TURVALLISUUDEN MITTAAMINEN

TAMPEREEN TEKNILLINEN KORKEAKOULU Ympäristötekniikan osasto Turvallisuustekniikan laitos Taija Henttonen TURVALLISUUDEN MITTAAMINEN Diplomityö Tarkastaja: prof. Markku Mattila Määrätty osastoneuvoston kokouksessa 15.3.2000

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TIIVISTELMÄ...4 2. JOHDANTO...6 2.1 TUTKIMUKSEN TAUSTA... 6 2.2 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET JA RAJAUS... 8 3. TURVALLISUUDEN MITTAAMISEN MALLEJA JA MENETELMIÄ...9 3.1 TURVALLISUUDEN KÄSITE... 9 3.2 ONNETTOMUUKSIEN SYNTY... 11 3.3 TURVALLISUUDEN MITTAAMISEN PERUSTEET... 12 3.3.1 Mittaamisen tarkoitus... 12 3.3.2 Mittareiden valinta... 14 3.3.3 Miten mitataan... 21 3.4 EI-TOIVOTUT TAPAHTUMAT... 22 3.5 TEKNISET JÄRJESTELMÄT... 24 3.5.1 Yleistä... 24 3.5.2 Riskien arviointi... 26 3.5.3 Työn KUVA... 28 3.5.4 ASKEL... 29 3.5.5 Responsible Care Prosessiturvallisuuden tarkistuslista ja Vastuu tuotteesta... 29 3.5.6 Kunnossapidon turvallisuusanalyysi... 30 3.5.7 TR-mittari ja rakennustyömaiden järjestysindeksi... 31 3.5.8 TUTTAVA ja ELMERI... 31 3.6 JOHTAMISJÄRJESTELMÄT JA MENETTELYTAVAT... 33 3.6.1 Yleistä... 33 3.6.2 ISRS International safety rating system... 34 3.6.3 Responsible Care Vastuu huomisesta -ohjelma... 35 3.6.4 ASKELMA... 36 3.6.5 Organisaation turvallisuusanalyysi... 37 3.6.6 Safety Mirror Samir... 38 3.6.7 TAM Turvallisuustoiminnan arviointimenetelmä... 38 3.6.8 TRIPOD... 39 3.6.9 Laatupalkintomallin soveltaminen turvallisuuden itsearviointiin... 40 3.6.10 Balanced scorecard tasapainotettu mittaristo... 41 3.6.11 Henkilöstötilinpäätös... 43 3.7 TURVALLISUUSKULTTUURI... 44 3.7.1 Yleistä... 44 3.7.2 AEA Technologyn turvallisuuskulttuurikysely... 46 3.7.3 Turvallisuusilmapiirikysely (Cooper)... 47 3.7.4 Organisaatio- ja turvallisuuskulttuurikysely (Booth&Lee)... 48 3.7.5 Turvallisuuskäyttäytymisen havainnointi... 48 3.7.6 IISIn turvallisuuskartoitus... 49

3 4. TUTKIMUKSEN MENETELMÄT JA AINEISTO...50 4.1 YLEISTÄ... 50 4.2 KIRJALLISUUSSELVITYS... 50 4.3 TURVALLISUUDEN MITTAAMINEN ASIANTUNTIJOIDEN NÄKÖKULMASTA... 51 4.4 TURVALLISUUDEN MITTAAMINEN TUKESIN TOIMIALAN YRITYKSISSÄ... 52 4.4.1 Tarkastuskertomukset ja turvallisuusselvitykset... 52 4.4.2 EMAS-selonteot... 52 4.4.3 Yrityshaastattelut... 53 5. TULOKSET...54 5.1 ASIANTUNTIJAHAASTATTELUT... 54 5.1.1 Miksi turvallisuutta mitataan... 54 5.1.2 Erilaiset mittarit... 55 5.1.3 Tiedon kerääminen ja hyödyntäminen... 58 5.2 TURVALLISUUDEN MITTAAMINEN TUKESIN TOIMIALAN YRITYKSISSÄ... 61 5.2.1 Tarkastuskertomukset... 61 5.2.2 EMAS-selonteot... 62 5.3 YRITYSHAASTATTELUT... 63 5.3.1 Yritys A... 64 5.3.2 Yritys B... 65 5.3.3 Yritys C... 67 5.3.4 Yritysesimerkki balanced scorecard -tuloskortista... 68 6. TULOSTEN TARKASTELU...71 6.1 KESKEISET TULOKSET...71 6.1.1 Miksi ja kenelle mitataan... 71 6.1.2 Mitä mitataan... 72 6.1.3 Mittaaminen käytännössä... 76 6.1.4 Mittaamisen uhkat ja mahdollisuudet... 77 6.2 HAASTATELTUJEN YRITYSTEN MITTAAMISKÄYTÄNTÖJEN TARKASTELU TUKESIN NÄKÖKULMASTA... 77 6.3 TULOSTEN KÄYTETTÄVYYS... 80 6.4 JOHTOPÄÄTÖKSET... 81 7. YHTEENVETO...85 8. LÄHDELUETTELO...88 LIITTEET 1 ASIANTUNTIJAHAASTATTELUN KYSYMYKSET 2 YRITYSHAASTATTELUN KYSYMYKSET

4 1. TIIVISTELMÄ Turvallisuutta on perinteisesti mitattu jälkikäteen ei-toivottujen tapahtumien avulla. Ennakoivien mittareiden avulla voitaisiin havaita turvallisuuden tason heikkeneminen jo ennen kuin vahinko on tapahtunut. Viranomaiselle turvallisuuden tason tarkkailuun käytettävät menetelmät ja mittarit voivat toimia arviointityökaluna. Lainsäädäntö antaa viranomaiselle mahdollisuuden vähentää lakisääteisiä tarkastuksia, mikäli toiminnanharjoittaja osoittaa turvallisuusjohtamisjärjestelmänsä riittävyyden turvallisuuden hallintaan. Viranomainen tarvitsee kuitenkin tietoa turvallisuuden tasosta ja turvallisuuden varmistamiseksi tehdyistä järjestelyistä. Tutkimuksessa selvitettiin turvatekniikan keskuksen (TUKES) valvonnassa olevien laitosten käyttämiä turvallisuuden tason tarkkailuun käyttämiä menetelmiä ja mittareita. Aineistona käytettiin turvallisuusselvityslaitosten tarkastuskertomuksia. Tarkemmin tutustuttiin neljän yrityksen ratkaisuihin yrityskäynnin ja haastattelun avulla. Koska myös ympäristön ja omaisuuden suojelu kuuluu TUKESin toimialaan, tarkasteltiin TUKESin EMAS-toimipaikkojen EMAS-selontekoja. Selonteoista poimittiin ympäristöturvallisuuden tunnuslukuja. Kirjallisuusselvityksen lisäksi tutkimuksessa haastateltiin kolmea turvallisuusalan asiantuntijaa. Haastatteluissa pyrittiin löytämään vastauksia muun muassa siihen, miksi turvallisuutta tulisi mitata erityisesti ennakolta sekä mitä mittareita tulisi valita. Jäsentämällä turvallisuus ei-toivotuiksi tapahtumiksi, tekniseksi turvallisuudeksi, johtamisjärjestelmiksi ja menettelytavoiksi sekä turvallisuuskulttuuriksi saadaan vihjeitä erilaisista turvallisuusmittareista. Mittaamalla turvallisuuden positiivisia tekijöitä ennakoivasti vähennetään riippuvuutta jälkikäteisestä tiedosta. Turvallisuuden ennakoiva mittaaminen ei kuitenkaan osoittautunut vakiintuneeksi käytännöksi yrityksissä. Yrityksissä jo valmiina olevaa tietoa ei useinkaan mielletty turvallisuuteen liittyväksi tai soveltuvaksi ennakoivan mittaamiseen. Valmiita menetelmiä käytettiin vain muutamassa yrityksessä. Edelleen yleisimmät turvallisuutta kuvaava mittarit olivat tapaturmatunnuslukuja tai vahinkotietoja. Turvallisuuden tunnusluvut eivät ole vielä kiinteä osa yritysten strategista järjestelmää.

