Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 Espoo 2011

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä 2 1. Johdanto 3 2. Tulokset 3 2.1. Luontotyyppi- ja kasvillisuusselvitys 3 2.2. Linnustoselvitys 4 2.3. Lepakkoselvitys 7 2.4. Liito-oravaselvitys 9 2.5. Viitasammakkoselvitys 9 3. Johtopäätökset ja toimenpidesuositukset 10 4. Kirjallisuus 12 Liite 1. Menetelmäkuvaukset 14 Liite 2. Luokiteltujen lintulajien esittelyt 18 Liite 3. Taustatietoa Suomen lepakoista 21 Liite 4. Viitasammakon biologiaa 25 Liite 5. Uhanalaisluokat, erityisesti suojeltavat lajit, EU:n direktiivit, Suomen kansainväliset vastuulajit ja rauhoitetut lajit 26 Liite 6. Luonnonsuojelu-, metsä- ja vesilain mukaiset luontotyypit 30 Kannen kuva: Suojeltavien kosteikkoluontotyyppien kokonaisuuden länsireunaa 7.8.2011. Kohde on myös viitasammakon lisääntymispaikka. Henna Makkonen Karttakuvat Faunatica Oy Pohjakartat Maanmittauslaitos lupanro 792/MML/11 Kirjoittajat: Marko Nieminen Paavo Hellstedt (lepakot) Henna Makkonen (kasvillisuus ja luontotyypit) Seppo Niiranen (linnut) Kiitokset: Kari Harju (Helsingin kaupunki); Riitta Ikäheimo (Vihdin kunta).

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 2 Tiivistelmä Tässä raportissa esitellään vuonna 2011 Vihdin kunnan Eerolan tilan lähiympäristössä (tontti 1:548/1) tehtyjen luontoselvitysten tulokset. Työn tilasi Helsingin kaupungin rakennusvirasto ja toteutti Faunatica Oy. Luontoselvitykseen sisältyivät seuraavat osatyöt: 1. Luontoarvojen taustaselvitys: aiempien luontotietojen kokoaminen 2. Luontoarvojen perusselvitys: luontotyyppien ja huomionarvoisten putkilokasvien kartoitus 3. Linnustoselvitys 4. Lepakkoselvitys 5. Liito-oravaselvitys 6. Viitasammakkoselvitys. Selvitysalueella on yksi metsä- ja vesilakien luontotyyppejä sisältävä kohde eli alueen keskiosissa sijaitseva lampi suo- ja kosteikkoreunuksineen. Kohde toimii myös viitasammakon lisääntymispaikkana, jonka hävittäminen tai heikentäminen on luonnonsuojelulain mukaisesti kiellettyä. Kohde sisältyy myös tärkeimmän linnustoalueen rajaukseen. Alueen käyttöä suunniteltaessa tulee huolehtia lammen ja sitä ympäröivän suo- ja kosteikkoalueen vesitalouden säilymisestä muuttumattomana. Selvitysalueella pesi tai mahdollisesti pesi ainakin 44 lintulajia, joista kuusi on luokiteltuja (lintudirektiivin lajeja, silmälläpidettävä laji ja Suomen vastuulaji). Lisäksi havaittiin useita linnustolle arvokkaiden alueiden määrittelyä tukevia indikaattorilajeja. Tärkein linnustoalue sisältää lammen ympäröivine kosteikkoineen sekä siihen liittyvät yhtenäiset metsäalueet. Alueella havaittiin viisi pohjanlepakkoa, yksi vesisiippa ja yksi viiksisiippa/isoviiksisiippa. Yhtään lepakkokoloniaa ei löytynyt. Selvitysalueella ei ole sellaisia lepakoille erittäin tärkeitä paikkoja, joissa tehdyt muutokset haittaisivat oleellisesti lajien elinolosuhteita. Suojeltavia tai uhanalaisia putkilokasviesiintymiä tai luonnonsuojelulain mukaisia luontotyyppejä ei havaittu. Myöskään merkkejä liito-oravan esiintymisestä ei havaittu, mutta alueella on liitooravalle sopivaa metsikköä.

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 3 1. Johdanto Tässä raportissa esitellään tulokset vuonna 2011 Vihdin kunnan Eerolan tilan lähiympäristössä (tontti 1:548/1) tehdyistä luontoselvityksistä. Selvitysalueen koko on n. 40 ha (kuva 1). Selvityksen tilasi Helsingin kaupungin rakennusvirasto ja toteutti Faunatica Oy. Työssä noudatettiin soveltuvin osin Södermanin (2003) ohjeistusta kaavoitusta varten tehtävistä luontoselvityksistä. Luontoselvitykseen sisältyivät seuraavat osatyöt (osatöiden sisällöt ja käytetyt menetelmät kuvaillaan yksityiskohtaisesti liitteessä 1): 1. Luontoarvojen taustaselvitys: aiempien luontotietojen kokoaminen 2. Luontoarvojen perusselvitys: luontotyyppien ja huomionarvoisten putkilokasvien kartoitus 3. Linnustoselvitys 4. Lepakkoselvitys 5. Liito-oravaselvitys 6. Viitasammakkoselvitys. 2. Tulokset 2.1. Luontotyyppi- ja kasvillisuusselvitys Selvitysalueella ei havaittu suojeltavia tai uhanalaisia putkilokasviesiintymiä tai luonnonsuojelulain mukaisia luontotyyppejä. Selvitysalueella on yksi metsä- ja vesilakien luontotyyppejä sisältävä kokonaisuus: Osittain umpeutunut ja useammiksi lampareiksi pirstoutunut, pitkälti nevojen reunustama suolampi, joka täyttää sekä vesi- että metsälain kriteerit. Lampareita ympäröivät nevat ovat metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Suon keskeisimmät osat ovat reuna-alueiden ojituksista huolimatta luonnontilaiseen rinnastettavassa tilassa. Kokonaisuudella on korkeat luontoarvot kuvion mosaiikkimaisuudesta ja kasvillisuuden monipuolisuudesta johtuen. Kuvio rajautuu luoteessa ojitettuun, pensoittuneeseen nevaan, pohjoisessa laidunniittyyn, idässä nuorehkoihin talousmetsiin, etelässä lehtipuuvaltaisiin talousmetsiin ja lännessä kuusivaltaiseen, lehtomaiseen kangasmetsään. Kuviorajaukseen on sisällytetty koko avovesi- ja kosteikkoalue (kuva 1). Nevan kasvillisuutena on mm. suovehkaa (Calla palustris), järvikortetta (Equisetum fluviatile), karpaloa (Vaccinium oxycoccos), pullosaraa (Carex rostrata), riippasaraa (Carex magellanica), kurjenjalkaa (Potentilla palustris), suo-orvokkia (Viola palustris) ja pyöreälehtikihokkia (Drosera rotundifolia). Lammessa kasvaa runsaasti lumpeita (Nymphaea alba).

