiksisiippa, vesisiippaa tai korvayökköä ei havaittu alueelta lainkaan. Muuttavista lepakkolajeista ei ollut havaintoja. Lepakoille tärkeät alueet: Alueiden arvo lepakoille luokitellaan Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen antaman ohjeistuksen mukaan 10 : Luokka I: Lisääntymis- tai levähdyspaikka. Hävittäminen tai heikentäminen luonnonsuojelulaissa kielletty. Luokka II: Tärkeä ruokailualue tai siirtymäreitti. Maankäytössä huomioitava alueen arvo lepakoille (EUROBATS sopimus). Luokka III: Muu lepakoiden käyttämä alue. Maankäytössä mahdollisuuksien mukaan huomioitava alueen arvo lepakoille.

6 Luokka I: Lisääntymis- ja levähdyspaikat Lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikat voivat sijaita muun muassa talojen vinteillä ja välikatoissa. Luonnossa piilopaikat voivat sijaita esimerkiksi puunkoloissa, kaarnan alla ja halkeamissa. Alueella ei ole rakennuksia eikä muita lepakoille sopivia piilopaikkoja. Metsä on suurimmaksi osaksi nuorta talousmännikköä, josta ei löydy lisääntyvien lepakoiden tarvitsemia tikankoloja tai vanhojen puiden kuoren ja rungon välisiä tiloja. Kiimassuolla saalistavat lepakot todennäköisesti hyödyntävät alueen ulkopuolella olevia piilopaikkoja. Havaitut lepakot eivät myöskään lentäneet poikasten kanssa, mikä viittaa siihen ettei alueella ole lisääntymisyhdyskuntaa. Luokka II: Tärkeät ruokailualueet ja siirtymäreitit Kiimassuolta tavattiin ruokailemassa vain pohjanlepakkoja harvakseltaan. Pohjanlepakko ruokailee mielellään lentämällä pitkin avoimia metsäteitä ja hyödyntävät jopa metsäteiden kääntöympyröitä saalistusalueinaan. Pohjanlepakot osaavat käyttää erilaisia, jopa ravinnon suhteen heikompia elinympäristöjä monipuolisesti hyväkseen ja ovat Suomessa yleisin kartoitusten yhteydessä tavattu lepakkolaji. Itse suunnitellun tuulivoimapuiston alueelta ei voi nimetä tärkeitä ruokailualueita. Alueelta puuttuvat vesistöt ja kosteat korpimaiset metsät joissa lepakkotiheydet ovat Suomen metsissä korkeimmat. Kaikki lepakkohavainnot tehtiin yksittäisistä eläimistä, eikä suosittuja, monen yksilön käyttämiä ruokailupaikkoja havaittu kuin kerran. Kiimassuolla ei havaittu muuttavia lepakkolajeja. Yksilöidyt havainnot esitetty taulukossa 1 ja kartalla kuvassa 3. PVM AIKA LAJI LKM LAT LON :12 Pohjanlepakko :45 Pohjanlepakko :48 Pohjanlepakko :22 Pohjanlepakko :42 Pohjanlepakko :22 Pohjanlepakko :25 Pohjanlepakko :30 Pohjanlepakko :25 Pohjanlepakko :50 Pohjanlepakko :42 Pohjanlepakko :13 Pohjanlepakko :42 Pohjanlepakko :21 Pohjanlepakko :25 Pohjanlepakko :28 Pohjanlepakko :01 Pohjanlepakko :33 Pohjanlepakko :42 Pohjanlepakko :33 Pohjanlepakko :12 Pohjanlepakko :08 Pohjanlepakko Taulukko 1. Kiimassuon lepakkohavainnot.

7 Luokka III: Muut lepakoiden käyttämät alueet Ei havaittu. Kuva 3. Lepakkohavainnot Kiimassuon hankealueella. Päätelmät ja suositukset Huittisten Kiimassuo ei ole lepakoiden kannalta tärkeä levähdys-, lisääntymis- tai ruokailualue. Neljän yön kartoituspanos kesällä 2014 tuotti vain 22 lepakkohavaintoa yhdestä lajista. Näin alhainen lajimäärä on harvinaista Varsinais- Suomessa, jossa voisi olettaa tapaavansa ainakin viiksisiippalajeja ja kenties myös korvayökköä. Muuttavista lajeista ei voi tämän kartoituspanoksen perusteella sanoa mitään. Lepakoiden muutto tapahtuu elokuun puolenvälin jälkeen ja jatkuu syyskuun loppuun. Kartoituksessa oli vain yksi yö havainnointia elokuun puolenvälin jälkeen jolloin ei havaittu muuttavia lajeja. On kuitenkin todennäköistä että Kiimassuo ei ole lepakoiden muuton kannalta merkittävä alue, sillä se sijaitsee varsinaisen muuton kannalta liian sisämaassa. Paikallisten lepakoiden kannalta vanhojen kolopuiden, rakennusten ja suojaisten metsäteiden sekä etenkin sopivien vesistöjen puute pitävät lepakkotiheydet matalina. Sopivat vesistöt ja kosteikot houkuttelevat lepakoita niistä nousevien hyönteisten takia ja ne ovat lähes poikkeuksetta edellytys sekä korkeaan laji- että yksilömäärään. Tuulivoimalapuiston rakentaminen ei todennäköisesti tule vaikuttamaan paikallisten lepakoiden elinolosuhteisiin merkittävästi. Huoltoteitä suunnitellessa

8 tulisi kuitenkin käyttää mahdollisuuksien mukaan valmiita metsäteitä ja vältettävä vanhemman puuston hakkuita. Lähteet 1. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja Erillisjulkaisu, (Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, 2010). 2. Kyheröinen, E.- M., Osara, M. & Stjernberg, T. Agreement on Conservation of Bats in Europe. Update to the national implementation report of Finland,. Inf.EUROBATS.MoP5.19. (2009). 3. Rodrigues, L., Bach, L., Dubourg- Savage, M., Godwin, J. & Harbusch, C. Guidelines for consideration of bats in wind farm projects. EUROBATS Publication Series No. 3. (2008). 4. Senior, P., Butlin, R. & Altringham, J. Sex and segregation in temperate bats. Proc. R. Soc. B- Biol. Sci. 272, (2005). 5. Dejong, J. Habitat Use, Home- Range and Activity Pattern of the Northern Bat, Eptesicus- Nilssoni, in a Hemiboreal Coniferous Forest. Mammalia 58, (1994). 6. Johansson, M. & DeJong, J. Bat species diversity in a lake archipelago in central Sweden. Biodivers. Conserv. 5, (1996). 7. Wermundsen, T. & Siivonen, Y. Foraging habitats of bats in southern Finland. Acta Theriol. (Warsz.) 53, (2008). 8. Wermundsen, T. & Siivonen, Y. Seasonal variation in use of winter roosts by five bat species in south- east Finland. Cent. Eur. J. Biol. 5, (2010). 9. Dietz, C., Nill, D. & Helversen, O. V. Handbook of the Bats of Europe and Northwest Africa. (A & C Black Publishers Ltd, 2009). 10. SLTY. Suomen lepakkotieteellinen yhdistys ry:n suositus lepakkokartoituksista luontokartoittajille, tilaajille ja viranomaisille ( (2011). at <