Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto)"

Transkriptio

1 YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2016 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen mukaani Asukasmäärä kasvoi edellisvuodesta 228 henkilöä eli 1,3 %. Muuttoliike toi mukanaan 96 asukkaan nettolisäyksen ja syntyvyyden enemmyydestä (syntyneet-kuolleet) kertyi 132 asukkaan lisäys. Kasvu oli 51 asukasta enemmän kuin edellisenä vuonna johtuen tulomuuton voimistumisesta. Viiden edellisen vuoden väestönlisäykset ovat olleet keskimäärin 240 asukasta. Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto) /2016 2/2016 3/2016 4/2016 5/2016 6/2016 7/2016 8/2016 9/ / / /2016 Väestönmuutokset: Luonnollinen väestönlisäys ja muuttoliike Luonnollinen väestönlisäys Muuttotase

2 Kempeleen syntyneet ja kuolleet Syntyneet Kuolleet Väestön ikärakenne vuosina (Vuoden 2016 tiedot saadaan 29.3.) Muutos, vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat Yhteensä Muutos, asukasta Muutos, % 1,4 1,7 1,0 Lasten ja nuorten ikäryhmissä ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia neljän edellisen vuoden aikana. Sen sijaan seniori-ikäryhmissä jatkuu voimakas kasvu. Väestönmuutosten ennakkotietoja Oulun seudun kunnista vuodelta 2016 Tulo- ja lähtömuutto sisältävät sekä kuntien välisen että maahan/maastamuuton. Syntyneiden Tulo- Lähtö- Netto- Väestön- Muutos Ennakko- Syntyneet Kuolleet enemmyys muutto muutto muutto lisäys % väkiluku Hailuoto ,1 994 Kempele , Liminka , Lumijoki , Muhos , Oulu , Tyrnävä , Väestönkasvu oli ennakkotietojen perusteella aiempia vuosia alhaisempaa Tyrnävällä, Muhoksella ja Limingassa. Kempeleessä väestö lisääntyi suhteellisesti eniten.

3 Elinkeinotoiminta Oulun seudulla Oulun seudun elinkeinokatsauksen 2/2016 mukaan Oulun seudun yritysten liikevaihdon trendi kääntyi selvään kasvuun vuoden 2015 lopussa ja trendin kasvu jatkui vuoden 2016 alkupuolella. Liikevaihto oli vuoden 2016 kahdella ensimmäisellä neljänneksellä keskimäärin 4 % korkeammalla tasolla kuin edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Liikevaihdon trendi kääntyi kasvuun myös koko maassa, mutta valtakunnallisesti trendin kasvu oli loivempaa kuin Oulun seudulla. Oulun seudun viennin trendi kääntyi vahvaan kasvuun vuoden 2016 alussa ja viennin positiivinen kehitys jatkui huhti kesäkuussa. Vuoden 2011 tasoon nähden vienti on seudulla 15 % alemmalla tasolla. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli Oulun seudulla suunnilleen viiden vuoden takaisella tasolla. Koko maassa liikevaihto on laskenut 3 % vertailuvuoden tasosta. Oulun seudun yritysten ja muiden yhteisöjen henkilöstömäärän viime vuosien kehitys on ollut koko maan työllisyyden kehitystä vahvempaa. Seudun henkilöstömäärän trendi kääntyi kasvuun vuoden 2015 lopussa ja vuoden 2016 alkupuolella trendin kasvu jatkui. Koko maassa työllisyyden trendi pysyi ennallaan. Vuoden 2015 vastaavaan aikaan verrattuna henkilöstömäärä kasvoi vuoden 2016 alkupuolella noin prosentin. Kempeleessä Yritystonttien kysyntä vilkastui ja viime vuosi oli kunnan yritystonttien luovutusten kirkkaasti paras vuosi tällä vuosituhannella; tontteja myytiin ja vuokrattiin yhteensä 17 kappaletta ja yhteensä noin 10 ha. Tonttivarauksia tehtiin yhteensä 18 kpl, ja lisäksi ennakkovarauksia uusille yritysalueille kirjattiin 30 kpl. Yritystonteille asetettu myyntitavoite, ylittyi reippaasti, sillä myynnit tuottivat kunnan kassaan yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa. Vuokratuottoja vuonna 2016 luovutetuista vuokratonteista tulee jatkossa kertymään /vuosi. Luovutetuille tonteille sijoittui monipuolisesti erilaisia yrityksiä. Suurin yksittäinen rakennustyömaa oli Zeppeliniä vastapäätä sijaitseva Zemppi, johon sijoittui kymmenkunta liikunnan ja vapaa-ajan yritystä. Lisäksi Kempeleeseen rakensivat uusia toimitiloja niin isot tuotannolliset yritykset kuin pienemmätkin halli- ja toimistotiloja tarvitsevat yritykset. Alue Myynti, kpl Vuokraus, kpl Pinta-ala, m2 Ristisuo (Zatelliitti) Riihivainio Paituri Honkanen Yhteensä Vuoden 2016 lopussa Kempeleessä oli 859 toimipaikkaa. Edelliseen vuoteen verrattuna laskua on 49 toimipaikkaa. Vähennys saattaa johtua toimipaikkarekisterin siivouksesta.

4 Liikevaihto (1000 ) Kempeleen toimipaikat ja liikevaihdot Liikevaihto Toimipaikkojen lukumäärä Yritysten perustamisessa näkyy selvää piristymistä Kempeleessä. Vuonna 2016 perustettiin 92 uutta yritystä, joiden työllistämisvaikutus on uusyrityskeskuksen arvion mukaan 120 henkeä. Samaan aikaan rekisteristä poistettiin 47 yritystä. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on kasvanut milj. eurolla, eli 22 %. Samaan aikaan henkilöstön määrä on kasvanut 6 %. Toimialoista rakentaminen on voimakkaimmassa kasvussa. Toimipaikkojen henkilöstö on kasvanut vuodesta 2013 vuoteen % ja liikevaihto 39 %. Liikevaihto toimialoittain vuosina D SÄHKÖ-, KAASU- JA LÄMPÖHUOLTO, H KULJETUS JA VARASTOINTI C TEOLLISUUS F RAKENTAMINEN G TUKKU- JA VÄHITTÄISKAUPPA; TOIMIALAT YHTEENSÄ Liikevaihto (1000 euroa) 2014 Liikevaihto (1000 euroa) 2015 Liikevaihto (1000 euroa) Työpaikkakehitys Kempeleessä Kempeleessä oli vuoden 2014 lopussa työpaikkaa. Työpaikat ovat lisääntyneet edelliseen vuoteen verrattuna 132:llä.

5 työttömyys% Jatkossa erityisesti rakentamisen, kaupan ja muiden palveluiden toimialat jatkavat kasvuaan uusien yritysalueiden käyttöönoton edistyessä ja tonttivarannon kasvaessa (Riihivainio, Zatelliitti-Zeppelin, Hakamaa) (arvio) 2016 (arvio) Työttömyys Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa oli joulukuun lopussa noin työtöntä työnhakijaa, mikä on (5,5 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Pohjois-Pohjanmaalla työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli joulukuun lopussa 15,3 % ( ,2 %).. Avoimia työpaikkoja vastaavana aikana oli 2190, mikä tarkoittaa 33 %:n kasvua edelliseen vuoteen. Työllisyystilanne kääntyi parempaan suuntaan vuoden 2016 lopussa. Kempeleessä työttömyys oli joulukuun lopussa 12,7 % ( ,3 %). Työttömiä työnhakijoita oli henkilöä. Alle 25 - vuotiaita oli 189 henkilöä. Yli vuoden työttömänä oli joulukuussa ollut 280 henkilöä. 19 Työttömyysaste kuukausittain ,3 12,

6

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla 1/2015 2/2015 3/2015 4/2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015 9/2015 10/2015 11/2015 12/2015 YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2015 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/218 [1] Syntyneet Tammi-heinäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/218 [1] Syntyneet Tammi-kesäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kymmenen lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/218 [1] Syntyneet Tammikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/18 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/18 [1] Syntyneet Tammi-helmikuussa 18 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/218 [1] Syntyneet Tammi-lokakuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 12 lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/218 [1] Syntyneet Tammi-elokuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kaksi lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/218 [1] Syntyneet Tammi-syyskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kuusi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/218 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/218 [1] Syntyneet Tammi-toukokuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt saman verran lapsia kuin

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 949 Muutos 10 kk -761 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku lokakuun lopussa oli 173 949. Kymmenen kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 14/218 [1] Syntyneet Tammi-marraskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt neljä lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/217 [1] Syntyneet Vuonna 217 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/218 [1] Syntyneet Vuonna 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta vähemmän kuin edellisvuonna.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-kesäkuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/219 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 24 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin kahtena

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/215 [1] SYNTYNEET Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 16/215 [1] Syntyneet Vuonna 215 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/219 [1] Syntyneet Tammi-maaliskuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 14 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/216 [1] Syntyneet Vuonna 216 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/214 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Väestökatsaus. Toukokuu 2015

Väestökatsaus. Toukokuu 2015 Väestökatsaus Toukokuu 2015 Väestönmuutokset tammi-toukokuussa 2015 Elävänä syntyneet 810 Kuolleet 767 Syntyneiden enemmyys 43 Kuntien välinen tulomuutto 3 580 Kuntien välinen lähtömuutto 3 757 Kuntien

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-elokuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015 Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/19 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/19 [1] Syntyneet Tammi-helmikuussa 19 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 13 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-syyskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/19 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/19 [1] Syntyneet Tammikuussa 19 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kaksi lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-huhtikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/214 Katsaus kaupungin ja seudun kehitykseen 213 [2] Syntyneet Tämän vuoden tammikuun aikana on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammi-helmikuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-toukokuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt suunnilleen saman verran

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-helmikuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 5/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-maaliskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät 23.10.2013 Kimmo Niiranen Maakunta-asiamies Tilastokatsaus mm. seuraaviin asioihin: Väestökehitys Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 14/216 [1] Syntyneet Tammi-marraskuussa 216 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-heinäkuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/219 Kehittämis- ja talousosasto Talouspalvelut 9/219 [1] Syntyneet Tammi-elokuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on maassa, Simossa ja Tervolassa. Syntyneiden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Vuoden 215 ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt lähes saman verran lapsia kuin

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 24.10.2018 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/215 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt hieman enemmän lapsia kuin viime vuonna. Syntyneiden määrä

Lisätiedot

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015 Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt hieman vähemmän

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017 Ennakkoväkiluku 172 980 Muutos 8 kk -801 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017 Ennakkoväkiluku 172 869 Muutos 9 kk -912 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos.

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos. Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna 2016 Väestönmuutos 2016 Ennakkoväkiluku 2016 Kaupunki Helsinki 7 383 635 591 Vantaa 4 720 219 196 Espoo 4 591 274 522 Tampere 3 055 228 173

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 3/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 3/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 3/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammi-maaliskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt neljä lasta enemmän

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 10/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 10/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 21.10.2011 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Väestö ja väestön muutokset 2013

Väestö ja väestön muutokset 2013 Väestö ja väestön muutokset 2013 www.tampere.fi/tilastot 1 24.3.2014 Väkiluvun kasvu 2000-luvun ennätyslukemissa Tampereen väkiluku oli 31.12.2013 220 446 asukasta. Kasvua vuoden aikana oli 3 025 henkilöä.

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 26.10.2015 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018 VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 677 Muutos 1 kk -75 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu muutokset 2013 Tammi-lokakuu Tampere Tampereen kaupunkiseutu Suurimmat kaupungit Suurimmat seutukunnat Tampereella lähes 220 200 asukasta Tampereen väkiluku lokakuun 2013 lopussa oli 220 194 asukasta.

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Työllisyys

Toimintaympäristö: Työllisyys Toimintaympäristö: Työllisyys Tampere 24.3.2009 Jenni Kallio Prosenttia 31.12. 14,0-19,4 (13) 11,0-13,9 (25) 8,0-10,9 (32) 6,0-7,9 (20) 3,6-5,9 (13) Työllisyys 2008 % 25,0 22,5 Työttömyys kääntyi nousuun

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019 VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 178 Muutos 4 kk -186 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus heinäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä tammi-heinäkuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019 VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 274 Muutos 2 kk -162 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2019

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2019 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 176 Muutos 8 kk -188 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019

VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019 VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 258 Muutos 7 kk -106 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2018

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2018 VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 576 Muutos 2 kk -144 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS joulukuu 2018

VÄESTÖKATSAUS joulukuu 2018 VÄESTÖKATSAUS joulukuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 436 Muutos 12 kk -1 284 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto Toimipaikkojen henkilökunta

Lisätiedot

SEUTUKUNNITTAISET ALUEPROFIILIT Vakka-Suomi LIITE 1

SEUTUKUNNITTAISET ALUEPROFIILIT Vakka-Suomi LIITE 1 SEUTUKUNNITTAISET ALUEPROFIILIT LIITE 1 Teollisuuden vientiaste seutukunnittain 105,2 Salon seutukunta 85 61,3 56,1 Turunmaa 42,8 Turun seutukunta 39,6 Loimaan seutukunta 30,3 0 20 40 60 80 100 120 Viennin

Lisätiedot

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1700 1600 1500 1400 1300 1200 1100 1000 900 800 Halsua Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 2014; 1222 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi 1 995 hengellä vuonna 2018 Elävänä syntyneet 1 710 Kuolleet 1 881 Syntyneiden

Lisätiedot

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kannus Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 6200 5800 2014; 5643 5400 5000 200 150 100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet 50 kuolleet 0-50 -100-150 -200 maassamuutto

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 677 Muutos 10 kk -1 043 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

LAPIN SUHDANTEET 2016

LAPIN SUHDANTEET 2016 LAPIN SUHDANTEET 2016 Ohjelma: 10.00 Tervetuloa Lapin suhdannekatsaus 2016 esittely strategiapäällikkö Mervi Nikander, Lapin liitto Toimialan näkökulma suhdanteisiin 10.30 TORMETS OY, hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018 VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 359 Muutos 4 kk -361 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 728 Muutos 9 kk -992 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS toukokuu 2018

VÄESTÖKATSAUS toukokuu 2018 VÄESTÖKATSAUS toukokuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 305 Muutos 5 kk -415 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS marraskuu 2018

VÄESTÖKATSAUS marraskuu 2018 VÄESTÖKATSAUS marraskuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 595 Muutos 11 kk -1 125 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen suhdannetiedot Q2/2016 Olli Patrikainen 27.9.2016 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihto lasketaan ilman arvonlisäveroa. Kuvattava liikevaihto

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019 Tilastoja 2019:6 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019 Tilastoja ISSN 2489-4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 31036300

Lisätiedot