Ammatillisen aikuiskoulutuksen palkkavaikutus Suomessa , AMKE, Cabriella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ammatillisen aikuiskoulutuksen palkkavaikutus Suomessa , AMKE, Cabriella"

Transkriptio

1 Ammatillisen aikuiskoulutuksen palkkavaikutus Suomessa , AMKE, Cabriella

2 Mitä me tiedämme? 1990-luvulla kirjallisuudessa ihmeteltiin korkeita amerikkalaisia tuottoja. Myöhemmin epäilyttävän korkeita tuottoja on estimoitu myös muille maille. Konsensuksesta ei silti voi puhua, sillä hajonta tuloksissa on suuri. Se voi johtua mm. eroista mallispesifikaatiossa, koulutusjärjestelmissä ja aineistoissa. Tyypillisesti tutkimuksessa on painottunut lyhyt aikaväli. Itse olen estimoinut palkkavaikutuksen sekä pitkän että lyhyen aikavälin malleilla. Aineistona aikuiskoulutustutkimukset 1990, 1995 and 2000 (joitakin kuvioita olen päivittänyt vuoteen 2006 asti).

3 Suomessa Ammatillinen aikuiskoulutus on 1980-luvulta lähtien tähdännyt kohti seuraavaa ylempää koulutusastetta. Käytännössä henkilöstökoulutus on ollut hallitseva. Se on kattanut % kaikista kursseista ja noin 60 % kaikista koulutuspäivistä. Yhteistoimintalaki yrityksissä (725/1978; 334/ 2007) säätää: henkilöstökoulutuksen tarve on arvioitava yhteisöllisesti henkilöstöryhmän mukaan. Julkinen sektori mukailee sopimuksella. Käytännössä tietämyksemme arviointiprosessin laadusta on hyvin vähäinen. Mahdollisesti joka toinen yt-lain piiriin kuuluvista yrityksistä tekee asianmukaisen henkilöstö- ja koulutussuunnitelman. Toivomisen varaa sekä soveltamisen laajuudessa että sisällössä.

4 15 Kurssikertymä työelämän aikana Keskimäärin koulutustason mukaan Perusaste Keskiaste Korkea-aste Lähde: AKU, Tilastokeskus Ikäryhmä

5 Koulutuspäivät viimeisen vuoden aikana Keskimäärin koulutusasteen mukaan

6 Tutkintotavoitteinen koulutus Osuus kaikista ammatillisista aikuiskoulutusjaksoista, %

7 1. Palkkavaikutus elinkaarimallissa Kaksi kysymystä: Miten tuotto nuorisoasteen koulutukselle muuttuu, kun aikuiskoulutus lisätään malliin? Mitä yksi kurssi ammatillista aikuiskoulutusta keskimäärin tuottaa? Tulokset pätevät suomalaisiin palkansaajiin ja suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Taustamuuttujat, kuten muut inhimillisen pääoman muodot, on vakioitu.

8 80 % 70 Koulutusvuosien bruttotuntipalkkavaikutus, % Perusasteen suorittaneisiin verrattuna 1990-luvulla Ilman aikuiskoulutusta Aikuiskoulutuksen kanssa Koulutusvuodet Perusaste Keskiaste Alin korkeaaste Alempi korkeaaste Ylempi korkeaaste

9 Kurssin tuotto koulutusasteen ja sukupuolen mukaan, % 4 Naiset Miehet Kaikki Keskimäärin yhtä kurssi kohti Perusaste Keskiaste Alin korkea-aste Alempi korkeaaste Ylempi korkeaaste

10 3.5 3 Kurssin tuotto palkkatason mukaan, % 1990-luvulla keskimäärin Mediaani Miehet Naiset Prosenttipisteitä pienistä suurin palkkoihin q1 q2 q3 q4 q5 q6 q7 q8 q9

11 3.00 Tuotto sektorin mukaan, % Vuonna Tilastollisesti ei-merkitsevä Teollisuus Yksityiset palvelut Julkinen sektori

12 2. Lyhyen aikavälin tarkastelu Miten vuoden aikana ennen haastattelua (2-6/2000) hankittu henkilöstökoulutus on vaikuttanut palkkaan jaksolla ? Koulutusryhmät: 1-3 pv, 4-10 pv ja yli 10 pv Verrokkina ne jotka viitevuonna eivät saaneet lainkaan henkilöstökoulutusta. Vertailu kaltaistamalla, matching Koulutusryhmät ja verrokkiryhmä likimain samankaltaisia noin 15 ominaisuuden suhteen, mm. hankitun inhimillisen pääoman suhteen. Firmojen management-oppeja ei voitu samankaltaistaa

