Vahtikorva 3/2012 1/2013. Hormonien vaikutus käyttäytymiseen Liikunnalla lisää hyvinvointia. Miten ylläpitää koiran terveyttä?



Samankaltaiset tiedostot
ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA

Mitä ikääntyessä tapahtuu?

Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö

Terveyskysely länsigöötanmaanpystykorvien omistajille ja kasvattajille

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Adrenaliini Mistä erittyy? Miten/Mihin vaikuttaa? Muita huomioita?

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT

HELSINKI, Konala: KOIRAHIERONTA SEMINAARI KOIRAN KANSSA, Luento sunnuntaina klo 12.00, Käytäntö Su klo , 2krt.

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

Saa mitä haluat -valmennus

KEHON JA MIELEN HYVINVOINTIA - PALAUTUMINEN. Satu Nevalainen Työterveys Wellamo Johtava ylilääkäri

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA JUHA RANTALAINEN

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

KEESHOND TERVEYSKYSELY

Pidennetty Pentukurssi, Maanantai , klo , 6krt

TERVEYSKYSELYLOMAKE. Lomakkeen voi palauttaa osoitteeseen tai postitse Catarina Wikström Aitanavain 7 as Vantaa

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

TERVEYSKYSELY. Säkäkorkeus: Paino (yli 3 v:n iässä): Punnitusikä:

Terveyskysely 2009 yhteenveto

Sanna Tulokas LIIKUNTA JA LEPO

Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustoimikunta

Lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät

Oma BMI-tulosteesi. Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Hyvä perhe! Syö terveellisesti, elä paremmin.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Havannankoirien käyttäytymiskysely

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Terveyskyselyn yhteenveto

Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna?

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus)

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

TERVEYSKYSELY AMERIKANCOCKERSPANIELIN OMISTAJILLE

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

Tunneklinikka. Mika Peltola

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja

Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys

Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Pyreneittenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty )

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus)

ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) Kyllä Ei paukkuarka (esim. laukaus)

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä?

Rhodesiankoirien terveyskysely 2009

Ohjeita liikunnanohjaajille. Katri Pöllänen, Projektityöntekijä, Monaliiku ry

Energiaraportti Yritys X

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

ETELÄVENÄJÄNPAIMENKOIRIEN TERVEYSKYSELY

Pyreneittenpaimenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty )

Ohjeita lapsiperheille

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Mitä ikääntyessä tapahtuu?

Hyvä Schipperken omistaja!

HELSINKI, Konala: LAPSI & KOIRAkurssi, Sunnuntaisin klo 16.00, 8krt. TÄYNNÄ!

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Adrenaliini. Mistä erittyy? Miten/Mihin vaikuttaa? Muita huomioita?

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan

MINÄ JA DIABETEKSENI. Opas tyypin 1 diabetesta sairastavalle ala-asteikäiselle

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta

Mitä apuvälineitä epilepsiaa sairastava tarvitsee? Liisa Metsähonkala, ayl, lastenneurologi HUS

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Suomen Villakoirakerho r.y. Terveyskysely 2013

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura

KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE

TAUSTATIEDOT 2. Sukupuoli? 1 O Uros 2 O Narttu. 3. Onko koira kastroitu/steriloitu? 0 O Ei 1 O Kyllä

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p

Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet Koripallovalmennuksen tukitoimet

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

Anni sydäntutkimuksissa

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

LONKKAKIPUTUTKIMUS / Alkukysely 1 (Lähetetty kotiin tai imuroitu verkosta, marras- joulukuu 2008)

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

Koululaisten lepo ja uni

Nettiluento - Mitä aggressio on ja mitä se ei ole. Väestöliitto Perheaikaa.fi

Elämäntapamuutos valmennusohjelma

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

Transkriptio:

Vahtikorva 3/2012 1/2013 Hormonien vaikutus käyttäytymiseen Liikunnalla lisää hyvinvointia Miten ylläpitää koiran terveyttä? 1

Yhdistys Hallituksen varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja seuraavaan vuosikokoukseen asti Kristiina Torp puh. 040 900 7585 puheenjohtaja@koiratukena.fi Hallituksen jäsenet Tiina Korhonen Kirsi Koskelin Katriina Mähönen Tuovi Palosaari Hallituksen varajäsenet Anni Kauppinen Leena Pasanen Kuulo- ja tukikoirakouluttaja Miia Kantinkoski miia@koiratukena.fi Vapaaehtoistyön koordinaattori ja hallituksen sihteeri Tuuli Mähönen puh. 040 5007 347 info@koiratukena.fi Sisällysluettelo Vahtikorva 3/2012, 1/2013 Haluatko olla mukana tekemässä hyvää? Ota yhteyttä sähköpostitse: info@koiratukena.fi. Voit tukea kuulo- ja tukikoiratoimintaa myös lahjoituksin. Pienikin summa auttaa! Suorat lahjoitukset voi osoittaa Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:n pankkitilille: IBAN FI15 2044 1800 0157 88, BIC: NDEAFIHH. Lisätietokenttään teksti: Lahjoitus. Lisätietoja kuulo- ja tukikoiratoiminnasta ja Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:stä saat kouluttajalta tai vapaaehtoistyön koordinaattorilta (yhteystiedot vieressä). Yhdistyksen toiminta-ajatus Suomen kuulo- ja tukikoirat ry suunnittelee, kehittää ja toteuttaa kuulo- ja tukikoirien koulutusta ja tiedottaa toiminnastaan. Yhdistys toimii verkostona, johon kuuluvat kaikki kuulo- ja tukikoirien koulutukseen osallistuvat ihmiset, kuulo- ja tukikoirien käyttäjät, muut yhteistyötahot sekä tukijat. www.koiratukena.fi Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:llä on nykyisin myös oma Facebook-sivu, joka löytyy yhdistyksen nimellä. Tervehdys kaikille! Kesä on jo kaukana takana ja syksyn jälkeen on siirrytty jo talven puolelle. Toivon, että jokaisella on hyviä ja lämpöisiä muistoja kesästä, joita voi talven mittaan muistella. Itselläni myös jokaisen syksyn alkuun kuuluva kalareissu on takana. Ilmat oli kylmiä ja kuhat syvällä. Mitäpä tässä muuta kuin seuraavaa reissua odotellessa teroitellaan koukkuja. Kesän jälkeen aloitettiin toiminta-avustushakemuksen valmistelu ja sen myötä myös ensi vuoden toimintasuunnitelman laatiminen. Tavoitteita on paljon, mutta myös juhlan aihetta. Vuosi 2013 on yhdistyksen 20. toimintavuosi! Olisipa hauskaa sukeltaa jo juhlahumuun, mutta maltetaan vielä hetki. Yksi tavoite on saada kirjoitettua yhdistyksen historiikki ja siihen pyydänkin kaikkien apua. Jos mieleesi tulee jotakin mikä on yhdistyksestä syytä tallentaa tuleville sukupolville, esimerkiksi valokuvia tai pieniä juttuja vuosien varrelta, laitathan ne tulemaan puheenjohtajalle tai lehden toimitukseen (noko@sanasilta.fi). Nyt pieniltä tuntuvat jutut ovat varmasti tärkeitä seuraaville yhdistyksen historiaan tutustuville sukupolville. 20 vuotta on pitkä polku, jonka vaiheista ainakin itse haluaisin kuulla enemmän. Toiminta-avustushakemus jätettiin RAY:lle määräajassa, mutta ensimmäistä kertaa käytössä olevan verkkopalvelun kautta. Sähköinen asiointi vaikutti toimivalta ja ainakin kaikkien dokumenttien hallinta on sähköisesti kätevää. Pidetäänpä peukkuja, niin että avustuspäätös on yhdistyksen kannalta myönteinen. Nyt toivomme tulevaan toimintaan mukaan myös uusia vapaaehtoisia ja kevään vuosikokouksessa vapautuu jälleen paikkoja myös hallitukseen. Tervetuloa mukaan! Syksyn koulutusviikonloppu pidettiin mukavissa merkeissä Pirkkalan Kivirannassa. Koulutusviikonlopun kuulumisista sisäsivuilla lisää samoin kuin muista syksyn tulevista tapahtumista. Kaiken kiireen ja vilskeen keskellä olisi hyvä muistaa huolehtia itsestään. Vähän niin kuin lentokoneessa neuvotaan laittamaan happimaski ensin itselle, sitten vasta autettavalle. Kun oma hyvinvointi on kunnossa, jaksaa tukea myös toisia. Take a break niin kuin amerikkalainen sanoo eli varsin vapaasti käännettynä tauota tai jarruta, kumpi vaan, kunhan sen teet. Ainakin silloin tällöin. Voi hyvin Ylöjärveltä toivottaa Leena Toimitus: Leena Aaltonen ei enää toimi yhdistyksen puheenjohtajana. Hänen tehtäviään hoitaa toistaiseksi Kristiina Torp. Puheenjohtajan kuulumiset. 3 Hei sinä - jäsenelle. 4 Koiran terveydenhoito. 6 Liikunnalla hyvää koiralle. 8 Hormonien vaikutus käyttäytymiseen. 14 Kivirannan koulutusviikonloppu. 21 Työkyvyn ylläpito koiralla. 25 Milon mietteitä ulkomailta. 26 Uudet ääniapulaiset. 30 Vahtikorvan levikki 150 Toimituskunta: Katriina Mähönen, Kirsi Koskelin, Tuovi Palosaari Taitto: Taide Milou, Milla Koivunen Etukannen kuva Teemu Kapanen Takakannen kuva Timo Huhtala kuva: Kari Suoja 2 3