5 Turvallisuusmittareiden valinnassa voidaan käyttää apuna riskinarviointia tai muiden yritysten malleja. Mittareita ei ole syytä kopioida muilta, vaan yritysten kannattaa hyödyntää normaalin toimintansa ohessa kertyvää tietoa. Valitsemalla erilaisia mittareita, sekä ennakoivia ja reagoivia että laadullisia ja määrällisiä, saadaan turvallisuuden kehittymisestä monipuolista tietoa. Perinteisiä jälkikäteisiä mittareita ei siis tule unohtaa, mutta niihin ei tulisi luottaa ainoana tietolähteenä turvallisuuden tasosta.

6 2. JOHDANTO 2.1 Tutkimuksen tausta Turvallisuutta on perinteisesti mitattu tapaturma-, onnettomuus- ja vauriotilastoilla. Ennalta ehkäisevän turvallisuustyön kannalta olisi kuitenkin olennaista voida mitata ja arvioida turvallisuustoiminnan tasoa siten, että saataisiin nopeasti tietoa turvallisuuden mahdollisesta heikkenemistä jo ennen kuin vahinko on tapahtunut. Ennalta ehkäisevän turvallisuuden mittaamiseen ja menetelmiin liittyvä tutkimus- ja kehittämistyö on alkuvaiheissa. Erityisesti tarvittaisiin tietoa olemassa olevista mittareista ja menetelmistä sekä niiden soveltamista ja kehittämistarpeista viranomaisen näkökulmasta. Seveso II -direktiivin (96/82/EY) voimaansaattaminen on aiheuttanut muutoksia vaarallisten kemikaalien käsittelyä ja varastointia koskeviin säädöksiin. Seveso II -direktiivin tarkoituksena on ehkäistä vaarallisten aineiden aiheuttamia suuronnettomuuksia ja rajoittaa niiden ihmisiin ja ympäristöön aiheuttamia vaikutuksia (Seveso.. 1999). Seveso II -direktiivin voimaansaattamiseen liittyvä asetus vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista (n:o 59/1999) vaatii toiminnanharjoittajaa huolehtimaan toiminnan laajuuteen nähden riittävän tehokkaasti kemikaalien käsittelystä ja varastoinnista niin, ettei toiminnasta aiheudu henkilö-, ympäristö- tai omaisuusvahinkoja. Asetus edellyttää vaarallisten kemikaalien suurkäyttäjiltä turvatekniikan keskukselle (TUKES) toimitettavaa turvallisuusselvitystä. Turvallisuusselvityslaitokset joutuvat esittämään selvityksen turvallisuusjohtamisjärjestelmästään sekä menetelmistään suuronnettomuuksien ehkäisemiseksi. Turvallisuusjohtamisjärjestelmän tulee kattaa muun muassa suuronnettomuusvaarojen tunnistaminen ja arviointi, muutosten hallinta ja suorituskyvyn tarkkailu (asetus n:o 59/1999). Suorituskyvyn tarkkailulla asetuksessa tarkoitetaan menettelyitä ja menetelmiä, joilla toiminnanharjoittaja arvioi tuotantolaitoksen turvallisuustasoa. Turvallisuustason arviointia varten päämäärät puretaan konkreettisiksi tavoitteiksi, joiden toteutumista voidaan seurata ja mitata. (TUKES-ohje K1-1999) Turvallisuustoiminnan seurannassa voidaan kysyä (Turvallisuusselvitys.. 1999):

7 Miten päämäärät ja tavoitteet on purettu mitattaviksi ja seurattaviksi asioiksi? Ovatko mittarit riittävän kattavia, jotta niiden perusteella voidaan arvioida turvallisuusjohtamisjärjestelmän toimivuutta? Miten johto seuraa turvallisuussuorituskykyä? Miten onnettomuuksia, tapaturmia ja läheltä piti -tapauksia tutkitaan, tilastoidaan ja seurataan? Onko käytäntö osoittanut, että mittareita on tarpeeksi ja että ne ovat oikeita? Uudet säädökset korostavat toiminnanharjoittajan omaa vastuuta ja omia järjestelmiä. Asetuksen 59/1999 pyrkimyksenä on myös motivoida yrityksiä. Asetus antaa toiminnanharjoittajalle mahdollisuuden osoittaa turvallisuusjohtamisjärjestelmän riittävyys turvallisuuden hallintaan, jolloin viranomaistarkastuksia voidaan tehdä harvemmin. Viranomainen tarvitsee kuitenkin tietoa turvallisuuden tasosta ja turvallisuuden varmistamiseksi tehdyistä järjestelyistä. Viranomaiselle turvallisuuden tason tarkkailuun käytettävät menetelmät ja mittarit voivat toimia arviointityökaluna. Ongelmana on kuitenkin mittareiden ja menetelmien vakiintumattomuus. Useissa yrityksissä on jo nyt käytössä johtamisjärjestelmiä, joissa turvallisuusasiat ovat mukana. Turvallisuustoiminnassa kaivataan kuitenkin perusteltua tietoa siitä, mihin voimavarat tulisi kohdentaa. Lisäksi turvallisuuden mittaamisella yritetään motivoida erityisesti johtoa aktiiviseen turvallisuustyöhön. Turvallisuuden mittaaminen voidaan toteuttaa monella tavalla, ja jo asian miettiminen voi antaa uusia oivalluksia turvallisuuden hallintaan. Turvallisuuden mittaamisessa voidaan arvioida esimerkiksi teknistä suorituskykyä, ihmisten osaamista ja tahtoa sekä organisaation toimintaa kokonaisuudessaan. (Wahlström 1999) Koska monet yritykset ovat jo yhdistäneet erillisiä laatu-, turvallisuus- ja ympäristöjärjestelmiään, ovat samat mittaamisen periaatteet sovellettavissa turvallisuuden, terveyden ja ympäristönsuojelun mittaamiseen (van Steen 1996). Myös yrityksen tekemät ympäristönsuojelun raportit ja asiakirjat voivat palvella sekä lupa- että valvontaviranomaisen tarpeita (Salo-Asikainen&Liesimaa 1997).

8 2.2 Tutkimuksen tavoitteet ja rajaus Tutkimuksen tavoitteena on selvittää mittareita ja menetelmiä teknisen turvallisuuden, henkilö- ja ympäristöturvallisuuden sekä turvallisuusilmapiirin ja -kulttuurin arvioimiseksi ja seuraamiseksi kiinnittäen erityistä huomiota ennakoivaan mittaamiseen selvittää TUKESin toimialan yritysten soveltamia turvallisuustasoa kuvaavia mittareita ja menetelmiä tehdä tulosten perusteella yrityksille käytännönläheinen julkaisu ennakoivan turvallisuuden mittaamiseksi ja kehittämiseksi. Tutkimuksessa painotetaan turvallisuuden ennakoivaa mittaamista. Yritysten turvallisuuden tasosta ollaan kiinnostuneita niiden suuronnettomuusvaaran mahdollistavan luonteen vuoksi. Turvallinen toiminta ei aiheuta vaaraa ihmisille, luonnolle tai omaisuudelle. Myös yksittäinen kuluttaja hyötyy siitä, että yritys on kiinnostunut turvallisuudestaan, esimerkiksi asutuksen läheisyydessä sijaitsevan toimipaikan suuronnettomuusvaaran ehkäisyn kautta. Tutkimuksessa on hyödynnetty TUKESin valvontatoiminnan dokumentteja sekä yritysten tuottamia EMAS-selontekoja. Aineisto rajattiin vuoden 1999 aikana kertyneisiin tarkastuskertomuksiin. Tarkastuskertomukset ovat käyttöönotto- tai määräaikaistarkastuksista tehtyjä dokumentteja. Aineisto ei siis edusta koko TUKESin toimialaa. Tutkimuksen tekohetkellä oli käytettävissä hieman vajaa puolet kaikista turvallisuusselvityslaitosten tarkastuskertomuksista yhdellä tarkastuskaudella. Tutkimuksessa on pyritty huomioimaan keskeisimmät turvallisuuden mittaamisen menetelmät, joita Suomessa käytetään. Menetelmien soveltuvuudesta erilaisiin organisaatioihin on vähän tietoa. Erityisesti erilaisista turvallisuuskulttuurin mittareista ei ole käyttökokemuksia.