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 4 Kuva 1. Vihdin Eerolan selvitysalueen rajaus (vihreä katkoviiva) ja huomionarvoisen luontotyyppikuvion rajaus (sininen viiva). 2.2. Linnustoselvitys Maastohavainnoinnin mukaan selvitysalueella pesi tai mahdollisesti pesi ainakin 44 lintulajia vuonna 2011 (taulukko 1). Todennäköisesti joku pesimälaji jäi huomaamatta, koska havaintoja ei kertynyt seuraavista lajeista sopivasta pesimäympäristöstä huolimatta: leppälintu, kultarinta, tiltaltti, töyhtötiainen, viherpeippo, punavarpunen ja pikkulepinkäinen. Osalla näistä lajeista vuosittaiset vaihtelut voivat olla suuria ja kartoitusvuonna ainakin sirittäjiä tuntui olevan vähän. Selvitysalue on sen verran pieni, että joidenkin havaitsemattomien lajien reviiri voi hyvinkin ulottua alueelle, mutta pesintä on muualla. Osa havaituista lajeista pesii ilmeisesti selvitysalueen ulkopuolella, mutta käyttää selvitysaluetta osana reviiriään. Korppipari havaittiin pari kertaa, mutta pesä oli nähtävästi muualla. Myös palokärki havaittiin ja vaikka sopivia pesäpuita olisi, niin tällä kertaa pesintä on ollut alueen ulkopuolella. Selvitysalueella havaittiin pesimälajien lisäksi lintuja, joita ei tulkittu pesiviksi alueella tai

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 5 lähistöllä. 22.5. lensi kaksi laulujoutsenta lännestä laskeutuen joko lammelle tai viereiselle pellolle. Hetken kuluttua linnut palasivat länteen päin. Eerolan talon pihapiirissä viihtyi parvi naakkoja, jotka olivat joko pesimättömiä tai pesivät jossain kauempana. Lisäksi Eerolan talon itäpuoleisessa kuusivaltaisessa metsässä oli pohjantikan syöntijätöksiä ilmeisesti edelliseltä talvelta. Taulukko 1. Vuoden 2011 selvityksessä havaitut lintulajit (todennäköinen tai mahdollinen pesintä). Telkkä Bucephala clangula Vastuulaji Pensaskerttu Sylvia communis Pyy Bonasa bonasia EU D1 Lehtokerttu Sylvia borin Kurki Grus grus EU D1 Mustapääkerttu Sylvia atricapilla Lehtokurppa Scopax rusticola Sirittäjä Phylloscopus sibilatrix NT Metsäviklo Tringa ochropus Pajulintu Phylloscopus trochilus Uuttukyyhky Columba oenas Hippiäinen Regulus regulus Sepelkyyhky Columba palumbus Harmaasieppo Muscicapa striata Käki Cuculus canorus Kirjosieppo Ficedula hypoleuca Harmaapäätikka Picus canus EU D1 Hömötiainen Parus montanus Palokärki Dryocopus martius EU D1 Kuusitiainen Parus ater Käpytikka Dendrocopos major Sinitiainen Parus caeruleus Kiuru Alauda arvensis Talitiainen Parus major Metsäkirvinen Anthus trivialis Puukiipijä Certhia familiaris Västäräkki Motacilla alba Närhi Garrulus glandarius Peukaloinen Troglodytes troglodytes Harakka Pica pica Rautiainen Prunella modularis Varis Corvus cornix Punarinta Erithacus rubecula Korppi Corvus corax Mustarastas Turdus merula Peippo Fringilla coelebs Räkättirastas Turdus pilaris Vihervarpunen Carduelis spinus Laulurastas Turdus philomelos Pikkukäpylintu Loxia curvirostra Punakylkirastas Turdus iliacus Punatulkku Pyrrhula pyrrhula Hernekerttu Sylvia curruca Keltasirkku Emberiza citrinella Lajikohtainen tarkastelu: EU:n lintudirektiivin, uhanalaiset, silmälläpidettävät ja Suomen vastuulajit Vuonna 2011 havaittiin yhteensä kuusi luokiteltua lintulajia. Havaintopaikat esitetään kuvassa 2. Lajeista on tarkemmat esittelyt liitteessä 2. Telkkä Telkkäpari havaittiin lammella 27.5. ja naaras 22.5. Pesintää ei varmistettu alueella, mutta se on todennäköinen jossain lähistöllä. Telkälle sopivia pönttöjä voisi ripustaa lammen rannalle. Pyy Pyy saatiin vastaamaan houkutusääneen 22.5. Koiras lensi pian aivan vierelle ja yritti häätää vieraan koiraan reviiriltään. Siis ainakin yksi pyyreviiri on selvitysalueella, jonne mahtuisi reviiri tai pari lisää. Kurki Kurjen pesintä onnistui ainakin pieniin poikasiin asti. 3.6. löydettiin vahingossa kartoituksen yhteydessä pesä lammen saarekkeesta. Pesän vierellä piipitti pieni poikanen ja toinen muna oli vielä kuoriutumatta (kuva 2.1). Emot menivät tässä tapauksessa metsään piiloon, eivätkä nousseet

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 6 lentoon, kuten aiemmilla käynneillä. Koska pesä huomattiin viimeisellä kartoituskäynnillä, eikä alueella käyty myöhemmin, pesinnän onnistumisesta ei ole tietoa. Kurki vie useimmiten poikasensa kauemmaksi pesältä. Ruokailualueet voivat olla kilometrienkin päässä poikasten synnyinpaikasta. Harmaapäätikka 29.4. kuului soidinhuutoa läheltä lampea, pellon reunapuista. Alue on sopivaa pesimäympäristöä lajille. Pesä on voinut olla selvitysalueen ulkopuolella. Palokärki 29.4. äänteli palokärki selvitysalueen länsiosassa. Pesä on ilmeisesti ollut alueen ulkopuolella. Sirittäjä Vain yksi sirittäjä havaittiin kartoituksissa. 3.6. lauloi koiras selvitysalueen eteläosassa. Kartoitusvuonna sirittäjiä oli vähän, alueella on sopivaa elinympäristöä useammallekin parille. Kuva 2. Luokiteltujen lintulajien havainnot vuonna 2011.

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 7 Lajikohtainen tarkastelu: aiemmin alueellisesti uhanalainen lintulaji Uuttukyyhky Eerolan talosta jonkin verran kaakkoon puhalteli uuttukyyhky 29.4. Laji pesii joko vanhaan palokärjen pesäkoloon tai pönttöön. Uuttukyyhkyä voidaan auttaa lisäämällä sopivankokoisia pönttöjä peltojen ja niittyjen reunoille. Laji oli aiemmin alueellisesti uhanalainen (RT) 2avyöhykkeellä (Ympäristöministeriö 2001), mutta ei enää uusimmassa arvioinnissa (BirdLife Suomi 2011). Lajikohtainen tarkastelu: muut huomionarvoiset lintulajit Havaintokartalle merkittiin luokiteltujen lintulajien lisäksi sellaisia indikaattorilajeja, jotka tukevat linnustolle arvokkaiden alueiden määrittelyä (kuva 3). Lehtokurppa. Yksi yksilö havaittiin viimeisellä käynnillä. Lintu oli soidinlennossa, joten reviirin tulkinta on vaikeaa. Metsäviklo havaittiin kahdessa paikassa. 27.4. soistuneessa, ojitetussa metsässä ja 29.4. lammelle menevän ojan varressa. Käki. Kaksi reviiriä merkittiin kartalle. Käellä on laaja reviiri, joten parien määrän tulkitseminen on vaikeaa. Käpytikka. Neljä reviiriä tulkittiin havainnoista. Selvitysalueella on vahva käpytikkakanta. Peukaloisia havaittiin viisi laulavaa koirasta. Selvitysalueella on runsaasti sopivaa pesimäympäristöä peukaloiselle, lajin suosimia kaatuneita puita ja risukoita on runsaasti. Mustapääkerttu. Kolme laulavaa koirasta havaittiin selvitysalueen eteläosassa. Hömötiainen. Havainnoista tulkittiin neljä reviiriä selvitysalueelle. Kuusitiainen oli kartoitusvuonna runsas selvitysalueella. Havainnoista tulkittiin kuusi reviiriä. Puukiipijä. Selvitysalueella havaittiin neljä puukiipijäreviiriä. Kovan talven jäljiltä puukiipijäkanta oli vähäinen, joten määrää voidaan pitää runsaana. Sopivaa elinympäristöä tuntuu riittävän tällä alueella puukiipijälle. Närhi. Selvitysalueella tulkittiin olevan kolme närhireviiriä. Laji on erittäin piileskelevä pesimäaikaan, joten joku reviiri on voinut jäädä huomaamatta. Punatulkku. Vain yksi reviiri tulkittiin parista havainnosta. Punatulkku on närhen ohella huomaamaton pesimäaikaan, luultavasti alueella on useampi punatulkkupari. 2.3. Lepakkoselvitys Kolmella kartoituskerralla tehtiin koko alueella yhteensä seitsemän lepakkohavaintoa (kuva 4), joista viisi oli pohjanlepakosta, yksi vesisiipasta ja yksi viiksisiipasta/isoviiksisiipasta. Kuvaan 4 on merkitty paikat joissa havainnot tehtiin. Kesäkuussa havaintoja kertyi neljä: kohdassa 1 (pohjanlepakko), kohdassa 3 (vesisiippa) ja kohdassa 5 (kaksi pohjanlepakkoa). Heinäkuussa saatiin vain yksi havainto: kohdassa 2 (pohjanlepakko). Elokuussa havaittiin kohdassa 4 viiksisiippa/isoviiksisiippa ja kohdassa 5 pohjanlepakko.

