e Janne Malkki Sodankäynnissä tapahtuu jatkuvasti muutoksia. Vaikka muutokset vaikuttaisivatkin käytännön tasolla suurilta, ne eivät välttämättä johda kummoisiinkaan vaihteluihin yhteisöjen sisäisessä tai välisessä voimatasapainossa. Toisaalta hienovaraisten muutosten pidemmän aikavälin kerrannaisvaikutukset voivat olla mittavia. Tässä artikkelissa luodaan sodankäynnin muuttumista kuvaava malli sekä arvioidaan tällä hetkellä käynnissä olevia muutoskulkuja tämän mallin valossa. Teknologisten muutosten vaikutus arvioidaan yleisesti ottaen vähäisemmäksi kuin taktisten tai organisatoristen muutosten. Näitä merkittävimmiksi nostetaan kuitenkin yhteiskunnalliset ja kulttuuriset muutokset. Kaikista muutoksista huolimatta sodankäynnin järjestelmätason ominaisuuksien ennustetaan säilyvän lähes muuttumattomina. 1 Ks. keskustelu historiografiasta Møller 2002, 4 47; Sloan 2002, 1 17, 25 28; Murray & Knox 2001a, 1 5; Ks. vastavallankumouksesta McCabe 1999. Läntisten yhteiskuntien tapa käydä sotaa vaikuttaa olevan muuttumassa nopeasti. Viimeisten vuosikymmenten aikana esimerkiksi informaatioteknologian, täsmäaseiden ja miehittämättömien asealustojen kehitys on ollut huimaa. Samanaikaisesti myös asevoimien tulivoima ja liikkuvuus ovat jatkaneet kasvuaan. Koulutusvaatimusten kasvaessa määrävahvuudeltaan pienempien joukkojen on katsottu riittävän annettujen tehtävien hoitamiseen. Yhä useampi läntinen valtio onkin luopunut asevelvollisuudesta ja siirtynyt pienempiin ammattiarmeijoihin sekä tehtävien ulkoistamiseen yksityisille sotilasyrityksille. Lisäksi läntiset armeijat ovat alkaneet rekrytoida naisia taistelutehtäviin ennennäkemättömässä mittakaavassa. Muutostahti ei kuitenkaan ole ollut tasainen kaikkialla. Yhdysvallat on edelleen kasvattanut sotateknologista etumatkaansa ja voimaansa jopa muihin läntisiin maihin nähden. Viime vuosikymmenellä keskusteltiin erityisesti angloamerikkalaisissa piireissä vilkkaasti siitä, johtaisivatko nämä muutokset vallankumoukseen sodankäynnissä (revolution in military affairs, RMA). Tämä keskustelu keskittyi lähinnä uuteen ja kehitteillä olevaan teknologiaan sekä sen käyttöönoton lupaamiin edistysaskeliin. Ennustettiin jopa, että sodankäynti muuttuisi perinpohjaisesti. Skeptikot puolestaan varoittivat epärealistisista odotuksista, kyseenalaistivat uusien teknologioiden käyttökelpoisuutta matalan ja keskitason konflikteissa sekä humanitaarisissa interventioissa. He muistuttivat samalla, että muut tämän hetkiset kehityskulut, kuten epäsymmetrisen sodankäynnin yleistyminen, voivat johtaa jopa vastavallankumoukseen sodankäynnissä. 1 42 KOSMOPOLIS Vol. 37: 3/2007
Vallankumouksen antaessa odottaa itseään on keskustelu siitä ollut viime vuosina hiipumaan päin. Vaikka itse RMA-käsitteen oikea paikka olisikin historian roskakorissa, käsitteen yhteydessä käydyssä kriittisessä keskustelussa on kaksi piirrettä, joita on syytä vaalia. Nämä ovat sodankäynnin eri osa-alueiden laaja-alainen huomioiminen sekä pidemmän aikavälin kattavien historiallisten näkökulmien tarkastelu. Näiden kautta avautuu perustellumpi tuntuma siihen, millä on vaikutusta, ja saadaan paremmat valmiudet arvioida erilaisia epäsuoria seurauksia, joita rajatummilla muutoksilla on. Tässä artikkelissa luodaan RMA:sta käydyn kriittisen keskustelun pohjalta sodankäynnin muuttumista kuvaava malli sekä arvioidaan tällä hetkellä käynnissä olevia muutoskulkuja tämän mallin valossa. 2 Vrt. Krepinevich 1994; Murray & Knox 2001b, 176 179; Møller 2002, 5 27; Gray 2002. Sodankäynnin ulottuvuudet ja historian virta Kriittisessä RMA-keskustelussa on päädytty varsin laajaan yhteisymmärrykseen sodankäynnin järjestelmätason ominaispiirteistä sekä siitä, että sodankäynnin muutos on perusluonteeltaan evolutionaarista ja että teknologinen kehitys on vain harvoin riittävä edellytys suuren mittaluokan muutoksille. 2 Sodankäynti nähdään laajasti moniulotteisena kokonaisuutena, jonka järjestelmätason piirteet ovat osoittaneet suurta pysyvyyttä. Sodankäyntiin vuorovaikutussuhteessa olevia ulottuvuuksia voidaan jaotella monin tavoin. Keskeisiä ulottuvuuksia ovat ainakin yhteiskunta, kulttuuri, talous ja logistiikka, asevoimien organisaatio ja käyttöperiaatteet, teknologia, luonnonympäristö, vastapuoli sekä aika. Sodankäynti muodostaa kuitenkin jakamattoman kokonaisuuden, sillä kaikki sen ulottuvuudet ovat monin tavoin sidoksissa toisiinsa. Sodassa aseet puhuvat tappioiden ja uhrien kautta. Tämä puhe takeltelee vihollisen, olosuhteiden muutoksen, onnettomuuksien, vahinkojen, väärinymmärrysten ja organisatoristen pullonkaulojen aiheuttaman kitkan sekä sodan sumuksi kutsutun tiedonkulun viiveistä ja rajoitteista aiheutuvan reaaliaikaisen tilannekuvan sumenemisen johdosta tehden lopputuloksesta ennakoimattoman ja ainakin jossain määrin sattumanvaraisen. Ylivoimaisuus millään yhdellä osa-alueella ei ole systemaattisesti osoittautunut muita merkittävämmäksi siten, että se väistämättä johtaisi voittoon. Järjestelmätason pysyvien ominaisuuksien asettamissa rajoissa sodankäynnin tavat ovat historian kuluessa muuttuneet huomattavasti. Muutosta ajaa monenkeskinen kilpailu, jossa kukin osapuoli nojaa omiin ja muiden aiempiin kokemuksiin luodessaan kuvaa tulevasta sodankäynnistä. Sodankäyntiin vaikuttavien strategisten ulottuvuuksien moninaisuudesta johtuen kaikki sodat ovat ainakin jossain suhteessa epäsymmetrisiä. Konfliktin osapuolten erilaiset lähtökohdat ja tavoitteet asettavat niille erilaisia haasteita. Esiin nousseisiin ongelmiin yritetään keksiä parempia ratkaisuja ja omia heikkouksia korjata. Usein näin tehdään kopioimalla kohdattujen vastustajien ja tärkeimpien sotilasmahtien ylivoimaisiksi koettuja ominaisuuksia ja käytäntö- KOSMOPOLIS 43
