Päiväkotien kuva- ja videopäiväkirjapilotti: ensimmäisiä tutkimustuloksia



Samankaltaiset tiedostot
RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

Digipuntari 2015 tuloksia ja tulkintaa eteläsavolaisittain

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Prosessin seuranta. Tuulikki Venninen, tutkijatohtori

Maailman Suurin Vanhempainilta

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kotitalon kotisivut Taloyhtiosivut.fi palveluna omalle taloyhtiölle

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND. Foodle.fi. ovi elintarviketutkimukseen

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli

KOONTI JÄRJESTETYSTÄ KUMPPANUUSFOORUMISTA

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Raportin otsikko: Kysely varhaiskasvatuksen henkilöstölle

Yhteisöllisen tuotekehyksen avoin verkkolaboratorio. Asta Bäck

Digitaalisen TV-verkon liikennepalvelujen kokeilut

Tutkimuksesta Tiivistelmä Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa Ohjelma...

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

MITÄ MIELTÄ ASIAKKAAT TERVEYSKESKUSTEN VASTAANOTTOPALVELUISTA

OVOn asiakastyytyväisyystutkimus. Harrasteryhmät

Digitaaliset jäsenratkaisut

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV

Yhdistyslaturin kysely 2019

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

EkoTeko kilpailut Vantaalla

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

MAASEUTUVERKOSTON STRATEGIAN PÄIVITYS KAISA LÄHTEENMÄKI-SMITH ELINA AURI NET EFFECT OY

JUURI SINULLE SOPIVIA KIRJOJA

Digiajan opettajan selviytymispaketti

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta. Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke

Viestintä vuokratalossa onnistuuko? Marjut Joensuu, Isännöintiliitto,

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa

Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa

Digitaalisen kommunikaatiosovelluksen käyttäjälähtöinen kehittäminen

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Lastenkirjastotyö ammattina - Kyselytutkimus Etelä-Savon kirjastoihin

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Taavetti Laitisen katu 4, Helsinki

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry

Päivähoidon asiakaskysely 2017 Joensuun kaupunki

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa

Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa

TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA

Taidepyöriä lainattiin työpaikoille Työpyöräile!

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

ARKKIPAINO / SANOMALEHDET / ERIKOISPAINOTUOTTEET / CROSSMEDIA / i247 / LOGISTIIKKA / I-PLUS KATSEEN- KERÄÄJÄT

Erilaista meininkiä johtaja aktiivisena toiminnan kehittäjänä

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Lapsiryhmän toiminnan taso

VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa. Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki

Monimuotoinen etäopetus - laatua ja saatavuutta etäisyyksistä välittämättä. Kolibri-hanke Kuntamarkkinat

Verkkoviestintäkartoitus

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27%

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Minun arkeni. - tehtäväkirja

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

TYÖLLISYYSFOORUMI

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

Mediakyselyn tulokset

Työpahoinvoivasta työpaikasta työhyvinvoivaan työpaikkaan. tri Harri Virolainen

Nopeiden kokeilujen ohjelma 1. kierros

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Workshop Palveluiden ideointi ja kehittäminen Miia Lammi Muotoilukeskus MUOVA. Ohjelma. Luovuuden ainekset. Odotukset.

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset

Huoltajan / seuraohjaajan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 25

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2009

Mobiilileikkipaikka!

Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely Yhteenveto Pirjo Liukas

E-oppimateriaalit. Opinaika vs. CD-verkko-ohjelmat

Hyvinvointikyselyjen toteuttaminen sähköisesti oppilaitoksissa

Väestön ikääntyminen on mailmanlaajuinen haaste - Digitalisaatio voi auttaa SUVANTOCARE.FI

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

Lasten toiminnan dokumentointi varhaiskasvatuksessa. Mikko Mäkelä Maisteriharjoittelija VKK-Metro

Transkriptio:

Päiväkotien kuva- ja videopäiväkirjapilotti: ensimmäisiä tutkimustuloksia 19.6.2006, 1

Tämä on päiväkodin lukukappale Kiinnostuneet saavat sähköisesti oman kappaleen tutkimusyhteenvedosta lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: pauliina.smeds@fvh.fi 2

Kuva- ja videopäiväkirjapilotti: mistä on kyse? Päiväkodit ottavat päivän tapahtumista kuvia ja videoita pilottikäyttöön jaetuilla multimedialaitteilla ja jakavat ne vanhempien nähtäviksi Otetut kuvat siirtyvät päiväkodeille avattuihin salasanojen takana toimiviin kuvakansioihin Kuvaboxi-nimiseen internet-palveluun (www.kuvaboxi.fi) Päiväkodin kuvakansioihin on käyttäjätunnukset sekä päiväkodin henkilökunnalla että lasten vanhemmilla Kuvien ja videoiden lisäksi kansioissa on viestien vaihtamismahdollisuus Kuva- ja videopäiväkirja on kokeilussa neljässä pääkaupunkiseudun päiväkodissa 19.5. alkaen Keskeinen ajatus: vanhemmat pääsevät uudella tavalla osallisiksi päiväkodin tapahtumiin 3

