BORÅSIN SUOMENKIELINEN SEURAKUNTATYÖ 1960-JA 1970-LUVUILLA

BORÅSIN SUOMENKIELINEN SEURAKUNTATYÖ 1960-JA 1970-LUVUILLA koulutusohjelma Anette Malinen Opinnäytetyö, kevät 2002 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Järvenpään yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan Sosionomi (AMK), diakoni

TIIVISTELMÄ Malinen, Anette. Boråsin suomenkielinen seurakuntatyö 1960-ja 1970-luvuilla., Järvenpää 2002, 98 s. 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Järvenpään yksikkö, Diakoninen sosiaali-,terveys-ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK), diakoni. Opinnäytetyö tarkastelee suomalaisten siirtolaisten identiteettiä sekä tutkii sitä, mistä oli kysymys suomenkielisessä seurakuntatyössä 1960-ja 1970-lukujen Boråsissa Ruotsissa. Tarkastelen suomenkielisen seurakuntatyön merkitystä suomalaissiirtolaisten identiteetille sekä sitä mitä voisimme kenties työstä oppia 2000-luvun Suomessa maahanmuuttajatyötä tehdessämme. Tutkimusaineistona on käytetty viiden eri henkilön teemahaastatteluja, jotka on toteutettu Boråsissa kesällä 2001. Kolme haastateltavaa olivat seurakuntalaisia ja kaksi seurakunnan työntekijöitä. Lisäksi tutkimuksen lähdeaineistona on käytetty aiheesta löytyvää kirjallisuutta, tutkimuksia ja lehtiartikkeleita. Aluksi opinnäytetyö käy läpi Suomen sosiaalipoliittisia olosuhteita pääpainonaan toisen maailmansodan jälkeinen aika. Sen jälkeen siirrytään tarkastelemaan siirtolaisuutta vastaanottajamaan (Ruotsin), siirtolaisen ja lähtömaan (Suomen) näkökulmasta. Opinnäytetyö käy läpi identiteetin sekä siirtolaista kohtaavan sopeutumisprosessin, jonka yhteydessä tarkastellaan Ruotsissa kyseisenä aikana toimineita suomalaisia järjestöjä. Tämän jälkeen tarkastellaan Ruotsissa tehtyä suomenkielistä seurakuntatyötä, minkä jälkeen keskitytään Boråsiin 1960-ja 1970-luvuilla lähdeaineiston ja haastatteluiden avulla. Lopussa tulosten jälkeen käsitellään nykypäivän Suomen kirkon maahanmuuttajatyötä sekä verrataan sitä 1960-ja 1970-lukujen Boråsin siirtolaistyöhön. Tutkimus osoitti sen, että suomenkielisellä seurakuntatyöllä on ollut tärkeä tehtävä suomalaissiirtolaisten elämässä ja identiteetin tukemisessa Boråsissa 1960-ja 1970- luvuilla. Se on ollut merkityksellistä niille siirtolaisille jotka eivät ole sen toimintaan aktiivisesti osallistuneet, sekä sellaisille siirtolaisille, joiden elämään seurakunta ja sen työmuodot ovat kuulunut jo kotimaassa Suomessa. Johtopäätöksenä voin todeta suomenkielisen seurakuntatyön merkityksen siirtolaiselle vaihdelleen paljon sen mukaan mikä on ollut hänen akkulturaatiovaiheensa. Tärkeää on ollut se, että siirtolaiset ovat saaneet harjoittaa uskoaan omalla äidinkielellään ja kohdata samalla toisia suomalaisia jolloin seurakunnan työn on tukenut heidän identiteettiään. Ruotsin tilanne 1960-ja 1970-luvuilla oli hyvin erilainen kuin 2000- luvun Suomen. Tästä syystä Ruotsin kirkon siirtolaistyöstä ei voi ottaa suoraan oppia ja mallia tänä päivänä tehtävään monikulttuuriseen maahanmuuttajatyöhön. Asiasanat: akkulturaatio; identiteetti; ruotsinsuomalaiset; kirkko; siirtolaiset; maastamuutto

ABSTRACT Malinen, Anette. Boråsin suomenkielinen seurakuntatyö 1960-ja 1970-luvuilla., (Finnish parish work in Borås in 1960-1970). Järvenpää 2002, 98 pages.1 appendix Diakonia Polytechnic, Järvenpää Training Unit, Church community work oriented degree programme in social welfare, health and education; Bachelor of Social Sciences; Bachelor of Parish Social Services The final thesis examines the identity of Finnish emigrants and Finnish Lutheran parish work in Borås Sweden 1960-1970. I study how the Finnish Lutheran parish work supports the identity of Finnish emigrants and what we could learn from it when we are working with immigrants in Finland today. I have used theme interviews, which I carried out in Borås in the summer 2001, as research material. I had five interviewees. Three of them were members of the congregation and the other two worked in the parish. I also used literature, researches and newspaper articles as research material. At first I go through the circumstances related to social policy especially after the Second World War. After that I examine migration from both the leaving country s (Finland) and the receiving country s (Sweden) point of view. I study the identity and readjustment process of an immigrant. In that context I examine Finnish immigrant associations and organisations in Sweden at that time. I also study the Finnish Lutheran parish work in Sweden and Borås town in 1960-1970 with the help of source material and interviews. Finally after the results I study work with immigrants in Finland nowadays and compare it with immigrant work in Borås in 1960-1970. The study proved that the Finnish Lutheran parish work had been in a very important role for Finnish immigrants in reinforcing their identity in Borås in 1960-1970. It has been significant for those immigrants who had been in parish work already in their home country but also for those immigrants who had not been actively involved in it. As a conclusion I can state that the role of the Finnish Lutheran parish work has been varying according to acculturation process of an immigrant. It has been important that immigrants have had the possibility to practise religious life in their native language and meet other immigrants. This has supported their identity. The situation in Sweden in 1960-1970 was very different from that in Finland these days. That is why we can not directly adapt the immigrant work of the Swedish church to multicultural immigrant work in the twenty-first century. Keywords: identity; Swedish-Finns; church; immigrant; emigration

SISÄLLYS TIIVISTELMÄ... 2 ABSTRACT... 3 SISÄLLYS...4 1. JOHDANTO... 6 2. TUTKIMUSONGELMA, TUTKIMUSASETELMA JA KESKEISET KÄSITTEET... 8 3. TAUSTAA RUOTSINSUOMALAISUUDELLE... 12 3.1 Suomen ja Ruotsin välinen siirtolaisuus ennen 1900-lukua... 12 3.2 Suomen ja Ruotsin välinen muuttoliike 1900-luvulla... 13 3.2.1 Siirtolaisuuteen vaikuttaneet pohjoismaiset sopimukset... 13 3.2.2 Suomi maastamuuttomaana... 15 3.2.3 Ruotsin työllisyyskehitys ja nimellispalkkataso... 18 3.3 Ketkä muuttivat ja miten?... 19 3.3.1 Odotukset ja todellisuus... 21 4. SOPEUTUMINEN JA IDENTITEETTI... 24 4.1 Sopeutumisprosessi... 24 4.2 Vähemmistöjen vaihtoehdot... 25 4.3 Identiteetti... 29 4.3.1 Identiteetin merkitys siirtolaisuudessa... 29 4.3.2 Suomalainen identiteetti toisessa kulttuurissa... 31 4.3.3 Identiteettiä tukevia tekijöitä... 33

5. SUOMENKIELINEN SEURAKUNTATYÖ SIIRTOLAISTEN PARISSA BORÅSISSA... 36 5.1 Suomenkielisen seurakuntatyön historiaa Ruotsissa... 36 5.2 Ruotsin Suomenkielisen Seurakuntatyön Keskuksen toiminta... 39 5.3 Seurakuntatyö Boråsissa... 42 5.4 Mikä Boråsista teki siirtolaiskaupungin?... 47 6. VIISI ERI NÄKÖKULMAA SUOMENKIELISEEN SEURAKUNTATYÖHÖN BORÅSISSA 1960-JA 1970-LUVUILLA... 52 6.1 Muutto Ruotsiin... 52 6.2 Suomenkielinen seurakuntatyö... 57 6.3 Suomenkielinen seurakuntatyö kirkon työntekijöiden kertomana... 59 7. TULOKSET... 74 8. POHDINTAA... 79 8.1 Tilanteen erot ja yhtäläisyydet... 79 8.2 Mitä Ruotsi 1960-ja 1970-luvuilla opettaa Suomelle 2000-luvulla?... 81 8.3 Boråsin malli... 84 8.4 Lopuksi... 87 LÄHTEET... 90 LIITE... 98

