60. Energiapolitiikka S e l v i t y s o s a : Osana elinkeinopolitiikkaa energiapolitiikka nivoutuu myös talous- ja ympäristöpolitiikkaan. Kansallisessa toimintaympäristössä energiapolitiikalle asettavat reunaehtoja finanssipolitiikan tavoitteet, työllisyystavoitteet ja ympäristövaatimukset. Kansainvälisessä toimintaympäristössä korostuvat polttoaineiden maailmanmarkkinahintojen nousu, energia- ja ilmastopoliittiset linjaukset ja niistä aiheutuvat toimenpiteet Euroopan unionissa sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen liittyvä Kioton pöytäkirjan toimeenpano. Euroopan unioni on sitoutunut yksipuolisesti vähentämään kasvihuonekaasujaan 20 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Tavoite nousee 30 prosenttiin, jos keskeiset muut maat sitoutuvat vähennystoimiin. Lisäksi EU on sitoutunut kasvattamaan uusiutuvan energian osuutta 20 prosenttiin koko unionin alueella vuoteen 2020 mennessä. Energian säästössä on myös 20 prosentin vuoteen 2020 mennessä verrattuna kehitykseen, joka toteutuisi ilman uusia toimenpiteitä. Osana EU:n yhteisiä tavoitteita Suomen tulisi komission ehdotuksen mukaan vähentää päästökaupan ulkopuolella olevien toimintojen (muun muassa maanpäällisen liikenteen ja maatalouden) päästöjä 16 % vuoden 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä ja lisätä vastaavana ajanjaksona uusiutuvan energian käyttöä 28,5 prosentista 38 prosenttiin energian loppukulutuksesta laskettuna. Päästökaupan piiriin tulevien toimintojen päästöjen tulisi vähentyä EU:ssa keskimäärin 21 %. Lisäksi liikenteessä biopolttoaineen osuuden tulee olla vähintään 10 % vuonna 2020. Tavoitteet merkitsevät muun muassa sitä, että energiankäytön kasvu täytyy taittaa laskuun viimeistään ensi vuosikymmenellä. Hallitus toteuttaa ilmasto- ja energiapolitiikkaa vuoden 2008 lopulla valmistuneen ilmasto- ja energiastrategian sekä vuoden lopulla valmistuneen tulevaisuusselonteon mukaisesti siten, että edellä mainitut velvoitteet voidaan Suomen osalta täyttää. Strategiassa esitetään keinot, joilla samaan aikaan turvataan uusiutuvan energian osuuden lisääminen, energian säästö, energiatehokkuuden parantaminen, energian saatavuus, energiaomavaraisuuden kohentaminen ja päästöjen vähentäminen. Kunkin jäsenvaltion oli toimitettava komissiolle kesäkuun loppuun mennessä kansallinen uusiutuvan energian toimintasuunnitelmansa. Komissio seuraa uusiutuvan energian osuuden kehitystä toimintasuunnitelman ja jäsenmaiden raportoinnin perusteella. Energiamarkkinavirasto toimii sähkö- ja maakaasumarkkinoita sekä päästökauppajärjestelmää valvovana viranomaisena sekä hoitaa Kioton pöytäkirjan ja päästökauppadirektiivin toimeenpanon tarvitsemat rekisterit. Virastolla on tehtäviä myös uusiutuvan energian alkuperätakuita koskevassa järjestelmässä ja sähköntuotantokapasiteetin seurannassa. Energiamarkkinavirasto vastaa myös uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuen myöntämiseen, hallinnointiin ja valvontaan liittyvistä tehtävistä. Energia- ja ilmastopolitiikan valmistelun tueksi tehtäviä tutkimuksia, selvityksiä ja arviointeja rahoitetaan momentilta 32.01.01. Talousarvion valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti energiapolitiikan tulosalueelle yhteistyössä konsernin muiden tulosalueiden kanssa seuraavat konsernistrategian linjauksista (1 6) sekä muista tulosalueen strategioista johdetut yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet vuodelle : Uusiutuvan energian kilpailukyky kilpaileviin energiamuotoihin nähden on nykyistä parempi. (6) Metsäpohjaisen bioenergian hankintaketjussa yritystoiminta on lisääntynyt ja korjuumenetelmät ovat kehittyneet. (6) Suomesta muodostuu merkittävä toisen sukupolven biopolttoaineiden valmistusmaa. Rahoitusmarkkinat ja investointituet tarjoavat riittävän rahoituksen investoinneille uusiutuvaan energiaan. Panostukset uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden t&k&i-toimintaan, sovellusten kehittämiseen ja demonstraatiolaitoksiin tehostuvat. Suomi täyttää EU:n vuodelle 2020 asettamat tavoitteet vähentää päästöjä, lisätä uusiutuvan energian käyttöä ja parantaa energiatehokkuutta. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1
