MINÄ OON NOUSSUT JALOILLENI, NIINKUIN SITÄ SANOTAAN Haastattelututkimus tukiasunnoissa asuvien parissa Sanna Pesonen Opinnäytetyö, syksy 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu Helsingin yksikkö Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
TIIVISTELMÄ Sanna Pesonen. Minä oon noussut jaloilleni, niinkuin sitä sanotaan. Haastattelututkimus tukiasunnoissa asuvien parissa. Helsinki, syksy 2006, 50 s., 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK) Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää tuki- jatkotukiasuntojen asukkaiden kokemuksia asumisesta Sininauhasäätiön asumisyksiköissä, sekä kokonaisvaltaisen isännöitsijän antamasta tuesta. Tutkimuksen kohderyhminä ovat Sininauhasäätiön Helsingin tukiasuntojen ja Vantaan jatkotukiasuntojen asukkaat. Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Aineistonkeruu toteutui teemahaastatteluin (7 Kpl.). Haastattelut tehtiin maalis- ja kesäkuussa 2006. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että tuki- ja jatkotukiasunnoissa asuville pelkästään jo tieto kokonaisvaltaisen isännöitsijän olemassaolosta loi turvallisuuden tunnetta. Merkittävimpänä sosiaalisen tuen muotona he kokivat aineellisen tuen. Kokonaisvaltaisen isännöitsijän säännöllisille palveluille ei haastateltavien mielestä ollut tarvetta. Tutkimustuloksista voi päätellä, että kokonaisvaltaisella isännöitsijällä on merkityksellinen rooli asumisen onnistumisessa. Myös ympäristöllä on merkitystä asumisen onnistumiseen. Asiasanat: asunnottomuus, sosiaalinen tuki, tukiasuminen, kvalitatiivinen tutkimus
ABSTRACT Sanna Pesonen. I am Standing on my Feet. Interview Study with the Residents in Rehabilitative Accommodation. Helsinki, Autumn 2006, 50 p., 3 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Helsinki Unit, Degree Programme in Social Services. The aim of this study was to clarify the experiences of the residents in rehabilitative accommodation living in The Blue Ribbon residences and their experiences about the social support from their house managers. The Finnish Blue Ribbon Foundation arranges accommodation and support for the homeless. The target group was the Helsinki Blue Ribbon s and Vantaa s rehabilitative accommodation residents. A qualitative research method was used in the study. The data were provided by seven theme interviews. They took place in March and June 2006. The results showed that in rehabilitative supported residential accommodation, the residents` had a safe feeling knowing that the house managers were there. The most significant social support was experienced in the form of material support. In the interviewees opinion there was no need for the regular services provided by the house managers. According to the findings of this study, the house managers have a significant role in successful rehabilitative accommodation. Another significant fact for successful accommodation is the surroundings, which provide a safe and content feeling to the residents. Key words: Homelessness, social support, rehabilitative accommodation, qualitative method
SISÄLLYS 1 JOHDANTO...5 2 ASUNNOTTOMUUS, SEN MUODOT JA LAAJUUS...6 3 ASUNNOTTOMUUDEN SYYT...8 4 ASUNNOTTOMUUDEN VÄHENTÄMINEN...11 4.1 Asunnottomuuden ennaltaehkäisy, sosiaalinen isännöinti ja asumisneuvonta...13 4.2 Tukiasuminen...15 5 SOSIAALINEN TUKI JA PYSYVÄN ASUMISEN TUKEMINEN...19 6 SININAUHASÄÄTIÖN ASUMISPALVELUTOIMINTA...21 6.1 Lähtökohdat...21 6.2 Asumispalvelut...23 7 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT...25 8 TUTKIMUKSEN METODOLOGISET LÄHTÖKOHDAT...26 9 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS...29 10 TUTKIMUSTULOKSET...30 10.1 Taustatiedot...30 10.2 Kokonaisvaltaisen isännöitsijän tuki...31 10.3 Asuminen...34 10.4 Elämäntilanne...37 11 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA...40 LÄHTEET...45 LIITTEET...47 Liite 1: Kirje tutkimuksen tarkoituksesta...47 Liite 2: Suostumus haastatteluun...48 Liite 3: Teemahaastattelurunko...49
1 JOHDANTO Kiinnostukseni asunnottomuuden problematiikkaan heräsi suorittaessani Mielenterveys ja päihteet -opintokokonaisuuden työharjoitteluni keväällä 2005 asunnottomien naisten tukipiste Sallissa. Idean opinnäytetyöhöni syntyi, kun Sininauhasäätiön Oikeus omaan oveen -projektin projektivastaava vieraili Diakissa luennoimassa projektista ja siihen liittyvästä sosiaalisesta isännöinnin mallista. Erityisesti sosiaaliseen isännöintiin liittyvät asiat jäivät kiinnostamaan minua. On todettu, että asunnottomuutta ei ratkaista pelkästään vuokra-asuntoja lisäämällä, vaan on panostettava myös asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn. Hallituksen asuntopoliittisen strategian mukaan asunnottomille on vuokra-asuntojen sekä tukiasuntojen lisäksi järjestettävä muita avohuollon tukipalveluja. Ympäristöministeriön selvityksessä kävi ilmi, että palvelut usein lakkaavat kun asunnoton siirryy tuetusta asumisesta itsenäiseen. Pääministeri Matti Vanhasen hallitusohjelman mukaisesti asunnottomuutta on pyritty vähentämään muun muassa toimeenpanemalla Valtion sekä pääkaupunkiseudun kuntien välinen asunnottomuuden vähentämisen toimenpideohjelma 2002 2005. (Ympäristöministeriö) Ohjelman tavoitteena on hankkia ja rakentaa normaaleja vuokra-asuntoja ja sosiaalihuollon tuki- ja palveluasuntoja sekä yksinasuville että perheellisille asunnottomille ja turvata asumisen edellyttämät tukipalvelut. (Pitkänen & Kaakinen 2004, 15.) Sininauhasäätiö toteuttaa omalta osaltaan asunnottomuuden vähentämisohjelmaa. Sininauhasäätiön keskeisin tavoite on olla mukana poistamassa asunnottomuutta niiltä henkilöiltä, joilta itsenäinen asuminen ilman tukea ei onnistu. Vuoden 2006 aikana Sininauhasäätiön on tarkoitus hankkia 10 uutta jatkotukiasuntoa. Tavoitteena on myös vakinaistaa jo olemassa olevia toimintoja kuten
