Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016
Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä, sekä yksityisen sosiaali- ja terveysalan ja Jyväskylän seurakunnan palveluksessa olevia JHL:n jäseniä. Yhdistys huolehtii jäsentensä edunvalvonnasta ja tekee siihen liittyviä esityksiä työnantajalle. JHL 103 tekee yhteistyötä työnantajien kanssa vaikuttaen aktiivisesti päättäviin virkamiehiin ja luottamushenkilöihin sekä pyrkii osaltaan vaikuttamaan päätöksen tekoon. Yhdistys vastaa yhdessä pääluottamusmiesten, alakohtaisten luottamusmiesten sekä työsuojeluvaltuutettujen kanssa jäsenten edunvalvonnasta, parantaa yhdistyksen jäsenten työ- ja palvelusuhteiden ehtoja sekä lisää jäsenten hyvinvointia tukemalla ja kannustamalla kouluttautumiseen sekä itsensä kehittämiseen. Edunvalvonta Yhdistyksen toimintaan vaikuttaa vuoden 2016 aikana muun muassa seuraavat toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset: valtion ja kuntien heikko taloudellinen tilanne, kunta- ja palvelurakenneuudistukset. Yhdistyksen toiminnalliset tavoitteet vuonna 2016 * Kaupungin palveluiden tuottaminen verovaroin julkisina palveluina on tulevaisuudessakin tavoitteemme. * Rakennemuutoksessa huolehditaan työpaikoista ja työntekijöistä. * Yhteistoimintaneuvotteluissa pyritään huolehtimaan niin, että irtisanomisia ei tule, vaan käytetään työnantajan hyväksymää luontaisen poistuman mahdollisuutta. * Tiedottamista parannetaan päivitetyin ilmoituksin työpaikan ilmoitustauluilla. Koulutus JHL 103:n vuoden 2016 teema on koulutus. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen koulutusta ja tukee työyhteisöstä lähtevää koulutustarvetta sekä ammatillista täydennyskoulutusta tapauskohtaisesti. Yhdistys kannustaa jäseniään osallistumaan JHL:n ammattialakohtaisiin tapaamisiin ja koulutuksiin. Tiedotus Tiedottamisen tavoitteena on jakaa oikean-aikaista tietoa jäsenille ja laajentaa näkemystä JHL:n toiminnasta. Tiedotuksella kannustetaan jäseniä aktiiviseen yhdistystoimintaan. Tiedotuskanavia ovat kotisivut: www.jhl103.net, jäsenlehti Motiivi ja työpaikkatiedotteet. Vuoden 2016 aikana yhdistys perustaa facebook-sivut. 3
JHL 103 yhdistyksen toimintasuunnitelma Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Järjestö- toiminta Milloin Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestetään jäsenhankintakampanja Edistää järjestäytymistä ja osallistumista yhdistyksen ja liiton toimintaan Hallitus ja aktiivit Helmikuu Keskustelutilaisuus päättäjien ja JHL:n yhdistysten jäsenten kesken tulevaisuuden Sote-uudistuksista Tuoda päättäjille tietoon henkilöstön näkökulma Luottamusmies/hallitus Maalishuhtikuu Kesämatka Mukavaa yhdessäoloa Hallitus ja aktiivit Elokuu Yhteishengen kohottaminen Hallitus Liitto- ja kuntavaaleihin valmistautuminen Yhdistyksen jäsen edustajistoon Hallitus ja aktiivit Loppuvuosi 4
JHL 103 yhdistyksen toimintasuunnitelma Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Edunvalvonta Hallituksen kokoukset Ajankohtaiset asiat Puheenjohtaja Milloin 1 krt/kk Arviointi (tekemisen jälkeen) Luottamusmiesten, alakohtaisten luottamusmiesten ja hallituksen tapaamiset Aktiivista edunvalvontaa Puheenjohtaja/ pääluottamusmies 2-4 krt/v Yhdistysten puheenjohtajien, ja pääluottamusmiesten tapaamiset Aktiivista edunvalvontaa Puheenjohtaja/ pääluottamusmies 2-4 krt/v Koulutus Yhdistyksen infotilaisuus liiton koulutuksista Luottamusmiesten koulutus Hallituksen jäsenten kurssi Jäsenten aktivoiminen liiton koulutuksiin Uusien luottamusmiesten kouluttautuminen Hallituksen toiminnan päivittäminen Sihteeri Aluetoimisto, liitto Aluetoimisto, ulkopuoliset kouluttajat Kevät Syksy/kevät Kevät 5
JHL 103 yhdistyksen toimintasuunnitelma Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi (tekemisen jälkeen) Tiedotus Työpaikkailmoitukset Tiedottaminen jäsenten tavoittaminen Hallitus Koko toimikauden projekti Yhteystiedot kuntoon ilmoitustauluilla Liiton esitteiden ja oppaiden esille tuominen työpaikoilla Näkyvyyden parantaminen Tiedottamisen kohdentaminen oikealle ammattiryhmälle /jäsenille Hallitus/Toimistonhoitaja/Alakohtaiset luottamusmiehet Kotisivut kuntoon päivitys Facebook-sivut yhdistykselle Toimistonhoitaja/sihteeri Jäsenten sähköpostiosoitteiden kerääminen Toimistonhoitaja/ hallitus 6 JHL03
JHL 103 yhdistyksen toimintakalenteri 2016 2016 Tapahtuma Paikka Aika Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Jäsenhankinta kampanja/uudet jäsenet JHL Keski-Suomi Aluekokous 6.2.2016 ja kevätkokous asiat Kevätkokous Keskustelutilaisuus Sote-uudistuksesta JHL Keski-Suomen Aluekokous 14.5.2016 Heinäkuu Elokuu Syyskuu Marraskuu LOMA Kesäretki Syyskokous, toiminta ja talousarvio. Ei henkilövalintoja. Joulukuu 7