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 8 Kuva 3. Huomionarvoisten lintulajien havainnot vuonna 2011. Selvitysalueelta ei löytynyt yhtään lepakkokoloniaa. Alueella on kuitenkin muutama paikka, joissa lepakot viihtyvät. Eerolan rakennusten (eivät sisältyneet selvitysalueeseen) liepeillä lepakot liikehtivät, mutta vähäisistä havainnoista voidaan tulkita, ettei siellä todennäköisesti ollut lisääntymiskoloniaa kesällä 2011. Lepakot saattavat kuitenkin käyttää rakennuksia luonnonsuojelulain mukaisena levähdyspaikkana. Alueet, joilla lepakot liikehtivät ja olivat ruokailemassa, luokiteltiin luokan III lepakkoalueiksi (muu lepakoiden käyttämä alue, mahdollisuuksien mukaan maankäytössä tulisi huomioida alueen arvo lepakoille; kuva 5). Näitä alueita ovat Eerolan tilalta lähtevien teiden varret ja osa peltoaukion reunoista. Ykkös- tai kakkosluokan lepakkoalueita ei tässä kartoituksessa havaittu. Lepakoiden biologiaa esitellään tarkemmin liitteessä 3.

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 9 Kuva 4. Lepakkoselvityksessä kuljettu reitti (sininen katkoviiva) ja lepakkohavainnot (punaiset tähdet; numeroiden selitykset ovat tekstissä). Selvitysalue on rajattu punaisella viivalla. 2.4. Liito-oravaselvitys Alueella on liito-oravalle sopivaa metsikköä, jossa on runsaasti järeitä kuusia sekä haapaa ja koivua. Lajille sopivan alueen rajaus on käytännössä sama kuin tärkeän linnustoalueen rajaus (ks. kuva 6). Lajia ei havaittu. 2.5. Viitasammakkoselvitys Selvitysalueella on viitasammakon lisääntymispaikka. Viitasammakoita oli 27.4. äänessä noin 10 yksilöä klo 17:50 kartalle merkityn lammen koillispuolen kosteikkoalueella (ks. kansikuva & kuva 7). Samaan aikaan myös sammakot ääntelivät aktiivisesti. Viitasammakon biologiaa esitellään tarkemmin liitteessä 4.

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 10 Kuva 5. Vihdin Eerolan alueen lepakkoluokitus. Vihreällä vinoviivoituksella on merkitty luokan III lepakkoalueet. Selvitysalueen rajaus on punaisella. 3. Johtopäätökset ja toimenpidesuositukset Alueen käyttöä suunniteltaessa tulee huolehtia lammen ja sitä ympäröivän suo- ja kosteikkoalueen vesitalouden säilymisestä muuttumattomana (ks. kansikuva & kuva 7). Tämä on erityisen oleellista EU:n luontodirektiiviin listatun viitasammakon kannalta, sillä sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on kielletty. Myös metsä- ja vesilaki velvoittavat säästämään tämän kohteen luonnontilaisena. Selvitysalueella ei ole sellaisia lepakoille erittäin tärkeitä paikkoja, joissa tehdyt muutokset haittaisivat oleellisesti lajien elinolosuhteita. Tämän vuoksi lepakot eivät vaikuta alueen suunnitelmiin Lintulajistoa voidaan pitää monipuolisena, joten osa selvitysalueesta olisi hyvä säästää rakentamiselta. Jättämällä lampi ja tarpeeksi laaja alue sen ympäristöä rauhaan takaisi kurjen, telkän, harmaapäätikan ja monien muiden lajien pesimisen alueella jatkossakin (tärkeä linnustoalue;

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 11 kuva 6). Selvitysalueen koillisosan metsä on kohtalaisen iäkästä ja jättämällä se metsänhoidon ulkopuolelle siitä voisi kehittyä sopiva pesimäympäristö mm. pohjantikalle ja pikkusiepolle (tärkeäksi kehittyvä linnustoalue; kuva 6). Esimerkiksi varpuspöllö voisi jo nyt pesiä tällä alueella, sillä vanhoja käpytikan koloja on tarjolla pesäpaikoiksi. Kuva 6. Tärkeimmät linnustoalueet (tärkeä alue tummemman sinisellä varjostuksella, tärkeäksi kehittyvä alue vaaleamman sinisellä varjostuksella).

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 12 4. Kirjallisuus Airaksinen, O. & Karttunen, K. 2001: Natura 2000 -luontotyyppiopas. Ympäristöopas 46, Suomen ympäristökeskus, Helsinki. BirdLife Suomi 2011: Suomen alueellisesti uhanalaiset lintulajit. Internet-sivut, http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/uhex/uhex-alueelliset.shtml, viitattu 25.10.2011. Koskimies, P. & Väisänen, R. A. 1988: Linnustoseurannan havainnointiohjeet. 2., uusittu painos. Helsingin yliopiston eläinmuseo, Helsinki. Luonnonsuojeluasetus 1997/2005: 14.2.1997 annettu luonnonsuojeluasetus (160/1997) ja sen 17.11.2005 annettu muutos (913/2005) [http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2005/20050913]. Luonnonsuojelulaki 1996: 20.12.2006 annettu luonnonsuojelulaki (1096/1996) [http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1996/19961096]. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Rengastustoimiston tietokanta: Rengastetut linnut Vihdin Eerolan alueella. Viitattu 24.10.2011. Meriluoto, M. & Soininen, T. 2002: Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. Metsälehti Kustannus & Tapio. Metsäasetus 1996: 20.12.1996 annettu metsäasetus (1200/1996) [http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961200]. Metsälaki 1996: 12.12.1996 annettu metsälaki (1093/1996) sekä metsälain perustelut (HE 63/1996) [http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961093; http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1996/19960063]. Ohtonen, A., Lyytikäinen, V., Vuori, K.-M., Wahlgren, A. & Lahtinen, J. 2005: Pienvesien suojelu metsätaloudessa. Suomen ympäristö 727, Pohjois-Karjalan ympäristökeskus, Joensuu. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen Kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008, Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Ympäristöopas 109, Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Valkama, J., Vepsäläinen, V. & Lehikoinen, A. 2011: Suomen III Lintuatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö, <http://atlas3.lintuatlas.fi> (viitattu [15.9.2011]). Vesilaki 2011: 27.5.2011 annettu vesilaki (587/2011) [http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110587]. Ympäristöministeriö 2001: Alueellisesti uhanalaiset lajit. Internet-sivut, http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=8801&lan=fi, viitattu 25.10.2011.

