LAATUA ETSIMÄSSÄ -Tutkimus Helsingin kaupungin lastensuojelun asumisharjoittelun toteutusmalleista Heini Säisä & Erja Vehmas Opinnäytetyö, kevät 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsinki Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
TIIVISTELMÄ Säisä, Heini & Vehmas, Erja. Laatua etsimässä Tutkimus Helsingin kaupungin lastensuojelun asumisharjoittelun laadusta. Helsinki, kevät 2007, 76 sivua, 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki. Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK). Tässä opinnäytetyössä tarkastelemme Helsingin kaupungin lastensuojelulaitosten asumisharjoittelun laatua sijaishuollon laatukriteerien pohjalta. Tavoitteenamme on selvittää, kuinka sijaishuollolle määritellyt valtakunnalliset laadun kriteerit näyttäytyvät asumisharjoittelun asumisohjaajien toiminnassa. Tutkimuksemme on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkimuksemme aineisto on kerätty kahdella eri menetelmällä: teemahaastatteluilla ja dokumentteihin perustuvan tiedon avulla. Lähtökohtana tutkimukselle ovat laitoksessa asuvien nuorten tuen tarve itsenäistymiselle sekä sijaishuollon valtakunnalliset laatukriteerit. Näiden pohjalta olemme valinneet teemoiksemme: asumisharjoittelun rakenne, suunnitteluvaihe eli valmentautuminen, toiminnan toteutus sekä toiminnan arviointi ja kehitys. Lisäksi nostimme pääteemaksemme laitoksessa asuvien nuorten erityistarpeet. Haastatteluissa käytimme puolistrukturoituja teemoihin perustuvia kysymyksiä. Tutkimustamme varten haastattelimme viittä asumisohjaajaa neljästä eri lastensuojelun sijaishuollon asumisharjoitteluyksiköstä. Lisäksi tutkimustamme varten käytimme yksiköiden asumisharjoittelulle tehtyjä prosessikuvauksia tukemassa haastattelujen avulla saatuja tuloksia. Haastattelut litteroitiin, minkä jälkeen aineisto analysoitiin teemoittelemalla. Tulosten mukaan asumisharjoittelun rakenne vastaa sijaishuollon laatukriteereissä olevia vaatimuksia ja tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa tuettua asumista yksilöllisten tarpeiden mukaan. Valmentautumisessa laitosten välillä löytyy melko suuria eroja, ja toiminnan jäsentymättömyys aiheuttaa puutteita toiminnan toteuttamiselle. Jokaisessa laitoksessa valmentautumista kuitenkin toteutetaan jossain muodossa ja pyritään ottamaan huomioon asiakkaan tarpeet toiminnan toteutuksessa. Toiminnan arviointi ja kehitys vaihtelevat myös riippuen yksiköstä, mutta yhä enemmän on pyritty antamaan painoarvoa nuorten mielipiteille ja palautteille toimintaa kehitettäessä. Tuloksista kävi myös ilmi, että mitä tarkemmin toimintamalli on suunniteltu ja kirjattu toimintasuunnitelmaksi, sitä jäsentyneemmin toimintaa yksiköissä toteutetaan. Asiasanat: lastensuojelu, sijaishuolto, asumisharjoittelu, laatu; itsenäistyminen; kvalitatiivinen.
ABSTRACT Säisä, Heini & Vehmas, Erja. The quality of supported living in child welfare units of Helsinki city. Helsinki, Spring 2007, 76 p., 2 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, DIAK South, Helsinki Unit. Degree Programme in Social Services. The aim of this thesis was to find out how quality was put into practice in units of supported living in child welfare institutions in Helsinki. The purpose was to examine quality through nation-wide criterions of child welfare. In addition, the main objective was to examine quality and how it appeared in the prevention of discrimination. The research was qualitative and was carried out using two different research methods: thematic interviews and information based on documents at the units. Between October and November 2006, we interviewed five employees of supported living from four different child welfare units. The questions were halfstructured. The answers were categorised and analyzed thematically. One of the main results of this thesis showed that the structures of supported living were in accordance with the nation-wide criterions of child protection. Supported living seemed to offer an opportunity to take into account individual needs of the youngsters. Practising the skills of independent living in child welfare units varied from one unit to another. Also assessment and feedback from youths were considered differently depending on the child welfare units. However, the child welfare units were trying to pay more attention to youngsters opinions, trying to improve the activities according to them. Keywords: child welfare, supported living, quality, discrimination, qualitative.
SISÄLLYS: 1 JOHDANTO...5 2.1 Lastensuojelun tarve tänä päivänä...7 2.2 Lastensuojelun vaikuttamisen keinot...9 2.3 Lastensuojelun keskeisiä käsitteitä...10 2.3.1 Huostaanotto...10 2.3.2 Sijaishuolto...11 2.3.3 Tukiasuminen...12 2.3.4 Jälkihoito...13 2.3.5 Jälkihuolto...13 2.4 Helsingin tuetun asumisen mallit...14 2.4.1 Itsenäistävä osastohoito...15 2.4.2 Asumisharjoittelu...15 2.4.3 LASTU...17 3 ITSENÄISTYVÄ NUORI...18 3.1 Nuoruus elämänvaiheena...19 3.2 Laitoksessa asuvan nuoren erityishaasteet...21 3.2.1 Syrjäytyminen ja sosiaalinen verkosto...22 3.2.2 Aikuisen tuki ja roolimalli...23 3.3 Itsenäisen elämän osa-alueet...25 3.3.1 Sosiaaliset verkostot...26 3.3.3. Rahankäyttö...27 3.3.4 Oma hyvinvointi...28 3.3.5 Asuminen...29 4. LAATUKRITEERIT...30 4.1 Laadun arvioinnin välineitä...30 4.2 Laadun elementit sijaishuollossa...32 4.2.1 Rakenteen laatu sijaishuollossa...32 4.2.2 Hoitoprosessien laatu...33 4.2.3 Tuloksen laatu...33 4.3 Sijaishuollon valtakunnalliset laatukriteerit...34 4.3.1 Laadun toteuttamisen perusedellytykset...35
4.3.2 Sijaishuoltopaikkaan saapumiselle ja valmistelulle asetetut kriteerit.36 4.3.3 Laatukriteerit laitoksesta siirtymiselle...37 4.3.4 Sijaishuoltopaikassa asumiselle määritellyt kriteerit...38 4.3.5 Sijaishuollon päättymiselle ja siirtymävaiheelle määritellyt kriteerit...39 4.3.6 Laatu päihdetyössä osana sijaishuoltoa...40 5. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS...41 5.2 Tutkimusmenetelmät...42 5.2.1 Teemahaastattelu...43 5.2.2 Asumisharjoittelun prosessikuvaukset...44 5.3 Tutkimushenkilöiden valinta...45 5.4 Tutkimusaineiston analysointi...46 5.5 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus...47 5.5.1 Etiikka...47 5.5.2 Luotettavuus...48 6. TUTKIMUKSEN TULOKSET...49 6.1 Rakenteiden toimivuus laadun tekijänä...49 6.1.1 Valvonta ja etäisyydet...49 6.1.2 Asumismuoto...50 6.1.3 Ikärakenne ja lähettävä taho...52 6.2 Asiakaslähtöisyys laadun tekijänä...54 6.2.1 Valmentautuminen osana jatkuvaa kasvatusta...54 6.2.2 Suhteen luominen nuoreen...56 6.3 Sosiaalinen tuki ja syrjäytymisen ehkäisy laadun tekijänä...59 6.3.1 Verkostot...59 6.4.1 Työn kehittyminen laatua määrittävänä tekijänä...61 6.4.2 Työnohjaus...63 7. JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA...64 LÄHTEET:...74 Liite 1...78 Liite 2...79
