RAPORTTI LIIKUNTATIETEELLISESTÄ TUTKIMUS- PROJEKTISTA Tutkimuksen johtaja ja suorituspaikka: Heimo Nupponen LitT, liikuntakasvatuksen professori (emer.), dosentti Turun yliopisto, Rauman opettajankoulutuslaitos (nyk. opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikkö) Tutkimuksen nimi ja asiasanat: KOULULIIKUNNAN VAIKUTTAVUUS: Koululiikunnan toteutuksen, kouluiän liikuntaaktiivisuuden ja -kykyjen yhteydet nuorten aikuisten liikunnallisiin työhön, vapaaaikaan ja terveyteen liittyviin toimintoihin Asiasanat: koululiikunta, liikunta-aktiivisuus, toimintakykyisyys, lapset, nuoret aikuiset, pitkittäistutkimus Opetusministeriöltä saatu rahoitus tutkimukseen yhteensä ( ): Vuodelle 2008 40000, vuodelle 2009 40000 ja vuodelle 2010 20000 yhteensä 100000 Tutkimuksen alkamis- ja päättymisajankohta: 2002-2012, OKM:n rahoitus 1.1.2008-31.12.2010 TUTKIMUKSEN TIETEELLISET TULOKSET Tutkimuksen tieteenala ja tavoite Liikuntakasvatus Alkuperäisenä tavoitteena oli 1. kuvata vuosina 1985-1988 Tehostetun koululiikunnan tutkimuksessa mukana olleiden koululaisten liikunta-aktiivisuutta sekä työhön, vapaa-aikaan ja terveyteen liittyviä toimintoja ja toimintakykyjä (kuntoa ja liikehallintaa) vuosina 2007-2009, jolloin tutkittavat olivat keskimäärin 30 39-vuotiaita nuoria aikuisia, 2. selvittää kouluajan tehostetun koululiikunnan yhteyksiä aikuisiän liikuntaaktiivisuuteen sekä vapaa-aikaan ja terveyteen liittyviin toimintoihin ja toimintakykyihin (kuntoon ja liikehallintaan) ja 3. eritellä koululiikunnan koettua vaikutusta aikuisiän liikunta-aktiivisuuteen.
Tutkimuksen kuluessa tavoitteet täsmentyivät ja lisätavoitteiksi muodostuivat 4. kouluikäisten liikunta-aktiivisuuden, -motiivien ja -kokemusten aikavälimuutokset (1980- ja 2000-luvuilla) 5. liikunta-aktiivisuuden ja -motiivien, koulu- ja koululiikunta-asenteiden ja -kokemusten sekä liikuntakykyisyyden muutokset ja pysyvyydet koulu- ja aikuisiän välillä ja 6. koulu- ja koululiikunta-aktiivisuus, koulumenestys, liikuntanumero ja perhetyypit aikuisiän liikunta-aktiivisuuden sekä kouluiän kehonpaino, liikuntakykyisyys ja liikuntaharrastus aikuisiän terveydentilan ennustajina. Keskeiset tieteelliset julkaisut Tutkimuksessa on 10.3.2012 mennessä julkaistu yksi 216-sivuinen monografia,10 tieteellistä kirja- ja lehtiartikkelia, viisi tiedotetyyppistä netti- ja lehtikirjoitusta sekä yhdeksän kongressi- ja seminaariesitelmää. Lisäksi on valmistunut yksi lisensiaatintutkimus (LY:ssa) ja 12 pro gradu -tutkielmaa (TY:ssa ja LY:ssa). Julkaistavana on yksi yli 200-sivuinen viiden artikkelin koostejulkaisu ja kaksi kirja-artikkelia. Aineistosta on edelleen valmisteilla kolme väitöskirjaa ja kaksi pro gradu -tutkielmaa. Keskeiset tieteelliset julkaisut ovat seuraavat (sulkeissa oleva luku ilmoittaa, mihin tavoitteeseen lähinnä kyseinen julkaisu antaa vastauksia): 1. Karvonen, T., Rahkola, A. & Nupponen, H. 2008. En ole liikunnallinen tyyppi sanoo aiempaa useampi kouluikäinen. Liikunta ja Tiede 45 (6), 8-12. (4) 2. Nupponen, H. 2007. Eksyneet lampaat: Liikuntaa harrastamattomuus ja sen syitä trendeinä. Teoksessa K. Merenluoto, A. Virta & P. Carpelan (toim.) Opettajankoulutuksen muuttuvat rakenteet. Ainedidaktiikan symposium 9.2.2007. Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan julkaisuja B:99. Turun opettajankoulutuslaitos, 345-352. (4) 3. Nupponen, H. 2009. Kouluvuosien lajivalinta heijastuu liikuntaan aikuisena. Liikunta & Tiede 46 (4), 36-42. (5) 4. Nupponen, H. & Penttinen, S. 2011. Kouluiän liikunta- ja kouluaktiivisuuden yhteydet aikuisiän liikunta-aktiivisuuteen. Liikunnan ja Terveystiedon Opettaja (LIITO) (3), 28-30. (5 ja 6) 5. Nupponen, H. & Penttinen, S. (toim.) 2012. KOULULAISESTA NUOREKSI AIKUISEKSI: aikuisiän liikunnallisuuden ennusteita (koostejulkaisu, taitossa), sisältää seuraavat artikkelit: 5.1. Koulu- ja koululiikunta-asenteet ja -kokemukset kouluiässä sekä niiden yhteydet oman koulukäynnin ja koululiikunnan kokemiseen aikuisiässä (Seppo Penttinen, Heimo Nupponen ja Mikko Pehkonen) (5) 5.2. Koulumenestys, liikuntanumero ja vanhempien ammatit aikuisiän liikunta-aktiivisuuden ennustajina (Heimo Nupponen, Seppo Penttinen, ja Mikko Pehkonen) (1 ja 6) 5.3. Koululiikunnan tehostaminen ja aikuisiän liikunta-aktiivisuus, -motiivit ja -kokemukset (Heimo Nupponen, Mikko Pehkonen ja Seppo Penttinen) (2) 5.4. Kouluiän kehonpaino, liikuntakykyisyys ja liikuntaharrastus aikuisiän terveydentilan ennustajina (Heimo Nupponen ja Seppo Penttinen) (6) 5.5. Liikehallinnan muutos kouluiästä aikuisikään (Joonas Kalari, Mikko Pehkonen ja Heimo Nupponen) (5)
