Hgin työväenopisto 7.10.2008 FM Jussi Tuovinen
Vaistot, vietit ja tunteet Ratkaisevasti erilaisia vaiko saman jatkumon osia? Perittyjä vai opittuja? Voidaanko luokitella ja jakaa kategorioihin? Samanarvoisia vai eriarvoisia? Suhde tietoon ja tietoisuuteen? Suhde ajatteluun?
Vaisto tarkoittaa elävien olentojen (lajin) sisäänrakennettuja taipumuksia johonkin eläinlajille ominaiseen ja yleiseen käyttäytymiseen. Vaistot auttavat lajia säilymään hengissä. Se on käyttäytymismalli, joka määrää miten yksilön on toimittava määrätyissä tilanteissa, jotta lajin ja pienemmässä mittakaavassa lauman hengissä säilyminen sekä jatkuvuus turvataan. Vaistoja pidetään yleensä perittyinä ominaisuuksina; niiden vastakohta on siis opittu käyttäytyminen. Esimerkkejä vaistoista ovat itsesäilytysvaisto, lisääntymisvaisto, muuttovaisto sekä vastasyntyneen imemis- ja tarrautumisvaisto.
Vaistoihin perustuva käyttäytyminen ilmenee eliön ympäristöstä ja kokemuksista riippumatta. Opittu käyttäytyminen riippuu eliöyksilön ympäristöstä ja kokemuksista ja muuttuu siis, jos eliöyksilöiden ympäristö ja historia ovat erilaiset. Ihmisvauva on huomattavasti avuttomampi kuin monen muun lajin pieni poikanen. Ilman vanhempien vuosikaudet kestävää opastusta lapsi ei selviytyisi lainkaan, joten katsotaan, että ihmisten vaistot ovat vähentyneet tai tulleet osin tarpeettomiksi verrattuna ihmisen muinaisiin kantaisiin ja eläimiin yleensä.
Jotkut tietoisuuden tutkijat kuten Daniel Dennett katsovat, että vasta kielensä avulla ihminen pystyy (edes jollain tavoin) irtautumaan vaistoistaan. Vasta kielen omaava ihminen voi tehdä päätöksiä, jotka ovat vastoin voimakkainta senhetkistä vaistoa, eli muista syistä kuin vaiston vuoksi. Tällaisia syitä ovat ihmisen "henkiset" rakenteet, esimerkiksi mielipiteet, asenteet ja moraali. Dennettin mukaan ilman kieltä oleva eläin tai ihminen on pelkästään vaistojensa ohjattavissa, kykenemättä ajattelemaan.
Vietit palvelevat usein samaa kuin vaistotkin, mutta lisäksi puhtaasti yksilön henkiinjäämistä. Ero vaistoihin on oppimisessa. Vaikka viettienkin pohja löytyy perimästä, niin niitä täytyy harjoitella, esim. koiralla leikki metsästyksen oppimisessa. Lisäksi vietti on mahdollista tukahduttaa, päinvastoin kuin vaistot. Toki vaistojakin voidaan vaimentaa, mutta huomattavasti vaivalloisemmin.
Vietti on käyttäytymismalli, joka yksilöllä on ilman ennakkokokemusta. Esimerkiksi pennun imemisreaktio, kun se pääsee emän nisälle on viettitoiminto. Vietti käsitteenä yhdistyy hyvin paljon perimään. Siksi esimerkiksi koiraa ei saa koulutuksella tekemään lisää varsinaista viettiä, vaan on mahdollista vain vahvistaa tai tukahduttaa tätä vietin kautta tapahtuvaa käyttäytymistä.
1. Viettivire on yksilön sisäinen valmiustila. Esimerkiksi nälkä aiheuttaa koiralla saalisvietin kohoamista. 2. Viettiärsyke on jokin ulkopuolinen tekijä, esimerkiksi jäniksen pakeneminen on koiralle viettiärsyke. 3. Viettikäyttäytyminen on käyttäytymismalli, jonka viettiärsyke laukaisee, kun viettivire on voimassa. Esimerkiksi silloin, kun koiralla on nälkä ja se näkee jäniksen juoksevan se lähtee jäniksen perään. 4. Viettipäämäärä on onnistunut viettikäyttäytyminen. Esimerkiksi jäniksen kiinnisaaminen ja sen avulla nälän poistaminen voi olla koiralle viettipäämäärä.