9 3. TURVALLISUUDEN MITTAAMISEN MALLEJA JA MENETELMIÄ 3.1 Turvallisuuden käsite Turvallisuus voidaan määritellä haittaa tai vahinkoa aiheuttavan vaaran poissaoloksi (van Steen 1996). Turvalliseksi voidaan kutsua tilannetta tai järjestelmän tilaa, jossa riskit ovat hyväksyttävällä tasolla (Manuele 1997; Riskien.. 1996). Turvallisuuden merkitys myös tuotteiden ja toiminnan laadun kriteerinä on entistä tärkeämpi. Menestyvät yritykset johtavat tasapainoisesti kaikkia yritystoiminnan osa-alueita: laatua, ympäristöasioita ja turvallisuutta (Cox&Cox 1996). Turvallisuutta ja toiminnan vaarojen tunnistamista on korostettu myös viimeaikaisessa lainsäädännössä. Erityisesti johdon merkittävää roolia ja turvallisuusjohtamisjärjestelmän toimivuutta turvallisuuden varmistamiseksi organisaatiossa on entisestään painotettu esimerkiksi suuronnettomuuksien ehkäisyssä. Turvallisuustoiminta yrityksissä on myötäillyt ajatuksia onnettomuuksia alkuunpanevista voimista (Kuva 2.1). Onnettomuuksille on pyritty löytämään syitä, jotka ovat johtuneet teknisistä virheistä, ihmisten käyttäytymisestä tai vallitsevista olosuhteista onnettomuuden sattuessa. Syiden perusteella on tehty torjuntatoimia, jotka ovat olleet esimerkiksi teknisiä parannuksia tai sääntöjä työtavoista. (Booth&Lee 1995)

10 ONNETTOMUUS Onnettomuuden tutkinta Ihmisen virhe Puutteita työympäristössä Säännöt ja ohjeet Teknisiä parannuksia Kuva 2.1 Perinteinen onnettomuuden tutkinta ja korjaavat toimenpiteet (ACSNI 1993). Ihmisen ja teknisen järjestelmän suhde on muuttunut merkittävästi, ja monimutkaiset prosessit ovat tuoneet mukanaan uudenlaisia vaaratekijöitä. Nykyisen ajattelutavan mukaan organisaation toiminta kokonaisuudessaan nähdään turvallisen toiminnan edellytysten luojana (Ruuhilehto&Vilppola 2000). Onnettomuuksien luonne ei ole muuttunut mutta onnettomuuksien syitä haetaan nykyään yhä kauempaa itse onnettomuudesta. Etsittäessä syitä tarvitaankin yhä enemmän tietoa organisaation toimintatavoista. (Kuva 2.2) JOHTAMISJÄRJESTELMÄ (organisaation toiminta) Yleinen tiedon ja tutkinnan painopiste suuronnettomuuksien estämiseksi IHMISEN TOIMINTA (asenteet, virheet) Suhteellinen merkitys suuronnettomuuksien estämisessä TEKNIIKKA (laitos ja laitteet) Kuva 2.2 Turvallisuuteen liittyvän tiedon tarve ja suhteellinen osuus tutkimuksessa sekä onnettomuuksien estämisessä (Cox&Cox 1996, alkup. World Bank 1988). Tekniset parannukset ja ihmisen toiminnan sääntely antavat enää vähän apua onnettomuuksien estämiseen. Organisatoristen onnettomuuksien estämiseksi tarvitaan lisää tietoa johtamisjärjestelmästä ja menettelytavoista. (Cox&Cox 1996)

11 Organisatoriset onnettomuudet johtuvat kasaantuvista, piilevistä tekijöistä organisaation eri tasoilla. Onnettomuuksien syitä etsittäessä onkin pureuduttava virheitä mahdollistavaan järjestelmään. Virheitä mahdollistavat olosuhteet eivät synny vahingossa: virheiden syntyminen liittyy usein teknisiin, inhimillisiin tai organisatorisiin menettelytapoihin. (Reason 1997) 3.2 Onnettomuuksien synty Varhaisimpia teorioita onnettomuuksien synnystä oli Heinrichin ketjureaktiomalli, jossa onnettomuus oli seurausta peräkkäisistä tapahtumista. Ihmisen virhetoiminto oli ketjureaktion viimeinen lenkki. Jo tuolloin kuitenkin oli havaittu, että tapahtumasarjan alkuunpanijana oli usein kontrollin puute eli virhe johtamisjärjestelmässä. (Heinrich ym. 1980) Lukuisat suuronnettomuudet ovat vakuuttaneet asiantuntijat siitä, että virheet ihmisten käyttäytymisessä ja teknisissä järjestelmissä ovat oireita organisaation ongelmista (Kuva 2.3). Organisaatio Tekninen järjestelmä Ihminen S U O J A U K S E T ONNETTOMUUS Piilevät syyt Välittömät syyt Kuva 2.3 Vahingon syntymiseen vaikuttavat piilevät ja välittömät syyt (Reason 1997). Onnettomuuden syntymiseen vaikuttavat neljä tasoa: suojausjärjestelmä, välitön tekninen tai inhimillinen virhe, toimintaolosuhteet ja organisaation toimintatavat. Onnettomuuden laukaisevat välittömät virheet ihmisen tai teknisen järjestelmän toiminnassa. Onnettomuuden juuret ovat kuitenkin organisaatiossa piilevissä virheissä, joita tehdään esimerkiksi suunnittelussa, järjestelmissä ja prosesseissa,

12 koulutuksessa, toimintatapojen määrittelyssä, kunnossapidossa, budjetoinnissa sekä tiedonkulussa. Piilevät virheet voivat olla ajallisesti ja paikallisesti etäällä vahingosta ja niitä voi olla vaikea tunnistaa. (Reason 1994) Myös työympäristössä voi olla virhemahdollisuuksia välittäviä tekijöitä. Rikkomukset, virheet ja teknisen järjestelmän pettäminen ovat ainoastaan poikkeamien välittömiä aiheuttajia. Toisaalta poikkeamiin keskittymisen sijaan tulisi turvallisuuden hallinnassa jatkuvasti mitata ja parantaa prosesseja, jotka ovat vahingon syntymisen osatekijöitä. (Reason 1994; van der Want 1996) 3.3 Turvallisuuden mittaamisen perusteet 3.3.1 Mittaamisen tarkoitus Mittaaminen on kuvaava prosessi, jolla tietoa tapahtumista luokitellaan laadullisesti ja määrällisesti. Mittaamisesta saatua tietoa käytetään todellisen toiminnan hallintaan ja ennustamiseen. (Tarrants 1980) Mittareilla yritys ja sen sidosryhmät voivat arvioida suorituskyvyn kehitystä, tavoitteiden saavuttamista ja viestinnän luotettavuutta (Mätäsaho ym. 1999). Mittaamalla suorituksia halutaan vaikuttaa myös ihmisen toimintaan: mittaamisen ohjaavuutta voidaan tehostaa liittämällä mittaus palkitsemiseen (Andersin ym. 1994). Toiminnassa menestyminen edellyttää mittaamista (Laamanen ym. 1999). Myös onnistuneen turvallisuuden hallinnan ja ennakoinnin edellytys on turvallisuuden mittaaminen (Tarrants 1980). Yrityksen johto tarvitsee mittaustietoa päätöstensä tueksi: asioilla, joita ei voida mitata tai hinnoitella, on usein vähäisempi vaikutus yrityksen päätöksentekoon (Ramus ym. 1997). Tietoa turvallisuudesta ja turvallisuuden kehittymisestä tarvitaankin turvallisuusjohtamisjärjestelmän tehokkuuden arvioimiseen, parannustoimien valintaan ja oikeaan kohdentamiseen, kehityksen todentamiseen ja kustannustehokkuuden määrittämiseen. (Jacobs 1980; Tarrants 1980)

13 Tehokas tiedonkulku on oleellinen osa turvallisuutta. Organisaatioiden tulee varmistaa, että niillä on käytettävissään tarvittava tieto turvallisuuden kehittymisestä (BS 8800:fi 1998). Turvallisuustoiminnan kehittäminen perustuukin pitkälti siihen tietoon, joka yrityksillä on saatavilla. Turvallisuuden tietojärjestelmät auttavat turvallisuuteen liittyvän tiedon järjestelmällisessä keräämisessä ja hallinnassa sekä niukkojen voimavarojen kohdentamisessa tehokkaaseen turvallisuustoimintaan (Saari 1986). (Kuva 2.4) REAGOIVA Ei-toivotut tapahtumat Työympäristön tekijät Turvallisuuden tietojärjestelmä ENNAKOIVA Organisatoriset tekijät Kuva 2.4 Ehdotus turvallisuuden ennakoivan mittaamisen alueista (Reason 1997). Turvallisuustoiminnan tason tarkkailua varten organisaatiolla on oltava menettelytapoja, jotka (OHSAS 18000:fi 2000) tuottavat organisaation tarpeisiin soveltuvia sekä laadullisia että määrällisiä mittareita antavat tietoa turvallisuuspäämäärien toteutumistilanteesta tuottavat ennakoivan toiminnan mittareita, joilla seurataan turvallisuuden toimintaohjelman, toiminnallisten vaatimusten sekä soveltuvien lakien ja viranomaisvaatimusten noudattamista tuottavat toiminnan vaikutusten mittareita, joiden avulla seurataan onnettomuuksia, vaaratilanteita, terveydentilan huonontumista ja muuta näyttöä puutteellisesta toiminnasta tuottavat riittävästi tallennettua tietoa sekä tarkkailu- ja mittaustuloksia korjaavien ja ehkäisevien toimenpiteiden tueksi.

