Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto"

Transkriptio

1 13/06/ :55 FAQS Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto Korkea edustaja Federica Mogherini ehdottaa tänään komission tukemana Euroopan rauhanrahaston (European Peace Facility, EPF) perustamista. Euroopan rauhanrahasto on talousarvion ulkopuolinen rahasto, jonka on tarkoitus toimia seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen ajan. Sen tavoitteena on ehkäistä konflikteja, turvata rauhaa ja lisätä kansainvälistä turvallisuutta kaikkialla maailmassa kansalaistemme ja kumppaniemme hyödyksi. Mikä on Euroopan rauhanrahasto? Euroopan rauhanrahasto on uusi ehdotettu talousarvion ulkopuolinen rahasto. Sen arvo on 10,5 mrd., ja sen on tarkoitus toimia seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen ( ) ajan. Rahastosta voidaan rahoittaa kaikkea yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) ulkoista toimintaa, jolla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla. Ehdotettu Euroopan rauhanrahasto laajentaa yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan sotilasoperaatioiden yhteisten kustannusten soveltamisalaa, jotta voidaan avustaa kumppanien sotilaallisia rauhanoperaatioita maailmanlaajuisesti ja laajentaa YUTP:n puitteissa toteutettavia, luonteeltaan sotilaallisia tai puolustukseen liittyviä toimia, kuten sotilasalan toimijoiden valmiuksien kehittämistä. Mitä lisäarvoa Euroopan rauhanrahasto tuo? Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa (SEU 41 artiklan 2 kohta) ei sallita sellaisten menojen rahoittamista, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla. Tähän asti EU:n sotilaallisia YTPP-operaatioita on rahoitettu yksinomaan Athenejärjestelmästä ja tuki kumppanien sotilaallisille rauhanoperaatioille on rajoittunut

2 afrikkalaisten johtamiin operaatioihin Afrikan rauhanrahaston kautta. Euroopan rauhanrahasto poistaa näihin välineisiin liittyvät rajoitukset. Siitä rahoitetaan EU:n sotilaallisten operaatioiden yhteiset kustannukset, ja sen avulla voidaan tukea kumppaneita maailmanlaajuisesti. Euroopan rauhanrahasto mahdollistaa myös sotilasalan toimijoille tarjottavat valmiuksien kehittämistoimet sekä koulutuksen, tarvikkeiden ja infrastruktuurin toimittamisen. Näin EU voi kehittää kumppaniensa valmiuksia itse reagoida kriiseihin, ehkäistä konflikteja ja luoda vakautta. Monivuotisen rahoituskehyksen seitsenvuotiskauden kestävä ja arvoltaan 10,5 mrd. :n Euroopan rauhanrahasto varmistaa, että EU-rahoitusta on saatavilla jatkuvasti. Sen avulla voidaan reagoida nopeasti kriiseihin ja antaa muuta kiireellistä apua. Järjestelmän tavoitteena on korjata EU:n käytössä olevien keinojen puutteita, jotta EU voisi tehdä enemmän ja toimia ripeämmin. Tällä tavoin Euroopan rauhanrahasto tehostaa EU:n ulkoisen toiminnan vaikutusta, vaikuttavuutta ja kestävyyttä rauhan ja turvallisuuden alalla. Miten Euroopan rauhanrahasto perustetaan? Euroopan rauhanrahasto on ulkoasiainedustajan ehdotus, jota komissio tukee. Se perustettaisiin neuvoston YUTP-alan päätöksellä. Tästä mahdollisuudesta määrätään SEU 30 artiklan 1 kohdassa. Mistä Euroopan rauhanrahaston rahoitus tulee? Euroopan rauhanrahasto rahoitetaan EU:n jäsenvaltioiden kansallisilla maksuosuuksilla, jotka muodostetaan bruttokansantulon perusteella. Miten suuri budjetti Euroopan rauhanrahastolle tulee? Euroopan rauhanrahastolle on ehdotettu 10,5 mrd. :n ylärajaa seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen seitsenvuotiskautta vastaavalle ajalle. Se vastaa EU:n ulkoisen toimintaympäristön asettamia yhä suurempia haasteita. Korvaako Euroopan rauhanrahasto nykyiset välineet, kuten Athenejärjestelmän ja Afrikan rauhanrahaston? Euroopan rauhanrahasto on tarkoitus perustaa Afrikan rauhanrahaston ja Athenejärjestelmän pohjalta, ja sen on tarkoitus antaa tukea, jonka kyseiset rahoitusvälineet

