Mikä selittää lastenhoitoon käytetyn ajan kasvua viime vuosikymmeninä?

Anneli Miettinen ja Anna Rotkirch Mikä selittää lastenhoitoon käytetyn ajan kasvua viime vuosikymmeninä? Kiire ja ajanpuute nousevat usein esiin, kun vanhemmilta tiedustellaan arkielämän haasteista ja työn ja muun elämän yhteensovittamisen ongelmista. Monet haluaisivat viettää enemmän aikaa perheen ja lasten kanssa, mutta työ tuntuu vievän kaiken ajan ja energian. Ylitöiden ja epätyypillisten työaikojen on pelätty entisestään vähentävän vanhempien mahdollisuuksia viettää aikaa lastensa kanssa. Toisaalta työn ja perheen yhteensovittamista voi helpottaa se, että yhä useammat pystyvät joustamaan työajoissaan. Huoli ansiotyön kielteisestä vaikutuksesta lastenhoitoon voi olla ylimitoitettua, sillä tutkimusten mukaan lasten kanssa vietetty aika näyttää pikemminkin lisääntyneen kuin vähentyneen. SUOMALAISET perheet ovat tyypillisesti kahden kokopäivätyössä käyvän ansaitsijan perheitä, joissa sekä äidit että isät joutuvat tasapainottelemaan työn ja perheen vaatimusten välissä. Ansiotyön on pelätty vievän vanhempien aikaa niin, ettei lapsille tai muulle perheelle jää enää aikaa. Mielenkiinto kohdistuu usein äitien ajankäyttöön. Kuitenkin myös isät osallistuvat lastensa hoitoon ja nykyperheissä tätä odotetaan enemmän kuin aikaisemmin. Isät näyttävätkin lisänneen osallistumistaan 1990-luvulla (Ylikännö 2009). Mihin suuntaan ollaan menossa nyt, kun vanhempien pitkät työpäivät ja ylityöt näyttävät olevan jälleen yleistymässä (Lehto & Sutela 2008, 139)? Selvitämme tässä artikkelissa suomalaisvanhempien lastenhoitoon käyttämän ajan kehitystä 1980-luvulta 2010-luvulle Tilastokeskuksen ajankäyttöaineistojen avulla. Päinvastoin kuin ehkä on oletettu, lasten kanssa vietetty aika näyttää aikaisempien tutkimusten mukaan lisääntyneen 1970-luvulta lähtien (Niemi & Pääkkönen 2001; Gauthier ym. 2004). Emme kuitenkaan tiedä, missä määrin muutokset johtuvat todellisesta käyttäytymisen muutoksista ja missä määrin muut tekijät selittävät ilmiötä. tutkimukset tarjoavat vertailukelpoista tietoa lapsiperheiden ajankäytöstä usealta vuosikymmeneltä. Niiden avulla on mahdollista arvioida myös sitä, missä määrin lastenhoitoon käytetyn ajan muutos on yhteydessä perherakenteen erityisesti perheiden lapsiluvun ja lasten iän tai ansiotyön muutoksiin, ja missä määrin kyse on todellisesta käyttäytymisen muutoksesta. Tarkastelu kohdistuu tässä niihin perheisiin, joissa oli vähintään yksi alle 13-vuotias lapsi. Lasten hoito ajankäyttötutkimuksissa Työssäkäyvät äidit ja isät käyttävät vähemmän aikaa lastensa hoitoon kuin ne äidit 14 HYVINVOINTIKATSAUS 3/2012

ja isät, jotka eivät käy töissä. Vanhem pien työssäkäynnin muutokset työssäkäynnin yleisyys sekä työpäivien pituus ja osa-aikatyö vaikuttavat siten lastenhoidon määrään. Myös perhepoliittiset ratkaisut ohjaavat osaltaan vanhempien työssäkäyntiä ja sen mukaisesti ajankäyttöä. Perhevapaat esimerkiksi tarjoavat vanhemmille mahdollisuuden jäädä pidemmäksi aikaa kotiin hoitamaan lapsia. Vaikka julkisuudessa on usein kannettu huolta ansiotyön kielteisestä vaikutuksesta vanhempien lastenhoitoon, ansiotyö ei yksiselitteisesti kavenna vanhempien mahdollisuuksia viettää aikaa lastensa kanssa. Amerikkalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että vaikka äitien työssäkäynti on kasvanut huomattavasti viimeksi kuluneina vuosikymmeninä, äitien lastenhoitoon käyttämä aika ei ole vähentynyt samassa suhteessa, vaan lasta kohti käytetty aika on jopa lisääntynyt (Bianchi 2000). Vanhemmat tinkivät nykyään mieluummin muusta ajankäytöstään kuin lasten kanssa vietetystä ajasta. Eurooppalaisten ajankäyttöä selvittäneiden tutkimusten tulokset ovat samansuuntaisia: työssäkäyvien äitien lastenhoitoaika on lisääntynyt lähes tunnilla päivässä parin viime vuosikymmenen aikana (Gauthier ym. 