14 Mittaamisen yleinen perusongelma on se, että monet tärkeät suorituskyvyn mittarit ovat laadullisia. Usein mitataan vähemmän tärkeitä, määrällisiä asioita vain siitä syystä, että niitä on helppo mitata täsmällisesti. Turvallisuus tai laatu eivät kuitenkaan ole vain abstraktisia arvoja vaan yrityksen toiminnan strategisia elementtejä, joita tulisi voida mitata. Mittareiden avulla voidaan vakuuttua siitä, että tapaturmattomuus on saavutettu oikeanlaisen johtamisen ja menettelytapojen avulla (van Steen 1996; Reason 1997; Heinrich ym. 1980). Turvallisuuden mittaamisen tekee ongelmalliseksi se, että jokaisella yrityksellä on omat tarpeensa: mittareita ei ole mielekästä kopioida muilta (van Steen 1996). Turvallisuuden mittaamisessa erityistä huomiota vaativat muutokset, sekä suunnitellut että odottamattomat. Useiden ei-toivottujen tapahtumien taustalla ovat tavallisesta poikkeavat olosuhteet. Muutoksien yhteydessä on hyvä arvioida niiden mahdollisesti aiheuttamia riskejä. Muutoksia voidaan kuitenkin hyödyntää myös turvallisempien toimintatapojen sisäänajossa. (Tarrants 1980) 3.3.2 Mittareiden valinta Mittaamisen jatkuva parantaminen tarkoittaa suuntaa, jossa riippuvuus jälkikäteisestä mittaustiedosta vähenee (van Steen 1996). Nykyaikaisen turvallisuusjohtamisen perusoletus on, että jokainen tapaturma on torjuttavissa. Turvallisuuden parantuessa ja saavutettaessa tavoite, nolla tapaturmaa, ei voida enää turvautua vain perinteiseen jälkikäteiseen tilastotietoon. Turvallisuutta mitattaessa tulisi ottaa huomioon turvallisuuteen vaikuttavat erilaiset tekijät (Blumenthal 1980; Wahlström 1999). Yleisen siisteyden ja järjestyksen ylläpito, koulutus, vaarojen jatkuva tunnistaminen ja koko henkilöstön sitoutuminen ovat yleensä hyvän turvallisuustoiminnan merkkejä. Turvallisuuteen vaikuttavat myös taloudelliset, lainsäädännölliset, tekniset ja hallinnolliset puitteet. Turvallisuuden hierarkkisessa mittaamismallissa toiminnan turvallisuutta arvioidaan keräämällä tietoa turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä, kuten turvallisuustoiminnan tehokkuudesta, riskien tunnistamisesta ja arvioinnista sekä tapaturmista ja vahingoista (Mattila 1997). Sekä toimintaa ja oloja että ei-toivottuja tapahtumia

15 analysoimalla saadaan käsitys piilevistä häiriömahdollisuuksista (Saari 1986). (Kuva 2.5) Kohde Menetelmä TOIMINTA AUDITOINTI RISKIT RISKIANALYYSI EI-TOIVOTUT TAPAHTUMAT VAHINKOTUTKINTA Kuva 2.5 Turvallisuuden hierarkkinen mittaaminen (Mattila 1997; Saari ym. 1986) Turvallisuuden mittaaminen voidaan jäsentää myös nelijakoiseksi, jolloin mittaamisessa tulee huomioida (van Steen 1996) tekniset järjestelmät (prosessit, koneet, laitteet) turvallisuuskulttuuri (ihmiset) johtamisjärjestelmät ja menettelytavat (toiminta) ei-toivotut tapahtumat (häiriöt, tapaturmat, vaaratilanteet). Turvallisuuden nelijakoisen mallin mukaan teknisistä järjestelmistä, turvallisuuskulttuurista sekä johtamisjärjestelmistä ja menettelytavoista saatavan ennakoivan tiedon avulla vähennetään riippuvuutta jälkikäteisestä mittaustiedosta. Ei-toivottujen tapahtumien mittaamisella tarkoitetaan esimerkiksi tapaturmien sekä omaisuus- ja ympäristövahinkojen seurantaa. (Kuva 2.6)

16 Tekniset järjestelmät Turvallisuuskulttuuri + + - + Ei-toivotut tapahtumat Johtamisjärjestelmät ja menettelytavat Kuva 2.6 Turvallisuuden mittaamisen osa-alueet (van Steen 1996). Käytettäessä ei-toivottuja tapahtumia turvallisuuden mittarina tulisi erityistä huomiota kiinnittää vaaratilanteisiin. Jäävuorimallin mukaan jokaista tapaturmaa kohden on useita vaarallisia menettelytapoja ja vaaratilanteita (Heinrich ym. 1980). (Kuva 2.7) Vaaratilanteet kertovat turvallisuusjärjestelmän puutteista, joita voi esiintyä muun muassa järjestelmissä, johtamisessa ja toimintatavoissa sekä tiedoissa ja asenteissa (Blumenthal 1980). Erityisesti pienet yritykset saavat enemmän tietoa vaaratilanteista kuin harvoin sattuvista onnettomuuksista. (Tarrants 1980) Vaaratilanteet soveltuvatkin tapaturmia paremmin turvallisuudentason seurantaan, sillä onnettomuudet ovat seurausta vaarallisista toimintatavoista. On siis mielekkäämpää seurata jatkuvasti vaaratilanteita kuin harvoin sattuvia onnettomuuksia. (Cooper 1998) Vaaratilanteiden raportoimiseksi on kiinnitettävä huomiota turvallisuuskulttuuriin, sillä syyllisten etsiminen ei motivoi kertomaan vaaratilanteista.

17 Suuronnettomuudet Vakavat onnettomuudet Taloudelliset menetykset Palautuvat seuraukset Vaaratilanteet Vaaralliset tavat Kuva 2.7 Ei-toivottujen tapahtumien määrien suhde (IISI 1998). Vaaratilanteet ovat oppimiskokemuksia, joista voidaan hyötyä (Reason 1997; Kletz 1999): Tapauksia analysoimalla voidaan ehkä estää samanlaisen tai vakavamman vahingon syntyminen tulevaisuudessa. Tapaukset osoittavat heikkouksista suojauksissa. Tapauksia on lukumäärällisesti tarpeeksi laadullisen analyysin tueksi (verrattuna tapaturmiin). Tapaukset toimivat muistuttajina näennäisesti turvallisenkin järjestelmän mahdollisista heikkouksista. Jotta tapauksista voitaisiin oppia, tarvitaan tapauksista yksityiskohtaista tietoa. Tapaturman tai vaaratilanteen syiden selvittämiseksi tulisi tutkia puutteet järjestelmissä ja menettelytavoissa. Tutkinnan tulisi vastata kysymyksiin mitä ja miksi. (BS 8800:fi 1998) Raportoinnin tulee olla helppoa ja tarkoituksenmukaista, jotta kaikki tapahtumaan liittyvä tieto tulee tallennettua mahdollisimman pian. Tieto olisi hyvä saada kirjallisessa muodossa, sillä organisaatiolla itsellään ei ole muistia: ihmisten mukana häviää paljon tietoa. Jotta henkilöstö olisi valmis raportoimaan virheistä ja vaaratilanteista, työpaikan pitää rohkaista raportointia ja huolehtia oikeudenmukaisuudesta. Raportointia edistää turvallisuustietojärjestelmä, joka kerää, analysoi ja levittää tietoa. Raportointikäytäntöjen luomisessa tarvitaan sekä