3 tällä hetkellä osittain kattavat [1]. Euroopan rauhanrahastosta rahoitettaisiin siis edelleen afrikkalaisten johtamia rauhanoperaatioita, kuten AMISOM-operaatiota ja G5 Sahel - ryhmän yhteisiä joukkoja. Samalla rahastosta katettaisiin sotilaallisten YTPPoperaatioiden yhteiset kustannukset, joiden rahoitus saadaan tällä hetkellä Athenejärjestelmästä. Miten se eroaa uuden monivuotisen rahoituskehyksen muista välineistä? Euroopan rauhanrahasto on talousarvion ulkopuolinen rahasto. Siitä katetaan kustannuksia, joita ei voida rahoittaa EU:n talousarviosta. Muut puolustukseen liittyvät monivuotisen rahoituskehyksen välineet (kuten Euroopan puolustusrahasto) auttavat osaltaan kehittämään jäsenvaltioiden puolustusvalmiuksia ja sitä kautta parantamaan niiden kokonaisvalmiuksia. Kuka hoitaa Euroopan rauhanrahastoa? Rahasto on YUTP-alan väline, joten sen toteutuksesta vastaa ulkoasiainedustaja Euroopan ulkosuhdehallinnon (EUH) tukemana. Taloudenhoidossa ulkoasiainedustajaa avustaa komission ulkopolitiikan välineiden hallinto (FPI). Euroopan rauhanrahaston päivittäisestä hoitamisesta erityisesti talousarvion ja tilinpidon osalta vastaa Euroopan rauhanrahaston komitea, joka koostuu jäsenvaltioiden edustajista ja jossa puheenjohtajana toimii ulkoasiainedustajan edustaja. Kuka päättää, mitä ohjelmia ja hankkeita toteutetaan Euroopan rauhanrahaston avulla? Euroopan rauhanrahasto yksinkertaistaa ja tehostaa aiempia rahoitusjärjestelyjä. Sen kautta rahoitettavista toimista päättää neuvosto tai poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea yksimielisesti ulkoasiainedustajan ehdotusten pohjalta. Kaikki Euroopan rauhanrahastosta rahoitettavat toimet toteutetaan kunnioittaen täysin kansainvälisen oikeuden ja erityisesti ihmisoikeuksiin ja kansainväliseen humanitaariseen oikeuteen liittyviä velvoitteita. Valvontamekanismeja perustetaan tarpeen mukaan. Taustatietoa