6. Nupponen, H., Penttinen, S., Pehkonen, M., Kalari, J. & Palosaari, A-M. 2010. KOULULIIKUNNAN VAIKUTTAVUUS -TUTKIMUS: Lähtökohdat, menetelmät ja aineiston kuvaus. Rauma: Turun yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Rauman yksikkö. (1 ja 3) 7. Penttinen, S. & Nupponen, H. 2011. Nuorten aikuisten terveydentila. Voiko sitä ennustaa kouluiän lihaskunnolla ja liikehallinnalla? Liikunnan ja Terveystiedon Opettaja (LIITO) (4), 20-24. (6) 8. Ponto, E., Pehkonen, M., Penttinen, S. & Nupponen, H. 2010. Nuoren aikuisen liikunnan motiivina hyvä olo - esteenä kiireinen arki. Liikunta & Tiede 47 (4), 11-16. (1) Tutkimus koostuu neljästä aineistosta: 1. Vuosien 1985-1988 koululaisaineisto (N=2007), tarkempi kuvaus julkaisussa Nupponen, H., Halonen, L., Mäkinen, H. & Pehkonen, M. 1991. Tehostetun koululiikunnan tutkimus: Peruskoulun oppilaiden liikunnalliset, tiedolliset ja sosiaaliset toiminnat kolmen lukuvuoden aikana. Lähtökohdat, menetelmät ja aineiston kuvailu. Kasvatustieteiden tiedekunta. Julkaisusarja A:146. Rauma: Turun yliopisto. Rauman opettajankoulutuslaitos. 2. Vuoden 2007 nuorten aikuisten (30 37-vuotiaat) kyselylomakeaineisto (n=935) 3. Vuosien 2008-2009 nuorten aikuisten (32 39-vuotiaat) haastatteluaineisto (n=128) 4. Vuoden 2009 nuorten aikuisten (32 39-vuotiaat) liikuntakykyjen mittausaineisto (n=88) Vuosina 2007-2009 mitatut olivat samoja henkilöitä kuin vuosina 1985-1988 mitatut henkilöt. Aineistojen 2-4 tarkemmat kuvaukset em. julkaisussa (6): Nupponen ym. 2010. Tutkimuksen keskeisiä tieteellisiä tuloksia tavoitteittain [hakasulkeiden sisällä ensisijaisesti käytettyjen julkaisujen numerot tai merkinnällä UT alkuperäisaineistosta laskettu uusi tieto]: Tavoite 1: aikuisiän liikunta-aktiivisuuden, -kykyjen, -motiivien, -kokemusten (myös koululiikuntakokemusten) kuvaus Liikunta-aktiivisuus: Tiedot perustuvat lomakekyselyn tietoihin. Liikunta-aktiivisuus jaettiin osa-alueisiin: liikuntaharrastuksen määrä, harrastettujen liikuntalajien monipuolisuus ja teho, arkija hyötyliikunnan määrä, fyysisesti aktiivisella tavalla kuljetut työ-, kauppa- ja harrastusmatkat sekä osallistuminen organisoituun kilpaliikuntaan. Liikunta-aktiivisuuden kokonaismäärää kuvattiin summamuuttujalla, johon laskettiin liikunta-aktiivisuuden useus tutkimusvuotena, useus ja tuntimäärä tutkimusviikolla, harjoituksen kesto, harrastettujen liikuntalajien määrä ja teho, hyötyliikunta sekä kävellen tai pyöräillen tehdyt työ-, kauppa- ja harrastusmatkat. Miesten ja naisten liikunta-aktiivisuuden kokonaismäärä oli lähes yhtenevä. Neljä viidestä harrastajasta harrasti liikuntaa yksin. Tutkitut olivat harrastaneet vähintään
vuoden ajan keskimäärin neljää liikuntamuotoa tai -lajia. Tavallisimmat liikunnan harrastusmuodot olivat kävely- ja juoksulenkkeily, pyöräily ja uinti, naisilla myös aerobic ja miehillä kuntosaliharjoittelu. Siivous ja pihatyöt olivat yleisimpiä hyötyliikunnan muotoja. Työ-, kauppa- ja harrastusmatkansa joka toinen teki muuten kuin fyysisesti aktiivisella tavalla. Kokonaisuutena miesten hyötyliikunta oli hieman naisia runsaampaa. Joka toinen ei osallistunut lainkaan organisoituun liikuntaan. Kouluvuosien jälkeen miehet osallistuivat kilpaliikuntaan aktiivisemmin kuin naiset. [6, 4] Liikunta-aktiivisuuden muutoksia kouluiästä aikuisikään analysoidaan vielä yhdessä väitöskirjatyössä. Liikuntakykyisyys: Liikuntakykyisyyden tutkimisessa keskityttiin liikehallintaan. Aikuisiän liikehallintaa mitattiin samoilla testeillä kuin kouluiässä vuosina 1985-1988. Liikuntakyvyissä oli selkeitä sukupuolten välisiä eroja. Miehet olivat naisia parempia pallonkäsittelyä (tarkkuusheitto, 8-kuljetus) ja voimaa (5-loikka) vaativissa tehtävissä, kun taas naiset menestyivät miehiä paremmin voimistelu- ja notkeustehtävissä (kärrynpyörä, eteentaivutus). Edestakaisinhyppelyssä ja flamingoseisonnassa ei ollut eroa miesten ja naisten välillä. Kestävyys-, voima-, nopeus- ja notkeusominaisuutensa vastaajat arvioivat keskitasoisiksi verrattuna samanikäisiin ja samaa sukupuolta oleviin. [6, 5.5.] Liikuntaharrastuksen motiivit ja liikuntaa harrastamattomuuden syyt: Tärkeimmät aikuisiän liikunnan harrastamisen motiivit liittyivät omaan fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin, joista yleisimmät yksittäiset motiivit olivat virkistyksen ja rentouden kokeminen, terveyden ylläpitäminen sekä hyvänolon tunne. Omaa liikkumattomuutta perusteltiin yleisimmin ajan puutteella. Muita yleisiä syitä olivat: En saa lähteneeksi, Aika kuluu muissa harrastuksissa ja En ole liikunnallinen tyyppi. Sukupuolten välillä oli eroa kolmessa neljästä liikunnan harrastamisen motiivikokonaisuudesta. Miehille liikunnallinen yhdessäolo oli painavampi motiivi kuin naisille. Naiset pitivät fyysistä kyvykkyyttä (mm. vartalon ulkomuodon ja painon hallintaa) ja hyvänolon tunnetta merkityksellisempinä liikuntaharrastuksen motiivikokonaisuuksina kuin miehet. Selkein ero miesten ja naisten harrastamattomuuden syissä liittyi ajan kulumiseen muissa harrastuksissa, joka oli miehillä naisia yleisempi syy. [6] Koulu- ja koululiikuntakokemukset: Yli 70 % nuorista aikuisista kuvasi suhtautumisensa koululiikuntaan myönteiseksi ja kokeneensa liikuntatunnit miellyttävinä ja iloa tuottavina. Yhdelle kymmenestä koululiikuntaan liittyi vastenmielisyyden ja oppimisvaikeuksien kokemista ja yhdelle sadasta nämä tuntemukset olivat erityisen voimakkaita. Miehillä suhtautuminen omaan koululiikuntaansa oli myönteisempää kuin naisilla. Miehet kuvasivat pitäneensä koululiikunnasta selkeästi enemmän kuin koulunkäynnistä yleensä, naiset koulunkäynnistä hieman koululiikuntaa enemmän. Naisten suhtautuminen koulunkäyntiin yleisesti oli selkeästi miehiä myönteisempää. Naisille mieluisimpia koululiikuntalajeja olivat olleet pesäpallo, uinti ja voimistelu, miehille pallopelit. Samat koululiikuntalajit olivat osalle tutkituista mieluisimpia, toisille vastenmielisimpiä. [6, 5.1.]
Tavoite 2: tehostusohjelma ja liikunta-aktiivisuus Kouluaikaisia (1985-1988) tehostamistoimia olivat mm. liikunnan monitoimipäivät, kerhotoiminta, välituntiliikunta sekä yhteistyö kunnan hallintokuntien ja urheiluseurojen kanssa. Näitä toimia tarjottiin 26:lle tehostus-, mutta ei 11:lle vertailukoululle. Aikuisiän liikunta-aktiivisuuden eroja tehostus- ja vertailukouluista lähtöisin olleiden ryhmien välillä oli lähinnä yksittäisissä liikunta-aktiivisuuden muuttujissa. Tehostuslähtöiset nuoret aikuiset harrastivat marjastusta ja sienestystä aktiivisemmin kuin vertailulähtöiset. Tehostuslähtöisten miesten suunnistus-, retkeily- ja ammuntaharrastus olivat vertailulähtöisiä miehiä aktiivisempaa, samoin kuin naisten ryhmässä hiihdon harrastus. Sen sijaan 1/6:ssa tehostus- ja vertailuryhmäläisten välillä tehdyistä analyyseista vertailukouluja käyneet olivat tehostuskouluja käyneitä aktiivisempia liikkujia. Näitä aktiivisuuden muotoja olivat mm. liikuntaharrastuksen kokonaismäärä, useus, yhden harrastuskerran kesto, harrastus puulaaki- ja urheiluseuratasolla sekä miehillä juoksulenkkeily ja naisilla aerobic ja paritanssi. Valtaosa vertailuryhmäläisten tehostusryhmäläisiä suuremmasta aktiivisuudesta oli miesten ryhmässä. Sukupuolten väliset erot olivat yleisempiä ja useissa tapauksissa voimakkaampia kuin tehostus- ja vertailuryhmän erot. [5.3.] Vertailuryhmä painotti liikunnallisen yhdessäolon motiivia enemmän kuin tehostusryhmä. Miesten ryhmässä tämä ero näkyi selkeänä. Liikuntaa harrastamattomuuden syyt eivät painottuneet eri tavoin tehostus- ja vertailulähtöisten ryhmissä. Liikunnan arvon kieltäminen ei ollut kovin painava syy missään osaryhmässä. Eniten se painottui tehostusryhmän miehillä. Kavereiden harrastamattomuutta tehostusryhmän miehet pitivät merkittävänä harrastamattomuuden syynä. [5.3.] Suhtautumisessa koulunkäyntiin ei ollut eroa tehostus- ja vertailulähtöisten nuorten aikuisten välillä. Suhtautuminen koululiikuntaan oli lievästi positiivisempaa kouluaikanaan tehostusryhmiin kuuluneilla kuin vertailuryhmäläisillä. Samansuuntainen tulos saatiin kysyttäessä myönteisiä liikuntatuntikokemuksia. Naisten ryhmässä tehostuslähtöiset ilmoittivat pitäneensä liikuntatunneista selvästi enemmän kuin vertailulähtöiset. Miesten ryhmässä ero oli päinvastainen mutta samalla pienempi kuin naisilla. Kielteiset liikuntatuntikokemukset olivat naisilla selvästi yleisempiä kuin miehillä. Toisaalta tehostusryhmän naiset kokivat saaneensa opettajan kannustusta selvästi enemmän kuin vertailuryhmän naiset. Tehostus- ja vertailulähtöisten aikuisten kokemukset kouluaikansa liikuntalajeista eivät juuri poikenneet toisistaan. Naisilla vertailuryhmän kokemukset koululiikunnan pesäpallosta olivat tehostusryhmän kokemuksia positiivisemmat ja miehillä tehostusryhmän kokemukset voimistelusta koululiikunnassa olivat vertailuryhmän kokemuksia positiivisemmat. [5.3.] Tehostusohjelman vaikutuksia aikuisiän liikehallintaan analysoidaan vielä yhdessä väitöskirjatyössä. Tavoite 3: koetut vaikutukset Kohdejoukon vastausten mukaan myönteisimmin aikuisiän liikuntaharrastukseen olivat vaikuttaneet koululiikunnan sisältöjen monipuolisuus, koululiikunnan kautta tapahtunut oman harrastusmuodon löytyminen sekä kouluaikana syntynyt myönteinen liikunta-asenne. Aikuisiän liikuntaharrastukseen kielteisimmin olivat vaikuttaneet