1 JOHDANTO Lastensuojelun sijaishuollon asumisharjoittelu kuuluu niihin sijaishuollon palveluihin, joita kunnat tarjoavat itsenäistymisen kynnyksellä oleville nuorille. Asumisharjoittelu nykyisessä muodossaan on uusi toimintamenetelmä, eikä sitä tästä syystä ole vielä paljon tutkittu. Lastensuojelulaitoksessa asuville nuorille asumisharjoittelu on merkittävä askel kohti itsenäistymistä ja jälkihuoltoon siirtymistä. Asumisharjoittelu on osa sijaishuollon työkenttää ja sen tarkoitus on toimia osastotyön jatkumona ja nuoren tukena siirtymävaiheessa laitoksesta jälkihuoltoon. Tutkimuksemme tavoitteena oli kiinnittää huomiota tämän uuden menetelmän vahvuuksiin ja heikkouksiin sekä työn laatuun. Tutkimuksemme kohdistuu Helsingin kaupungin asumisharjoittelua järjestäviin yksiköihin ja erityisesti asumisohjaajien mielipiteisiin ja näkemyksiin siitä, minkä he katsovat omassa toiminnassaan olevan niitä menetelmiä, työtapoja ja rakenteita, jotka tukevat nuoren itsenäistymistä ja kuinka nämä vastaavat sijaishuollon valtakunnallisiin laatukriteereihin. Tutkimuksemme keskittyy Helsingin kaupungin laitoksiin, mistä syystä myös lastensuojeluun liittyvät käsitteet ovat niitä, joita Helsingissä käytetään. Alueellisesti näissä käsitteissä saattaa olla jonkin verran eroavaisuuksia, mutta sisältö on kaiken kaikkiaan sama. Lähdemme opinnäytetyössämme liikkeelle avaamalla näitä lastensuojeluun liittyviä käsitteitä. Käsitteet noudattelevat lapsen polkua sijaishuollossa alkaen huostaanotosta ja päättyen jälkihuoltoon. Tulemme paneutumaan erityisesti tutkimuksemme kannalta oleelliseen itsenäistymisvaiheeseen sijaishuollon näkökulmasta. Itsenäistymisvaiheen jaamme kahteen osioon, joista toinen sisältää lastensuojelulaitosten yhteydessä suoritettavan itsenäistymisen ja toinen laitoksesta erillisen asumisharjoittelun. Näistä tarkastelumme kohteeksi otamme varsinaisen asumisharjoittelumallin, jota on lähdetty kehittämään itsenäistävän osastohoidon pohjalta. Käsitteiden avaami-
sen jälkeen siirrymme tarkastelemaan nuoruutta elämänvaiheena ja etenkin niitä haasteita, joita laitoksesta itsenäistyminen tuo mukanaan. Neljännessä luvussa tarkastelemme sitä, kuinka laadun tulisi näyttäytyä lastensuojelutyössä. Tämän osion alussa avaamme laatuun ja sen mittaamiseen liittyviä käsitteitä. Teoriaosion jälkeen kerromme tutkimuksen toteutuksesta ja sen kautta syntyneistä tuloksista. Lopuksi kasaamme tulokset yhteen Johtopäätökset ja pohdinta -osioissa sekä pohdimme työn kautta ilmenneitä kehitysehdotuksia.
7 2. LASTENSUOJELU Lastensuojelu on osa lasten ja nuorten julkista huolenpitojärjestelmää ja sen perustana on YK:n antamaan julistukseen perustuva säännös lapsen oikeudesta turvalliseen, virikkeitä antavaan kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen ja etusija erityiseen suojeluun. Lasta koskevassa päätöksenteossa on etusijalle laitettava lapsen etu. Lapsen etua ajettaessa tulee turvata hyvä hoito ja kasvatus sekä ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen huolenpito. Lastensuojelun tehtävänä on edistää lasten ja nuorten hyvinvointia vaikuttamalla yleisiin kasvuolosuhteisiin, tukemalla huoltajaa lapsen kasvatuksessa sekä toteuttamalla perhe- ja yksilökohtaista lastensuojelua. (Lastensuojelulaki 1983/683, 1 ; Mikkola 2004) 2.1 Lastensuojelun tarve tänä päivänä Sosiaali- ja terveydenhuollon tilastollisen vuosikirjan 2006 mukaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on jatkuvassa kasvussa. Vuonna 2005 Suomessa oli 15 160 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta ja nuorta. Edellisestä vuodesta sijoitettujen lasten määrä kasvoi 370 lapsella. Vuonna 2002 kyseinen luku oli vain 14 187 lasta ja nuorta, josta huostaan otettuina oli 7829 lasta. Tämä kertoo siitä, että kodin ulkopuolelle sijoitetaan vuosittain suuri joukko lapsia avohuollon tukitoimina ja ilman huostaanottoa. Sijoitettujen kokonaismäärä on viime vuosina kasvanut 2-5 prosenttia vuodessa. Vuonna 2005 alle 18- vuotiaista oli sijoitettuna kodin ulkopuolelle 1,1 prosenttia. Lisääntyneiden huostaanottojen lisäksi lasten oirehdinta on jatkuvasti vaikeutunut ja perheiden ongelmat ovat monimutkaistuneet mikä lisää sijaishuollon ja avohuollon tarvetta vuosittain. (Stakes 2006; Pösö 2004, 203.) Vuosikirjan mukaan kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla ja nuorilla tarkoitetaan sosiaalilautakunnan päätöksellä kodin ulkopuolelle joko avohuollon tukitoimena, huostaanotettuna tai jälkihuoltona sijoitettuja lapsia ja nuoria. Vuodesta 2005 huostaanotettujen alle 18-vuotiaiden osuus on kasvanut 0,3 prosenttia. Vuoden
8 2005 huostaanotoista 1780 oli tahdonvastaisia eli yli 12-vuotias lapsi tai hänen huoltajansa on vastustanut huostaanottoa ja päätös on tullut alistaa lääninoikeuden vahvistettavaksi. (Räty 2004, 101; Stakes 2006.) Huostaanotettujen määrä kasvoi hieman yli 400:lla edellisestä vuodesta. Lastensuojelun avohuollon tukitoimien piirissä oli vuonna 2005 yhteensä 59 100 lasta ja nuorta, mikä oli 5,4 prosenttia alle 18-vuotiaista. Yli kymmenen vuotta jatkunut lasten määrän kasvu kääntyi laskuun. Lasten määrä väheni edellisestä vuodesta noin 800:lla. Kokonaislukumäärän vähenemiseen on kuitenkin suhtauduttava varauksin. Uusien asiakastietojärjestelmien käyttöönotto ja määritelmien tarkentaminen ovat vaikuttaneet tilastoitavien lasten lukumääriin. (Stakes 2006.) Samalla kun sijoitettujen lasten määrä on kasvanut, on sijaishuollon rooli muuttunut. Yhä useammin lasten sijoitukset ovat lyhytaikaisia ja lapselle kasautuu elämänsä aikana useita sijoituksia. Joillakin lapsilla sijoitus voi jatkua varhaislapsuudesta täysi-ikäisyyteen asti, mutta joillekin se on vain muutaman viikon tai vuoden jakso kodin ulkopuolella. Suomessa sijaishuollon peruslähtökohtana on, että sijoitus on väliaikaista ja pyrkimys on työstää kodin oloja sijoituksen aikana siten, että lapsi pystyisi palaamaan kotiin. Tämä kuitenkin johtaa valitettavan usein kierteeseen, jossa lapsen asumista kokeillaan vuoroin kotona ja vuoroin laitoksessa. (Pösö 2004, 203-204.) Suomalaisessa lastensuojelumallissa ei periaatteessa tunnisteta pysyväisluonteisia sijoituksia, mikä aiheuttaa lastensuojeluorganisaatiolle vaikeuksia suunnitella hoitoa tähdäten nuoren itsenäisessä elämässä tarvittavien taitojen jatkuvaan vahvistamiseen. Se, ettei näitä pysyväisluonteisia sijoituksia tunnisteta, vaikkakin niitä käytännössä toteutetaan, luo ristiriidan tavoitteiden ja toiminnan välille. Pysyväisluonteista sijaishuoltoa on alettu tuoda yhä enemmän esille yleiseen keskusteluun. Tällä pyritään turvaamaan lapsille, jotka tällä hetkellä ovat niin sanotusti pysyvästi sijoitettuina, turvallinen kasvuympäristö ja ihmissuhteet sekä suunnitella hoito niin, että tavoitteena on luoda lapselle edellytykset täysipainoiseen aikuisuuteen. (Pösö 2004, 204.)
