Projekti Sydäntietoisuus Rakkaudentähti Ry Tärkeää tietoa toiminnastamme: Tulkinnat toimitetaan nyt noin viikon toimitusajalla. Valikoimassa on uusia tulkintoja. Tulkintamittarista voit vertailla Henkistä Kirurgiaa, Valotyöntekijän tulkintaa ja Sielun koti -tulkintaa keskenään. Saat varmuutta, mikä kannattaa tilata!
Sydämen avautuminen terälehti kerrallaan Sydänkeskus sisältää 12 terälehteä, joista jokainen näyttää olevan yhteydessä tiettyihin asioihin maailmassa ja sielun elämässä. Lisäksi sydänkeskus tuntuu jakautuvan kolmeen tasoon, joista ensimmäisellä on neljä terälehteä, toisella neljä ja kolmannella neljä. Jokaisella terälehdellä näyttäisi olevan oma symbolisminsa sekä ne asiat ja oppiläksyt, mihin terälehti liittyy. Olen tehnyt tästä pienen kanavoinnin ja ohjelman, jonka avulla voi sydäntä eheyttää. Lue ohjelma täältä: http://www.rakkaudentahti.net/pdf/sydamenaktivointi.pdf Tehdessäni tulkintoja sydänkeskus näyttäytyy järjestelmänä, jossa ensimmäisellä eli ulommaisella kehällä sijaitsevat yhteytemme maallisiin asioihin ja ihmisen elämään. Toisessa, eli sydämen keskimmäisessä piirissä on usein henkinen tehtävämme ja sielulliseen kehitykseen liittyviä asioita. Kolmannessa, eli sisimmässä piirissä sijaitsee yhteys Ykseyden maailmaan, henkimaailmaan, ajattomille tasoille ja Luojan värähtelyyn. Mitä vanhempi sielu on kyseessä, sen enemmän eri tasoilta löytyy menneitä elämiä tai opittuja viisauksia. Sydänkeskus on meillä kaikilla samanlainen energioineen, mutta elämien kulussa otamme sen energioita enemmän ja enemmän haltuun. Sydän on se paikka, minkä kautta olemme yhteydessä Jumalan valtakuntaan ja voimme saada aivan aitoa opastusta hengiltä. Kun olet sydämen kautta yhteydessä henkimaailmaan, olet aina suojassa. Negatiiviset henget eivät liiku sydämen värähtelyn taajuudella. Näyttää siltä, että sydän avautuu ulommasta sisimpään piiriin käsin. Eri terälehdillä voi olla tukoksia ja sydänkeskus näyttää olevan järjestelmä, jossa tukokset voivat olla ikäänkuin uinuvana kipuna pitkään. Saattaa olla, että ensin täytyy aukaista sydän aina sinne 12 terälehteen saakka puhdistavilla hoidoilla ja meditaatioilla, ennenkuin joku kipu lähteekin avautumaan aivan sieltä ensimmäiseltä terälehdeltä asti. Tarvitsemme paljon rakkautta ja valoa kyetäksemme aukaisemaan erin tasoisia kipuja ja ongelmia. Sen takia joskus meidän täytyy ensin avata sydämen valon virtausta suuremmaksi, ennenkuin pystymme jälleen nostamaan uuden asian käsiteltäväksi sisimmästämme. Se, että kaikki 12 terälehteä käsitellään ei välttämättä tarkoita, että kaikki terälehdet ovat täysin kypsyneet ja valmiit. Yleensä sydän syvenee ja kypsyy useiden eri inkarnaatioiden kuluessa. Kuinka hyvin aukinainen sydänkeskus on, on näkemykseni mukaan eri asia, kuin se, miten kypsyneitä terälehdet ovat. Sydänkeskus toimii meistä jokaisella ja voi olla auki kauniilla tavalla, vaikka sisimmät terälehdet odottaisivatkin vielä kypsymistään. Kypsyminen on sitä, että otamme haltuun syvät tasot ja ymmärrämme henkimaailmaa. Vaikka kaikki tasot eivät olisikaan vielä meillä hallussa, on valo siellä läsnä jokatapauksessa. Tällöin sydämen värähtely näyttäytyy elämässämme valona ja kirkkautena sekä henkimaailman apuna sydämen kautta. Kun taas sydämen terälehdet kypsyvät, valoon sekoittuu yhä enemmän myötätuntoista värähtelyä ja sydänkeskuksesta tulee meille oman voiman lähde. Pikkuhiljaa henkimaailman opastus muuttuu omaksi tietoisuudeksi ja
