TÄYDENNYSKOULUTUS TERVEYDENHUOLLOSSA. Sairaalamme on hyvin koulutusmyönteinen, kunhan siihen ei mene rahaa eikä aikaa.

TÄYDENNYSKOULUTUS TERVEYDENHUOLLOSSA Sairaalamme on hyvin koulutusmyönteinen, kunhan siihen ei mene rahaa eikä aikaa. Tehy ry Antti Aarnio Tehyn julkaisusarja B: Selvityksiä 1/2005 1

Antti Aarnio, ekonomisti, VTM Täydennyskoulutus terveydenhuollossa Sairaalamme on hyvin koulutusmyönteinen, kunhan siihen ei mene rahaa eikä aikaa.. Tehyn julkaisusarja B: Selvityksiä 1/2005 ISBN 951-9172-40-8 Painopaikka: Multiprint Oy, 2005 2

Tiivistelmä. Täydennyskoulutus terveydenhuollossa Sairaalamme on hyvin koulutusmyönteinen, kunhan siihen ei mene aikaa ja rahaa. Tehyn täydennyskoulutusselvitys vuonna 2005. Selvityksessa tarkastellaan terveydenhuollon täydennyskoulutuksen suunnittelua, toteuttamista ja seurantaa vuonna 2005. Selvityksen tarkoituksena oli selvittää, onko terveydenhuollon hoitohenkilöstön täydennyskoulutuksessa tapahtunut muutoksia vuonna 2003 uudistettujen kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain ja vuonna 2004 ilmestyneen STM:n terveydenhuollon täydennyskoulutussuosituksen jälkeen. Selvitys toteutettiin lomakekyselynä helmi-huhtikuussa 2005. Kohteena olivat tehyläiset osastonhoitajat ja ylihoitajat, joista valittiin otos kyselyn kohteeksi. Terveydenhuollon hoitohenkilöstön täydennyskoulutussuositus ei toteudu STM:n täydennyskoulutussuosituksen hengen mukaisesti vielä vuonna 2005. Vastanneiden ylihoitajien ja osastonhoitajien mukaan täydennyskoulutussuunnitelmia ei ole vielä laadittu lähes puolelle hoitohenkilöstöstä. Täydennyskoulutuksen suunnittelu ei ole vielä osa organisaatioiden strategista suunnittelua. Koulutusmäärärahojen ja sijaismäärärahojen vähäisyys hankaloittavat riittävää täydennyskoulutusta. Selvityksen vastausten perusteella täydennyskoulutukseen tarkoitetut valtionosuuksien lisäykset eivät ole suuntautuneet täydennyskoulutukseen kunnissa. Ylihoitajilla ja osastonhoitajilla ei ole käytettävissään riittäviä tietoja täydennyskoulutukseen käytettävistä rahamääristä. Täydennyskoulutuksen seuranta ja raportointijärjestelmät puuttuvat vielä useilta organisaatioilta. Selvityksen perusteella näyttää siltä, että henkilöstö voi osallistua melko hyvin täydennyskoulutuksen arviointiin. Selvityksen mukaan koulutukseen lähtevän sijalle palkataan melko harvoin sijainen. Täydennyskoulutussuosituksella on ollut jonkin verran positiivista vaikutusta erityisesti terveyskeskuksissa. Kolmanneksessa niistä suosituksen vaikutus on näkynyt talousarviovalmistelussa määrärahojen kasvamisena. Osastonhoitajista ja ylihoitajista vajaat puolet koki, että suosituksen jälkeen heidän omat esimiehensä ovat kiinnittäneet enemmän huomiota täydennyskoulutukseen. Asiasanat: Terveydenhuolto, täydennyskoulutus 3

Sammandrag Kompletteringsutbildningen i hälsovården Vårt sjukhus är mycket positivt till utbildning, bara det inte tar tid och pengar. Tehys kompletteringsutbildningsutredning år 2005 I utredningen granskas planeringen, verkställandet och uppföljningen av hälsovårdens kompletteringsutbildning år 2005. Utredningens syfte var att utreda om det skett förändringar i hälsovårdspersonalens kompletterings utbildning efter folkhälsolagens och specialsjukvårdslagens ändringar år 2003 och SHM:s kompletteringsutbildnings rekom mendation för hälsovården år 2004. Utredningen genomfördes som en formulär enkät i februari april 2005. Målgrupp var avdelningsskötarna och överskötarna, av vilka var tionde utvaldes för enkäten. Kompletteringsutbildningsrekommendationen för hälsovården förverkligas inte enligt andan i SHM:s kompletteringsutbildningsrekommendation ännu år 2005. Enligt över skötarna och avdelningsskötarna som svarat har komplet teringsutbildningsplaner inte ännu uppgjorts för nästan hälften av vårdper sona len. Planeringen av kompletterings ut bild ning är ännu inte en del av organisationernas strategiska planering. Bristen på utbildnings- och vikariatanslag gör tillräcklig kompletteringsutbildning svår. Enligt utredningen har de för kompletteringsutbildning avsedda ökade statsbidragen inte använts till kompletterings utbildning i kommunerna. Överskötarna och avdelningsskötarna har inte till sitt förfogande tillräckliga uppgifter om penningsummorna som används till kompletteringsutbildning. Kompletteringsutbildningens uppföljnings- och rapporteringssystem saknas ännu hos de flesta organisationer. Enligt utredningen ser det ut som om perso nalen ganska bra kan delta i utvärderingen av kompletteringsutbildningen. Enligt utredningen anställs ganska sällan en vikarie för en som går på utbildning. Kompletteringsutbildningsrekommendationen har i någon mån haft positiv effekt i synnerhet i hälsocentralerna. Vid en tredjedel av dem har rekommen datio nens inverkan märkts i budgetberedningen som ökade anslag. Av avdelningsskötarna och överskötarna upplevde hälften att efter rekommendationen har deras egna chefer fäst större uppmärksamhet vid kompletteringsutbildningen. Nyckelord: Hälsovården, kompletteringsutbildning

Summary Skills updating training for health care personnel Our hospital is very keen on training as long as it costs neither time nor money. The Tehy Report on skills updating training in 2005. The planning, implementation and monitoring of skills updating training in 2005 for health care personnel are reviewed in this report. The purpose of the report was to clarify whether any change in skills updating training for health care personnel has taken place since the 2003 reform of the Finnish Public Health Act and the Special Nursing Act and following the recommendation which was issued in 2004 by the Finnish Ministry of Social Affairs and Health on skills updating training for health care personnel. The report was compiled on the basis of the answers to a questionnaire which was conducted from February to April 2005. The questionnaire was focused on charge nurses and matrons, of whom a number were chosen to participate in the enquiry. The recommendation by the Ministry of Social Affairs and Health on skills updating training for health care personnel will not be implemented, in the spirit of the recommendation, during 2005. According to the response from those charge nurses and matrons who replied to the questionnaire, no skills updating plans have been drawn up for almost one half of nursing staff. Planning for skills updating training has as yet not become part of the strategic planning of health care organisations, and the low level of funding which is available for training and for engaging locums hinders the provision of sufficient skills updating. According to the replies received, the increase in state funding which had been earmarked for skills updating has not been channelled in this direction in the municipalities. There is insufficient information available to charge nurses and matrons on the funding of skills updating training. Many organisations are currently still without a system for monitoring and reporting on skills updating training. On the basis of the results of the Tehy report, it seems that there are fairly good arrangements in place for health care personnel to participate in the assessment of skills updating training, yet nevertheless locums are rarely engaged for those who take up training. The recommendation on skills updating training has had some positive influence, particularly in health care centres. In one third of these the impact of the recommendation has produced, in the draft budget, an increase in the funding of training. Almost 50 per cent of the responding charge nurses and matrons were of the opinion that as a result of the recommendation 5

their own seniors now paid more attention to skills updating training than hitherto. Key words: Health care, skills updating training 6

