EERIKKILÄN URHEILUOPISTON STRATEGIA 2015-2019
JOHDANTO Maailma muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Siksi on hyvä aika ajoin pysähtyä ja tarkastella muuttuvaa maailmaa sekä toimintaympäristöä. Muutoksia on aistittavissa myös Eerikkilän toimintaympäristössä. Ihmisten hyvinvointi on noussut yhä keskeisemmäksi globaaliksi trendiksi. Urheiluvalmennuksen ja liikuntakoulutuksen yleinen osaaminen kehittyy jatkuvasti, ja teknologia on tullut vahvasti mukaan osaksi valmennus- ja koulutusprosesseja. Samaan aikaan julkisen sektorin taloudelliset haasteet muuttavat urheilun ja liikunnan rahoitusta. Olemme Eerikkilässä katsoneet tulevaisuuteen, analysoineet muun muassa edellä mainittuja toimintaympäristön muutoksia ja pyrkineet luomaan selkeän kuvan Eerikkilän tulevaisuudesta sekä keinoista, joilla tulevaisuus ja muuttuva toimintaympäristö kohdataan. Tämä on dokumentti Eerikkilän Urheiluopiston strategiasta vuosille 2015 2019. Strategia on lopputulos lähes vuoden mittaisesta avoimesta strategiaprosessista, jossa ovat olleet mukana Palloilu Säätiön hallituksen lisäksi Eerikkilän johtokunta ja Eerikkilän henkilökunta. Myös ulkoiset sidosryhmät ovat olleet mukana prosessissa. Strategiaprosessissa on päivitetty Eerikkilän visio, missio, strategiset valinnat sekä Eerikkilän arvot. Strategia on dokumentoitu ja hyväksytty työ voi alkaa. 3
VISIO MISSIO 1. STRATEGINEN VIITEKEHYS Tuloksistaan tunnettu, ihmisen kokonaisvaltaisen kehittämisen osaamiskeskus. Visiolla on selkeästi yksilö- ja osaamiskeskeinen, ihmisen hyvinvointiin ja suorituskykyyn liittyvä viitekehys. Strateginen erottuminen muodostuu kyvystä yhdistää osaaminen, filosofia, tutkimus, testaus, toimintatavat, teknologia, palvelut ja vuorovaikutus tulokselliseksi palvelukonseptiksi ja yhdessä Eerikkilän henkilökunnan kanssa ihmisläheiseksi asiakaskokemukseksi. Ihmisen osaamisen kehittäminen. Tehtävämme on selkeästi ihmis- tai yksilökeskeinen. Vaikka ydinkohderyhmämme koostuvat valitusta joukkueurheilulajeista ja niiden keskuudessa ensisijaisesti jalkapallosta ja salibandystä, ovat palveluidemme loppukäyttäjät aina ihmisiä, joilla on oma selkeä tavoite ja halu harjoitella tai kouluttautua tuloksellisesti. Tehtävämme on aina tarjota parasta osaamistamme jokaisen yksilön käyttöön ja sitä kautta auttaa heitä saavuttamaan omat tavoitteensa. 4 5
ASIAKASLUPAUS STRATEGISET VALINNAT Omistautunut ihmisten osaamisen kehittämiseen. Uskomme, että ihminen haluaa löytää omat rajansa ja kehittää itseään kokonaisvaltaisesti kohti parempaa menestystä tai henkilökohtaista hyvinvointia. Olemassa olevaa uteliaisuutta, kilpailuhenkeä ja voittamisen halua - jatkuvaa itsensä kehittämistä - on johdettava päämäärätietoisesti ja yksilöllisesti, edistyksellistä teknologiaa ja uusinta tietoa hyödyntäen. Meidän kanssamme kehityt omien lähtökohtiesi mukaisesti, eri lajien parhaita menetelmiä, käytäntöjä ja olosuhteita hyödyntäen. Kokemuksemme kerryttämä osaaminen on käytössäsi niin kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti kuin haluat. Oppimisen ja onnistumisen tuoman ilon koet ainutlaatuisen ympäristön, talon ilmapiirin ja eri kohtaamisten kautta. Eerikkilässä kuljemme kohti asettamiasi tavoitteita ja teemme yhdessä niistä totta. Päävalinnat Tukivalinnat 3. Osaaminen 4. Olosuhteet 5. Palvelukonsepti 1. Ihmisen kokonaisvaltainen kehittäminen Kokonaisvaltaisen kehittämisen toimintakulttuuri, konseptin mukainen filosofia, prosessit ja ohjelmat. 2. Sähköinen ympäristö Eerikkilän toimintaan sekä asiakkaiden kehittämiseen, oppimiseen ja vuorovaikutukseen liittyvät sovellukset, palvelut ja käyttöliittymät. Vision mukainen osaaminen ja substanssi yksilöille, lajiliitoille, perheille, yrityksille ja kumppaneille. Kansainväliset vaatimukset täyttävät olosuhteet, infrastruktuuri ja resurssit eri kohderyhmien yksilöille. Koko taloa, kaikkia toimintoja ja asiakkuuksia käsittävät yhteistyömallit, toimintatavat ja palvelukokonaisuudet. Paras arvo ja asiakaskokemus 6 7
Tavoitetila 2019 IHMISEN KEHITTYMINEN ON KESKIÖSSÄ 2. STRATEGISET Valmennuskeskus Koulutustoiminto Yritykset ja vapaa-aika Olemme kansainvälisen tason Osaamisestaan ja tuloksistaan Eerikkilä on tuloksistaan tun- VALINNAT - osaamiskeskus jalkapallossa ja salibandyssä sekä urheilijan/ pelaajan kokonaisvaltaisessa tunnettu ammatillisen ja vapaan sivistystyön koulutuksen järjestäjä. Koulutusten, kurssi- nettu osaamiskeskus, jossa ihmisen osaamisen kehittäminen on keskiössä. Yrityksille ja kehittämisessä että kehitty- en ja tutkintojen läpäisy sekä vapaa-ajan asiakkaille on luotu misen seurannassa. Tarjoam- vaikuttavuus ovat kansallista uudenlainen tuoteperhe, jossa YDINKOHDERYHMÄT me korkealuokkaisia palveluja Palloliitolle ja Salibandyliitolle, kotimaisille ja ulkomaisille huippuseuroille, joukkueille, huippuluokkaa. Toteutamme korkealuokkaisia koulutuspalveluja kansallisia ja kansainvälisiä yhteistyöverkostoja ihmisen kehittäminen tapahtuu huippuosaamista ja teknologiaa hyödyntäen. Asiakkaamme kokevat oppimisen ja on- pelaajille ja valmentajille. Pal- hyödyntäen ja erilaisia oppijan nistumisen iloa ainutlatuisessa veluilla tuetaan yksilön kehit- polkuja mahdollistaen ja tu- ympäristössä. Kuljemme kohti tymistä oman potentiaalinsa kien. yhdessä asetettuja tavoitteita ja mukaisesti. Perustamme kehit- teemme niistä yhdessä totta. tämisen faktoihin. 8 9
ARVOT 3. EERIKKILÄN URHEILUOPISTON ARVOT YHTEISTYÖ Yhteistyö on perustana kaikelle mitä teemme myös yksilön kokonaisvaltaiselle kehittämiselle. Uskomme yhteistyön voimaan: laaja-alaisella osaamisella ja yhteisen tavoitteen eteen laadukkaasti työskentelemällä saavutamme myös yksilöllisesti parhaat tulokset. Näillä periaatteilla toimimme työyhteisönä, palveluntuottajana ja yhteistyökumppanina. KUNNIOITUS JA ARVOSTUS Kohtaamme toisemme, yhteistyökumppanimme ja asiakkaamme ennen kaikkea yksilöinä. Kunnioitamme perinteitä, pidämme kiinni hyväksi todetusta mutta uskallamme myös kehittää uutta vanhan pohjalta. Tällainen suhtautuminen on yksilöä ja ympäristöä kunnioittavaa, vastuullista käyttäytymistä ja aitoa kiinnostusta. ILOISUUS Eerikkilän ilmapiiri ja yhteishenki rakentuvat ihmisten jokapäiväisestä iloisesta asennoitumisesta niin itseä, työkavereita kuin asiakkaitakin kohtaan. Kun ihminen nauttii siitä mitä tekee, syntyy positiivista energiaa. Tämä vaikuttaa myönteisesti ja kehittävästi myös ympäröivään yhteisöön. TULOKSELLISUUS Osaaminen todistetaan tuloksilla. Haluamme saada tuloksia aikaiseksi kaikessa mitä teemme, oli työnkuva mikä tahansa. Yhteisten tavoitteiden saavuttaminen vaatii onnistumisia kaikilla osaalueilla. Kehitämme jatkuvasti itseämme lisää, mikä kasvattaa osaamista ja parantaa tuloksia sekä lisää mielenkiintoa työtä kohtaan. 10 11
Eerikkilän Urheiluopisto Urheiluopistontie 138, 31370 Eerikkilä Puh. (03) 424 9900 www.eerikkila.fi