jokin vastenmieliseksi koettu koululiikuntalaji sekä koululiikuntaan liittynyt pakon- ja kilpailunomaisuus. [6] Mikäli opettajan toiminnan, liikuntatuntien ilmapiirin tai koululiikunnan sisältöjen koettiin vaikuttaneen myönteisesti omaan aikuisiän liikunta-aktiivisuuteen, näistä vastaajista yli 90 % suhtautui omaan koululiikuntaansa myönteisesti. Mikäli vastaavien tekijöiden koettiin vaikuttaneen kielteisesti, näistä vastaajista lähes 40 % (8 % kaikista) kuvasi myös koululiikuntansa kokemisen vastenmielisenä. [6] Koettujen vaikutusten analysointi jatkuu vielä yhdessä väitöskirjatyössä. Tavoite 4: aikavälimuutokset Liikunta-aktiivisuus: Yhdessä osatyössä (Varheensalo 2003) tutkittiin liikuntaharrastuksen muutoksia samoilla kysymyksillä ja osittain samoissa kouluissa aikavälillä 1985-2002. Muutokset liikuntaharrastuksen määrässä olivat hyvin vähäisiä. Sen sijaan monen perinteisen liikuntalajin (mm. yleisurheilun, maastohiihdon, lentopallon, uinnin ja tenniksen) suosio oli laskenut koululaisten keskuudessa. Lisäksi koulujen liikuntakerhoihin osallistuttiin 2000-luvun alussa vähemmän kuin 1980-luvulla. Liikuntamotiivit ja liikuntaa harrastamattomuuden syyt: Yleisin kouluikäisten liikunnan harrastamisen motiivi 1980-luvulla oli terveyden säilyttäminen. Oleellisin muutos 1980-luvulta 2000-luvulle oli vartalon ulkomuodon parantamismotiivin merkityksen lisääntyminen molemmilla sukupuolilla. Virkistys- ja terveysmotiivien merkitykset lisääntyivät tytöillä ja vähenivät pojilla mittauskertojen välillä. Pojilla kavereiden harrastaminen, kilpailuissa menestyminen ja hyödyllisyys vanhempien mielestä -motiivien merkitykset lisääntyivät ja tytöillä vähenivät mittauskertojen välillä. Yleisin liikuntaa harrastamattomuuden motiivi oli liikunnallisuuden puute, jonka merkitys lisääntyi eniten mittauskertojen välillä. [1 ja 2] Tavoite 5: muutokset ja pysyvyydet kouluiästä aikuisikään Liikunta-aktiivisuus: Liikuntaharrastuspäivien lukumäärä viikossa pysyi jokseenkin vakiona kouluiässä (keskiarvo 3.9 pv/vko) mutta väheni yli yhdellä päivällä tultaessa aikuisikään (2.8 pv/vko). Sen sijaan liikuntaharrastustuntien määrä hieman lisääntyi kouluiässä (1985: 6.1 t 1988: 6.7 t) mutta väheni aikuisikään tultaessa keskimäärin neljään tuntiin (=34 min/pv). Kun poikien ja tyttöjen välillä oli tuntimäärässä selvä ero (n. 1.5 tuntia poikien hyväksi) kouluiässä, aikuisiässä ero miesten ja naisten välillä oli kääntynyt lievästi naisten hyväksi. Liikunnan harrastaminen urheiluseurassa ja kilpailuihin osallistuminen vähenivät kouluvuosista selkeästi. [UT] Kouluiän ja aikuisiän liikunta-aktiivisuuksien välillä oli yhteistä varianssia 4 %. Korrelaatio oli naisten ryhmässä korkeampi (0.24) kuin miesten ryhmässä (0.15). Kouluiän erittäin passiiviset liikkuivat muita ryhmiä (passiiviset/keskiryhmä/aktiiviset/erittäin aktiiviset) vähemmän aikuisiässä. Kouluiässä erittäin aktiiviset liikkuivat aikuisiässä
17 % enemmän kuin kouluiässä erittäin passiiviset. Myös passiivisten ryhmä liikkui vähemmän aikuisiässä kuin erittäin aktiivisten ryhmä. [4] Miten hyvin kouluiässä harrastetut lajit säilyttivät asemansa aikuisiässä? Harrastusmääriään kouluiästä aikuisikään lisänneet lajit olivat lähinnä yksilölajeja, vähentäneet joukkuepelejä. Tosin esimerkiksi suunnistuksen ja retkeilyn suosio putosi selvästi kouluiästä aikuisikään. Pysyvyyttä kouluiästä aikuisikään oli eniten uinnissa ja maastohiihdossa. Yhtä vähäistä nousua (naisten lenkkeilyharrastus) lukuun ottamatta osallistumisprosentit laskivat kouluiästä aikuisikään sekä miesten että naisten ryhmissä. Suurimmat vähennykset olivat miehillä yleisurheilussa, jalkapallossa, pesäpallossa, jääpeleissä, pyöräilyssä, hiihdossa ja uinnissa. Naisilla vähentymisprosentit olivat samaa luokkaa, vaikka heidän lähtötasonsa oli monissa lajeissa alhaisempi. Osa lajiharrastuksista putosi pois kouluiän jälkeen. Yksittäisen lajiharrastuksen poisjäännin tilalle tuli lajista riippumatta lähinnä yksilölajeja: kävelylenkkeily, pyöräily, juoksulenkkeily ja uinti. Lajiharrastuksen lopettamisen jälkeen täysin vaille lajiharrastusta on jäänyt n. 10 %. Hiihdon ja jalkapallon harrastajien joukossa heitä oli eniten. Mihin siirtyivät kunkin lajin lopettaneet? Kouluiän jälkeen yleisurheilun, pesäpallon ja hiihdon lopettaneista kaksi kolmasosaa lenkkeili kävellen. Uinnissa vastaava osuus oli ¾ ja jalkapallossa ½. Lajien harrastuksen lopettaneista liikkui pyöräillen hieman yli kolmasosa, eniten pesäpallon ja uinnin lopettaneet. Yleisurheilua, pesäpalloa ja jalkapalloa kouluiässä harrastaneista kolmasosa oli siirtynyt juoksulenkkeilyyn, samoin pesäpallon harrastajista uintiin. Hiihtoa harrasti aikuisena 28 % kouluiän yleisurheilijoista. Neljäsosa pesäpalloa, hiihtoa, jalkapalloa ja uintia kouluiässä harrastaneista oli siirtynyt kuntosalin käyttäjiksi