18 palkkioita että rangaistuksia, luottamuksellisuutta, nopeaa palautetta ja helppoja raportointikeinoja. (Reason 1999) Poikkeamien, kuten tapaturmien ja vahinkojen, käyttämistä turvallisuuden mittareina puolustetaan usein sillä, että määrällisinä ne ovat objektiivisia mittareita verrattuna laadullisiin, subjektiivisiin mittareihin (Shaw&Blewett 1998). Kuitenkaan tapaturmat ja vahingot eivät ole riittäviä turvallisuuden tason mittareita: vaarallisten tapahtumien puuttumista ei tule päätellä näytöksi siitä, että kaikki on kunnossa (BS 8800:fi 1998; Tarrants 1980). Jos tapaturmia tai muita ei-toivottuja tapahtumia ei satu, ei turvallisuudesta saada riittävästi tietoa. Toisaalta seurauksiltaan vakavan ja laajamittaisen vahingon esiintymistodennäköisyys on pieni, jolloin jo tilastollisesti voi olla pitkiä tapaturmattomia kausia. Pelkkä tilastollinen vaihtelu saattaa antaa näennäisiä tuloksia turvallisuustoiminnan tuloksista. (Saari ym. 1986; van Steen 1996; Reason 1997) Turvallisuuden mittaamisen tarkoituksena on estää, ei vain tilastoida, ei-toivotut tapahtumat (Tarrants 1980). Yksittäinen mittari, kuten tapaturmat, ei voi täyttää kaikkia vaatimuksia vaan turvallisuuden hyvän tason säilyttäminen vaatii tuekseen oikein tulkittua tietoa sekä ennakoivista että reagoivista mittareista (Tarrants 1980; Reason 1997). Turvallisuuden tasosta tulisi saada myös määrällistä ja laadullista tietoa (van Steen 1996). Turvallisuuden ennakoivilla mittareilla tarkkaillaan organisaation terveys- ja turvallisuusjärjestelmien vaatimustenmukaisuutta. Jälkikäteisillä, reagoivilla mittareilla seurataan tapaturmia, vaaratilanteita tai muuta näyttöä puutteellisesta turvallisuustoiminnasta. Toiminnan mittarit voidaan jakaa myös määrällisiin mittareihin, jotka voidaan esittää lukuarvoina, tai laadullisiin mittareihin, jotka ovat kuvailevia ja joiden suhteuttaminen muihin mittareihin voi olla vaikeaa. (BS 8800:fi 1998) (Taulukko 2.1)

19 Taulukko 2.1 Esimerkkejä erilaisista turvallisuusmittareista (BS 8800:fi 1998; Glendon&McKenna 1995; Heikkilä&Kuusisto 1999; Koskensyrjä&Vainio 1999; Zani&Riva 1999). MÄÄRÄLLINEN LAADULLINEN Objektiivinen Subjektiivinen Objektiivinen Subjektiivinen Ennakoiva turvallisuuskoulutus (koulutusten määrä ja tilaisuuksiin osallistuneen henkilöstön osuus) tehdyt riskinarvioinnit ylimmän johdon turvallisuuskierrokset esitettyjen ja toteutuneiden tavoitteiden ja aloitteiden määrä turvallisuusauditoinnit (toteutuneet ja suunnitellut, taajuus) työpaikan altisteiden mittaukset henkilösuojainten käyttö hätätilanneharjoitukset vaaralliset kemikaalit tuotannossa vaarallisen tai lupaa edellyttävän jätteen määrä ympäristö-, terveys- ja turvallisuushenkilöstön määrä henkilöstön vaihtuvuus laitteiden vuotuinen käyttöaste huoltoon ja kunnossapitoon käytetty työaika huollon odotusaika turvallisuuskustannukset (kehittäminen, koulutus, tarkastukset, arvioinnit, investoinnit, vakuutusmaksut, vahingot, ongelmajätteet) järjestys- ja siisteysindeksi työkyky (indeksi, kävelytesti, barometri) korjaavien toimien tehokkuus turvallisuustoiminnalla saavutetut säästöt (poissaolot, jätemaksut, vakuutusmaksut, tehokkuus, tapaturmat) lakisääteisten vaatimusten täyttyminen turvallisuustentit suojaimien käyttö tuotekehitys (vaarallisten aineiden korvaaminen vaarattomilla, CE-merkityt laitteet) turvallisuusvastuut (voivat realisoitua taloudellisina) turvallisuuteen liittyvät ulkopuolisten kyselyt ja kommentit henkilöstön turvallisuusasenteet terveysseuranta riskinarviointien tulos auditointien tulos työtapojen havainnointi asenne- ja työilmapiirikyselyt työpaikkaselvitykset viestintä sidosryhmille tuotteet (käyttöikä, vaarattomuus, kierrätettävyys) sopimuskumppan eiden turvallisuusvalmius

20 (jatkoa) MÄÄRÄLLINEN LAADULLINEN Objektiivinen Subjektiivinen Objektiivinen Subjektiivinen Reagoiva tapaturmat (taajuus, vakavuus, kustannukset) sairauspoissaolot (määrä, kustannukset) sopimuskumppaneiden tapaturmataajuus tuotantohäiriöt vakavien poikkeamien määrä (vaaratilanteet, palohälytykset, suunnittelemattomat alasajot) omaisuusvahingot rakennuksille ja laitteille vikaantuneet komponentit asukkaiden ja luonnon biomonitorointi (esim. lyijypitoisuus eliöissä) viranomaisten määräämät velvoittavat toimenpiteet vertailu muiden yritysten hyviin käytäntöihin turvallisuusasioissa reklamaatiot ympäristö-, terveys- ja turvallisuussyistä asiantuntijoiden ja viranomaisten lausunnot tapaturmien syyt sairauspoissaolojen syyt havaitut vaaralliset toimintatavat havaitut vaaralliset olosuhteet auditoinneissa havaittujen puutteiden vakavuus Mittarin objektiivisuus tai subjektiivisuus riippuu siitä, voiko mittauksen tekijä vaikuttaa mittarin tulokseen. Mittarin subjektiivisuus ei kuitenkaan merkitse mittarin vähempiarvoisuutta. (Glendon&McKenna 1995) Mittaamisen mielekkyys punnitaan mittareista saatavan tiedon hyödyntämisessä. Jotta mittareista saatu tieto olisi mahdollisimman käyttökelpoista, mittarin tulee olla muun muassa luotettava, yksiselitteinen ja helppokäyttöinen. Mittareille tulisi määritellä vastuuhenkilö, raportoinnin tiheys ja ajankohdat, laskenta- ja esittämistavat, käyttötavoitteet, tulosten käsittely ja tulkinta sekä jakelu ja toimenpiteet. (Nurmi 1999) Huomiota tulisi kiinnittää myös mittauksesta vastuullisten henkilöiden pätevyyteen (BS 8800:fi 1998). Hyvä mittaristo mahdollistaa laitoksen toiminnallisen tehokkuuden arvioimisen sekä taloudellisuuden että turvallisuuden kannalta ja muodostaa osan kokonaisvaltaista toiminnan mittaamista, jolla johto ja henkilöstö havaitsee ja korjaa virheet sekä tunnistaa ja vahvistaa toivottuja käytäntöjä (Lehtinen 1999). Mittaus tulee mitoittaa organisaation tarpeiden mukaan (BS 8800:fi 1998).

