Älypuhelimen käytön määrän vaikutus koulumenestykseen ja vireystasoon

Samankaltaiset tiedostot
NUKKUMISEN VAIKUTUS OPISKELUTULOKSIIN

Psykologinen tutkimus päihteiden vaikutuksesta opiskeluun

LUKIOLAISTEN ULKONÄKÖPAINEET. Susanne Ikonen, Hanna Leppänen, Riikka Könönen & Sonja Kivelä

Lukiolaisten stressi. Tekijät: Fanni Palmu ja Netta Varis 14E Psykologinen tutkimus Lohjan Yhteislyseon lukio Tammikuu 2016 Opettaja: Simo Jouhi

Alkoholinvaikutukset sosiaalisiin suhteisiin

Tutkimus Lohjan yhteislyseon oppilaiden unitottumuksista. Jesse Palmroos Psykologian tutkimuskurssi

Vanhempien tuki opiskelussa

Harrastusten vaikutus koulumenestykseen

Yläasteikäisten uni Julia Korpihete & Roosa Lukkala Te3 tutkimusraportti Forssan yhteislyseo

Lukiolaisten nukkuminen

Alkoholin vaikutus ihmissuhteisiin

Koululaisen arki. Vapaa-aika 2-4 h. Perheen kanssa 3-5 h. Uni h. Koulu 4-6 h. Läksyt min. Oppilaiden ajankäyttö ja harrastukset Lapua 2014

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

-ohjelman vaikuttavuus Seurantatutkimuksen ALUSTAVIA TULOKSIA Lukuinto-pilottikoulujen oppilaiden kyselyiden vertailun perusteella

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Iän vaikutus itsetuntoon

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Alkoholin vaikutus koulumenestykseen ja/tai koulunkäyntiin

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14

Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services

Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: /18. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta

Toivon tietoa sairaudestani

Auranlaakson koulu. Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili (alakoulu)

MEDIAKYSELY KEVÄT 2013

Kuusiston koulu (Kaarina)

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Tilitoimistokysely 2013

Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili - (alakoulu) tulostusohje. Tytöt: 46% 38% 17% 24. Pojat: 61% 30% 9% 33. Tytöt: 63% 33% 4% 24

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!

Lukion 2. vuositason opiskelijoiden unen laatuun vaikuttavat tekijät

Koulutilastoja Kevät 2014

Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Nuorten ja aikuisten ajankäyttö: arki ja vapaa-aika

Isojoen Koulukolmion (6-9 lk) oppilaiden elämää syksyllä Tuuli Ojala, 8lk Isojoen Koulukolmio

LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT

Toivon tietoa sairaudestani

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS

ISLP:n Kansainvälinen tilastojen lukutaitokilpailu (International Statistical Literacy Competition of the ISLP) Opettajan nimi: Luokka:

Seuraavassa esitetään vielä julkaisemattomat, päivitetyt tulokset kirjan artikkeliin:

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Mediakyselyn tulokset

Kouluterveyskysely 2017

5. Kuinka kauan pystyisit olemaan ilman sähköisiä mediavälineitä? (Ei tarkoita puhelimella soittamista.)

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv

1. Luokka-aste Kysymykseen on vastattu 299 kertaa Vaihtoehto Lukumäärä Prosentti % % % % % %

Kouluterveyskysely 2017

Kännykällä tottakai! Raportti lasten matkapuhelinten käytöstä

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY

SUOKI TOIMINTA PASSI

Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke. Päätösseminaari

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

MAAILMA MUUTTUU MITÄ TEKEE KOULU? Äidinkielen ja vieraiden kielten tekstikäytänteet koulussa ja vapaa-ajalla

Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö. Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus. Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo

Liperin koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

Turun Seudun Yksinhuoltajat ry KaMu-projekti projektikoordinaattori Marika Huurre p: PERHEEN TAUSTATIEDOT

Musiikin harrastuneisuuden vaikutus matematiikan ja englannin kursseilla menestymiseen

