KANSALLINEN RAKENNUSPOLIITTINEN OHJELMA

Valtioneuvoston kanslia KANSALLINEN RAKENNUSPOLIITTINEN OHJELMA Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 2002/1

Valtioneuvoston kanslia Kansallinen rakennuspoliittinen ohjelma Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 2002/1

ISBN: 952-5354-21-0 ISSN: 0782-6028 Julkaisupaikka/vuosi: Helsinki 2002 Valtioneuvoston kanslia / Monistamo

Julkaisija: KUVAILULEHTI VALTIONEUVOSTON KANSLIA Tekijät: Kansallinen rakennuspoliittinen ohjelmatyöryhmä: Rauno Saari (puheenjohtaja), Gunnel Adlercreutz, Pekka Hynönen, Juhani Hyytiäinen, Risto Kangas-Ikkala, Leena Karessuo, Annukka Lehtonen, Håkan Mattlin, Risto Mäkinen (varapj), Timo Nieminen, Jari Paasikivi, Vesa Penttala, Pertti Rantanen, Lauri Ratia, Terho Salo, Juhani Tervala, Pentti Vesterinen, Matti J. Virtanen (sihteeri), Erkki Lehtinen (sihteeri) ja Kari Immonen (sihteeri). Julkaisun nimi: Kansallinen rakennuspoliittinen ohjelma Julkaisun laji: Työryhmämuistio Toimeksiantaja: Valtioneuvoston kanslia Toimielimen asettamispäivä: 22.3.2001 Julkaisun osat: Tiivistelmä: Muistio sisältää ehdotuksen kansalliseksi rakennuspoliittiseksi ohjelmaksi. Työryhmä ehdottaa, että rakennuspoliittinen ohjelma vahvistetaan valtioneuvoston periaatepäätöksenä ja että ohjelman seurantaa varten perustetaan työryhmä. Muistiossa on esitetty 63 toimenpide-ehdotusta rakennus- ja kiinteistöalalle, julkiselle sektorille tai niiden yhdessä toteutettavaksi. Ohjelmassa on määritelty julkisen ja yksityisen sektorin tehtävät ja vastuut eri toimenpiteiden suhteen. Päävastuu rakennus- ja kiinteistöalan kehittämisestä, suhdannemuutoksiin varautumisesta, rakentamisen laadun parantamista on alalla itsellään. Ohjelma sisältää myös valtion hallinnon työnjakoon liittyviä ehdotuksia sekä muita julkisen sektorin toimenpiteitä. Ohjelmassa on kartoitettu rakennusalan toimintaympäristön muutokset ja vaatimukset sekä keinot parempaan rakentamisen laatuun. Tavoitteeksi on esitetty, että Suomen tulee kehittyä rakennetun ympäristön ja asumisen mallimaaksi. Toimintaympäristön muutoksista suurimmat ovat kansainvälistymisen haasteet, väestön kasvun hiipuminen ja pysähtyminen sekä väestörakenteen muutosten vaikutukset. Nämä aiheuttavat yhä monipuolisempaa kysyntää asunnoille ja muulle rakennetulle ympäristölle. Jatkossa täydennys- ja korjausrakentaminen sekä kiinteistönpito painottuvat. Ympäristöystävällisyys, ekotehokkuus sekä osallistuminen kansallisen ilmastostrategian toteuttamiseen asettavat haasteita myös rakennusalalle. Avainsanat: Rakennuspoliittinen ohjelma, rakennus- ja kiinteistöala, valtioneuvoston periaatepäätös, rakentamisen hallinto, standardisointi, rakentamisen laatu, suhdannevaihtelut, kausivaihtelut, rakennusalan tuottavuus, kilpailukyky, kestävä kehitys, rakennettu ympäristö Muut tiedot: Sarjan nimi ja numero: Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 2002/1 Kokonaissivumäärä: Kieli: 30 s. Fi Jakaja: Valtioneuvoston kanslia / Monistamo ISSN: 0782-6028 Hinta: Kustantaja: Valtioneuvoston kanslia ISBN: 952-5354-21-0 Luottamuksellisuus: julkinen

Sisällysluettelo sivu Esipuhe 1 Johdanto 3 1. Rakennus- ja kiinteistöalan toimintaympäristö 1.1 Yleistä 5 1.2 Kilpailuympäristö ja markkinoiden toimivuus 6 1.3 Kaavoitus- ja maankäyttö sekä yhdyskuntarakenne 7 1.4 Suhdanteet ja kausivaihtelu 10 1.5 Rakentamisen hallinnon kehittäminen 12 2. Hyvää ja ekologisesti kestävää rakennettua ympäristöä 2.1 Oikeus hyvään rakennettuun ympäristöön 14 2.2 Asuinrakennukset 15 2.3 Palvelu- ja toimitilarakennukset 16 2.4 Infrarakenteet 16 3. Rakentamisen ja ylläpidon laatu ja tuottavuus 3.1 Laatu on laaja ja moniulotteinen käsite 18 3.2 Ammattiylpeys laadun perustana 19 3.3 Elinkaari- ja ympäristösaaminen 20 3.4 Tuottavuus ja kilpailukyky 22 3.5 Työvoimapolitiikka 24 3.6 Koulutus 24 3.7 Pätevöityminen 26 3.8 Tutkimus- ja kehitystoiminta 27 4. Rakennuspoliittisen ohjelman toteuttaminen 30

Esipuhe Valtioneuvoston kanslia asetti 22.3.2001 työryhmän valmistelemaan ja tekemään ehdotuksen kansallisesta rakennuspoliittisesta ohjelmasta. Työryhmän tuli saada työnsä valmiiksi 28.2.2002 mennessä. Työryhmän puheenjohtajaksi määrättiin valtiosihteeri Rauno Saari valtioneuvoston kansliasta. Jäseniksi nimettiin professori Gunnel Adlercreutz Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry:n edustajana, puheenjohtaja Pekka Hynönen Rakennusliitto ry:stä, puheenjohtaja Juhani Hyytiäinen Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry:n edustajana, puheenjohtaja Risto Kangas- Ikkala Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n edustajana, yksikön päällikkö Leena Karessuo Suomen Kuntaliitosta, neuvotteleva virkamies Annukka Lehtonen kauppa- ja teollisuusministeriöstä, hallintojohtaja Håkan Mattlin opetusministeriöstä, diplomi-insinööri Risto Mäkinen (varapuheenjohtaja) ympäristöministeriön edustajana, toimitusjohtaja Timo Nieminen Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL:stä, puheenjohtaja Jari Paasikivi LVI- Keskusliitto ry:n edustajana, professori Vesa Penttala Teknillisestä korkeakoulusta, kiinteistöjohtaja Pertti Rantanen Suomen toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry:n edustajana, varapuheenjohtaja Lauri Ratia Rakennusteollisuus RT ry:n edustajana, toimitusjohtaja Terho Salo Rakennusteollisuus RT ry:stä, rakennusneuvos Juhani Tervala liikenne- ja viestintäministeriöstä ja neuvotteleva virkamies Pentti Vesterinen valtiovarainministeriöstä. Sihteereiksi nimettiin johtaja Matti J. Virtanen ympäristöministeriöstä, diplomi-insinööri Erkki Lehtinen Valtion teknillisestä tutkimuskeskuksesta ja diplomi-insinööri Kari Immonen Clavis Consultingista. Työryhmän työlle asetettiin kolme päätavoitetta: parantaa rakentamisen laatua, alan tuottavuutta ja imagoa sekä edistää kilpailua tuottaa hyvää ja ekologisesti kestävää rakennettua ympäristöä ennakoida paremmin suhdanne- ja kausivaihteluita. Asettamiskirjeen mukaisesti rakennuspoliittisella ohjelmalla arvioitiin saavutettavan seuraavia hyötyjä: valtiovallan ja klusterin osapuolten yhteinen kokonaisnäkemys kasvaa ja visio tulevaisuudesta on yhdenmukainen. valtiovallan edellytykset paranevat tehtäessä rakennus- ja kiinteistöalaa koskevia pitkäjänteisiä päätöksiä ja kehitettäessä alan toimintaympäristöä. syntyy nykyistä paremmat edellytykset rakentamisen laadun ja virheettömyyden parantamiseksi. alan tuottavuus ja kansainvälinen kilpailukyky paranee sekä korkea- ja matalasuhdanteiden haittavaikutuksiin on parempia ohjauskeinoja. Työryhmä on hyödyntänyt työssään valtioneuvostossa hyväksyttyä arkkitehtuuripoliittista ohjelmaa, rakennusperintöstrategiaa, asuntopoliittista strategiaa, ekologisesti kestävän rakentamisen ohjelmaa sekä rakennus- ja kiinteistöalan osapuolten valmistelemaa Visio 2010 raporttia. Työryhmä on pyrkinyt määrittelemään tärkeimmät toimenpiteet hallitun ja kestävän kehityksen aikaansaamiseksi rakennus- ja kiinteistöalalle. Päävastuu toimenpiteistä on alalla itsellään. 1