pystymme ymmärtämään yhä syvemmän tason Kristustietoisuuden olentojen viestejä. Sydämen kautta voi virrata paljon valoa, vaikka se olisikin vielä kypsymässä. Sydäntä voi aukaista ja tälle valon virtaukselle, joka sitten pikkuhiljaa myös kypsyttää syvimpiä terälehtiä. Sydämen ei tarvitse olla vielä kypsynyt lopullisesti, että sieltä voisi puhdistaa terälehti kerrallaan kipuja ja tarpeetonta energiaa pois. Päin vastoin. Puhdistaminen auttaa sydäntä avautumaan ja terälehtiä kypsymään yhä enemmän. Tulkinnoissa sydänkeskus näyttäytyy hauskalla tavalla. Niillä, kenellä ovat myös sisimmät terälehdet lähteneet kypsymään, tulkinnoissa tulee sinne sisimmällekin kerrokselle henkilökohtaisia asioita ja ymmärrystä. Tavallaan silloin ihmisellä on henkilökohtaista kokemusta sydämen sen kerroksen elämänkokemuksista. Kenellä taas sydänkeskus ei ole kypsynyt vielä sinne sisimpiin terälehtiin, saattaa viestit olla enemmän puhdasta henkimaailmaa. Silloin ihmisellä näyttäisi sydän kyllä toimivan ja virtaavan sieltä syvimmästä energiasta saakka, onhan meissä kaikki hengen tasot läsnä, mutta hänellä ei ole päivätietoisessa tajunnassa kokemuksia syvimpien lehtien asioista. Ihmisellä ei myöskään ole yhteyttä sen tason mestareihin ja valon oppaisiin. Joskaan aivan täysin ei voi sanoa, että sydän ei ole kypsynyt sinne syvimpiin kerroksiin saakka, jos tulkinnassa ei tullut näistä kerroksista henkilökohtaista asiaa. Voi myös olla, että sillä kertaa ei ollut tarpeellista nostaa ylös kokemuksia ja esim. entisiä elämiä, jotka liittyvät näihin sisimpiin terälehtiin sillä siellä näyttäisi säilyvän ne syvimmät sielulliset timantit, joita hyvin harvoin meille ylipäänsä paljastetaan. Ihmisen henkinen kehitys on luonnollisesti verrannollinen sydämen kypsymisen tasoon. Mitä vähemmän sydämen terälehtiä on avoinna, sen itsekeskeisempi ja maallisempi ihmisen elämänkuva on. Syvimmät terälehdet kypsyessään aiheuttavat yhä henkisempiä oppiläksyjä. Pääsääntöisesti keskimmäisen kerroksen terälehtien täytyy olla ainakin puoleksi avautuneita, että ihminen voisi ymmärtää henkimaailmaa, enkeleitä ja henkioppaita. Yhteys omaan sieluun ja korkeampaan minään kehittyy keskimmäisen kerroksen avautuessa. Tässä prosessissa aluksi sydän välittää maailmaan niin kutsuttua hyväntekeväisyys rakkautta, joka muuttuu terälehti kerrallaan yhä syvemmäksi myötätunnon tietoisuudeksi ja tahdoksi syleillä maailman kipuja yhdessä suurien olentojen kanssa. Aivan sisimmällä kerroksella sydän alkaakin sitten ottaa osaa kollektiiviseen karmaan ja syviin kipuihin yhä enemmän. Sen takia syvimmän kerroksen avaaminen on ehkä kaikista kovinta työtä henkisessä mielessä. Vain hyvin pitkälle avautuneilla olennoilla on täysin hallussa kaikki 12 terälehteä