Isoverstaan opiskelijakysely. Jari Kukkonen

Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018

Internetin saatavuus kotona - diagrammi

Nuorten suhtautumisen muuttuminen Suomessa asuvia ulkomaalaisia kohtaan viimeisten 10 vuoden aikana

OPETTAJIEN TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIKAN OPETUSKÄYTTÖ TAMPEREEN PERUSOPETUKSEN KOULUISSA

Arviointikysely 2016 lukiolaisille RTF Report - luotu :22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Romanikielen oppimistulokset vuosiluokilla Mari Huhtanen

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Verkonkäyttö. 1. Mitä seuraavista käytät aktiivisesti? (päivittäin). Voit valita useita vaihtoehtoja. Vastaajien määrä: 111. Facebook.

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA

Hyvinvointikysely oppilaille

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus oppilaiden näkemyksiä RJ Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa

3. vuoden opiskelijoiden kysely joulu 2016 FI - Kiitos vastanneille -raportti

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015

Oppilaskysely Opetuspalvelut

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Päättökysely 2018 tulokset

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Transkriptio:

Älypuhelimen käytön määrän vaikutus koulumenestykseen ja vireystasoon Nea Lindholm 14E, Eevi Prittinen 14E, Enni Leppänen 14C Lohjan Yhteislyseon lukio Ps7 toukokuu 2016

Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 1.1 Tutkimusaihe 2 1.2 Aikaisemmat tutkimukset 3 2. Tutkimusongelma 4 2.1 Tutkimushypoteesi 4 3. Tutkimusmenetelmät 4 4. Tutkimustulokset 5 5. Tutkimustulosten arviointi 11 6. Yhteenveto 12 7. Lähteet 13 8. Liitteet 14 1

1. Johdanto 1.1 Tutkimusaihe Tutkimme Lohjan Yhteislyseon lukion oppilaiden älypuhelimen käytön vaikutusta opiskelumenestykseen ja vireystasoon. Tavoitteenamme on saada selville vaikuttaako älypuhelimen käyttö oppitunneilla ja vapaa-ajalla opiskelijan vireystasoon tai opiskeluun, ja jos vaikuttaa, niin pitäisikö sen käyttöä vähentää. Koulumenestys kuvaa opiskelijan yksilöllistä menestymistä koulussa, sitä voidaan tarkastella koenumeroiden, todistusnumeroiden sekä keskiarvon avulla. Älypuhelimeksi lasketaan puhelin, jossa on käyttöliittymä, monipuolinen mukautettava sovellusvalikoima ja internetyhteys, sekä perinteiset matkapuhelintoiminnot. Kolmansien osapuolten on yleensä mahdollista tuottaa älypuhelimeen uusia sovelluksia. Vireystaso kuvaa ihmisen vireyden astetta. Vireystasolla on suuri merkitys mm. keskittymiselle ja oppimiselle. Keskiaivot säätelevät vireystasoa ja virkeyden rytmiä. Tutkimme älypuhelimen käytön määrää tunneissa (h/pv). Vireystasoa tutkimme esimerkiksi unen määrän (h/yö) ja heräämisten (krt/yö) avulla. Koulumenestyksen mittaamiseen käytämme opiskelijan keskiarvoa. 2

1.2 Aikaisemmat tutkimukset Aiemmin Lohjan yhteislyseon lukiossa on tehty yksi samantapainen tutkimus, jonka avulla myöhemmin vertaamme tutkimuksia ja niiden tuloksia keskenään. Löysimme tutkimuksen, jossa tutkittiin auttaako kännyköiden kieltäminen kouluissa positiivisesti opiskelumenestykseen. Tutkimus toteutettiin Texasin yliopistossa, Austinissa. Tutkimus näytti, että niissä luokkahuoneissa, jossa kännyköiden käyttö oli kielletty, opiskelijoiden testitulokset paranivat 6,41%. Se vastasi, että kouluvuotta olisi pidennetty viidellä päivällä, eli periaatteessa älypuhelinten käyttämättä jättäminen vastasi viiden päivän ylimääräistä opiskelua. 3

