Ydinviesti Tietoarkkitehtuuri korkeakouluille asetettuina siirtomäärityksinä on julkaistu 8.10.2012. Korkeakoulukohtaisilla vierailuilla käsitellään tietosisällön yksistyiskohtia ja tietojen siirtämisen toteuttamista. Suurimmat ekosysteemit, Oodi-yliopistot ja Winhaa käyttävät ammattikorkeakoulut etenevät yhteisillä ratkaisuilla, jotka perustuvat suoraan tiedonsiirtoon. Korkeakoulukohtaisilla vierailuilla ei ole tullut vakavia ongelmia. Vain Aalto-yliopisto tavoittelee integraation toteutusta vuoden 2012 loppuun mennessä. Projektipäällikönarvio Eduskuntakäsittelyn eteneminen tärkeä signaali. Fuusioiden vuoksi Taideyliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun tilanteet ovat haastavat. Keskitetyn tietovarantopalvelun käytössä ei vielä ole korkeakoulujen siirtotiedostoja, joten teknistä toimivuutta ei voida vielä arvioida. Tavoitteena oli, että marraskuun alussa olisi jo saatu ensimmäisiä siirtotiedostoja. Vaikka tilanneraportin mittarit ovatkin yleisesti vihreällä, Riskitaso nousee, jos siirtotiedostoja ei päästä käsittelemään ennen joulukuuta. Tuotoksetprojektintehtävättoteutuneettyötunnittyömääräarviojäljelläolevastatyöstä Projektin valmiusaste on 42,6% (odotusarvo 43,7%) Projektin työtä toteutunut 40,4% (odotusarvo 40,4%) Työmääräarviosta jäljellä 60,5% (odotusarvo 56,3%) Korkeakoulukohtaisten integraatioiden toteutus jäljessä, vain yksi toteuttaa pilottina (3:a odotettiin), myös tietosuojaasiakirjoissa puutteita. Työn määrän toteutuminen saavuttanut arvioidun pois lukien ulkoa hankittava työ, jota ei vielä kulunut (eikä odotusarvossa mukana). Suurin työmäärän ero odotettuun verrattuna koskee ulkoa hankittavaa työtä, mikä ei ole kriittisellä polulla Q4/2012. Viestinnäntilannekatsaus Kohderyhmä Yliopistot Ammattikorkeakoulut Opintohallinnon verkostot Esittely 27.4. ja 7.6.2012; Keskustelu 23.4.2012; IT-johtajien verkostot Katsaus 17.4.2012; Katsaus 11-12.6.2012; Rehtorien neuvostot Tiedote 24.8. ja keskustelu Tiedote asialistalla 30.8.2012 työryhmän kanssa 17.9. Muut korkeakoulut (Högskolan på Åland auki) MPKK: Tapaaminen 20.8., lausui rajausluonnoksesta PolAMK: Tapaaminen 20.8., muistio jatkotoimista Esitelty RAKETTI-ohrylle 20.11.2012 RAKETTI-OPI-ohjausryhmän käsittely 5.11.2012 RAKETTI-viestintä: OPI-Synergiaryhmä: käsite- ja tulosseminaari, uutiskirjeet, tietomalliasiat 24-25.9.2012, seuranta 14.11.2012 OPH/Oppijan verkkopalvelut Korkeakoulujen IT-2012 esitys; (KSHJ), rajapintayhteistyö Oodi Interest Group 22.11.2012 Korkeakouluvierailut: www.csc.fi/2012 Toteumatiedot alla tilanteesta 16.11.2012 loppuun mennessä RAKETTI-KOKOA käsittely 6.11.2012 OKM/KTPO esittelymahdollisuus 4.12.2012 (jäseniä projektissa) Mediatiedote projektista julkaistu 16.5.2012 raketti.csc.fi Sivu 1/5