Suomen energiatalous pysyy monipuolisena ja energian toimitusvarmuus säilyy korkeana. Energiamarkkinat toimivat hyvin. Ydinenergian käyttö ja ydinjätehuolto ovat turvallisia. V a l t i o v a r a i n v a l i o k u n t a : Politiikkalohkon määrärahat nousevat lähes 70 miljoonaa euroa kuluvaan vuoteen verrattuna. Pääosin lisäys johtuu uusiutuvan energian tuotantotukeen varatusta 55,3 miljoonan euron määrärahasta, jolla tuetaan tuulivoiman, biokaasun ja puupolttoaineeseen perustuvan sähkön tuotantoa. Energiatuen myöntämisvaltuus kasvaa lähes 86 milj. euroa eli yhteensä lähes 150 miljoonaan euroon. Lisävaltuudesta 50 miljoonaa euroa varataan liikenteen biopolttoaineiden demonstraatiolaitosten tukemiseen. Energiamäärärahoihin esitetty lisäys uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi vastaa eduskunnan hyväksymiä pitkän aikavälin ilmasto- ja energiatavoitteita. EU:n energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttaminen on Suomelle erittäin haasteellista ja se edellyttää suurta joukkoa erilaisia toimenpiteitä. Valiokunta korostaa uusien teknologioiden kehittämistä, joilla voidaan edistää ilmastotavoitteiden saavuttamista ja joilla on myös merkittäviä vientimahdollisuuksia sekä myös työllisyyttä parantavia vaikutuksia. Valiokunta painottaa tiedotuksen ja neuvonnan merkitystä ja ennen kaikkea huolehtimista siitä, että kuluttajilla, yrityksillä ja kunnilla on saatavilla luotettavaa tietoa hyvistä energiankäyttöä tehostavista ja uusiutuvan energian käyttöä lisäävistä toimenpiteistä ja -tavoista. Toisen sukupolven biopolttoaineiden tuotantolaitoksen perustamiseen liittyvä lupamenettely on käynnistynyt, ja päätökset kaupallisen laitoksen perussuunnittelun aloittamisesta tehtäneen ensi vuoden aikana. Valiokunta pitää tärkeänä varautumista siihen, että laitoksen mahdollinen sijoittuminen Suomeen edellyttää myös julkista tukea, jonka tarpeeksi on arvioitu 100 200 miljoonaa euroa. 01. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 009 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Energiamarkkinaviraston tehtävänä on valvoa ja edistää sähkö- ja maakaasumarkkinoiden toimintaa sekä luoda edellytyksiä päästökauppajärjestelmälle. Energiamarkkinavirasto vastaa myös uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuen myöntämiseen, hallinnointiin ja valvontaan liittyvistä tehtävistä. Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti Energiamarkkinavirastolle seuraavat tulostavoitteet vuodelle : Vaikuttavuus Sähkö- ja maakaasuverkkopalveluja tarjotaan tehokkaasti, luotettavasti ja kohtuulliseen hintaan Sähkönjakelun siirtohintojen reaalinen kehitys enintään (%) 9,1 3,0 3,0 Maakaasun siirron hinnan reaalinen kehitys enintään (%) 9,5 1,5 1,5 Asiakkaan kokema sähkön jakelun keskimääräinen keskeytysaika enintään (min.) 118 110 110 Asiakkaan kokema keskimääräinen sähkönjakelun keskeytysmäärä enintään (kpl) 5,6 4,5 4,3 Sähkömarkkinat toimivat hyvin Osuus ajasta, jolloin Suomi on oma hinta-alue pohjoismaisessa sähköpörssissä (enintään %) 4,0 10,0 8,0 Vähittäismarkkinoiden toimivuus (sähkömyyjän vaihtoaktiivisuus, % asiakkaista) vähintään 8,1 6,0 6,5 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2