2004). Ansiotyön ohella myös perheellistymisessä tapahtuneet muutokset vaikuttavat lastenhoitoon käytetyn ajan keskimäärään ja väestöryhmittäisiin eroihin. Pienten lasten määrä perheessä on selkeästi yhteydessä siihen, kuinka paljon aikaa vanhemmilta kuluu lastenhoitoon. Syntyvyyden hienoinen kohoaminen viime vuosina näkyy pienten lasten osuuden kasvuna perheissä ja voi näin osaltaan selittää lastenhoitoon käytetyn ajan lisääntymistä. Mikäli lastenhoitoon kuluvaa aikaa olisi mahdollista tarkastella perheiden elämänkaarella, lasten ikäerot eivät haittaisi vertailua. Poikkileikkaustietoihin perustuvissa tutkimuksissa perherakenteen erot voivat kuitenkin vääristää tuloksia. Lastenhankinnan ajoittamiseen liittyvien käyttäytymiserojen vuoksi lasten ikäeron huomiointi on tärkeää varsinkin silloin, kun vertaillaan koulutus- tai sosioekonomisia ryhmiä toisiinsa. Lastenhoitoon käytettyyn aikaan vaikuttavat myös kulttuuriset tai sosiaaliset tekijät muokkaamalla esimerkiksi käsityksiämme Vanhemmat tinkivät nykyään mieluummin muusta ajankäytöstään kuin lasten kanssa vietetystä ajasta. siitä, minkälainen on sopiva työnjako isien ja äitien välillä tai missä määrin lasten hoitoa halutaan uskoa muille. Korkeasti koulutettujen on aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu viettävän muita enemmän aikaa lasten kanssa, mutta on epäselvää, johtuuko tämä heidän paremmista mahdollisuuksistaan joustaa työssään tai hankkia osa kotitöistä ostopalveluina vai erilaisista asenteista vanhemmuutta kohtaan (Sayer ym. 2004). Tilastokeskuksen keräämät ajankäytön aineistot tarjoavat oivallisen välineen arvioida vanhempien ja lasten ajankäytössä tapahtuneita muutoksia. tutkimukseen valitut henkilöt kirjaavat toimintojaan omin sanoin päiväkirjaan kahdelta satunnaisesti valitulta viikonpäivältä. Toimintojen luokittelu esimerkiksi kotitöihin tai lastenhoitotehtäviksi tapahtuu jälkikäteen tutkijoiden toimesta. Keruutapa vähentää suoranaisten muistivirheiden ja niin sanotun sosiaalisen suotavuuden synnyttämää harhaa ajankäytössä. Sosiaalisella suotavuudella tarkoitetaan sitä, että vastaajat herkästi liioittelevat suotaviksi katsottavien toimintojen määrää ja vastaavasti vähättelevät epäsuotavia toimintoja. On arvioitu, että ajankäyttöpäiväkirjoilla saadaan esimerkiksi lastenhoidosta luotettavampaa tietoa kuin silloin, jos vanhempia pyydettäisiin jälkikäteen itse arvioimaan lasten kanssa vietetyn ajan määrää. Ajankäytön päiväkirjat eivät tosin tuo esiin kaikkea lasten hoitoon liittyvää ajallista ja paikallista sitovuutta: vaikka vanhempi ei suoranaisesti tekisi mitään lapseen liittyvää, lasten valvonta ja vanhemman valmius vastata nopeasti lapsen tarpeisiin edellyttävät vanhemmalta usein läsnäoloa tai ainakin saatavilla oloa esimerkiksi puhelimitse. Lastenhoitotehtäviin kuluvaa aikaa on tässä artikkelissa arvioitu vain vastaajien kirjaamien ns. päätoimintojen perusteella. Tällä tavoin tarkasteltuna lastenhoitoon kuluva kokonaisaika tulee selvästi aliarvioiduksi. Sivutoimintona tehdyn lastenhoidon HYVINVOINTIKATSAUS 3/2012 15

on havaittu lisäävän lastenhoitoon käytettyä aikaa jopa puolella (Miettinen & Rotkirch 2012, 78 79). Lastenhoitoon liittyviä tehtäviä tehdään muiden toimintojen rinnalla erityisesti kouluikäisten lasten perheissä. Näissä perheissä lastenhoito tosin vie kokonaisuudessaan selvästi vähemmän aikaa kuin alle kouluikäisten lasten perheissä. Toisaalta päätoimintona suoritettu lastenhoitotyö kuvaa todennäköisesti varmemmin vanhemman aktiivista toimintaa ja vuorovaikutusta lapsen kanssa kuin sivutoimintona kirjattu työ. Tarkastelun kohdistaminen vain päätoimintoihin ei oletettavasti vaikuta myöskään ajallisen kehityksen arviointiin. Isien lastenhoitoon käyttämä aika lisääntyy tutkimukset antavat hieman ristiriitaisen kuvan lapsiperheiden ansiotyöajan kehityksestä: Keskimääräinen