Päätoimittaja, yleisnero, maailman tärkein asia, eri velmu Kusti Aholainen

Päätoimittaja, yleisnero, maailman tärkein asia, eri velmu Kusti Aholainen Toimittajat Matias Vanhanen Teo Korhonen Lana Samarina Veera Tirinen Camilo Garcìa Yläsaari Elsa Krabbe Anna Liias Alisa Vlasova Jenni Määttä Lotta Majewski Taitto sekä kansi, henkinen johtaja, guru, ylijumalatar, aivan kaikki Ursula Mäki Ohjaava opettaja Väinö Kuukka Helsingissä keväällä 2014

Kahdeksan ihmispersoonaa, jotka tapaat koulussa Urheiluhullu Urheiluhullu harrastaa yhtä tai useampaa urheilulajia samaan aikaan. Hän on tosi hyvä lajissaan, ja hänellä on aina urheilukassi mukanaan. Liikuntatunnilla hänellä on niin hurja meno, että kaikki pelkäävät vaurioituvansa tämän henkilön takia. Siis haloo! Tämä on liikuntatunti eikä mitkään olympialaiset. Herra/neiti kaikkitietävä Herra/neiti kaikkitietävä ihminen on niin fiksu, että pelkäät hänen aivojensa räjähtävän. Hän ei pelkästään vastaa opettajan kysymykseen, vaan alkaa pitää koko luokalle luentoa. Tunnin päätyttyä kaikkien itsetunto on alle nollan. Lainaaja Lainaajalla ei ole milloinkaan kynää, paperia, jne. Ketään ei haittaa lainata hänelle tavaroita, mutta on aina iso riski, että a) saat takaisin jonkun toisen ihmisen välineen tai b) et saa mitään takaisin. Hänen tekosyistään voi saada kuitenkin päivän naurut. Koulun kuumis Henkilö voi olla tyttö tai poika, jota kaikki tuijottavat, koska hän on itse täydellisyys. Sinulla ei kuitenkaan ole minkäänlaista tietoa hänestä. Hän voisi olla sarjamurhaaja, mutta et sinä välitä siitä. Seuraat häntä somessa ja toivot, että jotain jännää tapahtuisi. Lempioppilas Sinä et ymmärrä, miten tämä on mahdollista. Sillä ei ole väliä, mitä tämä oppilas tekee, hyvän tai huonon asian, kaikki kuitenkin pitävät hänestä. Tämä henkilö väläyttää hymyään, ja kaikki tulevat apuun. Periaatteessa hän saa kaiken vaivautumatta tekemään mitään. Mr. Trouble Tämän henkilön seura on varmaan hauskin. Hän on aina hyvällä tuulella, ja hän ottaa kaiken irti. Etenkin hänen stoorinsa viikonlopuista naurattavat niin, että kyyneleet tulevat silmiin. Tämä oppilas joutuu usein vaikeuksiin ja jos joku on tehnyt jotain pahaa, Mr. Trouble on ensimmäinen, ketä opettaja katsoo tappavasti. Artisti Tämän oppilaan pieniä piirroksia, joita hän piirtää tylsistyneenä vihkoonsa,

voisi myydä museoon. Artisti on usein omissa maailmoissaan ja näkee kaikki asiat taiteellisesti. Kesken koulupäivän ihan helposti hän voi alkaa puhua meidän juhla-aulan shakkiruuduista: miten ne ovat kauniita ja nerokkaasti tehtyjä. Dramaattinen Annas kun tarkistan Jaahas, nyt on vuosi 2014, olemme koulussa ja tämä on TODELLISUUS! Siis herätys. Tämä ei ole TV-sarja tai nyyhkytyselokuva. Mutta dramaattinen luulee, että hän on yhdessä Gleen jaksossa. Tosi dramaattinen, itkee usein, laulamisesta puhumattakaan! Lana Samarina Pääministerin kanslia keväällä 2014 Suomalaisen miehen tunteikas sisus Oraan kirjoittajiin liittyy Pääministeri, joka ei vielä ole pääministeri. Hän kirjoittaa rehellisesti mutta juuri siksi nimettömänä. Hän on peruskoululainen. Oras ei kerro, onko Pääministeri aina sama henkilö. Suomalaiset miehet ovat tosimiehiä! Suomalainen mies välittää lätkästä. Suomalainen mies välittää autoista. Suomalainen mies ei anna tunteiden näkyä. Suomalainen mies on vähintään kaksi kertaa miehekkäämpi kuin ruotsalainen. Mutta kun näin ei ainakaan tässä teinivaiheessa tunnu olevan. Pahuksen hormonit. Mitä Pääministerin sisälmyksien synkissä syvyyksissä tapahtuu? No, on epävarmuutta, ujoutta ja kiusallisia keskusteluita. Ulkonäköpaineet ovat asia, joka koskettaa meitä kaikkia. Jossain siellä syvyyksissä itketään, että mikä on, kun ei ole millään mitään mieltä? Autot eivät kiinnosta, lätkä kiinnostaa, mutta kun ei kannata helsinkiläisjengiä, niin on aina vähän outo (hyvä SaiPa!) ja politiikka on muuten vain niin hyvä aihe. On akateemisia paineita. Pääsenkö huippulukioon Walesiin? Saanko riittävät arvosanat? Saanko mielekkään työpaikan? Vai tuleeko elämästä tylsää ja vaikeaa, kun joutuu lähtemään norsunluutornista, jossa vallitsee ylellisyys, hyvinvointi ja en nyt rohkene sanoa, että pappa betalar, mutta ehkä kuitenkin... Porvari mikä porvari. On tunteiden sekamelska, johon kosken säännöllisin väliajoin (hyvin pitkällä tikulla). Se on ärhäkkä ja uljas mutta hauras.