6 kokonaisvaltaisen isännöitsijän toimintaa, sekä vastata uusiin yksilöllisiin tarpeisiin kokonaisvaltaisen isännöitsijän työpanoksella. Opinnäytetyöni tarkoituksena on kuvata kuinka, asukkaat kokevat asumisen Sininauhasäätiön tuki- ja jatkotukiasunnoissa, sekä mikä merkitys kokonaisvaltaisen isännöijän tuella on heille. Kokonaisvaltaisen isännööitsijän rooli poikkeaa sosiaalisesta isännöitsijästä siinä, että konaisvaltainen isännöitsijä on samalla vuokranantaja. Sosiaalisen isännöitsijän palvelut vuokranantaja ostaa ulkopuoliselta toimijalta. Kokonaisvaltaisella isännöitsijällä on enemmän keinoja esimerkiksi vuokranmaksusuunnitelmien tekemiseen. Opinnäytetyössäni haastattelen yhteensä seitsemää Vantaan jatkotukiasuntojen sekä Helsingin tukiasuntojen asukasta. Uskon, että opinnäytetyön tutkimustulokset ovat hyödyksi Sininauhasäätiölle toimintaa kehitettäessä. Opinnäytetyön kehittämisideoiden on tarkoitus hyödyntää Sininauhasäätiötä, sekä tällä hetkellä tukiasunnoissa asuvia että tulevia asukkaita. Sininauhasäätiö tuottaa Vantaalla tuetussa asumisyksikössään vantaalaisille asunnottomille suunnattua tuettua asumista, josta on mahdollisuus siirtyä itsenäisempään asumismuotoon, jatkotukiasuntoihin. Erityisesti siirtymävaiheen onnistumisesta kaivataan tietoa, työssäni kuitenkin vain sivuan tätä aihetta. (Sininauhasäätiö 2005). 2 ASUNNOTTOMUUS, SEN MUODOT JA LAAJUUS Suomalaisessa asunnottomuuskeskustelussa käytetään lähes yksinomaan käsitettä asunnottomuus ja vain harvoin kodittomuuden käsitettä. Granfelt määrittelee tutkimuksessaan erikseen asunnottomuuden ja kodittomuuden. Asunnottomuuden määrittelyssä on otettu lähtökohdaksi se paikka, jossa asunnoton oleilee. Asunto on fyysinen paikka, joka voidaan omistaa, rakentaa, vuokrata tai
7 kalustaa. Kodittomuus taas ymmärretään yleensä asunnottomuutta laajemmaksi, subjektiiviseen hyvinvointiin liittyväksi ilmiöksi, jossa painottuu kokemuksellisuus. Koti on paikka, joka perustetaan ja luodaan. Kodittomuuden vähentäminen on laajempi käsite, sillä se edellyttää myös tukitoimia, jotka koskevat ympäristöä ja ihmissuhteita. (Granfelt 1998, 46 48.) Asunnottomuutta voidaan myös tarkastella absoluuttisena ja suhteellisena. Absoluuttinen asunnottomuus käsittää silloin kadulla, metsissä ja yömajoissa asustelun. Se on näkyvä sosiaalinen ongelma, joka liittyy äärimmäiseen köyhyyteen. Suhteellinen asunnottomuus puolestaan ei ole niin konkreettista ja silminnähtävää kuin absoluuttinen asunnottomuus. Suhteellisesti asunnottomina pidetään esimerkiksi erilaisissa asuntoloissa, hoitokodeissa ja tuttavien luona asuvia. (Granfelt 1998, 54 55.) Valtion asuntorahasto kokoaa vuosittain kunnilta asuntomarkkinatietoja sekä tietoja kuntien asunnottomuustilanteesta. Kuntien asunnottomuuslukuun sisältyy sosiaalitoimen tai asunnottomien palvelujen piirissä olevat henkilöt, jotka ovat ilman vakinaista asuntoa. (Ryöti 2005, 9.) Valtion asuntorahaston tilastoissa yksinelävät asunnottomat määritellään sen mukaan, missä he majailevat. Asunnottomiksi luetaan ulkona ja tilapäissuojissa majailevat, asunnon puutteen vuoksi yömajoissa asuvat sekä erilaisissa laitoksissa, hoito- ja huoltokodeissa asunnon puutteen vuoksi olevat. Asunnottomiksi luetaan myös vapautuneet vangit, joilla ei ole asuntoa sekä tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona asunnon puutteen vuoksi majailevat. Nuoria, jotka asuvat vanhempiensa luona, ei lasketa tähän ryhmään. Asunnottomiksi perheiksi luetaan ne perheet, jotka asuvat erillään tai tilapäismajoituksissa asunnon puutteen vuoksi. (Ympäristöministeriö 2001, 8.) Granfelt on tutkinut erityisesti naisten asunnottomuutta. Tutkimuksen lähtökohtana olivat yksittäisten naisten kokemukset marginalisaatiosta ja kodittomuudesta. Tutkimuksessa tarkastellaan yksilön oikeutta elää erilaisen ihmisen elämää, sekä mahdollisuudesta saada tukea siihen. Granfelt osoittaa tutkimuksellaan että miesten ja naisten asunnottomuus poikkeaa toisistaan sekä määrällisesti
8 että laadullisesti. Naisten asunnottomuus on miehiä monimuotoisempaa. Se ei ole tyypillistä kadulla tai yömajoissa asustelua. Naisten asunnottomuuden erityispiirre on sen näkymättömyys. Naiset majailevat sukulaisten, ystävien ja miestuttavien luona. Tämän vuoksi naiset eivät läheskään aina näy kunnallisissa asunnottomuustilastoissa. (Granfelt 1998, 7, 74, 177.) Ympäristöministeriön mukaan asunnottomia on Suomessa tällä hetkellä noin 8000. Heistä pääkaupunkiseudulla on arviolta 4 400. Pääosa asunnottomista on yksineläviä. 15.11.2004 pääkaupunkiseudun asunnottomista 197 asui ulkona tai ensisuojassa, asuntoloissa asui 1073 henkilöa sekä hoitokotityyppisissä tai kuntouttavassa asumispalveluyksikössä 425 henkilöä. Vapautuvia vankeja joilla ei ollut asuntoa oli tuolloin pääkaupunkiseudulla 48, sukulaisten ja tuttavien luona majailevia oli 2442. (Ryöti 2005, 7, 10.) 3 ASUNNOTTOMUUDEN SYYT Asunnottomuuden luonne on muuttunut. Ennen tyypillinen asunnoton oli keskiikäinen, alkoholisoitunut, muovikassien kanssa kulkeva mies. Nykyään asunnottomuuteen liittyy moniongelmaisuutta, kuten huume- ja mielenterveysongelmia, joihin liittyy HIV tai muita tauteja. (Heikkilä & Kautto 2002, 373.) Asunnottomuustutkimuksissa käsitellään usein päihdeongelman ja asunnottomuuden yhteen kietoutumista. Mitä enemmän ihmisellä on taloudellisia vaikeuksia, sitä todennäköisemmin alkoholiongelmat työntävät häntä asunnottomuuteen. Päihdeongelma pahentaa muita ongelmia ja altistaa haavoittuvuudelle. Päihteiden käyttö voi olla yksi keino selviytyä päivästä toiseen kylmästä, masennuksesta, eristyneisyyden tunteesta ja tuskasta. Päihteiden käyttö voi olla myös keino lisätä sosiaalisuuden tunnetta asunnottomien keskuudessa. Päihteidenkäyttö on riippuvuutta sekä selviytymiskeino. Päihteet voivat mahdollistaa pakenemisen mahdottomalta tuntuvasta tilanteesta sekä ovat keino turruttaa
9 omia vaikeita tunteita. Päihteitä käyttämällä yritetään selviytyä, suojautua joltakin vielä pahemmalta kuin nykytilanteelta. (Granfelt 1998, 71 72, 144.) Uusi asunnottomuus on vastakohta perinteiselle asunnottomuudelle. Uudet asunnottomat muodostuvat sen mukaan, mihin väestöryhmiin köyhyys milloinkin kovimmin kohdistuu. Uutta asunnottomuutta edustavat tyypillisemmin naiset, nuoret, psyykkisesti sairaat, narkomaanit ja asunnottomat perheet. Pelkkä asunnon tarjoaminen ei ole riittävä ratkaisu moniongelmaisille. Tämä on synnyttänyt tarpeen perustaa yksiköitä, jotka ovat erikoistuneet johonkin erityiskysymykseen, kuten päihde- tai mielenterveysongelmiin. (Granfelt 1998, 51 56.) Naisten ja miesten asunnottomuuden syyt ovat erilasia. Tämä johtuu heidän erilaisesta yhteiskunnallisesta asemastaan. Naisilla on usein paremmat edellytykset vastustaa asunnottomuuskierteeseen ajautumista, mikä liittyy huolenpitovelvoitteisiin sekä haluun sitoutua intiimeihin lähisuhteisiin. Naiset ovat sosiaalistuneet miehiä paremmin avun tarjoamiseen ja pyytämiseen. Naiset joutuvat myös miehiä enemmän selittelemään asunnottomuuttaan. Heitä ei useinkaan tarkastella ensisijaisesti asunnottomina vaan perheettöminä, kodin puuttumisen näkökulmasta. Usein naiset itsekin selittävät asunnottomuuttaan ihmissuhteiden katkeamisella. (Granfelt 1998, 74 75.) Helsingin kaupungin tietokeskus on julkaissut Erkki Korhosen tutkimuksen Helsingin ja pääkaupunkiseudun asunnottomuudesta. Korhosen mukaan asunnottomuuden taustalla ovat tavallisesti asuntopula, köyhyys ja syrjäytyminen. (Korhonen 2002, 9 12.) Shulmanin mukaan halpojen vuokra-asuntojen puute, sekä asuntojen puute ylipäänsä johtavat asunnottomuuteen. Köyhyys, syrjäytyminen ja työttömyys linkittyvät usein mielenterveys- ja päihdeongelmiin ja tuottavat asunnottomuutta. Pelkkä asunnon saanti monen kohdalla ei riitä. Asuttamisen onnistuminen edellyttää usein muuta tukea ja kuntoutusta. (Korhonen 2002, 5.) Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimus osoitti että, asunnottomuus oli monella haastatellulla seurausta pitkään jatkuneesta päihteiden käytöstä. Päih-
10 teiden runsaan käytön vuoksi menetetään työpaikka, vuokrat jäävät maksamatta ja asunto menee alta. Asunnottomaksi joutuminen puolestaan lisää päihteiden käyttöä. Kun henkilö ajautuu vaikeaan päihdekierteeseen, on päihteistä ja asunnottomuudesta vaikea päästä irti. Haasteltavat olivat sitä mieltä, että ensisijaista oli päästä eroon päihteistä ja saada oma elämä hallintaan, vasta tämän jälkeen kannatti yrittää itsenäistä asumista. Mikäli päihteiden käyttö jatkuu saadussa asunnossa, on uhkana asunnon menettäminen maksamattomien vuokrien ja häiritsevän elämäntyylin johdosta. (Korhonen 2002, 78.) Päihteet ja mielenterveysongelmat kietoutuvat usein yhteen. Kuitenkin mielenterveysongelmat jäävät yleensä diagnosoimatta rankasti päihteitä käyttäviltä. Jos päihteitä käyttävän mielenterveysongelmaisen asumisen järjestäminen ja hoito jäävät sosiaalitoimen vastuulle, kuntoutumismahdollisuudet ovat heikommat ja hoitoresursseja on vähemmän kuin terveystoimen puolella. (Korhonen 2002, 79.) Helsingin kaupungin erityissosiaalitoimiston vuonna 2002 tekemässä selvityksessä asunnottomille tyypillisiä ovat päihde-, mielenterveys- ja ihmissuhdeongelmat. Etenkin nuorilla on huumeiden käyttö yleistynyt. Osalta asiakkaista puuttui diagnoosi ja sairauden tunne, toisilla lääkityksen puuttuminen tai sen laiminlyöminen aiheutti ongelmia. Psyykkisten ongelmien lisäksi asiakkailla on fyysisiä ongelmia johtuen muun muassa päihteiden käytöstä. Asiakkailta puuttuu yleensä myös arkielämän taitoja. Heillä voi olla oppimishäiriöitä, puutteellinen luku- tai kirjoitustaito, heikkolahjaisuutta, yleistä kykenemättömyyttä sekä koulutuksen ja työkokemuksen puute. Asunnottomat ovat monenlaisten palvelujen tarpeessa, mutta he ovat usein kykenemättömiä selvittämään asioitaan itsenäisesti. Kynnys palvelujen piiriin hakeutumiselle voi olla suuri. Joillakin saattaa olla porttikiellot useisiin tai jopa kaikkiin asumispalveluihin heidän häiritsevän tai väkivaltaisen käyttäytymisen ja valkaanutumisensa vuoksi. (Pitkänen & Kaakinen 2004, 71 72.) Salovaara-Karstu ja Muttilainen ovat tutkineet asuntohäätöjä. Tutkimuksessaan he tarkastelevat asiaa sekä häädön saaneiden että vuokranantajien näkökulmista. Asunnottomuuden kierre saattaa alkaa joissakin tapauksissa häädöstä.
11 Kerran asunnostaan häädetyn on vaikea saada uutta vuokra-asuntoa. Suurimmalla osalla tutkittavista häätö johtui maksamattomista vuokraveloista. Osassa tapauksia henkilöillä ei ollut lainkaan vuokravelkoja, vaan niissä häätötoimenpiteet oli käynnistetty muiden syiden takia, kuten esimerkiksi häiritsevän käytöksen seurauksena. (Salovaara-Karstu & Mutilainen 2004, 41.) Asunnottomuus voi olla seuraus esimerkiksi henkilön päihdeongelmasta, työttömyydestä, taloudellisista vaikeuksista, vankilaan joutumisesta ja näitä seuranneesta asunnon menettämisestä. Asunnottomuus voi alkaa myös häädöstä, jonka syynä on asukkaan ongelmien kasaantuminen. Asunnottomuutta aiheuttaa myös se, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ei ole riittävästi tarjolla hakijoiden tarpeita ja vuokranmaksakykyä vastaavia asuntoja. (Salovaara-Karstu & Muttilainen 2004, 9 10.) Sosiaali- ja terveysministeriö teki kartoituksen alkoholikorvikkeiden käytöstä Suomessa vuonna 2002. Tutkimuksen mukaan korvikkeiden käyttäjien elämäntilanne on kaikilla hyvin samanlainen. Korvikkeita käyttävät yleensä keski-ikäiset miehet, jotka hyvin alkeellisesti asuvia tai asunnottomia sekä ovat olleet työkyvyttömiä pitkän aikaa. Viimeinen side yhteiskuntaan heillä oli ollut avo- tai avioliitto, tämän katkettua lopullinen syrjäytyminen oli alkanut, ja sen mukana korvikkeiden käyttö. Tutkimuksessa haastatelluilla korvikkeiden käyttäjillä oli vuosikymmenien mittainen päihdehistoria takanaan. Haastateltavien mukaan syy korvikkeiden käyttöön oli raha, kun mitään muuta ei ollut enää saatavilla, haettiin huoltoasemalta pullo. Myös asunnottomuus oli haastateltujen mukaan syy korvikkeiden käyttöön. (Malinen 2003, 42.) 4 ASUNNOTTOMUUDEN VÄHENTÄMINEN Ryöti korostaa, että asunnottomuuden pysyvä vähentäminen edellyttää korjaavien ja ennaltaehkäisevien asumisen tukimuotojen lisäämistä sekä niiden sisäl-
12 lön kehittämistä. Eniten kehittämistarpeita on palveluasumisen tasoisissa asumismuodoissa sekä itsenäiseen asumiseen tukemisessa, jota varten ei nykyisin ole riittävästi toimijoita eikä resursseja. (Ryöti 2005, 27 28.) Hallituksen 2000 hyväksymässä Asuntopoliittisessa strategiassa todetaan, että laaditaan toimenpideohjelma asunnottomuuden vähentämiseksi. Ohjelman tavoitteena on, että vuosien 2001 2004 aikana asunnottomuuden vähentämiseksi osoitetaan lisää asuntoja noin 1000 vuodessa, eli yhteensä 4000 asuntoa. Toimenpideohjelman tarkoituksena on yhteistyössä eri tahojen kanssa vuosina 2002 2005 rakentaa ja hankkia uusia asuntoja asunnottomille sekä turvata asumisen edellyttämät tukipalvelut. Ajatuksena on, että osa asunnottomista tarvitsee normaalin vuokra-asunnon, pääosin itsenäiseen asumiseen kykenevät tarvitsevat tukiasunnon lisäksi avohuollon tukipalveluja ja osa tarvitsee päivittäistä tukea asumiseensa. (Ympäristöministeriö 2002, 1 2.) Hallitus, kunnat ja muut toimijat ovat yhdessä toteuttaneet Asunnottomuuden vähentämisohjelmaa vuodesta 2001 lähtien. Vähentämisohjelmassa on monenlaisia toimenpiteitä, joilla edistetään asuntojen ja mahdollisen tuen tarjontaa asunnottomille sekä ehkäistään asunnottomaksi joutumista. Asunnottomuuden moniongelmaisuus on kasvanut, tämän vuoksi usein ei pelkkä asunnon saaminen riitä, vaan tarvitaan tukea asumiseen ja elämänhallintaan. Näiden järjestämiseksi asunto- ja sosiaalitoimen hyvä yhteistyö on tärkeää, samoin kuin kuntien, järjestöjen ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyö, jotka osallistuvat tukiasumisen ja palvelujen tuottamiseen. (Ryöti 2005, 3.) Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajat sopivat yhdessä valtion kanssa helmikuussa 2002 Pääkaupunkiseudun asunnottomuuden vähentämisohjelmasta vuosille 2002 2005. Ohjelman tavoitteeksi asetettiin 4000 uuden asunnon järjestäminen yksinasuville ja perheellisille asunnottomille turveten asumisen edellyttämät tukipalvelut. Ohjelman toteutusta koordinoimaan asetettiin työryhmä. Ohjelmakaudella Helsingin, Vantaan ja Espoon yksinäisten asunnottomien määrä on vähentynyt runsaalla neljänneksellä eli noin 1600 hengellä. Ohjelman hankkeisiin kuuluu asunnottomille varattavia tavallisia vuokra-asuntoja, erityyp-
13 pisiä tuetun asumisen hankkeita sekä palveluasumisyksiköitä ja tilapäisen asumisen yksiköitä. (Ryöti 2005, 3 7.) Pääkaupunkiseudun asunnottomuuden vähentäisohjelman työryhmän mukaan pääkaupunkiseudun asunnottomista selviytyisi noin 31 % suoraan normaalissa vuokra-asunnossa. Noin 26 % pääkaupunkiseudun asunnottomista tarvitsisi tukiasumistasoisen asumisyksikön tai sosiaalityön keinoin toteutettavaa tukea selvitäkseen omassa asunnossa. Itsenäisen tai tukiasumisen ulkopuolelle jää noin 43 % pääkaupunkiseudun yksinäisistä asunnottomista. (Ryöti 2005, 11.) Työryhmän johtopäätökset olivat että vuokra-asuntojen tuotanto ei ratkaise asunnottomuuden ongelmaa, koska vain osa asunnottomista on asutettavissa normaaleihin vuokra-asuntoihin. Suuri osa asunnottomista tarvitsee asumisen onnistumiseksi sosiaalityön keinoin toteutettavaa asumisen tukea. Mikäli tukea ei ole tarjolla silloin kun sitä tarvitaan, itsenäinen asuminen ei onnistu ja seuraukset kantaa koko asuinympäristö. Kynnyskysymykseksi muodostuu kaupunkien ja muiden toimijoiden mahdollisuudet lisätä itsenäisen asumisen tukea ja neuvontaa. Työryhmän mukaan toiminnan tulisi keskittyä vastedes vaikeimmin asutettavien asunnottomien asumispalveluiden kehittämiseen sekä itsenäisen asumisen tuen ja neuvonnan kehittämiseen. (Ryöti 2005, 30 31.) 4.1 Asunnottomuuden ennaltaehkäisy, sosiaalinen isännöinti ja asumisneuvonta Ympäristöministeriön mukaan asunnottomuuden pysyvä vähentäminen edellyttää sekä korjaavien että ennalta ehkäisevien asumisen tukimuotojen lisäämistä ja sisällön kehittämistä. Asunnottomuuden ennaltaehkäisevissä toimintamuodoissa pyritään tukemaan asunnottomiksi jo aiemmin joutuneita tai suurimman asunnottomuusuhan alaisina olevia kuntalaisia, jotka ovat onnistuneet vielä toistaiseksi säilyttämään asuntonsa. Asumisneuvonta, asumisohjaus sekä sosiaalinen isännöinti ovat asunnottomuutta ennaltaehkäiseviä toimintamuotoja, joiden tavoitteena on säilyttää koti varhaisella puuttumisella, estää häädöt sekä tukea asukasta verkostotyön avulla. Näillä tukitoimilla pyritään puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa vuokrarästeihin tai häiritsevään elämään, selvit-
14 tämään asumisen ongelmien syitä, opastamaan asumiskulttuuriin, toimimaan linkkinä asukaan ja viranomaisten välillä sekä parantamaan alueen asumisviihtyvyyttä aktivoimalla asukkaita. Asumisneuvonta, asumisohjaus ja sosiaalinen isännöinti voivat parhaimmillaan ennaltaehkäistä häätöjä. (Pitkänen & Kaakinen 2004,10, 32.) Itsenäisen asumisen tukemisen muodoista on saatu myönteisiä kokemuksia asumisneuvonnasta ja sosiaalisesta isännöinnistä. Siirryttäessä tukiasumisesta itsenäiseen asumiseen ongelmana on ollut tuen lakkaaminen kokonaan tukiasunnosta muuton yhteydessä tai sitten tukea on saanut vain lyhyen aikaa. Sosiaalista tukea ja konkreettista opastusta sekä asumiseensa tehokasta seurantaa tarvitsevat hyötyvät jatkuvasta, aikaan sitoutumattomasta löyhästä peruspalveluita täydentävästä asumisen tuesta. (Pitkänen & Kaakinen 2004, 52 53.) Myös asunnottomuustyöryhmän mukaan itsenäiseen asumiseensa tukea tarvitsevat usein putoavat palvelujärjestelmästä etenkin asumispalvelumuodosta toiseen siirryttäessä, tällöin tukiasumisesta itsenäiseen asumiseen siirtyvät jäävät täysin tyhjän päälle (Ryöti 2005, 57). Sosiaaliseen isännöintiin ei ole olemassa vain yhtä mallia. Perinteisesti vuokrataloissa isännöinti on kohdistunut vain kiinteistön kunnossapitoon ja talouden hoitoon, mutta isännöinti voi kohdistua myös asukkaaseen, jolloin isännöintiin kytketään sosiaalisten asioiden hoitoa. Esimerkiksi Sininauhasäätiön toiminnassa sosiaalisen isännöinnin, asumisneuvonnan ja asumisen tukemiseen käytettävissä olevat keinot riippuvat työntekijälle määritellystä toimenkuvasta ja valtuuksista. (Sininauhasäätiö 2005.) Asumisneuvonnan mallit vaihtelevat eri kaupunkien välillä. Asumisneuvonnassa asiakasmäärät ovat tyypillisesti suuria. Huolimatta samantyyppisistä työnkuvistaan asumisneuvojat eivät pysty antamaan asumiseen tiivistä psykososiaalista tukea, jollaista yleensä järjestöjen projektityöntekijät pystyvät asiakkaille antamaan. (Kaakinen & Pitkänen 2004, 38 39.) Asumisneuvonnan avulla on saatu myönteisiä kokemuksia häätöjen ehkäisemiseksi. Kontulan kiinteistöt Oy toteutti vuosina 1999 2002 asumisneuvontapro-
15 jektin, jonka tuloksena häädöt ja asumishäiriöt vähenivät noin puolella. Asumisen ongelmien ennaltaehkäisemisellä sekä nopealla puuttumisella ongelmiin voitaisiin estää häätöjä tai häätöuhkatilanteita. Yli puolella Salovaara-Karstun ja Muttilaisen kyselyyn vastanneista vuokranantajista oli käytössään asumisneuvoja tai sitä vastaava henkilö, jonka luo asukas voidaan tarvittaessa ohjata. Erään arvion mukaan vuokrarästitapauksissa suuri osa häädöistä olisi estettävissä varhaisen asumisneuvonnan avulla. Häiriökäyttäytymiseen ei asumisneuvonnan uskottu vaikuttavan. (Salovaara-Karstu & Muttilainen 2004, 83, 86 88.) 4.2 Tukiasuminen Hallituksen, kuntien ja muiden toimijoiden toteuttamaan Asunnottomuuden vähentämisohjelmaan liittyi myös asunnottomuustutkimuksen vahvistaminen. Yhtenä tutkimuksena ehdotettiin hanketta, jossa kehitettään menetelmiä asunnottomien asuttamiseen ja tuen mallien arviointiin. Ympäristöministeriöltä ilmestyi 2005 raportti, jossa on arviointi tuetun asumisen toimintamalleista. Raportin mukaan tuetun asumisen tarpeessa olevat asunnottomat asiakkaat tarvitsevat ensisijaisesti tavallisen vuokra-asunnon tai tukiasunnon, johon liittyy yhteistyössä asukaan kanssa suunniteltu tuki ja tukiverkosto. Lisäksi on tarvetta pitkäkestoiseen ja joustavasti asukkaan tarpeista lähtevään tukeen. Tuen jatkumot laitoksista tuleville tulee järjestää, tähän liittyy asumisen suunnittelu ja järjestäminen käytännössä. Tukiverkon kokoaminen ja tukisuhteen luominen tulisi aloittaa jo laitosjakson aikana. Lisäksi osana laitoksissa tapahtuvaa kuntoutusta tulisi vahvistaa asumisvalmiuksia, käymällä esimerkiksi läpi aikaisempia vaikeuksia asumisessa ja laitoksen jälkeisen elämän riskitekijöitä, jotka voivat uhata asumista. Raportin mukaan myös verkostotyössä tulee kiinnittää huomiota ylisektorialiseen, ammatillisen ja vertaistuen yhdistävään orientaatioon. (Ryöti 2005, 7,163.) Tuetusta asumisesta puhutaan silloin, kun henkilö saa asumiseensa sosiaalista tai muuta tukea. Tuettu asuminen jakautuu yksittäisiin tukiasuntoihin tai asumisyksiköihin, jolloin palveluntuottaja itse tarjoaa asunnon lisäksi tukipalveluja. Toisena toimintamallina ovat jälleenvuokrausasunnot, jolloin kunta, seurakunta
16 tai yhdistys vuokraa omille asiakkailleen asunnon sen omistajalta. Välivuokraaja voi itse tuottaa tukipalvelut tai ostaa ne toiselta palveluntuottajalta. (Ryöti 2005, 35.) Tukiasumisella tarkoitetaan itsenäistä asumista erillisissä asunnoissa tai suuremmassa kokonaisuudessa, tuki muodostuu pääosin avuhuollon tukipalveluista. Tukiasuminen voi merkitä esimerkiksi tavanomaista vuokra-asumista ja sosiaalityöntekijän käyntejä häiriöiden ilmaannuttua sekä tiiviimmillään intensiivisen kuntoutuksen tai hoidon sisältävää yhteisöasumista. Sellaisessa tukiasumisen mallissa, jossa tavalliseen vuokra-asumiseen tarjotaan erilaista tukea, asuminen on mahdollistamassa kuntoutumista, eikä edellytä tuen vastaanottamista. Sen sijaan tukiasumismallissa, jossa tukea saavat tietyt asiakasryhmät tukipalveluita varten rakennetussa tai hankitussa asunnossa tai asumisyksikössä, on asuminen itsessään rakennettu kuntouttavaksi. Palveluasumisessa tukea asumiseen tarjotaan asukkaiden tarpeista riippuen päivittäisesti ja mahdollisesti myös ympärivuorokautisesti samassa rakennuksessa, jonne asiakas on sijoittunut. (Pitkänen & Kaakinen 2004, 23.) Asunnottomien tukeminen ja asuttaminen vaatii monenlaista tukemista. Tuetun asumisen piirissä olevat ovat yleensä kokeneet useita menetyksiä elämänsä aikana, päihde tai mielenterveysvaikeudet tai molemmat samanaikaisesti ovat käyneet ylivoimaisiksi hallita, ja monella on laitostausta. Asumisajat tuetussa asumisessa vaihtelevat, tuetun asumisen jälkeen tuen tarve usein vielä jatkuu muodossa tai toisessa. Asumisen tukeminen on usein kokonaisvaltaista elämisen tukemista. Tuettu asuminen vahvistaa arjessa selviytymisen ja sitä kautta myös asumisen onnistumisen, yleensä ensin tuetummin ja vähitellen itsenäisemmin. Tuetun asumisen onnistunut toteuttaminen edellyttää usein verkostotyötä sekä yksilökohtaista tukea. Siinä tarvitaan sekä ammatillista erityisosaamista että vertaistukea. Marginaaliryhmien tai erityisryhmien asumisen järjestäminen edellyttää moniammatillista verkostotyötä. Tärkeää on myös huomioida että siirtymä vahvasti tuetusta paikasta itsenäiseen asumiseen ei ole liian jyrkkä, vaan tarvittava tuki tukee siirtymistä asuinpaikasta toiseen. (Ryöti 2005, 161 163.)
17 Tuettua asumista tarvitsevien ihmisten ryhmä on varsin heterogeeninen. Jotkut haluavat viettää aikaa yhdessä, samaistuvat vertaisryhmiin sekä kokevat päiväkeskukset mielekkäinä. Toiset taas haluavat olla omissa oloissaan ja käsitellä asioitaan vain kahdenkeskeisissä ammattilais- tai vertaissuhteissa. Kunkin henkilön yksilölliset tarpeet, erilaiset elämänhallinnan taidot ja elämänkokemukset on kyettävä ottamaan huomioon tukiasumisessa sekä myös normaalissa vuokra-asumisessa, johon liittyy tukipalveluita. (Ryöti 2005, 161 163.) Tukiasuntojen kautta on usein tarkoitus siirtyä pois pohjimmaisilta asuntomarkkinoilta. Yleensä tukiasuntoon on päädytty laitosten tai asuntoloiden kautta. Mikäli asiakkaan on katsottu pärjänneen näissä, on siirto tukiasuntoon mahdollista. Asumiskyvyn seuranta tukiasunnoissa voi vaihdella suuresti, sillä yhtenäistä mallia seurannalle ei ole. Kukin tukiasuntotoimintaa pyörittävä organisaatio määrittelee oman tuen ja seurannan järjestämisestä. Seuranta on kuitenkin yleensä järjestetty niin, että asukkaan on pidettävä jonkinlaista yhteyttä tukiasumisesta vastaavaan työntekijään. Jos asuminen tukiasunnossa on onnistunutta voi se johtaa itsenäiseen asumiseen, vastaavasti tukiasunnosta voi myös tipahtaa asumisportaikossa alemmalle tasolle, esimerkiksi takaisin asuntolaan. (Jokinen & Juhila 1991, 127 128.) Valtion avustusten lisäksi asunnottomille hankitaan ja rakennetaan asuntoja Raha-automaattiyhdistyksen invastointiavustuksilla sekä tuotetaan toiminta- ja projektiavustuksilla asumispalveluita. Palvelu- ja tuettu asuminen on RAY:lle merkittävä avustuksen kohde. RAY:n yhtenä tavoitteena on luoda edellytyksiä itsenäiselle selviytymiselle ja elämänhallinnalle. Vuonna 2004 Rahaautomaatiyhdistys myönsi avustuksia palvelu- ja tuettuun asumiseen muun muassa Mielenterveyden keskusliitolle, Sininauhasäätiölle, Y-säätiölle, Espoon Daikoniasäätiölle, kriminaalihuollon tukisäätiölle ja Vailla vakinaista asuntoa ry:lle. (Pitkänen & Kaakinen 2004, 79, 81 82.) Pääkaupunkiseudulla järjestöillä on erilaisia yksiköitä vaikeimmin asutettaville. Helsingin Diakonissalaitos on tuottanut asumispalveluita vuodesta 1994 lähtien. Tällä hetkellä Helsingin Diakonissalaitoksen tarjoamia asumispalveluita ovat muun muassa Villa Nova. Alppitupa, Lehmustupa ja Hia-koti ovat päihteiden
18 käytön vuoksi vaikeasti asutettaville ikääntyville tarkoitettuja asumispalveluyksiköitä. Tukipiste Sallissa ja sen yhteydessä olevassa asumisyksikössä tarjotaan asumispalveluita päihdeongelmaisille naisille. (Pitkänen & Kaakinen 2004, 91.) Espoon Diakonisäätiön asumispalvelut koostuvat ensisijaisesti päide- ja mielenterveyskuntoutujille kohdennettavasta yhteisöasumisesta sekä tukiasuntokannasta. Yhteisöasumispaikkoja ovat Lintumetsä ja Kivitasku, joista Kivitasku on tarkoitettu huumekuntoutujille. Kuninkaanmetsän monimuotoisen asumispalveluyksikön asukkaat ovat eläkeläisiä, paluumuuttajia, päihde- ja mielenterveysongelmaisia sekä sosiaalialan opiskelijoita. Kaikki säätiön asumispalveluyksiköt edellytävät päihteettömyyttä, sekä päihde- ja mielenterveysongelmaisilta voimassa olevaa avohoitokontaktia. (Pitkänen & Kaakinen 2004, 92.) Y-säätiö on valtakunnallinen yhteisö, joka toimii yhteistyössä valtiovallan, kuntien, yhteisöjen ja järjestöjen kanssa asunnottomuuden poistamiseksi. Säätiön tavoitteena on ostaa yleisiltä asuntomarkkinoilta asumisturvaltaan ja- tasoltaan kunnollisia asuntoja ja myös vähävaraisten saavutettavissa olevia vuokraasuntoja. Y-säätiön toimintaperiaatteena on, että välivuokraajataho hoitaa asumisen tukemisen ja hoitaa sen haluamallaan tavalla asukkaille. Pitkänen & Kaakinen 2004, 93.) Sininauhasäätiöllä on erilaisia tukiasuntoja ja asumisen tukipalveluita. Säätiö koordinoi Oikeus omaan oveen -projektia, jonka tavoitteena on lisätä asuntoloista muuttavien kykyä itsenäiseen asumiseen ja elämänhallintaan. Säätiöllä on puolimatkankoti Topi-Katti, jossa on pienasuntoja, sekä sen yhteydessä toimiva päivä- ja toimintakeskus. Jatko-Katit ovat itsenäisempään asumiseen tarkoitettuja jatkoasuntoja. Vantaalla on puolimatkankoti Myrri, sekä jatkotukiasuntoja. Lisäksi säätiö tuottaa Tuusulassa kunnan kanssa tehdyn sopuksen mukaisesti asumisen tukipalveja päihdekuntoutujille. (Pitkänen & Kaakinen 2004, 91 92.)
19 5 SOSIAALINEN TUKI JA PYSYVÄN ASUMISEN TUKEMINEN Sosiaalinen tuki viittaa niihin toimintakäytäntöihin, joiden kautta ihminen itse, hänen lähiyhteisönsä tai yksityiset ja julkiset toimijat pyrkivät turvaamaan yksilöiden hyvinvoinnin. Sosiaalisen tuen luonne voi olla esimerkiksi aineellista, tiedollista, toiminnallista, henkistä ja emotionaalista. Sosiaalisen tuen käsite tarkoittaa vuorovaikutuksellisia toimintakäytäntöjä, joilla erilaisiin hyvinvoinnin toteutumiin päädytään. (Kinnunen 1998, 29.) Sosiaalinen tuki on yhtenä tukimuotona erilaisissa asunnottomien palveluissa jolloin henkilön hyvinvointia pyritään pysyvän asumisen kautta lisäämään. Sosiaalista tukea voidaan määritellä muun muassa rakenteelliselta, toiminnalliselta ja laadulliselta kannalta. Rakenteellisella tuella tarkoitetaan henkilön sosiaalisen verkoston kokoa sekä niiden sosiaalisten ryhmien määrään, joihin hän kuuluu. Toiminnallisella tuella tarkoitetaan tuen sisältöä eli suhteen tarjoamaa emotionaalisia, tiedollisia ja välineellisiä voimavaroja. Tuen laatu viittaa suhteen voimakkuuteen, jatkuvuuteen, vastavuoroisuuteen, keskinäiseen sitoutumiseen ja muihin suhteen pysyvämpiin piirteisiin. Näiden tuen ominaisuuksien lisäksi myös tunne siitä, että tukea on saatavilla voi vaikuttaa ihmisen terveyteen. Tarjotun tuen lisäksi merkitystä on sillä, miten tukea otetaan vastaan. Avun tarjoaminen voidaan ottaa myös negatiivisesti vastaan, tuen vastaanottaminen saattaa esimerkiksi uhata henkilön omanarvontuntoa. (Koski-Jännes, Valtari & Pienimäki 2003, 9.) Sosiaalisen tuen tuottajat voidaan jakaa kolmeen eri osaan, joita ovat henkilökohtaiseen tuttavuuteen perustuvat toimijat, kuten kanssaihmiset, perheenjäsenet, sukulaiset ja naapurit. Vertaisuuteen perustuvat toimijat, kuten erilaiset lähiyhteisöjen ja järjestöjen jäsenet. Syy- ja normiperusteiset toimijat, joita ovat lähinnä palkkatyönään sosiaalista tukea tuottavat julkisen ja yksityisen sektorin ammattiauttajat. Sosiaalisen tuen tuottajien merkitys vaihtelee. Perinteisesti julkinen sektori suuntaa ja tuottaa sellaisia tuen muotoja, joilla on taloudellisesta ahdingosta kärsivälle keskeinen merkitys. Sukulaisuuteen ja tuttavuuteen perustuvan lähiyhteisön sosiaalinen tuki koetaan erittäin keskeiseksi. Päivittäisessä todellisuudessa ihmiset turvautuvat vuorovaikutuksellisesti niin sukulaisiin,
20 tuttaviin ja naapureihin. Vaikka nämä sosiaalisen tuen muodot ovat erittäin keskeisiä, on julkisen ja yksityisen sektorin ammatillisella auttamisella sekä kolmannen sektorin vertaistuella hyvinvoinnin kannalta edelleen suuri merkitys. (Kinnunen 1998, 77 79,81.) Kinnusen mukaan ihminen voi hankkia sosiaalista tukea eri tavoin. Sosiaalista tukea hankitaan sekä lähiyhteisöistä että viranomaissektorilta ja markkinoilta, tai tukeudutaan vain viranomaissektoriin, ja käytetään yksinomaan kunnallisia ja valtiollisia sosiaalisen tuen muotoja. Tukea voi hakea erilaisilta järjestöiltä ja yhteisöiltä, jolloin hyödynnetään sosiaali- ja terveysalan kolmatta sektoria sosiaalisen tuen tuottamisessa. Sosiaalisessa tuessa turvaudutaan sukulaisuus-, tuttavuus ja naapurussuhteisiin; tällöin lähiyhteisöt ovat keskeisiä sosiaalisen tuen hankkimisessa. Näiden tapojen ulkopuolelle jää ulkopuolisten ryhmä. He eivät kykene tai halua hankkia sosiaalista tukea miltään taholta. Tällä ryhmällä on monenlaisia syrjäytymisen ongelmia, kuten kiinnittymättömyys asuinalueeseen ja lähiympäristöön, köyhyys ja koulutusvajaukset. (Kinnunen 1998, 99 100.) Osa asumispalveluissa asuvista ja niiden ulkopuolelle jäävistä eivät sopeudu tarjottuihin asumispalveluihin ja jäävät näin ollen sosiaalisen tuen ulkopuolelle. Heillä voi olla asuttamista vaikeuttavia tekijöitä kuten päihde- ja mielenterveysongelmia, vakivaltaisuutta tai ympäristöä haittaava kaveripiiri. Nämä vaikeasti asutettavat henkilöt saatetaan usein sulkea koko palvelujärjestelmän ulkopuolelle, jos heidän tarpeisiinsa vastaavia palveluja ei ole tarjolla. Asunnottomat voivat myös itse jättäytyä palvelujärjestelmän ulkopuolelle. Vaikeimmin syrjäytyneet asunnottomat ovat hoitoon ja elämäntavan muutoksiin motivoitumattomimpia ja sitoutumattomimpia. He eivät hakeudu mielenterveys-, huume- tai päihdepalveluihin, eivätkä myöskään hae asuntoa kaupungin asuntojonojen kautta. Kuilua asunnottomien ja palvelujärjestelmän välillä kasvattaa se, ettei sopivia palveluita ole tarjolla tai niihin ei ole mahdollista päästä. Jos henkilö on ollut pitkään asunnottomana, hän voi lamaantua niin, ettei hän usko enää mahdollisuuksiinsa saada asunto tai hän ei jaksa hakeutua saatavilla olevien palveluiden piiriin. Osa itsenäisen asunnon saaneista saattaa jättää asunnon, koska tukea ei ole riittävästi tarjolla tai he ovat yksinäisiä ja toimettomia. Asuntoloissa
21 asukkaat ovat saanet sosiaalista tukea, tukea ei ole enää saatavilla lähiyhteisöltä kun siirrytään itsenäiseen asumiseen. (Pitkänen & Kaakinen 2004, 51 52.) Rättyän mukaan sosiaalisen tuen tarvetta lisää sosiaaliset vaikeudet, jotka voivat johtua menetyksen kokemuksista sekä ihmissuhdevaikeuksista. Tuen tarvetta aiheuttavat myös terveyttä uhkaavat tekijät, oma tai läheisen sairaus sekä psyykkiset vaikeudet. Taloudelliset vaikeudet, kuten työttömyys, velkaantuminen ja kulutusmahdollisuuksien puute aiheuttavat sosiaalisen tarvetta. Myös hengelliset vaikeudet, kuten hengellinen ristiriita ja syyllisyys tuovat mukanaan sosiaalisen tuen tarpeen. Sosiaaliseen tukeen liittyviä odotuksia Rättyän mukaan ovat emotionaalinen tuki, henkinen tuki sekä instrumentaalinen tuki. (Rättyä 1998, 26, 31.) 6 SININAUHASÄÄTIÖN ASUMISPALVELUTOIMINTA 6.1 Lähtökohdat Sininauhasäätiön keskeisin tavoite on olla mukana poistamassa asunnottomuutta henkilöiltä, joille täysin itsenäinen asuminen ilman tukea ei ole onnistunut. Sininauhasäätiö on erilaisiin asumisen tarpeisiin keskittynyt tuetun tekemisen ja asumisen ammattilainen. Säätiö tarjoaa ensisijaisesti erilaisten asumisen, tekemisen ja elämisen muotojen, kokeilujen, kehittämisprojektien ja konsultoinnin avulla kokonaisratkaisuja mielekkäämpään ja ihmisarvoisempaan elämään. (Sininauhaliitto.) Sininauhasäätiötä hallinnoi Sininauhaliitto, joka on kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto. Sininauhaliiton perustehtävänä ja toiminta-ajatuksena on palvella jäsenyhteisöjään ja kristillisiä seurakuntia ehkäisevässä päihdetyössä, vähentää päihdehaittoja ja syrjäytymistä sekä auttaa riippuvuuksista toipumisessa ja elämän eheyttämisessä. Liiton toimintaa ohjaavat arvot ovat diakonisuus, jäsenyhteisötyytyväisyys, avoimuus, vastuullisuus ja vaikuttavuus. (Sininauhaliitto.)
22 Sininauhaliike on syntynyt Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla. Francis Murphy (1836 1906) joutui alkoholin väärinkäytön seurauksena vankilaan. Vankilasta muodostui Murphyn elämän käännekohta ja hänestä tuli kristitty. Vankilasta vapauduttuaan hän alkoi tehdä raittiustyötä ja sinisestä nauhasta syntyi raittiuslupauksen antaneiden tunnusmerkki. Sininauha-aate levisi 1880-luvulla myös Suomeen, mutta varsinainen Sininauhaliitto perustettiin vuonna 1936. 1970- luvun lopulla päihdealan kristillisiä järjestöjä oli paljon, mutta yhteistoiminta puuttui. Päihdehuoltojärjestöt perustivat yhteistyötoimikunnan, joka etsi keinoja yhteistyön tiivistämiseksi. Yhteistyötoimikunta pyysi Sininauhaliitolta että se uudistaisi toiminta-ajatuksensa keskusliitto-organisaatioiksi ja avaisi ovensa uusille jäsenille. Vuonna 1984 Sininauhaliitto muutti toiminta-ajatuksensa ja sääntönsä jolloin kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto syntyi. (Sininauhaliitto.) Hyvinvointivaltion lupaus on ollut köyhyyden poistaminen. Kuitenkin kansalaisten kohtuuttomat elämäntilanteet, köyhyys ja syrjäytyminen ovat usein järjestöjen tehtäväkenttää. Matka marginaalista niin sanottuun normaaliyhteiskuntaan on usein pitkä ja kynnys monesti korkea. Tällöin tarvitaan vastayhteisöjä, joko pysyvästi tai väliaikaisesti tavoittamaan sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti syrjään jääneet. (Möttönen & Niemelä 2005, 72 74.) Sininauhasäätiö vastaa köyhyyden poistamiseen tuottamalla pääkaupunkiseudulla erilaisia tuetun asumisen ja sosiaalisen isännöinnin palveluita. Näillä palveluilla tähdätään mielekkäämpään ja ihmisarvoisempaan elämään. Opinnäytetyötäni varten haastattelin henkilöitä, jotka asuvat Helsingin tukiasunnoissa tai Vantaan jatkotukiasunnoissa. Ennen muuttoa jatkotukiasuntoon olivat vantaalaiset asuneet Vantaan asumisyksikössä. Tukiasunnoissa sekä jatkotukiasunnoissa asuvien kanssa tehdään aluksi palvelusopimus, joka asumisen edetessä muuttuu vuokrasopimukseksi. Järjestöjen tarjoamissa asunnottomien asumispalveluissa huomioimisen arvoista on se, että niihin usein yhdistetään erilaisia toimintamahdollisuuksia kuten päivä- ja toimintakeskuksia sekä neuvonta- ja tukipisteitä. Tavallisesti nämä tilat ovat avoinna myös muille asunnottomille. Sosiaalisen tuen lisäksi päiväkeskuk-
23 set tarjoavat ruokailu- ja peseytymismahdollisuuden, ja lisäksi joissakin paikoissa on erilaista päivä- ja harrastustoimintaa. (Kaakinen & Pitkänen 2004, 34 35.) Sininauhasäätiön toimitusjohtaja Jorma Soini kuvaa tuettua asumista Sininauhasäätiön näkökulmasta näin: Tuetulla asumisella tarkoitamme, että ihmisen ei ole hyvä olla yksinään. Tarvitsemme toinen toisiamme, sillä usealla meistä on ystävien tilalla yksinäisyys. On sama, suljemmeko asuntomme oven sisä- tai ulkopuolelta, asunto ei aina tunnu kodilta. Haluamme olla rakentamassa asunnosta kotia rinnalla kulkemisen, sosiaalisen ja kokonaisvaltaisen isännöinnin sekä yksilöllisen asumisneuvonnan keinoin. (Sininauhasäätiö 2005.) 6.2 Asumispalvelut Sininauhasäätiön tuki- ja jatkotukiasuntoihin muuttaville tehdään palvelusopimus. Sosiaalitoimisto ja Sininauhasäätiö päättävät yksimielisesti palvelusopimuksen piiriin otettavista henkilöistä. Palvelusopimus tehdään sellaisille asiakkaille, joilla on tarvetta kokonaisvaltaisen isännöitsijän tukeen. Palvelusopimus velvoittaa asiakasta tapaamaan kokonaisvaltaista isännöitsijää. Palvelusopimukseen liittyy kaikkien kokonaisvaltaisen isännöinnin menetelmien käyttäminen asukkaan valinnasta, asumisen yksilöllisestä tukemisesta ja mahdollisten vaikeuksien ennaltaehkäisystä lähtien. Yksilöllisen, mahdollisimman itsenäiseen asumiseen tähtäävän tuen avulla ennaltaehkäistään vuokrasopimuksen purkaminen tai muunlainen katkeaminen. Palvelusopimuksen piiriin kuuluvan asiakkaan asioissa tehdään yhteistyötä eri viranomaisten kuten sosiaali-, työvoima-, ja Kelan kanssa. Mahdollisten ongelmatilanteiden ilmetessä asiakasta ei jätetä yksin, vaan etsitään ratkaisuja yhdessä asiakkaan yksilöllinen tilanne huomioon ottaen. Palvelusopimuksen voimassaoloaika on yleensä kolme kuukautta, jonka aikana kokonaisvaltainen isännöitsijä tapaa asiakasta keskimäärin kerran viikossa, tarvittaessa kuitenkin vaikka päivittäin. Jos asumisessa on ilmennyt ongelmia ja tuen tarvetta vielä on, voidaan palvelusopimusta jatkaa. Tarvittaessa yksilöllisen tuen tarvetta ja sopimuksen jatkamista arvioidaan yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa kolmen kuukauden välein. Kun yhteisesti on todettu, ettei
24 tuen tarvetta enää ole, palvelusopimus lakkautetaan ja asuminen jatkuu normaalina vuokra-asumisena. Vaikka palvelusopimus päättyy, on asukkaalla edelleen käytössä kokonaisvaltaisen isännöitsijän tuki. (Soini, Päivi 2006.) Sininauhasäätiöllä on Helsingissä 44 tukiasuntoa, jotka sijaitsevat samassa kiinteistössä. Tukiasuntojen yhteydessä on palvelukeskus, joka on avoinna säännöllisesti viitenä päivänä viikossa, palvelukeskus on avoinna myös viikonloppuisin muutaman tunnin. Tukiasunnot ovat tarkoitettu ensisijaisesti vailla vakinaista asuntoa oleville helsinkiläisille. Asiakkaat ohjautuvat tukiasuntoihin pääsääntöisesti sosiaalityöntekijän kautta. Asiakkaat voivat hakea asuntoihin myös itsenäisesti. Sininauhasäätiön työntekijät haastattelevat asiakkaat ja tekevät yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa asiakasvalinnat. Palvelukeskus sijaitsee tukiasuntojen yhteydessä, jolloin isännöitsijä näkee asiakkaita päivittäin. Tukiasunnot eivät ole päihteettömiä, päihteiden käyttö sallitaan, kunhan siitä ei aiheudu häiriöitä muille. (Soini, Marko 2006.) Vantaalla sijaitsee asumisyksikkö, jossa on 12 yksiötä ja kaksi perheasuntoa. Työntekijöitä yksikössä on kolme. Asumisyksikön yhteydessä on päivätoimintakeskus. Asukkaiksi valitaan haastattelujen perusteella vailla vakinaista asuntoa olevia vantaalaisia, jotka haluavat sitoutua päihteettömään asumismuotoon. Heillä tulee olla voimassaoleva asuntohakemus Vantaan kaupungin vuoraasuntoihin. Asumisyksikön työntekijät haastattelevat hakijat. Kun asukasvalinta on tehty, otetaan yhteyttä asukkaan sosiaalityöntekijään ja tehdään palvelusopimus. (Soini, Päivi 2006.) Vantaalla on myös seitsemän jatkotukiasuntoa, joista viisi sijaitsee samassa taloyhtiössä. Jatkotukiasuntoihin valitaan asukkaat pääsääntöisesti asumisyksiköstä. Niihin voidaan valita asumaan myös muualta tuleva vailla vakinaista asuntoa oleva vantaalainen. Asukkaaksi valittaessa arvioidaan henkilön tuen tarvetta asumisessa sekä muilla elämän osa-alueilla. Asukkaiden ei tarvitse olla täysin kykeneviä itsenäiseen asumiseen, sillä heillä on tukenaan Sininauhasäätiön kokonaisvaltainen isännöitsijä. Kokonaisvaltaisen isännöintiin kuuluu asukkaan tapaaminen, asumisessa ja arjen hallinnassa auttaminen ja tukeminen sekä vuokranseuranta. Isännöitsijän tärkein tehtävä on asumisen turvaaminen
25 siten, ettei asumista jouduta katkaisemaan. Kokonaisvaltaisen isännöitsijän rooli poikkeaa sosiaalisesta isännöitsijästä siinä, että kokonaisvaltainen isännöitsijä on samalla vuokranantaja. Tämä antaa enemmän keinoja esimerkiksi vuokranmaksun seurantaan ja mahdollisten vuokranmaksusuunnitelmien tekemiseen. Sosiaalisen isännöitsijän palvelut vuokranantaja ostaa ulkopuoliselta toimijalta, eikä asiakasta velvoiteta tapaamaan sosiaalista isännöitsijää. (Soini, Päivi 2006.) Asukkaaksi valitulle tehdään palvelusopimus kolmeksi kuukaudeksi, jonka aikana isännöitsijä tapaa häntä usein. Tänä aikana on tarkoitus seurata, kuinka asuminen itsenäisessä asunnossa alkaa sujua, sekä pohtia onko se asukkaan, hänen sosiaalityöntekijän ja isännöitsijän mielestä hänelle oikea asumismuoto. Jatkotukiasunnoissa asuvilla on edelleen mahdollisuus käydä asumisyksikön yhteydessä olevassa päivätoimintakeskuksessa. Päivätoimintakeskus ei sijaitse enää samassa pihapiirissä, joten on tärkeää että asukkaalle mietitään mielekästä tekemistä kodin ulkopuolelta, jotta kotiutuminen uuteen asumiseen ja ympäristöön sujuisi helpommin. Mielekkään tekemisen löytäminen tukee asukkaan päihteetöntä elämää ja ehkäisee neljän seinän sisään juuttumista. Kokonaisvaltainen isännöitsijä voi käydä asukkaan kanssa esimerkiksi elokuvissa, ulkona syömässä tai harrastustoiminnassa kuten punttisalilla. Mikäli asuminen ei jatkotukiasunnossa suju, voi asukas palata asumisyksikköön asumaan. Itsenäistä asumista voidaan kokeilla myöhemmin uudestaan. Mikäli itsenäinen asuminen sujuu hyvin, päättyy palvelusopimus kolmen kuukauden päästä ja asuminen jatkuu itsenäisempänä. (Soini, Päivi 2006.) 7 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa Sininauhasäätiölle asukkaiden kokemuksista asumisesta asumistoiminnan kehittämiseksi.
26 Tutkimustehtävänä on kuvata, kuinka asukkaat kokevat Sininauhasäätiön tukija jatkotukiasunnoissa asumisen, sekä mikä merkitys kokonaisvaltaisen isännöijän antamalla tuella on heille. Opinnäytetyö on kvalitatiivinen ja aineistonkeruu tapahtuu yksilöteemahaastattelua. (Liite 3.) 8 TUTKIMUKSEN METODOLOGISET LÄHTÖKOHDAT Valitsin opinnäytetyöhöni kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimusmenetelmän, koska lähtökohtana siinä on todellisen elämän kuvaaminen. Kvalitatiivinen tutkimus pyrkii saamaan mahdollisimman kokonaisvaltaisen kuvan tutkittavasta kohteesta. Aineisto kootaan luonnollisissa, todellisissa tilanteissa, ja pyrkimyksenä on löytää tai paljastaa tosiasioita, ei todentaa jo olemassa olevia totuuksia. Laadullisessa tutkimuksessa suositaan metodeja, joissa tutkittavien näkökulmat ja ääni pääsevät esille. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 161 165.) Laadullisessa tutkimuksessa aineistonkeruun väline on inhimillinen eli tutkija itse. Tästä syystä voi aineistoon liittyvien näkökulmien ja tulkintojen katsoa kehittyvän tutkijan tietoisuudessa vähitellen tutkimusprosessin edetessä. Tämän ominaispiirteen myötä korostuu tutkimuksen joustava kehittyminen tutkimuksen edetessä. (Aaltola & Valli 2001, 68.) Toteutin opinnäytetyöni empiirisen osan teemahaastattelujen avulla, mikä on kvalitatiivisen tutkimuksen tyypillinen työskentelymuoto. Teemahaastattelussa haastattelujen aihepiirit, teema-alueet, ovat ennalta määrättyjä. Kysymyksillä ei kuitenkaan ole tarkkaa muotoa eikä järjestystä. Haastattelijan tehtävänä on varmistaa, että kaikki teema-alueet käydään haastateltavan kanssa läpi, mutta niiden järjestys ja laajuus saattavat vaihdella haastattelusta toiseen. (Eskola & Suoranta, 1998, 87.) Haastattelun etuna on, että tutkittavilta itseltään välittyy suoraan kokemus, jonka he ovat todellisuudessa käyneet läpi. Haastateltava saattaa myös kertoa ai-
27 heesta enemmän kuin tutkija on ennakoinut. Haastattelun etuna on myös sen joustavuus; aineiston keruuta voidaan säädellä tilanteen mukaan ja haastateltavaa myötäillen. Haastateltavat ovat mahdollisesti myös tavoitettavissa myöhemmin, jos aineistoa on tarpeen täydentää tai halutaan tehdä seurantatutkimusta. (Hirsjärvi 2004, 194 195.) Teemahaastatteluja toteuttaessa haastattelija saattaa joutua hyvinkin erilaisiin keskusteluihin, kuin oli osannut varautua. Haastateltavat saattavat olla kovin puheliaita tai vastaavasti haastattelussa eteenpäinpääsy voi olla hyvinkin vaikeaa. Teemaluettelon lisäksi olisikin hyvä olla mietittynä jotain keskustelun aiheita, jolla päästään eteenpäin niukkasanaisten haastateltavien kanssa. (Eskola & Suoranta 2002, 89.) Ongelmallista teemahaastattelussa on haastattelun epäluotettavuus, sillä tilanteeseen saattaa liittyä paljon virhelähteitä. Näitä voi aiheuttaa esimerkiksi haastattelutilanteen kokeminen uhkaavaksi, pelottavaksi tai muuten epämiellyttäväksi. Haastateltavilla on myös taipumuksena antaa sosiaalisesti suotavia vastauksia. Haastattelujen huolellinen suunnittelu vie runsaasti aikaa, ja varsinkin haastattelujen purku on työlästä ja hidasta. (Hirsjärvi ym. 1997, 202.) Haastattelemani kohderyhmä oli haasteellinen. Suurimmalla osalla haastateltavista oli päihdetausta, enkä voinut olla varma siitä, että haastateltavat ovat sovitusti kotona tai siinä kunnossa että haastattelu on mahdollista toteuttaa. Uskoakseni heidän ei ollut helppoa päästää kotiinsa tuntematonta haastattelijaa, joka kyseli heiltä hyvinkin aroista asioista, kuten päihteiden käytöstä. Kysymykseni kokonaisvaltaisesta isännöitsijästä saattoivat herättää heissä epäluuloisuutta. Yksi haastateltavista kysyi, että vaikuttavatko hänen sanomisensa jollain tavalla asumisen jatkumiseen. Tein Vantaan jatkotukiasunnoissa asuvien haastattelut heidän kotonaan. Sovimme haastatteluajan haastateltavien kanssa viikkoa ennen haastattelua, lisäksi varmistin vielä haastattelua edeltävänä päivänä tekstiviestillä että haastateltavat muistivat tuloni. Haastattelutilanteeseen oli vaikea valmistautua muuten kuin käymällä teemahaastattelurunko läpi. En ollut aikaisemmin tavannut haas-