Työn kielteiset yhteydet vanhemmuuteen ja lasten käyttäytymiseen pikkulapsiperheissä

Työn kielteiset yhteydet vanhemmuuteen ja lasten käyttäytymiseen pikkulapsiperheissä Sanna Hankkio Pro gradu-tutkielma Psykologian laitos Jyväskylän yliopisto Tammikuu 2009 1

TIIVISTELMÄ Työn kielteiset yhteydet vanhemmuuteen ja lasten käyttäytymiseen pikkulapsiperheissä Tekijä: Sanna Hankkio Ohjaaja: PsT, dosentti Anna Rönkä Pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopisto Psykologian laitos Tammikuu 2009 42 sivua ja 1 liite Tutkimuksessa tarkasteltiin vanhempien yleisiä ja päivittäisiä kokemuksia työstä, vanhemmuudesta ja lasten käyttäytymisestä. Päätavoitteena oli tutkia kielteistä siirräntää työstä perheeseen. Tutkimuksessa tarkasteltiin lisäksi työn ja perheen välisiä yhteyksiä kolmivaiheisen siirräntämallin näkökulmasta sekä etsittiin tekijöitä, jotka välittäisivät muuttujien välisiä yhteyksiä. Tutkimus oli osa Jyväskylän perhetutkimuskeskuksen Paletti-tutkimusta, jossa tutkittiin pikkulapsiperheiden arkea. Paletti-tutkimuksessa käytettiin menetelminä kyselylomaketta, paperipäiväkirjaa, kännykkäpäiväkirjaa sekä lapsen päiväkirjaa, jota täyttivät vanhemmat ja päiväkodin työntekijät. Näistä aineistonkeruumenetelmistä hyödynnettiin tässä tutkimuksessa kyselylomaketta ja paperipäiväkirjaa. Kyselylomakkeen täyttäneitä työssäkäyviä miehiä oli 153 ja naisia 147. Pariaineistoon kuului 157 perhettä, joista ainakin jompikumpi vanhemmista oli mukana työelämässä. Paperipäiväkirjan täyttäneitä työssäkäyviä miehiä oli 83 ja naisia 80. Tutkimuksessa selvitettiin puolisoiden eroja kokemuksissa riippuvien otosten t- testillä. Taustatekijöiden yhteyksiä vanhempien kokemuksiin tutkittiin korrelaatiokertoimilla ja yksisuuntaisella varianssianalyysillä. Kielteistä siirräntää työstä perheeseen tarkasteltiin kyselylomaketutkimuksessa korrellaatiokertoimilla ja päiväkirjatutkimuksessa ristiintaulukoinnilla, χ 2 -testillä ja standardoiduilla jäännöksillä. Kolmivaiheista siirräntämallia sekä mediaattorivaikutuksia testattiin regressioanalyysillä. Vanhempien kokemukset työstä ja perheestä olivat pääosin myönteisiä, mutta kielteisiäkin kokemuksia mahtui mukaan. Puolisot erosivat kokemuksissaan siten, että miehet kokivat enemmän vaikutusmahdollisuuksia ja aikapaineita työssä kuin naiset, kun taas naiset kokivat enemmän vanhemmuuden stressiä kuin miehet. Myös taustatekijät olivat yhteydessä vanhempien työ- ja perhekokemuksiin. Vanhempien kielteiset kokemukset työssä ja perheessä lisääntyivät, mitä koulutetumpia he olivat tai mitä korkeammassa ammattiasemassa he olivat. Päiväkirjatutkimuksessa vanhempien kokemukset työstä ja perheestä näyttäytyivät hieman kielteisempinä kuin kyselylomaketutkimuksessa. Kielteistä siirräntää työstä perheeseen esiintyi pikkulapsiperheissä. Molemmilla vanhemmilla työn stressaavuus heijastui vuorovaikutukseen lapsen kanssa sekä roolirajoitteiden kokemuksiin. Lisäksi naisilla työn stressaavuus lisäsi kokemuksia lastenkasvatuksen haasteellisuudesta. Työn aikapaineet heijastuivat molemmilla vanhemmilla vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Miehillä vaikutusmahdollisuudet työssä heijastuivat vuorovaikutukseen lapsen kanssa ja lapsen emotionaalisiin oireisiin. Kolmivaiheinen siirräntämalli sai siis osittain tukea, mutta vanhemmuus ei välittänyt vanhempien työkokemuksia lasten käyttäytymiseen, kuten malli ehdottaa. Löytyi kuitenkin toinen epäsuora yhteys. Työn häiritsemä vuorovaikutus vanhemman ja lapsen välillä toimi mediaattorina työn stressaavuuden ja roolirajoitteiden välillä ja lisäksi vain naisilla työn stressaavuuden ja lastenkasvatuksen haasteellisuuden välillä. Avainsanat: kielteinen siirräntä, vanhemmuuden stressi, pikkulapsiperhe, päiväkirjatutkimus, kyselylomaketutkimus, mediaattori, kolmivaiheinen siirräntämalli 2

1 JOHDANTO Työn ja perheen yhteensovittamisen ajatellaan olevan hankalinta silloin, kun perheessä on pieniä, alle kouluikäisiä lapsia (Malinen, Härmä, Sevón & Kinnunen, 2005). Vaikka työn ja perheen yhteensovittamista on tutkittu jo 1920-luvulta asti (Barling, 1990), tutkimuksia työn vaikutuksista pikkulapsiperheisiin on tiettävästi vähän. Työn tiedetään kuitenkin vaikuttavan vanhempien jaksamiseen ja sitä kautta vanhempien huoleen omasta jaksamisestaan lasten hoidossa ja kasvattamisessa (Lammi-Taskula & Salmi, 2008). Työn ja perheen onnistunut yhteensovittaminen onkin tärkeä tekijä perheiden hyvinvoinnin kannalta. Työn ja perheen yhteensovittamista on kuvattu siirräntämallin (spillover) avulla. Siirräntämallin mukaan työn ja perheen välinen yhteys on samansuuntaista eli kielteiset kokemukset toisella elämänalueella siirtyvät toiselle elämänalueelle kielteisinä ja myönteiset kokemukset myönteisinä (Kinnunen, 1996; Rantanen & Kinnunen, 2005). Aikaisemmissa tutkimuksissa on huomattu kielteisten kokemusten siirtyvän helpommin toiselta elämänalueelta toiselle kuin myönteisten kokemusten (Repetti, 1987b). Tämän vuoksi tässä tutkimuksessa keskitytään kielteiseen siirräntään. Siirrännän suunta voi olla työstä perheeseen tai perheestä työhön. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että siirräntää tapahtuu helpommin työstä perheeseen kuin perheestä työhön (esim. Bromet, Dew & Parkinson, 1990; Kinnunen, 1996; Rantanen & Kinnunen 2005; Kinnunen & Mauno, 2002; Van Hooff, Geurts, Kompier & Taris, 2006). Tämän tutkimuksen päätavoitteena oli tarkastella kielteistä siirräntää työstä perheisiin, joissa on pieniä, alle kouluikäisiä lapsia. Tutkimuksessa selvitettiin, ovatko tietyt työn piirteet kielteisesti yhteydessä vanhemmuuden stressiin, vuorovaikutukseen lapsen kanssa ja lasten käyttäytymiseen. Lisäksi tarkasteltiin miesten ja naisten välisiä eroja työ- ja perhekokemuksissa sekä erilaisten taustatekijöiden (ikä, ammattiasema, koulutus, perherakenne) yhteyksiä vanhempien kokemuksiin. Työn ja perheen väliset yhteydet ovat usein epäsuoria (Barling, 1990; Stewart & Barling, 1996), joten etsittiin myös tekijöitä, joiden kautta työn yhteydet perheeseen voisivat kulkea. Työn epäsuorien yhteyksien löytämistä perheeseen lähestyttiin mm. kolmivaiheisen siirräntämallin näkökulmasta. Lisäksi kielteistä siirräntää tarkasteltiin päivittäisestä näkökulmasta, koska työn ja perheen välisen vuorovaikutuksen on havaittu olevan dynaaminen ja päivittäin muuttuva ilmiö (Butler, Grzywawacz, Bass & Linney, 2005). 3

