Henkilöstökertomus 2016

Samankaltaiset tiedostot
Henkilöstökertomus 2017

Henkilöstökertomus 2018

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015

-15,0-3,9 0,3 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 17,9 771, ,2 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

-4,8-2,2-0,9 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 18,3 804, ,0 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

0,0 4,5 4,8 0,0 5,0 Muiden esimiesasemassa olevien henkilöiden %-osuus henkilöstöstä vuoden lopussa

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

4,2-23,6-3,0 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 24,4 801, ,6 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut viraston sisällä 2015 Tarkastelujoukko: Varastokirjasto Viraston org. rakenne

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Kiekun tuottaman henkilöstötiedon hyödyntäminen johtamisessa

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

VARASTOKIRJASTO HTP:N TUNNUSLUVUT NYKYISET HENKILÖSTÖPANOKSET

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008

Henkilöstötilinpäätös 2012

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

Henkilöstötilinpäätös 2011 Dnro 373/ /12

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

Henkilöstökertomus 2014

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II

Henkilöstökertomus 2014

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

Yhtymävaltuusto

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

Leppävirran kunta Puh. (017) PL 4, Leppävirta

Valtion henkilöstökertomus Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Juho-Pekka Jortama. Valtio työnantajana

Henkilötyövuodet

Henkilöstötilinpäätös 2016

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

TURVATEKNIIKAN KESKUS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2006

Henkilöstöraportti 2014

Rapor'pake*t. Työhyvinvoinnin seuraaminen ja mittaaminen. Henkilöstön tunnusluvut. Tasaarvosuunnitelma. Hälytysraportit

liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2018

Työkyky- tulokset näkyvät sekä yksilön elämänlaadussa että viraston kuluissa. Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Osaamisen ja sivistyksen asialla

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Sisällysluettelo. Henkilöstötilinpäätös /19

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

Valtion henkilöstötilinpäätös 2011

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

Tasa-arvon tilastoseuranta keskustasolla. Tilastokoulutus Tilastokeskus Mika Happonen, VTML

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari Hannu Tulensalo

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2018 VMBaro

Henkilöstömäärät. Ikäjakauma. Poissaolot. Työtapaturmat. Henkilöstömenot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2011

HALLINTOYKSIKKÖ HALLINTOVIRASTON HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2004

SUOMEN AKATEMIAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016

Henkilöstöraportti Kh Kv

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

VALTIOKONTTORIN JULKAISUJA TIEDOLLA JOHTAMINEN 1/2017. Valtion henkilöstökertomus. Valtiokonttori ja valtiovarainministeriö

Henkilöstötilinpäätökseen liittyviä vertailutietoja

2 (19) Sisältö. Tullin vuoden 2012 henkilöstökertomuksen kokosi: Pia Pesu Tullin hallintopalvelut, Lappeenranta puh

VALTION ASUNTORAHASTON HENKILÖSTÖKERTOMUS 2004

Sisällysluettelo. Henkilöstötilinpäätös /21

Henkilöstöraportti 2016

Henkilöstökertomus 2015

Tahtin käyttö ja hyödyntäminen GTK:ssa Tahti-käyttäjäpäivä

HTV- ja tuottavuuskyselyn tulokset, matkustus

SYYTTÄJÄLAITOKSEN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009

Henkilöstöön panostaminen

Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012

Valtion henkilöstökertomus Mikko Lintamo Valtion työmarkkinalaitos

Miten jaksamme työelämässä?

Tehokkaampaa käyttöä. Henkkariklubi Perttu Seppänen

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖKSEN 2005 LIITEOSA

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

TURVATEKNIIKAN KESKUS

Transkriptio:

