Aila Halonen, projektipäällikkö
Riskitekijät
Mitä toimialojen yhteistyötä kunnassa on ja miten ympäristöterveys huomioidaan? - valmisteluprosesseihin liittyen (maankäyttö ja toteutuksen ohjelmointi sekä erityislakeihin liittyvät suunnitelmat/kehittäminen) - epämuodollinen yhteistyö auttaa asioiden eteenpäin viemisessä ja toisten toimialojen tehtävien ymmärtämisessä - kuntien erilaiset hallinnolliset kokoonpanot voivat asettaa haasteita yhteistyölle, esimerkiksi ympäristöterveydenhuollossa vastuukuntana voi olla naapurikunta Lausunto voi olla myöhäinen vaihe vaikuttaa, joskin myös hyvä väline esittää näkemyksensä (esim. eri toimialojen näkemykset kunnan maakuntakaavalausuntoon) Suunnitelmien toteuttamisella oikea-aikaisesti ja oikeassa järjestyksessä vaikutetaan myös elinympäristön riskitekijöihin Toteutuksen ohjelmoinnin avulla kunta yhteen sovittaa maankäytön, asumisen, liikenteen ja palveluiden toteuttamisen aikataulun, toteutusjärjestyksen ja resurssit (kaavoitusohjelma ja/tai maankäytön ja asumisen toteuttamisohjelmat) Toteuttamisohjelman sisältö vaihtelee kunnittain Yhteensovittaminen edellyttää kunnissa eri toimialojen yhteistyötä Huolehtimalla hyvästä rakennusten suunnittelusta ja rakentamisen laadusta estetään virheet Rakentamisen toteuttaminen oikeassa järjestyksessä (haitan estäminen/rajoittaminen) Maankäytön toteutuksen edetessä on syytä kuitenkin aina tarkastaa, onko tilanne muuttunut ympäristössä hyväksyttyjen suunnitelmien ja ohjelmien jälkeen Maankäytön toteutuminen; ohjelmien toteutumisen seuranta Muu seuranta; kaavan muuttamis- tai laatimistarpeen voi synnyttää esim. runsas suunnittelutarve- tai poikkeamislupahakemusten määrä tietyllä alueella Asemakaavan ajanmukaisuudesta huolehtiminen Ympäristön tilan seurantatieto on maankäytön suunnittelun tukena
Ympäristöterveys Tarkoittaa elinympäristön terveyshaittaa aiheuttavien tekijöiden ja olosuhteiden ennalta ehkäisyä, vähentämistä ja poistamista sekä elinympäristöön vaikuttavan toiminnan suunnittelua ja järjestämistä siten, että yksilön ja väestön terveyttä ylläpidetään ja edistetään Määritelmästä käytetään myös nimitystä terveydensuojelu Elinympäristön terveyshaittaa aiheuttavia tekijöitä (riskitekijä) voivat olla mm. melu, ilman epäpuhtaudet, radon, kemikaalit, mikrobit tai liiallinen valo, haju tai savu. Vaikutus voi olla suora hengitysilman tai ihokosketuksen kautta tai epäsuora ravinnon, uimaveden tai muun tekijän välityksellä saatuna. Alueidenkäyttö Muodostuu maankäytön suunnittelusta, elinympäristöön vaikuttavista lupaprosesseista ja näihin liittyvistä seurannoista sekä muusta toiminnan ohjauksesta, kuten kuntien paikalliset määräyskokoelmat. (VALTER kuntasanasto; maa- ja vesialueen suunnitelmallinen käyttö, jota ohjataan lainsäädännöllä ja hallinnollisilla päätöksillä) Yhdyskunta Tarkoittaa suppeahkolla alueella asuvien ihmisten yhteisöä, ihmisyhteisö (lähde: kielitoimiston sanakirja).