4 Ulkoasiainedustaja Federica Mogherini esitti ajatuksen uudesta eurooppalaisesta rauhanrahastosta, jota jäsenvaltiot yhdessä rahoittaisivat ja hoitaisivat, kun hän puhui Building on vision, forward to action: delivering on EU security and defence - tapahtumassa joulukuussa Uuden rahaston avulla EU voisi paremmin tukea kumppaneitaan yhteisten turvallisuushaasteiden käsittelyssä joko tukemalla niiden rauhanturvaoperaatioita tai auttamalla parantamaan niiden asevoimien valmiuksia, jotta ne voivat taata rauhan ja turvallisuuden valtionsa alueella, sekä toteuttamalla sotilaallisia YTPP-operaatioita. Komissio antoi 14. helmikuuta tähän perustuvan tiedonannon "Uuden, modernin monivuotisen rahoituskehyksen avulla tuloksiin EU: n painopistealoilla vuoden 2020 jälkeen". Siinä todetaan seuraavaa: "Erillinen noin 10 miljardin euron rahoitusmekanismi kaudelle parantaisi merkittävästi EU:n edellytyksiä myöntää rahoitusta puolustukseen liittyviin operaatioihin. Kuluvalla rahoituskaudella tähän tarkoitukseen on myönnetty 3,5 miljardia euroa."[2] Lisätietoja Lehdistötiedote: EU:n talousarvio tulevaisuutta varten Tiedote: Euroopan rauhanrahasto [1] Afrikan rauhanrahasto saa tällä hetkellä rahoituksensa talousarvion ulkopuolisesta Euroopan kehitysrahastosta. Myös Athene-järjestelmä on talousarvion ulkopuolinen rahoitusjärjestely, jonka neuvosto perusti sotilaallisten YTPP-operaatioiden rahoittamista varten. [2] On huomattava, että 3,5 mrd. on Afrikan rauhanrahaston ja Athenejärjestelmän viime vuosien vuotuisiin enimmäismenoihin perustuva olettama, eikä se siis perustu keskimääräisiin vuosimenoihin, jotka olisivat määrältään pienemmät. Press contacts Maja KOCIJANCIC Maja KOCIJANCIC

5 Spokesperson for Foreign Affairs and Security Policy/European Neighbourhood Policy and Enlargement Negotiations +32 (0) (0) Esther OSORIO Esther OSORIO EEAS Press Officer +32 (0) (0) Source URL: A4-ja-vastauksia-euroopan-rauhanrahasto_fi

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.7.2016 COM(2016) 473 final 2016/0228 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kymmenennestä Euroopan kehitysrahastosta (EKR) rahoitetuista hankkeista vapautuneiden varojen osoittamisesta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. aeuroopan parlamentti 2016/0207(COD) kehitysvaliokunnalta. ulkoasiainvaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. aeuroopan parlamentti 2016/0207(COD) kehitysvaliokunnalta. ulkoasiainvaliokunnalle aeuroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2016/0207(COD) 4.4.2017 LAUSUNTOLUONNOS kehitysvaliokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi vakautta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2017 COM(2017) 101 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10764/16 N 411 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 30. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Reinhard Bütikofer Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Reinhard Bütikofer Verts/ALE-ryhmän puolesta 27.6.2018 A8-0037/6 6 6 artikla 4 a kohta (uusi) 4 a. Tukikelpoisia eivät ole tuotteisiin liittyvät toimet, jotka koskevat joukkotuhoaseita ja niihin liittyviä taistelukärkiteknologioita, eivätkä tuotteisiin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A

7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. huhtikuuta 207 (OR. en) 7958/7 FIN 237 CADREFIN 4 POLGEN 38 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

ÄÄNESTYSTEN TULOKSET

ÄÄNESTYSTEN TULOKSET ÄÄNESTYSTEN TULOKSET LIITE Käytettyjen merkkien ja lyhenteiden selitykset + hyväksytty - hylätty rauennut per. peruutettu (...,...,...) nimenhuutoäänestys (puolesta, vastaan, tyhjää) KÄ (...,...,...) koneäänestys

Lisätiedot

Euroopan unionin ulkopolitiikka. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka

Euroopan unionin ulkopolitiikka. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka Euroopan unionin ulkopolitiikka Yhteinen ulko- ja Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 1 Euroopan unionin ulkopolitiikka Yhteinen ulko- ja 2 Hanke Euroopan puolustusyhteisön perustamiseksi jo

Lisätiedot

YHTEINEN TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

YHTEINEN TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Strasbourg 28.4.2015 JOIN(2015) 17 final YHTEINEN TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Turvallisuuden ja kehityksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. lokakuuta 2016 (OR. en) 13276/16 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 13. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Asia: LIMITE PUBLIC CORLX 395 CSDP/PSDC 578 CFSP/PESC 818