Henkilöstökertomus 2016 Dnro Palkeet_D/240/01.00.01.03

Henkilöstökertomus 2016 2 (17) Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstö... 3 2.1. Henkilöstön määrä... 3 2.2. Osa-aikaiset ja määräaikaiset palvelussuhteet... 5 2.3. Sukupuolirakenne... 6 2.4. Ikärakenne ja koulutustaso... 7 3. Henkilöstön vaihtuminen ja poistuma... 8 4. Työvoimakustannukset... 9 5. Työhyvinvointi... 10 5.1. Työtyytyväisyys... 10 5.2. Sairauspoissaolot... 11 5.3. Naisten ja miesten samapalkkaisuus... 12 6. Henkilöstön kehittäminen... 14 6.1. Henkilöstöinvestoinnit... 14 6.2. Henkilöstökoulutus... 14 Kooste henkilöstötilinpäätöksestä 2016... 17

Henkilöstökertomus 2016 3 (17) 1. Johdanto Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen (Palkeet) henkilöstötilinpäätös 2016 sisältää keskeisiä tietoja henkilöstöhallinnon osaalueilta. Tarkasteluvuosi on 2016, mutta joidenkin tunnuslukujen osalta tietoja on useammaltakin vuodelta. Numerotiedot perustuvat enimmäkseen Tahti-järjestelmästä saatuun informaatioon. Henkilöstötilinpäätös antaa tietoa henkilöstörakenteesta ja henkilöstön uusiutumisesta, työvoimakustannuksista sekä henkilöstön työhyvinvoinnista ja kehittämisestä. Järjestelmäomistajuuksien vaihdosta, kirjanpidon siirto Palkeisiin -projektista ja muista käynnissä olleista hankkeista johtuviin organisaatiomuutoksiin valmistauduttiin koko vuoden 2016 ajan. Henkilötyövuodet ovat laskeneet tuotannon volyymien laskun ja tuottavuuden kasvun myötä. Samoin määräaikaisten suhteellinen osuus henkilöstöstä on vähentynyt reilusti edellisvuoden lopun tilanteesta. Uutta henkilöstöä Palkeisiin tuli vain viiden ulkoisen rekrytoinnin kautta. Työtyytyväisyys parani edellisvuodesta. Sairauspoissaolot vähenivät hieman. Osa poissaoloista oli kuitenkin hyvin pitkiä, ja yhä useampi päätyi kuntoutustuelle vuoden 2016 aikana. Henkilöstökoulutusta järjestettiin runsaasti. Henkilötyövuotta kohden laskettuna investoinnit koulutukseen nousivat, vaikka työpäiviä koulutuksiin käytettiinkin hieman edellisvuosia vähemmän. 2. Henkilöstö 2.1. Henkilöstön määrä Vuoden 2016 lopussa Palkeissa työskenteli 665 henkilöä. Henkilömäärä laski 54 henkilöllä (-7,5 %) vuodesta 2015. Henkilötyövuosissa laskua oli 48,4 henkilötyövuotta (-6,6 %). Kaaviossa 1 on kuvattu vuoden lopun henkilömäärän sekä henkilötyövuosien muutokset koko Palkeiden ajalta.

Henkilöstökertomus 2016 4 (17) Kaavio 1. Henkilömäärä ja henkilötyövuodet 2010 2016 (Lähde: Tahti) 800 780 760 740 720 700 680 660 640 620 600 774 767 755 755 732 737,6 768,2 748,7 742,7 730,5 730,9 689,2 719 665 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 hlömäärä htv Palkeet toimi vuonna 2016 neljällä paikkakunnalla. Henkilömäärä väheni kaikilla paikkakunnilla; Porissa suhteellisesti eniten (13,8 %, 9 henkilöä), Joensuussa 8,9 prosenttia (22 hlöä) ja Hämeenlinnassa 6,5 prosenttia (21 hlöä). Mikkelin henkilöstömäärämuutos oli pienin (2,4 %, 2 hlöä). Kaavio 2: Henkilöstö paikkakunnittain 31.12.2016 (Lähde: Tahti) Mikkeli; 80 Pori; 56 Joensuu; 226 Hämeenlinna; 303 Henkilöstöryhmittäin Palkeiden henkilöstö on jakautunut kolmena viimeisimpänä vuotena kaavion 3 mukaisesti. Vuonna 2016 osuudet muuttuivat vain vähän edellisvuodesta. Johdon ja toimihenkilöiden prosenttiosuudet pysyivät entisellään. Esimiesten osuus laski hieman (-0,3 %) asiantuntijatehtäviä tekevien osuuden hieman noustessa. Luvut alkavat olla hyvin lähellä toisiaan.