2. Tutkimusongelma Tutkimusongelmamme on älypuhelimen käytön vaikutus lukion opiskelijan koulumenestykseen eli oppimistuloksiin ja keskiarvoon sekä vireystilaan ja unen määrään. Yritämme selvittää tyttöjen ja poikien älypuhelimen käytön, iän ja unen määrän yhteyksiä keskiarvoon ja koulumenestykseen. Meitä kiinnostaa myös, huomaako opiskelija itse älypuhelimen käytön vaikuttavan oppimistuloksiin ja unen määrään sekä pitäisikö heidän omasta mielestään vähentää sitä. 2.1 Tutkimushypoteesi Tutkimuksemme hypoteesina on, että opiskelijat jotka käyttävät paljon älypuhelinta, menestyvät koulussa keskimääräisesti huonommin, kuin opiskelijat jotka käyttävät älypuhelinta vähän tai ei ollenkaan. Uskomme, että älypuhelimen käyttö saattaa myös vähentää unen määrää sekä laskea vireystasoa. Oletamme älypuhelimen käytön vähentävän keskittymistä opiskellessa. 3. Tutkimusmenetelmät Käytimme tutkimuksessa tekemäämme kyselylomaketta, joka on suunnattu 16-19-vuotiaille lukiolaisille. Tutkimusmenetelmämme oli kuvaileva kenttätutkimus. Jaoimme sen satunnaisesti luokkiin. Yritimme saada kattavasti ja tasaisesti tietoa eri ikäisiltä ja eri sukupuolta olevilta opiskelijoilta. Etsimme samanlaisia tutkimuksia internetistä, jotta voisimme vertailla saamiamme tuloksia aikaisempiin tuloksiin. Löytämissämme tutkimuksissa tutkittiin ainoastaan älypuhelimen käytön vaikutusta opiskeluun, mutta meidän tutkimuksessamme tutkitaan lisäksi älypuhelimen käytön vaikutusta vireystasoon. 4

4. Tutkimustulokset Teimme diagrammeja kyselymme vastausten perusteella ja analysoimme niitä. Vastaukset ovat prosentuaalisia, opiskelijoiden lukumäärä on siis ilmoitettu prosentteina. KUVIO 1. OPISKELIJOIDEN IKÄ JA KESKIARVO (opiskelijoiden määrä on ilmoitettu prosentteina) Kyselyyn vastasi yhteensä 125 opiskelijaa, joista 78 oli tyttöjä ja 47 poikia. Suurin osa vastanneista oli 17-vuotiaita. Pojilla selvästi yleisin keskiarvo oli 7-7.9 kun taas tytöillä yleisin oli 8-8,9, mutta myös 7-7.9 keskiarvo oli monella. 5

KUVIO 2. OPISKELIJOIDEN PUHELIMEN KÄYTTÖ PÄIVÄSSÄ (opiskelijoiden määrä on ilmoitettu prosentteina) Tutkimustulosten perusteella tytöt käyttävät päivässä puhelinta enemmän kuin pojat. Pojista 64% käyttää puhelinta päivässä noin 1-3 tuntia, kun taas tytöistä vain 25%. Tytöistä enemmistö eli hieman alle 40% käyttää puhelinta 3-5 tuntia päivässä. Sekä tytöistä että pojista noin 10% käyttää puhelintaan päivässä vain alle tunnin. Seitsemän tuntia tai enemmän puhelintaan käyttää tytöistä melkein 8%, mutta pojista vain 2%. 6

KUVIO 3. prosentteina) OPISKELIJOIDEN UNENMÄÄRÄ YÖSSÄ (opiskelijoiden määrä on ilmoitettu Kyselyssämme tuli selville, että n. 59% vastaajistamme nukkuvat yössä 6-7 tuntia. Suurin osa vastaajistamme ei mene aikaisemmin nukkumaan, sillä he käyttävät puhelintaan tai tietokonettaan. Tytöistä 28,2% ja pojista 15,2% tekevät läksyjä illalla ja osa vastaajista ei ole kotona silloin, kun heidän pitäisi mennä nukkumaan. Suurin osa kokee, ettei unen määrä ole riittävä, ja sen huomaa kaaviostakin. Koska nuorten unen määrä yötä kohden on suositeltu olevan vähintään 8 tuntia, on ymmärrettävää, että vireystaso ei ole niin korkealla opiskellessa, kun se ihanteellisessa tilanteessa olisi. 7