9 Lastensuojelun sijaishuollon tarpeen lisääntyessä lisääntyy myös jälkihuollon tarve samoin, kuin avohuollon tukitoimien lisääntyminen merkitsee myös aikuistuvien nuorten tukitoimien kasvua. Sijaishuollon ja jälkihuollon haasteellisin tehtävä on turvata nuoren pärjääminen, kun hän siirtyy laitoksesta omilleen. Tarkoitus on kasvattaa sijaishuollon piiriin kuuluneista lapsista ja nuorista täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä, jotka tulevat omillaan toimeen niin henkisesti kuin taloudellisestikin. (Stakes 2006.) 2.2 Lastensuojelun vaikuttamisen keinot Lastensuojelun vaikuttamisen keinot jaetaan kolmeen osaan, yleisiin, avohuollon sekä sijaishuollon keinoihin. Kunnallinen sosiaalitoimi työskentelee kaikilla näillä tasoilla. Yleisiä ovat muun muassa koulu, päivähoito ja terveydenhoito sekä kulttuuri- ja liikuntapalvelut. Avohuollollisia toimenpiteitä sosiaalitoimella on käytettävissään laaja vaikuttamisen välineiden valikko. Keinovalikoimaan kuuluvat neuvonta, ohjaus, tukihenkilöpalvelut, tehostettu perhetyö, virike- ja harrastustoiminta sekä taloudellinen tuki. Yhteenvetona voidaan sanoa avohuoltopalvelulla tarkoitettavan laajasti ottaen kaikkia muita lapseen ja hänen perheeseensä kohdistettuja huoltotoimenpiteitä kuin sijaishuoltoa. Sijaishuollon ja laitossijoituksen tulee aina olla viimeinen vaihtoehto lapsen tai nuoren hoitoa ja kasvatusta järjestettäessä. (Kyrönseppä & Rautiainen 1993, 15-17; Räty 2004, 85-86.) Yhtenä vaikuttamisen keinona voidaan myös pitää lastensuojelun ehkäisevää työtä, jolla pyritään takaamaan hyvän lapsuuden edellytykset kaikille. Ehkäisevällä työllä pyritään estämään negatiivisen kehityskulun synty tai sen syveneminen. Lastensuojelun ehkäisevä työ käsittää monia toiminnan alueita ja palveluja sekä taloudellisia tai lapsen hoitoon oikeuttavia etuuksia. Koska lapsen ja nuoren tärkeimpänä kasvuolona on perhe, sitä tuetaan erityisesti yhteiskunnan taholta. Vanhempia tukemalla on tarkoitus poistaa epäkohtia lapsiperheiden arjesta sekä taata riittävä toimeentulo perheille. Näihin vaikuttamisen keinoihin kuuluvat muun muassa vapaa-ajan harrastusten tukeminen, päivähoito, toimeentulotuki sekä äitiysneuvola. (Törrönen & Vornanen 2004, 159-160.)
10 Haluttaessa ymmärtää suomalaista lastensuojelutyötä ja sen arkipäivän ongelmia on keskityttävä niihin arkipäivän toimeenpanoprosesseihin, jotka viime kädessä muovaavat päätösten sisältöä. Tällä ruohonjuuritasolla muovautuvat ne käytännöt, jotka lastensuojelun asiakas palveluja saadessaan kohtaa. Kun halutaan paneutua lastensuojelutyön laadun parantamisen ja siten viime kädessä lapsen edun toteutumiseen paikallistasolla, on kiinnitettävä huomiota juuri näihin toimintaa ohjaaviin prosesseihin. (Uusikylä 1994, 9.) Lastensuojelun asumisharjoittelussa vaikuttamisen keinojen tulisi painottua enemmän neuvonnan, ohjauksen ja taloudellisen tuen puolelle kuin varsinaisen kasvun ja kehityksen turvaamiseen. Lastenkodissa kasvaneelle nuorelle on jo lain puitteissakin turvattu virikkeellinen kasvuympäristö, joka tukee ikätasoista kehitystä. Haaste nuoren itsenäistyessä laitoksesta on niiden rakenteiden purkaminen ja vastuun siirtäminen asteittain takaisin nuorelle itselleen. (Kuisma & Laurén 2005, 39-40.) 2.3 Lastensuojelun keskeisiä käsitteitä 2.3.1 Huostaanotto Huostaanoton tarkoituksena on suojata lapsen tai nuoren ikätasoinen kehitys ja kasvatus. Mikäli lapsen tai nuoren kasvatuksessa tai kehityksessä havaitaan epäkohtia, on kunnalla velvollisuus pyrkiä poistamaan näitä epäkohtia tarjoamalla perheelle kasvatusta tukevia palveluita. Huostaanoton tulisi olla viimeinen vaihtoehto silloin, kun lapsen tai nuoren henki ei ole välittömässä vaarassa. (Mikkola 2004, 78-79.) Sosiaalilautakunnan on otettava lapsi huostaan ja järjestettävä hänelle sijaishuolto, jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kodin olosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä taikka jos lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin
11 vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään. (Lastensuojelulaki 1983/683, 16.) Jos lapsi on 16 :ssä mainitusta syystä välittömässä vaarassa tai muutoin kiireellisen huostaanoton ja sijaishuollon tarpeessa, voidaan hänet ottaa sosiaalilautakunnan huostaan alistamatta päätöstä [lääninoikeuden] vahvistettavaksi. Kiireellinen huostaanotto lakkaa viimeistään 14 päivässä päätöksen tekemisestä, (Lastensuojelulaki 1983/683, 18.) Kun lapsi otetaan sosiaalilautakunnan huostaan, päättää sosiaalilautakunta lapsen hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta sekä olinpaikasta. Sosiaalilautakunnan on kuitenkin toimittava mahdollisimman hyvässä yhteistyössä lapsen vanhempien ja muiden huoltajien kanssa. Lautakunnan on myös tuettava lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden läheisten yhteydenpitoa. (Lastensuojelun Keskusliitto 2007.) 2.3.2 Sijaishuolto Sijaishuolto on lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä oman kodin ulkopuolella joko perhehoitona, laitoshoitona tai jollain muulla tavalla, esimerkiksi sairaalassa. Sijaishuoltopaikkoja ylläpitävät kunnat, valtio, järjestöt ja muut yksityiset palveluntuottajat. Sijaishuoltoyksiköiden toimintaa valvovat kunnat ja lääninhallitukset. (Lastensuojelulaki 1983/683, 22 ; Lastensuojelun Keskusliitto.) Lastensuojelun laitoshoitoa antavat lastenkodit, nuorisokodit, koulukodit sekä muut näihin rinnastettavat lastensuojelulaitokset. Nimestään huolimatta laitokset ovat yleensä hyvin kodinomaisia. Yksiköt voivat olla erikoistuneita hoitamaan joko pieniä lapsia, nuoria tai jotain erityishoitoa tarvitsevia lapsia ja nuoria. Osassa lastensuojelulaitoksista voidaan hoitaa myös kokonaisia perheitä. (Lastensuojelun Keskusliitto 2007.) Lastensuojelulaitoksiin kuuluvat myös sijaishuollon arviointiyksiköt, joissa nuoren tilanne arvioidaan ennen sijoituspäätöstä. Arviointilaitoksessa jokaisen nuo-