13 Henkilöstökoulutukseen osallistuminen, % Koulutuspäivien määrän ja iän mukaan > 10 päivää 4-10 päivää 1-3 päivää Ikäryhmä

14 Tulokset pähkinänkuoressa Vaikutus on taas kerran yllättävän suuri, mutta linjassa muun tutkimuksen kanssa. Pitkäkestoisella koulutuksella (yli 10 pv) oli tilastollisesti merkitsevä palkkavaikutus, noin 17 %. Lyhyemmällä koulutuksella ei vaikutusta, kun verrokkina ovat ne jotka eivät saaneet lainkaan henkilökoulutusta. Koulutuspäivien määrällä on merkitystä, vaikka muutakin on väitetty. Myös valikointi itsessään on voinut vaikuttaa.

15 Keskustelu Palkkavaikutusten lisäksi on myös sosiaalisia tuottoja. Miten niitä pitäisi arvioida? Aikuiskoulutus voisi kaventaa palkkaeroja edellyttäen, että koulutus jakautuu riittävän tasaisesti. Miten koulutuksen tasainen tarjonta organisoidaan? Tulokset viittaavat siihen, että yrityskohtaista tavoitteenasettelua on vain suurimmissa yrityksissä. Miten pienistä yrityksistä tehdään osallisia? Koulutuspäivien määrällä on väliä. Miten pitkille koulutusjaksoille valikoidutaan?

16 Politiikkasuositukset Jos nämä tuotot ovat todellisia, kuten väitän, aikuiskoulutukseen on investoitava enemmän. Mutta ei nuorisoasteen koulutuksen kustannuksella, koska kestävät tulokset aikuisiällä rakentuvat hyvän peruskoulutuksen varaan. Epämuodollinen koulutus, kuten henkilöstökoulutus, olisi integroitava osaksi muodollista, tutkintoperusteista koulutusta.

17 Keskustelu jatkuu!

Aikuiskoulutus. Koulutus, koulutus, koulutus! on ollut meille suomalaisille. lisääntyy ja kannattaa, mutta kuinka kauan?

Aikuiskoulutus. Koulutus, koulutus, koulutus! on ollut meille suomalaisille. lisääntyy ja kannattaa, mutta kuinka kauan? Aikuiskoulutus lisääntyy ja kannattaa, mutta kuinka kauan? Aikuiskoulutuskurssit tukevat palkkakehitystä huomattavan paljon, mutta vaikutus on ollut heikkenemään päin. Koulutuksen kasvukin on taittunut.

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006, koulutuksen kesto ja sisältö

Aikuiskoulutustutkimus 2006, koulutuksen kesto ja sisältö Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006, koulutuksen kesto ja sisältö Aikuiskoulutusta keskimäärin kahdeksan päivää Vuonna 2006 noin 1,7 miljoonaa suomalaista eli lähes joka toinen 18 64-vuotias osallistui

Lisätiedot

KOULUTUS JA PITEMMÄT TYÖURAT

KOULUTUS JA PITEMMÄT TYÖURAT KOULUTUS JA PITEMMÄT TYÖURAT Noora Järnefelt Tutkimus tutuksi 15.4.2011 KOULUTUS JA PITEMMÄT TYÖURAT Tuoko koulutus lisää työvuosia? Miksi koulutetut pysyvät työelämässä ä ä pitempään? Miten eläkejärjestelmä

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus2006

Aikuiskoulutustutkimus2006 2007 Aikuiskoulutustutkimus2006 Ennakkotietoja Helsinki 21.5.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia

Lisätiedot

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 15.05.2012 VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 YHTEENVETO Väestön koulutusaste on selvästi korkeampi yliopistokaupungeissa (,, )

Lisätiedot

Koulutus. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Koulutus. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Koulutus Konsultit 2HPO 1 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijat 2 Peruskoulun päättäneiden ja ylioppilaiden välitön sijoittuminen jatko-opintoihin Valmistumisvuosi 2011 2010 2009 2008 2007 2006

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Kielitaito, tietotekniikan käyttö, ammattikirjallisuus ja koulutusmahdollisuudet Suomalaiset osaavat vieraita kieliä, käyttävät tietokonetta ja seuraavat ammattikirjallisuutta

Lisätiedot

Matalasti koulutettujen osallistumisesta koulutukseen ja siihen vaikuttamisesta kansainvälinen ja kansallinen näkökulma

Matalasti koulutettujen osallistumisesta koulutukseen ja siihen vaikuttamisesta kansainvälinen ja kansallinen näkökulma Matalasti koulutettujen osallistumisesta koulutukseen ja siihen vaikuttamisesta kansainvälinen ja kansallinen näkökulma Ari Antikainen & Hanne Laukkanen Joensuun yliopisto email: ari.antikainen(at)joensuu.fi

