Tulostettavat vahvuuskortit

Samankaltaiset tiedostot
Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit.

Kerhotoiminta mahdollistaa lahjakkuuden ja erityisvahvuuden tukemisen Leo Pahkin

Iloa, optimismia ja vahvuuksia Lapsen hyvinvoinnin te ta

Näyte. PS-kustannus, ina Majaniemi, Lotta Uusitalo-Malmivaara ja Kaisa Vuorinen

Nuori sinussa on sitä jotakin!

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

MINÄ MUUTOKSEN PAINEESSA AMMATTILAISTEN AAMIAINEN 15.1.

Kasvuyhteisöllisyyskoulun indikaattorit-hanke

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

Kuva: Dreamstime. Vahvuuksien kalenteri

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

Tutustu luonteenvahvuuksiin!

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen

Saa mitä haluat -valmennus

Taitobingo. KESTO min Sopii yksilö- ja ryhmätyöskentelyyn. TARVIKKEET Taitobingolomakkeita (1 lomake / osallistuja) Kyniä

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat lk ,9 % Vanhemmat ,1 %

S O S I A A L I S E N T Y Y L I N P R O F I I L I

Tervetuloa. F.C. Honka 07-Vanhemmat

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Suomen Jääkiekkoliitto 1

OIVALLUS. arviointi- ja väittämäkortit.

Moduuli 8 Vihreän liiketoiminnan johtaminen

Ilolla uuteen vuoteen!

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

HYVÄ JOHTAMINEN JA AVOIMUUS

Oppiminen ja oivaltaminen

Suomen Jääkiekkoliitto 1

Läsnäolo ja myötätunto voimavaraksi Viva -hankkeen päätösseminaari Mari Juote ja Leena Rasanen

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla Joensuussa Tuuli Karhumaa

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

Vahvuuspedagogiikka ja Mightifierluonteenvahvuudet

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä

Mahtispalautteen antaminen

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA Suomen Jääkiekkoliitto 1

Varhaiskasvatussuunnitelma

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula

Oppiminen ja oivaltaminen

Varhaiskasvatussuunnitelma

Yksilökeskeinen valmennusfilosofia. - Kokonaisvaltainen valmennus

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Sosiaaliset suhteet - ohje

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

Luonnetaidot Ihminen muuttuu sellaiseksi, jona häntä pidetään. (Jean Paul)

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

URHEILUN JA VALMENNUKSEN ARVOSTUS. Erkka Westerlund lepoaika.fi

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi

Projektinhallintapäivä Päivi Kähönen-Anttila

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

Luonteenvahvuudet oppimisen pohjalla

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki

Valmennuslinja. Kultsujuniorit

~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

Kooveen taitoluistelijoiden pelisäännöt kaudelle (Minä esikuvana ja minun esikuvani)

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA

MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA

Arviointikeskustelut Arviointi Elisa Puoskari

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo

JOHTAMISTAIDON MITTARI (360), kysymykset

Mielen hyvinvointi projekti

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Osaamispyörä työkalu. Tavoitteet

alkuun alkuun A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö

Nokian Palloseura. Joukkueiden yhtenäiset säännöt ja periaatteet

KOONTI: Työkalupakki ryhmän yhteiseen toimintaan. Heidi Kokko Aivovammaliitto Liittopäivät 2014

Tunteet ymmärretyiksi

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Millainen on mielestäsi hyvä parisuhde?

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma

Akateemiset taidot. 2. tapaaminen

Transkriptio:

Tulostettavat vahvuuskortit

ROHKEUS Tipu kokeilee uutta harrastusta, vaikka häntä aluksi jännittää kauheasti. Uskaltaa tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Uskaltaa näyttää tunteensa ja kertoa omista tunteistaan. Uskaltaa puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä. Uskaltaa olla eri mieltä kuin muut

INNOSTUS Nalle ja Tipu innostuvat lempikappaleestaan. Suhtautuu innokkaasti ja energisesti uusiin asioihin. Saa kaveritkin innostumaan. Näkee, kokee ja ihmettelee uteliaasti. Innostus on eteenpäin vievä voima.