Palautetta kerätty päiväkodeilta ja vanhemmilta Henkilökohtaisia haastatteluja kahdessa päiväkodissa Online kysely kolmen päiväkodin vanhemmille (yksi päiväkoti ottanut palvelun käyttöön hieman muita myöhemmin: kysely laitetaan syksyllä neljännen päiväkodin vanhemmille) Tutkimuksella haettu vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Yleiset fiilikset palveluun liittyen: mikä on palvelussa parasta ja mieluisinta, millaisia kehitysehdotuksia käyttäjillä on Yleiset näkemykset palvelun käytettävyydestä (käytettävyyttä käsitellään syvällisemmin tutkimuksen seuraavassa vaiheessa) Tutkimuksella kerättävät tiedot palvelevat palvelun kehittämistä ja laajentamista sopiviin toimintaympäristöihin, löytämään uusia sovellusalueita. Syksyllä tullaan tekemään jatkotutkimuksia käyttäjien keskuudessa: haastatteluita ja kysely 4

Aikainen palautteenkeruu keskeistä kaikisssa Forum Virium Helsingin hankkeissa Päiväkotien kuva- ja videopäiväkirja hanke on erinomainen esimerkki FVH:n piirissä tapahtuvasta nopeasta innovoinnista yritysten välisessä yhteistyössä: konsepti ideoitiin helmikuun puolivälissä ja toteutus on ollut ensimmäisillä käyttäjäryhmillä koekäytössä jo toukokuussa: muutamassa kuukaudessa ripeästi ideoinnista toteutukseen. Kokonaiskoordinointi Forum Virium Helsingillä. Kaikissa Forum Virium Helsingin hankkeissa pyritään käyttäjien palautteen keräämiseen hyvin aikaisista vaiheista lähtien Aidosti käyttäjälähtöistä palvelukehitystä Early failure is cheap : uusien konseptien vieminen mahdollisimman aikaisissa vaiheissa käyttäjien arvioitaviksi luo yrityksille myös säästöjä: ei turhia mittavia tuotekehityskustannuksia, mahdollisimman aikaiset go/no go- päätökset sekä konseptien aikaiset muokkaukset oikeaan suuntaan 5

Päiväkotien kuva- ja videopäiväkirja: ensimmäisten viikkojen kokemukset lupaavia Kuvia ja videoita on otettu innokkaasti ja vanhemmat ovat käyttäneet palvelua aktiivisesti Ripeimmin palvelun käyttöön ottaneet päiväkodit ovat jakaneet vanhemmille muutaman viikon aikana jopa yli 300 kuvaa tai videota Kyselyssä mukana olleet kolme päiväkotia ovat jakaneet vanhemmille keskimäärin 20 kuvaa tai videota/päivä Kappalemääräisesti: kuvia 74%, videoita 26 %. Dataliikenne: osuudet päinvastoin Valtaosa vanhemmista käy palvelussa vähintään kerran viikossa ja päiväkodit ovat saaneet palvelusta hyvin positiivista palautetta vanhemmilta Sekä päiväkodit että vanhemmat toivovat palvelun jatkuvan pilotin jälkeen 6

Poikkeuksellisen korkea kokonaisarvosana Palvelu on kokonaisuutena saanut poikkeuksellisen hyvät arvosanat: asteikolla 1 7 vanhemmat ovat antaneet palvelun arvosanaksi 6.47. Vajaa kaksi kolmannesta (62%) tutkimukseen osallistuneista vanhemmista käy katsomassa kuvia vähintään kerran viikossa. 57% vastaajista toivoisi, että uusia kuvia palveluun tulisi useamman kerran viikossa, 16% haluaisi niitä joka päivä. Kuvia käydään katsomassa pitkin päivää, iltapäivä- ja iltapainotteisesti, mutta myös työpäivän aikana 63% vastaajista on käynyt katsomassa kuvia työpaikalla, 78% kotona. Valtaosa katsonut kuvia kotona myös lapsen kanssa. Tuo esiin ajan, jota ei itse pääse näkemään, mutta joka on kuitenkin iso osa lapsen elämää. K-a asteikolla 1-7: 5,50 tai yli erittäin hyvä 4,90 5,49 hyvä 4,30 4,89 melko hyvä 3,75 4,29 tyydyttävä 3,74 tai alle heikko 7

