SISÄLTÖ. Pari sanaa päätoimittajalta. Pari sanaa päätoimittajalta 2. Sisällysluettelo 2. Painavia sanoja puheenjohtajalta 3.



Samankaltaiset tiedostot
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

päättynyt hallituskokoonpano piti vuoden 2013 aikana kolme (3) kokousta ja hallitusjäsenet osallistuivat kokouksiin seuraavasti:

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA (5) 1. YLEISTÄ

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

1(4) VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai klo Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

Aika: Vuosikokous tiistaina klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, Helsinki

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS

Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Tarja Halonen - sali. Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen.

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no SÄÄNNÖT

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

Pepén tie uuteen päiväkotiin

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

1/3 Syyskokous Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut:

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

Varsinainen liittokokous

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

Aika: klo Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

Suonteen kalastusalueen vuosikokous klo 12.00

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 ( )

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Klubisihteerin koulutus

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Varsinainen liittokokous alkaa

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika klo 13.00

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Vuosikokouspöytäkirja

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Hallituksen kokous 10 / 2014

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

3 Työjärjestyksen hyväksyminen Lisättiin kohdaksi 15 Vappusauna. Hyväksyttiin työjärjestys edellämainituin muutoksin.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika alkaen klo 19.

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

Suonteen kalastusalueen vuosikokous klo PÄYTÄKIRJA

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Transkriptio:

1

Pari sanaa päätoimittajalta SISÄLTÖ Pari sanaa päätoimittajalta 2 Vastoinkäymisten kautta voittoon. Näin voisi sanoa tämän lehden kohdalla. Viimeisten viikkojen aikana, kun lehden teko oli kiireisimmillään, sairastin flunssan ja vatsataudin, lapset sairastelivat, taittajan kone hajosi, ja oli voimavaroja kuluttavia asioita työ- ja yksityiselämässä. Ja viimeisen kuukauden aikana tapahtui yhdistyksenkin elämässä asioita, jotka vaativat sihteeri- ja tiedottajapersoonani aikaa tavanomaista enemmän. Sitäkin rakkaammalta lopputulos sitten tuntuu. Myös Ydin-Häme on kulkenut vastoinkäymisten kautta voittoon. Monia pettymyksiä on koettu omaa aluetta etsittäessä. Lukemattomia, sittemmin turhiksi osoittautuneita, papereita ja laskelmia on tehty ja kaavakkeita täytelty, neuvotteluja käyty. Käsittämätön määrä työtunteja ja kilometrejä on uhrattu oman asian eteenpäin viemiseksi ja lopputulos on ollut nolla. Mutta mikä tärkeintä, aina on jatkettu eteenpäin. Kun vielä huhtikuussa luulin, että tästä lehdestä tulee hyvin lyhyt, koska juuri mitään ei ollut yhdistysrintamalla tapahtunut, niin yhtäkkiä asiat alkoivatkin rytistä eteenpäin. Yhtäkkiä meillä olikin jälleen mahdollisuus omaan paikkaan ja sitä myötä monia asioita, joista oli saatava juttu lehteen. Kuten sanonta kuuluu; lopussa kiitos seisoo. Niin myös tässä, oman alueen etsintä asiassa. Päämäärä, mitä on odotettu, toivottu ja kaivattu koko yhdistyksen puolitoistavuotisen olemassaolon ajan on toteutunut. Meillä on oma alue! Miten siihen päästiin, selviää tämän lehden sivuilta. Mukavaa tutkimusmatkaa! Sitä ennen; malja alueellemme! Sisällysluettelo 2 Painavia sanoja puheenjohtajalta 3 Yhteystiedot 4 Sadusta totta?! Osa 4 4 Vuosikokous 5-6 Hallitus 7 Tiivistetty toimintakertomus 2012 8-9 Keväthetkiä 10 Tutustutaan Harriin 11 Ylimääräinen yleinen kokous 12 Oma paikka! 13-14 Liittokokous terveiset 15-16 Oman Paikan nimen valinta 16 Miten valmistan 17 Nuoret karavaanarit 18 Kasvavat karavaanarit 19 Kuka, Mitä, Häh? 20 Arja 2

Painavia sanoja puheenjohtajalta On tullut jälleen se vuodenaika, jota jokainen karavaanari on odottanut reilut puoli vuotta. Tämähän tarkoittaa, että suvi on tullut Pohjolaankin. Kiireet matkailuajonevojen ympärillä kiihtyy; tehdään matkasuunnitelmia ja muuta karavaanikesään liittyvää. Mutta mitä onkaan tapahtunut vuoden 2013 toukokuussa Ydin-Hämeelle? Yhdistyksen ylimääräinen yleiskokous päätti yksimielisesti antaa allekirjoittaneelle oikeudet allekirjoittaa vuokrasopimus, jolla yhdistys sai pitkäaikaisella sopimuksella oman maatilan 1.6.2013 alkaen haltuunsa. Tätä hetkeä olemme rakentaneet reilut puolitoista vuotta, mikä sinänsä on hyvin lyhyt aika nuorelle yhdistykselle. Matkan varrella on tietysti ollut pettymyksiäkin, mutta aina niistä on noustu. Ja varmasti näitä pettymyksiä tulee vielä ja pitääkin tulla. Mutta 1.6.2013 on todella tarkoitus alkaa kunnostamaan Janakkalan kunnassa olevaa maatilaa meille sopivaksi karavaanialueeksi. Monien vaiheiden jälkeen olemme onnistuneet löytämään meitä lähes kaikkia kiinnostavan paikan. Vuokranantajan kanssa yhteistyö on sujunut luontevasti; asioista on ollut helppo neuvotella ja luoda erilaisia fisioita siitä, kuinka mikin asia voitaisiin toteuttaa. Hänen apunsa on ollut meitä tukevaa ja näin meillä on hyvä usko tulevaisuuteen. Kun tällainen projekti aloitetaan, on hirmu määrä erilaisia asioita tehtävänä, jotta kaikki toimisi. Onneksi meillä on valmiina muutamia rakennuksia. Jopa peruskorjattu mummon mökki, josta alkuvaiheessa saamme oivan tukipisteen ja sosiaalitilat käyttöön. Lisäksi meillä on parinsadan neliön tallirakennus sekä pieni pihasauna. Näillä uskomme pärjäävämme pitkälle syksyyn. Tästä kokonaisuudesta on tarkoitus perustaa leirintä-alue, jonka toivomme olevan valmis niin, että vuoden 2014 toukokuussa voimme ottaa rajoitetusti ensimmäiset vieraat vastaan. Joukostamme löytyy kovia ammattilaisia rakentamiseen, suunnitteluun, hankintoihin sekä eri vastuualueitten ottajia, näin tavoite on mahdollista saavuttaa. Meillä on muutamia vahvuuksia alueen suhteen. Esimerkiksi maankuulu Tervakosken Puuhamaa on vain 5,5 km alueesta, Riihimäkeen on noin 10 km ja Hämeenlinnaan noin 20 km. Myös Turengin Kalpalinna on kohtuullisen matkan päässä. Alueemme sijaitsee Helsinki- Tampere moottoritien varressa, ainoastaan 2,5 km Tervakosken liittymästä Leppäkoskentietä. Tie alueelle on päällystetty perille asti. Toivotan Ydin-Hämeen uuden hallituksen tervetulleeksi uusin voimin seuraavalle toimintakaudelle. Yleiskokous osoitti, kuinka jäsenistö on kiinnostunut erilaisista vastuutehtävistä, sillä kokous piti sisällään monia äänestyksiä, joissa valittiin henkilöitä eri tehtäviin. Ja näin on hyvä, että vastuu kiertää vuosittain ja saamme uusia tuulia päätöksiin. Oman alueen onnistumiseen jäsenistöllä on vahva usko ja luottamus keskuudessaan. Teitä kaikkia tarvitaan ihan varmasti, kun kunnostamme alueen uuteen uskoon. Myös jäsenmäärämme uskomme nousevan alueen johdosta. Toivotamme kaikki uudet ja vanhat karavaanarit mukaan ensi kevään karkeloihin kanssamme. Hanski 3