aikuisena. Kouluiän uinnin harrastajien joukosta osa oli ryhtynyt harrastamaan myös aerobicia ja sauvakävelyä aikuisena. [3] Liikuntakykyisyys: Kouluikäisten liikehallintaa on tutkittu paljon. Aikuisten liikehallintaa on tutkittu vähemmän. Liikehallinnan kehityksestä kouluiästä aikuisikään on vertailutietoa vain parissa tutkimuksessa. Tässä tutkimuksessa keskityttiin liikehallinnan muutoksiin sekä miesten ja naisten eroihin. Kouluiässä (1985 1988) molempien sukupuolien kaikkien testien (seitsemän testiä, ks. Tavoite 1, kohta Liikuntakykyisyys) tulosten keskiarvot paranivat. Vuodesta 1985 vuoteen 2009 miesten kaikkien testien keskiarvotulokset paranivat ja naisten tulokset paranivat kärrynpyörää ja flamingoseisontaa lukuun ottamatta. Vauhdittomassa 5- loikassa miesten tulokset paranivat naisia jyrkemmin kouluiässä. Aikuisiässä miesten 5-loikkatulokset paranivat edelleen, mutta naisten tulokset taantuivat. Flamingoseisonnan ja edestakaisinhyppelyn tulokset paranivat molemmilla sukupuolilla yhtä jyrkästi kouluiässä. Kouluvuosiensa voimistelutaitoja tutkitut pitivät keskitasoa heikompina. Miehet arvioivat aikuisiän tanssitaitonsa ja naiset suunnistustaitonsa ikätovereihin verrattuna heikommiksi. Kouluajan jälkeen enemmän kuin joka kolmas koki omien tanssi- ja uintitaitojensa parantuneen, muiden lajitaitojensa pysyneen keskimäärin ennallaan tai heikentyneen. [6, 5.5.]
Liikuntamotiivit ja liikuntaa harrastamattomuuden syyt: Koulu- ja aikuisiässä käytettiin osittain samoja liikuntaharrastusten motiivien ja liikuntaa harrastamattomuuden syiden mittareita. Liikuntaharrastuksen motiiveina painottuivat aikuisiässä kouluikää enemmän motiivit: virkistys ja rentous, vartalon ulkomuoto ja terveys. Suunnilleen samalla tasolla olivat sekä koulu- että aikuisiässä motiivit: notkeus ja joustavuus, kaveritkin harrastavat sekä ystävien ja kavereiden tapaaminen. Yksilötason pysyvyys kouluiästä aikuisikään oli korkeimmillaan motiiveissa: kaveritkin harrastavat, kilpailuissa menestyminen ja velvollisuus kunnosta huolehtimiseen. [UT] Liikuntaa harrastamattomuuden syissä eniten painoarvoaan kouluiästä aikuisikään lisäsi syy: ei ole aikaa liikuntaan. Sen sijaan syy: väsyn helposti, ei muuttunut painotukseltaan kouluiästä aikuisikään. Niillä, jotka pitivät syytä kaveritkaan eivät harrasta merkityksellisenä kouluiässä, kyseinen syy ei ollut enää kovin merkityksellinen aikuisiässä. Sen sijaan harrastamattomuuden syy, jossa liikuntaa pidettiin liian kilpailullisena, säilytti yksilötasolla asemansa melko hyvin kouluiästä aikuisikään. [UT] Koulu- ja koululiikunta-asenteet ja -kokemukset: Tutkittujen asenteet kouluun ja opiskeluun olivat kouluiässä myönteisiä. Yli 85 % kouluikäisistä vastaajista koki liikunnan oppimisen kouluiässään hauskaksi ja hyödylliseksi. Kolme neljästä nuoresta aikuisesta koki omat koululiikuntatuntinsa miellyttävinä ja iloa tuottavina. Kouluvuosina koetulla liikunnan oppimisen hauskuudella ja hyödyllisyydellä oli positiivinen yhteys aikuisiässä ilmaistuun oman koululiikunnan kokemiseen. Vaikka kouluiässä poikien ja tyttöjen koululiikunta-asenteissa ei ollut eroja, aikuisiässä miehet kokivat oman koululiikuntansa myönteisempänä kuin naiset. [5.1.] Tavoite 6: ennusteet Koulu- ja koululiikunta-aktiivisuuden ennusteet aikuisiän liikunta-aktiivisuuteen: Koko kohdejoukossa kaikki kouluiän aktiivisuutta kuvaavat muuttujat korreloivat erittäin merkitsevästi aikuisiän liikunta-aktiivisuuteen, mutta niiden lukuarvot olivat alhaiset. Yleinen kouluaktiivisuus selitti aikuisiän liikunta-aktiivisuudesta 4 %. Koululiikunta-aktiivisuuden selitysosuus jäi tätä alemmaksi, ja se oli heikompi ennustaja naisten kuin miesten ryhmässä. Tarkentavassa varianssianalyysissa kouluaktiivisuusryhmien väliset erot aikuisiän liikunta-aktiivisuudessa olivat kokonaisuutena erittäin merkitsevät. Erittäin passiiviset liikkuivat aikuisiässä kaikkia muita ryhmiä vähemmän. Myös passiiviset erosivat erittäin aktiivisista samoin kuin aktiiviset erittäin aktiivisista. Viimeksi mainittu tulos onkin poikkeus sääntöön, jonka mukaan aikuisiän liikunta-aktiivisuus kasvaa sitä mukaa kuin kouluaktiivisuus lisääntyy. Kouluaktiivisuusryhmistä erittäin aktiiviset liikkuivat aikuisiässä keskimäärin 17 % enemmän kuin erittäin passiiviset. Aikuisiän liikunta-aktiivisuus kasvoi melko suoraviivaisesti koululiikunta-aktiivisuuden lisääntyessä. Kokonaisero ryhmien välillä oli merkitsevä. Tässäkin kouluikäisten erittäin passiivisten ryhmä liikkui aikuisiässä kaikkia muita ryhmiä vähemmän. Muiden ryhmien välillä ei ollut merkitseviä eroja. Erittäin aktiivisten ryhmä liikkui aikuisiässä keskimäärin 13 % enemmän kuin erittäin passiivisten ryhmä.