Päästökauppasektori täyttää Kioton pöytäkirjasta aiheutuvat hiilidioksidipäästöjen rajoittamisvelvollisuudet Kaikki laitokset palauttavat päästöjä vastaavat päästöoikeudet tai - yksiköt päästökaupparekisteriin viimeistään 30.4. 30.4. 30.4. Toiminnallinen tuloksellisuus Sähkö- ja maakaasuverkkotoiminnan sekä päästökaupan valvonta on toimivaa (arvosana vähintään asiakaskyselyssä asteikolla 1 5) Sähköverkkotoiminnan valvonnan toimivuus 3,7 3,6 3,6 Maakaasuverkkotoiminnan valvonnan toimivuus 3,7 3,6 3,6 Päästökaupan valvonnan toimivuus 4,1 3,6 3,6 Päästökaupparekisterin toimivuus 4,1 3,6 3,6 Resurssien arvioitu jakautuminen tulosalueittain arvio arvio 1 000 % 1 000 % 1 000 % Määrärahat Sähkömarkkinavalvonta 458 52 342 38 464 23 Maakaasumarkkinavalvonta 128 14 189 21 215 11 Päästökauppa 302 34 370 41 350 17 Uusi tehtävä/uusiutuvan energian tuotantotuki 980 49 Yhteensä 888 100 901 100 2 009 100 Maksullinen toiminta (Tulot) Sähkömarkkinavalvonta 2 038 69 1 900 68 2 000 59 Maakaasumarkkinavalvonta 354 12 400 14 400 12 Päästökauppa 557 19 500 18 500 15 Uusi tehtävä/uusiutuvan energian tuotantotuki 500 15 Yhteensä 2 949 100 2 800 100 3 400 100 Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Henkilötyövuosien kehitys 35,4 37,5 50 Henkilöstön hyvinvointi paranee sairauspoissaolopäivät/htv 6,0 < 3,0 < 3,0 lyhytaikaiset (1 3 pv) sairauspoissaolotapaukset 2,3-2,0 työtyytyväisyysindeksi (1 5, naiset/miehet) 3,6 3,8/3,8 3,8/3,8 Organisaation osaaminen kasvaa pätevyysinvestoinnit, euroa/htv 1 335 1 100 1 100 koulutuspäivät/htv 7,0 5,0 5,0 Organisaation työnantajakuva on houkutteleva Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3
lähtövaihtuvuus, % 2,8 7,0 7,0 työhakemukset/avoin työpaikka 26 > 20 > 20 Uusista tehtävistä aiheutuvat henkilötyövuosilisäykset (18 htv) hoidetaan työ- ja elinkeinoministeriön tuottavuusohjelman tavoitteiden puitteissa lisävähennyksenä työ- ja elinkeinotoimistoista tai muualta hallinnonalalta. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) budjetoitu varsinainen talousarvio Bruttomenot 3 843 4 250 5 409 Bruttotulot 2 955 2 800 3 400 Nettomenot 888 1 450 2 009 Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 437 siirtynyt seuraavalle vuodelle 465 Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Palkkausten tarkistukset 16 Kelamaksun kertaluonteisen poiston palautus 6 Uudelleenkohdentaminen pääluokan sisällä 216 Siirto momentilta 28.10.02 (1 htv) (sähköverolain verotuen korvaavan tukijärjestelmän toimeenpanon valmistelu) 70 Uusiutuvan energian tuotantotuki 800 Yhteensä 1 108 talousarvio 2 009 000 III lisätalousarvio 549 000 talousarvio 901 000 tilinpäätös 916 000 20. Energiansäästön ja uusiutuvan energian käytön edistäminen sekä energiatiedotus (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 3 900 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) energiansäästöön, energian tehokkaaseen käyttöön sekä uusiutuvan energian käyttöön ja tuotantoon liittyvään informaatiotoimintaan ja selvityksiin 2) uuden säästöteknologian markkinoiden edistämiseen 3) energiasäästöä ja uusiutuvaa energiaa koskevien direktiivien toimeenpanoon 4) kansallisen ilmasto- ja energiastrategian toteuttamiseen liittyvään tiedottamiseen 5) muuhun energia-alan tiedottamiseen ja tietohuollon järjestämiseen 6) kansainväliseen yhteistyöhön 7) EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien hankkeiden osarahoitukseen. S e l v i t y s o s a : Energian säästön ja uusiutuvien energialähteiden käytön edistämistä toteutetaan hallituksen ilmasto- ja energiastrategian, energiatehokkuutta koskevan valtioneuvoston periaatepäätöksen ja uusiutuvan energian toimintasuunnitelman tavoitteiden mukaisesti. EU:n tavoitteena on parantaa energiatehokkuutta 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Energiapalveluita ja energian loppukäytön tehokkuutta koskeva direktiivi asettaa yhdeksän prosentin säästötavoitteen