Yhteystiedot SF-Caravan Ydin-Häme ry JÄSENLEHTI 2/2013 2.vuosikerta Julkaisija SF-Caravan Ydin-Häme ry Kuusitie 5 D 13720 Parola pj Hannu Anttonen 040-5086498 Päätoimittaja Arja Oja 050-3508933 arjaoja2@gmail.com Taitto Kasper Oja 044-3092229 kasper.oja@gmail.com Lehden ilmestymisajat 3/2013 syyskuu 2013 1/2014 tammikuu 2014 2/2014 toukokuu 2014 Aineistoaikatulu 3/2013 Syyskuu 10.pv mennessä 1/2014 tammikuu 10.pv. mennessä Aineistot sähköisesti arjaoja2@gmail.com Muu aineisto Arja Oja Marunantie 2 04300 Tuusula Kannen kuva Arja Oja Pihasauna omalla alueella Sadusta totta?! Osa 4 Huomaatteko, otsikon kysymysmerkin perässä on huutomerkki? Kyllä, satu alkaa olla totta! Koppikansalaisten talvi ja kevät sujuivat rauhalliseen tahtiin alueella, jonne he olivat talven viettoon asettuneet. Valon lisääntyessä ja kevätauringon lämmittäessä ensimmäisillä säteillään, alkoivat he viihtyä yhä enemmän yhdessä ulkona toistensa seurasta nauttien. Omat tuolit kannettiin ryhmään, joka liikkui lössinä sinne, minne aurinko kulloinkin lämpöään loi. Oli siinä varmasti oravilla ja muilla sivusta seuraajilla ihmettelemistä, mikä on tuo laji, joka noin aurinkoa palvoo, että vilttiin kääriintyneenäkin on kaikki säteet kerättävä. Lumet alkoivat sulaa ja lössi alkoi viihtyä aamusta iltaan ulkona pälvipaikkoja hyödyntäen ja yhteisistä kahvihetkistä nautiskellen. Ja myös kielenkannat alkoivat sulaa kohmeesta, ainakin päätellen siitä jatkuvasta naurunremakasta, mitä tuo lössi sai aikaan. Mutta kyllä puheissa oli vakavaakin aihetta, nimittäin tulevaisuus, joka oli hyvin avoin. Erilaisia vaihtoehtoja siinä mietittiin ja joitain niistä suunniteltiin pitkällekin, mutta mitään suurempaa ei ollut näköpiirissä. Se tuli kuitenkin selväksi, että lössi halusi pysyä yhdessä. Keväällä koppikansalaiset osallistuivat vuosittaiseen suureen kokoukseensa. Kun muut asiat oli saatu purtua, keskusteltiin jälleen siitä, miten oma alue mahdollistuisi monien pettymysten jälkeen. Kokouksen lopuksi he päättivät hieman luopua vaatimuksista, josko se oma paikka siten paremmin löytyisi. Ja kuinka ollakaan, heti tärppäsi! Seuraavan viikon aikana mahdollista tulevaa paikkaa käytiin katsomassa useilla kokoonpanoilla ja viralliset neuvottelut potkaistiin käyntiin. Innostus nousi neuvottelujen edetessä; olisiko se nyt tässä? Meidän oma paikka? Tulisiko sadusta totta? Oman paikan odotusaika on tuntunut toisaalta pitkältä, toisaalta aika on mennyt todella nopeasti. Mutta toivon ei ole annettu koskaan kuolla. Järjestettiin toinen suuri kokous, jossa yksimielisesti päätettiin, että tässä se on! Yhtäkkiä asiat olivat lähteneet vyörymään pikavauhtia; kuukausi edellisestä suuresta kokouksesta, missä tulevaisuus oli ollut vielä aivan auki, meillä olikin nyt oma alue! Innostusta koppikansalaisten kesken on nyt roppakaupalla. Pian, aivan pian, kopit siirtyvät kauan odotettuun omaan paikkaan oma logo kylkeen liimattuna. Paljon on kuitenkin työtä vielä jäljellä, ennen kuin satu saadaan lopulliseen päätökseen. Arja Oja 4