12 ren kohdalla mietitään erikseen, onko sijoitus takaisin kotiin mahdollinen ja jos ei, niin mikä olisi nuorelle sopivin sijoituspaikka. Lastensuojelulaitoksiin lapsia ja nuoria voidaan sijoittaa riippuen tilanteesta joko lastensuojelulain 14, 16 tai 18 pykälällä. (Lastensuojelun Keskusliitto 2007.) 2.3.3 Tukiasuminen Sosiaalihuoltolain mukaan kunnilla on velvollisuus tarjota erityisryhmille asumispalveluja, joissa henkilön itsenäistä asumista tai siirtymistä itsenäiseen asumiseen tuetaan sosiaalityöllä tai muilla sosiaalipalveluilla. Tukiasumisessa lastensuojelun toimenpiteiden piiriin kuuluneet nuoret ovat ainut erityisryhmä, joille laki velvoittaa järjestämään asunnon osana jälkihuoltovelvollisuutta. (Heinonen 1997, 4, 6.) Tukiasumisen peruslähtökohtana on säännös, jonka mukaan asunto on jokaisen kansalaisen perusoikeus. Henkilöt, jotka eivät itse kykene oikeuttaan saavuttamaan ja tarvitsevat lisäksi tukea asumiseensa ja arkielämäänsä, kuuluvat tukiasumisen piiriin. Tukiasumisen tarkoituksena on luoda edellytyksiä itsenäiselle selviytymiselle sekä valmistaa itsenäiseen asumiseen. Tukiasuminen voi myös olla itsenäisemmän elämän opettelua pitkän laitoskierteen jälkeen tai kuulua elämän vaiheeseen, jossa ongelmat ovat vasta kärjistymässä. Kummassakin tapauksessa tulee ottaa huomioon, mikä on riittävä tuki juuri tälle asiakkaalle ja järjestää hoito tuen tarpeen mukaan. Lastensuojelutyössä paras hoitotulos saadaan järjestämällä nuorelle tuettu siirtymävaihe. Tuetulla siirtymävaiheella nuori tottuu ajatukseen itsenäistymisestä ja itsenäistyminen käy tätä kautta helpommin. (Heimo 2005, 8 11; Heinonen 1997, 8.) Tukiasumista voidaan järjestää useissa eri muodoissa riippuen tuen tarpeen luonteesta ja määrästä. Toteutustavan valintaa ohjaa tarpeen lisäksi toimintaan käytettävissä olevat resurssit. Asunto normaalissa asuntokannassa on yleisin ratkaisumalli tukiasuntotoiminnan järjestämiseen. Tämä asumismuoto toimii etenkin silloin, kun asukkaan tuen tarve on suhteellisen vähäinen. Myös tiiviim-
13 pää tukea tarvitsevia voidaan sijoittaa erillisiin tukiasuntoihin, kuitenkin siten, että tukea on saatavilla riittävästi. (Heinonen 1997, 8-9.) Asiakkaan tarvitessa tukea itsenäistymiseen tai sosiaalista tukea, voidaan tukiasumista järjestää joko tukiasuntona perheasunnon yhteydessä tai läheisyydessä tai tukiasuntoryppäänä, joka koostuu useammasta erillisestä asunnosta. Yhtenä vaihtoehtona tukiasumisen järjestämiselle on myös tukiasuntoryväs, johon kuuluu yhteinen sosiaalitila. Tällainen asumisratkaisu mahdollistaa hyvin tiiviin tuen ja soveltuu välivaiheen asumismuodoksi laitosmaisen asumisen jälkeen, kun nuorella ei ole vielä valmiuksia itsenäisempään asumiseen. Tällöin pystytään takaamaan nuorelle yhteisön tuki. (Heinonen 1997, 8-9.) 2.3.4 Jälkihoito Jälkihoito tarkoittaa lastensuojelun piirissä olleen nuoren tukemista ja siirtymävaiheen onnistumisen seurantaa laitossijoituksen jälkeen. Työtä tehdään tällöin niin sanotulla 0.2-suoritteella, mikä käytännössä tarkoittaa nuoren tapaamista kerran kahdessa viikossa kolmen kuukauden ajan nuoren muutettua pois laitoksesta. Jälkihoito on nuorelle vapaaehtoista ja toivo jälkihoidon saamiseen tulee nousta nuorelta itseltään. Yleensä nuoren siirtyessä itsenäiseen asumiseen tai tuettujen asumispalveluiden piiriin jälkihoito tulee lähettävästä laitoksesta nuoren omahoitajalta tai asumisohjaajalta. (Kuisma & Lauren 2005, 42.) 2.3.5 Jälkihuolto Käytännössä sijaishuolto päättyy nuoren täyttäessä 18 vuotta. Huostaanotetut lapset ovat oikeutettuja lastensuojelun jälkihuoltoon, ja avohuollon tukitoimenakin sijoitetuilla on oikeus tarvittaessa tukitoimiin täysi-ikäisyyden jälkeen. Jälkihuolto on nuorelle vapaaehtoista, mutta sijoittavan kunnan sosiaalilautakunnan tulee sitä järjestää nuoren niin halutessa. Yleisin peruste jälkihuollolle on opintojen jatkaminen. Moni nuori tarvitsee myös henkistä tukea ja harjoittelua itsenäistä elämää varten. Jälkihuolto voidaan järjestää monella tavalla: perhehoidossa,
14 laitoksen itsenäistymisharjoitteluasunnoissa, tukiasunnoissa tai itsenäisesti asuen. (Lastensuojelun Keskusliitto 2007.) Kun lastensuojelun tarve oleelliselta osin johtuu riittämättömästä toimeentulosta, puutteellisista asumisoloista tai asunnon puuttumisesta tai kun mainitut seikat ovat oleellisena esteenä lapsen ja perheen tai sellaisen itsenäistymässä olevan nuoren kuntoutumiselle, joka ennen 18-vuottaan on ollut lastensuojelun asiakkaana, on kunnan viivytyksettä järjestettävä riittävä taloudellinen tuki sekä korjattava asumisoloihin liittyvät puutteet tai järjestettävä tarpeen mukainen asunto. Sosiaalilautakunnan on sen lisäksi, mitä sosiaalihuoltolaissa (710/82) säädetään, tarvittaessa; Järjestettävä tukihenkilö tai -perhe sekä riittävät terapiapalvelut; Tuettava lasta tai nuorta koulunkäynnissä, ammatin ja asunnon hankinnassa, työhön sijoittumisessa, harrastuksissa ja muiden henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisessä taloudellista ja muuta tukea antamalla sekä järjestettävä loma- ja virkistystoimintaa. (Lastensuojelulaki 1983/683, 13.) Sijaishuollon päättymisen jälkeen sosiaalilautakunnan on aina järjestettävä lapselle tai nuorelle jälkihuolto tukemalla sijaishuollossa ollutta lasta tai nuorta sekä hänen vanhempiaan ja huoltajiaan sekä henkilöä, jonka hoidossa ja kasvatuksessa lapsi tai nuori on, siten kuin 3 luvussa sekä 13, 14 ja 24 :ssä on säädetty. Tämä velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy, kun nuori täyttää 21 vuotta. (Lastensuojelulaki 1983/683, 34.) 2.4 Helsingin tuetun asumisen mallit Lastensuojelun asumispalveluilla on tarkoitus tukea jälkihuoltoon oikeutettujen nuorten itsenäistymistä ja elämänhallintaa. Vuonna 2005 lastensuojelun tukiasuminen laajentui ja samalla on jatkuvasti pyritty nopeuttamaan ja aikaistamaan nuorten siirtymistä laitoksista tukiasuntoihin. Tämän siirtymisprosessin nopeuttamisen myötä myös paine nuorten itsenäistämiseen kasvaa jatkuvasti eivätkä kaikki nuoret välttämättä ehdi hankkia itsenäiseen elämään tarvittavia valmiuksia ennen tuettuun asumiseen siirtymistä. (Sosiaalivirasto 2004, 19.)