Janne Malkki 3 Ks. erit. Parker 1996/1988; Rogers 1995. 4 Ks. esim. Murray & Knox 2001a, 6 7, 12 13; 2001b, 176, 179; Murray 1997, 70 73, 76; Rogers 2000, 22 24; Sloan 2002, 21 25, 29 31; Møller 2002, 10 12. jä. Seuraavassa sodassa syntyy uusi synteesi, jossa kohdattuihin uusiin ja vanhoihin ongelmiin osapuolet alkavat jälleen etsiä ratkaisuja. Yksi sodankäynnin kehitystä leimaava piirre on sen epälineaarisuus. Sodankäynnin eri ulottuvuudet ovat historian kuluessa muuttuneet eri tahtiin, tavoin ja suuntiin. Muutokset ovat yleensä tapahtuneet asteittain tai pienin hyppäyksin. Järisyttävistäkin uudistuksista huolimatta vanhat tavat ja muodot ovat jatkaneet vaikutustaan vielä pitkään. Tämä on mahdollista, koska mikään ulottuvuus ei hallitse sodankäynnin kokonaisuutta. Yksittäisten muutosten vaikutukset ovat olleet riippuvaisia siitä, kuinka muutokset ovat nivoutuneet yhteen sodankäynnin kokonaisuuden muiden teknologisten, taktisten, organisatoristen, yhteiskunnallisten, kulttuuristen ja niin edelleen piirteiden kanssa. Muutosten läpivienti on riippuvaista kulttuurisista omaksumisvalmiuksista, yksilöistä ja moninaisista muista, osin sattumanvaraisista tekijöistä. Muutosvastarintaa aiheuttavat luutuneiden asenteiden ja muiden kulttuuristen tekijöiden ohella johtavien ryhmien aseman tai etujen puolustaminen sekä pyrkimykset maksimoida rajallisilla resursseilla kussakin tilanteessa käyttöön saatavia sotilaallisia voimavaroja. Sodankäynninkin saralla inertian voidaan väittää olevan yksi merkittävimmistä historiallista kehitystä ohjaavista voimista. Se ei kuitenkaan kuulu sodankäynnin perusominaisuuksiin, sillä vastaesimerkkejä nopeasta mukautumisesta löytyy riittämiin. Sodankäyntiin vaikuttavia muutoksia on siis monenlaisia, ja niiden vaikutukset kokonaisuuden kehittymiseen ovat osin ennakoimattomia. Olisiko tästäkin huolimatta löydettävissä perusteita luokitella erityyppisiä muutoksia sen mukaan, kuinka merkittäviä kerrannaisvaikutuksia niillä on? Kriittisessä RMA-keskustelussa mahdollisuutta tähän on epäilty, vaikka historiallisten vertailukohtien arvioinnissa onkin edetty pitkälle tähän suuntaan. Yleisimmin mainittuja esimerkkejä aikaisemmista muutoskuluista, joihin oletettua nykyistä RMA:ta on verrattu, ovat olleet niin kutsuttu sodankäynnin vallankumous uuden ajan alun Euroopassa, joka edesauttoi modernien kansallisvaltioiden syntyä ja Euroopan ylivallan rakentumista, Ranskan vallankumous ja napoleaaninen sodankäynti, teollinen vallankumous, maailmansodat sekä ydinaseet. Nämä ja muut aikaisemmat vallankumoukset ovat juontuneet eri tekijöistä, ja niiden vaikutukset ovat olleet erisuuruisia. Tämän huomioimiseksi ja tunnustuksena merkittävälle historiatieteen keskustelulle sodankäynnin vallankumouksesta uuden ajan alun Euroopassa 3 edellä mainitut täysimittaiset sodankäynnin vallankumoukset (military revolutions) on alettu käsitteellisesti erottaa rajatummista vallankumouksista sodassa (RMA). 4 Keskusteluissa nykyisestä RMA:sta ja sodankäynnin vallankumouksesta uuden ajan alussa on noussut pitkälti yhtenevä näkemys sodankäynnin muuttumisesta. Yksi merkittävä ero näiden keskusteluiden välillä on se, että suuri osa sodankäynnin vallankumous -keskuste- 44 KOSMOPOLIS
5 Murray & Knox 2001a, 6 7; 2001b, 176 179. 6 Guilmartin 1995, 311 313, 316 318, 323; Ks. myös Lynn 2000, 377 381; 2001, 53 56; Black 1995, 104 109; Arnold 1999, 36 37. lusta on keskittynyt sotilaallisten ja sosiokulttuuristen muutosten vuorovaikutussuhteisiin, esimerkiksi modernien (kansallis)valtioiden rakentumiseen prosessissa, jossa aateliston valta-asemaa nakersivat kruununvallan ja meritokraattisten byrokratioiden nousu, kun taas RMA-keskustelussa muutosten sosiokulttuuriset ulottuvuudet on jätetty pitkälti huomiotta. Tämän eron merkittävyys ei johdu siitä, etteivätkö tutkijat olisi yksimielisiä sotilaallisten ja sosiokulttuuristen muutosten vuorovaikutussuhteiden merkittävyydestä. Esimerkiksi Williamson Murray ja McGregor Knox erottelevat varsinaiset sodankäynnin vallankumoukset pienemmistä RMA:ista juuri sosiokulttuuristen seurausvaikutusten perusteella. 5 Näkökulmaerosta tekee merkittävän se, ettei yksikään RMA-teoreetikko ole tarkastellut käynnissä olevien muutosten sosiokulttuurisia vaikutuksia eikä arvioinut näiden muutosten merkittävyyttä tällä mittarilla. Sodankäynnin vallankumous -keskustelussa tämä mittari on ollut juuri se, jolla on arvioitu merkittävimpiä muutoksia. Laveasti tulkiten sosiokulttuuriset tekijät kattavat myös pidemmän aikavälin voimatasapainon yhteisöjen välillä ja sisällä. Tätä kapeampaa mittaria käytetään toisinaan, koska se on helpommin arvioitavissa. RMAkeskustelussa ei puolestaan ole päädytty mihinkään systemaattisesti hyödynnettävissä olevaan mittariin, jolla voitaisiin arvioida erilaisten muutoskulkujen merkittävyyttä. Miksi sosiokulttuuriset tekijät sitten ovat niin tärkeitä, että niihin asti ulottuvia vaikutuksia on syytä pitää erityisen merkittävinä? Yhden varsin vakuuttavan vastauksen antaa John F. Guilmartin, joka tutkimuksessaan sodankäynnin vallankumouksen ensimmäisistä Euroopan ulkopuolisista ilmentymistä nosti eurooppalaisten kulttuurisen ja institutionaalisen lähestymistavan sotaan tärkeimmäksi ylivoimatekijäksi Uuden maailman ja muiden mantereiden valloittamisessa ja hallinnassa. Eurooppalaiset pyrkivät yhdistämään eri aselajien etuja ja onnistuivat taistelemaan kurinalaisesti silloinkin, kun säädeltyä sotilasorganisaatiota ei ollut olemassa. Tämä oli jotain sellaista, mitä muut eivät välttämättä pystyneet imitoimaan yhtä helposti kuin lainaamaan uutta teknologiaa. 6 Guilmartinin tulokset ja RMA-teoreetikkojen esittämät varaumat uusien teknologioiden potentiaalista muuttaa sodankäyntiä haastavat yleisen näkemyksen strategian ulottuvuuksien ei-hierarkkisuudesta. Niiden perusteella vaikuttaa siltä, että erilaisten muutosten välillä on kuin onkin olemassa karkea arvojärjestys sen suhteen, kuinka ne voivat muuttaa sodankäyntiä sekä yhteiskuntien sisäisiä ja välisiä voimasuhteita. Tässä hierarkiassa uusilla teknologioilla on vähiten potentiaalia aiheuttaa suuria muutoksia, kun taas taktiset ja organisatoriset muutokset ovat suuremmalla todennäköisyydellä merkittäviä, ja sosiaaliset ja kulttuuriset muutokset ovat yleensä niitä, joita löytyy merkittävimpien seuraamusten taustalta. Teknologiset muutokset ovat harvoin jääneet pitkäksi aikaa minkään osapuolen yksinoikeudeksi, sillä niiden kopioiminen on osoittautunut suhteellisen helpoksi. Taktiset ja orga- KOSMOPOLIS 45