Lisätiedot

Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - Brysselin näkökulma

Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - Brysselin näkökulma Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - Brysselin näkökulma Juha Auvinen Yksikönpäällikkö, Humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun pääosasto, EU-komissio Sisäisen turvallisuuden tutkimusseminaari

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/1 1 Johdanto-osan G kappale G. ottaa huomioon, että globalisaatio on lisännyt keskinäistä riippuvuutta ja Pekingissä tai Washingtonissa tehdyillä päätöksillä on suora vaikutus elämäämme;

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 314 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201600819 POL30 Virkkunen Helena(UM) 02.08.2016 Asia Ehdotus EU:n vakautta ja rauhaa edistävää välinettä (IcSP) koskevan asetuksen muuttamisesta Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2123(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2123(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 2017/2123(INI) 28.7.2017 MIETINTÖLUONNOS Vuosittaisesta kertomuksesta yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan täytäntöönpanosta (2017/2123(INI))

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA YTPP:N ERITYISPIIRTEET

OIKEUSPERUSTA YTPP:N ERITYISPIIRTEET YHTEINEN TURVALLISUUS- JA PUOLUSTUSPOLITIIKKA Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) kattaa EU:n poliittiset ja sotilaalliset rakenteet, sotilas- ja siviilioperaatiot sekä unionin

Lisätiedot

PERUSSOPIMUKSEN YTPP:TÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

PERUSSOPIMUKSEN YTPP:TÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET YHTEINEN TURVALLISUUS- JA PUOLUSTUSPOLITIIKKA Euroopan unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (YTPP) kattaa EU:n poliittiset ja sotilaalliset rakenteet, sotilas- ja siviilioperaatiot sekä

Lisätiedot

PUBLIC 14422/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PV/CONS 57 RELEX 948

PUBLIC 14422/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PV/CONS 57 RELEX 948 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 57 RELEX 948 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3498. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2016 COM(2016) 624 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. huhtikuuta 2015 (OR. en) 8504/15 SAATE CSDP/PSDC 238 CFSP/PESC 97 COPS 121 POLMIL 47 CIVCOM 66 EUMC 8 RELEX 330 DEVGEN 59 COHAFA 44 JAI 265 COAFR 155 COHOM 37 Lähettäjä:

Lisätiedot

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14636/16 FIN 805 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Kom:n asiak. nro: 13377/16 FIN 675 - COM(2016)

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.2.2016 COM(2016) 78 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2016/000 TA 2016 komission aloitteesta

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/0263(COD) 9.9.2016 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rakenneuudistusten

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9634/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: CFSP/PESC 214 CSDP/PSDC 322 COEST 167 PSC DEC 30 EUAM UKRAINE 1 POLIITTISTEN JA TURVALLISUUSASIOIDEN

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0358/11. Tarkistus. Laura Agea, Marco Valli, Rolandas Paksas, Sylvie Goddyn EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0358/11. Tarkistus. Laura Agea, Marco Valli, Rolandas Paksas, Sylvie Goddyn EFDD-ryhmän puolesta 8.11.2018 A8-0358/11 11 1 kohta 1. korostaa, että vuosien 2021 2027 monivuotisen rahoituskehyksen on taattava unionin vastuu ja valmiudet vastata tuleviin tarpeisiin, lisähaasteisiin ja uusiin kansainvälisiin

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.3.2017 2016/0322(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi ulkorajojen ja viisumipolitiikan

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0287(COD) budjettivaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0287(COD) budjettivaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/0287(COD) 25.1.2017 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 16.2.2015 2015/2017(BUD) TARKISTUKSET 1-14 Mietintöluonnos Liadh Ní Riada (PE546.865v02-00) Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (hakemus

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2011 KOM(2011) 199 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Varainhoitovuotta 2012 koskeva rahoituskehyksen tekninen mukautus BKTL:n muutosten

Lisätiedot

YUTP:N KEHITYS PERUSSOPIMUSTEN MYÖTÄ

YUTP:N KEHITYS PERUSSOPIMUSTEN MYÖTÄ ULKOPOLITIIKAN TAVOITTEET, VÄLINEET JA SAAVUTUKSET Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) luotiin vuonna 1993, ja sitä on sen jälkeen vahvistettu perussopimuksilla. Nykyään parlamentti

Lisätiedot

Viite UTP 27/2003 vp,doc. 127/03 komission taustapaperi,kom(2003) 638 lopullinen (päätösehdotus),doc. 136/03 (päätelmät)

Viite UTP 27/2003 vp,doc. 127/03 komission taustapaperi,kom(2003) 638 lopullinen (päätösehdotus),doc. 136/03 (päätelmät) Ulkoasiainministeriö LÄHETE UM2003-00529 POL-06 Bergholm Päivi 12.11.2003 Viite UTP 27/2003 vp,doc. 127/03 komission taustapaperi,kom(2003) 638 lopullinen (päätösehdotus),doc. 136/03 (päätelmät) Asia EU/Kehitysyhteistyö/Afrikan

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 295 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot FI FI 1. ESIPUHE Yhdestoista Euroopan kehitysrahasto (EKR) 1 tuli

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) 6133/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: LIMITE PUBLIC CORLX 89 CFSP/PESC 125 COAFR 65 CONUN 50 COARM 59 NEUVOSTON PÄÄTÖS Keski-Afrikan

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 PUBLIC LIMITE COAFR 74 CSDP/PSDC 136 POLMIL 25 PESC 229 COHAFA 28 DEVGEN 59 ACP 41 COPS 60 ILMOITUS: I/A-KOHTA

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201000496 BO Kytömäki Paavo 28.09.2010 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 16.4.2010 2009/2151(INI) TARKISTUKSET 1-12 Antigoni Papadopoulou (PE439.890v01-00) mietinnöstä komission tiedonannosta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvoston istunto (ulkoasiat), Luxemburg, 19.

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvoston istunto (ulkoasiat), Luxemburg, 19. Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10459/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 38 RELEX 553 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3551. istunto (ulkoasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus

Lisätiedot

PUBLIC. 7261/1/15 REV 1 mn/sj/jk 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE

PUBLIC. 7261/1/15 REV 1 mn/sj/jk 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE PUBLIC PV/CONS 16 RELEX 230 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3379. istunto (ULKOASIAT),

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.1.2014 2011/0446(APP) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston asetukseksi tietojenvaihtoa, avunantoa ja

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät. Eurooppa-neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) EUCO 19/17 CO EUR 24 CONCL 7 SAATE Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia: Eurooppa-neuvoston kokous (14. joulukuuta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2009 KOM(2009)194 lopullinen/2 2009/0060 (COD) CORRIGENDUM Annule et remplace le document COM(2009)194 final du 21.04.2009 Concerne la version originale FR et

Lisätiedot

Katsaus. Puolustusalan toiminta Euroopassa EUROOPAN TILINTARKASTUS TUOMIOISTUIN. nro

Katsaus. Puolustusalan toiminta Euroopassa EUROOPAN TILINTARKASTUS TUOMIOISTUIN. nro Katsaus nro 09 FI Puolustusalan toiminta Euroopassa EUROOPAN TILINTARKASTUS TUOMIOISTUIN 2019 2 Sisällys Kohta Tiivistelmä I XII Johdanto 01 08 Taustaa 01 03 Katsauksen kuvaus 04 08 1. Jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta MIETINTÖLUONNOS. rauhanoperaatioista EU:n yhteistyö YK:n ja Afrikan unionin kanssa (2015/2275(INI))