Julkisella sektorilla on moninainen rooli, mutta tärkein tehtävä on luoda alalle sellaiset toimintapuitteet, jotka yhdessä alan osapuolten luomien pelisääntöjen kanssa ohjaavat markkinoiden toimintaa myös yhteiskunnan kannalta toivottaviin tuloksiin. Työryhmä on kokoontunut 15 kertaa. Saatuaan työnsä valmiiksi työryhmä luovuttaa kunnioittavasti valtioneuvoston käyttöön ehdotuksen kansalliseksi rakennuspoliittiseksi ohjelmaksi. Helsingissä 28.2.2002 Rauno Saari Gunnel Adlercreutz Pekka Hynönen Juhani Hyytiäinen Risto Kangas-Ikkala Leena Karessuo Annukka Lehtonen Håkan Mattlin Risto Mäkinen Timo Nieminen Jari Paasikivi Vesa Penttala Pertti Rantanen Lauri Ratia Terho Salo Juhani Tervala Pentti Vesterinen Matti J. Virtanen Erkki Lehtinen Kari Immonen 2

Johdanto Toimiva rakennettu ympäristö on nykyaikaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin perusta. Rakennettu ympäristö muodostaa kaksi kolmannesta kansallisvarallisuudestamme ja on keskeinen osa kulttuuriperintöämme. Rakennus- ja kiinteistöalalla on merkittävä taloudellinen vaikutus yhteiskuntaan, sen toimintoihin ja ympäristöön. Alan toimintojen yhteisarvo oli vuonna 2000 noin 38 mrd euroa (230 mrd mk). Ala työllistää viidenneksen työssäkäyvästä väestöstä. Korkeatasoiseen suunnitteluun perustuva, ympäristöystävällisesti ja kestävästi rakennettu, turvallinen ja viihtyisä ympäristö tuottaa elämänlaatua asukkaille ja kilpailuetua yrityksille ja houkuttelee yhdessä hyvine palveluineen Suomeen osaajia, yrityksiä ja sijoittajia. Hyvin toimiva rakennettu ympäristö on koko Suomelle tärkeä kilpailutekijä. Rakennettu ympäristö muodostaa elämämme fyysiset puitteet. Rakennuspoliittisen ohjelman tehtävänä on edelleen edistää valtiovallan elinten keskinäistä koordinaatiota ja julkisen hallinnon ja elinkeinoelämän yhteistyötä sekä suunnata alan kehittämistä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Rakentamis-, infra- ja kiinteistöalan asiat kuuluvat usean ministeriön vastuualueeseen. Ministeriöiden välistä yhteistyötä ja koordinaatiota on näiltä osin kehitettävä. Päävastuu kehittämisestä on alalla itsellään Monet käytännön ratkaisut tehdään usein kuntatasolla ja siksi kunnalla on keskeinen rooli hyvän ja toimivan rakennetun ympäristön luomisessa ja ylläpitämisessä. Vastuu rakennetusta ympäristöstä ja rakennusalan toimivuudesta kuuluu sekä julkiselle sektorille että alan kaikille toimijoille päävastuun ollessa alalla itsellään. Julkisen ja yksityisen sektorin toiminnan yhteistyöllä voidaan edistää tavoitteiden saavuttamista ja parhaiten vastata käyttäjien ja kansalaisten tarpeisiin sekä rakennetun ympäristön mahdollisuuksiin kasvattaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. Yhteiset strategiat ja tavoitteet antavat mahdollisuuden Suomen kehittymiselle asumisen, rakentamisen ja rakennetun ympäristön mallimaaksi. Rakennettu kulttuuriympäristö on nähtävä myös voimavarana. Modernin arkkitehtuurin taitava vaaliminen on Suomelle kulttuurimatkailun kilpailutekijä. Kansainvälistyminen ja ympäristöystävällisyys korostuvat Yhteiskunnan kehittyminen asettaa rakennus- ja kiinteistöalalle kehittämistavoitteita ja luo toimintaympäristöön muutoksia. Kansalaisten arvot, asenteet ja tarpeet muuttuvat. Elinympäristöltä halutaan virikerikkautta ja elämyksellisyyttä. Vaurastuminen, asunnon ja varustetason muunneltavuus sekä väestön ikääntyminen asettavat uusia haasteita rakentamiselle. Muuttoliike kasvukeskuksiin ja liikennemäärien kasvu on otettava huomioon suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon ratkaisuja tehtäessä. Rakentamiseen kohdistuvat laatuvaatimukset kasvavat sitä voimakkaammin, mitä pidemmälle kehittynyt yhteiskunta on. Rakennus- ja kiinteistöala on ollut perinteisesti kotimaista toimintaa. Keskeisin toimintaympäristön muutos tapahtuu kansainvälistymisen tuomien vaatimusten myötä. Kotimarkkinoista tulee vähitellen osa EU:n sisämarkkinoita. Vuonna 2000 rakennusalan vienti 3

oli jo 5,2 mrd euroa, josta rakennustuoteviennin osuus oli 4,5 mrd euroa. Tuoteteollisuuden viennin ja ulkomaisen toiminnan arvo oli lähes 10 mrd euroa. Rakennetun ympäristön ja rakentamisen ympäristövaikutukset ovat huomattavat. Ympäristöystävällisyys ja ekotehokkuus ovat tulevaisuuden haasteita alalle. Rakennus- ja kiinteistöalan tulee olla merkittävä toimija kansallisen ilmastostrategian toteuttamisessa. Suomessa on rakennettu suhteellisen lyhyessä ajassa väestön määrän nähden suuri rakennuskanta, minkä takia rakennuskantamme on nuorta. Suomessa on eniten Euroopassa asuntoja asukasta kohden. Rakentamisen kysynnän keskeinen selittäjä on väestön kasvu. Kasvun hiipuminen ja uhkaava pysähtyminen johtavat siihen, että muuttoliikkeestä huolimatta rakentamisen painopiste siirtyy täydennys- ja korjausrakentamiseen sekä kiinteistöjen ja rakennetun ympäristön ylläpitoon. Se miten korjaamalla parannetaan rakennetun ympäristön laatua ja otetaan huomioon asiakkaiden/käyttäjien tarpeet vaatii myös julkisen sektorin panostuksia. Laatuvaatimukset kasvavat ja monipuolistuvat Suomessa on tutkittu suhteellisen vähän rakennetun ympäristön viihtyisyyttä. Asukkaiden kannalta on tärkeää, että toimivilla asuntomarkkinoilla on kysyntää vastaavasti erilaisia, erihintaisia, eri kokoisia ja hallintamuodoiltaan erilaisia asuntoja riittävästi saatavilla. Asunnoilta vaaditaan parempaa laatua ja asukaskohtaisia tila- ja varusteratkaisuja. Ympäristön tulee olla viihtyisä ja liikenteen riittävän sujuvaa. Rakentamisen on oltava korkeatasoista ja kilpailukykyistä muihin hyödykkeisiin verrattuna. Muuten rakentamisen tuotteita ei koeta houkuttelevina omistuskohteina. Yritysten kannalta tärkeää on rakennetun ympäristön tuottama kilpailuetu. Rakennusten ympäristöystävällisyys, elinkaaritaloudellisuus ja käyttäjien luottamus alaan parantavat kansainvälistä kilpailukykyä. Alue- ja yhdyskuntarakenteiden on oltava toimivia. Tietoliikenneverkostojen on oltava nopeita ja luotettavia. Omistajanäkökulman korostuminen ja kiinteistöjen omistamiseen liittyvän ammattitaidon parantuminen antavat nykyistä otollisemmat lähtökohdat kiinteistöjen hankinnalle, käytölle, ylläpidolle ja korjaustoiminnalle. Osaava omistaja kykenee toimimaan myös vaativana asiakkaana ja tilaajana rakentajien suuntaan. Julkisen sektorin rooli edelleen tärkeä Julkinen sektori vastaa rakennustoimen hallinnosta. Lait, asetukset ja viranomaissäädökset ohjaavat rakentamista ja luovat toiminnalle puitteet. Julkisella sektorilla on myös merkittävä asema investoijana, rahoittajana sekä rakennus- ja kiinteistöalan riittävän peruskoulutuksen ja - tutkimuksen järjestäjänä. Perustutkimusta tulee tehostaa ja lisätä sen rahoitusta. Julkinen sektori on merkittävä alan toimija. Sillä pitää olla mahdollisuus käyttää samoja toiminta- ja yhteistyömalleja kuin yksityisellä sektorilla kuitenkin ottaen huomioon julkisen hankintalainsäädännön vaatimukset. Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön toimintamalleja kiinteistö- ja rakennusalalla tuleekin määrätietoisesti kehittää. Julkinen valta pyrkii toimimaan esimerkillisenä rakennuttajana. 4