ominaisuuksineen ja kaikkien sielun suunnitelmassa ei edes ole käydä läpi syvimpiä asioita. Anteeksiannon ja Armon alkemian voima Eräänä yönä minua herätettiin yhä uudelleen kirjoittamaan asioita tunteista ja oppiläksyistä. Ideana oli, että jokainen tunne ja elämän haaste kypsyttää sydämessä yhtä terälehteä ja se lopulta avautuu kauniissa loistossaan värähtelemään tämän tietyn tunteen positiivista voimaa. Sain kanavoida suuren kaavion, johon annettiin erinlaisia ihmisen elämän haasteita kuten ahneus,
kateus, petturuus jne. Ja kaikille näille nimettiin tunne, ongelma, haaste sekä koettelemus, jotka ilmenevät ihmisen elämässä, kun tietty terälehti aukenee. Ymmärsin, että yhtään kaunista värähtelyä vapaan tahdon maailmassa ei voi ilmentyä, jollei ole olemassa myös vastapoolia. Vastapooleja ei tosin tarvita olemassa olevaksi enää sen jälkeen, kun positiivinen värähtely on syntynyt. Tietyllä lailla ei edes ole olemassa positiivista ja negatiivista. Kuva, joka liittyi saamaani selitykseen... Näyssä oli kolmen tasoisia ongelmia. Keveimmästä aina vaikeimpiin henkisiin traumoihin saakka. Lievästä itsekyydestä vakavaan psykopaatin ongelmatiikkaan. Kaikesta annettiin ymmärtää, että se on henkisesti parannettavissa ja mitä syvempiä ongelmia sydämessä oli, sen laadukkaampi valon mahdollisuuskin siellä oli piilossa. Pahimmat murhaajat ovat syvimmällä Kristuksen värähtelyn polulla, joskin heillä on pitkän pitkä ja raskas koulutus edessään. Meillä kaikilla voi olla entisissä elämissä siis hyvinkin mustia tunnekokemuksia sen mukaisesti, miten syvälle sydämemme on määrätty kehittymään. Aivan kaikki maailmassa palaa lopulta valoon. Syvemmät ongelmat kiertävät pitemmän oppikoulun kuin kevyemmät. Sydämeen syntyy lukkoja sitä mukaa, kun kohtaamme itse kipua uhrin roolissa tai aiheutamme kipua muille ja huomaamme tekemämme pahan työn. Monilla meistä nuo negatiiviset ajat ovat tuhansien tai kymmenien tuhansien vuosien päässä. Henkisen ihmisen ja murhaajan elämän välillä on satoja ja tuhansia inkarnaatioita maassa sekä muissa todellisuuksissa. Joillakin negatiivisuus liittyy enemmän kärsimyksen kokemiseen ja toisilla kärsimys on avannut tien aivan sinne sydämen syvimmille terälehdille saakka eli olento tai ihminen on omassa kivussaan vajonnut niin kauaksi valon maailmasta, että teoista toisia eläviä olentoja kohtaan on tullut äärimmäisen vääristyneitä, julmia ja sairaita. Meissä kaikissa on näistä kokemuksista valtavasti syyllisyyttä, häpeää ja tunnetta, ettemme kelpaa enää Valon valtakuntaan ja ansaitsemme yksin rangaistuksia.
Mutta henkimaailma ei hakeaan meitä tilille sillä lailla, kun maallinen maailma hakee. Maallinen maailma haluaa meille samalla mitalla kärsimystä tai jopa karkoittaa meidät ihmisten piiristä, jos teemme pahaa. Ihmisen egon maailma on kova, armoton ja anteeksiantamaton. Ego ei anna periksi yhtä millimetrin tuhannesosaa missään vaiheessa ja haluaa vähintäänkin kaksinkertaisen hyvityksen jokaisesta katkenneesta hiuksesta. Siltä on turha odottaa henkisiä eleitäjollei sydän pääse avautumaan. Kun sydän avautuu, egon energia