Lisätiedot

AIKUISKOULUTUS JA JATKUVA OPPIMINEN

AIKUISKOULUTUS JA JATKUVA OPPIMINEN AIKUISKOULUTUS JA JATKUVA OPPIMINEN Oppilaitosten tutkintoon johtamaton aikuiskoulutus 2007 Koulutustyyppi Osallistumistapauksia (brutto) Naisia % Opetustunteja Ammatillinen lisäkoulutus, ei oppisopimus

Lisätiedot

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Taustaa Hallitusohjelma: Sukupuolten välisiä eroja osaamistuloksissa, koulutukseen osallistumisessa ja koulutuksen suorittamisessa

Lisätiedot

Koulut, opiskelijat ja opinnot

Koulut, opiskelijat ja opinnot Koulut, opiskelijat ja opinnot 15-vuotiaiden osaaminen lukemisessa, matematiikassa ja luonnontieteissä - OECD Lähde: OECD, PISA 2015 15-vuotiaiden osaamisen kehitys kirjallisuudessa, matematiikassa ja

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 15:2016

TILASTOKATSAUS 15:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 15:2016 1 25.8.2016 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 31.12.2015 Työttömyysaste oli Vantaalla 12,4 prosenttia vuoden 2015 lopussa. Työttömien määrä kasvoi kaikilla suuralueilla,

Lisätiedot

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET 1 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 2 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 3 3. IKÄRAKENNE 4 4. PALVELUSSUHTEEN

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksestako hyötyä työelämässä?

Aikuiskoulutuksestako hyötyä työelämässä? Aikuiskoulutuksestako hyötyä työelämässä? Rita Asplund Aikuiskoulutus taantumassa? Kalevi Sorsa -säätiön Perjantaiyliopisto 28.8.2009 ETLA 1 Aikuiskoulutus eli erityisesti aikuisia varten järjestetty koulutus

Lisätiedot

Vanhempien koulutus ja lastenhoitoon käytetty aika

Vanhempien koulutus ja lastenhoitoon käytetty aika Vanhempien koulutus ja lastenhoitoon käytetty aika Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos Helsinki, 15.5.214 Anneli Miettinen, Väestöntutkimuslaitos Lapsiperheiden ajankäyttö tutkimushanketta on rahoittanut

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2012 ennakkotiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2012 ennakkotiedot Koulutus 2013 Aikuiskoulutustutkimus 2012 ennakkotiedot Aikuiskoulutuspäivien määrä henkeä kohden laskenut Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui vuonna

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 16:2016

TILASTOKATSAUS 16:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 16:2016 1 26.8.2016 PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT VANTAALLA Pitkäaikaistyöttömiä oli Vantaalla vuoden 2015 lopussa 4 850. Heistä useampi kuin kaksi viidestä oli ollut työttömänä

Lisätiedot

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Matti Sarvimäki (yhdessä Laura Ansalan, Essi Eerolan, Kari Hämäläisen, Ulla Hämäläisen, Hanna Pesolan ja Marja Riihelän kanssa) Viesti Maahanmuutto voi parantaa

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttajien taustatiedot Dialuettelo Dia 3 Kuntien välinen nettomuutto Tampereella iän mukaan 2013 Dia 4 Kuntien välinen nettomuutto kehyskunnissa iän mukaan 2013 Dia 4 Tampereen maahan-

Lisätiedot

Osallistuminen aikuiskoulutukseen vuonna 2012. Helena Niemi Timo Ruuskanen Tarja Seppänen

Osallistuminen aikuiskoulutukseen vuonna 2012. Helena Niemi Timo Ruuskanen Tarja Seppänen Osallistuminen aikuiskoulutukseen vuonna 2012 Helena Niemi Timo Ruuskanen Tarja Seppänen Osallistuminen aikuiskoulutukseen vuonna 2012 Helena Niemi Timo Ruuskanen Tarja Seppänen Helsinki Helsingfors 2014

Lisätiedot

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite Näkökulma Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite 2012-2014 Toimenpiteet 2012 Tavoitetaso 2012 Toteutuma 31.12.2012

Lisätiedot

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 1 Työpaikan laatu on yhteydessä lähes kaikkiin työelämän ilmiöihin ja aina niin, että laadukkailla työpaikoilla asiat ovat muita paremmin.