Henkilöstökertomus 2016 5 (17) Kaavio 3. Henkilöstö henkilöstöryhmittäin (pl. työllistetyt ja harjoittelijat) (Lähde: Tahti) 1,1 7,8 7,5 2016 83,6 1,1 8,1 7,2 2015 83,6 0,7 9,4 5,6 2014 84,3 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % johto esimies asiantuntija toimihenkilö Kaavio 4. Toimihenkilötehtävissä työskentelevät nimikkeittäin (Lähde: Tahti) Talouspalvelusihteeri Sovellusvastaava Raportointivastaava Palveluneuvoja Palkkapalvelusihteeri Kirjanpitäjä Assistentti 8 7 9 61 90 185 195 0 50 100 150 200 Virkavapaalla oli vuoden 2016 lopussa 52 henkilöä (58 hlöä v. 2015). Näistä 17 (19 hlöä v. 2015) oli toisen työnantajan palveluksessa. Vuorotteluvapaalla oli viisi henkilöä (10 hlöä v. 2015) ja opintovapaalla kuusi henkilöä (11 hlöä v. 2015). Kuntoutustuella oli viisi henkilöä (1 hlö v. 2015). Äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaalla olijoiden osuus oli vuoden viimeisenä päivänä 20 henkilöä (17 hlöä v. 2015). 2.2. Osa-aikaiset ja määräaikaiset palvelussuhteet Osa-aikaisena työskenteli vuoden 2016 lopussa 35 henkilöä (42 hlöä v. 2015). Suurin osa näistä oli osittaisella hoitovapaalla tehden lyhennettyä

Henkilöstökertomus 2016 6 (17) työpäivää tai -viikkoa. Osa-aikaeläkkeellä oli kahdeksan henkilöä (10 hlöä v. 2015), samoin osatyökyvyttömyyseläkkeellä kahdeksan henkilöä (8 hlöä v. 2015). Vuoden 2016 lopussa henkilöstöstä oli vakinaisessa virassa 572 henkilöä; 86,0 prosenttia (81,6 % v. 2015). Varsinaisten määräaikaisten virkamiesten määrä oli 93 henkilöä (132 hlöä v. 2015). Määräaikaisten osuus oli suurempi kuin valtiolla keskimäärin (13,4 %). Lisäksi vakinaisista henkilöistä peräti 99 henkilöä hoiti Palkeissa muuta tehtävää kuin vakinaista virkaansa, mutta tilanne on muuttunut olennaisesti siirryttäessä vuoden 2017 puolelle Kieku-käyttöönottojen päätyttyä. Palkallisia harjoittelijoita Palkeissa oli koko vuoden aikana yhteensä 11,0 henkilötyövuoden verran. Luku kasvoi hieman edellisvuodesta (10,4 htv v. 2015). Harjoittelijat työskentelevät lähinnä kesäisin. Kaavio 5: Osa-aikaisten ja määräaikaisten henkilöiden prosenttiosuudet 2010 2016. (Lähde: Tahti) 20,0 18,0 16,0 14,0 12,0 10,0 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0 18,4 16,6 17,2 13,8 14,6 14,0 12,0 5,8 6,3 4,6 5,8 5,1 4,4 5,3 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 osa-aikaiset määräaikaiset 2.3. Sukupuolirakenne Miesten osuus henkilöstöstä oli 11,3 prosenttia (12,1 % v. 2015 ja 11,4 % v. 2014). Palkeet on edelleen hyvin naisvaltainen. Valtion koko henkilöstömäärästä miesten osuus (51,2 %) on hieman suurempi kuin naisten. Tämä johtuu suurista miesvaltaisista aloista (puolustusvoimat, poliisi ja rajavartiolaitos). Muilla aloilla naiset ovat enemmistönä. Osa-aikaisia miehistä oli yksi henkilö (1,3 % miehistä, naisista 5,8 %). Osaaikaisuus on naisilla yleisempää työmarkkinoilla muutenkin. Myös määräaikaisuus on naisilla keskimäärin yleisempää. Tämä ei kuitenkaan päde Palkeissa, jossa määräaikaisuus oli edellisvuosien tapaan myös vuonna 2016 miehillä yleisempää (kaavio 6).

