Askel Suomen taloushistoriaan. Laskelmia vuosilta 1900 2013 Saska Heino i. Aluksi Ajassa taaksepäin liikkuminen ei ole helppoa, sen tietävät kaikki mennyttä tavalla tai toisella tutkineet. Mitä kauemmas nykyhetkestä kuljetaan, sitä ylimalkaisemmiksi ja satunnaisemmiksi käyvät lähteet, sitä vähäisemmän aineiston varassa on tehtävä tulkintoja ja vedettävä johtopäätöksiä. Vääjäämättä edellä mainittu koskee myös taloushistoriaa, jonka suurena apuna ja kirouksena on tilastojen käyttö sekä niiden tarve. Tilastot toimivat parhaimmillaan kuin punainen lanka, ne auttavat asettamaan muutoin satunnaisilta tuntuvat ja ajallis-paikallisesti eroavaiset lähteet riviin vasemmalta oikealle, tuovat dynamiikkaa ja logiikkaa muutoin sumealta tuntuvaan menneeseen. Tietenkin lienee selvää, että tilastojen avulla on mahdollista myös esittää myöhemmin tai jo aiemmin virheelliseksi osoittautuneita tulkintoja historiallisista syy-seuraussuhteista. Jonkin tilastoidun muuttujan X arvon muuttuminen arvolla i ei tarkoita, että siitä riippuvainen muuttuja Y muuttuisi samoin j:n edestä j.n.e. Mainitun, sinänsä tuiki tarpeellisen varauksen ei kuitenkaan tule estää tilastohistoriasta kiinnostuneita katsomaan taaksepäin, löytämään historiasta jo mainittuja kehityskulkuja ja dynamiikkaa, liikettä. Kuten Marx asian ilmaisisi, [j]os olioiden ilmenemismuoto ja olemus yhtenisivät välittömästi, kaikki tiede olisi turhaa. 1 On yritettävä, jos koetetaan onnistua. Tässä asianyhteydessä on aiemmin käsitelty taloushistoriallisia tunnuslukuja aina vuosista 1948 9 tähän päivään asti. Tehtyihin ja esitettyihin laskelmiin on liittynyt epävarmuuksia liittyen käytettyjen aikasarjojen laadinta- ja laskentaperiaatteisiin, mutta johtuen niiden sinänsä yksinkertaisesta luonteesta harva voinee väittää, että vaikkapa kaava p' = m edustaisi mitään C korkeampaa algebrallista laskutoimitusta on ne kuitenkin rohjettu esittää tehden samalla tiettäväksi niihin liittyneet varaukset. Suurimmat epävarmuudet ovat siinneet tutkimusaiheesta ja -kohteesta itsestään; siitä, että kansantalouden tilinpidon laadinta vaatii sellaisenaan melkoista tiedonkeruuta. Ei lienekään ihme, että vielä nykyäänkin tilinpitoa Suomessa julkaisevalta Tilastokeskukselta menee noin kuudesta seitsemään kuukauteen kulloisenkin vuoden päättymisestä sen tilinpidon julkaisemiseen, ja että vielä tämänkin jälkeen ilmenee usein suuri joukko puutteita, joita korjaillaan seuraavan vuoden mittaan. Ennen tietokoneiden kehittymistä ja yleistymistä tilinpidon laadinta ja painattaminen Suomen tilastollisiksi vuosikirjoiksi kesti vuodesta kolmeen vuotta. Toinen suuri epävarmuustekijäin joukko koostuu laaditulle tilinpidolle asetetuista vaatimuksista; harva kun voinee väittää, että kansantalouksien tilinpidot noin yleisemmin olisi tuotettu taloushistoriaa marxilaisittain tutkailevia varten. 