Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksista neuvoston asetuksiksi (yhteisen kalastuspolitiikan uudistaminen) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään Eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission 28 päivänä toukokuuta 2002 tekemä ehdotus Euroopan unionin neuvoston asetukseksi elollisten vesiluonnonvarojen säilyttämisestä ja kestävästä hyödyntämisestä yhteisessä kalastuspolitiikassa ja ehdotus Euroopan unionin neuvoston asetukseksi kalatalousalan rakenteellisia toimia koskevista yksityiskohtaisista säännöistä ja edellytyksistä annetun asetuksen (EY) N:o 2792/1999 muuttamisesta sekä ehdotus Euroopan unionin neuvoston asetukseksi yhteisön kiireellisistä toimenpiteistä kalastusalusten romuttamiseksi ja ehdotuksista laadittu muistio. Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2002 Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen Kalastusneuvos Markku Aro
2 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MUISTIO 11.9.2002 ASIA KOMISSION EHDOTUKSET YHTEISEN KALASTUSPOLITIIKAN UUDISTAMISESTA ASIAKIRJAT KOM(2002) 185 lopullinen KOM(2002) 187 lopullinen KOM(2002) 190 lopullinen KOM(2002) 181 lopullinen KOM(2002) 180 lopullinen KOM(2002) 186 lopullinen 1. Tausta Yhteisön yhteinen kalastuspolitiikka (YKP) sai alkunsa 1970-luvulla. Tällöin neuvoteltiin YK:ssa merioikeusyleissopimuksesta, jonka keskeinen elementti on rannikkovaltioiden oikeus 200 merimailin talousvyöhykkeen perustamiseen ja kalastuksen harjoittamiseen siellä. Sopimuksen valmistuttua useat rannikkovaltiot ryhtyivät perustamaan talousvyöhykkeitä ja sen myötä myös silloiset EY:n jäsenvaltiot. Tämän johdosta oli tarpeen päättää yhteisön yhteisistä kalastussäännöistä. Näin syntyi neuvoston asetus 101/76, jolla mm. jäsenvaltioiden kalastusalusten pääsy toistensa vesille varmistettiin. Vuonna 1983 saatiin aikaan ensimmäinen YKP:n perusasetus ja päätös yhteisön kalastusmahdollisuuksien jakamisesta kiintiöinä jäsenvaltioiden kesken. Nämä periaatteet vapaasta vesille pääsystä ja kiintiöjaosta (suhteellinen vakaus) ovat säilyneet kalastuspolitiikan kulmakivinä. Yhteisön yhteinen kalastuspolitiikka uudistettiin viimeksi vuonna 1992. Jo tällöin ongelmana oli ylimitoitettu kalastuslaivasto ja kalakantojen ylikalastus. Uudistuksen merkittävimmät muutokset olivat kalastuslaivaston ja kalavarojen hallinnoinnin yhdistäminen sekä mahdollisuus monivuotiseen kalastuksen säätelypolitiikkaan. Komission vihreä kirja yhteisen kalastuspolitiikan tulevaisuudesta (KOM (2001) 135 lopullinen) (7262/01 PECHE 56) annettiin neuvostolle maaliskuussa 2001. Vihreä kirja käsiteltiin kalastusneuvoston kokouksissa huhti- ja kesäkuussa 2001. Valtioneuvosto antoi kesäkuussa 2001 eduskunnalle selvityksen (E 53/2001 vp) vihreästä kirjasta. Eduskunnan suuri valiokunta on 14.11.2001 toimittanut maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunnon (MmVL 21/2001 vp) asiasta valtioneuvostolle. Komission toimintasuunnitelma kalastuspolitiikan uudistamisesta antaa yleiskuvauksen komission kaikista kalastuspolitiikan uudistamista koskevista ehdotuksista ja jo annetuista sekä tulevista tiedonannoista ja toimintasuunnitelmista. Tärkeimmät nyt käsiteltävät asiakirjat ovat kuitenkin ehdotukset neuvos-
3 ton asetuksiksi, varsinkin nykyisen perusasetuksen 3760/92 tilalle tuleva asetus elollisten vesiluonnonvarojen säilyttämisestä ja kestävästä hyödyntämisestä yhteisessä kalastuspolitiikassa. Valtioneuvosto katsoo, että ehdotukset tulee perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti saattaa eduskunnan käsittelyyn niiden yleisen merkityksellisyyden ja Euroopan yhteisöjen talousarvioon kohdistuvien vaikutusten vuoksi. 2. Komission analyysi nykytilasta Komission mielestä kalastuspolitiikan perusongelmat ovat edelleen kalakantojen ylikalastus ja kalastuslaivaston ylikapasiteetti, mutta koska niihin ei ole riittävästi puututtu ne ovat entistä vakavampia. Kalakantojen hoidon osalta komissio katsoo, että yhteinen kalastuspolitiikka ei ole pystynyt varmistamaan kalavarojen kestävää käyttöä. Monet kalakannat ovat ylikalastettuja ja niiden tilaa olisi kiireesti parannettava. Tämä koskee erityisesti Pohjanmeren tärkeitä turskakantoja, joiden osalta on jouduttu valmistelemaan erityisiä elvytyssuunnitelmia. Jos nykyinen suuntaus jatkuisi, monet kalakannat saattavat romahtaa. Samanaikaisesti yhteisön laivaston kalastuskapasiteetti ylittää suuresti sen kapasiteetin, jolla voitaisiin kestävällä tavalla hyödyntää saatavilla olevia kalakantoja. Tämä