LUKIJALLE Terveydenhuollon täydennyskoulutukseen kiinnitettiin valtakunnan tasolla aikaisempi vuosia enemmän huomiota vuonna 2005. Sosiaali- ja terveysministeriön suositus terveydenhuollon täydennyskoulutuksesta ilmestyi ja kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia lisättiin 12 milj. eurolla terveydenhuollon täydennyskoulutuksen tukemiseksi. Tehylle on ollut tärkeää, että jäsenemme pääsevät säännöllisesti täydennyskouluttautumaan. Uudistusten jälkeen meitä kiinnosti erityisesti se, tapahtuiko paikallistasolla muutoksia valtakunnanohjauksen seurauksena? Parantuivatko jäsentemme mahdollisuudet osallistua täydennyskoulutukseen? Tämän selvityksen tekemiseen kannustivat myös allekirjoittaneen epäilyt siitä, että esimerkiksi valtionosuuksien lisäykset eivät olleet ohjautuneet niille tarkoitettuun tarkoitukseen. Selvityksen tarkoituksena on tuottaa osaltaan lisävalaistusta esimerkiksi täydennyskoulutuksen rahoitukseen, mutta myös antaa lisätietoa jäsenillemme täydennyskoulutuksen nykytilasta erilaisissa organisaatioissa. Selvityksen tekomatkalla on ollut monia mutkia, joiden selvittämisessä ovat auttaneet erityisesti työtoverini Tehyn kehittämisyksiköstä. Kiitos siitä. Helsingissä elokuussa 2005 Antti Aarnio Ekonomisti, VTM Tehyn kehittämisyksikkö 7

Sisällysluettelo 1. Johdanto... 11 2. Hoitohenkilöstön täydennyskoulutuksen merkitys ja nykytila Suomessa 13 2.1 Täydennyskoulutuksen merkitys... 13 2.2 Täydennyskoulutusta koskeva lainsäädäntö ja ohjeistus... 14 2.2.1 Terveydenhuollon hoitohenkilöstön täydennyskoulutusta koskevat lait... 14 2.2.2 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta... 15 2.2.3 Sosiaali- ja terveysministeriön täydennyskoulutussuositus. 16 2.3 Täydennyskoulutuksen seuranta ja rahoitus... 17 3. Kyselyn toteutus... 19 4. Osastonhoitajille suunnatun kyselyn tulokset... 20 4.1 Taustatiedot vastaajista... 20 4.2 Täydennyskoulutussuunnitelmien yleisyys ja täydennyskoulutusvelvoitetta hankaloittavat seikat... 21 4.2.1 Hoitohenkilöstön täydennyskoulutussuunnitelmien yleisyys... 21 4.2.2 Osastonhoitajien näkemys täydennyskoulutusta hankaloittavista seikoista... 23 4.3 Täydennyskoulutuksen rahoitus osastoilla... 24 4.3.1 Täydennyskoulutukseen käytettävä rahoitus... 24 4.4 Täydennyskoulutuksen toteutuminen osastoilla... 27 4.4.1 Osastonhoitajien mahdollisuudet tarjota täydennyskoulutusta... 27 4.4.2 Hoitohenkilöstön koulutuspäivien lukumäärä ja työnantajan suhtautuminen... 30 4.5 Täydennyskoulutuksen seuranta osastoilla... 32 4.5.1 Osastonhoitajien näkemys täydennyskoulutuksen määrään 33 4.6 Osastonhoitajien vapaat kommentit... 34 5. Ylihoitajille suunnatun kyselyn tulokset... 34 9

5.1 Taustatiedot vastaajista... 34 5.2 Täydennyskoulutussuunnitelmat ylihoitajien organisaatioissa... 35 5.2.1 Täydennyskoulutuksen suunnittelu... 36 5.2.2 Ylihoitajien näkemys koulutusyhteistyöstä ja täydennyskoulutuksen esteistä... 37 5.3 Täydennyskoulutuksen rahoitus... 39 5.3.1 Hoitohenkilöstön täydennyskoulutukseen käytettävä raha vuonna 2005... 40 5.3.2 Valtionosuuksien lisäyksen ja täydennyskoulutussuosituksen vaikutus... 41 5.4 Täydennyskoulutuksen toteuttaminen... 44 5.4.1 Täydennyskoulutuksen rahoittajat ja toteuttajat... 44 5.4.2 Työnantajan tuki täydennyskoulutukselle ja täydennyskoulutuksen arvioiminen... 45 5.5 Täydennyskoulutuksen seuranta ja määrä... 47 5.5.1 Täydennyskoulutuksen seuranta... 47 5.5.2 Ylihoitajien näkemys hoitohenkilöstön täydennyskoulutuksen määrään... 48 5.6 Ylihoitajien vapaat kommentit... 49 6. Johtopäätökset... 50 Lähdeluettelo... 54 Liite 1: kysymyslomakkeet... 56

1. Johdanto Suomalainen terveydenhuolto on jatkuvasti huomion keskipisteessä. Sitä kehitetään, arvostellaan - välillä jopa kiitellään, tasaisin väliajoin. Terveydenhuollon hoitohenkilökunnan osaamisella pyritään tulevaisuudessa osaltaan ratkomaan terveydenhuollon lisääntyvän kysynnän aiheuttamaa resurssipulaa, kun väestörakenteemme muuttuu. Osaaminen ei kuitenkaan kasva tai pysy edes ennallaan ilman täydennyskoulutusta. Teknologian kehittyminen, uudet lääkkeet ja hoitomenetelmät edellyttävät jatkuvaa kouluttautumista. Kun valtioneuvosto teki 11.4.2002 periaatepäätöksen terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi, syntyi kansallinen terveysprojekti, johon liittyi useita eri osahankkeita. Yksi hankkeista oli terveydenhuoltohenkilöstön täydennyskoulutus- osahanke, jonka avulla oli tarkoitus luoda paremmat edellytykset täydennyskoulutuksen järjestämiselle. Aikaisemmin kansanterveyslaki (66/1972) ja sosiaalihuoltolaki (710/1982) edellyttivät kuntien huolehtivan henkilöstönsä täydennyskoulutuksesta. Kuntien valtionosuusjärjestelmän muutosten yhteydessä vuonna 1993, työnantajien täydennyskoulutusvelvoite poistettiin edellä mainituista laeista. Vuonna 1994 astui voimaan laki ja asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä (laki 559/1994 ja asetus 564/1994), jossa on säädöksiä terveydenhuollon työntekijän täydennyskoulutusvelvoitteesta ja työnantajan velvoitteesta tarjota koulutusta. Tehyn näkemyksen mukaan muutokset johtivat kuitenkin hoitohenkilöstön täydennyskoulutusmäärien romahtamiseen. Tehyn hallitus linjasikin vuonna 1999 Tehyn tavoitteet hoitohenkilöstön täydennyskoulutuksen kehittämiseksi (Tehy 1999). Tavoitteeksi asetettiin esimerkiksi se, että täydennyskoulutus on osa jokapäiväistä terveydenhuollon toimintaa, mikä merkitsee jatkuvaa täydennyskoulutustarpeen arviointia toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Palvelurakenteiden muutoksiin on liitettävä suunnitelma täydennyskoulutuksesta. Täydennyskoulutuksella on myös kannustettava organisaatioiden kehittymistä, tuettava hyvän hoidon toteuttamista ja työntekijöiden jaksamista. Tehy on siis edellyttänyt, että työpaikoille luodaan toimiva ja jatkuva täydennyskoulutusjärjestelmä. Työntekijöille on mahdollistettava vähintään viiden päivän osallistuminen täydennyskoulutukseen vuosittain. Koulutukseen on oltava oikeus osallistua työaikana, ja niihin on varattava riittävästi määrärahoja. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 1.4.2003 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia suositukset terveydenhuollon täydennyskoulutuksesta osana valtioneuvoston periaatepäätöksen toimeenpanoa. Suosituksessa, kuten myös tässä selvityksessä, täydennyskoulutuksella tarkoitetaan ammattia tukevaa, suunnitelmallista, tarvelähtöistä, lyhyt- tai pitkäkestoista koulutusta, jonka tarkoituksena on ylläpitää, ajantasaistaa ja lisätä työntekijän ammattitaitoa ja osaamista välittömässä ja välillisessä työssä potilaiden ja asiakkaiden kanssa. Tilastokeskuksen työolotutkimusten (Lehto-Sutela, 2004) mukaan työnantajan 11