Sääntömääräinen vuosikokous Vähän alle puolet yhdistyksen koko jäsenmäärästä kokoontui sunnuntaina iltapäivällä14.4.2013 Lammille Osuuspankin kokoustiloihin sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Ennen varsinaista kokousta, kahvinjuonnin ja pullansyönnin jälkeen, Pasi Hjelm POP-vakuutuksesta kertoi tästä uudesta vakuutusyrityksestä, sen vakuutusvaihtoehdoista ja netissä toimivuudesta. Yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Anttosen avattua kokouksen päästiin järjestäytymään. Kokousväki valitsi yksimielisesti kokouksen puheenjohtajaksi Matti Vuorisen ja sihteeriksi Arja Ojan. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jari ja Katja Leskinen, ja ääntenlaskijoiksi Irkka Raittinen ja Jenni Laurell.... kun puhee njohtaja puhu u. Kokousväki tarkkana... Kokouskutsu oli lähetty jo kuukautta aiemmin jokaisen jäsenen henkilökohtaiseen sähköpostiin, saman ajan se oli ollut myös yhdistyksen kotisivuilla, joten kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Tämän jälkeen käytiin läpi toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2012, minkä jälkeen myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Hallitus esitti vuosikokoukselle palaamista takaisin kuuden jäsenen hallitukseen, minkä kokousväki katsoi hyväksi ratkaisuksi. Hallituksesta oli erovuorossa Merja Niemi, Pentti Oksanen, Tapio Rinta-Jyllilä ja Tuula Jokinen, joka oli eronnut jo aiemmin. Uusiksi hallitusjäseniksi oli ehdolla Matti Neuvonen, Harri Valkeinen, Merja Niemi, Pertti Toivonen ja Jari Leskinen. Ääntenlaskijat pääsivät töihin ja niin yhdistyksemme hallitusjäseneksi kaudelle 1.5.2013-30.4.2015 valittiin Matti Neuvonen, Harri Valkeinen ja Merja Niemi. Kokouksen sihteeri Arja Oja ja puheenjohtaja Matti Vuorinen työssään. 5

30.4.2014 päättyvälle kaudelle valituista hallitusjäsenistä erosi 30.4.2013 Timo Siivonen, Ritva Luumi oli eronnut jo aiemmin. Tilalle yksivuotiskaudelle tarvittiin yksi henkilö ja ehdolla oli Pertti Toivonen ja Jari Leskinen, joten päästiin taas äänestämään ja valituksi kaudelle 1.5.2013 30.4.2014 tuli Pertti Toivonen. Sihteeri Arja Oja esitteli toimintasuunnitelman ja taloudenhoitaja Jenni Laurell talousarvion vuodelle 2013, mitkä molemmat hyväksyttiin ja vahvistettiin. Kun muita kokoukselle esitettyjä asioita ei ollut, päästiin vapaampaan keskusteluun. Kokous keskusteli mm. siitä tarvitseeko omaa aluetta etsittäessä pitää edelleen vaatimuksena järven läheisyyttä. Kokous tuli siihen tulokseen, että vesistöä ei pidetä enää välttämättömänä, jolloin mahdollisuudet löytää oman alueen paikka kasvavat. Lopuksi kokouksen puheenjohtaja Matti Vuorinen kopautti kokouksen päättyneeksi. Moni evästi itseään vielä pullalla ja kahvikupposella ennen kotiinlähtöä. Ääntenlaskijat Jenni Laurell ja Irkka Raittinen työssään. Teksti Arja Oja Kuvat Arja Oja, Hannu Anttonen Uusista hallitusjäsenistä kaksi: Pertti Toivonen ja Harri Valkeinen. Vanha ja uusi hallitus ja toimihenkilöt juhlistivat toisten viimeistä ja toisten ensimmäistä kokousta kahvin ja kakun merkeissä huhtikuun lopussa. 6

Hallitus Lehden toimitus pyysi hallitusjäseniä hieman valottamaan taustaansa ja vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: Caravan jäsennumero / karavaanari mistä lähtien? Kotipaikka? Perhe? Ikä? Kengän numero? Lempiruoka Hannu Anttonen puheenjohtaja 0405086498 hannu.anttonen@gmail.com (hannu.anttonen@suomi24.fi) 69857-0 Parola On lapsia, lapsenlapsia ja minä. Kokemusta on, ikä on vain numeroita. Aika pieni. Nakit kaikissa muodoissaan 119047-0 Lammi Vaimo Niina ja lapset Miikka, Miili ja Tuuli Ikinuori 43 Grilliruoka, liha Matti Vuorinen Varapuheenjohtaja 0400340660 matti.vuorinen@armas.fi 111266-0 / vuodesta 1990 alkaen Tuusula Viisi aikuista lasta, neljä sijaislasta ja yksi lapsenlapsi. Puoli vuosisataa juuri täyttynyt. 36 Arja Oja Medium kypsennetty sihteeri naudanlihapihvi valkosipulivoilla 0503508933 arjaoja2@gmail.com 128252 / vuodesta 2008 lähtien Hollola vaimo Satu, lapset Niko, Sara-Maarit ja Toni 45 sopiva maukas Harri Valkeinen 0445091267 valkeinen.harri@gmail.com 104401-1 / noin vuodesta 2000 alkaen Tyrväntö Mies Pepe, tytär Mira ja kaksi koiruutta; 8v Topi chihuahua ja ½v Tyyne kääpiösnautseri. Hyvässä iässä Siro 38 Merja Niemi Yleensä ottaen kaikkiruokainen, 0405042508 paitsi tillilihaa en suuhuni laita. mepaniemi45@ovi.com 143270 Hausjärvi perhettä on hyvä keski-ikä 46 kaikki 1104 / 1970 Hämeenlinna vaimo 67 42 kaikkiruokainen Pertti Toivonen 0400912982 toivonen.pertti@luukku.com Matti Neuvonen 0400811712 matti.neuvonen@pp.inet.fi 7

TIIVISTETTY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Yleistä SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin yhdistys rekisteröitiin 20.1.2012. SF-Caravan ry:n liittokokous hyväksyi yhdistyksen liiton varsinaiseksi jäseneksi 20.5.2012. SF-Caravan Ydin-Häme ry:n nimellä yhdistys on rekisteröity 15.11.2012 lähtien. Yhdistyksen oma logo julkistettiin 1.12.2012. Yhdistyksen kokoukset Yhdistys on pitänyt ylimääräisen yleisen kokouksen Lammilla 11.3.2012. Kokous vahvisti yhdistyksen uudeksi nimeksi sähköpostiäänestyksen voittaneen nimen: Caravan Ydin-Häme. Kokous käsitteli myös Porraskosken alueen vuokraamista Hämeenlinnan kaupungilta, sittemmin asiassa tuli esteitä ja asia jouduttiin jättämään loppuvuodeksi lepäämään. SF-Caravan ry:n liittokokous hyväksyi yhdistyksemme liiton varsinaiseksi jäseneksi 20.5.2012. Yhdistys on pitänyt sääntömääräisen vuosikokouksen Lammilla 22.4.2012. Kokouksessa oli läsnä 20 äänioikeutettua jäsentä. Kokous päätti laajentaa hallituspohjaa hallituksen esityksen mukaisesti kahdella jäsenellä, jolloin hallitusjäsenten lukumääräksi tuli kahdeksan henkilöä. Hallitus Koska 11.12.2011 pidetty yleinen kokous oli valinnut hallitusjäsenet toimikaudeksi 11.12.2011-30.4.2013 ja 11.12.2011-30.4.2014 erovuoroisia hallitusjäseniä ei ollut. Sääntömääräinen vuosikokous 22.4.2012 valitsi lisäksi äänestämällä kaksi uutta hallitusjäsentä, joista toinen valittiin arvalla erovuoroiseksi keväällä 2013. Hallitusjäseniksi kaudelle 11.12.2011-30.4.2013 oli valittu Tapio Rinta-Jyllilä, Pentti Oksanen ja Merja Niemi. Hallitusjäseneksi kaudelle 1.5.2012-30.4.2013 valittiin Tuula Jokinen (erosi 5.9.2012). Hallitusjäseniksi kaudelle 11.12.2012-30.4.2014 oli valittu Matti Vuorinen, Arja Oja ja Ritva Luumi (erosi 30.8.2012). Hallitusjäseneksi kaudelle 1.5.2012-30.4.2014 valittiin Timo Siivonen. Hallitus on pitänyt vuoden 2012 aikana kymmenen kokousta. Yleinen kokous 11.3.2012 vahvisti yhdistyksen uudeksi nimeksi Caravan Ydin-Häme ry. Kokouksen puheenjohtajana ja sihteerinä toimivat yhdistyksessä vastaavissa tehtävissä toimivat Hannu Anttonen ja Arja Oja. 8

Jäsenet Yhdistyksen liityttyä 20.5.2012 SF-Caravan ry:n jäseneksi, jokaisen aiempi jäsenyys yhdistyksessä raukesi ja jokaisen tuli liittyä liiton kautta SF-Caravan Ydin-Häme ry:n jäseneksi. 31.12.2012 yhdistyksellä oli 29 pääjäsentä ja 7 rinnakkaisjäsentä. Oman alue Oman alueen etsintää on jatkettu koko vuoden 2012 ja jäsenet ovat osallistuneet etsintään ahkerasti. Vaatimuksena on pidetty alueella valmiiksi olevaa vesi- ja sähköjärjestelmää, samoin oma ranta on katsottu tärkeäksi. Neuvotteluja Hämeenlinnan kaupungin kanssa Porraskosken vanhan koulun alueesta on pidetty yllä, mutta toivottavaan lopputulokseen ei ole päästy. Tiedotus Yhdistyksen omat nettisivut www.caravan-ydinhame.fi avattiin 5.4.2012. Yleisten sivujen lisäksi kotisivuilla on jäsenistön ja hallituksen omat sivut. Tiedotus jäsenistölle on pidetty mahdollisimman avoimena ja jäsenistö ajan tasalla tapahtumien kulusta. Kaikki ajankohtaiset asiat sekä jokaisesta hallituksen kokouksesta laadittu tiedote on lähetetty jokaisen jäsen henkilökohtaiseen sähköpostiin. Jäsenistö on päässyt osallistumaan päätöksentekoon mm. ehdottamalla yhdistykselle uutta nimeä ja logovaihtoehtoja, ja sitten äänestämällä sähköpostitse näistä vaihtoehdoista. Yhdistyksen nettisivuilla ilmestyy jäsenlehti, joista ensimmäinen julkaistiin 31.5.2012 ja toinen 24.9.2012. Lehdet jäävät kotisivujen arkistoon. Lehden päätoimittaja on Arja Oja. Ensimmäisen lehden taittaja on Ritva Luumi, toisen lehden taittaja on Kasper Oja. Jäsenet ovat osallistuneet ahkerasti lehden juttujen tekoon. Lehti on lähetetty sähköpostilla liiton toimistoon, liittohallitukselle ja kaikkien jäsenyhdistysten puheenjohtajille ja sihteereille. Yhdistyksellä omat facebook sivut avattiin 28.5.2012, sivuista vastaa Harri Valkeinen. Pikkujouluissa 1.12.12 julkistettiin oma logo. Kuvassa oikealla logo-idean isä Matti Neuvonen. Tapahtumat Itse järjestettyjä tapahtumia kokousten lisäksi olivat yhdistyksen 1-vuotis juhlaristeily lokakuussa, Halloween tapahtuma Vantaan Tallilla ja Pikkujoulu Hausjärvellä. Toimintakertomuksen tiivisti Arja Oja Pikkujouluissa 1.12.12 saivat kunniakirjan yhdistyksen hyväksi eri aloilla kunnostautuneet. Kuvassa vuorossa Jari Leskinen, vuoden 2012 sopimushankkija. Yhdistyksen oma logo julkistettiin 1.12.2012. 9

Keväthetkiä Vantaan Tallilla nautittiin yhdessä kevätauringosta ja tuoliryhmä siirtyi auringon mukaan seuraavaan paikkaan. Juttu ja nauru raikui ja jatkui, vaikka ihmiset vaihtuivat. Istuimeksi kelpasi paremman puutteessa vaikka kottikärryt. Yhteinen kahvihetki kevätauringon helliessä saaden kaikki hyvälle tuulelle, vai olisiko iloisten ilmeiden syy sittenkin hyvässä seurassa? 10