siitä huolimatta, että yhteisössä sovelletaan jo neljättä laivasto-ohjelmaa, jolla ylikapasiteettia on pyritty purkamaan. Vähenevien kalavarojen ja ylikapasiteetin ohella yhteisön kalastusalaa uhkaa taloudellinen haavoittuvuus, heikko kannattavuus ja työpaikkojen jatkuva väheneminen. Vuosina 1990-1998 kalastusalalta on kadonnut 66 000 työpaikkaa, eli 22 prosenttia alan kaikista työpaikoista. Jalostuksen työpaikoista on kadonnut 14 prosenttia. Sen sijaan vesiviljelyssä työpaikkojen määrä on lisääntynyt. Yhteisön kalastuksen saaliin arvo on noin 5,5 mrd euroa ja vesiviljelyn tuotannon arvo noin 2,5 mrd euroa vuodessa. Kalatalousalan vaikeudet eivät kuitenkaan rajoitu yhteisöön. Monien tärkeiden kalakantojen kriittinen tila ja kalastuslaivastojen ylikapasiteetti ovat maailmanlaajuisia ongelmia. Komissio katsoo, että kalakantojen tila ja alan muut haasteet edellyttävät YKP:n perusteellista ja pikaista uudistamista. 3. Komission ehdotusten pääasiallinen sisältö 3.1. YKP:n tavoitteet Komission mielestä uudistunut YKP tarvitsee selkeitä ja yhtenäisiä tavoitteita ja periaatteita. Uuden YKP:n on kyettävä aikaansaamaan kestävää kehitystä ympäristölliseltä, taloudelliselta ja sosiaaliselta kannalta. Tämä voidaan saavuttaa toimenpiteillä, jotka tähtäävät: - vastuulliseen ja kestävään kalatalouteen, joka myötävaikuttaa meren ekosysteemien hyvään tilaan - taloudellisesti kannattavaan ja kilpailukykyiseen kalatalouteen, joka hyödyttää kuluttajaa; ja - kohtuulliseen elintasoon alasta riippuvaisille ihmisille Lisäksi YKP:n täytäntöönpanossa on sovellettava hyvän hallintotavan periaatteita käsittäen selkeää työnjakoa yhteisön ja jäsenvaltioiden kesken, avoimuutta, sidosryhmien osallisuutta sekä yhtenäisyyttä yhteisön muiden politiikkojen kanssa. 3.2. Kalavarojen hoito Komission ehdotuksen ydin on kalastuksen säätelyn uudistaminen. Säätely perustuisi monivuotisiin kalakantojen hoitosuunnitelmiin, joiden tavoitteena on kalakantojen elpyminen ja niiden korkea tuotto. Monivuotisuus perustuisi tieteelliseen neuvoon kalakantojen kutukannoista ja kalastuskuolevuudesta sekä varovaisuusperiaatteeseen. Hoitosuunnitelmiin sisältyisi pyyntisääntöjä (biologisiin parametreihin perustuvia laskentamenetelmiä), joiden perusteella saaliskiintiöt määriteltäisiin automaattisesti. Lisäksi monivuotiset hoitosuunnitelmat yhdistettäisiin pyyntiponnistuksen (alusten kalastuspäivät) säätelemiseen ja vähentämiseen. Kalastuspäivien määrän säätelystä tulisi päällekkäinen järjestelmä kiintiösäätelyn kanssa.
4 Komissio ehdottaa, että monivuotiset hoitosuunnitelmat vahvistettaisiin alkuun neuvostossa parlamentin ollessa ensimmäistä kertaa osallinen kiintiöitä koskevassa päätöksentekoprosessissa (perustamissopimuksen 37 artiklassa säädetty menettely). Tämän jälkeen suunnitelman täytäntöönpano kuuluisi komissiolle, jota avustaisi hallintokomitea. Komissio korostaa ympäristöllisten tekijöiden sisällyttämistä YKP:hen ja siirtymistä ekosysteemiin perustuvaan lähestymistapaan kalastuksen säätelyssä. Komissio tulee myös tekemään ehdotuksia toimenpiteiksi kalastuksen valikoivuuden lisäämiseksi, nuorten kalojen suojelemiseksi sekä kalojen mereen heittämisen kieltämiseksi. 3.3. Suhteellinen vakaus ja pääsy vesille Komissio ehdottaa, että kiintiöiden jakamista koskeva suhteellisen vakauden periaatetta jatketaan ja että kiintiöjako vahvistetaan erillisellä neuvoston päätöksellä. Komission mielestä voitaisiin kuitenkin harkita jakoperusteiden muuttamista nykyisestään siten, että ne heijastaisivat kalastustoiminnassa tapahtuneita muutoksia esim. perustamalla kiintiöosuudet edeltävien viiden tai kymmenen vuoden keskimääräisille saalisosuuksille. Komissio ehdottaa, että nykyiset vuosien 1985 ja 1994 liittymissopimuksissa olevat vesille pääsyä koskevat rajoitukset poistettaisiin 1.1.2003 alkaen. Näin ollen pääsy kaikille yhteisön vesille vapautuisi kaikille jäsenvaltioille lukuun ottamatta Shetlannin erityistä suojelualuetta ja jäsenvaltioiden rannikkovesiä (6 12 merimailia), joka jatkuisi perinteisen kalastuksen ja herkkien rannikkovesien suojelemiseksi. Nykyisen perusasetuksen 3760/92 artiklan 14.2 mukaan neuvoston tulee kuluvan vuoden loppuun mennessä päättää vesille pääsyn rajoituksista. 