POPUP- ASUMISNEUVONTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POPUP- ASUMISNEUVONTA"

Transkriptio

1 POPUP- ASUMISNEUVONTA - Asumisneuvontakioski ja asumistaitokurssit päihde- ja mielenterveysasiakkaille 03/2017

2 03/2017 SININAUHASÄÄTIÖ ON INNOSTAVA TIENNÄYTTÄJÄ JA PERIKSI ANTAMATON IHMISARVON PUOLUSTAJA Sininauhasäätiö on Sininauhaliiton vuonna 1957 perustama yleishyödyllinen, kristillisellä arvopohjalla toimiva säätiö. Säätiö on perustettu lahjoitusvaroin ja toiminut alun perin nimellä Raittiuskotisäätiö. Nimi vaihdettiin vuonna 1995 Sininauhasäätiöksi. Sininauhasäätiö keskittyy oman perustehtävänsä mukaisesti asunnottomuuden poistamiseen ja asumislähtöisen tuen antamiseen sekä palveluiden kehittämiseen. Sininauhasäätiö on myös aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka toimii asunnottomuuden vähentämiseksi, päihde- ja mielenterveyspalveluiden vahvistamiseksi ja kehittämiseksi sekä yhteiskunnallisen osallisuuden edistämiseksi.

3 SININAUHA OY, ASUMISPALVELUT Asumisyksikkömuotoinen Asunto ensin -periaatteen mukainen asuminen Asumisyksikkömuotoinen päihteetön tuettu asuminen Asiakkaan omaan kotiin vietävät tuetun asumisen palvelut Päivätoiminta ja kuntouttavaa työtoimintaa mielenterveyskuntoutujille Asunnot vuokrataan asiakkaalle vuokramarkkinoiden tapaan 03/2017

4 POPUP-ASUMISNEUVONTA: LIIKKUVA ASUMISNEUVONTAKIOSKI Liikkuva asumisneuvontakioski tavoittaa ihmisiä liikkumalla erilaisissa paikoissa ja tapahtumissa. Asumisneuvontakioskilla saa neuvoja asunnonhakuun sekä tietoa asumista tukevista palveluista. Kioskilla voi täyttää mm. asuntohakemuksia. Järjestetään yhteistyönä paikallisen toimijan kanssa -> mahdollisuus jatkotukeen 03/2017

5 POPUP ASUMISNEUVONTA ASUMISKURSSIT Asumiskurssit antavat valmiuksia ja voimavaroja onnistuneeseen asumiseen Asumiskurssit voidaan toteuttaa joko pienissä ryhmissä tai yksilötyönä Kurssit ovat noin 3-4 päivää kestäviä ja luonteeltaan toiminnallisia ja voimavaraistavia Kurssit toteutetaan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, jolloin turvataan asiakkaan tuen jatkumo 03/2017

6 ASUMISKURSSIEN TEEMAT Onks mulla oikeasti mahdollisuus omaan kotiin Koti alkaa tuntua kodilta, tätä en kyllä mokaa VUOKRALAISEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET ASUNNON HAKEMINEN ASUMISEEN LIITTYVÄT ETUUDET VALMISTAUTUMINEN ASUNTONÄYTTÖÖN TALOUSASIAT VOIMAVARAT JA NIIDEN TUNNISTAMINEN MIELEKÄS ARKI EDULLINEN ELÄMÄ YKSINÄISYYS Mä en edes tajunnut, että mulla olis vuokralaisena näin paljon oikeuksia 03/2017

7 ASUNNOTTOMUUTTA ENNALTAEHKÄISEVÄ INTERVENTIO JÄRJESTÖTOIMIJA - Mielekäs arki, tekemistä päiviin - vertaistuki PopUpinterventio/ sparraus Asumisen tueksi KUNTA/RISE - Asiakasohjaus KOLMIKANTAINEN ASUMINEN PUHEEKSI INTERVENTIO 1. Yhteistyö yli sektorirajojen vahvistuu 2. Turvataan palvelujen katkeamattomuus ja estetään palveluista putoamista 3. Nivelvaiheen työskentely -> laitoksista tuettuun/itsenäiseen asumiseen onnistuu katkeamattomalla tuella 4. Ennaltaehkäistään asunnottomuutta -> asiakas tunnistaa asumisen epäonnistumisen riskit paremmin ja osaa hakea niihin apua 03/2017

8 YHTEYSTIEDOT: Pirkko Huopalainen Projektisuunnittelija Sininauhasäätiö Petra Laasonen Projektivastaava Sininauhasäätiö 03/2017

9 SININAUHASÄÄTIÖN AIMO-TYÖ AIMO - tukea asumisen eri vaiheisiin 2/16/2017

10 SININAUHASÄÄTIÖN AIMO-TYÖ AIMO-työ koostuu seuraavista osa-alueista: Jalkautuva palveluohjaus (Pääkaupunkiseutu ja Tuusula) Asumis- ja palveluohjaus / Hajasijoitetut asunnot (50 kpl Pääkaupunkiseutu) Työn päätavoitteena on pitkäaikaisasunnottomuuden vähentäminen, sekä asunnottomuustyön kehittäminen. Toiminta keskittyy pääasiallisesti pääkaupunkiseudulle Työryhmässä 5 työntekijää + esimies 3/16/2017

11 ASUNNOTTOMUUSTYÖN HAASTEET PK SEUTU Asuntotuotannon haasteet - kohtuuhintaisia asuntoja ei ole riittävästi Asiakaskunnan haasteet - Vuokravelat, häädöt, päihdeongelmat, velat yleensä / varattomuus, mahdolliset vankilatuomiot ja haasteista aiheutuva leimaantuminen - Kuntarajojen ylittäminen haastavaa Palvelujärjestelmän rakenteet ja byrokratian tuomat haasteet: - Palvelujen pirstaleisuus - Vaikuttamismahdollisuuksien puuttuminen - Vääränlainen asumismuoto - turha asuttaminen (esim. päihteettömyyteen pyrkivät asutetaan päihteelliseen ja toisinpäin) 3/16/2017

12 Normaali asuminen ASUMISPOLKU Väliaikainen asuminen Kodittomuus Keskitetty asuminen Hajasijoitettu asuminen 3/16/2017

13 PITKÄAIKAISASUNNOTTOMUUDEN VÄHENTÄMISOHJELMA PAAVO 1 & alkanut hallituksen ohjelma, joka päättyi 2015 Kyennyt vaikuttamaan asunnottomuuden vähentämiseen ja pitkäaikaisasunnottomuuteen, mutta ei kuitenkaan uuden asunnottomuuden syntymiseen Ohjaa pääsääntöisesti kaikkea asunnottomuustyötä Asunto ensin periaate vahvasti mukana asuttamisessa toimiiko kaikkien kohdalla? 3/16/2017

14 ASUNNOTTOMUUS (ARA 2008 & 2016) Asunnottomuus 2008 Yhteensä n Asunnottomuus 2016 Yhteensä n Muu asunnottomuus Pitkäaikaisasunnottomat Muu asunnottomuus Pitkäaikaisasunnottomat 3/16/2017

15 VAIHTOEHTOINEN ASUMINEN JA SEN TOTEUTUS AIMOSSA Väliaikainen asuminen starttikodit Yksityisten kautta asunnon hakeminen on mahdollista vaikka ei olisikaan luottotietoja, vaatii kärsivällisyyttä - Kotivakuutuksien hankkiminen tällä hetkellä vakuutusyhtiö Turva Yhteistyö muiden eri toimijoiden kanssa Asiakkaiden kuntalaisuuden vaihtamisen tukeminen ja mahdollistaminen vaikuttamistyö kuntiin ja asiakkaisiin (Kuntalaisuussidonnaisuus) Keskiössä asumistaitojen / elämänhallinnan / asiakkaan kokonaistilanteen kartoittaminen ja arviointi 3/16/2017

16 VAIHTOEHTOINEN ASUMINEN JA SEN TOTEUTUS AIMOSSA Rohkea yhteistyö kuntien sosiaalitoimen, sekä eri asumistyön järjestöjen ja toimijoiden kanssa Asunnottomuuteen vaikuttaminen jo ennen asunnottomuutta ennaltaehkäisevä työ tärkeässä asemassa. Selvitystyö ja esimerkiksi häätöjen ehkäisy Jalkautuva palveluohjaus ja asiakastyö siellä missä asiakas on. Ei juoksuteta tiskiltä toiselle vaan pyritään löytämään valmiita tuen malleja valmiiksi jo ennen ensimmäistä tapaamista Palveluohjaus viranomaistulkkina toimiminen Palveluohjauskontaktin ja prosessin aloittaminen ajoissa tukee asiakkaan onnistumista tavoitteissaan 3/16/2017

17 VAIHTOEHTOINEN ASUMINEN Palvelevatko olemassa olevat asumisen ja asuttamisen mallit kaikkia? Mitä muita keinoja voisimme kehittää, jotta asunnottomuuteen päästäisiin vaikuttamaan tehokkaasti? AIMO-työn ydin Mitä uusia ja vaihtoehtoisia keinoja asunnottomuuden vähentämiseen sinä voisit kehittää omassa työssäsi? Mieti ja laita meille postia. Hulluimmatkin ajatukset ovat tervetulleita! 3/16/2017

18 AIMO -YHTEYSTIEDOT Irina: , (Espoo) Jaana: , (Vantaa, Tuusula) Miikka: , (Helsinki) Piia: , (Helsinki) Sari: , (Espoo) Esimies: Anne Hyyrynen, 3/16/2017

Miikka-Pekka Rautiainen ja Piia Ikonen SININAUHASÄÄTIÖN AIMO-TYÖ Ja vaihtoehtoinen asuminen

Miikka-Pekka Rautiainen ja Piia Ikonen SININAUHASÄÄTIÖN AIMO-TYÖ Ja vaihtoehtoinen asuminen Miikka-Pekka Rautiainen ja Piia Ikonen 2016 SININAUHASÄÄTIÖN AIMO-TYÖ Ja vaihtoehtoinen asuminen AIMO-työ koostuu kolmesta osa-alueesta: Jalkautuva palveluohjaus ja starttikotiasuminen Asumisen tuen keskus

Lisätiedot

POPUP- ASUMISNEUVONTA - IDEOITA ASUMISNEUVONTAAN

POPUP- ASUMISNEUVONTA - IDEOITA ASUMISNEUVONTAAN POPUP- ASUMISNEUVONTA - IDEOITA ASUMISNEUVONTAAN SININAUHASÄÄTIÖ ON INNOSTAVA TIENNÄYTTÄJÄ JA PERIKSI ANTAMATON IHMISARVON PUOLUSTAJA Sininauhasäätiö on Sininauhaliiton vuonna 1957 perustama yleishyödyllinen,

Lisätiedot

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma Tausta Kh hyväksyi valtion ja Espoon kaupungin välisen aiesopimuksen 2012-2015 pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi 18.6.2012.

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma

AJANKOHTAISTA. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma AJANKOHTAISTA Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma 2012 2015 Paavo 2 Valtion, suurimpien kaupunkien, kirkon, järjestöjen ja yritysten hanke pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi Suomesta (hallitusohjelmassa)

Lisätiedot

PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet. Organisaatiotaso Sininauhasäätiö

PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet. Organisaatiotaso Sininauhasäätiö PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet Organisaatiotaso Sininauhasäätiö PAAVO-OHJELMA palveluntuottajan näkökulmasta Vahva tuki ohjelman mukaisiin investointeihin ja palvelujen kehittämiseen (RAY ja ARA)

Lisätiedot

AIMO monessa mukana. Jalkautuva asumis- ja palveluohjaus. Tukea ja neuvontaa asunnottomuutta kohdanneille. Koteja asumisen eri vaiheisiin

AIMO monessa mukana. Jalkautuva asumis- ja palveluohjaus. Tukea ja neuvontaa asunnottomuutta kohdanneille. Koteja asumisen eri vaiheisiin AIMO monessa mukana Jalkautuva asumis- ja palveluohjaus Tukea ja neuvontaa asunnottomuutta kohdanneille Koteja asumisen eri vaiheisiin AIMO-KEHITTÄMISHANKE Työntekijöitä: 1 + 4 (kaikilla sosiaalialan koulutus)

Lisätiedot

Rikoksia tekevien asumisen erityispiirteet

Rikoksia tekevien asumisen erityispiirteet Rikoksia tekevien asumisen erityispiirteet Kokemuksia ja havaintoja rikosseuraamusasiakkaiden asumisen erityispiirteistä hajasijoitetussa asuntokannassa 2018 2020 STEA tukema osatoimijahanke, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Liian päihdeongelmainen mielenterveyspalveluihin tai liian sairas

Lisätiedot

Tietoja perheiden asumisen ongelmasta

Tietoja perheiden asumisen ongelmasta Yleistä Voimanpesähanke on tutkimus- ja kehittämishanke, jonka päätavoitteena on luoda peruspalveluiden rinnalle interventiomalli, jonka avulla ennalta ehkäistään perheiden asunnottomuutta. Tätä nelivuotista

Lisätiedot

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso 19.3.2013 Paavo 1 Espoo ylitti aiesopimuksessa asetetun määrällisen tavoitteen - 125 asuntoa - 105:llä asunnolla.

Lisätiedot

Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta

Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Raija Hynynen 13.5.2013 Tuula Tiainen 22.5.2013 Rakennetun ympäristön osasto Toteutuuko hyvä, tarpeita vastaava asuminen? -tavallisissa asunnoissa

Lisätiedot

NEA-hanke naiserityisyys asunnottomuustyössä

NEA-hanke naiserityisyys asunnottomuustyössä NEA-hanke naiserityisyys asunnottomuustyössä 1 projektipäällikkö Leena Lehtonen ja hankekoordinaattori Pilvi Cole, Y-Säätiö sekä hanketyöntekijä Jenni Vanhala, EJY ry NEA-hankkeen lähtökohdat STEA-rahoitteinen

Lisätiedot

ASUNNOTTOMUUSTYÖTÄ 10 VUOTTA LAHDESSA

ASUNNOTTOMUUSTYÖTÄ 10 VUOTTA LAHDESSA ASUNNOTTOMUUSTYÖTÄ 10 VUOTTA LAHDESSA Asumissosiaalisen työn teemapäivä 15.10.2018 Lahti Ari Juhanila, asuntoasiainpäällikkö PAAVOSTA AUNEEN JA AKUUN JA ASTAAN PAAVO metsien mies, ikääntynyt alkoholisti

Lisätiedot

Nimi ovessa -hanke 2010-2012. Asunto ensin periaate kehittämisen kehikkona

Nimi ovessa -hanke 2010-2012. Asunto ensin periaate kehittämisen kehikkona Nimi ovessa -hanke 2010-2012 Asunto ensin periaate kehittämisen kehikkona Hankkeen yhteistyöverkosto kehittäjäverkosto tutkimusverkosto kokemusasiantuntijat kv-yhteistyö KOORDINOINTI (SOCCA) TUTKIMUS kehittäminen

Lisätiedot

Suuntana oma koti hanke

Suuntana oma koti hanke Vantaan uudet Asumispalvelut Suuntana oma koti hanke Ajalla 1.4.2018-31.3.2019 Asumisneuvonnan koulutus, Helsinki 7.11.2018 - Ennalta ehkäisevä työ, vantaalaiset /maakuntalaiset saavat riittävän taloudellisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 361. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 361. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.11.2016 Sivu 1 / 1 3850/2016 00.04.00.00 Sosiaali- ja terveyslautakunta 131 26.10.2016 361 Valtion ja Espoon kaupungin välinen sopimus asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman

Lisätiedot

Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisy

Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisy Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisy Sanna Jokinen Projektikoordinaattori Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhanke (2012-2015) Nuorisoasuntoliitto ry www.nal.fi/hanke Nuorisoasuntoliitto ry // www.nal.fi

Lisätiedot

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa Anna-Maija Josefsson 19.9.2011 Tukiasumisen muotoja Tukiasuminen Tukiasuminen tapahtuu tavallisessa asuntokannassa sijaitsevissa asunnoissa. Asukkaat

Lisätiedot

Asunto ensin -periaate

Asunto ensin -periaate Asunto ensin -periaate kotouttamisen ja integraation lähtökohtana? Marko Kettunen Maahanmuuttajat metropolissa seminaari 19.8.2010 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000

Lisätiedot

Asumissosiaalisen työn teemapäivä

Asumissosiaalisen työn teemapäivä Asumissosiaalisen työn teemapäivä Keinoja ja vinkkejä asiakkaan asumisen turvaamiseksi! VÄLITÄ VARHAIN Katse asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn Vuonna 2008 käynnistyneen Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman

Lisätiedot

Naiserityinen asunnottomuustyö. Leena Lehtonen Y-Säätiö Sari Rantaniemi Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö

Naiserityinen asunnottomuustyö. Leena Lehtonen Y-Säätiö Sari Rantaniemi Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö Naiserityinen asunnottomuustyö Leena Lehtonen Y-Säätiö Sari Rantaniemi Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö 1 Naisten asunnottomuuden erityispiirteitä Piiloasunnottomuus Kasautuneet ongelmat Stigma ja

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKI JA ASUMINEN VUOKRA-ASUNNOISSA. Espoon kaupunki Edistia Kriminaalihuollon tukisäätiö Sininauha Oy Sininauhasäätiö

KUNTOUTUMISEN TUKI JA ASUMINEN VUOKRA-ASUNNOISSA. Espoon kaupunki Edistia Kriminaalihuollon tukisäätiö Sininauha Oy Sininauhasäätiö KUNTOUTUMISEN TUKI JA ASUMINEN VUOKRA-ASUNNOISSA Espoon kaupunki Edistia Kriminaalihuollon tukisäätiö Sininauha Oy Sininauhasäätiö TEHOSTETTUA APUA ASUMISEN ONNISTUMISEEN Espoon kaupungin suunnittelema

Lisätiedot

Sininauhasäätiö-konserni Asunto ensin 2.0?

Sininauhasäätiö-konserni Asunto ensin 2.0? Sininauhasäätiö-konserni Asunto ensin 2.0? Sininauhasäätiö-konserni: Sininauhasäätiö on vuonna 1957 perustettu yleishyödyllinen järjestö, joka tarjoaa tukea asunnottomille ja asunnottomuuden uhkaamille

Lisätiedot

Nimi ovessa - hanke. Kehittämisverkosto

Nimi ovessa - hanke. Kehittämisverkosto Nimi ovessa - hanke Kehittämisverkosto 9.11.2011 Kohderyhmä: Päihdekuntoutujat/ -käyttäjät Jorma Uhtakari, NO hanke/ Hki Ohjelma: 12.00 Lyhyt kooste aikaisemmista kohderyhmän tapaamisista ja alustus keskusteluun

Lisätiedot

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki VAT-verkosto 6.9.2017, Oulu Palveluesimies Katja Karppinen Oulun kaupunki, päihdeasumispalvelut Kenttätien palvelukeskus Kenttätien palvelukeskuksessa

Lisätiedot

AUNE SOPIMUS

AUNE SOPIMUS AUNE SOPIMUS 23.08.16 Sopimusprosessin eteneminen Teille lähetetty luonnos yhteistä keskustelua varten (ns. Espoon malli) Vantaa testaa seurantamittareita käytännössä Sopimusmalli täydennetään ja viimeistellään

Lisätiedot

Asunnottomat Helsinki 2014

Asunnottomat Helsinki 2014 Asunnottomat Helsinki 2014 2014 Vuosimuutos (hlöä) HELSINKI Ulkona, porrashuoneissa, ensisuojissa yms. Asuntoloissa, majoitusliikkeissä 120 70 30 0 160 70-50 -20 Laitosmaiset yksiköt 290 180-60 -40 Vapautuvat

Lisätiedot

AUNE tilannekatsaus K E VÄT S EMI N A A R I

AUNE tilannekatsaus K E VÄT S EMI N A A R I AUNE tilannekatsaus K E VÄT S EMI N A A R I 1 7. 4. 2 0 1 9 2018 asunnottomuustilanne lyhyesti Suomessa oli yhteensä 5 482 asunnotonta, joista yksineläviä oli 4 882. Yksinelävistä: Pitkäaikaisasunnottomia

Lisätiedot

Asumisvalmennusta haastaviin elämäntilanteisiin

Asumisvalmennusta haastaviin elämäntilanteisiin Asumisvalmennusta haastaviin elämäntilanteisiin Asumisneuvontakioski sekä asumistaitokurssit päihde- ja mielenterveysasiakkaille projekti (2015-2017) KÄMPÄSTÄ KOTI Asunnon saanut asunnoton on haasteen

Lisätiedot

LAHEN AKU & ASTA. Asunnottomuuden ennaltaehkäisytyö Lahdessa - strategiasta käytännön työhön

LAHEN AKU & ASTA. Asunnottomuuden ennaltaehkäisytyö Lahdessa - strategiasta käytännön työhön LAHEN AKU & ASTA Asunnottomuuden ennaltaehkäisytyö Lahdessa - strategiasta käytännön työhön Heli Nuutinen Vuokra-asukkaiden talousongelmien ehkäisy Lahdessa, ASTA -kokeiluhanke Lahden kaupunki ASUNNOTTOMUUSTYÖTÄ

Lisätiedot

- Kohti lapsiperheiden asumisen turvaamista Marja Manninen ja Habiba Ali

- Kohti lapsiperheiden asumisen turvaamista Marja Manninen ja Habiba Ali - Kohti lapsiperheiden asumisen turvaamista Marja Manninen ja Habiba Ali Voimanpesä I Voimanpesähanke I oli tutkimus- ja kehittämishanke, jonka päätavoitteena oli interventiomalli, jonka avulla ennalta

Lisätiedot

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä 17.10.2012 Tuula Tiainen Rakennetun ympäristön osasto tuula.tiainen@ymparisto.fi Erityisryhmät ja asuminen

Lisätiedot

ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA (AUNE) VAT verkosto

ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA (AUNE) VAT verkosto ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA 2016 2019 (AUNE) VAT verkosto 25.5.2016 Sisältö 1. Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman (AUNE) eteneminen 2. Nostoja toimenpide-ehdotuksesta

Lisätiedot

#Kotiin2026 Miten poistaa asunnottomuus kahdessa hallituskaudessa? Y-SÄÄTIÖN HALLITUSOHJELMATAVOITTEET

#Kotiin2026 Miten poistaa asunnottomuus kahdessa hallituskaudessa? Y-SÄÄTIÖN HALLITUSOHJELMATAVOITTEET #Kotiin2026 Miten poistaa asunnottomuus kahdessa hallituskaudessa? Y-SÄÄTIÖN HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1 2 Keitä me olemme? Yli 6 500 asuntoa erityisryhmille ERITYISASUMINEN KOHTUUHINTAINEN VUOKRA-ASUMINEN

Lisätiedot

Asumisen uusia malleja ja toimintatapoja. Heikki Vaisto VAT verkosto

Asumisen uusia malleja ja toimintatapoja. Heikki Vaisto VAT verkosto Asumisen uusia malleja ja toimintatapoja Heikki Vaisto VAT verkosto 18.11.2015 Hyvää Elämää ja palvelua avuntarvitsijoille - Espoon Diakoniasäätiö Espoon Diakoniasäätiön perustettiin vuonna 1970 auttamaan

Lisätiedot

KOTI KAIKILLA 2030 Hyvän elämän lähtökohta

KOTI KAIKILLA 2030 Hyvän elämän lähtökohta KOTI KAIKILLA 2030 Hyvän elämän lähtökohta TAVOITTEET Asunnottomuus puoleen 2023, KOTI KAIKILLA 2030 hyvän elämän lähtökohta LÄHTÖKOHDAT KOTI KAIKILLA 2030 hyvän elämän lähtökohta Koti on yksi hyvän elämän

Lisätiedot

Korjaava ja ennalta ehkäisevä asumissosiaalinen työ

Korjaava ja ennalta ehkäisevä asumissosiaalinen työ Korjaava ja ennalta ehkäisevä asumissosiaalinen työ Asumissosiaalinen työ osana asunnottomuuden vastaista työtä esimerkkinä työskentely rikosseuraamusasiakkaiden ja naisten parissa Riitta Granfelt 11.10.2018,

Lisätiedot

Selvitys 2/2014. Asunnottomat 2013 14.2.2014

Selvitys 2/2014. Asunnottomat 2013 14.2.2014 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola (tilastot) Puh. 4 996 67 Saara Nyyssölä Puh. 4 172 4917 Selvitys 2/214 Asunnottomat 213 14.2.214 Asunnottomuustiedot perustuvat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Suomen asunnottomuusstrategia Kansainvälinen arvio

Suomen asunnottomuusstrategia Kansainvälinen arvio Suomen asunnottomuusstrategia Kansainvälinen arvio Nicholas Pleace, Dennis P. Culhane, Riitta Granfelt ja Marcus Knutagård Onnistumiset pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisessä Pitkäaikaisasunnottomuuden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.09.2016 Sivu 1 / 1 2502/2016 10.04.00 Kaupunginhallitus 211 20.6.2016 Valtuusto 104 22.8.2016 122 Valtuustokysymys konttirakentamisesta eli konttitalojen mahdollisuudesta yhtenä asuntopulan

Lisätiedot

Rikostaustaisten asunnottomuuden vähentäminen

Rikostaustaisten asunnottomuuden vähentäminen Rikostaustaisten asunnottomuuden vähentäminen Paneelikeskustelu VAT-verkoston seminaari 22.11.2018 Helsingissä Heli Norolahti - Rikosseuraamuslaitos, Asunnottomuuden ennaltaehkäisyohjelma (AUNE),hankekoordinaattori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2015 1 (5) 2 Seurantaraportti pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman toteutumisesta HEL 2012-007586 T 00 01 06 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä

Lisätiedot

MUISTIO: VAPAUTUVIEN ASUMISEN TUEN VERKOSTON (VAT) YHTEISTYÖPÄIVÄT VAASASSA

MUISTIO: VAPAUTUVIEN ASUMISEN TUEN VERKOSTON (VAT) YHTEISTYÖPÄIVÄT VAASASSA MUISTIO: VAPAUTUVIEN ASUMISEN TUEN VERKOSTON (VAT) YHTEISTYÖPÄIVÄT VAASASSA 5.-6.9.2018 VAT-verkoston järjestämän seminaarin 5.9. Vaasa-opistolla avasi VAT-verkoston puheenjohtaja Markku Rautiainen, joka

Lisätiedot

Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä. Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö

Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä. Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä 1 Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö Suomalaisen asunno-omuustyön asiantun1ja Suomen neljänneksi suurin vuokranantaja ja asunnottomuustyön

Lisätiedot

Nimi ovessa hanke: kohti kotia? Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari 2011 Tampereen yliopisto Riitta Granfelt

Nimi ovessa hanke: kohti kotia? Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari 2011 Tampereen yliopisto Riitta Granfelt Nimi ovessa hanke: kohti kotia? Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari 2011 Tampereen yliopisto Riitta Granfelt Nimi ovessa hanke 2010-2012 pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseen kohdistuva palveluinnovaatiohanke

Lisätiedot

ASTA-hanke Asumis- ja talousneuvonnan kehittäminen Lahdessa

ASTA-hanke Asumis- ja talousneuvonnan kehittäminen Lahdessa ASTA-hanke Asumis- ja talousneuvonnan kehittäminen Lahdessa Vuokra-asukkaiden talousongelmien ehkäisy, ASTA -kokeiluhanke Heli Nuutinen, hanketyöntekijä 15.10.2018 ASTA hanke, vuokra-asukkaiden talousongelmien

Lisätiedot

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen PAAVOSTA AUNEEN Jyväskylä 16.10.2015 Jari Karppinen PAAVO 2008-2015 Asuntoloista asumisyksiköitä, joissa asuminen perustuu vuokrasopimukseen ja AHVL:ään Noin 2 500 asuntoa tai asuntopaikkaa pitkäaikaisasunnottomille

Lisätiedot

Asumissosiaalinen työ Jyväskylässä

Asumissosiaalinen työ Jyväskylässä Asumissosiaalinen työ Jyväskylässä Aikuissosiaalityö ja kuntouttavat palvelut Ritva Anttonen palvelupäällikkö 30.5.2017 Asumissosiaalisen työn teemapäivä 1 AUNE Perusturvalautakunta 29.10.2015: Jyväskylän

Lisätiedot

Puolimatkan tilannekatsaus AUNE K E VÄT S EMI N A ARI

Puolimatkan tilannekatsaus AUNE K E VÄT S EMI N A ARI Puolimatkan tilannekatsaus AUNE K E VÄT S EMI N A ARI 1 9. 4. 2 0 1 8 Rahoitus 2016-2018 Kehittäminen ja koordinaatio Yhteensä 14,5M (tavoite ohjelmakaudella 24 M ) Ei huomioitu kaupunkien ja järjestöjen

Lisätiedot

HELSINGIN ASUMISNEUVONTA Anne Kinni

HELSINGIN ASUMISNEUVONTA Anne Kinni HELSINGIN ASUMISNEUVONTA Anne Kinni HELSINGIN ASUMISNEUVONNAN TOIMINTAMALLI Asumisneuvonta on Helsingin Sosiaaliviraston asunnottomuutta ennaltaehkäisevää toimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan erilaisiin

Lisätiedot

Sepä koti kulta on? Näkökulmia Vantaan mielenterveyskuntoutujien kriisiasumiseen ja asumisen kriiseihin. Aila Törmänen 11.5.2011

Sepä koti kulta on? Näkökulmia Vantaan mielenterveyskuntoutujien kriisiasumiseen ja asumisen kriiseihin. Aila Törmänen 11.5.2011 Sepä koti kulta on? Näkökulmia Vantaan mielenterveyskuntoutujien kriisiasumiseen ja asumisen kriiseihin Aila Törmänen 11.5.2011 Asunto ensin Valinnanvapauden filosofia Asumisen ja palveluiden eriyttäminen

Lisätiedot

Häätöjen ennaltaehkäisy ja

Häätöjen ennaltaehkäisy ja Häätöjen ennaltaehkäisy ja asumisen sosiaaliohjaus Vantaalla 25.9.2015 Dimitri Hedman, Sari Heiskanen, Sara Juntunen, Tanja Turunen Asumisen sosiaaliohjaus on aloitettu Vantaalla syyskuussa 2009 osana

Lisätiedot

KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI

KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI TIKKURILAN SOSIAALIASEMA OMAT OVET VERKOSTOKOKOUS 16.5.2011 Marjatta Parviainen 17.05.2011 Avopalvelujen koordinaattori Marjatta Parviainen 1 A. KOTIKATKO

Lisätiedot

Koti 2025 -oivalluksia nuorten asumiseen Fasilitaattorina Onni Sarvela

Koti 2025 -oivalluksia nuorten asumiseen Fasilitaattorina Onni Sarvela Koti 2025 -oivalluksia nuorten asumiseen Fasilitaattorina Onni Sarvela Valtakunnallinen asunnottomuuspäivä 17.10.2014 seminaari Espoo, Dipoli, 17.10.2014 klo 13-15.30 Nuorten asuminen v. 2025 Asumisympäristö

Lisätiedot

ASUNTO ENSIN, VAAN EI ASUNTO VAIN

ASUNTO ENSIN, VAAN EI ASUNTO VAIN ASUNTO ENSIN, VAAN EI ASUNTO VAIN JARI KARPPINEN OHJELMAJOHTAJA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA (AUNE) 2016-2019 Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma 2016-2019 (AUNE) Taustalla

Lisätiedot

Ajankohtaista JARI KARPPINEN OHJELMAJOHTAJA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA (AUNE)

Ajankohtaista JARI KARPPINEN OHJELMAJOHTAJA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA (AUNE) Ajankohtaista JARI KARPPINEN OHJELMAJOHTAJA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA (AUNE) 2016-2019 Asunnottomuusohjelmien (Paavot ja AUNE) tuloksellisuus ja vaikuttavuus arviointi Tilaajat

Lisätiedot

Case Voimanpesä Jussi Sorsimo p Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Timeline Analytics Oy

Case Voimanpesä Jussi Sorsimo p Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Timeline Analytics Oy TALOUDELLISET VAIKUTUKSET ESILLE ASIAKASSUUNNITELMAN AVULLA Case Voimanpesä Jussi Sorsimo p. 0400-561 040 Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Timeline Analytics Oy TALOUDELLISET VAIKUTUKSET ESILLE VOIMANPESÄ

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

NEA-hanke naiserityisyys asunnottomuustyössä

NEA-hanke naiserityisyys asunnottomuustyössä NEA-hanke naiserityisyys asunnottomuustyössä 1 Projektipäällikkö Leena Lehtonen ja hankekoordinaattori Pilvi Cole, Y-Säätiö sekä projektiasiantuntija Petra Gergov-Koskelo, Ensi- ja turvakotien liitto NEA-HANKE

Lisätiedot

Kokemuksia naiserityisyydestä. asunnottomuustyössä ja rikosseuraamusalalla

Kokemuksia naiserityisyydestä. asunnottomuustyössä ja rikosseuraamusalalla Kokemuksia naiserityisyydestä asunnottomuustyössä ja rikosseuraamusalalla Naiset näkyviksi hanke, Hanna Mäki-Tuuri, Projektipäällikkö, Kriminaalihuollon tukisäätiö NEA-hankekoordinaatio, Leena Lehtonen,

Lisätiedot

Kuopio, asumisen päivät 9.4.2013

Kuopio, asumisen päivät 9.4.2013 Kuopio, asumisen päivät 9.4.2013 suunnittelupäällikkö Maritta Närhi Kuopion asumisen päivät 9.4.2013 suunnittelupäällikkö Maritta Närhi Päihde- ja mielenterveyspalvelujen hankinta 2012 - kaupungin oma

Lisätiedot

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1

Lisätiedot

ASUNTO ENSIN-PERIAATTEEN JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN TOTEUTUMINEN. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma 2012 2015 (Paavo 2)

ASUNTO ENSIN-PERIAATTEEN JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN TOTEUTUMINEN. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma 2012 2015 (Paavo 2) ASUNTO ENSIN-PERIAATTEEN JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN TOTEUTUMINEN Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma 2012 2015 (Paavo 2) Asunnottomuudesta 7 850 yksinäistä asunnotonta ja 450 perhettä Asunnottomuus

Lisätiedot

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011 KOTIA KOHTI Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla Hanna Sallinen 17.2.2011 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluiden toimintayksikkö on osa aikuissosiaalityötä -Asumispalvelujen toimintayksikkö

Lisätiedot

Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi

Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi suunnittelupäällikkö Maritta Närhi Lähtökohdat - Norrköping 2012 - mielenterveyskuntoutujien tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen tulosperusteinen

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISNEUVONTA 10.12.2013 Anne Kinni/Asumisneuvonta/Sosiaalinen ja taloudellinen tuki Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto

IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISNEUVONTA 10.12.2013 Anne Kinni/Asumisneuvonta/Sosiaalinen ja taloudellinen tuki Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISNEUVONTA 10.12.2013 Anne Kinni/Asumisneuvonta/Sosiaalinen ja taloudellinen tuki Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto ASUMISNEUVONTA Asumisneuvonta vakiinnutettiin v. 2011 V. 2009-2012

Lisätiedot

Maahanmuuttajien asumisneuvonnan kokemuksia Tampereella

Maahanmuuttajien asumisneuvonnan kokemuksia Tampereella Maahanmuuttajien asumisneuvonnan kokemuksia Tampereella Sarviksen sosiaaliasema/maahanmuuttajien alkuvaiheen palvelu 1 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Mari Selin-Kivenvuori Sosiaalipalvelupäällikkö Maritta

Lisätiedot

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla Päivi Saukko 04.10.2017 Etelä- Pohjanmaa Evijärvi KESKI-POHJANMAA Kauhava Lappajärvi Vimpeli POHJANMAA Isokyrö Alajärvi Lapua Soini Kuortane Ilmajoki Seinäjoki KESKI-SUOMI

Lisätiedot

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI 1 Sisällys 1. Tausta... 2 2. Kohderyhmä... 3 3. Tavoitteet... 3 4. Järjestäjät... 3 5. Resurssit... 4 6. Markkinointi... 5 7. Kurssin teemat... 5 8. Palautteiden kerääminen

Lisätiedot

Rikostaustaisten asunnottomuuden ennaltaehkäisy ja vähentäminen seminaari Asumissosiaalinen työ Rikosseuraamuslaitoksella

Rikostaustaisten asunnottomuuden ennaltaehkäisy ja vähentäminen seminaari Asumissosiaalinen työ Rikosseuraamuslaitoksella Rikostaustaisten asunnottomuuden ennaltaehkäisy ja vähentäminen seminaari 12.9.2019 Asumissosiaalinen työ Rikosseuraamuslaitoksella Hankepäällikkö Heidi Lind Taustaa AUNE RIKOSSEURAAMUSALALLA Rikosseuraamuslaitos

Lisätiedot

Asunnottomuus - Helsinki 2013

Asunnottomuus - Helsinki 2013 Asunnottomuus - Helsinki 2013 HELSINKI asunnottomia 2013 pitkäaikaisia Vuosimuutos (hlöä) ensisuojissa yms. 90 70-10 -5 Asuntoloissa, majoitusliikkeissä 210 90-60 -20 350 220 50 20 Vapautuvat vangit (ei

Lisätiedot

Työpajapäivät 2011. Nuorten tuetun asumisen kansallinen hanke Nuorisoasuntoliitto ry. 27.4.2011 Kaisa Tuuteri

Työpajapäivät 2011. Nuorten tuetun asumisen kansallinen hanke Nuorisoasuntoliitto ry. 27.4.2011 Kaisa Tuuteri Työpajapäivät 2011 Nuorten tuetun asumisen kansallinen hanke Nuorisoasuntoliitto ry 27.4.2011 Kaisa Tuuteri Nuorisoasuntoliitto ry 27 paikallisyhdistyksen valtakunnallinen keskusliitto 7 valtakunnallista

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA Sosiaali- ja terveystoimen vastuu: -Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 21 :n mukainen asumispalvelu tarkoittaa kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN ASUMISNEUVONTA. Tinka Pöyry ja Nowzar Nazari

ESPOON KAUPUNGIN ASUMISNEUVONTA. Tinka Pöyry ja Nowzar Nazari ESPOON KAUPUNGIN ASUMISNEUVONTA Tinka Pöyry ja Nowzar Nazari 5.9.2018 Yleistä Espoon kaupungin asumisneuvonnasta Hanke on osa Espoon Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma (AUNE 2016-2019).

Lisätiedot

HELSINGIN ASUMISNEUVONTA. Anne Kinni Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaalinen ja taloudellinen tuki Säätytalo 4.3.2014

HELSINGIN ASUMISNEUVONTA. Anne Kinni Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaalinen ja taloudellinen tuki Säätytalo 4.3.2014 HELSINGIN ASUMISNEUVONTA Anne Kinni Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaalinen ja taloudellinen tuki Säätytalo 4.3.2014 MITEN EHKÄISTÄÄN ASUMISEEN LIITTYVIEN SOSIAALISTEN JA TALOUDELLISTEN ONGELMIEN

Lisätiedot

Kuninkaankallio Kuninkaantie 42, Espoo. Mika Paasolainen

Kuninkaankallio Kuninkaantie 42, Espoo. Mika Paasolainen Kuninkaankallio Kuninkaantie 42, Espoo Mika Paasolainen Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentäminen /poistaminen Valtioneuvoston periaatepäätössä vuosille 2008-2011 tavoitteena on puolittaa pitkäaikaisasunnottomuus

Lisätiedot

Asunto ensin - koulutus Sari Timonen, AUNE Verkostokehittäjät, Y- Säätiö

Asunto ensin - koulutus Sari Timonen, AUNE Verkostokehittäjät, Y- Säätiö Asunto ensin - koulutus 2019 1 Sari Timonen, AUNE Verkostokehittäjät, Y- Säätiö Taustaa: PAAVO 1 Pitkäaikaisasunnottomuuden puolittaminen 2008 2011 Taustalla Nimi ovessa työryhmäraportti Viisaiden miesten

Lisätiedot

Strategisella suunnittelulla asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn

Strategisella suunnittelulla asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn Strategisella suunnittelulla asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat varhainen välittäminen, osallisuus ja asumisen tuki (AKU) Asumisneuvontafoorumi, Pääposti,

Lisätiedot

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA TOIMIJAT: OULUN KAUPUNGIN SOSIAALITYÖ, OSNA JA NUORTEN YSTÄVÄT SOSIAALITYÖLLÄ ASIAKKUUDEN HALLINTA KOKO PROSESSIN. VERKOSTOISSA MUKANA KAUPUNGIN

Lisätiedot

ASUNTO ENSIN ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA 2016-2019. Asunto ensin konseptit ja sovellukset. Yhteiskehittäminen

ASUNTO ENSIN ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA 2016-2019. Asunto ensin konseptit ja sovellukset. Yhteiskehittäminen ASUNTO ENSIN ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA 2016-2019 ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISY ASUNNOTTOMUUDEN UUSIUTUMISEN TORJUNTA Aune EDULLISTEN VUOKRA-ASUNTOJEN TURVAAMINEN Vuokra-asuntojen

Lisätiedot

NOSTOJA VÄLIRAPORTISTA

NOSTOJA VÄLIRAPORTISTA NOSTOJA VÄLIRAPORTISTA Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma 2012 2015 J. Karppinen Rahoitus 2012-2013 Avustuksia: - Rakentamiseen ja asuntojen hankintaan myönnetty noin 21 M - Palvelujen tuottamiseen

Lisätiedot

ASUMISEN ASIAT OHJAAMOISSA -webinaari

ASUMISEN ASIAT OHJAAMOISSA -webinaari ASUMISEN ASIAT OHJAAMOISSA -webinaari 22.11.2017 SISÄLTÖ 1. NAL ja OsNa esittely 2. NAL:n materiaali nuorten asumisneuvontaan 3. Hyvät käytännöt nuorten asumisen työhön & yhteistyöesimerkkejä NALpaikallisyhdistysten

Lisätiedot

SAATTAEN VAPAUTEEN ASUMISEN TUKEA UUSISSA SEURAAMUSMUODOISSA 2013-2015

SAATTAEN VAPAUTEEN ASUMISEN TUKEA UUSISSA SEURAAMUSMUODOISSA 2013-2015 ASUMISEN TUKEA UUSISSA SEURAAMUSMUODOISSA 2013-2015 KRITS TUKIASUMISPALVELUT ASUMISVALMENNUSYKSIKKÖ Tuettuja soluasuntoja 28 paikkaa. Saattaen vapauteen projektilla tällä hetkellä 7 paikkaa. TUKIASUNNOT

Lisätiedot

PAAVO II Starttiseminaari

PAAVO II Starttiseminaari PAAVO II Starttiseminaari Ympäristöministeriö 30.3.2012 Sari Timonen, suunnittelija Ympäristöministeriö sari.timonen@ymparisto.fi Juha Kaakinen, ohjelmajohtaja Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma

Lisätiedot

Toimivat yhteistyömallit rikosseuraamustaustaisten asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä

Toimivat yhteistyömallit rikosseuraamustaustaisten asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä Toimivat yhteistyömallit rikosseuraamustaustaisten asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä VAT-verkoston tapaaminen Seinäjoella 7.9.2016 Anna Leppo, Projektikoordinaattori, VAT-verkosto ja

Lisätiedot

PAAVO-ohjelman seurantakyselyn tuloksia 2012-2014

PAAVO-ohjelman seurantakyselyn tuloksia 2012-2014 PAAVO-ohjelman seurantakyselyn tuloksia 2012-2014 30.1.2015 Ympäristöministeriö PAAVO ohjausryhmän kokous Sari Timonen, projektipäällikkö PAAVO-Verkostokehittäjät / Y-Säätiö Taustaa Asiakaskohtaisia tulolomakkeita

Lisätiedot

PAAVO Verkostokehittäjät Sari Timonen & Taina Hytönen, Y-Säätiö

PAAVO Verkostokehittäjät Sari Timonen & Taina Hytönen, Y-Säätiö PAAVO Verkostokehittäjät 2013-2015 SEMINAARI 7.4.2016 HOTELLI ARTHUR, HELSINKI Sari Timonen & Taina Hytönen, Y-Säätiö Hankkeen tavoitteet: Päätavoite: Varmistaa pitkäaikaisasunnottomien asunto ensin periaatteen

Lisätiedot

yöote Vamoksen näkökulmia

yöote Vamoksen näkökulmia Nuorten onialainen hyvinvointia matalan kynnyksen tukemassa yöote Vamoksen näkökulmia Ulla Nord Palvelualuejohtaja 4.3.2014 ASUNNOTTOMAAN NUOREEN LIITETTYJÄ ILMIÖITÄ PÄIHDEONGELMAT LAISKUUS MIELENTERVEYS

Lisätiedot

Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa yöpyneiden asunnottomuuspolut

Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa yöpyneiden asunnottomuuspolut Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa yöpyneiden asunnottomuuspolut Verkostokehittäjät Työkokous 12.12.2016 Haastavimpien asiakkaiden asumisen tukeminen Sanna Sunikka Kriminaalihuollon tukisäätiö Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Asumisneuvonta ja maahanmuuttajien kotoutuminen

Asumisneuvonta ja maahanmuuttajien kotoutuminen Asumisneuvonta ja maahanmuuttajien kotoutuminen Hanna Dhalmann 19.10.2017 12.10.2007 Tekijän nimi YHA-kuvapankki / Saara Sivonen Miksi asumistaidot ovat tärkeitä kotoutumisessa? 1. Kotoutumiseen tarvitaan

Lisätiedot

AlfaKuntoutus. (palvelun nimi)

AlfaKuntoutus. (palvelun nimi) AlfaKuntoutus (palvelun nimi) AlfaKuntoutus tuottaa AlfaKuntoutus päihde- ja mielenterveyskuntoutujille tukiasumista tuettua asumista työpajatoimintaa kuntouttavaa korvaushoitoa avopalveluja Asiakkuus

Lisätiedot

Asunto ensinkoulutus Heli Alkila

Asunto ensinkoulutus Heli Alkila 4.2.2019 Asunto ensinkoulutus 30.1.2019 Heli Alkila Helsingin Diakonissalaitos on rohkea ihmisarvon puolustaja. Säätiö ja sen tytäryritys Diakonissalaitoksen Hoiva Oy tuottavat yhdessä vaikuttavia sosiaali-

Lisätiedot

Hyvä alku siviiliin - asumissosiaalinen työ vankilassa Hankepäällikkö Heidi Lind

Hyvä alku siviiliin - asumissosiaalinen työ vankilassa Hankepäällikkö Heidi Lind Hyvä alku siviiliin - asumissosiaalinen työ vankilassa 9.5.2019 Hankepäällikkö Heidi Lind Taustaa AUNE RIKOSSEURAAMUSALALLA Rikosseuraamuslaitos osallistuu hallituksen asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelmaan

Lisätiedot

Tekninen isännöinti Asuntojen ja kiinteistöjen kunnossapito, remontit

Tekninen isännöinti Asuntojen ja kiinteistöjen kunnossapito, remontit Sininauhasäätiö on Sininauhaliiton hallinnoima, erilaisiin asumisen tarpeisiin keskittynyt tuetun olemisen, tekemisen ja asumisen ammattilainen. Tarjoamme ensisijaisesti erilaisten asumisen, tekemisen

Lisätiedot

ARAn asuntomarkkinakysely kunnille ja asunnottomuuden tilastointi

ARAn asuntomarkkinakysely kunnille ja asunnottomuuden tilastointi ARAn asuntomarkkinakysely kunnille ja asunnottomuuden tilastointi Hannu Ahola 3.10.2012 12.10.2007 Tekijän nimi Historia ja tarkoitus Asuntomarkkinakyselyjä on tehty kunnille 1980-luvun puolivälistä lähtien

Lisätiedot

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A M i t e n n u o r t e n a s u m i s e n h a a s t e i s i i n v a s t a t a a n SUOMESSA ON 1600 ASUNNOTONTA ALLE 25-VUOTIASTA.

Lisätiedot

Asunto ensin Nuorten asuminen. Nimi ovessa hankkeen verkostotapaaminen 11.11.11 Mika Paasolainen Jukka Hampunen

Asunto ensin Nuorten asuminen. Nimi ovessa hankkeen verkostotapaaminen 11.11.11 Mika Paasolainen Jukka Hampunen Asunto ensin Nuorten asuminen Nimi ovessa hankkeen verkostotapaaminen 11.11.11 Mika Paasolainen Jukka Hampunen 3 6 9 12 15 18 21 24 27 30 33 36 39 42 45 Päihteidenkäytön aloittamisikä (Huuti asiakastietokanta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 13.11.2013 Sivu 1 / 1 4794/02.05.00/2013 107 13.11.2013 107 Kuninkaankallion asumispalveluyksikön asiakasmaksun tarkistaminen ja Väinöläkodin asumisyksikön asiakasmaksusta päättäminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat varhainen välittäminen, osallisuus ja asumisen tuki (AKU)

Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat varhainen välittäminen, osallisuus ja asumisen tuki (AKU) Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat varhainen välittäminen, osallisuus ja asumisen tuki (AKU) Asumissosiaalisen työn päivä Tampere 22.1.2019 Hankepäällikkö Sina Rasilainen www.ara.fi/aku Asunnottomuuden

Lisätiedot

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asuminen, kuntouttava työote ja integraatio Jenni Mäki Sampo Järvelä 07.11.2011 Tampere AE-periaate ja lainrikkojat Asunnon

Lisätiedot