1. JOHDANTO En minä ole siirtolainen, minä olen muuttolintu hyppyharakka, levoton tuuli, putoavan lehden leijuva lento, pisaroiden tanssi pikatien asfalttipinnalla. (Grönroos 1986, 21). Olen siirtolaisvanhempien lapsi jonka lähes kaikki sukulaiset asuvat edelleen Ruotsissa. Synnyin itse Boråsissa vuonna 1973. Vaikka muutimme perheeni kanssa takaisin Suomeen jo muutaman vuoden kuluttua on minulla eräänlainen hieman repaleinen siirtolaisidentiteetti. Missään ei ole oikein hyvä olla. Varsinkin nuorempana etsin kovasti omaa paikkaani, kunnes tajusin, ettei hyväolo ole kiinni paikasta, vaan niistä ihmisistä, jotka ovat lähellä. Koska sosiaalialalla oma persoona on mielestäni tärkein työväline, on siis tunnettava ja tiedettävä omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Mielestäni vain silloin voi toimia ja tehdä työtään kokonaisvaltaisesti muiden ihmisten hyväksi. Tästä syystä minun oli luontevaa ottaa juuri siirtolaiset opinnäytetyöni aiheeksi ja verrata 1960-ja 1970-lukua nykypäivään. Aihe kun on osa minua ja näin ollen se auttaa minua ammatillisessa kasvussani. Opinnäytetyöni aihe käsittelee 1960-ja 1970-luvun suomalaisten siirtolaisuutta Ruotsiin, sekä siellä tehtyä suomenkielistä seurakuntatyötä siirtolaisten parissa. Aineistona opinnäytetyössäni ovat muutamien ihmisten omakohtaiset muistumat kyseiseltä ajanjaksolta. Koska aihe on hyvin laaja, olen rajannut sen käsittelemään Borås nimistä kaupunkia Etelä-Ruotsissa, sekä siellä tehtyä suomenkielistä seurakuntatyötä. Suomenkielisen seurakuntatyön lisäksi käsittelen siirtolaisidentiteettiä, sillä identiteetti on minusta keskeinen teoraattinen käsite silloin, kun haluamme tietää kuinka siirtolaiset itse kokivat suomenkielisen työn ja minkälaisiin asioihin se siirtolaisten elämässä vaikutti. Aihe kiinnostaa minua monestakin eri syystä. Muuttaminen vieraaseen maahan on minusta aina varsin stressaava prosessi monellakin eri tavalla. Arkirutiinien pyörittäminen jo pelkästään kotimaassa omalla äidinkielellä saattaa aina joskus tuntua raskaalta, mutta miltä se tuntuukaan toisessa maassa ja kulttuurissa vieläpä eri kiellellä

7 hoidettuna. Mitä nopeammin sopeutuminen pääsee alkamaan, sitä paremmin ihmisen sitoutuminen ympäröivään yhteiskuntaan alkaa. Sopeutumista helpottavat ystävät ja kodin ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan osallistuminen. Minua kiinnostaakin, kuinka Ruotsin kirkko toimi paikallisseurakuntiensa kautta (tässä tapauksessa Boråsissa) siirtolaisten parissa helpottaakseen heidän kotiutumistaan, varsinkin kuin siirtolaisia tuli parhaimmillaan useita tuhansia vuodessa. Suomessa on ollut paljon puhetta siitä, että tännekin olisi tulossa lähivuosina valtavat määrät siirtolaisia. Voimmeko siis varautua etukäteen ja oppia ennalta jotakin niistä asioista, jotka Ruotsi läpikävi jo 1960- ja 1970- luvuilla? Näin meidän ei kenties tarvitsisi toistaa niitä samoja virheitä jotka on tehty naapurimaassamme kymmeniä vuosia sitten. Tarkoitukseni on opinnäytetyöni loppuosassa tarkastella Suomen kirkon maahanmuuttajatyötä sekä pohtia sitä, miten se kenties eroaa tai on yhteneväinen Ruotsissa tehdyn siirtolaistyön kanssa. Haluan myös selvittää, mistä lopulta oli kysymys Boråsissa tehdyssä suomalaisessa seurakuntatyössä. Kuinka aktiivinen seurakunnan rooli oli siirtolaisten elämässä ja osallistuiko seurakunnan toimintaan vain ne samat henkilöt, jotka siihen olivat osallistuneet kotimaassaan Suomessakin? Entä saiko seurakunta kenties täysin uuden merkityksen siirtolaisten elämässä, edustaen pysyvyyttä ja toimien suomalaisten kohtauspaikkana sekä siirtolaisen identiteetin vahvistajana?

8 2. TUTKIMUSONGELMA, TUTKIMUSASETELMA JA KESKEISET KÄSITTEET Tutkimusongelmani on seuraava, kuinka suomenkielinen seurakuntatyö toimi siirtolaisten identiteetin tukijana 1960-ja 1970-luvun Boråsissa ja mitä voimme siitä oppia nykypäivän Suomessa? Oliko työ riittävää tai olisiko sen pitänyt olla toisenlaista, sekä mitä työntekijät ja siirtolaiset itse olisivat siltä kaivanneet? Entä mitä suomenkielinen seurakuntatyö merkitsi Boråsissa asuneelle siirtolaiselle? Miten Ruotsin kirkko suhtautui suomenkieliseen seurakuntatyöhön? Esittelen viiden eri henkilön teemahaastatteluiden kautta sitä, minkälaista suomenkielinen seurakuntatyö suomalaissiirtolaisten parissa todella oli Boråsissa 1960-ja 1970-luvuilla. Pyrin selvittämään niitä toiveita ja odotuksia joita siirtolaiset ja ruotsalainen yhteiskunta asettivat suomenkieliselle seurakuntatyölle. Opinnäytetyöni aihe on mielestäni tärkeä ja ajankohtainen, sillä onhan mediassa puhuttu paljon siitä, kuinka myös Suomeen on lähivuosina odotettavissa valtavasti siirtolaisia EU:n kenties laajentuessa ja mahdollisen työvoimapulan koittaessa. Voimmeko me siis oppia jotakin Ruotsin kirkon toiminnasta ja myös mahdollisista virheistä vai ovatko Suomen ja Ruotsin tilanteet ylipäätänsä lainkaan vertailukelpoisia? Mielestäni ihanne tilanne olisi jos meidän ei tarvitsisi aloittaa aivan alusta miettiessämme kirkon toimintaa siirtolaisten parissa vaan voisimme kenties ottaa oppia naapurimaamme kokemuksista. Lisäksi voisimme yrittää välttää niitä samoja karikoita joihin Ruotsissa on jo vuosikymmeniä sitten törmätty. Meillä tulisi olla joitakin suunnitelmia ja konkreettisia toimintamalleja valmiina, jotta tiedämme miten toimia viimeistään silloin, kun mahdollinen siirtolaisten tulva alkaa. Opinnäytetyöni alkuosassa käyn sosiaalipoliittisen historian kautta läpi Suomen taloudellisen kehityksen ennen ja jälkeen toisen maailmansodan. Lisäksi perehdyn siirtolaisuuteen ja niihin sosiaalisiin sekä taloudellisiin seikkoihin, jotka vaikuttivat maidemme väliseen muuttoliikkeeseen, kuten siirtolaisuutta helpottavat pohjoismaiset sopimukset ja Suomen rakennemuutos. Sen jälkeen käyn läpi siirtolaisen