Yleinenriskiarvio Riskivaikutuksen 3 epävarmuus kasvanut fuusioiden vuoksi, erityisesti Taideyliopisto Riskivaikutuksien 1 ja 4 epävarmuus on pienentynyt korkeakoulukierroksen myötä Korkeakoulukohtainenriskiarvio Pieni Keskisuuri Suuri AYO, ÅA, Arcada, Haaga-Helia, HY, ISY, KYAMK, LTY, Laurea, PKAMK, Saimaa, Savonia, TAMK, TY DIAK, JAMK, JY, KAMK, LY, Metropolia, MAMK, SAMK, SHH, TTY, TAY, TUAMK, Lapin amk (TOKEM+RAMK), Taideyliopisto (KUVA, SIBA, TEAK) Vielä tapaamatta (ekosysteemi): Centria (Winha), HAMK (Winha), HUMAK (oma), LAMK (Winha), MPKK (Winha), OAMK (Asio), OY (Oodi), POLAMK (Primus), SEAMK (Winha), VAMK (Winha), VY (Oodi), Novia (Winha) Korkeakoulukortit: https://confluence.csc.fi/display/opi/korkeakoulukortit Arvioinnin perusteena ovat korkeakoulukorttiin kuuluvan tiedonsiirtokyselyn eli tietointegraatio -osan kautta kuvattu suunnitelma (puuttuminen osin tai kokonaan) sekä järjestelmäarkkitehtuurissa mahdolliset tunnetut riippuvuudet tietojen siirron toteuttamiselle. Arviointiin vaikuttaa ekosysteemikohtainen yhteistyö tai toimittajan aktiivisuus, kaikki ekosysteemitoimittajat ovat projektin yhteyshenkilöiden jakelulistalla. Arvioinnit päivitetään ohjausryhmän kokouksia varten tilanneraportin osana. raketti.csc.fi Sivu 2/5
Korkeakoulurakenteentuottamathaasteet Yhdistyvätkorkeakoulut:Taideyliopisto,Lapinammattikorkeakoulu Tietovarannon käyttöönoton kanssa samaan aikaan yhdistyvien korkeakoulujen haasteet edellyttävät lisäselvittämistä ja tilapäisratkaisujen valmistelua tallennusvelvoitteen toteuttamiseksi. Päätösehdotus: Selvitetään ohjausryhmän seuraavaan kokoukseen mennessä voitaisiinko RAKETTI-VIRTA-projektia laajentaa siten, että CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy tukisi erikseen yhdistyviä korkeakouluja tallennusvelvollisuuden toteuttamisen edellyttämien erillisratkaisujen selvittämisessä ja tilapäisratkaisujen määrittelemisessä. Edeltäjäkorkeakoulujenrekisterinpitojatietojentallentaminentietovarantoonnykyisten korkeakoulujenvastuulla: VE1: Edeltäjäkorkeakoulujen tai lakkautettujen korkeakoulujen tiedot voitaisiin tuoda omiksi korkeakoulukohtaisiksi tietokannoikseen tietovarannossa ja jättää tietovarannon teknisen ylläpitäjän vastuulle. VE2: Edeltäjäkorkeakoulujen tiedot voisi tehdä nykyisissä korkeakouluissa siirtotiedostoiksi, jotka liitettäisiin mukaan korkeakoulun päivittäessä omaa tietokantaansa tietovarannossa. VE3: Edeltäjäkorkeakoulujen tiedot voisi tuoda kokonaisuudessaan nykyisten korkeakoulujen lähdejärjestelmiin ja tuoda sieltä nykyisen korkeakoulun tietojen osana kuten muutkin korkeakoulun rekisterin tiedot. Päätösehdotus: Hallituksen esityksen määrittämän tietovarannon käsitteen puitteissa rekisterinpitäjän ja lähdejärjestelmän rooli on keskeinen, minkä vuoksi vain 3. vaihtoehto on ongelmaton tietovarannon ylläpitämisen ja tietojen käytön näkökulmasta. Lisäksi tulisi valmistella sellaista tilannetta, missä rekisterinpitäjä kokonaan poistuu eli korkeakoulu ei fuusioidu tms. vaan lakkautetaan. Tietoarkkitehtuurinruotsinkielisenversionkehitys Projekti on ottanut vastuulleen tietovarannon tietoarkkitehtuuriin kuuluvien termien ruotsinkielisistä versioista sopimisen Korkeakoulujen tietomallin (xdw-malli) täydentämiseksi. Ruotsinkielisistä termeistä sopiminen aloitetaan etäkokouksella 3.12.2012 