Janne Malkki 7 Braudel 1980; Vrt. Dosse 1987, 111 112. nisatoriset muutokset ovat olleet vaikeampia omaksua, koska ne edellyttävät yleensä mittavampaa kouluttamista. Lisäksi yhteiskunnalliset tekijät saattavat aiheuttaa muutosvastarintaa. Yhteiskunnalliset ja kulttuuriset muutokset puolestaan ovat usein häilyvärajaisia, ja niiden yhteydet sodankäynnin muutoksiin saattavat olla hyvinkin monimutkaisia. Juuri tällaiset tekijät ovat kuitenkin usein merkittävimpiä ja kauaskantoisimpia, ja ne ovat osoittautuneet vaikeimmiksi toisintaa. Edellä hahmoteltu hierarkia käy pitkälti yksiin ranskalaiseen annalistiseen koulukuntaan liitetyn strukturaalisen historiakäsityksen kanssa. Koulukunnassa lähdetään liikkeelle siitä, että historia on monikerroksista ja että erilaiset asiat etenevät eri tavoin, eri tahdissa, eri suuntiin. Historian rakenteita voidaan kuitenkin jäsentää jakamalla historian ilmiöt kolmelle aikatasolle sen mukaan, kuinka kauan ne vaikuttavat. Tässä jaottelussa pitkäkestoisen (longue durée) aikatason ilmiöitä ovat muiden muassa maantiede ja ilmasto. Syklistä eli konjunktuurista (conjoncture) aikaa edustavat esimerkiksi sosiaaliset rakenteet. Sodat ja muu poliittinen toiminta kuuluvat puolestaan tapahtumahistorian (événements) pintaväreilyyn. 7 Teknologisia muutoksia ei kuitenkaan voi kategorisesti pitää vähämerkityksisinä, sillä niilläkin saattaa olla mittavia kerrannaisvaikutuksia. Tämä ambivalenssi selittyy osin sillä, että teknologisten muutosten ajallinen luonne on kaksijakoinen. Toisaalta uusia keksintöjä on suhteellisen helppo ottaa käyttöön, ja niiden leviäminen on nopeaa. Tästä johtuen teknologisten uutuuksien vaikutus yhteisöjen väliseen voimatasapainoon on yleensä jäänyt lyhytkestoisen tapahtumahistorian pintatasolle. Toisaalta keksittyä ei saa keksimättömäksi, eikä laajalle levinneen uuden teknologian vaikutuksia ole helppo padota, vaan teknologian vaikutus saattaa jatkua hamaan tulevaisuuteen. Teknologisilla keksinnöillä on siten mahdollisuus ulottaa vaikutuksensa myös pitkäkestoisiin ilmiöihin. Esimerkiksi ruoansäilytysmenetelmien kehittyminen on pysyvästi pidentänyt sitä aikaa vuodesta, jolloin laajamittainen sotiminen on mahdollista, ja valtamerikelpoiset sotalaivat ovat mahdollistaneet sotaretkien ulottamisen mertentakaisille mantereille. Tällaisten pitkäkestoisella järjestelmätasolla vaikuttavien muutosten kautta teknologialla on mahdollisuus vaikuttaa myös yhteisöjen voimatasapainoon siinä määrin, kuin innovaatioiden leviäminen lisää tai poistaa esteitä voiman projisoimiselle epäsymmetrisesti eri toimijoiden kesken. Esimerkiksi valtamerikelpoisten sotalaivojen ylläpito vaatii paljon erilaisia resursseja ja niiden mittavaa organisoimista. Monissa yhteisöissä resurssien vähäisyys tai puute sekä yhteiskunnalliset rajoitteet ja muutosvastarinta ovat ehkäisseet tähän kilpaan osallistumista. Niin ikään myös selkeästi tapahtumahistoriallisilla ilmiöillä, kuten menestyneillä valloituksilla ja vallankumouksilla, on saattanut olla hyvinkin pitkäkestoisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Esimerkiksi conquistadorit onnistuivat valloittamaan Uuden maailman niin nopeasti tautien karsiessa alkuperäisväestöä, ettei paikallisilla ollut kovinkaan 46 KOSMOPOLIS
hääppöisiä mahdollisuuksia mukauttaa kulttuuriaan ja organisoitua vastaamaan eurooppalaisten esittämiin uusiin haasteisiin. Teknologisia muutoksia ja tapahtumahistoriaa ei siis voida suoraan sivuuttaa, vaan niiden suhteen on kysyttävä, kuinka syvälle muille tasoille niiden kerrannaisvaikutukset ulottuvat. On muistettava, että myös taktisia, organisatorisia ja sosiokulttuurisia muutoksia voi tapahtua hyvinkin nopeasti ja ettei kaikkien tällaisten muutosten vaikutus ulotu tapahtumahistorian pintaväreilyä pidemmäksi. Tämä on huomioitu kaaviossa 1, jossa asemoidaan edellä käsiteltyjen erityyppisten muutosten mahdollisuudet vaikuttaa sodankäyntiin yhteisöjen sisäisen ja niiden välisen voimatasapainon kautta strukturaalisen historianäkemyksen mukaisille aikatasoille. Teknologisten muutosten kaksijakoinen ajallinen luonne käy ilmi niiden mahdollisuutena vaikuttaa myös pitkäkestoisiin järjestelmätason ominaisuuksiin. Taktisten, organisatoristen ja sosiokulttuuristen muutosten vaikutusalueet on puolestaan ulotettu tapahtumahistorian alueelta eri kohtiin konjunktuuria. Valloitusten ja vallankumousten mahdollisuus aiheuttaa pitkäkestoisia muutoksia yhteisöjen välisessä ja sisäisessä voimatasapainossa kuvataan ulottamalla niiden kapea kärki syvälle konjunktuurin tasolle. Muutosten vaikutusmahdollisuuksien laajasta kirjosta johtuen jokaista muutosta on kuitenkin tarkasteltava erikseen suhteessa siihen historialliseen ympäristöön, jossa se vaikuttaa. Voimatasapainon muuttumisen kannalta oleellisimpia kysymyksiä ovat, kuinka helppoa tai vaativaa muutosten toisintaminen tai kumoaminen kussakin tilanteessa on ja vaikuttavatko muutokset epäsymmetrisesti johonkin tiettyyn toimijaan tai toimijaryhmään. 8 Ks. esim. Krepinevich 1994, 36; Murray & Knox 2001a, 11; Murray & Knox 2001b, 177; Møller 2002, 12 22; Gray 2002, 222 269. 9 Vrt. Van Creveld 2007; Smith 2005/2006. Nykyisistä muutoksista Toisessa maailmansodassa syntyi viimeinen suuri synteesi sodankäynnin mahdollisuuksista ja rajoitteista. Tätä seuranneena kylmän sodan aikana ydinaseet ja kansansota ovat johtaneet suurimpiin muutoksiin sodankäynnissä. Tästä ollaan varsin yhtä mieltä, mutta näiden molempien vaikutuksien laajuudesta ja merkittävyyden kertaluokasta kiistellään edelleen. Ydinaseiden suhteen on levinnyt laajalle näkemys siitä, että ne ovat johtaneet strategiseen umpikujaan. Tämä on kuitenkin liioittelua, koska ydinasevallat ovat saattaneet sotia liittolaistensa välityksellä. Ydinaseet eivät myöskään ole estäneet kaikkia hyökkäyksiä niitä omistavia valtioita vastaan. Ydinaseet ehkäisevät kuitenkin myös jatkossa sellaiset hyökkäyssodat, jotka uhkaisivat ydinasevaltojen olemassaoloa. Ydinaseiden vaikutus sotiin, jotka eivät ole uhanneet ydinasevaltojen olemassaoloa, on puolestaan jäänyt vähäiseksi. 8 Kansansodat, joiden metodeihin kuuluu konfliktin politisoiminen ja sissisodan keinojen hyödyntäminen, ovat puolestaan osoittautuneet menestyksekkäiksi myös käytännössä testattuina. Tästä menestyksekkyydestä on osoituksena se, etteivät tavanomaisten asevoimien käyttöön pohjautuvat strategiat vielä tähän mennessä ole pystyneet täysin vastaamaan kansansotien asettamiin haasteisiin. 9 KOSMOPOLIS 47