Hei sinä Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:n jäsen! ELÄINKIRJAT Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Kuulokoirayhdistys ry perustettiin. Kahdessa vuosikymmenessä on yhdistys ehtinyt kokea paljon, suurimpana muutoksena varmastikin parin vuoden takainen laajeneminen ja nimenvaihdos Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:hyn. Kiitos kaikille jäsenille, niin vasta liittyneille kuin konkareillekin, teidän ansiostanne yhdistys on toiminut jo kaksi vuosikymmentä! Juhlavuosi tulee näkymään yhdistyksen toiminnassa monin eri tavoin. Suunnitteilla on esimerkiksi yhdistyksen 20-vuotisjuhla. Juhlavuoden järjestämiseen voivat tulla mukaan kaikki aiheesta kiinnostuneet. Otathan yhteyttä mikäli haluat olla mukana järjestelyissä! Voit olla mukana aktiivisesti myös arjessa Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:ssä päätösvalta yhdistyksen asioista on sen jäsenillä, mutta toimintaa ohjaa jäsenten vuosikokouksessa valitsema hallitus. Hallituksen jäsenet valitaan vuosikokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Ensi helmikuun kokouksessa on jälleen hallituspaikkoja täytettävänä. Hallituksen alaisuudessa toimii kuusi työryhmää: talous- ja työsuhdetyöryhmä, koulutustyöryhmä, valintatyöryhmä, tiedotus- ja markkinointityöryhmä, testaustyöryhmä ja vapaaehtoistyön työryhmä. Työryhmien toimintaan voi tulla mukaan ympäri vuoden kaikki joilla on kiinnostusta toimia Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:ssä! Tutustu myös kimppatilaushintoihin: www.sanasilta.fi Juhlavuoden 2013 toimintaa suunnittelemaan kootaan myös juhlatyöryhmä johon etsitään jäseniä juuri nyt! Mikäli haluat osallistua juhlavuoden tapahtumien, julkaisujen ja muun toiminnan ideointiin ja toteutukseen, otathan mahdollisimman pian yhteyttä joko sähköpostitse: info@koiratukena.fi tai puhelimitse: 040 500 7347, ja kerrot missä voisit meitä auttaa. Kaikki apu on tervetullutta! 4 5

Puruluu päivässä pitää eläinlääkärin loitolla, vai pitääkö? Kuva ja teksti Kristiina Torp Oman koiran säännöllinen terveydenhoito on paras mahdollinen tapa paitsi suojella lemmikkiä tarpeettomalta kärsimykseltä, myös välttää turhia eläinlääkärireissuja. Koiran perushuoltoon kuuluu monenlaista, ja esimerkiksi rokotuksista melkein kaikki koiranomistajat pitävät huolen. Hyvälaatuinen, koiralle suunniteltu ravinto sekä monipuolinen liikunta ovat koiran terveyden perusta. Lisäksi koiran perusterveydenhoitoon kuuluu mm. turkinhoito, kynsienleikkaus ja hampaiden harjaus. Erilaisten hoitotoimenpiteiden tarve riippuu huomattavasti sekä rodusta että yksilöstä. Kaikkein tavallisimpia tapaturmia (kuten purema- ja tassuhaavoja, käärmeenpuremia ja myrkytyksiä) kannattaa ajatella etukäteen, jotta niistä ainakin osa voidaan välttää. Sopivassa suhteessa ruokaa ja liikuntaa Teollisten koiranruokien kehittymisen myötä tavallisin koiran ravitsemuksellinen ongelma on lihavuus. Koiran energiantarve on yksilöllinen ja ainoa tapa tietää, saako koira sopivasti ruokaa, on sen kylkiluiden tunnusteleminen. Hyvä nyrkkisääntö on, että kylkiluiden kuuluisi tuntua suurin piirtein samalta kuin kämmenselän luut omassa kädessä. Ylipaino altistaa koiran monenlaisille terveysongelmille sekä pahentaa useiden sairauksien, kuten nivelrikon ja sydänsairauksien, oireita. Moni koira oireilee vääränlaista ruokavaliota tai niukkaa liikunnan määrää toistuvien anaalirauhastulehdusten kautta. Koostumukseltaan oikea uloste sekä runsas liikunta auttavat anaalirauhaseritteen poistumista. Kun erite jää anaalisäkkeihin seisomaan, ne tulehtuvat, eritteen poistuminen vaikeutuu entisestään ja lopputuloksena voi olla jopa anaalisäkin puhkeaminen eli niin sanottu fisteli. Osa koirista on niin herkkiä, että muutaman päivän notkahdus liikunnan määrässä, esimerkiksi kovien pakkasten tai omistajan flunssan vuoksi, aiheuttaa niille anaalirauhastulehduksen. Anaalirauhaseritteen poistumista voi kotona tarvittaessa yrittää edistää huuhtelemalla koiran hännänalusta lämpimällä vedellä päivittäin 5 10 minuutin ajan. Koiraa on karvoihin katsominen Minkä pentuna oppii, sen vanhana taitaa Silmät kirkkaana ja korvat höröllä Puhdas ja takuton turkki on jokaisen koiran oikeus. Likainen turkki ei suojaa säältä samalla tavalla kuin puhdas. Likaisen turkin alla ihokin on likainen ja alttiimpi erilaisille tulehduksille. Koiran peseminen vain pesemisen vuoksi ei kuitenkaan kannata, sillä koiran iho kuivuu herkästi liikaa. Koiran turkin laadulle sopiva harjaaminen ylläpitää pintaverenkiertoa ja toimii samalla kevythierontana. Takkuisen karvan alla iho hautuu ja käveleminen takut kainaloissa tai taipeissa voi olla suorastaan kivuliasta. Jos turkin laatu tai määrä tekee sen hoidosta kohtuuttoman työlästä, on karvojen ajelu hyvä ratkaisu. Kylmillä keleillä ajeltu koira täytyy tietenkin muistaa pukea ulkoilua varten. Paksu ja pitkä turkki on tärkeää kuivata huolellisesti pesun ja uimisen jälkeen. Kylmällä ilmalla märässä turkissa ulkoilu voi vilustuttaa koiran. Lämpimillä säillä ihon jääminen hautumaan märän turkin alle taas altistaa märkäiselle ihotulehdukselle, hot spotille. Kynsien leikkaaminen on monelle koiralle vaikea paikka ja niinpä leikkuuvälit venyvät helposti ja kynnet pääsevät kasvamaan. Aikuinenkin koira kannattaa kuitenkin totuttaa säännölliseen kynsien leikkaamiseen, sillä liian pitkät kynnet muuttavat tassun asentoa. Kannuskynsi saattaa jopa kasvaa ympyrän muotoiseksi ja alkaa painamaan kannusvarvasta. Pitkiksi kasvaneet kynnet ovat myös herkemmät repeämään ja katkeamaan kuin lyhyeksi leikatut. Erityisesti pienillä koirilla esiintyy runsaasti hammaskiveä ja sen aiheuttamaa hampaan kiinnityskudoksen tulehdusta, parodontiittia. Näiden seurauksena koiran verenkiertoon menee jokaisella puraisulla bakteereita. Pahimmassa tapauksessa hammaskivi voi altistaa koiran monenlaisille tulehduksille ja hampaat saattavat pudota suusta itsestään. Ainoa merkittävästi Joidenkin koirien silmät ovat syystä tai toisesta alttiit tulehtumaan tai rähmimään. Jos tietää oman koiransa silmien tulehtuvan helposti, niitä kannattaa ennaltaehkäisevästi huuhdella apteekista ilman reseptiä saatavalla keittosuolaliuoksella. Esimerkiksi pahimpaan katupölyaikaan ja siitepölykaudella voi silmien huuhtelu olla tarpeen. Korvanlehden ja korvakäytävän rakenne sekä karvanlaatu vaikuttavat koiran alttiuteen saada korvatulehduksia. Myös erilaiset sairaudet, kuten allergiat ja kilpirauhasen vajaatoiminta saattavat olla korvatulehdusten taustalla. Korvien puhdistus koirille tarkoitetulla korvapuhdisteella aina, kun niissä näkyy eritettä, on oiva keino korvatulehdusten välttämiseen. Vanupuikkoja ei saa työntää korvaan, vaan korvakäytävä huuhdellaan korvapuhdisteella ja koira ravistaa mahdollisen eritteen ulos puhdisteen mukana. hammaskiven muodostumista estävä konsti on hampaiden päivittäinen harjaus. Mikäli hammaskiveä on silti päässyt muodostumaan, eläinlääkäri poistaa sen ultraäänilaitteen avulla nukutuksessa. 6 7

