TOIMINTAKERTOMUS 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2016"

Transkriptio

1 JHL 674yhdistyksen toimintakertomus vuodelta (7) TOIMINTAKERTOMUS 2016 Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa Yhdistyksen toimintakertomuksen liitteenä on toteutunut toimintakalenteri ja selvitys toimintasuunnitelmassa olleiden asioiden/tapahtumien toteutumisesta. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne Yhdistyksen jäsenmäärä on ollut : 304 jäsentä Jäseniä on liittynyt vuoden 2016 aikana 19 jäsentä, eronneita 35 jäsentä (7 rästierotettua, 2 siirtynyt toiseen liittoon, 4 kuollut, 12 siirtynyt eläkkeelle ja sitä kautta eronneet, 9 ei ilmoittanut syytä, 1 tyytymättömyyden takia eronnut) Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset on pidetty seuraavasti; kevätkokous pidettiin , paikkana oli Lounatuuli, läsnä oli 10 yhdistyksen jäsentä ja syyskokous pidettiin , paikkana oli Lounatuuli, läsnä oli 13 yhdistyksen jäsentä. Kevätkokouksessa oli vierailemassa Kunnanjohtaja Jyrki Hyttinen. Yhdistyksen hallitus kokoontui 10+2 kertaa. Hallituksen kokoonpano: Puheenjohtaja Tarja Huhtamella, varapuheenjohtaja Virpi Liuska, sihteeri Anne Tanhua, taloudenhoitaja Piiku Marin. Hallituksen jäsenet: Piiku Marin, Eija Huhtamella, Keijo Huhtamella, Virpi Liuska, Erkki Kiviniemi, Merja Kontinen. Hallituksen varajäsenet: Sisko Kiviniemi, Pauliina Sinitokka, Kirsi Hagelin, Eila Kämäräinen, Tiina Arhipoff ja Soile Törmänen, Paula Vikeväkorva. Yhdistyksen toiminnantarkastajina ja heidän varamiehinään ovat toimineet Eira Oikarinen ja Tuula Akujärvi, varalla Mirva Korhonen ja Taimi Seurujärvi Työpaikkakäyntejä on tehty 2: Ivalon ala-aste ja Keskuskeittiö Yhdistyksen tärkein ja näkyvin tapahtuma on ollut Jouluruokailu. Tapahtumaan saapui 43 osallistujaa, järjestettiin bussikuljetus Ivalo - Kaunispää. Tarjolla oli perinteinen jouluruoka seisovasta pöydästä. Tilaisuus oli onnistunut tapahtuma. Yhdistyksemme yhteistyö muiden yhdistysten, yhteisöjen ja järjestöjen kanssa on toteutunut (hankkeet, vierailut). IAPJ: hallituksessa Valtteri Huhtamella ja Erkki Kiviniemi. Työmarkkinaseminaariin osallistui Tarja Huhtamella Yhdistyksenjohdon neuvottelupäiviin osallistunut 6 hallituksen jäsentä.

2 JHL 674yhdistyksen toimintakertomus vuodelta (7) Edunvalvonta ja luottamusmiehet JHL:n edunvalvontaorganisaatio toimii hyvin. Yhdistyksen edunvalvonnan painopistealueena on ollut työnkierto kunnassa. Paikallisia neuvotteluita ei ole käyty. Yhdistyksen edustukset - työsuojeluorganisaatiossa: Ensimmäisenä varatyösuojeluvaltuutettuna Eija Huhtamella, toisena varatyösuojeluvaltuutettuna Virpi Liuska - yt - toimikunnassa: Varapuheenjohtajana ja jäsenenä Eija Huhtamella varajäsenenä Keijo Huhtamella - JHL:ssa: Edustajistossa Eira Oikarinen asti - Lapin aluejärjestössä Valtteri Huhtamella - muissa järjestöissä ja yhteisöissä: IAPJ: Valtteri Huhtamella ja Erkki Kiviniemi Yhdistyksen luottamusmiehinä ovat toimineet: Pääluottamusmies Eija Huhtamella Varapääluottamusmies Virpi Liuska Luottamusmiehet: Toimistoala Piiku Marin Sivistystoimi Virpi Liuska vara Kirsi Hagelin Tekninen Keijo Huhtamella vara Paavo Junttila Päivähoito Eija Huhtamella Perhepäivähoito Anne-Marie Tanhua asti vara Tarja Huhtamella asti Vanhus- ja vammaistyö Tuula Akujärvi Ruokahuolto Merja Kontinen Avainta Erkki Kiviniemi vara Sisko Kiviniemi Ammattialakohtaiset luottamusmiehet ovat tärkeässä asemassa jäsenten edunvalvontaa hoidettaessa. Koulutus Koulutussuunnitelma on toteutunut osittain Yhdistyksen jäsenet ovat osallistuneet liiton sekä JHL:n Lapin alueen koulutuksiin. Pääluottamusmiehen osallistuminen useisiin koulutuksiin on tärkeää edunvalvontatyössä.