vuosityöaika on varsinkin viime vuosikymmenen aikana lyhentynyt, mutta samalla pitkiä työpäiviä tehneiden osuus on kasvanut etenkin isillä. Epätyypilliseen aikaan työskentely vuorotyö, ilta- tai yötyö ja viikonloppuun sijoittuva työ näyttää puolestaan yleistyneen pienten lasten äideillä. (Miettinen & Rotkirch 2012). Kokopäivätyön yleisyydestä ja työaikojen kehityksestä huolimatta lastenhoitoon käytetty aika on myös Suomessa lisääntynyt viimeksi kuluneina kolmena vuosikymmenenä. Erityisen selvää kasvu on ollut 2000-luvulla (taulukko 1). Vanhemmat ovat lisänneet lastenhoitotehtäviin käyttämäänsä aikaa tasaisesti 1980-luvulta 2010-luvulle, isät keskimäärin noin 3,5 tunnilla ja äidit lähes kolmella tunnilla viikossa. Isät hoitavat nykyään lapsiaan keskimäärin lähes kahdeksan tuntia viikossa, kun vuonna 1988 vastaava luku oli runsaat 4,5 tuntia. Äitien lastenhoitoaika on samana ajanjaksona kasvanut 12 tunnista 15 tuntiin viikossa. Vaikka lastenhoito on edelleen suuremmaksi osaksi äitien vastuulla, sukupuolten välinen ero lastenhoidossa on kaventunut, kun isät ovat lisänneet lastenhoitoon käyttämäänsä aikaa nopeammassa tahdissa kuin äidit. Yksinhuoltajaperheiden määrän lisääntyminen heijastuu todennäköisesti varsinkin äitien ajankäyttöön, mutta yksinhuoltajia ei tässä ole tarkasteltu erikseen heidän aineistossa vähäisen lukumääränsä vuoksi. Ansiotyössä käynnin muutokset eivät juuri selitä isien osallistumisen kasvua. Työssäkäyvien isien osuus laski 95 prosentista 90 prosenttiin vuosina 1988 1999 ja on tämän jälkeen uudestaan kohonnut. Perhevapaat eivät juuri vaikuta isien lastenhoitoon käyttämän ajan keskimäärään, sillä vuosien 1999 ja 2010 ajankäyttöaineistossa vain noin prosentti isistä oli poissa töistä perhevapaan vuoksi. Isien pitämät perhevapaat ovat tyypillisesti lyhyitä, yleensä vain muutama viikon mittaisia (Lammi-Taskula 2007). Äideillä työssäkäyvien osuuden väheneminen näkyy lastenhoitoajan kasvuna varsinkin pikkulapsivaiheessa. Lastenhoitoon käytetyn ajan lisääntyminen vuodesta 1988 vuo- Taulukko 1. Lastenhoitotehtäviin käytetty aika vuosina 1987 1988, 1999 2000 ja 2009 2010 vanhempien työssäkäynnin mukaan (h:min/vrk). Alle 13-vuotiaiden lasten isät ja äidit. Lastenhoitotehtävät päätoiminnosta. Kaikki vuoden päivät, keskiarvo. Isät Äidit 1987 1988 1999 2000 2009 2010 1987 1988 1999 2000 2009 2010 Kaikki 0:40 0:50 1:07 1:44 1:53 2:10 Työssä 0:39 0:49 1:02 1:08 1:06 1:24 Kokoaikatyö 0:39 0:50 1:05 1:05 1:03 1:20 Osa-aikatyö (0:45) (0:37) (0:26) 1:25 1:25 1:49 Ei-työssä 0:47 1:03 1:56 3:24 3:13 3:50 Huom. Osa-aikatyössä käyvien isien määrä aineistossa on pieni. Työssäkäyvillä tarkoitetaan tässä niitä vastaajia, joilla päiväkirjan täyttöhetkellä oli työsuhde, ja jotka eivät olleet pois töistä virka-, perhe- tms. vapaan johdosta. Toisin sanoen perhevapaalla olevat on luettu ei-työssäoleviin. Lähde: Tilastokeskus. tutkimukset 1987 1988, 1999 2000 ja 2009 2010. 16 HYVINVOINTIKATSAUS 3/2012

teen 1999 johtuukin pitkälti siitä, että kotona lastaan hoitavien äitien määrä kasvoi 1990-luvulla hoitovapaan yleistymisen myötä. Toisaalta 1990-luvun lopulla suuri joukko pienten lasten äitejä oli kotona työttömyyden tai muun syyn vuoksi. Lastenhoidon määrän hienoinen väheneminen kotona olevilla äideillä vuodesta 1988 vuoteen 1999 johtuukin osaksi siitä, että 1990-luvun lopulla kotona olevien äitien joukossa oli aikaisempaa enemmän näitä työttömiä tai muusta syystä kotona olevia äitejä. Heidän lapsensa olivat keskimäärin hieman vanhempia kuin kotihoidontuella olevien äitien lapset. Työssäkäynnissä tapahtuneet muutokset eivät selitä äitien lastenhoitoajan kasvua enää 2000-luvulla. Vaikka työllisten äitien osuus kaikista äideistä on vuonna 2010 suurempi kuin 1990-luvun lopussa, keskimääräinen lastenhoitoaika on kasvanut. Osa-aikatyön yleistyminen selittää vain osan lastenhoitoajan kasvusta Ansiotyössä käyminen ei vähennä työssäkäyvien äitien lastenhoitoaikaa läheskään sitä määrää, jonka ansiotyö vie. Äitien lastenhoitoon käyttämän ajan kasvu liittyy osaltaan äitien osa-aikatyön hienoiseen yleistymiseen 2000-luvulla. Vuonna 1989 voimaan tullut laki osittaisesta hoitovapaasta ei suuremmin houkutellut äitejä lyhentämään työaikaansa vielä laman jälkivuosina. 