1.1 Kielteinen siirräntä työstä perheeseen Työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmien kuvaamisessa käytetään usein käsitettä kielteinen siirräntä (negative spillover). Tutkimuksissa kielteisen siirrännän lisäksi työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmien kuvaamiseen on käytetty käsitteitä työn ja perheen välinen häirintä (work-home interference) (esim. Peeters, Jonge, Janssen & Linden, 2004; Van Hooff ym., 2006), työn ja perheen välinen konflikti (work-family conflict) (esim. Butler ym, 2005; Cinamon, Weisel & Tzuk, 2007; Hart & Kelley, 2006) sekä roolien väliset ristiriidat (Rantanen & Kinnunen, 2005). Kaikki edellä mainitut käsitteet pohjautuvat roolien kuormittavuus -hypoteesiin, jonka mukaan toimiminen useammassa eri roolissa (esim. työntekijänä ja vanhempana) kuormittaa yksilön rajallisia voimavaroja (Marks, 1977). Yksilön voimavarat ovat koetuksella varsinkin silloin, kun työn ja perheen vaatimukset ovat ristiriidassa. Työ- ja perheroolien väliset ristiriidat voivat johtua aikataulujen ja ajankäytön yhteensopimattomuudesta (esim. aika, jonka käyttää työhön on pois perheen ajasta), stressitekijöiden siirtymisestä elämänalueelta toiselle (esim. työstressi vaikeuttaa toimimista perheessä) tai omaksutun käyttäytymisen sopimattomuudesta toiselle elämänalueelle (esim. selviytymiskeinot (coping), joita käyttää työssä, eivät sovellu käytettäväksi kotona) (Greenhaus & Beutell, 1985). Ristiriita työn ja perheen välillä johtuu kielteisen siirrännän määritelmän mukaan siitä, että toisella elämänalueella koetut kielteiset kokemukset vaikeuttavat toimimista toisella elämänalueella. Aikaisemmin on analysoitu monenlaisia työn piirteitä ja niiden suoria ja epäsuoria yhteyksiä kielteiseen siirräntään. Työn ja perheen yhteensovittamisen tutkimuksissa oltiin 1970- ja 1980-luvuilla kiinnostuneita siitä, miten työn rakenteelliset piirteet, kuten työn määrä ja ajoitus ovat yhteydessä perheeseen. Myöhemmin 1990-luvulla siirryttiin tarkastelemaan enemmän työntekijöiden subjektiivisia kokemuksia työstä ja työn piirteistä sekä niiden yhteyksiä perheeseen (Kinnunen, 1996; Kinnunen & Mauno 2002). Subjektiivisten kokemusten tarkastelu ottaa huomioon sen, että eri yksilöt kokevat työn piirteet hyvin eri tavalla ja reagoivat niihin eri tavalla. Aikaisemmat tutkimukset osoittavat, että mitä enemmän työntekijällä on aikapaineita (Kinnunen, 1996), työtunteja (Galinsky, 1999; Hart & Kelley, 2006; Kinnunen, 1996; Malinen ym., 2005), työstressiä (Galinsky, 1999; Grzywacz & Marks, 2000), työn kognitiivisia, emotionaalisia ja fyysisiä stressitekijöitä (Peeters ym., 2004) ja mitä vähemmän työssä on sosiaalista tukea ja vaikutusmahdollisuuksia (Grzywacz & Marks, 2000), sitä todennäköisemmin koetaan kielteistä siirräntää työstä perheeseen. Toisin sanoen kielteistä siirräntää työstä perheeseen koetaan silloin, kun työntekijän voimavarat ylittyvät ja työntekijä kokee, että työ vaatii häneltä liikaa. Toisaalta 4

myös työ, jossa ei ole haasteita, voi rasittaa työntekijää. Bromet ym. (1990) huomasivat tutkimuksessaan, että ne naiset, joilla ei ollut mahdollisuutta käyttää kykyjään työssään, kokivat kielteistä siirräntää työstä perheeseen. Miehet ja naiset saattavat myös reagoida eritavoin erilaisiin työn piirteisiin. Duxburyn ja Higginsin (1991) tutkimuksessa miehet kokivat sitä enemmän työn ja perheen välistä ristiriitaa, mitä enemmän he kokivat ulkopuolisia paineita työroolin suorittamisessa, kun taas naiset kokivat sitä enemmän työn ja perheen välistä ristiriitaa, mitä sitoutuneempia he olivat työhönsä Työn ja perheen yhteensovittamisen tutkimuksen monipuolistuttua 1980-luvulta lähtien on alettu ottaa huomioon työn ja perheen välillä olevat muut mahdolliset tekijät, jotka vaikuttavat työn ja perheen väliseen yhteyteen (Barling, 1990; Rönkä, Kinnunen & Sallinen, 2005). Työn ja perheen välillä olevat tekijät voivat liittyä esimerkiksi ajankäyttöön, psykologisiin tekijöihin tai jaksamiseen (Small & Riley, 1990). Työn epäsuora yhteys perheeseen voi tapahtua joko niin, että työn ja perheen välinen yhteys kulkee kokonaan tai osittain jonkun muun tekijän (mediaattorin) kautta tai siten, että joku toinen tekijä (moderaattori) muokkaa työn ja perheen välisen yhteyden suuntaa ja/tai vahvuutta (Baron & Kenny, 1986; Eckenrode & Gore, 1990). Esimerkiksi Valcourin (2007) tutkimuksessa työntekijän mahdollisuus vaikuttaa työaikoihinsa osoittautui tekijäksi, joka heikensi työtuntien kielteisiä yhteyksiä työntekijän tyytyväisyyteen työn ja perheen tasapainossa. Kinnusen (1996) tutkimuksessa työn piirteiden (vaikutusmahdollisuudet, aikapaineet, työn epävarmuus, kokemus työn ja perheen ristiriidasta) ja vanhemman käyttäytymisen välillä mediaattorina toimi vanhemman pahoinvointi eli työn piirteet olivat yhteydessä vanhemman käyttäytymiseen vanhemman työuupumuksen ja masennuksen kautta. 1.2 Kuinka työ, vanhemmuuden stressi ja lasten käyttäytyminen ovat yhteydessä toisiinsa? Vanhempien työn heijastumista lasten käyttäytymiseen on kuvattu kolmivaiheisen siirräntämallin avulla (Galambos, Sears, Almeida & Kolaric,1995). Mallin ensimmäisessä vaiheessa työn stressitekijät tai epäsuotuisat työolot voivat aiheuttaa tilannespesifiä stressiä työssä ja sen jatkuessa yleistä stressiä esim. masennusta. Toisessa vaiheessa vanhemman kokema yleinen stressi heijastuu perheeseen sekä lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen. Mallin kolmannessa vaiheessa lapsen käyttäytymisessä tai hyvinvoinnissa alkaa näkyä muutoksia (Galambos ym., 1995). Kolmivaiheista siirräntämallia on testattu kokonaisuudessaan vähän. Tutkimukset, jotka ovat testanneet kolmivaiheista siirräntämallia, ovat saaneet sille tukea. Niiden perusteella työ näyttäisi olevan ainakin osittain yhteydessä nuorten käyttäytymiseen vanhemmuuden kautta 5