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 13 Ympäristöministeriö 2007: Lintudirektiivin I-liitteen lajit Suomessa. Internet-sivut, http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=9046&lan=fi, viitattu 25.10.2011. Ympäristöministeriö 2008: Suomen kansainväliset vastuulajit. Internet-sivut, http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=2406&lan=fi, viitattu 25.10.2011. Ympäristöministeriö 2010a: Uhanalaisten ja erityisesti suojeltavien lajien luettelo luonnonsuojeluasetuksessa. Internet-sivut, http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1756&lan=fi, viitattu 25.10.2011. Ympäristöministeriö 2010b: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit. Internet-sivut, http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1728&lan=fi, viitattu 25.10.2011. Ympäristöministeriö 2010c: Luontotyyppien suojelu. Internet-sivut, http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=473&lan=fi, viitattu 25.10.2011. Ympäristöministeriö 2011a: Suomen lajien punainen lista 2010. Internet-sivut, http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=368511&lan=fi&clan=fi, viitattu 25.10.2011. Ympäristöministeriö 2011b: Suomessa esiintyvät luontodirektiivin II, IV ja V -liitteen lajit. Internet-sivut, http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=9045&lan=fi, viitattu 25.10.2011. Kuva 7. Viitasammakon lisääntymispaikkaa 27.4.2011. Faunatica Oy

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 14 Liite 1. Menetelmäkuvaukset. Selvitysalue Selvitysalueen pohjoisosa on pääosin peltoa (kuva 1). Metsät ovat pääosin voimakkaassa talouskäytössä, mutta keskiosissa on säästynyt vanhempaa metsää. Aluetta halkoo puron, lammen ja ojan kokonaisuus, myös itäosaan on kaivettu ojia. Alueen ulkopuolella on useita rakennuksia ja Eerolan tilan pihapiiri sijoittuu kokonaan selvitysalueen sisälle, vaikkakaan se ei kuulu selvitysalueeseen. Alueella on muutama polku. 1. Luontoarvojen taustaselvitys Selvitysalueelta olemassa olevat luontotiedot tarkastettiin Suomen ympäristökeskuksen Herttaympäristötietojärjestelmästä sekä Vihdin kunnalta. Tietojen tarkistuksen Hertasta teki Ilpo Mannerkoski (kirjallinen tieto 5.5.2011). Alueelta ei ole havaintoja Hertassa. Vihdin kunnan tiedossa ei ole huomionarvoisia luontohavaintoja (Riitta Ikäheimo, suullinen tieto 24.10.2011). 2. Luontoarvojen perusselvitys: Luontotyypit ja kasvillisuus Työn tavoitteena oli paikallistaa seuraavanlaiset kohteet: Luonnonsuojelulain mukaiset luontotyypit (Luonnonsuojelulaki 1996, Luonnonsuojeluasetus 1997/2005; ks. liite 6). Metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt (Metsäasetus 1996, Metsälaki 1996, Meriluoto & Soininen 2002; ks. liite 6). Vesilain mukaiset suojeltavat kohteet (Ohtonen ym. 2005, Vesilaki 2011; ks. liite 6). Muut huomionarvoiset luontotyypit ja mahdolliset monimuotoisuusalueet (esim. runsaasti lahopuuta sisältävät kohteet) sekä muilla tavoilla arvokkaat luontokohteet (esim. kulutukselle herkät alueet) (mm. Airaksinen & Karttunen 2001, Raunio ym. 2008, Ympäristöministeriö 2010c). Valtakunnallisesti uhanalaisten ja silmälläpidettävien, alueellisesti uhanalaisten, EU:n luontodirektiivin mukaisten, Suomessa rauhoitettujen ja Suomen vastuulajien sekä muiden huomionarvoisten putkilokasvilajien esiintymät (Ympäristöministeriö 2001, 2008, 2010a,b, 2011a,b, Rassi ym. 2010; luokitteluista on esittely liitteessä 5). Selvityksen teki Henna Makkonen 7.8.2011, jolloin selvitysalue kierrettiin kattavasti läpi. Lisäksi Viljellyt maat, hakkuualueet, piha-alueet ja hoitonurmikot eivät sisältyneet selvitykseen. Selvitysajankohtana suurin osa kasvilajeista oli luotettavasti havaittavissa. Ajankohta oli paras myös luontotyyppien kartoittamiseen. Huomionarvoisten luontotyyppien sijainnit rajattiin tarkasti kartoille ja ominaispiirteet kuvailtiin. Kohteet myös valokuvattiin. Kuviot luokiteltiin luonnonsuojelullisen arvon perusteella (merkittävät, keskinkertaiset tai vähäiset luontoarvot) ja luontoarvoon vaikuttavat tekijät selostetaan. Maastotyössä kirjattiin kaikki huomionarvoiset putkilokasvilajit runsauksineen ja niille sopivat

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 15 elinympäristöt rajattiin kartalle. Lajien esiintymät paikannettiin GPS-laitteella. Kasvit tunnistettiin paikan päällä. Maastotyön aikana tehdyt havainnot muista huomionarvoisista lajeista kirjattiin ja paikannettiin. Kartoituksen yhteydessä tehtiin havaintoja uhanalaisesta ja suojeltavasta eläinlajistosta ja niille sopivien elinympäristöjen esiintymisestä. 3. Linnustoselvitys Linnustoselvityksen päämääränä oli uhanalaisten, silmälläpidettävien, alueellisesti uhanalaisten, EU:n lintudirektiivin mukaisten (D1) ja Suomen vastuulajien (Ympäristöministeriö 2007, 2008, 2010a, 2011a, BirdLife Suomi 2011, Rassi ym. 2010) sekä muiden huomionarvoisten lintulajien esiintymisen selvittäminen. Linnusto laskettiin kartoitusmenetelmällä soveltaen maalintujen kartoituslaskentaohjeita (Koskimies & Väisänen 1988). Linnustoselvityksen maastotyöt teki Seppo Niiranen. Selvitysalue on melko pieni, ja se kierrettiin kokonaisuudessaan läpi. Selvitys tehtiin kolmella yhden päivän maastokäynnillä (29.4., 22.5. ja 3.6.2011). Lisäksi Marko Nieminen ja Pekka Sundell tekivät lintuhavaintoja maastokäynnillä 27.4. Havainnointi tehtiin aamuisin ja aamupäivisin. Kesäkuun alun käyntikerralla kuunneltiin lisäksi yölaulajia vuorokauden pimeimpänä aikana. Koska selvitys perustuu vain kolmeen selvityskäyntiin, on joitakin pesimälajeja saattanut jäädä huomaamatta. Sää oli jokaisella käyntikerralla erittäin hyvä; sopivan lämmintä, tyyntä tai heikkoa tuulta eikä sadetta: 29.4.2011 klo 04:45-09:00. Säätila (selvityksen alussa ja lopussa): +3 C, tyyntä, pilvisyys 0/8, näkyvyys >10 km; +7 C, tyyntä. 0/8, >10 km. Hyvä sää. 22.5.2011 klo 03:30-08:00. Säätila (selvityksen alussa ja lopussa): +8 C, tyyntä, 0/8, >10 km; +12 C, 2 bf SW, 1/8, >10 km. Hyvä sää. 3.6.2011 klo 02:30-07:30. Säätila (selvityksen alussa): +11 C, tuuli 2 bf NNW, 0/8, >10 km. Hyvä sää. Kaikki havainnot huomionarvoisista lintulajeista merkittiin maastossa kartoille. Lisäksi kirjattiin muistiin kaikki selvitysalueella todennäköisesti tai mahdollisesti pesivät lajit. Äänihoukutinta käytettiin pyylle, varpushaukalle ja pikkusiepolle sekä yöaikaan kehrääjälle ja varpuspöllölle. Linnustoselvityksen, reviirien tulkinnan ja raportoinnin teki Seppo Niiranen. Luonnontieteellisen keskusmuseon Rengastustoimiston tietokannasta tehtiin poiminta 24.10.2011. Lintujen rengastuksia ei ole selvitysalueelta, välittömästä läheisyydestä kylläkin. 4. Lepakkoselvitys Työn päämääränä oli selvittää lepakoiden esiintyminen Vihdin kunnan alueella sijaitsevan Eerolan tilan lähiympäristössä sijaitsevalla selvitysalueella. Maastotyöt teki Paavo Hellstedt. Selvitysalue kuljettiin läpi ennen varsinaista kartoitusta päiväsaikaan 12.6.2011, jolloin etsittiin lepakoiden potentiaalisia levähdys- ja lisääntymispaikkoja. Kohteiden etsinnässä huomioitiin ne kohdat selvitysalueella, jotka voisivat olla lepakoiden kannalta merkittäviä. Tämän arvioiminen on monesti hankalaa, sillä erittäin potentiaaliselta vaikuttava paikka voi osoittautua lisääntymisaikaisessa tarkastelussa täysin käyttämättömäksi.