Tutustutaan Harriin Harri Valkeinen on uusi hallituksemme jäsen ja webbisivujemme (kotisivujemme) pääkäyttäjä. Viimeksi mainittu pesti pitää sisällään sivustojen ylläpidon, jäsenien lisäämisen ja poistamisen, jäsentietojen ylläpidon sivustolle, hallituksen tiedotteiden julkaisemisen sekä muiden tapahtuminen ja tiedotteiden julkaisun. Siviilityönään Harri on palvelukoordinaattori Päijät-Hämeen koulutuskorsernissa, ollut jo parikymmentä vuotta. Pääpaino on oppimiskeskus Fellmannian alue ja sen aulapalvelut, sen lisäksi hänen vastuualueenaan on Tieto- ja kirjastopalveluiden tietotekninen yksikkövastuu. Kokous- ja asiakasvieraita siis käytännössä otan vastaan, katson että kaikki toimii, toteaa Harri. Harri asuu perheineen omakotitalossa Hollolan Pyhäniemessä, Hollolan kirkon kupeessa. Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme lasta; Niko 16v, Sara-Maarit 13v ja Toni 10v. - Harrastuksia ei karavaanariuden lisäksi tällä hetkellä ole. Nyt on nautittu vapaasta, kun monta vuotta harrastuksena oli lapsien kuskailu urheilukentille, niin nyt voi harrastella vaan tätä olemista. Harri reissailee perheineen vaunulla kesät, sillä heillä on sen verran suuri piha, missä vaunu mahtuu hyvin olemaan ja siitä on sitten helppo lähteä reissun päälle. Talvet he pysyvät alueella paikallaan. Lapset lähtevät mielellään vaunulle, varsinkin jos kavereita on tiedossa. - Harrastuksiin voisin sen verran vielä liittää, että vanha omakotitalo on tietysti varmaan yksi ikuinen harrastus. Sen myötä sitä karavaanarielämääkin harrastetaan, että silloin kun ei tarvitse tehdä remonttia, niin sitten lähdetään vaunulle. Harri on aloittanut karavaanarielämän 2007 ja alkusykäyksen tähän antoi seuraava tapahtuma: - Olimme Naantalissa ja meillä oli mökki vuokrattuna. Serkkutyttö sitten soitteli, että ovat tulossa asuntoautolla Naantaliin päin. Meidän aika vuokramökissä kuitenkin juuri umpeutui, ja koska oli menossa paras lomakausi, niin yhtään mökkiä ei saatu mistään. Joten oli pakko pakata tavarat ja lähteä kotiin, ja ilmoittaa serkulle, ettei voitu jäädä. Silloin sanoin vaimolleni Satulle, että seuraavan kerran kun tullaan, niin sitten on vaunu perässä; jos innostaa olla, niin jäädään ja jos ei, niin laitetaan koukkuun ja lähdetään. Harri toivoo muiden yhdistyksen jäsenten tavoin, että se oma alue löytyisi. Lisäksi toiveena on, että lapset innostuisivat olemaan mukana vielä muutaman vuoden. Harrin periaatteena on toteuttaa käytännössä karavaanari on kaikkien kaveri ajatusta, hän ainakin yrittää tulla kaikkien kanssa toimeen. Hän on huomannut, että karavaanari piireissäkin muodostuu kaikenlaisia kuppikuntia, on kyräilyä ja selän takana puhumista. - Minä aion edelleen noudattaa omaa linjaani, että seurustelen kaikkien kanssa, kaikkien ei tarvitse olla samaan aikaan paikalla, mutta en anna kenenkään valita kavereitani. Jos jotain ahdistaa se, että olen jonkun toisen kaveri, saa ahdistaa, mutta se ei vaikuta mielipiteeseeni. Harri itse ei osannut sanoa itsellään olevan mitään lempilausetta tai hokemaa. Vaimolta asiaa tiedusteltaessa, hän vastasi heti Harrin hokemaksi Kyllä kulta!. Harria haastatteli Arja Oja Harri tulevan oman alueen maisemissa. Kuva Arja Oja 11

MITÄ TAPAHTUI YLIMÄÄRÄISESSÄ YLEISESSÄ KOKOUKSESSA? Ydin-Hämeen jäsenet oli kutsuttu ylimääräiseen yleiseen kokoukseen Lahden Fellmanniaan 13.4.2013. Kokouksessa oli vain yksi aihe: oma alue. Yhdistyksen puheenjohtaja ja sihteeri valittiin myös kokouksessa hoitamaan samoja hommia. Pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijatkin valittiin, mutta ei heistä sen enempää, mennään varsinaiseen asiaan. Puheenjohtaja Hannu Anttonen kertoi mahdollisen oman alueen tilanteen edenneen vauhdikkaasti sen jälkeen, kun varsinaisessa vuosikokouksessa kuukausi aiemmin päätettiin luopua tulevan oman alueen vesistövaatimuksesta. Heti samana päivänä jäsenemme Jari Friman oli löytänyt mahdollisen oman alueen paikan, jota oli käyty porukalla pari kertaa katsomassa. Paikka vaikutti heti niin kiinnostavalta, että vuokra- ja rahoitusneuvottelut oli aloitettu välittömästi. Nyt vuokrasopimusta oli valmisteltu tiiviisti yhdessä meidän edustajien (Hannu Anttonen, Matti Neuvonen, Matti Vuorinen) ja vuokranantajan kanssa ja kaikki asiat oli selvitetty valmiiksi, jotta vuokrasopimus voitaisiin allekirjoittaa alkavaksi 1.6.2013. Kokousta edeltävänä päivänä oli vuokranantajalta saatu oma vuokrasopimus ehdotus, joka ei sisältänyt juurikaan muutosta omaan ehdotukseemme. Vuokra-aika on pitkä ja pari ekaa vuotta saisimme helpotusta vuokraan, jolloin olisi huomioitu alueella tekemämme kunnostustyöt. Puheenjohtaja kehotti kuitenkin harkitsemaan alueen ostoa tulevaisuudessa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Puheenjohtaja kertasi alueen kunnostamista varten otettavan lainan ehdot ja takaisinmaksukuvion. Hallituksen ajatuksena on, että lainasummalla kunnostetaan alue niin, että ensi keväänä voidaan ottaa vastaan vierailijoita virallisesti alueelle. Muu rahoitus koostuisi ennen vieraiden tuomaa tuloa kausipaikkamaksuista, mainostuloista ja avustuksista. Hallituksen esityksen mukaisesti kokous päätti yksimielisesti hyväksyä vuokrasopimuksen Janakkalassa sijaitsevan yksityisen omistaman määräalan ja sillä sijaitsevien rakennusten vuokraamiseksi ja antaa puheenjohtaja Hannu Anttoselle valtuudet allekirjoittaa vuokrasopimus. Sitten vielä päätettiin muistakin raha-asioista, kuten kausipaikka- ja vuorokausimaksusta. Ja koska alueella tulee olemaan paljon töitä, jaettiin niitä vastuualueisiin ja kullekin vastuualueelle valittiin vastuuhenkilöt. Innostus oli suurta eikä vastuuhenkilöitä ollut vaikeuksia löytää. Eikä kukaan varmasti jää toimettomaksi, jokaiselle löytyy varmuudella jotakin tekemistä. Nyt pitää kuitenkin malttaa vielä lapion ja pensselin esiin ottamista, mutta suunnittelemisen voi aloittaa heti! Teksti ja kuvat Arja Oja Kokouksessa mukana olleet saivat olla päättämässä ja todistamassa historiallista hetkeä, kun Suomeen päätettiin perustaa uusi leirintäalue. 12

ON JUHLAN AIKA! MEILLÄ ON OMA PAIKKA! Ja kuinka ollakaan; heti samana iltana jäsenemme Jari Friman meni katsomaan netistä, olisiko siellä tarjolla uusittuihin kriteereihin mahdollisesti sopivaa paikkaa. Ja siellähän se odotti löytäjäänsä; meidän tuleva oma alue! Vaikka eihän sitä silloin vielä tiedetty. Heti ilmoituksen nähtyään Jari oli soittanut siinä olevaan numeroon ja saanut lisätietoa, mikä nostatti kiinnostusta. Pian suurehko joukko jäseniämme olikin jo tutustumassa paikkaan, ja muutamaa päivä myöhemmin vielä suurempi joukko. Taisi aika monen mielessä kyteä kiinnostus, toisaalta mukana oli myös skeptisyyttä, sillä niin monia paikkoja oli jo käyty katsomassa, ja aina syystä tai toisesta asia oli rauennut. Navetan sisätilojen suunnittelu vetää välillä vakavaksi. Porukalla suunnitellaan leikkikentän ja vaunujen paikkoja. Yhdistys on ollut olemassa puolitoista vuotta ja koko se aika - ja jo ennen sitä on etsitty ja toivottu omaa aluetta. Asetettuja kriteereitä täyttävää ja budjettiin sopivaa aluetta ei kuitenkaan ahkerasta etsinnästä huolimatta ollut löytynyt. Tärkeä päätös alueen löytymisen kannalta tehtiin vuosikokouksessa 14.4.2013. Tuolloin päätettiin löyhentää alueen kriteereitä niin, ettei oma ranta olisi enää välttämätön. Tämä paikka vaikutti kuitenkin sopivan meidän tarkoitukseen niin hyvin, että vuokraneuvottelut ja toisaalla myös rahoitusneuvottelut aloitettiin jo ensimmäisen tutustumiskäynnin jälkeen. Päätökseen vaikutti osaltaan myös alueen sijainti keskeisellä paikalla jäsenistöömme nähden. Alue sijaitsi myös tulevia vieraitamme ajatellen hyvällä paikalla; Helsinki-Tampere moottoritieltä vain 2,5 kilometriä päällystettyä teitä ja olet perillä. Keskustelut, neuvottelut ja suunnittelut alueen suhteen jatkuivat. Neuvottelut etenivät erittäin hyvässä hengessä, ja mitä enemmän suunnitelmat selkiytyivät, sitä innokkaammiksi ja positiivisemmiksi muuttuivat keskustelut jäsenten kesken. Alkoi tulla usko siihen, että tässä se nyt on, etsinnän tulos, meidän oma paikka. 13.5.2013 neuvottelut olivat siinä pisteessä, että vuokrasopimusluonnos voitiin esitellä ylimääräiselle yleiselle kokoukselle, joka hyväksyikin yksimielisesti paikan vuokrauksen. Tällaiselta näytti kenttä, jonne vaunut tulevat, kun kävimme aluetta ensimmäisen kerran katsomassa huhtikuun puolessa välissä. Alueen "löytänyt" Jari Friman katsomassa navettarakennusta ja varmasti myös jo suunnittelemassa, miten siitä saataisiin alueen päärakennus... Näkymä kentältä alueen rakennuksiin. 13

Vuokrasopimuksen allekirjoituspäiväksi sovittiin 18.5.2013. Suuri joukko jäsenperheitä tulikin juhlistamaan tärkeää päivää, jonne oli kutsuttu myös naapureita, joille voitaisiin kertoa suunnitelmistamme ja karavaanarielämästä yleensäkin. Kahvituksen lomassa käytiin aluetta ja sen rakennuksia läpi, ja ennen kaikkea suunniteltiin tulevaa. Oman alueen pihapiiri. Kahvia ja pullaa, olkaa hyvät. Alueella sijaitsee suuri navettarakennus, pieni peruskorjattu asuinrakennus ja pihasauna. Navettarakennukseen valmistuu vastaanotto, saunatilat, keittiö- ja saniteettitilat sekä yhteiset oleskelutilat. Lapset ja nuoret saavat tilansa ainakin toistaiseksi asuin-rakennuksesta, jossa on heti käytössä myös suihku, wc ja keittiö. Myös pihasauna saadaan pian käyttöön. Kenttäalue rakennetaan aluksi noin 40 matkailuajoneuvolle, ja lapsille tehdään oma leikkikenttä vaunualueen välittömään läheisyyteen. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu uima-altaiden teko, grillikodan rakentaminen ja suuren navetan ylisten hyötykäyttö. Vieraana tuleva naapuri (toinen oikealta), joka toivotti meidät tervetulleeksi ja me puolestamme hänet tervetulleeksi tutustumaan meihin lisää. Hetki oli suuri, kun oman alueen vuokrasopimus allekirjoitettiin alkamaan 1.6.2013, allekirjoittajina vuokranantaja Riku Jaakonsaari ja yhdistyksemme puheenjohtaja Hannu Anttonen. Kyllä sille kannatti malja nostaa! Asiat olivat sujuneet pikavauhtia; oli kulunut vain reilu kuukausi vuosikokouksen päätöksestä jättää vesistövaatimus pois ja meillä oli jo oma alue! Seuraavaksi valitaan omalle alueelle nimi ja kesäkuussa siirrämme vaunut ja autot omalle Janakkalan Leppäkoskella sijaitsevalle alueelle. Muutostyöt on jo aloitettu, ja vaikka työtä on paljon, teemme sen innokkaalla karavaanarihengellä, jotta olemme keväällä 2014 valmiina ottamaan vastaan teidät, hyvät vieraat! Vuokrasopimuksen allekirjoitus 18.5.2013, allekirjoittajina vuokranantaja Riku Jaakonsaari ja yhdistyksemme puheenjohtaja Hannu Anttonen. Usean ihmisen pienistä haaveista on tullut yhteinen mahtava todellisuus puolessatoista vuodessa! Vuokrasopimuksen allekirjoittamisen kunniaksi nostimme yhdessä maljan. Kuvassa vuokranantaja Jaakonsaaren perhe ja pj Hannu Anttonen. Teksti ja kuvat Arja Oja Rikun kanssa neuvotteluihin osallistuneet työryhmäläiset Hannu Anttonen, Matti Neuvonen ja Arja Oja. Kuvasta puuttuu Matti Vuorinen. 14

Liittokokous terveiset Ydin-Hämeen kokousedustajat Hannu Anttonen, Matti Vuorinen, Arja Oja ja Mauri Oinonen suuntasivat auton nokan Lammilta kohti Kuopiota aamulla klo 9.00. Pitkän matkan kestäessä oli hyvää aikaa keskustella oman alueen asioista, toki paljon muutakin asiaa oli keskusteltavana. Koska Vuorisen Matti oli ensimmäistä kertaa liittokokousedustajana, niin kokeneemman oikeudella valmistelin häntä uuteen kokemukseen. Kuopiossa olimme noin klo 14 aikaan. Ilmoittauduimme Rauhalahden Matkailukeskuksessa, josta matka jatkui kohti hotellia. Syötyämme matkasimme takaisin Rauhalahden alueelle illanviettoon muiden liittokokoukseen tulleiden karavaanareiden kanssa. Saimme kertoa useille hienot uutisemme oman alueen suhteen. Lauantaina klo 9.00 oli liittokokouksen viralliset avajaiset ja klo 10.00 oli yhdistysten puheenjohtajat ja muutkin kutsuttu pariksi tunniksi palaveriin. Liiton puheenjohtaja Juha Hämäläinen kertoi menneistä ja tietysti ennen kaikkea tulevaisuudesta, sekä kaikkia yhdistysten puheenjohtajia askarruttavasta uudesta leirintäalueen turvallisuusohjeistuksesta. Tulevaisuuden päällimmäisenä asiana on liiton 50 v juhlavuosi 2014 ja siihen liittyvät tapahtumat mm. Hämeenlinnassa. Juha kertoi, kuinka paljon on satsattu näkyvyyteen sekä historiikkiin. Kaiken kunniaksi tasavallan presidentti on juhlavuoden suojelija. Aikamoinen saavutus, kiitos puuhamiehille siitä. Historiikki on massiivinen ja taidolla koottu teos, jota Juha kehotti varaamaan alueille jo heti sen valmistuttua, tavoite on tänä syksynä. Teos on erittäin hyvä lahja esim. yhteistyökumppaneille tai muuten lahjaksi annettavaksi. Uuden turvallisuusoppaan julkistaminen, kuvassa kirjan tekijät liiton leirintä- ja turvatoimikunnan puheenjohtaja Markku Vänskä ja Pelastusalan keskusjärjestön SPEK:in edustaja. Etualalla tapahtumaa seuraa liiton puheenjohtaja Juha Hämäläinen. Toinen tärkeä asia oli uusi turvallisuusohjeistus, joka tilaisuudessa julkaistiin. Ohjeistus on tehty yhteistyössä Liittokokousehdokkaiden tentti, tentattavat teltan edessä vasemmalla. liiton leirintä- ja turvatoimikunnan puheenjohtaja Markku Vänskän ja Pelastusalan keskusjärjestön SPEK:in kanssa. Näin ollen kun pelastuslaitos tekee tarkastuksia alueille, on tämä teos lähtökohtana ja yhteisenä apuvälineenä yhteisesti sovituista asioista. Suurimpana muutoksena aiempaan ohjeistukseen on ehdottomasti uudet TURVAVÄLIT matkailuajoneuvojen välillä. Nyt voimaan tulevissa uusissa ohjeissa turvaväli 4 m määräytyy aina matkailuyhdistelmän uloimmasta kohdasta laskettuna, kuten teltan, terassin, veto-auton tai markiisin. Nämä kaikki muodostavat yhdessä sen osan, josta turvaväli mitataan. Lisäksi turvaväli on rakennukseen 8 m ja sähkölinjoihin 5m. Herrat liittokokousedustajamme Matti Vuorinen, Mauri Oinonen ja Hannu Anttonen jonottamassa liittokokouslounaalle. 15

Nämä uudistukset tuottavat varmasti joillakin alueilla todella vaikeita tilanteita. Ihmetyttääkin liiton toiminta ja jopa ajattelemattomuus yhdistysten kohdalta. Nyt joudutaan vähentämään paikkoja alueilta ja tekemään jopa kymmenientuhansien muutoskorjauksia. Siirtymä aikaa on ainoastaan vuoden 2014 loppuun. Henkilökohtaisesti olisin kyllä halunnut tehdä tämän tiimoilta enemmän yhteistyötä. Tietenkin turvallisuus on erittäin tärkeää meille, jota pitää kehittää aina. Mutta jos jossain alueilla tulee tästä muutoksesta hirmu lasku, ei asiaa ole hoidettu oikein loppuun. Toivonkin liiton kutsuvan meidät puheenjohtajat keskustelutilaisuuteen ja pohtimaan, kuinka asia voitaisiin hoitaa hienosti niin sanotusti maaliin. Sitten liittokokousväki kävi syömässä ja ehkä lepäämässäkin sillä alku illasta kokouspaikalla oli vuorossa liittohallitusehdokkaiden tentti. Kokousteltassa olikin hyvä meininki ja liittohallitusehdokkaat olivat Puheenjohtajamme Hannu Anttonen ilmoittamassa ensimmäistä kertaa Ydin- Hämeen edustajat paikalle liittokokoukseen. innokkaita kertomaan, miten he voisivat vaikuttaa liiton ja yhdistysten kehittymiseen ym tekemiseen. Myöhemmin illalla kokousteltta täyttyi ääriään myöten liittokokouslounaalle ja kokoustansseihin osallistujista. Sunnuntaina 26.5.13 oli varsinaisen kokouksen aika. Tärkeimmäksi asiaksi nousi henkilövaali. Ehdokkaita oli viisi ja liittohallitus paikkoja tarjolla kolme. Äänestyksen jälkeen valituksi tuli seuraavat henkilöt: Hanna Jokinen Kokemäen seutu, Kauko Meriläinen Lohenpyrstö ja Jari Valkeapää Liedon seutu. Onneksi olkoon valituille. Lopuksi hyväksyttiin jälleen uusi yhdistys suureen karavaanari perheeseen, Kaakon Cawerit ry, jonka jälkeen meidän matka takaisin kotipuoleen alkoi. Liittokokouksessa pj Hannu Anttonen ja sihteeri Arja Oja. Puh joht Hanski kuvat Arja Oja MIKÄ VASTASYNTYNEELLE NIMEKSI? Niin kuin aina vastasyntyneen kohdalla oli kyseessä sitten ihminen, lemmikki tai niin kuin nyt, caravanalue - nimen valinnan äärelle tulee pysähtyä. Pienestä alusta ei vielä tiedä, millainen siitä isona tuleekaan. Nimi tulee kuitenkin pysymään mukana aina, tosi harvoin sitä myöhemmin muutetaan. Jo hyvin lyhyen tuttavuuden perusteella pitäisi kuitenkin osata valita nimi, joka kantaa myös tulevaisuuteen. Ja sanotaanhan myös, että nimi on enne... Caravan-alueen kohdalla nimen valitsijoita on paljon. Toisaalta hyvä, sillä ehdotuksia kertyy monenlaisia, toisaalta vaikea, sillä myös mielipiteitä on monenlaisia. Ja kuitenkin vain yksi nimi voi tulla valituksi. Jäsenet antoivat alueelle seuraavat nimiehdotukset: Leppis-Caravan, Tervakosken Leppis-Caravan, Leppä-Keidas, Leppäkerttu, Ydinhelmi, Hämeenhelmi, Leppäkoski Caravan, Hämeensydän, Tippavaara, Ydin-Keidas, Hämeenkeidas, Caravan-Keidas ja Keidas-Caravan. Näistä ehdotuksista hallitus piti oman äänestyksensä, jossa jokainen sai ehdottaa kolmea nimeä ja jonka tulos oli seuraava (äänimäärä suluissa): Tervakosken Leppis-Caravan (1), Leppis-Caravan (3), Hämeensydän (3), Hämeenkeidas (3), Leppäkoski-Caravan (4) ja Hämeenhelmi (6). Puheenjohtajan päätöksellä jäsenistön äänestykseen menivät kaksi eniten ääniä saanutta eli Leppäkoski- Caravan ja Hämeenhelmi. Jäsenistön sähköpostiäänestys näiden kahden nimen välillä pidettiin 27.- 30.5.13. Kisa oli koko ajan erittäin tasainen. Äänestyksessä Leppäkoski-Caravan sai 9 ääntä ja Hämeenhelmi 10 ääntä. Näin SF-Caravan Ydin-Häme ry:n matkailuvaunualueen nimi on SFC HÄMEENHELMI Onnittelut! Arja Oja 16

Miten valmistan Niinan kevätpäivällisen Tarvikkeet: Maustettua porsaan sisäfilettä (700-800g), 5kpl porkkanaa, 3,5dl kanttarelleja (pakaste), 3,3dl ruokakermaa, 1dl ruohosipulia, 10-15 perunaa, oliiviöljyä, suolaa, mausteyrttiseos. Ota porsaan sisäfilee huoneenlämpöön n.1 tunti ennen kypsentämistä. Kypsennä uunissa 175c n.45 minuuttia kunnes sisälämpötila on +75c. Kääri liha folioon 10 minuutin ajaksi ennen tarjoilua. Sillä aikaa; MENU (4:lle hengelle) MAUSTETTU PORSAAN SISÄFILEE PAISTETUT YRTTIPORKKANAT KERMAINEN KANTTARELLIKASTIKE MAALAISRANSKALAISET Paistetut yrttiporkkanat; kuumenna ½ dl oliiviöljyä pannulla, lisää viipaloidut porkkanat, paista 10 minuuttia puolella teholla ja mausta lopuksi 2tl mausteyrttiseoksella ja 1 tl suolaa. Kermainen kanttarellikastike; kuumenna n.2rkl oliiviöljyä kattilassa, lisää kanttarellit, ruohosipulit ja kuumenna muutama minuutti ja lisää kerma ja anna kiehahtaa hetki, lisää suolaa n.1tl. Maalaisranskalaiset; Monitoimikoneella tai käsin leikkaamalla tee perunasuikaleita tai siivuja, n.3-4 perunaa /hlö. Jätä kuoret perunoihin. Paista paisto- ja friteerausöljyssä rasvakeittimessä perunoita 6-8minuuttia. Mausta sen jälkeen suolalla maun mukaan. Voit halutessasi tehdä keittoperunoita 1-2 perunaa /hlö. JA EI KUN SYÖMÄÄN! Teksti ja kuvat Niina ja Matti Vuorinen 17

Nuoret karavaanarit Aurinkoista ja lämmintä kesän alkua kaikille! Minä olen Niko Valkeinen ja toimin Ydin-Hämeen lehden nuortenosion vastaavana toimittajana tästä artikkelista lähtien! Ensimmäistä kertaa olen tämän tehnyt, joten kerronpa vähän itsestäni, vaikka luultavimmin olen melkein kaikille tuttu jo nyt. Nimi on siis Niko ja olen 16-vuotias, reipas poika. Asun Hollolassa, Lahden kupeessa. Persoonaltani olen ahkera, mukava, huumorintajuinen, luotettava ja ystävällinen. Harrastan tällä hetkellä isoskoulutusta, siellä olen ollut mukana vajaan vuoden. Ennen harrastin jalkapalloa noin viisi vuotta. Peruskoulu on minun osaltani ansiokkaasti ohi, ja on aika matkata kohti lukiota, joten hyviä peruskoulu aamuja niille, joilla niitä vielä on (: Jos teillä lukijoilla on hyviä ehdotuksia tuleviin nuortenosioihin, ideoita voi lähettää minulle sähköpostilla, facebookissa tai puhelimella. Otan vastaan mielelläni ehdotuksia, koska aina ei ole varmasti helppoa keksiä jotain yksittäistä aihetta tänne, laittakaa minulle myös nimiehdotuksia tälle nuortenpalstalle. Nämä ensimmäiset osat ovat varmasti vain perustietoa minusta ja Vantaan Tallin leirintä-alueesta. Sen jälkeen on vapaampaa juttua, siitä mistä me lapset ja nuoret olemme kiinnostuneet, ja varmasti osa aikuisistakin. Kuvia laitan myös juttuihin aiheeseen liittyen, omakuva tulee luultavasti jo seuraavassa lehtijutussa, tähän en sitä vielä kerennyt ottamaan. Tässä Niko viime syksyn Halloweeninä, josko seuraava lehti paljastaa, millainen kaveri sisältä paljastuukaan... Niko Valkeinen 044-251-9839 valkeinen.niko@gmail.com Tässä olikin ensimmäinen osio minun osaltani, juttua vain minusta, mutta kun pääsen kirjoittelun makuun kunnolla mukaan tulee myös jotain kiinnostavaa juttua. Kesää odotellessa :) Niko Lehden 1/2013 lastensivujen tehtävien vastaukset: Piilotetut sanat ovat: 1. KOIRA 2. KISSA 3. ASUNTOAUTO 4. PÄÄRYNÄ 5. HIIRI 6. HEVONEN 7. PELLE 8. VENE 9. KIRJA 10. KYNTTILÄ Ristikko: riville 12 muodostui sana ASUNTOVAUNU Kyllä hiiri voi saada juuston. 18

Kasvavat karavaanarit Ristikkotehtävän on teille tehnyt Aleksi Leskinen ja väritystehtävät Anni Lahdenperä ja Janna Leskinen. 19

Kuka, Mitä, Häh? Onko tässä kyse jo D-vitamiinin yliannostuksesta? Kuin kaksi marjaa! Kevättä rinnassa ja saappaissa! Satusetä! Ampu tuleeeeee! Veivaa, veivaa, veivaa...! Annetaan kaikkien kukkien kukkia! 20