0 % 20 % 40 % 60 % Henkilöstökertomus 2016 7 (17) Kaavio 6. Naisten ja miesten määriä 2016 (Lähde: Tahti) henkilömäärä 75 590 määräaikaiset osa-aikaiset 1 18 34 75 80 % 100 % 2016 mies 2016 nainen 2.4. Ikärakenne ja koulutustaso Henkilöstön keski-ikä oli vuoden lopussa 46,5 vuotta (45,3 vuotta v. 2015, valtiolla 46,3). Selkeästi suurin ikäluokka oli edelleen 45-54-vuotiaat. Vähintään 45-vuotiaita henkilöstöstä oli 58,9 prosenttia (54,7 % v. 2015). Henkilömäärävähennykset tapahtuivat tätä nuoremmista ikäluokista. Myös 65 vuotta täyttäneet vähenivät viidestä yhteen henkilöön. Kaavio 7. Henkilöstön ikäjakauma 2014 2016 (Lähde: Tahti) 9 6 5 1 21 23 111 142 137 162 166 153 173 173 176 215 215 251-24 25-34 35-44 45-54 55-64 65-2014 2015 2016 Palkeiden henkilöstön koulutustasoindeksi 5,2 (miehillä 5,4 ja naisilla 5,2) oli valtion keskimääräisen indeksin (5,3) mukainen. Koulutustaso on noussut edellisvuosista. Koska rekrytointeja on tehty vähän, muutos johtunee poistuneiden henkilöiden keskimääräistä alemmasta koulutustasosta sekä mahdollisesti yksittäisistä uusista suoritetuista tutkinnoista.

Henkilöstökertomus 2016 8 (17) Vähintään alempi korkeakoulututkinto oli 40,2 prosentilla henkilöstöstä (valtiolla 47,1 %). Tutkijakoulutuksen oli suorittanut kaksi henkilöä (0,3 %, valtiolla 3,8 %). 3. Henkilöstön vaihtuminen ja poistuma Palkeiden ulkoisessa haussa olleiden tehtävien määrä on vähentynyt huomattavasti kahtena viimeisimpänä vuotena. Ulkoisia rekrytointeja tehtiin vuonna 2016 vain viisi kappaletta (20 kpl v. 2015 ja 103 kpl v. 2014). Ulkoisessa haussa olleisiin tehtäviin saapui yhteensä 173 hakemusta. Tehtäviä täytettiin ensisijaisesti sisäisillä järjestelyillä. Vakinaisia palvelussuhteita päättyi 32 (43 kpl v. 2015). Vakinaisen henkilöstön lähtövaihtuvuus oli 5,5 prosenttia (6,9 % v. 2015). Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrä tuplaantui edellisvuoden seitsemästä 15 henkilöön, mutta työkyvyttömyyseläkkeelle jäi vain yksi henkilö (2 hlöä v. 2015). Nuorin vanhuseläkkeelle jäänyt oli tasan 61-vuotias ja vanhin kaksi kuukautta aiemmin 67 vuotta täyttänyt. Keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä oli 63,4 vuotta. Palkeissa eläköityminen tapahtui hieman vanhempana kuin valtiolla keskimäärin (62,1). Toisen valtion viraston palvelukseen siirtyi kymmenen henkilöä. Ennen virkamääräyksen loppua päättyi 19 määräaikaista virkasuhdetta. Nämä luvut pysyivät edellisvuoden tasolla. Ennusteen mukaan Palkeiden nykyisestä henkilöstöstä seuraavan viiden vuoden aikana (2017-2021) eläköityy 12,2 prosenttia ja kymmenen vuoden aikana (2017-2026) 25,9 prosenttia. Koko valtiosektorilla eläköitymistä tapahtunee enemmän (28,6 %). Arvio perustuu tällä hetkellä palveluksessa olevan henkilöstön henkilökohtaiseen eläkeikään, ja ennusteessa on huomioitu vuoden 2017 alussa tulleet eläkejärjestelmän muutokset.