kello 10, mukaan on pyydetty asiantuntijoita ainakin niistä korkeakouluista, joissa opetuskielenä on ruotsi. Työ tehdään RAKETTI-OPI:n Synergiaryhmän puitteissa. Termien määrittely kytketään pohjoismaiseen yhteistyöhön, jota opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden alalla on tehty NordForumin puitteissa. Päätösehdotus: tiedonsiirtomäärityksissä käytettävien XML-elementtien nimiä ei määritellä erikseen ruotsiksi. Korkeakoulukierroksentilannekatsaus Korkeakoulukohtaisetvierailut Vierailtu jo 31/41 OKM:n alaisessa korkeakoulussa Osallistujia ylimmästä johdosta alkaen, vierailusta erittäin positiivista palauteta Tuloksena hahmotelma korkeakoulun osallistumisesta yhteistyöhön opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden kehittämiseksi (Synergiaryhmän jäsenet) ja alustava toteutussuunnitelma korkeakoulun osalta tietojen siirtämisestä tietovarantoon raketti.csc.fi Sivu 3/5
Syntynyt kokonaiskuva: korkeakoulukortit Huomioitavierailuillaesitetyistäsekäkorkeakoulujenesillenostamistaasioista Esittelyosuuden ohjelma: Korkeakoulujen tietovaranto on valtakunnallisesti jaettua tietoa siitä, että henkilö on tehnyt jotain o Case: tietovarannosta saatavilla oleva tieto henkilön opintosuorituksesta vs. korkeakoulun muuten tallentama tieto opintojen sisällöstä; tiedon yhdistäminen muihin tietovarantoihin: Esim. väestötietovaranto (VRK) Esim. koulutustarjontatietovaranto (OPH) o Tallennusvelvollisuuden rajaaman tietosisällön tuottamiseen ei liity merkittäviä ongelmia. Esittelyosuuden ohjelma: Yhteishaun lisäksi tietoja voi käyttää muuhunkin korkeakoulun toimintaan (OPH:n palvelut) o Case: siirto-opiskelijalle OPH:n palveluiden avulla tarjottava väylä, hyödynnetään tietovarannon kaikkia tietosisältöjä o Siirtyjien ja alanvaihtajien käsitteiden kirkastuminen: nykyisin ovat piilossa yhteishaun sisällä o Haasteena nähty uusista toimintatavoista ja periaatteista sopiminen, ei niinkään tekniikka o KSHJ -hankkeen eri liittymät korkeakouluihin herättävät sekaannusta, pitääkö kaikkien aikataulu Esittelyosuuden ohjelma: Yhteisiä tietoja voidaan tarvita ja hyödyntää myös korkeakoulujen omissa palveluissa o Case: opiskelijaksi ilmoittautuminen valtakunnal-lisen palvelun ja korkeakoulun välisenä prosessina o Tulossopimuslauseen kirkastuminen, korkeakoulujen oma vastuu tietojärjestelmistään o Ekosysteemikohtaisen yhteistyön tarve, IT ja opetuksen ja opintojen tukipalvelut yhdessä o Eri foorumeiden yhteistyön tarve Esittelyosuuden ohjelma: Korkeakoulun toiminnan tukemisen lisäksi tietovaranto on viranomaistiedonkeruiden lähteenä o Case: tietovarannon tiedoista suunnitellut tiedonkeruut, TK:n opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut sekä OKM:n opintopistetiedonkeruu o Tarve muiden opintosuoritustietoihin pohjautuvien tiedonkeruiden selvittämiselle: Kela, Valvira, ym. o Odotuksia siitä, miten OKM hyödyntää rahoitusmallin mittareihin tietovarantoa Tietovarannontoteuttamisentilanne:korkeakoulujentoimenpiteet Järjestelmäarkkitehtuuri perustuu XML-siirtotiedostojen tuottamiseen suoraan korkeakoulun lähdejärjestelmästä (ekosysteemit): Winha, Oodi, Opsu, Primus, omia Järjestelmäarkkitehtuuri perustuu tietovarastosta tehtävään XML-siirtoon: AYO, Arcada, Asiokorkeakoulut (?), eräät Winhaa käyttävät XML-tuotetaan suoraan lähdejärjestelmästä ja on tarkoitus hyödyntää myös omaan tietovarastoon tietoja vietäessä: Asio-korkeakoulut (?), omia käyttäviä raketti.csc.fi Sivu 4/5