Janne Malkki Järjestelmätaso / Pitkä kesto Konjunktuuri TEKNOLOGISET MUUTOKSET I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I VALLOITUKSET JA VALLANKUMOUKSET Tapahtumahistoria TAKTISET JA ORGANISATORISET MUUTOKSET SOSIO- KULTTUURISET MUUTOKSET TEKNOLOGISET MUUTOKSET I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I I Kaavio 1: Erityyppisten muutosten ajallinen vaikutuspotentiaali yhteisöjen sisäiseen ja väliseen voimatasapainoon 48 KOSMOPOLIS
Niin ydinaseet kuin kansansotakin ovat vaikuttaneet syvälle sodankäynnin yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin ja mahdollisesti jopa järjestelmätasolle sodankäynnin ajalliseen ulottuvuuteen. Ydinohjukset ovat lyhentäneet päätöksestä massiivisen tuhon toteuttamiseen tarvittavaa aikaa. Kansansota on puolestaan venyttänyt konflikteja tappioista lähes riippumattomiksi uuvutustaisteluiksi poliittisesta tahdosta. Merkittävimmiksi nykyhetken muutoskuluiksi on tutkimuksessa nostettu sotien vähentyminen, sisällissotien suhteellisen osuuden kasvu, sodankäynnin keskittyminen maantieteellisesti, sotilasteknologinen kehitys, kriisinhallinnan yleistyminen, sodankäynnin monimutkaistuminen, kuoleman ja vammojen kokemisen eriytyminen rauhan ja sodan aikoina, asevoimien numeeristen vahvuuksien lasku, naisten ja lasten lisääntyvä värvääminen, asepalveluksen ammattimaistuminen, yksityisten yritysten lisääntyvä käyttö sekä Yhdysvaltojen ja muun maailman välisen sotakapasiteetin kuilun kasvaminen. Lisäksi on keskusteltu myös muutoksista sodankäynnin tavassa ja tavoitteissa sekä hegemoniapyrkimysten uudesta noususta. Näiden merkitystä arvioidaan seuraavaksi. 10 HSR 2005; HSB 2006; Mack 2007. 11 HSR 2005; HSB 2006; Mack 2007. 12 Ks. esim. O Hanlon 2000; Sloan 2002, 4 17; Møller 2002, 4 5, 22 54; Cebrowski & Garstka 1998; Stein s.a.; DoD 2001. Harvenevat sodat, sisällissodat ja kansainvälinen oikeus Kylmän sodan loppuvaiheista nykypäivään on useilla tilastollisilla mittareilla havaittavissa sodankäynnin laantumista niin sotien lukumäärän kuin kestonkin suhteen. Niin ikään on havaittavissa, että valtioiden väliset sodat ovat vähentyneet rajummin kuin sisällissodat. Lisäksi sotia käydään nykyisin lähinnä Lähi-idässä, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja eteläisessä Aasiassa. 10 Nämä kehitystrendit ovat ylittämässä historian pintaväreilyn tason, koska ne vaikuttavat jo nyt esimerkiksi sotilaalliseen suunnitteluun kriisinhallinnan noustessa prioriteeteissa. YK:n ja kansainvälisen yhteisön tehostuneet toimet kriisien ratkaisemiseksi voidaan esittää tärkeimmäksi sodankäyntiä vähentäneeksi tekijäksi. 11 Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustaminen Haagiin on yksi pisimmälle menevistä tätä kehityslinjaa jatkavista toimista. Toistaiseksi on liian aikaista sanoa, yltävätkö sen saavutukset pidemmälle kuin Kansainliiton tai YK:n. Jos pystytään luomaan kansainvälisesti hyväksytyt standardit ja valvomaan niitä jatkuvasti, Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin asettaa sodan käytännöille ja kehitykselle normatiivisia kulttuurisia rajoja, jotka institutionalisoituessaan voivat vaikuttaa hyvinkin pitkälle tulevaisuuteen. Teknologiset muutokset Teknologisella tasolla informaatioteknologian jatkuva kehittyminen mahdollistaa laajempien ja monimutkaisempien kokonaisuuksien koordinointia sekä operaatioiden tempon kiihdyttämistä. Tulivoiman ja liikkuvuuden kasvu lisäävät operaatioiden tarkkuutta, tuhovoimaa ja tahtia entisestään. Yhdessä verkostokeskeisen sodankäynnin oppien kehittymisen kanssa nämä voivat vielä johtaa uudenlaisen sodankäynnin tavan kehittymiseen. 12 KOSMOPOLIS 49
Janne Malkki 13 Ks. esim. Adams 2000. 14 O Hanlon 2000, 46, 58 60. 15 Ks. esim. McCabe 1999. Suuri osa tulivoiman ja mobiliteetin lisäyksistä perustuu vanhempien teknologioiden asteittaiseen parantamiseen. Taisteluoperaatioiden kannalta pisimmälle menevät muutokset ovat tulleet täsmäaseiden ja miehittämättömien asealustojen käyttöönoton myötä. Nämä uudet järjestelmät ovat vähentäneet välillisiä vahinkoja ja pienentäneet ne käyttöönsä ottaneen osapuolen kuluja ja uhkia. Näiden järjestelmien käyttöönotto on luonnollisestikin johtanut organisatorisiin muutoksiin, mutta tämä ei vaikuta tuoneen mitään perustavanlaatuisesti uusia ominaisuuksia näihin organisaatioihin. Uusi informaatioteknologia vaikuttaa lupaavammalta kandidaatilta lisäämään operaatioiden tempoa ja mahdollistamaan organisatorisia muutoksia, koska informaatiovirran lisääminen mahdollistaa koordinaation lisäämisen. Verkostokeskeisestä sodankäynnistä käyty keskustelu tarjoaa visioita vanhojen hierarkkisten organisaatioiden kehittymisestä yhteisten tavoitteiden ohjaamien itseorganisoituvien ja -koordinoivien verkostojen suuntaan, minkä esitetään johtavan sodankäynnissä esiintyvän kitkan ja sodan sumun vähenemiseen. 13 Hierarkiat voivat toki madaltua, mutta organisaatioista voi myös tulla monimutkaisempia. Niin tai näin, taistelussa hierarkiasta ei koskaan päästä täysin eroon, sillä niihin osallistuvilla yksilöillä on kiperiä eturistiriitoja henkilökohtaisen selviytymisen ja yhteisten tavoitteiden saavuttamisen välillä, mikä aiheuttaa kiistelyä parhaasta tavasta toimia. Mikä saattaa olla laadullisesti uutta, on uusien hierarkian kiertämistapojen institutionalisoituminen organisaatioiden sisällä. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään ennennäkemätöntä. Tästä johtuen informaatioteknologian kehittymisestä johtuvien muutosten suunta ja laajuus lienevät verrattavissa kenttäpuhelimen tai radion käyttöönottoon. Kuten näissäkin tapauksissa, kitkan ja sodan sumun vaikutukset voivat hieman vähentyä, mutta kumpikaan näistä ominaisuuksista ei poistu kokonaan, eikä näiden ominaisuuksien mahdollinen väheneminen tuo millekään saman teknologian hankkimiseen kykenevälle osapuolelle epäsymmetristä etua. On myös joukko muita tekijöitä, jotka lieventävät edellä mainittujen teknologisten muutosten vaikutuksia voimatasapainoon. Hienostuneita mutta teknologiselta tasoltaan varsin alkeellisia vastakeinoja, kuten valemaaleja, harhatiedon käyttöä sekä joukkojen hajauttamista, ollaan jo nyt mukauttamassa uuteen hi-tech-ympäristöön. Ydinasevalloilla on lisäksi mahdollisuus vaikuttaa elektronisiin järjestelmiin ydinlaukauksesta aiheutuvan sähkömagneettisen impulssin avulla. Tällä voi lyhyellä tähtäimellä olla suuriakin vaikutuksia, sillä huomattava osa nykyisistä sotilaallisista järjestelmistä hyödyntää suojaamatonta siviiliteknologiaa. 14 Kehitteillä olevat teknologiat eivät myöskään vielä ole pystyneet peittoamaan ikivanhoja toimintatapoja, kuten väijytyksiä. Lisäksi alemmankin teknologisen tason menetelmät jatkavat kehittymistään ja asettavat uusia haasteita. Tähän jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvat esimerkiksi konekiväärillä varustetut tavalliset maastoajoneuvot tai helikoptereiden ampuminen alas halvoilla sinkoaseilla. 15 50 KOSMOPOLIS
16 Ks. esim. Van Creveld 1991; Alexander 1995; Holsti 1996/1997; Kaldor 1998; Shaw 2000; Newman 2004. 17 Ks. esim. Arreguín-Toft 2001; Sloan 2002, 108 122; Møller 2002, 55 56. Taktiset ja konseptuaaliset muutokset Taktisella ja konseptuaalisella tasolla on myös tapahtunut huomattavia kehityskulkuja. Näihin kuuluvat konfliktinratkaisun militarisoituminen, epäsymmetrisen sodankäynnin yleistyminen, sota terrorismia vastaan sekä ennalta ehkäisevän sodan doktriini. Kylmän sodan hiipuminen loi olosuhteet, joissa useat konfliktit leimahtivat avoimiksi. Näistä suurin osa on ollut valtioiden sisäisiä konflikteja, joissa taistelut ovat olleet intensiteetiltään suhteellisen matalia ja joissa on taisteltu teknologiselta tasoltaan suhteellisen alkeellisilla aseilla. Näissä sodissa ryöstöretkien, uhkailun ja terrorin taktiikoita on kehitetty edelleen. 16 Seuranneet raakuudet ovat lietsoneet pyyntöjä ulkopuolisten sekaantumiselle. Tämä on puolestaan johtanut kriisinhallinnan militarisoitumiseen ja rauhaanpakottamisen käsitteen kehittymiseen. Näin muutaman sukupolven tauon jälkeen valvontatehtävät ovat jälleen tulleet osaksi asevoimien toimintaa. Rauhaanpakottajat taistelevat löytääkseen väyliä käytössään olevien tuhokeinojen käyttämiseksi rakentaviin tarkoituksiin. Tällä hetkellä rauhaanpakottamisen saralla ei kuitenkaan vaikuta tapahtuvan mitään, mille ei olisi löydettävissä vastineita siirtomaahistoriasta. On selvää, että sotavoiman tai sen uhan harkittu käyttö voi menestyksellisesti edistää myös rauhanomaisia tavoitteita. Siirtomaahistorian valossa on yhtä lailla selvää, että näiden tavoitteiden saavuttaminen yksinomaan asevoiman käytöllä on hankalaa. Tästä johtuen on lupaavaa, että Euroopan unioni on päättänyt panostaa myös siviilipuolen kriisinhallintakeinoihin. Rauhaanpakottajien sotkeutuminen mukaan konflikteihin on osaltaan ollut nostamassa epäsymmetrisen sodankäynnin käsitettä esille. Tämän käsitteen uusi nousu heijastaa enemmänkin lisääntynyttä yleistä mielenkiintoa tätä aihetta kohtaan kuin mitään konseptuaalisen tason kehitystä, joka liittyisi sodankäyntiin. 17 Huomattavimmat muutokset ovat tapahtuneet taktisella tasolla. Al-Qaidan iskut olivat innovatiivisia kohteiden valinnan ja taktiikoiden osalta. Iskujen tulokset eivät kuitenkaan olleet ennennäkemättömiä. Sisällissodat ja sissiliikkeet ovat usein aiheuttaneet paljon suurempia tuhoja, ja kerrannaisvaikutuksetkin ovat jääneet vähäisiksi verrattuna esimerkiksi Sarajevon laukauksiin vuonna 1914. Mikä saattaa olla uutta, on primaarisen tuhon aiheuttamisen tehokkuus ja se, että ei-valtiollinen toimija valitsi kohteensa tukialueensa ja sen naapurien ulkopuolelta ja onnistui iskemään vastustajansa ydinalueille mitättömän paikallisen tuen turvin. Al-Qaidan iskut haastoivat Yhdysvallat vastaamaan sodalla terroria vastaan. Yhdysvallat totesi terrorismin strategiseksi uhkaksi, joka oikeuttaa sodan terroristeja tukevia valtioita vastaan. Ennalta ehkäisevien iskujen periaate nostettiin jälleen esiin vuonna 2002. Tämä voidaan tulkita yritykseksi kaapata strateginen aloite. Ennaltaehkäisevien toimien oikeutus on kuitenkin suhteellisen helppo sumentaa. Tätä periaatetta onkin kritisoitu laajalti, koska sitä on liian helppo käyttää KOSMOPOLIS 51
Janne Malkki tekosyynä sotilaallisille toimille vaikeammin hyväksyttävien tavoitteiden saavuttamiseksi. Ennaltaehkäiseväksi mainostetun sodan alettua Irakia vastaan muutkin valtiot ovat ilmoittaneet omaksuneensa ennaltaehkäisyn doktriinin. Jos lyhyen ajan sisään tulee vielä lisää esimerkkejä tämän periaatteen soveltamisesta, ne vahvistavat entisestään periaatetta voiman suomasta oikeudesta. Itsessään mitään edellisistä ei voida pitää sellaisena uutuutena, joka muuttaisi sodan käytäntöjä. Niiden tärkeimmät vaikutukset ovat politiikan, moraalin ja kansainvälisen oikeuden saralla, ja on yhtä lailla vaikea nähdä, että ne toisivat näillekään areenoille mitään uutta. Sodankäynnin päämäärät eivät retoriikasta huolimatta vaikuta juurikaan muuttuneen sitten toisen maailmansodan, jonka jälkeen läntiset vallat vaikuttavat pitkälti luopuneen tavoitteista valloittaa pysyvästi lisää maa-alueita suoran hallintansa alle. Uusimmat trendit, kuten rauhanturvaamisen liukuminen rauhaanpakottamisen suuntaan ja sota terrorismia vastaan, ovat nostaneet esiin vain vähän mitään perustavanlaatuisesti uutta. Samankaltaiset argumentit ovat legitimoineet rangaistusretkiä, poliittisen kontrollin pakottamista sekä kauppayhteyksien ja raaka-aineiden saannin turvaamista asevoimin tai jopa maaalaa valtaamalla kautta historian. Kaiken kaikkiaan mainitut taktiset ja konseptuaaliset kehityskulut jäävät pääosin tapahtumahistorian pintaväreilyn tasolle. Muutamille kehityskuluille joutuu hakemaan historiallisia vastineita hieman kauempaa, kenties jopa muutaman vuosikymmenen takaa. On katsojan silmissä, haluaako niitä tulkita pidempikestoiselle tasolle kurottaviksi syklisiksi palautumiksi. Organisatoriset muutokset Uudet teknologiat, operaatioiden kiihtyvä tempo sekä uudet taktiikat ja konseptit lisäävät sodankäynnin monimutkaisuutta. Yhdessä uudenaikaisten korkean teknologian asejärjestelmien yksikköhintojen kasvun ja kylmän sodan jälkeisten suurvaltapoliittisten muutosten kanssa tämä on johtanut muutosvaatimuksiin läntisissä asevoimissa. Kasvava joukko läntisiä valtioita on luopunut asevelvollisuuteen perustuneista massa-armeijoista ja siirtynyt pienempiin, ammattimaisempiin asevoimiin sekä toimintojen ulkoistamiseen yksityisille sotilasyrityksille. Itsessään kumpikaan näistä suuntauksista ei ole uusi. Niillä on kuitenkin merkitystä, koska asevelvollisiin verrattuna värvättyjä sotilaita ja yksityisiä sotilasyrityksiä on helpompi lähettää tehtäviin. Tämä pätee erityisesti ulkomaille suuntautuvien operaatioiden kohdalla. Lisäksi värvätyt sotilaat saattavat keskimäärin kartuttaa enemmän henkilökohtaista kokemusta uransa aikana, ja heidän toimintaansa saattaa olla helpompi valvoa, ja siihen saattaa olla helpompi luottaa. Yksityiset yritykset tarjoavat puolestaan palveluitansa, olkoot ne konsultointia, ylläpitoa, logistiikkaa, koulutusta tai jopa taisteluoperaatioita, tahoille, joilta puuttuu valmiuksia, resursseja, kokemusta tai poliittista tahtoa käyttää tavanomaisempia keinoja. Yksityiset sotilasyritykset saattavat edistää innovaatioita ja tehokkuutta, 52 KOSMOPOLIS