Henkilöstökertomus 2016 9 (17) Kaavio 8. Henkilöstön poistuma vanhuuseläkkeelle 2017 2026 (Lähde: Tahti) 30 25 20 15 10 5 0 25,9 23,5 20,8 17,3 15 12,2 8,4 6,3 3,9 2,1 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 LKM Kum. % 4. Työvoimakustannukset Työvoimakustannukset laskivat vuonna 2016 edellisvuodesta. Suunta johtui henkilömäärän vähenemisestä. Sosiaaliturvan kustannukset, joista suurin osa muodostuu eläkemaksuista, laskivat prosentuaalisesti vuodessa eniten. Palkkasumman osuus Palkeissa oli hieman valtion keskiarvoa (81,8) korkeampi. Taulukko 1. Työvoimakustannusten jakautuminen 2015 ja 2016 (Lähde: Tahti) 2015 2016 Muutos 1 000 % 1 000 % 1 000 % Palkkasumma 27 583 81,5 26 143 83,1-1 440-5,2 % - tehdyn työajan palkat 21 070 62,2 20 022 63,6-1 048-5,0 % - välilliset palkat 6 513 19,2 6 121 19,5-392 -6,0 % sosiaaliturva 5 055 14,9 4 167 13,2-888 -17,6 % muut välilliset työvoimakustannukset 1 227 3,6 1 163 3,7-64 -5,2 % Työvoimakustannukset yhteensä 33 865 100,0 31 473 100,0-2 392-7,1 % Henkilötyövuoden hinta kertoo kokonaistyövoimakustannusten osuuden henkilötyövuotta kohden. Vuodesta 2015 vuoteen 2016 (45 914 euroa) henkilötyövuoden hinta laski kiintein hinnoin tarkasteltuna 0,9 prosenttia (edellisvuoden nousu 0,8 %). Vuodesta 2012 lähtien muutos on ollut +2,1 prosenttia (kiintein hinnoin). Koko valtiolla henkilötyövuoden hinta (59 714 euroa) oli Palkeiden lukua korkeampi, mutta sama käänne alaspäin tapahtui myös muissa valtion organisaatioissa.

Henkilöstökertomus 2016 10 (17) Kaavio 9. Henkilötyövuoden hinta 2012 2016 (Lähde: Tahti) 46 500 46 000 45 500 45 000 44 500 44 000 43 500 43 000 42 500 42 000 46 075 45 717 45 914 45 668 45 649 44 714 44 733 44 207 43 546 2012 2013 2014 2015 2016 käyvin hinnoin kiintein hinnoin 5. Työhyvinvointi Tasa-arvosuunnitelma päivitettiin vuoden 2016 aikana. Varhaisen tuen mallin toimeenpanoa jatkettiin. Kaksi henkilöä kouluttautui työyhteisösovittelijoiksi, jotka voivat auttaa haastavien työyhteisötilanteiden ratkaisemisessa. Työyhteisökohtaiset terveystarkastukset jatkuivat. Tarkastukset tehtiin johdon, hallinnon ja osaamiskeskuksen henkilöstön lisäksi viidelle palveluryhmälle. Tulokset käytiin läpi ryhmittäin työterveyshuollon sekä esimiesten ja johtajien välillä. Työterveyshuollon uutena toimintamallina otettiin kokeilukäyttöön Chat-palvelu. Kuntoutukseen osallistui vuoden 2016 aikana 18 henkilöä (21 hlöä v. 2015). Muuta työkykyä ylläpitävää toimintaa oli mm. mahdollisuus saada liikunta- ja kulttuuriseteleitä käyttöönsä. 5.1. Työtyytyväisyys VMBaro-kysely toteutettiin elo-syyskuussa. Vastausprosentti oli hyvä 77 prosenttia. Työtyytyväisyysindeksi parani edellisvuodesta hieman ollen nyt 3,42 (muutos +0,05). Miehet olivat naisia tyytyväisempiä (miehet 3,55 ja naiset 3,4); samoin määräaikaiset viranhaltijat vakinaisia tyytyväisempiä (3,49 ja 3,40). Ikäryhmittäin tulokset sijoittuivat välille 3,35 3,58. Kysely jakaantui kahdeksaan eri osa-alueeseen. Neljän osa-alueen luvut olivat nousseet (0,15 0,30), ja vastaavasti neljän osa-alueen luvut laskeneet (0,01 0,22). Koska VMBaro-kysely uudistui vuonna 2016, eivät