Lisätiedot

Segregaation eri ilmenemismuodot ja sukupuolten palkkaerot

Segregaation eri ilmenemismuodot ja sukupuolten palkkaerot Segregaation eri ilmenemismuodot ja sukupuolten palkkaerot Segregaatio ja sukupuolten väliset palkkaerot tutkimushankkeen päätösseminaari Valkoinen Sali, 25.04.2008 Reija Lilja (yhteistyössä Rita Asplundin,

Lisätiedot

Osaaminen osana työkykyä 21.1.2010

Osaaminen osana työkykyä 21.1.2010 Osaaminen osana työkykyä 21.1.2010 Kommenttipuheenvuoro Anu Polvinen, Eläketurvakeskus Koulutusta kuvaava mittari (5 ryhmää): 1. Akateeminen korkea-aste 2. Ammatillinen korkea-aste 3. Keskiasteen koulutus

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä Katoavat työpaikat Pekka Myrskylä 13-14.06.2017 Työpaikkamuutos 1987-2014 1987 % 2014 % Erotus Uudenmaan maakunta 675242 29,1 771293 33,9 96051 14,2 Pohjois-Pohjanmaan maakunt 142326 6,1 155246 6,8 12920

Lisätiedot

Samapalkkaisuusohjelma Pelastustoimen naisverkosto Outi Viitamaa-Tervonen, Sosiaali- ja terveysministeriö

Samapalkkaisuusohjelma Pelastustoimen naisverkosto Outi Viitamaa-Tervonen, Sosiaali- ja terveysministeriö Pelastustoimen naisverkosto 4.5.2016 Outi Viitamaa-Tervonen, Sosiaali- ja terveysministeriö Sukupuolten palkkatasa-arvo sitkeä ja keskeinen tasa-arvokysymys Naisten ja miesten syrjimätön ja tasa-arvoinen

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN AIKUISKOULUTUKSEEN VUONNA Helena Niemi - Timo Ruuskanen

OSALLISTUMINEN AIKUISKOULUTUKSEEN VUONNA Helena Niemi - Timo Ruuskanen OSALLISTUMINEN AIKUISKOULUTUKSEEN VUONNA 2017 Helena Niemi - Timo Ruuskanen OSALLISTUMINEN AIKUISKOULUTUKSEEN VUONNA 2017 Helsinki Helsingfors 2018 Tiedustelut Förfrågningar Inquiries: Helena Niemi Timo

Lisätiedot

Selvitys suunnittelu- ja konsultointialan työvoimasta Liite 2

Selvitys suunnittelu- ja konsultointialan työvoimasta Liite 2 Selvitys suunnittelu- ja konsultointialan työvoimasta 217-225 LIITE 2: IKÄJAKAUMAT Kaikkien tässä liitteessä esitettyjen kuvien tietolähde on Vipunen. Tiedot ovat tilastovuodelta 214. Kuvissa on huomioitu

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

N:o 33/400/2004. 2. Opetusministeriö ohje perusasteen jälkeisiksi tutkinnoiksi katsottavista koulutuksista ja tutkinnoista

N:o 33/400/2004. 2. Opetusministeriö ohje perusasteen jälkeisiksi tutkinnoiksi katsottavista koulutuksista ja tutkinnoista 28.6.2004 N:o 33/400/2004 Noste-avustusten saajille Opetusministeriön ohje perusasteen jälkeisiksi tutkinnoiksi katsottavista koulutuksista ja tutkinnoista Noste-avustuksin rahoitettavaan toimintaan osallistumisedellytyksiä

Lisätiedot

Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa

Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa Mika Tuononen Suomalaisten koulutustaso on korkea vai onko näin sittenkään? Korkeakoulutuksen laajuudesta ja mahdollisesta ylimitoituksesta on keskusteltu

Lisätiedot

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018 Kouluttautuminen ja työurat Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 1 Aineiston piirteet Akava selvitti akavalaisten näkemyksiä työuralla kouluttautumisesta ja tulevaisuuden työurista toukokuussa

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 Päivi Hakulinen Seppo Vaalavuo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstömäärä... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 7

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2015

TILASTOKATSAUS 4:2015 Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:2 1 12.8.2 TIETOJA TYÖVOIMASTA JA TYÖTTÖMYYDESTÄ Työvoiman määrä kasvoi 1 3:lla (,9 %) vuoden 213 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien joukko on suurentunut vuodesta

Lisätiedot

Case 6: Koulutus reformin muutos kuinka taataan puutuotealan osaaminen tulevaisuudessa

Case 6: Koulutus reformin muutos kuinka taataan puutuotealan osaaminen tulevaisuudessa Case 6: Koulutus reformin muutos kuinka taataan puutuotealan osaaminen tulevaisuudessa Marko Saaranen, yksikönjohtaja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä marko.saaranen@jao.fi Ammatillinen koulutus Reformi

