Maa-20.2334 Korvausarviointi 15.9.2015 TkT Juhana Hiironen
Päivän aikataulu 14:15 14:45 Kertausta lukutehtävän aihepiiristä 14:45 15:15 Ryhmätyö 15:15 15:40 Ryhmätöiden esittely 15:40 15:45 Seuraavaksi kerraksi
Tähän mennessä olet tutustunut seuraaviin aiheisiin: Ennakkolukeminen (Kuusiniemi & Peltomaa 25-62): 1. Omaisuuden suoja (perusoikeus, ulottuvuus, rajoitukset) 2. Lunastusperusteet (yleinen lunastusperuste, erityinen lunastusperuste) Lukutehtävä (Kuusiniemi & Peltomaa 63-131): 3. Lunastusprosessi (menettelyn kahtiajakoisuus) 4. Lunastuslain soveltaminen 5. Lunastamisen edellytykset ja rajoitukset 6. Lunastuslupa
Omaisuuden suoja (1/3) Euroopan ihmisoikeussopimus: 1. lisäpöytäkirja, 1 artikla: Jokaisella luonnollisella tai oikeushenkilöllä on oikeus nauttia rauhassa omaisuudestaan. Keneltäkään ei saa riistää hänen omaisuuttaan paitsi julkisen edun nimissä ja laissa määrättyjen ehtojen sekä kansainvälisen oikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti. Euroopan ihmisoikeussopimuksen omaisuudensuojasäännöksestä käy ilmi, ettei omaisuudensuoja ole loukkaamaton vaan omaisuuden riistäminen muun muassa julkisen edun nimissä ja laissa määrättyjen ehtojen mukaisesti on sallittua. Euroopan ihmisoikeussopimuksen omaisuudensuojasäännöksen sanamuoto ei suoraan ota kantaa pakkolunastustilanteessa maksettavaksi tulevaan korvaukseen vaan sopimustekstissä ainoastaan viitataan laissa määrättyihin ehtoihin. Sopimus jättää korvauksen tason kansallisessa lainsäädännössä tarkemmin määriteltäväksi. Suomen perustuslaki 11.6.1999/731, 15 : Jokaisen omaisuus on turvattu. Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla. 4
Omaisuuden suoja (2/3) Omaisuuden suoja ei ole rajaton. Menetys on korvattava, jos ja vain jos kaikki seuraavat ehdot täyttyvät: Menetyksen tulee olla syy-yhteydessä lunastusyritykseen Menetyksen tulee kuulua henkilön suojattuun etupiiriin Menetyksen tulee olla olennainen Ennakoitavuus Aikaprioriteetti 5
Omaisuuden suoja (3/3) Erityisestä syystä täyden korvauksen vaatimuksesta voi poiketa: Hyödyn kompensointi (mm. katualueen ilmaisluovutusvelvollisuus) Arvonleikkaus (kysymys siitä, kuka saa hyötyä kaupunkialueen kehittämisestä) 6
Lunastusperusteet Lunastusperusteella tarkoitetaan säännöstä, jonka nojalla pakkolunastaminen käy mahdolliseksi Yleinen tarve on ns. yleinen lunastusperuste, jonka on täytyttävä jokaisessa lunastuksessa Erityiset lunastusperusteet täydentävät ja konkretisoivat yleistä lunastusperustetta Mikäli lunastuspäätös annetaan erityisellä lunastusperusteella, voi sillä olla vaikutusta lunastamisen edellytyksiin (esim. vesijätön lunastus: edellytys tilusvaihdosta) ja korvauspäätökseen (lunastus yhdyskuntarakenteen kehittämiseen: arvonleikkauksen soveltaminen; vesilain mukainen lunastus: 1,5-kertainen korvaus) 7
Lunastusprosessi (1/2) Lunastus alkaa lunastusluvan hakemisella. Kyseessä on hallinnollinen prosessi, josta voi valittaa hallinto-oikeuteen Valtioneuvosto on yleinen lunastuslupaviranomainen. Ympäristöminiteriö voi myöntää lunastusluvan kunnalle yleiskaavan perusteella esimerkiksi yhdyskuntarakenteen kehittämistä varten Tietyissä tilanteissa lupa voi sisältyä suoraan toiseen maankäyttösuunnitelmaan (esim. yleiset alueet asemakaavassa voi kunta lunastaa ilman lunastuslupaa) Vähäisessä rakentamisessa (esim. voimansiirtolinjan vaatimat vähäiset muutostyöt) lunastusluvan voi antaa Maanmittauslaitos. Jos lupa lunastamiseen on annettu suoraan laissa (esim. vesijätön lunastus, tontinosan lunastus), se voidaan myöntää lunastuksen täytäntöönpanovaiheessa. Erityisiin lunastusperusteisiin liittyy poikkeuksia (esim. Vesilaki) Luvassa päätetään paitsi saako lunastaa myös se, mitä saa lunastaa (ulottuvuus) 8
Lunastusprosessi (2/2) Maanmittauslaitos panee lunastuksen täytäntöön. Lunastustoimikunta (toimitusinsinööri + 2 uskottua miestä) toteuttaa lunastuksen Lunastustoimikunnan päätökset vastaavat oikeudelliselta sitovuudeltaan alioikeuden päätöksiä (valittaminen: maaoikeus Korkein oikeus vrt. käräjäoikeus hovioikeus Korkein oikeus) Kaikki lunastukseen liittyvät asiat ratkaistaan samassa prosessissa (kohteen vahvistaminen, korvausten määrääminen, merkinnät kiinteistöjärjestelmään) Korvaukset arvioidaan ja määrätään LunL:n mukaisessa lunastustoimituksessa viran puolesta (LunL 41 ). Asianosaisena olevien luovuttajien ei siis välttämättä tarvitse tehdä minkäänlaista vaatimusta taloudellisten menetystensä korvaamisen takeeksi. Ennakkohaltuunoton yhteydessä määrättäviä ennakkokorvauksia on vaadittava (LunL 60.2,3 ). Lunastusrelaation ulkopuolisille tahoille LunL 38 :n nojalla määrättäviä korvauksia on vaadittava. Lisäksi asianosaisten on vaadittava edunvalvontakustannusten korvaamista (LunL 82.1 ja 82.2 ) 9
Ryhmätyö: mind-map annetusta teemasta
Tehtävänanto Muodostakaa 6 ryhmää Ryhmät 1-2, Teema: Eri lakien soveltaminen lunastusten yhteydessä Ryhmät 3-4, Teema: Lunastamisen edellytykset Ryhmät 5-6, Teema: Lunastusprosessi Henkilöt, joiden numero oli 1 esittelevät aiheen lyhyesti ryhmäläisille. Tämän jälkeen muut täydentävät esitystä. Keskustelun pohjalta ryhmä laatii mind-mapin annatusta teemasta. Aikaa mind-mapin tekemiseen on 30 minuuttia. Tämän jälkeen kokoonnutaan luokassa ja esitellään tulokset muille ryhmille. 11
Seuraavaksi kerraksi: - Lue seuraavaksi kerraksi teoksesta Kuusiniemi & Peltomaa (2000): 137-207. - Kirjoita lokikirjoitus (MyCourses / ryhmät ja lokikirjoitukset ) tästä luennosta - Jatka Essee I kirjoittamista (DL 21.9)