Henkilöstökertomus 2016 11 (17) tulokset ole täysin vertailukelpoisia edellisvuoden lukujen kanssa. Valtion keskiarvoihin verrattuna Palkeiden luvut olivat hieman alhaisemmat. Virastojen välistä vertailua vaikeuttavat kuitenkin erot organisaatioiden toiminnassa, henkilöstörakenteessa sekä kulttuurissa ja arvoissa. Kaavio 10: Työtyytyväisyyskyselyn tulokset (Lähde: VMBaro) YHTEENSÄ Työnantajakuva ja arvot Vuorovaikutus ja viestintä Työympäristö Työyhteisön toimintakulttuuri Osaamisen kehittäminen Palkkaus Työn sisältö Johtaminen 3,42 3,37 3,65 3,36 3,28 3,13 3,49 3,5 3,67 3,8 3,4 3,1 2,83 2,9 3,72 3,5 3,22 3,44 0 0,5 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 2016 2015 VMBaron lisäksi Palkeissa arvioitiin esimiestyötä esimiesbaro-kyselyllä. Kyselyn tuloksista nousivat vahvuuksina esiin esimiesten helppo lähestyttävyys ja kyky asettaa selkeitä tavoitteita. Kehityskeskusteluiden toimivuus on edelleen kehittämiskohteena. 5.2. Sairauspoissaolot Sairauspoissaolot vähenivät edellisvuodesta, mutta olivat suuremmat kuin kaksi vuotta sitten. Palkeiden luku 10,8 työpäivää henkilötyövuotta kohden oli myös suurempi kuin valtiolla keskimäärin (8,5). Samoin Palkeiden terveysprosentti 29,8 alittaa selvästi valtion arvon (41,6). Lyhyet sairauspoissaolot eivät juurikaan poikenneet valtion keskimääräisistä luvuista. Sairastavuus selittyy pitkillä poissaoloilla.

Henkilöstökertomus 2016 12 (17) Kaavio 11. Sairauspoissaolotietoja työpäivinä 2014 2016 (Lähde: Tahti) 16 14 12,7 13,5 13,4 12 10 10,5 11,2 10,8 8 6 4 3,7 3,9 4,2 2 0 työpäivää / htv työpäivää / tapaus työpäivää / edunsaaja 2014 2015 2016 Palkeissa tehtävän staattisen istumatyön luonteesta johtuen sairauspoissaoloissa ovat painottuneet tuki- ja liikuntaelimiin liittyvät vaivat. Näistä syistä johtui 28 prosenttia työterveyshuollon kautta myönnetyistä sairauslomista. Työergonomiaan on pyritty panostamaan säännöllisillä ergonomiatarkastuskäynneillä ja jatkamalla työpöytien vaihtoa sähköpöydiksi. 5.3. Naisten ja miesten samapalkkaisuus Palkeiden palkkausjärjestelmänä on Palkkavaaka. Palkkausjärjestelmän seuranta- ja arviointiryhmä kokoontui seitsemän kertaa vuoden aikana. Tulevasta organisaatiomuutoksesta johtuen käsiteltäviä tehtäväkuvia oli runsaasti. Uutena palkitsemismuotona valittiin ensimmäisen kerran vuoden palkeetlainen. Vaativuustasoryhmien mukaan tarkasteltuna Palkeiden palveluksessa olevien naisten prosentuaalinen osuus painottui selkeämmin alempiin vaativuustasoryhmiin kuin miesten (kaavio 12). Vertailussa ovat mukana kaikki joulukuussa 2016 täyttä palkkaa saaneet henkilöt (569 henkilöä). Naisista 85,7 prosenttia (86,4 % v. 2015) sijoittui vaativuustasoryhmien 4 ja 7 välille, kun taas miehistä 66,7 prosenttia (69,2 % v. 2015).