LIIKUNNALLA HYVÄÄ KOIRALLE VAALI TERVEYTTÄ! Tiina Korhonen/ koirahieroja Koiran hyvään arkeen tarvitaan oikeassa suhteessa ja oikeassa määrin monia arkisia asioita ja toimia koiran aktiivisuuden mukaan. Aktiivisuuteen vaikuttavat koiran ikä, rotu, rakenne ja kunto. Erityisesti työtehtäviin koulutetun koiran fyysisen ja psyykkisen terveydentilan tulee olla hyvässä kunnossa. Sairauksien ja kiputilojen ennaltaehkäiseminen on aina järkevämpää kuin niiden hoito ja niistä toipuminen. Hyvässä kunnossa olevat keho ja mieli pystyvät käsittelemään ja vastustamaan ulkoa tulevia ärsykkeitä. Kun oppii huomioimaan muutokset koiransa käytöksessä, liikkumisessa, ruokailussa ja ihon lämpötilassa, voi reagoida vaivoihin jo varhaisessa vaiheessa ja paraneminen voi alkaa heti. Siksi on tärkeää tietää ja tuntea koiransa normaali fyysinen ja psyykkinen tila. KOIRAN KOKONAISVALTAISEEN HYVINVOINTIIN VAIKUTTAVAT kuva Tiina Korhonen PÄIVITTÄINEN HOITO JA KOHTELU taa ottaa se huomioon pienentämällä koiran aterioita. LIIKUNTA JA RIITTÄVÄ LEPO On tärkeää tuntea koiransa ja oppia tietämään esimerkiksi kuinka paljon ja milloin se venyttelee normaalisti. Vaikuttavatko siihen harrastukset tai liikunnan määrä ja laatu? Jos huomaa koiransa yhtäkkiä venyttelevän enemmän tai lopettavan vaikka takapään venyttelyn, on aiheellista viedä koira koirahierojan, eläinfysioterapeutin tai eläinlääkärin vastaanotolle tilanteen mukaan. Kun koira alkaa ilman tapaturmaa ontua tai liikkua jäykästi, voi syynä olla lihaskireys, joka on jatkunut jo pitkään. Lihaskireyksiä aiheuttavat niin fyysiset kuin psyykkisetkin rasitukset, mutta yhtä lailla niitä voi aiheuttaa liian vähäinen liikunta ja virikkeet. On tärkeää löytää tasapaino liikuntaan ja tapoja purkaa kehon kuormitusta, sillä koira kokee lihasjännitykset kipuna. Kivuliaan koiran käytös voi muuttua aggressiiviseksi, stressaantuneeksi tai ärsyyntyneeksi. Fyysisiä merkkejä ovat muun muassa ontuminen, kosketuksen välttäminen tai vetäytyminen seurasta. Aikuinenkin koira nukkuu enemmän kuin ihminen. Se tarvitsee unta jopa 15 tuntia päivässä. Erityisesti lapsiperheissä aikuisten täytyy kiinnittää koiran riittävään unen määrään huomiota ja järjestää koiralle mahdollisuus lepoon. Levossa koira käsittelee oppimaansa ja palautuu fyysisistä suorituksista. Puutteet unen määrässä saattavat johtaa samanlaisiin oireisiin kuin fyysinenkin kipu. HYVÄT VARUSTEET Ulkoilutusvälineet tulee sovittaa ja valita kullekin koiralle yksilökohtaisesti. Näin löydetään yksilöllisesti istuvat ja sopivat varusteet, jotka eivät aiheuta muutoksia turkissa ja ihossa eivätkä sen alla. Vääränlaiset ja huonosti istuvat varusteet aiheuttavat osaltaan lihasjännityksiä ja saattavat jopa estää koiran luonnolliset liikeradat. Varusteiden valintaan kannattaa varata aikaa ja rahaakin halvalla harvoin saa hyvää. Korkealaatuiset varusteet kestävät kauemmin, vaikka eivät ikuisia olekaan. Pehmeä italialainen nahka kuristavan pannan päällysmateriaalina ei ole hyvä valinta. Suosi riittävän leveitä ja pehmustettuja välineitä. Kankaiset varusteet on helppo pitää pesemällä puhtaina, nahkaisten ikää Lihasjännitysten ja kipujen aiheuttajia ovat muun muassa koiriin kohdistuvat suorituspaineet ja niistä aiheutuva stressi. Monet kiputilat aiheutuvat taluttimesta nykimisestä tai siitä, että antaa koiran vetää. Taustatekijät voivat vaikuttaa vuosia, kunnes poikkeuksellinen rasitus, epätavallinen työsuoritus tai jopa lievä infektio voi laukaista kiputilan. Myös ikä tuo mukanaan vaivoja, joiden puhkeamista voi lykätä hyvällä kunnolla ja ennakoivalla lihashuollolla. TERVEELLINEN RAVINTO Ottamatta kantaa teollisen kotiruuan tai raakaruokinnan paremmuuteen on tärkeää syöttää koiralleen ravintoa, jolla se voi kokonaisvaltaisesti hyvin. Hyvätasoisesta ravinnosta kertovat koiran fyysinen (erityisesti korvat, iho, turkki, uloste) sekä psyykkinen terveydentila. Paras mittari on koira itse terve koira on mielellään menossa mukana, mutta osaa myös rauhoittua tarpeen tullen. Ylipaino-ongelma on monen nykykoiran riesa, joka vaikuttaa terveyteen ja elinikään. Painoa voi tarkkailla ilman vaakaa tunnustelemalla koiran kylkiä, joiden pitää tuntua nahan alla selvästi, muttei liian terävänä. Täytyy muistaa, että koulutusmakupalat ovat myös ruokaa jos kouluttaa paljon, kannat- 8 9 kuva Juha Paulavuo

NÄIN AKTIVOIT LIHAKSIA JA PARANNAT LIHASKUNTOA KOTIKONSTEIN kuva Tiina Korhonen pidennetään rasvaamalla niitä säännöllisesti. AKTIVOINTI JA VIRIKKEET Aikuinenkin koira nauttii uusien temppujen opettelusta ja vanhojen temppujen kertaamisesta ja vaikeuttamisesta. Se aktivoi koiran mieltä ja lisää yhteistyön iloa ihmisen ja koiran välillä. Pentuaikana muistutetaan uusiin paikkoihin, asioihin ja ihmisiin tutustumisen tärkeydestä. Ei pidä kuitenkaan unohtaa koiran luontaista uteliaisuutta, joka jatkuu läpi elämän! Aikuiselle koiralle voi tarjota mukavia hetkiä ja retkiä uusien asioiden parissa. Virikkeet kasvattavat koiran itsetuntoa ja näin se on rennompi uusissa tilanteissa. Aktivointi ja virikkeet laittavat koiran aivot toimintaan ja se kuluttaa moninkertaisen energiamäärän liikuntaan verrattuna. HIERONTA JA MUUt KÄSITTELY- HOIDOT Lihasjännityksistä voi kärsiä jokainen koira kokoon tai aktiivisuustasoon katsomatta. Hieronta on kokonaisvaltainen hoitomuoto, joka vaikuttaa ihoon, lihaksistoon, hermostoon ja verisuonistoon. Se lisää verenkiertoa ja saa lihakset mukautuvimmiksi ja notkeimmiksi. Hierontakäsittely vapauttaa hormoneja, jotka tekevät koirasta rauhallisemman ja tasapainoisemman. Koirahieronnan vaikutus ennaltaehkäisevänä hoitona on kiistaton. Säännöllisesti hierottuna koiran lihaskunto tulee kartoitettua ja mahdollisiin jännityksiin voidaan puuttua jo alkuvaiheessa. Kun koira on jo nuoresta pitäen tottunut hierontaan, voidaan sen vanhuuspäivien laatua parantaa paremmalla lihaskunnolla. Liikunta erilaisissa maastoissa: Vapaana tai pitkässä liinassa liikkuminen vaihtelevassa maastossa. Marjastaessa ja sienestäessä huomaa, kuinka koirat liikkuvat luonnollisesti ne pyrähtelevät, pysähtyvät haistelemaan ja maistelemaan, jolkottavat ja käyvät makoilemaan. Kahlaaminen vedessä veden vastus teettää lisää töitä kaikkialla lihaksistossa. Uiminen kaikki raajat joutuvat toimimaan ja selkää aktivioidaan tasaisesti. Kaikki koirat eivät osaa syntymälahjanaan uida, ainakaan hyvin. Taito kannattaa opetella kelluntaliivien avulla ja mieluummin ilman lelujen heittämistä. Lelujen, keppien ja pallojen heittäminen onkin monelle koiralle kuivallakin maalla liian kiihdyttävää ja silloin stressin vaikutukset kehossa kumoavat liikunnan hyödyt. Veteen heitetty esine on ainoa, mikä koiran mielessä on ja varsinaista uimisen oppimista ei tapahdu. Silloin tulee helposti nopeita syöksähdyksiä esineen perään ja se lisää onnettomuuden riskiä tai laiturilta putoaminen uimakammoa. Yhdessä veteen meno ja siellä liikkuminen on hyvä opetella rauhallisesti ajan kanssa. Etelä-Suomessa Helsingissä ja Hyvinkäällä ja pohjoisemmassa ainakin Oulussa on koirauimalat, joita kannattaa käyttää hyväksi, kun luonnonvesissä uiminen on kovin lyhyen sesongin huvia, ainakin ihmisen osalta. Hiekkakuopilla ja muussa mäkisessä maastossa tarpominen vahvistaa ylös mennessä takapään lihaksia ja alas tullessa etupään lihaksia. Heinikossa tai lumihangessa kulkeminen on kuin matalassa vedessä kahlaamista. Koira nostaa raajojaan tehokkaammin ja alusta tarjoaa pienen vastuksen etenemiseen. Tällainen liikkuminen on hyvä tehdä käynnissä tai ravissa, mikä kuormittaa kehoa tasaisemmin kuin laukka. Harjoitukset kuva Tiina Korhonen Koiratanssissa opetellaan seuraamista ja tekemään erilaisia pyörähdyksiä ohjaajan molemmilla puolilla. Liikkeitä tehdään tasapuolisesti molempiin suuntiin ja voidaan opetella yksilöllisesti kullekin koiralle sopivia liikkeitä. Peruuttaminen ja takajalkojen liikuttaminen sivusuunnassa vahvistavat selkälihaksia. Jo pienestä määrästä opeteltuja liikkeitä ja pyörähdyksiä sekä seuraamisesta ja hypyistä on helppo koota musiikin tahdissa etenevä koreografia. Tikapuukävely on helppo ja mukava tapa aktivoida koiraa ja sen lihaksistoa. Maahan kaadettujen tikapuiden puolien väliin asetetaan makupalat ja opetetaan koira etenemään rauhallisesti tikapuiden päästä päähän vähentäen makupaloja matkan varrella. Tämä harjoittelu parantaa ravia, koordinaatiota ja ryhtiä. Koiralle kannattaa opettaa temppuja, joiden avulla venytetään ja lisätään selän liikkuvuutta. Sellaisia ovat esimerkiksi käveleminen kahdeksikkoa jalkojen välissä, lattialla kieriminen selän yli molempiin suuntiin ja etujalat ilmassa istuminen. Näitä temppuja tehtäessä täytyy ottaa huomioon, haluaako tai pystyykö koira niitä tekemään. Täytyy myös panostaa siihen, että liikkeet tehdään ennemminkin rauhassa ja tarkasti kuin vauhdikkaasti. Seisominen ja istuminen uimapatjalla tai paksulla vaahtomuovipatjalla vahvistaa syviä lihaksia. Syvien lihasten aktivoiminen rentouttaa myös pinnallisia, suuria lihaksia. 10 11