3.4. Kalastuslaivasto ja rakennetuet Kalastuskapasiteetin rajoittamiseksi komissio ehdottaa yhteisön tasolla nykyistä yksinkertaisempaa järjestelmää ja luopumista kalastuslaivastojen monivuotisista ohjausohjelmista. Järjestelmä perustuisi nykyisten kalastuslaivasto-ohjelmien kokonaistavoitteiden käyttämiseen kapasiteettikattona, jotta kapasiteetin lisäys estettäisiin. Mikäli kapasiteettia poistuisi romutustuella, tämä alentaisi jäsenvaltiokohtaista kattoa ja mikäli uutta kapasiteettia otetaan rekisteriin se täytyy yhdistää samansuuruisen kapasiteetin poistoon rekisteristä. Lisäksi komissio voisi peruttaa tilapäisesti yhteisön rakennetukea ja vähentää kalastusmahdollisuuksia sellaisilta jäsenvaltioilta, jotka eivät noudata kapasiteettikattoa. Komission mielestä tuki kalastusalusten rakentamiseksi ja uudistamiseksi on entisestään pahentanut ylikapasiteettitilannetta ja heikentänyt alan kannattavuutta. Tämän takia rakennetuen myöntäminen kalastusalusten rakentamiseen tai hankkimiseen kiellettäisiin kuten myös alusten siirtämiseksi kolmansiin maihin. Ainoastaan tuki olemassa olevien alusten turvallisuuteen, valikoivaan kalastustekniikkaan ja laadun parantamiseen olisi sallittu edellyttäen, että sillä ei olisi vaikutusta aluksen kapasiteettiin (vetoisuus tai koneteho). Milloin hoitosuunnitelmat edellyttäisivät merkittävää kalastuskuolevuuden alentamista tämä edellyttäisi merkittävää pyyntiponnistuksen vähentämistä, eräissä tapauksissa jopa 60 prosentilla. Tällä olisi huomattava vaikutus kalastusalusten kannattavuuteen ja käyttöasteeseen. Komissio ehdottaakin, että hoitosuunnitelmien vaikutuksesta kärsiviä kalastusaluksia (noin 8600 alusta yhteisvetoisuudeltaan 352 000 bruttotonnia, eli noin 8,5 prosenttia kaikista yhteisön kalastusaluksista ja 4,5 prosenttia niiden yhteenlasketusta vetoisuudesta) rohkaistaan hakemaan romutustukia niiden korottamisella 20 prosentilla. Tämä edellyttäisi 272 ME lisärahoitusta ja siten nykyisten rakenneohjelmien muuttamista välitarkastuksen 2003 2004 yhteydessä ja 32 ME lisärahoitusta joustovälineestä vuonna 2003. Investointituista ja korotetusta romutustuesta on annettu erilliset asetusehdotukset. 3.5. Kalastuksen valvonta Komissio ehdottaa komission ja jäsenvaltioiden toimivallan selkeyttämistä kalastuksen valvonnassa ja täytäntöönpanossa sekä komission toimivallan merkittävää lisäämistä. Komissio ehdottaa, että se voisi tilapäisesti keskeyttää jäsenvaltiossa harjoitettavan ka-
5 lastuksen epäiltäessä sääntöjen rikkomista ja että sen tarkastajat voisivat käydä yrityksissä ja aluksissa itsenäisesti ilman jäsenvaltion tarkastajia ja että jäsenvaltioiden tarkastajat voisivat valvoa YKP:n sääntöjä toistensa alueilla ja näin saatu aineisto olisi todistusvoimainen kaikissa jäsenvaltioiden oikeuslaitoksissa sekä että komissio voisi vähentää kalastusmahdollisuuksia tai rakennetukea todettuaan sääntöjen rikkomista. Suurin osa kalastuksen valvonnan sisällöstä ehdotetaan säädettäväksi komission asetuksilla hallintokomiteamenettelyllä. Lisäksi komissio suunnittelee lukuisia toimia kalastuksen valvonnan tehostamiseksi. Niiden joukossa merkittävimmät ovat yhteisen valvontarakenteen perustaminen, sateliittivalvonnan laajentaminen kaikkiin yli 15 metrin ja myöhemmin yli 10 metrin pituisiin aluksiin sekä tarkkailijoiden asettaminen kalastusaluksiin, jotka harjoittavat herkkää kalastustoimintaa. Valvonnan läpinäkyvyyden parantamiseksi komissio ehdottaa, että yhteisön tasolla vahvistettaisiin seuraamukset YKP:n sääntöjen vakavasta rikkomisesta. 3.6. Muita toimenpiteitä Komission ehdottaa alueellisten neuvoaantavien toimikuntien perustamista. Kyseiset toimikunnat muodostuisivat elinkeinon, jäsenvaltioiden ja komission edustajista sekä tutkijoista ja muista järjestöistä. Niissä käsiteltäisiin alueittain (esim. Itämerellä tai Pohjanmerellä) ajankohtaisia kalastuskysymyksiä ja ne voisivat antaa ehdotuksia ja mielipiteitä komissiolle. Ne eivät kuitenkaan olisi luonteeltaan sitovia ja komissio voisi myös kuulla toimikuntia ehdotustensa valmistelun aikana. Samoin komissio ehdottaa, että nykyinen kalastus- ja vesiviljelyalan hallintokomitea sekä tieteellis-teknis-taloudellinen kalastuskomitea (STECF) jatkaisivat. STECF:n tehtävänä on toimia komission tieteellisenä komiteana, jonka lausuntoja komissio ottaa huomioon tehdessään kalastuksen hoitoa koskevia ehdotuksia. Komission esittämät toimintasuunnitelmat ympäristönsuojelua koskevien vaatimusten sisällyttämiseksi yhteiseen kalastuspolitiikkaan ja laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen lopettamiseksi muodostavat kehyksen erillisille toimenpiteille, joiden toteuttamiseen ryhdytään asteittain. 4. Uudistuksen merkitys Suomelle Yleisellä tasolla voidaan arvioida, että komission ehdotusten vaikutus yhteisön pääasiallisilla kalastusalueilla kuten Pohjanmerellä voisivat johtaa kalakantojen myönteiseen kehitykseen. Ehdotuksilla voidaan arvioida olevan Suomen elinkeinokalatalouden, hallinnon ja kalakantojen suhteen eräitä kielteisiä vaikutuksia. Tämä arvio perustuu ehdotusten todennäköisesti aiheuttamasta saaliskiintiöiden tarpeettoman suuresta pienentämisestä, niiden mekaanisista vahvistamismenettelyistä, kiintiöjärjestelmän kanssa päällekkäisen pyyntiponnistusjärjestelmän luomisesta, huomattavasta hallinnollisesta taakasta sekä neuvoston ja Suomen toimivallan kaventamisesta. Suomalaisten kalastajien pääasiassa hyödyntämät kiintiöidyt kalakannat (lohi, kilohaili ja Selkämeren silakka) ovat viime vuosina kehittyneet suotuisasti eikä niiden tila edellytä komission ehdottamia erityistoimia tai sen arvioida parantuvan niiden tuloksena. Suomen elinkeinokalatalouden kannalta olisi lisäksi tärkeää enemmän painottaa vesiviljelyn ja kalanjalostuksen ja - kaupan kehittämistä ja edellytysten parantamista. Ehdotus monivuotisten kalakantojen hoitosuunnitelmien käyttöönotosta on sinänsä tarkoituksenmukainen toimenpide. Se olisi myös vallitsevan kehityksen jatkamista. Suomen kiintiöityjen kalakantojen (silakka, kilohaili, lohi ja turska) osalta on silakkakantoja lukuun ottamatta jo päätetty eräänlaisista monivuotisista hoitosuunnitelmista. Näiden toimien sekä Suomen kansallisten kalastusrajoitusten ansiosta on onnistuttu vahvistamaan luonnonvaraiset lohikannat. Myös Itämeren kilohailikanta ja Selkämeren silakkakanta ovat vahvoja. Sen sijaan turskan kannat ja Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan silakkakanta ovat pitkään heikentyneet. Suomalaiset kalastusalukset eivät kuitenkaan ole huomattavassa määrin osallisia kyseisten kalakantojen hyödyntämisessä.
6 Yhteisön laajentumisen jälkeen Itämeren kiintiöistä ei enää neuvoteltaisi kansainvälisessä Itämeren kalastuskomissiossa (IBSFC) kuten tähän asti. Puolan ja Baltian maiden liittyessä yhteisöön vuoden 2004 alusta ainoaksi kolmanneksi maaksi Itämerellä jää Venäjän Federaatio. Venäjän vesialueiden pienuudesta johtuen Itämeren kalakantojen säätelystä tulee pääosin yhteisön sisäinen asia. Tässä tilanteessa neuvosto vahvistaisi komission ehdotusten mukaisesti monivuotiset hoitosuunnitelmat turskalle, silakalle, lohelle ja kilohailille sekä niiden saaliskiintiöt ensimmäisenä vuonna. Seuraavina vuosina kiintiöistä päätettäisiin komission hallintokomiteassa hoitosuunnitelmassa olevien pyyntisääntöjen perusteella. Tämä olisi pitkälti automaattinen laskennallinen käsittely, jossa jäsenvaltioiden toiveet tieteellisen tiedon epävarmuuden tai poliittisten tarpeiden huomioon ottamiseksi olisivat riippuvaisia komission hyvästä tahdosta. Olisi hyvin epätodennäköistä, että Suomi saisi muiden jäsenvaltioiden määräenemmistön tuen erityistarpeilleen esim. lohenkalastuksessa siten, että komissio ottaisi tämän huomioon tai komitologiasääntöjen mukaisesti joutuisi viemään ehdotuksen neuvoston käsiteltäväksi. Tähänastinen kokemus komission mahdollisuuksista ja halusta ottaa huomioon perusteltuja näkemyksiä ja tietoja paikallisista olosuhteista ja kalakannoista ei puolla komission toimivallan lisäämistä. Komission ehdotusten seurauksena on todennäköistä, että Suomelle osoitettavat silakkakiintiöt pienentyisivät ja johtaisivat kalastuksen keskeyttämiseen tärkeimpänä pyyntiaikana. Lisäksi jouduttaisiin todennäköisesti romuttamaan joitakin silakkatroolareita pienen kiintiön synnyttämän ylikapasiteetin poistamiseksi. Kalakantojen hoitosuunnitelmiin liittyvä ehdotus kalastusalusten kalastuspäivien säätelystä johtaisi käytännön kalastuksen vaikeutumiseen. Kalastajat joutuisivat harkitsemaan milloin lähtevät merelle ja raportoimaan käytetystä kalastusajasta. On mahdollista, että syntyy tilanne jossa Suomelle osoitetut kalastuspäivät eivät riitä Suomelle osoitetun saaliskiintiön pyytämiseen. Lisäksi hallinnon työmäärä lisääntyisi huomattavasti. Tarvetta päällekkäisten järjestelmien luomiselle ei Suomessa ole, koska saaliskiintiöihin ja kalastajien saalisilmoituksiin perustuva järjestelmä on osoittautunut luotettavaksi ja toimivaksi. Komission ehdotus vapaasta pääsystä kaikille kalavesille rannikkovesiä ja Shetlannin suojelualuetta lukuun ottamatta ei johda merkittäviin muutoksiin Suomelle. Kalastaminen jollakin vesialueella edellyttää, että aluksen lippuvaltiolla on pyydettävälle lajille kiintiö tai ettei pyydettävä laji ole kiintiöity. Koska kaikki merkittävimmät rannikkovesien ulkopuolella esiintyvät lajit ovat kiintiöityjä pääsyn vapauttamisen ei arvioida johtavan uusien kalastusalusten tuloon Itämerelle. Itämerellä rannikkovesien ulkopuolella esiintyy suurempina määrinä vain silakkaa, kilohailia, turskaa ja lohta. Nämä ovat jo kiintiöityjä lajeja, eivätkä niihin pääse esim. espanjalaiset alukset osallisiksi. Toistaiseksi suomalaiset alukset eivät ole päässeet Pohjanmerelle kalastamaan, mutta uudistuksen myötä tämä periaatteellinen mahdollisuus avautuu. Pääsy ei kuitenkaan johda käytännön kalastukseen, koska alueen merkittävät kalakannat ovat kiintiöityjä, eikä Suomella ole kiintiöitä alueella. Komission ehdotukset kalastuskapasiteetin vähentämiseksi olisivat Suomen kannalta myönteisiä. Suomessa voitaisiin luopua nykymuotoisesta kalastuslaivastojen monivuotisista ohjausohjelmista. Se merkitsisi lisää joustavuutta kalastukseen siten, että kalastusalusta voitaisiin käyttää monimuotoisesti eri kalalajien pyyntiin. Samalla se lisäisi Suomen mahdollisuuksia suunnitella ja toimeenpanna Suomen olosuhteisiin soveltuvaa kalastuslaivastoa koskevaa järjestelmää. Komission ehdotus rakennetuen kieltämiseksi kalastusalusten rakentamis- ja uudistamisinvestoinneilta, joilla on vaikutus konetehoon ja vetoisuuteen, merkitsisi Suomen kalastuselinkeinon kilpailukyvyn heikentymistä. Suomen kalastusalukset, erityisesti troolarit, ovat vanhoja. Kalan laadun, kalastajien työolojen ja työturvallisuuden vuoksi aluskantaa olisi uudistettava ja investointeja voitava tukea. Nuorten tuloa alalle ja nykyisten ammattikalastajien pysymistä alalla ei voida turvata, jos toimintoja ei voida nykyaikaistaa. Komission ehdotukset kalastuksen
7 valvonnasta koskevat pääosin toimivallan jakoa ja menettelyä koskevia säännöksiä. Pääsääntöisesti komission toimivalta laajenisi ja lähenisi jäsenvaltioiden viranomaisten toimivaltaa. Komissiolle annettaisiin valtuudet säätää monesta nykyisin neuvoston asetuksissa olevista asioista (kalastuspäiväkirjat ja muut ilmoitukset, satelliittivalvonta, kalastuksen keskeytys jne.). Komission ehdotusten torjuminen ja siirtäminen neuvostolle edellyttää hallintokomiteassa jäsenvaltioiden äänten määräenemmistöä vastaan (neuvoston päätös 1999/468/EY artikla 4). Näin ollen Suomen mahdollisuudet saada erityistarpeitaan huomioon otetuiksi heikkenisivät nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Sinänsä komission ehdotus satelliittivalvonnan laajentamiseksi pienempiin aluksiin lisäisi Suomen kalastuksen valvonnan kustannustehokkuutta sekä kalastajien turvallisuutta. Komission itselleen ehdottama oikeus keskeyttää jäsenvaltion alusten harjoittama kalastus tilanteessa, jossa epäillään sääntöjen rikkomista, voi johtaa ylimitoitettuihin toimiin komission taholta. Nämä yhdistettynä komission tarkastajien oikeuteen suorittaa itsenäisesti tarkastuksia yrityksiin voisivat kohdistuvia johtaa esim. silakankalastuksen keskeyttämiseen valvontatoimien perusteella, joissa Suomen valvojat eivät ole olleet läsnä. Kalastuksen keskeytys lopetettaisiin vasta kun jäsenvaltio on osoittanut, ettei sääntöjä ole rikottu. Tämä prosessi voi kestää suhteettoman pitkään ja voi osoittautua täysin perusteettomaksi. Näin pitkälle viety komission toimivalta merkitsisi uutta epävarmuustekijää kalastuselinkeinolle ja Suomen toimivallan merkittävää kaventamista. Jäsenvaltioiden tarkastajien valtuudet toimia muidenkin jäsenvaltioiden alueilla voisivat johtaa valvontakoneiden esim. ruotsalaisten esiintymiseen Suomen ilmatilassa ja heidän valvontatoimien johdosta saatu aineisto olisi todistusvoimainen Suomen oikeuslaitoksissa. Samalla Suomen kalastuksen valvojat voisivat käydä talousvyöhykkeellä esim. Ruotsin valvontatehtävissä. Ajatusta yhteisestä valvontarakenteesta on ennenaikaista arvioida, koska komission tiedonanto asiasta ei vielä ole valmistunut. Komission ehdotus perustaa alueellisia neuvoa-antavia toimikuntia parantaisi eri osapuolten mahdollisuuksia osallistua kalastuspolitiikan muotoutumiseen ja siten päätöksentekojärjestelmän läpinäkyvyyttä. Epävirallisella tasolla tällainen toimikunta on jo toiminut Itämerellä ja kokemukset siitä ovat myönteisiä. Vesiviljelyn osalta komissio tulee syksyllä vuonna 2002 esittämän strategian vesiviljelyn kehittämiseksi EU:ssa. Suomen vesiviljelyelinkeinon kannalta on tärkeää, että strategia sisältäisi vesiviljelyn tuotantoa, markkinoita, ympäristövaikutuksia ja kehittämistä koskevia konkreettisia ehdotuksia, jotka ottavat huomioon alan merkittävän aseman kalataloudessa. 5. Komission ehdotusten vaikutukset 5.1. Taloudelliset vaikutukset Komissio arvioi, että niiden alusten, joihin monivuotiset hoitosuunnitelmat pahiten kohdistuvat, käytöstä poistamiseen tarvittava lisärahoitus vuosina 2003 2006 on yhteensä 271,6 ME, mistä vuonna 2003 osuus on 32 ME ja vuosina 2004 2006 osuus on 240 ME. Vuoden 2003 osuuden rahoittamiseen komissio esittää joustovälineen käyttöönottoa ja vuosien 2004 2006 osalta lisärahoitus hoidettaisiin suuntaamalla KOR-ohjelmien varoja uudelleen väliarvioinnin yhteydessä. Lisäksi romutuksen lisätukien käyttöönotto vaatisi lisää kansallista vastinerahaa, sillä lisärahoitustuki maksettaisiin enintään 50 prosenttisesti yhteisön varoista. Komission ehdotuksissa varataan lisäksi vuosina 2003 2006 vuosittain noin 4,5 ME määräraha yhteistä valvontarakennetta, tieteellisten lausuntojen parantamista sekä alueellisia neuvoa-antavia toimikuntia varten. Komission ehdotuksen taloudelliset vaikutukset Suomen kalastuselinkeinoon olisivat lyhyellä aikavälillä silakankalastuksessa kielteisiä. On todennäköistä, että komissio alentaisi silakkakiintiöitä edelleen. Kalastuspäivien
8 säätely johtaisi hallinnollisiin lisäkustannuksiin ja mahdollisesti kiintiöiden vajaakäyttöön sekä käytännön kalastustoiminnan vaikeutumiseen. Pidemmällä aikavälillä Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan silakkakantojen elpyessä vaikutukset voisivat olla myönteisiä. Kalastusalusten investointitukien kielto heikentäisi alan uudistumista ja kilpailukykyä elintarvikemarkkinoilla. Kalastusalusten uudistamismahdollisuuksien heikentyminen vaikeuttaisi uusien kalastajien tuloa alalle ja vähentäisi investointeja työturvallisuuden parantamiseksi. sekä kalan laadun 5.2. Muut vaikutukset Komission ehdotusten muut vaikutukset rajoittuvat pääosin hallinnollisiin vaikutuksiin. Suomen tulisi esimerkiksi luoda erityinen kalastusalusten kalastuspäivien seuranta- ja valvontajärjestelmä. Tämä lisäisi byrokratiaa ja valvontaa. Komission ehdotuksilla ei arvioida olevan merkittäviä organisatorisia vaikutuksia. 6. Komission ehdotusten käsittelyvaiheet EY:n toimielimissä Komissio vahvisti ehdotuksensa neuvostolle 28.5.2002. Komissaari Fischler antoi suullisen esittelyn ehdotuksista kalastusneuvostossa 11.6.2002. Tämän jälkeen ehdotuksia on käsitelty neuvoston sisäisen kalastuspolitiikan työryhmässä. Ehdotusten käsittely jatkuu neuvoston työryhmässä syys-marraskuussa 2002. Niistä keskustellaan myös maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksissa (23 24.9., 14 16.10., 27 29.11. ja 16 19.12.) Puheenjohtajamaan Tanskan tavoitteena on päätöksenteko marraskuun maatalous- ja kalastusneuvostossa. Nykyisen YKP:n perusasetuksen 3760/92 eräistä vesille pääsyä koskevista säännöksistä (artiklat 6, 7 ja 14) olisi päätettävä kuluvan vuoden loppuun mennessä. 7. Kansallinen käsittely Komission ehdotukset on käsitelty EUasioiden komitean alaisessa kalastusjaostossa (EU17) 4.6.2002 ja 26.8.2002 sekä EUministerivaliokunnassa ja eduskunnan suuressa valiokunnassa 7.6.2002 (kalastusneuvoston 11.6.2002 pitämän kokouksen valmistelu). 8. Valtioneuvoston kanta 8.1. YKP:n tavoitteet Suomi yhtyy yleisellä ja yhteisön tasolla komission näkemykseen yhteisen kalastuspolitiikan perusongelmista ja sen ratkaisuista kiintiöjärjestelmää ja teknisiä kalastusmääräyksiä yksinkertaistamalla kehittämällä sekä kalastuskapasiteetin hallintajärjestelmää. Suomi myös yhtyy komission ehdottamiin yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteisiin elollisten vesiluonnonvarojen kestävästä hyödyntämisestä sekä kannattavasta ja kilpailukykyisestä kalataloudesta. Samoin Suomi yhtyy hyvän hallintotavan periaatteisiin toimeenpanossa. kalastuspolitiikan 8.2. Kalavarojen hoito, suhteellinen vakaus ja vesille pääsy Suomi kannattaa komission yleislinjauksia koskien suhteellisen vakauden (kiintiöjako) jatkamista ja vesille pääsyn vapauttamista sekä monivuotisia hoitosuunnitelmia. Myös ympäristökysymysten huomioon ottaminen ja ekosysteemiin perustuvan lähestymistavan kehittäminen sekä pyrkimykset kalastusvälineiden ja menetelmien valikoivuuden lisäämiseksi ovat kannatettavia. Samoin muut tekniset säätelykeinot, kuten alueelliset ja ajalliset kalastusrajoitukset sekä saaliiden poisheittämisen vähentämiseen tähtäävät toimet ovat kannatettavia. Suomi myös kannattaa kiireellisten suojelutoimenpiteiden toteuttamisen mahdollistamista komission ja jäsenvaltioiden aloitteesta. Sen sijaan Suomi ei voi yhtyä komission
9 ehdotuksiin vahvistaa monivuotisia hoitosuunnitelmia mkl. pyyntisääntöjä kaikille kalakannoille ja soveltaa yleisesti pyyntiponnistuksen säätelyä. Pyyntisääntöjen vahvistaminen tulisi rajata elvytettäville kalakannoille, joiden tila edellyttää erityistä varovaisuutta. Pyyntiponnistuksen säätely on hyvin raskas ja käytäntöön huonosti soveltuva järjestelmä toteuttaa, joten sitä tulisi soveltaa vain erityistarpeisiin. Myöskään ehdotus päättää monivuotisista hoitosuunnitelmista ja niiden sisältämistä kiintiöistä ensimmäisen kerran sekä antaa asetus suhteellisesta vakaudesta perustamissopimuksen artiklan 37 mukaisella menettelyllä ei saa Suomen tukea, kuten ei myöskään hoitosuunnitelmien hallinnoinnin (kiintiöiden asettaminen ensimmäisen vuoden jälkeen) delegoiminen komission toimivaltaan. Hoitosuunnitelmien sisältämistä kiintiöistä päättäminen komission hallintokomiteassa pyyntisääntöjen perusteella heikentäisi Suomen mahdollisuuksia valvoa erityisiä etujaan kalastuksen kannalta keskeisimmissä kysymyksissä. Hoitosuunnitelmista ja suhteellisesta vakaudesta päättäminen tulee siten säilyttää neuvostomenettelynä ilman parlamentin kuulemista ja delegoimista komissiolle. Kiintiöpäätökset ovat tärkeimpiä päätöksiä kalastusalalla ja parlamentin osallistuminen voi vaikeuttaa ja viivyttää päätöksentekoa jo ennestään tiukoissa aikatauluissa. Kokemus komission mahdollisuuksista ja halusta ottaa huomioon perusteltuja näkemyksiä ja tietoja paikallisista olosuhteista ja kalakannoista ei puolla komission toimivallan lisäämistä. Lisäksi automaattinen pyyntisääntöjen soveltaminen asettaa liikaa painoa tieteelliseen arvioon kalakantojen tilasta. Arvioihin sisältyy suuria epävarmuuksia ja niiden vuosittainen vaihtelu voi olla huomattava. Näin ollen kiintiöiden asettaminen edellyttää hallinnollista ja poliittista arviointia, jolla otetaan huomioon kalakannoissa tapahtuvat vaihtelut ja joka voidaan suorittaa monivuotisen hoitosuunnitelman antamissa kehyksissä neuvostossa. 8.3. Kalastuslaivasto Suomi tukee komission ehdotusta yksinkertaistaa kalastuskapasiteetin hallintajärjestelmää ja luopua monivuotisista kalastuslaivastojen ohjausohjelmista. Sen sijaan Suomi katsoo, että jäsenvaltioiden, jotka ovat vähentäneet kapasiteettiaan alle kalastuslaivasto-ohjelmissa edellytettyjen tavoitteiden, tulee voida täysimääräisesti käyttää syntynyttä kapasiteettitilaa. 8.4. Rakennetuet Suomen kokemukset edelliseltä rakennerahastokaudesta ja kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineestä (KOR) ovat myönteisiä ja Suomi kannattaa siten yhteisön rakennetukien käyttöä tulevaisuudessakin. Elinkeinoalatalouden kehittämisen tulee tapahtua horisontaalisesti koko yhteisössä. Tavoitteena tulee olla elinkeinokalatalouden rakenteen kokonaisvaltainen kehittäminen kalastuspolitiikan kannattavuus- ja kilpailukykytavoitteen mukaisesti. Rakennetukien osalta tulisi pyrkiä siihen, että yhteisötason säädökset ovat yleistasolla ja yksityiskohtaisemmat määräykset annetaan jäsenvaltioiden toimesta. Tällä tavalla järjestelmä tulisi joustavammaksi ja sen soveltamisessa otettaisiin huomioon jäsenvaltioiden väliset erot ja prioriteetit. Tuen kieltäminen kalastusalusten hankintaan tai rakentamiseen ei Suomen kalastuslaivaston korkean keski-iän vuoksi ole kannatettavaa. Suomi katsoo, että myös kapasiteettia (koneteho ja vetoisuus) koskevia alusinvestointeja tulee voida tukea edellyttäen, että investointi aina vähentää olemassa olevaa kapasiteettia. Tämä voidaan toteuttaa esim. siten, että uuden kapasiteetin tuen edellytyksenä on vastaavan taikka sitä suuremman kapasiteettimäärän poistaminen rekisteristä. Tällä tavalla se myötävaikuttaisi paitsi aluskannan uudistamiseen myös kapasiteetin alentamiseen. Tukea tulee ehdotettua vapaammin voida myöntää olemassa olevien kalastusalusten nykyaikaistamiseen, kuten hygienian, työolosuhteiden ja turvallisuuden parantamiseen sekä valikoivampien kalastusmenetelmien käyttöönottoon. Suomen kalastusalusten, erityisesti troolarien, keski-ikä on korkea, joten kalan
10 laadun, kalastajien työolojen ja työturvallisuuden vuoksi investointeja on voitava tukea. Nuorten tuloa alalle ei voida turvata, jos toimintoja ei voida nykyaikaistaa. Tukien lopettamiselle sisävesialuksilta ei ole mitään perusteita. Jäsenvaltioiden rakenneohjelmien toteuttaminen on juuri käynnistynyt ja niiden olennainen muuttaminen nyt vie pohjaa pitkäjänteiseltä ja suunnitelmalliselta toiminnalta erityisesti alan toimijoiden kannalta. Suomen troolilaivaston kapasiteettia ja aktiivisten alusten lukumäärää on tarkasteltava ottaen huomioon Pohjanlahden silakkakannan hyvä tila. Tarkastelu ei puolla komission esittämiä korkeita lukuja (92 alusta = 6 145 BT) monivuotisten hoitosuunnitelmien johdosta Suomessa vähennettävästä aluskapasiteetista. Suomi kannattaa komission ehdotusta lisätuen maksamisesta kiireellisenä toimenpiteenä sellaisille kalastusalusten omistajille ja/tai kalastajille vuosina 2003 2006, joiden pyyntiponnistukseen monivuotiset hoitosuunnitelmat vaikuttavat voimakkaasti. Suomi ei kuitenkaan kannata kesken rakenneohjelman toteuttamisen rakennetukien voimakasta uudelleensuuntaamista laivaston nykyaikaistamisesta ja rakentamisesta romuttamiseen. Tämä johtuu Suomen aluskannan korkeasta keski-iästä, jolloin tarve uudistamiseen ja nykyaikaistamiseen on suuri. Lisätuen rahoituksen osalta Suomi voi hyväksyä komission ehdotuksen, että alusten romuttamiseen vuosina 2004 2006 myönnetään lisätukea kohdentamalla väliarvioinnin yhteydessä KOR-määrärahoja uudelleen. Suomi ei voi hyväksyä komission ehdotusta EU:n vuoden 2003 talousarvion joustovälineen käyttämisestä vuonna 2003 tarvittavan lisätuen maksamiseen, vaan katsoo, että lisätuen rahoitus tulisi toteuttaa vuonna 2003 ylijäävistä maksumäärärahoista tai jos se ei ole mahdollista, niin siirtää lisätuen maksatus alkavaksi vasta vuodesta 2004. Komission ehdotusten muut vaikutukset yhteisön vuosien 2003 2006 talousarvioihin (noin 4,5 ME vuodessa) voidaan hyväksyä. Rakennetukea kalan jalostukseen ja vesiviljelyyn tulee myös jatkaa. Tukea tulee erityisesti kohdistaa tutkimukseen ja kehittämiseen (esim. uudet lajit/tuotteet, menekinedistäminen, vesiviljelyn vesistökuormituksen vähentäminen, uusien tai vaihtoehtoisten tuotantomuotojen kuten kalastusmatkailun kehittäminen). 8.5. Kalastuksen valvonta Komission ehdotukset kalastuksen valvonnan osalta eivät kaikilta osin ole kannatettavia. Kiintiöiden vähentäminen ja kalastuksen keskeyttäminen ovat liian voimakkaita keinoja sanktioina jäsenvaltioita vastaan. YKP:n valvontaa koskevat menettelyt (satelliittivalvonta, kalastuspäiväkirjat, saalisilmoitukset, ostoilmoitukset jne.) on syytä säilyttää neuvoston toimivallassa. Komission hallintokomiteamenettely antaa näissä usein herkissä asioissa liikaa valtaa komissiolle. Komission tarkastajien toimivaltaa suorittaa itsenäisesti kalastusaluksiin ja kalaalan yrityksiin kohdistuvaa tarkastusta olisi tarkoin määriteltynä eräs mahdollisuus kalastuksen valvonnan tehostamiseksi yhteisössä keskimäärin. Lähtökohtana olisi kuitenkin, että tarkastus on suoritettava jäsenvaltion tarkastajan johdolla. Jäsenvaltioiden tarkastajien toimivaltaa toistensa alueilla ei voida katsoa perustelluksi. Sen sijaan toimet valvonnan avoimuuden lisäämiseksi olisivat Suomen kannalta toivottavia. Tällöin kysymykseen voisi tulla komission valvontaraporttien jakaminen kaikille jäsenvaltioille. Samoin satelliittivalvonnasta on hyviä kokemuksia Suomessa ja sitä voidaan harkita laajennettavan. Kuitenkaan hyviä perusteita kaukohavaintojärjestelmän perustamiseksi ei komission taholta ole esitetty. Neuvostossa ei myöskään tule vahvistaa YKP:n sääntöjen vakavista rikkomuksista annettavia rikosoikeudellisia seuraamuksia. Hallinnollisten seuraamusten harmonisointia voidaan harkita. 8.6. Hallintomenettelyjen parantaminen Yhteisen kalastuspolitiikan legitimiteetin
11 varmistamiseksi on välttämätöntä ottaa huomioon yhteisössä vallitsevat alueelliset eroavaisuudet. Ympäristöolosuhteet ja sen seurauksena myös kalalajit ja niiden esiintyminen eroavat merkittävästi toisistaan esim. Itämerellä, Pohjanmerellä ja Välimerellä. Suomen kannalta Itämerta koskevien asioiden käsitteleminen erikseen ja pienimuotoisen rannikkokalastuksen erityispiirteiden huomioiminen ovat tärkeitä. Järjestelmän avoimuutta ja sidosryhmien osallistumisen mahdollisuuksia on myös tarpeen lisätä. Tällä tavalla elinkeinon on helpompi ymmärtää ja hyväksyä esim. välttämättömät kalastuksen säätelypäätökset, joiden seurauksena päätösten täytäntöönpano myös paranee. Komission ehdotukset alueellisista neuvoaantavista toimikunnista sekä jäsenvaltioiden toimivallan lisäämisestä niiden suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan kuuluvien vesien osalta ovat näin ollen kannatettavia.
12 9. Muuta Suomi katsoo, että komission ehdotuksissa on yksipuolisesti käsitelty yhteistä kalastuspolitiikkaa vain kalastuksen näkökulmasta. Myös vesiviljely, kalan jalostus ja kalakauppa olisivat laajan tarkastelun ja tavoitteiden määrittelemisen tarpeessa. Tältä osin on hyvä, että komissio aikoo vielä vuonna 2002 esittää tiedonannon vesiviljelystrategian kehittämisestä.