TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!"

Transkriptio

1 TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

2 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa uuden veneilykauden alkamiseen. Ennen sen alkamista pidämme vuosikokouksemme, jossa päätämme tulevan kauden toiminnan linjoista ja talousarviosta sekä seuran uudesta hallituksesta. Toivottavasti jäsenistöä on runsaasti päätöksiä tekemässä. Kulunut vuosi oli taloudellisesti varsin vaikea investointien johdosta, mutta kohtuullisen hyvin siitä kuitenkin selvittiin. Ja niinpä nyt on Riekkolassa hyvä ja turvallinen laituri, Ankoilla saunaremontti valmiina ja on siellä uusi lentopallokenttäkin. Talkooporukat ovat tehneet taas kerran erinomaista työtä, mistä suuret kiitokset kaikille talkoisiin osallistuneille! Kovin helpolta ei näytä alkanut kausikaan. Suuria investointeja ei ole tulossa, Navis kuitenkin tarvitsee korjauksia. Ja uhkana ovat samat asiat kuin aina ennenkin: vetävätkö kurssit ja mitä tapahtuu jäsenmäärän kanssa? Itseasiassa tiedämme jo nyt, että koulutuksen tulojen kanssa on vaikeuksia, koska emme todennäköisesti pysty järjestämään venepäällikkökurssia. Kouluttajista on pulaa, toivottavasti se on tilapäinen ilmiö. Opettamisesta kiinnostuneiden toivonkin ottavan yhteyttä hallitukseen. Koulutuksen suhteen on tapahtumassa positiivistakin asiaa: Maija Gylling ja Reetta Tuomola valmistelevat saaristokurssille verkko-opetusaineistoa. Näiltä osin olemme siis siirtymässä nykyaikaan. Uskon, että sitä kautta saamme tehokkaampaa opetusta ja varmasti uusia oppilaitakin. Aikahan sen näyttää. Varsin monille alkaa venemessujen jälkeen uusien veneretkien suunnittelu. Ennen noita retkiä on veneet kuitenkin huollettava ja kunnostettava turvallisiksi, ehkäpä messuilta löytyy vinkkejä ja uusia varusteitakin. Veneilykautta odotellessa kannattaa silti ottaa ilo irti talvestakin, esim. hiihtämällä, kun siihenkin on taas hyvät mahdollisuudet ainakin lumitilanteen puolesta. Kesää odotellessa. Heimo Valtonen Kommodori KANSIKUVA: Reetta Tuomola

3 VUOSIKOKOUS 3 KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN Tampereen Navigaatioseura ry:n vuosikokous pidetään Pajasaaressa tiistaina klo alkaen. Kokouksessa käsitellään seuran sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. Tampereella 31. päivänä tammikuuta 2019 Tampereen Navigaatioseura ry Hallitus VUOSIKOKOUS Seuran vuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat mm. toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2019, tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 sekä valitaan erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle uudet jäsenet, kommodori ja varakommodori. Valitaan myös toiminnantarkastajat. Tervetuloa vaikuttamaan! Julkaisija: Tampereen Navigaatioseura ry PL 23, Tampere Kotisivu ja sähköpostit: sihteeri@tans.fi jasensihteeri@tans.fi

4 4 KERHOTOIMINTA Kevään 2019 kerhoillat ja muut tapahtumat Kerho-iltojen aiheet saattavat muuttua, joten seuraa kotisivuilla olevaa tapahtumakalenteria. Sieltä löytyvät aina tuoreimmat tiedot. RUORI-lehtien postituksen vähentymisen myötä kotisivujen seuraaminen on entistä tärkeämpää. Sähköinen viestintä mahdollistaa nopean tiedon kulun. Kerhoillat ovat Pajasaaressa tiistaisin klo Poikkeukset mainitaan erikseen, esim. retket ja talkoot. Lentopallo jatkuu torstaisin Lielahden koululla klo Kerhoillat, talkoot kuten muukin toiminta on avointa kaikille jäsenille perheineen sekä heidän ystävilleen. Ota kaveri mukaan, kun lähdet liikkeelle. Ennakkoilmoittautumisia ei yleensä tarvita. Jos tarvitaan, niin se mainitaan erikseen.