Suomalaisen miehen sisällä elää lasileijona, kunnes se sitten aikuisena täyttyy alkoholista ja rupeaa kovettumaan. Lasileijonan takia olen sellainen kuin olen, ja tuo leijona on selittämätön voima ihmisen elämässä, missä yksi näkee inspiraation ja toinen Jeesuksen ja missä SYK:n opettajakunta näkee alistuneet unelmat, jotka eivät koskaan toteutuneetkaan. Minun lasileijonani on pistänyt tukan kasvamaan, kun piti saada heviletti. Sen mielestä musiikki Kraftwerkista, Musesta ja Rushista J. Karjalaiseen on upeaa. Sen mielestä sosialismi on upeaa, mutta kun se ei toimi, niin ei kannata. Sen mielestä Perussuomalaiset ovat syypää kaikkiin arjen ärsytyksiin. Sen mielestä vintage-farkkutakki 80-luvulta on hienoin asuste, mitä maan päältä löytyy ja Juntta-hatut on hienoja. Se ylipäänsä tykkää kaikesta vähän militaristisesta, kun se ei halua luopua tukasta, mutta silti haluaisi armeijaan. Se ei voi olla huomauttamatta kaikista puhevioista, mitkä se kuulee. Tässä on siis Pääministeri, joka ei ole kovin tavallinen, paitsi kuuluessaan Sykin nörttikastiin ja ollessaan melkein suomenruotsalainen, josta vain se ruotsalaisuus puuttuu. Hän voi kokea itsensä jopa joukkoon kuuluvaksi. Eivätköhän kaikki teinit ole kummallisia, epävarmoja ja outoja. Alakoulun kuntotarkastus Olemme kuulleet runsaasti valituksia kolmas- ja neljäsluokkalaisten siiven kunnosta. Päätimme tutkia asiaa tarkemmin. Teimme perinpohjaisen tutkimuksen. Testasimme pihan laitteiden kunnon ja haastattelimme lapsosia. Tässä tulos. RUOKA Monet sanoivat ruuan olevan pahaa. Yksi myönteinen vastaus mahtui mukaan, mutta hän oli ainoa, jolle ruoka maistui. Maito maistuu kuulemma homeiselta ja on usein lämmintä. Astiatkin ovat saaneet haukkuja. Lautaset ovat likaisia ja usein niiden pintaan on jäänyt vettä. Ruokala on usein sotkuinen eikä ruokarauhassa ole kehumista. Eräät oppilaat ovat suunnitelleet mielenosoitusta jälkiruokien puolesta. He tahtovat jälkiruokaa kerran viikossa.

KAAPIT Kaappien päällä oli runsaasti pölyä. Asia vaikuttaa pikkuseikalta, mutta sitä se ei ole. Monet säilyttävät reppujaan tai kirjojaan kaappien päällä. Ei ole mukavaa kun koulutavarat likaantuvat. Tästä on meilläkin kokemusta. Olemme nyt viidennellä luokalla ja lokerot ovat sietämättömän pieniä. Luistinkassit ja muut ylimääräiset tavarat eivät mahdu sisään kaappiin, ja niitä on säilytettävä lokeroiden ja suuren pölykerroksen päällä. Pölyisyydellä on muitakin vakavia seurauksia. Pölyallergiset ja astmapotilaat saattavat saada pahojakin oireita. SISÄTILAT Juoma-automaatit ovat likaisia. Jotkut automaateista eivät toimi. Kolmosten tilasta löytyi joitakin myönteisiä puolia. Naulakoita on riittävästi, vaikka niitä onkin vähennetty. Vaatteet ovat toistaiseksi pysyneet roikkumassa. Samaa ei voi sanoa viidensien naulakosta. Olemme löytäneet takkimme lähes joka päivä maasta, suuren reppu- tai takkikasan alta. Sen seurauksena takit ovat likaisia, mutaisia ja niistä löytyy kengänjälkiä. Jotkut saattaisivat pitää tällaisista koristeista, mutta ne eivät ole kaikkien mieleen. Kehotamme siis tallojia kysymään ensi kerralla erikseen jokaiselta takilta, haluavatko ne kauniin kengänjälkikuvioinnin. PIHA Testasimme laitteiden kuntoa ja haastattelimme oppilaita. Kiipeilytelineen köydet olivat rispaantuneet. Joistain kohdista pilkotti metallia. Rispaantuneista kohdista saa helposti hiertymiä käsiin ja kesällä myös jalkoihin, kun monet pitävät lyhyitä housuja. Seuraavaksi saavuimme keinujen kohdalle. Rengaskeinut olivat suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta lautakeinut olivat eri luokkaa. Toinen keinuista oli pahasti vinossa ja siitä oli haljennut muovipeite. Eräs tyttö valitti keinun epäsymmetrisyydestä. Suuremmasta kiipeilytelineestä ei löytynyt vikaa. Jalkapallokentässä ei kuitenkaan ollut kehumista. Toisesta maalista puuttui verkko, ja toinen oli pahasti vaurioitunut. Tangoistakin valitettiin. Nyt saatte kuulla erään tytön traagisesta kohtalosta: hän oli edellisessä koulussaan temppuillut tangoilla paljon, suorastaan viettänyt kaikki välitunnit siellä. Kun tyttö siirtyi meille, hän joutui jättämään rakkaan harrastuksensa. Tyttö oli murheen murtama, kun huomasi tankojen olevan liian korkeita. Elsa Krabbe, Anna Liias ja Alisa Vlasova

Riemuylioppilas, opettaja ja rehtori Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun SYK:n entisen rehtorin Anja-Liisa Alangon luokka kirjoitti ylioppilaaksi. Kun tämä ikäluokka aloitti oppikoulunsa vuonna 1955, SYK:hon otettiin oppilaita kahteen koulumuotoon. Kansakoulun kolmannelta luokalta haettiin yhdeksänvuotiselle perinteiselle linjalle ja toiselta luokalta uudelle kymmenvuotiselle. Koko koulusta tuli virallinen kokeilukoulu. Vuoden 1964 ylioppilaat pääsivät mukaan suomalaisen koululaitoksen siihen asti radikaaleimpaan uudistushankkeeseen, jossa opetusmenetelmät, -järjestelyt ja -suunnitelmat mullistettiin. Vuoden 1955 uudistuksissa lisättiin tuntimääriä erityisesti alakoulun puolella muun muassa kieltenopetukseen. Kerhotoiminta nähtiin opetuksen osana, ja lukuisia uusia kerhoja syntyi. Tämä oli positiivinen muutos, kertoo Alanko. Oppimiseen tulisi ehdottomasti olla aikaa koulussa. Vapaa-ajan pitää olla todellista vapaa-aikaa, ei pelkkää läksyjen tekoa. Se, että opiskelu painottuu kouluajalle, edistää myös tasa-arvoa, Alanko jatkaa. Kaikilla ei ole kotona samanlaisia resursseja käytettävissä. SYK:n kokeilu poiki valtakunnallisiakin muutoksia: ensimmäinen vieras kieli alkaa jo kolmannella luokalla. Koulumme aloitti käytännön, jossa opettajat puhuvat kielitunnin aikana vain harjoiteltavaa kieltä. Anja-Liisa Alangon opettaja- ja rehtorikautena SYK:n kielikouluimagoa on vahvistettu. 1980- ja 90-luvuilla vakinaistuivat viidennellä luokalla alkava englanti ja nykyoppilaille rakas leirikouluohjelma. Virallista kokeilukoulua uudistettiin voimakkaasti myös lukioluokilla. Vuoden 1964 riemuylioppilaat olivat joko kielilinjalla, yleisellä linjalla tai matemaattisella linjalla. Jokaisella suunnalla oli oma erikoislaatuinen tuntijakonsa. Kaikki eivät lukeneet

