Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 2 Kielentutkimuksen perusteet filologeille kurssi syksyllä 2008 / Kalle Korhonen Peruskäsitteet luonnollinen kieli on jonkin ihmisyhteisön kieli vastakohta formaalit kielet: ohjelmointikielet, apukielet kaikki rakenteen omaavia järjestelmiä natiivi kielenpuhuja ihminen oppii ensikielen (! äidinkielen) ja mahdollisesti muita kieliä hyödyllinen käsite, vaikea määritellä tarkasti lähtökohtaisesti = lapsena kielen oppinut jokainen on natiivi jossakin koodissa myös aikuisen on mahdollista, joskin vaikeaa saavuttaa "natiivin" kielenpuhujan taso ihminen käyttänyt kieltä viestinnän osana ilmeisesti ainakin 100 000 v. hiukan epäselvää, missä määrin muiden eläinlajien vastaavia ilmiöitä voi verrata ihmiskieleen muilta lajeilta näyttäisi puuttuvan kielioppi (morfologia ja syntaksi) ihminen oppii ensin sanastoa ja sitten kielioppia koskee sekä natiiveja että vieraan kielen opiskelijoita kirjoitusta käytetty n. 5000 v. kaikkia kirjoitettuja kieliä on joskus puhuttu merkitysjärjestelmä: semantiikka äännejärjestelmä: fonologia fonetiikka: äänet äänteellinen muoto myös seuraavilla: morfologia muodot leksikko sanasto syntaksi lausekkeet ja lauseet lisäksi pragmatiikka!kielen käyttö diskurssianalyysi Kielen osajärjestelmät Kielenkäyttö puhe ja teksti > Fred Karlsson, Yleinen kielitiede (uudistettu laitos), 1998, 200 < "Kielenkäyttö on ensisijaisesti puheviestintää, jota järkevät, aikomustensa mukaan toimivat agentit eli ihmiset harrastavat kaksisuuntaisesti... heillä on ymmärrettäviä tarkoitusperiä, joiden toteuttamiseksi he viestivät." nykyisin lähtökohtana tavallisesti puheen tutkimus tutkimusmetodit: semanttinen, pragmaattinen analyysi, diskurssianalyysi, viestinnän tutkimus tekstikorpuskieli: yleensä yksisuuntaista, muuten pätee "Viestinnän taustana he käyttävät arkitietämystään... sekä diskurssitietoa käsillä olevasta tilanteesta, läsnäolijoista ja äsken sanotusta." tutkimusmetodit: pragmaattinen analyysi, diskurssianalyysi, keskustelututkimus, viestinnän tutkimus pätee myös tekstiin; filologian tarpeellisuus perustuu tähän suuri osa klassillisen filologian tutkimuskirjallisuutta käsittelee näitä asioita, vaikka yllämainittuja termejä ei välttämättä käytetä "Puheviestintä on ylipäätään mahdollista, koska kommunikoijat tuntevat saman sosiaalisen kielijärjestelmän konventiot, erityisesti: (1) peruslekseemit ja niiden merkitykset (2) kieliopin perustavat elementit (3) morfosyntaktiset ja semanttiset säännöt, joiden avulla perusosasia yhdistelemällä muodostetaan ja tulkitaan mutkikkaampia ilmauksia." metodit: syntaksin, sanaston, morfologian ja fonologian analyysi pätee myös tekstiviestintään "Merkitykset ilmaistaan kielellisillä muodoilla kuten lauseilla, lausekkeilla, sanoilla, affikseilla ja prosodialla, jotka toteutuvat teksteinä, diskurssina. Muodot ovat olemassa merkityksen ilmaisemista varten, eikä päinvastoin." tekstikorpuskieli: prosodia jää usein tietymättömiin muut analysoitavissa, tosin elementtien erottaminen ei aina ole helppoa esim. Mikä on oikea pilkutus? Missä jakso alkaa ja loppuu? Kielen rakenne-elementit ja niiden esiintyminen osajärjestelmän yksiköt: kategoriat syntaksin lausekategorioita esim. väitelauseet, toivomuslauseet lausekekategorioita substantiivilauseke jne. morfologia: sija, persoona elementit: kategoriat ja niiden toteutumat elementeillä on luontaisia ominaisuuksia elementeillä on tietty distribuutio ympäristöt, joissa elementti voi esiintyä esim. substantiivi Leenan on vanha / punainen / pitkä / hyvä tämä on vanha / punainen / pitkä / hyvä eilen näin vanhan / punaisen / pitkän / hyvän {auto, nenä, kenkä,...