Yleinen kouluaktiivisuus ennusti paremmin aikuisiän liikunta-aktiivisuutta miesten ryhmässä, kun sitä verrattiin naisten ryhmään. Erityisesti miesten kouluaktiivisuusryhmät erosivat aikuisiän liikunta-aktiivisuudeltaan toisistaan. [4] Yleisen koulumenestyksen, liikuntanumeron ja vanhempien/perhetyyppien ennusteet aikuisiän liikunta-aktiivisuuteen : Koulumenestystä kuvattiin vuosien 1985-1988 todistusten arvosanoista lasketuilla kaikkien aineiden, lukuaineiden sekä taito- ja taideaineiden keskiarvoilla ja todistusten liikuntanumeroilla. Koulumenestyksen lisäksi selittävinä muuttujina käytettiin tutkittavien henkilöiden vanhempien ammateista muodostettuja perhetyyppejä. Yleinen koulumenestys tai vanhempien ammatit eivät selittäneet juuri lainkaan 30 37-vuotiaiden liikunta-aktiivisuuden kokonaismäärän vaihtelua. Arki- ja hyötyliikuntaaktiivisuus oli vähäistä korkeimmat lukuaineiden arvosanat saaneilla ja runsasta niillä, joiden vanhemmat ansaitsivat elantonsa maataloudesta. Koulumenestyksellä ja vanhempien ammateilla ei ollut yhteyttä aikuisiän matkojen liikkumistapoihin. Osallistumisaktiivisuus organisoituun liikuntaan aikuisiässä oli keskimääräistä runsaampaa kiitettävät liikuntanumerot saaneilla miehillä ja korkeimmat lukuaineiden arvosanat saaneilla naisilla. Parhaiten kyettiin nuorten aikuisten liikunta-aktiivisuuden osatekijöistä selittämään osallistumista kouluvuosien jälkeiseen kilpaliikuntaan tätäkin ennen muuta liikuntanumerolla ja paremmin miesten kuin naisten ryhmässä. [5.2.] Terveydentilan ennusteet: Terveydentilaa voidaan arvioida subjektiivisesti, tai sen ilmaisijoina voidaan käyttää esimerkiksi tautiluokitusten mukaista sairastavuutta ja lääkärissäkäyntejä. Koetun ja todetun terveydentilan ennustetta tutkittiin lähtien kouluiän kehonpainosta, liikuntakyvyistä ja -harrastuksista. Lineaariset yhteydet aikuisiän koetun terveydentilan ja kouluiän BMI:n välillä olivat lukuarvoltaan alhaiset, joskin useimmat niistä olivat tilastollisesti merkitseviä. Todetun aikuisiän terveydentilan ja kouluiän kehonpainon yhteydet olivat vieläkin alhaisemmat. Varianssianalyysissa korkeimmat kouluiän BMI:n keskiarvot olivat aikuisiässä keskimääräisen tai huonon terveydentilan kokeneiden ryhmässä. Koetun terveydentilan luokkien (terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi, melko hyväksi ja hyväksi kokeneet) välillä oli merkitsevää eroa liikuntakykyisyydessä, erityisesti kunnossa. Koetun terveydentilan yhteys liikuntaharrastukseen tuli esiin naisten ryhmässä. Terveydentilansa keskikertaiseksi tai huonoksi kokeneiden liikuntakykyisyyden ja liikuntaharrastuksen tasot olivat pääsääntöisesti alhaisempia kuin terveydentilansa melko hyväksi tai hyväksi kokeneiden. Todetulla terveydentilalla ei ollut yhteyttä kouluiän liikuntaharrastusmuuttujiin. [7, 5.4.] Tutkimuksen vaikutukset liikuntatieteen kannalta Koululiikuntakokemuksia koskeva tieto Tiedotusvälineistä saa sen kuvan, että koululiikunta koetaan epämiellyttävänä, jopa traumaattisena, pelkoja aiheuttavana oppiaineena. Tämä tutkimus osoittaa useiden kotimaisten ja ulkomaisten tutkimusten tapaan, että nämä negatiivisia kokemuksia saaneet ovat erittäin pienenä vähemmistönä. Samalla tulokset osoittavat, että koke-
mukset säilyvät jokseenkin samanlaisina aikuisikään asti. Tällaista pitkittäistutkimuksen antamaa tietoa on erittäin vähän ja tutkimusta tulisi jatkaa. Liikuntakykyisyyden kehittymistä koskeva tieto Koululaisten kunto (1976), taito (1979-80), EURO (1985), KOULI (1998), LISE (2001), LAPS SUOMEN (2001-2004) -tutkimuksissa kerätty koululaisten kunto- ja liikehallintatieto voisi toimia lähtötietona uusille pitkäaikaisille samojen henkilöiden seurannoille. Tässä tutkimuksessa käytettiin TEKO -tutkimuksessa (1985-88) kerättyä lähtötietoa. Tieto miesten ja naisten pysyvistä eroista liikkuvuudessa ja naisten tasapainon kehityksen pysähtymisestä, jopa taantumisesta kouluiän jälkeen antavat aiheen pohtia näiden ilmiöiden seurauksia tulevaisuudessa. Huomattavaa on, että liikuntakykyjä monipuolisesti mittaavassa vauhdittomassa 5-loikassa miesten ja naisten erot kasvoivat kouluiästä aikuisikään. Naisten aikuisiän tulosten taantumaa selittänevät naisten miehiä kevyemmät ja vähemmän liikehallintaa vaativat liikuntaharrastukset. Näitä ilmiöitä tulisi seurata mahdollisesti jatkettavissa em. aineistoissa. Huomio harrastamattomiin ja harrastamattomuuden