Tunne on melko hankalasti määriteltävissä. Laajan määritelmän mukaan tunne on viesti alitajunnasta tietoisuuteen. Kun ärsyke saapuu aisteista aivoihin, se prosessoidaan ja sitä koskevat tiedot (esimerkiksi aikaisemmat kokemukset, sekä synnynnäisten vaistojen sanoma) kaivetaan esiin, jonka jälkeen kokonaistilanne arvioidaan. Tämä nopea kokonaistilanteen arvio toimii pitkälti alitajuisesti.
Arvio annetaan tietoiseen mieleen, jossa koemme sen tunteena, ja samanaikaisesti alitajunta muuttaa elimistön tilaa asiaankuuluvalla tavalla sopivammaksi tilanteen ratkaisuun. Tunteen voisikin kuvailla eräänlaiseksi alitajunnan tajuntaan antamaksi tiedotteeksi kehon ja aivojen itsensä tilan muutoksesta.
Tunteiden kokeminen on yksilöllistä. Sama tilanne laukaisee erilaisia tunteita ihmisissä, riippuen persoonan samankaltaisten tilanteiden muistoista, yleisestä tunnetilasta, sekä lukemattomista muista seikoista. Ihmisen tunteet ovat osaksi ajattelun hallittavissa. Tunteita voidaan estää tai hillitä. Tunteita voi estää vain niiden laukaisevien muistojen sisällyttämien tunteiden muutoksella (joka tapahtuu ajattelemalla), kun taas tunteita voi koittaa hillitä työntämällä niitä pois mielestä tai kiihottamalla vastakkaista tunnetta tietoisesti.
Tunteeseen liittyy oleellisena se, että olio on tietoinen tunteesta. Esimerkiksi muurahaisen tapauksessa kaikki samat ärsykkeet ja siitä johtuvat tilanteeseen mukautumisen prosessit toimivat, paitsi että viestiä ("tunnetta") ei voi lähettää tietoiseen mieleen, sillä sitä ei nykykäsityksen mukaan muurahaisilla ole. Käytännössä järkeä ja tunnetta ei voi eliössä selkeästi erottaa toisistaan. Järki ja tunne ovat myös kumpikin tärkeitä päätöksenteossa ja eliön reaktioissa, eikä pelkästään toisella näistä pysty yksinään toimimaan loogisesti tai tehokkaasti.
Passio (< lat. patior, kärsiä, sallia ) on filosofian käsite, joka tarkoittaa subjektin voimakasta tunnetilaa, johon voi sisältyä esimerkiksi innostusta ja intohimoa, ja joka vaatii usein toimintaa. Latinankielisessä filosofiassa 1600-luvulle asti latinan sana passio tarkoitti vaikutuksen kohdetta tai tulosta. Aristoteleen kategorioihin kuului kahdenlaisia toimintaan liittyviä ominaisuuksia, joita olivat aktit ja passiot. Tällöin akti liittyi toiminnan subjektiin ja passio sen kohteeseen (objektiin).
Myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa sanalle kehittyi erityismerkitys, jossa passioksi kutsuttiin erityisesti mielen tapahtumaa, joka oli jonkin ulkoisen aiheuttama (esimerkiksi havainto). Yhtenä tällaisten ulkoisten vaikutusten tuloksena syntyneiden mielen tapahtumien ryhmänä tunteet eli emootiot saivat erityisen merkityksen. Niinpä sanaa passio käytetään toisinaan yksinomaan tunteista.
Emootio (<lat. emovere, liikkua, liikuttaa, siirtää ulos tai eteenpäin ) Emootio on eräs psykologian vaikeimmin määriteltävistä käsitteistä. Emotionaaliset prosessit ovat myös tiedonkäsittelyyn liittyviä prosesseja. Mitä yhteyttä emootioilla ja kognitiolla on? Mikä erottaa emotionaaliset prosessit kognitiivisista prosesseista?
Emootiot liittyvät tietyntyyppisen informaation käsittelyyn. Emootiot ovat adaptiivisia prosesseja: yksilön selviytymisen kannalta merkitykselliset tapahtumat aiheuttavat emootioita. Emootioihin kuuluu kokemuksellisia, fysiologisia ja ekspressiivisiä komponentteja. Emootiot ohjaavat yksilön toimintaa. Erilaisiin tapahtumiin voidaan reagoida erilaisilla emootioilla. Yleisesti ns. perusemootioiksi määritellään ainakin ilo, suru, viha, inho, hämmästys ja pelko.
Emootio syntyy, kun yksilö arvioi jonkin adaptiivisen tapahtuman merkitystä omalle hyvinvoinnilleen. Jos tapahtuma arvioidaan merkitykselliseksi, prosessin lopputuloksena on emootio. Emootio tarkoittaa yksilön toimintavalmiuden muutosta suhteessa ympäristöön, emootio siis ohjaa yksilöä tietyntyyppiseen toimintaan. Emootio edellyttää siis arviointia ja siten kognitiivisia kykyjä.
Kognitio on osa emootiota. Arviointiprosessi on aina kognitiivinen, joskin se voi olla joko tiedostettu tai täysin automaattinen. Voidaan lisäksi erottaa primäärinen arviointi, sekundaarinen arviointi ja uudelleenarviointi. Arvioinnissa keskeistä arvioitavan kohteen arvo ja merkitys arvioivalle yksilölle tämän kokemuspohjan perusteella. Palvelevat samaa tarkoitusta kuin vietit, mutta korkeammalla tietoisuuden tasolla.
Vaistot, vietit ja tunteet ovat osin geneettisiä, osin adaptiivisia kykyjä, jotka palvelevat samaa tarkoitusta eli parantaa eliön lajityypillisiä edellytyksiä selvitä ympäristössään. Ovat samalla jatkumolla, jossa tietoinen kognitiivinen ja sitä kautta semioottinen aines kasvaa asteittain. Liittyvät subjektiivisiin arvoihin ja merkityksiin, mitä suurempi jonkin ärsykkeen tai asian merkitys yksilölle, sen voimakkaampi sen tuottama vietti- tai tunnereaktio.
Tunne ja tieto saman kolikon kaksi puolta tai ehkä vielä paremmin saman merkkirelaation kaksi komponenttia ja liittyvät erottamatta toisiinsa. Tieto on merkkirelaation informatiivinen komponentti ja tunne ilmaisee sen suhteellisen merkityksen tulkitsijalleen. Komponenttien keskinäinen painotus määräytyy tulkintakontekstin, tilanteen, aiemman kokemuksen ym. tekijöiden perusteella.
Hieman yksinkertaistaen voi sanoa, että tunteissa vaistoihin ja vietteihin liittyy tiedon ja tietoisuuden komponentti ja mitä vahvempi, sitä lähempänä se on puhdasta tietoa. Kuitenkin tulkinnassa aina mukana myös tunteiden ja siten välillisesti vaistojen ja viettien komponentti, joten absoluuttisen puhdasta tietoa ei ole olemassa. Riittävän laajan tulkintakonsensuksen kautta voidaan lopullista tietoa tai totuutta lähestyä käytännössä hyvin lähelle (Peirce: tulkintojen asymptoottinen kohtaaminen, lopullinen looginen interpretantti).
Proposition taso tetran tunteettomin ja persoonattomin eli merkkirelaatio periaatteessa sellaisena kun se avautuu kenelle tahansa subjektin tietoisuudesta ja tunteista riippumatta. Tosin sekin kantaa jo interpretantin kautta merkityksiä, ei siis välttämättä objektiivinen totuus.
Konvention taso on ennen kaikkea se tulkitsijan yksilölliseen ja yhteisölliseen kokemukseen ja oppimiseen perustuva odotusten taso, johon kaikki uudet ilmiöt vertautuvat ja joka määrää ilmiön herättämän tunteen ja prosessoi oikean tai oikealta tuntuvan reagointitavan.
Representaation tasossa tiedostava ja tulkitseva elementti on poissa tai se on suhteellisen heikko. Tällöin vaistojen ja viettien osuus tietoisia tunteita voimakkaampi. Toisaalta vaistojen ja viettien komponentti mukana kaikissa tunteissakin, joskin suhteellisesti eri vahvuisina.
Informaation taso on se osa merkkirelaatiota, joka tuottaa yksilölle uutta tietoa kussakin tilanteessa ja sen suhteellinen arvo tai merkitys tuottavat erilaisen merkkirelaatioon liittyvän tunnetilan.
Aistimukset, vaistot, vietit, tunteet, tieto ja kokemus tekijöitä, joista yksilön tietoisuus muodostuu ja joiden välityksellä tämä on yhteydessä ympäristöönsä. Elementtien keskinäinen suhde voi vaihdella, mutta ne ovat tavalla tai toisella mukana kaikissa merkkirelaatioissa.
Suhde tietoon ja tietoisuuteen? Suhde ajatteluun? Tetran eli merkkirelaation muoto voi vaihdella elementtien suhteellisesta osuudesta riippuen, mutta olennaisesti kaikki neljä kärkeä kohtaavat tietoisuuden rajat ja itse asiassa muodostavat sen. Ajattelu on merkitysten muodostamista ja koska merkitysten suhde tulkitsijaan sisältää tunne-elementin, tunteet ovat aina olennainen osa ajattelua.
Vaistot, vietit ja tunteet Ratkaisevasti erilaisia vaiko saman jatkumon osia? Sekä että. Palvelevat samoja evolutiivisia tarpeita, mutta tietoisuuden mukaantulo tuo tulkinnan ja siten aidon semioottisen ulottuvuuden eli Peircen termein kolmannuuden ensiyden ja toiseuden lisäksi. Asema riippuu siis semioottisesta kompetenssista eli kyvystä tulkita ja muodostaa merkityksiä.
Perittyjä vai opittuja? Sekä että. Vaistoissa perinnöllinen osuus, voimakkain, vieteissä mukaan tulee jo oppimismahdollisuus ja tietoisen elementin kasvaessa tunteissa yhä voimakkaammin, mutta perinnöllinen aines kuitenkin koko aika mukana muodostaen vaikuttaen sekä yksilöettä lajitasolla tietoisuuden ja siten oppimisen rajoihin. Toisaalta onko rajat ennakkoon määritettävissä? Kulttuurievoluutio ja koneäly
Voidaanko luokitella ja jakaa kategorioihin? Samanarvoisia vai eriarvoisia? Tarkka rajaus eri tunteisiin ja niiden väliseen hierarkiaan ei ehkä mielekäs, sillä useimmissa tunteenilmauksissa tai tuntemuksissa mukana monia elementtejä. Usein ratkaisevaa tunteiden intensiteetti ja merkitys tulkitsijalle kussakin tilanteessa. Kaikilla tunnelajeilla evolutiiviset perusteensa, mutta käyttökonteksti usein ratkaisee kuinka suotavia tai järkeviä ne ovat.
Myös näkökulma keskeistä, kenen näkökulmasta tunteita arvotetaan? Ratkaisevia yhteisön koheesion kannalta. Ilman suhteellisen yhteneviä käsityksiä arvoista ja niihin liittyvistä tunteista yhteisön koossapysyminen todennäköisesti mahdotonta => evolutiivisesti huonommin pärjäävä laji => jos niitä on ollut, ovat paljolti hävinneet.
Tunteet olennaisesti mekanismi, joka toteuttaa arvoja ja saa yksilöt toimimaan niiden mukaan. Ilman tunteita arvot eivät manifestoituisi. Ilman arvoja tunteilla ei taas olisi suuntaa. Vaistoissa ja vieteissä myös suunta, mutta vähemmän tietoisena ja tulkittuna eli semioottinen elementti pieni tai käytännössä olematon. Jälleen rajanveto ongelmallista ja myös empiirisen tieteen tuloksista riippuvaista.
Merkkirelaatio = mekanismi, jolla tietoisuus syntyy, yksilö ajattelee ja toimii ympäristössään. Merkitys = merkkirelaation arvo tulkitsijalleen. Vaisto = proto- tai semisemioottinen toimintatapa, jossa on valintaa ja tulkintaa, mutta niin vähäisessä määrin, että rajan veto automaattisiin reaktioihin (vrt. kasvit) on huomattavan vaikeaa. Vietti = vaiston hieman kehittyneempi muoto, jossa tietoinen elementti vahvempi. Tunne = edelleen kehittyneempi toiminnan muoto, jossa tietoinen ja tulkitseva elementti keskeinen.