21 Epäsuorat, ennakoivat indikaattorit ovat käyttökelpoisia tuottaessaan varhaista näyttöä turvallisuustoiminnan onnistumisesta. Epäsuoriin mittareihin on kuitenkin suhtauduttava varauksella, sillä niiden yhteys tapaturmiin ei ole kiistaton. Organisaatioiden tulisikin valita erilaisia turvallisuustoimintaa mittaavia indikaattoreita. (BS 8800:fi 1998) Erityisesti turvallisuuskulttuuria, joka on hitaasti kehittyvä ja muuttuva, tulisi tarkkailla jatkuvasti (Ruuhilehto&Vilppola 2000). 3.3.3 Miten mitataan Turvallisuustoiminnan voidaan katsoa muodostuvan toimenpiteistä, joilla pyritään ehkäisemään ei-toivotut tapahtumat. Toteutuneiden turvallisuustoimenpiteiden vaikutuksia voidaan mitata selvittämällä tekniikassa, ihmisissä ja organisaatiossa tapahtuneita muutoksia sekä arvioimalla muutosten yhteyttä tapaturmiin (Saari 1986). Turvallisuustoiminnan mittaamisessa voidaan käyttää seuraavia menetelmiä (BS 8800:fi 1998): järjestelmälliset työpaikkatarkastukset tarkistuslistojen avulla turvallisuuskierrokset koneiden ja laitteiden tarkastukset turvallisuuden, työympäristön ja ihmisten käyttäytymisen arvioiminen näytteenomaisesti henkilöstön asennekartoitukset dokumentoinnin ja tiedostojen analysointi systemaattinen vertailu muiden organisaatioiden hyviin käytäntöihin. Turvallisuustoiminnan osa-alueita voidaan arvioida erilaisten tarkastusten ja auditointien avulla. Arvioinnit voidaan jakaa kolmeen tyyppiin: rutiininomaiset tarkastukset, sisäiset auditoinnit ja laajat ulkoiset auditoinnit. Säännöllisten tarkastusten arviointiväli voi olla viikosta kuukauteen. Sisäiset auditoinnit voivat olla esimerkiksi riskinarviointeja tai muita erikoisselvityksiä, joita tehdään vuosittain. Muutaman vuoden välein turvallisuusjohtamisjärjestelmää voidaan arvioida riippumattoman asiantuntijatahon auditoinnilla. Jotta turvallisuustoimintaa arvioitaisiin säännöllisesti ja kattavasti, voidaan erilaisia tarkastusmenettelyjä hallita matriisin avulla (Taulukko 2.4). (van Steen 1996)

22 Taulukko 2.4 Turvallisuustoiminnan ennakoiva mittaaminen (van Steen 1996). RUTIINI- TARKASTUKSET SISÄISET AUDITOINNIT ULKOISET AUDITOINNIT TEKNINEN TURVALLISUUS siisteys ja järjestys koneiden ja laitteiden kunto turvalaitteiden testaus lakisääteiset tekniset tarkastukset kunnossapito-tarkastukset riskinarvioinnit laaja teknisen turvallisuuden selvitys JOHTAMIS- JÄRJESTELMÄT JA MENETTELYTAVAT ohjeiden ja toimintatapojen noudattaminen vastuut ja velvollisuudet korjatut epäkohdat ja käsitellyt oppimistilanteet järjestelmän auditoinnit bencmarkkaus tilannekatsaus laaja johtamisjärjestelmien ja menettelytapojen selvitys TURVALLISUUS- KULTTUURI toimintatapojen havainnointi ja palautteen antaminen asenne- ja turvallisuusilmapiirikyselyt laaja turvallisuuskulttuurin selvitys Turvallisuustoiminnan tehokkuutta voidaan arvioida auditoimalla esimerkiksi turvallisuusilmapiiriä sekä toiminnan suunniteltua toteutumista määrällisesti ja laadullisesti. Turvallisuustoiminnan puutteista saadaan tietoa myös tutkimalla tapaturmia ja vaaratilanteita. Riskianalyysien avulla voidaan määrittää turvallisuustaso. Riskien arvioinnin tulisi aina johtaa riskien hallintaan. (Mattila 1997) Turvallisuuden osa-alueiden, ei-toivottujen tapahtumien, teknisen turvallisuuden, johtamisen ja menettelytapojen sekä turvallisuuskulttuurin mittaamisessa voidaan käyttää apuna erilaisia valmiita menetelmiä. Seuraavissa kappaleissa on esitelty sekä kotimaisia että kansainvälisiä työkaluja ja tapoja turvallisuuden mittaamiseen. Lisäksi on esitetty arvioita menetelmien soveltuvuudesta erilaisiin organisaatioihin. 3.4 Ei-toivotut tapahtumat Ei-toivottuja tapahtumia ovat normaalin toiminnan keskeyttävät häiriöt, kuten tapaturmat sekä omaisuus- ja ympäristövahingot. Tuotannon tai prosessin keskeytyminen aiheuttaa aina kustannuksia. Kaikkea ei voi kuitenkaan mitata rahassa vaan menetykset voivat olla myös inhimillisiä ja imagollisia. Yritykset pyrkivät siirtämään tapaturmista ja vahingoista aiheutuneet lisäkustannukset tuotteiden tai palveluiden hintoihin, jolloin asiakkaat voivat olla kiinnostuneita vahingoista. Tilanne voi tulla eteen myös alihankkijalle, jonka päätilaaja tarkastaa alihankkijansa valmiuden turvallisuusasioissa. (Aaltonen 1995)

23 Kunnossapidon tietojärjestelmiin kertyy tietoa yleensä vain suurista häiriöistä. Kaikki tiedot vioista ja vahingoista tulisi tallentaa tietojärjestelmään. Vian tai vahingon sattuessa on usein kiire eikä tiedonkeruusta saatavaa hyötyä välttämättä tiedosteta. Tietojärjestelmien toimivuuden kannalta tärkeää on henkilöstön motivointi, koulutus ja yrityksen johdon sitoutuminen. (Konola&Mäki 1999) Tapaturmat ja sairauspoissaolot kertovat paitsi yrityksen työturvallisuudesta, mutta ovat myös eräs toiminnan laadun mittari (Nurmi 1999). Toisaalta tapaturmia ei tulisi käyttää turvallisuustoiminnan ainoana mittana (BS 8800:fi 1998). Tapaturmien määrä, taajuus ja vakavuus ovat yleisimmin käytettyjä turvallisuuden tason mittareita. Tapaturmataajuudella tarkoitetaan sattuneiden tapaturmien suhdetta miljoonaa tehtyä työtuntia kohden. Tapaturmasuhde puolestaan on tapaturmien lukumäärä tuhatta työntekijää kohti laskettuna. Vakavuuden määrittelyssä käytetään sairauspäivätaajuutta eli tapaturmien vuoksi menetettyjä työpäiviä miljoonaa tehtyä työtuntia kohti jaettuna. Vakavuudesta kertoo myös tapaturmien vaikeus, joka lasketaan jakamalla sairauspäivien lukumäärä tapaturmien lukumäärällä. (Häkkinen 1999) Työolojen kehittämisen kannalta on hyvä seurata sairaus- ja tapaturmapoissaoloja esimerkiksi yksiköittäin. Poissaolotilastoissa olisi myös hyvä eritellä lyhytaikaiset ja pitkäaikaiset sairauspoissaolot. Tapaturmia ja sairauspoissaoloja seuraamalla työnantaja saa tietoa työympäristön terveysvaikutuksista. Poissaolojen vähentämisen sijaan tulisi keskittyä työntekijöiden työssäolon lisäämiseen. (Sumelahti ym. 1998) Turvallisuusjohtamisjärjestelmä tarvitsee tuekseen perusteellista tietoa vahingoista ja niiden kustannuksista. Yrityksen kustannusten seuraaminen myös motivoi johtoa sitoutumaan turvallisuusasioihin. (Aaltonen 1996a) Kustannuksia aiheutuu henkilövahinkojen lisäksi myös omaisuus- ja ympäristövahingoista. Omaisuus- ja ympäristökustannukset, esimerkiksi saastuneen maa-alueen puhdistus, voivat olla henkilövahinkokustannuksia merkittävämpiä. Tapaturmakustannuksia syntyy muun muassa sairausajan palkasta, sijaisen palkkaamisesta, ylitöistä, tuotannon ja tilausten menetyksestä, sairauden hoidosta, vakuutusmaksuista ja hallinnosta (Kuusisto 1999). Tapaturmien suorat kustannukset korvataan lakisääteisestä

24 tapaturmavakuutuksesta. Suoria kustannuksia ovat esimerkiksi palkat poissaoloajalta, hoito-, lääke- ja kuntoutuskulut sekä eläkkeet. Vakuuttamattomat epäsuorat kustannukset saattavat kuitenkin olla moninkertaisia tapaturman suoriin kustannuksiin verrattuna. Epäsuoria kustannuksia aiheuttavat muun muassa omaisuus- ja materiaalivahingot, tuotannon häiriöt ja laatumenetykset (Sumelahti ym. 1998). Vaikka vaaratilanteet eivät useinkaan aiheuta merkittäviä kustannuksia, tulisi myös niitä seurata (Aaltonen 1996a). Ympäristövahingolla saattaa olla vaikutuksia ihmiseen, rakennettuun ympäristöön tai luontoon. Ympäristövahinkojen osalta lainsäädännössä toteutuu entistä enemmän aiheuttamisperiaate. Ympäristövahinkolain ankaran vastuun periaatteen mukaan yritys vastaa toimintansa aiheuttamasta maan, ilman tai veden saastumisesta sekä äkillisissä että pitkäaikaisissa tapauksissa. Toisaalta rajoitetut ja suppeatkin ympäristövahingot saattavat keskeyttää tuotannon ja aiheuttaa imagohaittoja. (Hämäläinen ym. 1997) 3.5 Tekniset järjestelmät 3.5.1 Yleistä Teknisten järjestelmien turvallisuutta voidaan arvioida esimerkiksi käytettävyyden, vaatimustenmukaisuuden, järjestelmien kunnon ja huollossapidon sekä häiriöiden kautta. Lisäksi voidaan selvittää teknisiin järjestelmiin liittyvien toimintatapojen, työvälineiden ja työssä käytettävien aineiden haittoja ja vaaroja. Turvallisuutta voidaan parantaa muun muassa vähentämällä teknisiin järjestelmiin liittyviä riskejä sekä huolehtimalla työympäristön kunnosta ja tarkoituksenmukaisuudesta (van Steen 1996).