15 2.4.1 Itsenäistävä osastohoito Itsenäistävää osastohoitoa järjestetään samaan tapaan kuin asumisharjoittelua, mutta itsenäistävät osastot sijaitsevat sijaishuoltolaitoksen välittömässä läheisyydessä ja itsenäistävälle osastolle sijoitettu nuori jatkaa laitoksen hoitajien ohjauksessa. Itsenäistävän osaston asumisohjaajalle ei ole määritetty erillistä virkaa vaan työtä tehdään osastotyön ohessa. Itsenäistävällä osastolla nuorella ei myöskään ole mahdollisuutta soluasumiseen vaan asumisharjoittelu toteutetaan laitoksen yksiössä. Itsenäistävälle osastolle sijoitetaan lähes poikkeuksetta oman laitoksen nuori, jolla katsotaan olevan eniten valmiuksia selviytyä oman arjen rutiineista. (Laaksonen 2004, 33; Heinonen 1997, 8-10.) Itsenäistävälle osastolla nuorelle on tarkoitus tarjota mahdollisuus harjoitella elämänhallinnan taitoja ja omasta kodistaan huolehtimista. Ennen asuntoon muuttoa nuoren tilanne ja hänen itsenäistymiseen tarvittavat taitonsa kartoitetaan yhdessä osaston työntekijöiden sekä asumisharjoittelun ohjaajan kanssa. Itsenäistävälle osastolle siirtyvä nuori on yhä laitoksen ja osaston vastuulla, mutta ei asu enää osastolla, vaan hänelle osoitetaan oma yksiö laitoksen yhteydestä. Asuntoon muuttaessaan nuori saa omat avaimet, mutta asunnon vara-avaimet ovat myös työntekijöiden hallussa ja henkilökunnan katsoessa tarpeelliseksi he voivat tarkastaa asunnon kunnon sekä valvoa asumisharjoittelussa olevaa nuorta käymällä asunnolla. (Heinonen 1997, 9.) 2.4.2 Asumisharjoittelu Asumisharjoittelulla tarkoitetaan lastenhuoltolaitosten kasvatusmuotoa, jonka tarkoitus on valmentaa nuoria itsenäiseen elämään siirtymistä varten järjestämällä heille omatoimisen selviytymisen ja elämäntaitojen harjoittelua osaston ulkopuolella sijaitsevassa erillisessä asunnossa. Henkilökunnan tehtävänä on ohjata nuoren toimintaa. ( Heimo 2005, 13.) Asumisharjoittelu on yksi Helsingin kaupungin järjestämistä tukiasumismuodoista, jossa nuori harjoittelee itsenäistä asumista. Asumisharjoittelu on itsenäisen
16 asumisen jakso, jonka aikana voi kokeilla ja kokea turvallisessa ympäristössä mahdollisimman itsenäistä suoriutumista arkielämän haasteissa. Vaikka nuori muuttaa asumisharjoitteluasuntoon, kuuluu vastuu nuoren kasvatuksesta ja hänen hoitonsa järjestämisestä edelleen lastensuojeluyksikölle, jonka piirissä nuori on. Käytännössä nuoren tulisi siis hoitaa itse asuntonsa siivoaminen, ruoanlaitto, ostoksilla käynti sekä noudattaa hoitajien kanssa yhdessä sovittuja sääntöjä. (Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2007; Heinonen 1997, 6.) Asumisharjoittelua Helsingin kaupungilla järjestetään sekä yksiöasumisen että soluasumisen muodossa. Yksiöasuminen sopii niille, jotka eivät tarvitse vahvaa sosiaalisen verkoston tukea itsenäistymiseen tai joilla on laitoksen ulkopuolelta jo muodostunut vahva sosiaalinen verkosto. Yksiöasumista toteutetaan yleensä myös silloin, kun asiakkaan henkilökohtaiset ongelmat, kuten mielenterveys- tai päihdeongelmat, estävät soluasumisen tarkoituksen mukaisen toteuttamisen. Soluasumismuotoa on hyvä toteuttaa sellaisten nuorten kohdalla, joiden sosiaalinen verkosto on puutteellinen tai jotka tarvitsevat tiiviimpää vertaistukea. (Heinonen 1997, 9.) Asumisharjoitteluun menevillä nuorilla itsenäistyminen tapahtuu varhaisessa ikävaiheessa. Keskimäärin asumisharjoitteluun siirrytään 16-17 vuotiaana ennen jatko-opintojen aloittamista. Jotta nuori voi päästä asumisharjoitteluun, tulee peruskoulun olla kuitenkin suoritettu. Suurin ongelma sijoitettujen nuorten asumisharjoittelussa onkin nuorten itsenäistäminen ennen 18. ikävuotta, eli nuorilla ei ole mahdollisuutta itsenäistyä omaan tahtiinsa, vaan heitä tulee tukea laitoksessa ja asumisharjoittelussa vastuunottamiseen ja arjesta selviytymiseen. (Kuisma & Laurén 2005, 39-42) Nuoren muuttaessa asumisharjoitteluun, hänen kanssaan solmitaan asumisharjoittelusopimus, jossa käytetään soveltuvin osin normaalia huoneenvuokralakia, kuitenkin sillä poikkeuksella, että henkilökunnalla on asunnon avaimet ja oikeus tarkistaa asunnon kunto tarvittaessa. Asumisharjoittelun on tarkoitus olla päihteetön asumismuoto, eli nuori ei myöskään saa tuoda päihteitä asunnolle eikä päihteiden käyttöä asumisharjoittelun aikana hyväksytä. Erillisen asumisharjoit-
17 telusopimuksen velvoitteiden lisäksi nuori sitoutuu noudattamaan taloyhtiön yhteisiä sääntöjä. (Heinonen 1997, 20-21.) Vastuuta nuorelle itselleen tulisi siirtää asteittain ja henkilökunnan olla tiiviissä yhteistyössä itsenäistyvän nuoren kanssa muun muassa hoitoneuvotteluiden ja suunnitelmien muodossa. Asumisharjoittelussa oleva nuori tapaa säännöllisesti hoitohenkilökuntaa, jonka kanssa käydään läpi itsenäiseen asumiseen liittyviä vastuita ja velvollisuuksia. Tarvittaessa alle 18-vuotiaan asumisharjoittelusopimus voidaan myös purkaa ja nuori palauttaa osastohoitoon, mikäli sovituista säännöistä ja velvollisuuksista huolehtiminen ei nuorelta onnistu sovitusti. (Heinonen 1997, 20-21) Otettaessa tarkasteluun lastensuojelun asumisharjoittelu tulee huomioon ottaa rakenteelliset seikat ja lapsen aiemmin saamat palvelut sekä yksikössä yleisesti vaikuttavat arvot ja asenteet. Kaikki nämä osaltaan vaikuttavat siihen, millainen nuori on nyt sekä nuoren tuen tarpeeseen asumisharjoitteluvaiheessa. Siirtymävaiheiden laatu saattaa jäädä pelkäksi pinnalliseksi byrokratiaksi, ellei koko ajan ole mielessä se, että työssä hoidetaan ainutkertaisia elämäänsä eläviä nuoria. Asumisharjoitteluun siirtyminen tuo mukanaan omat haasteensa ja vaatii ponnisteluja laadukkaan siirtymisen onnistumiseksi. Lisäksi asumisharjoittelu tuo omat haasteensa sekä syrjäytymisen että päihteiden käytön ehkäisyyn. (Kyrönseppä 1993, 12-15.) 2.4.3 LASTU Lastensuojelun tukiasuntopalvelu eli LASTU toimii Helsingin kaupungin sosiaaliviraston alaisuudessa ja tarjoaa tuettua asumista sijaishuollon asiakkaille, jotka ovat alle 21-vuotiaita. LASTU:n palvelut on tarkoitettu niille nuorille, jotka haluavat harjoitella itsenäistä elämää ja vastuunottoa. LASTU:n perustehtävänä on vastaanottaa lastensuojelun sijaishuollosta poislähtevät ja jälkihuoltoon oikeutetut nuoret sekä järjestää heille tukiasumiseen liittyvät yksilölliset palvelut. Palveluita ovat valmistelu itsenäiseen asumiseen, asumisen järjestäminen, itsenäisen