kustantamaan koulutukseen osallistuminen on 25 vuoden aikana kasvanut selkeästi suomalaisessa työelämässä. Julkisella sektorilla työskentelevät osallistuvat Lehdon ja Sutelan tutkimuksen mukaan yksityisellä sektorilla työskentelevää useammin koulutuksiin. Koulutusta on viimeisemmän 20 vuoden aikana annettu yhä useammalle palkansaajalle, mutta koulutusten kestot ovat lyhentyneet. Vuonna 2003 naiset osallistuivat keskimäärin 5,2 päivänä työnantajan koulutukseen, miehet 6,3 päivänä. Koulutuspäivien kehitys on ollut kuitenkin laskusuuntaista 1990-luvun alusta saakka. Koulutusta annetaan useammin, mutta kestot ovat lyhentyneet. Miesten koulutuspäivien keskiarvo on korkeampi kuin naisten. Miten asia on terveydenhuollossa? Suomessa terveydenhoitohenkilöstön täydennyskoulutus on perustunut pitkälti vapaaehtoisuuteen. Mustajoen (2003,17) mukaan oman työn kehittämisen ja palvelujen laadun parantamisen nähdään kuuluvan jokaisen työntekijän vastuuseen. Kouluttautuminen ja ammattitaidon ylläpitäminen on osa työtä, mutta se on myös ammattieettinen velvollisuus. Terveydenhuoltohenkilöstön täydennyskoulutusta koskevat säännökset kansanterveyslaissa ja erikoissairaanhoitolaissa uudistettiin vuonna 2003, jolloin hyväksyttiin myös erillinen täydennyskoulutusasetus 1. Nämä lainsäädäntömuutokset yhdessä asetuksen kanssa täsmentävät terveydenhuollon työnantajan ja työntekijän täydennyskoulutukseen liittyviä velvollisuuksia. Halusimme Tehyssä selvittää, ovatko lainsäädäntöuudistukset ja varsinkin suositus terveydenhuoltohenkilöstön täydennyskoulutuksesta aiheuttaneet muutoksia paikallisella tasolla. Olimme kiinnostuneita siitä, miten asetuksen edellyttämä täydennyskoulutus toteutuu käytännössä hoitohenkilöstön osalta. Päätimme suunnata kyselyn tehyläisille ylihoitajille ja osastonhoitajille kuntaja yksityissektorilla. Osastonhoitajat johtavat omia osastojaan hyvin erilaisissa organisaatioissa. Heiltä pyrittiin saamaan näkemystä siihen, miten käytännön työssä täydennyskoulutus toteutuu? Millaiset mahdollisuudet heillä on täydennyskouluttaa alaisiaan? Kyselyn tarkoituksena oli myös selvittää, miten ylihoitajat näkevät asetuksen vaikuttaneen omissa organisaatioissaan. Onko asetus parantanut ylihoitajien mielestä täydennyskoulutuksen suunnittelua, rahoitusta, seurantaa ja arviointia? Ylihoitajien kysymyslomakkeessa keskityttiin erityisesti täydennyskoulutuksen rahoitukseen. Tässä raportissa luvussa kaksi kerrotaan laajemmin täydennyskoulutuksen merkityksestä ja erityisesti terveydenhuollon täydennyskoulutukseen liittyvää lainsäädännöstä ja ohjeistuksesta Luvussa kolme esitellään osastonhoitajille osoitetun kyselyn tuloksia. Luvussa neljä tarkastellaan ylihoitajille tarkoitetun kyselyn tuloksia. Johtopäätökset seuraavat luvussa viisi. 1 Täydennyskoulutusta koskevaa lainsäädäntöä ja ohjeistusta esitellään tarkemmin luvussa 2.2. 12

2. Hoitohenkilöstön täydennyskoulutuksen merkitys ja nykytila Suomessa 2.1. Täydennyskoulutuksen merkitys Valtioneuvoston (2004) Suomi maailmantaloudessa raportin mukaan kansallisen globalisaatiostrategian keskeinen elementti on osaamisen vahvistaminen. Teknologisen muutoksen ja lisääntyvän kansainvälisen kilpailun seurauksena työpaikkoja syntyy ja häviää nopeassa tahdissa. Työtehtävien vaatimukset muuttuvat, ja menestyksen ratkaisee yrityksen ja työvoiman kyky uudistaa osaamistaan ja luoda uusia innovaatioita. Raportissa todetaan, ettei koulutus nykyisellään reagoi riittävän nopeasti työvoiman kysynnän muutoksiin. Ongelmana on myös se, että kannustimet eivät toimi niin, että kansalaisten valmiudet päivittyisivät ja henkilöstö saisi hyvissä ajoin uudelleenkoulutusta ammattien kadotessa ja uusien syntyessä. Työpaikkojen koulutuskulttuuri ei kannusta osallistumaan koulutukseen riittävästi ja ammatilliseen osaamiseen investoimista ei nähdä osana yrityksen kilpailustrategiaa. Mitä yhteyttä globalisaatioraportilla ja terveydenhuollon täydennyskoulutuksella on? Kyse on osaamisesta, jota tarvitaan niin globalisaation hallinnassa kuin terveydenhuollossakin. Täydennyskoulutuksen tarkoitus on juuri osaamisen lisääminen ja päivittäminen. Terveydenhuollon täydennyskoulutuksen ulottuvuudesta löytää kattavan selvityksen esimerkiksi Kortteen (1997) ja Sosiaali- ja terveysministeriön täydennyskoulutusselvityksestä (2004). Ammatillisen täydennyskoulutuksen merkitys on kiteytetty hyvin valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan (ETENE) toteamuksessa vuodelta 1999 (8.2.1999): se parantaa toiminnan ja palvelujen tuloksellisuutta sekä potilasturvallisuutta ja lisää kuntalaisten (asiakkaiden) tyytyväisyyttä Täydennyskoulutus nousee entistä merkittävämmäksi 2000-luvun terveydenhuollossa, kun terveydenhuoltohenkilöstö ikääntyy merkittävästi. Kuntasektorilla työskentelee noin 141 500 terveydenhuollon ammattilaista. Heistä yli 20 % täyttää vanhuuseläkeikänsä seuraavien 10 vuoden aikana (Keva 2005). Jäljelle jäävän henkilöstön osaamisesta on pidettävä entistä tarkempaa huolta Lisäksi uudet hoitotavat, teknologian lisääntyminen ja asiakkaiden odotusten lisääntyminen lisäävät täydennyskoulutuksen tärkeyttä. Osaava henkilökunta on tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaamisen kannalta elintärkeää. Kansallisessa terveydenhuollon hankkeessa sekä sosiaalialan kehittämishankkeessa osaamisen ylläpito ja kehittäminen sekä tähän liittyvä täydennyskoulutuksen toteutuminen olivat yksi keskeinen tavoite. Terveyskeskusten ja sairaanhoitopiirien on huolehdittava siitä, että terveyden- 13