Ulkoasiainvaliokunta MIETINTÖLUONNOS. rauhanoperaatioista EU:n yhteistyö YK:n ja Afrikan unionin kanssa (2015/2275(INI)) Euroopan parlamentti 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 2015/2275(INI) 25.1.2016 MIETINTÖLUONNOS rauhanoperaatioista EU:n yhteistyö YK:n ja Afrikan unionin kanssa (2015/2275(INI)) Ulkoasiainvaliokunta Esittelijä:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 6.11.2014 JOIN(2014) 37 final 2014/0323 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS Syyrian tilanteen johdosta

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 473 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE BKTL:n muutosten (EKT 2010) perusteella rahoituskehykseen tehtävä tekninen mukautus vuodeksi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2010 KOM(2010)182 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

CBSD; kapasiteettien rakentaminen turvallisuuden ja kehityksen tueksi

CBSD; kapasiteettien rakentaminen turvallisuuden ja kehityksen tueksi Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-01385 POL-30 Lee Stefan(UM) 29.11.2016 Asia Komission ehdotus EU:n vakautta ja rauhaa edistävää välinettä koskevan asetuksen muuttamisesta Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

ottaa huomioon 29. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin omien varojen järjestelmän tulevaisuudesta 1,

ottaa huomioon 29. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin omien varojen järjestelmän tulevaisuudesta 1, P7_TA(2014)0432 Omien varojen järjestelmä * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 16. huhtikuuta 2014 esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä (05602/2014

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON YHTEINEN TOIMINTA Euroopan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0412/41. Tarkistus. Reinhard Bütikofer Verts/ALE-ryhmän puolesta Edouard Martin

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0412/41. Tarkistus. Reinhard Bütikofer Verts/ALE-ryhmän puolesta Edouard Martin 11.4.2019 A8-0412/41 41 11 artikla 6 b kohta (uusi) 6 b. Toimet, joilla edistetään osittain tai kokonaan, välittömästi tai välillisesti joukkotuhoaseiden ja niihin liittyvän taistelukärki- ja ohjusteknologian

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että

Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että Brysselissä, 30. tammikuuta 2002 Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että Budjettikomissaari Michaele Schreyer totesi Tänään hyväksymässään ilmoituksessa komissio esittelee yleistä

Lisätiedot

Euroopan puolustusunionin valmistelu

Euroopan puolustusunionin valmistelu #EURoad2Sibiu Euroopan puolustusunionin valmistelu Toukokuu 2019 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA Puolustusasioissa ei ole kyse siitä, että Euroopan unionista tulisi vaihtoehtoinen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 5.7.2016 COM(2016) 447 final 2016/0207 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS vakautta ja rauhaa edistävän välineen perustamisesta 11 päivänä maaliskuuta 2014

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2258(INI) Mietintöluonnos Eduard Kukan, Indrek Tarand (PE549.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2258(INI) Mietintöluonnos Eduard Kukan, Indrek Tarand (PE549. EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta Budjettivaliokunta 2015/2258(INI) 3.3.2015 TARKISTUKSET 1-130 Mietintöluonnos Eduard Kukan, Indrek Tarand (PE549.126v01-00) yhteisen turvallisuus- ja

Lisätiedot

6074/17 ai/paf/akv 1 DG A SSCIS

6074/17 ai/paf/akv 1 DG A SSCIS Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2017 (OR. en) 6074/17 CSC 42 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea Neuvosto Ed. asiak. nro: 12940/15, 12940/1/15, 10746/16,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. syyskuuta 206 (OR. en) 2092/6 FIN 549 INST 359 PE-L 49 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Kom:n asiak.