18 asumisen tukeminen, koulutukseen tai työelämään ohjaus sekä tarpeen vaatiessa hoitoonohjaus. (LASTU:n esite) Lastensuojelun tukiasuntotoimintaa varten oli vuonna 2004 käytettävissä 195 asuntoa, joissa asiakaspaikkoja oli yhteensä 213. Pienasunnoissa oli 169 asuntopaikkaa, soluasunnoissa 33 asuntopaikkaa ja tukihenkilöllisissä asunnoissa 11 asuntopaikkaa. Vuonna 2004 tukiasunnoissa asui kaikkiaan 287. (Sosiaalivirasto 2004, 19.) Nuoret asuvat itsenäisesti joko tukiasunnoissa, jolloin työntekijöillä on asunnon avaimet hallussa ja käytössä hätätilanteissa tai tavallisissa vuokra-asunnoissa. Sijaishuolto ja jälkihuolto eivät ole kaksi erillistä kokonaisuutta, vaan ne tulisi nähdä lapsen ja nuoren edun mukaisesti jatkumona, jossa yhteistyölle on aikaa ja muuta resurssia. (Lyijynen & Kokko 2006, 1.) 3 ITSENÄISTYVÄ NUORI Nuoruus on erityinen elämänvaihe, jonka pituus vaihtelee riippuen yksilöstä ja kulttuurista, jossa nuori kasvaa. Se, miten kauan muiden mielestä nuoren on hyväksyttävää viettää nuoruuttaan, on kulttuurisidonnaista. Länsimaisessa kulttuurissa nuoruuden läpikäymiselle hyväksytään pidempi ajanjakso, kun taas esimerkiksi monissa itämaisissa kulttuureissa aikuistuminen tapahtuu nuorempana työhön lähdön tai avioliiton myötä. Myös lapsuus-vaihe on usein länsimaista lyhyempi. Kuitenkin kulttuurista huolimatta myös saman perheen sisällä nuoruusajan pituus ja voimakkuus esimerkiksi sisarusten kohdalla voi vaihdella suuresti. Myös eri aikoina eletty nuoruus näyttäytyy erilaisena ja saa erilaisia merkityssisältöjä. (Aaltonen, Ojanen, Vihunen & Vilén 2003, 13.) Tässä kappaleessa tarkastelemme niitä valmiuksia, joita lastensuojelulaitoksesta itsenäistyvällä nuorella tulisi olla, keinoja, joilla niihin pyritään sekä apuna käytettäviä työmenetelmiä. Käymme läpi lastensuojelun sijaishuollossa kasva-
19 neen nuoren erityishaasteita ja niitä menetelmiä, joilla laitostumisen haittoja pyritään minimoimaan ja kartoittamaan ennen laitoksesta pois siirtymistä. Lähdemme liikkeelle niistä yleisistä haasteista, joita nuoruus elämänvaiheena pitää sisällään, riippumatta nuoren kulttuurista ja asuinpaikasta. 3.1 Nuoruus elämänvaiheena Lain mukaan 18 vuotta täyttänyt henkilö on siinä määrin aikuinen että saa päätäntävallan itseään koskeviin asioihin. Lapseksi sitä vastoin luetaan alle 18- vuotias. Lastensuojelulain 3 :n mukaan nuoreksi katsotaan alle 21-vuotias henkilö. Lastensuojelullisesti tämä 18-vuoden ikä merkitsee sijaishuollon päättymistä ja nuoren vapautta valita, jatkaako jälkihuollon parissa vai ei, kun taas 21- vuotiaana sitä vastoin nuori luetaan aikuiseksi ja oikeus jälkihuoltoon lakkaa. Tätä ennen huostaanotettu lapsi on sijaishuollossa täysi-ikäisyyteen saakka, elleivät huostaanoton kriteerit poistu ja lapsen sijoitus takaisin kotiin tule mahdolliseksi. (Laaksonen 2004, 263.) Laki ei kuitenkaan määrittele nuoruuden alkamiselle minkäänlaista alaikärajaa, vaan nuoruuden alkaminen on kunkin kohdalla yksilöllistä ja riippuu yksilön omasta kehitystasosta. Nuoruus elämänvaiheena ja uusina mahdollisuuksina näyttäytyy vastuun harjoittelemisena, johon kuuluvat oleellisena osana myös edesvastuullisuus omista teoistaan sekä niin fyysisten kuin henkisten muutosten läpikäyminen. Nuoruusvaiheessa, etsiessään oman elämänsä merkitystä, lapsesta kasvaa hiljalleen aikuinen, jolla on oma persoonallisuus, ulkomuoto sekä sosiaalinen ympäristö, joka omalta osaltaan on mukana vaikuttamassa nuoren kehitykseen. (Aaltonen ym. 2003, 13-14.) Yhtä monta kuin on nuorta, on myös erilaista kokemusta nuoruusvaiheen läpikäymisestä. Tietynlaisia yhteneväisyyksiä on tästä vaiheesta kuitenkin löydettävissä. Näihin kuuluvat muun muassa kapinointi auktoriteetteja vastaan, ruumiilliset muutokset ja sitä myötä henkinen kasvaminen. Myös aikuistuminen tuo mukanaan omia haasteita, joita ovat muun muassa oman seksuaalisuuden hyväksyminen ja hallinta, yksilöllisen identiteetin vakiinnuttaminen, irtautuminen
20 huoltajan vaikutuspiiristä sekä aikuisen velvollisuuksien hyväksyminen. Nuoruus voidaan nähdä elämän toisena mahdollisuutena, elämänvaiheena, jolloin nuori voi korjata lapsuusajan ratkaisemattomat ongelmat. (Vuorinen 1998, 199.) Nuoruutta voidaan myös lähestyä eri näkökulmista, ja kaikilla nuoruutta tutkivilla tieteenaloilla on oma käsityksensä nuoruudesta. Lääketieteelliseltä kannalta murrosikä on osa nuoruutta. Tällöin nuori saavuttaa sukukypsyyden ja sukupuoliominaisuudet alkavat kehittyä. Nämä muutokset omassa ruumiissa aiheuttavat usein nuorelle hämmennystä, ja usein nuoret ajautuvat jonkin asteiseen kriisiin yrittäessään hyväksyä oman kehonsa muutokset ja uuden minäkuvansa. Psykologia keskittyykin juuri tähän henkiseen kehitykseen, jonka kautta nuori läpikäy omaa elettyä elämäänsä. Tällöin nuoruutta määritellään usein elämänvaiheteorioiden avulla. Kasvatustiede poimii osa-alueekseen nuoren oppimisen ja oppimisympäristön sekä korostaa kasvattajan roolia nuoren elämässä. Yhteiskuntatiede sitä vastoin tutkii nuoruuden esiintymistä eri ryhmissä kuten nuorisokulttuuria, -rikollisuutta ja päihteiden käyttöä. Hoitotieteessä puolestaan painottuvat nuoren voimavarat ja toimintakyky hyvinvoinnin edistämisessä tai saavuttamisessa. (Aaltonen ym. 2003, 13.) Nuoruus aikana nuori tarvitsee uusia ihmissuhteita, jotka avartavat nuoren maailmaa kodin ulkopuolelle. Tämän vuoksi ikätoverit ovat nuoruudessa tärkeässä roolissa ja väljentävät nuoren ja huoltajan välistä suhdetta. Tytöille tärkeimpään rooliin kodista ja huoltajista irtauduttaessa nousee usein paras ystävä, kun taas pojilla tarvitsevuus kohdistuu ryhmään kuulumiseen, joka toimii yksittäisen jäsenen rohkaisijana. Nuoruusvaiheeseen kuuluu tiiviisti auktoriteettien ja etenkin huoltajien päätöksien kyseenalaistaminen ja suhteen koettelu. Irtautumisvaiheessa nuori kaipaa usein hellyyttä ja läheisyyttä, vaikka toimiikin päinvastaisella tavalla. (Vuorinen 1998, 212-213.) Nuoruusvaiheessa nuori joutuu tosi paikan eteen. Koulun loppuun saattaminen, työn tai opiskelupaikan etsiminen, asevelvollisuus ja parisuhteeseen valmistautuminen sekä erilaiset haaveet tuovat nuoren eteen uudenlaisia haasteita, joiden menestyksekäs läpikäyminen luo pohjan aikuisuuteen kasvamiselle.