samoja aineita eivätkä yhtä pitkiä oppimääriä, mutta mitään yhden tai kahden kurssin laajuisia yleissivistäviä oppimääriä ei ollut. Nykyään painotetaan elinikäistä oppimista, mutta samalla halutaan, että lukiossa opitaan kaikki kaikesta. Nykylukion virhe on se, ettei vaadita syvää oppimista. Ei erikoistuminen vaikeuttanut tulevaisuutta, Alanko toteaa. Vaikkemme lukeneet kaikkia aineita, pääsimme mitä moninaisimpiin toivomiimme ammatteihin. Joukossamme on taiteilijoita, professoreita, yrittäjiä, kotiäitejä, muusikoita, insinöörejä, toimittajia... You name it, we ve got it! Koulu ei ole koulua, vaan elämää varten, kuuluu sanonta. Alanko on samaa mieltä. Kun lukiota nyt uudistetaan, kannattaa muistaa, että lukion on annettava opiskelijoille työkalut oppimiseen ja riittävät eväät jatko-opintoihin. Olivatko entisessä järjestelmässä asiat paremmin? En haikaile niin sanottuja vanhoja hyviä aikoja. Nykyhetki on aina paras, ja tulevaisuudessa on ikuisesti potentiaalia parempaan, Alanko hymyilee. Hyviksetkin voittavat lopulta Lotta Majewski Peruskoulutieni loppusuoralla tahkoin armotta hyvän uutisen kriteereitä päähäni äidinkielen ja kirjallisuuden arvosanani eteen. Kirjallinen koe aiheesta sujui mainiosti ja arvosanakin oli sen mukainen, mutta uutisia seuratessani en ole niitä sen koommin arvottanut oppimieni akateemisten lakien perusteella. Toisinaan hyvän ja huonon rajapyykki on yksilölle niin häilyvä, ettei sitä tarkasteleva aina tiedä, kummalta puolen veteen piirrettyä viivaa oikein katselee. Aivan kuten eroaa se, mikä parhaiten miellyttää silmää ja kättä, niin on myös uutisen laita. Nykyään on nimittäin kaikkien aikojen paras vara valita, ja niinpä on ihmisen itsensä valinta, mitä hän vastineeksi ajalleen haluaa ja ilmiselvästi yhä harvemmin tavoitellaan asioiden korkeinta mahdollista nimellistä arvoa. Hyvältä maistuva ruoka tai muu nautinto voi tuhota elimistösi, mutta mikäli terveystietoisen yhteisön paine ei juuri valinnan hetkellä höngi niskaan, sivuuttaa mieliteko vaivatta sen oikeasti hyvän vaihtoehdon. Oman napansa herra hallitsee suvereenisti myös aamiaispöytäänsä sekä kotisohvaansa ja näin ollen vastaa siitä, mitä lehtiä kahvin äärellä luetaan ja mitä viestiä televisio sohvalle välittää. Valintojen maailmassa kilpailu on kovaa ja kysyntään vastataan tehokkaasti. Vaikka joku voisikin väittää törkytarjonnan vain lopulta sokaisseen kysynnän todelliset halut ja tarpeet, lienee totuus kuitenkin tarua ihmeellisempää: maailman maininkeja seuratessa ei ole vaikeaa vetää sitä johtopäätöstä, ettei nykyajan näennäisen määrätietoinen ihminen enää tavoittele yksinomaan sitä hyvää. Todellinen paradoksi syntyy kuitenkin vasta, kun kuluttajan ohella myös palvelun tarjoaja loikkaa kiikkerän veneen matkaan. Toki, kiitos kapitalismin, on kyse ei pelkästään luontevasta vaan myös varsin tavoitellusta ilmiöstä rationaalinen kuluttaja tietää mitä haluaa, ja siitä vastaavan on hyvä olla lähellä häntä ja kirjoittaa tarkasti muistiin jokainen toive. Liian usein kuitenkin unohdetaan ne, jotka paatin kadotessa horisonttiin jäävät rannalle soittelemaan. Vaikka he ovatkin matkalaisia

välillisempiä ja omaavat heitä huomattavasti suuremman määrän estoja, on heilläkin oma äänensä, joka mutisten tekee selväksi etteivät he alun alkaenkaan olisi olleet halukkaita lähtemään koko typerälle laivamatkalle ja että se lippukin oli niin kovin kallis. Vaan jos Jumala suinkin suo, säntää sillä siunatulla hetkellä satamaan kylän viimeinen toimittaja tai mikä olkoonkin vakooja-agentti, joka pommiin nukuttuaan on kyydistä myöhästynyt ja kohta jo harmistuneena polkee hattuansa. Vilkaistessaan ympärilleen hän kuitenkin näkee sankoin joukoin kenties yhtä harmistuneita sieluja hänelle potentiaalisia asiakkaita. Tietoisena ammatistaan hän kaivaa lehtiönsä esiin ja kuuntelee tarkoin valitukset ja toiveet, ja ken tietää: kukaties vielä sinä samaisena iltana, samaan aikaan kun merellä bailataan rajusti ja oksennetaan yli laidan, kylässä syödään maittava mutta terveellinen illallinen, katsotaan kattavat, hillityn informatiiviset iltauutiset, kuunnellaan vähintään neljäkymmentä vuotta vanhaa musiikkia ja suurin osa katsotuista elokuvista on mustavalkoisia. Eikä petiin sammuta, vaan siinä luetaan hetki sivistävää kirjallisuutta ennen kauniita unia. Halusimme tai emme, olemme sitä miksi yhteisö meidät muovaa. Vain itse muovautumisprosessi on yksilöllinen: monet menevät luonnollisesti valtavirran mukana, toisista kasvaa äärimmäisiä individualisteja ja kolmannet edustavat aina järjestään oppositiota. Röllikin löysi itselleen omituisten otusten kerhon, joten miksei kuka tahansa kummajainen. Ja hyvässä seurassa on hyvä seurata juuri niitä ajankohtaisia aiheita, joita hyvänä pidetään. Jokainen löytää oman lokeronsa ja päättää itse, hakeeko esimerkiksi uutisilta ensisijaisesti informatiivista vaiko viihteellistä arvoa. Jokaisessa yhteisössä muodostuu selkeä käsitys siitä, mikä on hyvä uutinen ja näin ollen sosiaalisesti hyväksyttävä ja suositeltu seurattava. Ja jokainen loppupeleissä itse päättää, kumpaa pitää etusijalla uutiselle muodostunutta sosiaalista arvoa vaiko sen tarjoilemaa oman mielenkiinnon ruokaa. Kun televisiosta tulee illalla hyvä ja intensiivinen jalkapallo-ottelu, on puoliaikojen välinen varttitunti hyvä aika viettää mätkiessä sämpylän väliin niin paljon jääkaapin antimia kuin suinkin. Silloin kuitenkin isäni jää sohvalle ei laiskuuttaan, vaan katsomaan uutisia, joiden ääreen äitikin rientää. Keittiössä pohdin usein niiden merkitystä, joka vanhemmistani päätellen tuntuu kasvavan iän myötä. Ehkä ehdin itsekin sämpylältäni katsomaan maailman tapahtumien kertauksen, ja vaikken ehtisikään, kuulen keittiöön asti välittömän palautteen illan uutisista. Äiti myötäilee isän laukoessa kritiikkiään ja usein närkästyy, kun perheen patriarkaalinen paasaus häiritsee säätiedotusten kuulemista niiden merkitys kun on äidille jotain aivan muuta. Ilmeisesti meillä katsotaan vain hyviä uutisia. Veera Tirinen