25 Teknisten järjestelmien turvallisuus on pitkälti riippuvainen turvallisuusjohtamisjärjestelmän osista, kuten riskien tunnistamisesta ja arvioinnista, työn ja laitosten suunnittelusta, kunnossapidosta ja huollosta, muutoksien hallinnasta, lakien ja hyväksi havaittujen käytäntöjen noudattamisesta, koulutuksesta, johtamisesta ja ohjauksesta sekä hankintatoimesta (Koppen&Top 1996). Koska teknisten järjestelmien turvallisuus on seurausta johtamisjärjestelmän toimivuudesta tai toimimattomuudesta, voidaan koneiden, laitteiden ja prosessien turvallisuutta pitää merkkinä myös johtamisjärjestelmän tehokkuudesta (Koppen&Top 1996). Teknisten järjestelmien turvallisuuden mittaaminen voi olla esimerkiksi laitteiden teknisiin ominaisuuksiin keskittyviä tarkastuksia tai riskinarviointeja. Teknisten järjestelmien riskejä arvioitaessa voidaan hyödyntää esimerkiksi teknisen osan tai osajärjestelmän vikaantumista kuvaavia taajuuksia sekä käyttökokemuksia. (Niemitz ym. 1996) Teknisten tarkastusmenettelyjen avulla voidaan teknisistä järjestelmistä löytää suunnitteluvirheitä, havaita poikkeamia alkuperäisistä ominaisuuksista sekä todeta yhdenmukaisuus lain ja vaatimusten osalta (Koppen&Top 1996). Tekniset järjestelmät voivat kuulua osa-alueena myös yleisiin turvallisuusjärjestelmän auditointeihin tai järjestelmiä voidaan auditoida omana kokonaisuutenaan. Auditointituloksia käytettäessä varsinaisena mittarina on muistettava, että vertailua voidaan tehdä vain saman yksikön puitteissa. (Niemitz ym. 1996) Teknisten järjestelmien auditoinnin tarkoituksena on tunnistaa virheet, jotka voidaan luokitella poikkeamiksi prosesseissa, poikkeamiksi toimintatavoissa ja organisaatiossa sekä poikkeamiksi laitteissa tai dokumenteissa (Niemitz ym. 1996). Poikkeamat prosesseissa voivat aiheuttaa riskejä, jotka eivät ole hyväksyttäviä: toisaalta riskejä saattaa olla kokonaan tunnistamatta. Organisaatiopoikkeamat puolestaan ovat virheellisiä toimintoja, joissa ei noudateta hyväksyttyjä toimintatapoja tai kirjallisia työkuvauksia. Poikkeamat, jotka liittyvät laitteisiin ja dokumentointiin, voivat tarkoittaa tilanteita, joissa tekninen toteutus poikkeaa standardeista ja säädöksistä. (Niemitz ym. 1996) Kunnossapitotoiminta voidaan jakaa ennakoivaan ja korjaavaan kunnossapitoon. Tuotantolaitoksen rakenteiden, laitteistojen ja varusteiden huolto ja kunnossapito tulee järjestää laitoksen toiminnan laajuuden edellyttämällä tavalla (asetus n:o 59/1999).

26 Ennakoivan kunnossapidon suhteellisesti korkeampi osuus kaikesta kunnossapitotoiminnasta on ominaista esimerkillisille laitoksille (Lehtinen ym. 1995). Teknisten järjestelmien käyttövarmuutta seuraamalla saadaan tietoa järjestelmien vikaantumismahdollisuuksista. Taulukko 2.7 Menetelmiä teknisen turvallisuuden mittaamiseen. MENETELMÄ SISÄLTÄÄ OMINAISUUKSIA 1. Riskien arviointi työturvallisuus soveltuu pienillekin työpaikoille (Ala-Risku 1997, Levä 1998, ympäristöriskit voidaan sovittaa organisaation tarpeiden BS 8800:fi 1998, PK- tuoteturvallisuus mukaan RH 2000) tarkistuslistat helppokäyttöisiä 2. Työn KUVA (Mattila 1995) 3. ASKEL (Lappalainen ym. 1997) 4. RC-ohjelman prosessiturvallisuuden tarkistuslista (Prosessiturvallisuus..) 5. Kunnossapito-MORT (Ruuhilehto&Virolainen 1992) 6. TR-mittari (Laitinen ym. 1999) 7. Rakennustyömaiden järjestysindeksi (Rantanen ym. 1993) 8. TUTTAVA (Laitinen 1995) 9. ELMERI (teollisiin työympäristöihin) kemialliset, fysikaaliset ja biologiset vaarat ruumiillinen tai henkinen kuormitus tapaturman vaarat riskin arviointi turvallisuustason seuranta vaaratilanteet ja onnettomuudet sidosryhmäsuhteet dokumentointi turvallisuustoimien riittävyys tapaturman, vahingon tai vaaratilanteen tutkinta työskentely telineet, kulkusillat ja tikkaat koneet ja välineet putoamissuojaus sähkö ja valaistus henkilönsuojaimet järjestys ja jätehuolto järjestys ja siisteys kulkeminen koneiden, välineiden ja materiaalien säilytys jätteen käsittely valaistus ja konesuojaus ensiapu- ja hätätilannevalmius antaa tietoa työoloista ja niiden mahdollisista terveyshaitoista työterveyshuollon ja työsuojeluhenkilöstön apuväline hyödyntää työntekijöiden näkemyksiä soveltuu yrityksiin, joissa RC-ohjelma on tuttu kysymyslistat täytetään ryhmätyönä menetelmässä analysoidaan muun muassa kunnossapidon strategiaa, työn suunnittelua, työn johtamista ja esimiestoimintaa sekä toiminnan seuraamista ja arviointia. turvallisuustasoa seurataan tarkistuslistan avulla tuloksena saadaan turvallisuustasoa kuvaava indeksi mittauksen tulos on samalla palaute, joka merkitään näkyvälle paikalle työmaalla sopii muuttuvan fyysisen työympäristön tarkkailuun tarkistuslistan avulla tehdyistä havainnoista lasketaan järjestysindeksi, joka toimii palautteena helppokäyttöisenä soveltuu hyvin pienillekin työpaikoille henkilöstön omaan käyttöön Yhteenveto teknisen turvallisuuden mittaamiseen soveltuvista menetelmistä ja niiden ominaisuuksista on esitetty taulukossa 2.7. Taulukon menetelmiä on tarkemmin esitelty seuraavissa kappaleissa. 3.5.2 Riskien arviointi Työturvallisuuslakia (27/1987) muutettaessa työnantajan velvollisuudeksi tuli tarkkailla jatkuvasti työympäristöään ja ryhtyä asianmukaisiin toimiin tapaturmien, terveyshaittojen ja vaaratilanteiden selvittämiseksi. Tämä tarkoittaa, että työpaikan vaarat on selvitettävä ja

27 niiden aiheuttamat riskit on arvioitava. (Riskien.. 1996) Myös ympäristönsuojelulaissa (86/2000) toiminnanharjoittajaa velvoitetaan olemaan riittävästi selvillä ympäristöriskeistä sekä ottamaan huomioon toiminnan onnettomuusriski. Vaarallisten kemikaalien laajamittainen käsittely edellyttää, että tuotantolaitoksessa on tunnistettu suuronnettomuuden vaarat (asetus n:o 59/1999). Riski on vaarallisen tapahtuman todennäköisyyden ja seurauksen yhdistelmä. Riskin osatekijät ovat todennäköisyys, jolla vaara voi esiintyy, sekä seuraukset, jotka vaarallinen tapahtuma aiheuttaa (BS 8800:fi 1998). Riskin arviointi on vaiheittainen menettely, johon kuuluu vaarojen tunnistaminen sekä riskin suuruuden ja merkityksen arviointi. Riskin arviointia seuraa tarvittaessa riskin vähentäminen. (SFS-EN 1050 1997). Riskin elementtejä on jäsennetty kuvassa 2.8. Taulukko 2.8 Riskin elementit. VAHINKO Vahingon kohde ihmiset ympäristö omaisuus Vahingon vakavuus lievä/vakava palautuva/peruuttamaton Vahingon laajuus ihmisten lukumäärä alueen pinta-ala kustannukset TODENNÄKÖISYYS Vaaralle altistumisen taajuus ja kesto Haitallisen tapahtuman todennäköisyys Mahdollisuus vahingon välttämiseen tai pienentämiseen Ihmisiin liittyvät riskit voivat olla esimerkiksi tapaturma- ja sairastumisvaaroja sekä työkykyä uhkaavia tekijöitä. Omaisuusriskejä aiheuttavia vaaratekijöitä ovat tulipalot, äkilliset päästöt, laiterikot ja kuljetusvahingot. Ympäristölle aiheutuu vaaraa häiriötilanteista, jolloin päästöt ovat hallitsemattomia. Suuronnettomuuden vaara on riskitekijä ihmisille, ympäristölle ja omaisuudelle. Riskin arviointia varten voidaan organisaatiossa laatia lomake, johon tulokset kirjataan. Arviointilomake voi sisältää esimerkiksi seuraavat kohdat (BS 8800:fi 1998): 1) toiminnot, 2) vaarat, 3) käytössä olevat hallintakeinot, 4) riskille altistuva kohde, 5) haitan todennäköisyys, 6) haitan vakavuus, 7) riskitasot, 8) korjaavat toimenpiteet ja 9) tietoja arvioinnista dokumentointia varten. Erilaisten vaaratekijöiden tunnistamista varten on olemassa tarkistuslistoja. Vaaroja voidaan tunnistaa myös avainsanaluetteloilla tai vapaasti ideoimalla. Erilaisten vaarojen arvioinnit voi yhdistää, jolloin korjaavien toimenpiteiden tärkeysjärjestyksen määrittäminen on helpompaa ja säästytään tarpeettomalta lisätyöltä (BS 8800:fi 1998).

28 Tampereen teknillisellä korkeakoululla on kehitetty työministeriön työsuojeluosastolle menetelmä henkilöriskien tunnistamista varten. Tarkistuslistoissa arvioidaan fysikaalisia ja kemiallisia vaaratekijöitä, ergonomisia tekijöitä, tapaturmanvaaroja sekä henkistä kuormittumista. (Ala-Risku 1997) Pienten ja keskisuurten yritysten käyttöön on kehitetty myös Pk-yrityksen riskienhallinta -välinesarja, joka koostuu käytännöllisistä opas- ja työkirjasista sekä työvälinekorteista. Välinesarjassa on saatavissa Internetistä osoitteessa http://www.vtt.fi/rm/projects/pk-rh. (PK-RH 2000) VTT kehittämää sellutehtaiden satunnaispäästöjen hallintaan tarkoitettua menetelmää on kehitetty edelleen niin, että sitä voidaan hyödyntää laajasti prosessiteollisuudessa. SARA-menetelmä ja tutkimushankkeen kokemukset julkaistaan keväällä 2000. Tutkimushankkeessa kehitettävällä menetelmällä voidaan helposti varautua mahdollisten onnettomuus- ja häiriötilanteissa syntyviin ympäristöriskeihin (VTT 2000). Ympäristöriskien omaehtoiseen tunnistamiseen voidaan käyttää myös kirjallisuudessa esitettyjä tarkistuslistoja, kuten tuotteen elinkaaren mukaan etenevä ympäristöasioiden tarkistuslista. 3.5.3 Työn KUVA Työn KUVA on laaja-alainen työn vaarojen arviointimenetelmä, joka kattaa tietojen hankinnan ja käsittelyt, riskin ja tulosten arvioinnin, raportoinnin sekä seurannan. Menetelmässä tunnistetaan havainnoimalla työn keskeiset vaara- ja kuormitustekijät ja arvioidaan niiden terveydellinen merkitys. Kuormitustekijöitä voivat olla kemialliset, fysikaaliset ja biologiset vaarat, ruumiillinen tai henkinen kuormitus sekä tapaturman vaarat. Vaaroja ja kuormitusten riskiä terveyden kannalta arvioidaan kolmiportaisella asteikolla. (Mattila 1995) Keskeinen osa vaarojen tunnistamista ja riskin arviointia on henkilöstön näkemys, joka selvitetään työntekijäkyselyllä. Havainnoinnin ja kyselyn perusteella tuloksia käsitellään ryhmässä, jossa on terveydenhuollon, työsuojelun, henkilöstön ja johdon edustajia. Ryhmä laatii yhteenvedon, joka antaa arvion olennaisista vaaroista ja suosituksia tärkeimmistä toimenpiteistä. Analyysikierros uusitaan sopivan ajan kuluttua. Menetelmä tukee työpaikan turvallisuuden jatkuvaa kehittämistä. (Mattila 1995)

29 3.5.4 ASKEL ASKEL on työntekijöiden itsearviointiin perustuva työpaikkaselvitysmenetelmä. Menetelmässä hyödynnetään sekä työntekijöiden että työnjohdon arvioita oman työnsä terveysvaaroista. Arviointilomakkeen avulla arvioidaan työympäristön fysikaalisia ja kemiallisia tekijöitä, ruumiillista ja henkistä kuormitusta sekä tapaturmavaaroja. Arviointiasteikko on kolmiportainen. (Lappalainen ym. 1997) Jokaisessa vaiheessa ideoidaan myös työn hyviä puolia, tärkeimpiä keinoja vähentää vaaroja sekä sitä, mitä jokainen voi tehdä vaarojen vähentämiseksi. Yksittäisistä arvioinneista tehdään yhteenveto. Havainnollisinta on esittää tulokset graafisesti, jolloin käy ilmi vaaratekijöiden tärkeysjärjestys. (Lappalainen ym. 1997) Menetelmä soveltuu yritykseen, jossa halutaan edistää omaehtoista työolojen kehittämistä. Kuten muutkin menetelmät, ASKEL vaatii seurantaa. Noin puolen vuoden kuluttua on hyvä järjestää seurantatilaisuus, jossa selvitetään toteutumista ja mahdollisia ongelmia. (Lappalainen ym. 1997) 3.5.5 Responsible Care Prosessiturvallisuuden tarkistuslista ja Vastuu tuotteesta Prosessiturvallisuuden tarkistuslista on koottu Responsible Care Vastuu huomisesta -ohjelman prosessiturvallisuutta koskevan ohjeen perusteella. Tarkistuslistan avulla arvioitavat osa-alueet ja esimerkkejä kysymyksistä on esitetty taulukossa 2.9. Taulukko 2.9 Prosessiturvallisuuden tarkistuslistan rakenne (Prosessiturvallisuus..). Yleistä yrityksellä on johdon vahvistamat prosessiturvallisuuden toimintaperiaatteet Laitoksen sijoittaminen, vaarojen arviointiin käytetään tarkistuslistoja ja indeksimenetelmiä (Dow, suunnittelu ja rakentaminen Mond) Laitoksen käyttö ja kunnossapito toiminnan edellyttämät kirjalliset ohjeet Turvallisuustason seuranta yrityksellä on kirjallinen ohje turvallisuustason seuraamisesta Vaaratilanteet ja onnettomuudet vaara- ja hätätilanteita harjoitellaan säännöllisesti Suhde yhteiskuntaan ja toiminnan taso täyttää vähintään lainsäädännön vaatimukset ympäristöön yritys tiedottaa toiminnastaan Indikaattorit yrityskohtaiset indikaattorit on määritelty Dokumentointi kuvaus prosessiturvallisuuden vastuista ja velvoitteista RC-ohjelman filosofian mukaisesti myös tuoteturvallisuudella tulisi olla omat tunnuslukunsa. Toistaiseksi kansallisia indikaattoreita tuoteturvallisuudelle ei ole lyöty lukkoon. Mahdollisia indikaattoreita voisivat olla käyttöturvallisuustiedotteet tuotteille,