18 Ks. esim. Moskos ym. 2000; Singer 2003; Green Paper 2002; Shearer 1998. 19 Ks. Hoffman 2006, 285 289; McAllister 2004; Beam 1992/1983; Kaplan 1997. 20 Vrt. Keegan 1976/1978, 320 331. mutta niiden ensisijaisena tavoitteena säilynee liikevoiton tekeminen. Tämä pakosta vaikuttaa niiden lojaliteettiin asiakkaitansa kohtaan. 18 Organisatorinen kehittyminen ei ole rajautunut valtiollisiin asevoimiin. Al-Qaidan tapa hyödyntää verkostomaista organisoitumista on kenties paras esimerkki tästä. Toinen esimerkki luovasta organisatorisesta sopeutumisesta on yhdysvaltalaisen äärioikeistolaisen aktivistin Louis Beamin markkinoima ajatus johtajattomasta vastarinnasta. 19 Pienemmän kokoluokan organisaatiossa ja tukeutuen internetin tarjoamiin mahdollisuuksiin tämä idea on lähellä verkostokeskeisen sodankäynnin puolestapuhujien visioita ei-hierarkkisesta, itseorganisoituvasta organisaatiosta. Ei-valtiollisten ryhmittymien organisatorinen joustavuus saattaakin tarjota niille mahdollisuuden parhaiten soveltaa saatavilla olevaa teknologiaa pisimmälle verkostokeskeisen sodankäynnin oppien linjoilla. Se, missä määrin tämä vaikuttaa sodankäyntiin, riippuu siitä, missä mittakaavassa näitä periaatteita pystytään soveltamaan. Kun ei-valtiolliset ryhmät haluavat lisätä kontrollia ja koordinaatiota, samat rajoitteet alkavat päteä niihin kuin vakiintuneisiin asevoimiinkin. Yhteiskunnalliset muutokset Organisatorisilla kehityskuluilla voi olla lukuisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia seurauksia. Sotavoimien ja yhteiskuntien vuorovaikutussuhteet voivat heikentyä, kun yhä harvemmat osallistuvat suoraan sotavoimien toimintaan. Suuntaus laskevaan sotilaskoulutettavien osuuteen yhteiskunnissa näkyy myös maissa, jotka yhä ylläpitävät asevelvollisuutta. Nämä suuntaukset voivat johtaa asevoimien ja yhteiskuntien välisten siteiden heikkenemiseen. Toisaalta kun todennäköisyys joutua kohtaamaan sotaa henkilökohtaisella tasolla vähenee, yleinen kynnys antaa hyväksyntä sodalle saattaa laskea. Jos näin käy, kiinnostus vaikuttaa sotimista koskeviin päätöksiin saattaa niin ikään laskea. Lisäksi yleinen käsitys sodan realiteeteista ja sotilaallisten keinojen käyttökelpoisuudesta saattaa muuttua helpommin manipuloitavaksi, kun henkilökohtaiset kokemukset sotalaitoksesta käyvät harvinaisemmiksi. Kulttuurista eriytymistä voimistanee se, että länsimaiden keskivertokansalaisen kokemukset kuolemasta ja vammoista jatkanevat loitontumistaan siitä, mitä sodan oloissa koetaan 20. Vähenevä osallistuminen asevoimien toimintaan ja asevoimien ammattimaistuminen voivat pisimmillään johtaa sotilaallisten alakulttuurien eriytymiseen. Tämä johtuu siitä, että ammattilaistuminen ja sotilaiden lukumäärän suhteellinen aleneminen erottaa entistä selkeämmin sotilaat omaksi ryhmäkseen. Itsessään tässä ei ole mitään uutta. Ammattiarmeijoita omine kulttuurisine piirteineen on esiintynyt kautta maailman sivun. Ulkoistamismuodista johtuva lisääntyvä yhteistyö asevoimien ja yksityissektorin välillä voi osaltaan ehkäistä kulttuurista eriytymistä. Tällaisten kontaktien lukumäärä ja sisältö pysyvät kuitenkin varsin rajallisina, mikä rajoittaa niiden vaikutusta kulttuuriseen eriytymiseen. KOSMOPOLIS 53
Janne Malkki 21 Ks. esim. Sloan 2002, 4 ja passim. 22 Vrt. Goldstein 2001. Muissakaan suhteissa on vaikea nähdä, kuinka lisääntyvä yhteistyö asevoimien ja yksityisen sektorin välillä vaikuttaisi millään yksityisten sotilasyritysten palkkaamisesta poikkeavalla tavalla. Yksi tämänhetkinen trendi, joka toimii sotimiskynnyksen alentumista vastaan, on yhdysvaltalaisen ja länsieurooppalaisen yleisön vastenmielisyys tappioita, jopa vihollistappioita, kohtaan 21. Itsessään tässä tunteessa tai sen yleisyydessä ei välttämättä ole mitään uutta. Perustavanlaatuisesti uutta saatta olla se, että yleisön herkkätunteisuudella on väliä sodanjohdolle. Halu minimoida uhrien määrää pitää yllä paineita kehittää entistä tarkempia aseita ja toimintatapoja. Yleisellä mielipiteellä on niin ikään vaikutusta siihen, kuinka asevoimat suorittavat tehtäviään ja hoitavat julkisuuskuvaansa. Kotiyleisön tappioarkuus kannustaa lisäksi yksityisten sotilasyritysten käyttöön niin kauan, kuin niiden kärsimät tappiot pystytään pitämään vähemmän esillä kuin valtiollisten asevoimien. Muutkaan muutoskulut eivät ole poissuljettuja, mutta niiden vaikutukset pysynevät samoissa raameissa ja tahdissa kuin edellä kuvattujen muutosten. Läntiset armeijat ovat myös alkaneet hyväksyä riveissänsä palvelevia naisia taistelutehtäviin historiallisesti katsoen ennennäkemättömässä mittakaavassa. Tästä on tullut mahdollista ja hyväksyttävää asejärjestelmiin, sodankäyntiin ja yhteiskuntiin vaikuttaneiden muutoskulkujen myötä. Näistä merkittävimpiä ovat modernit ehkäisymenetelmät, vähemmän fyysistä voimaa vaativien aseiden kehittyminen, ennakoitujen tappioiden pieneneminen, sukupuolten tasa-arvoon kohdistuvat vaatimukset ja se, että sopivien miesten värvääminen sotilasuralle on muuttunut hankalammaksi. 22 Naisten tulo taistelukentille ei välttämättä käytännön tasolla juurikaan vaikuta sodankäyntiin, vaikka sotaa varten luotujen organisaatioiden sisäinen dynamiikka muuttuu väistämättä sukupuolten välisten kontaktien lisääntyessä. Naistaistelijoiden yleistyminen vaikuttanee sen sijaan asenteisiimme sotaa, uhreja ja naisia kohtaan. Naisten värvääminen monipuolistaa asevoimien ja yhteiskuntien välisiä vuorovaikutussuhteita. Sotilaskulttuureista voi lisäksi kehittyä sukupuolineutraalimpia, kun naisten mukaan tulon aiheuttamiin sopeutumisprosesseihin liittyvä kitka ajan myötä vähenee. Niin tai näin, naistaistelijoiden esiinmarssi haastaa ainakin jollain tasolla kulttuuriset konventiomme herrasmiesmäisistä velvollisuuksista suojella naisia ja kyseenalaistaa samalla naisten paikkaa viattomien uhrien kategoriassa. Pitkälti sama reunaehtojen kehitys on mahdollistanut myös lasten lisääntyneen värväyksen ja pakottamisen eri kapinallisliikkeiden riveihin. Sotapoikia on palvellut eri rooleissa kautta historian, mutta vasta kevyiden sarjatuliaseiden yleistyminen on mahdollistanut laajamittaisen varhaisteinien käyttämisen tehokkaina taistelijoina täysikasvuisten miesten asemesta. Mahdollisuus lasten käyttöön on lisännyt potentiaalisten rekryyttien määrää vähintäänkin samassa suhteessa kuin Ranskan vallankumouksen myötä käyttöön otettu levée en masse aikoinaan. Ihmisyksilön psykologisesta kehittymisestä johtuen lapsista 54 KOSMOPOLIS