IB-lukio, SYK ja oppilaiden kituvat sielut Maailman kulisseissa Mitä yhteistä on Jorma Ollilalla, Alankomaiden kuninkaalla Willem-Alexanderilla ja Kim-Jong Unilla? Vastaus ei liity johtavaan asemaan eikä varsinkaan maailmaa pyörittäviin salaliittoihin. Kaikki heistä ovat käyneet IB-lukion. Sveitsin vapaamuurarivaltiosta maailmalle levinneen ohjelman tarkoituksena on tuottaa kansainvälisesti tunnustettu korkeatasoinen ylioppilastutkinto. Erityispiirteisiin kuuluu tiukka opintotahti, englanninkielinen opiskelu ja käsittämätön määrä arvioinnin helpottamiseksi keksittyä jargonia. Korkealle on lupa ponnistaa, sillä IB-tutkintoa kunnioitetaan lähes kaikissa maailman yliopistojärjestelmissä. Joihinkin ovet avautuvat jopa ilman pääsykoetta. Edellä mainittujen valtionpäänmiesten löytyminen alumnien joukosta on odotettavaa, vaikka ei salaliittoihin uskoisikaan. SYK:ssa tämä maailmanlaajuinen järjestö on toiminut normaalin lukion ohella vuodesta 1993 lähtien. Meitä on noin viidesosa lukion väkiluvusta eli yksi luokka vuosikurssia kohden. Hiukan alle puolet tulee ulkomailta, kaikki ovat kunnollisia kansalaisia eikä kukaan ole syntyperäinen vapaamuurari tai Illuminatin liskomies. Viihdymme usein kirjastossa ja muodostamme todella tiiviin yhteisön - pienessä ryhmässä on helppoa edetä opinnoissa. Edeltävästä esittelystä kiinnostuneille kasiluokkalaisille ja päätöksestään epävarmoille yseille tarjoan pientä kuvaa siitä, mikä teitä odottaa. Pääsykokeen selvittämistä vaativa IB-matka alkaa lukion ensimmäistä luokkaa vastaavasta Pre-IB-vuodesta. Tämän aikana on mahdollista suorittaa normaalin lukion kursseja IB-ohjelmaa valmistelevien kurssien ohella ja päättää, onko Ollilan tie juuri sinua varten. Tämän jälkeen alkaa varsinainen myllytys, kun kaksivuotinen ohjelma potkaistaan käyntiin. Hikoilua, jahkailua, hikoilua ja oppimista. Lopussa jäljellä on vain ihmisraunio, 4000 sanan essee ja kuinka monta pistettä 45:stä onkaan onnistunut kaapimaan. Parhaat eväät tähän tarjoaa eittämättä pieni ja perinteikäs SYK. Ressun IB:lle hakemista älkää edes uskaltako harkita. Steven Huxleyn keijukaisten myötävaikutus on korvaamatonta, ja lisäksi on Jarmo. Suoritan IB-oravanpyörää ensimmäistä oikeaa vuotta, eikä seinä ole vielä tullut vastaan. Jotkin tehtävätyypit saattavat turhauttaa eräitä (uumoilisin, että Kustilla on tästä jotain sanottavaa), sillä ohjelmaa on mukautettu ympäri maailmaa sijaitsevien arvioijien elämän helpottamiseksi. Sieluaan ei IB:n aineilla tai raporteilla voi juuri päästää vapaaksi. Idioottivarmaa tekstiä vaaditaan, jotta liukuhihna-arvostelu rullaisi sulavasti. Toisaalta lähdeluetteloiden notaatiot ja muut muodollisuudet hioutuvat yliopistotasolle etukäteen. Etenkin luonnontieteisiin suuntautuvat IB-opiskelijat saavat tässä suhteessa etumatkaa kansallisen järjestelmän kasvatteihin nähden. Kansainvälisiin salaliittoihin kuulumisesta en puhu, mutta kiusoittelen silti.