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen määrälliset mittarit Varsinais-Suomessa 2010

Aikuiskoulutuksen määrälliset mittarit Varsinais-Suomessa 2010 Aikuiskoulutuksen määrälliset mittarit Varsinais-Suomessa 2010 Varsinais-Suomessa on ensimmäistä kertaa kerätty tietoa alueella aikuiskoulutukseen osallistuneiden määristä ja taustoista. Aikuiskoulutusmittareiden

Lisätiedot

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen, jossa käsiteltiin seuraavia

Lisätiedot

Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa

Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa Tiedotustilaisuus 9.2.24 Tilastokeskus 11.5.25 klo 9.-12. 55 Puumalan väestö 23 (TK:n kunnittainen väestöennuste) 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 5 1 15 2 25 3 35 4

Lisätiedot

Aikuiskoulutus vähenee, mutta mistä ja kuinka paljon?

Aikuiskoulutus vähenee, mutta mistä ja kuinka paljon? Aikuiskoulutus vähenee, mutta mistä ja kuinka paljon? Erkki Laukkanen 1 1. Johdanto Aikuiskoulutukselta odotetaan paljon. Strategisissa asiakirjoissa se nähdään avainkeinona joustavuuteen, osaamistason

Lisätiedot

Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa

Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Yksityisen Opetusalan Liiton keskustelutilaisuus Helsinki 9.4.2008 Muutosvoimat pakottavat jatkuvaan osaamisen kehittämiseen

Lisätiedot

Avoimien yliopistoopintojen

Avoimien yliopistoopintojen www.helsinki.fi/avoin Avoimien yliopistoopintojen kysyntä Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla 2011 Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla hankkeen lähtökohta ja tausta avointen yliopisto-opintojen

Lisätiedot

Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä..

Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä.. Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä.. TEHTÄVÄ 1 Taulukko 1 Kuvailevat tunnusluvut pääkaupunkiseudun terveystutkimuksesta vuonna 2007 (n=941) Keskiarvo (keskihajonta) Ikä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO

Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel, 2001 2016 LOHJA - LOJO Vuoden 2017 aluerajat - Områdesindelningen år 2017 40000 35000 32,7 33,3 40,0 39,7 0,9 0,8 26,4 26,1

Lisätiedot

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa - nuorten määrä - koulutus ja opiskelu - työttömyys, työnhaku ja työvoimapalvelut - työpajat ja etsivä nuorisotyö Tietoja vuositasolla Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

Sisällys. Tekijän esipuhe 7. Luku I: Taustatietoa 11. Luku II: Suppea kuvaus Suomen koulutusjärjestelmästä ja sen kehityksestä 31

Sisällys. Tekijän esipuhe 7. Luku I: Taustatietoa 11. Luku II: Suppea kuvaus Suomen koulutusjärjestelmästä ja sen kehityksestä 31 Sisällys Tekijän esipuhe 7 5 Luku I: Taustatietoa 11 1.1 Poliittiset ja hallinnolliset rakenteet 11 1.2 Väestö 13 1.2.1 Ikä- ja sukupuolirakenne 13 1.2.4 Kieliryhmät 15 1.2.5 Maantieteelliset erot 15 1.2.6

Lisätiedot

Sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä

Sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä Palkkatasa-arvon edistäminen samapalkkaisuusohjelmassa Outi Viitamaa-Tervonen, sosiaali- ja terveysministeriö Ansaitset enemmän! UNI Naiset Finland 1.9.2012 Naisten ja miesten välinen palkkaero on Suomessa

Lisätiedot

Korkeasti koulutettujen työllisyys

Korkeasti koulutettujen työllisyys Korkeasti koulutettujen työllisyys Heikki Taulu ekonomisti Akava Tulevaisuuden tekijät -seminaari Käsitteet selviksi Työikäinen väestö = kaikki Suomessa asuvat 1 74 -vuotiaat Työvoima = työikäiseen väestöön

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN JA UUSI LAINSÄÄDÄNTÖ

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN JA UUSI LAINSÄÄDÄNTÖ OSAAMISEN KEHITTÄMINEN JA UUSI LAINSÄÄDÄNTÖ KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ MARKKU LILJESTRÖM 5.11.2013 Oma valinta tähän 1 KOULUTUS KASAANTUU JA ERIYTYY Koulutuspolkua ennustaa sukupuoli, vanhempien koulutustausta,

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2011

Väestön koulutusrakenne 2011 Koulutus 2012 Väestön koulutusrakenne 2011 35 44-vuotiaat olivat parhaiten koulutettuja vuonna 2011 Vuoden 2011 loppuun mennessä 3 056 000 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut tutkinnon lukiokoulutuksessa,