räs kiireinen ihminen joutuu matkallaan Italiaan tilanteeseen, jossa hän joutuu odottamaan, ja tällöin hän tajuaa, että sellaisia lahjaksi saatuja hetkiä kannattaa arvostaa ja niistä nauttia. Hän saa kuulla italialaisesta kreivistä, elämän nautiskelijasta, jonka salaisuuden nyt kerron. Kreivi ei koskaan lähtenyt ulos panematta oikeaan taskuunsa kourallisen papuja. Ei pureskellakseen niitä, vaan voidakseen siten tietoisemmin havaita päivän hyvät hetket ja laskea ne paremmin. Kokiessaan jonkin pienen positiivisen asian esimerkiksi mukavan rupatteluhetken kadulla, naisen naurun, herkullisen aterian, hienon sikarin, varjoisan paikan keskipäivän kuumuudessa, lasillisen hyvää viiniä kokiessaan mitä tahansa, mikä ilahdutti mieltä, hän siirsi yhden pavun takintaskusta toiseen, joskus jopa kaksi tai kolme papua. Iltaisin hän sitten istui kotona ja laski pavut vasemmasta takintaskustaan. Nämä hetket olivat hänelle juhlaa. Hän muisteli, kuinka paljon hyvää hän sinä päivänä oli saanut kokea, ja iloitsi siitä. Ja jopa sellaisena iltana, kun hän saattoi laskea vain yhden pavun, päivä oli onnistunut oli kannattanut elää! Tässäpä meille oiva ohje arkeen: Huomaa pienet onnen ja ilon hetket ja nauti niistä. Carpe diem tartu hetkeen! 25 kg MEDIUM 11 kg ROYAL CANIN SAS 2011. All Rights Reserved. Credit photo : Duhayer - 11/2011 - KOIRAT 11-25 KG (aikuispaino) Ravintoa kaikkiin elämänvaiheisiin. LÄMMIN KIITOS YLLÄTYSONNITTELUISTA VAHTIKORVASSA 2/2012! Tuli monta papua vasempaan taskuun ajattelee Anni INNOVAATIOITA KESKIKOKOISILLE KOIRILLE Health Nutrition. Kunnossa läpi elämän. Royal Canin tarjoaa nyt entistäkin tarkempaa ravitsemusta keskikokoisille koirille. MEDIUM Adult 7+ sisältää runsaasti antioksidantteja ehkäisemään ikääntymisen ensi vaikutuksia 7 vuoden iästä alkaen. MEDIUM Ageing 10+ on täydennetty lykopeenillä ja välttämättömillä rasvahapoilla, jotka tukevat koiraa ikääntymisen myöhemmässä vaiheessa 10 vuodesta eteenpäin. MEDIUM-tuotesarja sisältää nyt 9 erilaista ravitsemuksellista ratkaisua, jotka auttavat koiraa säilymään hyväkuntoisena kaikissa eri elämänvaiheissa. 12 13 royalcanin.fi