21 Niille nuorille, jotka ovat epäonnistuneet aikaisempien vaiheiden kehitystehtävissä, nämä haasteet voivat tuntua ylivoimaisilta. (Vuorinen 1998, 211.) 3.2 Laitoksessa asuvan nuoren erityishaasteet Lastensuojelun sijaishuollon tarkoitus on vastata kokonaisvaltaisesti nuoren elämää koskeviin ongelmiin. Tarkoitus on tukea lapsen normaalia kuhunkin ikävaiheeseen liittyvää kasvua ja kehitystä sekä turvata huostaanotetun lapsen henkinen, fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi sekä tukea häntä ikätasoisten kehitysvaiheiden läpikäymisessä. Päämääränä sijaishuollossa on saattaa nuori itsenäiseen elämään ja tarjota hänelle valmiudet kasvaa omillaan toimeen tulevaksi aikuiseksi. (Laaksonen 2004, 10.) Itsenäistymiseen ja nuoruuteen liittyy monia uusia ja haastavia elämänvaiheita. Kehonmuutokset, mielialanvaihtelut ja saman aikaan peruskoulun päättyminen ja vastuun lisääntyminen voivat olla nuorelle stressaavia tekijöitä (Aaltonen ym. 2003, 13). Kotonaan omien vanhempien luona asuvalle nuorelle vastuunotto tapahtuu useimmiten porrastetusti. Kotonaan nuoret ovat yleensä tottuneet olemaan yksin pitkiäkin aikoja jo lapsesta lähtien, valmistamaan itselleen ruokaa sekä käymään kaupassa. Laitoksessa asuessaan nuorilla on harvemmin mahdollisuus tämän kaltaisiin tehtäviin, sillä esimerkiksi ruoka tilataan usein ulkopuoliselta taholta tai yksikön omalta keittäjältä. Lastensuojelulaitoksissa ei myöskään tule tilaisuutta kokeilla yksinoloa ennen itsenäistymistä, mikäli yksiköllä ei ole käytössään asumisharjoitteluasuntoa tai itsenäistävää osastoa. Laitoksesta itsenäistyvälle itsenäistyminen saattaa tulla melko yllättäen eikä nuorella välttämättä ole valmiuksia ottaa vielä vastuuta oman elämänsä itsenäisestä hallinnasta. Laitoksessa asuneen nuoren itsenäistymiselle omat haasteensa luo täysi-ikäisyyden kynnys, jolloin laitoshuolto päättyy eikä kunnalla ole enää velvollisuutta huolehtia nuoresta. Useimmilla kotoaan muuttavilla nuorilla on aina mahdollisuus palata takaisin vanhempien luokse, mikäli he eivät tunne olevansa kykeneviä hoitamaan itse kaikkia aikuisuuteen liittyviä tehtäviä tai siirtää muuttoaan, kunnes nuori kokee olevansa valmis tule-
22 maan toimeen ilman vanhempien välitöntä huolenpitoa. (Mikkola & Helminen 1994, 109, 134-136.) 3.2.1 Syrjäytyminen ja sosiaalinen verkosto Lasten oikeudet ryhmitellään kolmeen kategoriaan: osallisuus hyvinvoinnin resursseihin, suojelu ja huolenpito sekä osallisuus heitä koskevaan päätöksen tekoon ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Lasten kansalaisiksi kasvun edellytyksenä voidaan pitää näiden kolmen toteutumista, jolloin riski syrjäytymisprosessiin on yhteydessä lapsen oikeuksien puutteelliseen toteutumiseen. Lastensuojelun tehtävänä on turvata lapsen oikeuksien toteutuminen mikä tarkoittaa, että nuorelle tulee taata riittävä perushuolenpito, johon kuuluu ruoka, aikuisen läsnäolo, puhtaus ja lepo. Lisättäessä nuoren osallisuutta omaan elämäänsä tarjoamalla hänelle vaikutusmahdollisuuksia häntä koskeviin asioihin sekä ottamalla hänet mukaan päätöksentekoon, voidaan vähentää syrjäytymisen riskitekijöitä nuoren elämässä. (Järventie1999, 120.) Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 1999 julkaiseman tutkimuksen Syrjäytyvätkö lapset? mukaan nuorten syrjäytyminen liittyy usein kouluvaikeuksiin, päihteiden käyttöön tai rikoksiin, epäsosiaaliseen käyttäytymiseen ja sosiaalisten tilanteiden välttelyyn, vuorovaikutustaitojen kehittymättömyyteen sekä mielenterveysongelmiin ja vapaa-aikaan liittyvän mielekkään toiminnan puutteeseen. (Järventie 1999, 87-88.) Irmeli Järventie painottaa teoksessaan varhaisen puuttumisen mallin tärkeyttä syrjäytymisen ehkäisyssä sekä kohdennettua tukea eri tahojen toimijoiden keskuudessa. Ennalta ehkäisevän työn tuloksellinen kohdentaminen edellyttää jatkuvaa tuen tarpeen määrittelyä eri tasoilla. Lasten kasvussa aikuisiksi ja yhteiskunnallisiksi toimijoiksi Järventie määrittelee tutkimuksessaan keskeisiksi tekijöiksi perushoivan ja psykososiaalisen hyvinvoinnin. Mikäli perushoiva on puutteellista tai lapset voivat psyykkisesti huonosti, voidaan Järventien mukaan lapsen katsoa olevan syrjäytymisvaarassa. Perushoivan toteutumista hän tarkastelee eri osa-alueiden kannalta, jotka yhdessä kuvaavat, miten monipuolisesti lap-
23 sen perustarpeet tulee tyydyttää. Osa-alueita olivat lapsen tarpeet ravintoon, lepoon, puhtauteen ja turvallisuuteen ja kuinka ne päivittäin toteutuivat. (Järventie 1999, 26-28,120.) Psykososiaalista hyvinvointia hän sitä vastoin tarkastelee 33 eri osa-alueen kannalta, jotka yhdessä muodostavat psykososiaalisen hyvinvoinnin perustan. Näitä ovat muun muassa somaattiset, eli psyykkisten ongelmien aiheuttamat fyysiset oireet, jotka voivat johtua muun muassa tunteiden tukahduttamisesta. Tällaisia ovat usein päänsärky, vatsakivut, univaikeudet ja väsyneisyys. Lisäksi Järventie nostaa esiin psykososiaaliseen hyvinvointiin vaikuttavat tunteet, kuten surullisuuden, eristäytymisen, ilon puutteen elämässä, pessimismin sekä yleisesti ottaen ne kokemukset itsestä, joita nuorella on ja millaisena hän itsensä näkee. Näiden lisäksi hän tarkastelee hyvinvointia myös koulukiusaamiseen ja erilaisiin pelkotiloihin liittyvien tunteiden kannalta. (Järventie 1999, 26-28,120.) Lastensuojelulaitoksessa asuessaan nuori on jatkuvasti ohjaajien tai hoitajien sekä toisten lasten ja nuorten ympäröimänä. Vasta nuoren siirtyessä asumisharjoitteluun ja muuttaessa laitoksesta erilliseen asuntoon, nuori joutuu kohtaamaan yksin olon laitokseen siirtymisen jälkeen. Jos asumisharjoittelu suoritetaan yksiössä eikä soluasunnossa, on muutos vielä suurempi. Tällöin nuori tarvitsee tavallista enemmän tukea ja rohkaisua niin harrastusten kuin opiskelupaikankin hankinnassa. Mikäli nuori ei onnistu löytämään itselleen mieluista työtä tai opiskelupaikkaa, hän on erittäin suuressa vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta. (Espoon jälkihuollon toimintamalli 2002, 2-3.) 3.2.2 Aikuisen tuki ja roolimalli Lapsesta asti omaksumme tietoa ja eri käyttäytymismalleja ympäristöstämme. Puhumaan oppiminen sekä muut varhaisen kehitysvaiheen taidot syntyvät mallioppimisen kautta. Myös käyttäytyminen sosiaalisissa tilanteissa heijastaa ympäristöstä saatuja vaikutteita. Lapsen ja nuoren persoonallisuuden kehittymiselle samaistuminen ympärillä oleviin henkilöihin on erittäin tärkeä osa identiteetin kehittymistä. Normaalioloissa lapsi ja nuori samaistuu vanhempiinsa ja ottaa