5 5 Kevään jäsenillat Vuosikokous Jäsenmaksujen postitus Diplomien jako Perä- ja sisämoottorien huolto. Pertti Nieminen/Wavemotor Ajankohtaiset satama-asiat, satamapäällikkö Matti Joki Kevään laivuritenttien tulokset Veneilykauden lipunnostotilaisuus.

6 6 RUORI-LEHDEN ILMOITUKSET Ruori-lehden ilmoitushinnasto. Kunkin mallin kohdalla on kerrottu ilmoituksen oikea koko ja sen hinta. Valitessasi ½ sivun tai kokosivun ilmoituksen, saat samalla hinnalla seuran nettisivuille linkin haluamaasi osoitteeseen vuoden ajaksi. 1/4 sivua, vaaka 124 x 42,5 mm 110 1/16 sivua, vaaka 60 x 22,5 mm 40 1/2 sivua, vaaka 124 x 89 mm 150 1/8 sivua, vaaka 124 x 22,5 mm 70

7 7 Koko sivu 124 x 182 mm 250 1/2 sivua, pysty 60 x 182 mm 150 1/8 sivua, pysty 60 x 42,5 mm 70 1/4 sivua, pysty 60 x 89 mm 110 Sähköinen materiaali: marika.lempinen@adarok.fi Ilmoitukset voivat olla PDF, TIF tai EPS-muodossa. Laskutustiedot: sihteeri@tans.fi Tiedusteluihin vastaa: Kai Schulze tai Jarmo Tuomiranta, , jarmo.tuomiranta@gmail.com

8 Bussimatka venemessuille Järjestämme jälleen bussimatkan Venemessuille Helsingin Messukeskukseen lauantaina Bussi lähtee Keskustorilta Vanhalta Kirkolta klo ja paluumatkalle startataan Messukeskuksesta klo Matkan hintaan 25 /hlö sisältyy pääsylippu ja bussikuljetus mennen tullen. Maksu bussissa, varaa mukaan tasaraha! Sitovat ilmoittautumiset Pajasaaren ilmoitustaululla olevaan listaan. Mukaan mahtuu 55 ensiksi ilmoittautunutta. Tervetuloa!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2017 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2017 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2017 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Suuntaa antavaa Kommodori Rauno Pauni Vuosi on jälleen vaihtunut ja innolla odotamme tulevaa veneilykautta. Seuramme juhlavuosi

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA r.y.

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA r.y. 1 1/2015 TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA r.y. SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 KOMMODORIN MIETTEITÄ Kommodori Rauno Pauni Suuntaa antavaa ONKO VENEALA PIRISTYMÄSSÄ? Näin ainakin eräänä iltana televisiossa uutisoitiin.

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2018 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2018 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2018 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodorin kynästä Kommodori Heimo Valtonen Uusi vuosi, uudet kujeet. Ainakin säiden suhteen muutosta aurinkoisempaan on

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 2/2018

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 2/2018 TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 2/2018 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodorin kynästä Kommodori Heimo Valtonen Vuosikokouksesta on seuran kotisivuilla jo Jarmo Tuomirannan laatima tiivistelmä, mutta vielä muutamia asioita

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y 1 TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 4.2018 navigoi www.takk.fi takkiin TAKKissa et voi opiskella navigointia, mutta lähes kaikkea muuta on tarjolla. Tarjoamme sinulle ja miehistöllesi käytännönläheisen väylän

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Toimintasuunnitelma 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle Hallinto Jäsenyydet Harrasteveneily Opetustoiminta Tampereen Navigaatioseuran toimintaa johtaa ja asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle Hallinto Jäsenyydet Harrasteveneily Opetustoiminta Tampereen Navigaatioseuran toimintaa johtaa ja asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Tervetuloa sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 22.5.2017 klo 18:00 Hiedanrannan vanhalle tehdasalueelle (www.valiaikainenhiedanranta.fi, www.tampere.fi/hiedanranta).