} esim. "kutittaa", "että" eivät sovi näihin kohtiin esim. foneemit puu, luu, muu... {p, l, m,...} _uu puhe koostuu esiintymistä, ja esiintymät ovat hiukan erilaisia keskenään esiintymät kuuluvat eri kategorioihin, jos niiden ero on distinktiivinen; tällöin ne ovat keskenään oppositiossa äänteet: esim. [s] ja [p]: suu " puu mutta [#] (maha) ja [h] (vihko): vaikka äännettäisiin [maha] tai [vi#ko], merkitys ei muutu muodot: esim. -ssa ja -sta: talossa " talosta mutta -ssa ja -ssä: [talossä] ymmärrettäisiin kuten [talossa]
Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 3 eri määrä vokaaleja > erilainen äännejärjestelmän rakenne äännekirjoitusjärjestelmät seuraavat usein (varsinkin alkuvaiheessa) äänteiden distinktiivisyyttä eli kutakin äännettä vastaa suunnilleen yksi kirjain; harvoin aivan täsmälleen tähän palataan fonologian yhteydessä latinan lyhyet vokaalifoneemit: latinan puhujien puheessa esiintyneitä äänteitä: tyypillisiä foneemeja: tyypillisiä sanarakenteita bellum, ei nasturcium; kala, ei plörinä tyypillisiä kieliopillisia subjekteja kuulijat nukahtivat (ei: ruumiissa oli puukko) tyypillisiä lintu-sanan tarkoitteita peipponen, ei pingviini Käytännössä: Prototyyppisyys Kielioppi termillä 'kielioppi' on eri merkityksiä kielen kuvaus tai oppikirja kielen järjestelmä kielen järjestelmä toteutuu ilmauksina puhunnoksina, tekstilauseina nämä muodostavat korpuksen elävien kielten korpusten mahdollista karttua, lauseiden määrä ääretön kuolleiden kielten korpus suljettu kreikka ja latina (ja etruski, oski, puuni...) tekstikorpuskieliä Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 4 Deskriptio ja preskriptio kielen kuvaus = deskriptio luonnolliset normit esim. "antiikin kreikassa lauseen finiittiverbi kongruoi subjektin kanssa persoonassa, luvussa ja suvussa; poikkeuksia ovat..." jokaista kielen muotoa (kirjakieltä, puhekieltä, tyylilajeja) ohjaavat tuhannet luonnolliset normit luonnollisen normin vastainen ilmaus on epäkieliopillinen kielenhuolto = preskriptio kielenhuollon normit, joita välittävät instituutiot Kielitoimiston ohjeet suomen kielestä; "klassinen latina" Kielten universaalit ja typologia yleensä ei puhuta absoluuttisista universaaleista, vaan taipumuksista kaikissa kielissä on verbejä, substantiiveja, kieltoilmauksia, kysymyksiä usein ehdollisia esim. "jos kielessä on nasaaliset foneemit, siinä on myös vastaavat ei-nasaaliset foneemit" "jos kielessä on vain kolme klusiilia, ne ovat /p/ /t/ /k/" "jos genetiivi edeltää pääsanaansa, kielessä on suffikseja ja postpositioita; jos se on pääsanan jäljessä, kielessä on prefiksejä ja prepositioita" Yhteys kreikkaan ja latinaan? kielentutkimuksessa käytettiin pitkään kreikan ja latinan kielten kuvaukseen perustuvia termejä näiden rinnalle on tullut monia kielitypologiaan ja universaaleihin perustuvia termejä esim. verbin aspekti voi olla rajattu eli perfektiivinen tai rajaamaton eli imperfektiivinen "Minä löysin hattuni." "Hän nukkui päivällä." esim. kreikan "aoristi": kun mennään indoeurooppalaisten kielten ulkopuolelle, käsite "aoristi" ei kerro kuulijoille mitään, vaan se on selitettävä yleisemmillä termeillä Maailman kielten jaotteluja kielet voidaan jaotella kielikunnittain (sukulaisuuden perusteella) kreikka ja latina indoeurooppalaisia kieliä, bemba ja kinyarwanda bantukieliä tai typologisesti sen perusteella, käytetäänkö sanamuotoja vai erillisiä sanoja isoloivat, agglutinoivat, fuusioivat, polysynteettiset sanajärjestyksen perusteella: S(ubjekti) V(erbi) O(bjekti); SVO; VSO; VOS harva kieli on yksinomaan esim. agglutinoiva tai SVO
Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 5 Tietoisku: Miksi kielentutkimusta? mikä on yksi kielentutkijan tärkeä tehtävä 2000-luvulla? katoavien kielten dokumentointi ja pelastaminen! esim. Suomen kulttuurirahasto tukee suomen sukukielten pelastamista kreikan ja/tai latinan osaajilla hyvät edellytykset opetella uhanalaisia jälkeläiskieliä Fonetiikka Fonetiikka ja fonologia fonetiikassa analysoidaan puheen akustista rakennetta kielen tuottamisen tutkimus, puhesignaalin tutkimus fonologiassa selvitetään kielijärjestelmän kannalta olennaisia äänteellisiä eroja (äännedistinktioita) kielen foneemien määrittely fonetiikan yksikkö: äänne Puheen tuottaminen tavallisesti keuhkojen ilmavirralla egressiivisesti vaihtoehto: glottaalinen ilmavirta fonaatio kurkunpään (larynksin) värähtely, perusvärähtely vaikuttaa puheen sävelkorkeuteen -> intonaatio intonaatiolla merkitystä lausetasolla, monissa kielissä myös sanatasolla kun kurkunpää värähtelee, syntyvät äänteet ovat soinnillisia kaikki vokaalit, konsonanteista esim. [m, n, $, l, r, b, d, g, z, #] muulloin soinnittomia, esim [s, f, %, p, t, k] artikulaattorit alahuuli tai kielen osat (kärki, lapa, selkä...) artikulaatiopaikat http://www.chass.utoronto.ca/~danhall/phonetics/sammy.html termit suomeksi http://www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi/fonterm/ vokaalit ja konsonantit http://www.fonetiks.org/sou2it.html diftongi: kielen sulava liike esim. suomen 'naimisissa' (diftongi), 'naivi' (ei aina diftongi) Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 6 Suprasegmentaalisia ilmiöitä pituus segmentti: esim. yksi äänne kuulija vetää rajat; joskus rajanveto ongelmallista esim. latinan QV "qualis", italian QV "quale" latinassa pikemmin [k w ] tai [q w ] kuin [kw] tai [qw] italiassa kiistanalainen: [k-ua-], [kwa] vai [k w a]? suprasegmentaaliset ilmiöt ylittävät segmenttirajat pituus (kvantiteetti) pitkien ja lyhyiden äänteiden ero voi olla distinktiivinen tällöin kielessä on sekä pitkät että lyhyet foneemit näin on suomessa, antiikin kreikassa ja latinassa merkintä: [a:] tai [a&] = pitkä vokaali painotus dynaaminen painotus: keskeinen tekijä äänen voimakkuus kiinteän sanapainon kieliä esim. suomi, arkaainen latina (paino sanan alussa), ranska (sanan lopussa) tällöin paino ilmaisee selkeästi, missä uusi sana alkaa täydentäviä keinoja esim. vokaalin pidentäminen (jollei vokaalinpituus merkitsevä) esim. italiassa, jos painollinen tavu on avotavu it. 'vita' ['vi:ta], mutta 'vista' [vista] latinassa ei näin: 'venit' (prees.) [wenit], 'venit' (perf.) [we:nit] muita keinoja: äänenkorkeus (esim. ranska) merkintä: ['hyvæ] intonaatio intonaatio: sävelkorkeus vaihtelee lausetasolla: kysymyslauseissa yleinen kaikkialla sävelkielissä intonaatio sanatasolla, merkityseroja sen mukaan mm. kiina, thai, joruba, bantukielet sävelaksentti: tietty sävelkulku liittyy tiettyihin kieliopillisiin ominaisuuksiin, ei ole merkitsevä muuten esim. ruotsin 'anden' (sorsa, määr.) [ánd'n], 'anden' (henki, määr.) [ànd'n]
Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 7 esimerkki: klassinen kreikka klassisen ajan kreikka hankala tapaus usein puhutaan melodisesta aksentista ilmeisesti äänenkorkeudella oli suurempi merkitys sanapainon ilmaisemisessa kuin esim. nykykreikassa, latinassa tai italiassa mora = yhden lyhyen vokaalin pituus sanassa vain yksi painollinen mora, jonka kohdalla äänenkorkeus nousee; muut alemmalla tasolla jos pitkä (= 2-morainen) vokaali painollinen, syntyy melodinen sävelkulku, koska vain yhdellä moralla paino eli antiikin kreikan aksentti ei ollut samanlainen kuin vaikka mandariinikiinan Puheessa tapahtuvia ilmiöitä koartikulaatio: edellinen äänne vaikuttaa, ennakoidaan seuraavaa äännettä > äänteet erilaisia eri ympäristöissä assimilaatio täysi muoto, täysi ääntämys huolellinen ääntämys, sanasta riippuen toteutuu tai ei tavallisessa puheessa (esim. lukusanat) kirjoituksessa käytetään tavallisesti täysiä muotoja elisiot lat. runoudessa ja kreikassa: (' esim. lat. grafia 'CINQVANTA' lyhennetty muoto päässyt kirjoitukseen Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 8 Fonologia Minimiparit äänteetkin abstraktioita seuraava abstraktiotaso: foneemit /i/ /æ/ foneemien selvittämisessä minimiparien analyysi on keskeinen menetelmä kun äänteen vaihtaa, merkitys muuttuu esim. suomen lyhyet vokaalifoneemit: /i y e ø æ u o )/ latinan lyhyet vokaalifoneemit (n. ajanlaskun alussa) Fonologisen opposition kumoutuminen esim. saksan kielessä soinnilliset ja soinnittomat klusiilit sanan alussa oppositio Tank Dank mutta sanan lopussa soinnilliset menettävät soinnillisuutensa Bund [bunt] tämä muutenkin yleistä esim. latinassa sananloppuinen d arkaaisesta latinasta klassiselle ajalle osittain katosi (pitkän vokaalin jälkeen), osittain menetti soinnillisuutensa (verbimuodoissa), osittain säilyi (pronomineissa) Täydennysjakauma äänteet ovat täydennysjakaumassa jos niistä ei löydy yhtään minimiparia kumpikin esiintyy vain siellä, missä toinen ei esiinny suomi: [#] sanan alussa, vokaalien välissä, ennen tai jälkeen soinnillista konsonanttia (maha) [h] soinnittomien konsonanttien edessä (vihko)
Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 9 > vain yksi /h/, jonka allofoneja ovat [#] ja [h] pelkkä jakauma ei aina riitä, myös foneettista samankaltaisuutta vaaditaan engl. [h] vain tavun alussa, [$] tavun lopussa tai tavunloppuisen konsonantin edellä ei oppositiota, mutta eivät kuulu samaan foneemiin ruotsissa /ö/: 2 allofonia [Œ] [r]:n edellä 'höra' [hœ:ra] [ø] muualla: 'snöa' [snø:a] suomessa ei näin, vaan [r]:n edellä vain [ø] seuraus: työtä kielenoppijalle Allofonien kielikohtaisuus Vapaa vaihtelu vapaassa vaihtelussa äänteen laadulla ei ole merkitystä kielen foneemijärjestelmän kannalta pikemmin se ilmaisee esimerkiksi puhujan maantieteellistä tai sosiaalista taustaa suomi: yleiskielen [r] vs. yksitäryinen [*] läntiset murteet, ilmaisee murrevaihtelua 1900-luvun italia: yleiskielen [r] vs. uvulaarinen [R] sosiaalinen vaihtelu: [R] ilmaisee ylempään yhteiskuntaluokkaan kuulumista tai pyrkimistä Mikä allofoni edustaa kaikkia? miksi suomessa yksi foneemi /)/, mutta latinassa /a/? foneemin voidaan katsoa koostuvan äänneperheestä esim. ruotsin /ø/: [ø Œ] tällöin foneemiksi voidaan valita yleisin (näin ruotsissa) latinankin foneettista todellisuutta voi tutkia analysoimalla koko vokaalisysteemiä selvittämällä, minkä äänteiden ympäristössä vokaalit esiintyivät ja vertaamalla eläviin kieliin kyse on myös abstraktiosta ja siitä mitä sovitaan Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 