(Galambos ym., 1995; Kinnunen & Rantanen, 2006; Sallinen, Kinnunen & Rönkä, 2004). Tutkimukset ovat kuitenkin keskittyneet perheisiin, joissa on kouluikäisiä lapsia ja nuoria. Ei siis vielä tiettävästi tiedetä kolmivaiheisen siirräntämallin toimivuudesta pikkulapsiperheissä. Kolmivaiheisen siirräntämallin toisessa vaiheessa vanhemmuus saa merkittävän roolin välittäjänä työn ja lapsen käyttäytymisen välillä. Työn ja perheen yhteensovittamisen tutkimuksissa vanhemmuutta on lähestytty lähinnä vanhemmuustyylien sekä vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen kautta (esim. Costigan, Cox & Cauce, 2003). Hartin ja Kelleyn (2006) tutkimuksen mukaan vanhemman psykologisella stressillä on lisäksi vaikutusta lapsen käyttäytymiseen ja hyvinvointiin. On siis mahdollista, että vanhemmuuden stressi välittäisi vanhempien työkokemuksien yhteyksiä lasten käyttäytymiseen. Tämän vuoksi tässä tutkimuksessa tarkastellaan vanhemmuutta vanhemmuuden stressin näkökulmasta. Vanhemmuuden stressi aiheutuu siitä, kun vanhempi kokee, että hänen voimavaransa eivät riitä vanhemmuuden vaatimuksiin (Morgan, Robinson & Aldridge, 2002). Vanhemmuuden stressiä on määritelty eri tavoin riippuen tutkimusten lähtökohdista. Tässä tutkimuksessa vanhemmuuden stressi määriteltiin roolirajoitteiden ja lastenkasvatuksen haasteellisuuden näkökulmista. Roolirajoitteilla tarkoitetaan vanhemman kokemusta siitä, että vanhemmuus rajoittaa hänen toimimistaan muilla elämänalueilla (Gerris ym., 1998). Lastenkasvatuksen haasteellisuudella viitataan vanhemman ongelmiin lastenkasvatuksessa sekä tunteisiin siitä, että lastenkasvatus on ollut vaikeampaa kuin vanhempi olisi osannut odottaa (Gerris ym., 1998). Työn yhteyksiä vanhemmuuden stressiin on tutkittu vähän. Tutkimukset työn yhteyksistä vanhemmuuteen ovat lähinnä keskittyneet vanhemman käyttäytymiseen lapsensa kanssa. Kielteisen siirrännän kokemuksen on havaittu olevan yhteydessä vanhempien kokemukseen heikommasta pärjäämisestä lastensa kanssa (Cinamon ym., 2007) sekä isien välttämiskäyttäytymiseen lasten kanssa ja rangaistusten käytön lisääntymiseen (Stewart & Barling, 1996). Työllä on kuitenkin havaittu olevan yhteyksiä vanhemmuuden stressiin. Ylikuormitus työssä näyttäisi siirtyvän perheeseen vanhemman yleisenä stressin kokemuksena (Galambos ym., 1995). Lisäksi epäsäännöllisten työaikojen on havaittu olevan yhteydessä vanhemmuuden stressin kokemuksiin äideillä (Joshi & Bogen, 2007). Vanhemmuuden stressiin ovat työn lisäksi yhteydessä lapsen ominaisuudet, vanhemman ominaisuudet ja kielteiset elämäntapahtumat (Morgan ym., 2002). Vanhemmuuden stressiä onkin tutkittu useammin stressaavien tilanteiden, kuten sairaan lapsen tai taloudellisen ahdingon yhteydessä (kts. Deater-Deckard & Scarr, 1996), kuin tavallisissa olosuhteissa. Kuitenkin vanhemmuuden stressin voidaan ajatella olevan tavallinen ilmiö vanhemmuudessa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tietyt ominaisuudet, kuten äitien korkea työtaakka kotona, vähäinen 6

sosiaalinen tuki, kielteiset elämäntapahtumat (esim. työtilanteen muutokset), lapsenhoitoon liittyvät hässäkät, lapsen vaikea temperamentti, lasten suurempi määrä ja äidin korkea ikä ovat yhteydessä vanhemmuuden stressiin pienten lasten äideillä ihan tavallisissa perheissä (Östberg & Hagekull, 2000). Tutkimuksissa vanhemmuuden stressin on havaittu olevan yhteydessä välinpitämättömään vanhemmuustyyliin, fyysisiin rangaistuksiin (kts. Morgan ym., 2002), lapsen hyväksikäyttöön, autoritaariseen vanhemmuustyyliin sekä lapsen ja vanhemman välillä olevaan turvattomaan kiintymyssuhteeseen (kts. Deater-Deckard & Scarr, 1996). Morgan ym. (2002) viittaavat huomautuksiin, joiden mukaan vanhemmuuden stressi ei kuitenkaan aina aiheuta epäsuotuisaa vanhemmuutta, koska toiset tekijät, kuten lapsen käyttäytyminen, saattavat ehkäistä vanhemman stressin heijastumista vanhemman käyttäytymiseen. Vanhemmuuden stressin yhteyksiä lapsen käyttäytymiseen ei olla juurikaan tutkittu. On kuitenkin havaittu äitien ja isien vanhemmuuden stressin olevan yhteydessä pienten lasten ulospäinsuuntautuneeseen ja sisäänpäinkääntyneeseen ongelmakäyttäytymiseen (Hart & Kelley, 2006; Joshi & Bogen, 2007). 1.3 Taustatekijöiden yhteydet kielteiseen siirräntään, vanhemmuuden stressiin ja työhön Tutkimuksissa on selvitetty taustatekijöiden, kuten sukupuolen, perherakenteen ja ammattiaseman yhteyksiä kielteiseen siirräntään, vanhemmuuden stressiin ja työhön. Varsinkin sukupuoli on tekijä, johon ollaan kiinnitetty huomiota työn ja perheen yhteensovittamisen tutkimuksissa. Aluksi työn ja perheen yhteensovittamista tutkittiin vain naisten kohdalla, kun naiset alkoivat siirtymään kodin ulkopuolelle työelämään. Varsinkin Yhdysvalloissa 1960-1980 -luvuilla väiteltiin, onko lapsille hyväksi, kun äidit käyvät töissä vai olisiko lasten hyvinvoinnille suotavampaa, jos äidit jäisivät kotiin (Galinsky, 1999). Suomessakin työn ja perheen yhteensovittamista pidettiin pitkään vain naisten asiana (Salmi, 1996). Miesten rooli kotona on kuitenkin muuttunut niin, että yhä useampi isä osallistuu enemmän lapsensa hoitoon, joten työn ja perheen yhteensovittamisen katsotaan olevan nykyään myös miesten asia (Kinnunen, 1996). Työasioiden voidaan siis olettaa siirtyvän kielteisesti perheeseen niin miesten, kuin naistenkin kohdalla. Tutkimustulosten mukaan sukupuoli ei näyttäisi kuitenkaan kovin johdonmukaisesti olevan yhteydessä kielteiseen siirräntään, koska tulokset sukupuolieroista siirrännässä ovat olleet ristiriitaisia. Toisaalla miesten ja naisten välillä on havaittu eroja kielteisessä siirrännässä ja toisaalla ei. Costiganin ym. (2003) tutkimuksessa miehet eivät kokeneet kielteistä siirräntää työstä perheeseen, toisin kuin naiset. Naiset kokivat sitä enemmän kielteistä vuorovaikutusta lapsensa kanssa, mitä enemmän he kokivat kielteisiä ihmissuhteita työpaikalla (Costigan ym., 2003). 7

Duxbury ja Higgins (1991) puolestaan havaitsivat, että miehet kokivat kielteistä siirräntää työstä perheeseen, eivätkä naiset. Miesten työn liiallinen haastavuus heijastui kotiin konflikteina (Duxbury & Higgins, 1991). Kuitenkin miehet ja naiset arvioivat kokevansa työn ja perheen välisiä ristiriitoja samalla tavalla, vaikka työ olisikin ollut liian haastavaa (Duxbury & Higgins, 1991). Myöskään Grzywacz ja Marks (2000) eivät havainneet miesten ja naisten välillä eroa kielteisen siirrännän kokemuksessa. Samoin suomalaisissa tutkimuksissa ei olla juurikaan havaittu naisten ja miesten välillä eroja työasioiden siirtymisessä perheeseen (Kinnunen, 1996: Malinen ym., 2005; Kinnunen & Mauno, 2002). Tämä voi johtua siitä, että Suomessa naisten ja miesten roolit työssä ja perheessä ovat samankaltaisia ja yhteiskunta tukee naisten ja miesten työn ja perheen yhteensovittamista (esim. vanhempainlomilla) (Kinnunen, 1996). Muissa maissa naisten työssäkäynti ei välttämättä ole niin hyväksyttävää kuin Suomessa ja se saattaa näkyä siinä, miten naiset ja miehet kokevat työn ja perheen yhteensovittamisen. Toisaalta tulosten ristiriitaisuus sukupuolieroissa voi johtua mittareista, joita tutkimuksissa on käytetty ja jotka ovat keskenään olleet erilaisia. Myös vanhemmuuden stressin kokemisessa on tutkittu sukupuolieroja, vaikka suurin osa vanhemmuuden stressin tutkimuksista onkin keskittynyt äitien tutkimiseen. Morgan ym. (2002) mainitsevat, että äitien ja isien erot vanhemmuuden stressin kokemisessa ovat joidenkin tutkimusten mukaan hyvin vähäisiä (kuten Deater-Deckard & Scarr, 1996). Toisaalta tutkimuksissa on havaittu äitien kokevan isiä enemmän vanhemmuuden stressiä (Morgan ym., 2002). Sukupuolierot vanhemmuuden stressissä voivat pohdintojen mukaan johtua vanhempien erilaisista käsityksistä perherooleista, kuten kodinhoidosta ja lapsenhoidosta, tai sitten sukupuolierot ilmenevät vain tietyissä olosuhteissa, kuten perheissä, joissa on paljon parisuhdeongelmia (Morgan ym., 2002). Tutkimuksissa ollaan selvitetty myös muiden taustatekijöiden, kuten perherakenteen ja ammattiaseman yhteyksiä työn ja perheen yhteensovittamiseen, vanhemmuuteen ja työhön. Perherakenteen on havaittu olevan yhteydessä siihen, kuinka työn ja perheen yhteensovittaminen onnistuu. Työn ja perheen yhteensovittaminen on erilaista ja haastavampaa perheissä, joissa on pieniä lapsia, paljon lapsia, iäkkäämmät vanhemmat tai yksi huoltaja, kuin perheissä, joissa tilanteet ovat päinvastaiset (Turpeinen & Toivanen, 2008). Ammattiasemalla on myös havaittu olevan yhteyksiä työkokemuksiin ja vanhemmuuteen. Malisen ym. (2005) tutkimuksessa työntekijät irtautuivat työpäivän jälkeen helpoiten työstä, kun taas ylemmille toimihenkilöille se oli vaikeampaa ja alemmille toimihenkilöille vaikeinta. Toisaalta Costiganin ym. (2003) tutkimuksen mukaan korkeammassa ammattiasemassa olevat työntekijät kokivat positiivisempia työkokemuksia ja lisäksi äidit korkeammassa ammattiasemassa kokivat kotona positiivisempaa vuorovaikutusta lastensa kanssa. 8