huollon henkilöstö ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan osallistumalla riittävästi heille järjestettyyn täydennyskoulutukseen. Täydennyskoulutuksella turvataan henkilöstön saatavuutta ja osaamista. Täydennyskoulutusta tarvitaan myös erilaisten hoitosuositusten käyttöönoton varmistamiseksi sekä valtakunnallisten yhtenäisten hoitoon pääsyn perusteiden käyttöön ottamiseksi (Korhonen, 7 Sairaalatalous 1/2005) Tehyn omissa selvityksissä (esim. Markkanen 2005) on todettu erilaisten tehtävien siirron lääkäreiltä hoitohenkilöstölle yleistyneen. Tämä kehitys lisää entisestään täydennyskoulutuksen merkitystä ja tarvetta tulevaisuudessa. 2.2 Täydennyskoulutusta koskeva lainsäädäntö ja ohjeistus Täydennyskoulutus terveydenhuollossa eroaa muusta ammatillisesta täydennyskoulutuksesta siihen liittyvän lainsäädännön takia. Terveydenhuollon työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen on eettinen velvollisuus työntekijälle, mutta terveydenhuollon ammattihenkilöillä on myös lakisääteinen täydennyskoulutusvelvollisuus. Terveydenhuollon täydennyskoulutusta ohjaavat laki ja asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä (L 559/1994), työterveyshuoltolaki (1383/2001) ja erikoissairaanhoitolaki (1062/1989) 2.2.1 Terveydenhuollon hoitohenkilöstön täydennyskoulutusta koskevat lait Kansallisen terveyshankkeen täydennyskoulutus osahankkeessa valmisteltiin kansanterveyslakiin ja erikoissairaanhoitolakiin täydennyskoulutusta koskevat säännökset sekä sosiaali- ja terveysministeriön asetus. Lainmuutokset (992/2003 ja 993/2003), jotka vahvistettiin 28.11.2003, ja 15.12.2003 annettu sosiaali- ja terveysministeriön asetus tulivat voimaan 1.1.2004. Lain ja asetuksen terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä (L 559/1994) mukaan terveydenhuollon ammattihenkilöllä on eettinen velvollisuus käyttää työssään toimintatapoja, joita hän on koulutuksessaan oppinut, ja hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään näitä toimintatapoja. Lain 18 käsittelee erikseen täydennyskoulutusta. Ammattihenkilö on velvollinen ylläpitämään ja kehittämään ammattitoiminnan edellyttämää ammattitaitoa sekä perehtymään ammattitoimintaansa koskeviin säännöksiin ja määräyksiin riippumatta millä toimialalla tai sektorilla hän työskentelee. Laki koskee myös työnantajia yksityisellä ja julkisella sektorilla, joiden tulee 18 2 momentin mukaan luoda edellytykset sille, että ammattihenkilö voi osallistua tarvittavaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen. 14

Erikoissairaanhoitolain (1062/1989) mukaan sairaanhoitopiirin tulee huolehtia samaan sairaanhoidon vastuualueeseen kuuluvien muiden sairaanhoitopiirin kuntayhtymien tarvitsemasta ohjauksesta ja neuvonnasta erikoissairaanhoidon antamisessa, sairaanhoitohenkilökunnan täydennyskoulutuksessa ja sairaanhoitoon kuuluvan tutkimus- ja kehittämistoiminnan järjestämisessä. Työterveyshuoltolaissa (1383/2001) puolestaan todetaan, että työterveyshuollon ammattihenkilöstöllä ja asiantuntijoilla tulee olla riittävällä täydennyskoulutuksella ylläpidetyt tiedot ja taidot. Tämä laki myös velvoittaa työterveyshuollon työnantajaa huolehtimaan, että ammattihenkilöt ja asiantuntijat osallistuvat riittävästi, kuitenkin vähintään kolmen vuoden välein ammattitaitoaan ylläpitävään täydennyskoulutukseen. Täydennyskoulutusvelvoite koskee myös itsenäisenä ammatinharjoittajana työterveyshuoltotehtävissä toimivaa terveydenhuollon ammattihenkilöä. 2.2.2 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (1194/2003) määritellään terveydenhuollon täydennyskoulutuksen sisältöä, laadun määrittelyä, täydennyskoulutuksen määrää, järjestämistä ja seurantaa. Asetus astui voimaan 1.1.2004. Asetuksen mukaan täydennyskoulutuksen tarkoituksena on lisätä ja ylläpitää työntekijän ammattitaitoa ja osaamista sekä tukea terveydenhuollon toimintayksiköiden toimintaa ja sen kehittämistä terveyden edistämisessä sekä sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. Täydennyskoulutuksen tulee perustua suunnitelmaan ja sisällön on tuettava asetettuja tavoitteita. Asetuksen mukaan täydennyskoulutuksen määrä riippuu työntekijän peruskoulutuksesta ja työn vaativuudesta, toimenkuvasta ja siinä tapahtuvista muutoksista sekä ammatillisista kehittymistarpeista. Vähimmäismääriä koulutukselle ei ole säädetty, mutta Sosiaali- ja terveysministeriön suosituksessa korostetaan täydennyskoulutusta osana strategista johtamista. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä pidettiin keskimäärin 3-10 täydennyskoulutuspäivää vuodessa lähtökohtana. Tehy on pitänyt viittä päivää lähtökohtana hoitohenkilöstön täydennyskoulutuksen määrälle. Terveyskeskus ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymä voivat järjestää täydennyskoulutuksen omana toimintanaan tai hankkia sen toiselta terveyskeskukselta, sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä tai muulta täydennyskoulutuksen järjestäjältä. Koulutusta on järjestettävä kaikille terveydenhuollon toimintayksiköissä työskenteleville henkilöille. Asetuksessa todetaan myös, että terveydenhuollon toimintayksiköiden tulee seurata täydennyskoulutuksen toteutumista, siihen osallistumista ja siitä aiheutuvia kustannuksia. Kunnallinen työmarkkinalaitos velvoitetaan kokoamaan vuosittain tilastotiedot valtakunnallista seurantaa varten. Ensimmäisen kerran tiedot kerättiin keväällä 2005. 15

2.2.3 Sosiaali- ja terveysministeriön täydennyskoulutussuositus Lainsäädäntömuutosten keskeinen sisältö tarkoittaa lyhyesti sitä, että uusien säännösten mukaan työnantajan tulee huolehtia, että terveydenhuoltohenkilöstö osallistuu peruskoulutuksen pituudesta, työn vaativuudesta ja toimenkuvasta riippuen riittävästi heille järjestettyyn täydennyskoulutukseen. Vaikka tässä selvityksessä keskitytäänkin erityisesti hoitohenkilöstön täydennyskoulutukseen, terveydenhuollon täydennyskoulutuksen piiriin kuuluvia ammattiryhmiä ei ole asetuksessa rajattu. Myöskään sen, onko henkilö vakituisessa tai määräaikaisessa palvelussuhteessa, ei pidä vaikuttaa täydennyskoulutukseen pääsemiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 1.4.2003 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia lainsäädäntömuutoksia tukevat täydennyskoulutuksen valtakunnalliset suositukset eri toimintayksiköiden käyttöön. Työryhmä laati suositukset täydennyskoulutuksen suunnittelusta, täydennyskoulutuksen mahdollistamisesta ja toteutuksesta, täydennyskoulutuksen seurannasta ja täydennyskoulutuksen arviointikriteereistä. Nämä suositukset (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2004:3) oli tarkoitettu erityisesti terveyskeskusten ja sairaaloiden käyttöön, mutta suositusta voidaan soveltaa myös sosiaalihuollossa toimiviin terveydenhuollon ammattihenkilöihin sekä yksityisessä terveydenhuollossa ja kolmannella sektorilla. Sosiaalipuolella sosiaalihuoltolain muutosta koskeva laki 50/2005 astui voimaan 1.8.2005. Laki koskee kunnan sosiaalihuollon tehtävissä työskenteleviä henkilöitä ja siinä määritetään täydennyskoulutusvelvoite. Tätä lakia ja siitä johdettavia suosituksia ei käsitellä tässä selvityksessä. Suositusraportti koostuu neljästä suosituksesta: täydennyskoulutuksen suunnittelu, täydennyskoulutuksen mahdollistaminen ja toteutus, täydennyskoulutuksen seuranta ja täydennyskoulutuksen arviointikriteerit. Alla esitellään suurpiirteittään suositusten sisältö. Suositukset kokonaisuudessaan on esitetty liitteessä yksi. Täydennyskoulutuksen suunnittelua koskevan osion mukaan organisaatioissa pitää laatia ohjeet koulutuksen suunnittelua, toteutusta, seurantaa ja arviointia varten. Suunnittelussa otetaan huomioon eri ammattiryhmät ja siinä huomioidaan eri tahojen tarpeet. Täydennyskoulutuksen mahdollistamisesta ja toteutuksesta annetussa suosituksessa korostetaan työnantajan velvollisuutta mahdollistaa koulutukseen osallistuminen. Osallistuminen on jokaisen työntekijän velvollisuus. Työnantajalla on kuitenkin pääasiallinen kustannusvastuu. Koulutus on toteutettava alueellisessa ja seudullisessa yhteistyössä. Täydennyskoulutuksen seurantasuosituksessa korostetaan seurannan merkitystä. Koulutusta on seurattava yksilö-, ammattiryhmä- ja organisaatiotasolla. Raportointi on osa henkilöstökertomusta. Yksilötasolla on hyödynnettävä kehityskeskusteluja ja erilaisia osaamiskansioita. Organisaatioiden on kehitettävä 16