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2010

Väestön koulutusrakenne 2010 Koulutus 2011 Väestön koulutusrakenne 2010 Tutkinnon suorittaneen väestön määrä moninkertaistunut 40 vuodessa Vuoden 2010 loppuun mennessä 3 005 000 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut tutkinnon

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN TILASTOJA 22 2012 Helsingin kaupunki Tietokeskus HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2011 Työttömyysaste % ja työttömien lukumäärä Helsingissä osa-alueittain 31.12.2011 Työttömien lukumäärä Helsingin

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 Päivi Hakulinen SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstö... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 6 3. Osaava ja oppiva TUKES... 7 Osaaminen ja

Lisätiedot

Koulutusvalinnat, opinto-ohjaus ja sukupuoli

Koulutusvalinnat, opinto-ohjaus ja sukupuoli Koulutusvalinnat, opinto-ohjaus ja sukupuoli Segregaation lieventäminen kouluissa ja oppilaitoksissa keskustelutilaisuus 21.1.2010 Heli Kuusi Esityksen kuviot perustuvat Koulutus ja sukupuolten tasa-arvo

Lisätiedot

Aikuiskoulutukseen osallistuminen 2017, ennakkotiedot

Aikuiskoulutukseen osallistuminen 2017, ennakkotiedot Koulutus 2018 Aikuiskoulutukseen osallistuminen 2017, ennakkotiedot Aikuiskoulutuksessa 18 64-vuotiaista joka toinen Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

Maahanmuuton taloustiede Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT

Maahanmuuton taloustiede  Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT Maahanmuuton taloustiede www.vatt.fi/maahanmuutto Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT Maahanmuuttajien määrä kasvanut nopeasti Ulkomailla syntyneet Ulkomaalaistaustaiset Vieraskieliset Ulkomaan kansalaiset

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2019

TILASTOKATSAUS 3:2019 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 3:2019 1 8.10.2019 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 2009 2018 Työttömyysaste oli Vantaalla 8,7 prosenttia vuoden 2018 lopussa, mikä oli 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä

Lisätiedot

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Työllisyys Työllisyysaste (%) Suomessa heinäkuussa 2018-2019 % 100 2018/07 2019/07 90 80 74,1 74,5 75,4 75,9 72,8 73,1 70 60 50 40

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

Huomioita korkeakoulutuksesta ja mahdollisuuksien tasa-arvosta

Huomioita korkeakoulutuksesta ja mahdollisuuksien tasa-arvosta Taloustieteellisen yhdistyksen lukukausimaksuseminaari, 15.5.2017 Huomioita korkeakoulutuksesta ja mahdollisuuksien tasa-arvosta Hannu Karhunen hannu.a.karhunen@jyu.fi Huomio 1: Korkeakoulutuksen tuotto

Lisätiedot

Avoimien yliopistoopintojen

Avoimien yliopistoopintojen Avoimien yliopistoopintojen kysyntä Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla 2011 www.helsinki.fi/avoin Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla hankkeen lähtökohta ja tausta avointen yliopisto-opintojen

Lisätiedot

Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016

Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016 Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016 Valtion ylimmän johdon määrä ja rakenne Valtion työmarkkinalaitos Seija Korhonen Kesäkuu 2016 2 1 Valtionhallinnon ylimmän johdon määrä ja rakenne

Lisätiedot

Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014

Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014 Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014 Maahanmuuttajanuorten tilanne Pirkanmaalla selvityksen alustavia tuloksia Projektikoordinaattori Lilli Rasilainen Tampereen kaupungin ALMA Alueellisen maahanmuuton

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Simo Aho Tavoitteet 1) Kuinka yleistä (eri koulutusaloilla) on toisen asteen tutkintoon tähtäävien opintojen keskeyttäminen? Kuinka

Lisätiedot

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen KOULUTUSRAHASTO 2012 Saana Siekkinen 1 lyhyesti Omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä ja joka on ollut työelämässä

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

Palkansaajien sairauspoissaolot

Palkansaajien sairauspoissaolot Palkansaajien sairauspoissaolot Kaikilla mausteilla Artikkeleita työolotutkimuksesta Julkaisuseminaari 2.6.2006 Marko Ylitalo Asetelma! Tutkimuksessa selvitettiin " omaan ilmoitukseen perustuvien sairauspoissaolopäivien

Lisätiedot

Kotoutuminen, maahanmuuttajat. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja

Kotoutuminen, maahanmuuttajat. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja Kotoutuminen, maahanmuuttajat Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja 9.3.2017 % Naisten heikko työllistyminen painaa ulkomaalaistaustaisten työllisyysastetta alas 80 70 60 Työllisyysaste