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 7.11.2013

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 7.11.2013 Tule mukaan hallitukseen Haavin hallituksessa toimii iloinen ja aktiivinen joukko ympäristökasvattajia. Haluaisitko sinä tulla mukaan? Hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2015

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2015 ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2015 Talvikuva tukikohdan saunalta. (Kuva Veikko Leinonen) Sisältö: Saaristolaivurit 12.12.2014 Lahti Vuosikokouskutsu 2015 Hätäraketit Hätämerkinantovälineet

Lisätiedot

Kokoustyypit. Timo Reko

Kokoustyypit. Timo Reko Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset

Lisätiedot

25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 25.1.2015 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2010 31.7.2011...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2011 2012...5 Tilinpäätös 31.7.2011...6 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2011

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2018 helmikuu

Jäsentiedote 1/2018 helmikuu Kevään 2018 ohjelmaa www.kiviharrastajat.com Jäsentiedote 1/2018 helmikuu Tammikuu Talkoovoimin kunnostetaan uutta pajatilaa. Tavarat on jo siirretty varastosta, mutta tekemistä riittää vielä. Toivottavasti

Lisätiedot

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS Hämeen Naisvoimistelijat ry:n jäsentiedote 1/2017 www.hameennaisvoimistelijat.fi HIKOILE, NAUTI VIRKISTY! Kevään jumpat 9.1. 14.5.2017 Kevään jumppakausi alkaa maanantaina 9.1.2017. Ensimmäisellä jumppaviikolla

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

5 JÄSENMAKSUT Yhdistyksen vuosikokous vahvistaa vuotuisen jäsenmaksun varsinaisille jäsenille. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.

5 JÄSENMAKSUT Yhdistyksen vuosikokous vahvistaa vuotuisen jäsenmaksun varsinaisille jäsenille. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kymenlaakson Ekonomit ry ja sen kotipaikka on Kotkan kaupunki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. Yhdistys on Suomen Ekonomit - Finlands

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS Tapiolan Venekerho Ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS Etelä-Tapiolan lukio tiistaina 17.5.2018 klo. 18.30 Käsitellään sääntöjen 13 mukaiset asiat. TERVETULOA! Sääntöjen 13 mukaan käsiteltävät asiat:

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä. Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen

Lisätiedot

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa. 1 Yhdistyksen nimi on Kaarinan Veneseura ja kotipaikka Kaarinan kunta. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Työväen Urheiluliitto TUL ry:n jäsenseurana. 2 Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Pyhäselän Avantouimarit ry

Pyhäselän Avantouimarit ry Pyhäselän Avantouimarit ry Toimintakertomus kaudelta 2017 2018 SISÄLLYS 1. JÄSENET JA TALOUS... 2 2. SAUNAN TOIMINTA... 2 3. LEADER-HANKE... 3 4. HALLINTO... 3 5. MUU TOIMINTA... 4 6. TIEDOTUS JA MARKKINOINTI...

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.1.2016 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli Yhdistyksen kieli on suomi. 3 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4

Lisätiedot

Jarmo Solja, Kommodori

Jarmo Solja, Kommodori Jarmo Solja, Kommodori Kommodorin mietteitä Vuoden viimeistä Puuskaa eetteriin! Tällä kertaa palstatilan valtaa kuvat, kun kauden ylivoimainen päätapahtuma, 50-vuotisjuhla, vietettiin Teatteriravintolassa

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2017

Toimintakertomus vuodelta 2017 Toimintakertomus 1 (7) Toimintakertomus vuodelta Hallinto Seuran hallitus on toimintakauden (vuosikokous vuosikokous 2018) aikana kokoontunut 11 kertaa. Lisäksi hallitus piti suunnittelupäivän Pajasaaressa

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015. Vuosikokous 25.2.2015 Kausikortit ja ratamaksut Jäsenmaksut Uusi jäsenrekisteri Salivuorot Palkitut kaudella 2014

JÄSENTIEDOTE 1/2015. Vuosikokous 25.2.2015 Kausikortit ja ratamaksut Jäsenmaksut Uusi jäsenrekisteri Salivuorot Palkitut kaudella 2014 l JÄSENTIEDOTE 1/2015 Vuosikokous 25.2.2015 Kausikortit ja ratamaksut Jäsenmaksut Uusi jäsenrekisteri Salivuorot Palkitut kaudella 2014 Vuosikokous Tuusulan Moottorikerhon sääntömääräinen vuosikokous pidetään

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Länsituuli -83 ry:n jäsenlehti 1/11

Länsituuli -83 ry:n jäsenlehti 1/11 Länsituuli -83 ry:n jäsenlehti 1/11 Tervehdys ystävät! Tänä talvena on pakkanen paukkunut ja villasukille on ollut käyttöä. Hyinen viima puhaltaa tämän tästä pohjoisesta. Leudompia säitä leppoisine tuulineen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki. (Rekisterinumero ) SÄÄNNÖT

Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki. (Rekisterinumero ) SÄÄNNÖT Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki (Rekisterinumero 135.917) SÄÄNNÖT 1. Kerhon nimi on Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. ja sen kotipaikka on Kokemäen kaupunki. 2. Kerhon tarkoituksena on järjestää

Lisätiedot

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 1/2016. Sisällys Saaristolaivurit , Lahti Vuosikokouskutsu Hätäraketit...