1.Rakennus- ja kiinteistöalan toimintaympäristö 1.1Yleistä Rakennus- ja kiinteistöalan toimintaympäristö on muuttunut huomattavasti viime vuosikymmeninä. Viime vuosina muutokset ovat olleet erityisen voimakkaita: EU:n jäsenyys, yhteinen valuutta, pääoman, tavaroiden ja ihmisten vapaa liikkuvuus, palveluiden vapaa tarjousoikeus, yritysten sijoittumisvapaus, ympäristökysymykset, rakennushankkeiden elinkaaren hallinta sekä haasteet vastata Kioton ilmastosopimukseen. Monet vaikutukset ovat tulleet tai tulevat ulkoapäin. Puhtaasti kotimaisista haasteista suurimpia on väestön määrän kasvun hidastuminen ja pysähtyminen, väestön ikääntyminen sekä maan sisäinen ja ulkoinen muuttoliike. Kasvukeskuksissa on tarvetta uusille asunnoille ja muulle rakentamiselle. Muuttotappioalueilla jää asuntoja ja kiinteistöjä tyhjilleen. Olemme rakentaneet suuren rakennuskannan, joka yhdessä muuttoliikkeen kanssa tulee vaikuttamaan rakentamisen kysynnän jakautumiseen hyvin eri tavoin eri paikkakunnilla. Asunto- ja kiinteistökantamme sekä nykyiset rakentamisen lopputulokset eivät riittävästi vastaa investoijien ja loppukäyttäjien odotuksiin. Tarvitsemme muutoksia toimintamalleihin ja pelisääntöihin. Rakennuspoliittisen ohjelman perustavoitteisiin kuuluukin, miten ala ratkaisee asukas- ja asiakaslähtöisyyteen liittyvät odotukset omistus- ja toteutusmuodosta riippumatta ja minkälaisia valtiovallan toimia tarvitaan näiden ratkaisujen ja toimintamallien kehittämiseksi. Jatkossa huomio kiintyy rakentamisen määrän sijasta laatuun ja rakennetun ympäristön laadun parantamiseen. Painopiste siirtyy uudisrakentamisesta ylläpitokulttuuriin ja täydennys- ja korjausrakentamiseen. Perinteinen kuva alan toiminnasta on, että se on jakaantunut rakennus- ja kiinteistöalaan. Jako perustuu erilliseksi koettuihin toimintoihin, jossa rakennusala on tuotantopainotteinen ja kiinteistöala palvelupainotteinen. Liiketoiminnallisuuden lisääntyessä kahtiajaon oletetaan vähenevän ja toiminnan siirtyvän kohti kokonaistaloudellista elinkaariajattelua, jolloin rakentaminen on osa rakennus- ja kiinteistöalan palvelutoimintaa. Tulevaisuuden toimintaympäristö on nykyistä globaalimpi. Kansainvälinen kauppa suhteessa tuotantoon kasvaa voimakkaasti, teknologian nopea kehitys luo uusia edellytyksiä rajat ylittävälle toiminnalle ja pääomien nopeat liikkeet maasta toiseen helpottuvat entisestään Euroopan taloudellisen yhdentymisen myötä. Tämä tarjoaa mahdollisuuksia, mutta asettaa myös tiukkoja vaatimuksia rakennus- ja kiinteistöalan kehittymiselle. Korkeatasoinen kotimainen rakentaminen luo hyvän pohjan myös viennille ja ulkomaiselle toiminnalle. Laajasta pinta-alasta, väestön vähäisyydestä ja talviolosuhteista johtuen joidenkin infrarakenteiden kuten tiestön ja rautateiden rakentaminen ja ylläpito vaativat keskimäärin enemmän varoja kuin muissa EU-maissa. Laadukas ja tehokas infra on kuitenkin yhteiskunnan toimintojen ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta tärkeä. 5

1.2 Kilpailuympäristö ja markkinoiden toimivuus Yhteiskunnan tehtävä on luoda riittävät toimintapuitteet markkinaosapuolille. Toimintapuitteiden ja osapuolten luomien pelisääntöjen tulee ohjata markkinoiden toimintaa koko yhteiskunnan kannalta toivottaviin tuloksiin. Yhteiskunnan ja kuluttajien kannalta on tärkeää, että kotimarkkinat ovat kilpaillut ja toimivat. Tämä on keskeinen tekijä myös muun teollisuuden ja palvelualan kansainväliselle menestykselle. Kilpaillut ja toimivat kotimarkkinat tarjoavat yhtäläiset mahdollisuudet koti- ja ulkomaisille yrityksille tulla markkinoille uusine ideoineen. Parhaat yritykset menestyvät, olivat ne ulkomaisia tai kotimaisia. Kotimaisen yrityksen on toisaalta helpompi ponnistaa avoimilta markkinoilta kilpailemaan kansainvälisille markkinoille. Monien rakennustuotteiden osalta ei ole suurta eroa kotimarkkinoiden ja ulkomaisten markkinoiden välillä. EU:n sisämarkkinat pyrkivät poistamaan viranomaisten säädöksistä johtuvat kaupan esteet. Kilpailu on lisännyt yritysten yhteistyötä esim. tuotekehityksessä. Verkostoituminen on yhä yleisempi yhteistyömuoto. Verkostoituminen merkitsee sitä, että laadun tuottaminen siirtyy yhä enemmän yhteistyökummpanien vastuulle. Tähän saakka aliurakoiden kilpailuttaminen on johtanut ankaraan hintakilpailuun, mikä on johtanut siihen, että aliurakointiyrityksillä ei ole ollut edellytyksiä kehittää laaduntuottokykyään. Jotta pääurakoitsijan ja aliurakoitsijoina toimivian pk-yritysten yhteistoiminta toteutuisi, verkostoitumiseen liittyvien yhteistyömuotojen pelisääntöjä on kehitettävä ja verkostoituville pienyrityksille on järjestettävä koulutusta. Viime vuosina on otettu käyttöön useita uusia työn teettämismuotoja, joita ovat mm. projektinjohtototeutukset. Niitä ovat kehittäneet rakennuttajat, mutta myös urakoitsijat ja rakennuttajapalveluja myyvät yritykset. Projektinjohtototeutuksen, urakoitsijoiden ja suunnittelijoiden valinnan periaatteet on määritelty alalle. Osaan näistä on vielä kehitettävä tarvittavia asiakirjamalleja. Uusia ratkaisuja on haettava julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyömalleista (public-privateparthership) ja muista palvelukykyä ja kustannustehokkuutta lisäävistä malleista. Rakennuttamisja kilpailuttamiskäytäntöjä on kehitettävä lisäarvon optimoimiseksi eikä hinnan minimoimiseksi. Insinööritaitokilpailuja voidaan järjestää arkkitehtuurikilpailujen ohella luovuuden lisäämiseksi ja uusien ratkaisumallien löytämiseksi. Rakennuttaminen ja kiinteistöjen ylläpitopalvelut ovat muuttamassa luonnettaan ratkaisevasti. On syntynyt uutta palvelutoimintaa. Se vastaa erityisesti suomalaisen elinkeinoelämän ja julkisyhteisöjen tarpeeseen keskittyä omiin perustoimintoihinsa. Kiinteistöliiketoiminta on käytännössä merkinnyt uusien ammattimaisten omistaja- ja palveluorganisaatioiden syntymistä kiinteistö- ja rakennusalalle. Hyvänä esimerkkinä kehityksestä on ollut valtion kiinteistö- ja rakennuttamistoimen uudelleen organisointi (Senaattikiinteistöt, Engel-Yhtymä, Kapiteeli Oy, Oyj Sponda Abp jne). Tämä kehitys lisää kiinteistökantamme käytön ja rakentamisen tehokkuutta ja tuo uusia rahoitus- ja hallintamuotoja elinkeinoelämän ja julkisen sektorin tarvitsemien hankkeiden toteuttamiseen. Se tehostaa myös rakennuksiin ja fyysiseen infrastruktuuriin sitoutuneiden pääomapanosten käyttöä. Kiinteistöliiketoiminnan kehittymisellä tulee olemaan ratkaiseva merkitys alan kansainvälisen kilpailukyvyn, tuottavuuden ja laadun parantamisessa. 6