8

Tavallinen arki kiinnostaa vanhempia eniten Kuvat ja videot tavallisista päiväkodin tapahtumista ja arjesta kiinnostavat eniten valtaosaa vanhempia (84%) Vanhempana olen erittäin iloinen voidessani nähdä mitä oma pikkuiseni puuhaa päiväkodissa päivän aikana. Ihan kuin saisi olla kärpäsenä katossa päiväkodin arkea seuraamassa. Kaikki materiaali, kuvat, videot, ovat ihania, ne ovat sitä päivittäistä touhua ja tapahtumia päiväkodista, joita ei normaalisti pääse katsomaan. Päiväkodin työntekijät myös itse näkevät tutut asiat uudella tavalla: arjen erityislaatuisuuden Nyt kiinnitän eri tavalla huomiota lasten puuhiin on mukavaa löytää hauska tilanne ja kuvata se. Aluksi fiilis oli eikä, tästä tulee hirveesti lisää työtä koneella pitää roikkua paljon ja pitää kehittää jotain erityistä ohjelmaa että saadaan kuvia nettiin. Nyt olen huomannut, että ihan normaali arki on kiinnostavaa. 9

Helppokäyttöisyys avainasemassa Kuvien ja videoiden ottamisessa vaivattomuus, nopeus ja helppous keskeistä Kuvia ja videoita ei tarvitse erikseen lähettää puhelimesta eteenpäin eikä myöskään poistaa otettuja kuvia puhelimen muistia tukkimasta: puhelimiin on sisällytetty tekniikkaa, joka hoitaa kaiken tämän käyttäjän puolesta: tämä on nähty erittäin tärkeänä Helppokäyttöisyys on yllättänyt päiväkodit: ennakkoon osa ajatteli olevan vaikeampaa ja mahdollisesti liian työlästä nopeatempoisessa ympäristössä Kuvia on kiva ottaa. Ei tunnu siltä, että on pakko. Vaivattomuus keskeistä: palvelu lentää tai ei, riippuen täysin päiväkodin innostuksesta, motivaatiosta ja aktiivisuudesta: vaikeasta palvelusta ei innostuttaisi. Päiväkodin johdon innostus ja asenne myös keskeisessä roolissa. 10

Päiväkodeissa suhtaudutaan palveluun innostuneesti Kokonaiskonsepti on saanut kiitosta Henkilökunnan ajatuksia: omien lasten päiväkotiin haluaisin samanlaisen palvelun Lasten kuvaaminen lisääntynyt huomattavasti päiväkodeissa Kännykkä mahdollistaa usein luontevamman kuvaamisen Erityisesti videot koetaan eläväksi tavaksi ikuistaa päiväkodin elämää ja välittää tunnelmia vanhemmille Kuvaboxia on käytetty myös digikamerakuvien jakamiseen ja osa päiväkodeista ottaa rinnakkain kuvia kameralla ja kännykällä Palvelun toivotaan jatkuvan pilotin jälkeenkin Lapset ovat olleet innoissaan ja halunneet katsoa kuvia myös tietokoneelta meidän [hoitajien] kanssa. Ovat myös kommentoineet, että ovat katsoneet kuvia kotona. 11

Päiväkodeille kuvien valinta mieluinen ominaisuus KUVAT HALUTAAN PÄIVÄKODEISSA SIIRTÄÄ ERIKSEEN VANHEMMILLE JAETTUIHIN KANSIOIHIN Päiväkodeissa halutaan olla varmoja siitä, että vanhemmille jaetuissa kuvissa ja videoissa ei näy arkaluontoisia tilanteita Päiväkodeissa ollaan tyytyväisiä siihen, että palvelu mahdollistaa kuvien valinnan. Tämä tekee itse kuvaamisesta spontaanimpaa ja kuvia tulee otettua enemmän. Käytännössä kuvia on jätetty jakamatta vanhemmille kuitenkin vain hyvin vähän. Tähän mennessä on poistettu vain laadultaan heikompia tai muutoin epäonnistuneita kuvia. Kuvien ja videoiden siirtämistä vanhemmille jaettuihin kansioihin kuvattiin hirveän helpoksi ja nopeaksi, sitä voi tehdä joustavasti aina kun on aikaa, jopa kotoa illalla. 12

Lähentää päiväkoteja ja vanhempia Päiväkodin toiminta, arki ja tunnelma välittyy ja konkretisoituu vanhemmille aivan uudella tavalla Lapsen pärjääminen ja viihtyminen päiväkodissa välittyy myös uudella tavalla Pienen lapsen pelkät eleet ja ilmeet videoissa kertovat vanhemmille jo paljon Tiedonvälitys tehostuu ja avoimuus korostuu Vanhemmat arvostavat päiväkodin sitoutumista palvelun käyttöön Jatkossa voisi käyttää enemmänkin viestien välitykseen 13