sähköiset täydennyskoulutusrekisterit. Neljännessä suosituksessa eli täydennyskoulutuksen arviointikriteerit koskevassa suosituksessa korostetaan koulutuksen arvioinnin merkitystä. Miten tuloksellista koulutus on ollut? 2.3 Täydennyskoulutuksen seuranta ja rahoitus Hoitohenkilöstön täydennyskoulutuksen seurantaa hankaloittaa tilastojen puutteellisuus. Kuntasektorilla, jossa työskentelee suurin osa hoitohenkilöstöstä, ei ole ollut olemassa kattavia tilastoja koulutukseen osallistumisesta, rahoituksesta tai aihepiireistä. Täydennyskoulutusasetuksessa edellytetään, että terveydenhuollon toimintayksiköt seuraavat koulutuksen toteutumista, siihen osallistumista ja siitä aiheutuvia kustannuksia osana erilaisia seurantajärjestelmiä. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen tehtävänä on kerätä toimintayksiköiden seurantatietojen pohjalta täydennyskoulutusta koskevat määrälliset ja kustannustiedot koko kunta-alan osalta ja raportoida kehityksestä vuosittain. Ensimmäisen kerran raportointi tapahtui vuonna 2005. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen raportin (Hotti, 2005) mukaan monissa kunnissa ja kuntayhtymissä ei vielä ollut valmiuksia vuoden 2004 täydennyskoulutustietojen ilmoittamiseen säädösten edellyttämällä tarkkuudella. Kirjanpito- ja seurantajärjestelmät olivat vielä useissa tapauksissa puutteelliset tai keskeneräiset. Ongelmia tuotti erityisesti kustannustietojen kerääminen ja raportointi, aivan kuten tämänkin selvityksen tuloksista myöhemmin ilmenee. Tehy on vuosien varrella kiinnittänyt paljon huomiota täydennyskoulutukseen. Ritva Korte (1997) teki vuonna 1997 selvityksen hoitohenkilöstön täydennyskoulutuksesta, jossa selvitettiin hoitohenkilöstön näkemyksiä täydennyskoulutusmahdollisuuksista. Selvitysten tulosten perusteella hoitohenkilöstön oli jossain määrin päässyt osallistumaan täydennyskoulutukseen, kun verrattiin tilannetta mm. tilastokeskuksessa koko aikuisväestöön kohdistuvaan tutkimukseen. Hoitohenkilöstön täydennyskoulutus oli kuitenkin melko lyhyttä, yleisin koulutuspituus oli 1-2 päivä. Lähes kaikki selvitykseen vastanneet olivat sitä mieltä, että täydennyskoulutus on välttämätöntä, jos aikoo säilyttää ammattitaitonsa ja sen tulisi olla suunnitelmallista ja säännönmukaista. Kortteen johtopäätöksiä oli esimerkiksi se, että täydennyskoulutuksen suunnitelmallisuutta, systematisointia ja resursointia on lisättävä. Täydennyskoulutuksen järjestäjän ja työnantajan yhteistyötä suunnittelussa koulutustulosten seurannassa olisi myös lisättävä. Hän näki tarpeelliseksi myös pitkäkestoisen, koko organisaatiota koskevan täydennyskoulutuksen lisäämisen ja kehittämisen. Tehyssä pidettiin näitä asioita tärkeinä ja niitä vietiin eteenpäin. Seuraavan kerran Tehy tutki täydennyskoulutuksen toteutumista vuonna 1999. 17

Kirsi Markkasen ja Hilkka Pokin (1999) selvityksessä työnantajan kustantamaan täydennyskoulutukseen oli kyselyä edeltävän kolmen vuoden aikana osallistunut kolmannes hoitajista 1-3 päivää ja neljännes 4-7 päivää. Lisäksi yli kolmannes oli hankkinut täydennyskoulutusta omalla ajallaan ja omalla kustannuksellaan. Ilman täydennyskoulutusta jääneet ilmoittivat useimmin syyksi koulutusmäärärahojen vähennykset ja sijaisena toimimisen. Kolmannes kyselyyn vastanneista ilmoitti, ettei täydennyskoulutukseen osallistumista kirjata mihinkään. Mustajoen (2003) raportin mukaan vuonna 2001 sosiaali- ja terveydenhuoltohenkilöstö osallistui Kunnallisen työmarkkinalaitoksen seurantatilaston mukaan täydennyskoulutukseen keskimäärin 3-4 päivää vuodessa. Mukana eivät ole lyhytkestoiset täydennyskoulutukset eivätkä tutkintoon johtavat opinnot tai erikoistumisopinnot. Tietoja osallistumispäivien jakaantumisesta ammattiryhmittäin ei ole lääkäreitä lukuun ottamatta olemassa. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen (2005) selvityksen mukaan sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulu- tai opistoasteen tutkinnon (mm. sairaanhoitajat) oli täydennyskoulutuspäiviä keskimäärin 4,5 pv koulutuksiin osallistunutta kohti. Terveydenhuollon täydennyskoulutuksesta on kuitenkin tehty hämmästyttävän vähän selvityksiä ja tutkimuksia. Sosiaali- ja terveysministeriön terveydenhuollon täydennyskoulutussuosituksessa (2004) todetaan osuvasti, että Suomessa on julkaistu suhteellisen vähän tutkittua tietoa täydennyskoulutuksen järjestämisestä ja vaikuttavuudesta. Erityisesti hoitohenkilöstön täydennyskoulutuksesta ei ole olemassa kovin montaa selvitystä. Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut kaksi asiaa tarkastellutta selvitystä [Mustajoki (2003) ja Harju- & Risikko (2003)]. Ministeriön ulkopuolella tehtyjä selvityksiä ei juuri ole, esimerkiksi Harjun ja Risikon (2003) lähdeluettelosta selviää, että 1990-luvulla ei tehty ainoatakaan terveydenhuollon täydennyskoulutusta yleisyyttä ja toimivuutta selvittävää tutkimusta Tehyn omien tutkimusten lisäksi. Myöskään Helsingin yliopiston Helka-tietokannasta ei löytynyt kuin muutama aiheeseen liittyvä tutkimus. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksen valtakunnallisen selvityshankkeen lähtökohtana oli Stakesin ja sosiaali- ja terveysministeriön koulutusyhteistyöryhmän tekemä aloite. Koulutusyhteistyöryhmän raportissa (Raportti sosiaali- ja terveysministeriön ja Stakesin koulutusyhteistyöryhmän toiminnasta, 2001:3) todettiin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutukseen liittyvän monenlaista problematiikkaa. Ongelmina raportin mukaan ovat muun muassa valtakunnallisten säädösten ja ohjauksen puutteellisuus, taloudellisten resurssien vähäisyys, organisaatiotasolla täydennyskoulutuksen puutteellinen kokonaissuunnittelu ja seurannan ja vaikutusten arvioinnin puutteellisuus sekä eri tahojen välisen yhteistyön vähäisyys. 18