päästökaupan ulkopuolisille sektoreille jaksolla 2008 2016. Myös uusiutuvien energialähteiden käytössä llaan EU:ssa huomattavaa lisäystä. Uusiutuvan energian käytön edistämisdirektiivi määrittää Suomelle velvoitteen uusiutuvan energian osuuden lisäämisestä nykyisestä vajaasta 30 prosentista 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Meneillään olevia toimenpidekokonaisuuksia ovat mm. energiapalveludirektiivin toimeenpano, energiatehokkuussopimusten tehokas toimeenpano, energiakatselmusjärjestelmän laadukas toiminta, EU-laajuisten laitteiden energiatehokkuusvaatimuksien aikaansaaminen suurelle joukolle laiteryhmiä, bioenergian ja muun uusiutuvan energian edistäminen sekä asenteisiin, käyttötottumuksiin ja valintoihin vaikuttaminen. Toiminnalla kootaan, jalostetaan ja jaetaan tietoa sekä kehitetään menetelmiä ja vauhditetaan uuden teknologian käyttöönottoa hyödyntäen Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4
myös kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia. Laajoille käyttäjäryhmille suunnatussa energiansäästöön ja uusiutuvien energialähteiden käyttöön liittyvässä opastus-, neuvonta- ja tiedotustoiminnassa tehdään tiivistä yhteistyötä asiantuntijaorganisaatioiden sekä alueellisten ja paikallisten toimijoiden kanssa. Erityisiä painopistealueita ovat kuluttajien energianeuvontajärjestelmän vahvistaminen ilmasto- ja energiastrategian sekä kuluttajapoliittisen ohjelman mukaisesti sekä ilmasto- ja energia-asioihin liittyvän koulutustoiminnan kehittäminen. Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet Energian käyttö tehostuu ja uusiutuvan energian käyttö lisääntyy. talousarvio 3 900 000 talousarvio 3 400 000 tilinpäätös 3 900 000 28. Materiaalitehokkuuden ja ympäristömerkintätoiminnan edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 700 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) materiaalitehokkuutta edistävään selvitys-, kokeiluja informaatiotoimintaan 2) pohjoismaisen ympäristömerkintäjärjestelmän kansallisen tason tehtävien hoitamiseen 3) EU:n rahoittamien hankkeiden osarahoitukseen. S e l v i t y s o s a : Materiaalien tehokkaampi käyttö niin kulutuksessa kuin tuotannossakin säästää luonnonvaroja ja lisää myös energiatehokkuutta. Pohjoismaisen ympäristömerkintäjärjestelmän avulla kannustetaan valmistajia ja palveluntarjoajia tarjoamaan ympäristön kannalta parempia vaihtoehtoja. Samalla pyritään myös antamaan kuluttajille ja hankkijoille tietoa keskimääräistä vähemmän ympäristöä kuormittavista tavaroista ja palveluista. Näillä toimenpiteillä parannetaan paitsi ympäristön tilaa myös kilpailukykyä ja luodaan tilaa uusille innovaatioille. Pohjoismaisen ympäristömerkintäjärjestelmän kansallisen tason tehtävien rahoittaminen soveltuu samaan yhteyteen materiaalitehokkuuden kanssa, koska ympäristömerkintä edistää pitkälle samoja tavoitteita kuin materiaalitehokkuuden edistäminen. Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet Materiaalien tehokkaampi käyttö sekä pohjoismainen ympäristönmerkintäjärjestelmä lisäävät energiatehokkuutta ja kilpailukykyä sekä edistävät kestäviin tuotanto- ja kulutustapoihin siirtymistä. T ä y d e n t ä v ä n e s i t y k s e n ( H E 2 2 8 / 2 0 1 0 v p ) s e l v i t y s o s a : Lisäys 200 000 euroa talousarvioesityksen 500 000 euroon nähden aiheutuu siirrosta momentilta 32.20.41. Talousarvioesitykseen nähden momentin nimike on muutettu. talousarvio 700 000 talousarvio 500 000 tilinpäätös 500 000 40. Energiatuki (arviomääräraha) Momentille myönnetään 63 800 000 euroa. Valtuus. Vuonna saa sitoumuksia tehdä enintään 149 500 000 euron arvosta. Mikäli vuoden myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna. Määrärahaa saa käyttää: 1) energiatalouden kehittämiseen ilmasto- ja