3 JHL 674yhdistyksen toimintakertomus vuodelta (7) Tiedotus Jäsenkirjeet ja jäsenlehti on toimitettu seuraavasti: Keväällä ja syksyllä Yhdistyksen kotisivut ovat avautuneet Kotisivuilla tiedotettu ajankohtaisista asioista. Työpaikan ilmoitustauluista ovat huolehtineet luottamusmiehet. Yhdistys on julkaissut seuraavat tiedotteet: Edustajistovaalit tiedote syyskokouskutsun mukana. Taloudellinen tila Yhdistyksen taloudellinen tilanne 2016 vuoden aikana on ollut hyvä. Tilinpäätös on 3511,84 euroa ylijäämäinen Annetut kurssiavustukset: 426 euroa. Toiminta rahoitetaan jäsenmaksutuotoilla ja mökistä perittävillä käyttökorvauksilla. Liitteet Toimintakalenteri toteutuneista tapahtumista Toimintasuunnitelman toteutuma Tilinpäätös

4 JHL 674yhdistyksen toimintakertomus vuodelta (7) JHL674 yhdistyksen toteutunut toimintakalenteri vuodelta 2016 Tapahtuma Paikka Aika Osallistujamäärä Arviointi Tammikuu Lounatuuli hallituksen jäsentä Helmikuu Lounatuuli hallituksen jäsentä Maaliskuu Videoneuvotteluhuone hallituksen jäsentä Huhtikuu Kevätkokous Lounatuuli hallituksen jäsentä 10 jäsentä Toukokuu Lounatuuli hallituksen jäsentä Kesäkuu LOMA LOMA LOMA Heinäkuu LOMA LOMA LOMA Elokuu Lounatuuli hallituksen jäsentä Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Syystapahtuma Livohka Mökkitalkoot Syyskokous Pikkujoulut Lounatuuli hallituksen jäsentä Ei osallistujia Lounatuuli Videoneuvotteluhuone Lounatuuli hallituksen jäsentä 12 osallistujaa 9 hallituksen jäsentä 13 jäsentä 9 hallituksen jäsentä 43 osallistujaa

5 JHL 674yhdistyksen toimintakertomus vuodelta (7) Toimintasuunnitelman toteutuma 2016 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Tavoitteen toteutumisen arviointi Järjestötoiminta Inarin JHL ry pyrkii kasvattamaan jäsenmääräänsä sekä pyrkii osaltaan edistämään jäsenistönsä hyvinvointia niin työ- kuin työajan ulkopuolella. Jäsenmäärän säilyttäminen ja jäsenistön hyvinvointi Kartoitus tehty, jäsenmäärä pysynyt tasaisena. Eläköityminen vei jäseniä yhdistyksestä Jäsenistölle tarjolla pikkujoulut, syyspäivät ja talvipäivät Ammattialakohtaisia verkostoja kehitetään edelleen. Jäsenistön sähköpostiosoitteita kerätään, jotta verkostot saataisiin toimimaan. Verkostot toimivat Lapin alueella sekä valtakunnallisesti. Yhdistyksen jäseniä on edustettuna valtakunnallisessa koulunkäynnin ohjaajien verkostossa Virpi Liuska ja toimistoalan verkostossa Eila Kämäräinen. Anne Tanhua ja Tarja Huhtamella toimivat varhaiskasvatuksen verkostossa ja siihen on tulossa mukaan Eija Huhtamella. Verkostojen toiminnan kehittäminen Koulunkäynninohjaajien verkosto toimii hyvin, varhaiskasvatus, työsuojeluverkosto huonosti. Toimistoalan verkosto toimii hyvin. Yhdistyksen mökin kunnostus-talkoot pidetään keväällä ja syksyllä Mukavaa yhdessäoloa luonnossa Mökkitalkoot pidettiin kesä- ja lokakuussa