3. Kyselyn toteutus Terveydenhuollon hoitohenkilöstö työskentelee niin yksityisellä kuin julkisella sektorillakin, joten kyselyyn otettiin mukaan myös yksityisellä sektorilla työskentelevät tehyläiset osastonhoitajat ja ylihoitajat. Yksityisen sektorin terveydenhuollon täydennyskoulutuksesta ei ole olemassa juuri mitään tietoa (Mustajoki 2003). Yksityinen sektori jää erilaisissa selvityksissä ja tutkimuksissa pitkälti kuntasektorin varjoon. Kysely toteutettiin strukturoidulla kyselylomakkeella, jota muokattiin siten, että vastaaminen onnistuisi sekä yksityisellä että kunnallisella sektorilla työskentelevälle tehyläiselle. Kyselylomake testattiin osastonhoitajalla ja ylihoitajalla ennen postittamista. Terveydenhuollon ammattihenkilöitä työskentelee terveyden- ja sosiaalihuollon piirissä. Kunnissa ja kuntayhtymissä sosiaali- ja terveyspalvelut voivat olla sijoitettuna samaan hallintorakenteeseen tai ne voivat olla erillään. Rajat ovat veteen piirrettyjä. Vaikka sosiaali- ja terveysministeriön asetus terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta koskee vain terveydenhuollon toimintayksiköitä, myös muilla työnantajayksiköillä on terveydenhuollon ammattihenkilölain (L 559/1994) mukaan luotava edellytykset sille, että terveydenhuollon ammattihenkilö voi osallistua tarvittavaan täydennyskoulutukseen. Tämän takia otoksiin poimittiin henkilöt nimikkeen mukaan, välittämättä siitä, millä hallinnonalalla he työskentelevät. Ylihoitajille osoitettu kysely on hieman laajempi kuin osastonhoitajien kysely. Näiden kahden ammattiryhmän vastauksia ei vertailla keskenään, joten otokset ovat erikokoiset. Tehyn jäsenrekisterissä oleville, kuntasektorilla työskenteleville tehyläisille ylihoitajille tai vastaaville nimikkeille 2 lähetin kaikille kyselyn postitse viikolla 6. Tähän vastaajajoukkoon kuului 340 tehyläistä. Yksityisellä sektorilla vastaavilla nimikkeillä työskenteleville 142 tehyläiselle lähetin myös kyselylomakkeen. Osastonhoitajien kohdalla vastaajiksi valittiin satunnaisotannalla joka toinen osastonhoitaja- nimikkeellä työskentelevä tehyläinen niin yksityis-kuin kunnallisella sektorilla. Kuntasektorin osastonhoitajien kohdalla otos oli 1034 ja yksityisen sektorin osastonhoitajien kohdalla 109. Kyselyyn vastaaminen oli mahdollista kahdella tavalla. Postitse lähetetyn kyselylomakkeen yhteydessä oli palautuskuori kyselylomakkeelle. Saatekirjeessä vastaajia kannustettiin vastaamaan Internetin kautta. Molemmille vastaajajoukolle, 2 Hallintoylihoitaja, johtaja, johtava hoitaja, johtava ylihoitaja, ylihoitaja, vastaava hoitaja, ylihoitaja, yöylihoitaja 19

ylihoitajille ja osastonhoitajille, oli luotu oma kyselylomakkeensa Internetiin. Lomakkeen osoite ja tarvittava salasana ilmoitettiin saatekirjeessä. Vastaukset tulivat kuitenkin pääasiassa postitse. Otokseen valituille vastaajille, jotka eivät vastanneet kyselyyn määräaikaan mennessä, lähetettiin vielä muistutuskirje viikolla 10. 4. Osastonhoitajille suunnatun kyselyn tulokset 4.1 Taustatiedot vastaajista Kuntasektorin osastonhoitajien kohdalla otos oli 1034 ja yksityisen sektorin osastonhoitajien kohdalla 109. Heistä 29 ilmoitti olevansa jo eläkkeellä tai muuten poissa työelämästä. Varsinaisia vastauksia tuli yhteensä 437 kappaletta, joista 30 työskenteli yksityisellä sektorilla ja 407 kuntasektorilla. Kaikkien osastonhoitajien kohdalla vastausprosentti oli 39 %, kun otetaan huomioon eläkkeellä tai muuten työelämästä poissa olevat henkilöt. Vastausprosenttia voi pitää kohtuullisena. Kysymyslomaketta laadittaessa oli tiedossa, että kysymyslomake sisältää kysymyksiä, joihin vastaaminen on hankalaa. Tämän takia tulokset saattavatkin antaa todellisuutta positiivisemman kuvan, sillä kysymyslomakkeen hankaluus luultavasti karsi vastaajajoukosta osan niistä vastaajista, joilla ei ollut tarvittavia tietoja käytössään. Kyselyyn vastanneista 406 oli tehtävänimikkeeltään osastonhoitaja, johtavana hoitajana toimi 4 henkilöä, vastaavana hoitajana 2 henkilöä ja apulaisosastonhoitajana 2 henkilöä. Tehtävänimikettään ei ilmoittanut 22 vastaajaa. Vastanneiden alueellinen jakauma vastasi hyvin tehyläisten osastonhoitajien jakaumaa. Eniten vastaajia tuli Uudeltamaalta (21 % vastanneista). Sairaanhoitopiireissä työskentelee 36 % vastanneista osastonhoitajista (n=427). Kaksi muuta suurempaa vastaajaryhmää ovat kuntien terveystoimissa (28 %) ja yhdistetyissä sosiaali- ja terveystoimissa (13 %) työskentelevät osastonhoitajat. Tehyn osastonhoitajajäsenjoukkoon verrattuna sairaanhoitopiireissä työskentelevät osastonhoitajat ovat hieman aliedustettuja vastaajien joukossa. Vastaajien toimialuejaon seurauksena suurin osa vastaajista työskentelee sairaaloissa. Jokin muu kohta taulukossa yksi sisältää pääasiassa erilaisia kuntoutuskeskuksia ja muutamia yksityisiä yrityksiä. 20

Taulukko 1. Vastaajat organisaation mukaan Vastaajien lkm %:a vastanneista Sairaala 225 53 Terveyskeskus 97 23 Vanhainkoti 42 10 Laitos 27 6 Jokin muu 21 5 Avohuolto 16 4 Yhteensä 428 100 4.2 Täydennyskoulutussuunnitelmien yleisyys ja täydennyskoulutusvelvoitetta hankaloittavat seikat Sosiaali- ja terveysministeriön täydennyskoulutusta koskevassa suosituksessa (2004) esitellään useita suosituksia terveydenhuollon täydennyskoulutuksen hyviksi käytännöiksi. Suosituksen mukaan organisaatiossa pitäisi laatia ohjeet täydennyskoulutuksen suunnittelua, toteutusta, seurantaa ja arviointia varten. Täydennyskoulutussuunnitelma pitäisi lisäksi sovittaa yhteen organisaation arvojen, toimintasuunnitelman ja muiden henkilöstön kehittämissuunnitelmien kanssa. 4.2.1 Hoitohenkilöstön täydennyskoulutussuunnitelmien yleisyys Osastonhoitajilta kysyttiin, kuinka suurelle osalle heidän omien osastojensa hoitohenkilöstöstä oli laadittu täydennyskoulutussuunnitelmat 1.1.2005 mennessä. Vastausten perusteella täydennyskoulutussuunnitelmat puuttuvat vielä suurelta osalta hoitohenkilöstöä, sillä 46 % vastaajista (n=428) vastasi, että suunnitelmia ei ole vielä laadittu. Taulukossa kolme on tarkastelut täydennyssuunnitelmien laadintaa eri organisaatiotyypeissä. Täydennyskoulutussuunnitelmien laatiminen eri organisaatioissa on hyvin alkutekijöissään. Sairaaloissa ja terveyskeskuksissa suunnitelmia on laadittu hoitohenkilöstölle hieman enemmän kuin muissa paikoissa. Tilanteet eri organisaatiotyyppien sisällä ovat kuitenkin hyvin erilaisia: jossain organisaatiossa suunnitelmat on saatettu laatia lähes koko henkilöstölle, kun toisessa samanlaisessa organisaatiossa suunnitelmia ei ole vielä laadittu ollenkaan. Työnantajasektorin mukaan tarkasteltuna tilanne ei vaihdellut, niin kunta-kuin yksityisellä sektorilla suunnitelmia oli laadittu saman verran 21

Taulukko 2. Kuinka suurelle osalle hoitohenkilöstöä oli laadittu täydennyskoulutussuunnitelmat 1.1.2005 mennessä? %:a vastanneista. Organisaatio Suunnitelmia 0-20 21-30 41-60 61-80 81-100 ei ole vielä %:lle, %:lle %:lle %:lle %:lle laadittu Sairaala (n=221) 44 18 8 7 8 15 Terveyskeskus (n=97) 46 11 7 8 5 22 Vanhainkoti (n=42) 57 14 10 10 2 7 Avohuolto (n=15) 60 7 0 0 7 27 Laitos (n=26) 50 0 12 8 15 15 Jokin muu (n=21) 29 19 5 5 10 33 YHTEENSÄ (n=422) 46 15 8 7 7 17 Kuten Sosiaali- ja terveysministeriön täydennyskoulutussuosituksessa (2004) todetaan, esimiehet ovat avainasemassa henkilöstön osaamisen ja oppimistarpeiden määrittelyssä, osaamisen kehittämisen tukemisessa ja täydennyskoulutuksen edellytysten tukemisessa. Täydennyskoulutuksen suunnitelmallisuus edellyttää, että osastonhoitajilla on käytössään yleiset ohjeet niistä täydennyskoulutustavoitteista, joita koko organisaatio pyrkii noudattamaan. Tämän kyselyn osastonhoitaja-vastaajien esimies on yleensä ylihoitaja. Kysymyslomakkeessa tiedusteltiin, ovatko ylihoitajat laatineet yleiset ohjeet, joita osastojen täydennyskoulutussuunnitelmien pitäisi noudattaa. Vain 5 %:lle vastanneista (n= 421) ylihoitajat olivat laatineet tarkat ohjeet. 30 %:lle vastanneista oli laadittu suurpiirteiset ohjeet. Ohjeistusten laadinta oli paraikaa käynnissä 12 %:lla. Vajaat puolet vastanneista (46 %) vastasi, ettei ohjeistuksia ole annettu. Täydennyskoulutussuosituksen mukaan täydennyskoulutusta suunniteltaessa pitäisi huomioida terveydenhuollon potilaiden, muiden asiakkaiden, koulutukseen osallistujien, organisaation ja terveydenhuoltojärjestelmän tarpeet. Vastaajilta kysyttiin avokysymyksen avulla, miten he arvioivat hoitohenkilöstön koulutustarpeen. Osa vastaajista ymmärsi kysymyksen väärin ja arvioi hoitohenkilöstön koulutustarvetta yleisellä tasolla. On selvää, että kysymykseen vastasivat pitkälti vain sellaiset osastonhoitajat, joiden osastoilla hoitohenkilöstön koulutustarvetta arvioidaan todella jotenkin. Vastauksista kävi ilmi, että arviointia suoritetaan kehityskeskustelujen avulla, tutkimustiedon avulla, yhteisillä suunnittelukokouksilla ylihoitajien kanssa ja osaston painopistealueiden pohjalta. 22

4.2.2 Osastonhoitajien näkemys täydennyskoulutusta hankaloittavista seikoista Osastonhoitajat tekevät työpaikkatasolla päätöksiä henkilökuntansa osallistumisesta erilaisiin koulutuksiin. Osastonhoitajilta tiedusteltiin, miten tietyt eri asiat hankaloittavat täydennyskoulutusvelvoitteen toteuttamista. Asiat oli valittu sen näkemyksen pohjalta, mitä Tehyyn otettujen yhteydenottojen pohjalta on muodostunut. Vastausten perusteella raha on keskeinen este täydennyskoulutusvelvoitteen toteutumiselle. Koulutusmäärärahojen puute, sijaismäärärahojen puute ja sijaistyövoiman saamisen hankaluus nähdään hankaloittavan merkittävästi velvoitteen toteutumista. 42 prosenttia vastanneista osastonhoitajista koki henkilöstön haluttomuuden koulutukseen hankaloittavan jonkin verran. Eri organisaatioita edustavien vastauksissa ei ollut eroja, vaan % -osuudet olivat hyvin samanlaisia jokaisessa kohdassa. Taulukko 3. Osastonhoitajien mielipiteet tiettyjen seikkojen vaikutuksesta täydennyskoulutusvelvoitteet toteutumiselle? %:a vastanneista. Hankaloittaa merkittävästi Hankaloittaa jonkin verran Ei vaikutusta Koulutusmäärärahojen puute (n=419) 40 47 13 Täydennyskoulutusta koskevien ohjeiden puute (n=418) 27 46 27 Työvuorojen hankala järjestäminen (n=306) 26 49 26 Henkilöstön haluttomuus koulutukseen (n=416) 7 42 51 Sijaistyövoiman saamisen vaikeus koulutusten ajalle (n=309) 45 42 13 Sijaismäärärahojen puute (n=422) 52 35 12 Vähäinen ei-tarkoituksenmukainen koulutustarjonta (n=408) 23 40 37 Hoitohenkilöstö on kuitenkin osastonhoitajien mielestä innokasta osallistumaan täydennyskoulutuksiin. Vastanneista 79 % on sitä mieltä, että heidän osastonsa henkilökunta on melko tai erittäin innokas osallistumaan täydennyskoulutukseen. Hieman yli neljän prosentin mielestä henkilökunta on melko tai erittäin vastentahtoisia. 23