Alan markkinoiden avautuminen edellyttää, että toimintaympäristön lainsäädäntö ja verotukselliset säännökset ovat kansainvälisesti vertailukelpoiset ja läpinäkyvät. Kiinteistörahastoja ei ole syntynyt, koska uuden kiinteistörahastolain mukaan mm. vakuutus- ja eläkeyhtiöille, säätiöille ja yhdistyksille on verotuksellisesti edullisempaa omistaa kiinteistöjä suoraan kuin rahastojen kautta. Lakia tulee muuttaa osake- ja korkorahastojen verokohtelun mukaisesti. Julkinen sektori on hankinta- ja rakennuttamismenettelyillä ratkaisevassa asemassa alan kehittymiselle. Julkisen sektorin hankintoja - ja urakoita säätelee laki julkisista hankinnoista. Laki perustuu julkisten hankintojen ja urakoiden direktiiveihin sekä Euroopan yhteisön perustamissopimuksiin. Näitä direktiivejä ollaan uudistamassa. Julkisten hankintojen ja urakoiden tulee olla myös käytännössä läpinäkyviä ja avoimia kaikille päteville toimijoille. Tämän edistämiseksi on kauppa- ja teollisuusministeriö kehittänyt kynnysarvon alittavia hankintoja ja urakoita varten nk. JULMA-portaalin. Yritykset voivat laatia portaalin myyjäprofiilin, jolloin ne saavat ilmoituksen sähköisesti kaikista haluamistaan hankinnoista ja urakoista. Portaali sisältää asiakirjamalleja ja hankintatoimeen liittyvää tietoutta. Tietyn euro-määräisen kynnysarvon ylittävät hankinnat ja urakat on ilmoitettava EU-laajuisesti. Toimenpiteet 1. Julkinen hallinto kehittää suunnittelu- ja rakentamispalveluiden- ja urakoiden hankintamenettelyitä ja toteuttamistapoja (esim. kiinteistöpalveluiden kokonaishankintatapoja pelkkien rakennusten sijaan) sekä tilaaja- ja rakennuttajaosaamista. Julkisissa rakennushankkeissa käytetään valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta ja kehitetään työkaluja sen arviointikriteerien (esim. elinkaarikustannusten) käyttämiseksi (Rakli, Kuntaliitto, kunnat, Senaatti-kiinteistöt, tiehallinto, Ratahallintokeskus). 2. Suositellaan kynnysarvon alittavat julkiset hankinnat ja urakat ilmoitettavaksi KTM:n JULMA-portaaliin (KTM, VM, LVM, Kuntaliitto, kunnat). 3. Julkisen sektorin urakoivien tai palveluita tarjoavien organisaatioiden toiminnan tulee olla läpinäkyvää (KTM, LVM, Kuntaliitto, kunnat). 4. Selvitetään kiinteistöliiketoiminnan uusien rahoitus- ja hallintamuotojen lainsäädännölliset ja verotukselliset edellytykset, jotta alan tuottavuus, laatu ja kansainvälinen kilpailukyky voisivat kehittyä parhaalla mahdollisella tavalla (VM, Rakli). 1.3 Kaavoitus- ja maankäyttö sekä yhdyskuntarakenne Uuden maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteena on parantaa alueiden käytön suunnittelun edellytyksiä yhdyskuntakehityksessä, toimintojen sijoituksissa ja ympäristön ohjauksessa kestävää kehitystä edistävään ja luonnonvaroja säästävään suuntaan. Lain tavoitteiden mukaan 7

maankäytön suunnittelu perustuu aikaisempaa kokonaisvaltaisempaan näkemykseen. Tämä edellyttää suunnittelun ymmärtämistä entistä laajempana prosessina. Kaavoitus muuttuu alueiden varaamisesta eri tarkoituksiin yhdyskuntien kehittämisen ja ympäristöpolitiikan välineeksi, joka ohjaa mm. yhdyskuntarakennetta, liikennettä ja luonnonvarojen käyttöä kestävällä tavalla. Myös elinkeinoelämän toimintaedellytysten turvaaminen sekä rakentamisen tarpeet otetaan huomioon. Valtion tehtävät painottuvat valtakunnallisten tavoitteiden turvaamiseen, neuvotteluyhteistyöhön sekä neuvonta- ja asiantuntija-avun antamiseen kunnille. Kaavoituksen rakenne on seuraava: valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet päättää valtioneuvosto maakuntakaavat laatii maakunnan liitto. Liiton ylin elin hyväksyy kaavat ja ne vahvistaa ympäristöministeriö yleiskaavan laatii kunta ja sen hyväksyy kunnanvaltuusto. Yleiskaava voi olla useamman kunnan yhteinen, jolloin se laaditaan ja hyväksytään kuntien yhteisesti päättämällä tavalla ja vahvistetaan ympäristöministeriössä asemakaavan laatii kunta ja sen hyväksyy kunnanvaltuusto Ympäristövaikutusten arviointimenettely eli YVA-menettely on yksi uusista keinoista, joilla ehkäistään haitallisia vaikutuksia ympäristöön. Tavoitteena on saada ympäristöasiat suunnitteluun yhtäläisesti taloudellisten, teknisten ja sosiaalisten näkökohtien rinnalle. Ekologisesti kestävän rakentamisen ohjelmassa todetaan: Rakennetun ympäristön kehittäminen perustuu elinkaariominaisuuksiltaan ekologisesti kestäviin ja taloudellisiin, sosiaalisesti toimiviin sekä kulttuuriarvoja luoviin ja säilyttäviin ratkaisuihin. Liikenteestä ja rakennusten energiankulutuksesta aiheutuvia päästöjä, jotka ovat yhdyskuntien merkittävimpiä ympäristökuormia, vähennetään. Uudisrakentamisessa ja sen sijoittamisessa käytetään hyväksi olevia, yhdyskuntaa palvelevia teknisiä järjestelmiä ja joukkoliikennepalveluja. Yhdyskuntia kehitettäessä huolehditaan luonnon monimuotoisuudesta sekä rakennetun ympäristön monipuolisuudesta. Toimivan yhdyskuntarakenteen tavoitteena on ihmisen hyvinvointi ja luonnon elinvoimaisuus. Tonttituotannon suurimpia ongelmia ovat Suomen Kuntaliiton selvityksen mukaan kaavoituksen resurssipula, kunnallistekniikan rahoitus, maapoliittiset vaikeudet, kaavamenettelyn ongelmat ja kaavavalitukset. Kuntien kasvun suurimmaksi esteeksi nousivat kyselyssä kunnille aiheutuvat palveluvelvoitteet. Maankäyttö- ja rakennuslain keskeinen periaate on turvata osallisten mahdollisuus olla mukana kaavan valmistelussa sekä arvioida kaavan vaikutuksia. Tätä koskevien väljien ja joustavien säännösten tavoitteena on mahdollistaa kuhunkin kaavatyöhön parhaiten soveltuvien menettelyjen valinta. Lain soveltamisen kahtena ensimmäisenä vuonna säännöksiin ja neuvottelevaan yhteistyöhön on totuteltu niin kunnissa kuin alueellisissa ympäristökeskuksissa. Säädösten väljyys on aiheuttanut epävarmuutta valinnoissa ja tätä kautta kaavaprosessien hidastumista. Erilaiset selvitykset ja osallistumisen oikea mitoitus on tuottanut kunnille päänvaivaa. Kunnat ovat katsoneet selvitystarpeiden kasvaneen ja kuluttavan resursseja hyvältä suunnittelulta. 8