10 Fonologiset piirteet foneemit eivät ole jakamattomia, vaan ne voidaan eritellä piirteisiin, joista ne koostuvat foneemit kuvataan binaaristen piirteiden avulla (+ / ) koska kaikkia ääntämisen ominaisuuksia ei voi jakaa kahtia, käytetään piirrematriiseja esim. suomen [)] on lavea väljä takavokaali binaarisilla piirteillä se on [ suppea +väljä +takainen pyöreä] sekä [suppea] että [väljä] ovat mukana siksi, että kielellä kolme asentoa: suppea, puolisuppea, väljä vokaalit konsonantit + Keskeiset foneemiluokat konsonantti obstruentti nasaali obstruentit + + resonantit + nasaalit + + likvidat + Suomen vokaalit suppea väljä takainen pyöreä i + e æ + y + + ø + u + + + o + +! + +
Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 11 Suomen konsonantit Luonnollinen luokka kor(onaalinen) ant(eriorinen) lar(yngaalinen) jat(kuva) lat(eraalinen) vah(vatehoinen) soi(nnillinen) (Karlsson, s. 70) foneemeja voidaan järjestellä luonnollisiksi luokiksi luokan jäsenillä paljon yhteisiä binaarisia piirteitä, erottuvat muista ryhmistä esim. antiikin latinan klusiilit [p t k b d g k w ]: [+konsonantti +obstruentti nasaali laryngaali jatkuva vahvatehoinen] samoin tremulantit + lateraalit (= likvidat) [l r]: [+kons. obstr. nas. +koronaali +anteriorinen laryng. +jatkuva +soinnillinen] miksi luonnollisista luokista puhutaan? luokkia on laajempia (vokaalit) ja suppeampia (pyöreät etuvokaalit) esim. lat. painosääntö: klusiili (lat. muta) + likvida -yhdistelmä ei tee tavusta pitkää, vaikka muuten kahden konsonantin yhdistelmä tekee esim. podagra ['podagra], mutta habente [ha'bente] sääntö ilmaistu kahden luonnollisen luokan avulla äänteenmuutokset vaikuttavat usein luonnollisen luokan kaikkiin jäseniin esim. antiikin kreikka > nykykreikka soinnilliset klusiilit [b d g] muuttuivat kaikki soinnillisiksi frikatiiveiksi [+ #,] sittemmin [+] > [v] Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 12 (soinnittomat) aspiroidut klusiilit [p h t h k h ] muuttuivat kaikki soinnittomiksi frikatiiveiksi [- % x] sittemmin [-] > [f] muutokset eivät tapahtuneet täsmälleen samaan aikaan Huom! Nkr../, ei aina lausuta samoin kuin foneettinen [,] Foneemijärjestelmät kielen foneemien määrittäminen ei aina onnistu tavalla, josta kaikki yksimielisiä esim. engl. vokaalit sanoissa seat ja sit foneettinen kuvaus (standardi): [si:t], [sit] vaihtoehdot 1) pitkä ja lyhyt vokaali, joista lyhyt on höllä: /si:t/ - /sit/ 2) foneemit /si:t/ /sit/ maailman kielissä foneemimäärät vaihtelevat hiukan yli kymmenestä n. 140:een (UPSID) tyypillinen foneemijärjestelmän koko on 20-37 foneemia konsonanttien määrän keskiarvo 23, vokaalien keskiarvo 9 tässä laskutavassa pitkät foneemit laskettu eri foneemeiksi Fonotaktiset rajoitukset kielissä on yhdistelyrajoituksia eli jokaista foneemia ei voi sijoittaa minkä tahansa muun foneemin jälkeen esim. ruotsi kahta klusiilia ei voi yhdistää: */p t k b d g/ + /p t k b d g/ kahta nasaalia ei voi yhdistää: */m n $/ + /m n $/ kahta labiaalia ei voi yhdistää: */p b f v m/ + /p b f v m/ nasaalia ja likvidaa ei voi yhdistää: */m n $/ + /l r/
Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 13 Tunnusmerkkisyys tunnusmerkkisyys (engl. markedness) ilmenee kielen kaikilla tasoilla kielen kahdesta elementistä toinen on tunnusmerkkisempi (marked) kuin toinen vähemmän tunnusmerkkinen elementti voi olla perustavampi, vähemmän kompleksi, yksinkertaisempi tai yleisempi fonologiassa enemmän tunnusmerkkiset äänteet edellyttävät tavallisesti enemmän artikulatorisia ponnistuksia kuin vähemmän tunnusmerkkiset esim. pyöreät vokaalit [y ö] vs. vokaalit [i e] tunnusmerkitön V [oraalinen] C [soinniton] etu-v [lavea] tunnusmerkillinen V [nasaalinen] C [soinnillinen] etu-v [pyöreä] tunnusmerkittömät äänteet esiintyvät useammissa ympäristöissä, ovat yleisempiä esim. /e i/ vs. /y ö/ suomessa esiintyvät kun oppositio kumoutuu sa. Bund [bunt]: aina soinniton; latinassa sananloppuinen [d] ovat maailman kielissä yleisempiä omaksutaan varhemmin kieltä opittaessa ovat vähemmän alttiita muutoksille esim. antiikin kreikan klusiilit: aspiroimattomat soinnittomat ovat suurelta osin säilyneet, aspiroimattomat soinnilliset ja aspiroidut soinnittomat ovat muuttuneet Morfologia morfologia tarkoittaa tässä taivutusmorfologiaa (inflectional morphology) tyypillisiä kategorioita: aikamuoto, sijamuoto, suku, luku, persoona sanojen johtamisen yhteydessä puhutaan johtomorfologiasta (derivational morphology) Morfologia ja syntaksi morfologian ja syntaksin ero kulkee erityisesti sanan kohdalla morfologiassa tutkitaan sanojen sisäistä rakennetta syntaksissa sitä, miten sanoista muodostetaan lauseita "tämän päivän morfologia on eilisen syntaksia" (T. Givón) eli monet syntaktiset elementit kieliopillistuvat morfologiaksi ajan kuluessa kieliopillistuminen = grammatikalisaatio esim. latinan cantare habeo > it. canterò, ra. chanterai Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 14 Sanan käsite eurooppalaisia kieliä osaaville sanan käsite voi tuntua ongelmattomalta satojen vuosien perinne siinä, miten sanat kirjoituksessa erotetaan (ortografinen sana) vaikuttaa sanakäsitykseen kattavaa määritelmää ei ole sanan käsitteeseen kuuluu yleensä itsenäisyys tämä piirre erottaa sanan muista morfologian yksiköistä milloin elementti on sana? 1) jos se voi muodostaa lauseen yksinään esim. LAT damnavi ego stuporem meum 2) koheesio: sanan osaksi ei voida siirtää muita sanoja 3) jos se voi esiintyä lauseessa eri paikoissa esim. damnavi ego stuporem, stuporem ego damnavi, ego stuporem damnavi, jne. ei *vi ego em stupor damna tosin myös vapaan sanajärjestyksen kielissä on paljon sanoja, jotka eivät voi esiintyä yksinään tai eivät voi liikkua lauseessa vapaasti esim. engl. artikkelit a, the Fonologinen sana fonologinen sana prosodinen yksikkö ei voi olla yhtä tavua pienempi erotetaan usein painotuksen (tms.) perusteella koska puhe enimmäkseen tauotonta, sanarajoilla tapahtuu assimilaatio- ja muita ilmiöitä tämän assimilaation yleinen nimitys = sandhi, esim. ['tytø"kel:o] joskus näkyy kirjoituksessa esim. AKR kivikirjoituksissa artikkeli /01 23456, /0. 785956 (t!m polin, t!" krisin), vaikka standardi kirjoitusasu /06 merkintä: /tytön/, /kello/ Kieliopillinen sana koostuu joukosta kieliopillisia elementtejä jotka esiintyvät aina yhteenliitettyinä, eivät siroteltuina lauseeseen jotka esiintyvät aina samassa järjestyksessä joilla on sovittu merkitys (kieliopillinen funktio) suomen kieliopillisella sanalla kuusi on viisi mahdollista tulkintaa 1) lekseemistä KUUSI (= kuusipuu) 2) lekseemistä KUUSI (= 6) 3) lekseemistä KUU kolme eri sijaa (yks.nom., yks.gen. mon.nom. omistusliitteisinä)
Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 15 Ortografinen sana ortografinen sana kirjoitusjärjestelmän määrittelemä sana, rajoina sanavälit yhdyssanoissa vaihtelua eri kielten välillä riippuu näkökulmasta, tarkastellaanko sanoja fonologisina, kieliopillisina vai ortografisina Morfi morfi (tai formatiivi) sananmuotojen pienin merkitysosanen morfeilla on itsenäinen merkitys tai ainakin kieliopillinen funktio esim. talossakin: talo, ssa, kin morfeja; vain TALO lekseemi samoin lat. virisne: vir, is, ne morfeja, vain VIR lekseemi joissakin kielissä morfien eristäminen on yksinkertaista tällöin morfinrajat läpinäkyviä Esim. (atsteekki) Analysoi morfeja: Sana, morfi, affiksi ja kliitti sana periaatteessa itsenäinen morfi (formatiivi) voi olla itsenäinen tai esiintyä vain sanaan liitettynä affiksi esiintyy vain sanaan liitettynä prefiksit, suffiksit (,infiksit) AKR :;<=>? e+pau+on "olin lopettamassa" (imperfekti) Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 16 kliitit (clitics) sanojen ja affiksien välimaastossa esim. venäjän prepositiot ot-druga "ystävältä" [ad'drug@]: preposition ääntämys noudattaa samaa logiikkaa kuin jos se olisi sanan osa AKR monet partikkelit ja painottomat pronominit esim. partikkelit,a, BA (ge, te), pronominit CA, C>=, C>D (me, me, moi) monissa kielissä on kliittejä, jotka ovat kieliopillisia sanoja, mutta jotka eivät voi yksin muodostaa fonologisia sanoja engl. n't : mustn't, don't Morfeemi ja allomorfit yhteen kuuluvat morfit saman morfeemin allomorfeja periaate kuten fonologiassa esim. SU -ssa ja -ssä (morfeemi -ssa) LAT 3. dekl. yks. ablatiivi -! ja -" tietty logiikka, jonka mukaan sana saa jommankumman päätteen myös samoilla sanoilla: yl. marmor+e, mutta marmor+i esiintyy allomorfeja joka tapauksessa oppositio, jos eri merkitys esim. -ssa ja -sta vapaa vaihtelu esim. autossaan autossansa Morfianalyysin hankaluuksia erityisesti johtomorfologiassa morfien analyysi ei ole yksiselitteistä kätevä, lehtevä: käsi, lehti + va: perusteltua väkevä, jäntevä: väki?, jänne? + va: huonosti perusteltua vrt. lat. desiderare "kaivata" (< sidus "tähti") väkevä, jäntevä, desiderare leksikaalistuneet itsenäisiksi lekseemeiksi Morfien sijoittelu maailman kielissä: 1) erillään joissakin kielissä jokainen morfeemi on myös itsenäinen sana puhutaan isoloivista kielistä esim. vietnam Tôi àn cam. minä syö- appelsiini "Minä syön / söin / tulen syömään appelsiineja." Chi áy quên. hän (anafor.) unoht- "Hän unohtaa / unohti / tulee unohtamaan."
Kielentutkimuksen perusteet filologeille, syksy 08 / KK" 17 Chi áy dã quên. hän (anafor.) (mennyt aika) unoht- "Hän unohti." 2) agglutinaatio morfit "ladottu" peräkkäin sanaan erillisinä tällöin puhutaan synteettisestä kielestä esim. unkari (tässä osa sijoista) 3) fuusio latina ja kreikka: nominien taivutuksessa morfit suku, luku ja sija fuusioituneet yhdeksi morfeemiksi myös nämä synteettisiä kieliä; puhutaan salkkumorfeista LAT bonus / bona / bonum "hyvä", tässä vain mask. ja fem. Kreikka ja latina fuusiokielinä morfeemeilla ei siis läheskään aina ole yhtä selkeää merkitystä yhteisen kantakielen (indoeurooppalainen kantakieli) morfeemit voidaan melko kattavasti rekonstruoida, mutta sen taaemmas ei päästä siinä fuusioituminen vähäisempää kuin AKR tai LAT, mutta kuitenkin runsaampaa kuin esim. unkarissa Polysynteesi polysynteettisissä kielissä morfeemeilla sisältöä, jotka muissa kielissä ilmaistaan erillisillä sanoilla esim. länsigrönlanti anigu-ga-ssa-a-junna-a-ngajal-luinnar-simassa-galuar-put välttää-pass-part-fut-olla-ei enää-melkein-tosiaan-täytyä-kuitenkin-mon3-indik "Niistä on tosiaan melkein täytynyt tulla väistämättömiä mutta" Synteesi ja fuusio