Laajennusmahdollisuuksia, haasteita ja kehitysehdotuksia Laajennusmahdollisuudet kiinnostavat vanhempia, esimerkiksi päiväkodin sähköinen ilmoitustaulu tai lapsen oma sähköinen kehityskansio yhdessä ja samassa palvelussa Vanhemmilta tullut toiveita myös palvelun jatkumisesta lapsen siirtyessä esikouluun Päiväkodeilta toiveita etenkin kamerapuhelimien akun kestävyyteen Kuvaboxiin toivottiin lisää uusia ominaisuuksia: alakansiointimahdollisuuksia jne Kulttuurilliset tai uskonnolliset kysymykset: kaikki perheet eivät harrasta/salli lasten valokuvausta Mahdollisen alkuinnostuksen ylläpitäminen? 14

Toteuttajat ja sponsorit Forum Virium Helsinki koordinoinut koko pilottia: konseptoinnista yhteistyökumppaneiden hankintaan, viestintään ja käytännön järjestelyihin Futurice, Fromdistance ja Hewlett Packard: tekninen toteutus Nokia, Elisa ja TeliaSonera sponsoreina (päätelaitteet ja liittymät) Helsingin kaupunki: kolme päiväkotia Suomen Tenava päiväkodit- ketju LVM:n Luoti-ohjelma: tietoturvakonsultointi 15

Yhteenveto Päiväkotien kuva- ja videopäiväkirja on onnistunut vastaamaan aitoon olemassaolevaan käyttäjätarpeeseen Poikkeuksellisen korkeat kokonaisarvosanat käyttäjätutkimuksessa Helppokäyttöisyys ja tallenteiden automatisoitu siirtyminen erittäin tärkeää päiväkotien kannalta Palvelun käyttö linkittyy kiinteästi käyttäjien arkeen: todennäköisesti korkea stickinessaste eli palvelu, joka todennäköisesti pysyy helposti säännöllisessä käytössä Konsepti laajennettavissa sekä sovellettavissa moniin muihin käyttötarkoituksiin, kiinnostavia kansainvälistämismahdollisuuksia 16

Julkaisuvapaa maanantaina 19.6.06 Päiväkotien kuva- ja videopäiväkirja - pilotti on julkaisuvapaa medioissa maanantaina 19.6.06 Lisätietoja: Pauliina Smeds, Forum Virium Helsinki, p. +358 40 7173269 Hanno Nevanlinna, Futurice, p. +358 50 3374037 Jouko Vierumäki, Fromdistance, p. +372 52 92672 17

Päiväkotien suorat haastattelut ja kuvamateriaali Tarvittaessa päiväkoteja voi haastatella myös suoraan: Päiväkoti Auringonpilkku (Aurinkolahti, Helsinki): Juha Koskelainen, p. 050 366 8364. Myös espoolaisen päiväkodin yhteystiedot saatavissa tarvittaessa Valmista painokelpoista kuvamateriaalia median käyttöön on saatavilla kuva- ja videopäiväkirjojen tallenteiden lisäksi Kuvamateriaalia saa kontaktoimalla Pauliina Smedsiä: pauliina.smeds@fvh.fi, p. 0407173269 tai Mia Urosta: mia.uronen@fvh.fi, p. 0405010017 18

Forum Virium Helsinki Forum Virium Helsinki on digitaalisten palveluiden kehittämiseen keskittyvä klusteri, yritysten yhteenliittymä Klusteri on perustettu alan merkittävän yritysjoukon toimesta ja yritysten lisäksi klusterissa ovat mukana keskeisessä roolissa Helsingin kaupunki sekä julkishallinnon avaintoimijoita Forum Virium Helsingin veturiyritykset ovat Digita, Elisa, Nokia, TeliaSonera, Tieliikelaitos, TietoEnator, Veikkaus, WM-Data, YIT-Yhtymä ja Yleisradio Kumppaniyrityksinä mukana ovat Hewlett-Packard, IBM, MTV, Siemens, SOK ja Swelcom, sekä julkishallinnosta Helsingin kaupunki, Sitra, Tekes ja VTT Forum Virium Helsinki tähtää toiminnallaan nopeaan ja käyttäjälähtöiseen innovointiin sekä kansainväliseen näkyvyyteen suomalaisille digitaalisille palveluille Forum Virium Helsingin muita käynnissä olevia hankkeita tällä hetkellä ovat mm. mobiilitelevisio, mobiilimaksaminen sekä uudet liikennepalvelut, esim. koulumatkojen tekeminen turvalliseksi digitaalisten palveluiden avulla Lisätietoja: www.forumvirium.fi 19