Maankäyttö- ja rakennuslain kaavoitusta koskevat laajat muutoksenhakumahdollisuudet, joiden tarkoituksena on osallisten vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen, vaikuttavat kaavaprosessin pituuteen. Osaltaan sitä pitkittää myös muutoksenhaun siirtyminen hallinto-oikeuksiin, jotka ovat vielä tottumattomia kaavavalitusten käsittelyyn. Osallisuus- ja vuorovaikutusmenettelyjä kehittämällä tulee vähentää valitusten määrää. Myös valitusten käsittelyaikoja tulee voida lyhentää ja turvata käsittelyyn hallinto-oikeuksissa riittävät asiantuntevat resurssit. Myös valitusoikeuden osittaisen rajoittamisen mahdollisuudet tulee selvittää. Epäselvyyttä on esiintynyt maankäyttösopimuksiin liittyvissä kustannustenjakomenettelyissä. Tätä selvittää Kaavojen toteuttamistoimikunta, joka on saanut jatkoaikaa 28.2.2002 saakka. Toimikunnan tehtävänä on laatia selvitys kaavan toteuttamisvastuiden ja yhdyskuntarakentamisen rahoitusjärjestelmien kehittämiseksi ja tehdä tarvittaessa ehdotus lainsäädännön uudistamiseksi. Kunnan tehtävänä on kaavoittaa sekä rahoittaa ja rakennuttaa yhdyskuntien rakentamiseen liittyvät infrarakenteet kuten kadut, viemärit, vesijohdot jne. Kaavoituksella ja infran rakentamisen ajoituksella kunnat ohjaavat rakentamismahdollisuuksien ajoitusta. Kaavoituksen ja toteutuksen välinen aika tulee olla lyhyt. On tärkeää, että asemakaavoituksen ja kohteen rakennussuunnittelun yhteistyö on sujuvaa tai asemakaavoituksessa muutoin turvataan rakennussuunnittelulle ja toteutukselle riittävä joustavuus. Tärkeätä on myös, että kunnat osoittavat riittävät resurssit sekä kaavoitukseen että rakennusvalvontaan ja varmistavat toimijoiden pätevyyden ja osaamisen. Toimenpiteet 1. Lisätään kaavoituksen ja toteutuksen välistä joustavuutta ja yhteistyötä sekä selkeytetään kaavojen sisältövaatimuksia ja eri tilanteissa tarvittavia selvityksiä (YM, Kuntaliitto, kunnat). 2. Kunnat tehostavat toimenpiteitä riittäväksi tonttitarjonnaksi. Parannetaan kuntien mahdollisuuksia huolehtia kaavoituksesta ja infrastruktuurin rakentamisesta sekä kiirehditään maankäyttösopimusten pelisääntöjen valmistelua (YM, Kuntaliitto, kunnat). 3. Kehitetään vuorovaikutusmenettelyä ja vaikutusten selvittämistä siten, että niillä nopeutetaan kaavojen valmistelua ja hyväksymistä sekä asemakaavavalitusten käsittelyä tuomioistuimissa (YM, OM). 4. Selvitetään mahdollisuudet vähentää kaavavalituksia ja rajata valitusoikeuksia niiltä osin kuin niiden katsotaan johtavan tarpeettomiin valituksiin (YM, OM). 9

1.4 Suhdanteet ja kausivaihtelu Rakentamisen suhdannevaihtelut Rakennuspoliittisen ohjelmatyön keskeisiä tavoitteita on ennakoida paremmin suhdanne- ja kausivaihteluita ja niiden haittavaikutuksia. Suomi on pieni paljolti vientiin perustuva avoin talous. Metsäteollisuuden painoarvo oli 1980- luvulle asti suuri, mutta tuotannon pohja on sittemmin monipuolistunut etenkin sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ansiosta. Viennin osuus bruttokansantuotteesta vuonna 2001 oli jopa 40 prosenttia ja sen vaihtelut vaikuttavat keskeisesti taloudelliseen aktiviteettiin ja investointeihin, joista rakentamisen investoinnit ovat nyt vajaa 60 prosenttia. Näin rakentamisen määrä on paljolti riippuvainen yleisestä suhdannekehityksestä. Rakennusteollisuus ja kiinteistöala tarjoavat hyviä palveluita yrityksille, julkiselle sektorille ja kotitalouksille sekä pyrkivät monipuoliseen ja terveeseen kilpailuun toimijoidensa kesken. Rakennusteollisuus voi itse vaikuttaa suhdanteisiin keskittymällä asiakkuuden hallintaan, kuten Visio 2010- julkaisussa laajasti on esitetty. Rakentamisen määrä ja laatu riippuvat yhä enemmän yritysten ja ihmisten halukkuudesta investoida rakennettuun ympäristöönsä. Rakennuskanta vanhenee, jolloin on tarvetta korjausrakentamiseen. Esimerkiksi taloyhtiöiden varausmahdollisuuksien pidentäminen antaa liikkumavaraa korjausten ajoituksessa. Rakentaminen pysynee suhdanneherkkänä alana. Yritysten tuleekin kehittää liiketoimintastrategioitansa entistä pitkäjänteisemmiksi, jotta suhdannevaihtelut kestetään paremmin. Tämän suuntaisia ratkaisuja on jo tehty mm. monipuolistamalla tuotanto- ja palvelutarjontaa. Rakennusalan oma rooli suhdanne- ja kausivaihteluissa on keskeinen. Ajantasaisen tiedon lisääminen ja täsmentäminen edesauttaa eri osapuolia välttämään tai vähentämään virheinvestointeja. Rakennus- ja kiinteistöalan sekä julkisen vallan keskinäinen yhteistyö on varsinkin korkeasuhdanteessa tärkeää, jotta vältetään merkittävät yli-investoinnit. Valtion mahdollisuudet suhdannevaihtelujen tasoittamiseen ovat kaventuneet EMU-jäsenyyden myötä, kun vastuu rahapolitiikasta siirtyi Euroopan Keskuspankille (EKP). Keskeisimmät keinot suhdanteiden tasaamiseksi ovat valtiontalouden hyvä hoito ja talouselämän yleisten toimintaedellytysten turvaaminen. EU:n ja euro-alueen jäsenyys luo kuitenkin entistä paremmin vakautta talouteen, kun sisäisiä valuuttakurssivaihteluja ei enää ole ja korkojen vaihteluväli jää aiempaa pienemmäksi. Euroopan Keskuspankki ohjaa taloudellisesti aktiviteettiä mm. ohjauskoron muutoksilla. Ongelma julkisella sektorilla on, että sen tulot ovat suhdanteista riippuvaisia. Finanssipoliittisten rajoitusten lisäksi valtion oma rakentaminen ja kiinteistönpito on pitkälti altistettu kilpailulle tai se on markkinaehtoista. Tällöin ylhäältä tapahtuva suhdanneohjaus ei ole sopusoinnussa tämän kanssa. Valtio voi kuitenkin omilla rakennushankkeiden ajoituksilla antaa oikeaa signaalia rakentamisen kentälle. Valtio pyrkii toimimaan suhdanteissa vastasyklisesti, mutta valtion talousarvion kautta tapahtuvaa suhdanneohjausta haittaa pitkä viive päätöksestä toteutukseen. Valtio voi edesauttaa yksityisten investointien käynnistymistä esim. matalasuhdanteeseen ajoitetuilla korjausrakentamisen investointiavustuksilla. 10

Kuntien rakentaminen on perinteisesti myötäsyklistä. Jos talous kehittyy tasaisesti ja suotuisasti, myös kuntien verotulot pysyvät vakaampina ja kuntien investointitahti tasaisempana. Vaikka infrarakentaminen käyttää osin samoja resursseja kuin muu rakentaminen (pohjarakentaminen, paalut, kiviaines, louhinta, betoni jne), ei julkisen sektorin tule käyttää infrarakentamista muun rakentamisen suhdanteiden tasaajana. Infrarakenteet ovat pitkäikäisiä investointeja ja niiden ylläpito ja kehittäminen on pitkäjänteistä toimintaa. Maa- ja vesirakentamisen ja ylläpidon julkisen sektorin rahoitus tulisi pysyä mahdollisimman vakaana. Tämä vakaa rahoitus tasaa osaltaan suhdanteita. Jos infraan liittyvä toiminto kuten esim. energiatuotanto on markkinaehtoista, on myös sen rakentaminen markkinaehtoista. Myös yksityisrahoituspohjaiset yhteistyömuodot ovat normaalin korkosuhdanneohjauksen piirissä. Toimenpiteet 1. Yritysten on kehitettävä liiketoimintastrategioitansa pitkäjänteisemmiksi siten, että rakentamisen suhdannevaihtelut kestetään nykyistä paremmin (yritykset). 2. Alan tulee virallisten tiedontuottajien kanssa luoda ajantasaista alueellista markkinatietoa. Tilastotiedon saantia tulee nopeuttaa (toimialajärjestöt, yritykset, tutkimusyhteisöt, kunnat, Tilastokeskus). 3. Parannetaan asunto- ja kiinteistöyhtiöiden edellytyksiä tehdä tilinpäätöksissä varauksia tulevia korjauksia varten (VM, kiinteistöliitto). 4. Valtio edesauttaa investointien käynnistymistä suhdannepoliittisesti oikein ajoitetuilla investointiavustuksilla esim. korjaustoimintaan (VM, YM). 5. Eri liikennemuotojen isot valtion rakentamishankkeet tulee koota koko maassa monivuotiseksi ohjelmaksi, jonka sisällön ja rahoituksen pääpiirteet päätettään hallituskausittain (VM, LVM). Rakentamisen kausivaihtelut Rakentamisen kysynnän kausivaihtelut johtuvat pääsääntöisesti vuodenaikojen aiheuttamista sääolosuhteista. Suomalainen yhteiskunta on sopeutunut eri vuodenaikoihin. Suomessa on kehitetty teknologiaa ja toimintoja siten, että yhteiskunta toimii erinomaisesti talviolosuhteissa. Rakentamisessa on kehitetty vuosikymmeniä myös talvirakentamisen teknologiaa ja työmenetelmiä ja niihin soveltuvia tuotteita. Suomessa pystytään rakentamaan talvella, vaikka monessa muussa maassa työmaat pysähtyvät, kun lämpötila laskee nollaan asteeseen. Talvirakentamisen kehitystyötä tehdään koko ajan alan toimijoiden kesken. Materiaalitoimittajat ja urakoitsijat pyrkivät tasoittamaan kausivaihteluita mm. kausialennuksin ja ennakkotilauksin. Osassa rakentamista ei olla pystytty kehittämään sellaista teknologiaa, jolla voitaisiin saada laadukas lopputulos talviolosuhteissa. Työehtosopimuksissa on mahdollisuus joustaa siten, että kesällä tehdään enemmän töitä kuin talvella. Tilastot osoittavat, että kausivaihtelua on joidenkin materiaalien ja työsuoritusten osalta paljon. Sen sijaan rakennusalan työtuntitilastojen mukaan kausivaihtelu ei ole merkittävää ja on itse asiassa 90-luvulla pienentynyt. 11

Kausivaihteluita tasoittaville hallinnollisille määräyksille on vaikea löytää tasapuolista mittaria ilman että vääristetään kilpailutilannetta tai markkinoita. Lähtökohtana tulee olla, että vastuu rakennusinvestoinnista, sen kustannuksista ja aikatauluista on rakennuttajilla ja rakennushankkeen osapuolilla myös julkisen sektorin hankkeissa. Valtion rahoitus- tai avustuspäätöksillä ei ilman perusteltuja syitä saisi ohjata aloituksia, vaan investoijan tulisi itse kyetä määrittelemään, mikä on tarkoituksenmukaisin rakentamisen ajankohta. Toimenpiteet 1. Kausivaihteluiden tasaaminen kuuluu ensisijaisesti alan toimijoille itselleen mm. kehittämällä teknologiaa, työmenetelmiä, kustannuslaskentaa jne (yritykset). 2. Työehtosopimuskäytäntöä tulee kehittää niin, että kokonaistyöajan joustavampi käyttö tulee mahdolliseksi ja kaikkia osapuolia kiinnostavaksi (työmarkkinajärjestöt, TM). 3. Selvitetään kausivaihteluiden merkitykset alan laaduntuottokykyyn sekä tuottavuuteen ja laaditaan toimenpideohjelma kausivaihteluiden haittojen vähentämiseksi (yritykset, työmarkkina- ja toimialajärjestöt, KTM, TM, YM, VM). 1.5 Rakentamisen hallinnon kehittäminen Rakennusalan asioita käsitellään useassa ministeriössä. Pääosa asioista kuuluu ympäristöministeriölle, liikenne- ja viestintäministeriölle tai kauppa- ja teollisuusministeriölle. Rakennus- ja kiinteistöala toivoo, että jokin taho selkeästi koordinoisi alan asioita. On esitetty näkemyksiä rakentamis-, infra- ja kiinteistöasioita hoitavasta ministeriöstä tai näiden asioiden keskittämistä yhdelle valtioneuvoston jäsenelle. Julkinen sektori vastaa rakennustoimen säädöksistä ja hallinnosta eli luo toimintapuitteet ja asettaa vaatimuksia toimijoille. Viranomaisten säätelyjärjestelmät koostuvat viranomaisten antamista teknisistä määräyksistä, rakennusalan standardeista, työn ja rakennuksen tarkastuksista ja rakennusmateriaalien ja tuotteiden ennakkotarkastuksista ja hyväksynnöistä, osapuolia koskevista pätevyysvaatimuksista, osapuolten vastuista ja vakuutusjärjestelmistä. Talonrakentamisen tekniset määräykset on maankäyttö- ja rakennuslain nojalla annettu Suomen rakentamismääräyskokoelmassa. Ympäristöministeriöllä on vastuu sen kehittämisestä. Kehittämistarve on erityisen suuri nyt, kun rakennustuotteiden sisämarkkinat alkavat toteutua yhdenmukaistettujen tuotestandardien ilmestyttyä. Tämä vaatii myös rakennusalan standardisointityön tehokkuuden arviointia ja rahoituksen varmistamista. Viranomaisohjaukseen vaikuttaa merkittävästi EU:n lainsäädäntö. Uudet vaatimukset luodaan usein EU:n päätöksenteossa. Kotimaiseksi työksi jää asian saattaminen kansalliseen lainsäädäntöön. Siksi vaikuttamisen on tapahduttava eurooppalaisella tasolla. Tämä koskee sekä julkisen vallan edustajia että alan järjestöjä. 12

Sisämarkkinoihin liittyvä eurooppalainen standardisointi luo pohjan rakentamisen viranomaissääntelylle. Standardisointiprosessiin vaikuttaminen ja standardien huomiointi vaatii erityisosaamista. Siksi on myös syytä tarkastella eri ministeriöiden välistä työnjakoa pitäen lähtökohtana eurooppalaisen standardisoinnin vaikutukset viranomaissäätelyyn. Infra-alalla on omistaja perinteisesti suunnitellut, rakennuttanut, rakentanut, korjannut ja ylläpitänyt laitoksia ja rakenteita. Omistaja on toiminut viranomaisen tavoin. Edellä mainitut toiminnot ovat usein perustuneet omistavan yksikön sisäisiin hallinnollisiin ohjeisiin. Tällaisia kohteita ovat mm. tierakenteet, sillat, ratarakenteet, kuntien kadut, energia- ja vesilaitosten rakenteet sekä telerakenteet. Mikäli kyseessä on selkeästi talonrakentaminen tai siihen rinnastettava rakentaminen, silloin sovelletaan myös Suomen rakentamismääräyskokoelman määräyksiä ja ohjeita. Rakennustuotedirektiivillä luodaan EU:n rakennustuotteita koskevat sisämarkkinat. Maa- ja vesirakentamiseen käytettävät rakennustuotteet ovat myös rakennustuotedirektiivin piirissä. Lisäksi juomaveden kanssa kosketuksiin joutuville rakennustuotteille luodaan oma rakennusdirektiiviin liittyvä tuotevalvontajärjestelmä vuoteen 2005 mennessä. Edellä mainitut seikat aiheuttavat tarvetta selvittää, onko valtion taholla infrasektorille luotava erikseen viranomaismääräykset, jotka koskevat mm. rakenteiden teknisiä turvallisuus- ja terveellisyysasioita, kuten on tehty talonrakentamissektorilla. Lisäksi tarvitaan kaikkia rakentamisen tuotteita koskeva sisämarkkinavaatimukset täyttävä tuotehyväksyntälaki, johon eri viranomaiset voivat tukeutua säädöksiin. Määräysten pohja luodaan myös infrasektorilla lähinnä eurooppalaisen standardisointijärjestön CEN:n piirissä tapahtuvassa standardisointityössä. Valtion ja kuntien on infrarakenteiden ja - laitosten omistajina varmistauduttava tulevien standardien soveltuvuudesta suomalaisiin olosuhteisiin. Toimenpiteet 1. Kiinteistö-, infra- ja rakentamisen asioiden koordinointi keskitetään yhdelle valtioneuvoston jäsenelle (hallitusohjelma). 2. Rakennustuotteiden tuotehyväksyntälain valmistumista kiirehditään. Rakentamismääräyksiä saatetaan ajan tasalle yhtenäistettyjen tuotestandardien ilmestymisen myötä. Siirrytään CE-merkinnän käyttöön tuotteiden vaatimusten mukaisuuden osoittamisessa (YM, LVM, SM, KTM). 3. Valtion on luotava infrasektorille erikseen viranomaismääräykset, jotka koskevat rakenteiden teknistä turvallisuutta ja terveellisyyttä. Infrapuolen osallistuminen eurooppalaiseen standardisointiin järjestetään (YM, LVM, KTM, kuntaliitto, kunnat). 4. Rakennussektorin tulee tehdä oma selvityksensä standardisoinnin kehittämistyöstä ja toiminnan rahoituksesta. Rakentamisen viranomaismääräyksiin ja sisämarkkinoihin liittyvän ja kansallisesti tärkeäksi katsotun standardisointityön rahoitus ja osallistuminen tulee turvata ympäristöministeriön ja muiden vastuuministeriöiden budjetista (KTM, YM, LVM). 13