muuntuu. Negaatiot ikäänkuin vuotavat egosta pois ja silloin pääsemme näkemään, miten ihmeellinen ja pyyteetön valon olento kaiken takaa paljastuu. Olento, joka on ollut lukittuna erillisyyden harhan takana kaukana Luojan valtakunnasta, mutta vain oppiakseen ja tullakseen oman Pyhän tarkoituksensa mukaiseksi valoksi. Tässä tapahtuu Luomisen Valon Alkemia, jota ei voida ihmisen mielelle täysin selkeästi selventää, koska mieli ei voi ymmärtää Jumalallista mieltä ja korkeampaa älyä koskaan täydellisesti. Voimme vain luottaa, että näin on oikein ja SYDÄMESSÄ tuntea, että voima tekee meille hyvää. Henkimaailma ja Luoja tahtoo meidän oppivan ja avautuvan. Kaikki se mitä ihminen nimittää pahaksi on jo annettu meille valmiiksi anteeksi, vaikka maallisen mielen on sitä hyvin vaikea käsittää. Miten niin pahan tekijöille avataan taivaan kodin ovet? Eihän valo päästä pahaa sisään? Eikö valon tehtävä olekin suojella meitä kaikelta pahalta ja muodostaa este, ettei mikään pääse meitä vahingoittamaan? Kyllä näinkin on, ja sitten kuitenkin henkimaailma on valmis syleilemään jokaisen olennon valon piiriin heti ensimmäisestä kutsusta. Ihmiselle on vaikea käsittää, miksi esimerkiksi perhettämme pahoinpitelevän ihmisen pahat työt on jo annettu henkimaailmassa hänelle anteeksi, mutta henkimaailma sanoo, että meidän on syytä luottaa, että näin on joktapauksessa parempi. Anteeksianto tarvitaan ehdottomasti koska muutoin emme pystyisi kehittymään ja me kaikki jäisimme omien negatiivisuuksien vangiksi iättömiksi ajoiksi. Olisi olemassa kadotus, minne valitettavasti hukkuisimme jokainen omassa hitaassa tahdissamme. Jos henkimaailmassa ei olisi täydellistä anteeksiantoa, kuka tässä maailmassa kykenisi armahtamaan pahantekijöitä? Anteeksianto on vasta voima, joka aukaisee meidät näkemään yhä laajempia kerroksia, syitä ja seurauksia. Ihmisinä emme ole kylliksi vahvoja antamaan anteeksi, tarvitsemme valoa, varmoa ja rakkautta, joka meitä korkeampaa ja viisaampaa. Anteeksi anto on voima, joka annetaan meille. Ihmisen tietoisuudessa meistä tuntuu, että annamme anteeksi tai olemme itse aktiivisena tekijänä anteeksiannon prosessissa. Henkimaailma valottaa sitä meille kuitenkin nyt ihan toisenlaisesta näkökulmasta. He sanovat, että emme pystyisi antamaan anteeksi, jos taivasmaailmassa ei olisi täydellinen pyyteetön anteeksianto olemassa. Se on alkemian prosessi, joka annetaan meilla ja joka laskeutuu järjestelmäämme, kun osaamme ottaa vastaan. Miksi? Anteeksiannon voima aukaisee kehittymisen polun. Silloin sydän alkaa kypsyä ja terälehdet aukenevat. Anteeksiannon voima syntyy siitä hetkestä, kun pystymme näkemään itsemme ulkopuolelle. Siihen tarvitaan aina jonkin verran pyyteetöntä ymmärrystä ja valoa. Sen takia henkimaailman valossa on puhdas anteeksiannon taso, mistä todellinen vapautumisen voima