Mitä voin sanoa saavuttaneeni tähän mennessä? Englannin kieli tulee intuitiivisesti joskaan ei sataprosenttisen sulavasti, mutta sitä pidän sivutuotteena. Ennen kaikkea olen oppinut opiskelemaan. Kaltaiseni nopeaälyinen laiskimus kaahaisi normaalin lukion läpi lukematta, yrittämättä edes ymmärtää, mutta IB pakottaa tekemään kaiken ikävimmän kautta. Opittu tunnollisuus on kovan työn arvoista. Ja jos tilaisuus tarjoutuisi, nimeltä mainitsemattomien kansainvälisten IB-kontaktien kautta, niin ottaisin kyllä paikan Korean kansantasavallan johdossa. ihan kokeilun vuoksi, tietenkin. Ohjelmasta normaaliin lukioon loikannut karkuri, agitaattori ja arvoisa päätoimittajamme Kusti J. Aholainen saarnannee tähän jotain järjestelmän degeneroitumisesta ja muista lempiaiheistaan. Lukekaa jos uskallatte. Päätoimittajan/loikkarin/IB-karkurin/retkun/agitaattorin kommenttiraita Teo Korhonen Loikkaus IB:ltä kansallisen puolen lukioon oli elämäni parhaimpia ratkaisuja, sillä tahdon opiskella enkä muuttua robotiksi. Koen IB:n suurimmaksi ongelmaksi muodollisuuden. Organisaationa IBO on niin suuri ja kansainvälinen, että tutkinnon halutaan vastaavan jokaisen maailman maan yliopistojen vaatimustasoja. Tämän vuoksi IB-tutkintoon on mahdutettu kaikki mahdollinen, minkä ajatellaan olevan positiivista tutkinnon julkiasun ja kasvatuksen suhteen. Päällepäsmäröinti vie liikaa aikaa eikä ole opiskelun kannalta tehokasta. Näin oppilaat hukutetaan työhön ja ennen kaikkea heiltä viedään pois ainoa ilo, joka voisi tehdä urakasta mieluisan. Tuo ilo on ilmaisun vapaus. IB-tutkinnon ongelmista ei keskustella, sillä omista valinnoistaan kärsineet IB-opiskelijat eivät muutu jeesuksiksi vuotaessaan kuiviin kirjastossa ja kotona, vaan tulevat turhamaisiksi kaiken tekemänsä tähden. Tutkinnon oppiaineet eivät sinänsä ole vaikeita saati kansallista puolta laajempia, mutta työmäärästä selviytyminen on kieltämättä haastavaa. Työmäärät vaihtelevat kuitenkin oppiainekokonaisuuksien suhteen. IB:tä puolustetaan yliopistojen edellyttämillä muodollisuuksilla. En kuitenkaan ymmärrä, miksei näiden muodollisuuksien oppimiseen riitä yksi tai kaksi laajempaa työtä, vaan niitä täytyy vääntää hyllymetreittäin. On myös harhaa, että IB:ltä valmistunut pääsisi helpommin ulkomaille opiskelemaan. Harva (1-2 vuodessa) enää nykyään SYK:n IB-kasvateista pääsee ulkomaille opiskelemaan sellaiseen yliopistoon, jota arvostettaisiin merkittävästi enemmän kuin vaikkapa Helsingin Yliopistoa tai Aalto-yliopistoa. Uskomus johtuu ainoastaan siitä, että IB-opiskelijat hakevat kansallisen puolen opiskelijoita useammin ulkomaille. Jos todella haluaa oppia yli lukion oppimäärän, on opiskeltava autodidaktisesti. Voi tehdä asioita, tai sitten voi koulutöitä. Tuskin Harvardin haastattelijaa kiinnostaa se, mitä opiskelit oppitunnilla, jos voit osoittaa olevasi etevämpi kuin muut hakijat. Kusti Aholainen

Nörtit pois kaapista Yleiskuva nörteistä näyttäisi tulevan amerikkalaisista college-leffoista. Niissä he ovat valkoiseen kauluspaitaan, henkseleihin ja rusettiin pukeutuvia rillipäitä, joilla on huono iho. Heillä ei ole elämää, vaan he viettävät aikansa katsoen Tähtien sotaa, Sormusten herraa ja (päivitetyssä versiossa) Tumblr-sivuja. He lukevat vain korkealuokkaista fantasiaa, vanhoja sci-fi-kirjoja tai supersankarisarjiksia. Lisäksi heiltä puuttuvat sosiaaliset kyvyt. Kuvaus ei ole uskottava. Nörtit, geekit, gamerit ja muut voivat olla koulumaailman kiinnostavampia ihmisiä. Heistä löytyy monia piirteitä ja asioita, joita pidän ihailtavina. Nörteistä tekee hienoja monikin asia. Yksi syy on heidän innostuva luonteensa. Jos nörtit tai geekit pitävät jostain elokuvasta, TV-sarjasta, pelistä, sarjakuvasta tai mistä tahansa muusta, heissä syttyy lapsenomainen innostus, joka saa heidät syventymään aiheeseen sen pohjaa myöten. Jonkun mielestä se voi olla lapsellista, mutta eikö sellainen lapsellisuus ole tervetullutta vakaville suomalaisille? Sanotaan että nörteillä ei ole elämää, mutta juuri nämä pienet kiinnostuksen kohteet rikastuttavat heidän sisäistä elämäänsä ja saattavat toimia linkkeinä toisiin tutustumisessa. Innostuneisuus taas johtaa keskusteluun. Nörtit väittelevät ja keskustelevat tietyistä aihepiireistä hyvinkin luovasti ja hartaasti. He saavat asioille useita eri näkökulmia ja löytävät pieniä yksityiskohtia, joilla saattaa olla laajempikin merkitys. Mikään keskustelu maailmassa ei voi olla kiihkeämpää ja monisanaisempaa kuin kaksi fania väittelemässä siitä, mikä Doctor Whon kausi oli paras. Ennakkoluuloisuus on harvinaista nörttien keskuudessa. Miten muuten he löytäisivät aina uuden nettimangan, jota lukea, näyttelijän, jota fanittaa tai sarjan jota seurata? Niihin asioihin,

joita muut voivat pitää lapsellisina tai tylsinä tai outona, nörtti tarrautuu kaikkein innokkaimmin ja huomaa, että tämä on suurin juttu sitten Kuninkaan paluun leikkaamattoman widescreen-version (jossa mukana on Viggo Mortensenin kommenttiraita). Kuka enää väittää, että nörtti on se arka, hintelä rillipää luokan perällä, joka ei uskalla tehdä mitään? Pieni nörttiys on voimavara. Innostus aiheeseen siis vie keskusteluihin ja pakottaa tutkimaan lisää. Sisäinen nörttiys voi toimia, kun tarvitaan jotain rentouttavaa, jotain, josta pitää ja joka nostaa hymyn huulille. Se saa luomaan vaikka mitä (fan-fiction on myös taidetta eikä ainoastaan haikailua). Ei asian, joka herättää sisäisen nörtin, tarvitse olla nörttikamaa. Se voi olla vaikka urheilua! Omaa sisäistä nörttiä ei tarvitse piilotella, sen voi tuoda esiin. Camilo Garcìa Yläsaari