2000-luvulla osittaisen hoitovapaaoikeuden laajenemisen myötä osa-aikatyötä tekevien äitien osuus on kuitenkin vähitellen kohonnut 13 prosentista 16 prosenttiin. Osaaikatyötä tekeviä on eniten alle 3-vuotiaiden ja alakouluikäisten lasten äitien keskuudessa (lähes 20 prosenttia). Pienten lasten vanhempien osa-aikatyö on Suomessa silti vielä melko harvinaista, ja osa-aikaisen työn taustalla on usein muita kuin lasten hoidon järjestämiseen liittyviä syitä (Lehto & Sutela 2008). Miesten kohdalla tilanne on hyvin erilainen: ajankäyttöaineistossa vain alle kaksi prosenttia isistä teki osa-aikatyötä. Lastenhoitoon käytetyn ajan lisääntyminen ei kuitenkaan liity pelkästään osa-aikatyön yleistymiseen. Myös kokoaikatyössä käyvät äidit viettävät nykyään enemmän aikaa lastensa kanssa kuin vielä 1990-luvun lopulla. Missä määrin lastenhoidon muutos selittyy väestörakenteen muutoksella? Syntyvyys on 1990-luvun lopun jälkeen kohonnut tasaisesti ja tämä näkyy myös ajankäyttöaineistojen perherakenteessa lasten keskiiän nuorentumisena ja pienten lasten perheiden osuuden kasvuna. Kun alle kolmivuotiaiden lasten perheitä oli vuonna 1988 noin 32 prosenttia kaikista niistä perheistä, joissa oli alle 13-vuotiaita lapsia, vuonna 2010 vastaava osuus oli 37 prosenttia. Lasten ikä on tärkein yksittäinen lastenhoitoaikaan vaikuttava tekijä. Kun työssäkäyvät alle 3-vuotiaan lapsen isät käyttävät (vuonna 2010) lastenhoitoon runsaat 12 ja äidit runsaat 21 tuntia viikossa, alakouluikäisten lasten vanhempien työmäärä jää noin viidesosaan tästä. Yläkouluikäisten lasten perheissä lapsiin liittyvät toimet vievät vanhempien aikaa keskimäärin vain runsaan tunnin viikossa. Kun lastenhoitoajan kehitystä tarkastellaan nuorimman lapsen iän mukaan, osoittautuu, että lastenhoitoon käytetty aika on isillä kasvanut tasaisesti kaikissa lasten iän mukaisissa ryhmissä (taulukko 2). Äideillä muutos on suhteellisesti pienempi, mutta myös äidit käyttävät enemmän aikaa lastenhoitoon kaikenikäisten lasten kohdalla. Äitien kotonaolo kasvattaa lastenhoitoon käytettyä aikaa alle 3-vuotiaiden ikäryhmässä, mutta myös työssäkäyvät alle 3-vuotiaiden äidit käyttävät enemmän aikaa lastenhoitoon 2010-luvulla kuin 1990- tai 1980-luvulla. Missä määrin ansiotyötä tekevien äitien lastenhoitoon kohdistuva ajankäyttö eroaa kotiäideistä? Alle 3-vuotiasta lasta kotona hoitava äiti käyttää runsaat 12 tuntia viikossa enemmän aikaa lastenhoitoon kuin samanikäisen lapsen työssäkäyvä äiti. Kotona olevien äitien joukossa on kuitenkin runsaasti vanhempainvapaalla olevia alle 1-vuotiaiden äitejä, ja heidän lastensa keski-ikä on siten selvästi alhaisempi kuin työssäkäyvien äitien lasten ikä. Jos työssäkäyviä alle 3-vuotiaiden lasten äitejä verrataan hoitovapaalla oleviin samanikäisten lasten äiteihin, lastenhoitoon käytetyn ajan ero on enää 45 minuuttia päivässä (noin viisi tuntia viikossa) kotiäitien hyväksi. HYVINVOINTIKATSAUS 3/2012 17

Taulukko 2. Lastenhoitotehtäviin käytetty aika alle 13-vuotiaiden lasten isillä ja äideillä nuorimman lapsen iän mukaan vuosina 1987 1988, 1999 2000 ja 2009 2010 (h:min/vrk). Lastenhoitotehtävät päätoiminnosta. Kaikki vuoden päivät, keskiarvo. Nuorimman lapsen ikä 1987 1988 1999 2000 2009 2010 Isät (työssäkäyvät) 0 2 vuotta 1:07 1:26 1:37 3 6 vuotta 0:39 0:47 1:04 7 12 vuotta 0:14 0:16 0:20 Äidit 0 2 vuotta, kaikki 3:28 3:50 4:08 Työssäkäyvät 2:26 2:26 3:02 Kotona 4:24 4:26 4:43 3 6 vuotta, kaikki 1:28 1:32 1:31 Työssäkäyvät 1:18 1:27 1:28 Kotona 2:09 1:42 1:52 7 12 vuotta, kaikki 0:27 0:34 0:41 Työssäkäyvät 0:25 0:32 0:39 Kotona 0:42 0:45 0:51 Lähde: Tilastokeskus. tutkimukset 1987 1988, 1999 2000 ja 2009 2010. Ansiotyössä käyminen ei siis vähennä työssäkäyvien äitien lastenhoitoaikaa läheskään sitä määrää, jonka ansiotyö vie. Kotiäidit tekevät ansioäitejä enemmän kotitöitä, mutta heillä on myös ansioäitejä enemmän vapaa-aikaa. On kuitenkin huomattava, että kotiäideillä todennäköisesti on ansiotyöäitejä paremmat mahdollisuudet hoitaa ja valvoa lapsia myös muiden (pää)toimintojen rinnalla. Jos sivutoimintona tehty lastenhoito lasketaan mukaan äitien lastenhoitoaikaan, kotiäidit käyttävät viikossa noin 10 tuntia enemmän aikaa lastenhoitoon kuin työssäkäyvät äidit. Mielenkiintoista kyllä, lapsimäärällä on verraten pieni vaikutus lastenhoitoon käytettyyn aikaan sen jälkeen, kun lasten ikä on otettu huomioon. Vaikka keskimääräinen perhekoko on hienoisesti kasvanut vuodesta 1988, lastenhoitoon käytetty aika on lisääntynyt kaikenkokoisissa perheissä. Lasten kuljettaminen lisääntynyt suhteellisesti eniten Lastenhoitoon kuluvan ajan lähempi tarkastelu toimintojen mukaan paljastaa mielenkiintoisia muutoksia lapsiperheiden ajankäytössä. Perushoivaan kuten lasten ruokailussa auttamiseen, lapsen pukemiseen tai pukemisessa auttamiseen ja nukuttamiseen kuluva aika on lisääntynyt sekä isillä että äideillä (taulukko 3). Absoluuttisen ajan kehitys kuvannee perheiden lasten ikärakenteen muutosta: perushoivaan kuluu sitä enemmän aikaa, mitä nuorempia lapsia perheissä on. Lasten kanssa leikkimiseen ja pelaamiseen, neuvomiseen, keskusteluun tai muuhun vuorovaikutukseen kuluvan ajan kasvu (taulukossa 3 Muu ) on vähäisempää, ja koskee lähinnä alle kouluikäisten lasten perheitä. Isät ovat perinteisesti osallistuneet varsinkin lasten kanssa leikkimiseen muun lastenhoidon kustannuksella, mutta on hyvä huomata, että isät osallistuvat nykyisin runsaammin myös lasten perushoivaan. Lasten kuljettamiseen ja saattamiseen kuluva aika vie entistä suuremman osan sekä isien että äitien ajasta. Kuljettamiseen kuluvan ajan kasvu onkin suhteellisesti suurinta, sillä siihen kuluva aika on lähes 2,5-kertaistunut tarkasteltuna ajanjaksona! Lasten vieminen ja hakeminen päivähoidosta ja koulusta lisää kuljettamiseen käytettyä aikaa arkipäivinä. Kul- Taulukko 3. Lastenhoitoon käytetty aika alle 13-vuotiaiden lasten isillä ja äideillä tehtäväryhmittäin vuosina 1987 1988, 1999 2000 ja 2009 2010 (h:min/vrk sekä prosenttijakauma). Lastenhoitotehtävät päätoiminnosta. Kaikki vuoden päivät, keskiarvo. Isät Äidit 1987 1988 % 1999 2000 % 2009 2010 % 1987 1988 % 1999 2000 % 2009 2010 % Perushoito 0:20 50 0:24 48 0:33 50 0:70 67 0:71 63 0:79 61 Muu 0:15 39 0:18 36 0:20 30 0:26 25 0:27 24 0:31 24 Kuljettaminen ja saattaminen 0:05 11 0:08 16 0:13 20 0:08 8 0:14 13 0:20 15 Yhteensä 0:40 100 0:50 100 0:67 100 1:44 100 1:53 100 2:10 100 Lähde: Tilastokeskus. tutkimukset 1987 1988, 1999 2000 ja 2009 2010. 18 HYVINVOINTIKATSAUS 3/2012

jettamiseen ja saattamiseen kuluva aika on lisääntynyt myös viikonloppuisin; todennäköisesti lapsia viedään aikaisempaa enemmän erilaisiin harrastuksiin. Tämä on ainoa tehtäväryhmä, johon käytetty aika on kasvanut selvästi myös kouluikäisten lasten perheissä. Koulutettujen naisten runsas lastenhoito selittyy lasten iällä Korkeasti koulutettujen äitien on aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu käyttävän muita enemmän aikaa lastenhoitoon, mutta isien kohdalla koulutuksen yhteys lastenhoitoon käytettyyn aikaan on epäselvä (Sayer ym. 2004). Suomalaisessa, vuonna 1999 2000 kerättyyn ajankäyttöaineistoon perustuvassa tutkimuksessa koulutus lisäsi isien lastenhoitoaikaa. Korkeimmin koulutettujen isien lastenhoitoaika erosi tilastollisesti merkitsevästi kuitenkin vain niistä isistä, jotka eivät