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 16 Lepakot käyttävät soidinaikaan, saalistukseen ja suunnistamiseen erilaisia ääniä. Lisääntymiseen ja sosiaalisuuteen liittyvät äänet ovat ihmiskorvin kuultavia. Liikkuessaan ja saalistaessaan ne käyttävät ihmiskorvin kuulumattomia ultraääniä. Lepakoiden lajinmääritykseen ja niiden etsimiseen käytetään yliääni-ilmaisinta (detektoria), joka muuntaa lepakon kaikuäänet ihmiskorvin kuultaviksi. Näistä yliäänistä voidaan lepakkolaji yleensä määrittää. Käytössä oli Petterssonin nauhoittavaa yliääni-ilmaisin ja nauhuri, jotta epäselvät äänet voidaan tarkistaa myöhemmin. Myös muu käyttäytyminen, esimerkiksi lentokorkeus ja -tapa, antavat viitteitä lajista. Lepakoita havainnoitiin detektorin avulla sekä tekemällä suoria havaintoja alueella liikkuvista lepakoista seuraavina öinä: 12.-13.6., 23.-24.7. ja 31.8.-1.9.2011. Havainnointi aloitettiin noin puoli tuntia auringonlaskun jälkeen jatkuen kolmeen/neljään asti aamuyöllä. Alue käytiin huolellisesti läpi tasaisella hitaalla nopeudella. Poikkeuksena tästä oli elokuun lopulla tehty selvityskäynti, jolloin kartoitus aloitettiin yöllä kolmen aikaan jatkuen aamuun klo 06:30 asti. Kuljetun reitin pituus oli noin 4,2 km. Yksilöiden havaintopaikat merkittiin muistiin sekä GPS-paikantimella että karttaan ja havaintovihkoon. Tarvittaessa tehtiin näköhavaintoja käyttämällä voimakasta led-taskulamppua ja kiikareita. 5. Liito-oravaselvitys Työn tavoitteena oli paikallistaa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat selvitysalueella ja sen välittömässä läheisyydessä sekä kartoittaa liikkumisreitit selvitysalueella lähiympäristöineen. Liitoorava on luontodirektiivin liitteen IV(a) laji (Ympäristöministeriö 2011b), joten sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on kiellettyä luonnonsuojelulain 49 :n perusteella. Marko Nieminen & Pekka Sundell tekivät maastotyöt 27.4.2011 klo 15:25-18:00: Säätila (selvityksen alussa ja lopussa): n. 17 C, pilvisyys 1/8, tuuli 2-4 m/s NW; n. 15 C, pilvisyys 1/8, tuuli 0-1 m/s. Kartoitus ajoittui liito-oravan esiintymisselvitysten kannalta luotettavimpaan vuodenaikaan. Maastotyössä tarkastettiin valittujen kuvioiden sopivuus liito-oravalle, mahdolliset pesäpaikat (maasta näkyvät sopivat kolot, pöntöt ja oravan risupesät) ja soveliaat kulkureitit. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen paikantamiseksi liito-oravan papanoita etsittiin mahdollisten oleskelu- ja ruokailupuiden ja -puuryhmien alta. Näitä ovat kaikki haavat, joiden läpimitta on yli 20 cm, sekä kuuset, joiden läpimitta on yli 30 cm. Haapojen ja kuusien lisäksi tarkastettiin myös isoimmat koivut ja lepät. Puille, joiden alta löydetään papanoita, määritetään GPS-paikantimella koordinaatit (YKJ) ja löytöpaikkojen sijainnit merkitään kartalle. Löydökset ja niiden perusteella sopiviksi arvioidut alueet (todennäköiset elinpiirit) sekä kulkureitit ja lisääntymis- ja levähdyspaikat merkitään kartoille. Liito-oravaselvityksen yhteydessä tarkistettiin kaksi tyttöperhosyksilöä, sillä haapatyttöperhonen (Archiearis notha) on luokiteltu vaarantuneeksi (VU). Molemmat yksilöt olivat kuitenkin koivutyttöperhosia (A. parthenias).

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 17 6. Viitasammakkoselvitys Työn tavoitteena oli paikallistaa viitasammakon lisääntymispaikat selvitysalueella. Viitasammakko on luontodirektiivin liitteen IV(a) laji (Ympäristöministeriö 2011b), joten sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on kiellettyä luonnonsuojelulain 49 :n perusteella. Viitasammakkoselvitys perustuu lajityypillisten soidinäänten (koiraiden pulputtava kurnutus) kuunteluun sopivissa sääoloissa kutuaikana. Potentiaalisia kutupaikkoja ovat mm. ruovikkoiset/suorantaiset merenlahdet ja lammikot. Marko Nieminen & Pekka Sundell tekivät maastotyöt 27.4.2011 liito-oravaselvityskäynnin yhteydessä.

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 18 Liite 2. Luokiteltujen lintulajien esittelyt. Kirjoittajat: Seppo Niiranen & Marko Nieminen. Harmaapäätikka (EU D1) Harmaapäätikka esiintyy Euraasian lauhkealla vyöhykkeellä Tyynenmeren rannikolle asti. Suomen kanta keskittyy lounaaseen, mutta laji pesii Keski-Suomessa Jyväskylän korkeudelle asti. Viime vuosina harhailijoista on tullut havaintoja Etelä-Lappia myöten. Harmaapäätikka suosii haapaa kasvavia lehti- ja sekametsiä, jalopuulehtoja sekä kartanopuistoja. Suomen harmaapäätikkakanta on kasvanut viime vuosikymmeninä. Syinä arvellaan olevan talvien leudontuminen ja talviruokinnan runsastuminen. Tikat käyttävät mielellään talvisin ruokintojen rasvatarjontaa. Nykyiseksi parimääräksi arvioidaan 3 000-4 000 paria. Kurki (EU D1) Kurkea esiintyy Euroopassa ja Länsi-Aasian pohjoisosissa. Suomessa se on lähes koko maahan levinnyt, vain aivan pohjoisimmasta Lapista se puuttuu. Laji perinteisesti pesii soilla ja rehevillä lintujärvillä Viime vuosina pesintöjä on todettu pienissä kosteikoissa ja jopa hakkuuaukeilla peltojen tuntumassa. Lajin pääasiallista ravintoa ovat erilaiset kasvien osat: juuret, versot, ruohot, karissut vilja, pelloille jääneet perunat. Eläinravinnosta erilaiset hyönteiset, nilviäiset, kastemadot, jyrsijät ja jopa avomaiden lintujen poikaset kelpaavat kurjelle. Suomen linnut talvehtivat Etelä- Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa. Kurjen pesimäkanta on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmeninä Suomessa. Nykyiseksi kannaksi arvioidaan 30 000-40 000 paria. Kurki on yllättävän hyvin sopinut muuttuvaan ympäristöön ja pesii jopa lähellä asutusta. Palokärki (EU D1) Palokärkeä tavataan suurimmassa osassa Eurooppaa ja Aasiaa. Suomessa se pesii runsaimmin Etelä- ja Keski-Suomessa, Lapissa sitä tavataan harvinaisena koko havumetsävyöhykkeellä. Aiemmin palokärki viihtyi lähinnä vain erämaametsissä. Nykyään se pesii jopa kaupunkiympäristössä. Palokärki vaatii kuitenkin kohtalaisen ison männyn tai haavan pesäpuukseen, joten pelkästään nuorta puuta kasvavat metsät eivät sille riitä. Lisäksi ravinnoksi pitää olla tarjolla riittävästi hevos- ja kekomuurahaisia. Parimääräksi arvioidaan 11 000. Lajia oli kuitenkin linjalaskentojen mukaan jopa 30 000 paria 1940- ja 1950-luvuilla, joten palokärki on tuntuvasti taantunut noista ajoista. Pyy (EU D1) Pyy asustaa Euraasian havumetsävyöhykkeellä ja Suomessakin lähes koko havumetsäalueellamme. Se on hyötynyt metsien kuusivaltaistumisesta, mutta toisaalta lepikoiden vähentyminen vaikeuttaa pyyn ravinnonsaantia talviaikaan. Silloin se käyttää lähes pelkästään koivujen ja leppien norkkoja. Pyy on yksi linnustomme selväpiirteisimmistä paikkalinnuista. Poikueiden hajaannuttua syksyllä voivat pyyt liikkua pidempiä matkoja, joskus niitä tavataan jopa meren lähisaaristossa. Pariskunnat liikkuvat kuitenkin koko vuoden yhdessä hyvin suppealla alueella. Pyyn poikaset pystyvät lentämään lyhyitä matkoja muutaman päivän ikäisinä untuvikkoina paetessaan saalistajaa. Parimääräksi arvioidaan nykyään 200 000-300 000, mikä on ainakin kolmanneksen vähemmän kuin 50 vuotta sitten. Metsästyksestä pienikokoinen pyy ei kärsi yhtä pahasti kuin isommat kanalinnut. Kanahaukalle pyy on tärkeä saaliskohde.