9 sopeutumisprosessin ja identiteetin merkityksen sopeutumisessa. Tämän jälkeen tarkastelen suomenkielisen seurakuntatyön historiaa Ruotsissa sekä kirkon toimintaa suomalaissiirtolaisten parissa Boråsissa. Tein Boråsiin haastattelumatkan 28. 5.- 5.6. 2001 välisenä aikana. Matkan aikana vietin useita päiviä Boråsin Immigrant-institutet:in kirjastossa ja pääsin tutustumaan Boråsin suomenkieliseen seurakuntatyöhön, jonka yhteydessä haastattelin rovasti Juhani Rantasta, diakonissa Tuula Davidssonia, sekä kolmea seurakuntalaista. Haastattelemista seurakuntalaisista kaksi oli tullut Boråsiin 1960-luvulla ompelijoiksi ja yksi 1940- luvulla Inkerinpakolaisena. Kaikki kolme seurakuntalaista olivat naisia ja heillä oli perheet Ruotsissa. Haastattelu muodoksi valitsin teemahaastattelun, koska se takasi mielestäni haastateltavilleni mahdollisimman luontevan vastaustilanteen. (Haastatteluissani käsittelemät teema-alueet Liite 1). Teemahaastattelussa on tyypillistä, että haastattelun aihepiiri eli teema-alueet, ovat tiedossa, mutta kysymysten tarkka muoto ja järjestys puuttuu. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 204-205). Koska mielenkiinnon kohteena on haastateltavien muistikuvat tietyltä määritellyltä ajanjaksolta, totesin teemahaastattelun olevan parhain vaihtoehto opinnäytetyötäni varten. Teemahaastattelu mahdollisti sen, että sain kokonaan uusia tietoja asioista, joita en olisi muuten edes osannut kysyä. Haastattelujen käsittelyssä olen käyttänyt diskurssianalyysiä ja tarkempaa MCDanalyysiä. Diskurssianalyysi tarkastelee kaikkea kielenkäyttöä tekemisenä. Siinä ihmisten katsotaan olevan kieltä käyttäessään osallisina uusintamassa tai muuntamassa sitä kulttuurin virtaa, jonka tarjoamilla välineillä kunakin aikakautena ilmiöitä tehdään ymmärrettäviksi. (Suoninen 1999, 19.) Diskurssianalyysissä ollaan kiinnostuneita ihmisten puheessaan käyttämien kategorisointien merkityksestä todellisuuden jäsennystapana. Kategorisointien tutkimista varten on kehitetty MCD-eli Membership Categorization Device-menetelmä, joka pohjautuu havaintoihin kulttuurisesti jaetuista todellisuuden jäsennystavoista. Tapamme tuottaa ja ymmärtää kuvauksia toisista ihmisistä on sosiaalisesti organisoitunutta. Puhuessamme ja tulkitessamme ihmisten puhetta täydennämme kuvausta kulttuurisidonnaisella käsityksellämme siitä, millaisia asioita ja piirteitä tiettyihin henkilöihin tai asioihin yleensä liitetään eli kategorisoimme ihmisiä ja asioita. (Roivanen 1993, 76.) Tunnistamme asiat ja ihmiset sijoittamalla

10 heidät tiettyihin (jäsenyys)kategorioihin, identiteetteihin. Nämä kategoriat muodostavat erilaisia (jäsenyys)kategoriajoukkoa. Jokainen kategoria/identiteetti on vähintään kahden eri kategoriajoukon potentiaalinen jäsen. Ihminen voidaan esimerkiksi sijoittaa jäseneksi kategoriaan lapsi joka puolestaan kuuluu useampaan kategoriajoukkoon kuten perhe (äiti, isä, lapsi...) ja elämänvaiheet (vauva, lapsi, nuori...). (Forsberg. Ritala-Koskinen, Järviluoma & Roivainen, 1991.) Eli toisin sanoen yritän MCDanalyysiä hyväksikäyttäen anlysoida haastattelemieni henkilöiden kertomuksia ja löytää puheesta ne asiat joita henkilö itse pitää itselleen ja elämälleen kaikkein tärkeimpinä. Koska kielenkäyttömme on sidottu vallitsevaan kulttuuriin ja aikakauteen on siitä helposti löydettävissä tapamme jäsentää asioita erilaisiin kategorioihin. Kategorisointimme paljastaa eri asioiden arvoasteikon sekä niiden vastakohtaisuudet joita tarkastellessamme voimme löytää kertomuksesta aivan uuden totuuden. Opinnäytetyöni keskeisiä käsitteitä ovat lähtömaa, tulomaa ja siirtolainen, jotka Tove Skutnabb-Kangas on määritellyt seuraavasti. "Jotta jostain henkilöstä voi tulla siirtolainen, kolme seikkaa on tarpeen: lähtömaa joka antaa siirtolaisen jättää sen, antaa hänen siis siirtyä pois, tulomaa joka ottaa hänet vastaan, antaa siis hänen siirtyä sinne, ja kolmanneksi henkilö, joka on halukas jättämään oman maansa ja muuttamaan uuteen, siis siirtolainen. Sekä molemmat maat että siirtolainen itse hyväksyvät henkilön tekemisen siirtolaiseksi, koska kaikki kolme olettavat että ne/he jollakin tavalla voittavat tässä kaupassa. (Skutnabb-Kangas 1988, 204). Työni tarkastelee 1960-ja 1970-lukujen ensimmäisen polven ruotsinsuomalaisia siirtolaisia jotka ovat itse muuttaneet synnyinmaastaan uuteen kotimaahansa Ruotsiin. Mielestäni ensimmäisen polven ruotsinsuomalaiset ovat kiinnostava ryhmä siitä syystä, että he muuttivat suurina ryhminä vieraaseen maahan jossa he joutuivat aloittamaan kaiken aivan alusta vieraan kielen opiskelusta alkaen. Muuttaessaan Ruotsiin heidän identiteettiinsä on kohdistunut valtava paine. Heidän on täytynyt ratkaista ovatko he suomalaisia, ruotsalaisia vaiko ruotsinsuomalaisia. Verrattuna jälkeläisiinsä Ruotsissa syntyneisiin ja koulunsa käyneisiin toisen polven siirtolaisiin ovat ensimmäisen polven siirtolaiset joutuneet kaikkein kovinpaan sopeutumisprosessiin. Ruotsinsuomalaisella siirtolaisella tarkoitan Suomesta siirtolaisena (1900-luvulla) Ruotsiin muuttaneita henkilöitä, sekä heidän jälkeläisiään kolmanteen polveen saakka. Näin määriteltynä Ruotsissa on noin 500 000 ruotsinsuomalaista. (Norvanto 1988, 128-130.) Muita käsitteitä työssäni ovat

11 identiteetti, maastamuutto, maahanmuutto, maahanmuuttaja ja paluumuuttaja. Identiteetti muovautuu muunmuassa seuraavista osista: miten henkilö kokee itsensä, miten hän kuvittelee muiden kokevan hänet ja miten muut kokevat hänet. Identiteetti on ihmisen kokemus siitä, että hän on jatkuvasti sama henkilö, vaikka elinympäristö sekä hänen fyysinen ja psyykkinen minänsä jatkuvasti uudistuu. (Joenperä 1991, 66.) Maastamuutolla tarkoitetaan opinnäytetyössäni tilannetta jossa henkilö muuttaa pois kotimaastaan taloudellisen-, poliittisen-, tai työtilanteensa vuoksi. Maastamuuttoa voi käyttää niin pakolaisten kuin siirtolaistenkin osalta, oli kysymyksessä sitten vapaaehtoinen muutto tai pakollinen muutto kotimaastaan vainojen vuoksi. Maahanmuutolla tarkoitetaan tilannetta jossa henkilö muuttaa toiseen maahan. Muuton syyt voivat olla mitä moninaisemmat. Sanaa maahanmuuttaja käytetään nykyisin laajasti kuvaamaan kaikkia Suomeen muuttavia ulkomaalaisia. Se on terminä kattavampi. Maahanmuuttaja voi olla siirtolainen, pakolainen, turvapaikanhakija, työpaikanperässä muuttava siirtotyöläinen tai muu henkilö joka on muuttanut tarkoituksenaan asettua pysyvästi tai vain joksikin aikaa asumaan uuteen maahan. Maahanmuuttajiksi voidaan lukea myös paluumuuttajat, joilla tarkoitetaan eri pituisia jaksoja ulkomailla asuneita suomalaisia. Tätä ryhmää ei aina mielletä maahanmuuttajiksi, vaikka pitkään maasta poissa olleet paluumuuttajat saattavat olla suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin nähden lähes yhtä oudossa tilanteessa kuin muutkin maahanmuuttajat. (Maahanmuuttajat ja kirkko 1996, 17.) Käytän kuitenkin tässä työssä sanaa siirtolainen, sillä se kuvaa mielestäni parhaiten 1960-ja 1970-lukujen tilannetta, jossa monilla ihmisillä ei ollut edes tarkoitus muuttaa pysyvämmin Ruotsiin, vaan viipyä siellä sen aikaa kunnes työllisyystilanne Suomessa olisi parempi. Lisäksi sanana maahanmuuttaja on nuorempi kuin siirtolainen jota on totuttu käyttämään puhuttaessa ruotsinsuomalaisuudesta.