6 JHL 674yhdistyksen toimintakertomus vuodelta (7) Osallistutaan kokoperheen syystapahtumaan Posiolla Livohkassa Järjestetään pitempi retki jäsenistölle tai vaihtoehtoisesti pikkujoulut Pyritään järjestämään uusien jäsenien tapaaminen Kartoitetaan jäsenistön rakenne Yhteishengen kohottaminen Yhteishengen kohottaminen Ei osallistujia Pikkujoulut järjestettiin, osallistuja määrä 43 henkilöä Tapaamista ei järjestetty Edunvalvonta Työpaikkoihin liittyviä toimenpiteitä tehdään tarvittaessa - Pidetään yhteyttä muihin ammattijärjestöihin ja osallistumme yhteistyötoimikunnan toimintaan. Yhdistys osallistuu IAPJ:n toimintaan. - Yhdistyksen luottamusmiestapaamiset pääsääntöisesti kerran kuukaudessa Koulutus Vuosittainen koulutussuunnitelma (ei sitova) ennen vuoden loppua - jäsenistön työhyvinvointi - Järjestöjen yhteistyö vahvistuu - Vertaistuki ja osaamisen vahvistaminen Tietojen ylläpito Ikärakenne kartoitettiin, nuoria jäseniä vähän. Ruokapalvelukeskuksessa käyty työnkierto keskustelua. Pääluottamusmies yrittänyt olla yhteyksissä, ei vastauksia 2 tapaamista järjestetty Koulutussuunnitelmaa ei enää toimiteta työnanjalle. Lapikas nuorten tapahtumasta tiedotettu nuoria jäseniä

7 JHL 674yhdistyksen toimintakertomus vuodelta (7) seuraavalle vuodelle kohdistuvista koulutuksista ja toimitamme koulutussuunnitelman työnantajalle. Yhdistyksen jäsenet osallistuvat liiton sekä JHL:n Lapin alueen ja Pohjoisen ryppään koulutuksiin. Pyrimme ohjaamaan nuoria jäseniämme heille tarkoitettuihin koulutuksiin. Tiedotus - Jäsenkirjeet, kevät ja syksy sisältäen kokouskutsun - Yhteystiedot kuntoon ilmoitus-tauluilla - Liiton esitteiden ja oppaiden esille tuominen työpaikoilla - Kotisivujen ylläpito ja kehittäminen - Jäsenten sähköpostiosoitteiden kerääminen - kokouskutsut ja tilannekatsaukset hoidetaan pääosin sähköpostitse ja tekstiviesteinä. Kokoontumiset mahdollistavat myös suullisen tiedottamisen. - Yhdistyksen oma tiedotelehti Tietojen ylläpito - Tiedottaminen jäsenten tavoittaminen - Näkyvyyden parantaminen - Tiedottamisen kohdentaminen oikealle ammattiryhmälle/jäsenille Jäsenistölle Jäsenkirjeitä lähetetty keväällä ja syksyllä. Yhteystiedot tarkistettu ja laitettu kuntoon työpaikoilla. Esitteet ja oppaat tarkistettu työpaikoilla kuntoon. Kotisivuja pyritään käyttämään enemmän tiedotukseen ja kehitetään jatkuvasti käyttöä. Jäsenistön sähköpostiosoitteiden keräys ei onnistunut, vain muutamia saapui. Kutsut ja tiedottaminen onnistunut sähköpostilla ja tekstiviesteillä. Uudistettiin jäsenkirje vastaamaan paremmin tiedottamista.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

INARIN JHL RY 674 KEVÄT

INARIN JHL RY 674 KEVÄT INARIN JHL RY 674 KEVÄT 2016 Keväinen tervehdys hyvä jäsen! Tässä sinulle uudistunut jäsenkirjeemme, josta löydät yhdistyksemme tärkeimmät tiedot. Muistathan myös kotisivumme: www.inarinjhl.fi Jäsenasiat

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3.

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Hankkia

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste! Koulutiedottaja

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Lisätään yhteistyötä

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet 1 (6) JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan 13.4.2016 ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa 20.4.2016

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yhdistyksen 74. toimintavuosi pyörähti käyntiin osaavien aktiivitoimijoiden johdolla. Hallitukseen on kuulunut puheenjohtajan lisäksi kymmenen (10) jäsentä; Pyhäjoelta, Vihannista,

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Varminta on, kun yhdistys toimittaa toimintasuunnitelmansa aluetoimistoon heti, kun se on hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa.