Kun motivaatio ei riitä Musiikkipedagogi Jukka Nylundin vastaukset lapsia ja vanhempia askarruttaviin kysymyksiin. Nylund opettaa laulua yksityistunneilla ja musiikkiteatterilaulua ja ensemblelaulua ryhmissä. Hän pitää erilaisia tiiviskursseja musiikkiteatterilaulusta ja on opettanut musiikkia yläasteella ja lukiossa. Näkyykö oppilaasta helposti, onko hänet pakotettu kyseiseen harrastukseen? Kyllä oppilaan oman motivaation puutteen huomaan aika nopeasti. Toisaalta nuoren ihmisen on itsekin välillä vaikea tietää, että mitä sitä oikeasti haluaa, joten opettajana on vaikea määritellä, onko oppilas itse halunnut tulla kyseisille tunneille ja sitten kyllästynyt vai onko hänet joku pakottanut kyseisen harrastuksen pariin. Miten ja millaisissa tilanteissa motivoitumaton ihminen vaikuttaa ryhmään? Jos oppilaalla ei ole mielenkiintoa ja motivaatiota opetettavaa asiaa kohtaan, se näyttäytyy usein erilaisena häiriköintinä ja keskittymiskyvyn puutteena. Ympärillä olevat ihmiset ja muiden kanssa höpöttely kiinnostaa enemmän kuin varsinainen opetus. Välillä motivaation puutteesta kärsivä oppilas kieltäytyy ottamasta osaa yhteisiin tehtäviin ja harjoitteisiin. Tämä on tietysti ikävää muun ryhmän kannalta, sillä ryhmätehtävissä yhdenkin oppilaan kielteinen asenne saattaa vaikuttaa koko ryhmän toimintaan. On todella ikävää, jos yksi ihminen saa muita ryhmän jäseniä mukaan omaan negatiiviseen asenteeseensa. Voiko lasta/nuorta pakottaa pitämään jostakin harrastuksesta? Entä onko se oikein esim. tulevaisuuden kannalta? Itse en usko, että se on ainakaan oikein. Varmasti lapsi voi oppia pitämään jostakin harrastuksesta, mutta kyllä lähtökohtaisesti kiinnostuksen pitäisi lähteä lapsesta itsestään. Usein kyllä käy niin, että jostain harrastuksesta alkaa pitää vasta, kun sitä on oppinut tarpeeksi. Harrastuksesta täytyisi lähtökohtaisesti itse pitää, jotta siihen jaksaa ja haluaa panostaa. Toki lapsen ja nuoren täytyy halutessaan saada kokeilla erilaisia harrastuksia, sillä se itselle sopiva juttu ei välttämättä löydy heti. Tässäkin tapauksessa lapsen pitäisi itse muistaa, että mikäli johonkin harrastukseen lähtee, niin se vaatii jonkun verran sitoutumista. Eli jos on esimerkiksi vuodeksi ilmoittautunut johonkin harrastukseen, niin ainakin se vuosi pitäisi jaksaa käydä loppuun. Tämä opettaa lapselle myös sitoutumista ja vastuuntuntoa. Jos on jotain halunnut, niin se täytyy sitten jaksaa myös viedä loppuun. Mielestäni se on tulevaisuudenkin kannalta ihan hyvä oppi.

Onko sinulla opettajan näkökulmasta jotain vinkkejä/ohjeita oppilaalle, joka on mukana vasten omaa tahtoaan? Ensimmäisenä tietysti kannustaisin puhumaan asiasta vanhemmille ja kyseisen aineen opettajalle. Jos jokin asia ei oikeasti vaan kiinnosta ja tuntuu ikävältä ja raskaalta, niin tietenkään sitä ei pidä väkisin jatkaa. Tärkeintä on vaan puhua asiasta ja selvittää eri vaihtoehdot. Opettajan näkökulmasta ikävältä tuntuu, jos oppilas yhtäkkiä katoaa ilman mitään ilmoitusta. Silloin sitä alkaa miettiä kaikenlaista, muun muassa sitä, että onko omassa toiminnassa ollut jotain, mikä on vaikuttanut oppilaan motivaation heikkenemiseen tai onko esimerkiksi oppilaan elämässä sattunut jotain muuta, joka on saanut hänet lopettamaan harrastuksen. Opettajana sitä tietenkin kantaa osaltaan myös vastuuta oppilaan jaksamisesta ja motivaatiosta ja jos niihin vain jotenkin voi positiivisesti vaikuttaa, niin sen myös mielellään tekee. Jos oppilaan motivaatio puuttuu, miten opettaja toimii? Tietysti ensin yrittää selvittää, mistä motivaation puute mahdollisesti voisi johtua. Ja sitten lähdetään yhdessä miettimään, että onko asialle jotain tehtävissä. On aina olemassa vaihtoehto, että oppilas lopettaa kyseisen harrastuksen. Ei ole myöskään opettajan etu opettaa oppilasta, joka ei halua kyseistä asiaa oppia. Koulussa asia on tietysti hieman eri, koska meillä jokaisella on velvollisuus käydä peruskoulu loppuun. Itse näen sen kyllä myös isona etuna ja oikeutena, sillä kaikilla maailman lapsilla ja nuorilla kyseistä mahdollisuutta ei ole. Myös harrastukset kannattaisi mielestäni nähdä mielestäni isoina mahdollisuuksina, sillä kaikilla ei tosiaankaan ole esimerkiksi taloudellista mahdollisuutta harrastuksiin. Jotain lisättävää? Haluaisin ehkä sanoa sen, että lapsen olisi hyvä miettiä oikein ajatuksen kanssa, mitä haluaa harrastaa. Jokainen harrastus vaatii jonkinasteista sitoutumista ja siihen täytyisi olla sitten valmis. Urheiluharrastukset vaativat harjoitusten lisäksi osallistumista kilpailuihin ja turnauksiin sekä tietysti myös omaa treeniä. Musiikkiharrastukset vaativat soittoläksyjen harjoittelemista ja niin edelleen. Aivan hetken mielijohteesta ei uusia harrastuksia kannata aloittaa tai vanhoja lopettaa, vaan yhdessä vanhempien kanssa miettiä, että mikä on järkevää. Sisäisen motivaation pitäisi olla kaiken pohjana. Kannattaa kuitenkin muistaa, että harrastuksissa tulee myös niitä huonoja hetkiä, jolloin ei oikein jaksaisi ja huvittaisi. Ne kuitenkin menevät usein ohitse ja edessä on taas niitä hyviä hetkiä kyseisen harrastuksen parissa. Myös vähemmän hauskoja hetkiä tulisi osata sietää jonkin verran. Jenni Määttä

Tutkintosi tuskin kertoo osaamisestasi SYK:n lukiossa törmää jatko-opintoja koskeviin kysymyksiin. Useimmat vastaavat jatkavansa opintojaan yliopistotasolla. Vastaukset pääsääntöisesti ovat vaihtoehtoja lääketieteellisen, oikeustieteellisen, valtiotieteellisen, kauppatieteellisen tai polyteknillisen tiedekunnan väliltä. Valtakunnan tasolla päätöksentekijät, johtajat ja erityisesti hyvätuloiset ovat usein valmistuneet kyseisistä tiedekunnista. Sykkiläsiet tahtovat vauraan elämän tai kunnioitetun ammatin. Suoraan yhteiskunnan huipulle. Minäkin tahdonrahatukkoja, AMG-mersuja, huvilan Como-järven rannalta, kellarillisen Moëta ja Dom Pérignonia sekä Patek Philippen ranteeseeni, mutta se on kokonaan eri tarina. Väitän, että pääsääntöinen syy SYK:laisten jatko-opintoihin ylipäätänsä on ajatus tutkinnon tuomasta työstä ja vauraudesta. Montako kertaa olet SYK:n lukiolaisen kertovan haluavan epävarmalle uralle, kuten vaikkapa akateemiselle uralle? Entäpä taiteilijaksi? Olen kuullut joidenkin opettajien vaahtoavan diplomi-insinöörien tärkeydestä tai maailmanpolitiikan opiskelun ylivertaisuudesta. Ihaillaan ulkomaiden huippuyliopistoissa (Harvard, Stanford, Oxford ja Cambridge) opiskelleita. Kuka tahansa palkkaa ennemmin Harvardista valmistuneen, kuin Helsingin Yliopistosta valmistuneen. Tämä tietysti johtuu siitä, että olemme menettäneet koko akateemisuuden perusajatuksen ja sen sijaan ryhtyneet palvomaan kultaista vasikkaa, rahaa. Vaikutukset näemme myös lukiotasolla. Tutkinnot eivät sinänsä ole vielä minkään arvoisia. Tohtorin hattu ei kerro eikä takaa mitään aiheen osaamisesta korkealla akateemisella tasolla. Olemme saattaneet opiskella vaikka ties kuinka paljon, mutta opiskeltua tietoa ei välttämättä osata hyödyntää. Tohtorinhattu onkin vain lähinnä lupa tehdä akateemista tutkimusta. Tiedon määrän suhteellistamiseksi otetaan esimerkiksi vaikkapa matematiikassa ratkaistut ongelmat, joiden todistuksia ei välttämättä kykene ymmärtämään kuin kourallinen ihmisiä koko maailmassa. Ryhmään ei välttämättä edes lukeudu näiden huippu-yliopistojen professoreita. 2000-luvun alussa Grigori Perelman ei suostunut ottamaan Euroopan matematiikkaunionilta vastaan tunnustusta, sillä ei kokenut järjestön olevan pätevä arvioimaan hänen työtään. Kun hän antoi toistaiseksi ehkäpä historian merkittävimmän todistuksen (Poincarén olettamukselle, jolla voidaan päätellä mm. universumin muoto), ei kyetty sanomaan, onko olettamus täydellisesti viimein todistettu. Todistus on niin monipuolinen, etteivät sen ymmärtämiseksi riitä yliopisto-opinnot, vaan itse opiskeltu tieto, jonka määrää on turha mitata millään opintoihin liitettävällä mittarilla. Jotta todistus voidaan ymmärtää todistuksena, täytyy ymmärtää myös sen aukottomuus. Puhumattakaan edes vaikeudesta tehdä todistus. Matematiikan tutkimus voi olla kuitenkin huono esimerkki, sillä matematiikan yliopistoopinnot eivät pääsääntöisesti kuulu lukiolaistemme kiinnostuksen kohteisiin. Matematiikka on kuitenkin eksakti tieteenä ja luottaa aukottomiin esityksiin ja todistuksiin. Toisin kuin esimerkiksi oikeustiede, taloustiede tai valtiotiede. Lisäksi esimerkki antaa hyvän kuvan siitä, kuinka paljon pitää opiskella, että voi sinänsä tietää tai hyödyntää tietoa tehokkaasti maailman tasolla. Taloustieteessä ei niinkään ole varmaa tietoa, enemmänkin vain eriäviä mielipiteitä ja nopanheittoa, kahvinporoista ennustamista. Onnistuneita ennustuksiakin kyllä on. Silti Suomessa KTM:t pyörittävät pankkeja ja toimivat salkunhoitajina ja finanssimatemaatikot laskevat autojen vakuutusmaksuja.

