Koulutusohjelmien pullonkaulat työkaluna ETANA OTE-hankkeessa

Samankaltaiset tiedostot
OPISKELIJAN AJANKÄYTÖN HALLINTA?

Teknistieteellisen alan opintoprosessien seuraaminen, arviointi ja kehittäminen. Katariina Alha, OY Jenni Kärkkäinen, TTY

INSSI hanke Oppimisprosessiryhmä Opinto ohjauksen työryhmä

Mitä yhteistä on ohjauksella ja tietojärjestelmillä? Opintori 2012

Digiohjausta kaikille!

Sähköalan koulutus. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot. STUL Sähköurakoitsijapäivät Mitä ajattelee ja odottaa opiskeleva nuoriso

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

OPINTOJEN LÄPÄISYASTEEN KOHOTTAMINEN

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

OTE - Opintojen tukeminen ja opiskelujärjestelyjen kehittäminen opiskelupolun eri vaiheissa

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

Ympärivuotisen opiskelun edistäminen Eva Maria Raudasoja Johtaja Koulutuspalvelut

Ensihoitaja (AMK) tutkintokoulutus tilastojen valossa

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia.

Laboratoriohenkilökunnan koulutus; miten turvata tulevaisuuden ammattitaitoinen henkilökunta? Labquality

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun projekti

SÄHKÖTEKNIIKAN TUTKINTO- OHJELMA OPISKELUSTA JA OHJAUKSESTA. Timo Kokkonen

Opintojen etenemisen seuranta ja opintojen etenemisen tukeminen Case:LUT

LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA

HOPS KTK 2.vsk Teknillinen tiedekunta Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1

Terveydenhoitajakoulutuksen työpajan taustamateriaali

Matematiikan täsmäopetuksella

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen

Opetussuunnitelman rakenteesta opiskelija näkee opintojen sijoittumisen eri lukuvuosille.

Teknillistieteellisten alojen opintoprosessien seuraaminen, arviointi ja kehittäminen

Insinöörimatematiikan tentin toteuttaminen EXAM-järjestelmällä

OPINTO-OHJAUKSEN PALAUTE OSANA LAATUJÄRJESTELMÄÄ

OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA. Opintoihin orientoitumisen luento

URAOHJAUS: Seurantajärjestelmä. Yhteenveto

INSSI-seminaari VOV! Risto Salminen

Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke

Matematiikan ainetuutorointi, Laskuillat

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

Hoitohenkilöstön alueellinen kehitysnäkymä -Työvoiman riittävyys OYS-ERVA -

Miten (sähköiset) palautejärjestelmät vastaavat palautteenkäsittelylle asetettuihin tavoitteisiin?

NAO-arviointimatriisi Sujuvat siirtymät -verkostolle

Täytyy ehtiä luennolle. Opiskelijan ajankäytön seuranta 2003 Oulun yliopisto Teknillinen tiedekunta/ Sähkö- ja tietotekniikan osasto Suvi Jutila

Suoritusten seuranta ja opiskelijan edistyminen

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

Oulun yliopiston ensimmäisen vuoden opintoprosessin sisäinen auditointi 2011

Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä

Case ABB: Oppilaitosyhteistyön monet mahdollisuudet

LÄPÄISYASTEEN KOHOTTAMINEN FUAS+M -YHTEISTYÖSSÄ

Ohjatusti onnistuneisiin yliopistoopintoihin. työelämään

TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi

Kokemuksia ja havaintoja teekkareille suunnatusta matematiikan ja fysiikan preppauksesta

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Suvi Junes Tampereen yliopisto /Tietohallinto 2012

Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen. Sari Mettiäinen

Kaksoistutkintotyöpaja Hannu Sirén

Työvälineitä tiedolla johtamiseen; CASE 1 Miten varmistetaan päivittämisen ajantasaisuus ja oikeellisuus

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

BJ20A1700 Johdatus kemiantekniikan opiskeluun HOPS

Erityisavustushankkeiden salamaesittelyt: Osa II

Valintoja ja optioita! Valinnaisten opintojen info

Innovaatio- ja osaamisjärjestelmien kehittäminen. Osaamisklustereiden kasvu- ja kansainvälistymisohjelma

Pirre Hyötynen Otto Kanervo TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET , 2014 VALMISTUNEET

OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin.