Henkilöstökertomus 2016 13 (17) Kaavio 12. Naisten ja miesten sijoittuminen vaativuusryhmittäin (Lähde: Tahti) 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 6 15 17 66 6 7 8 2 2 3 60 244 98 29 31 24 5 8 503 4 VT 4 VT 5 VT 6 VT 7 VT 8 VT 9 VT 10 VT 11 VT 12 Yht. nainen mies Säännöllisen työajan kuukausiansion samapalkkaisuusindeksi (kaavio 13) osoittaa palkkatasa-arvon naisten ja miesten välillä. Suurimmassa osassa vaativuusryhmiä naisten keskimääräinen palkka oli miesten palkkoja korkeampi, mutta erot olivat vähäiset. Myös miesten lukumäärä on vähäinen, ja yhden henkilön merkitys siten suurempi kuin naisten joukossa. Lisäksi vaativuustasoilla 10 12 työskenteli yhteensäkin vain korkeintaan kymmenen henkilöä. Kaavio 13. Samapalkkaisuusindeksi = naisten ansiot miesten ansioista 2016, miehet = 100 (Lähde: Tahti) 120,0 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 103,8 103,8 101,6 101,4 101,0 101,1 94,5 97,0 103,4 0,0 VT 4 VT 5 VT 6 VT 7 VT 8 VT 9 VT 10 VT 11 VT 12

Henkilöstökertomus 2016 14 (17) 6. Henkilöstön kehittäminen 6.1. Henkilöstöinvestoinnit Henkilötyövuotta kohden lasketut investoinnit koulutukseen ja työterveyshuoltoon nousivat edellisvuodesta. Sen sijaan henkilöstöinvestoinnit työkuntoon ja työtyytyväisyyteen - työpaikkaruokailuun, virkistystoimintaan ja työsuojeluun - vähenivät. Yhteen laskettuina investoinnit (1 671,1 /htv) olivat vuonna 2016 lähellä edellisvuoden tasoa (1 638,6 /htv). Kaavio 14. Investoinnit ( /htv) koulutukseen, työterveyshuoltoon sekä työkuntoon ja työtyytyväisyyteen 2014 2016. Luvut eivät sisällä käytettyä työaikaa. (Lähde: Kirjanpito) työterveyshuolto 790,8 771,5 850,2 koulutus 379,6 283,3 512,1 työtyytyväisyys ja työkunto 500,7 583,9 446,0 0,0 100,0 200,0 300,0 400,0 500,0 600,0 700,0 800,0 900,0 2016 2015 2014 6.2. Henkilöstökoulutus Henkilötyövuotta kohden henkilöstökoulutukseen käytettiin hieman vähemmän työpäiviä kuin edellisvuosina. Vuonna 2016 koulutukseen käytettiin 3,2 työpäivää, kun vuonna 2015 vastaava luku oli 3,6 työpäivää. Henkilöstökoulutustilaisuuksia oli kuitenkin hyvin runsaasti (taulukko 2). Koulutusvälineenä hyödynnettiin Lync-mahdollisuutta. Myös koulutustilaisuuksien jakamisella lyhempiin osiin helpotettiin koulutuksiin osallistumista. Koulutuksen oikeanlaiseen kohdentamiseen pyritään osaamiskartoitusten avulla. Vuoden 2016 aikana osaamiskartoitukset tehtiin 72 henkilölle (89 hlölle v. 2015). Henkilöstökoulutuksesta tiedotettiin koulutuskalenterissa. Suurin osa kouluttajista oli Palkeiden henkilöstöä, minkä lisäksi kouluttajia ostettiin ulkoa.