Ei ole yhtä selvää vastausta. Pitkään jatkunut trendi on huolestuttava, sillä me uskomme näiden ihmisten olevan kykeneviä johonkin. Heihin luotetaan. Suomessa on käyty keskustelua ylikouluttamisesta ja tutkintojen merkityksestä työhön valmistavina. Miksi puunjalostuksen tai laivanrakennuksen diplomi-insinööri sopii yrityksen johtotehtäviin paremmin kuin vaikkapa valtiotieteen maisteri sosiaalipolitiikasta tai filosofian maisteri matematiikasta. Ongelma ei ole siinä, että opinnot eivät antaisi täysiä valmiuksia työhön, vaan että pätevyys perustellaan virheellisesti koulutuksella, joka ei anna valmiuksia. Bengt Holmström kutsui Suomea ylikoulutettujen alisuorittajien maaksi, ja häntä uskottiin. Eduskunta vielä päätti lopettaa opintotuen myöntämisen toiseen samantasoiseen tutkintoon. Lähtökohta kaikessa opetuspolitiikassa on nyt valmistaa opiskelijoita yrityksille hyödynnettäviksi. On melko karua suostua teuraaksi. Opiskelevatko ihmiset vain, jotta yrityksillä olisi työntekijöitä? Miellyttävämpi vaihtoehto on tietysti se, että ihmiset opiskelevat saadakseen haluamansa työpaikan Tietysti on sitten vielä niitä, jotka opiskelevat kiinnostuksesta aiheeseen. Vähiten tuottoisimmat heistä karsitaan pois. Esimerkiksi filologiaa opiskelleet ja käännöstyöntekijöiksi valmistuneet joutuvat useimmiten opiskelemaan kaksi tutkintoa, jotta kykenevät elättämään itsensä. Tämä johtuu siitä, että käännöstyöt teetetään laaduttomasti alihankinnalla ja työntekijöiden palkat poljetaan maahan ylettömällä kilpailuttamisella. Filologeille ei riitä töitä ja käännöksien laatu heikkenee koko ajan. Tämän seurauksena kansan lukema ja käyttämä kieli ja sen osaaminen heikkenee koko ajan. Kielellinen osaaminen on merkittävä tekijä yleisessä älykkyydessä. Filologit eivä saa kunnon opetusta, sillä heidän määrärahansa hupenevat, kun opiskelijat eivät tuota suoraan ja välittömästi rahaa. Yhteiskunta hyötyy opiskelusta. Koulutuksen on todettu lisäävän hyvinvointia ja ehkäisevän sairauksia ja rikollisuutta. Koulutus ja tieto leviävät muutenkin kuin ensikäden kautta, sillä ihmiset levittävät tietoa toisilleen. Suomessa ei osata kaukonäköistä ajattelua. Uhraamalla jotain voi saada lyhytaikaisen voiton. Tämä on myös puolueiden harjoittaman populismin syytä, joka onnistuu juuri puolueiden järkkymättömän vuoksi. Siksi puoluetuet voisi lopettaa ennen opintotukia. Kilpailukykyä ja resursseja voimme kehittää ainoastaan edistymällä, olemalla luovia ja älykkäitä. Kukaan ei ole luova ja älykäs syntyessään, siihen voi olla tietysti lahjoja. Jokainen lapsinerokin on joutunut tekemään työtä. He ovat vain oppineet nopeammin. Valtio, yritykset ja yhteiskuntamme tarvitsevat älykkäitä ihmisiä niin edistyäkseen kuin ratkoakseen ongelmat ja se ei onnistu kuin antamalla mahdollisuudet ihmisille opiskeluun. Kun puhun vapaudesta opiskella, on helppo ajatella, ettei kaikista voi tulla työllistettyjä tutkijoita, tai kirjailijoita tai matemaatikoita. Ei voi kaikista tulla yritysjohtajiakaan saati tavallisia yritystyöntekijöitä haluamallaan tasolla. Yrityshierarkian, ylennyksien ja alennuksien takia tämä ei ole kuitenkaan näkyvä ilmiö. Kaikilla osa-alueilla esiintyy kilpailua, niin työnsaamisessa kirjailijana, kuin konttorirottana. Yritykset kuitenkin nähdään ainoastaan hyvinä, sillä ne työllistävät. Näin ollen myös passivoidutaan jatkuvasti siinä määrin, ettei kukaan pian opiskele kehittyäkseen vaan työllistyäkseen. Ajatellaan, että tutkinnolla saa työtä, eikä taidoilla, joita tutkinto väittää suorittajansa omaavan.

On virhe ajatella, että tiettyihin tieteen aloihin panostamalla Suomi kehittyisi myös taloudellisesti. Älykkyys on monipuolinen käsite, eikä yhden osa-alueen älykkyys (yksilössä tai valtakunnan osaamistasolla) ole edullista. Kaikki lahjakkuuden osa-alueet ovat jossain kädessä hyödyllisiä. Ennen kaikkea, jotta saisimme uutta aivovoimaa kansamme lapsista, tulee meidän tarjota mahdollisimman virikerikas ympäristö, jota voidaan mitata kaikilla lahjakkuuden osa-aluemittareilla (kielellinen, matemaattis-looginen jne.), mikä onnistuu vain ylläpitämällä kaikkia tieteenaloja huipussaan. Kielitieteestä karsiminen voi vaikuttaa radikaalisti tasoon ja osaamiseen, jolloin lapsille, nuorille tai aikuisille ei voida taata virikerikasta ympäristöä, joka edesauttaisi älykkyyttä ja kehittymistä, täten myös yrityksien ja valtion potentiaalia menestyä. Virikkeenä vaikkapa Bachin Goldberg-muunnelmat Glenn Gouldin tulkitsemina voivat edesauttaa matemaattista älykkyyttä. Jokainen hetki on oppimiskokemus. Minua on aina syytetty siitä, etten milloinkaan hyväksy eriäviä mielipiteitä ja väittele hiljenemättä. Jos tämä kirjoitus ei olisi näin pitkä, tuskin voisin itsekään olla varma siitä, mikä on mielestäni oikein. Olen oppinut kirjoittaessani. Ylioppilaskokeet sähköistyvät, ja näin pyritään tekemään oppilaista valmiita työelämän sähköisiin vaatimuksiin, eli käyttämään tietokonetta? Vaikka maailma sähköistyykin, ei silti tarvitsisi velvoittaa oppilaita oppimaan ja vastaamaan sähköisessä ympäristössä. Teknologian haittoja ei ole paljoakaan tutkittu, koska sähköisiä ympäristöjä suurimmassa mittakaavassa hyödyntävät yritykset, jotka luovat työpaikkoja ja joilla on valtaa. Sähköinen ympäristö myös yksipuolistaa oppimisen tarjoamalla melko virikkeettömän ympäristön, jolloin opiskeltua tietoa ei käsitellä välttämättä yhtä tehokkaasti. On myös osoitettu tietokoneiden vaikuttavan ajatteluun, erityisesti tekevän siitä lyhytjänteisempää ja kärsimättömämpää. Tällaiset ominaisuudet eivät mielestäni ole mitenkään liitettävissä älykkääseen ja luovaan toimintaan. Silti koulu, jonka tehtävä olisi kasvattaa oppilaistaan älykkäitä ja tasapainoisia, jotta he voivat nauttia elämästään, valmistetaan teurasta yrityksille. Emme tähtää kehitykseen, vaan tiettyjen mittojen täyttämiseen. Suomen menestystuote voi olla teknologia, mutta teknologinen osaaminen ei kehity pelkästä teknologian ymmärryksestä ja osaamisesta. Liiallinen koulutuksen ihannointi, johon Suomessa on vajottu, on ajanut yhteiskunnan patriarkaalisemmaksi. Asiantuntijavalta lisääntyy koko ajan ja juuri yllämainittujen tutkintojen tärkeys kasvaa. Sveitsi menestyy osittain myös siksi, ettei ole turhia yliopistoääliöitä, joilta kysyä ja joita uskoa. Akateemisuus on muutakin kuin koulutusta, se on yhtä lailla henkisiä arvoja ja tiedon kyseenalaistamista. Kusti Aholainen