Luento 10: Kollektiivinen intentionaalisuus Tarkastellaan vielä lähemmin kollektiivista intentionaalisuutta, siis asenteiden ja tekojen attribuointia ryhmille. Vaikka kollektiivinen intentionaalisuus käsittelee ryhmien mentaalisia tiloja, se ei edellytä kollektiivista mieltä vaan yksilöiden mielten suuntautuneisuutta (aboutness) samoihin kohteisiin tai sisältöihin. Ei myöskään välttämättä edellytä ryhmien hyväksymistä agenteiksi. Yhteistoiminnan selittäminen ja ymmärtäminen vaatii kollektiivisen intentionaalisuuden ymmärtämistä: Esimerkki (sade puistossa vs. moderni baletti, John Searle): Ihmiset istuskelevat puistossa nurmikolla. Yht äkkiä alkaa sataa ja kaikki juoksevat puiston keskellä olevan sadekatoksen alle. Tilanteessa ei ole yhteistoimintaa ja kunkin intentiota voisi kuvata lausella Minä juoksen sadekatoksen alle. Täsmälleen sama ulkoinen käyttäytyminen voisi olla tulosta modernista baletista, jossa hajallaan oleva ryhmä tanssijoita kerääntyy samaan paikkaan. Tässä tilanteessa yksilöiden intentiot ovat kuitenkin seurausta yhteisestä intentiosta. 130 / 146 Ryhmäasenteet Mitä yhteisillä intentioilla sitten tarkoitetaan? Arkikielessä halujen, aikomusten ja uskomusten attribuointi ryhmille on tavallista. Esim. EU uskoo, että Suomi pysyy talousruodussa, Suomi haluaa yritysten kasvavan, USA aikoo vastata Venäjän hakkerointiin. Jotkut filosofit (esim. Quinton) väittävät, että ryhmille attribuoitavat asenteet palautuvat yksilöiden asenteisiin: Jos sanotaan, että ryhmä G uskoo että p, niin se tarkoittaa vain, että kaikki tai suurin osa ryhmän jäsenistä uskooettä p. Tällaisia asenteita kutsutaan summatiivisiksi. Jos ryhmällä on summatiivinen uskomus että p, on välttämätöntä että jollakin ryhmän jäsenellä on uskomus että p. 131 / 146
Ryhmäasenteet (2) Margaret Gilbert on argumentoinut, että varsinaiset ryhmäuskomukset ovat kuitenkin ei-summativiisia joten niiden reduktio yksilöiden uskomuksiin epäonnistuu: Ryhmille attribuoidaan joskus uskomuksia vaikka yhdelläkään ryhmän jäsenellä ei olisi samansisältöistä uskomusta (esim. hallitus uskoo, että työttömyys puolittuu ensi vuonna ). Toisaalta ryhmille ei voi automaattisesti attribuoida uskomusta jäsenten uskomusten perusteella: vaikka kaikki hallituksen jäsenet uskoisivat että huomenna on pakkasta, tätä uskomusta ei voi suoraan attribuoida hallitukselle (ellei sääennusteen tekeminen jollain tavalla liity hallituksen toimiin). Hänen mukaansa ryhmäasenteissa on kyse siitä, että ryhmän jäsenet päättävät ryhmän kannasta tai tavoitteesta ja sitoutuvat siihen ryhmän jäsenenä toimiessaan. 132 / 146 Ryhmäuskomukset (1) Gilbertin analyysi on seuraavanlainen: Ryhmä G uskoo, että p, joss G:n jäsenet muodostavat yhteisen sitoumuksen (joint commitment) uskoa p yhtenä kokonaisuutena (as a body). Yhteinen sitoumus muodostuu kun jäsenet ilmaisevat muille halukkuutensa muodostaa sitoumus ja tämä on ryhmässä yleistä tietoa (common knowledge). 133 / 146