1.4 Työn ja perheen väliset yhteydet päivittäisestä näkökulmasta Työn ja perheen yhteensovittamisen tutkimuksissa menetelminä ovat pääasiassa olleet kyselylomakkeet tai haastattelut. Tällöin saadaan kuva siitä, miten vanhemmat yleensä tai keskimäärin kokevat työn ja perheen yhteensovittamisen. Viime vuosina päiväkirjatutkimus on yhä useammin ollut menetelmänä työn ja perheen yhteensovittamisen tutkimuksissa. Butler ym. (2005) havaitsivat tutkimuksessaan työn ja perheen välisen yhteyden olevan dynaaminen, päivittäin muuttuva ilmiö. Päiväkirjatutkimusta on pidetty menetelmänä, jolla saadaan selvitettyä työn ja perheen välisen yhteyden dynaamisuutta ja päivittäistä vaihtelua. Päiväkirjamenetelmien etuna on se, että kysymyksiin saadaan tuoreet vastaukset sen päivän tapahtumista, tunteista ja ajatuksista eikä vastauksia mahdollisesti ohjaile sosiaalisen suotavuuden tavoittelu niin helposti, kuin esimerkiksi haastatteluissa (Malinen, Rönkä, Lämsä & Tolvanen, 2008). Näin monien mielestä saadaan aidompi kuva ilmiöistä. Lisäksi päiväkirjamenetelmillä saadaan poikkileikkaustutkimuksiin verrattuna luotettavampaa tietoa syy- ja seuraussuhteista eli esimerkiksi siitä, onko ensin työstressiä vai vanhemmuuden stressiä. Työn ja perheen yhteensovittamisesta on päiväkirjatutkimuksissa usein selvitetty emotionaalista siirräntää sekä työn ja parisuhdetyytyväisyyden välisiä yhteyksiä (esim. Chan & Margolin, 1994; Doumas, Margolin & John, 2003; Matjasko & Feldman, 2006; Schulz, Cowan, Cowan & Brennan, 2004). Päiväkirjatutkimuksissa työn piirteillä on havaittu olevan yhteyksiä kielteiseen siirräntään, kuten kyselylomaketutkimuksissakin. On havaittu, että niinä päivinä, jolloin vanhemmat kokevat työnsä liian vaativana (Butler ym., 2005) tai kokevat työstressiä (Grzywacz, Almeida & McDonald, 2002), vanhemmat kokevat myös enemmän kielteistä siirräntää. Päivittäisten työkokemusten on havaittu heijastuvan myös vanhemmuuteen. Repetin ja Woodin (1997) tutkimuksen mukaan naisten ylikuormitus työssä sekä kielteiset kokemukset työkavereiden ja esimiesten kanssa ovat yhteydessä heidän käyttäytymiseen lapsensa kanssa siten, että he vetäytyvät kohdatessaan lapsensa työpäivän jälkeen, eivätkä keskity lapseensa tai osoita rakkautta lapselleen. Toisaalta naisten ja miesten on havaittu kokevan kuormittavan työpäivän jälkeen vähemmän kuormitusta kotona, mikä on ristiriidassa kielteisen siirräntämallin kanssa (Bolger, DeLongis, Kessler & Wethington 1989). Tämä voi selittyä sillä, että kotona työtaakkaa ja kuormitusta on helpompi kontrolloida kuin työssä. 9

1.5 Tutkimusongelmat Tutkimuksessa selvitettiin pienten lasten vanhempien kokemuksia työstä, vanhemmuuden stressistä ja lasten käyttäytymisestä. Koska tutkittiin pareja, oli mahdollista tarkastella puolisoiden välisiä eroja kokemuksissa. Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää miten vanhempien työkokemukset ulottavat vaikutuksiaan perheeseen (kts. kuvio 1.1). Tarkastelun kohteena olivat työn kielteiset vaikutukset perheeseen. Työn mahdolliset myönteiset yhteydet perheeseen rajattiin tutkimuksessa pois. Kielteistä siirräntää työstä perheeseen tutkittiin selvittämällä vanhempien työn piirteiden yhteyksiä työn häiritsemään vuorovaikutukseen lasten kanssa, vanhemmuuden stressiin ja lasten käyttäytymiseen. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että työn ja perheen väliset yhteydet ovat usein epäsuoria (esim. Barling, 1990; Stewart & Barling, 1996; Joshi & Bogen, 2007; Kinnunen 1996). Tutkimuksessa tarkasteltiinkin kolmivaiheista siirräntämallia ja etsittiin tekijöitä, jotka välittäisivät työn ja perheen välisiä yhteyksiä (kts. kuvio 1.1). Taustatekijöillä, kuten sukupuolella, perherakenteella ja ammattiasemalla on havaittu olevan yhteyksiä kokemuksiin työstä, perheestä ja niiden yhteensovittamisesta (Costigan ym., 2003; Duxbury & Higgins, 1991; Malinen ym., 2005; Turpeinen & Toivanen, 2008). Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, onko henkilön sukupuolella, iällä, koulutuksella, ammattiasemalla ja perherakenteella yhteyksiä vanhempien kokemuksiin työstä ja perheestä. Tutkimuksessa selvitettiin myös työn ja perheen välisiä päivittäisiä yhteyksiä. Päiväkirjamenetelmän avulla tarkasteltiin, kuinka työstressi on työviikon aikana yhteydessä työn ja perheen yhteensovittamiseen, vanhemmuuteen ja lasten käyttäytymiseen. Haluttiin selvittää, tukevatko päivittäiset kielteisen siirrännän kokemukset yleisiä kyselylomaketutkimuksen avulla kartoitettuja kokemuksia. Van Hooffin ym. (2006) tutkimuksessa yleiset ja päivittäiset kokemukset kielteisestä siirrännästä olivat positiivisesti yhteydessä toisiinsa. Heidän tutkimuksessaan kyselylomakkeiden ja päiväkirjojen kysymykset olivat kuitenkin keskenään samanlaisia, joten heidän tuloksensa voivat johtua siitä. Tässä tutkimuksessa työn kielteisiä vaikutuksia perheeseen tutkittiin kyselylomakkeessa ja päiväkirjassa osittain eri tavoin. 10

Työnpiirteet - Työn stressaavuus - Aikapaineet - Vaikutusmahdollisuudet Vanhemmuuden stressi - Roolirajoitteet - Lastenkasvatuksen haasteellisuus Lasten käyttäytyminen - Hyperaktiivisuus - Emotionaaliset oireet - Prososiaalisuus Työn häiritsemä vuorovaikutus lapsen kanssa KUVIO 1.1 Muuttujat kyselylomakkeessa ja niiden väliset oletetut yhteydet. 11