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2009

Väestön koulutusrakenne 2009 Koulutus 2010 Väestön koulutusrakenne 2009 Kuntien koulutustasoissa edelleen huomattavia eroja 2009 Vuoden 2009 loppuun mennessä 2 955 000 henkeä oli suorittanut peruskoulun jälkeen tutkinnon lukiokoulutuksessa,

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2015

Väestön koulutusrakenne 2015 Koulutus 2016 Väestön koulutusrakenne 2015 40 44vuotiaat korkeimmin koulutettuja vuonna 2015 Vuoden 2015 loppuun mennessä 3 245 724 henkeä eli 71 prosenttia 15 vuotta täyttäneestä väestöstä oli suorittanut

Lisätiedot

Lisää matalapalkkatyötä

Lisää matalapalkkatyötä Liite 1 Lisää matalapalkkatyötä Talousneuvosto 27.2.2013 Osmo Soininvaara Juhana Vartiainen Tausta Vlti Valtioneuvoston t kanslian tilaus kirjoittajilta, itt jilt sopimus 22.1.2013, 2013 määräaika 20.2.2013

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus, liikkuvuus ja tarjonnan kannustimet Pekka Sinko 20.2.2007 Faktat pöytään, Kitee

Työvoiman saatavuus, liikkuvuus ja tarjonnan kannustimet Pekka Sinko 20.2.2007 Faktat pöytään, Kitee Työvoiman saatavuus, liikkuvuus ja tarjonnan kannustimet Pekka Sinko 20.2.2007 Faktat pöytään, Kitee Työvoimapula vai työpula? Lehtitietojen valossa työvoimapula on jo yritysten arkipäivää. Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

11. Jäsenistön ansiotaso

11. Jäsenistön ansiotaso 24 Kuvio 19. 11. Jäsenistön ansiotaso Tutkimuksessa selvitettiin jäsenistön palkkaukseen liittyviä asioita. Vastaajilta kysyttiin heidän kokonaiskuukausiansioitaan (kuukausibruttotulot). Vastaajia pyydettiin

Lisätiedot

Mitä kilpailukyky oikeasti on?

Mitä kilpailukyky oikeasti on? Mitä kilpailukyky oikeasti on? Mika Maliranta Lappeenranta-seminaari: löytöretki kunta-alan tulevaisuuteen 16. 17.8.2018 Esityksen näkökulmat Pitkä aikaväli vs. lyhyt aikaväli Pitkän aikavälin talouskasvu

Lisätiedot

KAIKEN MAAILMAN PÄÄOMAT,

KAIKEN MAAILMAN PÄÄOMAT, KAIKEN MAAILMAN PÄÄOMAT, LIITTYKÄÄ YHTEEN! Sosiaalinen pääoma maailmanvalloittajana Esitys Tilastokeskuksen asiakaspäivänä 10.10.2006 Tilastojohtaja Jussi Simpura Tähtiä kuin Otavassa poikia on Jukolassa,

Lisätiedot

AMKESU Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämistilaisuus

AMKESU Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämistilaisuus AMKESU Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämistilaisuus Marjut Leppänen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 17.12.2015 Esityksen rakenne 1. Ajankohtaista ELY-keskuksen yritys- ja työvoimayksiköstä 2. Työmarkkinatilanne

Lisätiedot

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 1 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 2 3. IKÄRAKENNE 3 4. PALVELUSSUHTEEN KESTO 3 5. HENKILÖSTÖMENOT 4

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Iitin kunta Henkilöstökertomus 2014 445 / 02.01.02 / 2014 Kunnanhallitus 3.8.2015 Kunnanvaltuusto Sisällys 1. Henkilöstörakenne... 3 2. Poissaolot... 8 3. Eläköityminen... 11 4. Henkilöstökulut... 12 2

Lisätiedot

Kun koulu jää kesken: tapahtumaketju tulevaisuuteen

Kun koulu jää kesken: tapahtumaketju tulevaisuuteen SOSTE 15.8.2013, Tulottomat ja toimettomat Kun koulu jää kesken: tapahtumaketju tulevaisuuteen jukka.ohtonen(at)sosiaalikehitys.com p. 045 8722 118 Aleksis Kiven katu 24 C 33200 Tampere 30-34 -vuotiaiden

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Osaamisen kehittämisen toimintamalli. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Osaamisen kehittämisen toimintamalli. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Osaamisen kehittämisen toimintamalli Miksi koulutuskysymys on tullut tärkeäksi? Eriarvoisuus koulutusmahdollisuuksissa ja koulutusasioiden jääminen syrjään Koulutus pidentää työuria (Pekka Myrskylä) Perusasteen