KUVIO 4. OPISKELIJOIDEN PUHELIMEN KÄYTTÖ OPPITUNNEILLA (opiskelijoiden määrä on ilmoitettu prosentteina) Ylemmästä taulukosta tulee ilmi, että tytöt käyttävät n. 11% useammin puhelinta oppitunneilla kuin pojat. Mutta tytöistä myös n. 10% eivät koskaan käytä puhelinta oppitunneilla, kun taas pojista n. 6% eivät käytä lainkaan. N. 30% sekä tytöistä että pojista käyttävät puhelintaan oppitunneilla sosiaalisen median selaamiseen sekä kavereiden kanssa puhumiseen. Mutta n. 23% pojista etsivät myös lisätietoa puhelimillaan oppituntien aiheista ja n. 17% tytöistä etsivät puhelimillaan lisätietoa. 8

KUVIO 5. OPISKELIJOIDEN PUHELIMEN KÄYTÖN VAIKUTUS KESKITTYMISEEN JA VIREYSTILAAN (opiskelijoiden määrä on ilmoitettu prosentteina) Halusimme saada selville, kokevatko opiskelijat, että älypuhelimen käytöllä olisi vaikutusta keskittymiseen tai vireystilaan. Vain harvat myönsivät, että puhelimen käyttö vaikuttaisi kumpaankaan. Lähes 40% tytöistä ei osaa sanoa vaikuttaako puhelimen käyttö keskittymiseen tai koulumenestykseen, kuitenkin enemmistö (35%) kokee, että puhelimen käytöllä ei olisi vaikutusta. Pojista suurin osa (40%) vastaa, että älypuhelimen käytöllä ei ole vaikutusta koulunkäyntiin. 9

Vaikka valtaosa vastanneista kertoi käyttävänsä puhelinta aina ennen nukkumaan menoa, niin suurin osa sekä tytöistä että pojista kokee, että puhelimen käytöllä ei ole vaikutusta uneen ja vireystilaan. KUVIO 6. OPISKELIJOIDEN PUHELIMEN KÄYTÖN VÄHENTÄMINEN (opiskelijoiden määrä on ilmoitettu prosentteina) Tuloksista tuli ilmi, että tytöistä 50% on sitä mieltä, että heidän omasta mielestään pitäisi vähentää puhelimen käyttöä. Pojista n. 45% on sitä mieltä ettei heidän tarvitsisi vähentää puhelimen käyttöä. N. 20-30% eivät osanneet sanoa pitäisikö heidän vähentää puhelimen käyttöä. 10

5. Tutkimustulosten arviointi Tutkimustuloksista selvisi, että opiskelijat käyttävät älypuhelinta paljon päivän aikana. Suurin osa opiskelijoista koki, että puhelimen käytöllä ei ole vaikutusta vireystilaan tai uneen eikä koulumenestykseen tai keskittymiseen. Uskomme kuitenkin, että älypuhelimen käytöllä on joissakin tapauksissa vaikutusta esimerkiksi koulunkäyntiin ja vireyteen, vaikutus on vain vaikea tunnistaa itse. Osa opiskelijoista vastasi, ettei osaa sanoa, vaikuttaako puhelimen käyttö edellä mainittuihin asioihin. Olimme kuitenkin yllättyneitä siitä, että oli myös niitä vastaajia, jotka myönsivät, että heidän pitäisi vähentää älypuhelimen käyttöä. Tutkimustulokset olisivat voineet olla selkeämmät, jotta niistä pystyisi helpommin tekemään johtopäätöksiä. Tutkimuksen tekeminen oli kuitenkin kiinnostavaa ja se sai meidät ajattelemaan omaa älypuhelimen käyttöämme. Otantamme oli suhteellisen laaja, noin 15 prosenttia koko lukion opiskelijoista. Kun menimme antamaan opiskelijoille kyselylomakkeen, suurella osalla oli älypuhelin käytössään tai ainakin lähettyvillä. Tästä saimme jo oletusta siitä, minkälaisia tuloksia on odotettavissa. 11