Ammattikorkeakoulujen ennakointiyhteistyö. Jukka Jonninen / Metropolia

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -31 % 8 %

SIIRTYMÄAIKAINFO. Oikeustieteellinen tiedekunta. To Oikeustieteellinen tiedekunta

Tekniikan Alojen Foorumin (TAF) seminaari Pertti Porokari Uusi Insinööriliitto UIL ry

Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI. Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö

IP kurssi kansainvälistymisen keinona. Arja Maunumäki Oamk

e-opintotoimistotyöryhmän työskentelystä Eija Kalliala, Helia

Suoritusten seuranta ja opiskelijan edistyminen

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET, 2013 VALMISTUNEET

HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA

Opintojen tutkimus- ja palautetiedon hyödyntäminen ammattikorkeakoulussa

Opinto-ohjauksen koulutuspäivä Opiskelijavalinnat tilastojen valossa Sari Pulkkinen, Tietokonekeskus

Ohjaus- ja hops-prosessi liiketalouden koulutusohjelmassa

Tule ja parasta - korkeakoulut pedagogiikan, oppimisen ja työn äärellä Helsinki,

Koponeuvosto Sami-Petteri Seppä Minttu Naarminen

Siirtymät sujuviksi SISU -hanke

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén

Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v

PALAUTE- JA SEURANTAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille

Maisteri-info. kevät

Arvioitava aihealue: Palvelu Padat Verkkopalveluiden ja työssäoppimisen kehittäminen yhteistyössä työelämän kanssa

Xamkin profiili eamk-tarjonnassa

3. Vuosikurssin info. Kaisa Leinonen 2016

Lisääntynyt sisäänotto Kuopion lääkärikoulutuksessa. Jukka Pelkonen Lääketieteen laitoksen johtaja

Oodi-päivät Oodin käyttöönotto tiedekunnan näkökulmasta. Tuija Komssi Eläinlääketieteellinen tiedekunta

Oodin osajärjestelmien esittely ja niiden käyttöönotot

Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 %

Transkriptio:

OTE - Opintojen tukeminen ja opiskelujärjestelyjen kehittäminen opiskelupolun eri vaiheissa Koulutusohjelmien pullonkaulat työkaluna ETANA OTE-hankkeessa OpinTori 2010, Oulun yliopisto 27.5.2010 Aimo Rahkonen, Oulun yliopisto, aimo.rahkonen@oulu.fi

Pullonkaulat -keihäänkärki Tavoitteet: ETANA (tai vastaava) työkalu pullonkaulojen tunnistamiseksi mahdollisimman moneen yksikköön ETANAn kehittäminen edelleen paremmin käyttäjien tarpeita vastaavaksi Hyvien käytäntöjen kokoaminen pullonkaulojen kehittämiseksi -> Käyttöönottokäsikirja Toiminta ja tulokset: Koulutuksia ja ETANA-työkalun esittelyä Materiaalin ja ETANA-koodien jakamista OAMK, Vaasan yliopisto ja Saimaan AMK pisimmällä (saaneet materiaalipaketin koodeineen) Kerätään palautetta ETANAn käyttäjiltä työkalun kehittämiseksi Óulussa ETANA koko yliopistoon(?) (LuTK valmistunut juuri) OAMK: S. Malinen lopputyö ETANAan liittyen syksyllä 2010 Toteuttajat: OY (pj), TKK, Metropolia, Oulun AMK, Saimaan AMK Lisäksi VY ja LTY kiinnostuneita työkalusta ETANA perustuu avoimeen koodiin ja lisenssiin, toiveena saada kehittämistyön hedelmät kaikkien käyttöön