ympäristömyönteisemmäksi tukemalla uusiutuvan energian tuotantoa tai käyttöä taikka energian tuotannon tai käytön tehostamista edistäviä investointeja ja selvityksiä 2) uuden teknologian käyttöönottoon liittyvien investointien ja selvityshankkeiden tukemiseen 3) liikenteen biopolttoaineiden tuotantoon ja käyttöön liittyvän teknologian pilotointi- ja demonstraatiohankkeisiin 4) energiahuollon varmuuden ja monipuolisuuden edistämiseen tukemalla kotimaisten energialähteiden tuotantoon ja käyttöön liittyviä investointeja ja selvityksiä 5) energiansäästöä, energian tuotannon tai käytön ympäristöhaittoja vähentävien ja energiahuollon varmuutta ja monipuolisuutta muutoin edistävien selvitysten tukemiseen 6) selvityksiin, jotka liittyvät liikenteen biopolttoaineiden ympäristö- ja kansantaloudellisiin vaikutuksiin, sekä osallistumiseen eurooppalaiseen yhteistyöhön kestävän kehityksen kriteeristön aikaansaamiseksi ja liikenteen uusien polttoaineiden standardisointiin. Etusija annetaan uuden teknologian demonstrointia ja kaupallistamista edistäville hankkeille. Energiatukea voidaan myöntää yrityksille, kunnille ja muille yhteisöille. Tukea ei myönnetä asunto-osakeyhtiöille, asuinkiinteistöille, valtionosuutta saaville perustamishankkeille eikä maatiloille tai niiden yhteyteen toteutettaville hankkeille. Tukea ei myönnetä myöskään Suomessa toteutettaviin ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan (SopS 12 13/2005) 6 artiklassa tarkoitettuihin hankkeisiin (yhteistoteutushankkeet). Jos investointihan- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5
ke kuuluu päästökauppalain (683/2004) soveltamisalan piiriin, hanketta voidaan tukea vain rajoitetusti. Tuen enimmäismäärää harkittaessa ei oteta huomioon kunnan tai muun yhteisön rakentamissa ja omistamissa energiahankkeissa kyseisten tahojen oman rahoituksen osuutta, jos se ei sisällä sellaista taloudellista etuutta, joka olisi katsottava EY:n lainsäädännössä tarkoitetuksi valtiontueksi. Sama koskee kunnan tai muun yhteisön omistamien kiinteistöjen katselmustoiminnan tukemista. Rahoituksella, jonka ei katsota olevan valtiontukea tai muuta julkista tukea, tarkoitetaan esimerkiksi markkinaehdoin myönnettävää rahoitusta tai muuta omarahoitusta. Energiatuella tuetuissa hankkeissa tuensaajan omarahoitusosuuden tulee olla vähintään 25 % kokonaisrahoituksesta. Avustukset myönnetään valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettävin perustein. Työ- ja elinkeinoministeriö voi antaa erikseen päätöksen muiden kuin valtioneuvoston asetuksessa mainittujen hankkeiden tai ohjelmien tukemisesta ja myönnettävän tuen enimmäismäärästä saatuaan valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan lausunnon asiasta. Määrärahaa saa käyttää lisäksi energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista annetun valtioneuvoston päätösten (625/2002) nojalla aiemmin myönnettyjen tukien maksamiseen. Liikenteen uusiutuvan energian hyödyntämiseen liittyvät selvitykset ovat kulutusmenoja, joihin ei sovelleta avustuksia koskevia ehtoja. Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesin myöntämissä biopolttoaineiden tuotannon pilot-laitosten avustuksissa ja selvityksissä noudatetaan Tekesin rahoitusehtoja. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena. S e l v i t y s o s a : Energiatuki on osa taloudellista ohjausta, jolla energiajärjestelmää pyritään ohjaamaan tehokkaampiin ja ilmaston ja ympäristön kannalta parhaisiin ratkaisuihin. Samalla lisätään energiahuollon varmuutta ja monipuolisuutta. EU:n komission esittämien päästötavoitteiden sekä uusiutuvan energian lisäys- ja energiatehokkuustavoitteiden vaatimat toimenpiteet on määritelty valtioneuvoston vuonna 2008 hyväksymässä pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa. Energiatukea tarvitaan valmisteilla olevan uusiutuvan sähkön syöttötariffin rinnalla erityisesti uuden teknologian käyttöönoton ja kaupallistumisen edistämiseen, uusiutuvan energian tuotannon, mukaan luettuna kivihiilen korvaaminen hiilipölykattiloissa, lisäämiseen sekä energiatehokkuusinvestointien tukemiseen. Määrärahaa voidaan käyttää EU:n strategisen energiateknologiasuunnitelmaan sisältyvien, Suomessa toteutettavien isojen demonstraatiolaitosten tukemiseen. Myös liikenteen biopolttoaineiden ja muiden uusiutuvien energialähteiden tuotannon ja käytön edistäminen tavoitteiden mukaiselle tasolle Suomessa edellyttää energiatukipanosten kohdentamista uuden teknologian pilotointi- ja demonstraatiohankkeisiin sekä polttoaineiden hankinta-, tuotanto- ja käyttöketjujen vaikutusten arviointiin ja vaihtoehtoisten polttoaineiden standardointi- ja sertifiointityöhön. Tekesillä on työ- ja elinkeinoministeriön rinnalla keskeinen rooli vuonna 2007 käynnistetyn liikenteen biopoltto-aineiden kehittämisohjelman toteutuksessa. Tekes vastaa kehitysohjelman puitteissa teknologian pilotointiin liittyvistä hankkeista ja työ- ja elinkeinoministeriö demonstraatiolaitoksille suunnattavista avustuksista. Liikenteen toisen sukupolven biopolttoaineiden tuotantoteknologiat ovat saavuttamassa vaiheen, jossa siirrytään ensimmäisten täyden mittakaavan demonstraatiolaitosten rakentamiseen. Kansallisen ilmasto- ja energiastrategian mukaisesti laitosten tukemiseen varataan riittävät määrärahat. Myöntämisvaltuuden arvioitu käyttö Liikenteen biopolttoaineiden demonstraatiolaitokset 50 000 000 Liikenteen biopolttoaineiden kehittämisohjelma 7 000 000 Muu energiatuki 92 500 000 Yhteensä 149 500 000 Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet Uusiutuvan energian tuotanto ja käyttö kasvavat sekä energian käyttö tehostuu. Uuden teknologian käyttöönotto lisääntyy energian tuotannossa ja käytössä. Energiahuollon varmuus ja monipuolisuus säilyvät hyvinä. Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) 2012 2013 2014 2015 Yhteensä vuodesta lähtien Ennen vuotta tehdyt sitoumukset 54 300 38 000 21 300 5 000-118 600 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6
Vuoden sitoumukset 9 500 65 000 45 000 15 000 15 000 149 500 Yhteensä 63 800 103 000 66 300 20 000 15 000 268 100 Vuonna myönnettävien avustusten kokonaiskustannukset (nykyarvo) valtiolle ovat 145 milj. euroa. Määrärahan ja valtuuden mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Määräraha Valtuus Liikenteen biopolttoaineiden demonstraatiolaitokset - 50 000 Tasokorotus 11 200 35 400 Yhteensä 11 200 85 400 talousarvio 63 800 000 talousarvio 52 600 000 tilinpäätös 37 713 323 42. Valtiontuki sähköhuollon varmistamiseksi (arviomääräraha) Momentille myönnetään 100 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää avustuksen maksamiseen Utsjoen Sähköosuuskunnan ja Inergia Oy:n sähköverkkoliiketoimintojen yhdistämisen johdosta perustettavalle yhtiölle Utsjoen alueella tehtävistä sähköverkon korvausinvestoinneista aiheutuviin menoihin. S e l v i t y s o s a : Pohjois-Lapin sähköhuollon varmistamiseksi on tarkoitus tukea Utsjoen alueella tehtäviä sähköverkon korvausinvestointeja. Avustuksella luodaan edellytykset laajemman sähköverkkoyhtiön syntymiselle ja varmistetaan Utsjoen sähköhuolto kestävällä tavalla siten, että sähkön siirtohinnat pysyvät kohtuullisina. Kyseessä on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 106.2 mukainen komission päätöksen 2005/842/EY edellytykset täyttävä ja notifiointivelvollisuuden ulkopuolelle jäävä EU-valtiontuki. Vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa myönnettiin momentille valtuus tehdä sitoumuksia enintään 1 000 000 euron arvosta avustuksen myöntämiseksi edellä mainittuun tarkoitukseen. Valtuuden käytöstä aiheutuvia menoja arvioidaan tulevan maksettavaksi ensimmäisen kerran vuonna. talousarvio 100 000 tilinpäätös 43. Kioton mekanismit (arviomääräraha) Momentille myönnetään 11 500 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) päästöyksiköiden hankkimiseen Kioton pöytäkirjan joustomekanismien avulla enintään 10 miljoonaa tonnia sopimuskaudelle 2008 2012 ja sen jälkeiselle kaudelle 2013 2020 2) joustomekanismien hallinnoinnin kustannuksiin 3) päästöyksiköiden hankinnan edellytysten tukemiseen 4) valuuttakurssimuutoksista aiheutuviin menoihin. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena. Valtuus. Vuonna saa tehdä sitoumuksia enintään 500 000 euron arvosta. Mikäli vuoden myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna. S e l v i t y s o s a : Suomi on sitoutunut osana Euroopan unionia täyttämään Kioton pöytäkirjan mukaiset velvoitteensa. Kasvihuonekaasupäästöjen korkeat vähentämiskustannukset rasittavat kansantaloutta, minkä vuoksi valtio osallistuu päästöjen vähentämiseen käyttämällä Kioton mekanismeja. Näitä ovat yhteistoteutus (JI, Joint Implementation), puhtaan kehityksen mekanismi (CDM, Clean Development Mechanism) ja valtioiden välinen päästökauppa. JI-hankkeet ovat teollisuusmaiden ja CDM-hankkeet teollisuus- ja kehitysmaiden välisiä. Tarve hyödyntää Kioton mekanismeja ulottuu myös Kioton kaudesta eteenpäin, joten päästöyksiköiden hankinta sisältää myös kauden 2013 2020. Päästöyksiköiden hankinnassa otetaan huomioon eri joustomekanismien keskinäinen kustannustehokkuus sekä hankintaan liittyvien riskien hallinta. Tämä edellyttää, että määrärahaa voidaan käyttää ja päästöyksiköiden hankintasitoumuksia voidaan tehdä etupainotteisesti, vaikka suuri osa hankittavista päästöyksiköiden kustannuksista realisoituu vasta lähempänä kauden loppua. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7
Päästöyksiköiden hintaa on vaikea arvioida, sillä mekanismeilla hankittavien päästöyksiköiden hintakehitykseen vaikuttaa olennaisesti myös vaikeasti arvioitavissa oleva EY:n päästökauppajärjestelmän päästöoikeuksien hintataso. Päästöyksiköiden hankinnan edellytysten tukeminen, ts. tietotaidon kehittäminen kohdemaissa, sekä mekanismien hallinnon kansainvälinen kehitystyö, edistävät päästömarkkinoiden toimivuutta ja kustannustehokasta päästöyksiköiden hankintaa. Mekanismipolitiikan koordinointivastuu on työ- ja elinkeinoministeriöllä. Päästöyksiköiden hankinta edellyttää konsultin tuottamia tukipalveluita. Vuosina konsulttina toimii GreenStream Network Oyj. Mekanismien käytöstä tehdyn hallinnollisen työnjaon mukaisesti momentilta rahoitetaan ulkoasiainministeriön CDM-projekteista syntyvien päästöyksiköiden hankintaa sekä ympäristöministeriön JI-projekteista ja kansainvälisestä päästökaupasta hankkimia päästöyksiköitä. Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) 2012 2013 2014 Yhteensä vuodesta lähtien Ennen vuotta tehdyt sitoumukset 11 300 4 600 5 800 6 000 27 700 Vuoden sitoumukset 200 200 100-500 Yhteensä 11 500 4 800 5 900 6 000 28 200 Vuonna myönnettävien avustusten kokonaiskustannukset (nykyarvo) valtiolle ovat 0,5 milj. euroa. talousarvio 11 500 000 talousarvio 10 000 000 tilinpäätös 9 546 802 44. Uusiutuvan energian tuotantotuki (arviomääräraha) Momentille myönnetään 55 350 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annetussa laissa säädetyn 1) tuulivoimalla ja biokaasulla tuotetun sähkön tuotantotuen maksamiseen 2) metsähakkeella tuotetun sähkön tuotantotukeen 3) puupolttoaineesta yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotantolaitoksessa tuotetun sähkön tuotantotukeen. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena. S e l v i t y s o s a : Eduskunta on hyväksynyt talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta. Sen nojalla tuettaisiin tuulivoimaan, biokaasuun ja puupolttoaineeseen perustuvaa sähkön tuotantoa. Laki tarkoittaisi myös Energiamarkkinavirastolle lisätehtäviä, joiden resursointi on otettu huomioon momentilla 32.60.01. Esityksen nojalla tuulivoiman ja biokaasusähkön tuottajille maksetaan tukena laissa asetetun hinnan ja sähköpörssissä toteutuneen kolmen kuukauden Suomen aluehinnan keskiarvon erotus (syöttötariffijärjestelmä). Tuulivoiman hinta on aluksi 105,30 /MWh ja se laskee 83,5 /MWh:iin. Biokaasusähkön hinta on sähkön- ja lämmön yhteistuotannossa 133,5 /MWh. Tukea maksettaisiin enintään 12 vuotta kullekin voimalaitokselle. Esityksen nojalla metsähakkeella tuotetulle sähkölle maksettaisiin tuotantotukea sitomalla se kolmen kuukauden päästöoikeuden markkinahintaan. Hiilidioksidin päästöoikeuden hinnalla 10 euroa/hiilidioksiditonni tuki on 18 euroa/mwh ja päästöoikeuden hinnalla 23 euroa/hiilidioksiditonni tuki on 0 euroa/mwh. Vaihtoehtona tälle sähkön tuottaja voi joissakin tapauksissa valita puupolttoaineesta yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotantolaitoksessa tuotetun sähkön tuotantotuen (syöttötariffijärjestelmä). Kyseisen järjestelmän mukainen enimmäistuki laitosta kohden on 750 000 euroa vuodessa. Euroopan unionin tavoitteena on nostaa uusiutuvan energian osuus 20 prosenttiin energian loppukulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä /28/EY on jäsenvaltiolle asetettu tavoitteet uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan energian osuudeksi kokonaiskulutuksesta vuonna 2020. Suomelle asetettu on 38 prosenttia. Tavoitteena on vuoteen 2020 mennessä nostaa tuulivoiman vuo- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8
tuinen sähkön tuotanto noin 6 terawattituntiin ja metsähakkeella tuotetun sähkön tuotanto noin 25 terawattituntiin Tavoitteena on myös edistää biokaasun käyttöä sähkön ja lämmön tuotannossa nykytasoon verrattuna merkittävästi vuoteen 2020 mennessä sekä edistää muilla uusiutuville energialähteillä tapahtuvaa sähkön tuotantoa. Tuotantotuella parannetaan uusiutuvien energialähteiden kilpailukykyä ja sähkön tuotannon kannattavuutta. Samalla sähkön tuotanto monipuolistuisi ja sähkön omavaraisuus paranisi. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Tuuli- ja biokaasuvoimaloiden sekä metsäenergiaa käyttävien voimalaitosten kilpailukyky verrattuna muilla energialähteillä tapahtuvaan sähkön tuotantoon parantuu. Sähkön tuotanto monipuolistuu ja sähkön omavaraisuus parantuu. Määrärahan arvioitu käyttö Tuulivoima- ja biokaasuvoimalat 24 600 000 Metsähakevoimalat 27 000 000 Puupolttoainevoimalat 3 750 000 Yhteensä 55 350 000 talousarvio 55 350 000 50. Energiataloudelliset avustukset yhdistyksille (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 50 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen yhdistyksille energiapolitiikan tavoitteita tukevaan toimintaan. Tällä tarkoitetaan sellaista toimintaa, jolla edistetään energian säästöä ja uusiutuvien energialähteiden hyödyntämistä sekä turpeen tuotantoa. Avustus on tarkoitettu ensisijaisesti pienet taloudelliset resurssit omaaville yhdistyksille. Avustusta voidaan myöntää yleisavustuksena yhdistyksien sääntömääräisen toiminnan tukemiseen. Avustukset myönnetään valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettävin perustein. S e l v i t y s o s a : Avustuksilla edistetään hallituksen energia- ja ilmastopolitiikan tavoitteita tukevien yleishyödyllisten yhdistysten toimintaa. Avustusten käytön painopiste on taloudellisilta resursseiltaan pienten yhdistysten toiminnan tukemisessa. talousarvio 50 000 talousarvio 50 000 tilinpäätös 50 000 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9