olleet suorittaneet mitään perusasteen jälkeistä tutkintoa. (Ylikännö 2009.) Keskimääräinen lastenhoitoaika on kasvanut viimeksi kuluneiden kolmen vuosikymmenen aikana. Ovatko koulutusryhmien väliset erot tasaantuneet koulutustason yleisen kohoamisen myötä vai käyttävätkö korkeasti koulutetut vanhemmat edelleen lastenhoitoon enemmän aikaa kuin muut? Koulutustason kohoaminen lisää myös suomalaisvanhemmilla lastenhoitoon käytettyä aikaa (kuvio 1). Isillä koulutusryhmien välinen ero lastenhoitoajassa on kaventunut puolesta tunnista päivässä noin 16 minuuttiin päivässä. Isät ovat myös lisänneet lasten hoitoon käyttämäänsä aikaa kaikissa koulutusryhmissä alimman korkea-asteen tutkinnon suorittaneita miehiä lukuun ottamatta. Äideillä koulutusryhmien välinen ero on sen sijaan kasvanut; ero eniten (korkeasti koulutetut) ja vähiten (ei perusasteen jälkeistä tutkintoa) lapsia hoitavien äitien välillä on kohonnut lähes 1,3 tuntiin päivässä. Viime vuosikymmenten kuluessa tapahtunut lastenhoitoajan kasvu näyttää koskeneen lähinnä korkeasti koulutettuja äitejä. Muilla koulutusryhmillä muutos on ollut verraten pientä ja korkeintaan perusasteen koulutuksen saaneiden äitien lastenhoitoaika on jopa hieman vähentynyt. Korkeasti koulutettujen äitien etumatka muihin koulutusryhmiin nähden näyttää lisääntyneen varsinkin 2000-luvulla. Osa koulutuksen mukaisista eroista selittyy työllisyyden eroilla. Vähiten koulutettujen isien ja äitien joukossa on muita enemmän työttömiä tai muusta syystä työvoiman ulkopuolella olevia. Lasten kotihoidon suosio on myös vaihdellut koulutustason mukaan siten, että hoitovapaan käyttö on ollut harvinaisempaa korkeammin koulutettujen äitien keskuudessa. Esimerkiksi vuonna 1999 perusasteen tai keskiasteen tutkinnon suorittaneiden äitien joukossa oli muita enemmän työttömiä tai kotona hoitovapaalla tai muusta syystä olevia naisia. Vuonna 2010 korkeasti koulutettujen äitien lastenhoitoaikaa kasvattaa puolestaan alle 3-vuotiasta lasta kotona hoitavien äitien suuri määrä. Ei-työssäolevien osuuden kasvu esimerkiksi työttömyyden tai hoitovapaan myötä näkyykin herkästi myös koulutusryhmien välisinä eroina lastenhoitoon käytetyssä ajassa. Työssäkäynnin yleisyydessä esiintyvien erojen vaikutuksen poistamiseksi tarkastelemme seuraavaksi koulutusryhmien välisiä eroja vain työssäkäyvien vanhempien osalta. Heidän kohdallaan koulutustason mukaisiin eroihin vaikuttavat toisaalta perherakenteeseen liittyvät tekijät korkeammin koulutetuilla on esimerkiksi tällä hetkellä muita useammin pieniä lapsia toisaalta työhön, erityisesti työaikaan liittyvät tekijät. Ammatillisen koulutuksen saaneiden säännöllinen työaika on usein muita pidempi, korkeammin koulutetuilla ja ylemmissä toimihenkilöammateissa työviikko pitenee taas usein ylitöiden tai kotona tehdyn ansiotyön myötä. Kuvio 1. Lastenhoitoon käytetty aika alle 13-vuotiaiden lasten isillä ja äideillä koulutustason mukaan vuosina 1987 1988, 1999 2000 ja 2009 2010 (min/vrk). Lastenhoitotehtävät päätoiminnosta. Kaikki vuoden päivät, keskiarvo. min/vrk 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 Ei perusasteen jälkeistä tutkintoa Keskiaste Alin korkea-aste Korkeakoulu 1987 1988 1999 2000 2009 2010 Miehet Lähde: Tilastokeskus. tutkimukset. 1987 1988 1999 2000 2009 2010 Naiset HYVINVOINTIKATSAUS 3/2012 19