Melko innokkaita 53,7 Erittäin innokkaita 25,1 Ei innokkaita, eikä vastentahtoisia 15,0 Melko vastentahtoisia 3,9 Erittäin vastentahoisia 0,5 0 10 20 30 40 50 60 Kuvio 1. Kuinka innokkaita osastonne henkilökunta on osallistumaan täydennyskoulutukseen? (n=428) 4.3 Täydennyskoulutuksen rahoitus osastoilla Osastonhoitajat toimivat lähiesimiehinä, jotka johtavat oman osastonsa toimintaa annettujen resurssien avulla. Täydennyskoulutusvelvoite koskettaa erityisesti osastonhoitajia, koska he tekevät päätökset omilla työpaikoillaan koulutukseen osallistujista. Kuten taulukossa kolme esitetyistä vastauksista selvisi, osastonhoitajien mielestä suurin este on rahan puute täydennyskoulutusvelvoitteen toteutumiseksi. Tämän velvoitteen tullessa voimaan 1.1.2004 hallitus lisäsi kunnille maksettavia sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia 12,7 milj.euroa terveydenhuollon täydennyskoulutuksesta aiheutuviin lisäkustannuksiin vuonna 2004. 4.3.1 Täydennyskoulutukseen käytettävä rahoitus Valtionosuuksien ohjautumista yksittäisiin kuntiin on lähes mahdoton selvittää, mutta on kiinnostavaa tarkastella kasvoiko osastoilla täydennyskoulutukseen käytetty raha vuonna 2004. Vastaajilta kysyttiin, oliko heidän osastoillaan käytettävissä enemmän rahaa täydennyskoulutukseen vuonna 2004 kuin vuonna 2003. Kuntasektorilla työskentelevistä vastaajista 60 % oli sitä mieltä, että rahaa oli käytettävissä saman verran kuin vuonna 2003. Vain 21 %:n mielestä rahaa oli käytettävissä enemmän kuin edellisvuonna. 24

Taulukko 4. Oliko oman osastosi täydennyskoulutukseen käytettävissä enemmän rahaa vuonna 2004 kuin vuonna 2003 (vain kuntasektorilla työskentelevät)? Vastaajien lkm %:a vastanneista Rahaa oli käytettävissä saman verran 233 60 kuin vuonna 2003 Kyllä, rahaa oli käytettävissä enemmän 82 21 kuin vuonna 2003 Ei, rahaa oli käytettävissä vähemmän 41 11 kuin vuonna 2003 En osaa sanoa 32 8 Yhteensä 388 100 Täydennyskoulutukseen liittyvistä kustannuksista ei ole kattavia tilastoja. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan Suomessa käytettiin vuonna 2000 koko kunta-alan koulutusmäärärahoihin keskimäärin 0,9 % kokonaispalkoista. Kansanterveystyön kuntayhtymissä käytettiin henkilöstökoulutukseen keskimäärin 0,8 % ja sairaanhoitopiireissä 1,0 % kokonaispalkoista. Vastaavasti Ruotsissa, Norjassa, Islannissa, Tanskassa, Italiassa, Hollannissa ja Iso-Britanniassa koulutukseen on käytetty 1-2,5 %:a (Mustajoki 2003, 26). Vastanneista osastonhoitajista 34 % ei tiedä täysin, minkä verran rahaa hoitohenkilöstön täydennyskoulutukseen on käytössä vuonna 2005 verrattuna edelliseen vuoteen (taulukko 5). Terveyskeskuksissa työskentelevistä vastaajista vajaa kolmasosa vastasi, että täydennyskoulutusraha per työntekijä on suurempi vuonna 2005 kuin vuonna 2004. Taulukko 5. Minkä verran rahaa hoitohenkilöstön täydennyskoulutukseen on käytössä vuodelle 2005? %:a vastanneista. Organisaatio Täydennyskoulutus raha per työntekijä on korkeampi kuin vuonna 2004 Täydennyskoulutusraha per työntekijä on samansuuruinen kuin vuonna 2004 Täydennyskoulutus raha per työntekijä on pienempi kuin vuonna 2004 En osaa sanoa Sairaala (n=195) 24 35 8 32 Terveyskeskus (n=79) 32 34 10 24 Vanhainkoti (n=37) 19 41 5 35 Avohuolto (n=14) 0 43 14 43 Laitos (n=24) 8 21 4 67 Jokin muu (n=20) 15 25 10 50 YHTEENSÄ (N=369) 23 34 8 34 25

Saman kysymyksen yhteydessä kysyttiin, kuinka paljon täydennyskoulutukseen on käytettävissä rahaa per työntekijä. Tarkoitus oli tutkia, kuinka paljon itse koulutuskustannuksiin on varattu rahaa. Vastauksia tuli vähän. Vain 86 osastonhoitajaa ilmoitti tarkan euromäärän, heistä 46 edusti sairaala-organisaatiota, 22 terveyskeskus-organisaatiota, 10 vanhainkoteja, 2 avohuoltoa, yksi laitosta ja seitsemän jotain muuta. Tuloksia voidaan pitää suuntaa-antavina, vaikka vastaajia oli vähän. Tarkan summan etsiminen on voinut vaatia paljon työtä, jos tietoa ei ole ollut automaattisesti käytössä. Vastausten mukaan työntekijää kohden käytössä on keskimäärin noin 211 euroa vuonna 2005. Vastaajilta kysyttiin, onko täydennyskoulutussuositus vaikuttanut heidän oman organisaationsa talousarviovalmisteluun. Taulukossa kuusi esitettyjen vastausten perusteella suosituksella on ollut vaikutusta. Organisaatiomuodoista edukseen erottuvat terveyskeskukset, joissa kolmanneksessa suositus on vaikuttanut talousarviovalmisteluun. Taulukko 6. Onko täydennyskoulutussuositus (asetus) vaikuttanut oman organisaatiosi talousarviovalmisteluun? %:a vastanneista. Organisaatio Kyllä, on vaikuttanut Ei, suosituksella ei ole ollut vaikutusta En osaa sanoa Sairaala (n=223) 19 54 27 Terveyskeskus (n=96) 33 51 16 Vanhainkoti (n=41) 20 54 27 Avohuolto (n=15) 27 40 33 Laitos (n=26) 23 46 31 Jokin muu (n=21) 10 67 24 YHTEENSÄ (N=422) 23 53 24 Avokysymyksellä tiedusteltiin, millaisia muutoksia suositus aiheutti talousarviovalmisteluun vuodelle 2005. Lähes kaikki vastanneet (33 kpl) kertoivat, että määrärahoja oli lisätty. Täydennyskoulutussuosituksen mukaan koulutuksen on oltava suunnitelmallista ja kustannuksia on seurattava. Koulutuskustannuksia pitäisi seurata suhteessa palkkakustannuksiin, mutta kuten kuvion 2 pohjalta voi todeta, osastonhoitajilla ei ole tarkkaa käsitystä siitä, kuinka paljon täydennyskoulutukseen käytetään rahaa suhteessa palkkakustannuksiin. Kattavien seuranta ja raportointijärjestelmien puute hankaloittaa riittävän rahoituksen saamista. Tietämättömien osuutta tässä kysymyksessä kasvattaa myös se, että saattaa edellyttää lisätietojen hankkimista. 26

Kuvio 2. Kuinka paljon omassa osastossasi käytetään täydennyskoulutukseen kokonaisuudessaan suhteessa palkkakustannuksiin vuonna 2005? (n=414) yli 1,5 % 1,21-1,5 % 0,91-1,2 % 0-0,3 % 0,31-0,6 % 0,61-0,9 % En osaa sanoa 9 12 35 41 42 45 230 0 50 100 150 200 250 Osastonhoitajien mielestä täydennyskoulutussuositus on kuitenkin vaikuttanut heidän omien esimiestensä suhtautumiseen, sillä vastanneista (n=421) 45 % oli sitä mieltä, että täydennyskoulutussuosituksen astuessa voimaan esimiehet kiinnittivät enemmän huomiota täydennyskoulutukseen. 39 prosentin mielestä he kiinnittivät huomiota saman verran kuin aikaisemmin ja 2 prosentin mielestä entistä vähemmän huomiota. 14 %.a ei osannut vastata. 4.4 Täydennyskoulutuksen toteutuminen osastoilla 4.4.1 Osastonhoitajien mahdollisuudet tarjota täydennyskoulutusta Sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja laitoksissa työskentelevät osastonhoitajat pitävät mahdollisuuksiaan lähettää henkilöitä koulutuksiin parempina kuin muut. Kaikkein huonoin tilanne on vastausten perusteella vanhainkodeissa, joissa 18 % vastaajista piti mahdollisuuksiaan lähettää ihmisiä koulutukseen huonoina. 27