24 heistä vaikutteita muun muassa muodostaessaan omia arvojaan, asenteitaan ja käyttäytymismallejaan. Lastensuojeluun sijoitetulla lapsella tai nuorella vanhemmuuden rooli saattaa olla jaettu monien eri tahojen kesken. Näitä tahoja, jotka jakavat vanhemmuuden eri roolit, ovat biologisten vanhempien lisäksi sukulaiset, isovanhemmat, sijaisvanhemmat, tukihenkilöt ja lastensuojelun työntekijät. Jaetun vanhemmuuden kohdalla on tärkeää sopia, mitkä osat soveltuvat erityisesti sijoituspaikan aikuisten vastuulle. (Laaksonen 2004, 21; Kyrönseppä 1993, 101-103.) Oppimista ja samaistumista edistää positiivinen tunnesuhde. Positiivinen tunneside saattaa järkkyä huostaanottoprosessin aikana, ja lastensuojelulaitoksessa asuville nuorille samaistuminen omahoitajaan tai muuhun turvalliseen aikuiseen on välttämätöntä normaalin kehityksen turvaamiseksi. Omahoitajasuhde onkin ammatillinen tunnesuhde, jossa lapsen tai nuoren on mahdollista saada niitä tunnekokemuksia, joita biologiset vanhemmat eivät välttämättä ole lapselle pystyneet tarjoamaan omien tunne-elämän ongelmiensa vuoksi. Kehitystarpeista riippuen omahoitajasuhde voidaan kokea luotettavaksi kiintymyssuhteeksi, riippuvuussuhteeksi, tai nuori voi samaistua hoitajaansa ainakin osittain. Suhteen laatu riippuu sekä lapsen tai nuoren ikätasosta että hänen henkisistä valmiuksistaan kiinnittyä vieraaseen aikuiseen ja luoda luottamuksellinen suhde. ( Kyrönseppä 1993, 102-103.) Nuorella samaistuminen aikuiseen ei ole niin kokonaisvaltaista ja ehdotonta kuin leikki-ikäisellä lapsella. Nuorella samaistuminen voi tapahtua osasamaistumisena, joka voi näkyä esimerkiksi mielipiteenä tai ammattitoiveena. Osasamaistumisesta voidaan puhua esimerkiksi silloin, kun laitoksessa asuneen nuoren toiveammatiksi muodostuu sosiaalikasvattaja eli nykynimikkeellä sosionomi ja nuori niin sanotusti seuraa omahoitajansa ammatinvalintaa. ( Kyrönseppä 1993, 102.) Nuoren sosiaalisen verkosto muodostuu niistä ihmisistä, jotka vaikuttavat merkittävästi hänen elämäänsä. Näitä ovat yleensä vanhemmat, sisarukset, sukulaiset ja ystävät. Laitokseen sijoitetulla nuorella sosiaaliseen verkostoon voidaan laskea kuuluvan myös laitoksen muut nuoret sekä työntekijät. Etenkin
25 omahoitajalla on suuri rooli nuoren elämässä. Tästä syystä omahoitajan tulisi syventyä nuoren asioihin ja pyrkiä ymmärtämään nuorta niiden asioiden valossa, jotka ovat nuoren identiteettiin ja nykyiseen olemukseen, ominaisuuksiin ja käyttäytymiseen vaikuttavat tekijät. Tämän uuden ymmärryksen kautta nuoren on myös helpompi kiinnittyä omahoitajaan ja hyväksyä hänet. ( Lyijynen & Kokko 2006, 6.) 3.3 Itsenäisen elämän osa-alueet Yhtälailla kuin kotoa muuttavan nuoren, myös laitoksesta itsenäistyvän nuoren kohdalla on otettava huomioon eri itsenäistymiseen liittyvät osa-alueet. Näiden kartoittamiseen lastensuojelulaitoksilla on apunaan erilaisia välineitä ja kyselylomakkeita, joilla nuoret arvioivat omia itsenäistymiseen liittyviä taitojaan. Vaikka lomakkeiden kysymykset ja muotoilu vaihtelevat, kaikissa malleissa käsitellään itsenäistymisen kannalta samoja oleellisia asioita. Sos-lapsikylillä käytössä on itsenäistymisvalmiuksien kehittämisympyrät, kun taas Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymässä käytetään itsenäistymistaitojen kartoittamiseen Itsenäistyvän nuoren roolikarttaa. Myös Eurooppalaisessa yhteistyössä syntynyt Umbrella-työkirja, jota Turun ammattikorkeakoulun sosiaalialan oppilaitos on ollut mukana työstämässä, on useissa lastensuojeluyksiköissä käytössä soveltuvin osin. Yhteisiä osa-alueita näille itsenäistymistaitojen arvioinnissa käytettäville työvälineille ovat sosiaalinen verkosto, koulu, ammatti tai työ, raha, itsestä huolehtiminen ja koti. (Laaksonen 2004, 49-63; Timonen-Kallio, Manner, Berglund, Hukkanen & Caulfield 2000.) Käytäessä läpi nuoren kanssa itsenäistymiseen liittyviä osa-alueita, on tarkoitus antaa nuorille ja lastensuojelun työntekijöille kuva nuoren itsenäistymistaitojen hallinnasta, niistä vahvuuksista ja heikkouksista, joita nuorella on, sekä auttaa nuorta käsittelemään itsenäistymiseen liittyviä tunteita. Tästä syystä lastensuojelulaitoksissa olisi hyvä aloittaa näiden osa-alueiden käsitteleminen nuoren kanssa hyvissä ajoin ennen muuttoa, jotta nuori saisi itsenäistymisprosessin käyntiin turvallisessa ympäristössä, jossa on mahdollisuus keskustella näistä asioista. Tarkoitus on nostaa keskusteluun edellä mainittuja asioita ja lisätä
26 nuoren tietämystä näistä. Mitä enemmän nuorella on tietoa itsenäistymisestä ja siihen vaadittavista tiedoista ja taidoista, sitä paremmin nuori kykenee arvioimaan omaa onnistumistaan ja tuen tarvettaan itsenäisessä asumisessa. 3.3.1 Sosiaaliset verkostot Sosiaalisilla verkostoilla käsitetään kaikki ne sosiaaliset suhteet, joita nuorella on. Näihin kuuluvat ystävien, perheen ja sukulaisten lisäksi muun muassa myös ne suhteet, joita nuori on luonut vapaa-ajan harrastusten kautta. Erilaisten harrastusten kautta nuori pystyy vahvistamaan omaa elämänhallintaansa sekä luomaan sosiaalisia suhteita. Lisäksi harrastukset ovat hyvä tapa tarjota nuorelle mahdollisuus onnistumisen kokemuksiin, mikä on tärkeää jo oman identiteetin muodostumisen kannalta. Onnistumisen kokemusten myötä nuori tuntee itsensä arvokkaaksi yksilöksi eikä ole yhtä helposti muiden johdateltavissa. (Laaksonen 2004, 39-40; Helminen & Iso-Heiniemi 1999, 23) Sosiaalisiin suhteisiin lasketaan myös sijoituksen myötä nuoren ympärille muodostuneet viranomaisverkostot. Nuoren itsenäistyessä omien sosiaalisten verkostojen merkitys korostuu, mistä syystä nuoren on hyvä pohtia etukäteen, ketkä voivat tukea häntä itsenäistymisprosessissa. Kotoaan itsenäistyvälle nuorelle vanhemmat toimivat yleensä vahvimpana tukiverkostona, kun taas laitoksessa asuneella nuorella ei välttämättä tällaista tukiverkostoa ole riippuen huostaanoton syistä. Näille nuorille tuki itsenäistymiselle tulee usein joko osaston sisältä, asumisohjaajalta tai LASTUn työntekijöiltä. Lisäksi nuoren on mahdollista saada ulkopuolista tukea itsenäistymiselle esimerkiksi tukihenkilöltä. ( Timonen-Kallio 2000.) Sosiaaliset verkostot käsittävät myös nuoren lähiympäristöön ja siinä asiointiin liittyvät tahot, kuten ruokakaupat, Kelan ja työvoimatoimiston. Kartoitettaessa nuorten sosiaalista verkostoa on tarkoitus saada tietoa nuoren myös kyvystä pitää yhteyttä sekä itselleen tärkeisiin henkilöihin että viranomaistahoihin. Usein itsenäistyvälle nuorelle tämän kaltaiset tilanteet ovat uusia, ja monet kokevat ne haastavana osana itsenäistymistä. ( Timonen-Kallio 2000.)