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 19 Sirittäjä (NT) Sirittäjää esiintyy suuressa osassa Eurooppaa ja idässä Keski-Aasiaan asti. Suomessa se on eteläinen laji esiintymisrajan kulkiessa Oulun tienoilla. Laji viihtyy lehti- ja sekametsissä, varsinkin lehtomaisissa koivikoissa ja rehevissä kuusikoissa, joissa on runsaasti lehtipuuta. Sirittäjä muuttaa hyvin aikaisin syksyllä ja talvehtii trooppisessa Afrikassa. Suomeen se palaa toukokuussa. Ravintona laji käyttää lähes yksinomaan hyönteisiä, joita se hakee puiden yläosista. Sirittäjä oli Suomessa vähälukuinen pesimälaji 1800-luvulle, jonka jälkeen se runsastui noin sadan vuoden ajan ja levittäytyi pohjoisemmaksi. Parin viimeisen vuosikymmen aikana sirittäjä on kuitenkin vähentynyt voimakkaasti ja se liitettiin viimeisimmässä uhanalaisluokittelussa silmälläpidettäviin lajeihin. Syy vähenemiseen on ilmeisesti muuttoreittien varrella ja talvehtimisalueilla, elinympäristössä Suomessa ei ole tapahtunut niin rajuja muutoksia, että ne selittäisivät vähenemisen. Nykyiseksi parimääräksi arvioidaan 100 000-200 000, kun se 1980- luvulla oli jopa 300 000 paria. Telkkä (Suomen vastuulaji) Telkkä pesii pohjoisella pallonpuoliskolla havumetsävyöhykkeellä. Hyvin suuri osa Euroopan telkistä pesii Suomessa, jossa sitä tavataan koko maassa. Telkän pesä sijaitsee useimmiten pöntössä tai palokärjen vanhassa kolossa. Vesistöjen suhteen se on hyvin sopeutuvainen ja sitä tavataan pienillä metsälammilla, jokien varsilla, järvien selkävesillä ja meren saaristossa. Pesä voi olla kohtalaisen kaukanakin vesistöstä. Suomen parimääräksi arvioitiin 1950 70-luvuilla 50 000 paria, nykyään telkkiä on 170 000-220 000 paria, joten kanta on selvästi kasvanut. Telkkä on laji, joka hyötyy ihmisen avusta eli pönttöjen rakentamisesta luonnonkolojen puutteesta kärsiville alueille. Muita huomionarvoisia lajeja Käki Käki on hyvin laajalle levinnyt; sitä tavataan Euroopasta Tyynellemerelle asti. Suomessa sitä tavataan koko maassa, lukuun ottamatta Lapin tunturialueita. Mäntykankaat, kalliot ja rämeet ovat käen tapaamiselle otollisimpia paikkoja. Lajin reviiri on iso, joten sama yksilö voi kukkua laajalla alueella. Käki munii toisten lajien pesiin, joissa kussakin varttuu yksi käenpoikanen. Tärkein isäntälaji on leppälintu, muita lajeja ovat esimerkiksi västäräkki, harmaasieppo ja pensastasku. Suomessa käen munia on tavattu kaikkiaan yli 40 lajin pesistä. Parimääräksi arvioidaan nykyään 120 000 paria. Käki taantui jonkin verran eteläisessä Suomessa 1970 1990-luvuilla, mutta Pohjois-Suomen kanta on pysynyt kutakuinkin ennallaan. Viimeisimmässä uhanalaisluokituksessa käen pesimäkanta todettiin elinvoimaiseksi ja laji poistettiin listalta. Metsäviklo Metsäviklo asustaa Euraasian havumetsävyöhykkeellä. Suomessa sen levinneisyysalueen painopiste muista vikloista poiketen on eteläinen. Sitä tavataan kuitenkin aivan Lapin tunturialueiden rajoille asti. Laji pesii kuusikoiden ja sekametsien korpipainanteissa, suoreunaisilla metsälammilla ja pienten purojen varsilla. Metsäviklo karttaa laajoja viljelyalueita ja taajamia. Aivan pienet metsiköt eivät sille riitä, vaan se suosii takamaita. Pesänään se käyttää vanhaa rastaan pesää. Suomen pesimäkannaksi arvioidaan 50 000-80 000 paria, jonkin verran on vaihteluita vuosien välillä. Viime vuosikymmeninä metsäviklo on runsastunut Suomessa, 50 vuotta sitten parimäärä oli arviolta puolet pienempi.

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 20 Uuttukyyhky Uuttukyyhky on lähinnä Etelä- ja Keski-Euroopassa pesivä laji. Suomessa sen esiintyminen painottuu etelään ja maan keskiosiin. Vahvin kanta on perinteisesti ollut Lounais-Suomen lehtoalueilla, viime aikoina uuttukyyhky on pöntötyksen ja rauhoituksen turvin lisääntynyt rannikolla myös idempänä. Uuttukyyhky taantui viimeisen sadan vuoden aikana huomattavasti laajalla alueella, muun muassa Pohjoismaissa. Suurimpina syinä olivat metsästys ja vanhojen kolopuiden kaataminen. Taantumisen vuoksi lajin levinneisyysalue on hajanaisempi. Aivan viime aikoina uuttukyyhkykanta on osoittanut elpymisen merkkejä. Nykyinen pesimäkanta on noin 4 000 paria. Lähteet Lokki, J & Palmgren, J. 1990: Suomen ja Pohjolan linnut. WSOY, Hongkong. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Rengastustoimiston tietokanta. Viitattu 22.10.2010. Solonen, T. 1985: Suomen linnusto. SLY:n lintutieto, Helsinki. Valkama, J., Vepsäläinen, V. & Lehikoinen, A.2011: Suomen III Lintuatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. <http://atlas3.lintuatlas.fi> (viitattu [15.9.2011]) ISBN 978-952-10-6918-5. Väisänen, R., Lammi, E. & Koskimies, P. 1998. Muuttuva pesimälinnusto. Otavan kirjapaino, Keuruu. Kuva 2.1. Kurjenpoikanen ja vielä kuoriutumaton muna pesässä. Seppo Niiranen