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 COM(2019) 320 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON Määrärahojen lisääminen EU:n kilpailukyvyn kannalta keskeisissä ohjelmissa:

Lisätiedot

MUISTIO. Ulkosuhderahoituksen nykytila ja epävirallisia tietoja tulevasta kaudesta

MUISTIO. Ulkosuhderahoituksen nykytila ja epävirallisia tietoja tulevasta kaudesta Ulkoministeriö, Valtioneuvoston kanslia MUISTIO 12.04.2018 UM2018-00390 Viite Asia Vaikuttaminen EU:n monivuotiseen rahoituskehykseen 2021 - ulkosuhderahoituksen uudistaminen Tässä muistiossa käsitellään

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 2009 7.3.2008 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi ohjelman käynnistämisestä korkea-asteen koulutuksen laadun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.9.2015 COM(2015) 463 final 2015/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS yhdenteentoista Euroopan kehitysrahastoon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 2 päivänä maaliskuuta 2015

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 2010/0059(COD) 2.7.2010 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kehitysyhteistyövaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.10.2014 COM(2014) 644 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto: sitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet varainhoitovuosiksi

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.9.2016 COM(2016) 604 final 2016/0283 (APP) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS vuosia 2014 2020 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta annetun asetuksen (EU, Euratom)

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0409/95. Tarkistus. Rosa D'Amato, Dario Tamburrano EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0409/95. Tarkistus. Rosa D'Amato, Dario Tamburrano EFDD-ryhmän puolesta 7.12.2018 A8-0409/95 95 Johdanto-osan 13 a kappale (uusi) (13 a) Turva- ja turvallisuusuhat huomioon ottaen unionin tukea saavissa hankkeissa olisi oltava mukana infrastruktuurin häiriönsietokyky ja huolto.

Lisätiedot

Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN?

Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN? Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN? Euroopan investointiohjelma on toimenpidepaketti, jonka avulla reaalitalouden julkisia ja yksityisiä investointeja lisätään vähintään 315 miljardilla eurolla seuraavien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.4.2011 KOM(2011) 226 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17 päivänä toukokuuta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten.

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. helmikuuta 2011 (18.02) (OR. en) 6491/11 SOC 124 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Sosiaalisen suojelun komitea Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle komission tiedonannosta (monivuotinen rahoituskehys AKT-maiden ja EU:n välisen kumppanuussopimuksen toteuttamiseksi) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554. EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 12.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.943v02-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä käsittelevän trilogin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta

Lisätiedot

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea) Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJELMÄ VNEUS

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJELMÄ VNEUS Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJELMÄ VNEUS2003-00851 VNEUS Helander Petri 28.5.2003 EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Viite Asia Konventin omia varoja ja bud jettimenettelyjä käsitelleet pohdintaryhmät U/E-tunnus:

Lisätiedot

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/0000(BUD) 3.6.2015 MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Rauhanoperaatiot EU:n yhteistyö YK:n ja Afrikan unionin kanssa

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Rauhanoperaatiot EU:n yhteistyö YK:n ja Afrikan unionin kanssa Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2016)0249 Rauhanoperaatiot EU:n yhteistyö YK:n ja Afrikan unionin kanssa Euroopan parlamentin päätöslauselma 7. kesäkuuta 2016 rauhanoperaatioista

Lisätiedot

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 12.10.2012 2012/2237(BUD) MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2014 JOIN(2014) 16 final 2014/0127 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS Libyan tilanteen johdosta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 29.4.2015 2015/2079(BUD) MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta

Lisätiedot

Euroopan investointiohjelma

Euroopan investointiohjelma Euroopan investointiohjelma Kolme toisiaan tukevaa tekijää INVESTOINNIT RAKENNEUUDISTUKSET FINANSSIPOLIITTINEN VASTUULLISUUS 1 Euroopan investointiohjelma LISÄRAHAA INVESTOINTEIHIN LISÄRAHOITUS REAALITALOUDEN

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Εhdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Εhdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Εhdotus: Bryssel 21.4.2009 KOM(2009) 195 lopullinen 2009/0058 (COD) C7-0042/09 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS vakautusvälineen perustamisesta annetun asetuksen (EY)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2016 (OR. en) 12225/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto N 559 SOC 526 EMPL 347 ANTIDISCRIM

Lisätiedot