kumpuaa meille kaikille. Korkeampi voi koskettaa meitä, jos annamme sille luvan. Kehittyessämme on kyse aina siitä, että jokin uusi ja ennen kokematon valo laskeutuu meihin. Emme ymmärrä uudesta mitään. Emme voi sitä todella itsellemme aiheuttaa tai tehdä. Uutta ei ole olemassa ennenkuin se meille annetaan! Sydämen kypsymisen prosessissa epäkypsä kohta on kuin mätäpaise, joka kehittyy ja kehittyy kunnes se henkimaailmasta käsin näyttää tarpeeksi valmiilta puhkeamaan. Oikeastaan joka hetki, kun oivallamme jotakin, emme voi tehdä sitä itse mahdolliseksi maallisesta käsin. Meihin tulee aina suurempi voima, suurempi armo, suurempi anteeksianto ja valo itsemme ulkopuolelta. Olemme vain eläneet tietynlailla veitsen terälle, jolloin olemme VALMIIT päästämään irti ja antamaan periksi kohdatessamme valon. Tämän takia henkimaailmassa tarvitaan pyyteetön anteeksiannon taso. Ilman sitä emme kehittyisi ollenkaan. Armo on oleellinen osa anteeksiantoa. Anteeksiantoa ei tarvitse henkimaailmasta ansaita. SE annetaan meille kaikille armon kautta, kun suostumme ottamaan vastaan. Voimme tosin mielessä sanoa, otan vastaan ja antaudun ja yhtä aikaa emme olekaan valmiita ottamaan vastaan. Silloin meille ei tietysti anneta mitään, koska emme ole sisimmässä tarpeeksi kypsiä avautumaan. Toisaalta sillä hetkellä, kun olemme valmiit antamaan anteeksi, olemme oikeastaan valmiit vasta menemään anteeksiannon prosessin läpi. Olemme itse kärsineet tarpeeksi ja meissä oleva mätäpaise on kypsynyt niin paljon, että henkimaailma näkee viisaudessaan, olemme nyt valmiit uudelle. Silloin armo astuu kuvaan. Armo on sitä, ettemme oikeastaan vielä olekaan kypsiä antamaan anteeksi, kun anteeksianto alkaa tapahtua. Armo aukaisee mätäpaiseen ja silloin alamme ymmärtää. SUOSTUMME ymmärtämään. Egomme on kylliksi heikentynyt katsoakseen asioita toiselta kantilta. Anteeksianto ja armo ovat kuitenkin sellainen voima, joka aukaisee meidät näkemään tekomme todelliset tarkoitusperät ja joudumme ottamaan VASTUUN omasta toiminnasta. Oikeastaan voisin sanoa, että SAAMME ottaa vastuun omasta toiminnastamme sillä silloin sydän lähtee välittömästi kehittymään ja pääsemme ulos erillisyyden kivuliaasta maailmasta askel kerrallaan. Silloin sydämen terälehti kypsyy ja avautuu. Saamme osaksemme pysyviä sydämen ominaisuuksia emmekä enää milloinkaan palaa saman kivun piiriin uudelleen. Esimerkkejä minulle annetuista tunteista ja miten ne kehittyvät: Kova ihminen on usein julma ja taistelunhaluinen. Kovuus muuttuu pikkuhiljaa lujuudeksi julmuuden ja taistelun kokemusten kautta. Kova ihminen sekä taistelee elämässä muita vastaan, että kohtaa taistelunhaluisia ihmisiä esimerkiksi työpaikalla jne. Hän saa kumppanikseen julmia ihmisiä ja joutuu käsittelemään valtaa sekä itsessään että olemaan vallan alaisena. Hän kärsii nopeudesta ja sotaisuudesta ja saa sen mukaisia koettelemuksia, kunne lopulta sydän avautuu ja ominaisuudet pehmenevät valoksi. Silloin kovasta ihmisestä tulee luja, joka toimii julmuuden sijaan armollisesti, taistelunhalun sijaan hän tahtoo mahdollistaa hyviä asioita muillekin. Sotaisuuden kokemukset hänessä muuntuvat palvelunhaluisuudeksi, valta muuttuu henkiseksi laajuudeks ja nopeus henkiseksi selkeydeksi. Näin on oppiläksy mennyt läpi ja sielu käynyt omat kehitysasteensa ja valmis palvelemaan tehtävässään tässä maailmassa.
