ENERGIATUET 2017 (Uusi asetus valmistellaan vuodeksi 2018)
|
|
- Susanna Mattila
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ENERGIATUET 2017 Säädöstaustat: - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuodelta 2012 (1063/2012) sekä (Uusi asetus valmistellaan vuodeksi 2018) - Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet ELY-keskuksille energiatukien myöntämisestä, TEM/1117/2015 ja linjaukset vuodelle 2016/ Energiatukien hallinnointi- ja päätöksenteko siirtynyt ELY-keskuksilta TEKESIN organisaatiolle
2 Energiatukien tarkoitus: Tuki voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka: - edistävät uusiutuvan energian tuotantoa tai käyttöä; - edistävät energiansäästöä tai energian tuotannon tai käytön tehostamista; taikka - vähentävät energian tuotannon tai käytön ympäristöhaittoja. Tukikelpoisia ovat yritykset, (oy, ky, ay, Tmi), kunnat ja muut yhteisöt, kuten seurakunnat, säätiöt ja taloudelliset yhdistykset. Energiatukea ei myönnetä asunto-osakeyhtiöille, asuinkiinteistöille, maatiloille tai niiden yhteyteen toteutettaville hankkeille
3 Investointihankkeella tarkoitetaan investointia käyttöomaisuuteen sekä siihen liittyvää valmistelua, seurantaa ja tiedotusta. Tukea myönnetään vain investoinneille, joiden toteutumisella arvioidaan olevan olennainen merkitys
4 Energiatukihakemuksia käsitellään joko Ministeriössä (TEM) tai TEKESissä; TEKES voi myöntää tukea kun Investointihankkeen hyväksyttävät kustannukset ovat enintään euroa TEM käsittelee hakemukset kun kustannus ylittää edellä mainitun rajan, tai hanke liittyy uuden energiateknologian käyttöönottoon
5 Myöntökriteerit: 1) Investointikustannusten on oltava yhteensä vähintään ) Investoinnin koroton takaisinmaksuaika on vähintään 3 vuotta, enintään 15 vuotta
6 Uusiutuvien energialähteiden käytön edistäminen Investointituki; hyväksyttäviä kustannuksia voivat olla: - koneiden ja laitteiden hankinta, asennus- sekä muutos- ja korjaustyöt, - rakennustekniset työt ja rakennustöiden valvonta, - raivaus- ja maanrakennustekniset työt, maa-alueen hankinta (max. 10 % kokonaiskustannuksista). - investoinnin suunnittelu, projektointi, käyttöönottokoulutus,
7 Aurinkoenergia Aurinkoenergian tukeminen mahdollista myös uudisrakennuskohteissa, esim. liikekeskukset!!! aurinkosähköhankkeissa tuki on 25 %, aurinkopaneelit aurinkolämpöhankkeissa tuki on 20 %, aurinkokeräimet
8 TUEN HAKEMINEN Hakemus tulee jättää TEKESIN sähköisen hakujärjestelmän kautta ennen hankkeen aloittamista; tämän jälkeen hankkeen voi aloittaa omalla riskillä. TUTUSTU HUOLELLA TEKESIN RAHOITUSEHTOIHIN NETISSÄ Hakupolku: RAHOITUS->PK-yritys->Muu kasvun rahoitus->energiatuki-> Asiointipalvelu-> Hinnat ilman ALV:a Tarkempi kustannus- ja rahoituserittely sekä investoinnin kannattavuuslaskelma (takaisinmaksuaika) erillisillä liitteillä Hankekuvaus liitteellä Myöntökriteerit: - tuen tarve, kannattavuus, investoinnin takaisinmaksuaika (3-15 v), - hankkeella vähennetään fossiilisten energialähteiden käyttöä Tukitaso: Aurinkosähköhankkeissa 25 % Myönnetty tuki maksetaan aina jälkikäteen, toteutuneiden kustannusten perusteella TEKES vaatii kaikkiin maksatushakemuksiin tilintarkastajan lausunnon kustannusten tukikelpoisuudesta (aiemmin alle 10 tositetta maksuun kuittien perusteella Maksatushakemukset hoitaa KEHA-keskus (ELY-keskuksessa)
