Opiskelijatutoreiden välitapaaminen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) Keskiviikkona 10.9.2014 Iiro Korhonen, JYYn hallituksen tutorkoulutusvastaava Jenna Anttonen, JYYn hallituksen puheenjohtaja
Välitapaamisen tavoitteet Vertaistuen tarjoaminen tutoreiden kesken Kokemusten jakaminen Ongelmien selvittely yhdessä Mahdollisuus suunnitella yhteistyötä Tutoroinnin loppuvaiheiden ja päättämisen suunnittelu Palkkion hakeminen yliopistolta ja loppuraportin kirjoittaminen
Tapaamisen suunnitelma Jakaudutaan n. 5 hengen ryhmiin Ei oman oppiaineen tutoreiden kanssa samaan ryhmää Keskustellaan eri aihepiireistä ryhmissä Kunkin aiheen käsittelyn jälkeen käydään yhdessä läpi Ryhmätyöskentelyn jälkeen Mahdollisuus kysyä neuvoa ongelmatilanteisiin Ohjeita tutoroinnin loppuun viemiseen ja tutorraportin kirjoittamiseen
Aihepiirit 1) Tunnelmia, fiiliksiä, kuulumisia 2) Minä, tutor 3) Pienryhmäni on... 4) Parantamisen varaa?
1. Tunnelmia, fiiliksiä, kuulumisia Miten on yleisesti sujunut? Miltä ryhmän ohjaaminen on tuntunut? Miten ensimmäiset tapaamiset sujuivat? Mitä olette ryhmän kanssa tehneet? Mitkä ovat olleet parhaita onnistumisia? Hyviä ryhmätapaamisia tai tapahtumia, hyvää palautetta,... Mitkä ovat olleet suurimpia ongelmia? Vaikeuksia yhteydenpidossa, haastavia ryhmäläisiä, vaikeuksia motivoinnissa,... Miten ratkaisit ongelmia?
2. Minä, tutor Onko tutorointi vastannut odotuksiasi? Onko tapaamisia, yhteydenottoja ja työtä ollut enemmän / vähemmän kuin ajattelit? Vertaa itseäsi tutorleirillä JYT:n osuudessa olleisiin tutoreihin, millainen tutor itse olet ollut? Mikä tutorina toimimisessa on ollut parasta ja mikä ikävintä? Millaiselta ryhmän johtaminen on tuntunut?
3. Pienryhmäni on... Onko ryhmäytyminen onnistunut? Miten tutustumisvaihe sujui? Millainen ryhmähenki on ollut? Mikä helpotti / vaikeutti ryhmäyttämistä? Onko ryhmä yhtenäinen? Onko ryhmäläisillä paljon erilaisia tarpeita? Onko ryhmässä erilaisia rooleja (puheliaita, vetäytyviä, johtajia...)? Miten huomioitte erilaisuuden? Onko joku jäänyt ulkopuoliseksi? Jos on, miten olet toiminut Onko ryhmäsi sopivan kokoinen? Luuletko, että saat ryhmäläisistä uusia kavereita?
4. Parantamisen varaa Mitä kehittämistä opiskelijatutoroinnissa yliopistolla ja oppiaineessanne yleisesti on? Onko tutorkoulutus palvellut tutorointia? Missä on parannettavaa? Mitä tietoa tai taitoja olet kaivannut? Onko yhteistyö sujunut eri tahojen kanssa? Esimerkiksi laitoksen, opettajatutorin, muiden tutoreiden ja ainejärjestön kanssa? Mitä tekisit seuraavalla kerralla itse toisin?
Kysyttävää? Onko ollut tilanteita, joissa ei ole tiennyt vastausta? Saa kysyä mistä vain, mietitään yhdessä
Tutoroinnin päättäminen Tutorointia saa jatkaa vaikka keväälle saakka Mielellään ainakin loka/marraskuuhun Varmistakaa ettei ole jäänyt asioita epäselväksi Suositellaan mukavan lopputilaisuuden pitämistä Kannattaa kerätä palautetta omasta toiminnasta esim. palautekeskustelu tai kirjallinen palaute Viikolla 46 tai 47 Sitä ennen Korpissa palautekysely Keväällä jaetaan tutordiplomit (pyynnöstä) JYYn korkeakoulupoliittiselta sihteeriltä Susanna Koistiselta (koposihteeri@jyy.fi)
Tutorin loppuraportti Raportti on 2-3 sivun selvitys koko tutorprosessista Osallistuitko tutorkoulutukseen ja millaista se oli Miten itse tutorointi sujui Mitä opit tutoroinnista Mitkä olivat parhaita kokemuksia ja onnistumisia Mitä ongelmia ilmeni ja miten ratkaisit ongelmat Mitä hyötyä kokemuksesta itselle Ideoita tutoroinnin ja tutorkoulutuksen kehittämiseen Vapaata kirjoittamista, ei tarkkaa kaavaa
Tutorin loppuraportin palauttaminen Raportti palautetaan tiedekunnan opintoasiainpäällikölle marraskuussa Opintopisteet (yleensä 2 op) saa, kun... On osallistunut tutorkoulutukseen On ohjannut pienryhmää Laatinut ja palauttanut raportin tutoroinnista
Palkkionmaksulomake Palautetaan omalle laitokselle 30.11. mennessä Jos ei ole laitoksia tiedekuntaan http://www.jyu.fi/hallintokeskus/sidosryhmille/howto/palkkiolasku Kannattaa palauttaa samaan aikaan tutorraportin kanssa Rahapalkkio on 13 euroa / tunti Korvattavien tuntien enimmäismäärä on 15 tuntia
Muita juttuja muistutuksena Lainattavia tavaroita saa hakea pienryhmäkäyttöön jäsenpalvelusihteeriltä sekä KVATilta Tarjolla mm. mölkky ja muita pihapelejä, tikkataulu, lautapelejä, ainejärjestösudoku, astioita, pilkkivehkeet, vene,... Muistakaa myös JYYn tilat! Projekti- ja liikunta-avustuksia voi hakea milloin vaan
KIITOS! Ensi vuonna saattaisi olla tarvetta muutamalle reippaalle senioritutorille MUKAVAA SYKSYN JATKOA KAIKILLE! iiro.korhonen@hallitus.jyy.fi koposihteeri@jyy.fi