1) Alueella on asemakaava, joka on ollut voimassa vähintään vuoden ennen ka len te ri vuo den alkua.



Samankaltaiset tiedostot
Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle.

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 VALTUUSTO SISÄLLYSLUETTELO

Tekninen toimiala sai tietoonsa kaupunginvaltuuston asiaa koskevan pääätöksen vasta noin kolme viikkoa vuoden vaihteen jälkeen.

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

toimitetaan hallintosihteerin työhuoneessa, perjantaina 27. lokakuuta 2017 kello

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Vuoden 2015 veroprosentit

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Vuoden 2018 veroprosentit

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Rakentamattomien rakennuspaikkojen ilmoittaminen

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto VUODEN 2017 KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN VAHVISTAMINEN

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle Pihtiputaan kunta

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle /211/2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2019

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Verotulojen kehityksen en na koin ti

HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta

Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2019 Viitasaaren kaupunki

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTISTA JA KIINTEISTÖVEROPROSENTEISTA PÄÄTTÄMINEN

Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

TULO - JA KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015

Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen v Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015

Lapuan kaupunki Esityslista 21/ (10) Kaupunginhallitus. Aika klo 15:30. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2009 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 VALTUUSTO SISÄLLYSLUETTELO

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete n:o 5093/16, Dnro 01520/16/2204

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Kaupunginhallitus Vuoden 2017 veroprosenttien määrääminen 202/ /2016 KHAL

Vuoden 2016 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

HE 158/2014 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

KIINTEISTÖ OY ORIVEDEN KENKÄTALON SELVITYSMENETTELY / KUNTARAHOITUS OYJ:N LAINAN SIIRTO ORIVEDEN KAUPUNGIN VASTATTAVAKSI

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle Veroinfo isännöitsijöille Kari Pilhjerta, Verohallinto

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunki maksaa välirahana satakymmenentuhatta ( ) euroa.

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Tilusvaihto Orimattilan kaupungin ja Petri Greijulan välillä

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 20/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginhallitus Vuoden 2018 veroprosenttien määrääminen 284/ /2017 KHAL

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Talouden tasapainotusohjelma ja veroprosentit /02.02.

Kylmälahdenrannan asemakaava-alueen tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Verotulojen kehityksen en na koin ti

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1: /52.

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 236 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 67 20.10.2014 KIINTEISTÖVEROPROSENTIN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015 Kaupunginhallitus 06.10.2014 236 Kiinteistöverolaissa (654/92) säädetään kiinteistön sijaintikunnalle menevästä kiinteistöverosta. Kiinteistövero on kiinteistöveroprosentin mukainen osuus kiinteistön verotusarvosta. Verovelvollinen on se, joka omistaa kiinteistön kalenterivuoden alussa. Kiinteistövero suoritetaan kiinteistön sijaintikunnalle kiinteistön verotusarvon perusteella. Kaikki kiinteistöt eivät ole veronalaisia, vaan lain 3 ja 4 :is sä on lueteltu osittain tai kokonaan kiinteistöverosta vapaat kiinteistöt, joi ta ovat mm. metsät ja maatalousmaat, yleiset vedet, torit, kadut ja yleiset tiet. Myös kunnan omalla alueellaan omistama kiinteistö on vapaa kiinteistöverosta. Kunnan omistamat yhtiöt ovat verovelvollisia omistamistaan kiinteis töis tä. Kiinteistöllä tarkoitetaan kiinteistöverolaissa tonttia, tilaa ja muuta Suomessa olevaa itsenäistä maanomistuksen yksikköä, joka on merkitty tai olisi mer kit tä vä kiinteistönä maarekisteriin, tonttikirjaan tai kiinteistörekisteriin. Lain säännöksiä sovelletaan myös vuokramaalla olevaan rakennukseen ja erot ta mat to maan määräalaan. Verovelvollinen on omistaja ja omistajan veroinen haltija. Kiinteistönomistaja on verovelvollinen vuokramaasta ja vuok ra lai nen on verovelvollinen vuokramaalla omistamastaan rakennuksesta. Kiinteistöverolain 11 :n mukaan valtuusto päättää kunnassa sovellettavat kiin teis tö ve ro pro sen tit säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen. Kiinteistövero on kiinteistön arvoon perusteella suoritettava vero, jonka kiinteistön kotikunta saa kokonaisuudessaan. Valtuusto voi määrätä erikseen rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin. Vero määrätään korkeamman veroprosentin mukaan, jos kaikki jäljempänä kohdissa 1-6 mainitut edellytykset täyttyvät. 1) Alueella on asemakaava, joka on ollut voimassa vähintään vuoden ennen ka len te ri vuo den alkua. 2) Asemakaavan mukaan rakennuspaikan rakennusoikeudesta yli puolet on kaa voi tet tu asuntotarkoitukseen. 3) Rakennuspaikalla ei ole käytössä olevaa asuinrakennusta eikä sille ole ryh dyt ty rakentamaan sellaista ennen kalenterivuoden alkua. 4) Rakennuspaikalla on tietty kunnallisteknillinen valmius