2 MENETELMÄT 2.1 Paletti-tutkimuksen toteuttaminen ja edustavuus Tutkimukseni on osa Paletti-tutkimusta, joka toteutettiin Jyväskylän yliopiston Perhetutkimuskeskuksessa yhdessä Kasvatustieteiden ja Psykologian laitosten kanssa. Palettitutkimus tarkastelee pikkulapsiperheiden arkea vanhempien, lasten ja päiväkodin työntekijöiden näkökulmista. Tarkastelun kohteena on esimerkiksi vanhemmuus, parisuhde, työn ja kodin välinen siirräntä, päiväkodin ja kodin välinen yhteistyö, tunteet arjessa ja lapsen hyvinvointi. Paletti-tutkimuksen aineistonkeruu alkoi keväällä 2006 etsimällä Keski-Suomen alueelta päiväkoteja, jotka lähtisivät mukaan tutkimukseen. Kolmekymmentäkaksi päiväkotia lähti mukaan ja niiden kautta etsittiin perheitä tutkimukseen. Perheessä täytyi olla vähintään yksi alle kouluikäinen lapsi. Tutkimusperheitä rekrytoitiin myös ottamalla yhteyttä niihin perheisiin, jotka olivat Jyväskylän yliopiston Perhetutkimuskeskuksen toteuttamassa Famwork-tutkimuksessa vuonna 2004 ilmoittaneet halukkuutensa jatkotutkimuksiin. Tätä kautta Paletti-tutkimukseen saatiin mukaan kaksikymmentä perhettä. Yhteensä Paletti-tukimukseen osallistui 208 perhettä Keski- Suomen viidestä eri kunnasta. Ne perheet, jotka eivät halunneet osallistua tutkimukseen, saivat lähettää kieltäytymispaperin, jossa perheiltä kysyttiin heidän taustatietojaan ja kieltäytymisen syitä. Kieltäytymispaperin lähettäneitä perheitä oli yhteensä 118. Paletti-tutkimuksessa käytettiin menetelminä kyselylomaketta, paperipäiväkirjaa, kännykkäpäiväkirjaa sekä lapsen päiväkirjaa, jota täyttivät vanhemmat ja päiväkodin työntekijät. Tutkimusperheet saivat osallistua tutkimukseen eri tavoin. He saivat mahdollisuuden osallistua joko tutkimuksen kaikkiin osamenetelmiin, kyselylomaketutkimukseen sekä paperipäiväkirjatutkimukseen tai ainoastaan kyselylomaketutkimukseen. Edustavuus. Paletti-tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden edustavuutta testattiin eri tavoin. Verrattiin tutkittavien taustatietoja tutkimuksesta kieltäytyneiden taustatietoihin ja Tilastokeskuksen perhetilaston taustatietoihin sekä väestön koulutusrakennetta kuvaaviin tilastoihin. Vertailuissa huomattiin eroja koulutuksessa, perhemuodossa ja lasten määrässä. Palettitutkimukseen osallistuneet naiset olivat keskimäärin koulutetumpia kuin tutkimuksesta kieltäytyneet naiset. Lisäksi naisten ja miesten koulutustaso oli korkeampi Paletti-aineistossa, kuin koko Suomen väestössä vuonna 2006 Tilastokeskuksen mukaan. Naisten ja miesten väliset erot koulutuksen tasossa olivat kuitenkin samansuuntaisia kuin koko Suomen väestössä, eli naiset olivat miehiä koulutetumpia. 12

Paletti-tutkimuksessa oli enemmän avio- tai avopareja kuin Suomen lapsiperheissä keskimäärin Tilastokeskuksen mukaan. Yksinhuoltajia Paletti-aineistossa oli kuitenkin vähemmän, mutta uusperheitä saman verran kuin lapsiperheissä Tilastokeskuksen mukaan. Paletti-aineiston perheissä oli enemmän lapsia (2,07), kuin Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2006 lapsiperheissä oli (1,83). Tutkimuksesta kieltäytyneissä perheissä oli vielä enemmän lapsia, kuin tutkimukseen osallistuneissa perheissä. Tutkimusaineisto on mahdollisesti valikoitunut myös elämäntilanteen perusteella, sillä tutkimuksesta kieltäytyneet kertoivat kieltäytymisen syyksi kiireisyyden ja epäsopivan elämäntilanteen. Malinen ym. (2008) ovat teoksessaan kuvanneet tarkemmin Palettitutkimusta ja sen edustavuutta. 2.2 Tutkittavat Tutkimukseni kohdejoukko koostui niistä Paletti-aineiston tutkittavista, jotka olivat mukana työelämässä. Tutkimuksessani käytin menetelmistä kyselylomaketta ja paperipäiväkirjaa. Kyselylomakkeen täyttäneitä työssäkäyviä miehiä oli 153 ja naisia 147. Näistä naisista ja miehistä paperipäiväkirjan täyttäneitä työssäkäyviä miehiä oli 83 ja naisia 80. Ne perheet, joissa molemmat vanhemmat täyttivät kyselylomakkeen, muodostivat pariaineiston. Pariaineistosta otin mukaan ne perheet, joista ainakin jompi kumpi vanhemmista oli työelämässä. Näin pariaineistoon jäi 157 perhettä. Pariaineistoa käytin naisten ja miesten välisten erojen tarkasteluissa. Tutkittavien taustatiedot. Taulukossa 1 on koottuna naisten ja miesten taustatiedot. Suurin osa työntekijöistä oli palkansaajia. Yrittäjiä oli noin 10%, joista suurin osa oli miehiä. Naisilla oli korkeampi koulutus kuin miehillä ja naiset toimivat useammin ylempänä toimihenkilönä kuin miehet. Yleisin perhemuoto aineistoissa oli avio- tai avoliitto. Yksinhuoltajia oli 19, joista kaikki olivat naisia. Miehistä kaksi ilmoitti perhemuodokseen muun kuin avio- tai avoliiton, uusperheen tai yksinhuoltajan. Työssäkäyvien naisten keski-ikä oli 35,5 vuotta (vaihteluväli 25 47 vuotta) ja miesten 36,2 vuotta (vaihteluväli 25 50 vuotta). Pariaineiston naisten keski-ikä oli 34,5 vuotta (vaihteluväli 21 48 vuotta) ja miesten 36,0 vuotta (vaihteluväli 21 56 vuotta). 13

TAULUKKO 1. Taustatiedot työssäkäyviltä vanhemmilta ja pariaineiston vanhemmilta. Työssäkäyvät vanhemmat Pariaineisto Äidit Isät Äidit Isät n = 147 n = 153 n = 157 n = 157 n % n % n % n % KOULUTUS Peruskoulu tai vastaava 2 1,4 4 2,6 3 1,9 4 2,6 Keskisasteen koulutus 30 20,4 55 36,2 26 16,7 58 37,2 Opistotutkinto 28 19,0 30 19,7 27 17,3 28 17,9 Alempi korkeakoulututkinto 25 17,0 20 13,2 29 18,6 21 13,5 Ylempi korkeakoulututkinto 47 32,0 31 20,4 58 37,2 33 21,2 Lisensiaatti tai tohtori 15 10,2 12 7,9 13 8,3 12 7,7 TYÖTILANNE Palkansaaja 133 90,5 137 89,5 103 65,6 136 86,6 Yrittäjä 5 3,4 12 7,8 4 2,5 11 7,0 Tuntityössä 9 6,1 3 2,0 6 3,8 3 1,9 Työtön tai lomautettu - - - - 8 5,1 2 1,3 Kotona lasten kanssa - - - - 15 9,6 - - Opiskelija - - - - 13 8,3 3 1,9 Eläkkeellä - - - - - - 1 0,6 Muu - - 1 0,7 8 5,1 1 0,6 AMMATTIASEMA Työntekijä 29 19,9 34 22,4 20 15,5 34 22,8 Alempi toimihenkilö 38 26,0 48 31,6 31 24,0 48 32,2 Ylempi toimihenkilö 74 50,7 59 38,8 73 56,6 57 38,3 Yrittäjä 5 3,4 11 7,2 5 3,9 10 6,7 PERHERAKENNE Avio- tai avoliitto 115 78,2 138 90,2 142 90,4 142 90,4 Uusperhe 13 8,8 13 8,5 15 9,6 15 9,6 Yksinhuoltaja 19 12,9 - - - - - - Muu - - 2 1,3 - - - - 2.3 Mittarit ja muuttujat kyselylomakkeessa Kyselylomakkeessa selvitettiin naisten ja miesten taustatietoja, työkokemuksia, työn ja perheen yhteensovittamista, vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyviä asioita, lapsen hyvinvointia ja temperamenttia sekä kodin ja päivähoidon välistä yhteistyötä. Omassa tutkimuksessani käytin mittareita liittyen työkokemuksiin, työn häiritsemään vuorovaikutukseen lapsen ja vanhemman välillä, vanhemmuuden stressiin ja lasten käyttäytymiseen. 14

Työkokemuksia mitattiin kolmella eri tavalla tarkastelemalla vaikutusmahdollisuuksia, aikapaineita ja työn stressaavuutta. Vaikutusmahdollisuuksia mitattiin yhdeksällä kysymyksellä, joista kysymykset 1 4 pohjautuivat QPS Nordic -käsikirjaan (2001) ja kysymykset 5 9 Ala- Mursulan, Vahteran, Kivimäen ja Pentin (2002) käyttämään mittariin. Tutkittavat arvioivat missä määrin voivat vaikuttaa työhön liittyviin asiohin (esim. työtahtiin tai työmäärään) asteikolla 1 5 (1 = erittäin vähän tai ei lainkaan, 5 = erittäin paljon). Aikapaineita mitattiin neljällä kysymyksellä, jotka pohjautuivat QPS Nordic - käsikirjaan (2001). Tutkittavat arvioivat asteikolla 1 5 (1 = erittäin harvoin tai ei koskaan, 5 = hyvin usein tai aina) kuinka usein heidän työhönsä liittyvät väittämät pitivät paikkansa (esim. "Työmääräsi jakautuu epätasaisesti niin, että työt ruuhkautuvat" tai "Sinun täytyy tehdä ylitöitä"). Työn stressaavuutta mitattiin viidellä kysymyksellä, jotka pohjautuivat Näätäsen, Aron, Matthiesenin ja Salmela-Aron (2003) mittariin. Tutkittavat arvioivat asteikolla 1 5 (1 = erittäin harvoin tai ei koskaan, 5 = hyvin usein tai aina) kuinka usein he kokivat tietynlaisia tuntemuksia työssään (esim. "Tunnen hukkuvani työhön" tai "Nukun usein huonosti erilaisten työasioiden takia"). Vaikutusmahdollisuuksien, aikapaineiden ja työn stressaavuuden kysymyksistä muodostettiin keskiarvosummamuuttujat, joiden reliabiliteettikertoimet (Cronbachin alfat) on koottu taulukkoon 2. Keskiarvosummamuuttujat luokiteltiin neljään eri luokkaan jatkoanalyysejä varten (1 = ei ollenkaan/ei koskaan, 2 = vähän/harvoin, 3 = jonkin verran/joskus, 4 = paljon/usein). Arvot luokiteltiin sisällöllisen mielekkyyden perusteella niin, että arvo 1 luokiteltiin luokkaan 1, arvot 1.01 2,50 luokiteltiin luokkaan 2, arvot 2,51 3,50 luokkaan 3 ja arvot 3.51 5 luokkaan 4. Uudelleen luokiteltujia muuttujia käytettiin laskettaessa prosentuaalisia osuuksia. Työn häiritsemää vuorovaikutusta vanhemman ja lapsen välillä vanhemmat arvioivat Galinskyn (1999) kehittämällä mittarilla.vanhemmat arvioivat asteikolla 1 5 (1 = ei koskaan, 5 = hyvin usein) kuinka usein viimeisen kolmen kuukauden aikana työasiat olivat kielteisesti vaikuttaneet vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen käytännössä tai tunnetasolla (esim. "Kuinka usein työasiat ovat keskeyttäneet yhdessäolosi lapsesi kanssa?" tai "Kuinka usein et ole ollut työsi vuoksi niin hyvällä tuulella kuin olisit halunnut olla lapsesi kanssa?"). Mittarin kuudesta kysymyksestä muodostettiin keskiarvosummamuuttuja työn häiritsemälle vuorovaikutukselle, jonka reliabiliteettikerroin on taulukossa 2. Keskiarvosummamuuttuja luokiteltiin neljään eri luokkaan prosentuaalisten osuuksien laskemista varten (1 = ei koskaan, 2 = harvoin, 3 = joskus, 4 = usein). Arvot luokiteltiin sisällöllisen mielekkyyden perusteella niin, että arvo 1 luokiteltiin luokkaan 1, arvot 1.01 2,50 luokiteltiin luokkaan 2, arvot 2,51 3,50 luokkaan 3 ja arvot 3.51 5 luokkaan 4. 15

Vanhemmuuden stressiä arvioitiin roolirajoitteita ja lastenkasvatuksen haasteellisuutta mittaavilla kysymyksillä. Roolirajoitteita ja lastenkasvatuksen haasteellisuutta tutkittiin Gerrisin ym. (1998) kehittämällä mittarilla. Roolirajoitteita mitattiin neljällä (esim. "Lasteni vuoksi minulla ei enää ole aikaa asioille, jotka ovat minulle itselleni tärkeitä.") ja lastenkasvatuksen haasteellisuutta kolmella väittämällä (esim. "Minulla on paljon enemmän ongelmia lapseni kasvatuksessa, kuin olin osannut odottaa."), joita vanhemmat arvioivat asteikolla 1 5 (1 = ei pidä lainkaan paikkansa ja 5 = pitää täysin paikkansa). Roolirajoitteisiin ja lastenkasvatuksen haasteellisuuteen liittyvistä kysymyksistä muodostettiin keskiarvosummamuuttujat, joiden reliabiliteettikertoimet ovat taulukossa 2. Keskiarvosummamuuttujat luokiteltiin neljään eri luokkaan prosentuaalisten osuuksien laskemista varten (1 = ei ollenkaan, 2 = vähän, 3 = jonkin verran, 4 = paljon). Arvot luokiteltiin sisällöllisen mielekkyyden perusteella niin, että arvo 1 luokiteltiin luokkaan 1, arvot 1.01 2,50 luokiteltiin luokkaan 2, arvot 2,51 3,50 luokkaan 3 ja arvot 3.51 5 luokkaan 4. Lasten käyttäytymistä tutkittiin vahvuudet ja vaikeudet -mittarilla (strenghts and difficulties - questionnaire) (Goodman, 1997). Lasten käyttäytymistä arvioitiin hyperaktiivisuutta, emotionaalisia oireita, käytösongelmia, kaveriongelmia ja prososiaalisuutta mittaavilla kysymyksillä. Vanhemmat arvioivat lastensa käyttäytymistä kuluneen puolen vuoden ajalta vastaamalla väittämiin 3-portaisella asteikolla (1 = ei sovi lainkaan, 2 = sopii osittain, 3 = sopii täysin). Hyperaktiivisuutta mitattiin viidellä väittämällä (esim. "Lapsi on rauhaton ja yliaktiivinen, ei pysy kauan aikaa paikoillaan."), lapsen emotionaalisia oireita viidellä väittämällä (esim. " Lapsi on usein surullinen, alakuloinen tai itkuinen.") sekä prososiaalisuutta viidellä väittämällä (esim. " Lapsi ottaa huomioon toisten ihmisten tunteet."). Väittämistä muodostettiin keskiarvosummamuuttujat, joiden reliabiliteettikertoimet ovat taulukossa 2. Tutkimuksestani jätin pois lasten käytösongelmat ja kaveriongelmat, koska niiden keskiarvosummamuuttujien reliabiliteettikertoimet jäivät alle suositellun 0.60:n rajan (Metsämuuronen, 2005). Keskiarvosummamuuttujat luokiteltiin kolmeen eri luokkaan (1 = vähän/harvoin, 2 = jonkin verran/joskus, 3 = paljon/usein). Arvot 1,0 1,5 luokiteltiin sisällöllisen mielekkyyden perusteella luokkaan 1, arvot 1,51 2,5 luokkaan 2 ja arvot 2,51 3,0 luokkaan 3. Taustamuuttujat. Tutkimuksessani tarkastelin vanhempien taustatiedoista ikää, koulutusta, ammattiasemaa ja perherakennetta. Taulukosta 1 ilmenevät koulutuksen, ammattiaseman ja perherakenteen luokat. Ammattiasema sisälsi alunperin seitsemän eri luokkaa, mutta se luokiteltiin uudelleen neljään eri luokkaan ( työntekijä, alempi toimihenkilö, ylempi toimihenkilö, yrittäjä). Myös perherakenne luokiteltiin uudelleen kahdeksasta luokasta neljään luokkaan (avio- tai avopuolisot, uusperhe, yksinhuoltajat, muu). Perherakenteen muu-luokka 16

jätettiin pois jatkoanalyyseistä, koska siihen kuului vain kaksi miestä, eikä heitä voinut luokitella muuhunkaan luokkaan niin, että se olisi ollut sisällöllisesti mielekästä. TAULUKKO 2. Muodostettujen keskiarvosummamuuttujien reliabiliteettikertoimet (Cronbachin alfat) työssäkäyville vanhemmille ja pariaineiston vanhemmille. Työssäkäyvät Pariaineisto vanhemmat Äidit Isät α (n) α (n) α (n) TYÖKOKEMUKSET Vaikutusmahdollisuudet.89 (292).88 (122).88 (145) Aikapaineet.70 (294).77 (122).66 (146) Työn stressaavuus.80 (295).79 (122).78 (147) TYÖN HÄIRITSEMÄ VUOROVAIKUTUS VANHEMMAN JA LAPSEN VÄLILLÄ.83 (289).86 (120).83 (144) VANHEMMUUDEN STRESSI Roolirajoiteet.78 (293).77 (157).74 (151) Lastenkasvatuksen haasteellisuus.82 (293).84 (157).85 (151) LASTEN KÄYTTÄYTYMINEN Hyperaktiivisuus.71 (290).76 (155).67 (150) Emotionaaliset oireet.63 (292).62 (156).65 (151) Prososiaalisuus.66 (291).71 (156).68 (150) Kaveriongelmat.45 (290).43 (157).47 (150) Käytösongelmat.48 (290).51 (156).47 (149) Huom! n vaihtelee puuttuvasta tiedosta johtuen. 2.4 Mittarit ja muuttujat päiväkirja-aineistossa Päiväkirjamenetelmän avulla selvitettiin vanhempien kokemuksia työstä, vanhemmuudesta, lapsesta, parisuhteesta sekä ajankäytöstä päiväkohtaisella tasolla. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin vanhempien kielteisiä kokemuksia työstä, vanhemmuudesta, lasten käyttäytymisestä sekä työn ja perheen yhteensovittamisesta. Päiväkirjaa täytettiin seitsemän päivän ajan viikossa, mutta tässä tutkimuksessa otettiin huomioon vain arkipäivät maanantaista perjantaihin, koska haluttiin selvittää työhön liittyviä asioita ja suurin osa vanhemmista työskenteli arkena. Työn stressaavuutta mitattiin kahdella väittämällä ("Minulla oli tänään hyvin kiireinen päivä töissä." ja "Työpäiväni oli stressaava."), joita vanhemmat arvioivat asteikolla 1 7 (1 = ei lainkaan, 7 = erittäin paljon). Kysymykset laadittiin tätä tutkimusta varten. Väittämistä muodostettiin jokaiselle päivälle keskiarvosummamuuttuja, joiden päivittäiset Cronbachin alfat 17

vaihtelivat viikon aikana 0.58 0.89 välillä. Alfan arvoja, jotka jäävät alle 0.60, ei pitäisi periaatteessa hyväksyä (Metsämuuronen, 2005), mutta koska tutkimuksessani vain yhden keskiarvosummamuuttujan (miesten tiistain keskiarvosummamuuttujan) alfa jäi sen alle, otin sen mukaan analyyseihin. Metsämuuronen (2005) huomauttaa myös, että säännöstä ollaan pikkuhiljaa luopumassa. Keskiarvosummamuuttujat luokiteltiin jatkoanalyysien tekemistä varten kahteen eri luokkaan (1 = stressaava päivä töissä ja 0 = ei stressaava päivä töissä). Päivä luokiteltiin stressaavaksi, jos vanhemman vastaus työn stressaavuudesta sai arvon 5 tai suuremman ja päivää ei luokiteltu stressaavaksi, jos vanhemman vastaus työn stressaavuudesta sai pienemmän arvon kuin 5. Työn ja perheen yhteensovittamista mitattiin yhdellä kysymyksellä ("Miten koet onnistuneesi työn ja perheen yhteensovittamisessa tänään?"), joka pohjautuu Milkien ja Peltolan (1999) mittariin. Vanhemmat vastasivat kysymykseen asteikolla 1 6 (1 = en ollenkaan, 6 = täydellisesti). Muuttuja luokiteltiin kahteen eri luokkaan jatkoanalyysejä varten (1 = yhteensovittaminen onnistunut huonosti tai kohtalaisesti, 0 = yhteensovittaminen onnistunut kiitettävästi). Kriteerinä oli, että kumpaankin luokkaan täytyi jäädä riittävästi havaintoja, joten arvot 1 4 muodostivat luokan 1 ja arvot 5 6 muodostivat luokan 0. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin tarkemmin huonoa tai kohtalaista yhteensovittamista. Arjen stressaavia tilanteita tutkittiin tarkistuslistalla, joka pohjautuu osittain Almeidan (2005) sekä Bolgerin, DeLongiksen, Kesslerin ja Schillingin (1989) käyttämiin mittareihin. Tarkistuslistassa vanhemmilta kysyttiin, olivatko päivän aikana kokeneet tiettyjä arkeen liittyviä tilanteita, joihin he vastasivat joko kyllä, ei tai ei koske minua. Kysely sisälsi yhteensä 30 arkeen liittyvää tilannetta, mutta tässä tutkimuksessa tarkasteltiin viittä tutkimuksen kannalta oleellista tilannetta liittyen työhön, vanhemmuuteen ja lasten käyttäytymiseen. Työhön liittyen tarkasteltiin yhtä ("Runsaasti ansiotöitä."), vanhemmuuteen liittyen kolmea (esim. "Koin huonoa omaatuntoa vanhempana toimimisestani." ja "Menetin hermot lasteni kanssa.") ja lapsen käyttäytymiseen liittyen yhtä stressaavaa tilannetta ("Tutkimuslapsi oli stressaantuneen/levottoman oloinen."). Summamuuttujat. Tutkimuksessani haluttiin selvittää kuinka monena päivänä viikossa vanhemmat kokivat työn stressaavuutta, arjen stressaavia tilanteita sekä työn ja perheen huonoa tai kohtalaista yhteensovittamista. Jokaisesta muuttujasta muodostettiin summamuuttujat laskemalla yhteen ne päivät, jolloin oli esim. kokenut työn stressaavana tai oli menettänyt hermot lapsensa kanssa. Summamuuttujat muodostettiin vain niille tutkittaville, jotka olivat vastanneet joka päivä kyseiseen kysymykseen. Summamuuttujat voivat saada arvon 0 5. 18

2.5 Aineiston analysointi Äitien ja isien työkokemuksia, työn häiritsemiä vuorovaikutuskokemuksia vanhemman ja lapsen välillä, vanhemmuuden stressiä ja lasten käyttäytymistä tarkasteltiin keskiarvojen ja keskihajontojen avulla. Näin saatiin selville, kuinka paljon äidit ja isät keskimääräisesti kokivat kyseisiä asioita ja millaista oli lasten käyttäytyminen keskimääräisesti. Äitien ja isien kokemuksia tarkasteltiin lisäksi luokiteltujen muuttujien avulla, jotta nähtäisiin, kuinka suuri osa vanhemmista kokee työhön ja perheeseen liittyviä asioita ei ollenkaan, vähän, jonkin verran tai paljon. Äitien ja isien välisiä eroja testattiin riippuvien otosten t-testillä käyttäen pariaineistoa. Muuten tarkastelut tehtiin käyttäen aineistoa, jossa olivat mukana työssäkäyvät äidit ja isät. Taustatekijöiden (ikä, koulutus) yhteyksiä vanhempien työkokemuksiin, työn häiritsemiin vuorovaikutuskokemuksiin vanhemman ja lapsen välillä, vanhemmuuden stressiin sekä lasten käyttäytymiseen tutkittiin Pearsonin korrelaatiokertoimilla. Perherakenteen ja ammattiaseman yhteyksiä kyseisiin työ- ja perhekokemuksiin tutkittiin yksisuuntaisella varianssianalyysilla. Työkokemusten, työn häiritsemien vuorovaikutuskokemuksien vanhemman ja lapsen välillä, vanhemmuuden stressin ja lasten käyttäytymisen välisiä yhteyksiä tutkittiin korrelaatiokertoimilla. Regressioanalyysillä etsittiin mediaattorivaikutuksia muuttujien välillä eli etsittiin muuttujia, jotka välittäisivät kahden muun muuttujan välillä olevaa yhteyttä. Päivittäisiä kokemuksia työn stressaavuudesta, työn ja perheen yhteensovittamisesta sekä arjen stressaavista tilanteista tutkittiin käyttäen päiväkirja-aineistoa. Tarkastelut tehtiin erikseen äideille ja isille. Äitien ja isien päivittäisiä kokemuksia työn stressaavuudesta, työn ja perheen yhteensovittamisesta sekä arjen stressaavista tilanteista tarkasteltiin prosenttiosuuksien avulla. Ristiintaulukoinnilla, χ 2 -testillä ja standardoiduilla jäännöksillä tutkittiin, onko viikonpäivällä merkitystä äitien ja isien kokemuksissa eli ovatko kokemukset erilaisia eri päivinä. Lisäksi summamuuttujien prosenttiosuuksia ja keskiarvoja tarkastelemalla tutkittiin, kuinka monena päivänä viikon arkipäivien aikana äidit ja isät kokivat työn stressaavuutta, työn ja perheen huonoa tai kohtalaista yhteensovittamista sekä stressaavia tilanteita arjessa. Työn stressaavuuden yhteyksiä työn ja perheen huonoon tai kohtalaiseen yhteensovittamiseen sekä arjen stressaaviin tilanteisiin tarkasteltiin korrellaatiokertoimilla sekä ristiintaulukoinnilla, χ 2 -testillä ja standardoiduilla jäännöksillä. Yhteyksiä tutkittaessa käytettiin dikotomisia uudelleenluokiteltuja muuttujia. 19

3 TULOKSET 3.1 Työ- ja perhekokemukset Vanhempien kokemuksia työstä, työn häiritsemästä vuorovaikutuksesta vanhemman ja lapsen välillä, vanhemmuuden stressistä sekä lasten käyttäytymisestä tarkasteltiin keskiarvojen ja keskihajontojen avulla (kts. taulukko 3) sekä prosentuaalisten osuuksien avulla (kts. kuviot 3.1 ja 3.2). Lisäksi naisten ja miesten välisiä eroja kokemuksissa tarkasteltiin riippuvien otosten t-testillä (kts. taulukko 3). Työkokemuksien keskiarvoja tarkasteltaessa huomattiin, että vanhemmat arvioivat kokevansa vaikutusmahdollisuuksia keskimäärin kohtalaisesti, aikapaineita joskus ja työn stressaavuutta melko harvoin. Miehet raportoivat enemmän vaikutusmahdollisuuksia ja aikapaineita töissä kuin naiset. Puolisoiden arviot työkokemuksista eivät korreloineet tilastollisesti merkitsevästi keskenään. Prosentuaalisia osuuksia tarkasteltaessa (kts. kuviot 3.1 ja 3.2) saatiin samansuuntaisia tuloksia kuin edellä. Huomattiin, että suurin osa naisista koki vaikutusmahdollisuuksia töissä kohtalaisesti, kun taas suurin osa miehistä koki vaikutusmahdollisuuksia töissä paljon. Noin puolet naisista ja miehistä koki aikapaineita töissä joskus ja yli puolet naisista ja miehistä koki työn stressaavuutta harvoin. Aineistossa oli kuitenkin vanhempia, jotka kokivat aikapaineita ja työn stressaavuutta usein. Miehistä noin neljäsosa ja naisista noin viidesosa koki usein aikapaineita. Työn stressaavuutta koki usein naisista noin joka kahdeksas ja miehistä noin joka viidestoista. Noin joka kolmas vanhemmista koki työn stressaavuutta joskus. Työn koettiin häiritsevän vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta keskimäärin aika harvoin (kts. taulukko 3). Puolisoiden kokemukset työn häiritsemästä vuorovaikutuksesta vanhemman ja lapsen välillä eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Puolisoiden arviot työn häiritsemästä vuorovaikutuksesta korreloivat keskenään (r =.25, p <.05), eli mitä enemmän miehet kokivat työn häiritsevän vuorovaikutusta lapsen kanssa, sitä enemmän naisetkin kokivat niin ja päinvastoin. Aineistossa oli vähän niitä, jotka kokivat työn häiritsevän vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta usein (kts. kuviot 3.1 ja 3.2). Kuitenkin noin joka kolmas vanhemmista koki työn häiritsevän vuorovaikutusta lapsen kanssa joskus (kts. kuviot 3.1 ja 3.2). Vanhemmuuden stressiä vanhemmat kokivat keskimäärin vähän (kts. taulukko 3). Roolirajoitteita koettiin kuitenkin enemmän kuin lastenkasvatuksen haasteellisuutta. Äidit kokivat roolirajoitteita ja lastenkasvatuksen haasteellisuutta hieman enemmän kuin isät. Niitä äitejä, jotka kokivat roolirajoitteita ja lastenkasvatuksen haasteellisuutta usein, oli noin kaksi kertaa enemmän 20

kuin isiä, jotka kokivat vastaavalla tavalla (kts. kuviot 3.1 ja 3.2). Mitä enemmän äidit kokivat roolirajoitteita (r =.30, p <.001) tai lastenkasvatuksen haasteellisuutta (r =.41, p <.001), sitä enemmän myös isät kokivat niitä ja päinvastoin. Lapsensa käyttäytymistä vanhemmat arvioivat keskimäärin aika myönteisesti. Lisäksi vanhempien arviot lastensa käyttäytymisestä korreloivat keskenään (hyperaktiivisuus: r =.51, p <.001; prososiaalisuus: r =.59, p <.001; emotionaaliset oireet: r =.56, p <.001). He pitivät lastaan prososiaalisena ja hyvin vähän hyperaktiivisena eivätkä juurikaan havainneet lapsessaan emotionaalisia oireita (kts. taulukko 3). Aineistossa oli vain vähän sellaisia lapsia, joiden käyttäytymistä vanhemmat arvioivat kielteisesti. Äitien arvioiden mukaan 2,1 % ja isien arvioiden mukaan 0,7 % lapsista oli hyvin hyperaktiivisia. Äitien sekä isien arvioiden mukaan 0,7 %:lla lapsista oli emotionaalisia oireita. Lapsia, jotka käyttäytyivät vähän tai ei ollenkaan prososiaalisesti, oli äitien mukaan 0,7 % ja isien mukaan 2,0 %. TAULUKKO 3. Työ- ja perhemuuttujien keskiarvot (ka) ja keskihajonnat (kh) työssäkäyville vanhemmille ja pariaineiston vanhemmille sekä pariaineiston äitien ja isien väliset erot. Työssäkäyvät vanhemmat Pariaineisto Äidit Isät Äidit Isät Erot ka (kh) ka (kh) ka (kh) ka (kh) t df TYÖKOKEMUKSET Asteikko 1 5 Vaikutusmahdollisuudet 3.05 (0.91) 3.54 (0.79) 3.07 (0.91) 3.56 (0.75) 4.64*** 117 Aikapaineet 3.07 (0.73) 3.20 (0.68) 3.01 (0.75) 3.20 (0.69) 2.08* 117 Työn stressaavuus 2.45 (0.79) 2.27 (0.70) 2.40 (0.74) 2.27 (0.70) -1.45 117 TYÖN HÄIRITSEMÄ VUOROVAIKUTUS VANHEMMAN JA LAPSEN VÄLILLÄ Asteikko 1 5 2.45 (0.75) 2.35 (0.70) 2.41 (0.78) 2.37 (0.67) -0.55 117 VANHEMMUUDEN STRESSI Asteikko 1 5 Roolirajoiteet 2.64 (0.96) 2.53 (0.87) 2.70 (0.93) 2.53 (0.86) -1.98* 146 Lastenkasvatuksen 1.96 (0.83) 1.77 (0.78) 1.98 (0.89) 1.77 (0.78) -2.71** 146 haasteellisuus LASTEN KÄYTTÄYTYMINEN Asteikko 1 3 Hyperaktiivisuus 1.55 (0.39) 1.59 (0.37) 1.56 (0.38) 1.60 (0.38) 1.39 150 Emotionaaliset oireet 1.24 (0.29) 1.21 (0.28) 1.23 (0.29) 1.21 (0.28) 0.92 150 Prososiaalisuus 2.44 (0.36) 2.35 (0.38) 2.39 (0.38) 2.34 (0.39) -1.96 150 Huom. ***p < 0.001, **p < 0.01, *p < 0.05 21