Hormonien vaikutus koiran käyttäytymiseen Teksti Tuovi Palosaari kuvat Tuulia Burgherr Maanantaina 27.8.2012 pääsin kuuntelemaan mielenkiintoista luentoa Amiedussa, Helsingin Pitäjänmäessä. Luennoitsija Tuulia Burgherrin aiheena oli hormonien vaikutus koiran käyttäytymiseen. Tuulia on eläinlääkäri, joka on väitellyt tohtoriksi steriloitujen narttujen virtsanpidätysongelmista. Hän on myös suorittanut lemmikkieläinten käyttäytymistieteen opintokokonaisuuden Southamptonin yliopistossa. Luentoa kuuntelemaan oli tullut eläinlääkäreitä, klinikkahoitajia, eläintenkouluttajia, eläintenkouluttajiksi opiskelevia ja monia muita asiasta kiinnostuneita. Hormoneja, hormoneja Tuulia aloitti luennon kertaamalla mitä hormonit ovat. Listasta löytyi tuttuja nimiä kuten estrogeeni, testosteroni, kortisoli ja insuliini. Hormonien vaikutus koiran käyttäytymiseen ei aiheena ole yksinkertainen, mutta Tuulia oli saanut yksinkertaistettua esitystä sopivasti niin, että asiasta sai kiinni ilman lääkärin tai eläinlääkärin koulutustakin. Kuulimme, että kaikki alkaa aivoista, hypotalamuksesta, joka kuuluu hermostoon, mutta tuottaa hormoneja (CRH, TRH, GnRH). Hypotalamuksesta kotoisin olevat hormonit aktivoivat aivolisäkkeen tuottamaan omia hormonejaan (ACTH, TSH, FSH, LH) ja tämä taas aktivoi toisia hormonien tuottajia, kuten kilpirauhasta (T4,T3), lisämunuaisen kuorta (kortisoli), lisämunuaisen ydintä (noradrenaliini, adrenaliini), MitŠ ovat hormoonit? Autonominen hermosto Hypotalamus AivolisŠke Kohdesolu reaktio munasarjoja (estrogeeni, progesteroni), kiveksiä (testosteroni) ja haimaa (insuliini). Siihen kuinka paljon kukin taso hormoneja tuottaa vaikuttaa myös ns. negatiivinen palaute eli kohdesolun palaute. Kun kohdesolu lähettää viestiä: kaikki on taas kunnossa hormonin eritys vähenee. Aina tämä palautejärjestelmä ei toimi ja silloin voi ilmetä muitakin häiriöitä. Hormonit vaikuttavat toisiinsa. Koiran elimistössä jyllää. SŠŠtelee autonomisen hermoston signaalien mukaan aivolisškkeen toimintaa sšštelee muiden umpirauhasten toimintaa Neg.palaute Hormonit ja koiran käytös No entä hormonit ja käytös sitten, miten ne liittyvät toisiinsa? Tuulia painotti, että hormonit vaikuttavat tietyllä todennäköisyydellä siihen, miten eläin käyttäytyy. Hormonit vaikuttavat serotoniinin eritykseen aivojen eri alueilla ja tuloksena on erilaisia vaikutuksia käytökseen (esim. vilkkaus vs. laiskuus). Hormonit ja hermosto vaikuttavat yhdessä eläimen fysiologiaan ja käytökseen. Autonominen eli tahdosta riippumaton hermosto vaikuttaa hormonien eritykseen antamalla signaaleja hypotalamukseen, joka laukaisee aikaisemmin mainitun ketjun hormonien muodostuksessa. Tunteet on kytketty autonomiseen hermostoon. Kun koira näkee toisen koiran, sille herää tunteita. Näiden tunteiden laadusta riippuen hormonit alkavat hyrrätä enemmän tai vähemmän. Kilpirauhanen vaikuttaa koiran koko aineenvaihduntaan Kävi ilmi, että kilpirauhasella on iso rooli koiran hyvinvoinnissa, sillä sen tuottamat hormonit vaikuttavat koiran koko aineenvaihduntaan. Kilpirauhasen liikatoiminta on koirilla hyvin harvinaista, mutta vajaatoiminta ei niinkään. Kissoilla tämä asia on päinvastoin. Koiralla oireita voivat olla letargia (horrosmaisuus), väsymys, laiskuus, ylipainoisuus, mutta myös laihuus ja ylivilkkaus. Muita oireita ovat mm. ihoongelmat, kylmänsietokyvyn aleneminen, turkin oheneminen, haavat eivät parane kunnolla, ja jopa valeraskaus voi johtua kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Kilpirauhasen vajaatoiminnalla on siis hyvin erilaisia oireita ja jotkut oireista ovat jopa ristiriidassa keskenään. Pelkkien oireiden perusteella ei siis pidä lähteä tekemään johtopäätöksiä, vaan asian selvittäminen vaatii aina laboratoriotestit. Ja näiden testien tulos voi sekin joskus olla riittämätön. Voi olla, että kilpirauhanen tuottaa vähän hormoneja, mutta tämä johtuukin avolisäkkeen tai hypotalamuksen erittämistä hormoneista, ei itse kilpirauhasesta. Ei ole helppoa olla eläinlääkäri. Toiset rodut ovat herkempiä kilpirauhasen vajaatoiminnalle kun toiset. Yleisimmin kilpirauhasongelmista kärsivät keskiikäiset koirat ja näistä todennäköisimmin keskikokoiset sekä suuret koirat. Toisinaan kilpirauhasongelmia on myös nuorilla koirilla. Nuorilla koirilla niitä on hankalampi huomata, koska nuoren koiran käytös muuttuu muutenkin. Vajaatoimintaa aiheuttaa myös koiran krooninen stressi. Stressi voi olla henkinen tai fyysinen, eli myös joku muu sairaus voi vaikuttaa kilpirauhashormonien erittymiseen. Yleisin käytösmuutos kilpirauhasen vajaatoiminnassa on pelko. Monesti alkuvaiheessa havaitaankin vain käytösmuutoksia, laboratoriokokeet eivät näytä koko totuutta. Muita käytösmuutoksia voivat olla haluttomuus ja väsymys. Koiran ärtyisyys voi lisääntyä, ja harvinaisissa tapauksissa voidaan nähdä jopa aggressiivisuuskohtauksia. Kortisoli ja stressi Stressiin liittyvä hormoni on kortisoli. Akuutti kortisolin nousu liittyy moneen asiaan. Se on elimistön normaali tapa reagoida yllättäviin tilanteisiin esim. kun koira säikähtää jotain ääntä, mutta palautuu nopeasti normaalitilaan. Krooninen kortisolin nousu taas on merkki kroonisesta stressistä tai jostain muusta sairaudesta. Se voi olla merkki esim. Cushingin taudista. Cushingin taudissa lisämunuaisten kuorikerros tuottaa liikaa kortisolia. Tällöin koira voi juoda ja pissata paljon. Se voi myös syödä paljon ja sen maha on suurentunut. Mahan paisuminen taas johtuu maksan suurenemisesta ja lihasten heikkenemisestä. Rasva alkaa kerääntyä koiran elimistöön eri tavalla kun normaalisti. Cushingin taudissakin voidaan nähdä ihomuutoksia. Lisäksi taudilla on heikentäviä vaikutuksia lisääntymiseen. Neurologisina oireina mainittakoon aistien heikkeneminen ja epileptiset kohtaukset. Miten nämä näkyvät koiran käytöksessä? Koiralla voi olla virtsankarkailua, sisälle pissaamista. Se voi alkaa varastaa ruokaa tai puolustaa sitä. Nukkumis-valvomisrytmi häiriintyy, joten koira ei nukukaan samoihin aikoihin kuin ennen. Reaktiivisuus ja pelko voivat lisääntyä ja oppiminen hankaloitua, kuten kroonisessa stressissä. Addisonin taudissa kortisolin eritys laskee. Oireina ovat letargia, vähentynyt syöminen, oksentelu ja lihasheikkous. Addisonin tautia sairastavat koirat eivät kestä ollenkaan stressiä. Elimistö epätasapainossa No mikä stressi sitten on? Siitä on monenmoista määritelmää. Lyhyesti sanottuna elimistö on stressissä, kun se on epätasapainossa, syystä tai toisesta. Tällöin elimistöön kohdistuva vaatimustaso ylittää selviytymisen kyvyn. Syntyy hallinnan puute. Koirien elämään sopivatkin vahvat rutiinit. Mitä enemmän koira pystyy ennustamaan mitä seuraavaksi tapahtuu, sitä paremmin se voi varautua tilanteeseen ja sitä vähemmän se kokee stressiä. Stres- 14 15

sistä puhuttaessa palataan taas autonomiseen eli tahdosta riippumattomaan hermostoon. Se jakautuu sympaattiseen hermostoon ja parasympaattiseen hermostoon. Sympaattinen hermosto eli sympaticus pitää koiran vaaratilanteissa valppaana, kun parasympaattinen hermosto auttaa koiraa rentoutumaan. Nämä puoliskot eivät koskaan toimi samanaikaisesti: koira ei voi olla yhtä aikaa paniikissa ja rento. Selvitäkseen stressistä koira voi käyttää erilaisia keinoja. Jos kyseessä on akuutti stressi, nähdään monesti taistele tai pakene -reaktio. Koira yrittää ensin paeta, mutta mikäli tämä estetään, se voi taistella eli hyökätä. Koiran haastava käytös voi siis olla keino purkaa stressiä. Akuutissa stressissä koiran syke ja hengitys lisääntyvät, verenkierto ohjautuu enemmän lihaksille. Lihakset jännittyvät ja suoliston toiminta hidastuu. Elimistön kannalta ei ole kannattavaa sulatella maksalaatikkoa, jos on hengenlähtö lähellä. Kroonisessa eli pitkäkestoisessa stressissä koiran immuunivaste heikkenee. Stressi ja käyttäytyminen Stressi muuttaa koiran käyttäytymistä ja se vaikuttaa koiran tunnetilaan. Jos positiivisessa tunnetilassa oleva koira kohtaa uhkan tai haasteen, kuten toisen koiran, se voi tulla levottomaksi ja kiihtyä. Tässä tilanteessa koira käyttää jotain uutta tai vanhaa selviytymisstrategiaa ja alkaa esim. nuuhkia maata toisen koiran ohittaessa sen. Riippuen lopputuloksesta, onko se onnistunut (ohitus onnistuu ilman rähinää) vai ei, koiran itsevarmuus joko kasvaa tai ei. Jos tilanne on onnistunut, on koiran itsevarmuus vahvistunut, ja se on todennäköisesti edelleen positiivisessa mielentilassa kohdatessaan seuraavan koiran. Jos tilanne ei ole onnistunut, se saattaa seuraavalla kerralla toisen koiran kohdatessaan stressaantua, koska sen selviytymisstrategia ei edellisellä kerralla toiminut. Koira voi kokeilla toista strategiaa ja taas riippuu lopputuloksesta kasvaako sen itsevarmuus vai ei. Tutkimuksen osoittavat että pennut, jotka kokevat säännöllisesti lievää stressiä pystyvät myöhemmin paremmin selviytymään stressitilanteista. Sukupuolella on väliä Sukupuolihormonit Sukupuolihormonit kasvattavat lisääntymisen todennäköisyyttä. Tässäkin tapauksessa fysiologia sekä käytös vaikuttavat kuitenkin lopputulokseen. Naaraspuolinen sikiö kehittyy nartuksi, koska sillä ei ole testosteronia. Urospuolinen sikiö kehittyy urokseksi, koska sillä on testosteronia. Uroksille tapahtuu paljon jo ennen syntymää. Ennen syntymää aivoilla on herkistyskausi. Sikiöiden keskushermoston kehitykseen voi vaikuttaa emon tiineyden aikana kokema stressi. Turhaa stressiä tulisikin tiineysaikana välttää. Tutkimus on osoittanut, että on olemassa kohdunsisäistä maskulinisoitumista. Tämä tarkoittaa sitä, että jos kohdussa on monta urosta ja vähän narttuja, voivat nartut altistua urosten testosteronille yhteisen verenkierron kautta. Merkitystä on myös sillä onko narttu kohdussa urosten välissä vai narttujen välissä. Nartut, jotka ovat altistuneet suuremmalle määrälle testosteronia, voivat käyttäytyä urosmaisemmin kuin nartut, jotka eivät sille ole altistuneet. Narttu voi nostaa jalkaa tai se voi olla urosmaisesti ärhäkkäämpi muita koiria kohtaan. Koiran murrosikään saakka sukupuolirauhaset ovat aika toimettomia. Uroskoira pissaa nojaten tai seisten, narttukoirat kyykkyasennossa. Ei tiedetä tarkkaan, mikä murrosiän koirilla laukaisee. Nartuilla se voi olla aikuismainen paino. Hormonaalisesti murrosikä alkaa hypotalamuksesta. Nartun ensimmäinen juoksu on yleensä noin 8 12 kk iässä, mutta se voi olla jo 5 kk iässäkin. Murrosiässä alkaa sukupuolien käyttäytymisen dimorfismi, erilaistuminen. Nartut alkavat vaeltaa (karkailla), merkkailla ja hoivata. Urokset alkavat nostaa jalkaa, merkkailla ja myös vaeltaa. Lisäksi urokset alkavat tehdä astumisliikkeitä ja ovat aggressiivisempia toisia uroksia kohtaan. Urosten kastraatio Jos uroksen käyttäytyminen muuttuu, voi kyseessä mahdollisesti olla kasvain kiveksessä. Ja miten se käyttäytyminen muuttuu, riippuu siitä missä kohtaa kivestä kasvain on. Testosteroni nostaa koiran itseluottamusta ja reaktiivisuutta sekä lisää riskinottoa. Kastraatiolla on vaikutuksia uroskoiraan. Kun testosteronia ei enää kehity, sen reaktiivisuus laskee. Myös kynnys aggressiiviselle käytökselle laskee. Jos koiralla on ollut pelkoon liittyviä ongelmia, ei sitä tulisi kastroida. Testosteronin lasku laskee itseluottamusta, ja näillä uroksilla puolustautuminen voi pahentua. Kastroimisella ei ole vaikutusta eturauhaskasvaimen syntymiseen, se voi tulla kastroidullekin koiralle. Yleisimpiä syitä uroskoirien kastraatiolle ovat seuraavat ongelmakäytökset: merkkaaminen 16 17

RŸde - + - - HŸndin sisätiloissa, aggressiivisuus muita koiria kohtaan, vaeltaminen ja astumisliikkeet. Miten kastraatio sitten vaikuttaa näihin ongelmiin? Tutkimusten mukaan merkkaaminen sisätiloissa vähenee, aggressiivisuus muita uroksia kohtaan vähenee jonkin verran, mutta narttuja ja ihmisiä kohtaan ei juurikaan. Joissakin tapauksissa aggressiivisuus on kokonaisuudessaan voinut jopa lisääntyä. Astumisliikkeet toisia uroskoiria kohtaan ovat vähentyneet paljon ja huomattavasti myös narttuja sekä ihmisiä kohtaan. Esineiden astumiseen ei kastraatiolla ole suurta vaikutusta. Juoksuisten narttujen perään vaeltaminen on vähentynyt, mutta muu vaeltaminen ei juurikaan. Eli kastraatio auttaa vain niihin ongelmiin, jotka johtuvat testosteronista. Uroksille on mahdollista tehdä myös kemiallinen drausse n Uros im Haus kastraatio: koiran niskaan asennetaan ruiskulla implantti, joka sisältää GnRH-hormonia. Jos on epävarma siitä tuleeko kastraatio auttamaan vai pahentaako se tilannetta, kemiallinen kastraatio on hyvä vaihtoehto. Kemiallinen kastraatio kestää puoli vuotta. Ensimmäisten kahden viikon aikana tilanne voi pahentua. Tämä johtuu siitä, että hormonit viestittävät väärää negatiivista palautetta edelliselle hormonitasolle ja koiran elimistö vaatii vain enemmän testosteronia. Noin parin viikon jälkeen testosteronitaso alkaa laskea ja vaikutukset näkyä. Tässäkin koirat ovat yksilöllisiä joillakin uroksilla voi tulosten näkyminen kestää jopa kuusi viikkoa. Uroksilla testosteronia kehittyy tasaisesti ympäri vuoden, ja kun niillä ei ole juoksuja, kastraation ajoituksella ei ole merkitystä. Fremde Familie uros narttu ulkona talossa vieraita perhe Entä nartut sitten? Nartuilla on monimutkaisempi sukupuolihormonien kirjo. Munasarjat tuottavat munarakkuloista estrogeenia ja keltarauhanen tuottaa progesteronia. Lisäksi munasarjat tuottavat jonkin verran testosteronia. Aivolisäkkeen etulohko muodostaa prolaktiinia. Kun seurataan nartun hormonien vaihtelua juoksun aikana, huomataan, että aluksi aivojen etulohko tuottaa FHShormonia, joka nostaa nartun reaktiivisuutta, tietoisuutta ärsykkeistä, kiihottuneisuutta, oppimiskykyä ja todennäköisyyttä aggressiiviseen käytökseen. FHS laukaisee munarakkulan tuottamaan estrogeenia, joka myös lisää nartun reaktiivisuutta ja tässä vaiheessa, jos perheessä on kaksi tai useampi narttu, voidaan nähdä kahnauksia. Aivolisäke alkaa tuottaa LH:ta, joka vaikuttaa käytökseen aikalailla samalla tavalla kun FHS. LH saa aikaan sen, että progesteronin tuotanto alkaa. Tämä alkaa huolimatta siitä onko narttu tiineenä vai ei. Sen vaikutuksesta narttu rauhoittuu. Tätä rauhaa kestää noin kaksi kuukautta. Sitten pikkuhiljaa alkaa prolaktiinin tuotanto, jota kestää noin kuukausi. Prolaktiini saa maitorauhaset erittämään maitoa, vaikka narttu ei olisikaan tiineenä. Nartun reaktiivisuus ja oppimiskyky nousevat. Myös ahdistus ja aggressiivisuus nousevat, ja narttu voi alkaa puolustaa resurssejaan. Prolaktiinin tuotanto hiipuu ja loppuu. Noin puolen vuoden päästä sykli alkaa alusta. Narttujen valeraskauksille ei ole löydetty vedenpitävää selitystä. Yleensä niitä ilmenee muutama viikko juoksun jälkeen, joillekin jo aikaisemmin, kun progesteroni tai prolaktiini on koholla. Koiralla voi olla valeraskaus, vaikka mikään hormoni ei ole koholla. Jotkut nartut tuottavat valeraskauden aikana maitoa, vaikka prolaktiini ei olisikaan koholla. Narttujen sterilisaatio Jos nartulla on juoksu monta kertaa vuodessa, se ei ole normaalia. Suurin syy tälle on munasarjakysta, jonka takia hormonit eivät ole tasapainossa. Narttukoirien juoksut eivät lopu iän myötä. Niille voi tosin tulla ns. hiljaiset juoksut jolloin vuotoa ei ole. Riski kohtutulehdukselle nousee, jos nartulla on useita juoksuja vuodessa. Näissä tapauksissa eläinlääkärit suosittelevat sterilisaatiota. Nartun sterilisaatio pitää ajoittaa oikeaan aikaan hormonikierto huomioiden. Jos koira steriloidaan, kun hormonit ovat vielä koholla voi koiralle aiheutua valeraskaus, joka jää päälle. Narttukoira on sterilisoitava silloin, kun sillä ei ole hormonaalista toimintaa eli noin kuukausi ennen juoksua tai ainakin kolme kuukautta juoksun jälkeen. Valeraskaus aiheuttaa nartussa reaktiivisuuden, aggressiivisuuden ja pelon lisääntymistä. Sterilisaation jälkeinen valeraskaus voidaan hoitaa kahden viikon lääkehoidolla. Yleisesti luullaan, että sterilisaatio altistaa ylipainolle. Tätä ei kuitenkaan ole pystytty tieteellisesti todistamaan. Kun narttu sterilisoidaan, otetaan munasarjat kokonaan pois. Aina ei ole tarvetta poistaa kohtua, mutta jos ns. kaikki poistetaan, poistetaan myös kohtu. Myös kohdunkaula voidaan poistaa, mutta tällöin pitää olla todella varovainen, sillä virtsarakko- javirtsatiet sijaitsevat lähellä kohdunkaulaa. Jos sterilisaatio tehdään nuorelle koiralle, poistetaan pääsääntöisesti vain munasarjat. Vanhemmilta nartuilta poistetaan myös kohtu. Kun kohtu joudutaan poistamaan lääketieteellisistä syistä, poistetaan näissä tapauksissa myös munasarjat. Jos näin ei tehtäisi, tulisi nartulle edelleen juoksut. Olisi hyvä, että nartulla olisi ollut ainakin yhdet juoksut ennen sterilisaatiota. Tällöin estrogeeni on saanut vaikuttaa kohdun limakalvoon ja siitä on tullut sairauksille vastustuskykyisempi. Nartun steriloinnilla on positiivisia vaikutuksia: ei munasarjasairauksia, ei kohtutulehduksia, huonompi todennäköisyys emätin- ja maitorauhaskasvaimille. Negatiivisia vaikutuksia taas ovat emätintulehdukset, virtsankarkailu, turkin muuttuminen (esim. suorasta kiharaksi), ylipaino ja kasvaimet. Nuorilla koirilla saattaa luuston kasvu jatkua ja nartuista tulee suurempikokoisia ja pitempiluisia kuin steriloimattomista nartuista. Kaikki leikkaukset on tehtävä harkinnalla Nartuilla on pienempi riski käytösmuutoksiin kun uroksilla, mutta ei voida myöskään luvata, että käytösmuutoksia ei tulisi. Tosin narttujen käytösmuutoksia steriloinnin yhteydessä ei ole tutkittu kovin paljon. Reaktiivisuus voi lisääntyä, jos narttu on maskulinisoitunut jo kohdussa. Tällöin urosmainen käyttäytyminen, kuten aggressiivisuus, voivat lisääntyä. Tiineys Tiineellä nartulla progesteroni on koholla, joten se on rauhallinen. Prolaktiini saa esiin hoivaamisvietin. Ennen synnytystä nartun estrogeenitaso nousee ja tämä saa urokset kiinnostumaan nartusta. Estrogeenin nousulle ei ole löydetty loogista syytä. Supistukset, synnytys ja imetys lisäävät oksitosiinin muodostusta. Oksitosiini edesauttaa ystävällistä, sosiaalista käyttäytymistä. Oksitosiinia kutsutaan candle light dinner -hormoniksi. Se saa aikaan sosiaalisen sidoksen mm. emon ja pentujen välille. Suhde on hyvä ja turvallinen. On tehty tutkimusta myös siitä, miten koira saa ihmisen oksitosiinitason nousemaan. Lopuksi Hormoneilla on monenlaisia vaikutuksia. Ei ehkä ollut yllätys, että urokset ja nartut ovat erilaisia, mutta se kohdunsisäinen maskulinisoituminen pistää katselemaan tuttuja narttuja uusin silmin. Jos teillä on mahdollisuus, niin menkää kuuntelemaan Tuulian luentoja tai seminaaria häntä on ilo kuunnella. 18 19

Kivirannan koulutusviikonloppu teksti Elli Kapanen Kuvat Satu Rusi 15. 16. syyskuuta 2012 Syyskuun puolivälissä koulutuksessa olevien kuulo- ja tukikoirien sekä tukihenkilöiden tiet veivät Pirkkalaan, Tampereen kupeessa sijaitsevaan Kivirannan kokous- ja juhlakeskukseen. Koiraoppilaille omistajineen tämä oli toinen ja samalla myös viimeinen koulutusrupeama ennen testejä, kun taas tukihenkilöillä on vielä yksi viikonloppu käymättä, ennen kuin koko tukihenkilökoulutus on heidän osaltaan suoritettu. Kivirantaan perjantai-iltana saapuessani paikka oli vielä tyhjillään. Rauhallisella alueella sijaitseva kurssikeskus henki kotoisuutta ja oven viereen jätetty tassupyyhelaatikko hymyilytti. Ilta venähti yön puolelle kurssimateriaaleja ja -tiloja järjestellessä. Mieli oli odottava; olihan tämä ensimmäinen kurssiviikonloppuni. Aamulla kurssilaiset rupesivat saapumaan paikalle, ja ilma täyttyi satunnaisista haukahduksista ja kuulumisten vaihdosta. Mukana oli koko joukko koiria, jotka kaikki kuitenkin käyttäytyivät esimerkillisesti, kuten tulevien kuulo- ja tukikoirien kuuluukin. Aiemmista koulutuksista tuttu mennään bussilla -menetelmä oli jälleen käytössä ja oppimisrauha säilyi moitteettomasti. Viikonloppu aloitettiin keskustelemalla Nökön l. Katriina Mähösen johdolla koiran hyvinvoinnista ja siitä kuinka koiran työkykyä voi parhaiten pitää yllä. 20 21

Niin tukihenkilöiltä kuin asiakkailtakin tuli hyviä huomioita siihen, mitä koira vaatii voidakseen hyvin ja pystyäkseen työskentelemään ongelmitta. Koiran hyvinvointiin todettiin vaikuttavan monet eri asiat, niin fyysiset, psyykkiset kuin sosiaalisetkin. Luennolla syntyneitä ideoita koiran työkykyä ylläpitävistä tekijöistä voi lukea tämän jutun lopussa olevasta luettelosta. Avausluennon jälkeen tukihenkilöt ja asiakkaat jakautuivat omiin ryhmiinsä, kun työnohjaaja Riitta Niskanen saapui kertomaan asiakkaille oman motivaation kunnossapidosta. Tukihenkilöt, ja minä heidän muassaan, siirtyivät takkatuvalle, missä heille esiteltiin tukikoirien käyttäjien sairauksista kaksi: diabetes ja epilepsia. Diabeteksesta kurssille oli saapunut puhumaan Diabetesliitosta sairaanhoitaja Anneli Jylhä. Luennon aikana tukihenkilöt oppivat esimerkiksi sen, miten verensokerin liiallista laskua eli alisokeria voidaan hoitaa, ja missä tapauksissa on tarvetta ammattiavulle. Luennolla oli myös silmiä avaava vaikutus; harvoin tulee ajatelleeksi sitä, miten monta eri asiaa diabeetikon on otettava huomioon sairauttaan hoitaessaan, esimerkiksi tulevan liikuntasuorituksen tai vaikkapa jännittävän esiintymisen vaikutusta verensokeriin ei normaalisti tulisi edes ajatelleeksi. Luennoitsija esitteli myös verensokeria nopeasti nostavia tuotteita, ja saivatpa tukihenkilöt appelsiinin makuiset glukoositabletitkin. Sairaanhoitaja Katja Niemisen luennolla opimme epilepsiasta esimerkiksi sen, miten kohtaus syntyy ja miten siihen tulee reagoida. Epileptinen kohtaushan on hetkellinen häiriö aivojen sähköisessä toiminnassa, sen voi laukaista esimerkiksi väsymys, alkoholi, rasitus tai kirkkaat valot. Tukihenkilöiden tietäessä millaisissa oloissa epilepsiakohtaus on todennäköisempi, osaavat he myös varautua kohtauksen tuloon. Tukikoirien rooli epileptikoiden tukena on tuoda turvaa ja tarvittaessa hälyttää apua. Myös koirien kykyä aistia ennalta tuleva kohtaus on tutkittu, mutta asiasta ei ole vielä varmuutta. Päiväkahvien jälkeen päivä jatkui lauantain viimeisellä rupeamalla, joka asiakkaiden ja koiraoppilaiden kohdalla tarkoitti verijälkiharjoitusta, kun taas tukihenkilöt pääsivät vuorostaan kuulemaan Riitta Niskasta, joka kertoi asiakkaan motivoinnista ja viestinnästä asiakastyössä. Tukihenkilöiden perimmäinen tarkoitushan on edistää koirien koulutusta tukemalla asiakasta kouluttajan käyntien välissä, ja tässä onnistuakseen on tukihenkilön osattava viestiä asiaan kuuluvalla tavalla. Luennolla pohdittiin myös tukihenkilön erilaisia rooleja ja harjoiteltiin yhtä tukihenkilön tärkeimmistä taidoista: kuuntelua. Kuuntelemalla ja ennen kaikkea kuulemalla mitä asiakas kertoo, tukihenkilö voi edesauttaa luottamussuhteen syntyä, jossa asiakkaalla on turvallinen olo ja tunne siitä, että on joku joka välittää siitä miten hänen koirankoulutuksensa sujuu, mikä taas vie koulutusta eteenpäin. Tiedontäyteisen ensimmäisen kurssipäivän iltana ei enää ohjattua toimintaa ollut, vaan takkatuvalla vallitsi kotoinen tunnelma, kun uudet ja vanhat tuttavukset vaihtoivat mielipiteitään niin kurssista kuin koirista ylipäätänkin. Mieli täynnä uusia ajatuksia oli hyvä käydä nukkumaan. Sunnuntaiaamu valkeni ja Kivirannassakin heräiltiin uuteen koulutuspäivään odottavin mielin. Asiakkaat pääsivät Nökön opastuksella tutustumaan kuuloja tukikoirien testeihin, joihin he ovat itsekin pian osallistumassa. Tukihenkilöillä puolestaan jatkui asiakkaiden erityistarpeisiin tutustuminen; nyt vuorossa oli luento kuulosairauksista, jonka piti omaa ääniapulaistaan kouluttava Juha Peltomaa äitinsä Iinan kanssa. Omakohtaisuus yhdistettynä faktoihin toimi, ja luento oli paitsi informatiivinen myös mukava kuunnella. Lounaan jälkeen oli asiakkaiden ja tukihenkilöiden toisen yh- 22 23

k Koiran työkyvyn ylläpitoon vaikuttavia asioita Katriina Mähösen koiran työkyvyn ylläpitoon liittyvän luennon yhteydessä kurssilaiset pohtivat ryhmissä, mikä kaikki vaikuttaa koiran hyvinvointiin ja jaksamiseen työssään. Tässä luettelo tärkeimmistä seikoista: teisen luennon vuoro, kun kuuloja tukikoirakouluttaja Miia kertoi koirien ongelmakäytöksestä ja sen korjaamisesta. Sinällään rankasta aiheesta kertova luento alkoi erilaisia valokuvia katselemalla ja miettimällä onko kuvan koiralla ongelma. Monissa kuvissa koira teki jotain, mitä ihminen ei välttämättä hyväksy ja pitää koiran tekoa ongelmallisena. Esimerkiksi yhdessä kuvassa koira oli sängyssä. Tämä on kuitenkin koirille luontaista: ne haluavat nukkua siellä missä muutkin, koska se on turvallisinta. Lisäksi sängyssä ollessaan koira näkeeparemmin, koska se on lattiatasoa korkeammalla, ja sänky on lämmin paikka, jollaista jotkut koirat tarvitsevat. Ongelma ei siis aina ole koiran käytöksessä vaan ihmisen suhtautumisessa. Lisäksi saimme tietoa esimerkiksi siitä, miten voi ulkona suhtautua kohti tulevaan koiraan jonka epäilee olevan aggressiivinen. Näihin tunnelmiin päättyi tämä viikonloppu, ja marraskuussa tukihenkilöt tapaavat uudestaan. Kuulo- ja tukikoiraoppilailla seuraava etappi taas ovat testaukset. Toivon mukaan Suomeen saadaan pian myös ensimmäinen tukikoira! k vesi, ruoka, lämpö, suoja liikunta terveys hermorakenne (koira töissä 24/7) motivaatio (pitää tietää mikä koiraa motivoi) lepo koiralle sopiva harrastus (lajinomainen työskentely: metsästys, paimennus) fyysinen ja psyykkinen rasite koiran pitää tietää mitä siltä odotetaan rauhallinen ympäristö (keskittymisrauha) yhtä asiaa harjoitellaan kerrallaan (tietää mitä tehdään) eteneminen pienin askelin vuorovaikutus koiran ja ihmisen välillä ihmisen johdonmukaisuus (toimitaan aina samalla tavalla) luottamus (koira luottaa, että omistaja hoitaa tilanteen, omistajan seurassa on hyvä olla) ei liikaa harjoittelua saman päivän aikana harjoitellaan, kun koira itse haluaa vertaistuki (ihmisen saama) ulkopuolelta tuleva palaute (omistajaa motivoi, kun kouluttajalta saa palautetta) onnistumisen kokemukset vapaa-aika (aktiivinen, mukava tekeminen, koira saa valita mitä tekee vai tekeekö mitään) rutiinit (säästävät energiaa, kun koira tietää mitä tapahtuu seuraavaksi) ihmisen on tasapainotettava koiran työ- ja vapaa-aika ja huolehdittava, että koiralla on riittävästi aikaa levätä ja tehdä omia juttujaan ihmisen ja koiran välinen vuorovaikutus (ihmisen on kuunneltava koiraa) pennun on annettava olla pentu (pennulle peruskoulutus, työt harjoitellaan vasta myöhemmin) riittävät tauot 24 25