Rakennuspaikalle täytyy olla käyttökelpoinen pääsytie tai mahdollisuus sellaisen järjestämiseen. Lisäksi edellytetään, että rakennuspaikka on liitettävissä yleiseen vesijohtoon ja viemäriin. 5) Rakennuspaikka ei ole rakennuskiellossa. 6) Omistuksen yhtenäisyys. Erillisen veroprosentin soveltamisen edellytyksenä on, että rakennuspaikka on saman omistajan omistuksessa. Rakennuspaikan katsotaan olevan saman omis ta jan omistuksessa silloin, kun puolisot yhdessä omistavat rakennuspaikan tai rakennuspaikka on muutoin määräosaisessa yhteisomistuksessa. Eril li sen rakentamattoman rakennuspaikan veron tarkoituksena on tehostaa taa ja ma-alu eel la olevien tonttien asumiskäyttöä. Orivedellä rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero määrättiin ensimmäisen kerran verovuodelle 2008. Verohallinnon ennakkotietojen mukaan rakentamattomista rakennuspaikoista maksuunpantu kiinteistövero on noin 7 000 euroa. Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöverolla py ritään siihen, että ase maakaavoitettujen yksityisten omistuksessa olevien tonttien rakentumista vauhditetaan, sillä viime vuosina rakentuminen on ollut hi das ta. Yksityisten omistamien tonttien saaminen rakentamisen piiriin vähentää painet ta maanhankintaan ja kunnallistekniikan rakentamiseen. Tämä on tärkeää, sillä kaupungin investointitaso on jo muutoinkin talouden kestokyvyn kan nal ta korkealla tasolla. Taloudellista kannalta asia on merkittävä, sillä kun nal lis tek nii kan (katu, vesi- ja viemäri) rakentamiskustannukset tonttia koh den viime vuosien toteuman perusteella ovat n. 7.500-15.000 euroa/tontti. Kiinteistöverolain 13a :n mukaan kunnanvaltuusto voi määrätä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentin, koskee sekä rakennusta että maapohjaa, poikkeavaksi kunnan yleisestä kiinteistöverosta. Veroprosenttia sovelletaan, jos kiinteistöllä sijaitseva rakennus on pääasiallisesti yleisessä tai yleis hyö dyl li ses sä käytössä. Käyttötarkoituksen määrittelee verottaja. Veroprosentiksi voidaan määrätä myös 0,00 %. Verovuodelle 2008 määrättiin en sim mäi sen kerran yleishyödyllisten yhteisöjen veroprosentiksi 0,00. Sellaisten yhteisöjen, jotka ovat saaneet kiinteistöveroavustusta, mutta jotka jat kos sa eivät täytä lain yleishyödyllisen yhteisön määritelmää ja jäävät verohuojennuksen ulkopuolelle, osalta asia käsitellään jatkossa erikseen harkinnanvaraisena avustusasiana. Kiinteistöverolain mukaiset vaihteluvälit ovat: - yleinen kiinteistövero 0,80-1,55 % (aiemmin 0,60-1,35 % ) - vakituinen asunto 0,37-0,80 % (aiemmin 0,32-0,75 %)

- muu asuinrakennus 0,60- enintään va kit.as.rak.+0,6 %, max 1,35 % - rakentamaton rakennuspaikka 1,00-3,00 %. Valtioneuvoston budjettiriihessä tekemän päätöksen mukaan kiin teis tö ve rojen muutoksen tuotto leikataan pois kunnilta valtionosuusjärjestelmän kaut ta silloin, kun - kiinteistöveroprosentit ovat alle uuden alarajan, tullaan perimään valtiolle van han veroprosentin ja uuden alarajan välinen tuotto sekä - kiinteistöveroprosentit ovat ylärajoilla, ohjataan valtiolle vanhan ylärajan ja uuden ylärajan välinen tuotto. Koko maan painotetut keskimääräiset kiinteistöveroprosentit vuosina 2013-2014 ovat: 2013 2014 - yleinen kiinteistövero 0,92 0,94 - vakituinen asunto 0,41 0,43 - muu asuinrakennus 1,03 1,05 Oriveden kiinteistöveron tuotto on vajaa 2,2 milj. euroa vuoden 2013 ve rotus ar voil la ja vuoden 2015 veroperusteilla. Ehdotuksen mukaisilla ve ro perus teil la laskettuna vuonna 2015 kiinteistöveron tuotto nousee noin 2,6 milj. eu roon. Ehdotus kiinteistöveroprosenttien korottamisesta perustuu kaupungin ta louden tasapainottamisohjelmaan, jossa oli linjattu tulopohjan vah vis ta mis keinoi na myös kiinteistöverojen korottaminen. (Valmistelu: talousjohtaja ML) Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupun ginvaltuusto määrää Oriveden kaupungin kiinteistöveroprosentit vuodelle 2015 seuraavasti (vuosi 2014): - yleinen kiinteistövero 1,00 % (0,90 %) - vakituinen asunto 0,55 % (0,45 %) - muu asuinrakennus 1,15 % (1,05 %) - rakentamaton rakennuspaikka 3,00 % (2,60 %) Korotuksen perusteluna todetaan kaupungin talouden heikot näkymät, jotka ai heu tu vat valtionosuus leikkauksista ja -muutoksesta sekä väes tö ra ken tees ta johtuvasta palvelutarpeen kasvusta erityi sesti vanhuspalveluissa ja eri koissai raan hoi dos sa sekä mittava talouden tasapainottamisen tarve, mistä johtuen tu lo poh jan vah vis tamiseen on tarvetta. Lisäksi kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että edellä tarkoitettua koro-

tettua veroprosenttia ei kuitenkaan sovelleta sellaiseen rakentamattomaan ra ken nus paik kaan, joka rajoittuu saman omistajan omistamaan rakennuspaikkaan, jolla sijaitsee omistajan omassa vakituisessa asuinkäytössä oleva asuin ra ken nus. Jos omistajalla on useita tällaisia rakentamattomia rakennuspaikkoja, korotettu vero jätetään soveltamatta niistä pinta-alaltaan pienimpään. Kaupunginjohtajan kokouksessa tekemä muutettu päätösehdotus: Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto määrää Oriveden kaupungin kiinteistöveroprosentit vuodelle 2015 seuraavasti (vuosi 2014): - yleinen kiinteistövero 1,10 % (0,90 %) - vakituinen asunto 0,65 % (0,45 %) - muu asuinrakennus 1,25 % (1,05 %) - rakentamaton rakennuspaikka 3,00 % (2,60 %) Korotuksen perusteluna todetaan kaupungin talouden heikot näkymät, jotka ai heu tu vat valtionosuusleikkauksista ja -muutoksesta sekä väes tö ra ken tees ta johtuvasta palvelutarpeen kasvusta erityisesti vanhuspalveluissa ja eri koissai raan hoi dos sa sekä mittava talouden tasapainottamisen tarve, mistä johtuen tulopohjan vahvistamiseen on tarvetta. Lisäksi kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että edellä tarkoitettua korotettua veroprosenttia ei kuitenkaan sovelleta sellaiseen rakentamattomaan ra ken nus paik kaan, joka rajoittuu saman omistajan omistamaan rakennuspaikkaan, jolla sijaitsee omistajan omassa vakituisessa asuinkäytössä oleva asuin ra ken nus. Jos omistajalla on useita tällaisia rakentamattomia rakennuspaikkoja, korotettu vero jätetään soveltamatta niistä pinta-alaltaan pienimpään. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Merkittiin, että talousjohtaja Marjatta Lilja oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana. - - - - - - - - - - - - - - Kaupunginvaltuusto 67 Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Merkittiin, että keskustelun kuluessa valtuutettu Heikki Lähteenmäki teki kau pun gin hal li tuk sen päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, että va ki tuisen asunnon kiinteistöveroprosentiksi vuodelle 2015 määrätään 0,55 %. Ehdo tus ta ei kukaan kannattanut. Merkittiin, että talousjohtaja Marjatta Lilja oli asiantuntijana paikalla asian

kä sit te lyn aikana. - - - - - - - - - - - - - - - - -