Ryhmäuskomukset (2) Raimo Tuomela on ehdottanut seuraavanlaista analyysia: Ryhmä G uskoo, että p, joss G:ssä on operatiiviset jäsenet H 1,...,H m siten, että 1. jäsenet H 1,...,H m yhteisesti hyväksyvät p:n G:n näkemykseksi toimiessaan tehtävissään G:n jäseninä. 2. Operatiivisten jäsenten keskuudessa on yleinen uskomus (mutual belief) siitä, että 1. 3. Kohdan 1 takia ei-operatiiviset jäsenet ovat taipuvaisia hyväksymään (ainakin implisiittisesti) että p ryhmän G jäseninä. 4. Ryhmässä on yleinen uskomus siitä, että 3. 134 / 146 Mikä ryhmäasenteissa on kollektiivista? Intentionaalisilla asenteilla ajatellaan tavallisesti olevan kolme komponenttia: subjekti, tyyppi (tai moodi) ja sisältö. Jos minä uskon, että 2+2=4,niin tämän intentionaalisen asenteen subjekti on minä, tyyppi on uskomus ja sisältö on 2+2=4. Kun kysytään, mikä kollektiivisesti intentionaalisissa tiloissa on kollektiivista, niin eri filosofit paikallistavat kollektiivisuuden eri tavoin: I Gilbert: subjekti I Tuomela, Searle: tyyppi I Bratman: sisältö Tarkastellaan esimerkkeinä ryhmäaikomuksia eli kollektiivisia intentioita. 135 / 146
Ryhmäaikomukset (1) Gilbertin analyysi: Henkilöillä H 1 ja H 2 on jaettu intentio (shared intention) tehdä J joss he ovat yhteisesti sitoutuneet (jointly committed) aikomaan yhtenä kokonaisuutena (as a body) tehdä J Vaihtoehtoinen muotoilu: Henkilöillä H 1 ja H 2 on jaettu intentio tehdä J joss he konstituoivat pluraalisubjektin (plural subject) jolla on intentio tehdä J. Yhteiset sitoumukset ovat samanlaisia kuin yksilöiden sitoumukset, jotka liittyvät intentioihin, mutta niistä ei voi yksipuolisesti irrottautua, vaan niihin liittyy obligaatioita muille ryhmän jäsenille. 136 / 146 Ryhmäaikomukset (2) Raimo Tuomelan analyysi yhteisistä intentioista: Agenteilla H 1...H i...h m on yhteinen intentio (joint intention) tehdä yhteinen teko (joint action) J, joss 1. Jokaisella heistä on me-intentio tehdä J ja 2. Heillä on yleinen uskomus (mutual belief) siitä että 1. Tuomelan analyysi me-intentioista (hieman yksinkertaistettuna): Ryhmän G jäsen H i me-aikoo tehdä kollektiivisen teon J joss 1. H i aikoo tehdä oman osuutensa J:stä, 2. H i uskoo, että J:n tekemisen edellytykset vallitsevat, erityisesti että riittävä määrä G:n jäsenistä tekevät omat osuutensa J:stä, mikä normaaliolosuhteissa johtaa J:n intentionaaliseen tekemiseen, 3. H i uskoo, että G:ssä vallitsee yleinen uskomus (mutual belief) siitä, että J:n tekemisen edellytykset vallitsevat. 4. Kohta 1 on voimassa osittain siitä syystä, että 2 ja 3 ovat. 137 / 146
Ryhmäaikomukset (3) Michael Bratmanin analyysi kahden agentin (minä ja sinä) tapauksessa: Me aiomme tehdä teon J, joss 1. a: Minä aion, että me teemme J:n. b: Sinä aiot, että me teemme J:n. 2. Minä aion että me teemme J:n kohtien 1a ja 1b mukaisesti ja niiden sekä niihin liittyvien toisiinsa sopivien osasuunnitelmien takia. Sinä aiot samoin. 3. Kohdat 1 ja 2 ovat meille yleistä tietoa (common knowledge). 138 / 146 Ryhmäaikomukset (4) Eri kantojen kannattajien välillä on jatkuvaa keskustelua kantojen keskinäisestä paremmuudesta. Bratmanin teoria jossa kollektiivisuus rajoittuu intentionaalisten tilojen sisältöihin tekee vähiten ontologisia sitoumuksia, sillä siinä ei tarvita uudentyyppisiä intentionaalisia tiloja sen lisäksi mitä tavanomainen BDI-tyyppinen agenttius edellyttää. Toisaalta Bratmanin on kritisoitu siitä, että se vetoaa epätavallisiin intentiohin joilla on propositionaalinen sisältö, siis intentiohin muotoa intentio että. Yleensä intentioiden ajatellaan kohdistuvan tekoihin, tarkemmin omiin tekoihin, eikä ole aivan selvää kuinka voisi aikoa, että me teemme jotain. 139 / 146
