Vihreät hankinnat haltuun - seminaari

Samankaltaiset tiedostot
Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus

Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu

Tekesin rahoitus Kuntien kehityshankkeisiin

Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström

Huippuostajia ympäristöpalveluihin

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Fiksumpia hankintoja. Angelica Roschier. Eli miten teen onnistuneen hankinnan Tekesin tuella ja avustuksella? Copyright Tekes 27/3/12

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi

Projekti Energiatehokas asumisoikeuspientaloalue: kehittämismalli tuotantoa ja käyttöä varten

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat Fiksu kaupunki Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen

Kestävien hankintojen vuosiseminaari Huippuostajat. Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille

Innovatiiviset ja kestävät julkiset hankinnat. Markku Heimbürger

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.

Huippuostajat. 11:20 Lounas

KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS KEINO Riikka Leskinen 1

Kestävä yhdyskunta. Virpi Mikkonen Kiinteistöt ja rakentaminen, Tekes Copyright Tekes

Innovatiiviset julkiset hankinnat

Tekesin innovaatiorahoitus

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta. Tekes

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta

Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa. INKA-ohjelman kevätseminaari Vaasa Ville Valovirta

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?

EU ja julkiset hankinnat

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Fiksu kaupunki Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Harri Kemppi One1. Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina

PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET

Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, Ville Valovirta

KOKEMUKSIA INNOVAATIOIDEN HANKINNASTA KANSALLISESTI

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy

Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille

Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes

Tekesin innovaatiorahoitus

MEP Sirpa Pietikäinen. Julkiset hankinnat

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus Anne Turula Palvelupäällikkö

Huippuostajat. Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes Asiantuntija Angelica Roschier

Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Hankintamenettelyt mikä muuttuu?

Miten muuttaa kuntaa ja ilmastoa? Kuntamarkkinat Taina Nikula, YM

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö

Huippuostajat Fiksu kysyntä Suomen kasvun moottoriksi

Potkua hankintaosaamiseen ja menettelyihin. Innovatiiviset hankinnat Innokylä Raili Hilakari

Käytännön kokeiluja innovatiivisista julkisista hankinnoista

Näkökulma: Innovatiiviset julkiset hankinnat sosiaalipuolella. Erityisasiantuntija Antti Hautaniemi, STM

Asumisen klusterin Road Show Joensuussa

Ja sinut nähdään uudessa valossa.

Teollinen puurakentaminen nopeus, laatu ja asiakastarve

Tekes Innovaatiorahoituskeskus

Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö

Tekes riskirahoittajana -

Hankintojen ajankohtaistuulet

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Julia hanke Julkiset hankinnat -projekti. Ilmastonmuutos Helsingin seudulla hillintä ja sopeutuminen

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Julkisista hankinnoista innovatiivisiin hankintoihin STM /

Innovatiivinen hankinta kannattaa Matti Mannonen, / Oulu

LISÄTILAUS. Anne Juutilainen Hallitussihteeri/TEM/ALO/RARA Työkokoukset Joulukuu 2011

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa

Mikä on innovatiivinen hankinta ja miten innovaatio hankitaan? Veli Sinda, asiantuntija, OTM

Vähähiilisen rakentamisen hankintaopas ja -kriteerit

Hankintalain uudistaminen

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä Nuppu Rouhiainen

Innovatiivisten hankintojen työkalupakki

Energiatehokkuus ja kestävä rakentaminen. Kimmo Tiilikainen Asunto, energia ja ympäristöministeri

Kestävät ja innovatiiviset hankinnat Hinku-foorumi Joensuu Risto Larmio, Motiva Oy

Kuntahankinnat kuntien kumppanina hankinnoissa

KUUMA-kuntien kestävän ruokaketjun palvelut

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen

ENERGINEN KUNTA - TYRNÄVÄ. Marjukka Manninen, kunnanjohtaja, Tyrnävä

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Hankintalaista rakennuttajan silmin Rakennusfoorumi

Kotka 2025: elinvoimainen kestävän kehityksen mallikaupunki. Mission Impossible? / Ilmo Larvi

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari Sanna Poutamo

Hankintalakiuudistus Matti Mikkola

OHJELMA Aamukahvi

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari

ESIKAUPALLISET HANKINNAT innovaatiota synnyttämässä

Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko?

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa

Kokemuksia innovatiivisista hankinnoista rakentamisessa

Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia

Transkriptio:

Vihreät hankinnat haltuun - seminaari Kehitä innovatiivinen hankintaratkaisu! Sini Uuttu 18.1.2011

Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä kilpailuttamismenettely Hankintasopimus = kirjallinen sopimus yhden tai useamman tarjoajan ja hankintayksikön välillä ja jonka tarkoituksena on rakennusurakan toteuttaminen, tavaran hankinta tai palvelun suorittaminen taloudellista vastiketta vastaan.

Innovaatio Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnetty tieto ja osaaminen. Tuoteinnovaatiot Prosessi-innovaatiot Palveluinnovaatiot Innovatiiviset liiketoimintakonseptit teknologia yhteiskunta ympäristö liiketoiminta käyttäjälähtöisyys

Innovaatiot julkisissa hankinnoissa Hankinnan kohteelta odotettava uutuusarvo Hankinnan valmistelussa tähdätään siihen, että hankittava palvelu, tavara tai urakka on uudenlainen, entisiä ratkaisuja parempi vastaus ostajan tarpeisiin Tavoitteena hankkia parempaa ja hankkia paremmin

Mahdollistavat tekijät Hankinnan kohteen uutuusarvo syntyy uusien toimintatapojen kautta Julkisten hankintojen volyymi Suomessa vuosittain n. 23 mrd. euroa Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus, joka hyödyttää molempia Tulosten ostaminen suoritteiden sijaan Elinkaariajattelu Eri ratkaisujen kilpailuttaminen ja vertaaminen Kokonaistaloudellisesti edullisin ratkaisu halvimman hinnan sijaan Tilaaja määrittelee tarpeen, ratkaisu markkinoilta T&k:n ostaminen julkisena hankintana (esikaupalliset hankinnat)

Rahoituksen tavoitteet Innovaatiot julkisissa hankinnoissa on väline Parantaa palveluiden laatua ja tuottavuutta Kehittää markkinoiden toimintaa Edistää tarjoajien innovatiivisuutta Edistää elinkaariajattelua ja innovatiivisten ratkaisujen syntymistä kilpailuttamalla LOPPUKÄYTTÄJÄ Innovaatiot TILAAJA TARJOAJA

Miksi tarvitaan rahoitusta hankintojen valmisteluun? Julkisten hankintojen lainsäädäntö mahdollistaa, mutta ei riitä rohkaisemaan innovaatioiden hankintoja Julkisten hankintojen organisointitapa ja valmistelukulttuuri eivät kannusta uusien ratkaisujen hankintaan, riskiä kartetaan Hankinnat koetaan työläiksi ja hankintalaki hankalaksi Ostokriteerinä usein halvin hinta Tarjoukset eivät sisällä uusia ideoita Toimiala ei kehity

Rahoitus hankintojen kehittämiseen Innovatiiviset julkiset hankinnat Tekes rahoittaa julkisten hankintojen suunnittelua, kun tähtäimessä on palvelun ja toiminnan uudistaminen. Rahoitus on tyypillisesti 50 prosenttia projektin kokonaiskustannuksista. Kohderyhmänä ovat julkiset hankintayksiköt, joilla on Mahdollisuus ja tarve palveluiden ja toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen Kyky ja resurssit toteuttaa innovatiivinen hankinta Tahto ja strateginen sitoutuminen laajamittaiseen hankintojen uudistamiseen Hankinnan kokoluokka oltava sellainen, että sillä on vaikutuksia toimialan kehittämiseen vähintäänkin alueellisesti Projektin kokoluokka tyypillisesti 50 000 100 000 euroa

Esimerkkejä rahoitetuista hankkeista Siilinjärven Kotipolku Oy: Energiatehokas ja tarvelähtöinen palveluasuminen Toholammen Energia Oy: Selvitetään pienen CHPvoimalaitoksen toteuttamista ORC- tekniikalla, sekä siihen liittyvää prosessin ja hankinnan suunnittelua. Jyväskylän kaupunki: Opetuksen ja päiväkodin toimintaympäristön uudet innovaatiot ja elinkaaritavoitteet Haukiputaan kunta: Innovatiiviset investoinnit; päiväkoti, koulu, lukio ja urheilukenttä Suomen ympäristökeskus: Passiivitoimistotalon ratkaisut ja niiden ekotehokkuus Porvoon kaupunki: Neljän päiväkodin tilahankkeiden yhteydessä innovatiivisiin ratkaisuihin perustuen toiminnallisuus-, energia-, ym. elinkaaritehokkuustavoitteiden toteutuminen paremmin kuin perinteisiä hankintatapoja käyttäen. Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy: Energiatehokas asumisoikeuspientaloalue: kehittämismalli tuotantoa ja käyttöä varten

Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy Projektissa suunnitellaan ja toteutetaan energiatehokkuudeltaan suomalaisen määritelmän mukaan passiivitalo-luokkaan kuuluva ARA- rahoitteinen asuinalue Naantaliin Soinisten alueelle sekä laajemmin sovellettava toimintamalli Kiinteistön elinkaaren kaikissa vaiheissa energian käyttö tulee olemaan mahdollisimman tehokasta ja koko elinkaaren aikaiset päästöt on minimoitu Tavoitteet huomioidaan jo tontin kaavoituksesta alkaen ja asukasnäkökulma kanavoidaan arkipäivän asumiseen liittyviin ratkaisuihin suunnitteluvaiheessa Asukkaat opastetaan asuntonsa energiatehokkaaseen käyttöön Seurantajärjestelmä, jolla verrataan kiinteistön käytön aikaista energiatehokuutta ja ympäristöpäästöjä samaan aikaan toteutettuun normitaloon sekä kerätään käyttäjäkokemusta asumisesta.

Toholammen Energia Oy Kehittyneen CHP-voimalaitoksen (yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto) hankinta, kuumaöljyleijupetikattilan hankinta pienimuotoiseen (n. 10MW) yhteistuotantoon. Eurooppalaiset kuumaöljykattilat lähes poikkeuksetta arinakattiloita, mikä rajoittaa polttoainevaihtoehtoja, mutta Suomessa huippuosaamista alle 20MW leijutekniikasta. Tavoitteena hankkia kuumaöljyleijupetikattila tai vastaava kilpailukykyinen ratkaisu Haasteena epävarmuus siitä, tuleeko innovatiivisesta ratkaisusta kustannustehokas

Turun kaupunki- workshop hanke Tavoitteena oli saada yhteinen ymmärrys Linnanfältin alueen puurakentamisen liiketoiminnan edistämisen tavoista ja sitä ohjaavista reunaehdoista Linnanfältin projektissa Puurakentamisen kehittymistä on hidastanut mm. puutteelliset teolliset järjestelmät, puurakentamisen ahdas tulkinta, rakennusliikkeiden ja puutuoteteollisuuden kehittymätön yhteistyö Projekti toteutettiin kolmessa workshopissa jossa haastateltiin Turun kaupunki, rakennusliikkeet, Moderni puukaupunki hanke, puutuoteteollisuus, Työ- ja elinkeinoministeriö ja Tekes

Ota yhteyttä Energia ja ympäristö Angelica Roschier 050 5577 933 Palvelut ja hyvinvointi Ilona Lundström 050 5577 678 Rakentaminen Sini Uuttu 050 5577 934 Vesihuolto, ympäristömittaus ja seuranta Piia Moilanen 050 5577 748 etunimi.sukunimi@tekes.fi

Kiitos! Lisää ajankohtaista tietoa: www.tekes.fi/info/julkisethankinnat