SINNIKKYYS Nalle ei lopeta harjoittelua, vaikka ei ensin onnistu ollenkaan. Vie loppuun aloittamansa asian. Yrittää, vaikka ei heti onnistuisi. Pitää epäonnistumisia ja vaikeuksia opettavaisina kokemuksina muiden joukossa. Harjoittelee vaikeaa taitoa ahkerasti ja päämäärätietoisesti

REHELLISYYS Tipu rikkoi vaasin vahingossa. Hän päättää kertoa heti opettajalle, vaikka häntä nolostuttaa kovasti. Puhuu totta kaikista ihmisistä kaikissa tilanteissa. Toimii rehellisesti pienissä ja isoissa tehtävissä. Myöntää, jos on toiminut väärin. Ei huijaa kokeessa, vaikka ei osaisi.

UTELIAISUUS Nalle tutkii mielellään pölyä mikroskoopin avulla. Haluaa oppia uutta.on kiinnostunut asioista ja kyselee paljon. Tutkii ympäristöään lakkaamatta, sillä kaikki uusi kiinnostaa.

LUOVUUS Nalle ja Tipu rakentavat omat soittimensa ja jamittelevat yhdessä. Tekee asioita uusilla ja vaihtoehtoisilla tavoilla. Keksii omia ratkaisuja pulmiin yhdistämällä asioita, jotka eivät muiden mielessä luontevasti kuuluisi yhteen. Nauttii uuden luomisesta.

HUUMORINTAJU Tipu ja Nalle naurattavat toisiaan tekemällä hassuja ilmeitä. Pitää yllä hyvää henkeä esimerkiksi vitsaillen. Arvostaa nauramista ja hassuttelua ja tykkää saada muut hyvälle tuulelle. Näkee vaikeissakin asioissa myönteisen puolen. Keksii hauskoja juttuja. Osaa nauraa itselleen.

OPPIMISEN ILO Nalle on äärimmäisen onnellinen oppiessaan uuden tempun pelissä. Kokee iloa oppiessaan uutta tietoa, taitoja ja kykyjä. Innostuu aina uuden oppimisesta. Iloitsee myös muiden oppimista.

YSTÄVÄLLISYYS Nalle kutsuu Tipun mukaan pelaamaan yhdessä Auttaa muita, myös tuntemattomia.luo mukavaa ilmapiiriä sanoin ja teoin.on myötätuntoinen muita kohtaan.pyrkii ennemmin yhteistyöhön kuin kilpailemaan toisten kanssa.

REILUUS Nalle ja Tipu siivoavat aiheuttamansa sotkun yhdessä On oikeudenmukainen, ei suosi vain ystäviään. Jakaa omastaan muiden hyväksi. Ottaa mukaan leikkiin jokaisen halukkaan. Jakaa asiat tasan kaikkien kesken.

YHTEISTYÖTAIDOT Nallen ja Tipun tekee mieli syödä kirsikoita. Puu on kuitenkin niin korkealla, että he pääsevät kirsikoihin käsiksi vain tekemällä yhteistyötä. Ottaa huomioon ryhmässä olevat erilaiset ihmiset ja heidän taidot. Osaa tunnistaa omat vahvuutensa, ja käyttää niitä ryhmän edun mukaisesti.

MYÖTÄTUNTO Tipu on satuttanut jalkansa, ja itkee. Nalle lohduttaa häntä halaamalla ja puhaltamalla jalkaan. Pystyy asettumaan surullisten, ahdistuneiden ja apua tarvitsevien asemaan ja tuntemaan empatiaa toisia kohtaan. Pystyy olemaan armollinen myös itseään kohtaan.

ANTEEKSI- ANTAVAISUUS Nalle satuttaa itsensä pelissä. Vaikka häntä sattuu, hän osaa vastaanottaa Tipun anteeksipyynnön. Ymmärtää, että ihmiset tekevät virheitä eikä kukaan ole täydellinen. Ei tuomitse ja rankaise virheistä kohtuuttomasti. Antaa anteeksi myös itselleen. Antaa kaikille toisen mahdollisuuden.

ANTELIAISUUS Nalle antaa Tipulle puolet viimeisestä karkistaan. On valmis luopumaan myös omastaan voidakseen tehdä toisen iloiseksi.

ITSESÄÄTELY Tipu ei edes maista yhteisiä poppareita ennen kuin on tuonut ne Nallen luo, vaikka tekisi kyllä mieli... Ryhtyy hommiin, vaikka ei huvita. Keskittyy tekemiseen, vaikka se tuntuisi vaikealta. Pysyy rauhallisena silloin, kun joku kuohuttaa. Kuuntelee mitä toinen on sanomassa ja puhuu vasta sitten. On kunnioittava myös sellaisille, jotka käyttäytyvät ärsyttävästi

TOIVEIKKUUS Tipu ja Nalle yrittävät ratkoa visaista pulmaa tuloksetta. Vaikka ratkaisua ei heti löydy, molemmat uskovat, että he saavat tehtävän kuitenkin ratkaistua. Vaikka asiat eivät heti onnistu, pystyy positiivisin mielin ylläpitämään tavoitetta mielessään. Toimii tavoitteeseen pääsemiseksi ja uskoo hyvään lopputulokseen.

KIITOLLISUUS Nalle ja Tipu ovat kiitollisia siitä, että heillä on toisensa. Arvostaa pieniäkin hyviä asioita. Näkee onnistumisia ja iloa ympärillä ja ilmaisee sen myös muille. Ei pidä hyviä asioita itsestäänselvyytenä.

KAUNEUDEN ARVOSTUS Nalle on kutonut Tipulle lapaset. Tipu on ällistynyt miten huolellisesti lapaset on tehty ja miten kauniin väriset ne ovat. Näkee ja arvostaa kauneutta ja erinomaisuutta ympärillään. Arvostaa kauneutta esimerkiksi luonnossa ja ihmisen tekemissä asioissa.

HENKISYYS Nalle meditoi puumajassaan Asennoituu ihmisiin ja asioihin kunnioittavasti. Ei viihdy huomion keskipisteenä olemisesta ja haluaa tekojen puhuvan puolestaan.

RAKKAUS Nalle antaa Tipulle ystävänpäiväkortin Arvostaa läheisiä ihmissuhteita ja osaa näyttää hyväksynnän ja luottamuksen tunteita toisille. Välittäminen, empatia ja hyvän energia ovat läsnä toisten ihmisten kohtaamisissa.

NÖYRYYS Nalle voitti mitalin kilpailusta, mutta antaa kunniaa myös Tipulle, joka auttoi Nallea harjoittelussa. Asennoituu ihmisiin ja asioihin kunnioittavasti. Ei viihdy huomion keskipisteenä olemisesta ja haluaa tekojen puhuvan puolestaan.

HARKITSEVUUS Tipu kertoo Nallelle puhelimessa, että aikoo tehdä läksyt ennen kuin kaverukset voivat lähteä metsäretkelle. Nallen mielestä se on hyvä idea! Päätöksentekotilanteessa ottaa tarkkaan huomioon eri mielipiteet ja perustelut ennen päätöksentekoa.

SOSIAALINEN ÄLYKKYYS Nalle odottaa vuoroaan kätellä presidenttiä hiljaa ja hyvässä ryhdissä. Samalla hän neuvoo kuiskaten Tipua olemaan syömättä karkkia jonossa. Osaa ottaa huomioon toisten tunteet ja osoittaa empatiakykyä. Ymmärtää miten oma toiminta voi vaikuttaa toisiin. Ymmärtää ja tuo yhteen erilaisia ihmisiä.

JOHTAJUUS Nalle hoksaa, että he myöhästyvät Tipun kanssa, jos syövät haaveillen aamiaisiaan. Nalle kehottaa Tipua kiirehtimään syömistä. Ottaa ohjat käsiinsä epäselvissä tilanteissa. Organisoi asioita ja huolehtii aikatauluista. Ottaa huomioon muiden vahvuudet ja kannustaa heitä tekemään parhainpansa omista vahvuuksista käsin.

ITSESTÄ HUOLEHTIMINEN Joka aamu Nalle muistaa harjata hampaansa, syödä ja tehdä nallevoimistelunsa. Huolehtii omasta hyvinvoinnista ja osaa miettiä, mitkä asiat parantavat omaa oloa.

NÄKÖKULMAN- OTTOKYKY Nalle on valittu joukkueen kapteeniksi. Hän miettii eri pelaajien rooleja joukkueessa ja sitä miten voi auttaa muita pelaajia kehittymään. Osaa tarkastella asioita eri näkökulmista. Pystyy eläytymään esimerkiksi eri kulttuureista tulevien ihmisten näkökulmiin.

ARVIOINTIKYKY Nalle huomaa ystäviensä olevan taas pulassa. Vaikka häntä ärsyttää tilanne, hän rientää auttamaan ystäviään. Ongelmatilanteissa osaa ottaa huomioon asiaan vaikuttavat tosiseikat. Kyseenalaistaa tarvittaessa oman mielipiteensä ja miettii oman toiminnan vaikutuksia. Suhteuttaa omaa toimintaa tilanteen vaatimalla tavalla.