Milon mietteitä ulkomailta Teksti Seija Uimonen kuva Lauri Ilola Pian kuulokoiraksi valmistumiseni jälkeen muutimme emännän kanssa Kroatiaan vuosi sitten lokakuussa. Muutto vaikutti, vaikka olin jo aikaisemmin viettänyt muutamia kuukausia täällä. Ovikellon ja kahden uudenlaisen puhelimen äänet työllistivät minut heti alkuunsa. Niihin ei tarvittu edes opetusta. Sitä vastoin käyttäytymisasioissa on tarvittu aikaisemman opetuksen kertausta ja kotona ollessa kaipaan enemmän ohjelmaa kuin Suomessa Muuten minulla on mennyt melko hyvin. Vaikka emäntä on asunut täällä vuosikymmeniä, niin sille sopeutuminen on tuottanut enemmän vaikeuksia. Minä olen tietenkin sen mielestä siihen syyllinen. Minusta on nimittäin taas hauska tervehtiä ihmisiä niin kuin muinoin lapsena nuolaisten niitä ja hypähtäen niitä vasten. Emäntä kauhistelee myös koulutien varteen ja puistoihin heitettyjen sämpylän loppujen ja luiden määrää. Ne ovat paljastuneet minun tarkan hajuaistini ansiosta. Minä puolestani olen nauttinut niistä alusta alkaen. Opin uuden kävelytyylinkin saadakseni siistityksi kaupunkia mahdollisimman paljon. Emäntä minua häiritsee tässä työssä e i k ä kaupunginjohtajakaan ole luvannut siitä palkkaa. Harmikseni parin kuukauden vapaaehtoisen työjakson jälkeen seurasi laihdutuskuuri. Emännän kunniaksi on myönnettävä, että minun laihdutuskuurini onnistuu aina. Itsensä suhteen sillä ei tässä asiassa ole yhtä hyvä menestys. Vaikka kävelenkin Kutinan kaupungin siivoustöissä poukkoillen, niin työvaljaissani käyttäydyn aina hyvin. Emäntä oli kuitenkin huolissaan, miten palauttaa minut kokoaikaiseen sivistyneeseen käyttäytymiseen Suomen lomamme ajaksi. Yllätin sen täysin. Suomessa olin taas se testit läpäissyt kuulokoira Milo, jota ei tarvinnut hävetä. Emäntä on nyt tarmokkaasti palauttanut minua samaan kävelytyyliin täälläkin. On meillä ollut yhdessä hauskaakin. Pyrimme kotikaupungissamme Kutinassa ravintolaan syömään. Kävimme johtajan puheilla kun muiden kanssa keskustelut eivät auttaneet sisään pääsemisessä. Lopulta saimme luvan syödä sivusalissa. Tai oikeammin sanottuna jo ennestäänkin pulleahko emäntäni söi. Minä pidin sille seuraa pöydän alta laihtuneena ja nälkäisenä. Meitä nauratti kovasti kun tarjoilija kattoi emännälle ja palveli sitä yksityisesti muiden ravintolavieraiden syödessä seinän takana. Melko pian tulomme jälkeen emäntä oli kirkon edustajana jossakin tilanteessa. Se oli kertonut siellä television toimittajille minusta. Meihin otettiin pian sen jälkeen yhteyttä, sillä olen toistaiseksi ainoa kuulokoira Kroatiassa. Esiinnyimme emännän kanssa ohjelmassa, missä Kroatian opaskoirien yhdistyksen johtajatar kertoi suunnitelmasta aloittaa kuulokoirakoulutus täälläkin. Jo heti ohjelman jälkeen heille tuli kaksi pyyntöä ja useita kyselyjä kuulokoiran saamiseksi. Emäntä kävi keväällä pitämässä Zagrebissa luentoja Suomen kuulo- ja tukikoirayhdistyksen materiaalin ja omien kokemustensa pohjalta paikallisen yhdistyksen työntekijöille ja vapaaehtoisille. Vaikka heillä on tallenne televisio-ohjelmastamme, niin minua odotetaan sinne esittämään, miten kuulokoira työskentee. Pidän siis täällä esillä Kuulokoiramaan etuja kuin suurlähettiläs konsanaan. Vuosien kuluessa ei kukaan saanut emäntää taivutelluksi liittymään facebookiin. Mutta jopas solmittiin yhteydet, kun saimme tiedon, että sinne tulee minun asioitani. Emännän nimellä olevalta ja Koiratukena-sivulta löytyy youtube-yhteys mainitsemaani televisio-ohjelmaan. Kroatiaterveisin Milo Kuulokoiramaan suurlähettiläs, jonka siivellä emäntäkin Seija Uimonen on saanut kuuluisuutta Kroatiassa 26 27

Vuosikokous 2013 Koirien monitoimitalo Nuuskula sijaitsee Porvoon Kulloossa ja palvelee moni puolisesti laaja aluetta (Porvoo, Loviisa, Kerava, Sipoo, itäinen pääkaupunkiseutu). Yhdistyksen v u o s i k o k o u s järjestetään sunnuntaina 24.2.2013 klo 13.00 alkaen Saaran koti -säätiöllä (Bulevardi 19 A, Helsinki). Kaikki toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan seuraamaan kokousta ja tapaamaan muita toiminnasta kiinnostuneita. Jäsenille lähetetään erillinen kokouskutsu lähempänä tapahtumaa. Hallitukseen ja työryhmiin otetaan mielellään uusia kasvoja mukaan! Ota ihmeessä yhteyttä, jos haluat tulla mukaan yhdistyksen toimintaan. Jokaisen panos on tärkeä! Tiina 040 517 6962 Heidi 040 538 2003 tiedotteet@nuuskula.fi Koirakurssit Kursseja järjestetään ympäri vuoden sisä- ja ulkotiloissa pienryhmissä. Kurssitarjontaa: pentu, tottelevaisuus, agility, koiratanssi, koirien kuntoilu, koirahieronta, jäljestys, ohitukset ym. Koirahieroja Tiina Korhonen Koirahieronnan vaikutukset ennalta ehkäisevänä, lihaskuntoa ylläpitävänä ja kuntouttavana hoitona ovat kiistattomat. Hoidot kotikäyntinä tai Nuuskulassa. Trimmaaja Heidi Aaltonen Trimmaukset koneella ja saksilla, myös turkinpesut ja kynsien leikkaukset. Koiran käyttäytymisongelmat Ongelmalliseen käytökseen löytyy yleensä syy, johon voidaan vaikuttaa ja usein poistaa. Syiden selvittämiseen ja ratkaisemiseen saat apua eläintenkouluttajan ammattitutkinnon suorittaneilta Heidiltä ja Tiinalta. Koirien deittipalvelu Nuuskulan uuden palvelun tarkoituksena on löytää koirallesi sopivaa seuraa lenkeille, leikkeihin, harrastuksiin ja jopa hoitoon. Tule tutustumaan, löydä sinun ja koirasi yhteinen hyvä olo. 28 29

Uudet ääniapulaiset Uudet ääniapulaiset Pirjo Siltasen koira Ransu valmistui ääniapulaiseksi 8.12.2012. Ransu toimitti tehtäväänsä erittäin rauhallisin ja hienovaraisin ottein ja otti myös arvioijat vastaan tyynesti ja tyylikkäästi. Onnea Ransun koko perheelle hienon yhteistyön rakentamisesta! l Valokuva: Iina Peltomaa Juha Peltomaan Mondo-koirasta tuli ääniapulainen 10.11.2012. Mondo hoiti arviointitilanteessa tehtäväänsä uskomattomalla tarkkuudella ja varmuudella. Juhan ja Mondon yhteistyötä oli ihanaa seurata! Onnittelut kummallekin! Valokuva: Katriina Mähönen 30 31

32 Jos vastaanottajaa ei tavoiteta, lehti palautetaan osoitteeseen: Hanna Parkkola, Reimaritie 25, 40900 Säynätsalo