9 Maatalousinvestoinnit, aurinkosähkö Tuki 40 % hankintahinnasta, alv 0%. Tuen oltava vähintään 7000 euroa, jolloin 40 % tukitasolla alin hyväksyttävä tukikelpoinen kustannus on euroa. viraston nimi, tekijän nimi ja osasto
10 Maatalouden investointitukia voi hakea jatkuvasti. Hakemukset ratkaistaan tukijaksoittain, jotka ovat: Investointitukea voi hakea sähköisesti Hyrrä-palvelussa. Liiketoimintasuunnitelma on oltava hakemuksen liitteenä, kun maatalouden investointitukea. Hanketta ei saa aloittaa ennen kuin viranomainen on tehnyt tukipäätöksen viraston nimi, tekijän nimi ja osasto
11 Rakentamisinvestoinnin hyväksyttävät kustannukset Sähköenergian tuotantojärjestelmä/vesi, aurinko, ilma ja tuuli [th=lämpö; el= sähkö] <100 kw järjestelmä kw el 1600 Sisältää kaikki laitteistot ja teknisen tilan 100 kw järjestelmä kw el kw ylittävältä osalta, sisältää kaikki laitteistot ja teknisen tilan Silloin kun yksikkökustannus on annettu, hyväksyttävinä enimmäiskustannuksina käytetään yksikkökustannusten ja tässä asetuksessa tarkoitettujen korotusten summaa. viraston nimi, tekijän nimi ja osasto
12 viraston nimi, tekijän nimi ja osasto
- Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen
ENERGIATUET 2013 Säädöstaustat: - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuodelta 2012 (1063/2012) sekä - Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet ELY-keskuksille energiatukien myöntämisestä,
- Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen
ENERGIATUET 2014 Säädöstaustat: - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuodelta 2012 (1063/2012) sekä - Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet ELY-keskuksille energiatukien myöntämisestä,
ENERGIATUET 2013. Kainuun ELY-keskus, 05.09.2013 Juha Määttä, puh. 0440368575, juha.s.maatta@ely-keskus.fi
ENERGIATUET 2013 Säädöstaustat: - Valtioavustuslaki n:o 688/2001 - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista, n:o 1063/2012 sekä - Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet Elinkeino-,
UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT. Hamina Kaakkois-Suomen ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1
UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT Hamina 12.3.2013 1 Energiatuki Työ- ja elinkeinoministeriö / ELY- keskus voi hankekohtaisen harkinnan perusteella myöntää yrityksille, kunnille ja muille yhteisöille energiatukea
TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN. Lappeenranta Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1
TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN Lappeenranta 26.05.2016 Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1 Energiatuki Työ- ja elinkeinoministeriö / ELY- keskus voi hankekohtaisen
Energiatuen hyödyntäminen yrityksissä. Erkki Väisänen/Tekes TETS
Energiatuen hyödyntäminen yrityksissä Erkki Väisänen/Tekes TETS 3.5.2017 MIKÄ? Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka edistävät:
Energiatuen mahdollisuudet Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille. Pekka Grönlund TEM Team Finland -talo
Energiatuen mahdollisuudet Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille Pekka Grönlund TEM 7.11.2016 Team Finland -talo Energiatuen tavoitteet Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja
Aurinkoenergia- ja pienvesivoimatuotannon investointituet. Lammi Manu Hollmén
Aurinkoenergia- ja pienvesivoimatuotannon investointituet Lammi 12.4.2017 Manu Hollmén Toimimme Satakunnassa ja Varsinais- Suomessa ProAgria Länsi-Suomi Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Satakunnan
Lähilämpöä Teiskossa. 15.2.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus Pirkanmaa
Lähilämpöä Teiskossa 15.2.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus Pirkanmaa INVESTOINTITUET LÄMPÖKESKUKSIIN Maatilat Maatalouden investointituki Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007 2013 Maatiloille suunnattu
Biokaasua Varsinais-Suomessa seminaari Virastotalo Turku, Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus
Biokaasua Varsinais-Suomessa seminaari Virastotalo Turku, 16.02.2016 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus 1. MAASEUTUOHJELMAN 2014-2020 MUKAINEN RAHOITUS UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINNEILLE
TEM:n energiatuki uudistuu 2013 alkaen
TEM:n energiatuki uudistuu 2013 alkaen Kansallinen cleantech -investointifoorumi Ylitarkastaja Pekka Grönlund 13.12.2012 TEM: rahoitusta uuden teknologian käyttöönottoon Rahoitus 10 M 5 M 1 M Rahoitusta
Biokaasulaitosten investointituet v. 2014
Biokaasulaitosten investointituet v. 2014 Biokaasuseminaari, Liminganlahden luontokeskus 27.2.2014 Asiantuntija Kalevi Hiivala Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1 1. Maatilan lämpökeskus ja biokaasulaitos
Aurinkosähkö Tampere TTY. Timo Fager, Business Finland +ELY
Aurinkosähkö 7.3.2018 Tampere TTY Timo Fager, Business Finland +ELY Business Finland (= entiset Tekes + Finpro) Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta sekä
Energiatuki Kati Veijonen
Energiatuki 2017 Kati Veijonen Energiatukea Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka: 1) lisäävät uusiutuvien energialähteiden
OHJE TUENHAKIJALLE Kiintiöilmoitus koordinaattorille Maksatushakemuksen täyttäminen
OHJE TUENHAKIJALLE Kiintiöilmoitus koordinaattorille Maksatushakemuksen täyttäminen 1 YLEISTÄ Tuen piiriin kuuluvan yrityksen investoinneista ilmoittaminen Tuen piiriin kuuluva yhtiö voi tehdä koordinaattorille
ENERGIAREMONTIT - SÄÄSTÖÄ JA ARVONNOUSUA KIINTEISTÖILLE
ENERGIAREMONTIT - SÄÄSTÖÄ JA ARVONNOUSUA KIINTEISTÖILLE Energiatuet Keski-Suomen ELY-keskus 9.10.2012 Panu Kässi 23.10.201 2 1 ENERGIATUKI Tukea voidaan harkinnan perusteella myöntää yrityksille, kunnille
Aurinko energia investoinnit. maatiloille Juha-Pekka Nikkola Uudenmaan ELY-keskus
Aurinko energia investoinnit maatiloille 2019 Juha-Pekka Nikkola Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 7.3.2019 Rakennetukijärjestelmän keskeiset periaatteet Jatkuva haku; tuki myönnetään tukijaksoittain määrärahojen
Energiatuki. Hakeminen
Energiatuki Uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen, energiansäästön tehostaminen, uuden energiateknologian käyttöönoton edistäminen, energian tuotannon ja käytön ympäristöhaittojen vähentäminen,
Maatilojen investointituet 2019 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus
Maatilojen investointituet 2019 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Rakennetuen keskeiset periaatteet Jatkuva haku; tuki myönnetään tukijaksoittain määrärahojen puitteissa - 16.10. 15.1., 16.1.
Ajankohtaista energiatuista
Ajankohtaista energiatuista RAKLI Energiatehokkuuspäivä 29.5.2018 Markku Mäkelä, Business Finland Erkki Väisänen, Business Finland Kaikki energiatukihakemukset jätetään Innovaatiorahoituskeskus Business
Energiatehokkuusinvestointien rahoitusmahdollisuuksia, ELY-keskus 13.6.2014
Energiatehokkuusinvestointien rahoitusmahdollisuuksia, ELY-keskus Yrityksen kehittämisavustus Laki valtioavustus yritystoiminnan kehittämiseksi hyväksytty 30.12.2013. Lakia tarkennetaan erillisellä asetuksella,
TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala
1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)
Energiatehokkuuspäivä Mitä hyötyä on energiatehokkuudesta? Esimerkkejä ja caseja
Energiatehokkuuspäivä 15.2.2016 Mitä hyötyä on energiatehokkuudesta? Esimerkkejä ja caseja Petri Kuisma Esityksen sisältö: 1. Aurinkoenergia 2. Energiatehokkuus Tuotannon liittäminen sähköverkkoon Mikrotuotannolla
Maatalouden investointituet. Suonenjoki
Maatalouden investointituet Suonenjoki 19.3.2019 Maatalouden investointien ja aloitustuen tukjaksot Haku tapahtuu jatkuvana, ratkaisut tehdään tukijaksoittain Päätösjaksot (jaksot vuosittain aina samat)
Energiailta Salo lot Campus
Energiailta Salo lot Campus 9.4.2019 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus Sivu 1 MAASEUTUOHJELMAN 2014-2020 MUKAINEN RAHOITUS UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINNEILLE 1A. MAASEUDUN YRITYSTUKI
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus uusiutuvan energian ja uuden energiateknologian investointituen myöntämisen yleisistä ehdoista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001) 8 :n nojalla:
Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi
Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Manner-Suomen maaseutuohjelman maaseudun kehittämistukien haut Alustava aikataulun mukaan haut alkavat vaiheittain keväällä Kaikkien tukimuotojen
Energiatukien kohdentaminen. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Pekka Grönlund
Energiatukien kohdentaminen Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.2018 Pekka Grönlund Agenda Energiatuki vuosina 2013-2016 Keskeisimmät muutokset 2018 Tukilinjaukset 2018 Työ- ja elinkeinoministeriö
Uusiutuvan energian edistäminen (taloudelliset ohjauskeinot)
Energiatuet Uusiutuvan energian edistäminen (taloudelliset ohjauskeinot) Päästökauppa (EU) Energiaverotus (VM) Uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotukilaki (1396/2010) Tuulivoima, biokaasu,
Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö
Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö Biokaasuasioiden vastuutahoja MMM:ssä MMM Maatalousosasto (MAO) - Bioenergiatuotannon edistämistoimet (investointi-
Pienenergiantuotantoa edistetään Suomessa. Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Oulu, 9.5.2014
Pienenergiantuotantoa edistetään Suomessa Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Oulu, 9.5.2014 Pienenergiantuotannon edistäminen Suomessa Poistetaan esteitä ja luodaan mahdollisuuksia Rahoitusta
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Uusiutuva energia NYT! tilaisuus 24.2.2016 Timitran Linna, LIEKSA ELY-keskus Haetut yritystuet tukimuodoittain vuonna 2015. -
Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina
31.10.2017 Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina 2018 2023 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001) 8 :n nojalla: 1 Soveltamisala
PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET
PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET 2015- ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS MAASEUTUYKSIKKÖ Alvar Aallon katu 8, 60100 Seinäjoki Puh. 0295 027 500 LAILA LUOMA 7.2.2017 PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET 2015- TYÖTÄ EI
Biokaasulaitosten tukijärjestelmät Suomessa. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy
Biokaasulaitosten tukijärjestelmät Suomessa TUKIRATKAISUJEN ESITTELY Tämän aineiston tarkoitus On auttaa biokaasulaitosta harkitsevaa yrittäjää tai toimijaa hahmottamaan saatavilla olevat tukiratkaisut
P-K: n ELY-keskuksen energiatukipalvelut 2010
P-K: n ELY-keskuksen energiatukipalvelut 2010 TEMin, TEKESin ja MMM:n Energiatuet bioenergian ja energiansäästön edistämiseen Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 26.2.2010 1 TEMin
Nikkilän Sydän, koulu, vaihe 2 laajennus
Nikkilän Sydän, koulu, vaihe 2 laajennus Energiantuotantoratkaisut 30.9.2016 Page 1 Mika Strachan Energiatuki Kunnalle TEM:n ja ELY-keskuksen energiatuet ovat ainoat tällaisiin pienehköihin hankkeisiin.
Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa
Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa 12.5.2015 Yritys-Suomi palvelut yhteinen roadmap Perustmisneuvon ta - TE-toimisto - Elinkeinoyhtiöt - ProAgria Koulutus Yrittäjäkurssit Oma Yritys-
NÄIN MEILLÄ LAPPEENRANNASSA
NÄIN MEILLÄ LAPPEENRANNASSA Aurinkovoimalat eri kokoluokissa -tukijärjestelmät ja erityispiirteet Kotitalouksien voimalat Asuinkiinteistöt, pl. kotitalouksien yksityisessä hallinnassa olevat PK-yritykset,
Leaderrahoituksen. yritystuet
Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava
Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso. Säätytalo 01.02.2011
Biopolttoaineet maatalouden työkoneissa Hajautetun tuotannon veroratkaisut Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso Säätytalo 01.02.2011 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus
Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö
JULKISTEN LATAUSLAITTEIDEN TUKI YRITYKSILLE TIETOA TUEN EHDOISTA
JULKISTEN LATAUSLAITTEIDEN TUKI YRITYKSILLE HALLITUKSEN KÄRKIHANKE Usein kysyttyä tukiehdoista TIETOA TUEN EHDOISTA 31.3.2017 1 TUEN EHDOT Lainsäädäntö ja tukipäätös sisältävät useita edellytyksiä, jotka
Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen
Uusiutuva energia energiakatselmuksissa
Uusiutuva energia energiakatselmuksissa 24.1.2017 Juha Toivanen, Energiavirasto Energiakatselmustoiminta Suomessa Suuren yrityksen energiakatselmus Vapaaehtoinen katselmustoiminta 2 Suuren yrityksen energiakatselmukset
Rahoitusta maaseutualueen yrityksille
Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Helmikuu 2017 Outi Kaihola Etelä-Savon ELY-keskus Rahoitus EU:lta ja valtiolta Maaseuturahasto Sijainti maaseudulla Alle 10 hlöä työllistävät (mikroyritykset), maataloustuotteiden
Maaseudun yritystuet. Lainsäädäntö, valintaperusteet Investointituki. Perustamistuki. Hyrrä toteutettavuustutkimus.
Maaseudun yritystuet Lainsäädäntö, valintaperusteet Investointituki toteutettavuustutkimus Perustamistuki kokeilu Hyrrä www.mavi.fi/hyrra Säädöksiä Maaseutuohjelma 2014-2020 Laki maaseudun kehittämisen
Maatalouden investointituet. Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö
Maatalouden investointituet Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö 1 Maatilojen investointituet Maatalouden tukemista, pääpaino maatilojen kilpailukykyä ja kannattavuutta
Energiatehokkuus energiavaltaisessa teollisuudessa Helsinki 22.9.2009 tehostamistavoitteet ja tuet
Energiatehokkuus energiavaltaisessa teollisuudessa Helsinki 22.9.2009 tehostamistavoitteet ja tuet Pentti Puhakka TEM EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet:
Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet
Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lokakuu 2018 Yleishyödyllisyys Yleishyödyllistä investointia voidaan tukea, jos siitä saatava hyöty
Maatalouden investointituet
Maatalouden investointituet Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö 1 Maatilojen investointituet Maatalouden tukemista, pääpaino maatilojen kilpailukykyä ja kannattavuutta
Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh ,
Tekesin rahoitus yrityksille Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani 16.5.2017 Puh. 0295 055 284, tuula.vaisanen@tekes.fi Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Yrityksille, joilla on kasvuhalua ja
Maatalouden investointituet: rahoituksen ehtoja ja tilannekatsaus. Iisalmi
Maatalouden investointituet: rahoituksen ehtoja ja tilannekatsaus Iisalmi 29.11.2017 Sivu 1 30.11.2017 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava viljelijä voi hakea tilanpidon
Maatalouden Investointituki. Viljankuivaukseen uutta puhtia, Askola 15.12.2015
Maatalouden Investointituki Viljankuivaukseen uutta puhtia, Askola 15.12.2015 Sivu 1 23.02.2016 Maatalouden rakennetukijärjestelmä Kansallinen säädösperusta; - Laki maatalouden rakennetuista (1476/2007,
Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä
Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta
Maaseutuohjelman yritystuet Uudenmaan ELY-keskus
Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Investointituki Yritystoiminnan kehittämisen/aloittamisen kannalta tarpeellisen ja kannattavan investoinnin hankintaan Tuotantotilat/rakennukset
Biobisnestä Pirkanmaalle Aurinkoenergia. Mikko Tilvis Suomen metsäkeskus
Biobisnestä Pirkanmaalle Aurinkoenergia Mikko Tilvis Suomen metsäkeskus Aurinkoenergia Paikallinen, päästötön ja ilmainen energianlähde Aurinkoenergiaa voi hyödyntää sekä lämmöntuotantoon aurinkokeräimillä,
Valtiontuki N 359/2007 Suomi Energiatukiohjelman N 75/02 jatkaminen ja muuttaminen
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 30.XI.2007 K(2007)6085 Asia: Valtiontuki N 359/2007 Suomi Energiatukiohjelman N 75/02 jatkaminen ja muuttaminen Arvoisa Herra ulkoministeri, Komissio ilmoittaa Suomen viranomaisille,
Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Paltamo 10.2.2015 Yleistä maaseudun yritystuesta Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla. Yritysten perustamista ja investointeja
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Hallitusneuvos Anja Liukko LAUSUNTO HE 30/2015 vp
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Hallitusneuvos Anja Liukko LAUSUNTO HE 30/2015 vp 20.10.2015 VALTION TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016: ENERGIAPOLITIIKKA (32.60) Energiapolitiikan tavoitteiden toteutuminen Energiapolitiikan
Navettainvestointien tukeminen maaseutuohjelman kautta. ProNavetta-koulutus Iisalmi Siilinjärvi
Navettainvestointien tukeminen maaseutuohjelman kautta ProNavetta-koulutus 2.12.2016 Iisalmi 8.12.2016 Siilinjärvi Sivu 1 10.2.2017 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava
Toimeenpanon valmistelu on hyvässä vauhdissa, mutta ei vielä valmis. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vanhat menettelyt ylläpidetään
1 Toimeenpanon valmistelu on hyvässä vauhdissa, mutta ei vielä valmis. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vanhat menettelyt ylläpidetään sellaisenaan. EU-osarahoitteiset tuet vaativat mm otantatarkastukset
Metsästä energiaa yrittämällä
Metsästä energiaa yrittämällä Energia-alan asiantuntijaseminaari Pohtossa 1.4.2009 Asiantuntija, TE-keskus Sivu 1 2.4.2009 Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinokeskus (TE-keskus) TE-keskukset ovat työ-
Elinkeinojohtaja Aune Ritola-Grahn Parikkalan kunta Biotalouden päätösseminaari 27.1.2015
Elinkeinojohtaja Aune Ritola-Grahn Parikkalan kunta Biotalouden päätösseminaari 27.1.2015 Kehittämisympyrä haaste ja mahdollisuus Aluekehittämisen näkökulma Alueen kehittäminen paikallisten mahdollisuuksien
UUSIUTUVAN ENERGIA NYT!! Yritysten energiatehokkuus
UUSIUTUVAN ENERGIA NYT!! Yritysten energiatehokkuus 24.02.2016 YRITYSTEN ENERGIATEHOKKUUS Energian käyttö yrityksissä Energiakatselmus Energiansäästöpotentiaali Energiatuki ja sen hakeminen PIKES palvelut
Nuoren viljelijän aloitustuki ja maatalouden investointituet
Nuoren viljelijän aloitustuki ja maatalouden investointituet 12.12.2017 Sivu 1 12.12.2017 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava viljelijä voi hakea tilanpidon aloittamiseen
Hanketreffit bioenergiaa ja neuvontaa Pohjois-Karjalassa
Hanketreffit bioenergiaa ja neuvontaa Pohjois-Karjalassa Tuomo Hämäläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 12.12.2012 1 Energialinjaukset pääperiaatteet
Energiatehokkuussopimukset. Energiavirasto Juha Toivanen
Energiatehokkuussopimukset Energiavirasto Juha Toivanen 9.2.2016 Vapaaehtoista sopimustoimintaa energiansäästöstä energiatehokkuuteen ESD 2006 EED 2014 2020 Energiansäästö sopimukset Jatkoaika Energiatehokkuus
EnergiaRäätäli Suunnittelustartti:
EnergiaRäätäli Suunnittelustartti: Taustaselvitys puukaasun ja aurinkoenergian tuotannon kannattavuudesta 10.10.2013 1 Lähtökohta Tässä raportissa käydään lävitse puukaasulaitoksen ja aurinkoenergian (sähkön
Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö
Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen
KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry
KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi 24.5.2016 Kaisa Vihinen/PoKo ry PoKo ry:n Navigaattorikehittämisstrategia Paikalliseen kehittämistyöhön paikallisella harkinnalla Yhteisöjen hankkeet Yritysten tukeminen Työnjakoa
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 1063/2012 Valtioneuvoston asetus. energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1063/2012 Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista Annettu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 2012 Valtioneuvoston
1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero
MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet
Kuntien energiatehokkuussopimusten KETSyhdyshenkilöpäivät
Kuntien energiatehokkuussopimusten KETSyhdyshenkilöpäivät 2018 Energiatukien hakeminen Markku Mäkelä/Business Finland 8.11.2018 Energiatukien jakautuminen organisaatiotyypeittäin 1-10/2018 Y Y Yhteensä
Maaseudun kehittämisaamu. Yritysrahoituksen tietoisku. Keski-Suomen ELY-keskus
Maaseudun kehittämisaamu Yritysrahoituksen tietoisku Keski-Suomen ELY-keskus 28.9.2016 Maaseutuohjelman rahoitus yrityksille Rahoitusta vuosille 2014-2020 käytettävissä yhteensä n. 24 milj. Tukea myönnetään
Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuet osakeyhtiöillä. Kuopio
Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuet osakeyhtiöillä Kuopio 23.3.2017 Sivu 1 29.3.2017 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava viljelijä voi hakea
Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta. Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus
Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus 16.2.2015 Muutoksia 2014 à Säädösmuutokset Aluekehityslainsäädäntö Yritystukisäädökset Maaseudun
Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet
Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Keski-Suomessa Maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat rahoittaa mikroyritysten kehittämistoimintaa Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta
MAATILOJEN INVESTOINTITUET ja ALOITUSTUKI
MAATILOJEN INVESTOINTITUET ja ALOITUSTUKI 2015-2020 Sivu 1 5.10.2017 Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014-2020 ja rakennetukilaki 1476/2007 ja Vna 240/2015 Sivu 2 5.10.2017 MANNER-SUOMEN MAASEUTUOHJELMA
Perustamistuki. Uudenmaan ELY-keskus. Tony Lassas
Perustamistuki Uudenmaan ELY-keskus Tony Lassas 17.4.2019 Yrityksen perustamistuella tuettava toiminta Yrityksen perustamistukea voidaan myöntää aloittavan yrittäjän ensimmäisen uuden yrityksen käynnistämiseen
Maatalouden investointitukien maksatus
Maatalouden investointitukien maksatus 21.4.2015 1 Miten saada myönnetty investointituki maksuun? Hyrrän kautta Maksua ja nostolupaa on mahdollista hakea myös lomakkeella Tuki maksetaan/lainaa myönnetään
Maaseudun yritystuet. Maaseudun kehittämisohjelma Investointituki Perustamistuki. Nurmes Tapani Mikkonen
Maaseudun yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Investointituki Perustamistuki Nurmes 8.11.2018 Maaseuturahoituksen tavoitteet Monipuolistaa, uudistaa, lisätä maaseudun elinkeinotoimintaa Parantaa
Business Finland s Funding Instruments. Lämpöklinikka Tampere,
Business Finland s Funding Instruments Lämpöklinikka Tampere, 7.5.2019 BF:N RAHOITUS YRITYKSILLE Yrityskoko TEMPO T&K avustus Laina Start up Rahoituksen määrä on enintään 50 000 euroa. BF:n rahoitus 75%,
HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että
Nuoren viljelijän aloitustuki ja maatalouden investointituet: tuen ehtoja ja tilannekatsaus. Lapinlahti
Nuoren viljelijän aloitustuki ja maatalouden investointituet: tuen ehtoja ja tilannekatsaus Lapinlahti 21.11.2016 Sivu 1 22.11.2016 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina 2018 2022 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001) 8 :n nojalla: 1 Soveltamisala Tässä asetuksessa
MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015
1 MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015 Rakennetuen rahoitus EU- osarahoitteista avustusta ja korkotukea budjettivaroista, kansallinen avustus Makerasta Tukea voidaan myöntää avustuksena,
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Tuija Ypyä Neuvotteleva virkamies, varatuomari
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Tuija Ypyä Neuvotteleva virkamies, varatuomari LUONNOS 13.11.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KIERTOTALOUDEN INVESTOINTI- JA KEHITTÄMISAVUSTUKSEKSI MYÖNNETTÄVÄSTÄ
Hankesuunnitelman liite 11. Sipoonlahden koulu. Energiantuotantoratkaisut Page 1
Hankesuunnitelman liite 11 Sipoonlahden koulu Energiantuotantoratkaisut 27.9.2016 Page 1 Energiatuki Kunnalle TEM:n ja ELY-keskuksen energiatuet ovat ainoat tällaisiin pienehköihin hankkeisiin. Puhelinkeskustelu
Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2014 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) ensimmäisen hakukerran maksaminen Liitteenä
Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi
Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi 22.11.2016 Yleistä maaseudun yritystuesta Pohjois-Savossa maaseutualuetta kaikki muu paitsi Kuopion ja Varkauden keskusta-alueet Tukea haetaan sähköisesti
Energiaosaston näkökulmia. Jatta Jussila 24.03.2009
Energiaosaston näkökulmia Jatta Jussila 24.03.2009 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen 2020 mennessä 20 % yksipuolinen
MAATILOJEN RAKENNETUKI Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
MAATILOJEN RAKENNETUKI 2016 Tuen haku: Hae sähköisesti! Jatkuva hakuaika! Hakemukset ratkaistaan tukijaksoittain, jotka ovat maatilan investointituessa: a) 16 päivästä lokakuuta 15 päivään tammikuuta b)
Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto
Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti
Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuet osakeyhtiöillä. Iisalmi
Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuet osakeyhtiöillä Iisalmi 4.12.2017 Sivu 1 5.12.2017 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava viljelijä voi hakea
Maatalouden investointituki - salaojitus osana kokonaisuutta. Sanna Koivumäki MMM/RO Maaseudun kehittämisyksikkö sanna.koivumaki@mmm.
Maatalouden investointituki - salaojitus osana kokonaisuutta Sanna Koivumäki MMM/RO Maaseudun kehittämisyksikkö sanna.koivumaki@mmm.fi Sivu 1 10.2.2016 Investointitukijärjestelmän tavoitteet Alkutuotanto
KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm
MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
Aurinkoenergia Suomessa
Tampere Aurinkoenergia Suomessa 05.10.2016 Jarno Kuokkanen Sundial Finland Oy Aurinkoteknillinen yhdistys Ry Aurinkoenergian termit Aurinkolämpö (ST) Aurinkokeräin Tuottaa lämpöä Lämpöenergia, käyttövesi,