23 Vrt. Singer 2005. on myös helpompi kouluttaa häikäilemättömiä tappajia kuin aikuisista. Osin tästä johtuen lapsitaistelijoiden yleistyminen voi haastaa kulttuurisia konventioitamme pitkälti samaan tapaan kuin naissotilaiden esiinmarssikin. 23 Sosiokulttuuriset muutokset vaikuttavat myös kansainvälisen järjestelmän valtarakenteisiin. Palkattuja sotilaita ja yksityisiä sotilasyrityksiä on helpompi määrätä toimiin kuin asevelvollisia. Tämä lisää niiden tahojen valtaa, joilla on komennossaan ammattiarmeija tai joilla on varaa palkata yksityinen sotilasyritys. Tämä vaikuttaa kansainvälisen järjestelmän lisäksi myös yhteiskuntien sisäiseen voimatasapainoon. Toinen kansainväliseen järjestelmään vaikuttava tekijä on se, että sodankäynnin monimutkaisuuden ja kulujen kasvu lisää kannusteita kansainvälisen sotilasyhteistyön syventämiseen. Tämä on nähtävissä esimerkiksi Naton jäsenyyden ja rauhankumppanuusohjelman suosiossa sekä EU:n ylikansallisten taisteluosastojen perustamisessa. Kansainvälisen yhteistyön lisääntyminen yhtenäistää sodankäynnin tapoja. Pakollinen informaation jakaminen tekee kuitenkin tiedonsaannin yhteistyöhön osallistuvien tahojen sotilaallisista voimavaroista ja kehittyvistä kansainvälisistä standardeista helpommaksi myös mahdollisille vastustajille. Kolmas piirre on se, että johtavan valtion hegemoniapyrkimykset ovat jälleen nousseet esiin. Itsessään tässä ei ole mitään uutta. Mikä saattaa olla uutta tässä tilanteessa, on toisaalta taloudellisesti voimakkaimpien valtioiden eli suurten EU-maiden, USA:n ja Japanin välisen sotilaallisen kilpailun vähäisyys ja toisaalta Yhdysvaltain sotilaallisen varustautumisen mittavuus tilanteessa, jossa sille ei ole suoria sotilaallisia kilpailijoita. Näistä kohdista erityisesti jälkimmäinen voidaan kyseenalaistaa, sillä Kiina on kehittymässä nopeasti ja Venäjänkin talous on nousussa. Yhdysvallat vaikuttaisi pyrkivän tekemään sotilasteknologian jatkuvasta kehittämisestä ja sodankäynnin monimutkaisuuden lisäämisestä strategisen edun itselleen. Tällaiset etumatkat ovat kuitenkin tavanneet jäädä väliaikaisiksi silloin, kun jollakin vastustajalla on ollut halu ja resurssit mukautumiseen. On vaikea ajatella tilannetta, jossa sotilasteknologia olisi niin kaukana yhteiskunnan yleisestä teknologisesta tasosta, ettei yksikään kilpailija, joka on vastaavalla tasolla siviiliteknologiassa ja jolla on soveliaat kulttuuris-yhteiskunnalliset rakenteet, kyky tarvittaviin investointeihin sekä turvallinen tukialue käytettävissään, pystyisi kuromaan tällaista välimatkaa umpeen muutaman vuosikymmenen aikavälillä, eli loppujen lopuksi suhteellisen nopeasti. e e e Edellä esitetyn arvion johtopäätökset voidaan vetää yhteen seuraavasti: Uusien teknologioiden aiheuttama perustavanlaatuinen vallankumous sodankäynnissä on lähitulevaisuudessa hyvin epätodennäköinen. Verkostokeskeisen sodankäynnin konseptiin liittyvät kehityskulut, kuten informaatioteknologian jatkuva kehittyminen ja asejärjestelmien monimutkaistuminen sekä näiden kehityskulkujen avaamia mah- KOSMOPOLIS 55
Janne Malkki dollisuuksia hyödyntävät uudet operationaaliset konseptit, saattavat muuttaa sodankäyntiä. Näiden muutosten vaikutukset jäänevät kuitenkin rajallisiksi, eikä niihin sopeutuminen välttämättä osoittaudu kovinkaan haastavaksi. Tämän sijaan sosiokulttuuriset muutokset, kuten kriisinhallinnan ja kansainvälisen oikeudellisen järjestelmän kehittyminen, sotavoimien henkilövahvuuksien absoluuttinen ja suhteellinen lasku, naisten värvääminen, asevoimien ammattilaistuminen ja sotilaallisen yhteistyön lisääntyminen, johtavat todennäköisemmin läpikotaisiin ja perustavanlaatuisiin seuraamuksiin yhteiskunnissa ja pitkän aikavälin maailmanlaajuisessa voimatasapainossa. Nämä muutokset ottavat aikansa, eivätkä ne välttämättä lisää läntisten valtioiden voimaa pidemmällä aikavälillä. Saattaa myös olla, että läntinen tapa sotia häviää vielä jollekin perusteiltaan täysin erilaiselle tavalle sotia, joka kehittyy läntisiin kehityslinjoihin nähden epäsymmetrisesti. Voi niin ikään olla, että ei-valtiolliset ryhmittymät osoittautuvat kyvykkäimmiksi hyödyntämään verkostokeskeisen sodankäynnin lupauksia tai jopa tekemään omia vallankumouksiaan sodankäynnissä. Näistäkin mahdollisuuksista huolimatta sodankäynnin järjestelmätason ominaisuudet säilynevät jatkossakin muuttumattomina. Tästä johtuen myös sodankäynnin tuleva kehitys on yhtä altis sodan sumussa vaaniville kitkalle ja yllätyksille kuin aina ennenkin. L ä h t e e t Adams, Thomas K. (2000): The Real Military Revolution. Parameters, Autumn. Http://carlisle-www.army.mil/usawc/Parameters/00autumn/ adams.htm, 19.11.2004. Alexander, Bevin (1995): The Future of Warfare. New York & Lontoo: W.W. Norton & Company. Arnold, Thomas F. (1999): War in Sixteenth Century Europe: Revolution and Renaissance. Teoksessa: J. Black (toim.) European Warfare 1453 1815. New York & Houndmills: Macmillan & St. Martin s Press, 23 44, 249 250. Arreguín-Toft, Ivan (2001): How the Weak Win Wars. A Theory of Asymmetric Conflict. International Security, 26(1), 93 128. Beam, Louis (1992/1983): Leaderless Resistance. The Seditionist, 12 (February 1992). Julkaistu alun perin 1983. Http://www.louisbeam.com/ leaderless.htm, 21.11.2003. Black, Jeremy (1995): A Military Revolution? A 1660 1792 Perspective. Teoksessa: C. J. Rogers (toim.): The Military Revolution Debate: Readings on the Military Transformation of Early Modern Europe. Boulder & San Francisco & Oxford: Westview Press, 95 114. Braudel, Fernand (1980): History and the Social Sciences. The Longue Durée. Teoksessa: F. Braudel On History. Chigago: The University of Chicago Press, 25 54. Cebrowski, Arthur K. & John C. Garstka (1998): Network Centric Warfare: Its Origin and Future. Naval Institute Proceedings, January. Http://www.usni. org/proceedings/articles98/procebrowski.htm, 23.11.2003. DoD 2001: Network Centric Warfare. Department of Defence Report to Congress, 27.7.2001. Http://www.dodccrp.org/NCW/NCW_report/report/ ncw_cover.html, 23.11.2003. Dosse, François (1987): L histoire en miettes. Des Annales à la nouvelle histoire. Pariisi: Éditions La Découverte. 56 KOSMOPOLIS