2 Näin ollen empiiristä taloustutkimusta tekevien marxilaisten on likimain aina ja kaikkialla täytynyt tulla toimeen sellaisen aineiston kanssa, jonka laadintaan heillä itsellään on ollut vain vähän, jos lainkaan, vaikutusta. Tässä paperissa ei edetä aivan marxilaisen talousopin peruskäsitteiden tasolle asti. Näin ollen vaikkapa kysymys arvon eli johonkin tavaraan käytetyn työajan suhteesta sen hintaan jätetään toisaalle. 3 Sen sijaan otetaan annettuna olettama, jonka mukaan jonkin tavaran A hinta vastaa sen arvoa w, ja Marxin Ricardon ja Smithin pohjalta jatkokehittelemä arvolaki pitää sellaisenaan paikkansa. Näin ollen, mikäli empiirisen tilastotutkimuksen kautta saadut, rahassa mitattujen 1 Marx 1980 [1894], 805. 2 Kansantalouden tilinpidon historia on sellaisenaan varsin nuori. Oikeastaan vasta 1930-luvun suuri lama ajoi julkishallinnolliset taloudenpitäjät keräämään ja tuottamaan tietoja kunkin kansantalouden (itsessään hivenen vanhempi käsite) vuosituotteesta, arvonlisäyksestä ja muista nykyään avainlukuina pidettävistä tiedoista (ks. Hobsbawm 1996 [1994], 107 8). 3 Aiheesta lisää teoksessa Kliman 2007. 1
muuttujien yhteisvaihtelun lopputulokset näyttävät toteuttavan jotakin Marxin määrittelemistä laeista, voidaan olettaa sen tekevän niin myös todellisuudessa eli suureiden vaihtoarvoilla mitattuna, vaikkei niissä olisi atomiakaan sen koommin vaihto- kuin käyttöarvoakaan. 4 Kolmanneksi vaikeudeksi jääkin oikeastaan enää sopivien muuttujien marxilaiseen tutkimuksen tarkoitusperiä ajatellen sekä itse laskutoimitusten laatiminen. Tästä lisää seuraavaksi. ii. Menetelmiä ja tuloksia Kuten tekijää aiemmin mahdollisesti lukeneet tietävät, on tässä asiayhteydessä käytetty paljon aikaa niin sanotun voiton suhdeluvun [Profitrate] selvittämiseksi Suomessa, aluksi vuosilta 1976 2013, sittemmin aina vuodesta 1949 tähän päivään. Käytetyt muuttujat on löydetty Suomen kansantalouden tilinpidosta ja niitä on sovellettu seuraavan taulukon mukaisesti. Taulukko 1. Muuttujat kansantalouden tilinpidossa Tunnus Käsite Käsite kansantalouden Tunnus Marxilla tilinpidossa c kiinteä Kiinteän pääoman bruttopääoma muodostus, nettokanta TOT_N v muuttuva pääoma D1K Palkansaajakorvaukset m lisäarvo B2NT Toimintaylijäämä, netto Lähde: Tilastokeskus Näillä käsitteillä on pystytty tuottamaan tilinpitoa vuosilta 1976 2013, kun laskukaavana on käytetty aiemmin esitetyn p':n hienoista muunnosta p ' n = m n, jossa n = vuosi. Tätä (c n 1 +v n ) yhtälöä käyttäen on oletettu kaavamaisesti, että p' n mittaa sijoitetun pääoman tuottoa aina sijoittamisvuotta seuraavalle vuodelle. Osa voiton suhdelukua mitanneista on suosinut laskelmissaan vieläkin yksinkertaisempaa kaavaa p' = m, koska c on itsessään kantasuure, so. se c mittaa aina vuodesta toiseen kasvavaa kiinteän pääoman kantaa ja v on puolestaan virtasuure, joka ei kasaudu vaan vaihtelee vuosittain. Olen itse käyttänyt laskelmissani ennemmin Marxin alkuperäistä kaavaa lähempänä olevaa, tämän paperin alussa esitettyä yhtälöä, sillä v:n jättäminen p':n nimittäjästä antaa nähdäkseni sille liian korkeita arvoja vaikkakin lienee, kuten Esteban Maito on hiljattain mainetta niittäneessä paperissaan esittänyt, että pitkässä juoksussa v menettää merkitystään c:hen nähden p':n nimittäjässä. 5 Vuosien 1949 75 tietojen laskenta on edellyttänyt toimintaylijäämän laskentaa kansantuotteen vuotuisen bruttoarvonlisäyksen pohjalta. Tämä on tehty vähentämällä siitä palkansaajakorvaukset, välilliset verot sekä tuotannon ja tuonnin verot ja lisäämällä jäännökseen tuotannon tukipalkkiot. Muut muuttujat ovat pysyneet samoina. Ongelmia on kuitenkin tuottanut paitsi markkamääräisten aikasarjojen muuntaminen euroiksi, myös eri tilinpitojärjestelmien (SNA53, SNA68, EKT95 jne.) pohjalta laskettujen sarjojen yhteensovittaminen. Ensimmäinen näistä ongelmista ei olisi varsinainen ongelma, mikäli kulloinkin käytetty Suomen tilastollinen vuosikirja kertoisi, minkä vuoden rahanarvolla niiden tunnusluvut on julkaistu. Olen kuitenkin ratkonut ongelman jakamalla tuoreemman aikasarjan, tässä tapauksessa vuodesta 1975 alkaneen, sen edeltäjän, tässä vuoteen 1975 päättyneen, sarjan arvolla. Jakolaskun pohjalta saadulla tulolla (< 1) on sitten kerrottu vanhemman aikasarjan arvot, jolloin ne sopivat hieman paremmin yhteen huolimatta rahanarvon ja tilinpitojärjestelmien eroista. Samoin on sittemmin menetelty myös sarjojen 1948 60 tietojen kanssa. 6 4 Marx 2013 [1867], 47. 5 Maito 2014, 4. 6 Näin ollen, aiemmin esitetyt laskelmat vuosilta 1949 2013 on laskettu kolmen eri aikasarjan, 1948 60, 1960 75 ja 1975 2013 pohjalta. Periaatteessa mitään ongelmaa eri rahanarvojen kanssa ei olisi edes olemassa, mikäli kukin 2
Nyt esitettävien lukemien kanssa on vuosien 1900 48 osalta hieman toisin. Aiemmin tehtyihin laskelmiin ja niiden pohjalta laadittuihin kuvaajiin liittyneet ongelmat ovat olleet pikemminkin teknisluonteisia kuin vaatineet olettamuksia ja vakiointeja puutteellisten tietojen oloissa. Vuosien 1949 2013 suhdelukulaskelmien aikarajaus onkin pitkälti valikoitunut juuri olemassa olleiden tilastoaineistojen pohjalta kaikki kolme p':n muuttujaa on voitu sellaisenaan laskea painetun ja muutoin julkaistun aineiston pohjalta. Vuosien 1900 2013 laskelmien pohjana on käytetty kansantalouden tilinpidon historiasarjoja vuosilta 1860 2013, joiden alkuperäislähde on puolestaan Maria Rehbinderin johdolla 1960 80-luvuilla keräämä ns. kasvututkimusaineisto. 7 Tämän sinänsä ansiokkaan aineiston ongelmana on voiton suhdeluvun laskennan kannalta se, ettei yhtäkään aiemmin käytetyistä muuttujista, lisäarvoa m, pysyvän pääoman kantaa c tai muuttuvan pääoman arvoa v voida löytää siitä suoraan, vaan ne on laskettava erilaisten indeksien, oletusten ja vakiointien varassa. Kansantalouden tilinpidon historiasarjat tarjoavat voiton suhdelukua laskevalle seuraavat muuttujat: Tunnus Taulukko 2. Muuttujat kansantalouden tilinpidossa, 1900 2013 Käsite kansantalouden tilinpidossa B1GMHT/IND Bruttokansantuotteen volyymi-indeksi, 1926=100 Bruttokansantuote tuotantokustannushintaan (=bruttoarvonlisäys) käyvin hinnoin 1860 1960, 1000 mk B1GPHT/MK D21K/MK Välilliset verot käyvin hinnoin 1860 1960, 1000 mk D31R/MK Tukipalkkiot käyvin hinnoin 1860 1960, 1000 mk Kiinteän pääoman bruttomuodostus käyvin hinnoin P51K/MK 1860 1960, 1000 mk Kiinteän pääoman bruttomuodostuksen volyymi-indeksi P51K/IND 1926=100 Lähde: Tilastokeskus Kun tiedetään bruttokansantuotteen volyymi-indeksi vuosille 1900 48, on mahdollista laskea indeksi uusiksi käyttämällä perusvuotena edellisen sarjan 1948 2013 alkamisvuotta (1948=100) kansantuotteen vuotuinen arvonlisäys. Kun tästä vähennetään palkansaajakorvaukset, välilliset verot sekä kun summaan lisätään tukipalkkiot, saadaan vähennyslaskun jäännöksenä aiemmin esitetty toimintaylijäämä, jota voidaan pitää kansantalouden tilinpidon vastineena Marxin käsitteelle lisäarvo, m [Mehrwert]. Kuten taulukosta ja historiasarjoista kuitenkin huomataan, ei Suomesta ole olemassa Tilastokeskuksen julkaisemia palkansaajakorvaustietoja ennen vuotta 1948. Näin ollen niiden osuus kansantuotteen bruttoarvonlisäyksestä on laskettu yksinkertaisen, ¾:n olettaman avulla. Toisin sanoen palkansaajakorvausten aritmeettiseksi keskiarvoksi on vuosien 1948 2013 pohjalta arvioitu noin ¾:aa vuotuisesta bruttoarvonlisäyksestä (v = 0,7481m). 8 Olettamus on tietenkin sellaisenaan varsin yksinkertainen ja kaavamainen. Pekka Tiainen on esittänyt väitöskirjassaan osin omaan ja osin muuhun tutkimukseen perustuvan arvionsa palkansaajakorvauksista vuosina 1900 85. 9 Toinen ongelma on kiinteän tai pysyvän pääoman kantojen arviointi vuosille 1899 1947. Tiedetään, että kiinteän pääoman kanta c vuonna i on yhtä kuin vuotta i edeltäneiden vuosien kiinteän pääoman bruttoarvonlisäysten summa vähennettynä sarja yhdistettäisiin toisiinsa samoilla rahanarvoilla laskettuna. Ongelmia on valitettavasti tuottanut kiinteän pääoman kanta, jonka laskelmat olen tilannut erikseen Tilastokeskuksesta ja laskenut teoksen Tilastollisia tiedonantoja N:o 43 pohjalta. 7 Tilastokeskus, Historiasarjat: Kansantalouden tilinpito 1860 2013. Tilastokeskuksen internet-sivut. <http://www.stat.fi/til/vtp/2013/vtp_2013_2014-07-11_tie_001_fi.html> [haettu 5.1.2015] Voiton suhdeluvun sarjat ovat tätä ennen alkaneet vuodesta 1949 aiemmin esitetyn laskusäännön mukaisesti. v 8 Laskentakaava tämän luvun etsimiseksi oli yksinkertainen. (v+m) 9 Tiainen 1994, L115, taulu 19. Palkkojen ja työnantajan sosiaaliturvamaksujen summa toimialoittain ja sektoreittain. 3
pääoman kulumalla ja poistoilla. Hivenen muodollisemmin ilmaistuna, i= c i =(c 1 +c 2 +c 3 +...+c n ) (κ 1... n +π 1... n ), (1) i=1 missä c n = kiinteän pääoman kanta vuonna i, Ϗ = kuluma ja π = poistot. Koska kiinteän pääoman kulumasta tai poistoista ei ole vuosille 1900 47 olemassa arvioita, on tässä tapauksessa menetelty arvioimalla niin sanotuksi kiinteän pääoman täyskierrosajaksi eli ajaksi, jolloin se on siirtänyt arvonsa kokonaan sen avulla tuotettuihin tavaroihin yksitoista vuotta vuosien 1975 2013 aineiston pohjalta. Näin ollen jonkin vuoden i kiinteän pääoman kanta on ollut arvion mukaisesti yhtä kuin yhdentoista edeltäneen vuoden bruttoarvonlisäyksen summa. 10 Oman lisäongelmansa on tuottanut seuraavassa esitettävää kuvaaja 1. laskettaessa se, ettei yllä taulukossa 2. esitettyjen indeksien perusvuoden (1926=100) tietoja kiinteän pääoman nettokannasta ole saatavissa. Näin ollen olenkin laskenut indeksin päättymään vuoteen 1948 arvolla 1,00 ja jakanut kiinteän pääoman bruttomuodostusindeksin lukemat vuosilta 1889 1947 kyseisen vuoden arvolla. Samoin on menetelty kansantuotteen bruttoarvonlisäyksen kohdalla. Näin laskettu aikasarja on liitetty yhteen aiemmin tässä asiayhteydessä esitettyyn sarjaan kuvaajassa 1. Kuvaaja 1. Voiton suhdeluku Suomessa (arvio) 1900 2013 p' = m/c 12% 10% 8% 6% 4% 2% 0% Lähde: Tilastokeskus Kuvaaja 1. esittää luonnollisesti kahta eri menetelmällä laskettua aikasarjaa yhdessä liittymävuosien 1948 9 kohdalta toisiinsa kytkettyinä. Aiemmin esitetyt vakioinnit kiinteän pääoman kanta- ja palkansaajakorvausarviot lisäävät kuvaajan 1. epävarmuutta vuosien 1900 48 osalta huomattavasti. Mikäli palkansaajakorvausten prosentuaalinen osuus kansantuotteen bruttoarvonlisäyksestä on vaihdellut, mikä on oletettavaa, ja mikäli kiinteän pääoman täyskierrosaika on sekin poikennut lasketusta aritmeettisesta keskiarvosta vaihtoehto, jota ei sitäkään voida sulkea pois valikoimasta antaa kuvaaja 1. ylä- tai alakanttiin menevän arvion voiton suhdeluvusta p' vuosina 1900 48 suhteessa vuosien 1949 2013 lukemiin. Täten onkin syytä esittää, miten kuvaajan 1. käyrät poikkeavat toisistaan, mikäli aiemmin kuvatuilla vakioinneilla jatketaan kuvaajan 1. alkupään sarjaa aina vuoteen 2013 ja miten näin saatu sarja poikkeaa kuvaajan 1. vuosien 1949 2013 lukemista. Kuvaaja 2. esittää näin lasketut sarjat rinnakkaisvertailussa. 10 Tämä arvio ottaa huomioon kiinteästä pääomasta tehdyt poistot ja kuluman. Mikäli niiden vaikutus voitaisiin jättää huomiotta, olisi pääoman täyskierrosaika luonnollisestikin pitempi. 4
Kuvaaja 2. Voiton suhdeluku Suomessa (arvio) 1900 2013 12% p' = m/c 10% 8% 6% 4% 2% 0% Lähde: Tilastokeskus p' p' Kuvaajasta 2. huomataan, että aiemmin tehdyt vakioinnit antavat korkeamman voiton suhdeluvun vuosille 1949 2013 kuin kuvaajassa 1. tai tämän kuvaajan katkoviivoitetussa suhdeluvussa. Hajonta on erityisen suurta noin vuodesta 1960 vuoteen 1996 ulottuvalla ajanjaksolla. Käytännössä kuvaajan 2. jatkuva käyrä antaa ennen kaikkea liian alhaisen arvion kiinteän pääoman kannasta eli sen kasautumisnopeus ja kiertoaika eivät esitetyn vakioinnin avulla laskettuna vastaa Tilastokeskuksen keräämää tilastoaineistoa. Varsin toisennäköinen kuvaajavertailu on esitetty kuvaajassa 3., jossa jatkuva käyrä kuvaa Pekka Tiaisen väitöskirjatutkimuksessaan 11 esittämien lukujen pohjalta laskettua voiton suhdelukua vuosille 1901 85 ja edellisten kuvaajien vuosien 1949 2013 sarja kulkee osin rinnakkain Tiaisen sarjan kanssa. Kuvaaja 3. Voiton suhdeluku Suomessa (arvio) p' = m/c 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0% 1901 2013 Lähde: Tiainen 1994; Tilastokeskus p' Lineaarinen (p') p' Nähdään, että Tiaisen aineiston pohjalta laadittu kuvaaja tuottaa selkeästi korkeamman suhdeluvun 11 Tiainen Pekka, Taloudellisen kasvun tekijät Suomessa. Työvoiman, pääoman ja kokonaistuottavuuden osuus vuosina 1900 90. Kansantaloudellisia tutkimuksia, Helsinki 1994. 5
kuin kuvaajissa 1. ja 2. esitettyjen pohjalta on mahdollista arvioida. Täsmällisen vuotuisen tuottoprosentin tavoittamista tärkeämpää on kuitenkin voiton suhdeluvun trendin arviointi. Havaitaan, että niin kuvaajassa 1. kuin kuvaajassa 3. tämä trendi on ollut laskeva, ensimmäisessä loivemmin, toisessa jyrkemmin. Esitetty vaikuttaa olevan varsin hyvin linjassa sen tosiasian kanssa, että Marx määritteli voiton suhdelukua koskeneen lakinsa nimenomaisesti sen laskutendenssin laiksi hän ei nähnyt sen laskevan täydellisen lineaarisesti, vaan tietyissä olosuhteissa, joissa voiton suhdeluvun kaavan nimittäjän summa c + v kasvaa sen osoittajaa m nopeammin, kun niitä mitataan absoluuttisilla suureilla suhteessa toisiinsa. Itse asiassa kapitalistien keskuudessa vallitseva ainainen tavarahintojen ja -arvojen supistamispaine tekee usein kiinteään pääomaan c sijoittamisesta siinä määrin edullista, että se halpenee työn tuottavuuden kasvaessa, jolloin p' = m ei laske, vaan se C voi pysyä jopa melko paikallaan. 12 Voiton suhdeluvun lasku ei sinänsä aiheuta vielä mitään erityisiä taloudellisia kriisejä, ovathan sijoittajat ja heidän lainaamaansa pääomaa käyttelevät yritykset kiinnostuneita ennen kaikkea voittosumman kasvusta verrattuna edelliseen vuoteen. 13 Tästä syystä suhdeluvun laskutendenssiin ei välttämättä kiinnitetä huomiota, varsinkaan tilanteissa, joissa yleinen korkotaso pysyy vakaana. Lisäksi käsite laki tarkoittaa tässä yhteydessä asiaa, joka ei ole inhimillisen toiminnan avulla rikottavissa erotuksensa säännölle, joka voidaan muuttaa tai kumota tietoisesti. 14 Tässä lueteltavat tekijät, jotka ovat vaikuttaneet voiton suhdeluvun historialliseen kehitykseen Suomessa 20. ja 21. vuosisadalla eivät itsessään lisää aiemmin tässä asiayhteydessä esitettyyn, vaan pikemminkin täydentävät olemassa olleita tietoja vuosien 1901 48 osalta. Kuten lukijat entuudestaan tietävät, löytyvät Marxin mukaan keskeiset selittäjät voiton suhdeluvulle yhtälön p' = f(c, v, m) puitteista. Näistä muuttujista voidaan muodostaa p':n ohella kaksi muutakin keskeistä yhtälöä, lisäarvon suhdeluvun kaava m '= m v ja pääoman elimellisen kokoonpanon [Zusammensetzung des Kapitals] kaava k '= c. Näistä ensimmäinen mittaa kapitalistien v palkkaamien työläisten tekemän lisätyön tai -arvon suhdetta heidän korvaustaan vastaavan välttämättömän työhön tai -arvoon. Jälkimmäinen mittaa taasen pysyvän pääoman suhdetta vaihtelevaan eli työläisten työstään saamaan korvaukseen. Jälkimmäistä kaavaa on tässä muunnettu siten, että k ' n = c n 1 v n eli yhtälö mittaa vuoden n vaihtelevan pääoman arvoa edellisen vuoden pysyvän pääoman kantaan. Katsotaan aluksi, miten lisäarvon suhdeluku on liikkunut Suomessa Tiaisen ja Tilastokeskuksen aineistojen pohjalta vuosina 1900 2013. 15 12 Marx 1980 [1894], 238. Esimerkkinä tästä näyttäytyy vuosien 1949 2013 sarjassa jakso 1996 2007, jolloin suhdeluku pystyi miltei muuttumattomana. 13 Marxin mukaan voiton suhdeluku laskee voiton määrän kohotessa samanaikaisesti. (ibid., 233). 14 Ks. Ilyenkov 1977 [1974]. 15 Kuvaajan 1. aineiston pohjalta ei vastaavia laskentatoimituksia ole mahdollista tehdä lisäarvon arvonlisäysosuudesta tehdyn vakioinnin v = 0,7481m takia. 6
Kuvaaja 4. Lisäarvon suhdeluku Suomessa 250% 1900 2013 200% m' = m/v 150% 100% 50% 0% Lähde: Tiainen 1994; Tilastokeskus m' m' Tiaisen aineiston pohjalta nähdään lisäarvon suhdeluvun supistuneen vuoden 1918 huippuarvostaan 197,7 prosenttia aina 37,0 prosenttiin vuonna 1985. Tilastokeskuksen vuosien 1948 2013 aineiston perusteella ei ole havaittavissa yhtä jyrkkää laskua vuosien 1948 90 osalta kuin mitä Tiaisen tuottama aineisto antaa ymmärtää. Kuvaajien yhdistämisellä saatu trendi on kuitenkin samansuuntainen kuin voiton suhdeluvullakin. Katsotaan sitten, miten pääoman elimellinen kokoonpano on muuttunut Suomessa miltei samaisella jaksolla, annetun kaavan laskutavasta johtuen vuosina 1901 2013. Kuvaaja 5. Pääoman elimellinen kokoonpano Suomessa k' = c/v 800% 700% 600% 500% 400% 300% 200% 100% 0% 1901 2013 Lähde: Tiainen 1994; Tilastokeskus k' k' Neljännestä kuvaajasta nähdään, ainakin Tiaisen aineiston nojalla, että k' on heilahdellut Suomessa varsin voimallisestikin, eritoten talvi- ja jatkosodan vuosina. Kuvaajan yhtenäinen käyrä kuvaa Tiaisen ja katkoviivoitettu Tilastokeskuksen aineiston pohjalta tehtyjä laskelmia. Mielenkiintoista tässä kuvaajassa on tapa, jolla Tiaisen ja Tilastokeskuksen sarjat yhtyvät vuosina 1975 85, vaikka vuosien 1949 74 osalta ei vastaavaa yhteneväisyyttä voidakaan sanoa olevan havaittavissa. Kun kuvaajien 4. ja 5. yhteisvaikutus otetaan huomioon, ei liene ihme, että kuvaajissa 1. 3. esitetyt 7
voiton suhdeluvun trendit ovat olleet ajassa laskevia, riippumatta esitettyjen laskelmien mahdollisista yhteensopivuusongelmista. Keskenään ristiriitaisia tuloksia ei esitettyjen laskelmien pohjalta ole käynyt ilmi, mikä lienee Marxin teorian kannalta tässä yhteydessä kaikkein keskeisintä. iii. Lopuksi Tässä paperissa esitetyt laskelmat ovat vieneet aiemmin esitettyjä arvioita taaksepäin historiassa aina vuosiin 1900 47 asti. Kuten lukijat ovat toivon mukaan ymmärtäneet, liittyy kuvaajissa 1. 5. esitettyihin laskelmiin suuria varauksia liittyen aineiston laatuun, yhteismitallisuuteen ja täsmällisyyteen. Tiedostan itse varsin hyvin itse kuvaajissa 1. ja 2. tekemieni vakiointien ja muiden valintojen kaavamaisuuden. Kuvaajista jälkimmäinen esittääkin, miten itse laskemani aikasarjat vuosille 1948 74 sekä Tilastokeskuksen julkaisemat sarjat vuosille 1975 2013 ja näiden sarjojen pohjalta tehdyt laskelmat tuottavat mahdollisesti sekä (i) liian matalan arvion pysyvän pääoman c kannasta; että (ii) epärealistisen olettaman lisäarvon suhdeluvusta m' vuosille 1900 47. Pekka Tiaisen laskelmien aikasarjojen luotettavuudesta en pysty tässä yhteydessä esittämään omaa arviotani. Tämän paperin laskelmien epävarmuutta lieventää jonkin verran tehtyjen laskutoimitusten lähtökohtainen yksinkertaisuus. Kaikkien tämän paperin laskelmien tekoon on käytetty periaatteessa vain kolmea erillistä kaavaa k':lle, m':lle ja p':lle, joissa kaikissa esiintyy kahdesta kolmeen samaa muuttujaa, c, v ja m. Varsinkin kuvaajien 1. ja 2. aikasarjojen takana on toki tätä laajamittaisempia, kappaleessa ii. esitettyjä laskutoimituksia. Tärkeintä kaikessa empiirisessä tutkimuksessa on kuitenkin hypoteesien koettelu olemassa olevan aineiston pohjalta. Tämän paperin pohjalta ei voida nähdäkseni esittää, että Marxin hypoteesi, jonka mukaan k':n kasvu tai m':n supistuminen tai k':n kasvun m':n mahdollisen kasvun kumoava vaikutus ei olisi laskenut voiton suhdelukua p' Suomessa annetulla ajanjaksolla vuosina 1900 2013. Voiton suhdeluku on varsinkin Tiaisen aineiston pohjalta heilahdellut varsin voimakkaastikin. Sen trendi on kuitenkin niin Tiaisen kuin Tilastokeskuksenkin aineistojen pohjalta ollut sama eli laskeva. 8
Lähteet Kirjallisuus Hobsbawm Eric, The Age of Extremes. A History of the World, 1914 1991. Vintage Books, New York 1996 [1994]. Ilyenkov Evald, Dialectical Logic. Essays on Its History and Theory. Progress, Moskova 1977 [1974]. Kliman Andrew, Marx Karl, Reclaiming Marx s Capital. A Refutation of the Myth of Inconsistency. Lexington Books, New York 2007. Pääoma. Poliittisen taloustieteen arvostelua. 1. osa. Pääoman tuotantoprosessi. TA-Tieto, Helsinki 2013 [1867]. Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. 3. osa. Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Progress, Moskova 1980 [1894]. Tiainen Pekka, Taloudellisen kasvun tekijät Suomessa. Työvoiman, pääoman ja kokonaistuottavuuden osuus vuosina 1900 90. Kansantaloudellisia tutkimuksia, Helsinki 1994. Artikkelit Maito Esteban, The historical transience of capital. Downward trend in the rate of profit since XIX century. Universidad de Buenos Aires, Argentiina 2014. Haettu The Next Recession -blogista.<https://thenextrecession.files.wordpress.com/ 2014/04/maito-esteban-the-historical-transience-of-capital-the-downwardtren-in-the-rate-of-profit-since-xix-century.pdf> [haettu 31.1.2015] Tilastot Tiainen 1994, L88, L106, L115. Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito 1975 2013. Tuotanto- ja tulonmuodostustilit; Kiinteän pääoman kanta, kuluma ja poistuma. Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito, PX-Web-tietokanta. <http://pxweb2.stat.fi/database/statfin/kan/vtp/ vtp_fi.asp> [haettu 31.1.2015] Kansantalouden tilinpito. Aikasarjat vuosilta 1960 1981. Tilastokeskus, Helsinki 1981. Suomen kansantalouden tilinpito vuosina 1948 1964. Tilastollisia tiedonantoja N:o 43. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1968. Nettopääomakanta vuosille 1948 1974 pyydetty erikseen Tilastokeskuksesta. Historiasarjat: Kansantalouden tilinpito 1860 2013. Tilastokeskuksen PX- Web-tietokanta. <http://pxweb2.stat.fi/database/statfin/kan/vtp/vtp_fi.asp> 9
[haettu 31.1.2015] 10