Etana kohti kapeikko-ohjausta Tunnistetaan opintopolkujen pullonkaulat toimenpiteitä varten erityisesti rästiin usein jäävät kurssit koulutusohjelman aikataulusta poikkeavasti suoritetut opintojaksot parhaassa/pahimmassa tapauksessa löydetään dominopalikkajonoja kaadettavaksi Analyysi edellyttää koulutusohjelman tuntemista

ETANA, opintojen etenemisen seurannan ja ennakoinnin työkalu https://www.ttk.oulu.fi/etana/ Valmistumissaannot (aloittaneiden lkm, valmistuneiden lkm sekä %-osuus aloittaneista) vuosikursseittain kalenterivuosittain Opintopistekertymät (1, 2, 3 ja 4 vuoden opintopistekertymät vuosikursseittain) Valmistumispotentiaali (opiskelijoiden lkm opintopistekertymän luokissa 0-59, 60-119, 120-179,180-239,240-299,300-) Kurssien läpäisy (kurssien läpäisylukumäärät sekä kurssiarvosanojen keskiarvot lukuvuosittain)

Etana-työkalun tarjoama tieto

Kurssikapeikkojen havaitseminen 1. Kurssien impulssivasteen tulisi olla mahdollisimman lyhyt alla esimerkki normaalista 1vsk:n kurssin tilanteesta 2. Erityisesti vanhojen rästisuorittajien lukumäärä on hälytysmerkki alla erään 3vsk:n kurssin tilanne 06-07

Tieto ei auta, ellei sitä käytetä: koulutusohjelmien kehittäminen 1. Korjaukset on helpointa vyöryttää 1vsk:sta lähtien edeten ylemmille vuosikursseille ongelmien tullessa tunnistettaviksi ensimmäisen vsk:n keskeyttämisherkkyys on suurin, joten se on muutenkin selvä kohde 2. Puututaan aina 1-2 vakavimpaan tunnistettuun ongelmaan/vuosi vakavuusmittarina on kunkin ongelman osuus keskeytysriskistä 3.Käytetään muutamaa vakiotoimenpidettä, joiden käyttö osataan laskuillat opiskelijatuutorien ohjauksessa jatkuva arviointi ja tarkastusautomaatit (RAIPPA) ajankäytön tasaajina ryhmädynamiikan hyödyntäminen sitoutumisen parantajana parannetaan opiskelijoiden tietoisuutta ajankäytöstään (ajankäytön seurannassa olleiden edistyminen nopeutui 10 op/vuosi)

Tulos: opintopistekertymät nousseet Ongelma todettu Ongelma hoidettu, 2007 aloittaneiden kertymät noussevat 2005 aloittaneiden tasolle PK1 laskuillat PK1+2 laskuillat Jatkuva arviointi mat+fys kursseihin Erään kurssin opettajan vaihto uusimisen vuoksi Opettajien vaihtoja, motiivina parantaa 2vsk:n tulosta

Tulos: tutkintosaantoennuste nousussa Huom: TTK:n saanto suurempi kuin sen koulutusohjelmien keskimäärin, mikä selittyy koulutusohjelmien vaihdoilla tiedekunnan sisällä

Yhteenveto Koulutusohjelmien toiminta ja opintojen eteneminen ovat ohjattavia suureita Oulun yliopistossa kapeikko-ohjaus on todettu tehokkaaksi menettelyksi tunnistetaan vuosittain merkittävimmät pullonkaulat ja puututaan niihin ongelmat löydettävissä usein yksittäisistä opintojaksoista Kapeikkoihin kohdistettavien toimenpiteiden on oltava perusteltuja, tehokkaita ja nopeita; lisäksi tulosten on oltava nähtävissä toimenpiteistä johtuviksi suurimmat parannukset saatu jatkuvan arvioinnin käyttöönotolla opiskelijoiden ajankäytön muutaman viikon seuranta olisi myös tehokasta ja halpaa esim. osa omaopettaja-toimintaa tulevaisuudessa opiskelijoiden etenemistiedot ETANAsta (omaopettajille)? tiedon tarkkuus määriteltävä (riittääkö ryhmän keskiarvo, vai onko oltava opiskelijakohtainen tieto?)