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 21 Liite 3. Taustatietoa Suomen lepakoista. Kirjoittajat: Mikko Erkinaro, Paavo Hellstedt ja Marko Nieminen. Suomessa on tavattu 13 lepakkolajia: pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), etelänlepakko (E. serotinus), vesisiippa (Myotis daubentonii), isoviiksisiippa (M. brandtii), viiksisiippa (M. mystacinus), ripsisiippa (M. nattereri), lampisiippa (M. dasycneme), korvayökkö (Plecotus auritus), isolepakko (Nyctalus noctula), kimolepakko (Vespertilio murinus), pikkulepakko (Pipistrellus nathusii), vaivaislepakko (P. pipistrellus) ja kääpiölepakko (P. pygmaeus). Kaikki kuuluvat heimoon Vespertilionidae. Seitsemän lajin (pohjanlepakko, pikkulepakko, vesisiippa, isoviiksisiippa, viiksisiippa, ripsisiippa ja korvayökkö) on todettu varmasti lisääntyneen maassamme ja isolepakon lisääntymistä Suomessa pidetään mahdollisena. Yleisimmät lajit ovat: Pohjanlepakko on pohjoisimmaksi levinnyt, sopeutuvainen laji. Se on vähemmän altis häiriöille kuin siipat. Kanta on viime vuosina runsastunut Suomessa. Vesisiippa on suhteellisen yleinen. Se on vesistöistä riippuvainen ja saalistaa veden pintakalvolla tai rannan ruovikossa, mutta voi myös siirtyä saalistamaan rantametsiin. Vesisiippa voi muodostaa suuria yhdyskuntia. Isoviiksisiippa ja viiksisiippa ovat pienikokoisia metsälajeja, jotka eivät mielellään liiku aukeilla paikoilla. Ne kärsivät eniten ympäristön muutoksista ja kantojen arvellaan taantuneen. Viiksisiippalajit myös välttävät voimakkaasti keinovaloa. Lajeja on vaikea erottaa toisistaan, joten ne joudutaan käsittelemään yhdessä. Korvayökkö on kulttuuriympäristön laji, joka lentelee pihoilla, puistoissa ja teiden yllä. Lepakot parittelevat loppukesällä ja naaras varastoi siittiöt kehoonsa talven yli. Lepakkonaaraat hedelmöittyvät keväällä ilman lämmetessä ja kantoaika on 45-90 vrk lajikohtaisesti vaihdellen. Yleensä lepakot synnyttävät yhden poikasen kerrallaan, mutta joillain lajeilla kaksoset ovat verraten yleisiä. Suomessa lepakkonaaraat synnyttävät yleensä kesäkuussa ja pesimiskoloniat hajoavat heinäkuun loppuun mennessä. Pesäpaikat sijaitsevat usein erilaisissa rakennuksissa, mutta myös kivikasoissa, puunkoloissa ja linnun- tai lepakonpöntöissä. Suomen kaikki lepakkolajit syövät selkärangattomia, pääasiassa lentäviä hyönteisiä. Korvayökkö saalistaa myös puunrungoilta ja seiniltä hyönteisiä ja hämähäkkejä, ja vesisiippa veden pinnalla olevia hyönteisiä. Lepakot ovat sopeutuneet saalistamaan hämärän ja pimeän aikaan. Ne lentävät ja ruokailevat käyttäen kaikuluotainjärjestelmää, joka mahdollistaa myös niiden havainnoinnin ns. lepakkodetektorilla. Lepakkodetektori muuntaa korkeataajuuksiset, ihmiskorvalle kuulumattomat yliäänet kuultaviksi. Kaikki Suomessa tavatut lepakot horrostavat talvisin. Niiden talvehtimispaikkavaatimukset vaihtelevat, mutta pääsääntöisesti ne tarvitsevat suojaisia, tarpeeksi kosteita ja lämpimiä paikkoja. Kivikasat, siltarummut, talojen vintit ja kellarit sekä luolat ovat otollisia talvehtimispaikkoja. Talvehtimisen aikana lepakot ovat herkkiä häiriöille: jo pienet lämpötilan muutokset tai vaikkapa valo voivat haitata niitä (Speakman ym. 1991, Thomas 1995). Tämän vuoksi on tärkeää, että lepakoiden talvehtimispaikat ovat vakaita ja rauhallisia. Suomen runsaslukuisimpien lajien talvehtimispaikat saattavat olla pitkänkin matkan päässä kesäisistä asuinpaikoistaan. Kuuden lajin (isolepakko, pikkulepakko, vaivaislepakko,

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 22 kääpiölepakko, kimolepakko ja etelänlepakko) uskotaan muuttavan talveksi etelämmäksi ja loppujen jäävän maahamme talvehtimaan (Schober ja Grimmberger 1997, Kyheröinen ym. 2006, Salovaara 2007, Lappalainen 2008). Eri lepakkolajien suhde elinympäristöönsä poikkeaa suurestikin toisistaan. Siipien muoto, kaikuluotausäänen rakenne, tyypilliset saalistusympäristöt, lentonopeus ja ketteryys liittyvät kiinteästi toisiinsa (Fenton 1986, Norberg & Rayner 1987, Bogdanowicz ym. 1999). Esimerkiksi pohjanlepakko on nopea, kestävä ja melko korkealla lentävä laji, jolla on pitkät, suipohkot siivet ja voimakkaat kaikuluotausäänet. Korvayököllä taas on lyhyemmät ja pyöreämmät siivet, hiljainen kaikuluotausääni, valtavat korvat saaliseläinten kuunteluun ja hidas, mutta ketterä lentotyyli hyönteisten jahtaamiseen pinnoilta ja lehvästöstä (Baagøe 1987, Norberg & Rayner 1987). Lentokykynsä ansiosta lepakot voivat liikkua nopeasti paikasta toiseen jopa samankokoisia lintuja pienemmällä energiankäytöllä (Neuweiler 1993, Winter & von Helversen 1998). Liikkuvuus antaa lepakoille mahdollisuuden lukuisten erilaisten elinympäristöjen käyttöön esim. saalistukseen ja vähentää näin riippuvuutta tietyntyyppisestä ympäristöstä. Eri lepakkolajit tosin poikkeavat paljonkin toisistaan kyvyissään ylittää maisemarakenteellisia esteitä esim. lentonopeudessa tai alttiudessa petojen (tyypillisesti pienten haukkojen) saalistukselle (Baagøe 1987, Norberg & Rayner 1987, Jones & Rydell 1994, Fenton 2003). Metsäiset alueet ja erilaisiin vesistöihin liittyvät ympäristöt ovat lepakoille merkittävimpiä elinympäristöjä (Hutson ym. 2001). Muita lepakoiden kannalta erityisen tärkeitä maisemaelementtejä ovat ns. ekologiset käytävät eli eri elinympäristökuvioita yhdistävät rakenteet, kuten puukujat tai pensasaitarivit (Jüdes 1989, Limpens & Kapteyn 1991, Verboom 1998). Nämä käytävät toimivat lepakoille suunnistusapuna esim. pesäpiilon ja saalistusalueiden välillä, saalistusalueena itsessään, tuulensuojana ja pakopaikkana pedoilta (Holmes 1996, Verboom 1998). Maankäytön muutokset vaikuttavat lepakkolajeihin eri tavoin. Pohjanlepakko ja vesisiippa ovat sopeutuvaisimpia muuttuviin olosuhteisiin. Pohjanlepakko lentää korkealla ja nopeasti ja vesisiippa pitkin vesiväyliä, joten ne eivät ole erityisen riippuvaisia esim. sulkeutuneen kasvillisuuden tarjoamasta suojasta. Toisin on elinympäristönsä suhteen vaateliaampien lajien kanssa, jotka viihtyvät pienipiirteisessä elinpiirissä (viiksisiipat, korvayökkö ja ripsisiippa). Nämä lajit kärsivät lentokykynsä, suosimiensa saalislajien ja kaikuluotausääntensä rakenteen takia selvästi enemmän elinympäristön muutoksista (mm. käytävien poistuminen, metsärakenteen muuttuminen yksitoikkoisemmaksi, avonaisen eli turvattoman elinympäristön määrän lisääntyminen) (Baagøe 1987, Mayle 1990, Duchamp & Swihart 2008). Kaikkia lepakoita koskettavia muutoksia ovat myös sopivien piilopaikkojen väheneminen esim. vanhojen rakennusten purkaminen ja onttojen puiden kaataminen sekä elinympäristöjen pirstoutumisesta johtuva elinpaikkojen tuhoutuminen, populaatioiden eristyminen ja lentoreittien katkeaminen (Klausnitzer 1987, Hutson ym. 2001). Pohjoisilla leveyspiireillä parveilu- ja talvipiilot sijaitsevat yleensä erilaisissa ihmisten tekemissä rakenteissa ja ne ovatkin hyvin tärkeitä lepakkopopulaatioiden välisen geenivaihdon kannalta, kunhan vain populaatioiden kulkuyhteydet säilyvät (Kerth ym. 2003, Parsons ym. 2003, Veith ym. 2004, Furmankiewicz & Altringham 2007). Teiden negatiivinen vaikutus voi olla suuri erityisesti hitaasti ja matalalla lentäviin lepakoihin sekä liikenteen tappovaikutuksen että väylien valaisemisen vuoksi (Limpens ym. 2005, Coffin 2007). Erityisen vaarallisissa kohdissa kohtaavat lineaariset maisemaelementit, kuten tielinja ja puurivi tai metsänreuna (Kiefer ym. 1995, Lesi ski 2007, 2008).

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 23 Rakentamista suunniteltaessa ja toteutettaessa tulisi paikallinen valoilmasto säilyttää mahdollisimman lähellä alkuperäistä. Erityisen merkittävä lepakoita karkottava tekijä on valaistuksen ajattelematon käyttö, sillä monet lepakot (etenkin siipat ja korvayökkö) karttavat valaistuja ympäristöjä. Valaistut ja suurikokoiset tielinjat ja piha-alueet tuottavat siis hyvin voimakkaan estevaikutuksen lepakoiden liikkumiselle. Tärkeätä on esim. valokeiloja suuntaamalla ja varjostimia käyttämällä valaista pelkästään haluttuja kohteita ja siten tuottaa mahdollisimman vähän hajavaloa. Muita apukeinoja ovat esim. valaisemattomat alikulkusillat, teiden yli kurottuva kasvillisuus ja siltojen valaisemattomat hämäräsuojavyöhykkeet (Bach ym. 2004, Limpens ym. 2005). Jos teiden, asutuksen tai teollisuusalueiden valaistus tunkeutuu lepakoiden lentoreitteinä toimivien viherkäytävien tai saalistusalueiden sisäosiin saakka, ainakin siippatyypin lepakot todennäköisesti katoavat alueelta (esim. Rydell 1992). Lähteet Baagøe, H. J. 1987: The Scandinavian bat fauna: adaptive wing morphology and free flight in the field. Teoksessa: Fenton, M. B., P. Racey & J. M. V. Rayner (toim.), Recent advances in the study of bats, s. 57-74. Cambridge University Press. Cambridge. Bach, L., P. Burkhardt & H. G. J. A. Limpens 2004: Tunnels as possibility to connect bat habitats. Mammalia 68:411-420. Bogdanowicz, W., M. B. Fenton & K. Daleszczyk 1999: The relationships between echolocation calls, morphology and diet in insectivorous bats. J. Zool. Lond. 247:381-393. Coffin, A. W. 2007: From roadkill to road ecology: A review of the ecological effects of roads. J. Tran. Geogr. 15:396-406. Duchamp, J. E. & R. K. Swihart 2008: Shifts in bat community structure related to evolved traits and features of human-altered landscapes. Landscape Ecol. 23:849-860. Fenton, M. B. 1986: Design of bat echolocation calls: implications for foraging ecology and communication. Mammalia 50:193-203. Fenton, M. B. 2003: Science and the conservation of bats: where to next? Wildl. Soc. Bull. 31:6-15. Furmankiewicz, J. & J. Altringham 2007: Genetic structure in a swarming brown long-eared bat (Plecotus auritus) population: evidence for mating at swarming sites. Cons. Genet. 8:919-923. Holmes, M. 1996: Bats and trees in Britain. Teoksessa: Barclay, R. M. R. & R. M. Brigham (toim.), Bats and Forests Symposium, October 19-21, 1995, s. 49-51. Victoria, British Columbia, Canada. Res. Br., B.C. Min. For. Victoria, B.C. Work. Pap. 23/1996. Hutson, A. M., S. P. Mickleburgh & P. A. Racey (koonneet) 2001: Microchiropteran bats: global status survey and conservation action plan. IUCN/SSC Chiroptera Specialist Group. IUCN, Gland & Cambridge. Jones, G. & J. Rydell 1994: Foraging strategy and predation risk as factors influencing emergence time in echolocating bats. Phil. Trans. R. Soc. Lond. B 346:445-455. Jüdes, U. 1989: Analysis of the distribution of flying bats along line-transects. Teoksessa: Hanák, V., I. Horácek & J. Gaisler (toim.), European Bat Research 1987, s. 311-318. Charles University Press, Praha. Kerth, G., A. Kiefer, C. Trappmann & M. Weishaar 2003: High gene diversity at swarming sites suggest hot spots for gene flow in the endangered Bechstein s bat. Cons. Genet. 4:491-499. Kiefer, A., H. Merz, W. Rackow, H. Roer & D. Schlegel 1995: Bats as traffic casualties in Germany. Myotis 32-33:215-220. Klausnitzer, B. 1987: Ökologie der Großstadtfauna. Gustav Fischer Verlag, Stuttgart & New York. Kyheröinen, E.-M., M. Osara & T. Stjernberg 2006: Agreement on the conservation of the populations of European bats. National implementation report of Finland. Inf. EUROBATS. MoP5.19. Ympäristöministeriö ja Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Lappalainen, M. 2008: Suomeen uusi nisäkäslaji: Etelänlepakko ilmestyi Hankoon. Suomen Luonto

Vihdin Eerolan luontoselvitykset vuonna 2011 24 2008(8):33. Lesi ski, G. 2007: Bat road casualties and factors determining their number. Mammalia 71:138-142. Lesi ski, G. 2008: Linear landscape elements and bat casualties on roads an example. Ann. Zool. Fenn. 45:277-280. Limpens, H. J. G. A. & K. Kapteyn 1991: Bats, their behaviour and linear landscape elements. Myotis 29:39-48. Limpens, H. G. J. A., P. Twisk & G. Veenbaas 2005: Bats and road construction. Rijkswaterstaat, Dienst Weg- en Waterbouwkunde, Delft, the Netherlands & Vereniging voor Zoogdierkunde en Zoogdierbescherming, Arnhem, the Netherlands. DWW-2005-033. Mayle, B. A. 1990: A biological basis for bat conservation in British woodlands - a review. Mammal Rev. 20:159-195. Neuweiler, G. 1993: Biologie der Fledermäuse. Georg Thieme Verlag, Stuttgart. Norberg, U. M. & J. M. V. Rayner 1987: Ecological morphology and flight in bats (Mammalia; Chiroptera): wing adaptations, flight performance, foraging strategy and echolocation. Phil. Trans. R. Soc. Lond. B 316:335-427. Parsons, K. N., G. Jones, I. Davidson-Watts & F. Greenaway 2003: Swarming of bats at underground sites in Britain implications for conservation. Biol. Cons. 111:63-70. Rydell, J. 1992: Exploitation of insects around streetlamps by bats in Sweden. Funct. Ecol. 6:744-750. Salovaara, K. 2007: Kääpiölepakko uusi lepakkolaji Suomessa. Luonnon Tutkija 111(3):100. Schober, W. & E. Grimmberger 1997: The bats of Europe and North America. T.F.H. Publications. Speakman, J. R. 1991: The impact of predation by birds on bat populations in the British Isles. Mammal. Rev. 21:123-142. Thomas, D. W. 1995: Hibernating bats are sensitive to nontactile human disturbance. J. Mammal. 76:940-946. Veith, M., N. Beer, A. Kiefer, J. Johannesen & A. Seitz 2004: The role of swarming sites for maintaining gene flow in the brown long-eared bat (Plecotus auritus). Heredity 93:342-349. Verboom, B. 1998: The use of edge habitats by commuting and foraging bats. IBN Scientific Contributions 10. DLO Institute for Forestry and Nature Research (IBN-DLO), Wageningen. Vihervaara, P. 2004: Lepakoiden esiintymisen vaihtelu Saaristomerellä ja Varsinais-Suomen rannikolla. Turun kaupunki, Ympäristönsuojelutoimisto. Winter, Y. & O. von Helversen 1998: The energy cost of flight: do small bats fly more cheaply than birds? J. Comp. Physiol. B 168:105-111.