Lisätiedot

TASKUTILASTO. Henkilöstön määrä - rakenne - palkat - työvoimakustannukset MARRASKUUSSA 2005 VALTION BUDJETTITALOUS

TASKUTILASTO. Henkilöstön määrä - rakenne - palkat - työvoimakustannukset MARRASKUUSSA 2005 VALTION BUDJETTITALOUS TASKUTILASTO Henkilöstön määrä - rakenne - palkat - työvoimakustannukset MARRASKUUSSA 2005 VALTION BUDJETTITALOUS Valtion työmarkkinalaitos Kesäkuu 2006 3 SISÄLLYS Tiedot ovat marraskuun 2005 viimeiseltä

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013 Koulutus 2015 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013 Vastavalmistuneiden työllistyminen jatkoi heikkenemistään Tilastokeskuksen mukaan vastavalmistuneiden työllisyys huonontui myös vuonna 2013. Lukuun

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2018

TILASTOKATSAUS 5:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 5:18 1 10.9.18 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 08 17 Työttömyysaste oli Vantaalla tasan 10 prosenttia vuoden 17 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli peräti 1,9 prosenttiyksikköä, mikä

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006. Eurooppalainen vertailu

Aikuiskoulutustutkimus 2006. Eurooppalainen vertailu Koulutus 2009 Aikuiskoulutustutkimus 2006. Eurooppalainen vertailu Aikuisten koulutukseen osallistuminen yleistä Pohjoismaissa Pohjoismaissa (Norja, Ruotsi, Suomi) asuvat 25 64-vuotiaat osallistuivat koulutukseen

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 4.4.2011 Matias Ansaharju www.tampere.fi/tilastot etunimi.sukunimi@tampere.fi Tampereen kaupunki Tietotuotanto

Lisätiedot

Ammatillisen osaamisen kehittäminen

Ammatillisen osaamisen kehittäminen Ammatillisen osaamisen kehittäminen Ammatillisen osaamisen kehittäminen Työmarkkinoilla tarvitaan aikaisempaa monipuolisempaa ja laaja-alaisempaa osaamista. Erityisosaamisen, kielitaidon, yhteistyötaitojen,

Lisätiedot

Kotouttaminen ja maahanmuuton vaikutus julkiseen talouteen

Kotouttaminen ja maahanmuuton vaikutus julkiseen talouteen Kotouttaminen ja maahanmuuton vaikutus julkiseen talouteen Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT www.vatt.fi/maahanmuutto Esityksen viesti 1. Maahanmuuton vaikutuksia julkiseen talouteen on mahdotonta

Lisätiedot

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kaikki vastaajat, n=1177 Ikäryhmät Alle 35-vuotiaat, n=211 35-50 vuotiaat, n=427 51-65-vuotiaat, n=414 Sukupuoli Naiset, n=746 Miehet, n=422 Ammattiasema Työntekijä,

Lisätiedot

Osaamiskuopasta työelämään

Osaamiskuopasta työelämään Osaamiskuopasta työelämään SAK:N RATKAISUT AIKUISKOULUTUKSEN ONGELMIIN 1. 2. 3. 4. Perustaitotakuu nostaa osaamiskuopasta Alanvaihdosta nykyistä helpompaa Työttömyysaika uhka osaamiselle Henkilöstökoulutusta

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2014

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2014 Koulutus 2015 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2014 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä ennallaan Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,27 miljoonaa vuonna

Lisätiedot

Syntymäkohortti 1987 tietoa korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista väestötasolla

Syntymäkohortti 1987 tietoa korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista väestötasolla Syntymäkohortti 1987 tietoa korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista väestötasolla Liisa Törmäkangas, FT, Tutkija Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Marko Merikukka, FM, Tilastotutkija Mika Gissler, Tutkimusprofessori

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Helmikuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2013

Väestön koulutusrakenne 2013 Koulutus 2014 Väestön koulutusrakenne 2013 Nuoret naiset korkeasti koulutettuja, Uudellamaalla asuu koulutetuin väestö Vuoden 2013 loppuun mennessä 3 164 095 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut

Lisätiedot

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Yrittäjät Konsultit 2HPO 1 Yrittäjien lukumäärä pl. maatalous 1990-270 250 230 210 190 170 150 130 110 90 tuhatta yrittäjää 261 000 169 000 92 000 70 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 5.5.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

t i l a s t o j a Väestön koulutusrakenne Helsingissä H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S

t i l a s t o j a Väestön koulutusrakenne Helsingissä H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2009 42 Väestön koulutusrakenne Helsingissä Helsingin väestön koulutusrakenne 31.12.2007 Lisätietoja: Sanna Ranto, p: 310 36408

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot