KUHMOISTEN KUNTA 1/5 TAUSTAA ALUEEN SIJAINTI Suunnittelualue Kunnan omistamalle Tehinkärjen alueelle on vuonna 1995 vahvistettu rantaasemakaava. Alue oli tarkoitus myydä kokonaisuutena matkailupalveluyrittäjälle. Sopivaa toteuttajaa hankkeelle ei löytynyt. Tehinkärki sijaitsee noin 15 kilometrin etäisyydellä Kuhmoisten kirkonkylän itäpuolella Tehinniemessä Päijänteen rannalla. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 23 ha, joka käsittää pohjoisosan Tehinkärjen niemialueesta. Muutos koskee tiloja 1:101 ja 1:3, joilla on rantaviivaa yhteensä noin kilometri. YLEISPIIRTEET Tehinlahden pohjukassa on yleinen uimaranta. Hiekkarannan tuntumassa on kevytrakenteiset puku-ja wc-tilat sekä kota. Muu osa on rakentamatonta metsämaata. Puusto on mänty- ja kuusivoittoista. Alueen maasto on kivistä ja melko jyrkkäpiirteistä. Korkeusvaihtelua on noin 34 metriä. Lähiympäristö (kaava-alueen ulkopuolella) Tehinkärjen pohjoisosassa on kaksi toteutunutta lomarakennuspaikkaa. Eteläosan rannat ovat pääosin rakennetut. Kaakkoisosassa sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokas P.J. Hannikaisen entinen kesäasunto. Tilaan kuuluu kapeaan kannaksen yhdistämä Mustalaissaari. Kaava-alueen länsipuoli rajoittuu Tehin tilakeskuksen peltoihin. Tehinlahden länsiosassa sijaitsee laivalaituri.
KUHMOISTEN KUNTA 2/5 TAVOITTEET Tavoitteena on muuttaa ranta-asemakaavaa niin, että alueelle tulee lomarakennuspaikkoja, joista noin puolet osoitetaan omarantaisena. Matkailupalvelujen alueita ei osoiteta. Rakentamisen kokonaismäärä tulee nykyiseen kaavaan verrattuna vähenemään. Valtaosa kaava-alueesta jää virkistyskäyttöön. Nykyinen uimaranta-alue säilytetään. SUUNNITTELUTILANNE JA SELVITYKSET Valtakunnalliset lähtökohdat Kaava-aluetta koskevat valtioneuvoston 1.1.2002 voimaan tulleen periaatepäätöksen mukaiset valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Alueelta ei ole tiedossa valtakunnallisia erityistavoitteita. Seutukaava kuuluu Keski-Suomen liiton alueeseen. Keski-Suomen 5. vaihekaava on vahvistettu 2.8.1999. Seutukaavassa Tehinkärkeen on osoitettu matkailupalvelujen alue (RM 250). Alue kuuluu laajempaan loma-asutusvyöhykkeen aluerajauksen piiriin (ra 211). Tehinkärjen lähelle on osoitettu laivaväylä (V 103). Yleiskaava Asemakaava Tehin-Sarviniemen osayleiskaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.9.1995. Yleiskaavamerkinnät: - RA-2, yhteisrantaisten loma-asuntojen alue. Rakennuspaikkoja on yhteensä 17 - RM-1, matkailupalvelujen alue. Lomarakennusten määrä on yhteensä 20. - RM, matkailupalvelujen alue. Rakennusoikeus on 3759 k-m2. - Venesatamia, LV, on osoitettu kolme - Uimarantana, VV, on osoitettu Tehinlahti. Muu osa kaava-alueesta on lähivirkistysalueena VL. - Suunnittelualueella on voimassa 6.2.1995 vahvistettu ranta-asemakaava. Kaavassa rannat on osoitettu yhteiskäyttöön. Omarantaisia rakennuspaikkoja ei ole osoitettu. Kolmelle yhteiskäyttöiselle rantasaunalle on varattu rakennusoikeutta (25+25+100m2). Kaavamerkinnät: - RA, loma-asuntojen korttelialue. Rakennuspaikkoja on yhteensä 17. - RA-1, loma-asuntojen ryhmärakentamisen korttelialue. Kolme korttelia joiden kerrosala on yhteensä 2320 k-m2. - RM, matkailua palvelevien rakennusten korttelialue (hotelli- tms. rakennusta varten). Enimmäiskerrosala on 3750 k-m2. - Venesatama LV-2 on Tehinkärjen itäreunassa. Pohjois - ja länsiosaan on osoitettu venevalkamat LV-1. - Yleinen uimaranta-alue, VV, on Tehinlahdessa. Kortteleiden käyttöä varten on uimaranta-alueet (VV-1 ja VV-2) itä-, pohjois - ja länsiosassa. - Pysäköintialue on RM-alueen vieressä. Ohjeelliset pysäköintialueet ovat uimaranta-alueella ja sen vieressä. - Muut alueet ovat lähivirkistysalueena VL Suunnitelmat ja selvitykset Rantakaavaan ja rantaosayleiskaavaan liittyvät selvitykset Luonto- ja maisemaselvitys laaditaan kaavatyön aikana. Kantatilamitoitus tarkistetaan. Muinaismuistokohteiden laajuuden selvittäminen (Museovirasto 5/2005). MAANOMISTUS Kunta on myynyt noin 0,1 hehtaarin suuruisen määräalan alueen kaakkoiskulmasta. Muilta osin kunta omistaa kaava-alueen.
KUHMOISTEN KUNTA 3/5 VAIKUTUSTEN ARVI- OINTI Asemakaavatyön aikana suunnitelmasta arvioitavat vaikutukset OSALLISET Osallisiksi on alustavasti katsottu Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset (MRL9 ). Suunnittelun aikana arvioidaan miten suunniteltu käyttö vaikuttaa mm. - ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön mm. sosiaaliset vaikutukset - maisemaan ja luonnonympäristöön - alue- ja yhdyskuntarakenteeseen sekä liikenteeseen Arvioinnissa huomioidaan tehdyt selvitykset. Arviointiperusteet löytyvät maankäyttöja rakennuslaissa määritellyistä asemakaavan sisältövaatimuksista. Lisäselvitysten tarpeellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta tarkastellaan suunnittelutyön aikana. Maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Vaikutusalueen maanomistajat, kiinteistöjen haltijat ja asukkaat Viranomaiset Keski-Suomen ympäristökeskus Keski-Suomen museo Museovirasto Keski-Suomen liitto Merenkulkulaitos, Järvi-Suomen merenkulkupiiri Tiehallinto, Keski-Suomen tiepiiri Keski-Suomen Metsäkeskus - tekninen lautakunta - rakennuslautakunta - palopäällikkö Yritykset, yhdistykset ja järjestöt Keski-Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Päijänteen aluevirkistysyhdistys Ruolahden-Tehin kylätoimikunta Lisäksi kaavahankkeen osallisia ovat kaikki, jotka täyttävät edellä olevan osallisuuden määritelmän.
KUHMOISTEN KUNTA 4/5 KAAVOITUSMENETTELY, OSALLISTUMINEN JA TIEDOTTAMINEN Vireilletulo - Aloite kaavan laadinnasta. - Vireilletulosta ilmoittaminen - Osallistumis - ja arviointisuunnitelman laatiminen - Osallistumis - ja arviointisuunnitelma nähtäville - Mielipiteiden esittäminen osallistumis - ja arviointisuunnitelmasta - Viranomaisneuvottelu Vireilletulosta ja osallistumis - ja arviointisuunnitelman nähtävilläolosta ilmoitetaan Kuhmoisten Sanomissa ja kunnan ilmoitustaululla. Vireilletulosta tiedotetaan kirjeitse rajanaapureille. Osallistumis - ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävänä Kuhmoisten kunnantalolla sekä kunnan internet-kotisivuilla. Osalliset ja kunnan jäsenet voivat esittää suunnitelmasta mielipiteitään, jotka tulee toimittaa kunnalle ennen nähtävänä olon päättymistä. Puutteellisena pitämästään osallistumis - ja arviointisuunnitelmasta osallinen voi esittää neuvottelua Keski-Suomen ympäristökeskukselle. Kaavan valmistelu (luonnosvaihe) - Selvitykset, alustavat luonnokset, vaikutusten arviointi luonnoksista - Kaavaluonnos nähtäville - Yleisötilaisuus tarvittaessa - Mielipiteiden esittäminen kaavaa valmisteltaessa - Viranomaislausunnot Nähtävilläolosta ilmoitetaan Kuhmoisten Sanomissa ja kunnan ilmoitustaululla. Va l- misteluvaiheen suunnitteluaineisto pidetään nähtävänä Kuhmoisten kunnantalolla sekä kunnan internet-kotisivuilla. Osalliset ja kunnan jäsenet voivat esittää suunnitteluaineistosta mielipiteitä, jotka tulee