Ensimmäistentoteuttajientilanne Aalto-yliopisto kyennee ainoana tavoittelemaan toteutusta jo tämän vuoden puolella. Primus-järjestelmän toimittaja Strasoft Oy ilmoittautunut ensimmäisten toteuttajien joukkoon. Tietovarannontietojenluokituksienhankkiminenyleiseenkäyttöön Selvitettävänä Tilastokeskuksen luokitusten käytön edellytyksenä sovittavat asiat, kun tarvitaan voimassa olevien koodistojen lisäksi tiedot vanhentuneista koodeista ja eri koodistoversioiden yhdistelmätaulukot. Koodistojen ylläpitoprosessiin sovitaan periaatteet koodistojen muutoksistat ja päivityksistä vanhoille tiedoille, esim. koulutusluokituksen muutokset vanhojen tutkintojen suhteen. RAKETTI-VIRTA-projektinresurssitvuonna2013 Projektisuunnitelman version 1.0 mukainen budjetti vuodelle 2013 toteutusprojekti 285 000 ja vuosittainen ylläpito 36 000 (+) kasvaa toteutusprojektin osalta lukurajapintapalveluiden hankinnan arvioidun kokonaiskustannuksen verran 150 000. Kokous-, matka- ynnä muita järjestelyitä varten vuodelle 2013 varataan 10 000. Projetin alkuperäisessä budjetissa näihin ei oltu varauduttu ollenkaan. Kirsi Pispa CSC:ltä projektipäällikön sijaisena 1.3.-23.8.2013. Toteutusprojekti saattaa ylittyä arvioidusta perehdytyksen vuoksi tarpeellisen projektipäällikön ja sijaisen päällekäisen työajan vuoksi. CSC:n henkilöstöresurssien suunnittelussa laaditaan varajärjestelyt, mitkä mahdollistaisivat toteutusprojektin kasvattamisen vajaalla puolikkaalla henkilötyövuodelle vuoden 2013 jälkimmäiselle puoliskolle. Viranomaistietovirtojenjatkokehitykysymyksiä Kelan tiedonkeruut tietovarannon tiedoista? Korkeakoulujen Valviralle raportoimien opintosuorituksien eli lähinnä tutkintojen tuottamien pätevyyksien tallentaminen tietovarantoon ja välittäminen viranomaiselle jatkossa? Muiden viranomaisten korkeakouluista suoraan keräämien tietojen kartoittaminen siltä osin, kun niitä kerätään korkeakoulujen valtakunnalliseen tietovarantoon liittyvistä tiedoista? Ajantasaisenvertailuinformaationtuottaminentietovarannontiedoistaja yhteysbencheit-työnkanssa? Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen yhteinen Vipunen-portaali tarjoaa tiettyjä tilastotietoja. Mikäli korkeakoulut haluavat tarkempaa tietoa tai esimerkiksi ajantasaisempaa tietoa suoraan tietovarantoon tallennetun tiedon perusteella, voivat ne yhdessä sopia tietojen luovuttamisesta ja yhteisen palvelun toteuttamisesta. Esitetty ajatus BI-tietovaraston/portaalin toteuttamisesta korkeakoulujen yhteistyössä VIRTAtietovarannon tiedoista esim. AAPA:n tai ARENE:n yhteistyöllä. Voisiko täydentää BencHEIT-kokonaisuutta? raketti.csc.fi Sivu 5/5