Varminta on, kun yhdistys toimittaa toimintasuunnitelmansa aluetoimistoon heti, kun se on hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa. Yhdistysten toimintasuunnitelmaohje Yhdistysten on joka vuosi tehtävä seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Yhdistyksen hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta,

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Raahen JHL ry 055 toimintasuunnitelma raahe55.jhlyhdistys.fi

Raahen JHL ry 055 toimintasuunnitelma raahe55.jhlyhdistys.fi Raahen JHL ry 055 toimintasuunnitelma 2018 raahe55.jhlyhdistys.fi Toiminta/tehtävä 2018 Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joensuun seudun JHL 310 ry Vahva edunvalvonta Työyhteisöja jäsenlähtöinen toiminta Osaava ja toimiva yhdistys Tiedottaminen ja monipuoliset edut TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 (9)

Lisätiedot

JHL 015 yhdistyksen toimintasuunnitelma Yhdistysten toimintasuunnitelma YLEISTÄ

JHL 015 yhdistyksen toimintasuunnitelma Yhdistysten toimintasuunnitelma YLEISTÄ Yhdistysten toimintasuunnitelma YLEISTÄ Yhdistys on antanut yhteisjärjestölle valtuudet neuvotella ja allekirjoittaa paikalliset sopimukset. Yhdistyksen luottamustehtäviä hoitavat henkilöt valvovat yhteistyössä

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry www.oajkemijarvi.com VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on kertynyt jo 21. Jäseniä paikallisyhdistyksellä

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 vuosi oli yhdistyksemme 60. toimintavuosi

TOIMINTAKERTOMUS 2016 vuosi oli yhdistyksemme 60. toimintavuosi TOIMINTAKERTOMUS 2016 vuosi oli yhdistyksemme 60. toimintavuosi 1 (8) Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan 16.3.2017 ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Yhdistys tukee virastojen yt-elimissä toimivien jäsentensä työtä. Kaupunginkirjastossaalkaa kokoontua järjestöneuvottelukuntaa (JN) vastaava elin.

Yhdistys tukee virastojen yt-elimissä toimivien jäsentensä työtä. Kaupunginkirjastossaalkaa kokoontua järjestöneuvottelukuntaa (JN) vastaava elin. HELSINGIN KIRJASTO- J A KULTTUURITYÖNTEKIJÄT JHL ry / JHL 121 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Syyskokous 24.11.2010 - käsitelty hallituksen kokouksessa 16.11. Yleistä Helsingin kirjasto- ja kulttuurityöntekijät

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! 1 ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! Sodankylän JHL ry:n toimintaa Syyskokouksessa viime vuoden lopulla hyväksyttiin toimintasuunnitelma tälle vuodelle: mm. 20.5. Ikean ostosmatka, Hyvän olon

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html

Lisätiedot

Miksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon.

Miksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon. Miksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon. Järjestäminen MIKSI?????? Jäsenmäärän ja järjestäymisasteenlasku Mitä? Mitä Sinä tarvitset, että olet valmis

Lisätiedot

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta TIEDOTE ESPOON JHL-YHDISTYSTEN YHDISTYMISHANKKEESTA Maan hallituksen päätökset ja Sote-hanke toteutuessaan, vaikuttavat myös meidän JHL

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 15.2.2010 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Asiat: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.00. 2. Laillisuus

Lisätiedot

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4. SANY Toimintakalenteri 2017 Tammikuu 21.1. Hallituksen kokous, Helsinki Helmikuu 10.-11.2. Veera-työhmä, Hämeenlinna 11.-12.2. Arviointityöpaja, Hämeenlinna Maaliskuu 4.3. Hallituksen kokous, Helsinki

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL, Varsinais-Suomi Toiminnan painopisteet yhdistyksen toimintasuunnitelmassa Liitto määrittelee toiminnan painopisteet vuosittain koko liitto-organisaatiolle.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

Oppilaiden osallisuustiimi. Lukuvuoden arviointi ja lukuvuoden tavoitteet

Oppilaiden osallisuustiimi. Lukuvuoden arviointi ja lukuvuoden tavoitteet Oppilaiden osallisuustiimi Lukuvuoden 2013-2014 arviointi ja lukuvuoden 2014-2015 tavoitteet Toiminnan tavoitteet Oppilaiden osallisuuden ryhmiä ovat oppilaskuntatoiminta, tukioppilastoiminta sekä välituntitoiminta.

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Sisällys: s.1. Sisällysluettelo s.2. Yleistä s.3. Kokous- ja järjestötoiminta s.4. Tiedotustoiminta s.5. Koulutustoiminta

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

Koukun Helmi, Rauhaniementie 19, kabinetti Järvi ja Terassi. 18 Tampereen Voimia Liikelaitoksen kuukausiraportti

Koukun Helmi, Rauhaniementie 19, kabinetti Järvi ja Terassi. 18 Tampereen Voimia Liikelaitoksen kuukausiraportti Tampere Pöytäkirja 3/2016 1 (13) Aika 20.12.2016, klo 16:30-17:56 Paikka Koukun Helmi, Rauhaniementie 19, kabinetti Järvi ja Terassi Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan

Lisätiedot