syihin Liikuntaharrastusten ja niiden motiivien tutkimusta on tehty varsin laajasti. Sen sijaan liikuntaa harrastamattomista ja heidän syistään olla harrastamatta on tietoa rajoitetusti. Tutkimuksessa analysoitiin ensi kertaa nuorten aikuisten liikuntaa harrastamattomuuden syitä lähtien 19 väittämästä. Näistä syntyi kuusi selkeästi tulkittavaa harrastamattomuuden syykimppua. Näiden syiden tarkempi analysointi olisi tarpeen, sillä harrastamattomat ovat riskiryhmä, jonka liikuntaharrastus myös aikuisiässä on keskimääräistä vähäisempää. Vaikka harrastamattomien osuus ei ole kovin suuri, sen ennusteet aikuisiässä ovat heikompia kuin liikuntaa kouluiässä harrastaneilla. Vähäinen aktiivisuus koulussa yleensä, koululiikunnassa ja vapaa-aikana ennustivat selkeästi vähäisempää aikuisiän liikunta-aktiivisuutta. Aktiivisuusryhmien erityinen huomioon ottaminen ja aktivointi tulisi olla koulun ja koululiikunnan tehtävä. Aktiivisuus näyttää kasautuvan jo kouluaikana ja vastaavasti passiivisuus ulottuvan myös aikuisikään. Koululaisia ei tämänkään perusteella tulisi käsitellä yhtenä massana, vaan erilaisia eriyttäviä ratkaisuja tulisi käyttää. Koululiikunta-aktiivisuuden ennusteista aikuisiän liikuntaan on edelleen varsin vähän tutkimustietoa. Tehostusohjelmat Tämän tutkimuksen keskeinen tavoite oli verrata kouluiässä tehostus- ja vertailukouluja käyneitä. Suurimmassa osassa tehtyjä vertailuja ei näiden ryhmien välillä ollut eroja. Tehostuksen vaikutukset ulottuivat aikuisiän liikunta-aktiivisuuteen ja sen motiiveihin vain rajoitetusti. Koululiikuntakokemuksissa oli sen sijaan nähtävissä lievää tehostuksen aikaansaamaa positiivista virettä. Tehostuksen osuus oli hieman voimakkaampaa naisten kuin miesten ryhmässä. Tehostus ei siten onnistunut miesten ryhmässä antamaan aikuisikään ulottuvia liikunta-virikkeitä. Pikemminkin oli nähtävissä tehostuksen negatiivisia vaikutuksia miesten liikuntaan. On kuitenkin syytä jatkaa analyysia, sillä nyt tehdyissä vertailuissa ei otettu huomioon mahdollisia lähtötasoeroja. Toisena syynä on se, että aikuisiän kyselyssä vertailuryhmän miehet olivat jossain määrin valikoituneita. Analyyseissa on syytä eritellä erilaisia tehostustoimia ja niiden osuutta aikuisiän liikunta-aktiivisuudessa. Kun vuosina 1985-1988 voitiin osoittaa tehostuksen seurauksena selkeitä kehityseroja liikuntakyvyissä, tätäkin analyysia jatketaan väitöskirjatyössä.
Suunnattua liikuntaa Joukkuelajien harrastamisen säilyminen kouluiästä aikuisikään ei ollut kovin vahvaa ja niiden harrastaminen muuntui aikuisiässä varsin yleisesti yksilölajien harrastamiseksi. Koululiikunnan sisällöt, joiden harrastus jatkuu vahvana kouluiästä aikuisikään, ovat tässä suhteessa arvokkaita. Erilaisten koululiikunnan sisältöjen seurauksista aikuisiän liikunta-aktiivisuuden kannalta tarvitaan lisää tutkimustietoa. Kouluajan aktiivisuuden ennusteet miesten ja naisten aikuisiän liikuntaan olivat jossain määrin erilaisia. Vaikka on olemassa perusteita poikien ja tyttöjen yhteisopetukselle, ennusteet koululiikunnan keskeisen tavoitteen (liikunnallisen elämäntavan jatkumisen aikuisikään) suhteen eivät ole samanlaisia poikien ja tyttöjen ryhmissä. Tämän mukaan poikien ja tyttöjen erillisopetus on edelleen perusteltua, mikä ei sulje pois ajoittaista yhteisopetusta. Meillä ei ole riittävästi tutkimustietoa yhteis- ja erillisopetuksen vaikutuksista. Interventiotutkimus tästä aiheesta olisi tarpeellista. Erityishuomiota tulisi kiinnittää liikuntaa harrastamattomien syihin olla liikkumatta, koska nuoruusiän liikunnan harrastaminen tai liikuntaa harrastamattomuus ennustavat aikuisiän liikunnallista elämäntapaa. Liikuntaharrastuksen mahdollisuuksia tarjottaessa pitäisi korostaa terveellistä ja liikunnallista elämäntapaa. Koulun liikunnan kehittäminen saattaisi edistää mielenkiinnon lisääntymistä liikuntaa kohtaan myös liikuntaa harrastamattomilla. Koulu on ainoa instituutio, joka tavoittaa lähes kaikki nuoret. Siksi siellä on parhaiten mahdollista järjestää kokeiluja, joissa harrastamattomiin pyritään vaikuttamaan. Tätä tulisi myös tutkimuksin seurata. Liikunta-aktiivisuuden ennusteet Tutkimuksen havainnot eivät kovin selkeästi tukeneet aikaisempaa tutkimustietoa yleisen koulumenestyksen merkityksestä aikuisiän liikunnalliselle elämäntavalle. Tämän tutkimuksen muuttujista liikuntanumero ennusti parhaiten aikuisiän liikuntaaktiivisuutta. Perheen sosiaalisella asemalla ei ollut ennustearvoa aikuisten liikuntaaktiivisuuden kokonaismäärälle. Jatkossa olisi syytä selvittää tarkemmin nimenomaan perheiden eikä vain jommankumman vanhemman sosiaalistaloudellisen aseman merkitystä aikuisiän liikunnalliselle elämäntavalle. Terveyden ylläpidon ennusteet Tutkimus osoitti selkeästi, että jo lapsuudessa alkanut painonkasvu ennustaa aikuisiän vähäistä liikunta-aktiivisuutta aikuisiässä. Kun myös liikuntakyvyillä erityisesti kunnolla ja osittain myös liikehallinnalla on ennustetta aikuisiän liikuntaaktiivisuudelle, tällaista pitkäkestoista tutkimusta tulisi jatkaa. Koska yhteydet koettuun terveydentilaan olivat vahvemmat kuin todettuun terveydentilaan, tulee tarkistaa todetun terveydentilan ilmaisijoita ja toistaa kyseinen asetelma muutaman vuoden kuluttua, jolloin terveydentilassa on tapahtunut keski-iälle tyypillisiä muutoksia. Pitkittäistutkimuksen tarve ja mahdollisuudet Keskeisin liikuntatieteellinen havainto on kannustaa tulevia tutkijoita panostamaan pitkäkestoisiin samojen henkilöiden seurantatutkimuksiin. Vain siten pystytään seuraamaan tehostusohjelmien vaikuttavuutta. Kun on olemassa useita lasten ja nuorten aineistoja 1970-2000 luvuilta (Koululiikunnan kunto-, taito-, harrastus- ja sisältötutkimus, TEKO, EURO, KOULI, LISE, LAPS SUOMEN), niiden sisältämä tieto tulisi säilöä digitaalisessa muodossa erityiseen datapankkiin, jolloin ne toimisivat lähtötietoina tuleville pitkittäistutkimuksille.
Tutkimuksen hyödynnettävyys käytännössä ja päätöksenteossa: Fyysisen aktiivisuudella ja sen kautta edistettävällä fyysisellä toimintakyvyllä (kunnolla ja liikehallinnalla) on kiistaton merkitys läpi elämän. Riskit erilaisten metabolisen oireyhtymän riskitekijöiden kasvuun ovat istuvan elämäntavan yleistymisen ja yhä nuoremman ikäluokan BMI -arvojen kasvun myötä huolestuttavia. Keskeisinä lyhyen aikavälin ensisijaisina hallinnollisina päätöksentekoratkaisuina olisikin pidettävä 1. kaikille yhteisen liikuntakasvatuksen osuuden määrällistä lisäämistä kaikkina kouluvuosina (viimeistään seuraavassa opetussuunnitelmaratkaisussa) ja oppituntien sekä oppituntien ulkopuolisen liikunnan sisällöllistä ja menetelmällistä tehostamista (mm. systemaattisen täydennyskoulutuksen avulla). 2. oppilaiden kasvaneisiin ylipainoihin (kasvaneet BMI ja vyötärön ympärysmitta-arvot) tarttumista nykyistä määrätietoisemmin kouluterveydenhuollon, koululiikunnan ja kotien yhteistyönä. Pedagogisiksi päätöksentekoratkaisuiksi ja kehittämistoimenpiteiksi on nähtävä ainakin jo vuonna 1998 (Nupponen & Telama 1999) esitetyn fyysisen toimintakyvyn systemaattisen seurantajärjestelmän aikaansaamista läpi koulutusjärjestelmän. Meneillään olevan Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmän (FTS) heikkoutena on se, että siinä mittausten aikaväli on liian pitkä (5. ja 8. luokka). Sen sijaan tämän tutkimuksen tulokset tukevat säännöllisesti toistuvan kunto- ja liikehallintatestauksen pedagogista käyttöä, mittaustietojen hyödyntämistä ja asiaa koskevan koulutuksen tehostamista opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa. Koska liikuntanumero osoittautui tässäkin tutkimuksessa hyväksi aikuisiän liikuntaaktiivisuuden ennustajaksi, tulos tukee liikuntanumeron säilyttämistä koulutodistuksessa. Tulokset rohkaisevat edelleen jatkamaan monipuolisuuteen ja kannustavuuteen perustuvan ja erilaisten oppilaiden tarpeet huomioonottavan koulun liikuntakasvatuksen toteuttamista myös tulevaisuudessa. Aikuisiän liikuntaharrastusten suuntautuminen ryhmäliikunnasta kohti yksilöliikunnan muotoja rohkaisee koululiikunnassa pitämään yllä jo kouluvuosina paitsi monipuolisuutta, myös tasapainoa mm. ryhmä- ja yksilöliikuntamuotojen välillä. Pitkäkestoiset, samojen henkilöiden laajat seurannat edellyttävät valtion tiedepolitiikalta useampivuotisten, jopa vuosikymmeniä kestävien seurantojen rahoittamista. Tässä suhteessa edellinen liikuntatieteen jaosto aloitti erittäin kannatettavan käytännön. Erityistä satsausta tulisi suunnata (viime vuosien hallitusohjelmien mukaisesti) lasten ja nuorten liikuntaan, mutta vielä korostetummin koululiikunnan ja sen pitkäaikaisvaikutusten tutkimiseen, mitä edellinen liikuntatieteen jaosto kiitettävästi painotti. Yksilöityihin hallinnollisiin ja pedagogisiin toimenpide-ehdotuksiin tutkijaryhmä palaa hankkeesta käynnissä olevien väitöskirjojen valmistuttua.