Ryhmäaikomukset (5) Searlen ja Tuomelan kannat olettavat erityisiä me-intentioita. Heillä siis kollektiivisuus koskee sisällön lisäksi myös intentionaalisen tilan tyyppiä. Searle ei analysoi me-intentioita vaan väittää että ne ovat sui generis -tyyppisiä tiloja. Niiden ontologinen subjekti on yksilö, mutta intentionaalinen subjekti on ryhmä. Searle on kritisoinut Tuomelaa pyrkimyksestä redusoida me-intentiot tavallisiin intentioihin ja uskomuksiin, mutta tämä kritiikki perustuu väärinymmärrykselle. Gilbertille ryhmä itse on intentionaalisen tilan ontologinen subjekti: Intentio attribuoidaan ryhmälle. Myös aiemmin mainitut ryhmäagenttiutta puolustavat kannat (Pettit, Rovane, Tollefsen) kuuluvat kollektiivisen subjektin hyväksyviin kantoihin. Tuomelakin hyväksyy ryhmäagenteista ja -asenteista puhumisen mutta hänen mukaansa se on osin metaforista, koska ryhmät eivät voi toimia ilman että joku ryhmän jäsen toimii. Gilbertin kantaa on kritisoitu siitä, että sen mukaan yhteistoimintaan liittyy aina obligaatioita. Erityisesti Bratman on haastanut tätä kantaa. 140 / 146 Ryhmäpäättely (1) Tarkastellaan vielä Tuomelan (2013) esittämää argumenttia, jonka mukaan ainoastaan me-moodi-teoriat pystyvät tyydyttävästi ratkaisemaan tietyntyyppisiä usean agentin koordinaatio-ongelmia. Tuomelan mukaan yhteistoimintaa voi tapahtua joko minä-moodissa tai me-moodissa. Minä-moodissa yksilö voi esimerkiksi tavoitella ryhmän yhteistä hyvää, mutta hän toimii vain omien yksityisten intentioidensa perusteella. Me-moodissa hänen intentionsa perustuvat ryhmän yhteiseen intentioon. Ryhmän intentio toimii siis perusteena yksilön intention muodostamiselle ja intentionaaliselle toiminnalle. Eroa voi havainnollistaa tarkastelemalla sosiaalisia dilemmoja, joissa yksityinen ja yhteinen etu ovat ristiriidassa. Tällaisia tilanteita tutkitaan peliteoriassa joka on yhteiskuntatieteissä, erityisesti taloustieteessä, käytetty menetelmä rationaalisen toiminnan teoreettiseen tarkasteluun. 141 / 146
Ryhmäpäättely (2) Peliteorian mukaan rationaaliset agentit maksimoivat utiliteettiaan, joka kuvaa kaikkia agenttia motivoivia tekijöitä. Agenteilla on myös yleisiä uskomuksia vuorovaikutustilanteen luonteesta ja toisten agenttien rationaalisuudesta. Vuorovaikutustilanteita voidaan mallintaa pelimatriiseina kuten seuraava dilemmatilannetta kuvaava vangin dilemma (prisoner s dilemma, PD): PD C D C 3,3-4,4 D 4,-4 1,1 Peliteoria osoittaa, että rationaaliset agentit päätyvät aina lopputulemaan D,D, joka on kuitenkin kaikkien kannalta huonompi vaihtoehto kuin C,C. Monet yhteiskunnalliset instituutiot näyttäisivät pinnallisesti katsottuna jakavan PD-tyyppisen rakenteen, mutta ne kuitenkin toimivat ja ihmiset ylläpitävät niitä vapaaehtoisesti ) kuinka yhteistyö selitetään? 142 / 146 Ryhmäpäättely (3) Yksi suosittu tapa selittää yhteistyö perustuu oletukseen, että ihmisiä motivoivat myös muut asiat kuin oma etu. Tätä voidaan mallintaa preferenssitransformaatiolla. Ideaalitapauksessa jokaista motivoi yhteinen etu ja silloin matriisi voidaankin muuttaa (korvaamalla aiemmat luvut kummankin pelaajan utilteetin keskiarvolla) seuraavanlaiseksi Hi-Lo-peliksi: Hi-Lo Hi Lo Hi 3,3 0,0 Lo 0,0 1,1 Mitä tässä tulisitehdä? Useimmat ihmiset valitsevat Hi ja pitävät sitä rationaalisena. Peliteoria ei kuitenkaan pysty suosittelemaan sitä vaan sallii kummankin vaihtoehdon, joten siitä ei ole hyötyä tekojen koordinoinnissa. 143 / 146
Ryhmäpäättely (3) Yksi suosittu tapa selittää yhteistyö perustuu oletukseen, että ihmisiä motivoivat myös muut asiat kuin oma etu. Tätä voidaan mallintaa preferenssitransformaatiolla. Ideaalitapauksessa jokaista motivoi yhteinen etu ja silloin matriisi voidaankin muuttaa (korvaamalla aiemmat luvut kummankin pelaajan utilteetin keskiarvolla) seuraavanlaiseksi Hi-Lo-peliksi: Hi-Lo Hi Lo Hi 3,3 0,0 Lo 0,0 1,1 Mitä tässä tulisitehdä? Useimmat ihmiset valitsevat Hi ja pitävät sitä rationaalisena. Peliteoria ei kuitenkaan pysty suosittelemaan sitä vaan sallii kummankin vaihtoehdon, joten siitä ei ole hyötyä tekojen koordinoinnissa. 143 / 146 Ryhmäpäättely (4) Yksilön käytännöllinen päättely, joka aloittaa yksilön asenteista joilla on kollektiivinen sisältö (yhteisen hyvän tavoittelu) ja pyrkii niiden perusteella vastaamaan kysymykseen mitä minun tulisi tehdä? ei näytä riittävän. Ryhmäpäättely (team reasoning) on päätöksentekomenetelmä, jossa ryhmän jäsenet kysyvätkin itseltään ensin mitä meidän tulisi tehdä? (Tätä voi kutsua päättelyn transformaatioksi.) Ratkaisu on tällöin ilmeinen: Meidän tulisi tehdä kollektiivinen teko Hi,Hi, mistä kukin voi päätellä että itse pitäisi tehdä siitä oma osuutensa, siis valita Hi. Ryhmäpäättelyn teoriaa ovat kehittäneet erityisesti taloustieteilijät Robert Sugden ja Michael Bacharach osin filosofisen kollektiivista intentionaalisuutta käsittelevän keskustelun inspiroimina. Ei ole selvää voiko tähän lopputulokseen päästä pelkillä minä-muotoisilla intentioilla joissa kollektiivisuutta esiintyy pelkästään intention sisällössä, mutta me-intentioilla ja ryhmäintentioilla praktinen päättely onnistuu. 144 / 146
Ryhmäpäättely (5) Esimerkki (Yhdessä lounastaminen): Oletetaan että olemme sopineet syövämme lounasta yhdessä tiettyyn aikaan, mutta emme ole muistaneet sopia paikkaa emmekä pysty kommunikoimaan. Mahdollisia vaihtoehtoja on kaksi, Hi ja Lo, ja kummankin mielestä Hi on parempi. Ryhmän aikomuksesta voimme kumpikin tahollamme päätellä seuraavasti: Me aiomme lounastaa yhdessä. Me onnistumme lounastamaan yhdessä joss valitsemme ryhmän teoksi joko HiHi tai LoLo. Meidän mielestämme teko HiHi on parempi kuin teko LoLo. Siispä me aiomme tehdä teon HiHi Siispä minä aion tehdä oman osuuteni HiHi:sta, siis Hi:n 145 / 146 Lähteitä Bratman, Michael E. 1987. Intention, Plans, and Practical Reason. Harvard University Press. Davidson, Donald. 1963. Actions, Reasons, and Causes. The Journal of Philosophy LX (23): 685 700. List, Christian, and Philip Pettit. 2011. Group Agency: the Possibility, Design, and Status of Corporate Agents. Oxford:OxfordUniversityPress. Mele, Alfred R. 2003. Motivation and Agency. Oxford University Press. O Brien, Lilian. 2015. Philosophy of Action. Basingstoke, Hampshire: Palgrave Macmillan. Sehon, Scott. 2005. Teleological Realism. MIT Press. Stoutland, Frederick. 2008. The Ontology of Social Agency. Analyse & Kritik 30: 533 551. Tollefsen, Deborah Perron. 2015. Groups as Agents. Cambridge, UK: Polity Press. Tuomela, Raimo. 2013. Social Ontology: Collective Intentionality and Groups Agents. OxfordUniversityPress. Williams, Bernard. 1981. Internal and External Reasons. In Moral Luck, 101 113. Cambridge University Press. 146 / 146