Goldstein, Joshua S. (2001): War and Gender. How Gender Shapes the War System and Vice Versa. Cambridge: Cambridge University Press. Gray, Colin S. (2002): Strategy for Chaos: Revolutions in Military Affairs and the Evidence of History. Lontoo & Portland: Frank Cass. Green Paper 2002: Private Military Companies: Options for Regulation (2002). Foreign and Commonwealth Office, HC 577. Lontoo: The Stationery Office. Guilmartin, John F. Jr. (1995): The Military Revolution: Origins and First Tests Abroad. Teoksessa: C. J. Rogers (toim.) The Military Revolution Debate: Readings on the Military Transformation of Early Modern Europe. Boulder & San Francisco & Oxford: Westview Press, 299 333. Hoffman, Bruce (2006): Inside Terrorism. Revised and Expanded Edition. New York: Columbia University Press. Holsti, Kalevi J. (1996/1997): The State, War, and the State of War. Cambridge: Cambridge University Press. HSB 2006: Human Security Brief (2006). Human Security Centre, The University of British Columbia. HSR 2005: Human Security Report (2005). War and Peace in the 21st Century. Human Security Centre, The University of British Columbia. New York & Oxford: Oxford University Press. Kaldor, Mary (1998): New and Old Wars. Organized Violence in a Global Era. Cambridge: Polity Press. Kaplan, Jeffrey (1997): Leaderless Resistance. Terrorism and Political Violence, 9(3), 80 95. Keegan, John (1976/1978): The Face of Battle. Harmondsworth: Penguin Books. Krepinevich, Andrew F. (1994): Cavalry to Computer: The Pattern of Military Revolutions. The National Interest, 37, Fall, 30 42. Lynn, John A. (2000): Reflections on the History and Theory of Military Innovation and Diffusion. Teoksessa: C. Elman & M. F. Elman (toim.) Bridges and Boundaries: Historians, Political Scientists, and the Study of International Relations. Cambridge, Mass. & Lontoo: MIT Press, 359 382. Lynn, John A. (2001): Forging the Western army in seventeenth century France. Teoksessa: M. Knox & W. Murray (toim.) The Dynamics of Military Revolution. Cambridge: Cambridge University Press, 35 56. Mack, Andrew (2007): Global Political Violence: Explaining the Post-Cold War Decline. New York: International Peace Academy. Http://www.ipacademy. org/asset/file/146/cwc_working_paper_political_violence_am.pdf, 5.7.2007. McAllister, Brad (2004): Al Quaeda and the Innovative Firm: Demythologizing the Network. Studies in Conflict & Terrorism, 27, 297 319. McCabe, Thomas R. (1999): The Counterrevolution in Military Affairs. Air & Space Power Chronicles, 11.5.1999. Http://www.airpower.maxwell.af.mil/ airchronicles/cc/mccabe2.html, 19.11.2003. Moskos, Charles C., John Allen Williams & David R. Segal (toim.) (2000): The Postmodern Military. Armed Forces after the Cold War. New York & Oxford: Oxford University Press. Møller, Bjørn (2002): The Revolution in Military Affairs: Myth or Reality? Http://www.copri.dk/publications/Wp/WP%202002/15-2002.doc, 26.11.2003. Murray, Williamson (1997): Thinking About Revolutions in Military Affairs. Joint Forces Quarterly, Summer, 69 76. Murray, Williamson & MacGregor Knox (2001a): Thinking about revolutions in warfare. Teoksessa: W. Murray & M. Knox (toim.) The Dynamics of Military Revolution. Cambridge: Cambridge University Press, 1 14. Murray, Williamson & MacGregor Knox (2001b): Conclusion: The future behind us. Teoksessa: W. Murray & M. Knox (toim.) The Dynamics of Military Revolution. Cambridge: Cambridge University Press, 175 194. KOSMOPOLIS 57
Janne Malkki Newman, Edward (2004): The New Wars Debate: A Historical Perspective Is Needed. Security Dialogue, 35(2), 173 189. O Hanlon, Michael (2000): Military Technology and the Future of Warfare. Washington: Brookings Institution Press. Parker, Geoffrey (1996/1988): The Military Revolution. Military innovation and the rise of the West 1500 1800. Cambridge: Cambridge University Press. Rogers, Clifford J. (toim.) (1995): The Military Revolution Debate: Readings on the Military Transformation of Early Modern Europe. Boulder, San Francisco & Oxford: Westview Press. Rogers, Clifford J. (2000): Military Revolutions and Revolution in Military Affairs : A Historian s Perspective. Teoksessa: T. Gongera & H. von Riekhoff (toim.) Towards a Revolution in Military Affairs? Defense and Security at the Dawn of the 21st Century. Westport: Greenwood Press, 21 34. Shaw, Martin (2000): The contemporary mode of warfare? Mary Kaldor s theory of new wars. Review of International Political Economy, 7(1), 171 180. Http://www.sussex.ac.uk/Users/hafa3/kaldor.htm, 23.11.2003. Shearer, David (1998): Outsourcing War. Foreign Policy, Fall, 68 81. Singer, P. W. (2003): Corporate Warriors. The Rise of the Privatized Military Industry. Cornell Studies in Security Affairs. Ithaca: Cornell University Press. Singer, P. W. (2005): Children at War. New York: Pantheon Books. Sloan, Elinor C. (2002): The Revolution in Military Affairs. Implications for Canada and NATO. Montreal, Kingston, Lontoo & Ithaca: McGill Queen s University Press. Smith, Rupert (2005/2006): The Utility of Force. The Art of War in the Modern World. Lontoo: Penguin Books. Stein, Fred P. (s.a.): Observations on the Emergence of Network Centric Warfare. Http://www.dodccrp.org/steinncw.htm, 23.11.2003. Van Creveld, Martin (1991): The Transformation of War. New York: The Free Press. Van Creveld, Martin (2007): The Changing Face of War. Lessons of Combat, from the Marne to Iraq. New York: Presidio Press. 58 KOSMOPOLIS