Henkilöstökertomus 2016 15 (17) Talous- ja henkilöstöhallinnon substanssikoulutusten lisäksi kouluttautumista tarvittiin mm. uusien työvälineiden, kuten Twebasianhallinta- ja Cats-tuntikirjausjärjestelmän haltuunottoon. Uusille henkilöille pidettiin omat informaatiotilaisuutensa edellisvuosien tapaan. Samoin muita tilaisuuksia, kuten esimiesfoorumeita ja koko henkilöstön infotilaisuuksia, järjestettiin säännöllisesti. Sisäinen uutiskirje Paraati ilmestyi kuukausittain. Palkeissa järjestetyn koulutuksen lisäksi henkilöstö osallistui myös avoimiin ulkopuolisiin koulutuksiin, foorumeihin ja seminaareihin. Taulukko 2. Henkilöstökoulutuksia v. 2016 Koulutus Osallistujamäärä Koulutusten määrä Asiakasrekisterin ylläpito 23 2 Asiakastuki - AT 381 4 BI-koulutus 74 2 CGI palkat vapaahaku 105 5 Eläkeuudistus 2017 85 2 Ennakkoperintä 114 2 Ensiapukoulutukset 50 Excel-pivot 10 Hankinnasta maksuun 194 6 Hinnoitteluinfo 48 Kieku-koulutukset / eri aiheita 690 40 Kouluttajakoulutus 31 2 Lean-tehdas / muut Lean-koulutukset 69 7 Lomien ja poissaolojen käsittely Kiekussa 52 Nimikirjakoulutus 43 Ostolaskujen XML-koulutus 51 2 Palkeiden sisäinen tilinpäätösinfo 198 4 Palkkavaaka-koulutus 16 Palvelusaikalaskentakoulutus 37 Palvelusopimusmallin läpikäynti 26 Palvelutuntemus 31 Perinnän perustaidot 22 Robot Academy -koulutus 21 Rondo R8.05 versio-info 132 Rondo-koulutus kirjauksesta tilinpäätökseen 47 Ruotsin kielen koulutus 21 2 Ryhmäytymisvalmennus 32 2 SAP CATS -koulutukset 539 12

Henkilöstökertomus 2016 16 (17) SAP HCM -koulutukset 169 5 Sisäinen valvonta, riskien hallinta sekä jatkuvuussuunnittelu Palkeissa 36 2 Sopimuksellisten ja tilauksellisten laskujen käsittely 56 Talousarvion perusteet 70 2 Tassu -koulutus 32 3 Tilauksesta perintään 86 6 Tilha Client-koulutus 31 Tilinpäätöskoulutus, vuodenvaihteen työnjako sekä laskelmat ja liitteet 59 Tukitoimet päättyville määräaikaisuuksille 28 2 Tweb-koulutukset 296 39 Uniikkiura 14 Valtiokonttorin koulutus kirjanpitäjille 49 Valtuusseuranta ja tilinpäätös 54 Verotuksen erilliskysymyksiä 38 Vuosilomamääräykset valtiolla 28 Vuosilomia ja poissaoloja koskevat sopimusmääräykset valtiolla 64 2 YEL ja VAEL-koulutus 63 Äänenkäyttö 54

Henkilöstökertomus 2016 17 (17) Kooste henkilöstötilinpäätöksestä 2016 HTV 689,2, muutos 48,4 HTV, -6,6 % Osa-aikaisia 35, muutos -7 henkilöä, -16,7 % Määräaikaisia 93, muutos -39 henkilöä, -29,5 % Lähtövaihtuvuus 5,5 % (32 vak. palvelussuhdetta päättyi, joista vanhuuseläkkeelle jäi 15) Ulkoisia hakuja 5 (2015 20), 173 hakemusta (2015 701) HTV:n hinta 45 668 e, muutos -0,9 % Sairauspoissaolot 10,8 työpäivää/htv, muutos -3,6 % Työterveyshuolto 790,8 e/htv, muutos +2,5 % Henkilöstökoulutus 3,2 pv/htv, muutos -11,1 %