toimittaa kunnalle ennen nähtävänä olon päättymistä. Tarvittaessa järjestetään yleisötilaisuus, jossa luonnoksen sisältö arvioidaan. Kunnan eri hallintoelimiä (tekninen ltk, rakennus- ltk, palopäällikkö) pyydetään arvioimaan kaavaluonnos oman toimialansa näkökulmasta. Kaavaehdotusvaihe - Kaavaluonnoksen muokkaaminen kaavaehdotukseksi - Kaavaehdotus nähtäville - Viralliset lausunnot - Muistutukset - Muistutusten ja lausuntojen käsittely - Viranomaisneuvottelu tarvittaessa Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta päättää kunnanhallitus. Nähtävilläolosta ilmoitetaan Kuhmoisten Sanomissa ja kunnan ilmoitustaululla. Asemakaavaehdotus pidetään nähtävänä Kuhmoisten kunnantalolla ja kunnan internet-kotisivuilla 30 päivää. Osalliset ja kunnan jäsenet voivat esittää kaavaehdotuksesta muistutuksia, jotka tulee toimittaa kunnalle ennen nähtävänä olon päättymistä.
KUHMOISTEN KUNTA 5/5 Hyväksyminen - Esitys kaavan hyväksymisestä - Kaavan hyväksyminen Kunnanhallitus valmistelee kaavan hyväksyttäväksi. Kunnanvaltuusto hyväksyy ranta-asemakaavan muutoksen. Hyväksymispäätöksestä tiedotetaan kirjeitse sitä ehdotusvaiheessa pyytäneille viranomaisille, kunnan jäsenille ja muistutuksen tehneille. Hyväksymispäätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden ratkaisusta on mahdollisuus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO). Kaavan voimaantulo Viranomaisyhteistyö Kaava tulee voimaan kun lainvoimainen hyväksymispäätös kuulutetaan Kuhmoisten Sanomissa ja kunnan ilmoitustaululla. Osallistumis - ja arviointisuunnitelma toimitetaan viranomaisille tiedoksi. Kaavoituksen vireilletulovaiheen viranomaisneuvottelu pidetään Keski-Suomen Ympäristökeskuksessa 11.11.2004. Kunta pyytää kaavaluonnoksista viranomaisten lausunnot. Viralliset lausunnot pyydetään asemakaavaehdotuksesta. Lausuntojen ja mahdollisten muistutusten jälkeen pidetään tarvittaessa viranomaisneuvottelu. Kaavan hyväksymisestä ja voimaantulosta tiedotetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti. TOTEUTUNUT / TA- VOITTEELLINEN AIKA- TAULU Osallistumis - ja arviointisuunnitelma nähtäville 11/2004. Luonnos nähtävillä maalis -huhtikuussa 2005 (MRA 30 ). Kaavaehdotus nähtäville syksyllä 2005 (MRA 27 ). Ranta-asemakaavan muutoksen hyväksyminen vuoden 2005 aikana (MRL 52 ). LISÄTIETOJA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOKSESTA ANTAVAT: Kunnan puhelinnumero 03-55 211 Sähköposti: kunta@kuhmoinen.fi Kaavan laatija Kunnanjohtaja Rauno Riihimäki Toritie 34 A 17 800 Kuhmoinen Puh 03-5521 201 Sähköposti: rauno.riihimäki@kuhmoinen.fi Air-Ix Ympäristö Oy rakennusarkkitehti Esko Hyytinen PL 453 33101 TAMPERE Puh.(03)2442 250 Sähköposti: esko.hyytinen@airix.fi Aluearkkitehti Marja-Liisa Mytkäniemi PL 15 Keskustie 1 36601 Pälkäne puh (03) 5791 263, 040-7375 390 Sähköposti: marja-liisa.mytkaniemi@palkane.fi