Kuvio 2. Koulutusryhmittäiset erot lastenhoitoon käytetyssä ajassa alle 13-vuotiaiden lasten työssäkäyvillä isillä ja äideillä vuonna 2010. Lastenhoitoon käytetty aika ei malleista (min/vrk). min/vrk 120 100 80 60 40 20 0 Ei perusasteen jälkeistä tutkintoa Keskiaste Alin korkea-aste Korkeakoulu +koulu +ikä+ nuorimman lapsen ikä Miehet +työaika +koulu +ikä+ nuorimman lapsen ikä Naiset Lähde: Tilastokeskus. aineisto 2009 2010. Laskelmat Anneli Miettinen. +työaika Selvitämme koulutuksen yhteyttä lastenhoitoaikaan työssäkäyvien vanhempien osalta vakioimalla sekä vastaajan lapsiluvun, lasten iän ja vastaajan oman iän vaikutuksen sekä ansiotyöajan vaikutuksen lastenhoitoaikaan varianssianalyysin avulla. Näin pystymme arvioimaan, johtuvatko koulutuserot lastenhoitoon käytetyssä ajassa ensisijaisesti rakenteellisista eroista koulutusryhmien välisistä eroista lapsiluvussa ja etenkin lasten iässä tai työajan pituudesta. Tarkastelu kohdistuu tuoreimpaan eli vuoden 2009 2010 ajankäyttöaineistoon. Kuviossa 2 kunkin koulutusryhmän ensimmäinen pylväs (+koulu) kertoo lastenhoitoon käytetyn ajan, kun muiden muuttujien vaikutusta ei ole kontrolloitu. Tämän mukaisesti korkeasti koulutetut äidit ja isät käyttävät eniten aikaa lastenhoitoon. Kun vastaajien oma ikä ja lasten ikä otetaan mallissa huomioon (+ikä+nuorimman lapsen ikä), koulutusryhmien väliset erot kapenevat ja järjestys muuttuu. Alimman korkea-asteen tutkinnon suorittaneet ovat muita vastaajia keskimäärin vanhempia ja myös heidän lastensa ikä on korkeampi kuin muissa ryhmissä. Kun näiden tekijöiden vaikutus on poistettu, havaitaan, että alimman korkea-asteen koulutuksen saaneiden isien ja äitien lastenhoitoaika on muita runsaampaa. Aiemmin havaittu korkeasti koulutettujen (äitien) muita runsaampi lastenhoitoaika johtuu siten pitkälti siitä, että tässä ryhmässä on muita enemmän hyvin pienten lasten äitejä. Lapsimäärän vakiointi ei muuta tuloksia. Tämän jälkeen arvioimme ansiotyöajan vaikutusta. tutkimuksessa vastaajilta tiedusteltiin säännöllisen viikkotyöajan pituutta, johon tuli laskea mukaan myös säännöllinen (palkaton tai palkallinen) ylityö. Työajan lisääminen malliin ei kuitenkaan juuri muuta koulutusryhmien välisiä eroja. Korkeintaan keskiasteen koulutuksen saaneet isät tekevät hieman pidempää työviikkoa kuin muut isät. Kun tämä otetaan huomioon, kapenee vähiten koulutettujen isien välimatka hieman muihin isiin nähden lastenhoitoon käytetyssä ajassa. Naisilla ansiotyöaika ei selitä koulutusryhmien välisiä eroja, vaikka myös heillä korkeintaan keskiasteen koulutuksen saaneiden äitien työviikko on hieman pidempi kuin muilla äideillä. Ansiotyöajan vähäinen merkitys koulutusryhmien välisten erojen selittäjänä johtuu äideillä todennäköisesti siitä, että koulutuksen mukaiset erot säännöllisessä ansiotyöajassa ovat melko pieniä ja esimerkiksi osa-aikatyö on (ajankäytön aineistossa) yhtä yleistä kaikissa koulutusryhmissä. Kun työssäkäynnin ja varsinkin lasten iän vaikutus suljetaan pois, tasoittuivat koulutusryhmien väliset erot lastenhoitoon käytetyssä ajassa selvästi. Keskiasteen koulutuksen saaneet vanhemmat käyttävät muita vähemmän aikaa lastenhoitoon, mutta koulutusryhmien väliset erot eivät ole enää tilastollisesti merkitseviä. Lisäksi keskiasteen koulutuksen saaneiden vanhempien lastenhoitoon käyttämä aika eroaa korkea-asteen koulutuksen saaneiden vanhempien lastenhoitoajasta enää vain noin 10 minuutilla päivässä. Vanhemmuuteen liittyvät asenteet muutoksen taustalla? Lasten kanssa vietetyn ajan arviointi ajankäytön aineistojen avulla on monella tapaa ongelmallista. Vaikka lastenhoidosta onkin saatavissa luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa, lasten kanssa vietetyn ajan määrä jää tutkimuksissa aliarvioiduksi. Suuri osa lasten tarvitsemasta huolenpidosta on aikuisen läsnäoloa ja valmiutta vastata lapsen tai nuoren tarpeisiin, mitä voi olla vaikeaa raportoida päiväkirjaan. Tästä huolimatta ajankäyttötiedot antavat arvokasta tietoa niistä tekijöistä, jotka heikentävät vanhempien mahdollisuuksia viettää aikaa lastensa kanssa. 20 HYVINVOINTIKATSAUS 3/2012

Asiantuntijoiden ja median usein esiintuoma huoli siitä, että nykyvanhemmilla ei enää riitä aikaa lapsilleen, ei näytä pitävän paikkaansa. Suomalaisvanhempien lastenhoitoon käyttämä aika on kasvanut tasaisesti 1980-luvulta 2010-luvulle. Amerikkalaisissa ja eurooppalaisissa tutkimuksissa havaittu trendi on siis näkyvissä myös meillä. Vaikka osa kasvusta selittyykin perherakenteen muutoksella, erityisesti lasten ikärakenteen eroilla, on suunta silti selvä: sekä äidit että isät ovat lisänneet lastenhoitoon käyttämäänsä aikaa. Perhepoliittiset etuudet, lasten kotihoidon tuki ja mahdollisuus lyhentää työaikaa ovat lisänneet äitien kotonaoloa ja siten keskimääräistä lastenhoitoaikaa. Silti myös kokopäivätyössä käyvät vanhemmat viettävät nykyään enemmän aikaa lastensa kanssa kuin 1980- tai 1990-luvulla. Syytä kehitykseen onkin ehkä haettava asenteiden tai vanhemmuutta koskevien odotusten suunnalta. Vaikka sekä lasten perushoivaan käytetty aika samoin kuin leikkimiseen, opettamiseen tai muuhun lapsen kanssa puuhailuun kuluva aika on lisääntynyt, huomattava osa lastenhoitoajan kasvusta johtuu lasten kuljettamiseen ja saattamiseen kuluvan ajan lisääntymisestä. Voidaankin pohtia, missä määrin kasvaneen huolenpidon taustalla ovat liikenneturvallisuuteen liittyvät tekijät tai vanhempien halu järjestää lapsille ohjattua toimintaa vapaan oleilun sijaan. Koulutus on useiden tutkimusten mukaan yhteydessä lasten kanssa vietettyyn aikaan. Edellä havaitsimme, että tämä johtuu osittain siitä, että korkeasti koulutetuilla on perheessään muita useammin vielä pieniä lapsia, ja lastenhoito vie siten enemmän aikaa. Kun lasten ikä otetaan huomioon, kapenevat koulutusryhmien väliset erot huomattavasti. Ansiotyöhön kuluva aika ei sen sijaan juuri selitä koulutuksen mukaisia eroja. Ansiotyöaika on pisin matalan koulutuksen saaneilla miehillä, joiden pitkät työpäivät vievät jossain määrin aikaa lastenhoidolta. Merkille pantavaa on myös isien osallistumisen selvä kasvu. Sukupuolten hoivavastuun tasaisemman jakaantumisen kannalta olisi kiinnostavaa tietää, kuinka suuresta osasta lastenhoitoon liittyvistä töistä isät Lasten kuljettamiseen kuluva aika on lähes 2,5-kertaistunut. vastaavat itsenäisesti, niin että äiti ei osallistu samaan aikaan lastenhoitoon tai ole läsnä taloudessa. Sukupuolten mukaiset keskiarvotiedot eivät myöskään kerro, löytyvätkö runsaasti lasten kanssa aikaa viettävät isät ja äidit samasta taloudesta tai vastaavasti, onko perheitä, joissa kummaltakaan vanhemmalta ei juuri löydy mainintoja lasten kanssa vietetystä ajasta. Jatkossa voisi olla paikallaan selvittää keskiarvojen lisäksi myös poikkeuksellisen vähäiseen osallistumiseen yhteydessä olevia tekijöitä. Anneli Miettinen on tutkija ja Anna Rotkirch johtaja Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksella. Lähteet: Bianchi, Susan 2000. Maternal employment and time with children: Dramatic change or surprising continuity? Demography 37(4). Gauthier, Anne H., Smeeding, Timothy M. & Furstenberg, Frank Jr. 2004. Are parents investing less time with children? Trends in selected industrialized countries. Population and Development Review 30(4). Lammi-Taskula, Johanna 2007. Parental leave for fathers?: Gendered conceptions and practices in families with young children in Finland. Tutkimusraportteja 166. Helsinki: STAKES (nyk. THL). Lehto, Anna-Maija & Sutela, Hanna 2008. Työolojen kolme vuosikymmentä. Työolotutkimusten tuloksia 1977 2008. Helsinki: Tilastokeskus. Miettinen, Anneli & Rotkirch, Anna 2012. Yhteistä aikaa etsimässä. Lapsiperheiden ajankäyttö 2000-luvulla. E 42. Helsinki: Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos. Niemi, Iiris & Pääkkönen, Hannu 2001. Ajankäytön muutokset 1990-luvulla. Kulttuuri ja viestintä 2001:6. Helsinki: Tilastokeskus. Sayer, Liana C., Gauthier, Anne H, & Furstenberg, Frank Jr. 2004. Educational differences in parent s time with children: Cross-national variations. Journal of Marriage and Family 66. Ylikännö, Minna 2009. Isien ajankäytöstä uuden isyyden hidas esiinmarssi. Yhteiskuntapolitiikka 74(2). HYVINVOINTIKATSAUS 3/2012 21