ENONSELKÄ. Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 1/2016. Sisällys Saaristolaivurit , Lahti Vuosikokouskutsu Hätäraketit... ENONSELKÄ Lahden Navigaatioseuran jäsenlehti 1/2016 Sisällys Saaristolaivurit 11.12.2015, Lahti... 2 Vuosikokouskutsu 2016... 3 Hätäraketit... 4 Merikarttanavigoinnin karsintakisa... 6 Tukikohta... 7 Saaristolaivurit

Lisätiedot

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/ 1 Kutsu Työsuojeluvalvojat ry:n vuosikokoukseen 2014 Kevät etenee varmoin askelin, ja Työsuojeluvalvojat ry:n hallitus kutsuu yhdistyksen jäseniä vuosikokoukseen. Vuosikokous pidetään Tampereella lauantaina

Lisätiedot

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY VÄÄRÄLÄN SUKUKOKOUKSEN OHJELMA JA KOKOUSASIAKIRJAT 15.heinäkuuta 2017 Väärälän sukuseura ry Sääntömääräinen sukukokous lauantaina 15.7.2017 Ruonanpirtillä Esityslista 1. Kokouksen

Lisätiedot

Yritysyhdistysten tuet ja hakuohjeet 2019

Yritysyhdistysten tuet ja hakuohjeet 2019 Yritysyhdistysten tuet ja hakuohjeet 2019 Perustamistuki Uudelle yritysyhdistykselle maksetaan kertaluonteinen perustamistuki. - Turvaa aloittavan yhdistyksen toiminnan. - Kattaa perustamiskulut. - Mahdollistaa

Lisätiedot

2/ Julkaisija: Marjaniemi-Seura ry

2/ Julkaisija: Marjaniemi-Seura ry 2/2005 8.3.2005 Julkaisija: Marjaniemi-Seura ry MARJANIEMI-PÄHKINÄ Jos Marjaniemen yhdistykset pannaan ikäjärjestykseen perustamisvuosiensa mukaan, niin minkälainen lista siitä syntyisi? Vastaus sivulla

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 181 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 215). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

OULUN STEINERKOULU. kuukausitiedote. maaliskuu Rentouttavaa hiihtolomaa!

OULUN STEINERKOULU. kuukausitiedote. maaliskuu Rentouttavaa hiihtolomaa! OULUN STEINERKOULU kuukausitiedote maaliskuu 2017 Rentouttavaa hiihtolomaa! TAPAHTUMAKALENTERI vk 10 talviloma ti 14.3. laskettelu- ja ulkoilupäivä la 8.4. pääsiäismyyjäiset vk 15 V luokan näytelmän esitykset

Lisätiedot

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry 1 P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry PVSY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 3 2. TYÖN ORGANISOINTI 4 3. TOIMINTA 4 3.1. MOOTTORITIE 4 3.2. VESISTÖN KUNTO 4 3.3. TIEDOTUS 4

Lisätiedot

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

KUTSU AVAJAISIIN 22.9. 1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 11.10.2014 klo 15:30 Paikka: Nuorisotalo, Toivakka Läsnä: Niina Ikonen Kirsi Hokkanen Juha Lampinen Heimo Nieminen Arto Virtanen Topi Saareleinen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo

Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo SYYSKOKOUS 2016 Aika Tiistai 1.11.2016 klo 18.00 Paikka Läsnä ravintola Utran Uittotupa, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 6. 7.4.2019 Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 6. 7.4.2019 Siikaniemen

Lisätiedot

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Matti Jormakka Sivu 1 (4) Hyvät sukulaiset! Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Sukuseuran kuulumiset Kuluva vuosi on sukuseuran 30. toimintavuosi. Ensi helmikuussa tulee kuluneeksi 30

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot