POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma YLÄKOULULAISTEN TIEDOT JA TIEDONHANKINTAMENETELMÄT SEKSUAALITERVEYDESTÄ

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Anna-Kaisa Pöllänen Eveliina Rissanen YLÄKOULULAISTEN TIEDOT JA TIEDONHANKINTAMENETELMÄT SEKSUAALITERVEYDESTÄ Kyselytutkimus Rääkkylän ja Uimaharjun yläkoulujen 9.-luokkalaisille Opinnäytetyö Tammikuu 2008

2 OPINNÄYTETYÖ Kevät 2008 Hoitotyön koulutusohjelma Tikkarinne 9 80200 JOENSUU p. (013) 260 6600 Tekijät Anna-Kaisa Pöllänen ja Eveliina Rissanen Ohjaajat Erja Moore YTT ja Sinikka Sairanen TtM Asiantuntijaohjaaja Ritva Väistö THM Nimeke Yläkoululaisten tiedot ja tiedonhankintamenetelmät seksuaaliterveydestä - Kyselytutkimus Rääkkylän ja Uimaharjun yläkoulujen 9.-luokkalaisille Toimeksiantaja Kouluterveyskyselystä toimintaan -kehittämishanke Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaiset tiedot Rääkkylän ja Uimaharjun yläkoulujen 9.-luokkalaisilla on seksuaaliterveydestä. Lisäksi selvitettiin, keneltä ja millä tavalla oppilaat ovat saaneet tietoa seksuaaliterveydestä sekä millä tavoin he ovat kiinnostuneita saamaan niitä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kvantitatiivista kyselytutkimusta. Tutkimusaineisto kerättiin strukturoidulla kyselylomakkeella informoituna kyselynä maaliskuussa 2007. Tutkimuksen kohdejoukon muodostivat Rääkkylän ja Uimaharjun yläkoulujen 9.-luokkalaiset. Tutkimukseen osallistui 66 oppilasta ja vastausprosentti oli 94. Tutkimuksen aineisto analysoitiin SPSS -tilastointiohjelmalla. Tutkimustulokset esitetään prosentteina ja frekvensseinä. Lisäksi tuloksia kuvataan taulukoina ja kuvioina. Tutkimuksen tuloksista selvisi, että vastaajilla oli hyvät tiedot seksuaaliterveydestä. Molempien koulujen vastaajilla oli yhtä hyvät tiedot, mutta yksittäisten väittämien tietämisessä oli eroja. Tyttöjen tiedot seksuaaliterveydestä olivat kaikilla tutkimuksen osa-alueilla hieman paremmat kuin poikien. Vastaajan koulumenestys ja sisarusten lukumäärä eivät vaikuttaneet seksuaaliterveystietoihin. Eniten seksuaaliterveystietoja vastaajat olivat saaneet opettajalta koulussa oppitunneilla. Kouluterveydenhoitaja oli antanut seksuaaliterveystietoja lähes kaikille vastaajille. Vastaajat olivat saaneet tietoja myös Internetistä ja televisiosta. Luokkamuotoinen opetus ja videoiden katsominen yhdessä koko luokan kanssa olivat vastaajien mielestä kiinnostavimmat tavat saada seksuaaliterveystietoja. Valtakunnalliset tutkimukset ovat osoittaneet suomalaisten nuorten seksuaaliterveystietojen parantuneen huomattavasti sen jälkeen, kun terveystieto tuli pakolliseksi oppiaineeksi opetussuunnitelmaan vuonna 2001. Tämän tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaisia. Kieli suomi Sivuja 59 Liitteet 8 Liitesivumäärä 20 Asiasanat seksuaaliterveys, seksuaaliterveystiedot, seksuaalisuus, seksuaalikasvatus, yläkoululainen, tiedonhankintamenetelmä

3 THESIS Spring 2008 Degree programme in Nursing NORTH KARELIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Tikkarinne 9 FIN 80200 JOENSUU FINLAND Tel. 358-13-260 6600 Authors Anna-Kaisa Pöllänen and Eveliina Rissanen Advisors Erja Moore PhD, Sinikka Sairanen M.Sc.N Authority Advisor Ritva Väistö MHS Title The Knowledge and Information Retrieval of Sexual Health Among Adolescents - A Quantitative Survey among the 9 th Grade Pupils of Rääkkylä and Uimaharju Comprehensive Schools Commissioned by From the School Health Enquiry into Action Development Project Abstract The purpose of this study was to define what knowledge of sexual health 9 th grade pupils have in Rääkkylä and Uimaharju comprehensive schools. Furthermore, it was defined from whom and how the pupils have gained information about sexual health and how would they be interested in getting it. The research method was a quantitative survey. The material was collected by an informed enquiry with a structured questionnaire in March 2007. The target group included the 9 th grade pupils of Rääkkylä and Uimaharju comprehensive schools. Altogether 66 pupils participated in the research and the reply rate was 94. The data was analyzed with the SPSS statistic program and the results are presented as percentages and frequencies and in tables and figures. According to the results, the respondents had good knowledge of sexual health. In both schools the pupils had equally good knowledge, but there were some differences between single statements. The girls knowledge of sexual health was slightly better than that of boys in every area of the study. The school success or the number of siblings did not have any affect on respondents knowledge. The respondents had acquired most of the information about sexual health from their teachers on health education lessons. The school nurse had also provided sexual health education to almost all respondents. The respondents had also received information from the Internet and TV. According to the respondents, ordinary teaching and watching videos in the class were the most interesting methods of gaining information on sexual health. National research has revealed that knowledge of sexual health has improved among Finnish adolescents since health education became a compulsory subject in the core curriculum in 2001. This research revealed very similar results. Language Finnish Keywords Pages 59 Appendices 8 Pages of Appendices 20 sexual health, knowledge of sexual health, sexuality, sex education, adolescent, information retrieval

4 SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1 JOHDANTO...5 2 YLÄKOULULAISTEN SEKSUAALITERVEYSTIEDOT JA SEKSUAALIKASVATUS...6 2.1 Seksuaaliterveys...6 2.2 Yläkouluikäisen nuoren seksuaalisuuden kehittyminen...9 2.3 Seksuaalikasvatus seksuaaliterveyden edistäjänä...11 2.4 Yläkoululaisten seksuaaliterveystiedot...15 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT...20 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN...20 4.1 Tutkimusmenetelmä...20 4.2 Kyselylomakkeen laadinta...21 4.3 Tutkimuksen kohderyhmä ja aineiston hankinta...23 4.4 Aineiston analysointi...24 5 TUTKIMUKSEN TULOKSET...26 5.1 Taustatiedot...26 5.2 Yläkoululaisten seksuaaliterveystiedot...26 5.2.1 Seksuaaliterveystietojen eroja koulujen välillä...28 5.2.2 Seksuaaliterveystietojen eroja sukupuolten välillä...30 5.3 Tiedonhankintamenetelmät ja niihin liittyvät toiveet...32 5.3.1 Tiedonhankintamenetelmien eroja koulujen välillä...34 5.3.2 Tiedonhankintamenetelmien eroja sukupuolten välillä...37 6 POHDINTA...39 6.1 Tulosten tarkastelu ja johtopäätökset...39 6.2 Tutkimuksen luotettavuus...47 6.3 Tutkimuksen eettisyys...51 6.4 Tutkimuksen hyödynnettävyys ja jatkotutkimusaiheet...55 LÄHTEET...56 LIITTEET Liite 1 Liite 2 Liite 3 Liite 4 Liite 5 Liite 6 Liite 7 Liite 8 Kyselylomake Muuttujaluettelo Toimeksiantosopimus Tutkimuslupahakemus Uimaharjun yläkoululle Tutkimuslupahakemus Rääkkylän yläkoululle Tutkimuslupahakemus oppilaiden vanhemmille Oikeat vastaukset kyselylomakkeen tieto-osion väittämiin Tieto-osion väittämäkohtainen vastausten jakautuminen kouluittain ja sukupuolittain

5 1 JOHDANTO Nuorilla hyvä itsetunto yhdistettynä kattaviin seksuaaliterveystietoihin luovat perustan turvalliselle seksuaaliterveydelle. (Bildjuschkin & Malmberg 2000, 23.) Nuorten seksuaaliterveystietojen selvittäminen on tärkeää, jotta heillä olisi hyvät edellytykset kasvaa seksuaalisesti terveiksi aikuisiksi. Kaikilla nuorilla ei ole riittävää tietoperustaa esimerkiksi sukupuolitaudeista, seksuaalisesta kanssakäymisestä ja raskaaksi tulemisen fysiologiasta (Kontula & Meriläinen 2007; Liinamo, Rimpelä, Kosunen & Jokela 2000). Tietopuutokset voivat johtaa turhaan ahdistukseen ja pelkoihin omasta seksuaalisesta riittävyydestä sekä eitoivottujen raskauksien ja sukupuolitautitartuntojen määrän lisääntymiseen (Bildjuschkin & Malmberg 2000, 23). Yläkouluikäiset nuoret saavat paljon tietoa seksuaaliterveydestä koulussa, mutta myös media tuo jatkuvasti tietoa nuorten ulottuville. Koulussa seksuaaliterveyden opetus on siirtynyt osaksi terveystiedon opetusta, ja samalla terveystiedon opettajan rooli tiedonantajana on korostunut, kun aiemmin seksuaalikasvatuksesta vastasi lähinnä kouluterveydenhoitaja. (Kontula & Meriläinen 2007, 38.) 1990-luvun lopulla huonot seksuaaliterveystiedot oli lähes kolmanneksella Suomen yläkoulujen 8.- ja 9.-luokkalaisista (Luopa, Pietikäinen & Jokela 2006, 23). Oppilaiden tiedot seksuaaliterveydestä ovat kuitenkin parantuneet viimeisen vuosikymmenen aikana (Kontula & Meriläinen 2007, 62; Stakes 2007c). Rääkkylän ja Uimaharjun yläkoululaisten tiedot seksuaaliterveydestä olivat heikot vuoden 2004 Kouluterveyskyselyssä, mutta olivat jo parantuneet selvästi vuoden 2006 kyselyyn mennessä (Markkula ym. 2006a, 3, 18, Markkula ym. 2006b, 3). Tämä opinnäytetyö toteutettiin osana Kouluterveyskyselystä toimintaan -kehittämishanketta. Hankkeen tavoitteena on auttaa kouluja hyödyntämään Kouluterveyskyselyn tuloksia opetussuunnitelmien ja kouluyhteisöjen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Tavoitteena on myös kehittää ammatti-

6 korkeakoulujen opetussuunnitelmia ja yhteistyötä kouluyhteisöjen kanssa kouluikäisten lasten ja nuorten terveyden edistämiseksi. (Stakes 2007a.) Pohjois- Karjalasta kehittämishankkeessa ovat mukana Rääkkylän ja Uimaharjun yläkoulut. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millaiset tiedot Rääkkylän ja Uimaharjun yläkoulujen 9.-luokkalaisilla on seksuaaliterveydestä. Lisäksi selvitettiin, keneltä ja millä tavalla oppilaat ovat saaneet seksuaaliterveystietoja sekä miten he haluaisivat tietoja saada. Tulosten pohjalta koulujen terveystiedonopettajilla ja terveydenhoitajilla on mahdollisuus kehittää seksuaalikasvatustuntien sisältöä sekä tunneilla käytettävää materiaalia. 2 YLÄKOULULAISTEN SEKSUAALITERVEYSTIEDOT JA SEKSUAALIKASVATUS 2.1 Seksuaaliterveys Seksuaaliterveys on käsitteenä varsin nuori, ja vasta vuoden 1994 Kairon kansainvälisen väestökonferenssin jälkeen sitä on alettu käyttää laajemmin. Maailman terveysjärjestö WHO:n (World Health Organization) julkaisuissa seksuaaliterveys on mainittu kuitenkin jo 1970- ja 80-luvuilla, mutta silloin käsite ei ollut tarkkaan määritelty. (Lottes 2000a, 17-18.) Käsitteitä seksuaaliterveys, seksuaalinen terveys ja seksuaalinen hyvinvointi käytetään synonyymeina toisilleen. Vuonna 1987 WHO:n työryhmä pohti seksuaalinen terveys -käsitteen korvaamista seksuaalisella hyvinvoinnilla. Työryhmän pohdintojen tuloksena julkaistiin vuonna 1989 Erotiikka ja terveys -raportti. Siinä seksuaaliterveyden on todettu merkitsevän "seksuaalisuuden monimuotoisuuden ja erityislaadun tunnustamista jokaisen yhteiskunnan ja sen jäsenten seksuaalisissa elämyksissä, kokemuksissa ja tarpeissa". (Terveyskasvatuksen neuvottelukunta 1989, 17.) Terveyskasvatusneuvottelukunnan vuonna 1989 julkaisemaa Erotiikka ja terveys -raporttia pidetään merkittävänä teoksena suomalaisen seksuaaliterveyden edistämisessä (Kontula 2000, 260).

7 WHO:n virallinen määritelmä käsitteelle seksuaaliterveys on vuodelta 1975. Sen mukaan seksuaaliterveys on ruumiillisten, henkisten ja sosiaalisten tekijöiden integraatio siten, että se positiivisesti rikastaa ja vahvistaa persoonallisuutta, kommunikaatiota ja rakkautta (Terveyskasvatuksen neuvottelukunta 1989, 17). Monet tuoreemmat teokset määrittelevät seksuaaliterveyttä WHO:n uudemman, mutta vielä keskeneräisen määritelmän mukaan. Tämän alustavan määritelmän mukaan seksuaaliterveys on seksuaalisuuteen liittyvä fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja emotionaalisen hyvinvoinnin tila, se ei ole vain sairauden, toimintahäiriön tai raihnaisuuden puuttumista. Seksuaaliterveys edellyttää positiivista ja kunnioittavaa lähestymistä seksuaalisuuteen sekä seksuaalisiin suhteisiin. Se edellyttää myös mahdollisuutta nautinnollisiin ja turvallisiin seksuaalikokemuksiin, joihin ei liity pakottamista, syrjintää tai väkivaltaa. Jotta seksuaaliterveys saavutetaan ja ylläpidetään, kaikkien ihmisten seksuaalioikeuksia täytyy kunnioittaa, suojella ja toteuttaa. (Working Definitions 2002.) Lottes (2000b, 36) tiivistää WHO:n uudemman määritelmän seksuaaliterveydestä ja toteaa sen miehen ja naisen mahdollisuudeksi saada nauttia ja ilmaista seksuaalisuuttaan vapaana riskistä saada sukupuolitauti, ei-toivottu raskaus, tulematta pakotetuksi, kohdelluksi väkivaltaiseksi tai syrjityksi. Seksuaaliterveyden yksiselitteisen määrittelyn tekee vaikeaksi seksuaalisen terveyden suhteellisuus ja kulttuurisidonnaisuus sekä vaikeus soveltaa tiettyjä määritelmiä erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten elämään (Terveyskasvatuksen neuvottelukunta 1989, 17). UNICEF (United Nations Children's Fund) on vuonna 1996 määritellyt seksuaaliterveyden elintärkeäksi osaksi ihmisen fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia (Lottes 2000a, 15-16). Vähitellen seksuaaliterveys on suomalaisessa seksuaalitutkimuksessa hyväksytty yhdeksi ihmisen tärkeimmistä terveyden osa-alueista sekä positiiviseksi voimavaraksi (Pötsönen 2003, 106). Nämä määritelmät osoittavat selvästi, että seksuaaliterveydellä on tärkeä merkitys jokaisen yksilön elämässä.

8 Klouda (1996, 7-8) kertoo artikkelissaan tutkimuksesta, jossa haastateltiin useiden kehitysmaiden kansalaisia Etelä-Amerikasta, Afrikasta ja Intiasta. Haastateltavat olivat kansalaisia eri ikäryhmistä ja edustivat molempia sukupuolia. Tutkimuksen pohjalta Klouda totesi, että seksuaaliterveys on aina riippuvainen ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Haastateltaville oli selvää, että yksilöiden välinen vuorovaikutus määrää sen, voiko seksuaalisuuden toteuttaminen olla turvallista ja nautinnollista vai ei. Tämä poikkeaa länsimaisesta yksilöä korostavasta ajattelutavasta. Länsimaalaisittain seksuaaliterveyden määrittelee puolestaan Ketting. Hänen mukaansa seksuaaliterveydessä on kyse ihmisten auttamisesta hallitsemaan omaa seksuaalisuuttaan, hyväksymään se ja nauttimaan siitä koko laajuudessaan. Tämä koskee sekä tiedon puutetta, omaa identiteettiä ja itsensä hyväksymistä että seksuaaliongelmien diagnostiikkaa ja hoitoa. (Ketting 1996, 1.) Seksologian maailmanjärjestön WAS:n (World Association for Sexology) laatimassa seksuaalioikeuksien julistuksessa on todettu, että terveys on perustava ihmisoikeus. Näin ollen myös seksuaaliterveyden tulee olla perusoikeus. Samassa julistuksessa todetaan, että seksuaaliterveys on tulos elinympäristöstä, joka tunnustaa, kunnioittaa ja toteuttaa seksuaalioikeuksia. HERA:n (Health, Empowerment, Rights and Accountability) toimintaohjelmassa on puolestaan kirjattu seksuaaliterveyden olevan perusta ihmisen omien mahdollisuuksien täydelle kehittymiselle, ihmisoikeuksista nauttimiselle ja yleiselle hyvinvoinnin tunteelle. (Lottes 2000a, 22.) Bildjuschkin ja Malmberg (2000, 23) toteavat, että seksuaalisen terveyden ja hyvinvoinnin merkitys saa ihmisillä erilaisia painotuksia, koska jokainen ihminen on seksuaalinen ja seksuaalisuuden merkitys on erilainen eri ihmisillä. He myös toteavat, että kyky huolehtia hyvin omasta seksuaaliterveydestä perustuu ymmärrykseen seksuaaliterveyden olemassaolosta ja mahdollisuuksista sen hoitamiseen. Yksilö tarvitsee siihen riittävät tiedot hyvinvoinnista ja seksuaalisuudesta sekä toimivat seksuaaliterveyden hoitamiseen liittyvät palvelut. Väestötasolla seksuaaliterveyden tilaa voidaan arvioida seuraamalla teiniraskauksien määriä, raskaudenkeskeytysten määriä eri-ikäisillä, seksuaalitietoja,

9 seksuaalista syrjintää sekä ehkäisyn käyttöä. Arvioinnissa seurataan myös seksuaalisen ja sukupuolittuneen väkivallan yleisyyttä, äitiys- ja imeväiskuolleisuutta sekä sukupuolitautien ja muiden sukupuolielinten sairauksien esiintyvyyttä. (Ilmonen & Nissinen 2006, 451; Lottes 2000b, 37; Ward, Cassell, Williams & Aylin 2005). Voidaan siis ajatella, että mitä vähemmän esimerkiksi Suomen väestöllä on sukupuolitautitartuntoja ja ei-toivottuja raskauksia, sitä parempi on maamme seksuaaliterveys. Kuitenkin, kuten WHO määrittelee, seksuaaliterveys on paljon muutakin kuin tautien puuttumista tai ei-toivottujen raskauksien ehkäisemistä. Nuorten (15-18 vuotta) seksuaaliterveys on Suomessa kehittynyt vuoroin parempaan ja vuoroin huonompaan suuntaan. Kansainvälisesti vertailtuna esimerkiksi teiniraskauksien ja aborttien määrät ovat kuitenkin olleet koko ajan maailman alhaisimpia. Nuorten raskauksien ja aborttien määrät vähenivät 1980-luvulta 1990-luvun puoliväliin saakka. (Kosunen 2000, 270-271.) 1980-luvulla lääkärit ryhtyivät aktiivisemmin kirjoittamaan nuorille tytöille ehkäisypillereitä, mikä oli yksi tärkeimmistä syistä teiniraskauksien vähenemiselle. Nuorten raskauden keskeytykset yleistyivät Suomessa jonkin verran 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2002, jonka jälkeen ne ovat vähentyneet joka vuosi. Keskeytysten määrä ei ole kuitenkaan vielä laskenut alle viime vuosituhannen lopun tason. (Kontula & Meriläinen 2007, 14-15.) 2.2 Yläkouluikäisen nuoren seksuaalisuuden kehittyminen Seksuaalisuudesta ei ole yksiselitteistä määritelmää. Seksuaalisuus voidaan mieltää suppeana, yhdyntään tai sukupuolielinten kiihottamiseen liittyvänä ilmiönä, mutta usein se kuitenkin ymmärretään laajana, ihmisen elämään kokonaisvaltaisesti liittyvänä asiana (Kaila, Lahdenperä & Sandholm 1997, 30). WHO:n määritelmän mukaan seksuaalisuus on olennainen osa ihmisyyttä koko elämän ajan. Siihen sisältyy seksuaalinen kehitys, biologinen sukupuoli, sosiaalinen sukupuoli-identiteetti sekä sen mukainen rooli. Se sisältää myös seksuaalisen suuntautumisen, eroottisen mielenkiinnon, nautinnon ja intiimiyden sekä suvunjatkamisen. (Working definitions 2002.) Seksuaalisuus on ihmisen syn-

10 nynnäinen kyky ja valmius reagoida fyysisesti ja psyykkisesti aistimuksiin ja virikkeisiin kokemalla eroottista tai seksuaalista mielihyvää ja valmius pyrkiä näihin kokemuksiin. Seksuaalisuus on sitä, mitä olemme, seksi sitä, mitä teemme. (Ilmonen & Nissinen 2006, 450-451.) Terve seksuaalisuus edellyttää sekä tietoja että taitoja: seksuaalisuus kuuluu luonnollisena osana yksilön biologiseen olemukseen, mutta vuorovaikutustaidot on jokaisen itse opittava (Hovatta & Ojanlatva 1995, 8). Seksuaalinen kehittyminen on keskeinen piirre nuoren elämässä. Taustalla on biologinen kypsyminen, joka alkaa murrosiän alussa ja jatkuu vähintään kolme tai neljä vuotta. Seksuaalinen kehittyminen ei ole kuitenkaan vain kehon biologisia muutoksia, vaan nuoren kasvua ja kypsymistä sosiaalisesti sekä emotionaalisesti. Nuoren seksuaalisuuteen vaikuttavat sekä sisäiset että ulkoiset tekijät. Sisäisiä tekijöitä ovat esimerkiksi pubertaalisen kypsymisen taso ja ulkoisia esimerkiksi perhetyyppi ja ajan poliittinen ilmapiiri. (Coleman & Hendry 1999, 98.) Murrosiän kehityksen käynnistävät sukupuolihormonit, tytöillä pääasiassa estrogeeni ja progesteroni, pojilla testosteroni. Tytöillä ensimmäinen merkki murrosiän alkamisesta on rintojen kasvu noin 8-10-vuotiaana. Kuukautiset alkavat tytöillä keksimäärin 13 vuoden iässä. Poikien ensimmäinen merkki murrosiästä on kivesten kasvu 10-13 vuoden iässä. Murrosiässä ihminen siirtyy lapsuudesta aikuisuuteen, ja nuori saavuttaa fyysisen sukukypsyyden. Henkisesti nuori joutuu irrottautumaan vanhemmistaan ja kiinnostus vastakkaista sukupuolta kohden voimistuu huomattavasti. (Bjålie, Haug, Sand, Sjaastad & Toverud 2002, 429-431.) Murrosiässä nuoret muuttuvat fyysisesti lapsesta aikuisen näköisiksi. Samaan aikaan kysymykset omasta seksuaalisuudesta nousevat esiin. Oman kehon seksuaaliset reaktiot ja nuoren suhtautuminen vastakkaiseen sukupuoleen muuttuvat voimakkaasti. Nuoruuden ensimmäiset seksuaaliset kokemukset ovat yleensä autoeroottisia seksuaalikokemuksia, esimerkiksi eroottisia fantasioita, yöllisiä siemensyöksyjä ja itsetyydytystä. Varsinkin itsetyydytykseen liittyy häpeän ja syyllisyyden tunteita, jotka voivat vaikuttaa nuoren kehittyvään seksuaa-

11 liseen minäkuvaan. Jossain vaiheessa mukaan tulevat sosioseksuaaliset eli toisen ihmisen kanssa hankitut seksuaaliset kokemukset, jotka voivat alkuun olla halailua ja suudelmia, mutta murrosiässä usein jo vaatteiden alta hyväilyjä ja myöhemmin ensimmäisiä yhdyntäkokemuksia. Nuorilla on usein paljon kysymyksiä omasta kehityksestä ja seksuaalisesta kypsymisestä. Ensimmäisillä seurustelu- ja sukupuolikokemuksilla voi olla pitkäaikainen vaikutus nuoren kehitykseen. Tästä syystä kouluterveydenhuollon tulisi miettiä uusia palvelumuotoja, jotta nuoria voitaisiin tukea oman seksuaalisuuden kohtaamisessa. (Kosunen 2002, 127-137.) Murrosiän alkaminen, ikätovereiden odotusten vaikuttavuus sekä aikuisväestön antamat ristiriitaiset kuvat seksuaalisuudesta tekevät seksuaalisuudesta murrosikäisille vaikean, mutta jännittävän haasteen (Moore & Rosenthal 2006, 2). Myös Cacciatoren (2006, 206) mukaan nuori herkistyy murrosiän alkaessa kaikkeen seksuaalisuuteen liittyvään, mikä johtaa uteliaisuuden lisääntymiseen ja asioiden yksityisyyden ja intiimiyden tajuamiseen, mutta myös haavoittuvuuteen kavereiden julmasti kommentoidessa kehoa, käytöstä ja ulkonäköä. Seksuaalisuuteen liittyvät olennaisesti seksuaalioikeudet. Ne tarkoittavat oikeutta suojautua sukupuolitaudeilta ja ei-toivotuilta raskauksilta. Laajemman näkemyksen mukaan seksuaalioikeudet sisältävät myös oikeuden ilmaista itseään seksuaalisena ja ainutlaatuisena yksilönä. Yksilöllä on myös oikeus kokea mielihyvää tuottavaa seksuaalisuutta oman suuntauksensa, identiteettinsä ja arvojensa mukaisesti. Tämä sisältää myös oikeuden vapauteen ja itsenäisyyteen vastuullisessa seksuaalikäyttäytymisessä. (Virtanen 2002, 15.) Nuorten seksuaalinen identiteetti ja maailmankuva ovat vasta muotoutumassa. He eivät voi automaattisesti tietää, miten heitä saa kohdella ja mikä on oikein. Kaikki tämä muotoutuu tietomäärän ja kokemusten lisääntyessä. 2.3 Seksuaalikasvatus seksuaaliterveyden edistäjänä Seksuaaliterveyttä voidaan edistää seksuaalikasvatuksella, joka on osa terveyskasvatusta. Seksuaalikasvatuksen tehtävä on jakaa asiallista tietoa seksuaalisuudesta ja seksistä, jonka avulla nuori pystyy tekemään mielihyvänsä ja sek-

12 suaaliterveytensä kannalta hyviä ja oikeita valintoja. Seksuaalivalistus, -opetus ja -neuvonta ovat kolme eri tasoa, joilla seksuaalikasvatusta annetaan. Kun seksuaalitietoa jaetaan suurille joukoille kampanjoilla ja erilaista seksuaalikasvatusmateriaalia jakamalla, puhutaan seksuaalivalistuksesta. Seksuaalivalistusta on myös julkinen keskustelu seksuaalisuudesta, sen näkyvyydestä tai seksuaalikasvatuksen tarpeellisuudesta. Julkista keskustelua ovat esimerkiksi lehdissä tai televisiossa käytävä keskustelu. Seksuaaliopetusta on nuorille koulussa annettava opetus seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. (Bildjuschkin & Malmberg 2000, 9-10, 13-14.) Seksuaalineuvonnassa on kyse seksuaalikasvatuksen antamisesta henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa, yksilön tarpeet ja lähtökohdat huomioon ottaen (Nummelin 1997, 38). Seksuaalikasvatuksen tulisi olla yhtä monipuolista kuin ihmisen seksuaalisuus (Bildjuschkin & Malmberg 2000, 12) ja pohjautua asiatietoon ja tutkimuksiin (Limnéll 2006). Nuoren elämässä seksuaalikasvattajana toimii koko häntä ympäröivä maailma: koti, perhe ja suku, koulu, harrastukset, ystävät ja media. Kaikki edellä mainitut tahot vaikuttavat seksuaalikasvatukseen. Hyvä seksuaalikasvatus on riskikäyttäytymisen ehkäisyä: itsetuntemuksen, itseluottamuksen ja positiivisen minäkuvan vahvistamista, oikeanlaisten asenteiden siirtämistä sekä aikuisten tukea. (Väestöliitto 2006.) Kouluterveydenhuollon tavoitteisiin kuuluu kokonaisvaltainen nuorten terveydenedistäminen, jossa seksuaaliterveys on yksi keskeinen osa-alue. Seksuaalinen herääminen saattaa hämmentää ja huolestuttaa monia teini-ikäisiä. Vaikka keho olisi jo kypsä sukupuolielämän aloittamiseen, emotionaaliset valmiudet eivät välttämättä riitä siihen liittyvän vastuun ja seurausten käsittelemiseen. Monet seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset saattavat tuntua pelottavilta ja saada nuoren mielessä kohtuuttomat mittasuhteet. Hyvään seksuaaliterveyteen kuuluu näiden pelkojen hallinta ja kokemus turvallisista ihmissuhteista riskeistä huolimatta. (Kosunen 2002, 132-133.) Colemanin ja Hendryn (1999, 116) mukaan seksuaalikasvatus ei voi painottua vain biologiaan, vaan sen tulee huomioida seksuaalisuuden sosiaalinen konteksti yhdessä ihmissuhteiden ja seksuaalikäyttäytymisen kanssa. Sekä tyttöjen

13 että poikien tarpeet tulee huomioida, samoin kuin vähemmistöjen, kuten homojen, lesbojen ja biseksuaalien tarpeet. Seksuaalikasvatuksessa tulee myös ottaa huomioon oppilaiden erilainen tietämys seksuaalisuudesta. Lisäksi on tärkeää tiedostaa, mitkä tavoitteet kulloisellakin seksuaalikasvatusohjelmalla on. Liinamo, Kosunen, Rimpelä ja Jokela (1999) ovat tutkineet vuosien 1996 ja 1997 Kouluterveyskyselyistä nuorten seksuaaliopetusta peruskoulujen yläkouluissa. Kyselyissä oppilaat vastasivat seksuaaliopetuksen toteuttajaksi useimmiten opettajan (74 %) ja terveydenhoitajan (50 %). Lisäksi opetusta oli toteuttanut lääkäri (6 %) ja joku muu koulun ulkopuolinen asiantuntija (14 %). 59 % oppilaista ilmoitti seksuaaliopetuksen toteuttajaksi vain yhden kysytyistä asiantuntijoista ja 46 % yhdeksäsluokkalaisista vähintään kaksi toteuttajaa. (Liinamo, Kosunen, Rimpelä & Jokela 1999, 1435.) Väestöliitto on tehnyt vuosina 1996 ja 2006 valtakunnallisen seurantatutkimuksen seksuaaliterveyden opettajille. Tutkimuksessa oli mukana ensimmäisellä kerralla 423 ja toisella kerralla 518 yläkoulua. Kyselyn tuloksena seksuaalikasvatukseen käytetyt tuntimäärät olivat lisääntyneet huomattavasti. Koko yläkouluaikaisen opetuksen tuntimäärä oli lisääntynyt 9,3 oppitunnista 17,4 tuntiin. Keskimääräisesti seksuaaliopetustuntien määrä oli lisääntynyt eniten 7. ja 8. luokalla, kun 9. luokalla ne olivat hieman vähentyneet. Aikaisemmassa tutkimuksessa 8. luokan oppilaista 43 % ei ollut saanut ollenkaan seksuaaliopetusta, kun vuonna 2006 näiden osuus oli pudonnut 9 %. (Kontula & Meriläinen 2007, 40-41.) Väestöliiton opettajille tekemästä tutkimuksesta kävi myös ilmi, että terveystiedon tuntien tultua opetussuunnitelmaan muiden aineenopettajien rooli seksuaalikasvattajina on vähentynyt (Kontula & Meriläinen 2007, 38). Terveystieto tuli omaksi oppiaineeksi peruskouluihin, lukioihin ja ammatillista peruskoulutusta antaviin oppilaitoksiin vuonna 2001 (Opetusministeriö 2001). Terveystiedon opettaja opettaa suurimmassa osassa kouluista 7.- ja 8.-luokkalaisille seksuaaliasioita, mutta 9.-luokkalaisille vain 22 %:ssa yläkouluista. 9.-luokkalaisten seksuaalikasvatuksesta huolehtii suurimmassa osassa kouluista biologian opettaja. Kouluterveydenhoitajan rooli seksuaalikasvattajana on aiemmin ollut merkittä-

14 vämpi. Vuonna 1996 yli puolella kouluista terveydenhoitaja on antanut seksuaalikasvatusta, mutta vuoden 2006 tutkimuksen mukaan tämä toteutui vain reilussa kolmasosassa kouluista. (Kontula & Meriläinen 2007, 43-44.) Seksuaalikasvatuksen opetusmenetelmät yläkouluissa eivät ole viimeisen kymmenen vuoden aikana suuresti muuttuneet. Käytetyimpiä opetusmenetelmiä ovat luokkaopetus ja sen rinnalla käydyt yhteiset keskustelut. Pari- tai pienryhmätyöskentelyä, samoin kuin draaman ja roolileikkien käyttöä on lisätty hieman. Draamaa tai roolileikkejä ei kuitenkaan käytetä koskaan noin joka kolmannessa yläkoulussa. Internetiä oli opetuksessa käyttänyt useimmiten vain muutama prosentti kouluista. Henkilökohtaiset keskustelut oppilaiden kanssa ovat vähentyneet: Vuonna 1996 niitä käytti useimmiten yli 22 % kouluista, vuonna 2006 enää vajaa 6 % kouluista. Seksuaalikasvatuksen siirtyminen osaksi terveystietoa on vaikuttanut siihen, että nykyään seksuaalikasvatusta annetaan pääasiallisesti tyttöjen ja poikien yhteisissä ryhmissä. Kymmenen vuotta aikaisemmin 7. ja 8. luokkien seksuaalikasvatusta toteutettiin useimmiten tytöille ja pojille erikseen. 9.-luokkalaisille opetus tapahtui jo silloin useimmiten yhdessä. (Kontula & Meriläinen 2007, 50 51.) Jason ja Tillman (2004) ovat tutkineet yläkoulujen seksuaalikasvatuksen laatua, sisältöä sekä toteuttajia. Tutkimukseen vastanneista yläkoululaisista 69 % (n=75) ilmoitti, että seksuaalikasvatusta oli antanut eniten kouluterveydenhoitaja. Terveydenhoitaja oli myös vastaajan sukupuolesta ja luokka-asteesta riippumatta toivotuin seksuaalikasvattaja. Oppilaat haluaisivat seksuaalikasvatusta siten, että tytöt ja pojat ovat sekä yhdessä että eri ryhmissä. Tytöt kannattivat enemmän erillisten tuntien pitämistä. (Jason & Tillman 2004, 26-27.) Airaksisen, Penttisen ja Puupposen (2002, 32, 36-37) tutkimuksen mukaan yhdeksäsluokkalaisista nuorista (n=121) suurin osa (58 %) oli saanut eniten tietoa seksuaalisuudesta koulusta. 17 % vastaajista oli saanut eniten tietoa televisiosta, lehdistä ja Internetistä. Viides osa vastaajista oli saanut eniten tietoa ystäviltään ja 4 % vanhemmiltaan. Yli puolet vastaajista (54 %) toivoi, että seksuaalikasvatusta annettaisiin sekä tytöille ja pojille erikseen että koko ryhmälle yhdessä. 28 % vastaajista toivoi ainoastaan sekaryhmiä ja 17 % vain erillisiä ryh-

15 miä. Tutkimuksessa selvitettiin myös, keneltä nuoret ovat saaneet seksuaalikasvatusta ja keneltä he toivoivat sitä saavansa. 79 % vastaajista oli saanut seksuaalikasvatusta opettajalta ja 72 % terveydenhoitajalta. Lääkäriltä oli seksuaalikasvatusta saanut 7 % vastanneista. Jasonin ja Tilmanin (2004, 28) tutkimuksessa 8.- ja 9.-luokkalaisista (n=109) 28 % toivoi seksuaalikasvatuksen menetelmäksi eniten luokkaopetusta. Nimettöminä tehtyjä lappuja, joihin opettaja vastaisi, toivottiin toiseksi eniten. Kaikkein vähiten toivottiin esitelmien laatimista. Mikään esitetyistä menetelmistä ei saanut selvää enemmistön kannatusta. Samasta tutkimuksesta selvisi, että eniten käytetty seksuaalikasvatuksen menetelmä oli luokkaopetus. Vähiten käytettyjä menetelmiä olivat pelit, draama ja roolileikit sekä opintokäynnit. 2.4 Yläkoululaisten seksuaaliterveystiedot Yläkoululaisten tietoja seksuaaliterveydestä tutkitaan Suomessa paljon. Stakesin (Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus) toteuttama Kouluterveyskysely ja Väestöliiton järjestämä seksuaaliterveystietokilpailu ovat valtakunnan tasolla toteutettavia seurantatutkimuksia. Kouluterveyskysely toteutetaan vuosittain: Itä- ja Etelä-Suomen ja Lapin läänien kunnissa parillisina vuosina huhtikuun lopussa ja parittomina vuosina Länsi-Suomen ja Oulun läänien sekä Ahvenanmaan kunnissa. Kysely on suunnattu 14-18-vuotiaille peruskoululaisille ja toisen asteen oppilaitoksissa opiskeleville nuorille. Kyselyssä käsitellään nuorten elinoloja, koulukokemuksia, terveyttä ja terveystottumuksia. Kyselyyn kuuluu myös kysymyksiä seksuaaliterveydestä. (Stakes 2006a.) Ensimmäinen Kouluterveyskysely tehtiin vuonna 1995, mutta laajamittaisesti kyselyä alettiin toteuttaa vasta seuraavana vuonna (Stakes 2007b, 1). Kouluterveyskyselyssä on ollut kysymyksiä seksuaaliterveydestä vuodesta 1998 alkaen (Stakes 2006b). Valtakunnan tasolla vuoden 1998-1999 kyselyssä peruskoulun 8.- ja 9. -luokkalaisista huonot tiedot seksuaaliterveydestä oli 29 %:lla oppilaista. Seuraavien vuosien aikana tiedot paranivat, mutta pysyivät sen jälkeen ennallaan. Vuoden 2004-2005 kyselyssä huonot tiedot oli 25 %:lla oppilaista. (Luopa ym. 2006, 23.) Oppilaiden tiedot ovat parantuneet edelleen:

16 Vuoden 2006-2007 kyselyssä huonot tiedot seksuaaliterveydestä oli enää 19 prosentilla 8.- ja 9.-luokkalaisista oli (Stakes 2007c). Vuoden 2004 kyselystä alkaen huonot tiedot seksuaaliterveydestä ovat tarkoittaneet sitä, että kuudesta väittämästä on vastannut väärin kolmeen tai useampaan väittämään (Stakes 2006b). Ennen vuotta 2004 kyselyissä oli seitsemän väittämää seksuaaliterveydestä nykyisen kuuden sijasta. Silloin huonot tiedot tarkoittivat, että vastaaja oli vastannut väärin 3 7 väittämään. (Stakes 2000, 5.) Rääkkylän kunnan vuoden 2006 Kouluterveyskyselyn raportista ilmenee, että oppilaiden tiedot seksuaaliterveydestä olivat kahden vuoden aikana parantuneet huomattavasti. Vuonna 2004 Rääkkylän vastaajista 28 %:lla oli ollut huonot seksuaaliterveystiedot, mutta vuonna 2006 huonot tiedot oli enää 15 %:lla vastaajista. (Markkula ym. 2006a, 3, 18.) Enon kunnan raportissa, josta Uimaharjun tulokset ovat yksi osa, todetaan yläkoululaisista noin viidenneksellä olevan huonot tiedot seksuaaliterveydestä. Tulos on kuitenkin parantunut huomattavasti vuodesta 2004, jolloin huonot tiedot oli ollut 40 %:lla vastaajista. Vuonna 2006 huonot tiedot seksuaaliterveydestä oli noin 17 %:lla Enon vastaajista (Markkula ym. 2006b, 3), mikä oli myös maakunnan kaikkien vastaajien keskiarvo. Maakunnan tuloksissa tytöillä oli paremmat tiedot kuin pojilla. (Luopa, Pietikäinen, Puusniekka, Jokela & Sinkkonen 2006, 14). Väestöliiton valtakunnallinen seksuaaliterveystietokilpailu on järjestetty maamme peruskoulujen 8.-luokkalaisille vuosina 2000 ja 2006. Kilpailuun osallistui molemmilla kerroilla yli puolet Suomen yläasteista, ja vastaajina oli molemmissa kyselyissä yli 30 000 nuorta. Tietokilpailu sisälsi 80 kysymystä seksuaaliterveyden eri osa-alueilta, viiden kysymyksen sisältö oli muutettu seurantatutkimusta tehdessä. Tutkimusta varten seksuaaliterveys oli jaettu seitsemään osaalueeseen, jotka olivat: murrosiän kehitys, sukupuolielinten toiminta ja rakenne, raskaus, ehkäisy, sukupuolitaudit, itsetyydytys ja seksuaalinen kanssakäyminen. Tutkimuksessa huonot tiedot tarkoittivat, että oppilas oli vastannut korkeintaan puoleen kysymyksistä oikein. (Kontula & Meriläinen 2007, 27, 62, 67-77, 91.)

17 Väestöliiton vuoden 2000 tutkimuksessa oppilaat vastasivat oikein keskimäärin 49,6 kysymykseen ja vuonna 2006 keskimäärin 51,7 kysymykseen. Oikeiden vastausten osuus oli 66 % vuonna 2000 ja 69 % vuonna 2006. Oppilaiden tiedot olivat siis parantuneet hieman. (Kontula & Meriläinen 2007, 62.) Tietokilpailuissa sekä tytöt että pojat olivat tienneet hyvin siemensyöksyihin, peniksen pituuteen ja siittiöiden tuotantoon sekä itsetyydytykseen, raskaaksi tulemiseen ja ehkäisyyn liittyvät asiat. Esimerkiksi kysymykseen naisen mahdollisuudesta tulla raskaaksi ensimmäisellä yhdyntäkerralla oli molemmilla tutkimuskerroilla tiedetty hyvin oikea vastaus. Sukupuolitauteihin liittyvistä kysymyksistä vastaajat olivat tienneet hyvin kondomin suojaavan vaikutuksen, sukupuolitautien tarttumisen limakalvokontaktissa, mutta itse sukupuolitauteihin liittyvissä asioissa vastaajilla oli selkeästi huonommat tiedot. Tytöt olivat tienneet hyvin oman sukupuolensa murrosikään kuuluviin muutoksin liittyvät asiat. Esimerkiksi valkovuotoon ja kuukautiskiertoon liittyvät kysymykset olivat tytöt tienneet lähes poikkeuksetta oikein, kun pojista kolmasosalla ei ollut näistä asioista tietoa. Sukupuolitautien oireettomuuden olivat tienneet huonosti sekä tytöt että pojat. Tiedot olivat selkeästi parantuneet seurantatutkimuksen aikana, mutta silti vuonna 2006 vain kolmasosa tytöistä ja neljäsosa pojista tiesi, että sukupuolitauti voi olla oireeton. (Kontula & Meriläinen 2007, 67-78.) Seksuaaliterveystietokilpailun tulokset osoittivat, että tyttöjen ja poikien tietotasoissa oli selviä eroja. Tytöt tiesivät jokaiseen aihealueeseen liittyvät asiat paremmin kuin pojat. Tytöillä oli vuoden 2000 tutkimuksessa oikeita vastauksia keskimäärin 54 ja vuonna 2006 55 kappaletta, kun poikien vastaavat lukemat olivat 45 ja 48. Poikien seksuaaliterveystiedot olivatkin selvästi parantuneet, mutta olivat kuitenkin merkittävästi huonommat kuin tytöillä. Tyttöjen paremmat tiedot tulivat erityisen selkeästi esiin, kun tarkasteltiin pistemäärien jakautumista. Tytöistä kolme neljästä oli vastannut vähintään kahteen kolmasosaan kysymyksistä oikein, kun pojista vajaalla puolella oli niin hyvä tietotaso. (Kontula & Meriläinen 2007, 88 92.) Syitä poikien heikompaan tietotasoon voi olla poikien myöhäisempi biologinen kypsyminen, huonompi motivaatio tai keskittymiskyky kyselyyn vastatessa. Myös ryhmän paine voi saada pojat vastaamaan kyselyyn nopeasti, jotta he näyttäisivät tietävän oikeat vastaukset. (Kontula ym. 2001,

18 68-69, 77-78.) Vuoden 2006 seksuaaliterveystietokilpailussa lukuaineiden keskiarvolla havaittiin olevan vaikutusta tietoihin. Paremman keskiarvon saaneilla oppilailla tiedot olivat muita paremmat. (Kontula & Meriläinen 2007, 101.) Tietokilpailuissa vastaajilla oli selkeitä puutteita tiedoissa seksuaalisesta kanssakäymisestä. Hyvän rakastajan ominaisuudet, molemminpuolisen halun välttämättömyys ja naisen orgasmin ehdot olivat kuitenkin hyvin tiedossa. Pojilla oli ongelmia erityisesti yhdynnän keskimääräistä aloitusikää, ensimmäiseen yhdyntään liittyvien kipujen sekä erektion saamiseen liittyviä ongelmia käsittelevissä kysymyksissä. Molemmilla kerroilla kysymykseen Kuinka kauan naisilla keskimäärin kestää ensimmäisestä yhdynnästä ensimmäisen orgasmin saavuttamiseen yhdynnässä? oli tiedetty vähiten oikeita vastauksia. Lähes kolme neljästä vastaajasta oli luullut, että nainen saavuttaa orgasmin jo ensimmäisessä yhdynnässä tai hyvin pian sen jälkeen. (Kontula & Meriläinen 2007, 70-72, 82.) Airaksinen ym. (2002, 31-32) ovat tutkimuksensa yhtenä osana tutkineet 9.-luokkalaisten nuorten tietoja seksuaaliterveydestä kahdeksalla tietoväittämällä. Kahdeksasta väittämästä jokaiseen oli vastannut oikein 17 % vastanneista (n=121). Tytöillä oli enemmän oikeita vastauksia kuin pojilla. Vähintään seitsemään tietoväittämään oli vastannut oikein 62 % tytöistä ja 38 % pojista. Lähes kaikki vastaajat (97 %) olivat tienneet, että nainen voi tulla raskaaksi ensimmäisellä yhdyntäkerralla. Vähiten oikeita vastauksia oli tiedetty väittämään Tyttö tulee herkimmin raskaaksi juuri ennen kuukautisia, johon 22 % vastaajista oli vastannut oikein. Liinamo, Rimpelä, Kosunen ja Jokela (2000) ovat tutkineet nuorten seksuaaliterveystietoja yhdistämällä vuosien 1998 ja 1999 Kouluterveyskyselyjen tulokset. He tutkivat myös tietojen yhteyksiä sosiodemografisiin taustatekijöihin, kuten luokka-asteeseen, vanhempien koulutukseen ja oppilaan koulumenestykseen sekä nuorten seksuaalikokemuksiin. Kouluterveyskyselyssä seksuaaliterveystietoja oli tuolloin tutkittu seitsemällä tietoväittämällä. Tutkimuksen mukaan parhaimmat seksuaaliterveystiedot olivat 9. luokan tytöillä. Heistä kolmasosa oli vastannut oikein kaikkiin väittämiin. 9. luokan pojista 15 % oli vastannut oikein kaikkiin väittämiin. 9. luokan poikien ja 8. luokan tyttöjen tiedot olivat saman-

19 tasoiset. Huonoimmat tiedot olivat 8. luokan pojilla. Eniten puutteita oli sukupuolitauteihin ja raskaaksi tuloon liittyvissä tiedoissa. Viidesosa nuorista ei tiennyt, että vain kondomi suojaa sukupuolitaudeilta. Kolmasosa ei tiennyt, että ensimmäinen yhdyntä voi johtaa raskauteen. Parhaiten oli tiedetty homoseksuaalisuutta ja poikien sukukypsyyttä koskevat väittämät. Puutteita oli raskaaksi tuloon sekä sukupuolitauteihin liittyvissä tiedoissa. Kolmasosa oppilaista ei esimerkiksi tiennyt, että nainen voi tulla raskaaksi ensimmäisellä yhdyntäkerralla. (Liinamo ym. 2000, 4604-4605, 4608.) Liinamon ym. (2000, 4604-4606) tutkimuksessa tietotaso arvioitiin heikoksi, kun enintään neljään väittämään oli vastattu oikein. 8. luokalla noin joka toisella pojalla ja joka kolmannella tytöllä oli heikot tiedot seksuaaliterveydestä. 9.-luokkalaisista heikot tiedot olivat joka kolmannella pojalla ja joka kahdeksannella tytöllä. Tyttöjen ja poikien välinen ero tiedoissa oli 9. luokalla suurempi kuin 8. luokalla. Luokka-asteiden välistä eroa selittivät kaikki tutkimuksessa mukana olleet sosiodemografiset taustatekijät eli luokka-aste, sukupuoli, keskimääräistä myöhäisempi biologinen kypsyminen, oppilaan alhainen todistuksen keskiarvo sekä lyhyet jatkokoulutussuunnitelmat tai tietämättömyys koulutussuunnitelmista peruskoulun jälkeen. Molempien luokka-asteiden tytöillä ja pojilla heikko koulumenestys selitti merkitsevästi heikkoa tietotasoa. Väestöliiton opettajille tekemästä seurantatutkimuksesta selvisi, että seksuaaliasioiden käsittelyllä terveystiedon tunneilla oli yhteyttä vastaajien seksuaaliterveystietoihin. Erityisen selvä tämä ero oli poikien kohdalla. Kokonaan seksuaaliopetusta vaille jääneillä pojilla oli selvästi huonommat tiedot kuin pojilla keskimäärin. Toisaalta, jos seksuaaliasioita oli käsitelty usealla tunnilla, tiedot olivat selvästi paremmat. Kuitenkin paljon seksuaalikasvatusta saaneet pojat eivät edelleenkään yltäneet edes kokonaan tietoa vaille jääneiden tyttöjen tasolle. Koulun seksuaalikasvatus kuitenkin kaventaa sukupuolten välisiä eroja merkittävästi, vaikka niissä vieläkin on merkittävä ero valtakunnan tasolla. (Kontula & Meriläinen 2007, 100.) Väestöliiton seksuaaliterveystietokilpailun tuloksista kävi ilmi, että käynnit terveydenhoitajan luona eivät vaikuttaneet nuorten seksuaaliterveystietojen ta-

20 soon. Tulos yllätti tutkijat, mutta he selittivät asian terveydenhuollon resurssien vähentämisellä. Terveydenhoitajalla saattaa olla aikaa käydä läpi vain vuosittaiset terveystarkastukset ja ilmenneet terveysongelmat, eikä valistustyöhön jää enää aikaa. (Kontula ym. 2001, 67, 75.) 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaiset tiedot Rääkkylän ja Uimaharjun yläkoulun 9.-luokkalaisilla on seksuaaliterveydestä sekä keneltä ja millä tavalla he ovat saaneet seksuaaliterveystietoja ja miten he ovat kiinnostuneita saamaan tietoja. Tutkimusongelmat: 1. Millaiset tiedot Rääkkylän ja Uimaharjun yläkoulun 9.-luokkalaisilla on seksuaaliterveydestä? - Millaisia eroja seksuaaliterveystiedoissa on koulujen välillä? - Millaisia eroja seksuaaliterveystiedoissa on sukupuolten välillä? 2. Millä tavoin Rääkkylän ja Uimaharjun 9.-luokkalaiset ovat saaneet seksuaalikasvatusta? 3. Millä tavoin Rääkkylän ja Uimaharjun 9.-luokkalaiset ovat kiinnostuneita saamaan seksuaalikasvatusta? 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 4.1 Tutkimusmenetelmä Tämän opinnäytetyön tutkimusmenetelmänä käytettiin kvantitatiivista kyselytutkimusta, koska se oli tutkittavaa aihetta sekä tutkittavia ajatellen luonteva vaih-

21 toehto. Nuorten olisi voinut olla vaikeaa kertoa esimerkiksi haastattelussa seksuaaliterveyteen liittyvistä asioista. Kvantitatiivisen tutkimuksen avulla voidaan selvittää lukumääriin ja prosenttiosuuksiin liittyviä kysymyksiä sekä eri asioiden välisiä riippuvuuksia tai tutkittavassa ilmiössä tapahtuneita muutoksia (Heikkilä 2001, 16). Määrällisessä tutkimuksessa tavallisin aineiston keruutapa on kyselylomake (Vilkka 2005, 73). Kyselystä käytetään myös nimitystä survey-tutkimus, jossa aineisto kerätään standardoidusti. Standardoituvuus tarkoittaa, että jokaiselta kyselyyn vastaajalta kysytään sama asiasisältö täsmälleen samalla tavalla. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2005, 182.) Tässä opinnäytetyössä tutkimusaineisto kerättiin informoituna kyselynä. Informoidussa kyselyssä tutkija jakaa kyselylomakkeet henkilökohtaisesti, jolloin etuna on tutkittavien mahdollisuus kysyä tutkijalta epäselviä asioita tutkimuksesta tai kyselylomakkeesta. (Hirsjärvi ym. 2005, 185-186.) Ennen kyselyn suorittamista tutkijan tulee kertoa kohderyhmälle tutkimuksen tarkoituksesta sekä aineiston käsittelystä. Tutkijan tulee kertoa myös tutkimukseen osallistumisen vapaaehtoisuudesta, mahdollisuudesta tutkimukseen osallistumisen keskeyttämisestä, tutkimusaineiston luottamuksellisuudesta sekä nimettömänä vastaamisesta. (Leino - Kilpi 2003, 290.) 4.2 Kyselylomakkeen laadinta Tutkimuksessa käytetty kyselylomake (liite 1) laadittiin teoreettisen viitekehyksen sekä muiden samasta aiheesta tehtyjen tutkimusten pohjalta. Lisäksi käytiin läpi Rääkkylän ja Uimaharjun yläkouluilla käytössä olevien terveystiedon oppikirjojen, Dynamo (Orkovaara ym. 2006) ja Terveyden portaat (Eloranta, Kalaja, Korhonen, Nykänen & Välimaa 2006), seksuaalisuutta ja seksuaaliterveyttä koskevat osiot. Kyselylomake koostui kolmesta osiosta: taustatiedoista, seksuaaliterveystiedoista sekä seksuaaliterveyden tiedonhankintamenetelmistä. Taustatietoina kysyttiin vastaajan sukupuoli, sisarusten lukumäärä sekä kaikkien kouluaineiden keskiarvo. Sisarusten lukumäärä valittiin taustatietoihin, koska haluttiin tutkia, onko sillä vaikutusta seksuaaliterveystietoihin. Keskiarvoa kysyt-

22 tiin siksi, että sillä oli Liinamon ym. (2000, 4606) tutkimuksessa havaittu olleen merkitystä seksuaaliterveystietojen määrään. Seksuaaliterveystiedot osiossa oli väittämiä neljästä eri aihepiiristä, yhteensä 24 kappaletta. Vastaajan piti jokaisen väittämän kohdalla valita, onko kyseinen väittämä Oikein vai Väärin. Väittämien laatimisessa käytettiin apuna erityisesti Väestöliiton seksuaaliterveystietokilpailun (Kontula ym. 2001) kysymyksiä ja tuloksia. Kyselylomaketta laadittaessa keskusteltiin En tiedä vaihtoehdon tarpeellisuudesta. Päädyimme jättämään En tiedä vaihtoehdon lomakkeeseen, jotta vastaajat eivät joutuisi arvaamaan vastauksia. Seksuaaliterveystietojen tiedonhankintamenetelmät osion kahdessa ensimmäisessä kysymyksessä käytettiin kolmiportaista Likert-asteikon kaltaista asenneasteikkoa, jossa vastausvaihtoehdot olivat Olen saanut paljon tietoa, Olen saanut jonkin verran tietoa ja En ole saanut tietoa. Kolmannen kysymyksen vastausvaihtoehdot olivat Kyllä, Ehkä ja En. Ensimmäinen kysymys käsitteli seksuaaliterveystietojen antajia ja toinen kysymys käytettyjä seksuaalikasvatusmenetelmiä. Kolmannessa kysymyksessä kysyttiin vastaajien kiinnostusta erilaisista seksuaalikasvatusmenetelmistä. Kyselylomakkeen lopussa oli vielä avoin kysymys, johon vastaajalla oli mahdollisuus kirjoittaa kommenttejaan kyselystä, saamastaan seksuaalikasvatuksesta sekä muusta aiheeseen liittyvästä. Muuttujaluettelosta (liite 2) ilmenee, mitkä kyselylomakkeen muuttujat vastaavat mihinkin tutkimusongelmaan. Hirsjärvi ym. (2005, 193) toteavat, että kyselylomakkeen testaaminen käytännössä ennen varsinaista tutkimusta on välttämätöntä. Esitestaajiksi saatiin eräästä liikuntaryhmästä viisi noin 9.-luokkalaisen ikäistä vastaajaa. Heidän kommenttinsa osoittivat yhden vaikeasti ymmärrettävän kysymyksen, joka poistettiin kokonaan. Lisäksi muutamaa kysymystä muotoiltiin vielä uudelleen. Pyysimme myös muutamaa tuttavaamme kyselylomakkeen testaajiksi, jotta kaikki kysymykset saataisiin mahdollisimman selkeiksi ennen varsinaisen tutkimuksen suorittamista. Kyselylomakkeen laatiminen oli aikaa vievä prosessi, jossa sopivantasoisten ja selkeiden kysymysten laatiminen oli haasteellista.

23 4.3 Tutkimuksen kohderyhmä ja aineiston hankinta Tutkimuksen kohderyhmä rajattiin yläkoulun 9.-luokkalaisiin, sillä he ovat saaneet lähes kaiken peruskoulussa annettavan seksuaalikasvatuksen. Tämän jälkeen nuoret hakeutuvat eri koulutusaloille, eikä seksuaalikasvatus tavoita enää samanlaisena koko ikäluokkaa. Tutkimuksen kohdekoulut valikoituivat toimeksiantajan, Kouluterveyskyselystä toimintaan kehittämishankkeen, kautta (Toimeksiantosopimus, liite 3). Tutkimusluvat (liitteet 4 ja 5) haettiin koulujen rehtoreilta. Lisäksi toisen koulun rehtorin toiveesta kysyimme sen koulun 9. luokan oppilaiden vanhemmilta kirjallisen suostumuksen tutkimukseen osallistumisesta (liite 6). Kysely toteutettiin informoituna kyselynä Uimaharjun ja Rääkkylän yläkouluilla maaliskuussa 2007. Kysely toteutettiin kouluilla vastaajaryhmille samanaikaisesti, jotta oppilaat eivät pystyisi kertomaan toisilleen oikeita vastauksia. Koska tutkijoita oli kaksi, informoidun kyselyn toteuttaminen yhtä aikaa kahdessa ryhmässä oli mahdollista. Ennen kyselyn suorittamista esittelimme itsemme ja opinnäytetyön tarkoituksen sekä annoimme suullisesti ohjeita kyselylomakkeen täyttämiseen. Kerroimme, että tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja vastaaminen tapahtuu nimettömänä. Painotimme, että tutkimusaineisto on luottamuksellista ja vain tutkijoiden käytössä ja että vastaukset tuhotaan tutkimuksen hyväksymisen jälkeen. Kerroimme myös jo tässä vaiheessa, että vastaamisen jälkeen jokainen saa kiitokseksi kirjekuoressa seksuaalikasvatusmateriaalia. Tutkimukseen osallistumisen jälkeen jokaiselle vastaajalle jaettiin kirjekuori, jossa oli oikeat vastaukset kyselylomakkeen tieto-osion kysymyksiin (liite 7) sekä seksuaalikasvatusmateriaalia. Saimme Suomen Punaisen Ristin Pluspisteeltä Kondomi kunniaan - Seitsemän syytä suojautua vihkosia ja jokaiselle tutkimukseen osallistuneelle kondomin, jonka mukaan tulostimme vielä kondomin käytön harjoitteluohjeet. Tilasimme Väestöliitolta Pojasta mieheksi - tytöstä naiseksi vihkosia, joissa kerrotaan myös seurustelun ja murrosiän mukanaan tuomista psyykkisistä muutoksista. Tutkimus- ja lääkeyhtiö Scheringiltä saimme

24 Kun on aika rakastaa vihkosia, jotka käsittelevät murrosiän kehitystä, anatomiaa, sukupuolitauteja sekä erilaisia ehkäisymenetelmiä. Lisäksi kerroimme vastaajille, että he tulevat kevään aikana saamaan opettajaltaan tuloksia tutkimuksesta. 4.4 Aineiston analysointi Aineiston analysointi aloitettiin välittömästi kyselyn suorittamisen jälkeen. Jokainen kyselylomake numeroitiin juoksevalla numerolla, jotta myöhemmin olisi mahdollista palata tarkistamaan tietoja alkuperäisestä lomakkeesta. Kyselylomakkeen tiedot syötettiin SPSS (Statistical Package for Social Sciences) for Windows 14.0 ohjelmaan. Vastaukset syötettiin yksi kerrallaan havaintomatriisiksi. Tieto-osion väittämien vastausten syöttäminen ohjelmaan mietittiin tarkasti. Jos tiedot olisi syötetty suoraan lomakkeelta (1 = oikein, 2 = väärin, 3 = en tiedä), ne olisivat kertoneet vain sen, minkä vaihtoehdon oppilas on valinnut. Kyseinen väittämä oli voinut olla oikein tai väärin, jolloin vastaajan valitseman vaihtoehdon oikeellisuus riippui väittämän muodosta. Lopulta vastaukset päätettiin syöttää siinä muodossa, oliko kyseiseen väittämään vastattu oikein vai väärin. Tällöin SPSS-aineistosta ilmeni suoraan oikeiden ja väärien vastausten lukumäärä. Tietojen syöttäminen tällä tavoin vaati tarkkaavaisuutta, mutta helpotti sen jälkeen aineiston tulkintaa huomattavasti. Tiedonhankintamenetelmiä käsittelevien kysymysten vastaukset syötettiin havaintomatriisiin suoraan niin kuin ne oli lomakkeisiin kirjoitettu. Viidessä lomakkeessa oli jätetty vastaamatta joihinkin kyselyn kysymyksiin tai osioihin. Nämä lomakkeet olivat muuten asiallisesti täytettyjä, joten niitä ei hylätty, vaan ne analysoitiin niiltä osin kuin ne olivat asiallisesti täytettyjä. Tieto-osion vastauksista laskettiin jokaiselle vastaajalle oikeiden vastausten lukumäärä. Tästä tehtiin uusi muuttuja, jonka avulla saatiin laskettua oikeiden vastausten keskiarvo sekä verrattua eri muuttujien yhteyttä oikeiden vastausten määrään. Sisarusten lukumäärästä ja kouluaineiden keskiarvosta tehtiin myös