12 3. TAUSTAA RUOTSINSUOMALAISUUDELLE Haluan ensin tarkastella Suomen ja Ruotsin välistä muuttoa hieman pidemmältä ajanjaksolta, jotta näkisimme 1960-ja 1970-luvun ruotsinsiirtolaisuuden oikeasta perspektiivistä. Kysymyksessä on asia, joka on tapahtunut maidemme välillä jo useiden vuosisatojen ajan ja on ollut pääasiallisesti elannonhankinnasta johtuvaa muuttamista. 3.1 Suomen ja Ruotsin välinen siirtolaisuus ennen 1900-lukua Koska Suomen ja Ruotsin välillä on muutettu jo useiden vuosisatojen ajan, on miltei mahdotonta määritellä tarkkaa siirtolaisuuden alkamisajankohtaa. Varhaiselta keskiajalta lähtien on kuitenkin voitu henkilö-ja paikannimien perusteella päätellä suomalaisten muuttaneen yksin ja pieninä ryhminä Keski-Ruotsin kaivosalueille ja Uplantiin maanviljelijöiksi. (Jutila 1994, 14.) Siirtolaisuutta helpottivat kirkollisen ja valtiollisen yhteyden lisäksi tiivistyneet kauppasuhteet. Varhainen siirtolaisuus oli lähtöisin maamme ruotsinkielisiltä alueilta, kuten Ahvenanmaalta ja Vaasan ympäristöstä, sekä Tornionjokilaaksosta. (Korkiasaari 1989, 14.) Ennen 1570-lukua Ruotsiin muuttaneet olivat lähtöisin Länsi-Suomen viljelysseuduilta. Tällöin muuttoliike suuntautui Tukholmaan jossa suomalaiset olivat haluttua työvoimaa. (Jutila 1994, 14.) Muuttoliike oli valtion sisäistä työvoiman siirtoa, jonka valtiovalta hyväksyi ja jota se myös monin tavoin tuki. Välillä kysymyksessä oli jopa suoranainen työvoiman värväys aina sen mukaan niille seuduille ja aloille, jossa sitä tarvittiin. Suomalaiset olivat siis helposti liikuteltavaa työvoimareserviä. (Korkiasaari 1989, 14. ) Muuton luonne muuttui kuitenkin 1570-luvulla, kun Keski-Ruotsin asumattomat metsäseudut alkoivat saada asukkaita Savosta ja Pohjois-Hämeestä. Näiden metsäsuomalaisiksi kutsuttujen siirtolaisten muuton syitä olivat sodat, aatelisten sortotoimenpiteet Suomessa, kulkutaudit, katovuodet, voimakas väestönkasvu ja

13 kaskiviljelyyn sopivien maiden loppuminen. Lisäksi valtiovallan ajamalla uudisasutuspolitiikalla houkuteltiin suomalaisia raivaamaan elintilaa Ruotsin korpiseuduille. Muuttoliikkeestä tulikin varsinainen massailmiö. Muuttajien lukumäärän arvioidaan nimittäin liikkuneen jopa 12 000-20 000 välillä. (Korkiasaari 1989, 15.) Savolaisten suuren muuton päätyttyä Ruotsin siirtolaisuus jatkui jokseenkin entisenlaisena. Tosin 1600-luvulla Ruotsin taloudellinen nousu ja sotaväen väestönotot hieman kasvattivat muuttomääriä, jotka sitten 1700-luvulla jälleen laskivat. (Korkiasaari 1989, 16.) Tilastoissa eräänä kasvun aiheuttajana voidaan havaita sahateollisuuden nousu 1870-luvun lopulla Ruotsissa. Se houkutteli erityisesti työvoimaa Pohjanmaan rannikkokunnista. (Jutila 1994, 14.) Taloudellisten syiden lisäksi ovat suomalaiset moneen otteeseen joutuneet lähtemään Ruotsiin sotia pakoon. Näin on tapahtunut 1700-luvulla Suuren Pohjan sodan aikana, vuonna 1809 Venäjän valloitettua Suomen, sortovuosina 1896-1905, vuosien 1918-1919 sisällissodan aikana, sekä viimeksi sotavuosina 1939-1945. (Korkiasaari 1989, 16.) Siirtolaisuus oli varsin luonnollista silloin kun Suomi oli valtiollisessa yhteydessä Ruotsiin. Suomen ollessa Venäjän vallan alaisena, ei tuolloinkaan asetettu esteitä Ruotsiin muutolle. (Munter 1980, 3.) 3.2 Suomen ja Ruotsin välinen muuttoliike 1900-luvulla 1960-ja 1970-lukujen muuton ymmärtämiseksi on tärkeää huomioida mitä aikaisempina vuosikymmeninä Suomessa tapahtui, erityisesti toisen maailmansodan jälkeiset tapahtumat ovat merkittäviä. 3.2.1 Siirtolaisuuteen vaikuttaneet pohjoismaiset sopimukset Suomen saavutettua itsenäisyytensä oli muutto Ruotsiin aluksi vähäistä. Toisen maailmansodan aikana Ruotsiin lähetettiin kuitenkin noin 70 000 sotalasta joista 5 300 jäi sinne pysyvästi sodan päätyttyä. (Jutila 1994, 14.) Sodan jälkeen suomalaisten

14 Ruotsiin muutto kasvoi tasaisesti 1950-luvun alkupuolelle asti. Ruotsissa syntyvyys oli alentunut ratkaisevasta jo 1930-luvulla. Silti naapurimaassamme suunniteltiin, että teollisuuden tuottavuus kasvaisi voimakkaasti, työaika vähenisi 48 tunnista 42 tuntiin viikossa, loma-aika lisääntyisi kahdesta kolmeen viikkoon, pakollinen kouluaika kuudesta yhdeksään vuoteen ja sosiaali- ja terveydenhuolto kehittyisivät. Monikaan ei huomannut, ettei Ruotsin silloinen 6,4 miljoonan väestö pystyisi toteuttamaan kaikkea suunniteltua hyvää. Teollisuuden päästyä sodan jälkeen vauhtiin seurasikin kova työvoimapula. Tästä syystä suomalaisten Ruotsiin muutto alkoi yhä selvemmin vaihdella Ruotsin taloudellisten tilanteiden tahdissa. (Pynnönen 1991, 39.) Suomalaisille maahanmuutto Ruotsiin on ollut esteetöntä 1940-luvun lopusta lähtien. Ruotsi poisti vuonna 1943 työlupapakon Pohjoismaiden kansalaisilta, mutta sääteli suomalaisten maahanmuuttoa viisumien avulla joulukuuhun 1949 asti. Suuremmassa mitassa muuttoliike lähti käyntiin vasta vuonna 1954, jolloin Tanska, Suomi, Ruotsi ja Norja solmivat sopimuksen yhteispohjoismaisista työmarkkinoista. Sopimuksen yhteydessä luovuttiin myös passipakosta. Vuonna 1955 allekirjoitettiin pohjoismainen sosiaaliturvasopimus, jonka johdosta jokaiselle Pohjoismaan kansalaiselle, joka työskenteli tai oleskeli toisessa Pohjoismaassa oli annettava sama sosiaaliturva, kuin kyseisen maan omilla kansalaisilla oli. (Majava 1981, 64.) Työmarkkinasopimusta täydennettiin huhtikuussa vuonna 1973 Suomen ja Ruotsin välisellä lisäpöytäkirjalla. Lisäpöytäkirjan tarkoitus oli ohjata työnhakijat työnvälityksen kautta työpaikkoihin, siinä tosin aina onnistumatta. (Sosiaali-ja terveyshallitus 1991, 1.) Muuttajien määrät 1960-luvulta lähtien vaihtelivat suuresti Ruotsin taloudellisten suhdanteiden tahdissa. Muuttajien lukumäärät kohosivat kerta toisensa jälkeen 1960- luvun alussa, keskivaiheilla ja lopussa. Suuri siirtolaisuuden vuosikymmen päättyi lopulta vuosien 1969-1970 ennätysmääräiseen maastamuuttoon. (Korkiasaari 1989, 78.) Tämän maastamuuton seurauksena Suomen väkiluku kääntyi laskuun, sillä noin 80 000 suomalaista siirtyi Ruotsiin, muuttotappion ollessa näiden vuosien aikana Suomelle 63 000 ihmistä. (Korkiasaari 1983, 41.) Suuren muuttoaallon jälkeen alkoi paluumuuton kausi. Tällöin muuttotase kääntyi Suomelle voitolliseksi vuosina 1971-1974, sillä muuttajien määrä oli vain noin 10 000 vuodessa, kun taas paluumuuttajia oli jopa 11 000-16 500 vuodessa. Maailmanlaajuisen

15 öljykriisin laukaisema taloudellinen taantuma muutti kuitenkin jälleen tilannetta vuosina 1976-1977, jolloin maastamuutto vilkastui 15 000 henkilön vuositasolle. (Majava 1981, 64.) Taulukko 1. Suomen ja Ruotsin välinen muuttoliike vuosina 1956-1979 (Ahonen 1982, 1.) Vuodet Ruotsiin muuttaneet Ruotsista palanneet Netto muutto 1956-1960 48 300 18 900-29 400 1961-1965 75 200 24 400-50 800 1966-1970 125 600 42 100-83 500 1971-1975 57 800 64 400 + 6 600 1976-1979 55 500 22 800-32 700 Kaikkiaan Ruotsiin arvellaan sotien jälkeen, vuodesta 1945, muuttaneen reilut 575 000 suomalaista, joista runsas puolet on palannut takaisin Suomeen. Tosin tämä lukumäärä ei välttämättä pidä täysin paikkansa, koska osa siirtolaisista on muuttanut maidemme välillä useitakin kertoja. Tästä syystä he ovat myös tilastossa useampaan kertaan. Muuttajien todellisen määrän arvellaankin olevan jopa viidenneksen pienempi, kuin tilastoista laskettu määrä. Osa muutoista on myös saattanut tapahtua jonkin kolmannen maan kautta, kuten esimerkiksi ensin muutto Norjaan ja vasta sieltä Ruotsiin. (Korkiasaari 1992, 13.) 3.2.2 Suomi maastamuuttomaana Mitkä olivat ne syyt, joiden johdosta Ruotsiin lähdettiin? Taloudelliselta kehittyneisyydeltään ja väestönkehitykseltään Suomea ei voida pitää perinteisenä maastamuuttomaana. (Kultalahti 1996, 43.) Suomi muistutti teollistumisasteeltaan ja taloudelliselta kehitykseltään pikemminkin siirtolaisia vastaanottavia maita. Poikkeuksellisen raju elinkeinorakenteen muutos ja sodanjälkeiset suuret ikäluokat johtivat kuitenkin 1960-luvulla kilpailuun asunnoista ja työpaikoista. (Jaakkola 1984,

16 11.) Elinkeinorakenteen muuttuminen alkoi Suomessa myöhemmin, kuin muissa OECD-maissa. Meillä uskottiin vielä 1950-luvulla köyhyysongelman olevan ratkaistavissa pienviljelyn keinoin. Maanhankintalain myötä perustettiin yli 100 000 uutta pientilaa. Samaan aikaan Suomi oli ainoa maa Euroopassa, jossa viljelystilojen lukumäärä kasvoi, mutta keskimääräinen tilakoko ei kasvanut. (Raunio 1989, 54.) Toisaalta vaihtoehdot olivat vähissä, sillä siirtoväki oli sijoitettava jonnekin, sekä lupaukset rintamamiehille, sotainvalideille ja-leskille oli pidettävä. (Karisto, Takala & Haapola 1991, 39.) Matti Alestalon (1985) mukaan Suomen myöhäistä teollistumista kuvaa se, että toisen maailmansodan päättyessä vielä noin puolet ammatissa toimivasta väestöstä sai elantonsa maa-ja metsätaloudesta. Ruotsi oli vastaavassa vaiheessa 1910- luvulla, Norja ja Tanska jo 1800-luvun loppuvuosikymmeninä. Erityisesti 1960-luvulla ja 1970-luvun alkuvuosina Suomessa tapahtui erittäin voimakas rakennemuutos. Alkutuotannossa työskentelevien osuuden alentuminen oli 1960-luvun loppuvuosien ja 1970-luvun alun nopeinta OECD:n jäsenmaiden joukossa. (Raunio 1989, 54-55.) Suomen elinkeinorakenne muuttui vuosien 1950-1979 aikana todella paljon, kun maa-ja metsätalouden osuus kansantaloudesta väheni lopulta 46:sta prosentista 12:een prosenttiin. (Sosiaalihallituksen raporttisarja 1985, 5.) Yhteiskuntapolitiikassa tapahtui myös mittava muutos. Maatalouden asemasta alettiin järjestelmällisesti vannoa taloudellisen kasvun ja teollistumisen nimiin. Kun Suomesta sitten tuli kehittynyt teollisuusyhteiskunta, nousi teollisuuden tuotantovolyymi 1950- luvun puolivälistä kahden seuraavan vuosikymmenen aikana 3,5 kertaiseksi. (Karisto, Takala & Haapola 1991, 40.) Niinpä 1960-luvun puolivälissä teollisuustyöväestöä oli ensi kertaa maataloustyöväestöä enemmän. Viimeistään silloin voitiin maataloudessa alkaa puhua entisenä pääelinkeinona. (Raunio 1989, 55.) Teollisuuden tahti sittemmin vain kiihtyi. Vuonna 1970 teollisuuden ja rakennustoiminnan parissa työskentelevän henkilöstön määrä ylitti 700 000 ja oli 34 prosenttia kaikista ammatissa toimivasta väestöstä. Tämän jälkeen tosin teollisuusväestön kasvu laantui palvelusektorin jatkaessaan edelleen kasvuaan. (Karisto, Takala & Haapola 1991, 40-41.) Seppo Pöntisen (1983) mukaan muissa Pohjoismaissa rakennemuutoksen seurauksena on maanviljelijöiden pojista tullut ensin työläisiä ja vasta työläisten pojista

17 toimihenkilöitä. Suomen nopean rakennemuutoksen vuoksi on toimihenkilöksi siirretty suoraan maataloudesta. Suuret mullistukset perinteisten elinkeinojen parissa ajoi sadattuhannet suomalaiset uuteen kaupunkimaiseen ympäristöön, tilanpidosta palkkatyöhön. Pöntisen sanoin, hyppy ympäristöstä toiseen oli monille kuitenkin liian pitkä. Useat lähiöissä asuvat työläis-tai toimihenkilöammatteihin siirtyneet suomalaiset kokivat itsensä syrjäytyneiksi ja yksinäisiksi. Muutto pois kotiseudulta aiheutti monille juurettomuuden tunteen. (Karisto, Takala & Haapola 1991, 42.) Vuosina 1945-1949 syntyneiden ikäluokka oli keskimäärin 20 000-30 000 henkilöä suurempi, kuin mitä edeltäneet, eli vuosina 1938-1944 syntyneiden ikäluokka oli. Tämä näkyi poikkeuksellisen suurena työmarkkinoille tulijoiden määränä 1960-luvun alkupuolelta lähtien. (Korkiasaari 1992, 13.) Itse asiassa kolme neljästä sen ajan sukupolvesta joutui lähtemään Ruotsiin, koska Suomesta puuttui runsaat 100 000 työpaikkaa. (Hietala 1980, 96.) Voisi jopa puhua suoranaisesta muuttamisen pakosta, mikäli nuori halusi aloittaa oman itsenäisen elämänsä ja ansaita itse leipänsä. Suomessa on tapahtunut 1960-ja 1970-luvuilla todella nopea muutos maatalous-ja hajaasutusvaltaisesta yhteiskunnasta kaupungistuneeksi teollisuus-ja palveluyhteiskunnaksi. Maa-ja metsätalouden työpaikkojen määrä supistui runsaalla puolella miljoonalla ja lähes yhtä paljon syntyi uusia työpaikkoja palveluelinkeinojen pariin. (Korkiasaari 1983, 72.) Uusia työpaikkoja ei saatu aikaan samassa tahdissa eikä varsinkaan samoille seuduille, joilla alkutuotannosta oli vapautunut työvoimaa. Tästä seurasi epätasainen alueellinen kehitys, tuotantotoiminnan suhdanneherkkyyden lisääntyminen ja työllisyyden yhä suurempi riippuvuus taloudellisesta kasvusta. Samalla työn omavaraisuus väheni entistä suuremman osan työvoimasta kuuluessa palkansaajiin. Maamme nopea kaupungistuminen, sekä riittämätön asuntojen tuotanto rajoittivat maassamuuttoa, mutta toimivat tehokkaina maastamuuton syinä. (Majava 1981, 69.) Tuotannon rakennemuutoksesta johtuen on ollut helppo havaita, että muuttoliike on ollut voimakkainta kehitysalueilla joille on tunnusomaista korkea työttömyysaste, alhainen tulotaso sekä korkea kunnallisvero. Erityisesti Itä-ja Pohjois-Suomen maaseutualueet muodostuivat jälkeenjääneiksi alueiksi, joille oli ominaista alkutuotannosta vapautuneen työvoiman aiheuttama muuttopaine ja elinkeinorakenteen vinoutuminen. Muuttopaine esimerkiksi näillä alueilla, sekä muutenkin koko maassa,

18 purkautui siirtolaisuutena ja laajana maassamuuttona kohdistuen kaupunkeihin ja Etelä- Suomeen. (Korkiasaari 1983, 73.) Kaupan kannalta pahinta aikaa olivat vuodet 1968-1970, jolloin toimintansa lopetti keskimäärin kolme myymälää päivässä. Vähittäiskaupan toimipaikat vähenivät hajaasutusalueilla kymmenessä vuodessa lähes puoleen. maalta muuton seurauksena myös kylien sosiaalinen elämä hiipui ja sukupuolirakenne vinoutui. Syntyi käsite peräkamarin aikamiespojista, joilla ei ollut toivoa sen enempää työn saannista, kuin emännästä. Samaan aikaan maaseututaajamien ilme muuttui. Yhtenäinen pankki-ja markettiarkkitehtuuri himmensi alueellisia erityispiirteitä. Suomen kirkonkyliin tulivat 1960-luvun lopulla keskiolutbaarit, sillä kuten Mäkelä (1986) on todennut suomalaisen elinkeinorakenteen muutos vaati onnistuakseen runsaasti alkoholia. (Karisto, Takala & Haapola 1991, 43-44.) Suurten ikäluokkien tulo työelämään lisäsi paineita työmarkkinoilla, mikä taas aiheutti sen, että työn perässä jouduttiin muuttamaan myös maan rajojen sisällä. Tilannetta ei suinkaan helpottanut suurten ikäluokkien tuleminen perheenperustamisikään samanaikaisesti, seikka joka synnytti vastaavasti valtavaa tungosta asuntomarkkinoilla. Kaiken edellä mainitun lisäksi suurten ikäluokkien työmarkkinoille tulon yhteydessä tapahtui myös naisten osallistuminen palkkatyöhön. (Korkiasaari 1983, 74-75.) Nämä tekijät yhdessä lisäsivät voimakkaasti työvoiman tarjontaa jota vastaavaa kysyntää ei kyetty ylläpitämään. 3.2.3 Ruotsin työllisyyskehitys ja nimellispalkkataso Ilman ulkopuolista työvoimaa Ruotsi olisi joutunut supistamaan omaa tuotantoaan 1960-luvun puolivälissä ja 1970-luvun vaihteessa. Ulkomainen työvoima onkin korvannut Ruotsin omaa työvoimaa aloilla, joissa ammattitaitovaatimukset ovat olleet vähäisimmät ja joiden status on ollut laskemassa oman väestön keskuudessa, kuten esimerkiksi teollisuudessa. Ulkomainen työvoima, tässä tapauksessa suomalainen on toiminut liikkuvana työvoimareservinä, sekä korvannut ruotsalaista työvoimaa vähemmän halutuissa tehtävissä. (Korkiasaari 1983, 75.)

19 Suomen ja Ruotsin väliset elintasoerot on todettu keskeisiksi Ruotsiin muuton syiksi. Elintasonmittareina on usein käytetty juuri palkkatasoa. Työvoimaministeriössä 1970- luvun alussa laaditun selvityksen mukaan Ruotsin teollisuustyöntekijöiden keskimääräinen nimellistuntiansio oli vuonna 1971 noin 90 prosenttia korkeampi kuin vastaava Suomessa; miehillä 78 prosenttia ja naisilla 108 prosenttia. Jos hintataso, verotus ja tulonsiirrot otettiin huomioon olivat käytettävissä olevat tulot perheettömillä miehillä Ruotsissa noin 19 prosenttia ja naisilla noin 37 prosenttia suuremmat, kuin Suomessa. (Korkiasaari 1983, 70-77.) Poliittisista päätöksistä muuttoliikettä kiihdytti vuonna 1967 toteutettu devalvaatio, joka nosti rajusti Ruotsin nimellispalkkoja Suomen palkkoihin verrattuna. Syntyi eräänlainen harha siitä, että Ruotsin palkkataso olisi hyvin korkea. Huomioon jäi tällöin ottamatta Ruotsin hintataso. Samaan aikaan peltojen paketointi-ja teurastuspalkkiot tekivät Suomessa pienviljelystä luopumisen helpoksi. Ruotsin vetoa lisäsi voimakas noususuhdanne, sekä päätös rajoittaa ei-pohjoismaalaisten maahanmuuttoa 1967 lähtien. (Jutila 1994, 15. ja Korkiasaari 1983, 78-79.) Kun siis kotimaahan kantautui viestit Ruotsin hyvistä oloista, työpaikoista joihin ei juuri kielitaitoakaan tarvittu, maiden maantieteellinen läheisyys, sekä kulttuurinen ja sosiaalinen samankaltaisuus edesauttoivat sitä, että moni pakkasi laukkunsa ja jätti kotimaansa. (Korkiasaari 1992, 14.) Tästä on seurannut se, että Suomesta on ollut muuttohalukkaita enemmän, kuin Ruotsi on pystynyt sijoittamaan työmarkkinoilleen ja sen tähden maastamuutto on vaihdellut enimmäkseen Ruotsin suhdannekehityksen mukaan. (Majava 1981, 70.) 3.3 Ketkä muuttivat ja miten? Ruotsiin muuttajia on tutkittu paljon. Tyypillisiä muuttajia 1960-luvulla olivat noin 18-30 vuotiaat nuoret. Miehiä oli jonkin verran enemmän kuin naisia varsinkin, suurissa ikäluokissa. Tosin ennen vuotta 1955 naiset olivat muuttajien enemmistönä. Tyypillistä

20 kummallekin sukupuolelle oli naimattomuus. (Jutila 1994, 16.) Miehet ovat kuitenkin vähemmistönä ruotsinsuomalaisten keskuudessa Ruotsissa. Naisia ruotsinsuomalaisista on noin 54 prosenttia ja miehiä 46 prosenttia. Syynä tähän myöhempää tulokseen on miesten suurempi paluumuutto. Suuri syy naisten Ruotsiin jäämiselle on avioliitot muiden, kuin suomalaisten kanssa. (Peura 1987, 26.) Taulukko 2. Suomessa syntyneet Ruotsin asukkaat vuosina 1960-1980 (Norvanto 1998, 13.) Vuosi 1960 1970 1980 Asukasmäärä 101 307 235 453 251 342 Taulukko 3. Ruotsissa asuvat Suomen kansalaiset vuosina 1960-1980 (Norvanto 1998, 14.) Vuosi 1960 1970 1980 Suomen kansalaiset 74 935 208 955 181 481 Siirtolainen muuttaa erilaisen kulttuurin keskelle ja joutuu vieraan kielen avulla rakentamaan itselleen uuden sosiaalisten suhteiden verkoston, kotimaahan jääneen tilalle. Suomalaisten siirtolaisten kohdalla muuttoprosessi ei useinkaan ollut tällainen. Muutto tapahtui usein ketjumuuttona eli Ruotsissa oli jo valmiiksi sukulaisten ja tuttavien verkostoja, jotka helpottivat maahan sopeutumista, sekä auttoivat asunnon ja töiden hankinnassa. Esimerkiksi vuosina 1961-1968 muuttaneista lähes puolet oli saanut tietoja Ruotsin oloista näiden verkostojen kautta ja yli puolet oli hankkinut työpaikan niitä hyväkseen käyttäen. (Jaakkola 1984, 24.) Siirtolaisten ei siis tarvinnut aina aloittaa täysin alusta. Ihmiset, siirtolaisia vastaanottavassa ystäväverkossa, eivät jääneet pelkästään vain alkuvaiheen

21 sopeutumisen helpottajiksi. He säilyttivät asemansa myös siirtolaisen myöhemmässä elämässä. Yhteinen äidinkieli ja etninen tausta yhdistivät myös ennestään toisilleen tuntemattomia suomalaisia Ruotsissa. Vaikuttaa jopa siltä, että siirtolaisuuden ansiosta suomalaisiin oli helpompi tutustua Ruotsissa, kuin Suomessa. Yhteinen etninen tausta ja suomen kielen käyttö oikeutti Ruotsissa puheisiin myös tuntemattomien kanssa. (Jaakkola 1984, 24-26.) 3.3.1 Odotukset ja todellisuus Aikaisemmin siirtolaisuutta on pidetty kätevänä tapana päästä eroon tietyistä ihmisistä, köyhistä, työttömistä ja jopa rikollisista. Meidän aikanamme siirtolaisuus on ollut kaikkia väestönryhmiä koskevaa vähemmän lopullista muuttamista. Ne, jotka siirtolaisiksi lähtisivät viipyisivät poissa korkeintaan muutaman vuoden, jonka jälkeen he ansaittuaan tarpeeksi palaisivat takaisin lähtömaahan. Tästä johtuen jopa vielä 1970- luvun alussa ajateltiin, että lähtömaalle on edullista antaa kansalaistensa lähteä. Lisäksi laskettiin, että kun työttömät lähtevät siirtolaisiksi pystyvät he elättämään itsensä ja perheensä, eivätkä enää rasita lähtömaan taloutta. Teollisuusmaihin siirtyvät siirtolaiset saisivat teollisen koulutuksen, jota he palattuaan voivat käyttää oman maansa hyödyksi. Lisäksi siirtolaisten kotimaahansa lähettämät rahat parantaisivat lähtömaan maksutasetta niin, että kun siirtolainen palaa muutaman vuoden kuluttua takaisin olisi hänelle työpaikka valmiina. (Skutnabb-Kangas 1988, 205.) Suomesta siirtolaisiksi pois muuttaneet eivät suinkaan kuuluneet köyhimpään kansankerrokseen. Usein he eivät olleet edes työttömiä, vaan lähtivät etsimään parempaa ja varmempaa työtä. Suurimmaksi osaksi siirtolaiset olivat parhaassa työiässä olevia terveitä nuoria ihmisiä. Kun väestön ostovoimaisin osa näin hävisi, muuttui myös monin paikoin erilaisten palvelujen väestöpohja: kauppa katosi, samoin posti. Linjaauton kulkuvuorot harvenivat ja kunnallisvero kohosi. Kokonaiset kylät autioituivat. (Skutnabb-Kangas 1988, 206-207.) Tulomaa näyttää hyötyvän siirtolaisuudesta enemmän kuin lähtömaa. Niin kävi myös koulutuksen suhteen. Useissa tapauksissa siirtolaisten työ ei nimittäin vaatinutkaan juuri

22 minkäänlaista koulutusta, tai sitten se ei vastannut lainkaan heidän kotimaassaan hankkimaansa koulutusta. Myös paljon kaivatut uudet työpaikat kotimaassa ovat jääneet saamatta, sillä monissa tapauksissa siirtolaisten perheilleen lähettämät rahat on käytetty ulkomaisiin kulutushyödykkeisiin, jotka näin ollen eivät auttaneet kotimaan teollisuutta ja taloutta. Näyttää siltä, että lähtömaat ovat menettäneet paljon siirtolaisuuden yhteydessä. Niiden etujen vastapainona jotka on saatu, lähinnä siirtolaisten lähettäminä rahoina, on ollut kielteisiä seurauksia ja lopputulos on usein melkoisesti miinuksen puolella. (Skutnabb-Kangas 1988, 209-210.) Uusi tilanne tulomaalle syntyy silloin, kun se huomaa väestömääränsä jatkuvasti kasvavan siirtolaisten ansiosta. Kaikki siirtolaiset eivät ole nimittäin palanneet lähtömaahansa. Tämä pakottaa tulomaan luomaan heitä varten asuntoja, lasten päivähoitopaikkoja, kouluja sekä muita sosiaalipalveluja. Nämä palvelut eivät ole suinkaan köyhdyttäneet tulomaata, vaan ne ovat eräänlainen sijoitus omia kansalaisia ajatellen, sillä palvelujen kehittämiskustannukset ovat olleet varsin pienet ja ne ovat synnyttäneet työpaikkoja maan pääväestölle. Tutkija Jan Ekberg on väitöskirjassaan Inkomsteffekter av invandring (Siirtolaisuuden vaikutuksia tuloihin) laskenut, että vuoden 1970 tienoilla jokainen ruotsalainen kolmen hengen talous sai siirtolaisten ansiosta käyttöönsä 400-1200 kruunua enemmän vuodessa. (Skutnabb-Kangas 1988, 212-213.) Saapuessaan uuteen maahan siirtolaiset saivat usein kaikkein raskaimmat, likaisimmat ja meluisimmat työt, sekä hankalimmat työajat. Työt, joissa oli suurimmat onnettomuusriskit. Voidaankin puhua erityisistä siirtolaisammateista, joista paikallisväestölle tarjoutui tilaisuus siirtolaisten ansiosta päästä pois. Varsinkin siirtolaisnaiset työskentelevät Ruotsissa useammin siivoojina, apuhoitajina, lastenhoitajina ja keittiöapulaisina kuin asuessaan Suomessa. (Jaakkola 1991, 74.) Kun sitten 1970-luvun lopulla työläiset alkoivat vaatia parempia työolosuhteita, pääomalle tuli halvemmaksi siirtää osa teollisuudesta Euroopan ulkopuolisiin maihin, joissa oli halukasta, halpaa, järjestäytymätöntä työvoimaa ja edulliset verotusolot. Tekstiilitehtaat, joista esimerkiksi Borås oli tunnettu, muuttivat sieltä Norrlannin ja Suomen Pohjanmaan kautta Portugaliin ja Latinalaiseen Amerikkaan. Toiset tehtaat muuttivat Göteborgista Singaporeen ja Etelä-Afrikkaan. (Skutnabb-Kangas 1988, 214-215.)

23 Teollisuus sai siirtolaisuuden ansiosta kasvuvaiheessaan valmista, halpaa ja liikkuvaa työvoimaa siihen tahtiin, kun se sitä tarvitsi. Euroopan taloudellinen kasvu ei olisi ollut mahdollista ilman siirtolaisia. Vielä nykyinenkin hyvinvointimme rakentuu sille, että nämä henkilöt olivat käytettävissämme. (Skutnabb-Kangas 1988, 213.)

24 4. SOPEUTUMINEN JA IDENTITEETTI Siirtolaisten sopeutumiseen vaikuttivat ja vaikuttavat yhä monet tekijät. Jokaisella siirtolaisella on omat henkilökohtaiset syynsä lähteä. Asiat, jotka hän on jättänyt jälkeensä. Siirtolainen joutuu läpikäymään henkilökohtaisen sopeutumisprosessinsa, jonka jälkeen hän joko alkaa sopeutua uuteen maahan tai muuttaa pois. Ruotsinsuomalaisten siirtolaisten kohdalla sopeutumista Ruotsissa helpottivat heidän suuri määränsä ja järjestäytymisensä. Suomalaisten omien järjestöjen ja yhdistysten ylläpitämien harrastuspiirien sekä ystäväverkostojen avulla ovat jotkut suomalaissiirtolaiset asuneet Ruotsissa yli 30 vuotta oppimatta ruotsin kieltä. Seuraava kaavio kuvaa siirtolaisen läpikäymää sopeutumisprosessia eli inkorporoitumista uudessa ympäristössä. Kaavion osa-alueet esittelen seuraavissa kappaleissa Taulukko 4. Inkorporaatio eli sopeutumisprosessi. Inkorporaatio Assimilaatio Segregaatio Akkulturaatio Integraatio Assimilaatio Separaatio Marginalisaatio 4.1 Sopeutumisprosessi

25 Aikaisemmin luultiin, että siirtolaiset, jotka jäisivät tulomaahan, inkorporoituisivat eli sulautuisivat rakenteellisesti uuteen yhteiskuntaan. Rakenteellisella inkorporaatiolla yhteiskuntaan tarkoitetaan henkilön tai ryhmän sopeutumista yhteiskunnan laitoksiin käyttäen niitä samalla tavalla, yhtä paljon ja samanlaisin tuloksin, kuin yhteiskunnan valtaväestökin. Ajateltiin, että tulevaisuudessa heillä olisi suunnilleen sama taloudellinen asema, kuin enemmistöväelläkin. Lisäksi heillä olisi ajan myötä samat sosiaaliset oikeudet ja velvollisuudet, sama asema työ-ja asuntomarkkinoilla, samat koulutusmahdollisuudet, sekä samat poliittiset vaikutusmahdollisuudet. (Skutnabb- Kangas 1988, 221.) Mutta onko edes järkevää odottaa siirtolaisten inkorporoitumista uuteen yhteiskuntaansa, kun he kuitenkin saavat tuntea olevansa toisarvoisessa asemassa suhteessa paikallisväestöön? Ruotsissa monet siirtolaiset toimivat matalapalkka-ammateissa. He kokevat paikallisväestöä useammin työnsä kiireisenä ja yksitoikkoisena. Usealla heistä on tunne siitä, etteivät he pysty lainkaan vaikuttamaan työnsä suunnitteluun. Lisäksi siirtolaismiesten ansiot ovat jonkin verran pienemmät, kuin ruotsalaismiesten. Siirtolaisnaiset taas ansaitsevat suunnilleen yhtä paljon, kuin ruotsalaisetkin sisarensa, mutta joutuvat tekemään ylitöitä enemmän. Lisäksi siirtolaiset asuvat ruotsalaisia harvemmin omistus-ja omakotitaloissa. He myös asuvat ahtaammin, kuin maan pääväestö. On todettu, että monilla siirtolaisilla on ruotsalaisia huonommat mahdollisuudet käyttää uuden kotimaansa sosiaalijärjestelmän palveluita. Osittain se johtuu kielivaikeuksista sekä yksinkertaisesti tiedon puutteesta. Myös ne kulttuuripalvelut, jotka kustannetaan verovaroin, kuten kirjastot, ovat siirtolaisille suppeammat, kuin pääväestölle. (Skutnabb-Kangas 1988, 224-225.) Siirtolaisia ajateltaessa ei ole väärin sanoa heillä olevan suunnilleen sama taloudellinen asema kuin enemmistöväestölläkin, mutta he joutuvat tekemään enemmän töitä saavuttaakseen sen. Heidän tilanteensa on epävarmempi ja heillä on huonommat työt ja työolot. Poikkeuksena näyttävät Skutnabb-Kankaan mukaan olevan kuitenkin ne siirtolaiset, jotka vaihtavat kansalaisuutta ja menevät ruotsalaisten kanssa naimisiin. (Skutnabb-Kangas 1988, 227-228.) 4.2 Vähemmistöjen vaihtoehdot

26 Kulttuurinen sulautuminen yhteiskuntaan eli kulttuuriassimilaatio tarkoittaa sitä, että ryhmä tai henkilö omaksuu yhteiskuntansa kulttuuriarvostukset, asenteet ja kielen. Länsimaissa on yleisesti uskottu, että siirtolaiset sulautuisivat uuteen maahansa kulttuurisesti tai ainakin alkaisivat pitämään vanhan kulttuurin jäänteitä perheen sisäisenä asiana rasittamatta sillä ulkopuolisia. (Skutnabb-Kangas 1988, 221.) Sulautuminen voi olla siirtolaisten tietoinen poliittinen tavoite silloin, kun siirtolaisryhmä haluaa hävitä kokonaan näkyvistä ja sulautua vastaanottavaan väestöön. Yleensä kuitenkin enemmistöt harjoittavat täysin tietoista sulauttamispolitiikkaa suhteissa maansa vähemmistöihin. (Liebkind 1988, 49.) Segregaatiolla tarkoitetaan eristäytymistä ja eristämistä siinä vaiheessa, kun ollaan uuden kulttuurin keskellä. Siirtolainen saattaa itse haluta olla tekemisissä vain oman kulttuurisen tai etnisen ryhmänsä kanssa. Hän ei ehkä vielä uskalla olla tekemisissä uuden maan asukkaiden ja sen laitosten kanssa, vaan saattaa kokea ne jopa vieraiksi ja pelottaviksi. Segregaatio voi olla myös taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti pakotettua eristämistä. Tässä segregaatiovaiheessa siirtolainen omaa vielä täyden kulttuuripätevyyden omassa kulttuurissaan, mutta ei tiedä mitään uudesta kulttuurista. Vanha kulttuuri on itsestään selvä, uusi tuntematon. (Skutnabb-Kangas 1988, 235-237.) Toiminnallisen sopeutumisen vaiheessa henkilö on edelleen täysin pätevä omassa kulttuurissaan, mutta on saanut jo jonkin verran tietoja uudesta kulttuurista ja on alkanut hallitsemaan tietyissä tilanteissa sitä käytöstä, mitä uuden maan kulttuuri vaatii. Hän oppii hieman kieltä, tutustuu tärkeimpiin laitoksiin ja viranomaisten toimintaan sekä lähettää lapsensa päivähoitoon ja kouluun. Hänelle ei ole vielä kehittynyt mitään tunteenomaisia siteitä uuteen kulttuuriin. Oma kulttuuri on jatkuvasti itsestäänselvää ja siksi tiedostamatonta, eikä hän tunne itseään osalliseksi uuteen kulttuuriin varsinkaan sellaisella tavalla, mikä vaatisi häntä siirtämään uutta kulttuuria edelleen. (Skutnabb- Kangas 1988, 237-238.) Kulttuureiden kohdatessa ihmiset joutuvat sopeutumaan kulttuurien muutoksiin. Tapaa jolla siirtolainen suhtautuu valtakulttuuriin kutsutaan akkulturaatioasenteeksi. (Cantell 2000, 74.) Akkulturaatio vaiheessa siirtolainen joutuu sopeutumaan kulttuurin

27 muutokseen. Hän saa enemmän osallistumisen mahdollisuuksia ja alkaa hyväksyä uuden yhteiskunnan normeja ja arvostuksia. Samaan aikaan on usein käynnissä aktiivinen prosessi, jossa näitä uusia normeja punnitaan vanhan kulttuurin normeja vastaan. Henkilö alkaa ehkä arvostamaan tiettyjä vanhan kulttuurin osia jopa enemmän, kuin mitä teki kotona, koska nyt hän tietää miten ainutlaatuisia ne ovat. (Skutnabb- Kangas 1988, 238.) Akkulturaatio on moniulotteinen prosessi, joka ei etene suoraviivaisesti kohti sulautumista valtakulttuuriin, vaan siihen liittyy useampi eri vaihtoehto lopputulokseksi. (Cantell 2000, 74.) Taulukko 5. Neljä erilaista akkulturaatioasennetta (Cantell 2000, 75.) Integraatio -ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriaan -on hyväksyttävää olla erilainen -osallistuu yhteiskunnan taloudelliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen elämään Separaatio -oma kulttuuri on tärkeä -ei pidä yhteyttä muihin kulttuureihin Assimilaatio -sulautuminen -hylätään oma kulttuuri ja omaksutaan enemmistökulttuuri Marginalisaatio -vieraantuminen -torjutaan oma kulttuuri -ei omaksu enemmistökulttuuria Assimilaatiossa henkilö hyväksyy uuden kulttuurin normit ja arvostukset siinä määrin, että se johtaa vanhan kulttuurin normien ja arvostusten tunteenomaiseen hylkäämiseen. Hän halveksii vanhaa kulttuuriaan ja haluaa koko sydämestään samaistua uuteen. (Jasinskaja-Lahti & Liebkind 1997, 14.) Tällainen henkilö voi olla piinallisen tietoinen vanhan kulttuurinsa piirteistä, joita hän ei pysty hyväksymään. Hänellä ei myöskään ole varaa olla syvästi tietoinen uuden kulttuurin erityispiirteistä, koska ne saattaisivat asettaa kyseenalaisiksi sen, että hän on nielaissut uuden kulttuurin karvoineen päivineen. Enemmistöyhteiskunnat käyttävät usein näitä assimiloituneita, sulautuneita, yksilöitä hyväkseen, koska nämä ovat usein omaksuneet enemmistön kielteisen mielikuvan vähemmistöistä, ja siksi enemmistöyhteiskunnan voi olla helppo olla