49 Lähiöt ja muut teollisen kaupungin reuna-alueet Myöhempi, mm. amerikkalaisen Clarence Perryn kehittelemä lähiö (neighbourhood unit) -periaate (1929) on satelliitimaisen puutarhakaupunkiajatuksen eräs muunnelma ennakoiden autokaupungin syntyä. Uusia inhimillisempiä asumismuotoja etsittiin patsi suurkaupunkien reunoilla (satelliiteissa, tytärkaupungeissa tai lähiöissä) niin myös suurten teollisten kaupunkien sisällä, niiden kokonaisratkaisuna, esimerkkinä Tony Garnierin Une Cité industrielle 1899-1906 (Garnier 1990) ja orgaanisen kasvun, desentralisaation ja rajattomasti leviävän autokaupungin malli (Frank Lloyd Wright: Broadacre City 1930-luvulla). Kuvat 84-86. Tony Garnierin teollisen kaupungin kokonaisuunnitelma (Une Cité industrielle, 1917) sisälsi tehtaiden lisäksi asuntoalueratkaisut, joille oli leimallista matala ja tiivis korttelirakenne sekä talotyypit (Une Cité industrielle suunnitelma 1917, alla vasemmalla ja Edouard Herriotin sairaala-alue Lyonissa 1915, alla oikealla), jotka 10-20 vuotta myöhemmin tulivat hyvin tyypillisiksi funktionalistisissa kaupunkirakenteen suunnitelmissa. (Garnier 1990, s.13 ja 74 ja Benevolo 1977, s. 334 ja 339).
Kuva 87. Teollisen kaupungin nopea kasvu erityisesti sen reuna-alueilla oli jo aiemmin synnyttänyt tarpeen kehittää ratkaisuja, joissa teollisuustyöväki asui omilla lähellä tuotantolaitoksia sijaitsevilla asuinalueillaan. Eräs tällainen pioneerisuunnitelma oli William Hesketh Leverin perustama teollisuuskylä Port Sunlight lähellä Liverpoolia Englannissa (Hall & Ward 1998, s. 12). Kuvassa ao. suunnitelman (William ja Segar Owen, Ernest Nexton ja Edwin Lutyens 1888) juliste (Miller 1994, s. 180). 50
Kuvat 88-90. Teollisen kaupungin laajentumisen ratkaisuesimerkkejä matalina puutarhaesikaupunkeina Saksasta 1910-1920-luvuilta. Kruppin teollisuussuvun 1912 perustama n. 5000 asukkaan Margaretenhöhe (Georg Metzendorf) Essenin reunoilla Ruhrin alueella edusti vielä Sitteläistä romanttista pikkukaupunki-ihannetta, kun taas Frankfurtissa ja Berliinin Zehlendorfissa 1920-luvuilla rakennetut vain 1200 asukkaan Römerstadt (Ernst May) ja Onkel Toms Hütte (Bruno Taut, Hugo Häring ym.) edustivat uutta modernismin puhdaslinjaista arkkitehtuuria (Hall 1988, s. 115-122 ja Hall &Ward 1998, s. 88-90). 51
Kuvat 91-92. Teollistuvan yhteiskunnan kaupunkisuunnitelmien kuten myös puutarhakaupunki-idean taustalla olivat lukuisat kaupunkiutopiat (More, Campanella, Bacon, Owen, St.-Simon, Fourier, Cabet, Godin, Kropotkin, Bellamy), joissa etsittiin uutta siistin, terveellisen ja viihtyisän kaupunkiympäristön mallia (ks. esim. Benevolo 1967, s. xii ja 39-84, Hall & Ward 1998, s. 11-12, Lahti 1982). Mielenkiintoinen yksityiskohta Robert Owenin ihanneyhdyskunnassa (yllä) oli, että se koostui erittäin väljistä neliömäisistä ruuduista (parallelogrameista), joiden kooksi oli asetettu 1 200 asukasta ja asukastiheydeksi vain 1 asukas/eekkeri eli 250 asukasta/km 2 eli samaksi minkä myöhemmin Frank Lloyd Wright asetti Broadacre Cityn (alla) asukastiheydeksi (Benevolo 1976, s. 44). Puutarhakaupunkimallissa tehokkuus nousikin jo yli 30-kertaiseksi (ks. luku 2 Kolmas suuri linja). 52
53 Yksittäisiä, moderneja matalan ja tiiviin esimerkkejä Kuva 93. Kapeatonttinen tiivis asuntokortteli, Hahlen Sveitsi 1961 (Bezzola 1964, Kautto 1996) Kuva 94. Kapeaan tonttiin ja syvään runkoon perustuva tiiviin ja matalan asuntoalueen malli Yhdysvalloista (Chermayeff & Alexander 1975, Kautto 1996)
Kuvat 95-96. Uusien talotyyppien kehittelyä. Yllä perinteistä omakotialuetta muistuttavaa talosuunnittelun estetiikkaa Norjasta (Guttu, Næss & Saglie 1993). Tiiveyttä on lisätty suurentamalla talokokoa ja mataluuden mielikuva on kyetty säilyttämään taitavilla, perinteistä pientaloestetiikkaa muistuttavilla valinnoilla (kattokulmat, räystäät, julkisivumateriaalit, ikkunamuodot, piha-aidat, puuistutukset). Alla australialainen ekologisen asuntokorttelin mallisuunnitelma (Downton 1992, Lahti & Harmaajärvi 1992). Korttelimalli on kaikessa talotyyppien vapautuneisuudessaan tarkoitettu myös ruutukaava-alueilla sovellettavaksi 54