Yhteiskunnalliset taustatekijät mm. julkiset terveys-, sosiaali- ja koulutuspalvelut Ympäristötekijät Fyysinen ympäristö; Ulko- ja sisäympäristön olosuhteet ja Toiminnallin en ympäristö; palvelut, virkistys- ja Sosiaalinen ja koettu ympäristö; perhe, työ, sosiaaliset tekijät; melu, liikkuminen, kontaktit, lämpö, haittaaineet, sisäilman esteettömyys yhteisöllisyys, laatu, talousvesi, paikan imago, ruoka esteettisyys Yksilölliset elämäntavat kulutustavat, ravinto, liikkuminen Ympäristöterveydessä elinympäristöllä tarkoitetaan lähinnä fyysistä ympäristöä. Elinympäristö käsittää sisä- ja ulkoympäristön olosuhteet ja tekijät mukaan lukien ravinnon. Laajasti katsottuna ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavat yhteiskunnan taustatekijät, ympäristötekijät sekä yksilön omat valinnat. Hyvinvointi on terveyttä, toimintakykyä, osallisuutta sekä elämänlaatua. Asukkaan terveys Kuva (muokattu): Sairinen ym. 2006, Suomen ympäristö 13/2006
Kuntastrategia Ympäristöterveys kunnan markkinointivaltiksi! Kunta voisi profiloitua Hyvän elinympäristön tai Onnellinen kuntalainen kuntana. Kunta voi pyrkiä jopa parempaan tasoon, kuin mitä lainsäädännön vähimmäisvelvoitteet elinympäristön laadulta edellyttävät. Hyvä elinympäristö strategisena linjauksena Kunnan strategiatyössä elinympäristöä olisi tarkoituksenmukaista tarkastella kokonaisuutena ja miten elinympäristön halutaan edistävän kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Riskitekijät ovat osa elinympäristöä. Keskusteltavia asiakokonaisuuksia voisivat olla esimerkiksi kunnan tavoite kehittää tai ylläpitää hiljaisia alueita, ilmanlaadun ja ääniympäristön tavoitteet asuinalueilla ja herkkien kohtien ympäristössä sekä sisäympäristössä, radonturvallisesta rakentamisesta huolehtiminen, sisäilmaongelmien ennaltaehkäisy sekä tavoitteet todettujen haittojen korjaamisessa tai kävely- ja pyöräilyreittien kehittäminen. Elinympäristön riskitekijöiden huomioiminen kunnan toiminnassa ei ole yhden kuntatoimijan tehtävä tai yksittäisten asioiden tarkastelua lupaprosesseissa. Haittojen ennalta ehkäisy tärkeintä Ympäristöterveyden strategiset tavoitteet painottuvat elinympäristön terveysriskien ennaltaehkäisyyn. Hyvä suunnittelu kannattaa, jotta jälkikäteisiltä lisäkustannuksia vaativilta korjaavilta toimilta vältytään. Strategiasta toteutukseen Selkeät elinympäristöön liittyvät strategiset linjaukset on helpompi saattaa käytäntöön. Tämä vaatii kuitenkin tilanteen tiedostamista ja terveysriskien olemassaolon ymmärtämistä. Tämän jälkeen voidaan miettiä, mitä kautta linjaukset parhaiten voidaan saattaa toteutukseen.
Maankäytön suunnittelu Kunnan oikeus ja mahdollisuus ohjata hyvän elinympäristön syntymistä (perustana kunnan omat tavoitteet) Ohjataan eri maankäyttömuotojen sijoittumista (yhteen sovittaminen, turvataan eri maankäyttömuotojen laajenemismahdollisuudet) Kaavamerkinnöillä ja -määräyksillä ohjataan elinympäristön terveyshaittaa aiheuttavien tekijöiden tai olosuhteiden huomioimista suunnittelussa ja rakentamisessa (haitallisten ympäristövaikutusten estäminen ja rajoittaminen) Lupaprosessit Hallitaan toimintojen vaikutuksia mm. ympäristöterveysvaikutukset (päästöjen rajoittaminen, eri toimintojen sijoittelu rakennuspaikalla, vaikutusten seuranta) Varmistetaan kaavanmukaisuus esimerkiksi ympäristölupaharkinnassa kaavanmukaisuutta arvioitaessa huomioidaan ovatko toiminnasta aiheutuvat päästöt lupamääräyksillä rajattavissa siten, että ne vastaavat sijoituspaikan kaavamerkinnän sisältöä (merkintää ja määräyksiä), huomioidaan vaikutukset myös lähialueelle
Rakentaminen Rakennuspaikan sopivuus; ratkaistaan asemakaavassa muualla huomioidaan mm. tulvavaara, talous- ja jätevesihuolto, muu soveltuvuus Suunnittelu ja rakentaminen; mm. terveellisyys huomioidaan käyttötarkoitus ja ympäristöolosuhteet siten, että turvataan terveellinen sisäilma, lämpöolot, vesihuolto rakentamisessa käytettävät tuotteet meluntorjunta, ääneneristävyys, ääniolosuhteet (rakennus ja sen oleskeluja piha-alue) Rakennuksen ylläpito: Rakennus on pidettävä kunnossa siten, että se täyttää jatkuvasti mm. terveellisyyden vaatimukset
Kunnan suunnitelmat ja kehittäminen Pohjavesien suojelusuunnitelmat Vesienhoitoa koskevassa laissa on määritelty pohjavesiluokituksen periaatteet ja niiden rajaaminen. Lain (laki vesienhoidon ja merienhoidon järjestämisestä 1299/2004) mukaan kunta voi laatia pohjavesien suojelusuunnitelman kunnan alueella sijaitsevalle pohjavesialueelle. Suunnitelmaan sisällytetään mm. tiedot pohjaveden pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta ja arvio toimenpiteistä pilaantumisen vaaran vähentämiseksi. Kuntien yhteiset suunnitelmat Kuntien olisi suositeltavaa suunnitella yhteistyössä jätehuollon toteuttamista. Seudullista jätehuoltoa koskevia selvityksiä ja aluevarauksia tehdään yleensä maakuntakaavan teemana. Jätteiden sijoittaminen ja käsittely vaatii yleensä YVA prosessin Kunnan vesihuollon kehittäminen Kunnan tehtävänä on kehittää vesihuoltoa yhdyskuntakehitystä vastaavasti siten, että turvataan kohtuullisin kustannuksin terveellinen ja hyvälaatuinen talousvesi sekä terveyden ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti. (vesihuoltolaki 119/2001). Kehittäminen toteutetaan yhteistyössä alueen vesihuoltolaitosten, vettä laitokselle toimittavien ja näiden jätevesiä käsittelevien tahojen sekä muiden kuntien kanssa. Lisäksi kunta osallistuu vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun.
Alueelliset suunnitelmat Vesihuollon alueellinen yleissuunnittelu Vesihuoltolain perusteluissa alueellisella yleissuunnittelulla tarkoitetaan usean kunnan kattavaa ylikunnallista, seudullista, maakunnallista tai sitäkin laajempaa alueellista vesihuollon suunnittelua, jota kunnat yleensä tekevät yhteistyössä ely keskusten ja maakunnan liiton kanssa. Tällaisia vesihuollon alueellisia yleissuunnitelmia on laadittu jo ainakin 1960-luvulta lähtien. Alueellinen jätesuunnitelma Taustalla valtakunnallinen jätesuunnitelma (mm. jätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen). Suunnitelmissa voidaan esittää tavoitteita mm. jätehuollon kehittämiseksi alueella. Suunnitelmien painopisteet vaihtelevat eri alueilla. Suunnitelman laadinnasta vastaavat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ely keskus). Vesienhoitosuunnitelma Vesienhoitosuunnitelmissa huomioidaan mm. virkistyskäytön kannalta tärkeät vesistöt, joissa sijaitsee EU uimarantoja. Pintavedet luokitellaan kemiallisen ja ekologisen tilajaottelun mukaan erinomaisiksi, hyviksi, tyydyttäviksi, välttäviksi tai huonoiksi. Pohjavedet luokitellaan kemiallisen ja määrällisten ominaisuuksiensa perusteella hyvään ja huonoon tilaan. Vesienhoitosuunnittelusta vastaavat ely -keskukset Vesienhoitoa koskevassa laissa on määritelty pohjavesiluokituksen periaatteet ja niiden rajaaminen. Lain mukaan kunta voi laatia pohjavesien suojelusuunnitelman kunnan alueella sijaitsevalle pohjavesialueelle. Suunnitelmaan sisällytetään mm. tiedot pohjaveden pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta ja arvio toimenpiteistä pilaantumisen vaaran vähentämiseksi.