Tämä on vain karkea kaavio siitä syvästä näkemyksestä, mikä henkimaailmassa avautui. Kaavio on laaja, paljon laajempi, mitä minulle annettiin. Henkimaailma kertoi, että sain nähdä eräänlaisen 3d muunnoksen erittäin moniulotteisesta kuviosta, jota meidän älymme ei kykene käsittelemään. On tärkeää tiedostaa, että henkimaailmassa on tällainen parantumisen ja oppimisen kartta, joka lainalaisuuksineen palvelee jokaista sielua Pyhän tarkoituksen mukaisesti. Asioita ei kuitenkaan kannata yrittää ymmärtää niin paljoa älyllä kuin syntyvällä sydämen viisaudella ja elämän kokemuksella. Tunteet kypsyttävät sydäntä On aika mahdoton prosessi, että sydän kypsyisi uusille ominaisuuksille egon maailmassa. Oikeastaan sen ei pitäisi tapahtua ollenkaan, jos katsomme kärsimyksiä, joita maailmassa koetaan. Kärsimys luo ainoastaan lisää kipua ja kärsimystä. Meillä ei oikeastaan ole voimia nousta tuosta suosta ylös omin avuin. Sen takia meille on annettu tunnekeho. Se on suuri alkeminen voima, kun ymmärrämme sen oikein. Tunnekeho on hyvin monimuotoinen valikoima erinlaisia energioita, jotka pystyvät parantamaan meissä olevia solmuja ja lukkoja. Sinähän tiedät, että lukittu lukko ei avaudu ilman oikeanlaista avainta. No, tiirikoida voi, mutta sehän olisi huijausta. Henkimaailman lukko on varmasti täydellisempi, kuin yksikään maallinen kopionsa. Henkimaailman lukko ei avaudu ilman täysin oikeanlaista avainta. Tiirikointi on turhaa sillä se johtaa meidät ainoastaan syvemmälle kärsimykseen ja oppiläksyjen maailmaan. Emme voi mennä oikotietä, vaikka hyvin moni sitä kyllä yrittääkin. Voimme mennä ainoastaan tulen läpi, mikäli tahdomme kasvaa. Ihanaa tässä on, että vaikeudet seuraavat meitä silloin, kun yritämme kiertää jotakin, mikä meidän tulisi kohdata. Kun menemme suoraan, vaikeudet katoavat. Se ei tarkoita sitä, ettemmekö joutuisi kohtaamaan joskus hyvin isoja asioita, mutta se tarkoittaa sitä, että saamme kuin lahjaksi jostakin mystisen voiman ottaa kaikki tarvittava vastaan. Tunteet ovat lääke, joka kypsyttää olemustamme tuleville kokemuksille. Jokaisella tunteella on oma lääkkeen omainen tarkoituksensa. Tästä kirjeestä ja kurssista tulisi kirja, jos lähtisimme nyt tutkimaan jokaista tunnetta erikseen, joten meille annetaan yksi hyvin tuttu tunne selittämään, mistä meille nyt puhutaan. Suru. Meillä on elämässä paljon asioita, joista emme selviä ilman surua. Ero, kuolema, työpaikan menettäminen, onnettomuudet ja vaikka sairastuminen. Nämä koettelemukset on annettu meille, koska olemme täällä kasvamassa ja kehittymässä. Kaikki elämän kokemukset lisäävät sitä viisautta, jota sielu on opikelemassa maanpäällisessä elämässä. Sielu on jo ennen syntymäänsä päättänyt käydä tietyn oppikoulun läpi. Sen oppikoulun mukaisesti meille tulee tapahtumaan elämässä asioita. Kaikille ihmisille tapahtuu tragedioita ja se on elämän luonne. Voimme elää elämäämme sillä odotuksella, että olemme tulleet tänne oppimaan. Ihmisenä tätä on taas vaikea
sulattaa ja kantaa, mutta sielu on täysin valossa ja tyytyväinen kaikkeen, mitä käymme läpi. Sielu ei ole se osa meissä, joka kysyy miksi näin tapahtuu. Sielu on se osa, joka ymmärtää. Kun kuolemme, meille avautuu lukuisiavalon portteja ja jokaisen portin jälkeen seuraa oma maailma. Osa niistä voi olla vaikea sietää mutta se kaikki on parannusta. Kun jatkamme eteenpäin, tulemme lopulta tasolle kaikki paljastuu omassa mielekkyydessään ja maallinen hyväksymätyömyys lähtee meistä irti. Se on kuin lääke, joka parantaa lähtijän kivun. Silloin olemme saapuneet sielun tasoille, jotka ovat olemassa siellä koko elämämme ajan. Sielu ymmärtää joka hetki kaiken aivan täydellisesti, mutta ihminen saattaa kärsiä. Mitä enemmän sydän on auki, sitä enemmän tietoisuutemme yltää sielun maailmaan tai toisin päin sielu voi elää itseään tässä maailmassa. Silloin pystymme kohtaamaan yhä enemmän elämän asioita täysin tyynenä ja ymmärtäen ikäänkuin yksinomaa syleillen vaikeita asioita puhtaaksi. Kun siis elämässä tapahtuu noita vaikeita asioita, siitä seuraa järkytys silloin, kun sielun ääni ei ole tarpeeksi läsnä. Sydämen terälehdessä on siinä kohtaa lukko emmekä pääse ilman avainta sielun hyväksyvään, tyyneen ja ymmärtävään maailmaan. Silloin kärsimme ja menemme monenlaisiin prosesseihin. Meille avaimeksi on annettu suru. Kun annamme surulle luvan tulla, nousta kehon sisimmistä rakenteista ja virrata syvältä tunnetasoilta luoksemme, jokainen kyynel ja jokainen koettu surun hetki pehmittää sydämen estettä elää sielun maailmassa. Siksi surua on hyvä kutsua luokse vaikeissa tilanteissa. On hyvä tehdä suruprosessia ja keskittyä suruun. Kun suru virtaa meissä, se huuhtoo ja hellii sydämen lukkoa. Lukko vapautuu itkuna ulos. Se virtaa sanoina ja surutyönä elämästämme ja rakenteestamme pois. Kun suru on tehnyt työnsä, sydämen terälehti aukeaa ja sielu astuu elämään. Silloin pystymme hyväksymään ja rakentamaan elämän uudelle tasolle. Parhaimmassa tapauksessa löydämme tyyneyden ja kiitollisuuden tapahtumia kohtaan. Pystymme nousemaan yhä huikeampaan ymmärrykseen korkeammille ja korkeammille tasoille näkemään, käsittämään, ymmärtämään sekä myös antamaan ja vastaanottamaan armon kautta anteeksiannon. Näin syntyvät sydämen terälehdet hetki kerrallaan. Elämä on kipeää oikeastaan silloin, kun emme ymmärrä käyttää tunteiden parantavaa voimaa hyväksemme. Meidän on hyvä keskittyä opiskelemaan tunteiden laajaa kirjoa. Tälle viikolle annankin Sinulle tehtäväksi kirjoittaa paperille päivittäin kaikki TUNTEET, joita olet kokenut. Kirjoita vaikka nimellä. Voit myös muistella, minkälaisia tunteita olet kokenut elämässä ylipäänsä ja kirjoittaa niitä ylös. Onko sinun tunnemaailmassa enemmän kipeitä tunteita, kuin keveitä ja nostattavia? Uskallatko kokea tunteita? Miten voisit avautua enemmän tunteille? Huomaa myös, että tunteet ovat sitä raskaampia, mitä enemmän olemme kieltäneet itseämme kokemasta niitä. Tunne on aina kaiken alleen peittävää ja siihen ei tarvitse samastua. Tunteen voi tunnistaa ja nimetä, mutta sen esittämän suunnan mukaan ei tarvitse kulkea. Tunnekeho laajenee meillä sitä mukaa, kun saamme tunteille nimiä. Näyttä myös siltä, että tunteet kulkevat kuin ketjuissa. Aina on olemassa samassa tunteessa alhaisempi tunne ja Jumalallisempi
tunne samassa ketjussa. Se on kuin tarvehierarkia. Tietysti mitä enemmän sydän on auki, sen Jumalallisemmat tunteet ovat meissä apuna ja lääkkeinämme. Jossakin vaiheessa voimme myös jakaa tunteita ympärillemme ja syleillä niillä toisia ihmisiä. Voimme myös jakaa negatiivisia tunteita ympärillemme ja saada muutkin oman värähtelymme mukana alhaisuuden tasoille. Tunneketjussa ei pääse korkeampaan tunteeseen, ennenkuin hyväksyy alhasen tunteen ja sen todellisen luonteen täysin. Jos esimerkiksi koet negatiisivia tunteita kuten kateus, viha, katkeruus ja mustasukkaisuus, sinun on hyvä kohdata ne kaikki. Nämäkin tunteet ovat henkimaailman lääkettä sydänkeskukselle, joskin tosi tehottomia lääkkeitä. Ne eivät juurikaan tee tietä sielulle kyspyä, mutta ne avaavat egoa sillä ne herättävät elämässämme kärsimystä ennenkaikkea meissä itsessämme ja jossakin kohtaa tulemme armon peilin eteen ja saamme nähdä omien toimiemma todellisen luonteen. Joskus ego tarvitsee ensiksi näitä lääkkeitä itselleen, että se voisi heikentyä ja valmistua armon voimalle, joka avaa anteeksiannon ja sydämen kypsymisen. Sen takia meidän ei pitäisi kieltää itsessämme negatiivisia tunteita. Me voimme suhtauta niihin kuten pieneen lapseen, ymmärryksellä ja joskus huvittuneisuudella. Voimme nähdä tunteet ja miten kaiken kattavia ne ovat. Tunnetaso on aina ehdoton. Kun menet tunteen sisälle, sinne ei mahdu enää muuta. Esimerkiksi ahdistus on kertakaikkisen toivoton taso. Kun kuitenkin uskallat mennä tunteen sisälle ja siellä ikäänkuin sanot itsekseen ahaa... tämä on ahdistusta. Tällaista se siis on! Silloin tunne pikkuhiljaa kypsyy ja pääset nousemaan tunteiden hierarkiassa yhä korkeammalle ja lopulta saavutat sen valon Jumalallisen tuntemuksen, joka on siinä tunneketjussa, tunteiden portaassa seuraavana. Anna itsellesi lupa kokea tunne. Kutsu tunnetta, jotta saisit tutkia sitä. Älä tee, kuten tunne käskee, vain katso, mitä se ehdottaa. Ole tunteessa ja tunne, missä se tuntuu. Anna tunteen kuristaa ja oksenna tarvittaessa. Jos siis on kyse negatiivisista tunteista. Luota Jumalan viisauteen ja voimaan. Voit sanoa tunteen keskellä, että tässä hetkessä ON LÄSNÄ JUMALAN VIISAUDEN VOIMA. Kiitos, että saan ottaa vastaan sen avun, joka minulle tämän tunteen myötä annetaan. Rakasta itseäsi siinä hetkessä ja usko, että olet hyvä henkimaailman silmissä ja teet erittäin tärkeää työtä antautuessasi sille tunteelle. Voit kiitellä itseäsi siitä, että et lähde toimimaan, kuten tunne ehdottaa. Tällä lailla nouset tunteiden arvojärjestelmässä yhä jalompiin tunnelääkkeisiin ja saat yhä enemmän sydäntä avaavaa voimaa! Lopulta olet valoa ylläpitävien tunteiden puolella ja ne taas lisääntyvät ja tekevät hyvää, mitä enemmän seuraat niiden viestiä. Älä kuitenkaan kutsu elämääsi ylemmyyttä valon tunteista sillä silloin joudut ainoastaan palaamaan tunteiden arvoasteikossa alemmas. On oppimisen asia olla valossa tuntematta minkäänlaista paremmuutta tai ansiota siitä, että pystyy olemaan Sielun värähtelyissä. Kiitos Kiitos Kiitos!
Kevään uudet rukousnauhat ovat täällä: HUOM! Rajoitettu erä näitä malleja! Biokenttää suojeleva rukousnauha 68 eur Shungiitin tärkein ominaisuus on tasapainon palauttaminen ihmisen sähkö- ja magneettikentissä. Sillä on kyky ylläpitää ja palauttaa ihmisen energiat ja suojata ympäristön haittavaikutuksilta. Sen säännöllinen käyttö tasoittaa elimistön energioita, sekä lataa ja vahvistaa elimistön biokenttää. Toisin sanoin, shungiitti palauttaa biokentän perustasolle. Lue lisää... Sudenvoima- suden hampaalla koristettu rukousnauha 68 eur Suden hampaasta tehty amuletti edustaa voimaa, rohkeutta ja älykkyyttä. Se symboloi voimakasta vaistojen voimaa ja opettaa sinua tasapainottamaan omia alkukantaisia viettejä, jotka raakoina voisivat tuottaa sinulle tai läheisillesi harmia. Amuletti symboloi myös suden yhteyttä kuuhun. Kuu tarjoaa Suden tietoa ja viisauden kätketystä itsestä. Lue lisää... Hiddeniitti erikoisrosario 78 eur Hiddeniitti Avaa voimakkaasti universaalille rakkaudelle, auttaa meditaatiossa ja tiedon tuomisessa korkeammista ulottuvuuksista. Vahvistaa auraa ja suojaa negaatioilta, tuo toivoa, myötätuntoa ja keveyttä. Uuden alku, luovuus, itseilmaisu. Edistää chakrojen toimintaa ja suojelee energiakehää ympärillä. Poistaa pahaa oloa sekä negatiivisia energioita. Lue lisää...
Tämänkin postin teki omalta osaltaan mahdolliseksi: