HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
|
|
- Hannes Jokinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN Yhdistyksen tarkoituksena TARKOITUS on edistää JA TOIMINNAN ja tukea kristillistä LAATU toteuttamiseksi 1. ylläpitää kristilliseen yhdistys maailmankatsomukseen voittoa tavoittelematta perustuvaa kasvatusta. Hämeenlinnan Tarkoituksensa koulua, oppimäärää joka vastaavaa antaa asianmukaisen opetusta; luvan saatuaan peruskoulun 1-6 luokkien kristillistä 2. kasvatustyössä tukee opettajia, muuta henkilökuntaa sekä oppilaiden vanhempia kristillisessä lahjoituksia asianmukaisen Toimintansa ja tukemiseksi testamentteja, luvan saatuaan yhdistyksellä toimeenpanna sekä omistaa on oikeus myyjäisiä ja hallita ottaa ja toimintaansa vastaan rahankeräyksiä avustuksia, tarpeellista kiinteää irtainta omaisuutta. varten lähtökohtana ilmoituksesta Yhdistys on yhteiskristillinen, on ja jonka kaikille ydin kristityille on eikä ilmaistu yhteinen siten apostolisessa edusta perusta, mitään joka uskontunnustuksessa. tunnustuskuntaa. löytyy Raamatun Toiminnan 3 JÄSENET Yhdistyksen oikeuskelpoisia yhdistyksen tarkoituksen varsinaisiksi yhteisöjä, ja jäseniksi rekisteröityjä säännöt. voi sen yhdistyksiä hallitus hyväksyä ja säätiöitä, yksityishenkilöitä, jotka hyväksyvät yhteisö, Kannattavaksi joka haluaa jäseneksi tukea voidaan yhdistyksen hyväksyä tarkoitusta yksityinen ja toimintaa. henkilö tai oikeuskelpoinen 1
2 HÄMEENLINNAN hallitukselle Yhdistyksen KRISTILLISEN tai jäsenellä puheenjohtajalle, on oikeus erota KOULUN KANNATUSYHDISTYS tai yhdistyksestä pöytäkirjaan ilmoittamalla merkittävällä siitä kirjallisesti RY:N ilmoituksella kalenterivuoden yhdistyksen kokouksessa. päättyessä. Eron saanut jäsen on vapaa velvoitteistaan saman maksamatta Hallitus voi erottaa tai jos jäsenen on yhdistyksestä, aiheuttanut toiminnallaan jos jäsen on yhdistykselle jättänyt jäsenmaksunsa kannattavilta vahinkoa tai toiminut yhdistyksen sääntöjen vastaisesti. Varsinaisilta huomattavaa suuruudesta kaikille henkilöjäseniltä jäsenryhmälle ja kannattavilta päättää yhdistyksen yhteisöjäseniltä vuosikokous. perittävän jäseniltä jäsenmaksun sekä 4 YHDISTYKSEN Yhdistys pitää vuosittain KOKOUS yhden JA KOKOUSKUTSU Vuosikokous pidetään maalis-huhtikuussa varsinaisen hallituksen vuosikokouksen. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous määräämänä niin päättää, päivänä. katsoo äänioikeutetuista sen tarpeelliseksi, jäsenistä tai sitä kun hallitukselta vähintään yksi erityisesti kymmenesosa ilmoitettua (1/10) asiaa tai yhdistyksen varten kun hallitus siitä, kirjallisesti kun vaatimus vaatii. Kokous on esitetty on pidettävä hallitukselle. kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa jäsenellä Yhdistyksen yksi kokouksen kokouksissa (1) ääni. Kannattavalla päätökset on jokaisella tehdään jäsenellä henkilökohtaisesti yksinkertaisella on läsnäolo- läsnä äänten ja puheoikeus. olevalla enemmistöllä. varsinaisella Äänten ratkaisee mennessä arpa. tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, paitsi vaalin (7) sähköpostitse Hallitus vuorokautta lähettää jäsenen ennen kaikille varsinaista antamaan jäsenille kutsun osoitteeseen tai ylimääräistä yhdistyksen tai kokousta julkaisemalla kokouksiin joko kokouskutsun vähintään kirjeitse tai seitsemän yhdistyksen vuosikokouksen määräämässä sanomalehdessä. 2
3 vuosikokouksessa, HÄMEENLINNAN kolmekymmentä Mikäli yhdistyksen KRISTILLISEN (30) jäsen hänen vuorokautta haluaa on ilmoitettava saada KOULUN ennen jonkin asian käsiteltäväksi yhdistyksen KANNATUSYHDISTYS varsinaista siitä kirjallisesti kokousta. hallitukselle vähintään RY:N 5 VUOSIKOKOUS Yhdistyksen OKOUS 1. kokouksen vuosikokouksessa avaus käsitellään seuraavat asiat: valitaan todetaan tarvittaessa kokouksen kokouksen kaksi (2) puheenjohtaja, laillisuus ääntenlaskijaa päätösvaltaisuus sihteeri, kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa ja hyväksytään esitetään päätetään tilinpäätös, tilinpäätöksen kokouksen vuosikertomus esityslista vahvistamisesta ja tilintarkastajien ja vastuuvapauden lausunto 7. hallitukselle ja toimintasuunnitelma, muille vastuuvelvollisille talousarvio sekä jäsenmaksujen myöntämisestä 8. vahvistetaan kuluvalle kalenterivuodelle tilintarkastajien palkkiot suuruus valitaan käsitellään hallituksen kaksi muut (2) kokouskutsussa tilintarkastajaa jäsenet sääntöjen ja mainitut kaksi 6 :n (2) asiat mukaisesti varatilintarkastajaa 6 HALLITUS Yhdistyksen kuusi vuosittain (6) jäsentä puheenjohtajan toimintaa sekä kaksi johtaa (2) varapuheenjohtajan hallitus, varajäsentä. johon kuuluu Hallitus sekä yhdistyksen valitsee ottaa keskuudestaan kokouksessa tai valitut ulkopuoleltaan Kannatusyhdistyksen sihteerin, hallitus rahastonhoitajan toimii myös lainsäädännön ja muut tarvittavat tarkoittamana toimihenkilöt. johtokuntana. vuodeksi kerrallaan Johtokunnan nimeämällä kokouksissa edustajalla. on läsnäolo- ja puheoikeus opettajakunnan koulun 3
4 vuosittain HÄMEENLINNAN Ensimmäiselle Hallituksen on varsinaiset erovuorossa KRISTILLISEN toimintakaudelle jäsenet kaksi valitaan KOULUN yhdistyksen jäsentä. kolmeksi vuodeksi kerrallaan siten, että KANNATUSYHDISTYS kokous valitsee kuusi RY:N varsinaista ensimmäisen Valinnan jälkeen toimintakauden ratkaistaan arvalla jälkeen kaksi sekä jäsentä, kaksi jäsentä, jotka ovat jotka erovuorossa ovat erovuorossa jäsentä. toisen Hallituksen tarvittaessa toimintakauden varajäsenet jälkeen. vuosikokouksen hallituksen valitsemisjärjestyksessä. kokoukseen valitaan kolmeksi estyneen vuodeksi varsinaisen kerrallaan. jäsenen Varajäsenet sijaan yhdistyksen kutsutaan Hallituksen Hallitus kokoontuu toimintakausi puheenjohtajan on vuosikokousten tai hänen välinen estyneenä aika. varapuheenjohtajan pyytää. kutsusta tai kun vähintään kolme (3) ollessaan Hallitus on päätösvaltainen, sekä tämä mukaan kun lukien läsnä vähintään on puheenjohtaja puolet hallituksen hallituksen tai jäsentä jäsenistä. sitä Päätökset ratkaisee puheenjohtajan tehdään yksinkertaisella ääni, paitsi äänten vaalin enemmistöllä. ratkaisee arpa. Äänten mennessä tasan estyneenä Johtokunnan ollessaan kokousten vararehtori. esittelijänä toimii koulun rehtori tai hänen esteellisenä tai 7 YHDISTYKSEN Yhdistyksen nimen NIMEN kirjoittaa KIRJOITTAMINEN rahastonhoitaja, kirjoittamaan yhdistyksen kaksi yhdessä. nimen puheenjohtaja Hallitus yksin. voi yksin määrätä tai varapuheenjohtaja, yhdistyksen toimihenkilön sihteeri ja 8 TILIKAUSI Yhdistyksen JA tilikausi TILINTARKASTUS hallituksen ennen vuosikokousta. vuosikertomus on Tilintarkastajien kalenterivuosi. on annettava tulee Tilinpäätös tilintarkastajille antaa kirjallinen tarvittavine viimeistään lausuntonsa asiakirjoineen neljä (4) viimeistään viikkoa ja kaksi (2) viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle. 4
5 9 SÄÄNTÖJEN HÄMEENLINNAN Päätös KRISTILLISEN sääntöjen MUUTTAMINEN muuttamisesta JA KOULUN tai YHDISTYKSEN KANNATUSYHDISTYS yhdistyksen purkamisesta PURKAMINEN RY:N on tehtävä yhdistyksen äänistä. purkamisesta. Kokouskutsussa kokouksessa on vähintään mainittava kolmen sääntöjen neljäsosan muuttamisesta (3/4) enemmistöllä tai yhdistyksen annetuista purkamisesta Yhdistyksen purkautuessa päättävän kokouksen käytetään määräämällä yhdistyksen tavalla. varat kristilliseen kasvatustyöhön 5
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän
Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt
Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä
Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013
PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää
HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)
Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen
Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.
IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
Lahela-Seuran säännöt
Lahela-Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahela-Seura ry ja sen kotipaikka on Tuusula 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Yhdistyksen
OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT Kotipaikka Helsinki Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen
Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt
12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho
Suomen luolaseuran säännöt
Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen
TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT
TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen Pianoseura ry, ja sen kotipaikka on Tampere. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien
Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt
Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa
2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa
HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä
Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa
Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT
SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia
YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T
YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015
Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki
1 Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry:n säännöt 16.4.2004 alkaen 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,
Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry
Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Espoon Soutajat ry - Esbo Roddare rf, kotipaikka on Espoo ja viralliset kielet suomi ja ruotsi. Rekisteröimiskielenä
Stansvikin kyläyhdistys ry:n
Stansvikin kyläyhdistys ry:n SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 14.12.2016, rekisterinumero 194.862 Yhdistyksen nimi ja kotikunta Stansvikin kyläyhdistys ry, kotikunta Helsinki Tarkoitus
2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.
TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.
1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.
SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka
Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro-tukipiste, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen nimestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää epävirallista englanninkielistä
HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)
Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 07.08.2018 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.
TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat
B A T A K U N K U - y h d i s t y k s e n S Ä Ä N N Ö T
B A T A K U N K U - y h d i s t y k s e n S Ä Ä N N Ö T 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Batakunku-yhdistys, kotipaikka on Helsinki, yhdistyksen kielinä ovat suomi ja englanti, pöytäkirjakieli
Slovenia-seuran säännöt
Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta
KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
1 KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry, lyhennettynä KSSY. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja sen toiminta-alue
SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa
SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa 12.6.2012 Patentti- ja Rekisterihallituksen ennakkotarkastuspäätös 14.01.2013 SUOMEN DIABETESLIITTO
JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.
AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan
Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sei Shin Ken Kai ry ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää itsepuolustus- ja kamppailu-urheilua
PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)
PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Viestikilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on Pirkanmaa. Yhdistyksestä
Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt
Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet
Lapin tutkimusseura ry:n säännöt
Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Hyväksytty Lapin tutkimusseuran kokouksessa 18.6.2007 ja 18.12.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 4.8.2008. Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Lapin tutkimusseura ja kotipaikka
VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014
VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 Valokuvataiteilijoiden liitto ry SÄÄNNÖT 2 SISÄLLYS 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 3 2 Tarkoitus
LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT
LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys
Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Karjalan Sivistysseura ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
KARJALAN SIVISTYSSEURA ry:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Karjalan Sivistysseura ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on Sinebrychoffin taidemuseon ystävät r.y., ruotsiksi Konstmuseet Sinebrychoffs vänner r.f. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.
Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt
Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt Rekisterinumero 197.136 Alkuperäisten, vuoden 2007 sääntöjen muutos hyväksytty PRH:ssa vuonna 2014. Tärkeimmät muutokset koskivat kannatusjäsenyyttä, nimenkirjoitusoikeuden
OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT
1/5 OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun Lipottaret ry ja sen kotipaikka on Oulu 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on
Anonyymit Sinkut Seuran säännöt
Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
Pirkanmaan Pinna yhdistyksen säännöt
Pirkanmaan Pinna yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Pinna ry ja sen kotipaikka on Ylöjärvi. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
KANSAINVÄLINEN KULTTUURISEURA MIRA RY. Säännöt
KANSAINVÄLINEN KULTTUURISEURA MIRA RY Säännöt KANSAINVÄLINEN KULTTUURISEURA MIRA RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kansainvälinen kulttuuriseura Mira ry ja sen kotipaikka
Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.
Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena
Kouvolan pelastuskoirat ry. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Kouvolan pelastuskoirat ry Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kouvolan Pelastuskoirat ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistyksen toimialueena on Kymenläänin kennelpiiri.
1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.
1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien
AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty
AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
YLIMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS OULUN LYSEOLLA 12.3.2007 klo 18 Puheenjohtajana Aarne Jaakola Sihteerinä Esa Moilanen Läsnä 20 jäsentä. 1 Oulun Numismaattisen kerhon varapuheenjohtaja Juhani Paitsola avasi kokouksen
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.
1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta
Säännöt Surunauha ry, Sorgbandet rf
1 / 6 Säännöt Surunauha ry, Sorgbandet rf Jäsenkokouksen hyväksymät 27.11.2016 Sisällysluettelo 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka ja toiminta-alue... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Tarkoituksen toteuttaminen...
AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005
AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Aurinkolahden Venekerho ry ja kotipaikka Helsinki. Yhdistyksen nimestä käytetään epävirallista lyhennettä AVK. 2
- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä
PERUSTAMISKIRJA Me allekirjoittaneet olemme perustaneet - nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Paikka Päivämäärä Allekirjoitukset ja nimenselvennykset
GBC Suomi ry - Green Building Council Finland (FIGBC) 1/5
GBC Suomi ry - Green Building Council Finland (FIGBC) 1/5 Säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on GBC Suomi ry, epävirallinen lyhenne FIGBC ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen
.Yhdistyksen tarkoituksena on edistää palontutkinnan laatua ja palontutkijoiden ammattitaitoa
1 SÄÄNNÖT Suomen palontutkijat ry Rekisteröitävä yhdistys Yhdistyksen nimi ja kotipaikka.1 Yhdistyksen nimi on Suomen palontutkijat Ry.ja sen kotipaikka on Vantaa Tarkoitus ja toiminnan laatu.2.yhdistyksen
Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt
Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu
OULU MC RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ohjata jäsentensä liikennekäyttäytymistä,
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
Suomen kahvakuula ry:n säännöt
Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja
TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka
TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Pöytyän kunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on Tourulan
Paistinkääntäjät ry Vuosikokouskutsu. Esityslista:
Paistinkääntäjät ry 15.5.2018 Vuosikokouskutsu Aika: Lauantaina 18.8.2018 klo 10.00=> Paikka: Original Sokos Hotel Alexandra, kabinetti Hannikaisenkatu 35, 40100 Jyväskylä Esityslista: 1. Kokouksen avaus.
SOMAKISS ry:n säännöt
poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus
2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 3. järjestää esitelmätilaisuuksia ja tieteellisiä kokouksia.
HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS ry HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING rf SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys ry, Helsingfors Psykoterapiförening rf ja
2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina
SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET PIHAKOIRAT RY KOKOUSKUTSU YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 13.8.2005 klo 11 Paikka Nuorisoseurantalo Harjula, Vesilahti Esityslista 1 Kokouksen avaus 2 Valitaan kokouksen
Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki, kieli suomi ja toimintavuosi 1.7. 30.6.
1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kansainvälisen eläinlääketieteenopiskelijoiden järjestön Suomen jaosto ry ja sen lyhenne on IVSA Finland. Näissä säännöissä sitä kutsutaan jäljempänä nimellä Yhdistys.
EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI
EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI 1 Yhdistyksen nimi on nimi on Filosofisen praktiikan verkosto ry (virallinen lyhenne on FiPra ry), Nätverket för Filosofisk Praxis rf, Philosophical Practice Network. Yhdistyksen
Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.
KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen
PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)
1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä
2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina
SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET PIHAKOIRAT RY KOKOUSKUTSU YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS Aika Lauantai 30.8.2008 klo 10.30 Paikka Nuorisoseurantalo Harjula, Vesilahti Esityslista 1 Kokouksen avaus 2 Valitaan kokouksen
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Leijonaemot ry ja sen kotikunta on Helsinki.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Leijonaemot ry ja sen kotikunta on Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminta: 3 Jäsenet: Yhdistyksen tarkoituksena on: edistää vertaistukitoimintaa edistää vuorovaikutusta
SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.
SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen TMT-musiikkiterapeutit ry. ja sen kotipaikka on Pietarsaari. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.
Yhdistyksen nimi on Vasanejdens Psoriasisförening rf- Vaasanseudun Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on Vaasa.
1. Vaasanseudun Psoriasisyhdistys ry:n säännöt ( Hyväksytty 07.04.2015 vuosikokouksessa ) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vasanejdens Psoriasisförening rf- Vaasanseudun Psoriasisyhdistys ry ja
Arctic Taekwon-Do ry TOIMINTASÄÄNNÖT 1 (6) Saarenrinne 18 96910 Rovaniemi ARCTIC TAEKWON-DO RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT
Arctic Taekwon-Do ry TOIMINTASÄÄNNÖT 1 (6) ARCTIC TAEKWON-DO RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Arctic Taekwon-Do. Yhdistyksen toimialue on Rovaniemi ja Lapin lääni.
Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry:n säännöt
Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä ja se toimii
Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on
Rekisteröity Yhdistyssäännöt, rekisterinumero Yhdistyssäännöt 1/6
Yhdistyssäännöt 1/6 SUOMEN MONIKKOPERHEET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Monikkoperheet ry. Yhdistyksestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää nimeä Finlands
A K A T E E M I N E N K I U A S - S E U R A
A K A T E E M I N E N K I U A S - S E U R A 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Akateeminen Kiuas-Seura ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen epävirallinen nimi on ruotsiksi Akademiska
VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI
sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.
Luku 1 Nimi ja kotikunta
Suomi - Afganistanin Akatemia AFA ry:n säännöt Luku 1 Nimi ja kotikunta 1. Yhdistyksen nimi Suomeksi Suomi Afganistan Akatemia AFA ry Englanniksi Academy of Finland Afghanistan AFA Dariksi Akademi Finland
- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä
Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena
KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:
KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa
Ahlaisten Kyläyhdistys ry:n säännöt
Ahlaisten Kyläyhdistys ry 1 Ahlaisten Kyläyhdistys ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Ahlaisten Kyläyhdistys ry ja kotipaikka on Pori. Yhdistyksen toimialue on Ahlaisten Alakylän ja
Yhdistyksen varsinaisena jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, kunta, rekisteröity yhdistys tai muu oikeuskelpoinen yhteisö.
1 Pro Hauhonselkä ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro Hauhonselkä ry. ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki ja toimialueena Kokemäenjoen vesistöön kuuluva Hauhonselkä