6. Yhteenveto Valitsimme tutkimusaiheeksi älypuhelimen vaikutuksen opiskeluun ja vireystasoon, sillä se on ajankohtainen keskustelunaihe, sekä meitä kiinnosti vaikuttaako älypuhelin negatiivisesti oppimenestykseen, keskittymiseen tai vireystasoon. Tutkimuksessamme selvisi, että älypuhelimen käytöllä on edes vähän negatiiviista vaikutusta opiskeluun, sekä kyselyyn vastanneista nukkuvat liian vähän, johtuen joko pitkään venyneestä opiskelusta tai liian myöhäisestä puhelimen käytöstä. Tutkimustulokset olisivat saattaneet olla selkeämmät, jos otanta olisi ollut suurempi, olemme kuitenkin tyytyväisiä tutkimukseemme sekä sen toteuttamiseen. Opimme tutkimuksen edetessä paljon aiheesta sekä huomatessamme älypuhelimen vaikutusta keskittymiseen ja oppimenestykseen, tulemme itsekin vähentämään sen käyttöä. 12

7. Lähteet http://www.peda.net/img/portal/3124373/ps7-2.pdf?cs=1432281162 (26.4.2016), http://www.cellular-news.com/story/67603.php (26.4.2016), Karrasch, Mira & al., Lukion psykologia 3, Keuruu, 2013 13

8. Liitteet - kyselylomake Miten älypuhelimen käyttö vaikuttaa opiskeluun ja vireystasoon? Vastaa alla oleviin kysymyksiin valitsemalla mielestäsi sopivin/sopivimmat vaihtoehdot. Kysely toteutetaan anonyymisti. 1. Olen 2. Ikä poika tyttö 16 v 17 v 18 v 19 v 3. Mikä on keskiarvosi? 5-5,9 6-6,9 7-7,9 8-8,9 9-10 4. Kuinka monta tuntia nukut yössä? 4-5 6-7 8-9 yli 9 5. Koetko unimäärän olevan riittävä? kyllä (siirry kohtaan 7.) ei 6. Miksi et mene aikaisemmin nukkumaan? teen läksyjä katson tv:tä olen tietokoneella käytän puhelinta en ole kotona jotain muuta, mitä? 7. Kuinka monta kertaa heräät yössä? 0 1-2 3-4 5 tai enemmän 14

8. Kuinka monta tuntia käytät puhelintasi päivässä? alle 1h 1-3h 3-5h 5-7h 7h tai enemmän 9. Käytätkö puhelinta iltaisin ennen nukkumaanmenoa? aina usein joskus harvoin en koskaan 10. Koetko puhelimen käytön vaikuttavan unen määrääsi tai vireystasoosi? kyllä en en osaa sanoa 11. Käytätkö puhelintasi oppitunneilla? aina usein joskus harvoin en koskaan 12. Käytän puhelinta (voit valita useamman vaihtoehdon) iltaisin oppitunneilla läksyjen yhteydessä välitunneilla muulloin, milloin? 13. Mihin käytät puhelintasi oppitunneilla? (voit valita useamman vaihtoehdon) etsin lisätietoa oppitunnin aiheista kuuntelen musiikkia pelaan selaan sosiaalista mediaa juttelen kavereiden kanssa jotain muuta, mitä? 14. Vaikuttaako puhelimen käyttö koulumenestykseesi ja/tai keskittymiseesi? kyllä ei en osaa sanoa 15. Pitäisikö sinun omasta mielestäsi vähentää puhelimen käyttöä? kyllä ei en osaa sanoa Kiitos vastauksestasi! 15