2. Hyvää ja ekologisesti kestävää rakennettua ympäristöä 2.1 Oikeus hyvään rakennettuun ympäristöön Hallitusmuodon mukaan jokaisen perusoikeuksiin kuuluu oikeus terveelliseen ympäristöön, mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon sekä vastuu ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä. Rakennetulla ympäristöllä on keskeinen rooli kansallisen kulttuurimaiseman, yhteiskunnan toimintakyvyn sekä sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen edistämisessä. Rakennetun ympäristön toiminta- ja palvelukyky, terveellisyys, turvallisuus, viihtyisyys ja kestävyys sekä sen antamat mielikuvat yhdessä luonnonympäristön kanssa ovat keskeisiä elinkeinoelämän, kansalaisten ja koko kansakunnan näkökulmasta. Ne ovat merkittäviä myös sen vuoksi, että niiden kautta täällä vierailevat ulkomaalaiset muodostavat mielikuvansa Suomesta ja suomalaisista. Voidaan puhua aineettomasta käyntikortista, joka painuu jokaisen mieleen hänen liikkuessaan maassamme. Jos yhteiskunta on määritellyt oikeat toimintapuitteet rakentamiselle, kova ja avoin kilpailu lopputuotteen ominaisuuksilla takaa parhaan lopputuloksen ja parhaan laatu-hintasuhteen. Rakennukset ja rakennettu ympäristömme ovat poikkeuksellisen pitkäaikaisia investointeja. Elinkaaret ovat usein 100 vuotta tai jopa pitempiä. Kyseessä on pysyvä osa kansallisvarallisuuttamme, jonka keskellä vietämme suurimman osan elämästämme. Vuosittaisen uudisrakentamisen (vajaa kaksi prosenttia rakennuskannasta), ympäristön parantamisen ja korjausrakentamisen tulee olla laadukasta ja korkeatasoista. Lisäksi korjausrakentamisessa tulee kunnioittaa olemassa olevan rakennuskannan arvoja. Väestön vanheneminen ja mahdollisimman pitkään kotona asuminen asettavat uusia tavoitteita elinympäristölle ja asunnoille. Kodin ja rakennetun ympäristön turvallisuus, esteettömyys, turvavalvonta ja laitteiden helppokäyttöisyys edellyttävät kehitystyötä ja parannuksia. Monelta osin kehittynyt informaatioteknologia voi tarjota tähän ratkaisuja. Rakennuksen elinkaaren aikana kiinteistön hoitoon, kunnossapitoon, korjaamiseen ja muutostöihin käytetään rahaa moninkertaisesti rakentamisinvestointiin verrattuna. Rakentaminen käyttää lähes aina paljon luonnon resursseja. Rakennus tuleekin rakentaa pitkäikäiseksi ja sitä tulee voida käyttää tehokkaasti. Valtioneuvosto on hyväksynyt v. 1998 ekologisesti kestävän rakentamisen ohjelman. Sen toteutumisen seurannan raportointi tehdään keväällä 2002. Kiinteistö ja rakennusala on nostanut Visio 2010 raportissaan globaaliksi trendiksi Ympäristöarvot korostuvat ja alan yrityksille tavoitteen Ympäristöarvot kansainvälisessä kärjessä". Ekologisesti kestävän kehityksen perusehtona on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja ihmisen toiminnan sopeuttaminen luonnon resursseihin ja sietokykyyn. Rakennus- ja kiinteistöalalle tämä tarkoittaa huomion kiinnittämistä rakentamisen ja rakennuskannan energiatalouteen, vesitalouteen ja jätehuoltoon, sisäilman terveellisyyteen sekä rakennuksen ja sen osien toiminnallisuuteen, kestävyyteen ja käyttöikään. Ekologisen kestävyyden lisäksi pitää puhua sosiaalisesta ja kulttuurisesta kestävyydestä. Rakennuskannan laatu ja sen ajallinen kerroksellisuus luo myös kansallista identiteettiä ja kilpailuasemaa. 14

Osana kestävää kehitystä on Kioton ilmastosopimuksen vaatimusten täyttäminen. Rakennuskanta on suurin energiankäyttäjä. Siksi energiansäästö olemassa olevassa rakennuskannassa ja energiantuotannon tehostaminen sekä sellainen uudisrakentaminen, joka käyttää vähän energiaa, ovat keskeisiä. Rakentamismääräyksillä on ohjattu voimakkaasti uudisrakentamista. Rakennusten energiankäyttöä koskevien rakentamismääräysten valmistumista halutaan kiirehtiä. EU-tasolla on rakennusten energiatehokkuutta koskeva direktiiviehdotus. Voimaan tullessaan direktiivi vaatisi jäsenvaltiota luomaan rakennusten kokonaisenergiakulutukseen perustavan laskentamallin ja asettamaan sen pohjalta vaatimustasot, luomaan kyseiseen laskentamalliin perustuvan olemassa olevien ja uudisrakennusten energialuokittelun sekä järjestämään lämmityskattiloiden ja ilmanvaihtolaitteiden säännölliset tarkastukset. Toimenpiteet 1. Ympäristöajattelu vakiinnutetaan rakennus- ja kiinteistöalan toimintaan. Korostetaan alan toimijoille, että ympäristönäkökulma on yhdistettävä päätöksentekoon ja että vastuu tästä koskee kaikkia tahoja (YM, toimialajärjestöt, koulutusyhteisöt, tutkimusyhteisöt, yritykset). 2. Kiirehditään ilmastosopimuksen vaatimusten täyttämiseen liittyvien rakennusten energiankäyttöä koskevien rakentamismääräysten valmistumista (YM, RTS, toimialajärjestöt). 3. Parannetaan elinympäristön, rakennusten ja asuntojen turvallisuutta ja esteettömyyttä vanhenevan väestön tarpeet huomioiden. Tämä edellyttää informaatioteknologiaa hyödyntävää tuotekehitystä ja uusia suunnitteluratkaisuja. Tarvittaessa tavoitteiden asettamista täsmennetään viranomaisohjauksella (YM, SM, toimialajärjestöt, yritykset, RTS). 2.2 Asuinrakennukset Suomessa on asukasmäärään verrattuna eniten asuntoja Euroopassa. Asuntomme ovat pieniä ja asumisväljyytemme on eurooppalaista keskitasoa. Asuntokantamme ja varsinkin nykyinen asuntotuotantomme on kerrostalovaltaista. Pientalojen (1-2 perheen talot) osuus rakennuskannastamme on Euroopan pienimpiä ja uudistuotannossa vain Espanjassa, Italiassa ja Portugalissa rakennetaan suhteessa meitä vähemmän pientaloja. Meillä on vähemmän omistusasuntoja kuin keskimäärin EU:ssa. Tutkimusten mukaan omistusasumisen haluttavuus on säilynyt korkeana. Asuntojen laatutaso on monilta osin perusvarustukseltaan hyvä, mutta nykyvaatimuksiin nähden mm. asuntojen esteettömyys ja tietotekniset valmiudet ovat puutteelliset. Ruokakuntien koon pieneneminen, väestön ikääntyminen ja asuntokannan vanheneminen asettavat haasteita uudistuotannolle ja korjaustoiminnalle. Asunnoista on ylitarjontaa väestöltään kutistuvilla paikkakunnilla ja toisaalta pulaa kasvukeskuksissa. Hallituksen asuntopolitiikan keskeisenä tavoitteena on edistää toimivia ja hintavakaita asunto- ja rakennusmarkkinoita. Hallituksen asuntopoliittinen strategia on laadittu tukemaan tätä tavoitetta. Siinä myös todetaan, että Suomen asuntorahoitusjärjestelmästä ja asumisen tukijärjestelmästä teetetään ulkopuolinen evaluointi pidemmän aikavälin kehittämistarpeiden selvittämiseksi EMUympäristössä. Evaluointia ja sen pohjalta toteutettavia muutoksia ja kehitystoimenpiteitä tulee kiirehtiä. Evaluoinnissa tulee ottaa huomioon rahoitus- ja tukijärjestelmän vaikutus rakentamisen laatuun, rakentamisen suhdanteisiin, asuntotuotannon kilpailutilanteeseen sekä asuntojen hintoihin ja vuokriin. 15

Toimenpiteet 1. Erilaisiin asumistarpeisiin on vastattava monipuolistamalla asuntojen tarjontaa kysyntää vastaavaksi niin uudisrakentamisessa kuin korjaustoiminnassa. Tulevaisuuden asumistarpeita tulee selvittää tutkimuksin (yritykset, toimialajärjestöt, tutkimusyhteisöt). 2. Kaupunkimaisen pientalorakentamisen lisäämiseen ja kehittämiseen panostetaan ja alueita toteutetaan useilla paikkakunnilla. Kannustava esimerkki on projektisuunnitelma tiiviin ja matalan asuinrakentamisen edistämiseksi (YM, kunnat). 3. Selvitetään nykyiseen kiinteistörahastolakiin liittyvät esteet sekä muut mahdolliset syyt siihen, että rahastomainen kiinteistösijoittaminen ja asuntosijoittaminen ei houkuttele sijoitusmarkkinoita (VM, Rakli). 4. Väestöltään supistuvien alueiden tyhjäksi jäävistä asunnoista johtuviin ongelmiin on harkittava kunkin alueen erityispiirteistä lähteviä monipuolisia keinoja (YM, VM, SM, kunnat). 2.3 Palvelu- ja toimitilarakennukset Valtio, kunnat ja seurakunnat ovat merkittäviä kiinteistön omistajia ja rakennuttajia. Julkisen sektorin toteuttamilta tai tukemilta ympäristö-, rakennus- ja korjaushankkeilta edellytetään suunnittelun ja toteutuksen korkeaa laatua sekä pitkäikäisyyttä. Julkisen rakentamisen ja ympäristön kehittämisen tulee toimia korkeatasoisena esimerkkinä kaikelle rakentamiselle ja kiinteistönpidolle. Keskeinen asia on julkisen hallinnon rakennuttamis- ja tilaajaorganisaation tietotaidon nostaminen yhdessä yksityisen sektorin kanssa. Globalisoituvassa taloudessa Suomen on huolehdittava, että tarjottavat toimitilat ovat palvelukyvyltään korkeatasoisia, asiakkaiden tarpeiden mukaisia sekä kestävä kehitys ja tilojen koko elinkaari huomioon ottaen hinta-laatusuhteeltaan vähintään yhtä edullisia kuin kilpailijamaissa. Suomen alueellisen kehityksen kannalta on parannettava myös kasvukeskusten ulkopuolisien alueiden edellytyksiä tarjota yrityksille sijaintipaikkoja ja toimitiloja. Toimenpide 1. Julkiseen käyttöön tarkoitettujen rakennusten ja ympäristön kehittämisen tulee toimia laadukkaana esimerkkinä muulle rakentamiselle ja kiinteistönpidolle (VM, kunnat, yritykset). 2.4 Infrarakenteet Infrasektori huolehtii kulkuyhteyksien (tiestö, rautatiet, vesiväylät ja lentokentät), verkostojen (vesi-viemäri-, tietoliikenne, kaasu-, lämpö- ja sähkö) ja muiden ympäristö- ja maarakenteiden sekä kiinteistöjen pihojen suunnittelusta, rakennuttamisesta, rakentamisesta, kunnossapidosta ja käytön toimivuudesta sekä osin omistamisesta ja materiaalituotannosta. Näistä verkostoista ja rakenteista käytetään nimitystä infrarakenteet. 16

Tavoitteena on, että laadukkaat infrarakenteet ja tehokkaat liikennejärjestelmät tukevat yhteiskunnan toimintaa ja elinkeinoelämän kilpailukykyä ja määrärahat riittävät kehittämiseen ja kunnossapitoon. Julkinen sektori eli yhdyskuntien tasolla kunnat ja yhdyskuntien välisten verkostojen osalta valtio, ovat vastuussa infrarakenteiden kapasiteetista ja kunnosta. Suomen talviolosuhteet ja väestön määrään nähden laaja pinta-ala merkitsevät sitä, että joidenkin infrarakenteiden kuten tiestön investoinnit ja ylläpitokustannukset ovat asukaslukuun verrattuna kalliimpia kuin keskimäärin EU-maissa. Pitkät etäisyydet aiheuttavat myös elinkeinoelämälle lisäkustannuksia. Tämä ylimääräinen kustannus on Suomen kilpailukyvylle rasite. Siksi on tärkeää, että infrarakenteiden laatu on korkeatasoinen ja sen rakentaminen ja ylläpitäminen tehokasta ja kansainvälistä huippuluokkaa. Rakentamisen, ylläpidon ja palvelutoimintojen kansainvälinen kilpailukyky luo mahdollisuuksia suomalaisten yritysten osaamisen viennille. Infrarakenteiden mitoituksen lähtökohtana on laatu, ympäristöystävällisyys, kauneus ja ihmisen kokema miellyttävä ympäristö kuitenkaan taloudellisuutta, tehokkuutta, toiminnallisuutta ja alueellista palvelukykyä unohtamatta. Jotta toimiva väylästö saataisiin säilytetyksi ja sitä voitaisiin myös kehittää, on tienpidossa kiinnitettävä erityistä huomiota tierakenteiden uhkaavan rappeutumisen estämiseen, kasvukeskusten sisääntuloväylien ja kehäväylien palvelutason nostamiseen sekä maaseudun vähäliikenteisten teiden hoidon turvaamiseen. Jotta rataverkosto pystyy säilyttämään kohtuullisen osuutensa henkilö- ja tavaraliikenteessä, on ratojen rakenteellinen kunto säilytettävä riittävillä peruskorjaustoimenpiteillä ja tärkeillä rataosilla on mahdollistettava nopeilla junilla tapahtuva henkilöliikenne mm. tasoristeykset poistamalla. Infrarakenteiden rakentamisessa, ylläpidossa ja hoidossa on valtion liikelaitoksilla ja osakeyhtiöillä nykyisin huomattava markkinaosuus. Näitä ovat lähinnä Tieliikelaitos, Metsähallitus (maa-ainestoimitukset) ja VR-Rata Oy. Ne toimivat yhä lisääntyvässä määrin avoimesti kilpailluilla markkinoilla, mutta samalla ne saavat vielä valtiolta tilauksia ilman kilpailua. Kansainvälisyyden ja viennin lisääminen edellyttää vaativien kotimarkkinoiden kehittämiä uusia tuotteita ja palvelukokonaisuuksia. Tuotteiden ja palveluiden markkinapotentiaalit ja eri alueiden tuotesopeutustarpeet on selvitettävä ja toteutettava niiden vaatimat muutokset. Koska Suomi on verraten korkeiden kustannusten maa, on infra-alan viennin perustuttava korkean jalostusarvon omaaviin tuotteisiin, koneisiin ja palveluihin. Toimenpiteet 1. Riittävä infrarakenteiden kapasiteetti ja kunto tulee turvata pitkäjänteisesti koko maassa, niin maaseudulla kuin kaupungeissa (LVM, YM, MMM, kunnat). 2. Julkinen sektori kehittää omistajapolitiikkaansa niin, että turvataan pitkäjänteisesti infrarakenteiden toimivuus ja teknisten palveluiden laatu. Hyödynnetään ja kehitetään infrarakentamisen uusia rahoitus- ja yhteistyömalleja (LVM, KTM, YM, kunnat). 3. Jotta ala voisi kehittyä, hankkeita tulee kilpailuttaa kokonaisuuksina erillisten työsuoritusten sijaan. Yritysten tulee kehittää kokonaispalveluja näitä hankkeita vastaaviksi. Tämä mahdollistaa myös kansainvälisen kilpailukyvyn ja viennin lisääntymisen. Hankkeiden koossa tulee ottaa huomioon riittävän kilpailun aikaansaaminen ja pienempienkin yritysten mahdollisuudet osallistua kilpailuun (LVM, kunnat, yritykset). 4. Tehostetaan eri liikennemuotojen yhteistoimintaa ja huolehditaan, että liikennemuotojen investointipolitiikka on pitkäjänteistä ja keskenään koordinoitua (VM, LVM, kunnat). 17